COVID-19 eli koronavirus, päivittyvä mediaseuranta

Joukkoliikenne ja kaupungistuminen vaarantavat kansanterveyden

Tämä sivu on http://www.iki.fi/leopold/Covid19Seuranta.html
Perustettu 18.3.2020, aktiivinen päivitys loppui kesäkuussa 2023.


Sisältö


Motivaatio

Seuraan täällä mielestäni merkittäviä COVID-19:ään (o.s. Wuhanin nuha / Wu-flu) liittyviä tapahtumia siinä toivossa, että se aikanaan auttaisi historian - niin lukujen kuin uutistenkin - muistamisessa. Sivu on perustettu 18.3.2020.

Covid-19 -tapaukset, -kuolemat ja -otsikoita Suomessa kahden viikon jaksoissa

Covid-19 -uutisotsikoita vuonna 2023

2023
Ajanjakso Kommentti
8.5.-31.5. Koronakorvauksia peritty takaisin, pitkä korona piinaa kymmeniä tuhansia Suomessa.
24.4.-7.5. Jakamattomia koronarokotteita hävitetään Suomessa.
10.4.-23.4. Korona otetaan nyt influenssana eikä sitä tilastoida, tehohoitopotilaiden määrä kasvussa, Suomen elinajanodote lyhenee vauhdilla.
27.3.-9.4. Kaikki koronasairaita hoitaneet eivät saaneet koronalisiä.
13.3.-26.3. Kuolleet Moni hoitaja jäi ilman koronakorvausta, suomalainen nenäsumute saattaa suojata kaikilta koronoilta.
27.2.-12.3. Virall. Uusi FBI:ssä uskotaan koronan karanneen kiinalaisesta laboratoriosta, THL säästelee rokotteita.
13.2.-26.2. (71)8 (83)8 Tilastointimuutoksella saatiin korona loppumaan Suomesta. Paikkaansapitämättömiä lukuja on aivan turha enää päivittää.
30.1.-12.2. (182)8 (147)8 Maskit eivät ehkä sittenkään kovin hyödyllisiä, korona jatkaa yleisvaarallisena tautina.
16.1.-29.1. (208)8 (143)8 Terve aikuinen ei saa Suomessa koronarokotetta julkiselta puolelta.
2.1.-15.1. ≈3337 ≈1717 Kiinassa joulukuussa 2022 vain kahdeksan koronakuolemaa, Suomessa saa influenssarokotteen mutta ei koronarokotetta, Kraken saapuu Suomeen.
8 THL on alkanut suhtautua koronaan 20.12.2022 alkaen kuin tavallisiin hengitystieinfektioihin, eikä sairaalapotilaita enää testata järjestelmällisesti koronan varalta. Sen takia luku ei enää ole vertailukelpoinen minkään muiden kanssa ja tuskin enää itsensäkään kanssa.

Covid-19 -kuolemat Suomessa kahden viikon jaksoissa vuonna 2022

2022
Ajanjakso Sair(max)
Teho(max)
Kuolleet
Kuolleet
(uusi)
Kommentti
19.12.-1.1. 810 17 ≈315 ≈1606,7 Kiinan krematoriot käyvät kuumina, korona lakannee olemasta yleisvaarallinen tauti 1.1.2023.
5.12.-18.12. 911 21 335 ≈2x746 THL vähentää Suomen koronakuolemia muuttamalla tilastointia.
21.11.-4.12. 930 23 275 Osassa Kiinaa on koronarajoituksia ja mielenosoituksia muttei kaikkialla.
7.11.-20.11. 970 15 432 THL:ää kovistellaan Suomen rokottamattomuuspolitiikasta, mutta se ei johda mihinkään.
24.10.-6.11. 1082 10 334 Koronasta pitkäaikaisia neurologisia ongelmia.
10.10.-23.10. 999 21 382 Uusi omikron-aalto leviää EU:ssa.
26.9.-9.10. 801 12 97 Virusvarianttirokotteet käyttöön Suomessa.
12.9.-25.9. 593 10 160 Koronapandemia on loppumassa muualta paitsi Suomesta, uusia rokotteita omikronia vastaan hyväksytty.
29.8.-11.9. 464 15 191 Lähes kaikilla Suomen lapsilla vastustuskykyä koronaa vastaan, viiden rokotuskierros käyntiin.
15.8.-28.8. 716 16 227 Suomessa ollut koko vuoden ylikuolleisuutta.
1.8.-14.8. 706 14 ≈1795 Neljännet rokotteet myös 60-vuotiaille.
18.7.-31.7.  5  5 ≈1605 Neljännet rokotukset sittenkin käyntiin 70 täyttäneille, THL:n tilastointi kesälomalla.
4.7.-17.7. 654 12 137 Neljättä rokotetta pantataan 79-vuotiailta syksyyn asti, kuolinluvut palaavat kasvuun.
20.6.-3.7. 464 15 104 Presidentti Niinistö ihmettelee miksei rokotuksia edelleenkään saa.
6.6.-19.6. 392 13 144 Viides rokotuskierros alkaa valituille.
23.5.-5.6. 486 16 221 Suomessa pyritään nostamaan kuolleisuutta olemalla jakamatta rokotteita halukkaille ja tarvitseville.
9.5.-22.5. 623 21 256 Kuumetauti leviää Pohjois-Koreassa.
25.4.-8.5. 812 26 512 Korona on "ohi", mutta koronakuolemissa tehdään uusi ennätys - taas.
11.4.-24.4. 966 31 304 Suomen maskisuositukset kevenevät.
28.3.-10.4. 1068 55 349 Korona ei ole laantumassa kausi-influenssaksi, kuolinlukuennätys rikkoutuu kolmannella peräkkäisellä kahden viikon jaksolla.
14.3.-27.3. 969 45 332 Sairaala- ja kuolinennätys rikotaan Suomessa tälläkin kahden viikon jaksolla.
28.2.-13.3. 851 36 290 "Koronan pahin vaihe ohi", vaikka koronakuolemissa tehdään taas uusi ennätys.
14.2.-27.2. 725 40 194 Suomi Muutos Uusim. Pirk. Sairaaloiden rasitus pysyy korkealla.
31.1.-13.2. 715 50 228 (89501)4 (31279)4 (7618)4 Kuolemantapausten määrässä tehdään taas uusi ennätys, tilastointia ei enää edes yritetä tehdä kunnolla.
17.1.-30.1. 718 64 218 1038763 -13% 437733 87073 Tartuntatapausten määrä laskee kun testejä ei enää tehdä, mutta kuolinennätys rikkoutuu jälleen.
3.1.-16.1. 700 61 160 1189102 +80% 626142 91432 Sairaanhoito kuormittuu ja kaikki ennätykset paukkuvat, Suomen virallinen ilmaantuvuus yli 2000.
3 Pohjanmaalla on lopetettu koronalukujen säännöllinen raportointi 17.1.2022 alkaen. Tartuntaluvut ovat siis entistäkin epäluotettavampia.
4 STM on päivittänyt 10.2.2022 kansallista koronastrategiaa niin, että vain vaikeaoireiset ja riskiryhmät pääsevät ilmaiseen koronatestaukseen. Tartuntaluvuilla ei siis ole enää mitään reaalista pohjaa.
5 THL:n tilastointi oli kesälomalla eikä julkaissut lainkaan uusia viikkolukuja 21. ja 28.7.2022.
6 THL muutti koronakuolemien tilastointitapaa 7.12.2022 siten, että ajallisesta tilastoinnista siirryttiin kuolintodistuksen mukaiseen tilastointiin. Luku on uuden tilastointitavan mukainen.
7 THL ei päivittänyt viikkolukujaan torstaina 29.12.2022, joten luku on arvio.

Covid-19 -tapaukset Suomessa kahden viikon jaksoissa vuonna 2021

2021
Ajanjakso Sair(max)
Teho(max)
Kuolleet
Koko Suomi Muutos Uusi­maa Pirkan­maa Kommentti
5.54M
100%
1.70M
31%
0.54M
10%
20.12.-2.1. 375 62 110 659812 +170% 385112 52752 Suomen virallinen ilmaantuvuus on lähes 1000 mutta todellinen tilanne on moninkertainen, syökö omikron leviämisnopeudellaan elintilansa?
6.12.-19.12. 319 60 94 244622 +38% 108422 28382 Kaksi rokotusta ei edes hidasta omikronia.
22.11.-5.12. 336 51 111 176662 +31% 64672 22412 Itävalta suljetaan, Etelä-Afrikassa löydetty uusi variantti nimetään omikroniksi, kuolinluvut suurimpia ensimmäisen aallon jälkeen, pääministeri tekee baarikierroksen altistuneena.
8.11.-21.11. 299 38 65 134582 +44% 53132 13122 Suomen ilmaantuvuusluku nousee yli 200:aan vaikka testaamista on vähennetty, myös kuolinluvuissa vuoden 2021 ennätys.
25.10.-7.11. 246 34 45 93512 +26% 39312 8092 -
11.9.-24.10. 218 36 43 74122 -5% 31452 6772 -
27.9.-10.10. 171 33 27 78302 +35% 29142 6312 -
13.9.-26.9. 119 29 26 58162 -17% 22302 4372 Testausta vähennetään Suomessa, luotettavien tilastojen aika on ohi.
30.8.-12.9. 101 23 19 7023 -18% 3349 619 Rokotukset toimivat tehokkaasti.
16.8.-29.8. 107 31 21 8572 -17% 4517 497 Suomen neljännen aallon huippu ohitetaan.
2.8.-15.8. 100 23 21 10279 +36% 5334 980 Suomen ja Pirkanmaan koronatartuntaennätykset rikkoutuvat.
19.7.-1.8. 65 12 4 7554 +92% 3802 824 Koronaa on 50 kertaa niin paljon kuin vuosi sitten, Tampereella toiseen rokotukseen pääsee aikaistetusti, Pirkanmaalla koronaennätys.
5.7.-18.7. 44 10 5 3939 +73% 2218 355 Rokotteet eivät pysäytä Suomen epidemiaa mutta tässä ihmiskokeessa selviää estävätkö ne sairaalakeikkoja ja kuolemia.
21.6.-4.7. 40 11 6 2272 +108% 1183 190 Jalkapallofanit hakevat koronaa Suomeen Pietarista.
7.6.-20.6. 61 12 8 1091 -32% 557 136 Koulujen loppuminen romahduttaa koronan määrän Suomessa kymmenesosaan maaliskuun tasosta, paitsi Pirkanmaalla.
24.5.-6.6. 118 22 27 1608 -41% 919 119 Intialaismuunnos puraisee Britanniaa, muu Eurooppa ja Suomi laskevat.
10.5.-23.5. 148 28 12 2732 -5% 1322 167 Intialaismuunnos huolestuttaa, Euroopassa tapausten määrä laskee nopeasti mutta Suomessa ei.
26.4.-9.5. 136 33 19 2876 -19% 1435 197 Suomessa epidemia hiipuu, 45 täyttävät ja nuoremmatkin pääsevät varaamaan rokotusaikaa.
12.4.-25.4. 185 42 35 3540 -39% 1824 359 AstraZenecan käytön rajoittamisella pidennetään epidemiaa, Intiassa ja Brasiliassa koronakatastrofi.
28.3.-11.4. 313 54 51 5802 -35% 3345 354 Epidemian viimeisin aalto taittuu Suomessa, AstraZenecalla lievä yhteys naisten veritulppiin.
15.3.-28.3. 313 64 31 8880 -6% 5353 561 Israel lähestyy ensimmäisenä maailmassa laumaimmuniteettia.
1.3.-14.3. 264 47 44 9400 +25% 5882 519 Suomeen julistettu poikkeusolot ja vapaaehtoisia maskipakkoja, kuntavaalit siirretään kesään, Viro suljetaan.
15.2.-28.2. 210 38 30 7516 +45% 4553 243 Virusmuunnos jyllää Uudellamaalla ja alkaa levitä muuallekin maahan, Suomen ilmaantuvuus ennätyslukemiin.
1.2.-14.2. 141 23 39 5171 +2% 3211 186 Uudenmaan ilmaantuvuus lähes nelinkertainen muuhun Suomeen verrattuna, koronan lisääntymisestä huolimatta sairaalatapaukset ja kuolemat vähenevät.
18.1.-31.1. 148 27 53 5049 +41% 2646 290 Rokotteita ei aikoinaan tilattu ajoissa ja nyt niitä ei enää saa, epidemia kiihtyy Suomessa uudelleen.
4.1.-17.1. 210 32 57 3590 +5% 1833 223 Rokotukset etenevät hitaasti, Suomen hyvä kehitys pysähtyy.
2 STM julkaisi 14.9.2021 uuden testausstrategian, jonka mukaan kahdesti koronaa vastaan rokotettuja ei enää pääsääntöisesti koronatestattaisi. Tämä tulee saamaan tartuntamäärät näyttämään todellista alhaisemmilta, eli luvut eivät ole vertailukelpoisia aiempien kanssa.

Covid-19 -tapaukset Suomessa kahden viikon jaksoissa vuonna 2020

2020
Ajanjakso Sair(max)
Teho(max)
Kuolleet
Koko Suomi Muutos Uusi­maa Pirkan­maa Kommentti
5.54M
100%
1.70M
31%
0.54M
10%
21.12.-3.1. 281 33 72 3408 -35% 1849 153 Rokotukset alkavat Euroopassa, brittiläinen tarttuvampi versio viruksesta leviää.
7.12.-20.12. 284 35 74 5230 -15% 2804 274 Kevään sairaalaennätyksiä rikotaan, toinen aalto taittuu.
23.11.-6.12. 175 21 40 6147 +45% 3250 433 Sairaalaluvut pomppaavat kevään tasolle, korona leviää erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ensimmäinen koronarokote hyväksytään Britanniassa.
9.11.-22.11. 104 15 13 4246 +48% 2660 245 Epidemia karkaa käsistä, Uudenmaan ilmaantuvuus nelinkertainen muuhun Suomeen verrattuna, pääkaupunkiseudun rajoituksia kiristetään.
26.10.-8.11. 74 15 9 2872 +14% 1624 139 Vaasan epidemia viikoissa kuriin, Uudenmaan ilmaantuvuus kolminkertainen loppu-Suomeen verrattuna.
12.10.-25.10. 70 11 9 2518 -9% 1384 146 Opiskelijat juhlivat Vaasan Suomen koronapääkaupungiksi, muualla kiihtyminen pysähtyy.
28.9.-11.10. 37 5 3 2754 +132% 1324 143 Juottoloiden aukioloaikoja lyhennetään, korona leviää Euroopassa, Uudenmaan ilmaantuvuus yli kaksinkertainen loppu-Suomeen verrattuna, ennätykset paukkuvat.
14.9.-27.9. 22 4 6 1186 +101% 669 103 Suomen tapausten määrä tuplattiin kahdessa viikossa.
31.8.-13.9. 16 1 2 590 +70% 254 51 Korona leviää liian hitaasti, joten ulkomaanyhteyksiä voidaan avata lisää.
17.8.-30.8. 12 1 2 347 +1% 204 11 Helsinki-Vantaan lentokentällä maahantuloa ei valvo kukaan.
3.8.-16.8. 9 1 4 344 +146% 241 8 Suomen koronatilanne heikkenee nopeasti, testausasemilla viikonkin jonoja.
20.7.-2.8. 8 1 0 140 +73% 88 3 Uudelleen avattu lentomatkustus tuo maahan koronaa.
6.7.-19.7. 19 2 0 81 -18% 36 1 Niiden EU-maiden määrää, joihin Suomesta saa matkustaa, lisätään.
22.6.-5.7. 24 2 3 99 -6% 70 0 Suomesta saa matkustaa joihinkin EU-maihin.
8.6.-21.6. 38 6 3 105 -60% 79 1 Valmiuslaki epäaktivoidaan.
25.5.-7.6. 104 18 14 262 -58% 213 6 Edelleenkin yli 80 % koronasta Uudellamaalla.
11.5.-24.5. 161 44 40 617 -40% 521 9 Hallitus päättää sittenkin yrittää tukahduttaa koronan, väestöstä 31 % Uudellamaalla mutta tapauksista 84 %.
27.4.-10.5. 208 51 77 1236 -23% 1025 32 Hallitus ilmoittaa, ettei koronaa kannata yrittääkään tukahduttaa.
13.4.-26.4. 230 74 134 15251 -19% 12251 251 Uusimaa avataan, hallitus puhuu "hybridistrategiasta", testiin pääsee helpommin.
30.3.-12.4. 244 82 45 18941 +60% 12471 731 Islanti saa epidemian kuriin, eikä siellä ymmärretä Suomen ja Ruotsin linjaa.
16.3.-29.3. 134 41 11 11831 +335% 7471 881 Suomi suljetaan, Uusimaa eristetään, presidentti Niinistö vetoaa viruksen torjumisen puolesta.
2.3.-15.3. ≪30 ≪8 0 3531 +4412% 2121 281 THL pitää epidemiaa Suomessa väistämättömänä, pääministeri Marin ei halua Suomeen spektaakkeleita, WHO julistaa pandemian.
17.2.-1.3. 0 81 +700% 71 01 THL pitää Italian koronarajoituksia ylimitoitettuina.
3.2.-16.2. 0 11 ±0% 11 01 -
20.1.-2.2. 0 11 - 11 01 Kiina suljetaan, THL vertaa koronaa influenssaan.
1 THL antoi 15.4.2020 ohjeen, että lievistäkin oireista kärsivien pitäisi päästä koronatestaukseen. Tätä ennen testiin pääsi vain tarkoin kriteerein, minkä seurauksena tuntemattoman kokoinen, luultavasti suurikin osa todellisista koronatapauksista jäi diagnosoimatta.

Mediaseuranta


Vuosi 2024


Vuosi 2023


Vuosi 2022

Vuosi 2021

Vuosi 2020

Vuosi 2019


2024-09 - Syyskuu 2024

2024-09-20

HS: Uusi tutkimus vahvistaa teoriaa pandemian alku­pisteestä torilla Wuhanissa

Torstaina julkaistu tutkimus tarjoaa entistä vahvempaa näyttöä oletukselle, että pandemian aiheuttanut koronavirus siirtyi ihmiskuntaan eläimistä, joita myytiin Huananin tuoretorilla Wuhanin kaupungissa Kiinassa loppuvuodesta 2019.

Cell-tiedejulkaisun esittelemästä tutkimuksesta kertovat muun muassa uutistoimisto AFP ja uutiskanava CNN.

Tutkimus perustuu yli 800 näytteeseen, jotka tutkijat keräsivät torin myyntikojujen ja viemäriaukkojen pinnoilta tammikuussa 2020. Silloin tori oli jo suljettu taudin leviämisen takia.

2024-09-17

Yle: Koronarokotteita saa pian apteekista

Koronarokotteita on jo saatavilla yksityisiltä toimijoilta. Esimerkiksi Rokotepalvelu-niminen yksityinen terveyspalvelujen tuottaja kertoo verkkosivuillaan myyvänsä tiistai-iltapäivästä alkaen koronarokotteita pääkaupunkiseudun klinikoillaan. Koronarokotteen hinta on Rokotepalvelulla 140 euroa.

[...]

Koronarokotteita on tulossa laajemmin myös apteekkimyyntiin syksyllä. Apteekkariliiton mukaan apteekkeihin toimitetaan Comirnaty-nimistä koronarokotetta, mutta sitä on saatavilla vain 10 kappaleen pakkauksissa. Yhden rokotteen hinta on tuolloin noin 100 euroa.

[...]

Koronarokote on reseptivalmiste eli se vaatii lääkärin määräyksen.

Koronarokotteiden apteekkimyyntiä on perusteltu rokotteiden saatavuuden paranemisella ja nykyjärjestelmän täydentämisellä.

Hyvin on koronarokotukselle saatu hintaa, kun siihen lisätään vielä lääkärikulut.

Saapa nähdä, kauanko menee ennen kuin saadaan artikkeli siitä, kuinka koronarokotteet on vedetty apteekeista pois, koska niiden kysyntä on ollut niin alhaista, ja jossa tehdään samalla johtopäätös ettei massarokotuksille ole enää tulevaisuudessakaan tarvetta, kun rokotetta ei kerran enää kukaan halua.


2024-06 - Kesäkuu 2024

2024-06-26

Yle: Korona on yhä Suomen tappavin virustauti - ensi syksynä ilmaisia rokotteita riittänee 1,4 miljoonalle suomalaiselle

Kuolleisuudella mitattuna korona on yhä Suomen tappavin virustauti. Yksi syy tähän ovat kahden viime vuoden myöhästyneet koronarokotukset, jonka takia erityisesti vanhuksia kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Lapin hyvinvointialueen infektiotautien ylilääkärin Markku Broaksen mukaan syystalven 2023 koronakuolemat ja ylikuolleisuus väestöön suhteutettuna olivat EU:n korkeimpia.

- Virustaudeista korona aiheuttaa eniten kuolemia Suomessa. Viime syksynä rokotukset viipyivät ja ihmiset ennättivät jo sairastua: Sitä kautta kuolleisuus lisääntyi.

Koronarokotteet saapuivat maahan jo syyskuussa, mutta ihmisille niitä annettiin vasta loka-marraskuussa. Myöhäinen ajankohta aiheutti paikoin myös rokotekaaoksia ihmisten tungeksiessa rokotuksiin.


2024-05 - Toukokuu 2024

2024-05-08

Yle: Astra Zeneca vetää koronarokotteensa markkinoilta

Lääkejätti Astra Zenecan koronarokote vedetään maailmanlaajuisesti pois markkinoilta.

Yhtiö myönsi jokin aika sitten, että rokotteella voisi joissain tapauksissa olla vaarallisia sivuvaikutuksia.

Rokotteen vetäminen markkinoilta on yhtiön mukaan täysin kaupallinen ratkaisu. Yhtiö vetoaa siihen, että koronarokotteelle on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja muilta valmistajilta.


2024-03 - Maaliskuu 2024

2024-03-14

Yle: Laaja tutkimus: Koronapandemian kaksi ensimmäistä vuotta laskivat elinajanodotetta enemmän kuin on luultu

COVID-19-pandemian ensimmäiset kaksi vuotta laskivat ihmiskunnan elinajanodotetta vuodella ja kuudella kuukaudella, kertoo Lancet-lehdessä julkaistu laaja tutkimus. Pudotus oli suurempi kuin tähän saakka on luultu.

- COVID-19:lla on ollut maailman aikuisväestön elinikään isompi vaikutus kuin millään muulla tapahtumalla puoleen vuosisataan, sanoo yhdysvaltalaisen IHME-instituutin tutkimusta johtanut apulaisprofessori Austin Schumacher.


2024-02 - Helmikuu 2024

2024-02-26

HS: Tutkimus: Veri-aivoeste ehkä vuotaa aivosumusta kärsivillä

Yksi koronainfektion jälkeen raportoiduista pitkittyneistä oireista on niin sanottu aivosumu. Aivosumulla tarkoitetaan esimerkiksi tunnetta aivotoimintojen sakkaamisesta, poikkeavaa väsymystä, keskittymisvaikeuksia ja muistiongelmia.

Irlantilaisen Trinity College -yliopiston tutkijat kirjoittavat tuoreessa tutkimusraportissaan Nature Neuroscience -lehdessä, että oireilua voi selittää häiriö veri-aivoesteen toiminnassa.

Veri-aivoeste muodostuu aivojen hiusverisuoniston tiiviistä sisäpinnasta, joka estää haitallisten aineiden pääsyä verestä aivokudokseen.

Irlantilainen tutkijaryhmä keräsi verinäytteet 76:sta ensimmäisen korona-aallon sairaalapotilaasta keväällä 2020. Lisäksi mukana oli 25 verrokkia, joista oli otettu vastaavat näytteet ennen koronapandemiaa.

Aivosumusta myöhemmin kärsineitä potilaita oli aineistossa 14. Heillä oli veressä merkittävästi kohonnut määrä merkkiainetta, jota veri-aivoeste ei normaalisti päästäisi läpi aivoista vereen.

Vastaavasti verestä oli päässyt aivoihin sinne kuulumattomia proteiineja.

Lisäksi myöhemmät aivokuvannukset paljastivat veri-aivoesteen vuotamiseen viittaavia muutoksia aivosumusta kärsivillä potilaalla. Samoja muutoksia ei nähty niillä, joilla ei ollut aivosumua.

2024-02-16

HS: Koronavirus ei tuhonnut potilaiden immuuni­puolustusta, kertoo tuore suomalais­tutkimus

Koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti ei näytä vaurioittaneen pysyvästi siihen sairastuneiden immuuni­puolustus­järjestelmää.

Asian totesivat Helsingin yliopiston tutkijat, joiden artikkelit on julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa Pathogens and Immunity ja Virus Research.

Yliopiston tiedotteessa tutkijat pitävät tuloksia huojentavina. Uudentyyppisen koronaviruksen vaikeasti sairastuttamien potilaiden veressä havaittiin tiettyjen valkosolujen vähentymistä, minkä pelättiin kielivän siitä, että tauti vaurioittaisi potilaiden pitkäaikaista immunologista muistia tuhkarokkoviruksen tapaan.

Yliopiston tiedotteessa kerrotaan jo vanhastaan tiedetyn, että tuhkarokkovirus kykenee tartuttamaan ja tappamaan valkosoluja suoraan. Seurauksena aikaisemmin kertynyt immunologinen muisti esimerkiksi lapsuudessa saatuja rokotteita kohtaan heikkenee tuhkarokon jälkeen.

[...]

Nyt julkaistussa tutkimuksessa ei tarkasteltu potilaita, joilla on koronavirustaudin jälkeen ollut pitkittyneitä oireita. Kekäläisen tutkimusryhmä keskittyy jatkotutkimuksissa näihin potilaisiin.


2024-01 - Tammikuu 2024

2024-01-07

Yle: Eläkettä leikkaavassa elinaikakertoimesssa käänne koronakuolleisuuden vuoksi

Työeläkkeen määrään vaikuttavan elinaikakertoimen kehityksessä on tapahtunut ensimmäistä kertaa käännös.

Vuodelle 2024 vahvistettu elinaikakerroin pienentää eläkkeitä 0,3 prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän.

Elinaikakerroin on sen asettamisesta alkaen 15 vuoden ajan vaikuttanut kuukausieläkkeen määrään ainoastaan laskevasti. Elinaikakertoimen vaikutuksen on ennustettu kasvavan vuosi vuodelta.

Eläketurvakeskuksen yksikön päällikkö Heikki Tikanmäki sanoo muutoksen johtuvan etenkin koronaan liittyvästä korkeasta kuolleisuudesta vuonna 2022.


2023-11 - Marraskuu 2023

2023-11-30

Yle: THL: Korona on aiheuttanut tänä vuonna 1 200 ihmisen kuoleman - kuolleisuus lisääntyy lähiviikkoina

Suomessa on tänä vuonna kuollut noin 2 200 henkilöä, joiden kuolinsyyksi on todettu korona tai joiden kuolemaan koronavirustartunta on vaikuttanut.

- Kuolemansyyt varmistuvat kuolintodistuksista. Kuolintodistuksiin koronan aiheuttamia kuolemia on tähän mennessä vuonna 2023 kirjattu noin 1200, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino.

Tänä vuonna todetut koronakuolemat näyttävät jäävän kolmannekseen viime vuonna kirjatuista. Vuonna 2022 korona aiheutti 3 800 ihmisen kuoleman ja myötävaikutti noin 2 400 ihmisen kuolemaan.

THL ennakoi, että koronakuolemien määrä kasvaa todennäköisesti lähiviikkoina, vaikka syksyn korona-aalto on jo selvästi taittunut.

2023-11-22

Yle: Suomen sote-henkilöstö ei saa enää koronarokotteita - muusta Euroopasta poikkeava linja saa kritiikkiä ylilääkäreiltä

Korona kuormittaa sairaaloita Uudeltamaalta Lappiin asti. Myös terveydenhuollon työntekijät altistuvat koronalle ja sairastuvat tautiin.

Perusterveet sote-työntekijät eivät kuitenkaan saa tehosterokotuksia, mikä huolettaa Uudenmaan sairaanhoidosta vastaavan HUSin keuhkosairauksien osastonylilääkäriä Marjukka Myllärniemeä.

- Sote-henkilökunta, jotka näitä potilaita hoidamme ja altistumme koronalle, on rokotettu viimeksi syksyllä 2021, Myllärniemi sanoo.

Influenssaa vastaan sote-henkilökunta puolestaan saa rokotuksen kausittain.

Lapin hyvinvointialueen infektiotautien ylilääkäri Markku Broas toivoo, että koronaan suhtauduttaisiin samalla tavalla kuin influenssaan.

- Korona on jopa hieman hankalampi tauti kuin influenssa, joten samalla periaatteella pitäisi toimia, Broas sanoo.

[...]

Suurin osa EU:n valtioista tarjoaa tehosterokotteen tänä vuonna sote-henkilöstölleen. Myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa rokotetaan sote-henkilökuntaa koronaa vastaan.

Sitten päästään puolitotuuksien ja vääristelyn maailmaan:
THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek myöntää, että monet maat ja myös maailman terveysjärjestö WHO suosittelevat "etulinjan" sote-työntekijöille tehosteannoksia.

- Suomi on suosituksellaan kuitenkin linjassa muiden pohjoismaiden kanssa, jotka suosittelevat sotelaisille koronatehosteita vain iän ja terveydentilan mukaan, ei ammatin tai työtehtävän mukaisesti, Nohynek sanoo.

Norjassa ja Ruotsissa ei ole rokotussuositusta sote-henkilöstölle tai erityisiä ammattilaisille tarkoitettuja tehosterokotuskierroksia. Molemmissa maissa kaikilla yli 18-vuotiailla perusterveillä henkilöillä on kuitenkin mahdollisuus saada tehosterokotus.

Eli muissa pohjoismaissa kuka tahansa voi tasa-arvoisesti saada koronarokotteen, mutta Suomessa yhtäläisen tasa-arvoisesti sitä ei saa kukaan.

Olen sairastanut koronan kahdesti. Ensimmäinen kerta oli raju ja vei työkyvyn kuukausiksi. Olen myös menettänyt, ilmeisen lopullisesti, suuren osan hajuaististani. Ottaisin koronarokotteen heti jos sen saisin. Mutta tasa-arvoisesti sitä ei tässä maassa saa edes rahalla, ellei satu kuulumaan juuri oikeaan sivusarakkeeseen. Minä en kuulu, sillä kuukauden kotona punkassa makaamista ja useamman kuukauden aivosumutokkurassa oloa ei tietenkään lasketa miksikään.

2023-11-15

Yle: Osa yrityksistä vaatii tulemaan töihin koronassa

Koronatapaukset ovat lisääntyneet. Monille työpaikoille on kuitenkin mentävä koronatartunnasta huolimatta, jos varsinaisia flunssan oireita ei ole.

Tilanne on varsin erilainen kuin aiemmin, jolloin työpaikoilla oltiin mahdollisuuksien mukaan joko sairauslomalla tai etätöissä.

Pohjois-Suomen alueella toimivassa S-ryhmän Osuuskauppa Arinassa sekä Rovaniemen Citymarketissa suhtaudutaan koronaan samalla tavalla kuin muihinkin tartuntatauteihin.

Sairaana ei tulla töihin, mutta pelkkä positiivinen koronatesti ei riitä sairausloman pitämiseen, kaupoista viestitään. Hygieniasta pidetään huolta.

[...]

Kesäkuun loppupuolelta lähtien koronaa ei ole enää luokiteltu yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Käytännössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL) koronaan suhtaudutaan samalla tavalla kuin esimerkiksi influenssaan.

- Kyllä THL:n kanta on yhteinen, kun puhutaan kaikista hengitystieinfektioista, THL:n tiimipäällikkö Tuija Leino kertoo.

2023-11-03

IS: Suomi syöksähti koronakuolemien kärkisijalle Euroopassa - "Vertailuluvut ovat aika armottomia"

[Euroopan koronakuolemat 2.11.2022-3.11.2023]
Maakohtaisesti vertailtuna Suomesta on tullut koronakuolemien kärkimaa Euroopassa, kun viruksen aiheuttamia kuolemantapauksia tarkastellaan viimeisten 12 kuukauden ajalta kumulatiivisesti miljoonaa asukasta kohden.

Asia selviää Our World in Data -sivuston kautta saatavasta aineistosta, joka perustuu jatkuvasti päivittyvään Maailman terveysjärjestö WHO:n tilastointiin.

[...]

WHO:n tilasto on luotu [Husin diagnostiikkajohtaja Lasse] Lehtosen mukaan nimenomaan siksi, että sen avulla olisi mahdollista verrata valtioita keskenään.

- Se ei mittaa absoluuttista koronakuolemien määrää, vaan sitä, miten eri maat sijoittuvat toisiinsa nähden. Järjestys on joka tapauksessa aika totta.

Suomi näyttäisi pärjäävän tällä hetkellä Euroopassa varsin heikosti koronakuolemien suhteen. Epäilen silti hyvin vahvasti vaikkapa sitä, etteikö Valko-Venäjällä olisi kuollut yhtä ainoaa ihmistä koronaan viimeisen vuoden aikana.

2023-10 - Lokakuu 2023

2023-10-20

IL: Elinajanodote laski eniten yli 50 vuoteen

Vuonna 2022 Suomessa tyttöjen elinajanodote lyheni 0,67 ja poikien 0,53 vuotta edellisvuoteen verrattuna. Lasku on suurinta yli 50 vuoteen. Tilastokeskus kertoo asiasta tiedotteessaan.

Viime vuonna vastasyntyneiden tyttöjen elinajanodote oli 83,8 vuotta ja poikien 78,6 vuotta. Naiset elävät edelleen keskimäärin miehiä pidempään, mutta ero on kaventunut viime vuosikymmenten aikana.


2023-09 - Syyskuu 2023

2023-09-19

Yle: THL suosittelee iäkkäille ja riskiryhmille syystalven tehosteannosta päivitetyllä koronarokotteell

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos suosittelee, että syystalven tehosterokotukset annetaan päivitetyllä Comirnaty-koronarokotteella.

Euroopan lääkevirasto EMA antoi syyskuun alussa hyväksyntänsä Pfizerin rokotteelle, joka on räätälöity XBB.1.5-muunnosta varten.

Suurin osa Suomessa ja maailmalla nyt tavatuista koronavirusmuunnoksista on XBB-alalinjoja, jotka ovat perimältään ja ominaisuuksiltaan hyvin samankaltaisia.

[...]

Voimassa olevan yhteishankintasopimuksen mukaan Suomeen tulee syyskuussa hieman yli miljoona annosta päivitettyä Comirnaty-rokotetta.

[...]

Koko väestön rokottamiseen ei ole lääketieteellistä perustetta. Alle 65-vuotiailla, joilla ei ole vakavalle koronataudille altistavia sairauksia, aiemmin suositellut rokoteannokset antavat THL:n mukaan yhä hyvän suojan vakavaa tautia vastaan.


2023-08 - Elokuu 2023

2023-08-18

Yle: THL suosittelee koronarokotteen syystalven tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on linjannut ensi syksyn koronarokottamisesta.

THL suosittelee koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannoksen antamista 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

Syystalven tehosteannoksena käytetään todennäköisesti Pfizerin uutta XBB.1.5-varianttiräätälöityä Comirnaty-rokotetta.

[...]

Laajaan koko väestön rokottamiseen ei kuitenkaan ole lääketieteellistä perustetta, Muhonen sanoo.

- Alle 65-vuotiailla, joilla ei ole vakavalle koronataudille altistavia sairauksia, aiemmin suositellut kolme rokoteannosta sairastetut koronataudit mukaan lukien antavat yhä hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan.

Tämä siis tarkoittaa, että perusterve aikuinen voi saada talveksi influenssarokotteen, muttei koronarokotetta.

2023-08-09

IS: CNN: Uusi koronamuunnos leviää vauhdilla maailmalla - WHO varoittaa entistä vaarallisemman variantin riskistä

Koronaviruksen uusin variantti EG.5 aiheuttaa CNN:n mukaan 17 prosenttia uusista koronatapauksista Yhdysvalloissa. Tautitapausten uskotaan leviävän laajalle, mutta taudinkuvan olevan lievä.

EG:n kerrotaan olevan omikronin alatyyppi, ei oma mutaationsa. Kyseiseltä alatyypiltä on löydetty myös oma haaransa EG 5.1. Kliinisesti näiden varianttien ei ole todettu aiheuttavan vakavampia oireita kuin edeltäjänsä.

[...]

Dosentti Anne Hahl Yalen yliopiston mikrobitautien epidemiologian laitokselta kertoi CNN:lle, että sen suhteen voi olla toiveikas, ettei tautiaalto äityisi pahaksi. Tähän vaikuttaa muun muassa väestön korkea immuniteetti tautia vastaan.


2023-07 - Heinäkuu 2023

2023-07-20

Yle: Korona ei enää kuormita kuntien henkilöstöä - sairauspoissaolot kääntyneet useassa kaupungissa laskuun

Kaupunkien työntekijöiden sairauspoissaolot ovat monessa kaupungissa kääntyneet laskuun.

Yle kysyi sairauspoissaolotietoja tämän vuoden alusta verrattuna viime vuoden alkuun. Kaikkien vastanneiden sairauspoissaolot ovat olleet tänä vuonna laskussa.

Esimerkiksi viime vuoden lopulla monessa kunnassa kärsittiin kasvaneista sairauspoissaoloista.

- Vuoden 2023 alkuvuoden luku on voimakkaasti laskeva, mikä osaltaan selittyy sillä että sotetyöntekijät ovat poistuneet, sanoo Vantaan kaupungin henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen.

Muissakin vastauksissa nousi esiin sotetyöntekijöiden siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille.

- Määrällistä vertailua ei päivissä kannata tehdä, sillä vuoden vaihteessa hyvinvointialueelle siirtyi henkilöstöä niin paljon, ettei sairauspoissaolojen yhteismäärä ole vertailukelpoinen henkilöstömäärän ollessa vuonna 2023 huomattavasti pienempi verrattuna vuoteen 2022, sanoo henkilöstön kehittämispäällikkö Jarna Laine Rauman kaupungilta.


2023-05 - Toukokuu 2023

2023-05-25

Yle: Pitkäkestoinen korona piinaa kymmeniä tuhansia suomalaisia - Ville Halme sairastui kolme vuotta sitten ja on edelleen työkyvytön

Suomessa oli viime helmikuussa diagnosoitu 23 000 pitkittyneeseen koronaan sairastunutta, joista arviolta muutama tuhat on vakavia tapauksia.

Etelä-Savon hyvinvointialueella on tehty omaa selvitystä asiasta. Ylilääkäri Hans Gärdströmin mukaan luku sairastuneista on ainoastaan jäävuoren huippu, sillä monilla oireet ovat niin lieviä, etteivät he hakeudu hoitoon.

Tapauksia tulee edelleen lisää, mutta sairastumisten tahti on hidastunut. Pitkäkestoista koronaa tutkitaan eri puolilla maailmaa vilkkaasti.

- Tiedetään, ettei se ole yksi ainoa sairaus, vaan siinä on monia eri tekijöitä. Syntymekanismista on tullut paljon uutta tietoa. Se kykenee aiheuttamaan kudos- ja elinvaurioita ja lisäksi siihen saattaa liittyä pitkäaikaisen tulehduksen oireita.

Gärdströmin mukaa pitkittynyt korona voi myös synnyttää autoimmuunireaktion, jossa elimistön puolustusjärjestelmä hyökkää omia kudoksia vastaan.

2023-05-10

HS: Hoitajille maksettiin 600 euron bonus, joka perittiinkin heti pois: "Motivaatio on ihan nolla"

Varkauden päivystyksessä, perusterveydenhuollon yksikössä työskenteleviltä sairaanhoitajilta perittiin takaisin kertaluontoinen, satojen eurojen niin kutsuttu koronakorvaus. Korvaus liittyy valmiuslain aikaisiin erityisolosuhteisiin.

[...]

Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen kuuluvassa Varkauden kaupungissa sattui virhe, jonka takia korvauksia maksettiin perusterveydenhuollon päivystyksen hoitajille, vaikka sopimuksen mukaan päivystysten osalta korvaukset oli sovittu maksettavaksi erikoissairaanhoidon päivystyksille.

Kaupunginjohtaja Joonas Hänninen kuvailee, että kaupunki oli tulkinnut sopimusta virheellisesti. Hän kertoo ymmärtävänsä erinomaisesti hoitajien närkästyksen, koska tapauksessa on toimittu heidän näkökulmastaan ikävästi.

"Ymmärrän, että tällaisesta pienestä tulkintavirheestä on aika massiivinen mielipaha syntynyt. Ymmärrän oikein hyvin, mistä se on syntynyt."

Hännisen mukaan kyse on kuitenkin laajemmasta, sopimusteknisestä kysymyksestä, eikä niinkään rahallisesti merkittävästä kysymyksestä. Korvauksia ei tästä syystä voitu jättää perimättä Varkauden hoitajilta takaisin.

"En koe, että Varkauden kaupunki voisi olla sellainen osapuoli, joka muuttaisi koko kansallisen ratkaisun inhimillisen virheen takia", hän sanoo.

2023-05-05

Yle: Koronapainajainen on vihdoin virallisestikin lievenemässä - WHO muutti määritystään

Koronavirus ei enää aiheuta maailmanlaajuista terveydellistä hätätilaa, ilmoitti Maailman terveysjärjestö WHO.

[...]

Maailman terveysjärjestön perjantainen ilmoitus on symbolinen ja merkitsee vihdoin sen aikakauden päättymistä pahimmillaan, jolloin maapallolla kuoli ainakin noin seitsemän miljoonaa ihmistä tappavan viruksen aiheuttamiin oireisiin, kirjoittaa uutistoimisto AP.

2023-05-04

HS: THL esittää koronaviruksen luokittelun muuttamista, vaikeuttaisi rajoitusten asettamista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) esittää, että covid-19-tauti eli koronavirustauti luokiteltaisiin yleisvaarallisen tartuntataudin sijaan valvottavaksi tartuntataudiksi. THL kertoo esityksestään vastauksessaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lausuntopyyntöön.

THL on jo aiemmin sanonut, että koronan luokittelusta yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi on syytä luopua.

THL pitää nykytilanteessa koronaviruksen ihmisille ja yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen torjumisen kannalta olennaisimpana sitä, että taudinkuvien mahdollinen vakavoituminen voidaan havaita riittävän nopeasti. Vakavoitumisen voisi aiheuttaa esimerkiksi uusi variantti tai rokotteen tehon lasku.

THL:n mukaan toinen vaihtoehto on, että koronavirusta ei luokiteltaisi edes valvottavaksi tartuntataudiksi, mutta mikrobilöydöksestä olisi ilmoitettava.

Myös Työterveyslaitos ja useat hyvinvointialueet kertovat omissa lausunnoissaan kannattavansa samaa muutosta.


2023-04 - Huhtikuu 2023

2023-04-25

Yle: Varastoissa on miljoonia koronarokotteita, joille ei ole ottajia - tulevat suositukset ratkaisevat, paljonko rokotteita menee roskiin

Tulevaa syksyä koskevat suositukset ratkaisevat, minkä verran jo hankituista koronarokotteista jää Suomessa käyttämättä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijalääkärin Mika Muhosen mukaan Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR kokoustaa pian koronarokotussuosituksista. Sen jälkeen THL tekee päätöksen, kenelle koronarokotuksia suositellaan ensi syksynä.

- Se on näillä näkymin tarkoitus tehdä toukokuun aikana, jotta alueet pystyvät valmistautumaan mahdollisiin suositeltavin rokotuksiin kesän aikana, hän kertoo.

Otsikossa väitetään valheellisesti, ettei koronarokotteille olisi ottajia. Kyllä olisi, mutta kun THL ja kumppanit eivät niitä halukkaille kansalaisille ole valmiita antamaan. On kutakuinkin varmaa, että varastoista ei tarvitsisi heittää roskikseen yhtä ainoaa rokotetta, jos niiden saatavuus vapautettaisiin esimerkiksi kaikille 18 vuotta täyttäneille ja rokotuspisteitä avattaisiin samalla tavalla kuin edellisinä vuosina. Mutta sitä ei tehdä, koska THL:n syyt.
Tähän mennessä noin kaksi miljoonaa rokoteannosta on hävitetty, koska niille ei ole ollut käyttöä ja säilyvyysaika on ehtinyt umpeutua. Ne olivat alkuperäisiä, kauan sitten hankittuja rokotteita.
Niin kuin mummollani oli tapana sanoa: "Parempi maassa kuin jumalattoman suussa."

2023-04-23

Yle: Koronavirus­potilaiden määrä on selvässä kasvussa teho-osastoilla

Tehohoitoon joutuneiden koronaviruspotilaiden määrä on ollut nyt kolmisen viikkoa selvässä kasvusuunnassa pitkän rauhallisemman jakson jälkeen.

Heitä on nyt maan tehohoito-osastoilla noin kaksikymmentä.

"Tämä merkitsee selvää muutosta keskitalveen verrattuna, sillä helmi-maaliskuun ajan koronaan liittyvää tehohoidon tarvetta oli hyvin vähän", kertoo anestesiologian ja tehohoidon professori Matti Reinikainen, joka myös vetää koronatehohoitoa koordinoivaa toimistoa Kuopiossa.

"Tällöin koko maassa samanaikaisesti hoidossa olevien potilaiden määrä pysytteli viiden molemmin puolin."

[...]

"Helmi-maaliskuussa oli vain aivan yksittäisiä potilaita, mutta nyt sitten tilanne on tämä. Tilanne on muuttunut kolmen viimeisen viikon aikana. Määrä ei ole kummoinen, mutta nousutrendi on kohtuullisen jyrkkä etenkin kahden viimeisen viikon aikana", Reinikainen sanoo.

[...]

Testauksia tehdään nykyään todella vähän, eikä Reinikaisellakaan ole tietoa, mikä viruksen alatyyppi nyt saattaisi aiheuttaa uutta isompaa tautiaaltoa.

2023-04-21

HS: Syntyvyydessä historiallinen romahdus: Luku matalin koskaan mittaus­historian aikana

Poikien ja tyttöjen elinajanodotteiden lasku oli vuonna 2022 suurinta yli 50 vuoteen, kertoo Tilastokeskus. Samalla syntyvyys putosi vuodesta 1776 alkavan seurannan matalimmalle tasolle.

Kokonais­hedelmällisyysluku oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna 1,32. Lapsia syntyi hieman alle 45 000.

[...]

Vastasyntyneiden elinajanodote laski viime vuonna, kun kuolleisuus kasvoi erityisesti yli 80-vuotiaiden ikäryhmässä. Yhteensä kuolleita oli viime vuonna yli 63 000. Määrä kasvoi lähes kymmenen prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Viimeksi kuolleiden määrä ja sen kasvu ovat olleet korkeammat sotavuonna 1944, Tilastokeskus kertoo.

"Pohjoismaiden välisessä vertailussa Suomessa elinajanodote on laskenut eniten suhteessa koronaa edeltävään aikaan. Suomessa elinajanodote on laskenut välillä 2019-2022 pojilla 0,53 ja tytöillä 0,74 vuotta", sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Joni Rantakari tiedotteessa.

2023-04-13

HS: STM esittää: Korona­virus ei enää jatkossa yleis­vaarallinen tartunta­tauti

Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut asetusmuutoksen, jonka myötä SARS-CoV-2 koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti ei enää olisi yleisvaarallinen tartuntatauti.

Jatkossa covid-19 määriteltäisiin valvottavaksi tartuntataudiksi. Asetusmuutos on lausuntokierroksella 5. toukokuuta saakka.

Ministeriön mukaan koronaviruksen tapausmäärät ja kuolemantapaukset ovat globaalilla tasolla laskeneet vuodenvaihteen jälkeen. Koronarokotukset ovat säilyttäneet tehonsa myös muuntuneita viruskantoja vastaan ja Suomen väestön rokotuskattavuus on hyvällä tasolla.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi tammikuussa 2023, että koronapandemia voitaisiin julistaa päättyneeksi kesään 2023 mennessä

[...]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ehdotti huhtikuun 6. päivä, että koronavirus säädettäisiin valvottavaksi tartuntataudiksi.

Yle: Koronaa saatetaan ryhtyä torjumaan kuin influenssaa - tauti leviää edelleen, mutta ei aiheuta vakavia oireita monelle

Vaikka vaikuttaa siltä, että koronavirus on tullut jäädäkseen, koronainfektioon sairastuneet joutuvat yhä harvemmin sairaalahoitoon.

- EU- ja ETA-maissa uusien tapauksien määrä on laskenut, sanoo THL:n valmiuspäällikkö, tutkimusprofessori Hannu Kiviranta.

Jos muissa maissa tilastointi on viimeisen vuoden aikana ajettu alas samalla tavalla kuin Suomessa, on tapausten määrä aivan varmasti "laskussa".
Kiviranta sanoo, että kevään aikana Euroopassa on ollut useita pieniä infektioaaltoja, mutta aallot ovat olleet kerta toisensa jälkeen pienempiä.

Tapausmäärät ovat Suomessa Kivirannan mukaan kääntyneet viime viikkoina pieneen kasvuun, mutta kasvu ei ole ollut hänen mukaansa dramaattista.

- Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon se, että lähestulkoonkaan kaikkia tapauksia ei diagnosoida, Kiviranta kertoo.


2023-03 - Maaliskuu 2023

2023-03-31

YLe: Hoitajien koronakorvaukset maksetaan Pirkanmaalla tänään - jopa suljetulla koronaosastolla työskennellyt voi jäädä ilman lisää

Monen pirkanmaalaisen sairaanhoitajan ja lähihoitajan tilipussi on tänään perjantaina 600 euroa tavallista paksumpi, kun maaliskuun palkan yhteydessä maksettava koronakorvaus näkyy tilillä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin suljetulla koronaosastolla eli koronakohortilla työskennellyt Ilona Fröjd ja moni hänen työkavereistaan jää kuitenkin ilman korvausta. Fröjd on normaalisti kätilö naistentautien osastolla, mutta siirtyi vapaaehtoisesti koronavuodeosastolle eli kohortille joulukuussa 2020. Hän hoiti koronapotilaita yhteensä viidestä kuuteen kuukautta.

- Meitä on aika monta, jotka olemme hyvin harmistuneita tästä päätöksestä. Kyse ei ole niinkään siitä rahasummasta. Palkkion maksaminen olisi ollut pieni ele, kun osallistuimme sen homman selvittämiseen.

Fröjdin ja hänen työkavereidensa palkkiot jäivät saamatta, koska he eivät työskennelleet kohortilla valmiuslain aikana. Työnantaja perustelee asiaa järjestöjen tekemän sopimuksen kirjauksella.

2023-03-24

Yle: Suomessa kehitetty nenäsumute näyttää suojaavan kaikilta koronamuunnoksilta - suojaava molekyyli voisi toimia myös muita tauteja vastaan

Helsingin yliopiston tutkijoiden kehittämä molekyyli näyttää nenään annosteltuna estävän erittäin tehokkaasti kaikkien tunnettujen koronavirusmuunnosten aiheuttaman taudin, uusi tutkimus sanoo.

TriSb92-niminen molekyyli on koe-eläintutkimuksissa yliopiston tiedotteen mukaan vahvistunut toimivaksi suojaksi koronavirustartuntaa vastaan. Molekyyli tunnistaa koronaviruksen piikkiproteiinin kohdan, joka on yhteinen viruksen kaikille nykyisille muunnoksille ja estää sen toiminnan. Tuo viruksen kohta on pysynyt lähes muuttumattomana eri virusmuunnoksissa, joten kehitetyn molekyylin voidaan odottaa toimivan myös tulevia muunnoksia vastaan.

Lisäksi eläinkokeissa on havaittu, että molekyyli voi nenään sumutettuna estää tartunnan jopa muutaman tunnin altistumisen jälkeen.

[...]

Seuraavassa vaiheessa TriSb92-molekyyliä pitäisi testata kliinisissä kokeissa ihmisillä, minkä jälkeen sen voisi saada kaupallisesti saataville.

2023-03-16

Yle: Hoitajien koronakorvauksista neuvoteltiin riitaisasti hyvinvointialueilla - pääluottamusmies: "Petetty fiilishän siellä on"

Useampi tuhat itäsuomalaista hoitajaa on saanut tänään koronakorvauksen, joka liittyy valmiuslain aikaisiin erityisolosuhteisiin.

600 euron kertakorvauksen ulkopuolelle on kuitenkin jäänyt iso joukko hoitajia, joille paikallisesti korvausten saajista neuvotellut päätökset ovat olleet pettymys.

Kuopiossa korvauksetta jäivät esimerkiksi perusterveydenhuollon vastaanottopalveluissa työskennelleet hoitajat ja Pohjois-Karjalassa Siun sotessa muun muassa perusterveydenhuollon terveyskeskuksissa ja koronanäytteenotossa työskennelleet hoitajat.

[...]

Tehyn Kuopion osaston puheenjohtaja Heikki Korppi pitää tilannetta surullisena. Korpin mukaan esimerkiksi korvauksetta jääneet perusterveydenhuollon vastaanottohoitajat ovat olleet järjestämässä koronanäytteenoton tiloja ja työskennelleet näytteenotossa.

- Kohtelu ei ole ollut tasa-arvoista ja yhdenvertaista ja mielestäni tämä lähentelee jopa syrjintää. Tässä jätetään sellaisia hoitajia ilman koronakorvauksia, joille se kuuluisi, Korppi harmittelee.

2023-03-01

IS: FBI:n johtaja: Koronapandemia sai todennäköisesti alkunsa laboratoriosta Wuhanissa

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI arvioi maailmaa keväästä 2020 lähtien riivanneen koronaviruspandemian lähteneen todennäköisesti käyntiin Kiinan Wuhanissa sijaitsevasta laboratoriosta. Asiasta kertoi tiistaina FBI:n johtaja Christopher Wray.

- FBI on jo jonkin aikaa arvioinut, että pandemian alkuperä on todennäköisimmin mahdollisessa laboratorio-onnettomuudessa Wuhanissa, Wray kertoi Fox Newsin haastattelussa.

Wray ei kertonut tarkemmin FBI:n arvion yksityiskohdista, sillä tiedot on luokiteltu salaisiksi. Hän syytti kuitenkin Kiinan hallintoa siitä, että se on "tehnyt parhaansa estääkseen ja sotkeakseen Yhdysvaltojen ja muiden yrityksiä selvittää paremmin pandemian alkuperää".

[...]

Jo sunnuntaina Wall Street Journal raportoi, että Yhdysvaltain energiaministeriö arvioi pandemian käynnistyneen mahdollisesti laboratoriossa tahattomasti sattuneesta vuodosta.

Osa Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisista on lehden mukaan kuitenkin edelleen sillä kannalla, että pandemia käynnistyi luonnollisen tartunnan kautta. Osa virastoista taas ei ole vielä päättänyt kantaansa.

MTV3: THL: Koko väestö ei tarvitse koronarokotteen tehosteannosta keväällä

Koronarokotusten koko väestön tai minkään tietyn ikäryhmän tehosteannoskierrokselle ei ole tarvetta tänä keväänä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kuitenkin koronarokotteen tehosteannoksia lääkärin tekemän yksilöllisen harkinnan perusteella.

Koronaepidemian tilanne on Suomessa nyt rauhallinen, eikä keväällä ole THL:n mukaan toistaiseksi odotettavissa viime vuoden kaltaisia epidemia-aaltoja. Koronapotilaiden määrät ovat laskeneet huomattavasti sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa. Myös koronasta johtuvia kuolemia todetaan aiempaa vähemmän.

Totta kai "koronaan kuolleiden" määrä on laskenut voimakkaasti, kun koronaa ei testata eikä siitä enää kerätä kattavasti tilastoja. Mikä tahansa tauti "katoaa", kun silmät suljetaan eikä enää välitetä kuolemista. Ylikuolleisuustilastot kuitenkin puhuvat karua kieltään.

2023-02 - Helmikuu 2023

2023-02-08

HS: Maskit vähentävät tartuntoja vähän tai eivät ollenkaan, näytön taso kohtalainen

MaskIT vähentävät koronataudin, influenssan ja niiden kaltaisten hengitystieinfektioiden leviämistä väestössä vähän tai eivät ollenkaan.

Tämä oli tulos parhaan tutkimustiedon yhteen vetäneessä Cochrane-katsauksessa, joka julkaistiin viime viikon lopussa.

Kirurginmaskien ja N95-maskien tehossa ei näkynyt eroa esimerkiksi hoitoalan työntekijöillä, jotka käyttivät maskeja potilaita kohdatessaan.

[...]

Käsien pesun vaikuttavuus on satunnaistettujen tutkimusten perusteella tartuntojen torjunnassa suurempi kuin maskien. Käsihygienian parantaminen vähensi hengitystieinfektioita 14 prosentilla verrokkeihin nähden.

Yle: Koronavirus ei poistu vielä yleisvaarallisten tautien listalta - oikeuskansleri huomautti ministeriötä

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) pitää perusteltuna valtioneuvoston oikeuskanslerin esittämää kritiikiä koronaviruksen vaarallisuuden tarkastelusta.

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin ratkaisun mukaan ministeriön tulisi viipymättä ryhtyä toimiin tartuntautiasetuksen muuttamiseksi, jos koronaviruksen luokittelemiselle yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi ei olisi enää perusteita.

Oikeuskansleri ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko tauti yleisvaarallinen vai ei.

Ministeriön tulee huolehtia siitä, että tartuntataudeista annetun valtioneuvoston asetuksen luettelo yleisvaarallisista ja valvottavista tartuntataudeista on jatkuvasti ajan tasalla, ratkaisussa todetaan.

Ratkaisu oli vastaus kahteen kanteluun. Kantelijoiden mielestä koronaviruksen luokittelemiselle yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi ei enää ole perusteita.

STM:n Turvallisuus ja terveys -osaston päällikkö Taneli Puumalaisen mukaan koronavirustaudin poistaminen listalta ei kuitenkaan ole vielä ajankohtaista.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut viime vuonna antamissaan lausunnoissa, että koronavirustaudin luokittelua pitäisi arvioida uudelleen.

Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva Tartuntatautien neuvottelukunta katsoi syyskuun kokouksessaan, että koronavirustauti ei enää täytä kaikkia yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerejä.


2023-01 - Tammikuu 2023

2023-01-26

HS: Suomalaisia kuoli vuonna 2022 historiallisen paljon

Suomessa kuoli vuonna 2022 historiallisen paljon ihmisiä, selviää Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Suomalaisia kuoli yhteensä 62 886. Verrattuna vuoteen 2021, määrä on 5 227 henkeä enemmän. Kuolleiden määrä on suurin sitten sotavuosien.

Samaan aikaan suomalaisia syntyi pienin määrä yli 150 vuoteen. Joulukuun ennakkotilaston mukaan vuonna 2022 syntyi 44 933 lasta. Se on 4 661 lasta vähemmän kuin edeltävänä vuonna.

Kokonaishedelmällisyysluku oli viime vuonna mittaushistorian alhaisin, 1,32. Luku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Vastasyntyneen elinajanodote putosi pojilla edellisvuoteen verrattuna 0,5 vuotta ja tytöillä 0,6 vuotta. Nyt elinajanodote on pojilla 78,6 ja tytöillä 83,8 vuotta. Elinajanodote on pudonnut viimeksi näin paljon vuonna 1957.

Suomalaisen elinajanodotteen lasku siis jatkuu. Ja suomalaisen miehen vuosi on edelleenkin 11 kuukautta, eikä se ole ongelma kuten ei ole ollut ennenkään.

2023-01-25

HS: Pohjois-Korea määräsi pää­kaupunkinsa sulkuun, syynä leviävä "hengitystiesairaus"

Pohjois-Korea on määrännyt pääkaupunki Pjongjangin sulkuun viideksi päiväksi "hengitystiesairauden" vuoksi, kertoo eteläkorealaismedia NK News.

Pääkaupungin asukkaiden odotetaan pysyvän sisällä kodeissaan keskiviikosta sunnuntaihin. Heidän tulee mitata kehonsa lämpötila useita kertoja päivässä, NK News kertoo nojaten näkemäänsä Pohjois-Korean hallinnon ilmoitukseen.

Ilmoituksessa ei suoraan mainittu koronaviruksen aiheuttamaa tautia, vaan siinä todettiin, että pääkaupungissa tällä hetkellä leviäviin sairauksiin kuuluu muun muassa flunssa.

[...]

Pohjois-Korea ilmoitti ensi kertaa maansisäisestä koronavirusepidemiasta vasta viime keväänä. Maa julisti voittaneensa viruksen vain kolmea kuukautta myöhemmin, kutsuen sitä "ihmeeksi", kertoo uutistoimisto AFP.

2023-01-23

Yle: Kuoleman pylväät

Kaikkiaan vuoden 2021 aikana kuoli noin 57 600 Suomessa asuvaa henkilöä. Se on noin 2 100 enemmän kuin edellisvuonna.

Koronaviruksen aiheuttamat infektiot ja ikääntyminen tulevat nostamaan tulevina vuosina kuolleiden vuosittaista määrää.

[...]

Vuonna 2022 koronavirus aiheutti THL:n kokoamien alustavien tietojen mukaan suoraan noin 3 500 kuolemaa. Määrä on nelinkertainen vuoteen 2021 verrattuna. Lisäksi arvioiden mukaan korona myötävaikutti yli 2 100 kuolemaan. Nämä tiedot tarkentuvat vuoden 2023 lopulla.

Koronavirus tulee olemaan merkittävä kuolinsyy myös jatkossa.

2023-01-16

Yle: Terve aikuinen ei voi saada neljättä koronarokotusta mitenkään julkisesta terveydenhuollosta: katso, mistä sinä voisit saada taas rokotteen

Julkinen terveydenhuolto ei ole lähdössä terveiden työikäisten neljänteen koronarokotuskierrokseen, selviää Ylen hyvinvointialueille tekemästä kyselystä.

Niinpä terveiden työikäisten vaihtoehdoksi jää hakea rokote yksityiseltä puolelta maksua vastaan. Rokotteita niille luovuttavat hyvinvointialueet.

[...]

Hyvinvointialueet vetoavat THL:n ohjeistukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö on patistellut tehosterokotuksiin, mutta THL ei edelleenkään suosittele neljättä koronarokotetta perusterveille työikäisille.

- Käsityksemme mukaan perusterveet työikäiset ovat hyvin suojassa vakavilta koronataudin muodoilta jo nykyisillä rokotteilla ja jo tähänastisilla sairastamisilla, joten emme ole itse lähdössä tähän rokotekierrokseen, kertoo toimialajohtaja Tuomo Nieminen Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta.

[...]

THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sanoo ymmärtävänsä, että THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön ristiriitaiset ohjeistukset voivat hämmentää hyvinvointialueita.

- Hyvinvointialueilta on meiltä kyselty, että mitä tämä merkitsee ja mitä heidän kuuluisi tehdä.

Kontio on muistuttanut, että rokotteita tulee antaa vain lääkärin määräämänä. On vielä epäselvää, millä perusteella terve työikäinen voi neljännen rokotuksen saada.

- Yksityisellä puolella lääkäri tekee päätöksen, tarvitseeko rokotetta vai ei. En tiedä vielä, mihin perustuen yksityisillä toimijoilla lääketieteellisiä perusteluja tehdään. Se on vielä varmasti heillekin epäselvää, Kontio sanoo.

2023-01-13

Yle: THL: Koronaviruksen uutta kraken-varianttia löytynyt myös Suomesta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurannassa on tehty ensimmäinen havainto koronaviruksen omikronmuunnoksen XBB.1.5 -alalinjan viruksista Suomessa.

Kyse on kraken-nimellä kutsutusta variantista, joka havaittiin ensimmäistä kertaa lokakuussa Yhdysvalloissa. Sen jälkeen kyseinen viruksen alalinja on lähtenyt leviämään nopeasti.

Kyseisen virusmuunnoksen rantautuminen Suomeen oli odotettavissa, sanoo THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra tiedotteessa.

- Tällä hetkellä sen ei kuitenkaan tiedetä aiheuttavan muita omikronvirusmuunnoksia vakavampaa tautia, ja rokotesuoja vakavaa tautia vastaan on säilynyt erinomaisena varianteista riippumatta.

2023-01-11

Yle: Suomalaiset ovat eriarvoisessa asemassa koronarokotteita jaettaessa, sanovat asiantuntijat

Asiantuntijat ovat huolissaan siitä, että koronarokotteiden saatavuus on asettanut suomalaiset eriarvoiseen asemaan. Esimerkiksi Lapissa neljänsiä koronarokotteita on jo tarjottu sote-henkilöstölle. THL ei edelleenkään suosittele neljättä koronarokotetta perusterveille työikäisille, vaikka STM on linjannut toisin.

Lapin hyvinvointialueen infektioylilääkärin Markku Broas näkee, että rokotelinjausten taustalla on THL:n ja sosiaali- ja terveysministeriön välille kehittynyt arvovaltakiista.

- Tämä on harmillisesti johtanut siihen, että vaikka STM ja valtioneuvosto ovat linjanneet, että neljänsiä rokotteita voidaan antaa perusterveille, niin meillä ei käytännössä rokotetta saa.

[...]

Osa suomalaisista on hakenut neljänsiä rokotteita esimerkiksi Virosta ja Ruotsista. - Toivoisin, että näin ei tarvitsisi toimia, vaan että työterveyshuollot kattavasti niitä tarjoaisivat ja työpaikat sisällyttäisivät ne sopimuksiinsa. Pitäisin myös hyvänä, jos voitaisiin uudelleen arvioida tehosterokotteen tarjoamista julkisena palveluna, sanoo SAK:n asiantuntijalääkäri Riitta Työläjärvi.

[...]

Lääketieteen asiantuntijat myös kummastelevat sitä, miksi halukkaat voivat ottaa influenssarokotteen vuosittain, mutta koronarokotteen kanssa ei toimita samoin, vaikka rokotteita olisi varastossa.

- Herättää kummastusta, että koronan kanssa ei toimita samoin. Monilla työikäisillä alkaa olla jo vuosi siitä, kun edellinen koronarokote on saatu, SAK:n [asiantuntijalääkäri Riitta] Työläjärvi ihmettelee.

Samaa pohtii myös infektioylilääkäri Markku Broas.

- Influenssa tautina on lievempi eikä siihen liity jälkiongelmia niin paljon kuin koronaan. Tällä hetkellä epidemia tulee aaltoina, ja me tiedämme, että koronarokotteen teho ei kestä kuin sinne 3-6 kuukauteen saakka. Sama koskee taudin antamaa suojaa. Sen jälkeen ihminen herkästi sairastuu uuden.

[...]

Infektioylilääkäri Markku Broas toivoo, että rokotepäätökset perustettaisiin lääketieteeseen ja tutkittuun tietoon arvovaltataistelun sijaan.

- Toivon malttia ja järkeä ja vastakkainasettelun poistumista, ettei turhaan tehdä ristiriitoja, vaan keskityttäisiin siihen, mikä on ihmisen terveyden kannalta keskeistä, Broas sanoo.

2023-01-06

HS: Suomi vaatii Kiinasta saapuvilta negatiivista korona­testiä - Kiuru: "Tiedot ovat varsin pysäyttäviä"

Suomi ryhtyy rajoittamaan Kiinasta saapuvia matkustajia samaan tapaan kuin moni muu EU-maa.

Suomi ottaa käyttöön koronaviruksen ennakkotestin Kiinasta saapuville matkustajille. Lisäksi Kiinan-lennoilla matkustajilta sekä matkustamohenkilökunnalta edellytetään maskin käyttöä.

[...]

[Perhe- ja peruspalveluministeri Krista] Kiurun mukaan kiire on myös siksi, että Kiinasta EU-alueelle saapuvilla matkustajilla on todettu runsaasti koronatartuntoja.

"Tiedot ovat varsin pysäyttäviä. Pahimmillaan lentokonematkustajissa on saattanut olla 30-50 prosenttia positiivisia", Kiuru sanoo.

[...]

Suomessa on esitetty, että kiinalaismatkustajien testaaminen olisi turhaa. Näin on todennut esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Jari Jalava.

THL:llä on ollut korona-asiassa selkeä ja yhtenäinen linja jo vuoden 2020 alusta asti.
Kiina on uhkaillut matkustusrajoituksia asettavia maita vastatoimilla.
Kiina on vuodesta 2020 lähtien ollut maa, johon ei ole päässyt ilman viikkokausien hotellikaranteenia ja monien mutkien läpi juoksemista. Mutta nyt, yhtäkkiä, yhden koronatestin vaatiminen on jo kohtuutonta.

2023-01-05

HS: Tappaja onkin nyt flunssa - Kiinassa ei kuolla korona­tautiin, julistaa hallinto, mutta uhrien omaiset kertovat HS:lle toisin

koronatautiin kuollaan ympäri maailman, mutta Kiinan kuolemat ovat erilaisia. Niitä ei virallisesti ole olemassa. Virallisten tilastojen mukaan Kiinassa kuoli joulukuussa koronatautiin vain kahdeksan ihmistä.

Viime päivinä olen kuitenkin kuullut useilta tutuilta heidän tuttujensa menehtymisestä covid-19:ään. Lisää koronaviruksen uhreista voi lukea sosiaalisesta mediasta.

Lähes jokainen Kiinassa tuntuu tietävän ainakin tutun tutun covid-19-kuoleman viime päiviltä ja viikoilta. Haastateltu mies Hunanista tietää kotiseudultaan kolme muuta tämän sairauden takia päivänsä päättänyttä.

Enää ei siis puhuta vain ulkomaisten toimittajien havainnoista krematorioiden edessä jonottavista ruumisautoista vaan kansalaisten tuntemista vainajista.

Tartuntojen suhteen lähes neitseellistä maaperää pöllyttänyt omikron-muunnos sairastutti Kiinan sisäpiireistä vuotaneiden tietojen mukaan jopa satoja miljoonia ihmisiä joulukuussa.

[...]

Joulukuun alussa Kiina muutti linjansa. Tartuntojen tukahduttamiseen tähdänneet toimet vaihtuivat lähes kaikkien rajoitusten poistamiseen.

Ilmeisesti virus oli jo karannut kontrollista, joten viranomaiset antoivat periksi. Talouskin sakkasi rajoitusten takia. Lisäksi mieltään osoittaneet kansalaiset vaikuttivat muutokseen.

Käytännössä viruksen annettiin levitä hidasteitta maassa, jossa vain harva oli aiemmin sairastanut covid-19-taudin.

Tartuntojen määrä räjähti heti, erityisesti Pekingin seudulla. Kuukaudessa Pekingin 20 miljoonasta asukkaasta luultavasti valtaosa on sairastanut koronataudin ja parantunutkin siitä. Nyt tauti aaltoilee eri puolilla Kiinaa.

[...]

Asiantuntijat ovat ennustaneet, että Kiinassa kuolee lähikuukausina 1-2 miljoonaa ihmistä koronavirukseen. Väestömäärään suhteutettuna se on silti vähän verrattuna monien länsimaiden kuolinlukuihin.

Paremmalla valmistautumisella Kiina pääsisi vieläkin vähemmällä.

[...]

Vielä marraskuussa Kiina kertoi ylpeästi suojelevansa kansalaisten terveyttä ja elämää eli pitävänsä viruksen kurissa. Nyt kansalaisia kehotetaan pitämään huolta omasta terveydestä.

Marraskuussa koronavirusta pidettiin propagandassa tappavana, joulukuussa sitä kutsuttiin flunssaksi. Asiantuntijoiden vaihteleville näkemyksille on somessa naurettu ja vihoiteltu.

2023-01-03

HS: Uusi koronavariantti leviää maailmalla - Tämä siitä tiedetään nyt

Maailmalla leviää uusi koronaviruksen alavariantti XBB.1.5, jota on kutsuttu myös lempinimellä "Kraken". Variantti on levinnyt etenkin Yhdysvalloissa.

Suomessa uuden alavariantin aiheuttamaa koronatautia ei tiettävästi ole vielä todettu.

Yle: Valtion korona-avustukset eivät kata kaikkia kuntien kuluja - Tampereella omaan piikkiin lasketaan jäävän 5,7 miljoonaa euroa

Vain harva kunta ja kaupunki on tyytyväinen valtion viime vuoden koronakorvauksiin. Tampere ennakoi asiaa jo syksyllä. Kuntien kulut kertyvät testauksista ja rokotuksista sekä covid-19-potilaiden hoidosta.

Esimerkiksi Tampere haki sosiaali- ja terveysministeriön avustusta 23,2 miljoonaa euroa, mutta sai 17,58 miljoonaa. Erotus on 5,7 miljoonaa.

2023-01-01

Kuukausikatsaus 23-01

Tämä on jatkoa viime kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2023 2022 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 6.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2.
Liettua 2.7M 18 15 27 10 31 14 11 18 77 169 209 177 3539
Latvia 1.9M 39 18 31 25 28 18 19 33 77 196 201 163 3307
Viro 1.3M 47 38 42 23 20 23 13 26 60 163 161 76 2149
Ruotsi 10M 76 37 41 41 43 26 15 20 40 117 124 67 2143
Suomi (vir.) 5.6M ≈117 126 102 52 91 57 64 102 143 136 73 74 ≈1429
Tanska 5.8M 36 32 45 26 44 33 18 34 79 181 155 85 1332
Norja 5.5M 44 21 20 21 76 44 36 37 76 163 31 26 838
Suomi (uusi) 5.6M ≈54 ≈831
Islanti 344k 28 18 0 99 0 63 0 96 52 110 50 27 666
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 57 33 32 25 51 63 27 51 68 74 147 149 3059
Britannia 68M 30 46 48 30 54 58 25 53 140 57 88 104 2914
Espanja 47M 25 18 19 34 37 57 34 39 44 62 142 81 2504
Ranska 65M 45 30 28 16 29 37 18 36 56 58 122 106 2475
Saksa 84M 41 51 42 31 38 35 21 40 40 76 63 67 1921
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 30 26 30 25 36 36 20 33 65 84 126 110 2663

Euroopassa koronakuolemien määrä on pysynyt tasaisena jo yli puolen vuoden ajan.

Suomen tilanne jatkuu vakavana. Virallisen tilastoinnin mukaan olemme edelleenkin Pohjois- ja Baltian maiden ylivoimaisesti vaarallisin maa. THL:n uuden, kuolintodistuksiin perustuvan epävirallisen tilastoinnin mukaan olemme Ruotsin jälkeen vasta toiseksi pahin maa koronakuolemien suhteen. Suomen luvut ovat arvioita, sillä THL piti joululomaa torstaina 29.12.2022. Lisäksi THL aloitti uuden tilastointinsa vasta joulukuussa, joten uutta lukua on jouduttu extrapoloimaan vielä enemmän kuin vanhaa.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 31.12. 30.11. 31.10. 30.9. 31.8. 6.8. 30.6.
Suomi (vir.) ≈116 126 102 74 67 57 65 1428
Ruotsi 75 36 42 44 42 27 10 2133
Kroatia 65 44 54 42 93 68 20 4332
Italia 57 33 32 27 50 64 28 3064
Kreikka 56 59 44 53 133 94 39 3371
Suomi (uusi) ≈55 ≈831
Ranska 46 31 25 16 27 38 18 2470
Viro 46 39 43 32 21 22 13 2159
Saksa 43 51 41 43 33 35 21 1925
Norja 43 21 19 22 74 43 36 829
Latvia 39 19 30 13 31 21 24 3332
Tanska 37 35 42 26 44 33 18 1328
Slovenia 34 23 29 21 43 22 6 3371
Irlanti 31 25 19 36 27 31 38 1652
Britannia 30 46 52 38 45 57 23 2904
Islanti 28 17 0 100 0 62 0 663
Portugal 25 22 19 16 21 46 157 2536
Espanja 24 18 20 36 37 57 31 2506
Itävalta 24 24 25 158 30 34 14 2363
Tsekki 22 28 45 31 29 17 2 3924
Unkari 20 37 44 23 50 22 11 5048
Liettua 17 16 25 0 36 18 14 3562
Slovakia 15 24 25 23 22 15 9 3813
Belgia 15 13 19 20 21 28 12 2848
Bulgaria 9 27 20 9 32 26 19 5567
Romania 5 5 8 4 36 20 5 3540
Puola 5 5 15 14 14 5 3 3140
Alankomaat 5 6 9 3 6 7 3 1336

Virallisen tilastoinnin mukaan Suomi on edelleenkin EU:n koronakuolematilaston ylivertaisessa kärjessä. THL:n uuden epävirallisen tilastoinnista arvioitujen lukujen perusteella emme ole aivan kärjessä, mutta kuitenkin kolmannen sijan kannassa. Tilastointitavasta riippumatta Suomessa on koettu koronakuolemia eurooppalaisittain runsaasti viimeisen vuoden aikana.


2022-12 - Joulukuu 2022

2022-12-31

Yle: Maailman terveysjärjestö patistaa Kiinaa jakamaan maan koronatietoja

Maailman terveysjärjestö WHO on keskustellut Kiinan viranomaisten kanssa maan koronatartuntatilanteesta. WHO painotti perjantaisissa keskusteluissa reaaliaikaisen tiedon tärkeyttä, kun tartunnat leviävät Kiinassa räjähdysmäisesti.

Järjestön tiedotteen mukaan WHO toisti Kiinalle pyyntönsä saada säännöllisesti yksityiskohtaista ja reaaliaikaista tietoa maan epidemiologisesta tilanteesta. Tietoa kaivataan myös annettujen rokotusten määrästä ja erityisesti siitä, kuinka korkea rokotuskattavuus on heikossa asemassa olevien ja yli 60-vuotiaiden osalta.

Kiina on torjunut epäilyt siitä, ettei se olisi ollut avoin koronatietojen jakamisessa kansainväliselle yhteisölle. Kiinan ulkoministeriön mukaan maa on koronaepidemian puhkeamisesta alkaen "jakanut relevantteja tietoja ja tilastoja kansainväliselle yhteisölle, mukaan lukien WHO:lle."

Koronatartuntojen määrä Kiinassa on lisääntynyt maan purettua tiukat koronarajoituksensa aiemmin tässä kuussa. Tartuntojen nopea kasvu on herättänyt kansainvälisesti kysymyksiä ja huolta maan jakamasta tiedosta asian suhteen. Numerot tartuntojen ja koronaan liittyvien kuolemien suhteen ovat olleet matalat, vaikka sairaalat ja ruumishuoneet ovat ylikuormitettuja. Esimerkiksi perjantaina Kiina kertoi noin 5 000 uudesta koronatartunnasta ja yhdestä koronan aiheuttamasta kuolemasta.

2022-12-30

Yle: Kirjeenvaihtajan analyysi: Kiinan koronakupla puhkeaa rankimman kautta - totuus näkyy ruumishuoneella

Kiinan viranomaiset ovat lopettaneet tartuntamäärien julkaisun, mutta Pekingissä koronapandemian rajuuden voi nähdä omin silmin.

Kävin äskettäin suuren pekingiläisen sairaalan ensiavussa. Aula oli täynnä paareille lyyhistyneitä vanhuksia happinaamarit kasvoillaan. Sisään saapui väsynein askelin koko ajan lisää voipunutta väkeä, joka yski maskiensa takana.

Sairaanhoitajat kiirehtivät väentungoksessa. Pekingissä jopa koronaa sairastavia hoitajia on pyydetty töihin, koska henkilökunnasta on pulaa.

Ulkona keski-ikäinen nainen oli ottamassa taksia pyrkiäkseen toiseen sairaalaan, koska olisi joutunut odottamaan satojen ihmisten jonossa ainakin neljä tuntia.

Korona on jyllännyt Pekingissä nyt jo lähes kolme viikkoa. Parinkymmenen miljoonan asukkaan kaupungin sairastuneiden määrää ei tarkalleen tiedetä, mutta lähes kaikki tuttavani ja kadulla jututtamani ihmiset olivat sairastuneet viime viikkoina.

[...]

Kiina on nyt maailman koronapandemian keskus, kuten se oli vuoden 2020 alussa, jolloin Wuhanin kaupungissa jopa perusterveitä ihmisiä kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Kiinan viranomaisten mukaan korona on nyt lievä tauti, ja siihen kuolee päivittäin vain muutama ihminen. Uhreiksi lasketaan vain ne, jotka menehtyvät keuhkokuumeeseen tai hengitystieoireisiin.

Ruumishuoneilla näkyy toisenlainen totuus. Maailmalle on levinnyt kuvia ruumisautojen ja -pussien ruuhkista niiden edustalla.

Näin itse krematorion, jonka pihalla oli lukuisia omaisia. Krematorion edessä kierteli poliisiautoja. Poliisi ajoi Ylen kuvaustiimin ripeästi pois paikalta.

Ennen sitä ehdimme jutella krematorion viereisten muistoesinekauppojen edustalla paikallisen miehen kanssa. Hän kertoi, että tuhkauksia tehdään kuin liukuhihnalta. Niitä on tehty viime viikkoina paljon tavallista enemmän, ja suuri osa vainajista on ollut vanhuksia. Aikaa seremonioihin ei ole.

Tuhkausta joutuu odottamaan nyt jopa kolme viikkoa. Mies kertoi, että paikalle on tuotu jopa korruptiota valvovia viranomaisia pitämään huolta, että omaisen tuhkausta ei voi nopeuttaa lahjuksilla.

[...]

Julkisuudessa maan johto taputtelee yhä itseään selkään pandemian hoidosta.

2022-12-28

IL: Pääkirjoitus: Tuhansia suomalaisia on kuollut liikaa - riippumaton selvitys tarvitaan

Lokakuussa uutisoitiin, että 65-vuotiaiden suomalaisten elinajanodote laski vuonna 2021. Tilastokeskuksen mukaan 65-vuotiaiden miesten elinajanodotteen lasku oli vuonna 2021 suurempaa kuin kertaakaan yli 30 vuoteen. 65-vuotiailla naisilla laskua elinaikaodotteessa oli puolestaan jo toista vuotta peräkkäin.

Väestöliitto on vaatinut, että kuolleisuuden kielteisen kehityksen syistä tulisi tehdä riippumaton selvitys.

- Elinajanodote laskee nyt jo toista vuotta. Se on merkittävä muutos. Olemme huolestuneita, ettei asiasta juuri puhuta, sanoo Väestöntutkimuslaitoksen johtaja ja tutkimusprofessori Anna Rotkirch tuoreessa Lääkärilehden artikkelissa.

Samaisessa Lääkärilehden artikkelissa todetaan, että "Suomen ylikuolleisuus on huikeaa, ja syyt ovat selvittämättä". Se on pysäyttävä arvio. Ylikuolleisuustilastoissa Suomen tilanne on länsimaista pahimpia.

Koronakriisin alkuvaiheessa tässä maassa saatiin Uusimaakin sulkuun. Nyt ylikuolleisuus, joka on merkittävintä yli 75-vuotiailla, ei ole ainakaan vielä johtanut selvityksiin maan hallituksen toimesta.

Lääkärilehdessä Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen kuvaa ylikuolleisuuden määrää. Vuosina 2005-2019 kuolemat lisääntyivät Suomessa keskimäärin 420:lla vuodessa.

- Normaaliajan trendistä lasketut kuolemien kasvun odotusarvot vuosille 2020, 2021 ja 2022 olivat 420, 840 ja 1260, kun verrataan vuosiin juuri ennen pandemiaa. Kuolemat kuitenkin lisääntyivät 2400, 3800 ja 9200:lla, jos 2022 loppuvuosi jatkuu samanlaisena. Lukujen erotukset ovat laskennallisia ylikuolemia, Jantunen sanoo.

2022-12-22

Yle: Ensi vuoden alusta koronaan sairastuneille tulevat käyttöön normaalit sairauspoissaolokäytännöt

Ensi vuoden alusta alkaen koronaan sairastuneet eivät enää saa tartuntatautipäivärahaa lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan todistuksilla, vaan töistä ollaan pois työpaikan normaalien sairauspoissaolokäytäntöjen mukaisesti. [...]

Koronaan sairastuneet jäävät 1.1.2023 alkaen pois töistä kunkin työpaikan normaalien sairauspoissaolokäytäntöjen mukaisesti. Sairastuessa voi tehdä työnantajalle omailmoituksen ja jos omailmoitus ei ole käytössä tai tauti pitkittyy, tulee ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon tai omalle terveysasemalle.

Vuodenvaihteen jälkeen koronaan sairastuneet eivät hae tartuntatautipäivärahaa, vaan he ovat poissa töistä kunkin työpaikan normaalien sairauspoissaolokäytäntöjen mukaisesti ja saavat sairauspäivärahaa, kuten muissakin sairauspoissaoloissa.

2022-12-21

Yle: "Valtava määrä kiinalaisia kuolee muutaman kuukauden sisällä" - Kiinan koronaepidemia räjähti, asiantuntijalta karu ennuste

Pitkät ruumisautojen letkat ovat jonottaneet krematorioiden edessä Kiinassa jo päivien ajan. Ruuhkat alkoivat sen jälkeen, kun Kiina luopui tiukoista koronarajoituksistaan pari viikkoa sitten.

Samaan aikaan sosiaalinen media on täyttynyt kuvista ruuhkaisista sairaaloista ja ruumispussiriveistä Kiinassa. Kuvasto muistuttaa kovasti sitä, mitä julkaistiin koronaepidemian puhjettua Wuhanissa vuoden 2020 alussa. Yle ei ole voinut tarkistaa, ovatko somessa julkaistut videot ja kuvat aitoja tai tuoreita.

Viranomaisten mukaan koronakuolleisuus on kuitenkin hyvin pientä. Koko maassa ilmoitettiin tiistaina viisi ja maanantaina kaksi koronaan liittyvää kuolemaa. Myöhemmin kerrottiin, että yksi näistä ei johtunutkaan koronasta.

Tänään keskiviikkona koronakuolemia oli virallisesti pyöreä nolla. Samalla krematoriot kärsivät poikkeuksellisista ruuhkista.

[...]

Kiina on alkanut määritellä koronan kuolinsyyksi ainoastaan niissä tapauksissa, joissa koronaviruksen aiheuttamaa tautia sairastava ihminen kuolee suoraan taudin aiheuttamiin hengityselinten häiriöihin, kuten keuhkokuumeeseen ja hengitysvajaukseen.

Näin ollen valtava osa koronaan liittyvistä kuolemista jää tilastoimatta.

[...]

Uutistoimisto AFP:n soittokierros paljasti, että krematoriot ympäri Kiinaa kamppailevat tällä hetkellä saman tilanteen kanssa.

- Ruumiiden määrä viime päivinä on moninkertaistunut aiempaan nähden. Olemme hyvin kiireisiä, eikä kylmiössä ole enää tilaa, kertoo maan keskiosassa Chongqingissa krematoriossa työskentelevä henkilö.

[...]

Eteläisessä Guangzhoussa kerrotaan, että krematorioissa tehdään nyt kolme tai neljä kertaa enemmän tuhkauksia kuin normaalisti.

Suomessa ylikuolleisuus on sentään vain 10 %:n luokkaa nyt, kun korona on julistettu vaarattomaksi ja THL:n tilastointitapaa muutettiin.

2022-12-20

Yle: THL päivitti ohjeistustaan: Koronaan voi suhtautua kuten muihin hengitystieinfektioihin, ei enää syytä erityisille koronaohjeille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päivittänyt koronaohjeitaan. THL kertoo, että koronavirukseen kannattaa suhtautua kuten muihinkin hengitystieinfektioihin. Juuri koronavirusta koskeville erityisille ohjeille ei enää ole tarvetta, sanoo THL:n ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg tiedotteessa.

Koronaviruksen aiheuttamaa tautia ei useinkaan voi erottaa muista hengitystieinfektioista oireiden perusteella. Lievää koronavirusinfektiota hoidetaan samalla tavoin kuin tavallista flunssaa. Jos yleisvointi laskee tai oireet ovat vakavia, on syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon kuten aina muidenkin sairastumisten kohdalla.

[...]

Aiemmin suositeltiin, että koronaan sairastunut välttäisi kontakteja viisi vuorokautta oireiden alusta. Nyt THL neuvoo, että voi toimia kuten tavallisen flunssan ja nuhakuumeen kanssa: arkeen voi palata, kun kuume on poissa ja oireet ovat selvästi vähentyneet.

2022-12-15

HS: Kiinalaiset kärsivät johtajiensa järjettömästä koronalinjasta

Kiina on joutunut luopumaan kommunistisen puolueen valitsemasta koronalinjasta. Muutos kertoo, että kaikkein autoritaarisimmissakin maissa kansa voi vaikuttaa - jos ei muuten, niin protestoimalla. Autoritaarisissa maissa johtajien perääntyminen on kuitenkin tehtävä niin, että näyttäisi kuin kansa ei olisi voinut vaikuttaa eikä mitään perääntymistä olisi tapahtunutkaan. Demokratiassa kansan valta on juhlittua, Kiinassa se on pelättyä.

Kiinan kommunistinen puolue valitsi kaikessa erehtymättömyydessään koronaviruspandemian alussa linjan, jonka mukaan jokainen tartuntaryväs tai -epäily johtaa tiukkoihin eristystoimiin. Kokonaisia kaupunginosia on suljettu pandemian tukahduttamisen nimissä. Tehtaita on pantu kiinni ja liikkumista on rajoitettu vähäisten tartuntamäärien vuoksi.

Pandemian alkuvaiheissa taktiikka toimi hyvin. Kiina sai viruksen kuriin kovilla otteilla samaan aikaan kun virus levisi maissa, joissa kiinalaistyyppiset kovat otteet eivät demokratian sääntöjen mukaan olleet mahdollisia. [...]

Kiinan linja näytti alkuun hyvältä. [...]

Maailma ja virus muuttuivat. Se mikä oli ehkä järkevää kaksi vuotta sitten, oli kaksi vuotta myöhemmin järjetöntä. [...]

Kiinan linja muuttui vasta, kun kansa nousi osoittamaan mieltä järjetöntä ja ahdistavaa nollatoleranssia vastaan. Koronaeristyksissä voi jatkossa olla myös kotona, ja jatkuva testaaminen vähentyy.

Ikävä kyllä Kiina hukkasi jo varautumisen mahdollisuutensa. Vanhusväestöstä isolla osalla ei ole kunnollista rokotesuojaa, sairaaloita ei vahvistettu kohtaamaan koronaviruksen leviämistä, ja kotimainen rokote osoittautui tehottomammaksi kuin läntinen. Läntistä rokotetta ei voitu hankkia, koska kiinalainen vaihtoehto oli kunniakysymys. On odotettavissa, että koronavirusepidemia kiihtyy Kiinassa ja tuottaa suuren määrän kuolemantapauksia.

2022-12-10

Yle: Terveydenhuollossa työskennellyt Minna sai koronarokotteet ensimmäisten joukossa - nyt hän on väsymyksen ja tärinän takia työkyvytön

- Olisi ihan kiva saada elämä takaisin.

Näin kuvailee tuntojaan kolmekymppinen Minna, joka on saanut harvinaisen voimakkaita haittoja koronarokotteesta.

Yle kertoi Minnasta ensimmäisen kerran toukokuussa 2021. Tuolloin hän sai kaksi rokoteannosta kolmen viikon välillä toisistaan. Molemmat aiheuttivat jo tuolloin voimakkaita oireita, kuten käsien, selän ja niskan vapinaa.

Minna jäi saman vuoden keväällä oireiden takia sairauslomalle, jonka jälkeen tärinää esiintyi vain harvakseltaan, eikä se haitannut elämää. Hän pystyi palaamaan töihin.

Sitten, kesän ja syksyn aikana, Minnan oireet pahenivat merkittävästi.

Tällä hetkellä ne ovat niin voimakkaita, että hänellä on apunaan pyörätuoli ja henkilökohtainen avustaja arjesta selviämiseen.

Terveydenhuollossa työskennellyt Minna ei ole enää työkykyinen, sillä hän ei jaksa kävellä pitkiä matkoja eikä käsien hienomotoriikka toimi.

[...]

Useista verikokeista, magneettikuvista tai reisilihaksesta otetusta koepalasta huolimatta Minnasta ei ole vieläkään löytynyt mitään poikkeavaa.

- Nyt en pysty olemaan töissä, en selviä arjesta yksin ja olen nukkunut tässä kohta vuoden, eikä tämä tunnu menevän parempaan suuntaan, hän sanoo.

Tällä hetkellä Minnaa hoidetaan vain rokotehaittapotilaana. Yle on nähnyt lääkärinlausunnon, jonka mukaan Minna kärsii mRNA-rokotteen aiheuttamasta long covid -tilasta.

Lokakuun 2022 loppuun mennessä Suomen keskinäiseen lääkevahinkovakuutusyhtiöön oli tehty 2 257 koronarokotukseen liittyvää vahinkoilmoitusta.

Niistä on annettu 1 816 päätöstä, joista 631 ovat oikeuttaneet korvauksiin.

2022-12-07

Yle: THL raportoi koronakuolemat jatkossa kuolintodistusten perusteella

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) muuttaa koronavirukseen liittyvien kuolemien ja sairaalahoidon raportointiaan. Koronakuolemien raportointi perustuu vastedes kuolemansyihin, ei tartunnan ja kuoleman ajalliseen yhteyteen, THL kertoo tiedotteessaan. Sairaalahoidon puolella raportointi yhdenmukaistuu sen osalta, ketkä potilaista ovat sairaalassa koronan kanssa ja ketkä koronan vuoksi.

Suomessa on koronapandemian alusta lähtien seurattu raportoinnissa kuolemia, jotka ovat tapahtuneet 30 vuorokauden kuluessa varmistetusta koronatartunnasta.

[...]

Huomisesta alkaen koronakuolemat raportoidaan kuolintodistusten alustavan seulonnan perusteella jaoteltuina koronan vuoksi tapahtuneisiin kuolemiin ja koronan kanssa tapahtuneisiin kuolemiin. Ensin mainituissa tapauksissa koronavirusinfektio on kirjattu kuolemansyyksi, jälkimmäisissä kuolemaan myötävaikuttavaksi tekijäksi.

- Tärkeää on kiinnittää huomio nimenomaan koronan vuoksi tapahtuneisiin kuolemiin. Tapaukset, joissa korona on kirjattu kuolemaan myötävaikuttaneeksi tekijäksi, kuoleman varsinainen aiheuttaja on jokin muu. Suomessa ja kansainvälisesti pidämme koronakuolemien lukumääränä niitä tapauksia, joissa kuoleman katsotaan aiheutuneen koronasta, sanoo THL:n ylilääkäri Tuija Leino tiedotteessa.

Nähtäväksi jää, saadaanko Suomi tällä tavalla pois Euroopan tämänhetkisen koronakuolleisuustilaston kärkisijalta.

2022-12-02

HS: Kiinan koronauutisoinnista unohtui puoli maata ja lopustakin harmaan sävyt

Kevään kahden kuukauden sulku Shanghaissa oli oikeasti kamala, ja siitäkin me toimittajat raportoimme näyttävästi. Kodeissaan nyhjöttäneitä ihmisiltä loppui ruoka.

Mutta vähälle maininnoille meiltä ovat jääneet monet yhtä suuret tragediat. Esimerkiksi Kiinan Xinjiangin ja Tiibetin kaupungeissa on ollut yli kolmen kuukauden sulkuja. Niissäkin on kärsitty nälästä.

Syymme on inhimillinen. Me länsimaiset toimittajat asumme Pekingissä ja Shanghaissa, ja haemme niistä esimerkit koronajuttuihimme. Eniten innostumme ja kauhistumme sellaisesta, jonka näemme aivan lähellämme. Saamme haastateltavia ja valokuvaa ja videota.

[...]

Pohdin näitä asioita viime viikolla ollessani Kiinan matkustusrajoitusten vuoksi jumissa Yunnanin maakunnan Dalin kaupungissa.

Dalissa tuskin huomasin koronatoimia.

Harva käytti maskia. Kadut ja huvittelupaikat pursusivat väkeä. Oli konsertteja, markkinoita ja bileitä toisensa perään. Dalissa todellakin syötiin, juotiin ja laulettiin.

En muistaakseni nähnyt Dalissa edes yhtään korona-ajan kokovalkosuojahaalariin puettua koronanvastaisten toimien työntekijää.

Ravintoloihin ja kauppoihin käveltiin noin vain, eikä ovilla kukaan skannaillut mitään seurantakoodeja. Jotkut paikalliset eivät olleet käyneet koronatestissä kahteen vuoteen.

[...]

Dalilaiset kertoivat, että tällaista siellä on ollut lähes koko pandemian ajan. Sama huoleton meno oli Jiangxin maakunnassa Poyangjärven ympärillä, kun kävin siellä kuivuutta selvittäneellä juttukeikalla kuukautta aiemmin.

Kaikkialle Kiinassa virus ja sitä myötä torjuntatoimet eivät siis olleet ehtineet. Kyse voi olla myös kaukana keskusvallasta olevien paikallisviranomaisten haluttomuudesta löytää virusta tai pitää löydöksistään meteliä.

Kiinassa on sanonta: vuoret korkeita, keisari kaukana.

2022-12-01

Kuukausikatsaus 22-12

Tämä on jatkoa viime kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 6.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1.
Liettua 2.7M 15 27 10 31 14 11 18 77 169 209 177 238 3520
Latvia 1.9M 18 31 25 28 18 19 33 77 196 201 163 203 3267
Viro 1.3M 38 42 23 20 23 13 26 60 163 161 76 97 2101
Ruotsi 10M 37 41 41 43 26 15 20 40 117 124 67 14 2065
Suomi 5.6M 126 102 52 91 57 64 102 143 136 73 74 42 1309
Tanska 5.8M 32 45 26 44 33 18 34 79 181 155 85 62 1295
Norja 5.5M 21 20 21 76 44 36 37 76 163 31 26 42 793
Islanti 344k 18 0 99 0 63 0 96 52 110 50 27 5 637
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 33 32 25 51 63 27 51 68 74 147 149 60 3000
Britannia 68M 46 48 30 54 58 25 53 140 57 88 104 52 2883
Espanja 47M 18 19 34 37 57 34 39 44 62 142 81 30 2478
Ranska 65M 30 28 16 29 37 18 36 56 58 122 106 71 2429
Saksa 84M 51 42 31 38 35 21 40 40 76 63 67 118 1879
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 26 30 25 36 36 20 33 65 84 126 110 124 2642

Euroopan väkirikkaimmissa maissa koronakuolemaluvut eivät ole viime kuukauden aikana muuttuneet käytännössä ollenkaan.

Suomen tilanne jatkuu vakavana. Vielä vuosi sitten Suomen koronakuolemien määrä (241/1M) oli alle puolet Tanskan vastaavasta (498/1M). Kuluneen vuoden aikana Suomen koronakuolemien yhteismäärä on yli viisinkertaistunut, ja olemme nyt menneet Tanskasta ohi.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 30.11. 31.10. 30.9. 31.8. 6.8. 30.6.
Suomi 126 102 74 67 57 65 1308
Kreikka 59 44 53 133 94 39 3313
Saksa 51 41 43 33 35 21 1881
Kroatia 44 54 42 93 68 20 4265
Britannia 46 52 38 45 57 23 2873
Viro 39 43 32 21 22 13 2111
Unkari 37 44 23 50 22 11 5027
Ruotsi 36 42 44 42 27 10 2055
Tanska 35 42 26 44 33 18 1290
Italia 33 32 27 50 64 28 3005
Ranska 31 25 16 27 38 18 2422
Tsekki 28 45 31 29 17 2 3901
Bulgaria 27 20 9 32 26 19 5558
Irlanti 25 19 36 27 31 38 1620
Slovakia 24 25 23 22 15 9 3797
Itävalta 24 25 158 30 34 14 2338
Slovenia 23 29 21 43 22 6 3336
Portugal 22 19 16 21 46 157 2510
Norja 21 19 22 74 43 36 785
Latvia 19 30 13 31 21 24 3292
Espanja 18 20 36 37 57 31 2481
Liettua 16 25 0 36 18 14 3544
Belgia 13 19 20 21 28 12 2833
Islanti 17 0 100 0 62 0 634
Alankomaat 6 9 3 6 7 3 1331
Romania 5 8 4 36 20 5 3535
Puola 5 15 14 14 5 3 3135

Suomi on toista kertaa peräkkäin EU:n koronakuolemalistan ylivoimainen ykkönen. Marraskuussa raportoitiin myös, että alkuvuonna kuolleiden suomalaisten määrä on kasvanut jyrkästi, ja että samalla elinajanodote on lyhentynyt. Tämä ei sovi yhteen lokakuiseen selitykseen, jonka mukaan koronakuolemia yliraportoitaisiin Suomessa eri tavalla kuin muualla.


2022-11 - Marraskuu 2022

2022-11-27

Yle: Kiinassa mielenosoitukset levisivät suurkaupunkeihin, tutkijan mukaan Xin on vaikea perääntyä koronatoimista: "Johtaja on Kiinassa erehtymätön"

Kiina on noudattanut poikkeuksellisen tiukkoja keinoja koronatartuntojen ehkäisemiseksi pian jo kolme vuotta. Valittu politiikka on tarkoittanut muun muassa sulkutoimia miljoonakaupungeissa sekä jatkuvaa koronatestausta.

Viime päivinä Kiinassa on kuitenkin nähty protesteja, joissa on kritisoitu kommunistista puoluetta ja vaadittu jopa maan johtajan Xi Jingpingin eroa. Mielenosoituksia on ollut sunnuntaina myös pääkaupunki Pekingissä.

Kansainvälisen politiikan professori Juha Vuori Tampereen yliopistosta toteaa, että Kiinan ylintä johtoa arvostelevat protestit ovat poikkeuksellisia, vaikkakin Kiinassa mielenosoituksia järjestetään paikallistasolla jopa päivittäin.

- Tässä purkautuu jo pidempään aistittavissa ollut tyytymättömyys hyvin tiukkaan sulkupolitiikkaan, joka Kiinassa on valittu, Vuori kertoo Ylelle.

2022-11-16

Yle: THL:n rokotelinja ei johda jatkoselvityksiin

Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) ei ala käsitellä THL:n rokotetutkimuksesta esiin nostettuja epäilyjä. Pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof kertoo, että neuvottelukunnan ydinryhmä ei nähnyt asiaa kiireelliseksi eikä niin vakavaksi, että TENK:in pitäisi pyytää Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta selvittämään tutkijoidensa toimintaa.

Ilta-Sanomat uutisoi marraskuun alussa huolesta, jota osalla lääkärikuntaa oli siitä, että samat THL:n asiantuntijat sekä tutkivat hybridi-immuniteettia että osallistuvat rokotesuositusten antamiseen.

[...]

Pääsihteeri Sanna Kaisa Spoof toteaa, että asia voisi päätyä neuvottelukunnan selvitettäväksi, mikäli joku ulkopuolinen tekisi THL:n johdolle ilmoituksen tiedevilppiepäilystä eikä THL sitä selvittäisi. Tällöin valittaja voisi kääntyä TENK:in puoleen.

2022-11-08

HS: HS:n tiedot: Hallitus aikoo mahdollistaa neljännet korona­rokotteet kaikille aikuisille

Hallituksen koronaministerityöryhmän on määrä päättää keskiviikkona suosituksesta, jonka mukaan kunnat voivat jatkossa antaa valtion hankkimia neljänsiä koronarokotteita kaikille aikuisille.

HS:n tietojen mukaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) vetämän ministeriryhmän ei ole kuitenkaan tarkoitus antaa suositusta siitä, ketkä voisivat saada neljännen rokoteannoksen.

Tämä jäisi asiantuntijoiden ja kuntien arvioitavaksi.

Lähtökohta olisi, ettei rokotteita saisi pelkästään omasta halusta eikä myöskään, jos edellisestä rokotuksesta on liian lyhyt aika.

[...]

Suomessa on varastossa paljon rokotteita muun muassa siksi, että THL:n ei ole suositellut neljänsiä koronarokotteita kuin harvoille.

THL:n rokotelinjaus on saatavissa olevien tietojen mukaan Euroopan tiukin.

Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa ei anneta neljänsiä koronarokotuksia alle 60-vuotiaille perusterveille aikuisille. Suomi on myös ainoa Euroopan maa, jossa ei suositella neljänsiä rokotuksia edes sote-henkilöstölle.

Suomi on myös se EU-maa, jossa on ylivertaisesti suurin koronakuolleisuus.

2022-11-07

IS: Kommentti: THL, nyt sala­liitto­höpinät sikseen ja perusteellisia vastauksia esiin

[Sote-henkilöstön neljäs rokotuskierros EU:ssa]
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi perjantaina vastauksensa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) selvityspyyntöön.

Kiuru halusi THL:ltä pikaisen selvityksen Ilta-Sanomien torstaina julkaiseman artikkelin jälkeen.

Artikkelissa terveydenhuollon asiantuntijat esittivät huolensa siitä, että THL:ssä saattaa syntyä eturistiriita siitä, että meneillään oleva hybridi-immuniteettitutkimus ohjaa väestörokottamista ja rokotussuosituksia tai että THL:lle syntyy houkutus ajoittaa suomalaisten koronarokottamista siten, että se palvelee hybridi-immuniteettitutkimusta tutkimusasetelman häiriytymättä.

THL puhui selvityksessään "salaliittoteorianomaisista väitteistä".

[...]

On kuitenkin syytä mainita kolme faktaa:

1. Suomi on ainoa EU-maa, jossa ei suositella neljättä rokoteannosta sote-henkilöstölle tai perusväestölle ja jossa tehosteannosta ei ole edes mahdollista saada, vaikka joku sen haluaisi ottaa.

2. Suomen koronakuolleisuus huitelee tällä hetkellä aivan maailman kärkilukemissa.

3. Ilta-Sanomat on nähnyt asiakirjan, jossa todetaan, että vuosina 2021-26 toteutettavan tutkimuksen "Koronavirusrokotteiden immuunivasteet Suomessa" vastaavana henkilönä toimii ylilääkäri Hanna Nohynek. Tutkimusryhmässä ovat mukana Hyvinvointivaikuttajat ja Terveysturvaajat -osastojen tutkijat, tutkimushoitajat ja -avustajat.

Tutkimuksen päätarkoituksena on selvittää, millainen immuunivaste eli elimistön puolustusreaktio taudinaiheuttajan torjumiseksi saadaan aikaan erilaisilla COVID-19-rokotteilla. Lisäksi tutkimusesittelyssä todetaan, että "Rokottamalla aikaansaadun immuniteetin lisäksi arvioidaan myös koronavirustartunnan vaikutusta immuniteettiin eri SARS-CoV-2-virusmuunnoksia vastaan".

Lisäksi Nohynek on viiden muun THL:n työntekijän tavoin jäsenenä kansallisessa rokotusasiantuntijaryhmässä Krarissa, joka valmistelee koronarokotteiden käyttöön liittyviä THL:n suosituksia. Nohynek käyttää Krarissa erityisen suurta valtaa, sillä hän on elimen sihteeri ja valmistelee Krarin esitykset ja rokotussuositukset.

Näitä faktoja THL ei mitenkään pääse pakoon. Suomessa ei saa tehosteannosta edes halutessaan, täällä kuollaan koronaan enemmän kuin muualla maailmassa ja samat henkilöt sekä antavat rokotussuosituksia että tekevät hybridi-immuniteettitutkimusta.

Suomen koronakuolleisuus on tällä hetkellä aivan omaa luokkaansa EU:ssa, eikä sitä voi selittää pois tilastoharhalla. Vaikka Suomen tilastoharha olisi +100 % eikä sitä olisi millään muulla maalla kuin Suomella, olisimme silti EU:n kärjessä koronakuolleisuudellamme.
THL:n tulisi jättää omat salaliittohöpötyksensä oitis sikseen ja vastata avoimesti ja perusteellisesti seuraaviin kysymyksiin:

[...] Koko rokotusasia on kääntynyt täysin nurinkuriseksi. Vielä vuosi sitten THL maanitteli ihmisiä rokotuksiin. Kampanjointi rokottautumaan oli joka yhteydessä kova.

Nyt edes vapaaehtoiset eivät rokotuksia saa, vaikka moni sote-, opetus- tai varhaiskasvatusalalla työskentelevä hakisi itselleen tehosteannoksen saman tien oman mielenrauhansa takia.

Eikö yksinkertaisinta olisi se, että tehosteannokset "vapautettaisiin"? THL:n ei tarvitsisi niitä välttämättä suositella, mutta boosteri olisi saatavilla heille, jotka sen haluaisivat käydä ottamassa. Aivan kuten Ruotsissa.

Jo on aikoihin eletty, kun Ruotsia täytyy käyttää esimerkkinä siitä, miten koronaa tarvitsisi meillä hoitaa.

2022-11-06

HS: Suomalaisten elin­ajan­odote on lyhentynyt - Katso HS:n laskurista, paljonko elin­vuosia ikäiselläsi on jäljellä

[Suomen kuolleisuus 1-9/2022]
Tammi-syyskuussa Suomessa kuoli historiallisen paljon ihmisiä, eniten sitten vuoden 1945. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisemasta väestön ennakkotilastosta.

Suomessa kuoli tammi-syyskuussa 46 111 ihmistä, mikä on 4 239 ihmistä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Syitä voidaan toistaiseksi vain arvailla. Tilastokeskus ylläpitää kuolintodistusarkistoa ja julkaisee vuosittaisia tilastoja kuolemansyistä ja kuolleisuuden kehityksestä. Tuorein kuolemansyytilasto julkaistaan vasta joulukuussa, ja sekin käsittelee vuotta 2021.

Tutkimusprofessori Mika Gissler THL:stä suostuu kuitenkin pohtimaan mahdollisia syitä.

"25 prosenttia ylikuolleisuudesta selittää väestön ikääntyminen, 75 prosenttia on sitten oikeaa ylikuolleisuutta. Siihen todennäköisin selitys on korona, kun influenssa-aaltoakaan ei tullut", Gissler sanoo.

"Ylikuolleisuus alkaa jo viikolta 40 vuonna 2021 ja on korkeimmillaan 2022 heti vuoden alussa, viikoilla 1-18, jolloin koronaviruksen omikronvariantti jylläsi. Kesää kohti ylikuolleisuus alkoi kuitenkin laskea", Gissler sanoo.

Ylikuolleisuus alkoi siis, kun koronarajoitukset poistettiin ja on jatkunut näihin päiviin asti. Tämän näkee TU-huippua olevissa koronakuolematilastoissammekin, vaikka niitä kuinka yritetään selittää tilastoharhaksi. Näitä kuolleisuuslukemia ei voi selittää pois.
Gisslerin mukaan korona vaikuttaa ylikuolleisuuteen todennäköisesti jossain määrin myös epäsuorasti.

"Epäsuoria syitä voivat olla sitten esimerkiksi koronasta johtuvat hoitojonot muualla terveydenhuollossa. Tutkimuksiin ja hoitoon pääsy on voinut viivästyä. Onko esimerkiksi syöpä havaittu liian myöhään?"


Yle: Suomessa riskiryhmille suunnatun koronalääkkeen käyttö on osoittautunut monimutkaiseksi - uusia lääkkeitä odotetaan

Ensimmäinen suun kautta otettava koronalääke on osoittautunut hankalaksi käyttää. Paxlovidilla on yhteisvaikutuksia useiden eri lääkkeiden kanssa. Siksi on suuri joukko riskiryhmiin kuuluvia potilaita, jotka eivät voi lääkettä käyttää.

2022-11-04

HS: Moni menetti haju­aistinsa koronan seurauksena - Erikois­lääkärit selittävät, mistä ilmiössä on kyse

Tuntuuko, että maailma on alkanut haista pahalta? Ruoka maistuu pilaantuneelta, kahvi haisee tupakalle ja kumppani alkaa tuntua luotaantyöntävältä?

Vika ei kuitenkaan välttämättä ole kumppanissa eikä ympäristössä, vaan omassa nenässäsi.

Kyse voi olla parosmiasta eli tilasta, jossa hajut ovat vääristyneet.

"Kahvi alkaa tuoksua pahalta tai aiemmin maukkailta maistuneet mansikkakarkit ällöttäviltä. Parosmiassa monet hajut ovat kyllä täysin normaaleja ja miellyttäviä, mutta juuri koskaan ei käy niin päin, että pahalta haiseva asia muuttuisi miellyttäväksi", kertovat korva- , nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärit Annina Lyly ja Marie Lundberg.

Joku toinen on saattanut huomata, että mikään ei tuoksu miltään. Esimerkiksi käsidesi, joka on ennen haissut pistävältä, ei haise enää miltään. Silloin saatat kärsiä anosmiasta. Se tarkoittaa, että hajuaisti ei toimi ollenkaan.

Jos taas haistat valehajuja, esimerkiksi tupakkaa siellä, missä sitä ei ole, kyse voi olla fantosmiasta.

Minulla on ikävä hajuaistiani, jonka menetin koronan yhteydessä lokakuussa 2021. Ainoa hyvä puoli on se, että hajuaistimukset ovat enimmäkseen kadonneet, mutta eivät sentään vaihtuneet vääriin. Anosmialla siis mennään.
Suurin osa potilaista toipuu noin vuoden sisällä sairastumisestaan, mutta osalla hajuaistin puutos voi jäädä pysyväksi. Näin käy tutkimusten mukaan noin seitsemälle prosentille koronan sairastaneista.

Anosmiasta valtaosa toipuu lääkäreiden mukaan kokonaan, kun taas fantosmiat liittyvät huonompaan ennusteeseen.

[...]

"Ihmiset eivät tiedosta tarvitsevansa hajuaistia juuri mihinkään, mutta jos se häviää, se onkin yllättävän suuri asia", Lundberg sanoo.

On debilitoivaa, kun peseytymishetket pitää katsoa kalenterista tai päätellä tekemisistään eikä siitä, koska kainalot alkavat tuoksahtaa. Eihän se haittaisi, jos kaikilla muilla olisi sama vaiva, mutta kun ei ole.

On myös ikävää, kun hyvät ruoat ja juomat menevät aivan hukkaan: niissä on akselit makea, suolainen, hapan ja karvas, ja kaikista muista aistimuksista on vain häivähdys. Makumaailma on käynyt todella kapeaksi, kun ei edes mansikka- ja vadelmamehua pysty erottamaan toisistaan muusta kuin pullon etiketistä.

Tutkimuksessa on havaittu, että esimerkiksi noin 30 prosenttia anosmiapotilaista kärsii masennuksesta, jonka vaikeus on suorassa yhteydessä hajuaistin heikkenemisestä koettuun haittaan.
Outo juttu.
Jokainen tietää, miten jokin tietty tuoksu, isoäidin hajuvesi tai kerrostalon betonikellarin tuoksu voi viedä suoraan lapsuuteen>
Tässä artikkelin kirjoittaja pistelee ihan omiaan. Ei pitäisi kuvitella kaikkien olevan itsensä kaltaisia.

HS: THL: Mediassa esitetyt väitteet laitoksen etu­ristiriidoista muistuttavat salaliitto­teoriaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Ilta-Sanomien jutussa esitetyt väitteet olivat salaliittoteorianomaisia.

Nimettömänä pysyttelevät terveydenhuollon ammattilaiset esittivät Ilta-Sanomille torstaina huolensa siitä, että "THL:ssä saattaa syntyä eturistiriita siitä, että tutkimusprotokolla ohjaa väestörokottamista ja rokotussuosituksia tai että THL:lle syntyy houkutus ajoittaa suomalaisten koronarokottamista siten, että se palvelee hybridi-immuniteettitutkimusta tutkimusasetelman häiriytymättä".

THL ottaa kantaa asiaan sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) perjantaina lähettämässään selvityksessä. Selvityksen ovat allekirjoittaneet THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ja tutkimusprofessori Anne Hyvärinen.

Selvityksessä sanotaan, että IS:ssä esitetyt väitteet THL:n roolista tartuntatautien tutkijana ja siitä, että tutkimus vaikuttaisi asiattomasti THL:n laatimiin rokotussuosituksiin, ovat perättömiä.

2022-11-03

IS: Terveydenhuollon ammattilaisilta hurja epäilys: Haluaako THL sairastuttaa suomalaiset koronaan?

Monet terveydenhuollon ammattilaiset ihmettelevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n toimintaa tämän hetken koronarokotuslinjauksissa. He ovat arvostettuja alansa asiantuntijoita, mutta juuri kukaan heistä ei halua puhua asiasta julkisuudessa nimellään.

Suomi on tällä hetkellä ainoa EU-maa, joka ei rokota sote-henkilöstöä tehosteannoksin eli neljännellä rokotteella. Neljännen rokoteannoksen ylipäätään saavat vain yli 60-vuotiaat sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat.

Samaan aikaan THL tekee hybridi-immuniteettitutkimusta eli tutkimusta koronarokotuksen ja sairastetun infektion antamasta yhteissuojasta.

[...]

THL on rokotusasioissa keskeinen toimija. Se laatii kansallisen rokotusohjelman, joka määrittelee suomalaisille annettavat rokotukset. THL on myös kansallisen rokotussuosituksen antava viranomainen, eli sen suosituksesta kansa joko rokotetaan tai ei rokoteta.

Erityistä pohdintaa aiheuttaa se, että samat henkilöt sekä antavat rokotussuosituksia että tekevät hybridi-immuniteettitutkimusta. Esiin on noussut mm. ylilääkäri Hanna Nohynekin nimi.

Nohynek on jäsenenä kansallisessa rokotusasiantuntijaryhmässä Krarissa, joka valmistelee koronarokotteiden käyttöön liittyviä THL:n suosituksia. Nohynek käyttää Krarissa erityisen suurta valtaa, sillä hän on elimen sihteeri ja valmistelee Krarin esitykset.

Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun THL näyttäisi haluavan sairastuttaa suomalaiset koronaan. Ainakin Suomessa on puolen vuoden ajan ollut EU:n ylivoimaisesti suurin koronakuolleisuus.

2022-11-01

Kuukausikatsaus 22-11

Tämä on jatkoa viime kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.11. 1.10. 1.9. 6.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12.
Liettua 2.7M 27 10 31 14 11 18 77 169 209 177 238 322 3505
Latvia 1.9M 31 25 28 18 19 33 77 196 201 163 203 497 3249
Viro 1.3M 42 23 20 23 13 26 60 163 161 76 97 201 2062
Ruotsi 10M 41 41 43 26 15 20 40 117 124 67 14 12 2028
Tanska 5.8M 45 26 44 33 18 34 79 181 155 85 62 31 1264
Suomi 5.6M 102 52 91 57 64 102 143 136 73 74 42 32 1183
Norja 5.5M 20 21 76 44 36 37 76 163 31 26 42 28 771
Islanti 344k 0 99 0 63 0 96 52 110 50 27 5 6 620
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 32 25 51 63 27 51 68 74 147 149 60 29 2967
Britannia 68M 48 30 54 58 25 53 140 57 88 104 52 64 2837
Espanja 47M 19 34 37 57 34 39 44 62 142 81 30 15 2461
Ranska 65M 28 16 29 37 18 36 56 58 122 106 71 22 2399
Saksa 84M 42 31 38 35 21 40 40 76 63 67 118 70 1828
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 30 25 36 36 20 33 65 84 126 110 124 129 2603

Euroopan koronakuolemat ovat lievässä nousussa. Suomi on nyt ollut koronakuolemien kärkikastissa jo puolen vuoden ajan. Koronakuolemiemme määrä on kuluneen vuoden aikana melkein kuusinkertaistunut 209:stä 1183:een kuolemaan miljoonaa asukasta kohti.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 31.10. 30.9. 31.8. 6.8. 30.6.
Suomi 102 74 67 57 65 1182
Kroatia 54 42 93 68 20 4221
Britannia 52 38 45 57 23 2827
Tsekki 45 31 29 17 2 3873
Unkari 44 23 50 22 11 4990
Kreikka 44 53 133 94 39 3254
Viro 43 32 21 22 13 2072
Ruotsi 42 44 42 27 10 2019
Tanska 42 26 44 33 18 1255
Saksa 41 43 33 35 21 1830
Italia 32 27 50 64 28 2972
Latvia 30 13 31 21 24 3273
Slovenia 29 21 43 22 6 3313
Slovakia 25 23 22 15 9 3773
Liettua 25 0 36 18 14 3528
Ranska 25 16 27 38 18 2391
Itävalta 25 158 30 34 14 2314
Bulgaria 20 9 32 26 19 5531
Espanja 20 36 37 57 31 2463
Belgia 19 20 21 28 12 2820
Portugal 19 16 21 46 157 2488
Irlanti 19 36 27 31 38 1595
Norja 19 22 74 43 36 764
Puola 15 14 14 5 3 3130
Alankomaat 9 3 6 7 3 1325
Romania 8 4 36 20 5 3530
Islanti 0 100 0 62 0 617

Suomi on tässä kuussa listan ylivertainen ykkönen. Muutama päivä sitten uutisoitiin, että suomalaisia koronakuolemia yliraportoitaisiin niin paljon, että mahdollisesti joap 40 % niistä olisi vääriä positiivisia. Esimerkinomaisesti artikkelissa varoitettiin vertailemasta meidän lukujamme Norjaan, joskaan siinä ei sanottu, miten Norjan koronakuolemaraportointi poikkeaa meistä.

Ongelmana on se, että vaikka Suomen luvusta poistettaisiin väitetty 40 %:n ylijäämä (jolloin tämän kuukauden 102:sta koronakuolemasta per miljoona asukasta saataisiin 61), eikä muissa maissa yliraportoitaisi yhtä ainoaa kuolemaa, olisimme siltikin tässä kuussa Euroopan koronakuolemalistan kärjessä. Verrattuna esimerkiksi Norjaan, jossa korona eteni kahden ensimmäisen vuoden aikana hyvin samalla tavalla kuin Suomessa, olisi tämän kuukauden koronakuolinlukumme siivoamisen jälkeenkin yli kolminkertainen.

Miten näin harvaan asutussa, kehittyneen lääketieteen maassa voi nyt mennä näin huonosti koronakuolemien kanssa?


2022-10 - Lokakuu 2022

2022-10-27

IS: Puumalainen: Koronan vuoksi sairaalahoidossa liki 1 000 ihmistä - suora lähetys käynnissä

[Osastopäällikkö Taneli] Puumalainen [STM:stä] sanoo, että tiistain tilanteen mukaan 997 potilasta oli sairaalahoidossa. Heistä 480 oli koronan johdosta, 315 koronan kanssa ja 202 potilaasta ei ollut tarkkaa tietoa.

Teho-osastolla oli tiistaina 16 potilasta.

Reilusti yli puolet koronapotilaista näyttäisi siis olevan sairaalassa nimenomaan koronan takia, eikä vain sen kanssa. Tämä tosin on suorassa ristiriidasssa sen kanssa, miten Yleisradio samasta aiheesta raportoi. Sen mukaan vain joka viides koronapotilas on sairaalassa koronan takia.

Yle: Sairaaloissa on lähes ennätysmäärä koronapositiivisia potilaita, mutta luvut hämäävät: "Mittatikku on muuttunut", sanoo HUSin Asko Järvinen

Koronaluvut näyttävät jälleen punaista. Sairaaloissa on viime viikosta lähtien ollut kaikkiaan lähes tuhat koronapositiivista potilasta. Sairaaloiden yhteenlaskettu kuormitus näyttää tilastojen valossa olevan lähellä koko pandemian huippulukuja: maaliskuun lopussa sairaaloissa oli pahimmillaan hieman yli tuhat koronapositiivista potilasta.

Lukuja kannattaa kuitenkin katsoa hieman tarkemmin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvaajat-osaston johtaja Otto Helve sanoo.

- Kun epidemia on sellaisessa vaiheessa, että tartuntoja on paljon, niitä on myös sellaisilla henkilöillä, jotka päätyvät sairaalaan muista syistä kuin vakavasta koronatartunnasta johtuen, Helve toteaa.

Alkuviikosta esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan alueen HUSin sairaaloissa olevista koronapositiivisista potilaista vain joka viides oli sairaalassa koronavirusinfektion takia, sanoo infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen.

Tämä on suorassa ristiriidasssa sen kanssa, miten Ilta-Sanomat samasta aiheesta raportoi. Sen mukaan Taneli Puumalainen on sanonut, että puolet sairaaloiden koronapotilaista olisi sairaalassa koronan takia.

Yle: Suomessa yliraportoidaan koronakuolemia - lähes 40 prosentissa koronaan liittyvistä kuolemista varsinainen kuolinsyy ei ollutkaan korona

Suomessa yliraportoidaan koronaan liittyvien kuolemien määrää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtavan asiantuntijan Sirkka Goebelerin mukaan jopa 40 prosentissa koronakuolemiksi merkityistä kuolemista varsinainen kuolinsyy ei lopulta olekaan korona eivätkä ne päädy Tilastokeskuksen virallisiin kuolemansyytilastoihin koronakuolemiksi.

Goebelerin yksikössä tarkastetaan kaikki Suomen kuolintodistukset ennen kuin ne lähtevät eteenpäin Tilastokeskukselle.

THL:n yksikkö on poiminut koronaan liittyvistä kuolintodistuksista ne, joissa kuoleman todennut lääkäri on kirjannut koronan joko peruskuolemansyyksi tai kuolemaan myötävaikuttaneeksi syyksi.

Suomen virallinen koronaaan liittyvien kuolemien luku oli tiistaina 6 407. Tilastoon merkitään kaikki ne kuolemat, joissa kuolema on tapahtunut 30 päivän sisällä positiivisesta koronavirustestistä.

Goebelerin mukaan näistä 6 407 tapauksesta 3 953:ssa korona on merkitty peruskuolemansyyksi tai välittömäksi kuolinsyyksi. 1 579 tapauksessa lääkäri on todennut koronan myötävaikuttaneen kuolemaan.

[...]

Goebeler tietää, että aika ajoin keskustellaan Suomen asemasta kansainvälisessä koronakuolemavertailussa. Koronakuolemien määrän kansainvälinen vertailu ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista.

- Jos vaikka katsotaan kuolintodistusten perusteella nämä koronakuolemat, olemmekin samassa tilanteessa Norjan kanssa.

Kansainvälisen vertailun perusteella näyttää siltä, että Norjassa on kuollut väkilukuun suhteutettuna selvästi vähemmän ihmisiä kuin Suomessa tai muissa Pohjoismaissa. Tilastot eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia.

Miksi tilastot eivät olet vertailukelpoisia? Millä tavalla Norjan tilastot tehdään eri tavalla?

2022-10-26

IS: Koronasta voi seurata pitkäaikaisia neurologisia ongelmia - jopa Alzheimer

Monilla koronavirusinfektion sairastaneilla on neurologisia oireita vuosi sairastumisesta, vaikka infektio olisi ollut vähäoireinen. Väsymyksen ja muistiongelmien lisäksi myös aivoinfarktit ja jopa Alzheimerin tauti ovat heillä tavallista yleisempiä, tuore tutkimus osoittaa.

Nature Medicine -lehden julkaisemassa tutkimuksessa tarkasteltiin 154 000:ta koronavirusinfektioon vuosina 2020-2021 sairastunutta. Rekisteritietojen avulla heitä verrattiin 5,6 miljoonaan samanikäiseen, jotka olivat säästyneet koronainfektiolta, sekä 5,8 miljoonaan verrokkiin, joiden tiedot kerättiin koronapandemiaa edeltävältä ajalta.

Koronainfektiota seuraavan vuoden aikana potilaille kehittyi muistiongelmia 77 prosenttia todennäköisemmin, masennusta tai ahdistusta 43 prosenttia todennäköisemmin, pääkipuja 35 prosenttia ja kouristuksia tai epilepsia 80 prosenttia todennäköisemmin kuin verrokeille. Lisäksi erilaiset näkökykyyn liittyvät vaivat olivat heillä 30 prosenttia ja kuulon ongelmat 22 prosenttia yleisempiä.

Myös riski sairastua aivoinfarktiin oli koronapotilailla 50 prosenttia suurempi, tulokset osoittivat.

2022-10-25

Yle: Lapin sairaanhoitopiiri alkaa rokottaa sote-henkilöstöä neljännellä koronarokotteella - poikkeaa THL:n ohjeesta

[Sote-henkilöstön neljäs rokotuskierros Euroopassa]
Lapin sairaanhoitopiiri alkaa ensimmäisenä Suomessa tarjota neljänsiä koronarokotteita sote-henkilöstölle. Sairaanhoitopiiri poikkeaa näin THL:n suosituksesta, sillä THL ei suosita sote-henkilöstön rokottamista neljänsillä koronarokotteilla.

THL:n linja poikkeaa tässä tapauksessa muista EU-maista, sillä muut EU-maat tarjoavat jo sote-henkilöstölle neljänsiä rokotuksia. Kroatian osalta asia ei ole tiedossa. Euroopan komissio on 12. lokakuuta suositellut 4. koronarokotteita kaikille sote-henkilöille.

[...]

Muihin Euroopan unionin maihin verrattuna Suomi asettuu asiassa erikoiseen valoon. Suomi on ainoa maa EU:n alueella, jossa neljättä koronarokotetta eli toista tehosterokotusta ei ole tarjottu sote-henkilöstölle joko suoraan ohjelman kautta tai yleisen terveiden aikuisten rokotusohjelman kautta.

Tällä hetkellä jo noin puolet EU-maista tarjoaa neljättä rokotetta joko yli 12-vuotiaille tai yli 18-vuotiaille.


IS: Tutkijat väittävät: Korona onkin synteettinen virus - suomalais­asian­tuntija tyrmää teorian

Uusi, kiistelty tutkimus väittää, että koronavirus on synteettinen virus ja syntynyt laboratorio-oloissa. Saksalaisista ja amerikkalaista koostuva tutkimusryhmä havaitsi Sars-Cov-2:lla olevan sellaisia ominaisuuksia, joista ilmenee, että se on koottu jo olemassa olevista viruksista laboratoriossa, kirjoittaa The Economist -lehti.

Tutkijat havaitsivat, että viruksessa olevien tiettyjen restriktio- eli katkaisuentsyymien leikkauskohdat ovat jakautuneet epäluonnollisesti. Jakauma ei sovi siihen, mitä lähisukuisilla viruksilla on, mikä puolestaan viittaa siihen, että virus ei ole syntynyt luonnollisen kehityksen tuloksena.

Virusta olisi tämän perusteella peukaloitu ja se olisi laboratoriossa kloonattu.

Suomen johtaviin virologeihin kuuluva Helsingin yliopiston professori Olli Vapalahti kuitenkin tyrmää näkemyksen, että tämä olisi "savuava ase" laboratoriossa kloonatusta viruksesta.

- Laskelma entsyymien jakautumisesta on sinänsä ihan oikein, mutta johtopäätös on ehkä tehty vähän hätäisesti. Laskelma ei sellaisenaan todista, että virusta olisi peukaloitu.

- Tätä selvitystä ei myöskään ole vertaisarvioitu, eli mitään hyväksyntää tiedeyhteisöltä ei ole käytetyistä menetelmistä tai johtopäätöksisistä.

2022-10-19

HS: Korona kaataa nyt väkeä työpaikoilla, mutta uutta rokotusta ei tipu - THL:n mukaan yksi syy ovat rokotteiden aiheuttamat sairauspoissaolot

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö (SAK) esittivät viime viikolla, että neljänsiä koronarokotteita pitäisi Suomessa tarjota myös työikäiselle väestölle. Työmarkkinajärjestöt haluavat rokottamalla vähentää sairauspoissaoloja ja kustannuksia työpaikoilla.

[...]

THL:n mukaan neljänsien rokotusten laajentaminen työikäiseen väestöön ei ole nyt aiheellista. Kolme rokotusta antaa työikäisille toistaiseksi hyvän suojan vakavaa tautia vastaan. Neljännestä piikistä ei olisi heille suurta hyötyä.

- Nykyinen rokote ei anna kovin hyvää suojaa tartuntoja vastaan. Suoja on varsin lyhytikäinen, kuukauden tai pari, sanoo THL:n terveysturvaajat-osaston johtaja Otto Helve.

Helven mukaan toisessa vaakakupissa painavat rokotusrumbasta syntyvä yhteiskunnallinen kuorma sekä rokotteisiin liittyvät haittavaikutukset. Rokotteet aiheuttavat joillekin esimerkiksi kuumetta, mikä voi lisätä sairauspoissaoloja.

HS: Ylilääkäri eri mieltä Husin Järvisen kanssa, tartunnoille on "paljonkin tehtävissä"

Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas kritisoi voimakkaasti Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin infektioylilääkäri Asko Järvisen lausuntoja.

Järvinen sanoi HS:lle tiistaina, ettei koronavirustartuntojen lisääntymisen estämiseksi ole juuri mitään tehtävissä. Järvisen mukaan lisärokotuksilla epidemian esiintymistä voi ainoastaan siirtää muutamalla kuukaudella.

Broas on Järvisen kanssa jyrkästi eri mieltä.

"Tauti vyöryy nyt eteenpäin, eikä rokotteiden suoja ole riittävän pitkäkestoinen. Meillä olisi tutkittuja toimenpiteitä, joilla voitaisiin estää koronaviruksen leviämistä ja vakavia tautimuotoja", Broas toteaa.

"Tässä on paljonkin asioita, joita olisi tehtävissä."

Broas tarkoittaa erityisesti rokotussuosituksen laajentamista sekä koronavirustaudin hoidossa käytettävien lääkkeiden laajempaa käyttöä. Rajoituksista ei hänenkään mukaansa olisi enää tässä tilanteessa hyötyä.

"Useassa Euroopan maassa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle on jo suositeltu neljättä rokoteannosta. Suomessa näin ei ole jostain syystä toimittu", Broas toteaa.

Broas kritisoi myös koronavirustaudin hoidossa käytettävän paxlovid-lääkkeen nuivaa käyttöä Suomessa. Hänen mielestään lääkkeen käytölle on Suomessa tehty liian tiukat kriteerit.

"Meillä on tehokkaita viruslääkkeitä. Päätöksenteko näiden käytöstä voitaisiin antaa enemmissä määrin lääkäreille."

[...]

Ruotsin kansanterveysvirasto suosittelee tehosteannoksia kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville. Lisäksi neljännen koronavirus­rokotteen on voinut syyskuun elokuun alusta halutessaan ottaa jokainen yli 18 vuotta täyttänyt.

Tulipa sekin päivä vielä nähtyä, että Ruotsissa toimitaan koronan suhteen ennaltaehkäisevämmin kuin meillä.

2022-10-18

IL: Asiantuntijat: Koronavirus ei täytä yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerejä

Tartuntatautien neuvottelukunnan mukaan koronavirus ei enää täytä yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerejä.

Neuvottelukunta on sosiaali- ja terveysministeriön asettama asiantuntijaryhmä, johon kuuluu edustajia muun muassa eri sairaanhoitopiireistä sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Neuvottelukunnan puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Anni-Riitta Virolainen-Julkunen kertoo, että asiasta keskusteltiin kokouksessa viime viikolla. Keskustelussa asiantuntijaryhmä tuli siihen johtopäätökseen, että koronaviruksen luokittelemisella yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi ei enää ole lakisääteisiä edellytyksiä.

Virolainen-Julkunen kuitenkin korostaa, että neuvottelukunnan linjaus ei vielä tarkoita, että asiasta oltaisiin tekemässä päätös. Taudin poistamisesta yleisvaarallisten tartuntatautien joukosta päätetään poliittisesti, käytännössä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) esityksestä. Neuvottelukunta voi kuitenkin antaa asiasta sosiaali- ja terveysministeriölle oman ehdotuksensa.

2022-10-11

IL: Uusi omikronvariantti jyllää Kiinassa - WHO varoittaa koko maailmaa

Koronaviruksen uusi omikron-alavariantti BF.7 on levinnyt vauhdilla useisiin maakuntiin Kiinassa, kiinalaislehti Global Times kertoo.

[...]

Maailman terveysjärjestö WHO on jo antanut maailmanlaajuisen varoituksen nopeasti leviävästä BF.7-alavariantista, josta odotetaan seuraavaa dominanttia koronavirusmuunnosta.

Syyskuun loppuun mennessä BF.7-alavarianttia on tavattu jo Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Tanskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Belgiassa tartunnoista jo 25 prosenttia on BF.7:n aiheuttamia, mutta muissa Euroopan maissa osuus on pysynyt toistaiseksi kymmenessä prosentissa.

Myös kiinalaisasiantuntijat uskovat uuden variantin ottavan pian paikkansa dominanttina viruksena myös Kiinassa, ellei tarvittaviin ehkäisytoimenpiteisiin ryhdytä.

Global Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan BF.7 kykenee ohittamaan immuniteetin esimerkiksi aiempaa omikronin BA.5-alavarianttia paremmin. Asiantuntijat sanovat, että aiemmin sairastetusta taudista tai rokotteista huolimatta BF.7 voi tarttua herkästi.

Asiantuntijat kuitenkin huomauttavat, että rokotteet ja suun kautta otettavat koronaviruslääkkeet tehoavat kuitenkin myös BF.7:een. Rokotteiden avulla siis BF.7:n oireet jäävät lieviksi.

2022-10-07

Yle: Lohjan sairaala kieltää vierailut - jatkohoitoon pääsy hidastunut koronatilanteen takia

Lohjan sairaalan koronavirustilanne on vaikeutunut.

Sairaalan tiedotteen mukaan erittäin monella hoitoon otetulla potilaalla on todettu positiivinen koronaviruksen testitulos. Siksi esimerkiksi normaalia potilaspaikkamäärää on jouduttu vähentämään, kun potilaita on jouduttu eristämään omiin huoneisiin.

Sairaala on kieltänyt kaikki vierailut aikavälillä 6.-24.10.

2022-10-01

Kuukausikatsaus 22-10

Tämä on jatkoa viime kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.10. 1.9. 6.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11.
Liettua 2.7M 10 31 14 11 18 77 169 209 177 238 322 310 3477
Latvia 1.9M 25 28 18 19 33 77 196 201 163 203 497 278 3217
Viro 1.3M 23 20 23 13 26 60 163 161 76 97 201 126 2019
Ruotsi 10M 41 43 26 15 20 40 117 124 67 14 12 16 1986
Tanska 5.8M 26 44 33 18 34 79 181 155 85 62 31 10 1217
Suomi 5.6M 52 91 57 64 102 143 136 73 74 42 32 16 1078
Norja 5.5M 21 76 44 36 37 76 163 31 26 42 28 7 751
Islanti 344k 99 0 63 0 96 52 110 50 27 5 6 0 620
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 25 51 63 27 51 68 74 147 149 60 29 19 2933
Britannia 68M 30 54 58 25 53 140 57 88 104 52 64 56 2788
Espanja 47M 34 37 57 34 39 44 62 142 81 30 15 20 2441
Ranska 65M 16 29 37 18 36 56 58 122 106 71 22 14 2371
Saksa 84M 31 38 35 21 40 40 76 63 67 118 70 23 1785
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 25 36 36 20 33 65 84 126 110 124 129 76 2572

Koronakuolemien määrä on laskenut hiljalleen kuluneen kuukauden aikana. Suomessa kuolemien määrä on edelleenkin kaksinkertainen Euroopan keskiarvoon verrattuna.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 30.9. 31.8. 6.8. 30.6.
Itävalta 158 30 34 14 2288
Islanti 100 0 62 0 617
Suomi 74 67 57 65 1077
Kreikka 53 133 94 39 3209
Ruotsi 44 42 27 10 1976
Saksa 43 33 35 21 1788
Kroatia 42 93 68 20 4165
Britannia 38 45 57 23 2773
Espanja 36 37 57 31 2442
Irlanti 36 27 31 38 1575
Viro 32 21 22 13 2028
Tsekki 31 29 17 2 3827
Italia 27 50 64 28 2939
Tanska 26 44 33 18 1212
Unkari 23 50 22 11 4945
Slovakia 23 22 15 9 3747
Norja 22 74 43 36 744
Slovenia 21 43 22 6 3283
Belgia 20 21 28 12 2800
Portugal 16 21 46 157 2468
Ranska 16 27 38 18 2365
Puola 14 14 5 3 3115
Latvia 13 31 21 24 3242
Bulgaria 9 32 26 19 5510
Romania 4 36 20 5 3522
Alankomaat 3 6 7 3 1316
Liettua 0 36 18 14 3502

Suomi jatkaa kuukaudesta toiseen kuolleisuuslistan yläpäässä.


2022-09 - Syyskuu 2022

2022-09-29

IS: Uusi omikron­aalto alkamassa useissa EU-maissa - WHO suosittelee maskeja takaisin joukko­liikenteeseen

Seuraava koronan omikron-aalto on käynnistymässä useissa EU-maissa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoivat asiasta tiedotustilaisuudessa torstaina.

THL:n ja STM:n arvion mukaan koronatartunnat voivat lisääntyä Suomessakin talvea kohti mentäessä, eikä rokotuksilla pystytä merkittävästi estämään viruskiertoa nykytilanteessa.

[...]

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee kiristyvän koronatilanteen vuoksi maskeja takaisin joukkoliikenteeseen.

WHO:n mukaan kasvomaskeja tulisi käyttää ruuhkaisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä. Esimerkiksi Saksassa maskit otetaan uudestaan käyttöön joukkoliikenteessä.

Suomessa ei toistaiseksi ole tehty uutta kansallista suositusta maskien käytöstä.

2022-09-27

HS: Korona on vihdoinkin yksi tauti muiden joukossa, sanoo THL:n ylilääkäri - Töihin voi palata jo yhden oireettoman päivän jälkeen

Viime aikoina yksi ja toinen on sairastunut koronatautiin. Vaikuttaa jopa siltä, kuin koronavirus kaataisi nyt viimeisetkin tartunnalta säästyneet sissit tautivuoteelle.

Pitääkö vaikutelma paikkaansa, on mahdotonta tietää tarkasti.

"Se kuitenkin tiedetään, että koronavirus on levinnyt koko Suomeen ja että tartunnan saaneita on ollut paljon", sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Tuula Hannila-Handelberg.

Näyttää siltä, että koronavirukseen suhtaudutaan nyt yhtenä taudinaiheuttajana muiden virusten joukossa.

"Kaikilla taudeilla on omia erityispiirteitä, mutta lähtökohtaisesti on palattu normaaliin arkeen", Hannila-Handelberg vahvistaa.

Valtaosa tartunnan saaneista tai lieväoireisista sairastuneista tekee kotitestin, eikä sen positiivisesta tuloksesta tule tietoa tartuntatauti­rekisteriin. Virallisessa testissä käyneitä, positiivisen tuloksen saaneita on raportoitu Suomessa noin 1,3 miljoonaa.

Hannila-Handelberg muistuttaa, että koronaan voi sairastua lyhyelläkin aikavälillä uudestaan.

Yle: Uusi varianttirokote käyttöön Kuopion koronarokotuksissa

Kuopion kaupunki ottaa käyttöön uuden varianttirokotteen koronaa vastaan. Uutta rokotetta aletaan jakaa ensi viikon maanantaista 3. lokakuuta alkaen.

Rokotteen nimi on Comirnaty Original/Omicron BA.1. Biontech-Pfizerin varianttiräätälöidyt rokotteet on tarkoitettu tehosteannokseksi kaikilla yli 12-vuotiaille. Valmiste ehkäisee kaupungin tiedotteen mukaan erittäin tehokkaasti etenkin vakavaa koronatautia ja laajentaa rokotesuojan immunologista pohjaa.

Vielä ei tiedetä, kuinka hyvin varianttiräätälöidyt rokotteet ehkäisevät tartuntoja ja vähentävät tartuttavuutta.

2022-09-21

Yle: Uudet omikronrokotteet saapuvat Suomeen tällä viikolla, mutta perusterveiden alle 65-vuotiaiden koronarokottaminen on tällä erää ohi

Suomeen saapuu tällä viikolla koronaviruksen BA4- ja BA5-viruskantaa vastaan räätälöityä koronarokotetta. Nämä niin sanotut omikronrokotteet saivat Euroopan lääkevirastolta EMA:lta myyntiluvan viime viikon maanantaina.

Syyskuun alussa Euroopan lääkeviraston EMA:n myyntiluvan saaneet Modernan ja Pfizerin-Biontechin ensimmäiset omikron BA1-rokotteet saapuivat Suomeen jo pari viikkoa sitten.

Varianttirokotteita on tulossa Suomeen viikottain useita eriä, kaikkiaan lähes 5 miljoonaa annosta.

[...]

THL:n jo syyskuun alussa tiedottama rokotussuositus astuu voimaan lokakuun alussa. Tämän hetkisen suosituksen mukaan varianttirokotteilla rokotetaan kaikki yli 65-vuotiaat, kaikkiin riskiryhmiin kuuluvat yli 18-vuotiaat, sekä 12-vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset henkilöt.

[...]

Perusterveille, jotka ovat jo saaneet täyden rokotussarjan, tai muuten sairastaneet koronan, ei varianttirokotteella annettavaa tehosterokotetta ole tulossa.

2022-09-17

Yle: Tutkimus: Useimmilla hajuaisti palaa takaisin koronan jälkeen

Elokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan useimmilla koronan lievänä sairastaneilla hajuaisti palaa takaisin. Tiedot perustuvat italialaiseen kohorttitutkimukseen, jonka aineisto kerättiin haastattelemalla 168 koronapositiivisen testituloksen vuoden 2020 maaliskuussa saanutta henkilöä. Kaikilla haastatelluilla koronatauti oli ollut lievä ja he sairastivat kotioloissa.

Samat potilaat haastateltiin tutkimusta varten neljän viikon, kahdeksan viikon, puolen vuoden ja kahden vuoden kuluttua.

Tutkimukseen osallistuneista henkilöistä 119 kertoi kokeneensa haju- ja makuaistin muutoksia tai menetystä neljän viikon kuluessa sairastuttuaan koronaan.

105 eli noin 88 prosenttia ilmoitti täydellisestä toipumisesta kaksi vuotta sairastamisen jälkeen, 11 henkilöä eli noin 9 prosenttia raportoi oireiden lieventyneen. Haastatelluista kolme eli vajaat kolme prosenttia kertoi haju- ja makuaistiin liittyvien oireiden pysyneen ennallaan tai pahentuneen.

Kaikkiaan 13 sairastuneella eli lähes 11 prosentilla haju- ja makuaisti palautuivat pitkällä viiveellä eli yli puoli vuotta tartunnan ja sairastumisen jälkeen.

Tuore tutkimus koronaan sairastuneilla osoitti, että parantumista tapahtui jopa kaksi vuotta sairastumisen jälkeen. Hajuaistin täydellinen palautuminen yli vuoden poissaolon jälkeen on kuitenkin harvinaista.

Ensimmäisestä koronakierroksesta alkaa parijn viikon päästä olla vuosi täynnä, ja edelleenkin suurin osa hajuista ja tuoksuista on täysin tai lähes täysin kateissa.

Sitä luulisi olevan kiva, kun kissanhiekkalaatikko ja kainalot eivät enää tuoksahda millekään, mutta sosiaalisessa maailmassa jossa joutuu olemaan toisten ihmisten kanssa tekemisissä asiat eivät ole niin.

Onneksi ei ole hajuvääristymiä.

2022-09-14

HS: WHO: Koronavirus­pandemian loppu häämöttää näköpiirissä

Koronaviruspandemian loppu häämöttää näköpiirissä, eikä maailma ole koskaan aiemmin ollut paremmassa tilanteessa pandemian päättymisen suhteen, Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoo. Asiasta uutisoi uutistoimisto Reuters.

Pääjohtaja kuitenkin kehotti valtioita vielä jatkamaan ponnisteluita virusta vastaan. Koronavirukseen on kuollut maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa ihmistä.

"Emme ole vielä perillä, mutta loppu on näkyvissä", pääjohtaja sanoi tiedotustilaisuudessa Reutersin mukaan.

Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia raportoitiin YK:n mukaan viime viikolla vähiten sitten maaliskuun 2020.

Suomessa ollaan koronakuolemissa edelleenkin korkeammalla tasolla kuin kertaakaan vuoden 2020 ja 2021 aikana.

2022-09-12

HS: Euroopan lääkevirasto hyväksyi uuden koronarokotteen, pandemian odotetaan kiihtyvän Euroopassa talvella

EU:n alainen Euroopan lääkevirasto Ema hyväksyi maanantaina Pfizer- ja Biontech- lääkeyhtiöiden koronarokotteen, joka on suunnattu koronaviruksen uusia, erittäin tarttuvia omikron-variantteja BA.4 ja BA.5 vastaan.

Ema oli vain vajaat kaksi viikkoa aikaisemmin hyväksynyt samojen yhtiöiden rokotteen alkuperäistä omikron-varianttia vastaan.

2022-09-09

Yle: Professori kritisoi Eroon koronasta -ryhmää ja sen tavoitteita - näin sen jäsenet vastaavat: Emme ole missään tapauksessa ajaneet Kiinan tyyppistä koronapolitiikkaa

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kritisoi hiljattain Ylen kolumnissaan koronan tukahduttamispolitiikkaa ja etenkin Eroon koronasta -asiantuntijaverkostoa.

Hiilamon mukaan ryhmä ponnisti haaveesta, "joka oli älyllisesti epärehellinen". Tällä hän tarkoittaa, että viruksen tukahduttaminen ei ollut mahdollista. Rajoituksillla oli siten mahdollista ainoastaan hidastaa epidemiaa ja hankkia aikaa rokotteiden kehittämiseksi.

Kolumni herätti runsasta kritiikkiä Eroon koronasta -ryhmän jäsenten keskuudessa. Genomiikan professori Tuuli Lappalainen sanoo, että Hiilamon kritisoima käsitys viruksen tukahduttamisesta ei vastaa sitä, miten Eroon koronasta -ryhmä on sen määritellyt.

- Hän tuntuu yhdistävän tukahduttamisen johonkin autoritääriseen viruksen täydelliseen eliminaatioon. Me emme ole missään tapauksessa ajaneet Kiinan tyyppistä [koronapolitiikkaa], jossa ihmisiä pitäisi lukita koteihinsa tai vastaavaa.

Lappalaisen mukaan ryhmän muistiossa tukahduttaminen on tarkoittanut sitä, että tartuntaluvut pystytään pitämään niin alhaisella tasolla, että testaa-jäljitä-eristä-metodi toimii.

- Ja tämähän on Suomessa onnistunut! Tämä ajamamme politiikka oli noin toukokuusta 2020 syyskuuhun 2021 maan koronapolitiikan peruste. En tiedä, miten sitä voi sanoa epäonnistumiseksi.

2022-09-08

Yle: Valtaosalla lapsista on tartunnan tai rokottamisen seurauksena koronaviruksen vasta-aineita

Valtaosalla uusmaalaisista lapsista on tartunnan tai rokottamisen seurauksena koronaviruksen vasta-aineita, kertoo THL.n tekemä tutkimus.

Vasta-aineiden esiintymistä tutkittiin THL:ssä näytteistä, jotka otettiin 1-17-vuotiailta lapsilta Huslabissa.

Tutkimuksen mukaan koronatartunnat lisääntyivät kevään aikana myös rokotteen saaneilla lapsilla.

Kaikkiaan joko tautitartunnan tai tartunnan ja rokottamisen kautta muodostuneita vasta-aineita löytyi toukokuussa 1-4 -vuotiailta pikkulapsilta lähes 80 prosentilta.

12-17 -vuotiailla vasta-aineita oli lähes kaikilla, eli 98 prosentilla.

Yle: Professorin esitys pitkän koronan klinikoista ei saa vastakaikua Keski-Suomesta - "Hämmentävä ehdotus", sanoo sairaanhoitopiirin johtaja

Asiantuntijaprofessorin ehdotus erityisten koronapoliklinikkojen perustamisesta keskussairaaloihin herättää Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä lähinnä ihmetystä.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettamaa long covid- asiantuntijaryhmää johtava neurologian professori Risto O. Roine sanoo, että jokaisessa keskussairaalassa pitäisi olla pitkäkestoisen koronan hoitoon keskittyvä poliklinikka.

Asiantuntijaryhmältä on tulossa asiasta suositus tänä syksynä, Roine kertoo tänään Uutissuomalaisessa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajan Juha Palonevan mukaan täällä Roineen ehdotus on herättänyt kummastusta.

- Me ollaan vähän hämmästyneitä siitä, että minkä takia se häneltä tuleva viesti on, että tämä on todella iso yhteiskunnallinen ongelma, mutta meillä se ei näy.

Paloneva sanoo, että Keski-Suomessa pitkäkestoista covidia ei ole esiintynyt siinä määrin, että tauti edellyttäisi erillisen koronapoliklinikan perustamista. Asia ei ole hänen mukaansa noussuut missään vaiheessa keskusteluihin.

[...]

- Mutta ei meillä ole suunnitteilla tällaista long covid -poliklinikkaa. Ei ole noussut esille sellaista tarvetta, sairaanhoitopiirin johtaja toteaa.

Vuosi sitten, aikana jolloin koronaa sairastettiin pieni murto-osa nykymääristä, HUSin pitkän koronan poliklinikka oli tukehtumassa potilaisiin. Mihin potilaat katosivat?

2022-09-01

HS: Osalle suositellaan jo viidettä korona­rokotetta - THL laajensi rokotus­suositustaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittaa uutta koronarokotuksen tehosterokotusta kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.

Tehosteannos tarkoittaa osalle jo viidettä rokoteannosta.

THL:n uuden ohjeen mukaan tehosteannoksen voi ottaa kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Aiemmin THL on ohjeistanut, että koronataudin sairastanut ja kolme rokoteannosta saanut ei tarvitse neljättä rokoteannosta, sillä sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta.

"Kyse on kohdistetusta tehosterokottamisesta, joka ylläpitää suojaa vakavaa tautia ja kuolemia vastaan sekä mahdollisesti laajentaa suojan immunologista pohjaa", sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek tiedotteessa.

THL:n suositus perustuu Kansallisen rokotusasiatuntijaryhmän (Krar) ja THL:n yhteiseen arvioon.

THL ei kuitenkaan suosittelee ottamaan koronarokotteen tehosteannosta heti syksyllä vaan vasta influenssarokotuksen kanssa samaan aikaan. Tämä säästää terveydenhuollon resursseja.

Influenssarokotukset annetaan yleensä marras-joulukuussa.

Vielä puolitoista kuukautta sitten THL oli sitä mieltä, että 65 vuotta täyttäneiden neljännet rokotukset voitaisiin aloittaa syyskuussa. Nyt kun syyskuu alkaa, ollaankin tuikkaamassa jo viides kierros.
Alle 65-vuotiaille perusterveille ei kuitenkaan suositella vieläkään lisäannoksia. THL:n mukaan heille kolme rokoteannosta antaa yhä erinomaisen suojan vakavaa tautia vastaan. Lisäksi ryhmässä on paljon koronainfektion synnyttämää suojaa.
65-vuotiaille siis viides kierros, mutta 64-vuotiaille riittää kolme.
Myöskään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ei tällä hetkellä suositella erikseen tehosteannoksia.

Yle: Long covidia sairastavia lapsia on pelättyä vähemmän, sanoo asiantuntija

Vaikeat long covid -oireet ovat lapsilla ja nuorilla harvinaisia. Pitkittyneet oireet ovat yleensä myös lievempiä ja väistyvät lyhyemmässä ajassa kuin aikuisilla.

Lastentautien erikoislääkäri, professori Terhi Tapiainen Oulun yliopistollisesta sairaalasta OYSista arvioi, että lastenklinikoilla Suomessa on koko pandemian aikana hoidettu kaikkiaan 10-20 lasta ja nuorta long covid -oireiden vuoksi.

THL:n seurantatutkimuksen perusteella tehdyn arvion mukaan noin 50-70 prosenttia suomalaisista on kohdannut viruksen vähintään kerran. Tähän suhteutettuna potilasmäärät lasten ja nuorten joukossa ovat pienet.

- Vaikeasti oireilevien lasten ja nuorten tapauksia ei ole tullut lainkaan siinä määrin kuin pelko jossain vaiheessa oli. Se ei tarkoita sitä, että luku on nolla. Se tarkoittaa vain sitä, että se on ilmiönä hyvin harvinainen, sanoo Tapiainen.

Kuukausikatsaus 22-09

Tämä on jatkoa viime kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.9. 6.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10.
Liettua 2.7M 31 14 11 18 77 169 209 177 238 322 310 169 3467
Latvia 1.9M 28 18 19 33 77 196 201 163 203 497 278 74 3192
Viro 1.3M 20 23 13 26 60 163 161 76 97 201 126 48 1996
Ruotsi 10M 43 26 15 20 40 117 124 67 14 12 16 16 1945
Tanska 5.8M 44 33 18 34 79 181 155 85 62 31 10 12 1191
Suomi 5.6M 91 57 64 102 143 136 73 74 42 32 16 8 1025
Norja 5.5M 76 44 36 37 76 163 31 26 42 28 7 9 729
Islanti 344k 0 63 0 96 52 110 50 27 5 6 0 0 521
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 51 63 27 51 68 74 147 149 60 29 19 28 2909
Britannia 68M 54 58 25 53 140 57 88 104 52 64 56 60 2757
Espanja 47M 37 57 34 39 44 62 142 81 30 15 20 44 2408
Ranska 65M 29 37 18 36 56 58 122 106 71 22 14 34 2355
Saksa 84M 38 35 21 40 40 76 63 67 118 70 23 18 1754
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 36 36 20 33 65 84 126 110 124 129 76 44 2547

Koronakuolemien määrä on pysynyt Euroopassa paikallaan, mutta Suomessa kuolemien määrä on noussut niin, että meillä on ollut niitä tässä kuussa enemmän kuin yhdessäkään muussa taulukon maassa. Samalla alamme lähestyä Tanskaa kokonaiskuolemien määrässä.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 31.8. 6.8. 30.6.
Kreikka 133 94 39 3156
Kroatia 93 68 20 4123
Norja 74 43 36 722
Suomi 67 57 65 1003
Unkari 50 22 11 4922
Italia 50 64 28 2912
Britannia 45 57 23 2735
Tanska 44 33 18 1186
Slovenia 43 22 6 3262
Ruotsi 42 27 10 1932
Espanja 37 57 31 2406
Romania 36 20 5 3518
Liettua 36 18 14 3518
Saksa 33 35 21 1745
Bulgaria 32 26 19 5501
Latvia 31 21 24 3229
Itävalta 30 34 14 2130
Tsekki 29 17 2 3796
Ranska 27 38 18 2349
Irlanti 27 31 38 1539
Slovakia 22 15 9 3724
Belgia 21 28 12 2780
Portugal 21 46 157 2452
Viro 21 22 13 1996
Puola 14 5 3 3101
Alankomaat 6 7 3 1313
Islanti 0 62 0 517

Kärkisijat vaihtuvat, mutta Suomi on jatkuvasti lähellä huippua.


2022-08 - Elokuu 2022

2022-08-30

Yle: Valtio on pienentämässä kuntien koronakorvauksia - Oulullekin tulossa miljoonien lisälasku, johon ei osattu varautua

Valtio on laatimassa asetusta, jolla koronan tänä vuonna kunnille aiheutuneista kuluista korvattaisiin vain osa, eli alkuvuoden menot. Loppuvuoden aikana pandemiasta aiheutuvat kulut jäisivät kuntien itsensä maksettaviksi.

Oulussa on laskettu, että tämä merkitsisi sitä, että kaupunki saisi valtiolta korvauksena noin 11 miljoonaan euroa, vaikka ennakkoarvioiden mukaan koko vuoden koronalasku tulee olemaan 18-22 miljoonaa euroa.

Oulun kaupunki paheksuu kannanotossaan sitä, että kunnille ilmoitetaan jälkikäteen valtionosuuden pienenemisestä kesken vuoden. Tämän takia kunnat eivät ole voineet varautua lisäkuluihin.

Kaupungin mukaan Oulussa on pidetty selvänä, että valtio korvaa lupauksensa mukaisesti välittömät kustannukset täysimääräisesti myös vuosina 2022-2023.

- Oulun kaupunki ei ole varannut vuoden 2022 talousarvioon epidemianhallintaan ja koronapotilaiden hoitoon liittyviä lisäkustannuksia, koska kaupunki on luottanut valtion lupaukseen täysimääräisestä valtionavustuksesta, todetaan kaupungin lausunnossa.

Yle: Tampereen kaupunki: valtion korvattava koronakustannukset täysimääräisinä

Valtion tulee korvata kunnille koronavirusepidemiasta syntyneet kulut lupauksensa mukaisesti täysimääräisesti ja koko vuoden 2022 osalta, katsoo Tampereen kaupunki.

Kaupungin mukaan nyt lausunnoilla oleva asetusluonnos ei toteuta hallituksen lupauksia koronaan liittyvien kustannusten korvaamisesta. Mikäli asetus jäisi voimaan, Tampereen kaupungin kustannuksiksi jäisi koronaan liittyen arviolta ainakin 12 miljoonaa euroa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt lausuntoa luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi liittyen koronaviruksen aiheuttamiin kustannuksiin ja niiden korvaamiseen. Kaupunginhallitus hyväksyi Tampereen kaupungin lausunnon kokouksessaan maanantaina.

Tampereen kaupunki muistuttaa lausunnossaan, että hallitus on luvannut, että kaikki koronaan liittyvät kustannukset korvataan kunnille täysimääräisesti. Kaupungin näkemyksen mukaan tämänhetkinen luonnos ei vastaa hallituksen lupausta ja merkittävä osa kustannuksista jäisi kuntien katettaviksi.

- Hallituksen tulee korvata kuntien koronaan liittyneet kulut todellisten kustannusten mukaan tältä vuodelta. Jos kuluja ei kompensoida, jää koronaan liittyviä kuluja kuntien harteille ja tämä aiheuttaa kuntien talouteen erittäin merkittävän loven. Tampereen osalta tämä tarkoittaisi arviolta ainakin 12 miljoonaa euroa. Lisäksi tällainen alikompensaatio vääristäisi merkittävästi myös kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituslaskelmia, sanoo pormestari Anna-Kaisa Ikonen tiedotteessa.

2022-08-29

IS: Graafi näyttää: Näin selkeää yli­kuolleisuutta korona on Suomessa tänä vuonna aiheuttanut - muutos alkoi viime syksynä

[Suomen ylikuolleisuus 2022]
Vuoden 2022 alusta Suomessa on ollut selkeää ylikuolleisuutta. Näin kertovat tuoreet tilastot.

Kun katsotaan kuolleisuutta 100 000 ihmistä kohden, kuolleisuus ikäryhmissä 75-84-vuotiaat ja yli 85-vuotiaat on kasvanut 10-14 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Noin kolmasosa tästä kasvusta johtuu väestön ikääntymisestä ja kaksi kolmannesta muista seikoista, erityisesti koronasta.

- Näistä muista seikoista korona on se todennäköisin. Mutta sitä emme tiedä, onko koronainfektio ollut näissä kuolemantapauksissa se suora kuolinsyy, vai vauhdittamassa kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Mika Gissler.

- Ei kuitenkaan pitäisi olla mitään muita syitä, kuten muita tartuntatauteja, jotka selittäisivät näin ison muutoksen.

[...]

Vuonna 2020 koronakuolemien osuus kaikista kuolemantapauksista oli pieni. Tuolloin koronaan liittyviä kuolemia oli Suomessa 558. Vasta delta- ja omikronvarianteilla on ollut suuremmat vaikutukset kuolintilastoihin.

Kun vuonna 2021 koronatapausten määrät alkoivat kasvaa, myös ylikuolleisuus kasvoi.

- Se alkoi siinä kesän jälkeen ja varsinkin siinä loppusyksyn ja alkutalven kuukausina. Selvä yhteys siinä on, ja voidaan näidenkin perusteella arvioida, että korona on pääsyy ylikuolleisuudessa.


2022-08-26

Yle: Moderna haastaa kilpailijansa oikeuteen koronarokotteen patenttirikkomuksesta - Pfizer ja Biontech yllättyivät

Yhdysvaltalainen lääkeyritys Moderna haastaa kaksi kilpailijaansa oikeuteen koronarokotteen patenttioikeuden loukkauksesta.

Haasteen saavat yhdysvaltalainen Pfizer- sekä saksalainen Biontech -lääkeyritys.

Modernan mukaan kilpailijat ovat käyttäneet luvatta Modernan rekisteröimiä mRNA-rokoteteknologian patentteja. Moderna on rekisteröinyt kyseisiä patentteja vuosien 2010 ja 2016 välisenä aikana.

Yle: Pirkanmaan pelastuslaitos alensi kymmenien työntekijöiden kuukausipalkkaa 100 eurolla: syynä puutteellinen suoja koronavirusta vastaan

Pirkanmaan pelastuslaitos on alentanut kuukausipalkkaa sadalla eurolla sellaisilta työntekijöiltä, joilta puuttuu lain velvoittama suoja koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan.

Pelastuslaitos perustelee palkanalennusta sillä, että näiden työntekijöiden työnkuva on muuttunut. He ovat voineet jatkaa työntekoa, mutta eivät osallistu ensivaste- ja ensihoitotehtäviin. Noissa tehtävissä pitää lain mukaan olla rokotuksen tai enintään kuusi kuukautta aikaisemmin sairastetun, laboratoriossa varmistetun taudin antama suoja koronaviruksen aiheuttamaa tautia vastaan.

2022-08-11

Yle: TYKSissä kymmenkunta koronaa vastaan rokottamatonta hoitajaa tekee potilastöitä, joihin ei ole muita osaajia

Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (TYKS) on potilastyössä kymmenkunta koronaa vastaan rokottamatonta hoitajaa.

Työntekijät voivat olla potilastyössä tartuntatautilain väliaikaisen 48a-pykälän mukaan. TYKSissä työhön pitää olla myös johtavan ylilääkärin Mikko Pietilän lupa.

Sote-palveluissa saa käytännössä käyttää vain erityisestä syystä työntekijöitä, jotka eivät ole rokottautuneet tai sairastaneet covid-tautia.

- TYKSissä rokottamattomat hoitajat ovat työssä tehtävissä, joita ei ole voitu siirtää muille erityisosaamisen takia. Näitä töitä voivat olla kuvantaminen tai potilaan erityisneuvominen leikkauksen yhteydessä, sanoo TYKSin vt. sairaalajohtaja Sirkku Jyrkkiö.

2022-08-10

Yle: Sote-valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi: Hoitajien rokotevelvoitteesta pitäisi luopua

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ehdottaa koronaviruksen takia asetetusta hoitajien rokotevelvoitteesta luopumista.

Hän kirjoittaa Twitterissä, että asiantuntijoiden mukaan tauti on tullut jäädäkseen ja siksi on siirryttävä terveydenhuollon normaaleihin toimintatapoihin.

Lohi sanoo Ylelle, että terveysperusteita lakipykälälle ei enää ole.

2022-08-06

Professorin mukaan Suomi on herännyt jälkijunassa pitkittyneen koronataudin riskeihin: "Britanniassa on noin sata hoitoon erikoistunutta klinikkaa"

Jopa joka kymmenes koronatartunnan saanut voi sairastaa pitkittynyttä koronatautia, arvioi Turun yliopiston neurologian professori, kansallisen long covid -asiantuntijaryhmän puheenjohtaja Risto O. Roine. Jos näin iso ihmismäärä sairastuu, sillä voi olla merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Pitkittyneestä koronataudista eli niin sanotusta long covidista karttuu koko ajan uutta tietoa. Aiheesta on julkaistu tuhansia tieteellisiä tutkimuksia.

Vielä ei kuitenkaan tarkalleen tiedetä, mistä pitkittynyt koronatauti johtuu. Roineen mukaan taudin takana on immunologinen eli ihmisen vastustuskykyyn liittyvä häiriö.

- Aikaisemmin ajateltiin, että viruksen tai sen osien säilyminen elimistössä voisi pitää yllä näitä oireita. Se on kuitenkin vain yksi teoria. Toinen on vasta-ainevälitteinen syntymekanismi, jossa kyse on siitä, että elimistö tuottaa paitsi hyödyllisiä vasta-aineita virusta vastaan, niin myös elimistön omia rakenteita vastaan kääntyviä haitallisia vasta-aineita. Lisäksi on havaittu krooninen tulehdusreaktio, jota todetaan koko elimistössä. Viimeisin hypoteesi on hyytymishäiriö, josta on saatu lisää näyttöä aivan viime kuukausina, Roine listaa.

[...]

Etenkin työikäinen väestö näyttää kärsivän pitkittyneestä koronataudista. Yksilötasolla tauti voi heikentää elämänlaatua, mutta jos iso määrä ihmisiä sairastuu, sillä voi olla myös laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia.

- Yhdysvalloissa tämän on arvioitu olevan työikäisen väestön merkittävin aivoterveyttä heikentävä tekijä. Itse olen huolissani tuottavuuden laskusta. Yhdysvalloissa taudin takia kaksi miljoonaa ihmistä on työvoiman ulkopuolella ja yhtä suurella määrällä ihmisiä työkyky on alentunut merkittävästi. Long covidia pidetään siellä työvoimapulan tärkeimpänä syynä tällä hetkellä etenkin koulutetussa väestössä, Roine sanoo.

Kuukausikatsaus 22-08

Tämä on jatkoa kuukauden takaiselle kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 6.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9.
Liettua 2.7M 14 11 18 77 169 209 177 238 322 310 169 52 3440
Latvia 1.9M 18 19 33 77 196 201 163 203 497 278 74 11 3167
Viro 1.3M 23 13 26 60 163 161 76 97 201 126 48 14 1979
Ruotsi 10M 26 15 20 40 117 124 67 14 12 16 16 3 1908
Tanska 5.8M 33 18 34 79 181 155 85 62 31 10 12 6 1153
Suomi 5.6M 57 64 102 143 136 73 74 42 32 16 8 6 946
Norja 5.5M 44 36 37 76 163 31 26 42 28 7 9 3 664
Islanti 344k 63 0 96 52 110 50 27 5 6 0 0 8 521
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 63 27 51 68 74 147 149 60 29 19 28 18 2864
Britannia 68M 58 25 53 140 57 88 104 52 64 56 60 40 2711
Espanja 47M 57 34 39 44 62 142 81 30 15 20 44 59 2375
Ranska 65M 37 18 36 56 58 122 106 71 22 14 34 38 2330
Saksa 84M 35 21 40 40 76 63 67 118 70 23 18 6 1721
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 36 20 33 65 84 126 110 124 129 76 44 25 2516

Koronakuolemien määrä on lähtenyt Euroopassa jälleen nousuun, ja vaikka Suomen luku ei olekaan noussut, olemme edelleenkin keskiarvon yläpuolella. Tilanteemme on myös monikymmenkertaisesti huonompi kuin vuosi sitten, jolloin koronakuolemaindeksimme oli vain 2.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 6.8. 30.6.
Kreikka 94 39 3041
Kroatia 68 20 4042
Italia 64 28 2869
Islanti 62 0 518
Britannia 57 23 2696
Espanja 57 31 2374
Suomi 57 65 945
Portugal 46 157 2434
Norja 43 36 658
Ranska 38 18 2326
Saksa 35 21 1716
Itävalta 34 14 2104
Tanska 33 18 1148
Irlanti 31 38 1516
Belgia 28 12 2762
Ruotsi 27 10 1896
Bulgaria 26 19 5473
Unkari 22 11 4879
Slovenia 22 6 3225
Viro 22 13 1978
Latvia 21 24 3202
Romania 20 5 3487
Liettua 18 14 3488
Tsekki 17 2 3771
Slovakia 15 9 3705
Alankomaat 7 3 1308
Puola 5 3 3089

Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, jossa koronakuolemien määrä on hieman laskenut. Lähtötilanteemme oli kuitenkin niin heikko, että olemme silti yksi Euroopan tämän hetken vaarallisimmista koronamaista.

2022-08-04

Yle: Tampereella ja Orivedellä aikaistetaan 60-vuotiaiden rokotuksia

Tampereella ja Orivedellä aikaistetaan 60-69-vuotiaiden rokotuksia: kaikki 60 vuotta täyttäneet pääsevät neljänteen koronarokotukseen jo maanantaista 8. elokuuta alkaen.

Neljännen rokotuksen saa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.


2022-07 - Heinäkuu 2022

2022-07-27

HS: Wuhanin villieläintori oli koronapandemian alkujuuri, sanovat kaksi uutta tutkimusta

Huananin villieläintori Wuhanissa oli koronapandemian alkujuuri, toteavat kaksi uutta Science-lehdessä julkaistua tutkimusta.

Tähän mennessä on ollut auki kysymys siitä, siirtyikö virus ihmisiin luonnollisesti vai oliko syynä laboratoriossa tapahtunut onnettomuus. Kysymys on ollut tärkeä seuraavan mahdollisen pandemian estämiseksi.

Tutkimuksista toinen analysoi koronatapausten maantieteellistä kehittymistä ensimmäisenä kuukautena pandemian alussa joulukuussa vuonna 2019. Tutkimus osoitti, että aivan ensimmäiset tapaukset esiintyivät ryppäinä Wuhanissa Huananin villieläintorin ympärillä.

[...]

Toisessa tutkittiin varhaisimpien tapausten genomitietoja viruksen varhaisen kehityksen tutkimiseksi. Siinä todettiin, että oli epätodennäköistä, että koronavirus levisi laajasti ihmisissä ennen marraskuuta 2019.

Molemmat tutkimukset julkaistiin aiemmin esipainoksina, mutta ne on nyt tarkastettu tieteellisessä vertaisarvioinnissa ja ne ovat ilmestyneet arvostetussa tiedelehdessä.

Yle: Tampere avaa uudelleen rokotusyksikkönsä Hatanpäällä - koronarokotukset siirtyvät C-rakennukseen elokuun 1. päivänä

Tampere avaa uudelleen Hatanpään koronarokotusyksikön. Maanantaista alkaen koronarokotukset siirtyvät Hatanpään laboratorion tiloista C-rakennukseen, missä rokotuksia annettiin myös keväällä. Rokotusyksikön osoite on Hatanpäänkatu 24.

Ilman ajanvarausta toimiva niin sanottu walk in -linja on toiminnassa arkisin. Myös varattavia rokotusaikoja on avattu lisää.

Neljänsiä rokotuksia laajennetaan elokuussa 18 vuotta täyttäneisiin riskiryhmäläisiin ja sen jälkeen kaikkiin 60 vuotta täyttäneisiin.

Tällä hetkellä neljänsiä rokotuksia annetaan Tampereella kaikille 70 vuotta täyttäneille sekä yli 12-vuotiaille vakavasti immuunipuutteisille.

IL: Tapio Sade­ojan kolumni: On vain yksi totuus ja se on THL:n totuus

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoi äskettäin Helsingin Sanomain haastattelussa, että ulkopolitiikan tutkijoille yritettiin taannoin asettaa rajoituksia, miten he puhuvat Venäjästä julkisesti. Tutkijoille tehtiin selväksi hyvinkin jyrkästi, mikä oli niin sanotusti sopivaa. Sopivuudesta lipsuminen oli tietysti sopimatonta, mikä johti helposti siihen, että tutkijaa syytettiin mm. pelottelusta. Tällainen tutkija sai helposti pilkka­nimen "ns. tutkija".

Suomessa on pitkäaikainen perinne painostaa yhden­mukaisuuteen ns. virallisen totuuden ehdoilla, monessakin asiassa. Ankara voi olla sellaisen ihmisen kohtalo, joka virallisesta totuudesta poikkeaa.

Tänä päivänä on helppo hankkia "ns. tutkijan" arvonimi yhdellä tavalla: arvostele Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta, tuota virallisen totuuden ainoaa haltijaa.

Kun Lapin sairaanhoitopiirin ja Länsi-Pohjan keskus­sairaalan infektio­ylilääkäri Markku Broas arvosteli tiukin sanoin THL:n kitsautta neljänsien rokotteiden jakamisessa, lähti liikkeelle tapahtuma­sarja, jossa oli kaksi hämmästyttävästi keskenään risti­riitaista piirrettä: ensiksikin Broas ja mm. Twitterissä samaa asiaa esillä pitänyt Husin diagnostiikka­johtaja Lasse Lehtonen olivat oikeassa vaatimuksissaan, mutta saivat lopulta kuitenkin rapaa niskaansa, eikä vähiten korkeassa asemassa olevalta virka­mieheltä.

Pikainen kertaus: Broas vaati IS:n haastattelussa 2. heinäkuuta tieteelliseen näyttöön vedoten, että neljänsiä rokotuksia pitäisi kiireesti alkaa antaa kaikille yli 64-vuotiaille, koska kolmansien rokotteiden teho oli alkanut hiipua ja uudella rokotuskierroksella estetään vakavaa sairastumista ja kuolemia. Myös sosiaali- ja terveysministeri Aki Lindén (sd) vaikutti olevan suurin piirtein samoilla linjoilla.

THL suositteli tässä vaiheessa neljättä rokotetta vain yli 80-vuotiaille ja tietyille riskiryhmille.

THL ei ollut Broaksen ajatukselle vastaanottavainen. Kaikkea muuta. Mutta jokusen päivää myöhemmin - vilkkaan julkisen keskustelun ja paineenkin jälkeen - se ilmoitti aikaistavansa rokotteiden antamista 65-vuotialle ja 60 vuotta täyttäneille elokuun puoliväliin ja syyskuun alkuun.

Perusteluina sanottiin, että koronavirusepidemia kiihtyy syksyllä ja vanhempien ikä­luokkien rokotusten teho hiipuu vähitellen. Eli perustelut olivat samat kuin Broaksella ja kumppaneilla näiden vaatiessa rokotus­tahdin vauhdittamista.

Homman olisi luullut olevan siinä. Mutta ei.

Terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen ilmoitti seuraavana päivänä STT:n haastattelussa, ettei rokotusten teho ole hiipunut ja että sellaisten väitteiden esittäminen haiskahtaa "disinformaatiolta". Lausahdus oli hämmentävä, koska juuri noilla perusteilla THL oli ilmoittanut tiivistävänsä rokotus­tahtiaan.

[...]

Takapotkun antoi Mika Salminen viime viikolla julkaisemassaan blogissa. Hän perustelee laajasti THL:n linjaa, mikä on hänen oikeutensa ja velvollisuutensakin. Mutta sitten hän eksyy oudoille raiteille.

Hän kyseenalaistaa THL:n rokotuslinjausten arvostelijat - ja kyse on siis lääke­tieteen huippu­asiantuntijoista - vihjaillen milloin heidän ammatti­taidostaan ja milloin heidän ammatti­etiikastaan. Nimiä ei mainita, mutta kirjoituksen kohteita ei tarvitse arvailla.

[...]

Toivottavasti emme enää elä Suomessa, jossa asian­tuntijoiden on mukauduttava yhteen, viralliseen totuuteen. Toivottavasti emme enää koskaan leimaa tutkijoita "ns. tutkijoiksi" vain siksi, että heidän näkemyksensä on "väärä".

Emme edes silloin, kun on kyse THL:stä.

2022-07-22

Yle: Euroopassa on käynnissä uusi koronavirusaalto - EU:n tartuntatautiviraston mukaan nousu jatkuu vielä viikkoja

TUKHOLMA Koronavirustartuntojen määrä on kasvanut viime viikkoina nopeasti Euroopassa. Todetut tartuntamäärät ovat nousseet kuluneiden viiden, kuuden viikon aikana kaikissa ikäryhmissä, kertoo EU:n tartuntatautivirasto ECDC.

- Juuri nyt Euroopassa leviää jälleen uusi korona-aalto, kertoo vastaava asiantuntija Agoritsa Baka ECDC:stä Ylelle.

2022-07-11

Yle: Euroopan viranomaiset suosittelevat neljänsiä koronavirusrokotteita pikaisesti yli 60-vuotiaille

Euroopan lääkeviranomaiset suosittelevat, että neljättä koronavirusrokoteannosta annettaisiin pikaisesti kaikille yli 60-vuotiaille ja koronataudin riskiryhmiin kuuluville ihmisille.

Tänään annetun uuden suosituksen takana ovat sekä Euroopan tautienehkäisy- ja valvontakeskus (ECDC) että Euroopan lääkevirasto (EMA). Virastojen aiempi suositus oli jakaa neljättä koronavirusrokoteannosta yli 80-vuotiaille.

[...]

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ilmoitti viime viikolla ennakkotiedossaan, että se suosittelee neljänsiä koronavirusrokotteita jaettavan yli 60-vuotiaille ja koronan riskiryhmiin kuuluville 12-59-vuotiaille syyskuun alusta lähtien. Yli 65-vuotiaille neljänsiä rokotteita suositellaan annettavan jo elokuun puolivälistä alkaen.

Äkkipäätöksiä aikataulun muuttamiselle ei tarvitse tehdä, kommentoi THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek STT:lle Euroopan lääkeviranomaisten suositusta.

[...]

Nohynekin mukaan Suomen tautitilanne on tällä hetkellä hyvä, ja valtaosa koronapositiivisista sairaalassa olevista ihmisistä on siellä muista syistä kuin koronan vuoksi.

Entäpä THL:n tilastoimat kuolleet? Ovatko nekin tilastovirhe?

2022-07-10

Yle: Huippututkijat: paremmalla ilmanvaihdolla olisi mahdollista torjua hengitysteitse leviäviä epidemioita

Arvostettu tiedejulkaistu Science julkaisi 2021 toukokuussa artikkelin, jossa 40 kansainvälistä sisäilman asiantuntijaa professori Lidia Morawskan (Queensland University of Technology) johdolla vaativat ilmanvaihdon säädöksien ja normien radikaalia uusimista.

[...]

Nyt tutkijat huomauttavat jälleen Moravskan johdolla, että sisäilmaa ja ilmanvaihtoa koskevissa ohjeissa ei ole kiinnitetty lainkaan huomiota ilmavälitteisiin taudinaiheuttajiin.

[...]

Asiantuntijat pitävät välttämättömänä, että tulevaisuuden ilmanvaihto perustuisi ilmavälitteisten taudinaiheuttajien tehokkaaseen poistamiseen hengitysilmasta. Sillä voitaisiin merkittävästi alentaa riskiä sairastua erilaisiin tauteihin.

[...]

Yksi artikkelin allekirjoittaneista asiantuntijoista on suomalainen, vastikään elämäntyöpalkinnolla sisäilman tutkimuksesta palkittu professori emeritus Olli Seppänen.

Hän kertoo, että tutkijoiden tekemien laskelmien perusteella tehostetulla ja oikein suunnatulla sisäilmanvaihdolla riski saada hengitysteitse leviävä tauti, kuten Covid-19, laskisi 20 prosentista 5 prosenttiin.

2022-07-08

Yle: Venäjä poistaa lähes kaikki maahantuloa koskevat koronarajoitukset - ulkomaalaisilta vaaditaan yhä negatiivinen koronatestitulos

Venäjän hallitus peruu maahantuloa säätelevät koronarajoitukset heinäkuun 15. päivästä lähtien. Venäjän ulkoministeriö kertoi uusista säännöistä uutistoimisto RIA Novostille.

Pandemian ajoista muistuttaa kuitenkin edelleen pakollinen pcr-testi, joka ulkomaalaisilta maahantulijoilta vaaditaan Venäjälle pääsemiseksi. Lisäksi tarvitaan tavalliset asiakirjat passi ja viisumi.

2022-07-07

IS: Korona­epidemia kiihtyy toden­näköisesti - Mika Salminen rokotuksia koskevista väitteistä: "Kuulostaa dis­informaatiolta"

Koronavirusepidemia todennäköisesti kiihtyy jälleen syksyllä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen.

Syynä ovat omikronin entistä tartuttavammat alavariantit BA.4 ja BA.5, jotka ovat syrjäyttäneet edelliset virusmuodot ja alkavat olla koronan valtamuotona Suomessa.

- On täysin mahdollista, että talvella tulee taas vähän isompi korona-aalto. Toisaalta jos moni saa tartunnan ennen talvea, voi olla, että talven aalto jääkin pienemmäksi, Salminen kertoo STT:lle.

[...]

Salminen muistuttaa, että ihmisillä, jotka ovat ottaneet THL:n suosittelemat koronarokotukset, on yhä erittäin hyvä suoja vakavaa koronatautia vastaan. Rokotusten antama suoja myös omikronin alavariantteja vastaan on hyvä.

- Ei pidä paikkaansa, että rokotukset olisivat hiipuneet eikä niistä olisi enää suojaa vakavaa tautia vastaan. Sellaisen väitteen levittäminen kuulostaa disinformaatiolta tai vähintään huomattavalta liioittelulta, Salminen sanoo.

Minkä takia Suomessa on sitten tällä hetkellä Euroopan suurimmat koronakuolleisuusluvut? Ovatko THL:n kuolintilastotkin disinformaatiota?
THL on saanut poliitikoilta jonkin verran kritiikkiä neljänsien rokoteannosten "panttaamisesta". Salmisen mukaan rokotuksia ei kuitenkaan ole kannattanut käynnistää liian aikaisin.

- Jos talvella on vaikein epidemiatilanne, rokotukset täytyy saada ajoitettua niin, että saavutettu hyöty on mahdollisimman suuri. Lisäannosten tuoma suoja tartuntoja vastaan on lyhytaikainen, Salminen sanoo.

Eikös se juuri muutama rivi sitten ollut disinformaatiota, etteikö rokotuksen teho muka kestäisi viime vuoden joulukuun alusta tähän hetkeen?

IS: Ylilääkäri ja Hus-johtaja tyrmistyivät THL:n Salmisen rokotepuheista: "Kaiken kaikkiaan järkyttävä kommentti"

LAPIN sairaanhoitopiirin ja Länsi-Pohjan keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ovat hämmästyneitä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtajan Mika Salmisen tuoreista kommenteista.

Salminen kommentoi torstaina STT:n haastattelussa, että väitteet koronarokotuksien suojaustehon hiipumisesta olisivat disinformaatiota.

- Ei pidä paikkaansa, että rokotukset olisivat hiipuneet eikä niistä olisi enää suojaa vakavaa tautia vastaan. Sellaisen väitteen levittäminen kuulostaa disinformaatiolta tai vähintään huomattavalta liioittelulta, Salminen sanoo haastattelussa.

Broas on kommenteista hämillään.

- Olen erittäin huolestunut. Kaiken kaikkiaan on huolestuttavaa, että tämäntyyppinen kommentti annetaan, kun THL on juuri tullut niihin samoihin tuloksiin, joihin kansainvälinen tiedeyhteisö on jo keväällä päässyt. Meillä on hyvin vankka tutkimusnäyttö siitä, että kolmannen rokotteen suojausteho heikkenee yli 60-vuotiaissa kolmen ja neljän kuukauden kohdalla kuin myös sairastetun taudin antama suoja, Broas kommentoi.

THL kertoi keskiviikkona, että neljänsiä rokotteita tullaan syksyllä antamaan kaikille yli 60-vuotiaille ja 12-59-vuotiaille koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluville. Suositus perustuu lääketieteelliseen ja epidemiologiseen arvioon.

- Onko siis niin, että nämä kansainväliset tutkimukset ovat hänen mielestään disinformaatiota? Ovatko THL:n omat linjaukset disinformaatiota? Broas kysyy.

THL ja Mika Salminen ovat korona-aikana tiennyt usein muuta maailmaa paremmin, mikä toimii ja mikä ei, aina maskiasioista rokotuksiin. 79-vuotias voi hyvin olla Suomessa 9 kuukautta ilman neljättä rokotusta. Ainoana huonona puolena on se, että koronakuolinlukumme ovat tällä hetkellä samaa luokkaa kuin huhtikuun 2020 ensimmäisen koronahuipun aikana.
Lehtonen ja Broas huomauttavat, että kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet neljänsien rokotteiden nostavan suojaustehoa ja vähentävän koronavirustaudista aiheutuvien kuolemien määrää verrattuna kolmeen rokoteannokseen yli 60-vuotiaissa.

- Neljäs rokote yli 60-vuotiailla vähentää kuolemanriskiä noin 80 prosenttia kolmeen rokotukseen verrattuna. Siitä voi jokainen laskea, kuinka paljon meillä tulee olemaan kuolemia huhti-elokuun aikana, ennen kuin rokotukset tässä ryhmässä saadaan käyntiin, Lehtonen kommentoi.

Lehtonen itse arvioi, että tähän mennessä turhia kuolemia on tullut yli tuhat.

[...]

Broas on Lehtosen kanssa samoilla linjoilla.

- Suomessa on kevään aikana ollut huomattava ylikuolleisuus johtuen siitä, että neljännet rokotukset viivästyivät. Naapurimaa Ruotsi on tehnyt näitä päätöksiä paljon aiemmin, perustuvatko heidän päätöksensä sitten myös disinformaatiolle?

Yle: Koronaepidemiassa käänne huonompaan suuntaan, sairaalahoidon tarve lisääntynyt kolme viikkoa - THL: "Nousu syyskauteen näyttää alkaneen"

[Suomen koronapotilaat 7.7.2022]
Sairaalahoidossa olevien koronapositiivisten potilaiden määrä on kesällä kääntynyt hienoiseen nousuun. Erikoissairaanhoidon ja vuodeosastohoidon tarve on ollut kasvussa kesäkuun puolestavälistä alkaen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen torstaina julkaisemien tietojen mukaan sairaalahoidossa on 475 koronapositiivista potilasta. Viikkoa aiemmin heitä oli 464.

- Olemme nähneet parina aikaisempana vuonna, että tartuntojen määrän lasku taittuu kesällä. Nyt aletaan pikku hiljaa nousta. Etukäteen on vaikea tietää, kuinka jyrkkä noususta tulee ja miten suuriin tartuntalukuihin syksyllä noustaan, sanoo THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Muiden epidemiatilannetta mittaavien mittarien osalta tilanne on tasaisempi. Esimerkiksi jätevesiseurannan suhteen tilanne näyttää aika tasaiselta.

MTV3: HUSin Järvinen ihmettelee "kuohuntaa" koronapotilaiden määrästä - jopa 80 prosenttia sairaalassa muista syistä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreiden lukujen mukaan sairaalassa on nyt 483 koronapotilasta, joista kahdeksan potilasta tehohoidossa.

Koronapotilaiden määrä on noussut kesäkuun puolivälistä lähtien ja on nyt korkeampi kuin viime ja toissa kesänä.

Muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén kommentoi Twitterissä, että sairaalalukujen perusteella koronaepidemia ei ole ohitse.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) infektioylilääkäri Asko Järvinen kuitenkin muistuttaa, että yhä suurempi osa koronapotilaiksi tilastoiduista ei ole sairaalassa koronan vuoksi, vaan muista syistä.

Järvisen arvion mukaan HUSin koronapotilaista on sairaalassa koronan vuoksi noin 20-25 prosenttia. Loput eli lähes 80 prosenttia on sivulöydöksiä.

- Näitähän tilastoissa ei ole eritelty. Epidemian alkuvaiheessa koronapotilaat olivat sairaalassa pääosin koronan aiheuttamien rajujen oireiden takia. Tällä hetkellä he tulevat jonkin muun syyn takia ja siinä ohella todetaan testissä positiivinen löydös.

[...]

- Itse en olisi huolissani potilasmäärien noususta. Kyse on enemmän koronavirusinfektion kanssa olevista potilaista. Lukujen pohjalta on ollut aika paljon kuohuntaa ilman, että ymmärretään, mitä lukemat oikeastaan kertovat.

Entäs Euroopan suurimmat koronakuolemaluvut? Ovatko nekin sivulöydöksiä? Tilastoivatko muut Euroopan maat koronakuolemat eri tavalla kuin Suomi?

2022-07-06

IS: Näin THL aikoo laajentaa neljänsiä korona­rokotuksia - "Ulostulon tarkoitus rauhoittaa ihmisi"

Kyseessä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan ennakkoarvio, ja tarkennettu lopullinen suositus valmistuu viimeistään elokuun alussa. Ennakkotiedon avulla kunnat ehtivät valmistautua rokotusten antamiseen. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo, että ulostulon tarkoitus oli rauhoittaa ihmisiä. - On ollut paljon keskusteluja siitä, milloin neljäs koronarokote tulisi antaa, ja milloin THL sitä suosittelee muillekin kuin aiemmin määritellyille ryhmille. Julkaisimme tiedotteen, jottei epätietoisuutta olisi, hän vastaa.

[...]

THL:n tämänhetkisen arvion mukaan kolmen rokotteen sarjan jälkeen tehosterokotuksia annettaisiin seuraavasti:

Entäs 70-79 -vuotiaat? He ovat elokuun puoliväliin mennessä olleet jo yhdeksän kuukautta ilman koronarokotetta. Onko okei, että heitä vähän kuolee tässä välissä pois?

Tunnen kaksi ihmistä, jotka ovat saaneet kevätkesän 2022 aikana koronan, ja välittömästä sen perään lievän aivoinfarktin. Toinen heistä on 50-vuotias, toinen melkein 80. Molemmat henkilöt selvisivät asiasta sairaalakeikalla, mutta tämä on muistutus ettei korona edelleenkään ole harmiton sairas.

THL:n mukaan tuleva suositus on linjassa Tanskan ja Norjan ohjeistusten kanssa. Muun muassa Ruotsissa neljännet koronarokotukset ulotettiin yli 65-vuotiaisiin jo keväällä.
THL:n tuleva suositus ei ole linjassa minkään kanssa, kun se tulee 70-79 -vuotiaiden osalta voimaan melkein puolta vuotta myöhemmin kuin muissa Pohjoismaissa.
Suomessa on THL:n tuoreimpien julkistettujen tietojen mukaan todettu 4 875 koronavirukseen liittyvää kuolemaa epidemian alusta lähtien, kun vielä tammikuussa niitä oli 2 300.

Yle: Tartuntojen määrä on yhä valtava, mutta silti kuluva kesä on helpoin kaikista koronakesistä, sanoo Asko Järvinen

Koronaviruksen suhteen tulisi mennä "kohti normaalia", sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen Ylen aamun haastattelussa.

- Emme me tästä eroon pääse. Kyllä tämä koronavirus on tullut tänne jäädäkseen. Emme kykene poistamaan sitä rokotteilla tai rajoitteilla.

Neljänsiä rokotteita annetaan nyt muun muassa 80 vuotta täyttäneille ja iäkkäille riskiryhmäläisille. Järvinen ei varsinaisesti kannata neljänsien rokotteiden antamista koko väestölle. Hän muistuttaa, että Suomessa rokotukset antavat paremman suojan siksi, että niitä on annettu pidemmällä aikavälillä kuin muissa maissa.

Jos rokotteet antavat edelleenkin niin hyvän suojan, miksi meillä on tällä hetkellä Euroopan suurin koronakuolleisuus?
Kesä on koronatilanteen suhteen rauhallisempi kuin aiemmat koronakesät, arvioi Järvinen.

- Kyllä tämä koko lailla erilainen on. Vaikean tautimuodon riski rokotetuilla on hyvin pieni, Järvinen sanoo.

Vuoden 2020 Suomessa kuoli THL:n tilastojen mukaan neljän viikon aikana (8.6.-5.7.) 6 ihmistä koronaan. Vuonna 2021 (7.6.-4.7.) kuolleita oli 12. Tänä vuonna vastaavalla ajanjaksolla (6.6.-3.7.) kuolleita oli 248, eli yli kymmenen kertaa niin paljon kuin kahtena edelliskesänä yhteensä.

Joko THL:n tilasto emävalehtelee, tai sitten Asko Järvisellä on kummallinen käsitys sanasta "rauhallinen".

2022-07-05

IS: Pääkirjoitus: Vanhuksia kuolee, neljättä rokotetta pantataan ja strategia hukassa - Suomen koronataistelua ei johda nyt kukaan

Suomen taistelussa koronapandemiaa vastaan on ollut monia vaiheita kahden vuoden aikana: tiukkoja rajoituksia, Uudenmaan sulkeminen, koronapassin kehittelyä, maskisuosituksia ja rokotteiden jakamista. Muuntautuva virus on pitänyt huolen siitä, että viranomaiset ovat joutuneet avaamaan ja sulkemaan yhteiskuntaa - tautitilanteen mukaan.

Nyt tilanne näyttää seesteiseltä.

Tai niin ainakin voisi luulla.

Festarimylly pyörii huipussaan, ihmiset ovat liikkeellä ja kesäkin on näyttänyt parhaita puoliaan. Lämpöä riittää. Mutta koronaviruskaan ei ole kadonnut mihinkään. Koronaviruksen omikronmuunnos BA.5 jyllää keskuudessamme, ja se ei näytä laantumisen merkkejä kesäksi, kuten kahtena aikaisempana vuotena tapahtui.

Päinvastoin. Pahin voi olla vielä edessä, koska tartunnat ovat noususuunnassa.

[...]

Viime vuodenvaihteessa Suomessa oli koronaan kuollut vähän yli tuhat kansalaista, nyt luku lähentelee 5000:ta, mikä on asukaslukuun suhteutettuna iso määrä. Samalla se on hyvä muistutus meille kaikille, että korona on edelleen tappava sairaus vanhuksille ja sellaisille, joiden immuniteetti ei kestä viruksen hyökkäystä.

Siksi on hiukan erikoista, että asiantuntijat eivät löydä yhteistä linjaa hallita koronapandemiaa. Lapin sairaanhoitopiirin ja Länsi-Pohjan keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas on kritisoinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) haluttomuutta laajentaa neljänsiä koronarokotuksia nykyistä laajemmalle ihmisjoukolle.

[...]

Tällä hetkellä neljänsiä rokoteannoksia annetaan pääosin yli 80-vuotiaille, yli 12-vuotiaille vakavasti immuunipuutteisille henkilöille ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville 70-79-vuotiaille.

Tavalliselle kansalaiselle on jäänyt arvoitukseksi, miksi rokotteita ei anneta isommalle joukolle, vaikka kaikille yli 60-vuotiaille, jos lääkettä kerran on varastossa. Samaa ihmetteli presidentti Sauli Niinistö IS:n juhannushaastattelussa.

IS: Koronarokotteita on varastoissa miljoonia, mutta niitä annetaan vain harvoille - THL:n asiantuntija vastaa, miksi näin on

Eri puolella Suomea lepää säilössä tällä hetkellä noin 3,1 miljoonaa kappaletta koronarokoteannoksia. Näistä lasten rokotteita on noin 360 000, jotka eivät sovellu neljänsiin rokotuksiin. Noin 190 000 on Novavaxia, jota on otettu todella vähän.

Vaikka halukkaita rokotteen ottajia kyllä löytyisi, voi osa rokotteista päätyä syksyllä hävitettäväksi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio.

- Kyllä niitä toki riittäisi jaettavaksi, mutta rokotteita annetaan vain niitä tarvitseville. Ei rokotteita anneta sen vuoksi, että niitä sattuu olemaan varastossa, Kontio sanoo.

- Päätavoitteena ei ole saada kaikkia rokotteita käytettyä.

Osa rokotteista vanhenee elo-syyskuussa, jonka jälkeen niitä ei voida enää käyttää. Eniten vanhenee Novavaxin Nuvaxovidia. Myös Modernan rokotetta on vanhentumassa. Se, kuinka iso osa joudutaan heittämään pois, riippuu Kontion mukaan syksyn tartuntatilanteesta ja siitä, paljonko silloin rokotetaan.

Parempi maassa kuin 79-vuotiaan suonissa.

Yle: Suomeen saatiin uusi koronalääke, mutta sen käyttö on hankalaa ja kallista - estää monen lääkkeen poistumisen elimistöstä

Suomessa vastikään käyttöön otetun koronalääkkeen määrääminen potilaille vaatii erityistä tarkkuutta.

Paxlovid-koronaviruslääkkeen käyttö aloitettiin viime viikolla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Kyseessä on ensimmäinen Euroopassa myyntiluvan saanut suun kautta otettava lääke koronavirustaudin hoitoon.

Lääke estää koronaviruksen lisääntymistä elimistössä, ja sitä käytetään viiden päivän ajan. Husissa lääkettä annetaan henkilöille, jotka ovat sairautensa tai lääkehoitonsa takia immuunipuutteisia, tietyille syöpäpotilaille ja kroonista keuhkosairautta sairastaville.

HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen kertoi tiistaina Radio Suomen Päivässä, että Paxlovidin yhteisvaikutukset muiden lääkkeiden kanssa tekevät sen määräämisestä potilaille haastavaa ja työlästä.

- Lääkkeessä on mukana viruslääkkeen elimistössä palamista poistavaa lääkeainetta, joka tekee saman myös kovin monille muille lääkkeille, eli se estää niiden poistumista elimistöstä.

Toisin sanoen muiden lääkkeiden määrät elimistössä voivat nousta vaarallisen korkealle, Järvinen selventää. Siksi lääkkeen määrääminen vaatii hyvin tarkkaa harkintaa.

2022-07-01

Yle: Maahantulorajoitukset poistuivat kokonaan, mutta itärajalla matkustajia ei näy: "Liikenne kasvoi 300 prosenttia, kun Suomeen saapui jopa kolme autoa"

Hiljaista pitelee. Tämä on ollut itärajan rajanylityspaikkojen vastaus, kun kuulumisia on kyselty pitkin koronapandemiaa.

Tästä päivästä lähtien Suomen rajaliikenteessä ei enää ole koronarajoituksia, mutta vastaus on edelleen sama: Hiljaista on.

Niiralan rajanylityspaikalla Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä maahantulon rajoitusten poistumisen aamu on näyttäytynyt rauhallisena.

- Ajattelimme, että heti aamusta tänne tulisi vähän reilummin porukkaa. Voisihan toki sanoa, että liikenne kasvoi 300 prosenttia, kun Suomeen saapui jopa kolme autoa aamun aikana, naurahtaa aamun vuoropäällikkönä toimiva ylirajavartija Timo Kinnunen.

Kuukausikatsaus 22-07

Tämä on jatkoa kuukauden takaiselle kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8.
Liettua 2.7M 11 18 77 169 209 177 238 322 310 169 52 11 3423
Latvia 1.9M 19 33 77 196 201 163 203 497 278 74 11 22 3145
Viro 1.3M 13 26 60 163 161 76 97 201 126 48 14 2 1951
Ruotsi 10M 15 20 40 117 124 67 14 12 16 16 3 3 1877
Tanska 5.8M 18 34 79 181 155 85 62 31 10 12 6 4 1113
Suomi 5.6M 64 102 143 136 73 74 42 32 16 8 6 2 878
Norja 5.5M 36 37 76 163 31 26 42 28 7 9 3 1 612
Islanti 344k 0 96 52 110 50 27 5 6 0 0 8 0 445
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 27 51 68 74 147 149 60 29 19 28 18 8 2789
Britannia 68M 25 53 140 57 88 104 52 64 56 60 40 5 2641
Espanja 47M 34 39 44 62 142 81 30 15 20 44 59 12 2307
Ranska 65M 18 36 56 58 122 106 71 22 14 34 38 11 2285
Saksa 84M 21 40 40 76 63 67 118 70 23 18 6 8 1679
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 20 33 65 84 126 110 124 129 76 44 25 11 2472

Koronakuolemien määrä on edelleenkin Norjaa lukuun ottamatta selkeässä laskussa. Euroopan laajuisesti koronakuolemien määrä on pudonnut kolmannekseen kahden kuukauden takaisesta tasosta.

Vaikka tapausmäärät ovat laskussa myös Suomessa, kuollaan meillä kolme kertaa niin usein kuin Euroopassa keskimäärin, ja olemme Euroopan koronakuolemakuningas jo kolmatta kuukautta yhteen putkeen. Sairaalassa meillä on tällä hetkellä 464 koronapotilasta, mikä on suurempi luku kuin kertaakaan vuosien 2020 ja 2021 aikana. Tilanne on sanalla sanoen huono. Silti, ja vaikka edellisestä rokotuskierroksesta on aikaa jo yli puoli vuotta, ei erityisriskiryhmiin kuulumaton 70-79 -vuotias edelleenkään saa neljättä rokotetta. Ei edes 75-vuotias tasavallan presidenttimme, jonka terveyden nyt luulisi olevan meille melko tärkeä juttu näinä suuren epävarmuuden aikoina.

Koronakuolleisuus EU:ssa ja Britanniassa /
Kuollutta / 1M asukasta
2022 Yh-
teen-
Maa 30.6.
Portugali 157 2379
Suomi 65 877
Kreikka 39 2928
Irlanti 38 1479
Norja 36 606
Espanja 31 2306
Italia 28 2792
Latvia 24 3177
Britannia 23 2628
Saksa 21 1674
Kroatia 20 3961
Bulgaria 19 5442
Ranska 18 2280
Tanska 18 1108
Liettua 14 3466
Itävalta 14 2063
Viro 13 1951
Belgia 12 2729
Unkari 11 4853
Ruotsi 10 1864
Slovakia 9 3687
Slovenia 6 3198
Romania 5 3463
Puola 3 3083
Alankomaat 3 1300
Tsekki 2 3751
Islanti 0 443

Yllä olevasta taulukosta näkee, että Suomen kuolleisuus on EU:n toiseksi suurinta heti vielä pahemmassa tilanteessa olevan Portugalin takana. Portugalin suuri kuolleisuus ihmetyttää, sillä heillähän rokotusprosentti on aivan Euroopan huipputasoa.


2022-06 - Kesäkuu 2022

2022-06-28

Yle: Tulli: Suomeen tuotu turkistarhojen rehuraaka-ainetta, jossa on koronariski - Tanskasta salakuljetettiin 45 rekkakuormallista kalajätettä

Tulli on loppusuoralla kansainvälisesti täysin poikkeuksellisessa rikossarjassa., jossa epäillään, että pohjanmaalainen turkisrehusekoittamo on ostanut ja tuonut jättimäärän saastunutta rehuraaka-ainetta eli kalajätettä Suomeen.

Tulli ja Ruokavirasto kertovat, että Tanskasta tuodussa raaka-aineessa on ollut koronan ja eläintautien riski.

Tullin rikostoiminnan päällikkö Hannu Sinkkonen sanoo, että vastaavankaltaista tutkintaa ei ole ollut koko EU:n alueella. Rehua on toimitettu noin 50 turkistarhalle Pohjanmaalla.

Sinkkosen mukaan salakuljetuksesta epäilty suomalainen yritys oli tietoinen mahdollisesta tautiriskistä.

- Tällainen piittaamattomuus on vaarallista koko elintarvikeketjulle. On huolestuttavaa, että yritys on ollut tietoinen vaaran aiheuttamisesta. Rikosnimikkeenä on salakuljetus, eläintaudin leviämisvaaran aiheuttaminen sekä sivutuotelakirikkomus.

[...]

Tulliylitarkastaja ja tutkinnanjohtaja Seppo Mäkitalo sanoo, että epäiltynä on kolme Pohjanmaalla asuvaa, rehusekoittaman toiminnasta vastaavaa.

- Epäiltyjen menettely on aiheuttanut vakavan eläintautien leviämisen riskin: eli erilaiset kalataudit, salmonella ja covid-19. Ruokavirasto on arvioinut, että tällä on aiheutettu vaaraa ihmisten terveydelle ja myös vakavaa vaaraa eläinten terveydelle.

2022-06-23

IS: Presidentti Niinistö pyysi, mutta ei saanut neljättä korona­rokotusta ennen sairastumistaan: "Minun on vaikea ymmärtää, miksi niitä pantataan"

Presidentti Sauli Niinistö on huolissaan koronakuolemien määrästä ja perää neljänsien koronarokotteiden mahdollistamista nykyistä laajemmalle joukolle. Niinistö ei 73-vuotiaana saanut neljättä rokotusta ennen kuin sairastui koronaan huhtikuun loppupuolella. Hän joutui sairaalaan kahdeksi yöksi koronaa seuranneen keuhkokuumeen vuoksi.

- Viikkoa ennen kuin sairastuin covidiin kyselin lääkäriltä, että voinko saada neljännen rokotteen. Kolmas oli tuolloin jo vanhentunut. Vastaus oli, että en voi saada. Ei se siihen hätään olisi auttanutkaan, mutta tunnen itseäni nuorempia ihmisiä, kuusikymppisiäkin, jotka kovasti mielellään ottaisivat jo neljännen rokotuksen. Minun on vaikea ymmärtää, miksi niitä pantataan.

THL laajensi kesäkuun alussa neljänsien koronarokotusten suositusta 70-79-vuotiaisiin riskiryhmäläisiin. Aiemmin suositus kattoi vakavasti immuunipuutteiset 12 vuodesta alkaen, 80 vuotta täyttäneet ja erilaisen hoivan piirissä olevat tai muutoin terveyden heikentämät vanhukset.

- Olen nähnyt perustelun, että odotetaan, että syksyn alussa jouduttaisiin kuitenkin antamaan rokotus. Annettaisiin sitten vaikka viides, Niinistö ihmettelee.

70 vuotta täyttänyt perusterve vanhus on voinut saada edellisen koronarokotteensa jo seitsemän kuukautta sitten, eli sen rokotteen vaikutuksesta ei välttämättä ole juuri mitään jäljellä. Mutta kaipa ne rokotteet lämmittävät mukavasti jonkun mieltä siellä jossain varaston perällä laatikossa Liiton arkin vieressä.
Suomi on keväällä ollut aivan maailman kärkisijoilla koronakuolleisuustilastoissa. Koronakuolemien määrä ylitti Suomessa 4 000 rajan toukokuussa. Vuoden loppuun mennessä koronaan kuolleita oli reilut 1 700 henkeä. Niinistöä hämmentää, että tästä ei keskustella Suomessa kuuluvasti.

- Kuolemien määrä meillä tuntuu olevan valtavan suuri ja siitä vallitsee valtava vaiennus. Siinä missä Suomessa tilanne oli kaksi vuotta hyvä, nyt se on tässä suhteessa erittäin huono. Kuolema on kova asia.

Yle: Yhä useampi saa syksyllä neljännen koronarokotteen, lupaa THL

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on alentamassa alkusyksystä ikärajoja, jotka vaikuttavat neljännen koronarokotteen saantiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kokoamassa kesän aikana tietoja neljännen rokotteen tehosta ja myös siitä, mitä uusilta rokotteilta voidaan odottaa. Näillä näkymin THL kertoo uusista suosituksista viimeistään syyskuun alkupuoliskolla, mahdollisesti jo elokuun puolella.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan tarkoituksena on alentaa neljännen rokotteen suositeltavaa alaikäryhmärajaa. Tällä varauduttaisiin osaltaan mahdollisesti syksyllä puhkeavaan uuteen selvempään piikkiin koronatartunnoissa ja sairastavuudessa. Nyt sairastavuus ja kuolleisuus ovat laskussa.

[...]

Arvioinnissa huomioidaan esimerkiksi Euroopan tartuntatautiviraston suosituksia, joissa rokotteita kannattaa antaa ennen epidemian piikkejä. Virasto on suositellut neljättä rokotetta 60 vuotta täyttäneille.

THL alensi kesäksi tehosterokotteen ikäryhmät kattamaan 70-79-vuotiaat. Neljännen rokotteen saavat myös 12 vuotta täyttäneet, joilla immuunipuolustus on pahasti heikentynyt.

Viimeinen kappale ei ole totta. "Perusterve" 70-79 -vuotias ei edelleenkään saa neljättä rokotetta, vaikka edellinen rokotuskierros on ollut viime vuonna. Eikä, vaikka Euroopan tartuntatautivirasto suosittelee rokotusta jopa 60-vuotiaille. Sitähän presidentti Niinistökin juuri ihmetteli. Joten jatkamme Euroopan korkeimman koronakuolleisuuden kanssa.

2022-06-22

IS: Koronan uusin valta­virus Hus-alueella kiertää tehokkaasti aiemman tartunnan antaman suojan - tämä on tilanne nyt

Omikronvariantti BA.5 on nyt valtavirus Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, vahvistaa Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Lehtosen mukaan positiivisista koronanäytteistä S-geeninegatiivisia oli viime viikolla eli ajalla 13.-19. kesäkuuta 60 prosenttia.

- S-geeninegatiivisuushan mittaa sekä BA.4- että BA.5-variantteja. Hiukan yli 50 prosenttia positiivisista koronanäytteistä oli BA.5-varianttia, Lehtonen selventää.

[...]

BA.5-variantti tarttuu muita variantteja helpommin ja väistää tehokkaasti aiemmin sairastetun koronainfektion tuomaa suojaa.

- BA.2:n ja BA.5 välillä ei esimerkiksi näyttäisi olevan hirveän hyvää suojaa. Kiero virus, Lehtonen sanoo.

2022-06-15

Yle: THL suosittelee viidettä koronarokoteannosta vakavasti immuunipuutteisille - Nohynek: Tässä ryhmässä suoja on hiipunut

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee viidettä koronarokoteannosta niille 12 vuotta täyttäneille henkilöille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Tähän ryhmään kuuluu noin 10 000-30 000 henkilöä. Heillä immuunipuutos voi olla synnynnäinen tai immmuunivasteeseen voi vaikuttaa sairaus tai lääkitys.

- Tällaisia ihmisiä ovat esimerkiksi syöpää sairastavat, joilla on tällä hetkellä aktiivinen hoito päällä tai henkilöt, jotka ovat saaneet kudossiirrännäisen ja heillä on sen vuoksi immuunivastetta alentava lääkitys päällä, ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä sanoo.

Viidennen rokoteannoksen voi saada, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4-6 kuukautta.

2022-06-12

Yle: Koronakuolemia on yhä paljon, ja se huolettaa johtajaylilääkäriä - "Kuolemantapauksia voi jatkossakin tulla paljon"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo olevansa huolissaan kevään korkeasta koronakuolemien määrästä.

THL:n tilastojen mukaan koronaan liittyviä kuolemia oli huhtikuussa noin 500. Toukokuun toisella puoliskolla taas menehtyneitä oli 213, ilmeni sosiaali- ja terveysministeriön ja THL:n kesäkuun tilannekatsauksessa.

- Kehitys voi olla varsin huolestuttava, eikä se näytä myöskään paranevan, jos mitään ei tehdä, Mäkijärvi sanoo.

2022-06-09

HS: Moderna hakee hyväksyntää omikron-rokotteelle Yhdys­valloissa - toiveet koronan nujertamisesta kasvavat

Lääkeyhtiö Moderna hakee Yhdysvaltain lääkeviranomaisilta hyväksyntää päivitetylle koronarokotteelle, jonka pitäisi antaa aiempaa rokotetta paremman suojan omikronin alavariantteja vastaan. Asiasta kertoo muun muassa Washington Post.

Moderna kutsui päivitettyä rokotettaan johtavaksi ehdokkaaksi syksyn tehosterokotteeksi. Vielä ei kuitenkaan ole selvää, miten tehokas päivitetty rokote on omikronin uusimpia variantteja vastaan.

Modernan julkistaman alustavan datan mukaan päivitetty rokote tuotti 1,75 kertaa enemmän vasta-aineita talvella jyllännyttä omikronin BA.1-alavarianttia vastaan kuin yhtiön nykyinen rokote.

2022-06-08

Yle: Pääministeri Marinilla on todettu koronatartunta

Pääministeri Sanna Marinilla (sd.) on todettu tänään keskiviikkona koronatartunta. Marin kertoo tartunnasta Twitter-tilillään.

- Minulle nousi viime yönä lämpöä ja tein aamulla koronan kotitestin, joka oli positiivinen. Oireet ovat lieviä ja voin hyvin, Marin kirjoittaa.

2022-06-02

Yle: Ylen tiedot: THL laajentaa neljänsien koronarokotusten suosituksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laajentaa Ylen tietojen mukaan neljänsien rokotusten suosituksia koskemaan 70-79-vuotiaita, jotka kuuluvat ensimmäiseen ja toiseen riskiryhmään. Näille ryhmille suositellaan neljänsiä rokoteannoksia, kun kolmannesta rokotteesta on kulunut kolme kuukautta.
Sen sijaan riskiryhmiin kuulumattomat 70-79 -vuotiaat, joiden edellisestä rokkotuskierroksesta on tullut jo puoli vuotta täyteen, saavat sairastua ja kuolla vapaasti. Koronarokotehan tehoaa niinkin vähän aika kuin 3-4 kuukautta.

Yle: THL:n arvio: noin 20 prosenttia koronakuolemiksi tilastoiduista kuolemista johtuu muista syistä

Koronaan liittyviä kuolemia on tänä vuonna ollut merkittävästi enemmän kuin aiempina koronavuosina. THL on rekisteröinyt koronaan liittyviä kuolemia tänä vuonna tähän mennessä 2 800.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vuonna 2021 koronaan menehtyi 1 163 ihmistä. Tilastokeskuksen vahvistetun kuolemansyytilaston mukaan vuonna 2020 koronaan kuolleita oli 558.

[...]

Tapausmäärät päivittyvät vielä 30 päivää tartunnan saamisen jälkeen ilmaantuneiden kuolemantapausten osalta, jotka kirjataan koronakuolemiksi. [Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeuslääkintäyksikön johtava asiantuntija Sirkka] Goebeler sanoo, että arvion mukaan noin viidesosa kuolemantapauksista on johtunut muusta syystä kuin koronainfektiosta.

- Nyt tiedetään, että noin 20 prosenttia kirjatuista koronakuolemista on sellaisia, että hoitavat lääkärit ovat katsoneet, että varsinainen kuolemansyy on joku muu kuin korona.

Suomessa harjoitettu 30 päivän koronakuolemien tilastoinnin ylikirjauskäytäntö ei ole yleisesti käytössä muissa maissa. Ylitilastointi näkyy Goebelerin mukaan vasta nyt, kun tapauksia on paljon. Aiemmin luvut ovat kohdanneet paremmin.

2022-06-01

Kuukausikatsaus 22-06

Tämä on jatkoa kuukauden takaiselle kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7.
Liettua 2.7M 18 77 169 209 177 238 322 310 169 52 11 43 3412
Latvia 1.9M 33 77 196 201 163 203 497 278 74 11 22 73 3126
Viro 1.3M 26 60 163 161 76 97 201 126 48 14 2 12 1938
Ruotsi 10M 20 40 117 124 67 14 12 16 16 3 3 17 1863
Tanska 5.8M 34 79 181 155 85 62 31 10 12 6 4 3 1094
Suomi 5.6M 102 143 136 73 74 42 32 16 8 6 2 2 815
Norja 5.5M 37 76 163 31 26 42 28 7 9 3 1 2 576
Islanti 344k 96 52 110 50 27 5 6 0 0 8 0 0 445
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 51 68 74 147 149 60 29 19 28 18 8 23 2761
Britannia 68M 53 140 57 88 104 52 64 56 60 40 5 4 2617
Espanja 47M 39 44 62 142 81 30 15 20 44 59 12 19 2273
Ranska 65M 36 56 58 122 106 71 22 14 34 38 11 23 2267
Saksa 84M 40 40 76 63 67 118 70 23 18 6 8 27 1658
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 33 65 84 126 110 124 129 76 44 25 11 28 2452

Pohjois- ja Baltian maiden tilanne näyttää siltä käänteiseltä: eniten koronasta kärsineissä maissa kuolemia on vähemmän kuin koronataistelussa paremmin onnistuneissa maissa. Johtuuko tämä siitä, että haurain ja koronalle alttein kansanosa on jo kuollut pois viime ja toissavuonna? Entä johtuuko Suomen korkea kuolleisuusluku kolmannen rokotuskierroksen epäonnistumisesta ja neljännen rokotuskierroksen lykkäämisestä? 70-79 -vuotiaillahan on nyt se ikävä tilanne, että kolmannesta rokotuskierroksesta voi olla jo yli puoli vuotta aikaa, mutta neljättä rokotusta ei saa, vaikka rokotuksen tehollinen aika voi olla niinkin lyhyt kuin 3-4 kuukautta. Vai onko Baltian maissa vain kevät meitä kuukauden pari edellä?

Euroopan laajuudessa koronakuolemien määrä on lähes puolittunut kuukaudessa ja on enää kolmasosa Suomen tasosta. Kaikissa suurissa maissa kuolintapausten määrä on pudonnut, erityisesti Britanniassa.


2022-05 - Toukokuu 2022

2022-05-31

Yle: Koronavilkun käyttö päättyy keskiviikkona - parhaimmillaan sen oli ladannut noin 2,5 miljoonaa suomalaista

Koronavilkun käyttö lakkaa keskiviikkona. Asian vahvistaa Ylelle THL:n teknologia- ja riskienhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho.

Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti jo huhtikuussa, että Koronavilkusta luovutaan, kun sitä koskevat lait lakkaavat olemasta voimassa kesäkuun lopussa. Lakeja ei ole tarkoitus jatkaa.

Yrttiahon mukaan sovelluksen käytölle ei ole enää perusteita rokotusten yleistyttyä, epidemiatilanteen muututtua ja laajamittaisesta testauksesta ja jäljityksestä luopumisen jälkeen.

Koronavilkku otettiin Suomessa käyttöön 31. elokuuta 2020.

2022-05-25

Yle: Kuolleisuus on kasvanut, mutta THL ei tingi neljänsien koronarokotteiden ikärajasta - "En uskonut silmiäni", sanoo Maijaliisa Aho, 72

Kirkkonummelainen eläkeläinen Maijaliisa Aho, 72, on yksi monista, jotka ovat kevään aikana ihmetelleet Suomen nykyistä koronarokotusstrategiaa. Koronarokotuksiin liittyvät linjaukset kiinnostavat Ahoa myös hänen entisen ammattinsa vuoksi, sillä hän on tehnyt pitkän uran lääkintä- ja bio-oikeuteen erikoistuneena esittelijäneuvoksena sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastossa Valvirassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ilmoitti huhtikuun lopulla pitävänsä kiinni suosituksestaan, jonka mukaan neljäs koronarokotus annetaan 80 vuotta täyttäneille ja vaikeasti immuunipuutteisille. Hieman yli seitsemänkymppiselle asuvalle Aholle päätös oli sokki, jota oli vaikea ymmärtää.

- En uskonut silmiäni, kun kuulin sen uutisista. Se tuntui miltei uskomattomalta. Eiväthän rokotteet ole aiheuttaneet enempiä terveyshaittoja. Odotin, että se annettaisiin Suomessa 60-65-vuotiaista eteenpäin.

[...]

Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR päätti kokouksessaan 29. huhtikuuta THL:n suosituksen perusteella olla laskematta koronarokotusten ikärajaa. Päätös ei ollut kuitenkaan yksimielinen, sillä osa olisi halunnut muuttaa rokotustrategiaa vastaavanlaiseksi kuin useissa muissa maissa.

Ranskassa, Kroatiassa ja Italiassa neljänsiä rokotteita annetaan jo 60-vuotiaille, Ruotsissa 65-vuotiaille ja Saksassa 70 vuotta täyttäneille. Suomen kanssa tiukempaa linjaa neljänsille rokotteille toteuttavat THL:n mukaan Tanska, Belgia ja Norja.

- THL:n asiantuntijoiden selitys on, että niillä jotka sairastuvat ja menehtyvät koronaan, on ennestään sairauksia. Väestössä on myös paljon tartuntoja. Useissa maissa se päinvastoin on peruste rokotuksille, Maijaliisa Aho ihmettelee.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja THL ovat olleet korona-ajan asioiden hoidossa ja päätöksissä välillä eri linjoilla. STM:n kantaa voi tulkita niin, että se kannustaa alentamaan neljänsien rokotteiden ikärajaa. Ministeriön osastopäällikön Taneli Puumalaisen mukaan koronarokotteita pitäisi aktiivisesti tarjota niille, joille niistä on hyötyä.

- Kaikkien annosten rokotuskattavuutta tulisi edelleen aktiivisesti nostaa ja tarjota ennakoivasti myös neljänsiä annoksia, jos on viitteitä, ettei aiempien annosten suoja riitä, ja lisäksi jos ikä tai terveydentila heikentävät vastetta ja lisäannoksella sitä voitaisiin parantaa, Puumalainen vastaa sähköpostitse.

THL kuitenkin antaa kansalliset suositukset muun muassa rokotuksista. Se on kertonut, että todennäköisesti neljänsien rokotusten ikärajaa lasketaan syksyllä. Ylilääkäri Hanna Nohynek on perustellut THL:n ratkaisua muun muassa alle 80-vuotiaiden hyvällä rokotussuojalla.

Mikä ihmeen hyvä rokotussuoja? Alle 80-vuotiaan edellisestä rokotteesta voi olla jo yli puoli vuotta aikaa, ja sehän tiedetään jo nyt, ettei koronarokotteiden teho riitä niin pitkälle.
Lappilaisen infektioylilääkärin Markku Broaksen mukaan alle 80-vuotiaiden rokotesuoja alkaa tutkimusten mukaan kuitenkin hiipua voimakkaasti 3-4 kuukauden jälkeen yli 60-vuotiailla.
Tampereella 75 vuotta täyttäneet ovat voineet saada kolmannen rokotteen joulukuun 2022 taitteesta lähtien, eli jo puoli vuotta sitten. Tällä hetkellä alle 80-vuotiaat eivät kuitenkaan pääsääntöisesti voi saada neljättä koronarokotetta.

Jos tavoitteena on saada kuolleisuus vielä kerran uusiin ennätyslukemiin, vahvistusrokotteiden panttaus on siihen varmaankin ihan hyvä keino.

Yle: Yli 65-vuotiaiden neljännet rokotukset ovat alkaneet verkkaisesti Oulussa - osa on jouduttu käännyttämään pois

Koronarokotukset laajenivat yli 65-vuotaisiin [sic] viikko sitten. Oulussa on päässyt ilman ajanvarausta rokotukseen, mikäli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määräävät kriteerit täyttyvät. Rokotetta suositellaan 65 vuotta täyttäneille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet niin, etteivät he pärjää kotona itsenäisesti.

Vs. terveysjohtaja Jarkko Huuskon mukaan rokotukset ovat alkaneet hitaanlaisesti. Kävijöitä olisi voinut olla enemmänkin.

Olisihan kävijöitä, mutta kun rokotteelle ei pääse.
Osa rokotuksiin tulleista on jouduttu käännyttämään pois, koska THL:n kriteerit eivät ole täyttyneet.

Terveydenhoitaja Minna Perälä on harmissaan siitä, että osalle ei rokotetta ole voitu antaa.

- Pahalta tuntuu, että näin käy, mutta me noudatamme määräyksiä. Toiset ymmärtävät sen todella hyvin, toiset ehkä eivät niin hyvin. Sitten tulee mielenpahoittamista, kertoo Perälä.

Harmin paikka, kun jotkut kuvittelevat, että olisi järkevää ja hyödyllistä hakea puolen vuoden tauon jälkeen vahvistusta rokotteelle, joka tehoaa vain 3-4 kuukautta, eivätkä osaa olla tyytyväisiä kun eivät sanottua rokotetta saa.

Siksi toisekseen, mistä "määräyksistä" tässä oikein puhutaan? Ei THL anna määräyksiä, vaan suosituksia. Vai onko kyseessä taas sitä samaa kielen uudelleenmäärittelyä kuin maskipakko, joka lentokonematkustamista lukuun ottamatta olikin vain suositus, tai omaehtoinen karanteeni, joka ei valitettavasti tarkoittanut sen paremmin sanoina kuin juridisesti yhtään mitään.

2022-05-24

IL: Pohjois-Korea kehuu selättäneensä koronan pikavauhtia - viikon sisällä ainakin 1,5 miljoonaa tartuntaa

Pohjois-Korea tiedottaa paikallisessa mediassaan saaneensa koronaepidemian rajoitettua.

[...]

Pohjois-Korean kommunistipuolueen lehden pääkirjoituksessa väitetään maan onnistuneen siinä, missä mikään muu maailman maa ei ole onnistunut, ja kritisoidaan muiden maiden heikkoja toimia.

Pohjois-Korean ilmoituksen mukaan maassa on kuollut 68 ihmistä Covid-19 -tautiin. Tällöin kuolleisuusprosentti maassa on 0,003.

2022-05-20

Yle: Pohjois-Koreassa jo yli kaksi miljoonaa "kuumetapausta" - Kim Jong-un syyttää viranomaisia laiskuudesta koronan hoidossa

Huono koronatilanne jatkuu Pohjois-Koreassa.

Maassa on raportoitu jo yli kaksi miljoonaa kuumetapausta huhtikuun lopusta lähtien. Yli 60 kerrotaan kuolleen. Luvuista kertoo valtiollinen uutistoimisto KCNA.

25 miljoonan asukkaan suljetun diktatuurin tarkkoja tautilukuja on vaikea tietää, sillä Pohjois-Korean kapasiteetti testata koronaa on huono. Niinpä se ei ole tarkentanut, kuinka moni kuumetapauksista on koronaa.

[...]

Valtiollisen median mukaan tuhansia tonneja suolaa on lähetetty maan pääkaupunkiin Pjongjangiin "antiseptiseksi ratkaisuksi".

2022-05-18

Yle: Suomen ensimmäinen omikronvariantti löytyi Turun yliopistollisessa keskussairaalassa

Tyks Laboratorioiden Kliinisen mikrobiologian laboratorio on todennut koronaviruksen omikron BA.5-variantin eli niin sanotun Etelä-Afrikan muunnoksen aiheuttaman tautitapauksen Varsinais-Suomessa.

[...]

Rokotteen teho tautia vastaan ei ole hyvä, mutta rokote kuitenkin suojaa vakavalta tautimuodolta.

2022-05-17

Yle: Nyt se on todistettu tieteellisesti: koronakoirat tunnistavat viruksen 92 prosentin varmuudella - erottavat jopa variantit toisistaan

Helsinki-Vantaan lentoasemalla työskennelleiden koronakoirien taidot on nyt todistettu ja tunnustettu, kun Helsingin yliopiston ja HUSin yhteistutkimuksen tulokset on hyväksytty julkaistavaksi kansainvälisessä tiedejulkaisussa.

[...]

Hajukoirat tunnistivat 92 prosenttia näytteistä oikein. Virallisten testien tarkkuus vaihtelee 90 ja 95 prosentin välillä.

Kolmannessa vaiheessa koirat pääsivät tositoimiin seulomaan Helsinki-Vantaan lentoaseman henkilökuntaa ja matkustajia. Siellä koirat tunnistivat oikein 98,7 prosenttia negatiivisista näytteistä.

Tutkimustuloksia tarkemmin analysoitaessa ilmeni, että koirat tunnistivat erinomaisesti alkuperäisen Wuhanin villiviruksen näytteitä, mutta merkittävästi huonommin virusvariantteja. Koirat oli alun perin koulutettu vain villiviruksen tunnistamiseen.

Ne oppivat kuitenkin tunnistamaan myös variantit muutamassa tunnissa, ja palkaksi niille riittää kuivatut raakaruokapalat.

2022-05-16

IS: Pohjois-Korean korona­kriisi syvenee - Kim Jong-un kutsui ase­voimat apuun

Pohjois-Korea myönsi viime viikolla ensimmäistä kertaa koronaepidemian leviävän maassa "räjähdysmäisesti". Asiantuntijat varoittavat koronaviruksen tuhoisista seurauksista maassa, jossa on pulaa lääkintätarvikkeista eikä ollenkaan rokotusohjelmaa.

Kim Jong-un kritisoi keskuskomitean hätäkokouksessa sunnuntaina hallinnon ja terveydenhuollon "vastuutonta" työasennetta sekä organisointia koronaan varautumisessa.

[...]

Pohjois-Koreassa on kerrottu jo yli 1,2 miljoonasta "kuumeoiretapauksesta" sekä 50 kuolemasta sen jälkeen kun uutistoimisto KCNA:n ilmoitti sunnuntaina 392 390 uudesta tartunnasta sekä kahdeksasta kuolemasta lisää. KCNA ei kertonut, kuinka moni epäillyistä sairastumisista on testattu koronapositiivisiksi.

Pohjois-Koreaan on määrätty valtakunnallinen sulkutila, jonka tarkoituksena on pysäyttää maan ensimmäinen vahvistettu koronavirusepidemia.

Jos Pohjois-Koreassa on nyt koronakriisi, tarkoittaako se sitä, että sen kaksi vuotta kestänyt vakuuttelu, ettei maassa ole ollut koronaa, olisi sittenkin pitänyt paikkansa?

2022-05-13

Yle: Koronaepidemia käynnistyi sotilasparaatista? Pohjois-Korea kertoi "räjähdysmäisesti leviävästä" kuumeesta

Pohjois-Korea kertoo maassa kuolleen kuusi kuumeessa ollutta ihmistä, joista yhdellä oli todettu koronatartunta. Asiasta kertoo valtiollinen KCNA-uutistoimisto.

Maa ei ole aiemmin kertonut koronavirukseen liittyvistä kuolemista ja kertoi ensimmäisestä koronatartunnastakin vasta eilen.

- Kuume, jonka syytä ei ole voitu tunnistaa on levinnyt räjähdysmäisesti maanlaajuisesti huhtikuun lopulta, KCNA kertoo.

Tätä nykyä maassa on KCNA:n mukaan 187 800 ihmistä eristyksissä ja hoidettavana. Pelkästään toukokuun 12. päivänä "kuume" havaittiin noin 18 000 ihmisellä ympäri maata.

[...]

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un määräsi torstaina koko maahan koronasulun. Maahan julistettiin myös korkein mahdollinen hätätila viruksen hillitsemiseksi.

Ensimmäistä kertaa maski kasvoillaan valtiontelevisiossa esiintynyt Kim vaati myös entistä tiukempaa kontrollia rajoille sekä karanteenitoimia. Hänen mukaansa virus saadaan näin voitettua erittäin lyhyessä ajassa.

[...]

Eteläkorealaisen Sejong-instituutin edustajan Cheong Seong-changin mukaan on todennäköistä, että maanlaajuisella koronaepidemialla on yhteys valtavaan sotilasparaatiin, joka järjestettiin Pjongjangissa huhtikuun 25. päivänä.

[...]

Hän arvioi, että Pohjois-Koreassa nähdään todennäköisesti merkittävää kaaosta omikronin pikaisen leviämisen vuoksi, kun otetaan huomioon, että maa ilmoittaa liki 20 000 päiväkohtaisesta tartunnasta. Jos kuolonuhrien määrä nousee korkeaksi, voi maa joutua hänen mukaansa pyytämään Kiinalta tukea

2022-05-12

Yle: "Koronakuolleisuuden voimakas kasvu jäänyt pimentoon", sanoo HUSin Lasse Lehtonen - Suomi saattaa tätä menoa kiilata Ruotsin ohi

[Suomen koronakuolleet 12.5.2022]
Koronaviruksen aiheuttamista kuolemista pitäisi puhua enemmän, katsoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen. Ongelmana on hänen mukaansa muun muassa se, että tautiin menehtyneistä vaikeneminen tuottaa ihmisille väärän kuvan pandemiatilanteesta.

- Kuolleisuuden voimakas kasvu on jäänyt vähän pimentoon. Toivoisin aktiivisempaa tilannekuvan seurantaa ja tilanteeseen puuttumista. Jos kuolleiden määrä pysyy tällä tasolla, se on aikamoinen katastrofi, Lehtonen sanoo.

Kevään aikana koronaan on menehtynyt jopa yli 200 henkilöä viikossa. Esimerkiksi 18.4.-1.5. koronavirustartuntaan liittyviä kuolemia kirjattiin THL:n rekistereihin peräti 474 kappaletta. Huomioitavaa asiassa kuitenkin on, että THL laskee koronakuolemiksi menehtymiset, jotka ovat tapahtuneet 30 päivän sisällä positiivisesta koronatestistä eli henkilö voinut kuolla myös muusta syystä.

Jos sama tahti jatkuu, se tarkoittaa noin 10 000 tautiin menehtynyttä ihmistä vuodessa. Se olisi Lehtosen mukaan nykyaikana valtava määrä kuolemia tartuntatautiin.

- Puhumme merkittävästä kansanterveydellisestä uhasta, hän jatkaa.

[...]

Pahimmillaan Suomi saattaa koronakuolemissa nousta Lehtosen mukaan väkilukuun suhteutettuna jopa ohi Ruotsin, jonka tilannetta on kauhisteltu Pohjanlahden tällä puolen koko pandemian ajan.

[...]

Monet ovat saattaneet jättää rokotussuojansa päivittämättä pandemian edellyttämälle tasolle, koska heidän käsityksensä koronaviruksen aiheuttamasta vaarasta on väärä.

Monet ovat saattaneet jättää rokotussuojansa päivittämättä myös siksi, ettei esimerkiksi neljättä rokotetta yksinkertaisesti tarjota. Ei, vaikka niitä lojuu varastoissa miljoonittain.
Lehtonen ihmettelee yhä Suomen korkeaa neljänsien annosten antamisen ikärajaa. Toinen tehosteannos eli neljäs rokote annetaan Suomessa pääasiassa yli 80-vuotiaille ja immuunipuutteisille, kun useissa muissa maissa sitä suositellaan huomattavasti nuoremmille.

- Rokotuksia pitäisi antaa nimenomaan ennalta ehkäisevästi. Pidän erikoisena ajatusta, että alettaisiin rokottaa vasta, kun 60-70-vuotiaita alkaa kuolla tautiin. Siinä vaiheessa, kun ihmisiä kuolee tautiin, ollaan pahasti myöhässä.

Esimerkiksi USA:ssa neljättä annosta suositellaan kaikille yli 50-vuotiaille, Ranskassa yli 60-vuotiaille ja Ruotsissa yli 65-vuotiaille.

Onkohan tälle rokoteruljanssille näkyvissä minkäänlaista loppua?

Yle: Pohjois-Korea vahvisti ensimmäistä kertaa virallisesti koronatartunnan - koko maa koronasulkuun, tarkka tilannekuva epäselvä

Pohjois-Korea on vahvistanut maan ensimmäisen koronatartunnan ja julistanut vakavan kansallisen hätätilan. Asiasta kertoo valtiollinen media, jonka mukaan pääkaupungissa Pjongjangissa on havaittu koronaviruksen omikronmuunnosta.

Pohjois-Korea ei ole aiemmin myöntänyt yhtään koronatapausta. Virallista tietoa siitä, että yhtään pohjoiskorealaista olisi rokotettu ei ole olemassa, raportoi uutistoimisto Reuters.

25 miljoonan asukkaan maa on tiettävästi kieltäytynyt koronarokotteista, joita sille on tarjonnut niin Maailman terveysjärjestö WHO, Kiina kuin Venäjäkin.

Tartunnat löydettiin kuumeoireisilta ihmisiltä Pjongjangissa. Tapausten tarkkaa lukumäärää tai mahdollisia tartuntalähteitä ei ole kerrottu.

2022-05-09

IS: Miksi Suomi on noussut korona­kuolemissa maailman kärki­sijoille? Lasse Lehtonen listaa syyt epä­onnistumiseen

Suomessa on todettu kevään aikana poikkeuksellisen paljon koronaan liittyviä kuolemia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan Suomi oli maalis-huhtikuun seurantajaksoilla maailman kärkisijoilla asukasta kohden lasketun koronaan liittyvien kuolemien tilastossa.

Koronaan liittyviä kuolemantapauksia on kirjattu Suomessa 4 150 koko pandemian aikana. Vuoden 2022 alusta maaliskuun loppuun mennessä kuolemia kirjattiin yhteensä 1 785. Lehtosen mukaan pahimmillaan kuolemien määrä on ollut tänä vuonna yli 200 viikossa.

[...]

Blogikirjoituksessaan Lehtonen tarkastelee valtioneuvoston koronastrategiaa kriittisessä valossa. Lehtonen nostaa yhdeksi strategian epäonnistumiseksi kotimaan rokotekattavuuden. Lehtosen mukaan rokotekattavuus kolmen rokotuksen osalta on jäänyt täysi-ikäisen väestön osalta 64 prosentin tasolle.

- Edelleenkin kolmansia rokotuksia pitäisi markkinoida aktiivisesti yli 50-vuotiaille. Ero kahden ja kolmen rokotuksen suojatehon välillä on merkittävä. Koronaa on ollut niin paljon, että moni on sen sairastanut, mutta rokotukset antavat paremman suojan vakavaa tautia vastaan kuin sairastettu infektio, Lehtonen toteaa.

[...]

Lehtosen mukaan koronastrategian epäonnistumiseen ovat vaikuttaneet rokotuskattavuuden lisäksi myös neljä muuta tekijää. Lehtosen mukaan yksi niistä on virus itse, joka on muuttunut tarttuvammaksi.

Epäonnistumiseksi Lehtonen nimeää myös sen, ettei käyttöön ole otettu erityisesti riskiryhmiä suojaavia kohdennettuja koronatoimia. Lehtonen kummeksuu myös sitä, ettei kotimaassa ole seurattu tekijöitä, jotka lisäävät tai vähentävät ihmisten väsymistä koronatoimiin. Epäonnistumista selittävänä tekijänä voidaan Lehtosen mukaan pitää myös viranomaisten viestintää.

Viimeisenä tekijänä Lehtonen nimeää muuttuneen toimintaympäristön, joka on vähentänyt koronatilanteeseen kohdistuvaa huomiota. Lehtonen mainitsee blogissaan esimerkkeinä Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan sekä hoitajien lakon.

- Valitettavasti on sanottava, että koronapandemia ei ole ohi. Meidän täytyy kestää tätä näiden kaikkien muiden kriisien keskellä.

2022-05-05

Yle: WHO arvioi: Koronan vuoksi kuollut lähes 15 miljoonaa ihmistä viime vuoden loppuun mennessä - luku on kolminkertainen virallisiin tilastoihin nähden

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että koronan vuoksi on kuollut noin 14,9 miljoonaa ihmistä vuosina 2020 ja 2021. Torstaina julkaistussa raportissa WHO arvioi uhrien määrän vaihteluväliksi 13,3-16,6 miljoonaa.

Virallisesti koronakuolemia rekisteröitiin tuona aikana maailmanlaajuisesti noin 5,4 miljoonaa. Todellinen kuolleiden määrä voi siis olla jopa noin kolme kertaa virallisia lukuja suurempi.

WHO:n uusi arvio sisältää sekä koronaviruksesta suoraan johtuvat kuolemat sekä välilliset kuolemat, jotka johtuvat koronapandemian laajemmista vaikutuksista terveydenhuoltoon ja yhteiskuntaan. Kuolleiden joukossa on WHO:n mukaan esimerkiksi syöpäpotilaita, jotka eivät ole saaneet hoitoa sairaaloiden ollessa täynnä koronapotilaita.

WHO ei raportissaan eritellyt, kuinka suuri osuus kuolemista johtui suoraan koronaviruksesta.

2022-05-04

Yle: Etätyösuositus poistuu Pirkanmaalla

Pandemiaohjausryhmä on poistanut koronasta johtuvan etätyösuosituksen. Asia linjattiin ilman erillistä kokousta.

[...]

Viikko sitten myös yleinen maskisuositus päättyi Pirkanmaalla. Etätyösuositus on ollut koronaepidemian alkuajoista asti voimassa.

2022-05-03

Yle: Omikronin syntysijoilla yltyvät uudet alavariantit tekevät koronaviruksesta entistäkin tarttuvamman - SARS-CoV-2 tavoittelee jo tuhkarokkoviruksen ykkösasemaa

SARS-CoV-2-viruksen omikronvariantin entistäkin tarttuvammat alavariantit BA.4 ja BA.5 ovat mitä ilmeisimmin aloittaneet uuden korona-aallon Etelä-Afrikassa. Todettujen koronatartuntojen päivittäinen määrä on kolminkertaistunut nopeasti, jo tuhansiin.

Pelkästään vapunpäivänä Etelä-Afrikan tartuntatautiviraston rekisteriin kertyi neljätuhatta uutta tapausta.

- Kyllä tämä siltä näyttää, että viides aalto on alkamassa paljon odotettua aiemmin, sanoi terveysministeri Joseph Phaahla lehdistötilaisuudessa pari päivää aiemmin.

[...]

BA.4:n ja BA.5:n aiheuttaman koronataudin vakavuudesta suhteessa BA.2:een ei ole vielä tarpeeksi aineistoa, jotta siitä voitaisiin vetää kunnon johtopäätöksiä.

2022-05-01

Kuukausikatsaus 22-05

Tämä on jatkoa reilun kuukauden takaiselle kuukausikatsaukselle.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6.
Liettua 2.7M 77 169 209 177 238 322 310 169 52 11 43 123 3393
Latvia 1.9M 77 196 201 163 203 497 278 74 11 22 73 127 3092
Viro 1.3M 60 163 161 76 97 201 126 48 14 2.2 12 66 1912
Ruotsi 10M 40 117 124 67 14 12 16 16 3.2 2.5 17 34 1843
Tanska 5.8M 79 181 155 85 62 31 9.7 12 5.8 2.5 3.1 5.2 1059
Suomi 5.6M 143 136 73 74 42 32 16 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 710
Norja 5.5M 76 163 31 26 42 28 6.9 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 537
Islanti 344k 52 110 50 27 5.3 5.8 0.0 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 346
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 68 74 147 149 60 29 19 28 18 8.0 23 85 2708
Britannia 68M 140 57 88 104 52 64 56 60 40 5.2 3.8 11 2562
Espanja 47M 44 62 142 81 30 15 20 44 59 12 19 35 2233
Ranska 65M 56 58 122 106 71 22 14 34 38 11 23 74 2230
Saksa 84M 40 76 63 67 118 70 23 18 6.4 8.2 27 64 1655
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 65 84 126 110 124 129 76 44 25 11 28 74 2418

Koronakuolleisuus on merkittävässä laskussa kaikissa Pohjois- ja Baltian maissa - paitsi Suomessa. Täällä kevät on peruttu ja teemme jo toisena peräkkäisenä kuukautena uuden kuolleisuusennätyksen. Kuolleisuutemme on myös yli kaksinkertainen Euroopan keskikoronakuolleisuuteen verrattuna. Puheet koronaepidempian huipun saavuttamisesta vaikuttavat aika optimistisille.

Myös Euroopan laajuinen koronakuolleisuus on laskussa, paitsi Britanniassa, jossa kuolemantapausten määrä on yli kaksinkertaistunut kuukauden aikana.


2022-04 - Huhtikuu 2022

2022-04-29

Yle: Olivatko puheet koronaepidemian huipun saavuttamisesta ennenaikaisia? Jätevedet kertovat, että osassa maata viruskuorma kasvaa jälleen

Viikko sitten terveysviranomaiset arvioivat, että koronavirusepidemian huippu olisi mahdollisesti jo saavutettu. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesiseurannan uudet tulokset kuitenkin osoittavat, että virusta esiintyy paljon, ja osassa Suomea virusmäärät ovat jälleen jopa noususuunnassa.

THL:n vesimikrobiologian laboratorion johtava asiantuntija Tarja Pitkänen kuitenkin toppuuttelee liian hätiköidyiltä johtopäätöksiltä.

- Omikron aiheuttaa paljon lieviä tartuntoja. Nyt kun ihmiset tapaavat toisiaan, kuten kuuluukin, on luonnollista, että virusta on nähtävissä enemmän myös jätevesissä.

Suomessa rokotuskattavuus on hyvällä tasolla ja tartunnat ovat pääosin lieviä.

Suomessa julkaistiin eilen, että viikon aikana on tilastoitu 301 uutta koronakuolemaa. Tämä on uusi ennätys. Esimerkiksi tätä viikkoa edeltäneellä kahden viikon jaksolla koronakuolemia tilastoitiin yhteensä 304.

2022-04-27

Yle: Sauli Niinistö pääsi kotiin sairaalasta: "Korona hellitti, keuhkokuume iski"

Presidentti Sauli Niinistö kertoo Facebookissa päässeensä kotiin vietettyään vajaat kaksi vuorokautta Meilahden sairaalassa Helsingissä.

- Korona hellitti - keuhkokuume iski. Vajaat pari vuorokautta Meilahdessa; tulehdusarvot laskussa, kuumeesta kolme astetta pois, Niinistö kirjoittaa.

Ylelle kerrottiin jo keskiviikkoaamuna presidentin kansliasta, että Niinistö voi edelleen suhteellisen hyvin ja hän jatkaa työskentelyä.

Nysse-liikenteen maskisuositus päättyy Pirkanmaalla - maskia voi käyttää nyt oman harkinnan mukaan

Tampereen seudun joukkoliikenteessä luovutaan maskisuosituksesta.

Nysse-liikenteessä on tästä lähtien Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laatima kansalaisten maskisuositus, jonka mukaisesti maskia saa käyttää oman harkinnan mukaan.

2022-04-26

Yle: Presidentti Niinistö jää sairaalaan yöksi - voi "kohtuullisen hyvin"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitkittyneiden koronaoireiden vuoksi tutkimuksissa sairaalassa. Asiasta tiedottaa presidentin kanslia.

Niinistöllä todettiin koronavirustartunta 19. huhtikuuta eli viikko sitten.

Presidentin vointi on kanslian mukaan kohtuullisen hyvä. Hän jatkaa työskentelyä etänä.

Myöhään tiistai-iltana presidentin viestintäpäällikkö Jouni Mölsä kertoi STT:lle, että Niinistö jää sairaalaan yöksi, mutta hän voi edelleen kohtuullisen hyvin.

Yle: Yleinen maskisuositus päättyy myös Pirkanmaalla - influenssatapauksien määrä kuitenkin kasvussa

Yleinen maskisuositus päättyy Pirkanmaalla.

Alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi tiistaina, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön kansalaisten kasvomaskisuositus, joka noudattelee THL:n kasvomaskien käytön suosituksia.

Pirkanmaalla uuden suosituksen mukaan jokainen voi oman harkintansa mukaan käyttää kasvomaskia suojatakseen itseään esimerkiksi ruuhkaisissa liikennevälineissä ja sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

[...]

THL:n ja Pirkanmaan maskisuositus ei koske työpaikkoja ja työskentelytilanteita, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen. Näistä päättää työnantaja riskinarvioinnin perusteella ja Työterveyslaitoksen ohjeistuksen pohjalta

2022-04-21

MTV3: Finnair luopuu maskipakosta lennoilla - myös VR luopuu maskeista junissa

Huhtikuun 25. päivästä lähtien Finnair ei edellytä matkustajien tai henkilökuntansa käyttävän kasvomaskia lennon aikana, ellei se ole kohde- tai lähtömaan nimenomainen vaatimus.

- Lentokonetta pidetään alhaisen koronaviruksen tartuntariskin ympäristönä, johtuen mm. tehokkaasta ilmanvaihdosta, sanoo Finnairin lääketieteellinen johtaja Kimmo Ketola.

[...]

VR on luopunut junamatkustajille annetusta maskisuosituksesta. VR tviittasi asiaa koskevasta päätöksestään torstaina.

[...]

VR on käyttänyt kauko- ja lähiliikenteen junissaan koronapandemian aikana sekä maskisuositusta että maskipakkoa.

Sellainen, jota ei ole pakko tehdä, ei ole pakko. VR:llä ei ole missään vaiheessa ollut maskipakkoa, sillä vapaaehtoinen "pakko" ei ole pakko ensinkään.

2022-04-20

HS: Laajasta maskisuosituksesta luovutaan Helsingin seudulla

Yleinen maskisuositus helpottuu pääkaupunkiseudulla. Asiasta päätti pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokouksessaan keskiviikkona.

Koronaryhmän mukaan maskia käytetään jatkossa "oman harkinnan mukaan", mutta tietyissä tilanteissa suositus pysyy edelleen voimassa.

Maskia suositellaan edelleen käytettäväksi esimerkiksi ruuhkaisissa liikennevälineissä sekä sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Lisäksi maskia suositellaan kaikille, joilla on koronaepäily, hengitystieoireita tai korona-altistuminen, mutta liikkuminen kodin ulkopuolella on välttämätöntä. Lisäksi maskia suositellaan edelleen käytettäväksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa.

Alueen kouluihin, korkeakouluihin ja muihin oppilaitoksiin annetut erilliset maskinkäyttösuositukset päättyvät. Maskia saa halutessaan edelleen käyttää ja maskeja jaetaan oppilaille sekä henkilökunnalle maksutta kaupunkien kouluissa ja oppilaitoksissa.

HS: Maskeista luovutaan Helsingin seudun joukko­liikenteessä - Finnair tarkastelee maski­vaatimustaan lähi­aikoina

Helsingin seudun joukkoliikenteen vahva maskisuositus päättyy. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on päivittänyt alueellista maskisuositusta THL:n linjauksen pohjalta. Asiantuntija-arvioiden mukaan tilanne on sellainen, että yleisistä maskisuosituksista voidaan siirtyä henkilökohtaiseen harkintaan.

HS: Helsinki-Vantaan lentoasemalla kysellään edelleen korona­todistuksia - Asiantuntijan mukaan siitä ei ole "mitään hyötyä"

Vaikka laajoista koronarajoituksista on Suomessa luovuttu, Helsinki-Vantaan lentoasemalla tarkastetaan edelleen koronatodistuksia maahan saapuvilta matkustajilta.

Vantaan tartuntataudeista vastaavan lääkärin Kirsi Valtosen mukaan tarkastukset liittyvät väliaikaisen tartuntatautilain pykäliin, jotka ovat voimassa kesäkuun loppuun asti.

Niissä edellytetään maahan tulevilta matkustajilta tietyin poikkeuksin todistusta koronarokotussarjasta, negatiivisesta testituloksesta tai laboratoriossa varmistetusta sairastetusta koronavirustaudista.

[...]

Valtosen mukaan koronatodistusten tarkastamisessa maahantulon yhteydessä ei ole juurikaan hyötyä koronaviruspandemian hallinnassa.

"Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tästä ei ole ollut varmaan pitkään aikaan mitään hyötyä", Valtonen sanoo.

"Rokotetutkin voivat sairastua tautiin vielä enenevissä määrin omikronin työtä. Se, että me tarkastamme ihmisten todistuksia, ei estä sitä, etteikö tartuntoja voisi tulla maahan. Tarkastusten merkitys on entistä vähäisempi, kun tautia on Suomessa paljon ihan omastakin takaa."

2022-04-19

IS:Maski­suosituksesta luovutaan kaupoissa

Valtakunnallisesta maskien käyttösuosituksesta luovutaan kaupoissa, kertoo Kaupan liitto verkkosivuillaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti viime viikolla, että yleinen maskisuositus poistuu. Eri alueilla voi kuitenkin olla voimassa alueellisia suosituksia.

Kaupoissa THL:n ohje koskee vain asiakkaiden maskin käyttöä. Tiedotteen mukaan työnantaja tekee kaupan henkilöstön maskin käyttöä koskevat suosituksensa yhä omaan riskinarviointiinsa perustuen.

Yle: Maskisuositus päättyy Jyväskylässä - suositusta tarkastellaan uudelleen, jos korona jälleen ryöpsähtää

Koronaviruksen vuoksi voimassa ollut maskisuositus päättyy myös Jyväskylässä.

[...]

Jyväskylän kaupunki kertoo tiedotteessaan, että vaikka yleinen maskisuositus on poistunut jokainen voi edelleen oman harkintansa mukaan käyttää maskia esimerkiksi sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Yle: Pohjanmaalla luovutaan maskisuosituksesta

Pohjanmaan hyvinvointialueella on päätetty luopua laajasta kasvomaskisuosituksesta.

Hyvinvointialueen johtajaylilääkäri Peter Niemisen mukaan näin voidaan tehdä, koska koronatartuntojen määrä alueella on laskussa.

Yle: Presidentti Niinistöllä on todettu koronavirustartunta

Presidentti Sauli Niinistöllä on todettu koronatartunta tiistaina 19. huhtikuuta. Asiasta kertoo Tasavallan presidentin kanslia.

Presidentti voi tartunnasta huolimatta hyvin, tiedotteessa kerrotaan. Hän jatkaa työskentelyä etänä.

2022-04-14

IS: Yleinen maski­suositus poistuu - kolme poikkeusta

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen yleinen kasvomaskisuositus kansalaisille poistuu kolmea poikkeusta lukuun ottamatta, THL tiedottaa.

Poikkeukset ovat seuraavat:

THL suosittelee maskin käyttöä edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä

[...]

THL:n mukaan koko väestön tasolla maskien käytölle ei ole perusteita vallitsevassa epidemiatilanteessa, jossa niiden laajakaan käyttö ei yksittäisenä toimena merkittävästi estä viruksen leviämistä.

AL: THL poisti yleisen maskisuosituksen Suomesta - Tays toppuuttelee: Pirkanmaalla yhä maskisuositus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on poistanut yleisen maskisuosituksen Suomesta. Maskia voi THL:n mukaan käyttää edelleen oman harkinnan mukaan.

[...]

Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kiirehti THL:n tiedotteen jälkeen muistuttamaan Twitterissä, että Pirkanmaalla alueellinen maskisuositus on edelleen voimassa, ja se on voimassa niin kauan kuin alueellinen pandemiaohjausryhmä poistaa sen.

2022-04-12

Yle: Koronavahdit tappavat koiria, ja ihmiset huutavat nälkäänsä parvekkeilla - Suomikin kehottaa pysymään poissa Shanghaista

PEKING Yhdysvaltain määräys diplomaateilleen lähteä Shanghaista on uusin osoitus siitä, että Kiinan tärkeimmän talouskeskuksen koronasulkutoimet kylvävät suurta turvattomuuden tunnetta. Myös Suomen ulkoministeriö kehottaa nyt pysymään poissa Shanghaista. Muualla Kiinassa se suosittelee hankkimaan kotiin ruokaa yllättävää karanteenia varten. Shanghain surkea tilanne voi toistua muuallakin Kiinassa.

Suomen Shanghain pääkonsuli Pasi Hellman kuvaa tilannetta Shanghaissa huolestuttavaksi ja rankaksi.

- Tietysti suuri huolenaihe täällä ei ole niinkään koronavirus itsessään vaan ne toimenpiteet mitkä täällä tulee eteen, jos tulee positiivinen tartuntatulos, hän kuvaa Kiinan tiukan koronasulun oloja.

Monilla kaupungissa asuvista sadoista suomalaisistakin alkaa olla pula ruoasta ja juomavedestä. Kaupungista pois haluavat taas eivät pääse lähtemään. Kodeista ei saa poistua ja lentokentällä ei ole henkilökuntaa.

Suurin osa Shanghain 26 miljoonasta asukkaasta on ollut kotonaan karanteenissa jopa kolme viikkoa. Suurkaupungin kadut ovat hiljaiset. Kymmeniätuhansia hoitajia ja sotilaita on lähetetty muualta maasta pitämään yllä tiukkaa sulkua.

Yle: Koronavirusta jätevedessä enemmän kuin koskaan Tampereella, myös influenssatapauksia tullut sairaalaan kahden vuoden tauon jälkeen

Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia on nyt kohtuullisen paljon, koska koronan sairastamismäärät ovat niin suuria.

Kuolemanriski on nyt apulaisylilääkäri Janne Laineen mukaan kuitenkin huomattavasti pienempi kuin pandemian aikana aiemmin omikronin lievemmän taudinmuodon ja koronarokotusten ansiosta.

Laineen mukaan menehtyneiden osuus tartunnan saaneista, 0,20 prosenttia, on nyt pienimmillään pandemia-aikana.

Tämä on aivan ihmeellistä päättelyä. Jos koronaan kuolee ihmisiä tiheämmin kuin kertaakaan aiemmin koronapandemian aikana, on myös kuolemanriski suurimmillaan. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, kuinka suuri kuolemanriski on sairastunutta kohden, jos kerran sairautta on ennätysmäärä liikkeellä.
Tampereen Viinikanlahdesta löytyy yhä ennätysmäärä koronavirusta.

2022-04-11

Helsingin Uutiset: "En yhtäkkiä tiennyt, miten saan suihkun kiinni": Minna ja Caroline ovat kärsineet hankalista oireista jo kaksi vuotta - Näin vaikeaa on saada hoitoa long covidiin

Viime aikoina otsikot ovat kertoneet, että pitkittynyt korona ei vaivaakaan niin monta kuin luultiin ja että ihmiset parantuvat siitä hyvin. Yhä sairastavista tuntuu, että long covid -ongelmaa yritetään lakaista maton alle.

Tätä juttua varten on haastateltu puhelimitse kahta potilasta ja sähköpostikyselyllä yhdeksää muuta. He asuvat eri puolilla Etelä-Suomea.

Potilaita ovat järkyttäneet ja suututtaneetkin jutut, joissa äänessä on ollut vastaava lääkäri Helena Liira Suomen ainoalta long covid -klinikalta eli Husin koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikalta. Nämä potilaat pitävät Liiran kommentteja vähättelevinä ja jopa virheellisinä. Asiasta on tehnyt kannanoton myös potilaiden Suomen Covid-yhdistys ry.

Helsingin Uutisissa (6.3.) Liira sanoi muun muassa, että potilaiden oireet ovat kestäneet pisimmillään 1,5 vuotta. Samassa jutussa hän vakuutti, että oireet eivät jää pysyviksi.

- Mutta eihän kukaan tiedä, jääkö se joillekin ihmisille pysyvästi vai ei, huomauttaa helsinkiläinen Caroline Walls, jota oireet ovat pitäneet otteessaan noin kaksi vuotta.

[...]

Helena Liira sanoo olevansa pahoillaan, että potilaat kokevat hänen vähätelleen sairautta. Hän kertoo sähköpostitse, että hänen arvionsa potilaiden määrästä perustuu Husissa annettujen lähetteiden määrään, avohoidon lääkäreiltä saatuun palautteeseen sekä Kelan tietoihin. Vuonna 2021 long covidin vuoksi sairauspäivärahaa sai vain noin 350 ihmistä.

[...]

Nykyisten long covid -potilaiden kertomuksia yhdistää kokemus siitä, että apua on vaikea saada. Moni on joutunut maksamaan yksityisiä lääkärikäyntejä ja tutkimuksia omasta pussistaan.

Potilaat kertovat jopa vihamielisestä kohtelusta terveydenhuollossa. Vakaviakin oireita on vähätelty ja kieltäydytty yhdistämästä koronaan.

Vastausten perusteella on tavallista, että diagnoosiksi on tarjottu long covidin sijaan masennusta. Näin kävi myös Minna Solantielle, vaikka hän ei omasta eikä psykologisen sairaanhoitajan mielestä ole masentunut.

Vaikeinta apua on saada niiden, jotka eivät ole päässeet viralliseen pcr-testiin tai joiden korona piilottelee testissä. Heidän on vaikea saada diagnoosia, vaikka esimerkiksi WHO on linjannut, että pitkittyneen koronan voi todeta todennäköisen tartunnan ja oireiden perusteella. Myös Husin LC-klinikan kriteerinä on testillä todennettu tai sairaalassa hoidettu korona.

Sairastuin lokakuun 2021 alussa koronaan. Se vei vuoteen pohjalle kolmeksi viikoksi ja hajuaisti oli kateissa viisi kuukautta. Aivosumu, eli kyvyttömyys selkeään ajatteluun tai edes yksinkertaisten keskustelujen seuraamiseen, onneksi hälveni merkittävästi nopeammin. Viettäessäni viikkokausia vuoteen pohjalla ei olisi tullut mieleenikään käydä koronatestissä: tulos oli ennestään itsestään selvä ja oman kodin ulkopuolelle meneminen oli aivan mahdoton ajatus. Jos koronan oireet olisivat pitkittyneet, en olisi ollut HUSin kriteerien mukaan oikeutettu hoitoon. En uskalla edes ajatella, miten olisi käynyt, ellen olisi ollut jo silloin kahdesti rokotettu..

Ehdin nauttia hajuaistin osittaisesta palaamisesta kokonaisen kuukauden päivät ennen kuin sairastuin maaliskuussa 2022 uudelleen. Tällä kertaa oireet olivat lievemmät, ja sain myös PCR-varmistetun positiivisen tuloksen. Nyt, kolmea viikkoa myöhemmin hajuaisti on aloittanut osittaisen paluun ja pahimmat oireet sen lisäksi olivat parin viikon nivelkivut ja kipeä kurkku.

Husin long covid -klinikka on ollut osalle potilaista pettymys.

Tätä juttua varten haastatelluista long covid -klinikalla asioineita oli viisi ja heidän esittämänsä kritiikki on samansuuntaista.

Potilaat kertovat saaneensa klinikalta etupäässä kehotuksia positiiviseen ajatteluun sekä linkkejä Youtubesta löytyviin rentoutus- ja mindfulness-harjoituksiin. Helena Liira kertoo, että kyseessä ovat Sydänliiton videot.

- Olin jo itse etsinyt mahdollisimman paljon tietoa siitä, miten voisin auttaa itseäni. Siinä vaiheessa kun pääsin klinikalle, olin tehnyt tällaisia harjoituksia jo 1,5 vuotta, Caroline Walls sanoo.

[...]

Long covid -klinikan parhaaksi anniksi Walls mainitsee vertaistukiryhmän, josta löysi ystävänkin. Myös ystävällisen sosiaalityöntekijän neuvoista voi olla hyötyä, kun hän tänä keväänä yrittää asteittaista paluuta työhön.

Walls kritisoi kuitenkin klinikan kapeaa näkemystä taudinkuvasta.

- Näkemys on, että kaikki johtuu autonomisesta hermojärjestelmästä, pitää vain rentoutua. Että itsehoidolla paranen. Mitä jos en pysty parantamaan itseäni, onko tämä silloin minun syytäni?

Kapea ja vähättelevä näkökulma long covidiin on Suomen oma erikoisuus, sanoo neurologi, professori Risto O. Roine. Hän johtaa ministeriön nimittämää long covid -asiantuntijaryhmää, jonka raportti julkaistiin alkuvuodesta.

- Meillä Suomessa on valitettavan yleinen käsitys, että long covid on pääasiassa toiminnallinen tai psyykkinen häiriö.

Roineen mukaan jopa taudin kieltäminen vaikuttaa olevan yleistymässä.

Muualla long covidia pidetään Roineen mukaan vakavana biologisena sairautena, joka vaikuttaa koko elimistöön.

Olisiko asiaan vaikuttanut se, että meillä oli ensimmäisen puolentoista vuoden aikana niin vähän tapauksia, ettei hoitokäytäntöjä päässyt syntymään?
- Tiedetään esimerkiksi, että osalla potilaista on mitattavissa oleva hyytymishäiriö. Potilailla on luotettavasti osoitettu jatkuvaa immunoaktivaatiota eli immuunipuolustuksen häiriötä. Lisäksi on tulehdusmarkkereilla osoitettavissa olevaa jatkuvaa tulehduksellista tilaa, Roine sanoo.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Saksassa long covid nähdään merkittäväksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi, hän huomauttaa. Ruotsissa long covid -klinikoita on 23. Yhdysvalloissa sairauden on todettu aiheuttavan tuottavuuden laskua ja jopa työvoimapulaa, kun korkeakoulutetut ihmiset kykenevät vain osa-aikaiseen työsuoritukseen.

Roine näkee, että Suomessa asialle ei ole tehty "oikeastaan mitään".


2022-03 - Maaliskuu 2022

2022-03-30

IS: Asiantuntijat: Korona ei muutu ehkä koskaan tavalliseksi kausi­flunssaksi - tästä se johtuu

Korona ei ehkä sittenkään muutu koskaan tavalliseksi kausiflunssaksi, vaan se jatkuu erityisesti iäkkäille ihmisille vakavia oireita ja kuolonuhreja aiheuttavana tautina.

Tätä synkkää arvioita ovat esittäneet monet tutkijat eri puolilla maailmaa alkuvuodesta. Syy on sars-cov-2-viruksen "aggressiivisuus": se, miten virus tunkeutuu ihmissoluihin ja mitä muutoksia se tekee soluissa aiheuttaen vakavaa tautia.

Sars-cov-2 eroaa taudinaiheuttamiskyvyltään muista kausittaisista flunssaa aiheuttavista koronaviruksista selvästi, sanoo Turun yliopiston virusopin professori Ilkka Julkunen.

- Tällä hetkellä ei ole mitään näyttöä siitä, että sars-cov-2 muuttuisi kausi-influenssan suuntaan lieväksi infektioksi. Jotta virus muuntuisi sellaiseksi, ettei se olisi ihmiselle enää vaarallinen, siitä pitäisi tulla ihan uusi virus. Pidän epätodennäköisenä, että virus muuttuisi niin dramaattisesti. En näe, että koronavirus muuttuisi ainakaan muutaman vuoden aikana kovin paljon vähemmän vaaralliseksi, Julkunen sanoo.

Monet ovat pitäneet omikronvarianttia merkkinä siitä, että koronaviruksen voima olisi talttumassa. Omikron aiheuttaa monelle pääasiassa lievempää tautia, ja muun muassa sairaalahoidon tarpeen on todettu vähentyneen.

Kukahan sellaista on todennut? Suomessa koronapotilaiden määrä on kasvanut jatkuvasti elokuusta 2021 asti, eli koko omikron-ajan ja kauemminkin.
Julkunen ja Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti pitävät kuitenkin puheita omikronvariantin lievyydestä silmänlumeena.

Julkunen muistuttaa, että esimerkiksi Suomessa omikroniin on menehtynyt jo enemmän ihmisiä kuin kaikkiin aikaisempiin koronaviruksen variantteihin yhteensä.

Suomessa oli vuoden 2021 marraskuuhun mennessä menehtynyt koronavirukseen noin 1 200 ihmistä, ennen kuin omikronvariantti tuli Suomeen. Tällä hetkellä tautiin kuolleita on jo yli 3 000.

2022-03-24

HS: Helsingin seudun koronatilanne pahenee - "Jonkinlaista kurinpalautusta tarvittaisiin"

Koronaviruksen tartuntaluvut ja sairaalahoidossa olevien potilaiden määrät ovat viime viikkoina olleet jälleen nousussa pääkaupunkiseudulla.

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) kertoi keskiviikkona olevansa hyvin huolestunut Suomen pahentuneesta koronavirustilanteesta.

Saman huolen jakaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen, vaikka sairaalassa olevien potilaiden määrä on puolet tammikuun pahimmista ajoista.

Husin sairaaloissa oli keskiviikkona aamulla noin 90 koronapotilasta ja teholla vajaat 10. Koronapotilaiden hoito syö kapasiteettia muusta hoidosta ja kasvattaa koko ajan hoitovelkaa.

"Tilanne on huono. Jos jonkin elektiivisen [eli kiireetöntä hoitoa vaativan] sairauden takia hoitoa jonottaa tai tutkimuksiin pitäisi päästä, niin ei se kovin helpolla tällä hetkellä onnistu", Lehtonen sanoo.

Suomen sairaalatilanne on pahentunut pikku hiljaa hivuttamalla lähes jatkuvasti elokuusta 2021 lähtien.
Lehtonen on huolissaan ennen kaikkea iäkkäistä ihmisistä, ei niinkään nuorten käyttäytymisestä.

"Meillä on taas erilaisia hoivalaitosepidemioita pompahtanut. Vanhojen ihmisten suojaamisessa ei kovin hyvin nyt onnistuta. Kun virusta on paljon liikkeellä, vanhuksille tulee sairastumisia ja se näkyy korkeina kuolleisuuslukuina."

Suomi on ollut kuolleisuuden määrissä asukasta kohti Euroopan kärjessä viime aikoina.

"Tosi surullinen tilanne, ja kehitys on ollut paljon huonompi kuin muissa Pohjoismaissa. Jonkinlaista kurinpalautusta vanhusten suojaamisessa tarvittaisiin."

Worldometerin tilastojen ja siitä kootun kuukausikatsauksen mukaan viimeiset virkkeet eivät pidä ollenkaan paikkaansa. Suomen ennätyksellinen koronakuolleisuus on toki tässä kuussa ollut ensimmäistä kertaa koko korona-aikana Euroopan keskiarvon yläpuolella, mutta ei se nyt mitään "Euroopan kärkeä" ole. Pohjois- ja Baltian maista tämän kuukauden koronakuolleisuutemme on kuitenkin edelleenkin kolmanneksi vähäisintä, ja kokonaiskuolleisuudessa Islanti (271/1M), Norja (429/1M) ja Suomi (531/1M) ovat edelleenkin eurooppalaisittan päihittämättömiä. Seuraavana eurooppalaisena maana perässämme tulevat aina luotettavia tilastoja tuottava Valko-Venäjä (714/1M) ja sitten neljäs Pohjoismaa Tanska (944/1M).

Kuukausikatsaus 22-03

Tämä on jatkoa viimekuiselle kuukausikatsaukselle.

Koska useiden maiden, mukana lukaan Suomen ja Ruotsin, koronatestaaminen on käytännössä lopetettu, on ilmaantuvuuslukuja enää aivan turha analysoida. Analyysiä jatketaan siis pelkästään kuolleisuusluvuilla toivoen, että ne olisivat edes rajoitutetusti vertailukelpoisia.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
2022 2021 Yh-
teen-
Maa Pop. 24.3. 1.3. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5.
Liettua 2.7M 169 209 177 238 322 310 169 52 11 43 123 130 3272
Latvia 1.9M 209 201 163 203 497 278 74 11 22 73 127 124 2973
Viro 1.3M 179 161 76 97 201 126 48 14 2.2 12 66 195 1821
Ruotsi 10M 117 124 67 14 12 16 16 3.2 2.5 17 34 57 1772
Tanska 5.8M 196 155 85 62 31 9.7 12 5.8 2.5 3.1 5.2 11 944
Suomi 5.6M 137 73 74 42 32 16 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 12 531
Norja 5.5M 177 31 26 42 28 6.9 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 15 429
Islanti 344k 118 50 27 5.3 5.8 0.0 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 271
Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Italia 60M 75 147 149 60 29 19 28 18 8.0 23 85 189 2611
Britannia 68M 53 88 104 52 64 56 60 40 5.2 3.8 11 54 2404
Espanja 47M 74 142 81 30 15 20 44 59 12 19 35 58 2182
Ranska 65M 59 122 106 71 22 14 34 38 11 23 74 135 2160
Saksa 84M 74 63 67 118 70 23 18 6.4 8.2 27 64 77 1525
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 80 126 110 124 129 76 44 25 11 28 74 149 2369

Suomen tämän kuukauden kuolleisuus on kaikkien aikojen ennätyslukemissa, mutta se on silti naapurustonsa kolmanneksi alin heti Islannin ja Ruotsin jälkeen. Eniten tilanne on pahentunut Norjassa, jossa kuolleisuusluku on vajaan kuukauden aikana yli viisinkertaistunut. Viro on mennyt kokonaiskuolleisuudessa niukasti Ruotsin ohi. Kaiken kaikkiaan tilanne näyttää yleisesti ottaen huonolta.

Samaan aikaan Euroopan väkirikkaimpien maiden ja koko Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus on laskenut merkittävästi ja on nyt alemmalla tasolla kuin pohjoisemmissa naapureissaan. Jos syitä pitäisi arvailla, lienee kuukautta paria aikaisemmin alkanut kevät ihan hyvä ehdokas. Teoriaa voidaan testata, kunhan huhtikuun taitteessa alkavasta pohjoismaisesta takatalvesta selvitään. Espanja on mennyt kokonaiskuolleisuudessa Ranskan ohi.

2022-03-23

HS: "Virusta on nyt joka paikassa" - Sota jätti varjoonsa koronaviruksen, joka ei ole hävinnyt mihinkään, päinvastoin

Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd) on hyvin huolestunut Suomen pahentuneesta koronavirustilanteesta.

"Suomen tämän hetken koronaviruksen ilmaantuvuusluku ei kerro totuutta, koska testejä tehdään vähän. Mutta se kertoo paljon, että noin 50 prosenttia otetuista näytteistä on positiivisia. Se tarkoittaa, että virusta on aivan hurjasti liikkeellä. Virusta on nyt joka paikassa", Lindén sanoo HS:n haastattelussa.

Hallituksen koronaministerityöryhmä piti tiistaina kokouksen ensimmäistä kertaa neljään viikkoon.

"Saimme vain tilannekuvan, eikä kukaan esittänyt uusia rajoituksia, mutta kokouksen yleinen henki oli huolestunut", hän sanoo.

Edellisen koronaministerityöryhmän kokouksen jälkeen Suomi on lopettanut kaikki pakolliset koronarajoitukset.

Viime viikkoina sairaaloissa olevien koronapotilaiden määrä on noussut korona-ajan korkeimmalle tasolle. Suomessa myös kuollaan nyt koronavirukseen enemmän kuin kertaakaan koko pandemian aikana.

Sairaaloissa on koronapotilaita jo yli 900, kun vielä tammikuussa rajoitukset pysäyttivät määrän noin kuuteensataan. Tehohoidossa oli maanantaina 45 potilasta.

IS: Riski sairastua koronaan on nyt suurempi kuin koskaan - Husin Lehtonen: "Uimme tällä hetkellä kriisistä toiseen"

Riski sairastua koronaan on tällä hetkellä korkeampi kuin koskaan aiemmin pandemian aikana.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkärin Asko Järvisen mukaan syynä tartuntariskin kasvuun on kolme erilaista tekijää, joista ensimmäinen on helposti leviävät omikronin alavariantit, ensimmäisenä BA.1 ja nyttemmin BA.2.

- Uudellamaalla tartunnat lisääntyivät tasaisesti vielä kolmisen viikkoa sitten, mutta nyt kahden viime viikon aikana tartunnat ovat olleet selvässä nousussa, Järvinen kertoo.

[...]

HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan todellisten tartuntamäärien kartoittaminen on tällä hetkellä vaikeaa ellei mahdotonta.

[...]

HUSin alueella ollaan toiveikkaita kevätkuukausien tulosta.

- Toivotaan, että omikronin jälkiaalto alkaisi kääntyä huhtikuun aikana laskuun. Valitettavasti kuitenkin korona on yllättänyt monta kertaa aikaisemminkin. Uimme tällä hetkellä kriisistä toiseen, kun Ukrainan sota tuo lisäksi Suomeen sosiaali- ja terveysalaa mahdollisesti kuormittavia pakolaisia, Lehtonen sanoo.

2022-03-12

HS: Korona­virukseen liittyvien kuolemien määrä kaksin­kertaistui - THL:n Mika Salmisen mukaan ei ole syytä erityiseen huoleen

Koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä on lähes kaksinkertaistunut kahden viime kalenteriviikon aikana. 21. helmikuuta - 6. maaliskuuta virukseen liittyviä kuolemia raportoitiin yhteensä 294. Sitä edeltävien kahden viikon vastaava luku oli 152.

Pitääkö määrän kasvusta huolestua?

Terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ei olisi erityisen huolissaan.

Tieliikennekuolemia oli vuoden 2021 ennakkotietojen mukaan 223, mikä on neljänneksen vähemmän kuin viimeisen kahden viikon koronakuolemien määrä. Silti liikennekuolemista ja niiden vähentämisestä ollaan kovastikin huolissaan.
Salmisen mukaan jokainen koronaan liittyvä kuolemantapaus on ikävä ja tavoitteena luonnollisesti on, että niitä syntyisi mahdollisimman vähän.

"Totuus on kuitenkin se, että kun tautia on liikkeellä enemmän, kuolemantapauksia tulee", hän sanoo.

Kuitenkin tammi-helmikuussa harvempi kuin milloinkaan aiemmin tartunnan saaneista kuoli koronatautiin.

Eli kuolleiden määrän jyrkkä kasvu ei haittaa, jos sairastuneiden määrä kasvaa vielä jyrkemmin. Kaipa tuotakin logiikaksi voi kutsua.
Tilastoinnissa on myös se heikkous, että koronavirukseen liittyväksi kuolemaksi kirjataan kaikki tartunnasta 30 vuorokauden aikana tapahtuneet kuolemantapaukset.

"Suurin osa tautiin menehtyneistä on ikävä kyllä ikääntyneitä, joilla on taustalla muita terveyttä heikentäviä ongelmia", Salminen sanoo.

Kuolleiden mediaani-ikä on yli 80 vuotta.

THL selvittää parhaillaan, kuinka monen ensisijainen kuolinsyy liittyy johonkin muuhun kuin todettuun koronainfektioon.

Syytä olisi.
Sairaalakuormitus on [Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) ylilääkäri Asko] Järvisen mukaan edelleen korkea, mutta tehohoidon kuormitus matala.

"Se kuvastaa omikronmuunnoksen vähäisempää vaikean taudin aiheuttamiskykyä sekä rokotusten tehoa."

Miksi sitten kuolleisuusluku on ennätyssuuri? Kaadutaanko tautiin suorilta jaloilta ja kulkematta tehohoidon kautta?

2022-03-10

HS: Jäävätkö maskit kaupoissa ja busseissa pian historiaan? THL:n Salminen: Maskisuositus muuttumassa ensi viikolla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aikoo muuttaa maskisuositusta kevyemmäksi ensi viikolla. Asiasta kertoi torstaina THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen tiedotustilaisuudessa.

"Sinne jää joitakin sellaisia tilanteita, joiden kohdalla yhä arviomme mukaan on suositeltavaa käyttää maskia", Salminen sanoi.

"Mutta muuten jätetään enemmän ihmisten oman arvion varaan sitä, haluaako sitä käyttää. Ottaen huomioon oman lähipiirinsä ja omat riskinsä."

THL suosittelee tällä hetkellä maskin käyttämistä kaikissa julkisissa sisätiloissa sekä joukkoliikenteessä koko maassa.

Yle: Koronan pahin vaihe on ohi, THL:n Salminen: "tulevina talvina varauduttava epidemia-aaltoihin"

Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viikottaisessa koronatatilannekatsauksessa THL:n johtaja Mika Salminen totesi, että globaalin pandemiaseurannan mukaan monilla alueilla on tapahtunut laskua sekä koronavirustapauksissa että siihen liittyvissä kuolemissa. Etenkin Euroopassa laskusuunta on selvä.
Suomessa kuitenkin koronakuolemien määrä on ennätyslukemissa ja edelleenkin nousussa. Olemme tämän vuoden puolella jämähtäneet pysyvästi noin sataan koronakuolemaan viikossa, eikä luvussa näy laskevaa trendiä.

2022-03-02

Liki kaikki koronarajoitukset ovat poistuneet - tämä on epidemiatilanne Suomessa nyt

Suomesta on poistettu käytännössä kaikki koronarajoitukset käytöstä. Maaliskuun alusta poistuivat viimeistenkin alueiden kokoontumisrajoitukset, samoin valtioneuvosto kumosi tiistaina asetuksen, jolla on rajoitettu ravintoloiden toimintaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkavaatimusta koskevat ravintolarajoitukset ovat poistuneet koko maassa.

[...]

Mikä on epidemiatilanne Suomessa nyt?

Paras mittari on sairaala- ja tehohoidon tarve, sillä päivittäiset tartuntaluvut eivät enää kerro luotettavasti epidemiatilanteesta.

Kolmen viime viikon ajan sairaalahoidossa on päivittäin ollut tasaisesti 650-690 koronapotilasta ja tehohoidossa 33-38 potilasta, vain jotkut yksittäiset päivät ovat tehneet poikkeuksen.

Onko epidemiatilanne vakiintunut? Husin infektioylilääkäri Asko Järvinen sanoo, että valtakunnallisten lukujen perusteella voisi niin ajatella, mutta eri alueilla tilanne on hyvin erilainen.

Järvisen mukaan koko maan luvut eivät kerro koko totuutta, koska osassa maata ollaan vielä epidemian huipun ympärillä tai vasta nousemassa huipulle. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla huippu on jo ohitettu.

- Esimerkiksi Husissa sairaalahoidon tarve on laskenut selvästi. Tehohoidon tarve on tullut hyvin matalaksi, Husin alueella oli tänään aamulla neljä koronapotilasta tehohoidossa, Järvinen sanoo.

THL:n mukaan Suomen sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä rikottiin tänään. Uusi ennätys on 763.

2022-02 - Helmikuu 2022

2022-02-24

Yle: Sairaaloiden taakka ei ole keventynyt, vaikka koronatilanne vaikuttaa hieman helpottaneen

Sairaalahoidon tarve on pysynyt tasaisen korkealla tasolla, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos ja sosiaali- ja terveysministeriö arvioivat tämän hetken koronatilannetta tiedotteessa.

Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli eilen keskiviikkona 354 potilasta, kun viikko aiemmin määrä oli 359. Teho-osastoilla oli 37 potilasta, seitsemän enemmän kuin viikko sitten. Potilaista reilu viidennes oli tullut hoitoon muun kuin koronan takia. Osuus on pysynyt suunnilleen samana.

THL:n ja STM:n mukaan epidemian kehittymistä on nyt vaikea arvioida. Yksi syy on se, ettei kaikkia tartuntoja enää testata.

Covid-19 -tartuntojen kokonaismäärä on ollut viime viikkoina hienoisessa laskussa, mikä johtuu epidemiatilanteen rauhoittumisesta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Muualla maassa tilanne vaihtelee ja osin on menty myös vaikeampaan suuntaan.

2022-02-23

Yle: Toinen koronavuosi oli tartuntatautien osalta poikkeava -esimerkiksi influenssaepidemia jäi tulematta Etelä-Karjalaan

Vuosi 2021 oli tartuntautien valossa poikkeava Etelä-Karjalassa muutenkin kuin koronaviruksen osalta.

Eksoten tartuntatautiraportin mukaan useita niin kutsuttuja klassisia tartuntatauteja havaittiin selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina.

Esimerkiksi influenssaepidemia ei raportin mukaan alkanut oikeastaan ollenkaan koko vuonna, mikä oli hyvin poikkeuksellista.

Influenssa A:ta raportoitiin 18 potilaalla, kun vuonna 2020 virustartunta todettiin 294 ihmisellä. Influenssa B todettiin viime vuonna kolmella potilaalla.

2022-02-18

Yle: Uusi koronatrendi: Lapsipotilaiden määrä sairaaloissa kasvaa Ruotsissa ja Norjassa - tutkimuksen mukaan lapset herkempiä omikronille kuin deltalle

[EU:n rokotukset 1.2.2022: Ensimmäinen rokote annettu]
Koronaan sairastuneiden lapsipotilaiden määrä on noussut naapurimaissamme niin paljon, että niin Ruotsissa kuin Norjassakin puhutaan trendistä.

Ruotsin sosiaalihallitus julkaisi keskiviikkona uuden tilaston, jonka mukaan sairaaloissa oli lähes 190 alle 9-vuotiasta lasta tammikuun viimeisellä viikolla. Määrä on huomattavan suuri, sillä koko pandemian aikana sairaalahoidossa on ollut yhteensä alle 900 samanikäistä lasta.

Tilasto osoittaa, kuinka lapsipotilaiden määrä kääntyi nousuun jo vuodenvaihteessa, ja nousu on jatkunut tammikuun loppuun saakka.

- Mutta lapset eivät ole olleet vakavammin sairaita kuin aiemmin. Seuraamme kehitystä tietysti hyvin tarkkaan, sanoi osastopäällikkö Anna Bennet-Bark sanomalehti Dagens Nyheterissä torstaina.

Sosiaalihallituksesta huomautetaan lisäksi, että noin puolet lapsista on tullut sairaalaan muun sairauden kuin koronan vuoksi. Positiivinen testi on otettu sairaalassa.

Ruotsissa on kuitenkin jo aiemmin varoitettu, että lapsia ja nuoria on joutunut entistä enemmän myös tehohoitoon.

[...]

Norjassa on kiinnitetty tällä viikolla huomiota aivan pienimpien lapsipotilaiden määrän kasvuun. Alle 1-vuotiaita on sairaaloissa suurin määrä vuoteen. Viime viikolla sairaalahoidossa oli 22 vauvaa.

Kaikkiaan Norjassa on hoidettu neljän viime viikon aikana 126:ta lapsipotilasta, joista 50 on ollut alle vuoden ikäisiä. Se vastaa 40:ää prosenttia tapauksista.

Sekä Ruotsissa että Norjassa lapsipotilaiden määrän kasvua selitetään koronan omikronmuunnoksen aiheuttamalla aallolla, joka on nostanut tartunta- ja potilasmääriä ylipäätään.


2022-02-14

HS: Suomeen saapuu pian uusi koronarokote - Lisääkö se rna-rokotteisiin epäilevästi suhtautuvien rokottautumishalua?

Suomeen on tulossa uutta Nuvaxovid-koronarokotetta ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, mahdollisesti jo helmikuussa. Kyse on yhdysvaltalaisen Novavax-lääkeyhtiön koronarokotteesta, joka on rna-rokotteita perinteisemmällä tekniikalla valmistettu niin sanottu proteiini-adjuvantti-rokote.

Ajatuksena on, että osa rna-rokotteita epäilevistä ihmisistä voisi kelpuuttaa perinteisemmällä teknologialla valmistetun koronarokotteen. Novavax-lääkeyhtiön rokote voi olla vaihtoehto myös niille, jotka ovat saaneet rna-rokotteista vakavan haitan kuten sydänlihastulehduksen tai allergisen reaktion.

[...]

Euroopan lääkevirasto Ema myönsi joulukuussa Nuvaxovid-rokotteelle myyntiluvan Euroopassa.

2022-02-10

STM: Koronavirustestauksen strategia

Koronavirustestaus on kokonaisuus, johon kuuluu tartuntariskin arviointi, näytteenotto, näytteen analysointi ja testitulokseen liittyvät tarvittavat jälkitoimet.

[...]

Päivitetyn strategian mukaisesti näyte tulisi ottaa

Katsotaan saadaanko koronatapaukset lopultakin laskemaan lopettamalla testaus. Ratkaisu on epäilemättä hyvä, sillä sitä ehdotti vajaat kaksi vuotta sitten itse USA:n entinen presidentti Donald Trump.

HS: Korona­tartunnan saaneet oireettomat työntekijät hoitavat korona­positiivisia asukkaita ulvilalaisessa palvelu­kodissa: "Tämä on adekvaatti järjestely"

Esperi Hoivakoti Aurinkoniitty Ulvilassa on ajautunut erikoiseen tilanteeseen.

Perjantaina 4.2.2022 tehostetun palveluasumisen yksikössä ensimmäinen asukas todettiin koronapositiiviseksi. Tämän jälkeen lauantaina testattiin kaikki asukkaat ja koko henkilöstö. Testitulokset osoittivat, että kaikki kodissa olivat koronapositiivisia.

Koko henkilöstö ja kaikki kodin asukkaat ovat saaneet kolme koronarokotetta, viimeiset joulukuussa. Aurinkoniityssä on 14 asukasta ja siellä työskentelee 10 hoitajaa.

Esperi Hoivakoti Aurinkoniityssä on jouduttu turvautumaan siihen, että töissä on myös positiivisia, oireettomia hoitajia.

"Olemme toimineet kunnan tartuntatautilääkärin ohjeiden mukaisesti. Hän on ohjeistanut, että oireettomat hoitajat voivat työskennellä kodissa tavanomaiseen tapaan, FFP2-maskien käyttäen", kerrotaan Esperiltä.

[...]

Sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri, ylilääkäri Raija] Uusitalo-Seppälän mukaan toimintaa ei tietenkään voisi järjestää näin, jos tartuntaa ei olisi kaikilla.

"Hoitajat eivät saa työskennellä sairaana, mutta jos he ovat oireettomia, niin he voivat hoitaa covid-tartunnan saaneita potilaita."

Tilanteesta huolimatta hoitajien on käytettävä FFP2-maskeja.

"Eivätkä he tietenkään saa toimia muualla kuin kyseisessä yksikössä."

HS: Mediat: Venäjän duuma­edustajalla Vladimir Žirinovskilla on pahoja korona­viruksen aiheuttamia keuhko­vaurioita - ottanut ainakin seitsemän venäläistä rokotetta

Venäjän liberaali­demokraattisen puolueen pitkäaikainen kansan­edustaja Vladimir Žirinovski, 75, on mediatietojen mukaan joutunut sairaalaan ja hengitys­koneeseen.

Eri uutislähteiden mukaan Žirinovskilla on koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttama keuhkokuume ja keuhkovaurioita. Uutistoimisto Interfax kertoi keskiviikkona nimettömiin lähteisiin viitaten, että 50-75 prosenttia Žirinovskin keuhkoista on tuhoutunut.

Interfaxille keskiviikkona Žirinovskin vointia kommentoinut liberaalidemokraattien duumaryhmän ensimmäinen varapuheen­johtaja Vasili Vlasov sanoi, että Žirinovski voi hyvin ja "työskentelee asiakirjojen parissa".

Vlasov ei vastannut tarkentavaan kysymykseen siitä, missä Žirinovski on.

Venäjän terveysministeriö vahvisti uutistoimisto Ria Novostille keskiviikkoiltana, että Žirinovski on ollut sairaalahoidossa 2. helmikuuta lähtien.

[...]

Žirinovski on kehunut aiemmin Venäjän mediassa, että hän on ottanut useita koronarokotuksia. Joidenkin lähteiden mukaan Žirinovskilla on seitsemän koronarokotusta sekä influenssarokotus.

Hän on ottanut ainakin kolme annosta Sputnik-rokotetta ja kolme annosta venäläistä Epivaccorona-rokotetta, kertoi uutissivusto Lenta joulukuussa. Moskovski Komsomoletsin mukaan hänellä on yhteensä seitsemän korona­rokotusta, ja Žirinovskin LDPR-puolueen sivujen mukaan kahdeksan.

Näistä ainakin Epivaccorona-rokote on todettu tehottomaksi, ja sen tuotanto keskeytettiin tammikuussa.

HS: Osa omikron­muunnoksen pelättyyn alavarianttiin liittyvistä tiedoista perustuu väärin­käsitykseen: BA.2:n ei olekaan varmistettu tarttuneen omikronin aiemmin saaneisiin Norjassa

Koronaviruksen nopeasti leviävä omikronmuunnos on aiheuttanut maailmalla huolta nopean leviämistahdin ja sen alavariantin vuoksi.

Epävarmuutta on herättänyt se, voisiko Suomessakin yleistyvä omikronin BA.2-muunnos tartuttaa laajamittaisesti niitäkin, jotka ovat hiljattain sairastaneet alkuperäisen omikronmuunnoksen eli BA.1-muunnoksen aiheuttaman taudin.

Suomessakin mediat ovat kertoneet, että Norjassa olisi raportoitu tapauksia, joissa sama ihminen olisi saanut lyhyen ajan sisään ensin alkuperäisen omikronmuunnoksen ja myöhemmin sen BA.2-alavariantin aiheuttaman tartunnan. Myös HS on viitannut tällaisiin tietoihin.

Norjan kansanterveysviranomainen Folkehelseinstituttet (FHI) kiistää väitteet HS:lle.

"Norjassa ei ole todettu uudelleentartuntoja, joissa ensimmäisen tartunnan olisi aiheuttanut BA.1-alavariantti ja toisen BA.2", vahvistaa sähköpostitse virologi Karoline Bragstad, joka työskentelee FHI:n osastopäällikkönä.

Bragstadin mukaan väittämän taustalla on tanskalaismediassa sattunut väärinymmärrys, johon johtaneita syitä hän ei tiedä.

2022-02-09

Yle: Ruotsin koronarajoitukset päättyivät - yökerhot täyttyivät heti, testaus keskittyy riskiryhmiin

Ruotsissa käytännössä kaikki koronarajoitukset poistuivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kello 24.

Tämä tarkoitti, ettei ravintoloihin, kauppoihin, konsertteihinin tai muihinkaan julkisiin tilaisuuksiin ole aika- eikä henkilömäärärajoituksia. Julkisessa liikenteessä ei tarvitse käyttää kasvomaskia.

Juhlia saa järjestää niin julkisesti kuin yksityistiloissakin ilman vaatimusta sosiaalisesta etäisyydestä.

Yleistä koronatestivelvoitetta ei ole.

Ruotsi on nyt Tanskan jälkeen toinen Pohjoismaa, joka poistaa koronarajoitukset. Nähtäväksi jää, mitä Suomi, Norja ja Islanti tekevät.

Yle: Rokottamattomia hoitajia jouduttu kutsumaan jo takaisin töihin - rokotettuja ei ollutkaan tarpeeksi

Rokottamattomia hoitajia joudutaan käyttämään potilastyössä eri puolilla maata.

Viime viikolla voimaantulleen tartuntatautilain muutoksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon potilas- ja asiakaskontaktia vaativissa tehtävissä saa vuoden loppuun asti käyttää vain erityisestä syystä rokottamatonta tai yli kuusi kuukautta sitten koronatartunnan saanutta henkilöä.

Esimerkiksi Etelä-Karjalassa toimiva Eksote ehti siirtää kymmeniä rokottamattomia hoitajia sivuun heti tartuntatautilain väliaikaisen lakimuutoksen voimaantulon jälkeen.

Pahin tilanne on Eksotessa ollut toimintakyky- ja hoivapalvelujen vastuualueella. Viikon kuluessa töiden järjestely on osoittautunut hankalaksi.

- Vastuualueella on jouduttu joissakin yksiköissä erityisestä syystä pitämään rokottamattomia hoitajia työssä, koska henkilöstöpula on niin suuri. Mutta on myös yksiköitä, joissa rokottamattomat eivät jatka töissä. Tarkkoja lukumääriä en pysty sanomaan, kertoo Eksoten toimintakyky- ja hoivapalvelujen johtaja Anu Koivumäki.

2022-02-07

Yle: Omikronin uudesta alavariantista tulossa valtavirus HUSissa ehkä jo kuukaudessa - aiheuttaa lievän taudin, mutta tarttuu entistä nopeammin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella noin joka kymmenes koronatartunta on todennäköisesti uuden omikron-alavariantin aiheuttama.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan edelleen noin 91 prosenttia terveydenhuollon testeillä todetuista tartunnoista on tutumpaa omikronmuunnoksen BA.1 -alavarianttia. Se alkaa kuitenkin nyt väistyä.

Ensimmäiset BA.2-variantin aiheuttamat tartunnat nimittäin vahvistettiin HUSissa noin viikko sitten ja ne yleistyvät vauhdilla.

- BA.2-variantti voi olla HUSin alueella valtavirus jo kuukaudessa, Lehtonen arvelee.

Esimerkiksi Tanskassa ja Norjassa laajalle levinnyt BA.2.-variantti aiheuttaa tavallisesti lievän taudin rokotetuille. Se kuitenkin tarttuu vielä edeltäjäänsäkin helpommin ja nopeammin.

- Tiedossa on tapauksia, joissa se on tarttunut jo kuukauden jälkeen aiemman omikron-variantin aiheuttaman taudin sairastamisesta.

2022-02-02

Yle: HUSin Järvinen: "Suuremman pelon koronasta voisi jo jättää pois"

Hallitus kertoi tänään aikeistaan purkaa koronarajoituksia helmikuun puolivälistä alkaen.

Infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen HUSista pitää hallituksen kaavailemaa purkutahtia hyvänä.

Koska rajoituksia aletaan purkaa 14. helmikuuta alkaen, Suomi ehtii tarkastella, miten rajoitusten hellittäminen vaikuttaa muissa maissa, kuten Isossa-Britanniassa, Norjassa ja Tanskassa.

Järvisen mukaan korona on edelleen vaarallinen rokottamattomille ja riskiryhmäläisille.

- Se on edelleen kelju tauti, jota täytyy kunnioittaa. Mutta suuremman pelon voisi varmaan jo jättää pois.

[...]

Tanska on jo poistanut koronan yleisvaarallisten tartuntatautien listalta, mutta Suomessa se on vielä luokituksessa mukana.

2022-02-01

HS: Attendo: Rokottamattomia hoitajia olikin vain alle prosentti, Helsingin kaupunki alkaa selvittää asiaa tiistaina - Vastaa HS:n kyselyyn rokote­velvoitteesta

Rokottamattomia hoitajia on ollut "onneksi pelättyä vähemmän", kerrotaan hoivayhtiö Attendosta.

Tiistaina tulee voimaan tartuntatautilain väliaikainen muutos, jonka myötä työnantajilla on velvollisuus varmistua sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden suojasta koronavirusta vastaan. Riskiryhmien kanssa lähikontaktissa olevien on oltava käytännössä rokotettuja tai koronataudin sairastaneita.

Etukäteen uudistusta on arvosteltu hoitajien "rokotepakoksi" ja osa alan työntekijöistä on ollut huolissaan. Jutun lopussa HS kysyy työntekijöiden kokemuksia asiasta.

Esimerkiksi hoivayhtiö Attendossa rokottamattomia on yhtiön mukaan alle prosentti kaikista työntekijöistä. Yhteensä työntekijöitä on yli 14 000.

Aika kovaääninen tuo prosenttikerho on kuitenkin ollut. Heidän menettämisestään tuskin työlistoille paljoa haittaa tulee, ja potilaiden hoidon kannalta etumerkki on luultavasti positiivinen.

HS: Tanska purkaa korona­rajoitukset tänään, vaikka tartunta­luvut ovat pilvissä

Tanska purkaa tiistaina koronarajoitukset korkeista tartuntaluvuista huolimatta.

Tanskan hallitus on sanonut luottavansa korkean rokotekattavuuden antamaan suojaan koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttamaa, lievempänä pidettyä tautia vastaan.

Tanska luopuu niin maskien käytöstä, rokotepassista kuin ravintola­rajoituksistakin.

Maan pääministeri Mette Frederiksen sanoi viime viikolla Tanskan palaavan näin "elämään, sellaisena kuin tunsimme sen ennen koronaa".

Frederiksenin mukaan Tanskan rokoteohjelma on ollut oikein onnistunut ja antaa "vahvan suojan" sairastumista vastaan.

"Siksi hallitus on päättänyt, että koronaa ei enää pitäisi pitää yhteiskuntaa uhkaavana tautina."

[...]

Tanskassa on päivittäin rekisteröity jopa yli 40 000 tartuntaa, mutta hallituksen mukaan tilanne maan sairaaloissa on hallinnassa, ja tehohoidossa olevien määrä on laskenut.

Tanskalaisista yli 60 prosenttia on saanut kolme rokoteannosta. Tammikuussa riskiryhmään kuuluville alettiin jakaa jo neljänsiä rokoteannoksia.

Kuukausikatsaus 22-02

Tämä on jatkoa viimekuiselle kuukausikatsaukselle.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
HUS 2986 1227 299 185 165 285 172 60 59 89 299 285 152 105 14731
Ei-HUS 1349 460 202 117 100 114 69 22 24 38 91 81 60 40 6235
HUS-kerroin 2.2 2.7 1.5 1.6 1.6 2.5 2.4 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 2.4
Pirkanmaa 1400 648 226 119 100 129 104 32 26 53 119 46 51 30 6911

HUS vetää taas Suomen koronatilannetta eteenpäin. Taulukosta on kuitenkin enää vaikea vetää kovin vahvoja johtopäätelmiä, kun kerran kattavasta testaamisesta on Suomessa luovuttu.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Liettua 2.7M 2995 866 1085 1275 614 289 86 31 272 593 339 313 426 1180 25869
Latvia 1.9M 3239 556 872 1482 396 101 39 58 242 411 368 497 575 619 21681
Ruotsi 10M 4111 455 150 80 117 120 48 - 248 705 721 526 425 853 21413
Viro 1.3M 3665 659 1005 1258 528 302 94 30 154 376 1288 1122 536 554 25909
Tanska 5.8M 7355 2444 798 224 104 226 181 50 238 166 137 124 142 545 29370
Suomi 5.6M 1875 693 244 130 121 168 101 34 35 54 155 144 88 60 8878
Norja 5.5M 3356 1016 514 146 249 198 57 47 104 106 231 100 72 138 14231
Islanti 344k 5334 1621 596 221 137 367 197 7.4 12 39 34 4.1 11 43 20066

Suomen ilmaantuvuus on epäilyttävän paljon parempi kuin muissa Pohjois- ja Baltian maissa. Ilmeisesti ainakin osa tästä paremmasta luvusta johtuu siitä, ettei testausta enää pyritäkään tekemään kattavasti.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1.
Liettua 2.7M 177 238 322 310 169 52 11 43 123 130 122 172 485 343 2947
Latvia 1.9M 163 203 497 278 74 11 22 73 127 124 146 243 290 222 2624
Ruotsi 10M 67 14 12 16 16 3.2 2.5 17 34 57 60 130 272 194 1566
Viro 1.3M 76 97 201 126 48 14 2.2 12 66 195 228 137 138 80 1534
Tanska 5.8M 85 62 31 9.7 12 5.8 2.5 3.1 5.2 11 9.7 43 137 76 648
Suomi 5.6M 74 42 32 16 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 12 17 13 19 28 359
Norja 5.5M 26 42 28 6.9 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 15 9.0 11 22 18 264
Islanti 344k 27 5.3 5.8 0.0 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 134

Suomen koronakuolleisuus on koko pandemia-ajan korkein. Ennen tätä vuotta korkein luku saatiin ensimmäisen aallon päätteeksi 1.5.2020, jolloin kuolleisuutemme oli 35, eli alle puolet tämämhetkisestä 74:stä.

Kuolintilastot tukevat sitä oletusta, ettei joko Suomen pieni koronailmaantuvuus ole totta, tai sitten kaikki muut maat peittelevät todellisia kuolintilastojaan: Tanskassa, jossa tunnettujen tapausten määrä on nelinkertainen Suomeen verrattuna, on kuitenkin käytännössä saman verran koronakuolemia. Vain Liettuassa ja Latviassa koronakuolemia on merkittävästi Suomea enemmän, ja vastaavasti Norjassa ja Islannissa niitä on selvästi vähemmän, vaikka tunnettuja tapauksia on yhtä selvästi meitä enemmän.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Italia 60M 3672 962 199 75 102 146 73 19 83 273 501 371 280 348 18208
Britannia 68M 2741 1977 797 824 692 633 673 308 62 45 106 182 540 1015 25297
Ranska 65M 6501 1710 362 105 175 441 263 41 203 507 763 454 438 307 29222
Espanja 47M 3399 1363 152 50 103 343 629 128 132 225 167 220 1007 300 21292
Saksa 84M 1525 681 706 196 158 104 23 10 83 312 277 131 181 283 11752
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 2899 1071 633 340 242 244 210 69 109 282 459 290 359 428 19277

Omikron on vallannut Euroopan niin, että monissa maissa tunnettujen tapausten yhteismäärä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kuukauden aikana, kuten Italiassa ja Ranskassa.

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.2. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1.
Italia 60M 149 60 29 19 28 18 8.0 23 85 189 186 163 230 297 2427
Britannia 68M 104 52 64 56 60 40 5.2 3.8 11 54 261 462 212 174 2281
Ranska 65M 106 71 22 14 34 38 11 23 74 135 135 170 169 176 2001
Espanja 47M 81 30 15 20 44 59 12 19 35 58 130 247 154 119 1993
Saksa 84M 67 118 70 23 18 6.4 8.2 27 64 77 73 164 272 198 1410
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 110 124 129 76 44 25 11 28 74 149 142 175 231 214 2157

Euroopan väekkäimpien maidenkaan tapauksessa tapausmäärän jyrkä kasvu ei näy suoraan kuolintilastoissa. Vuosi sitten väkeä kuoli merkittävästi enemmän, vaikka tapausmäärä oli vain murto-osa nykyisestä. Tähän ovat varmasti auttaneet sekä rokotukset että vanhoja variantteja lievempi omikron.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi pääsemässä Euroopan tasolle vahvistusrokotusten kanssa

[EU:n rokotukset 1.2.2022: Ensimmäinen rokote annettu] Tämä on jatkoa viimekuiselle rokotuskatsaukselle.
Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Jonkinlaisen tilastosekaannuksen takia Suomen rokotusprosentti on kuukauden aikana laskenut prosenttiyksiköllä 78.5:stä 77.5:een prosenttiin. Samalla sijoituksemme on laskenut kutossijalta sijalle 10. Miten voi olla mahdollista, ettei tässä maassa edes tiedetä, montako ihmistä on rokotettu?

Romania on edelleenkin listan hännillä. Toisesta häntäpään maasta, Bulgariasta, ei ole tullut uusia tietoja niin pitkään aikaan, että sitä ei enää edes näy listalla.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.2.2022: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Tässäkin taulukossa rokotusprosenttimme on kuukauden aikana laskenut, tosin vain 0.1 prosenttiyksiköllä 74.6:sta 74.5:een prosenttiyksikköön. Sijoituksemme laskee kaksi pykälää seitsemännestä yhdeksänneksi.

Häntäpäässä ovat tässäkin taulukossa perinteiset maat: Bulgaria, Romania, Slovakia ja Kroatia.

Tehosterokotteiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.2.2022: Tehosterokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Tässä tilastossa sentään Suomen rokotusmäärä on noussut, ja vieläpä 22.7 prosenttiyksiköllä. Olemme kuukauden aikana nousseet viisi pykälää ja päätyneet hitusen EU:n keskiarvon yläpuolelle sijalle 14. Perinteisistä Länsi-Euroopan maista takanamme tosin ovat edelleenkin vain Kypros ja Ruotsi.

Listan kärjessä komeilevat Malta ja Tanska yli 60 prosentin rokotuskattavuuksillaan. Tanska, 7000:een yltävällä koronailmaantuvuudellaan, on hyvä esimerkki siitä, etteivät rokotukset estä omikronvarianttia tarttumasta.


2022-01 - Tammikuu 2022

2022-01-31

HS: Tutkimus: Korona voi tarttua uudelleen hyvinkin pian, varsinkaan lieväoireinen omikron ei tuo kunnon vastustuskykyä

Sekä laboratoriotutkimukset että käytäntö ovat vahvistamassa, että koronavirus voi tarttua uudelleen hyvinkin nopeasti edellisen tartunnan jälkeen.

Yhdysvalloissa tehdyssä laboratoriotutkimuksessa tutkittiin koronataudin sairastaneiden ihmisten virusta neutraloivia vasta-aineita. Tutkimuksen mukaan erityisesti omikronmuunnoksen saaneilla neutraloivat vasta-aineet eivät tehonneet virukseen yhtä hyvin kuin esimerkiksi deltamuunnoksen aiheuttaman taudin sairastaneilla.

Deltaan sairastuneiden, kaksi kertaa rokotettujen henkilöiden vasta-aineet nousivat sekä deltaa että alkuperäistä wuhanilaista virustyyppiä vastaan paljon enemmän kuin omikroniin sairastuneilla. Tutkijoiden mukaan tämä johtui etupäässä siitä, että deltamuunnos aiheutti omikronia useammin keskivaikean tai vaikean koronataudin.

Lievä omikronin aiheuttama tauti vaikuttaisi antavan vain vähäisen immuniteetin uutta omikrontartuntaa ja rajallisen suojan deltatartuntaa vastaan. Tutkijoiden mukaan lievän omikronin antama immuniteetti on vain noin kolmasosa rokotteisiin verrattuna.

Tutkijat kirjoittavat myös tuloksen osoittavan, ettei omikronin tuoma immuniteetti ehkä ole riittävä estääkseen toisen, tartuttavamman muunnoksen, jos sellainen ilmestyy tulevaisuudessa. [...]

[...] Esimerkiksi Britanniassa käytiin läpi satoja tuhansia koronan eri muunnoksen sairastaneita. Imperial College Londonin tutkimusryhmä arvioi, että omikronmuunnoksen uudelleentartunnan riski on 5,4 kertaa suurempi kuin deltamuunnoksella. Aiemman infektion antama suoja omikronin uudelleentartuntaa vastaan voi olla niinkin alhainen kuin 19 prosenttia.

Toisin sanoen: immuniteetin vakavaa tautimuotoa vastaan saa sairastamalla vakavan tautimuodon.

2022-01-28

HS: Uhkakuvat koronasta eivät toteutuneet Helsingin kouluissa - Ylilääkäri vertaa tartuntamääriä viime tammikuuhun

Helsingin peruskouluissa ei ole tammikuussa ollut merkittävää eroa poissaolojen kokonaismäärissä verrattuna viime vuoden tammikuuhun.

Vaikka Helsingissä tietoon tulleiden koronatapausten määrä on viruksen omikronmuunnoksen myötä lisääntynyt selvästi, opettajia ja oppilaita ei siis ole sairastunut joukoittain alkuvuonna.

Tiedot ovat Helsingin epidemiologisesta toiminnasta vastaavalta ylilääkäriltä Sanna Isosompilta. Yksittäisissä luokissa on Isosompin mukaan voinut olla samanaikaisesti useita koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneita.

Tieto on merkittävä, sillä ennen kevätlukukauden alkua julkisesti keskusteltiin kiivaaseenkin sävyyn siitä, tulisiko oppilaiden siirtyä etäkouluun. Esimerkiksi opetusalan ammattijärjestö OAJ piti lähiopetusta suurena riskinä.

Tieto on todellakin merkittävä; jopa uskomaton. Miten koulujen poissaolomäärät eivät ole muka muuttuneet, vaikka koronaa on virallisestikin yli 20-kertainen määrä vuoden takaiseen verrattuna (28.2.2021: 80.2 vs 28.1.2022: 1882.3), ja todellisuudessa vielä moninkeratinen määrä, koska testejä ei enää pyritäkään tekemään kattavasti.

Kuten nimimerkki "Erkki Huttunen" kommentoi 28.1.2022 klo 13:42:

THL:n tilastojen mukaan 0-19-vuotiailla on viikoilla 2-3/2022 koko Suomessa todettu 32641 koronatapausta. Suhteessa ikäluokkien kokoon tuo merkitsee n. 2,8 % populaatiosta. Viikoilla 2-3/2021 vastaava luku oli 847 (0,07 %). Tilastoitujen tapausten ilmaantuvuus on siis nyt 40-kertainen verrattuna vuoden takaiseen. Kun otetaan huomioon, että HUS-alueella ilmaantuvuus on ollut n. 1,5-kertainen koko maan ilmaantuvuuteen nähden, niin pk-seudulla kouluikäisten tilastoitujen tapausten osuus lienee viikoilla 2-3/2022 ollut 4-5 % luokkaa populaatiosta. Ja kun edelleen otetaan huomioon, että testauksesta on suurelta osin luovuttu, niin todellinen osuus saattaa hyvinkin olla 10-15 % luokkaa, mikä vastaa aika hyvin koulumaailmasta kantautuneita tietoja.

Kouluikäisten ilmaantuvuus on siis vuoden takaiseen verrattuna arviolta 50-100-kertainen, mutta Isosompin mukaan se ei näy poissaoloissa. Mistä tämä kertoo? Onko koronataudin laajaan oireistoon lisättävä myös korvien heilunta ja nenän liikakasvu?

Ei silti, onhan tuo toki mahdollista, jos muista syistä kuin koronasta johtuvien poissaolojen osuus on vastaavasti romahtanut 90-100 %.

2022-01-27

HS: Kaksi kuukautta omikron­muunnoksen löytymisen jälkeen Etelä-Afrikka on palaamassa normaaliin - Tutkija: "Länsi sulki korvansa hyviltä uutisilta"

Kun tutkijat löysivät omikronmuunnoksen Etelä-Afrikassa marraskuun lopulla, maailma kuunteli.

Oli mahdollista, että muunnos aiheuttaisi vakavia ongelmia, kuten aggressiivinen deltavariantti oli aiheuttanut.

Parissa päivässä erityisesti länsimaat alkoivat sulkea rajojaan eteläisestä Afrikasta saapuvilta matkustajilta. Lukuisat lentoyhtiöt ja matkanjärjestäjät peruivat lentojaan Etelä-Afrikkaan juuri ennen matkailun huippusesonkia.

Noin viikko omikronmuunnoksen ilmaantumisen jälkeen Euroopassa todettiin, että virus oli jo läsnä.

Jo joulukuussa eteläafrikkalaistutkijat alkoivat julkaista tutkimustietoa, jonka mukaan vakavat tautitapaukset eivät lisääntyneet, vaikka virus levisi. Euroopan ja Yhdysvaltain rajat pysyivät kuitenkin kiinni ja karanteenirajoitukset kiristyivät.

"Ei ollut epäilystäkään, että omikron oli tuolloin jo Euroopassa. Vaikutti siltä, että eteläafrikkalaistutkijoita rangaistiin avoimuudesta", sanoo Elizabeth Mayne HS:lle Johannesburgista. Mayne on Witwatersrandin yliopiston professori ja immunologian osaston patologian laitoksen johtaja.

Nyt, kaksi kuukautta omikronmuunnoksen löytymisen jälkeen, Etelä-Afrikka on palannut lähes normaaliin. Noin 60 miljoonan asukkaan maa on loppuvuodesta 2021 alkaen elänyt sulkutilan tasoa 1. Se tarkoittaa, että lähes kaikki rajoitukset on purettu.

Etelä-Afrikassa päivittäisiä tartuntoja oli tiistaina noin 3 200.

[...]

Vaikka pandemia ei vielä ole ohi, se on niin Etelä-Afrikassa kuin Afrikassa laajemminkin vahvasti lievenemisvaiheessa. Siksi viranomaisten täytyy pohtia, miten pandemiaan ja virukseen tulevaisuudessa suhtaudutaan.

"On tehtävä päätöksiä, minkälaisia säädöksiä laaditaan. Jos yhä ajatellaan, että lähtökohta on tartuntojen ennaltaehkäisy - tätä lähestymistapaa monet korkean tulotason maat näyttävät yhä noudattavan - pandemia jatkuu ainakin seuraavat pari vuotta", Madhi sanoo.

"Mutta jos väestö on saanut riittävän suojan vakavaa tautimuotoa vastaan, silloin lähestymistapa voi olla erilainen."

Yle: Turkulaisfirma sai Yhdysvalloissa patentin hammastahna-suuvedelle, joka ehkäisee koronatautia

Turkulainen lääkekehitysyhtiö Therapeutica Borealis on kehittänyt koronavirusta ennaltaehkäisevän hammastahna-suuveden. Tuote on saanut Yhdysvalloissa hyväksynnän patentille.
Pitää muistaa, että patentti Yhdysvalloissa ei tarkoita muuta kuin että on saanut patentin Yhdysvalloissa. Patentti Yhdysvalloissa ei edellytä, että siinä kuvattu laite toimii.
Asiasta tiedottaa Turun seudun kehitysyhtiö Turku Business Region. Tiedotteen mukaan patentti perustuu elimistön oman kemiallisen puolustusmekanismin vahvistamiseen eikä se sisällä varsinaisia lääkemolekyylejä.

Therapeutica Borealiksen hallituksen puheenjohtaja, Turun yliopiston entinen rehtori, professori Kalervo Väänäsen mukaan tavoitteena on saada tuote markkinolle jo tänä vuonna.

Jostain syystä artikkelissa ei mainita sanaakaan onnistuneista kliinisistä kokeista.

YLe: Matkustajat värjöttelivät ihmeissään pysäkeillä - korona kaatoi Kotkan bussikuskit kahdessa päivässä: "Ei saa missään tapauksessa toistua"

Bussikuskien koronatartunnat ovat sekoittaneet linja-autoliikenteen pahoin Kotkassa.

Tartunnat alkoivat levitä viime viikolla, mutta tilanne eskaloitui tämän viikon alussa, kun kahden päivän aikana jouduttiin perumaan yli 80 vuoroa. Normaalisti lähtöjä on päivittäin noin 500.

Pahin tilanne oli tiistai-iltana. Joukkoliikennepäällikkö Esa Partasen mukaan illan tapahtumat eivät saa enää missään tapauksessa toistua. Silloin vuoroja jouduttiin perumaan yli 50, ja niille ei tahtonut löytyä korvaajia. Peruutuksia oli etenkin Länsi-Kotkan vuoroilla, joilla on isot matkustajamäärät.

- Tiistai-iltana oli kylmä, ja vuorojen peruminen oli monille uusi asia. Siellä tuli matkustajien kannalta tosi hankalia tilanteita. Etenkin harmittaa Länsi-Kotkan alueen kannalta. Oli jopa kahden tunnin väli bussien kulkemisessa.

Helsingin ja Oulun tauti on nyt siis levinnyt Kotkaan.

Muistutan tämän sivun motosta: Joukkoliikenne ja kaupungistuminen vaarantavat kansanterveyden.

Seuraavan kerran, kun kuka tahansa paasaa joukkoliikenteen ainutkertaista ihanuutta ja henkilöautojen pahuutta, toivottavasti joku tuo kansanterveydellisenkin näkökannan esille. Eikä tämä ole mikään uusi asia: aivan samalla tavalla joukkoliikennevälineet ovat ennen vanhaan toimineet esimerkiksi kausi-influenssojen kasvatusalustoina.

2022-01-26

Yle: Helsinki ohjeistaa oireettomia koronapositiivisia menemään töihin ja kouluun - nyt kaupunki neuvoo omaa henkilöstöään jäämään kotiin viideksi päiväksi

[Koronastragiaton Ite-malli]
Helsinki ohjeistaa kaupunkilaisia menemään töihin positiivisesta koronatestituloksesta huolimatta, jos he ovat oireettomia ja etätöitä tai -opiskeluita ei ole mahdollista järjestää.

Yle sai käsiinsä terveyskeskuksiin ja päivystysavun henkilökunnalle annetut kirjalliset ohjeet viime viikolta. Niissä kaupunki ohjeisti neuvomaan potilaita menemään töihin, kouluun ja päivähoitoon positiivisesta testituloksesta huolimatta, jos oireita ei ole.

Aiemmin tällä viikolla Yle kertoi Vantaan kaupungin ohjeesta, jonka mukaan koronatartunnan saaneita, oireettomia kuntalaisia neuvottiin menemään töihin, jos he eivät voi tehdä etätöitä. THL:n yleinen ohje on yhä se, että jos koronatesti on positiivinen ja oireita ei ole, pitäisi silti pysytellä viisi päivää pois ihmisten ilmoilta.

Tänä aamuna Helsingin kaupunki lisäsi myös omille verkkosivuilleen ohjeen, jonka mukaan töihin voi mennä oireettomana koronapositiivisena, huolellisesti suojautuneena, jos sopii työnantajan kanssa. Ohjeissa muistutaan lisäksi, että lähtökohtaisesti sairauslomaa ei myönnetä, jos henkilö on oireeton.

[...]

Myös osaa sotealan henkilöstöä on neuvottu menemään työpaikalle oireettomana koronapositiivisena, jos omaa työtä ei voi tehdä etänä.

Ylellä on hallussaan ohje, joka on lähetetty sähköpostilla runsaat kaksi viikkoa sitten terveyskeskuksissa, päivystysavussa ja sisätautipoliklinikalla työskentelevälle henkilöstölle.

Ohjeen mukaan positiivisen kotitestin tai PCR-testituloksen jälkeen työntekijä voi mennä työpaikalle oireettomana, jos etätyö ei ole mahdollista.

[...]

Tänään keskiviikkona kaupunki linjasi koko omaa henkilöstöään koskevat ohjeet siitä, miten tuolee mentellä, jos työntejä saa oireettomana positiivisen testituloksen.

- Oireeton, positiivisen testituloksen saanut työntekijä jää etätöhin viideksi vuorokaudeksi, kertoo johtava asiantuntija Matti Heiskanen kaupungin kanslian henkilöstöosastolta.

2022-01-24

Yle: Pirkanmaan koronasaldo viikonloppuna 1 519 tartuntaa, todellista lukua ei tiedä kukaan

Pirkanmaalla kerrottiin kolmen päivän aikana 1 519 koronatartunnasta. Maanantaina kerrottiin 222 varmistetusta tuloksesta, sunnuntaina 563 tartunnasta ja lauantaina 734 tartunnasta.

Todellista lukua ei tiedä kukaan, koska nykyään testataan vain lähinnä riskiryhmässä tai soteammatissa olevia. Suosituksen mukaan moni tekee kotitestin, eikä hakeudu sen jälkeen varsinaiseen testiin ellei tarvitse työtä varten eristystodistusta.

[...]

Tästä syystä todelliset tautimäärät ovat paljon suurempia.

2022-01-20

[DSA:n koronametri]

IS: Tieto koronatartunnasta vain 45 sekunnissa! IS tutustui keksintöön, jonka hinta on "nelinumeroinen"

Lukijat, olette turvassa! On 80-prosenttisesti varmaa, ettei tämän jutun kirjoittaja kanna koronavirusta! Näin on, jos uskoo vasta viime viikolla myyntiluvan saanutta uutta testauslaitetta.

Ei tarvinnut työntää tikkua nieluun eikä nenään. Saati, että verikoe olisi otettu.

Vain yksi puhallus valkoiseen muoviputkeen ja 45 sekunnin odotus.

- Vihreää näyttää, Deep Sensing Algorithms (DSA) -yhtiön toimitusjohtaja Pekka Rissanen katsoo kännykkänsä näyttöä.

Sitten hetki hengityshöyryjen kuivausta laitteen sisältä, automaattinen desinfiointi ultraviolettivalolla ja parin minuutin päästä laite on jälleen valmis testiin.

Ilmeisesti alussa olevalla prosenttiluvulla tarkoitetaan, että laite pystyy havaitsemaan neljä positiivista koronatapausta viidestä, kuten seuraavasta lainaukesta käy ilmi:
- Kenttäoloissa on selvinnyt, että laite tunnistaa koronan noin 80 prosentin varmuudella, Rissanen kertoo.
Tämä ei toki tarkoita, ettei artikkelin kirjoittajalla 80 prosentin varmuudella ole koronaa. Sen todennäköisyyden laskeminen on monimutkaista ja vaatisi enemmän lähtötietoja.
Kehitys kehittyy niin, että maallikon on mahdotonta esittää edes valistuneita arvioita siitä, onko kyse humpuukista.

Useimmiten valistuneisuuden viisain muoto on uskoa tieteeseen. Jos tamperelaiskeksintö on saanut EU:lta CE-sertifioinnin eli myyntiluvan, niin se on käynyt läpi melkoisen myllyn - ja päteväksi todettu.

Tarkoittaako CE-sertifiointi varmasti sitä, että laite toimii tarkoitetulla tavalla? Vai takaako se vain, että laite on sähköturvallinen? Ajan mukana varmasti selviää, toimiiko laite todella, vai onko se uusi korvavalo.

IS:Päiväkodit eivät välttämättä pysy auki Espoossa - huoltajille lähetetty tiedote "vaikeasta tilanteesta"

Espoossa varoitetaan siitä, että kaikki päiväkodit eivät välttämättä pysy auki epidemiatilanteen huonontumisen johdosta.

Koronaviruksen omikronmuunnos on jyllännyt Suomessa viime viikkojen aikana. Tartunnat ovat levinneet vauhdilla niin päiväkotien lasten kuin henkilökunnankin keskuudessa. Liikkeellä on muitakin tarttuvia tauteja.

Espoossa varhaiskasvatuksen johto on lähettänyt huoltajille tiedotteen, jonka mukaan monessa päiväkodissa lasten turvallisen varhaiskasvatuksen varmistamiseen tarvittavaa henkilöstöä ei ole ollut saatavissa.

IS: Tsekkiläislaulaja kuoli koronaan hankittuaan tartunnan tahallisesti

Folk-laulaja Hana Horka, 57, on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin hankittuaan tartunnan tahallaan, kertoo BBC. Rokottamaton laulaja pyrki sairastamaan taudin päästäkseen osallistumaan erinäisiin tapahtumiin, jotka edellyttävät Tsekissä todistusta rokotuksista tai sairastetusta koronataudista.

Horkan poika ja pojan isä sairastuivat koronaan jouluna. Molemmat ovat rokotettuja. Sen sijaan että Horka olisi tässä vaiheessa pitänyt perheenjäseniinsä etäisyyttä, päätti hän altistaa itsensä virukselle.

Näin Horka välttyi koronarokotusten välittömiltä ja pitkäaikaisilta vaikutuksilta.

2022-01-19

HS: Tutkijat: Neljäs rokotus ei näytä tuovan lisä­suojaa omikronia vastaan - suomalais­asiantuntijan mukaan omikron joutuu ehkä pian väistymään

Alustavien tutkimustulosten mukaan neljäs koronarokotus­annos ei juurikaan suojaa omikron­tartunnalta tai sen aiheuttamalta lieväoireiselta taudilta, kertovat muun muassa uutistoimisto Reuters sekä Health Policy Watch.

Maanantaina julkaistussa tutkimuksessa seurattiin terveyden­huollon työntekijöitä Israelissa, jossa neljäs rokotuskierros on jo käynnissä. Neljä rokotusannosta saaneita vajaata 300:a työntekijää verrattiin 6 000 työntekijän kontrolliryhmään.

"Vaikka vasta-aineiden määrä nousi merkittävästi neljännen rokotusannoksen jälkeen, ne suojaavat vain osittain omikronilta, joka on suhteellisen vastustus­kykyinen rokotteelle", kommentoi tutkimusta johtanut professori Gili Regev-Yochay tiedotus­tilaisuudessa.

IS: Pohjois-Pohjanmaalla suunnitellaan koronarajoitusten purkua

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä väläyttää koronarajoitusten purkamisen olevan näköpiirissä, sillä sairaalakuormitus on säilynyt maltillisena.

Ryhmän mielestä voimassa olevia rajoituksia voidaan purkaa alueella hallitusti.

Ryhmä suositteleekin Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, että se tarkastelisi uudelleen alueella voimassa olevaa rajoitusta yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamääristä ulkotiloissa tapahtuvien tilaisuuksien osalta.

Tällä hetkellä ulkotiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujarajoitus on viisi henkilöä. Rajoitus on voimassa tammikuun loppuun saakka.

- Alueella voimassa olevat rajoitukset ja suositukset perustuvat siihen, mikä on välttämätöntä epidemian hillitsemiseksi. Kun sairaalahoidon tarve on maltillista, on myös rajoituksia perusteltua tarkastella uudelleen, sanoo Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja, Oulun yliopistollisen sairaalan vs. johtajaylilääkäri Terhi Nevala.

IS: Rokotettujen määrä romahti yhtäkkiä kymmenillä tuhansilla - tästä on kyse

Terveyden- ja hvyinvoinnin laitoksen THL:n julkaisemat rokotekattavuustilastot ovat perjantaista alkaen näyttäneet hämmentäviä lukuja. Yhden ja kahden rokotteen kohdalla tilastot ovat olleet jopa yli 80 000 annettua rokotetta miinuksella.

Taustalla on Keski-Uudenmaan Soten tiedonsiirto-ongelmat, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Mia Kontio.

- Rokotetietoja on aloitettu korjaamaan viime perjantaina, siitä johtuvat nuo isot miinusluvut. Tiedot pyyhitään ensin kokonaan pois ja syötetään sitten uudestaan. Tilanne korjaantuu pikkuhiljaa, Kontio sanoo.

Lisäys 2022-01-20: Alla olevasta taulukosta näkyy, miten paljon Suomessa rokotettujen määrä on "vähentynyt" kahdessa viikossa Our World in Data:n mukaan.

Rokotettujen osuus Suomessa
Pvm Kerran Sijoitus
EU:ssa
Täysin Sijoitus
EU:ssa
Lisärokote Sijoitus
EU:ssa
3.1.2022 78.5% 6 74.6% 7 21.9% 19
19.1.2022 77.2% 10 73.8% 11 36.6% 17

2022-01-18

Koronatesti yhdellä puhalluksella: tulos alle minuutissa - suomalaiskeksintö on jo myynnissä

Tamperelainen Deep Sensing Algorithms (DSA) -yritys on tiedotteensa mukaan kehittänyt maailman ensimmäisen ultranopean koronavirustestin.

Viruksen tunnistava laite näyttää alkometriltä, joten sitä voisi kutsua koronametriksi.

Laite toimii alkometrin kaltaisesti. Testattava vetää keuhkot täyteen ilmaa ja puhaltaa ilman laitteen analysoitavaksi.

Tulos tulee näytölle kännykän mobiilisovellukseen alle minuutissa.

[...]

Koronametrillä on CE-merkintä, ja se on jo myynnissä.

- Laite on kalliin kännykän hintaluokkaa. Yksittäisen puhalluksen hinta on muutaman euron, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissanen DSA:lta.

[...]

Suomessa koronametrin käyttö on määritelty niin, että laitteen käyttäjällä täytyy olla lääketieteellistä koulutusta.

- Laitteen käyttäjän pitää olla ainakin lähihoitaja tai vastaava, Rissanen tulkitsee.

IL: Nämä keinot ovat vanhentuneet koronan torjunnassa, professori sanoo - tässä pätevät

- Koronaviruksen leviämisen ehkäisemisessä on jääty jumiin käsidesi- ja ovenkahvavaiheeseen, harmittelee Husin osastonylilääkäri, keuhkosairauksien ja allergologian professori Marjukka Myllärniemi.

[...]

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemissä olisi Myllärniemen mielestä kiinnitettävä entistä enemmän huomiota oikeanlaisten maskien oikeanlaiseen käyttöön.

- Suodattavat hengityssuojaimet ovat aika varma tapa suojata itseä ja muita.

Suodattavat hengityssuojaimet tarkoittavat FFP2-luokan ja sitä paremman luokan hengityssuojaimia.

2022-01-17

Yle: Pohjanmaan koronalukujen päivittäinen raportointi loppuu - tilannekuva jäisi vajaaksi ilman kotitestien tuloksia

Pohjanmaan hyvinvointialueen päivittäinen koronatartunta- ja -testilukujen raportointi loppuu.

Viimeiset luvut julkaistiin sunnuntaina 16. tammikuuta.

Hyvinvointialueen mukaan otettujen testien, todettujen koronatapausten ja alueellisen ilmaantuvuusluvun luvut eivät enää kerro alueen epidemiatilanteesta, sillä kotitesteissä todetut tapaukset eivät näy virallisissa tilastoissa.

- Tällä hetkellä terveydenhuollossa tehdään testejä vain rajatulle kohderyhmälle, hyvinvointialue tiedottaa.

Hyvinvointialueen tilanteesta raportoidaan jatkossa koronakoordinaatioryhmän kokousten yhteydessä. Verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja mediatiedottein tiedotetaan tilanteen mukaan.

Tulemme siis vastaisuudessa saamaan entistäkin huonompaa dataa.

Yle: Tamperelaisyritys sai luvan koronakeksinnölleen: puhallustesteri antaa alle minuutissa tiedon koronatartunnasta

Tamperelainen yritys on saanut sertifioitua koronalaitteensa. Laitetta kehittänyt tamperelaisen Deep Sensing Algorithms (DSA) -yhtiön toimitusjohtaja Pekka Rissanen kertoo, että laite auttaa taistelussa koronavirusta vastaan.

Yhtiö kertoi perjantaina saaneensa laitteelle Euroopan unionin sertifioinnin.

- Laite auttaa yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä palaamaan normaaliin töissä, koulussa ja vapaa-ajalla, yritys sanoo tiedotteessa.

[...]

Toimitusjohtaja Pekka Rissanen kertoi vuosi sitten, että näytteenottoaika on keskimäärin 15 sekuntia ja näytteen tulkinta on noin kolme sekuntia.

HS: Kiinassa raportoitu eniten koronatartuntoja kahteen vuoteen

Kiinassa on raportoitu eniten koronatartuntoja lähes kahteen vuoteen tiukoista koronasuluista ja nollatoleranssista huolimatta.

Virus on levinnyt viime viikkoina ryppäinä eri puolilla maata siitä huolimatta, että Kiina yrittää tukahduttaa virusta kovin ottein ennen Pekingin talviolympialaisia. Kisat alkavat kolmen viikon kuluttua.

Maanantaina ilmoitettiin virallisten lukujen mukaan 223 uutta tartuntaa, joista osa on omikronmuunnosta.

Kiina on eristänyt urheilukilpailuihin saapuneita urheilijoita kokonaan muusta väestöstä ja tiukentanut matkustusrajoituksia Pekingiin myös muualta maasta saapuville.

2022-01-14

IL: Onko nyt meneillään koronan viimeinen hyöky? Husin Järvinen: "Näin saattaisi olla"

Kaiken A ja O on raamatullinen sananlasku, joka tulee Kreikan ensimmäisestä kirjaimesta alfa ja viimeisestä kirjaimesta omega. Koronaviruksen muunnokset on nimetty kreikkalaiskirjaimien mukaan ja jos hyvin käy, eri varianttien massa-aalloista ei tarvitse kärsiä omegaan asti.

Alfan, beetan ja deltan jälkeen maailmalla on riehunut nyt omikronmuunnos. Husin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen pitää mahdollisena, että omikron voisi jäädä jopa koronaviruspandemian viimeiseksi suureksi aalloksi.

- Itse toivon ja jonkun verran uskon, että näin saattaisi olla, Järvinen sanoo Iltalehden haastattelussa.

Omikronmuunnoksen on arvioitu saavuttaneen jo huippunsa muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Järvinen arvioi, että Suomessa sama voisi olla edessä tammikuun ja helmikuun vaihteessa.

- Tämä on niin nopeasti tarttuva virus. Toisaalta rokotukset etenevät nopeasti. Nämä kaksi tekijää todennäköisesti taittavat tartuntamäärät.

Saapa nähdä. Korona on yllättänyt jo aika monta kertaa viimeisen vuoden aikana.

2022-01-13

IS: Tiettävästi ensimmäinen lapsi kuoli Suomessa koronaan - tämä tiedetään lasten vaikeista tauti­tapauksista

Tiettävästi ensimmäinen lapsi kuoli Suomessa viikonloppuna koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Asian vahvisti keskiviikkona Ilta-Sanomille Laihian kunnan vt. sivistystoimenjohtaja Markku Laukkonen. Hän kertoi, että viikonloppuna menehtynyt lapsi kuului koronaviruksen riskiryhmään. Lapsi oli alakouluikäinen, mutta hänen tarkka ikänsä ei ole tiedossa.

Keskiviikkona uutisoitiin myös, että Virossa seitsemänvuotias poika kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Tallinnan lastensairaalan mukaan lapsella oli useita perussairauksia.

YLe: Joukkoliikenteen kaaos jatkuu Oulussa - satoja peruttuja bussivuoroja ei voida korvata

Oulussa perutaan tänäänkin yli 200 joukkoliikenteen bussivuoroa, joka on noin kymmenesosa päivän vuoroista.

Eilen Oulun joukkoliikenteen vuoroista jouduttiin perumaan 15 prosenttia eli 250 lähtöä.

Perutut vuorot koskevat OTP Travelin liikennöimiä linjoja. Vuoroja joudutaan perumaan kuljettajilla todettujen korontatartuntojen ja karanteenien vuoksi.

[...]

Peruttuja vuoroja ja linjoja ei noin vain voi siirtää toisen liikennöitsijän hoidettavaksi, vaikka tällä hetkellä tilanne haittaa merkittävästi oululaisten liikkumista. Jokainen linja on kilpailutettu erikseen.

No, varikolle jäävässä bussissa ei ainakaan sairastu koronaan.

2022-01-12

Yle: Seinäjoen ammattikorkeakoulu ottaa vastaan vain kolmesti rokotettuja vaihto-opiskelijoita EU-maista

Seinäjoen ammattikorkeakoulu rajoittaa koronan vuoksi voimakkaasti vaihto-opiskelijoiden vastaanottoa kevätlukukaudella. Ammattikorkeakoulu ottaa vastaan vain kolme rokoteannosta saaneita vaihto-opiskelijoita, ja heitäkin vain EU-maista.
Aika kova vaatimus. En tarkalleen tiedä muiden maiden tilannetta, mutta esimerkiksi Pirkanmaalla opiskelijaikäisellä on teoriassakin ollut mahdollista saada kolmas rokotus vasta tällä viikolla - ja silloinkin vain, jos toisesta rokotuksesta on kulunut neljä kuukautta.

Yle: Pirkanmaalla luovutaan karanteenimääräyksistä - eristysaika lyhenee viiteen vuorokauteen

Tampereen yliopistollinen keskussairaala (TAYS) tiedotti keskiviikkona iltapäivällä suosituksesta luopua karanteenimääräyksistä Pirkanmaalla. Taudinjäljitys keskitetään jatkossa terveydenhuollon yksiköihin, hoivalaitoksiin ja riskiryhmien asumisyksiköihin.
Eli aivan kuten toissapäivänä HUSin alueella, luovutaan Pirkanmaallakin tartuntatautilain mukaisen päiväraha maksamisesta, mutta oletetaan ihmisten silti pysyvän kotona joko työnantajan tai omaan piikkiin.

Yle: Koronatartunnan saanut oireeton voi jäädä ilman palkkaa, jos hänellä ei ole eristysmääräystä - työnantaja: "Nämä ovat kinkkisiä tilanteita"

Korona leviää ennätysvauhtia, ja moni joutuu sairauslomalle koronaoireiden takia. Moni sairastaa koronan myös oireettomasti.

Kun epidemia kiihtyy ja virallinen testausjärjestelmä on tukossa, monia mietityttää, jatkuuko palkanmaksu koronatartunnan yllättäessä.

[...]

- Nämä ovat kinkkisiä tilanteita. Työehtosopimus ei taivu siihen, että oireettomalle maksettaisiin sairausajan palkkaa. Silloin pitäisi saada tartuntatautilääkärin tekemä karanteenipäätös [tai eristyspäätös], jotta henkilö voisi saada tartuntatautilain päivärahan, sanoo KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas.

Yle: Ministeriön tuore ohje: Kotitestiä suositellaan lieväoireisille ja altistuneille, positiivinen tulos pitää yhä käydä varmistamassa laboratoriossa

Kotitestejä suositellaan kaikille lieväoireisille ja koronavirukselle altistuneille. Jos testi antaa positiivinen tuloksen, se on yhä käytävä varmistamassa laboratoriossa virallisella pcr-testillä.

Näin todetaan tuoreessa, koronatestausta pohtineen asiantuntijaryhmän suosituksessa. Ryhmä on sosiaali- ja terveysministeriön alainen.

Työryhmän puheenjohtaja ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo, että nyt haluttiin laatia mahdollisiman selkeä ohje julkisuudessa olleiden, paikoin ristiriitaisten tietojen tueksi.

Myös THL valmistelee parhaillaan omaa ohjeistusta, joka julkaistaan vielä loppuviikosta. Pietilän mukaan molempien suositusten sisällöt ovat samansuuntaisia.

2022-01-10

HS: Svenska Dagbladet: Biontechin perustajat lupaavat omikronille räätälöityä rokotetta maaliskuuksi

Saksalaisen lääkeyhtiön Biontechin perustajat lupaavat maaliskuuksi rokotetta, joka on räätälöity erityisesti nopeasti koronatautia levittävälle omikronmuunnokselle, kertoo ruotsalaislehti Svenska Dagbladet.

[...]

Rokotteen pitäisi antaa kuuden kuukauden suoja omikronia ja koronaviruksen aiempia muunnoksia vastaan. Biontechin toiveena on, että rokote suojaisi vakavaa sairastumista vastaan vuoden ajan.

IS: Helsinki lopettaa suurimman osan korona­karanteeneista ja tartunnan­jäljityksestä

Helsingin kaupunki kertoo vähentävänsä tartunnanjäljitystä ja ihmisten asettamista karanteeniin tuntuvasti. Kaupungin tiedotteen mukaan tästä päivästä alkaen viranomaiset jäljittävät koronatartuntoja enää riskiryhmien asumisyksiköissä, hoivalaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä.

Esimerkiksi perhepiirissä, työpaikalla, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa altistuneita ei enää aseteta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Koronalle altistuneita suositellaan toimimaan itsenäisesti tartuntariskin vähentämiseksi.

[...]

Tämä toimintatapa otetaan asteittain käyttöön 10.1.2022 alkaen Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Pornaisissa, Porvoossa, Tuusulassa ja Vantaalla.

Sama suomeksi: "Emme enää aseta karanteenia, koska siitä pitäisi maksaa tartuntatautilain mukaista päivärahaa, mutta yritämme silti syyllistää teitä pysymään omalla tai työnantajanne kustannuksella kotona. Artisti maksaa."

IL: Pk-seudun kunnilta raju vaatimus: koronaan sairastuneisiin suhtauduttava kuin mihin tahansa hengitystieinfektioon

2022-01-05

Yle: Neljänsiä koronarokotuksia jaetaan nyt vakavasti immuunivajavaisille - Hanna Nohynekin mukaan omikron voi ratkaista sen, tarvitaanko nelosannos muillekin

Ensimmäisten koronarokotteiden antamisesta Suomessa tuli joulukuussa kuluneeksi vuosi. [...] Nyt jaetaan jo neljänsiä annoksia.

Neljännen rokoteannoksen piirissä ovat tällä hetkellä vakavasti immuunivajavaiset henkilöt. Näihin kuuluu esimerkiksi syöpäsairauteen sytostaattihoitoa saavat tai juuri elinsiirron saaneet potilaat. Elinsiirron läpikäyneet lääkitään immuunivastetta heikentävästi, jotta elimistö ei hylkisi uutta elintä. Tässä tilassa koronatartunta voisi olla katastrofi.

[...]

Neljännellä annoksella pyritään nostamaan immuniteetti valmiiksi kohtaamaan esimerkiksi kulovalkean lailla leviävä omikronvariantti. Isosta porukasta ei ole kyse: neljänteen piikkiin oikeutettuja on [THL:n ylilääkäri Hanna] Nohynekin mukaan parikymmentätuhatta henkeä.

Yle: Sairaanhoito Uudellamaalla kauttaaltaan ylikuormittunut - edes kaikkia välttämättömiä koronaepäilyjä ei enää pystytä testaamaan

Koronavirustartuntojen voimakas kasvu kuormittaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ensihoitoa, päivystyksiä ja päivystysapua tarjoavaa puhelinta.

- Toivomme, että ihmiset miettisivät, vaatiiko heidän oireensa välitöntä kiireellistä hoitoa vai voiko oireen hoitaa esimerkiksi seuraavana päivänä terveysasemalla tai itsehoito-ohjeilla, sanoo toimialajohtaja Maaret Castrén HUSin tiedotteessa.

Päivystysten lisäksi myös ensihoito on joulun jälkeen ollut entistäkin kuormittuneempi ja sinne on ohjautunut merkittävä määrä tarpeettomia hälytyksiä.

[...]

HUSin mukaan omikron on luomassa kokonaan uudenlaisen tautitilanteen.

- Tartuntojen ja altistumisten jatkuva kasvu on uhka yhteiskunnan ydintoiminnoille, jos suuri joukko terveydenhoidon tai monen muun oleellisen toimialan henkilöstöstä on poissa työpaikoilta, HUSin vs. johtajaylilääkäri Veli-Matti Ulander arvioi sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

HUSin testauskapasiteetti ei riitä enää edes välttämättömimpien koronaepäilyjen tutkimiseen. HUS kykenee ottamaan noin 7 000 näytettä päivässä ja jonot testaukseen ovat venyneet.

Sairaanhoitopiiri vaatiikin, että testaamisen, jäljittämisen ja karanteenien kriteereitä on muutettava.

Yle: Koronamääräyksiä rikkonut ravintola määrättiin kahdeksi viikoksi kiinni Pieksämäellä

Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on määrännyt pieksämäkeläisen Kiilan Kuppilan suljettavaksi kahden viikon määräajaksi koronatilanteesta johtuvien anniskelu- ja aukioloaikarajoitusten rikkomusten vuoksi, kertoo avi tiedotteessaan.

Ravintolan tulee keskeyttää ravitsemistoiminta ja pitää liike suljettuna asiakkailta ajalla 6.-20. tammikuuta.

Avi sai poliisilta tiedoksi, että uudenvuodenaaton jälkeisenä yönä kello 1.15 ravintolan sisätiloissa oli vielä ollut asiakkaita. Tilanne toistui seuraavana iltana, kun ravintolassa oli asiakkaita vielä ennen yhtätoista illalla.

2022-01-04

Yle: Jopa satoja bussivuoroja peruttu pääkaupunkiseudulla koronan takia, tilanteen pelätään vain jatkuvan

Liikennöitsijöiden henkilöstövaje on aiheuttanut bussivuorojen peruuntumisia Helsingin seudun joukkoliikenteessä.

Pelkästään tänään tiistaina HSL oli iltapäiväkolmeen mennessä ilmoittanut liki 50 vuoron perumisesta.

Asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

HSL:n joukkoliikennesuunnittelija Miska Peura kertoo, että merkittävänä tekijänä taustalla ovat kuskien sairastumiset ja koronakaranteenit.

[...]

Pääkaupunkiseudulla liikennöivä Nobina on joutunut perumaan viime päivien aikana jopa 200 bussivuoroa vuorokaudessa, sanoo yhtiön liikennejohtaja Mårten Winqvist.

Tarinan opetus: jos et halua sairastua kulkutautiin, älä matkusta julkisilla.

2022-01-03

Yle: HUSin Asko Järvinen varoittaa yhteiskunnan kriittisten toimintojen vaarantumisesta: "Meiltä loppuvat käytännössä työntekijät"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkärin Asko Järvisen mukaan korona vie kansalaisia peteihin ja karanteeneihin nyt sellaisella vauhdilla, että yhteiskunnan kannalta kriittisten alojen toiminta alkaa olla vaakalaudalla.

Hän peräänkuuluttaa viranomaisilta nopeaa toimintaa esimerkiksi karanteeniajan lyhentämisessä ja selkeiden toimintaohjeiden antamisessa.

[...]

- Tiedämme, että kahden päivän välein tartuntamäärät suunnilleen kaksinkertaistuvat. Sairaaloiden hoitoketju erikoissairaanhoidosta hoivaan ja kotihoitoon asti on vakavasti kuormittunut. Henkilöstön sairastuminen ja merkittävät potilasmäärät ovat vaikuttaneet siihen, että hoidon tarjoaminen ja organisoiminen alkaa olla hankalaa.

Järvisen mukaan koronan leviämisen kannalta ei olisi suurtakaan merkitystä, vaikka karanteeniaika vähennettäisiin esimerkiksi seitsemään päivään. Se kuitenkin auttaisi oireetonta henkilöstöä palaamaan töihin nykyistä nopeammin.

[...]

Ongelma on juuri nyt se, että testaus on pahasti ruuhkautunut.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla positiivisten koronatestien osuus kaikista testatuista on ajoittain yli 50 prosenttia, vaikka testiaikoja ei ole välttämättä ollut saatavissa kaikille oireisille.

Aikamoinen kehitys.

28.12.2021 HUSin testituloksista oli positiivisia 30 %. Kolmea päivää myöhemmin 31.12. luku oli 40 %, ja nyt, taas kolme päivää myöhemmin siis 50 %.

Jos yhteiskunnassa olisi haluttu painaa hätäjarrua, sen aika olisi ollut jo. Nyt epidemia vyöryy päällemme ja siinä käy sitten niin kuin käy.

Yle: Yhdysvalloissa tartuntalukujen odotetaan ylittävän pian jopa miljoonan päivässä - arkeen paluun alkaessa katse kääntyy sairaaloihin ja kouluihin

Yhdysvalloissa on todettu viime päivinä keskimäärin 400 000 uutta tartuntaa päivittäin. Asiantuntijat pelkäävät juhlapyhien jälkeen tartuntapiikkiä, joka johtaa miljoonien ihmisten eristämiseen lähiaikoina.

Washington Postin mukaan päivittäinen koronatartuntojen määrä saattaa nousta jopa miljoonaan.

[...]

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä yli 9 200 lentoa peruttiin tai viivästyi Yhdysvalloissa. Eilen sunnuntaina 2 650 lentoa peruttiin ja liki 8 600 oli myöhässä.

[...]

Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci varoitteli sunnuntaina, että uutiset omikronin lievemmistä oireista ei tuo helpotusta maan kiihtyvään tilanteeseen. Sairaalapotilaiden määrä on noussut maassa 31 prosenttia viime viikkoon verrattuna.

Kuukausikatsaus 22-01

Tämä on jatkoa viimekuiselle kuukausikatsaukselle.

Huom!
Tilastointi on muuttunut 5.8.2021 alkaen siten, että 14 vrk ilmaantuvuuksia ei enää lasketa vain edelliseltä 14 vuorokauden ajalta, vaan koko edeltävältä jaksolta, eli esim. 1.9.-1.10.2021.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 1227 299 185 165 285 172 60 59 89 299 285 152 105 205 93 44 11 5.2 4.1 12 60 73 8546
Ei-HUS 460 202 117 100 114 69 22 24 38 91 81 60 40 68 333 14 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16 3439
HUS-kerroin 2.7 1.5 1.6 1.6 2.5 2.4 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 2.5
Pirkanmaa 648 226 119 100 129 104 32 26 53 119 46 51 30 84 27 19 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13 4010

HUSista on taas tullut Suomen koronakeskus, vaikka siellä ei enää edes yritetä testata kaikkia oireisia, seurannasta puhumattakaan.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 866 1085 1275 614 289 86 31 272 593 339 313 426 1180 870 362 46 17 7.2 1.3 3.2 5.8 21 19666
Latvia 1.9M 556 872 1482 396 101 39 58 242 411 368 497 575 619 372 156 17 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14 14971
Ruotsi 10M 455 150 80 117 120 48 - 248 705 721 526 425 853 690 300 52 21 31 116 99 79 67 12898
Viro 1.3M 659 1005 1258 528 302 94 30 154 376 1288 1122 536 554 355 87 46 15 6.6 0.9 8.3 7.4 49 18318
Tanska 5.8M 2444 798 224 104 226 181 50 238 166 137 124 142 545 306 233 128 22 15 7.6 11 32 66 14134
Suomi 5.6M 693 244 130 121 168 101 34 35 54 155 144 88 60 110 51 23 6.0 3.5 2.0 5.0 23 34 4994
Norja 5.5M 1016 514 146 249 198 57 47 104 106 231 100 72 138 114 103 28 16 6.5 3.4 3.4 11 44 7280
Islanti 344k 1621 596 221 137 367 197 7.4 12 39 34 4.1 11 43 54 222 158 25 25 4.4 0.6 3.2 212 9017

Omikron on räjäyttänyt tartuntatilanteen kaikissa maissa. Suomen virallinen kahden viikon ilmaantuvuus nousi tänään yli 1000:n maagisen rajan, vaikka kuukauden keskiarvo ei vielä aivan niissä lukemissa pyörikään.

Se, että esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa tilanne ei näytä aivan niin pahalta kuin esimerkiksi Tanskassa, johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei testejä edes yritetä tehdä kaikille oireisille: HUSin alueella 50 % testeistä on positiivisia, mikä kertoo, ettei sairastuneista jää enää kiinni kuin murto-osa. Muista maista kuin Suomesta ja Ruotsista en osaa sanoa, kuinka todellisia niiden luvut ovat.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Liettua 2.7M 238 322 310 169 52 11 43 123 130 122 172 485 343 127 26 2.2 2.2 0.7 3.0 9.0 13 2.9 2776
Latvia 1.9M 203 497 278 74 11 22 73 127 124 146 243 290 222 72 17 1.6 1.0 1.0 3.2 4.7 8.1 0.0 2466
Ruotsi 10M 14 12 16 16 3.2 2.5 17 34 57 60 130 272 194 73 4.3 8.4 6.2 39 92 172 236 17 1501
Viro 1.3M 97 201 126 48 14 2.2 12 66 195 228 137 138 80 32 4.4 0.0 0.0 0.0 0.8 11 36 2.9 1460
Tanska 5.8M 62 31 9.7 12 5.8 2.5 3.1 5.2 11 9.7 43 137 76 20 11 4.5 1.7 1.5 5.3 20 62 15 566
Suomi 5.6M 42 32 16 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 12 17 13 19 28 7.4 2.4 1.4 0.2 1.2 1.4 19 35 3.0 287
Norja 5.5M 42 28 6.9 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 15 9.0 11 22 18 9.2 1.4 1.8 1.6 0.9 2.6 4.6 31 6.9 239
Islanti 344k 5.3 5.8 0.0 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 37 8.4 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0 23 5.6 108

Koronakuolleisuus ei ainakaan vielä ole suoraan seurannut räjähdysmäisesti kasvaneita tartuntatilastoja, mutta Suomessa tehdään silti koko korona-ajan yhden kuukauden kuolleisuusennätys. Edellinen ennätys tehtiin ensimmäisen aallon päätteeksi keväällä 2020.

Syy, ettei kuolleisuus ole kasvanut läheskään tautitapausten tahdissa, vaikuttavat olevan omikronin vaarattomampi olemus ja tietenkin hyvä rokotesuoja. Baltian maissa, joissa rokotuskattavuus on selvästi Pohjoismaita huonompi, on kuolleisuus merkittävästi suurempaa.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Italia 60M 962 199 75 102 146 73 19 83 273 501 371 280 348 610 563 38 26 6.2 5.2 9.1 37 98 10602
Britannia 68M 1977 797 824 692 633 673 308 62 45 106 182 540 1015 338 456 110 26 16 11 28 79 93 19618
Espanja 47M 1363 152 50 103 343 629 128 132 225 167 220 1007 300 300 597 331 232 81 9.9 12 37 192 14252
Ranska 65M 1710 362 105 175 441 263 41 203 507 763 454 438 307 245 905 245 114 19 10 12 25 81 15755
Saksa 84M 681 706 196 158 104 23 10 83 312 277 131 181 283 298 251 31 21 11 7.8 6.5 17 31 8594
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 1071 633 340 242 244 210 69 109 282 459 290 359 428 426 534 118 60 27 15 15 32 68 14273

Omikron on räjäyttänyt tapausten määrän myös Euroopan väkirikkaimmissa maissa. Samalla koko Euroopan tautitapausten keskiarvo on kääntynyt jyrkkään nousuun.

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 3.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Italia 60M 60 29 19 28 18 8.0 23 85 189 186 163 230 297 280 43 6.8 5.5 6.0 22 87 257 198 2282
Britannia 68M 52 64 56 60 40 5.2 3.8 11 54 261 462 212 174 62 9.4 10 33 76 166 365 25 21 2181
Espanja 47M 30 15 20 44 59 12 19 35 58 130 247 154 119 196 84 57 13 1.9 26 53 343 175 1915
Ranska 65M 71 22 14 34 38 11 23 74 135 135 170 169 176 243 71 20 5.5 6.2 15 65 318 52 1898
Saksa 84M 118 70 23 18 6.4 8.2 27 64 77 73 164 272 198 74 11 2.4 1.7 2.0 5.3 22 69 8.9 1345
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 124 129 76 44 25 11 28 74 149 142 175 231 214 198 58 18 10 11 22 56 174 48 2050

Tautitapausten määrän jyrkkä nousu Euroopassa ei kuitenkaan näy kuolleisuudessa, joka on joissain maissa selvässä nousussa, mutta Euroopan-laajuisesti kuitenkin hienoisessa laskussa.

Syynä vähäisiin kuolemantapausten määrään täytyy tässäkin tapauksessa olla omikronin suhteellinen vaarattomuus ja tämänkin kuukauden aikana kasvanut rokotekattavuus.

Nyt jää jännättäväksi, kuinka paljon uusi aalto ehtii sekoittaa yhdyskuntaa ennen kuin se toivottavasti tukahduttaa itsensä.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi on jälkijunassa vahvistusrokotusten kanssa

[EU:n rokotukset 3.1.2022: Ensimmäinen rokote annettu] Tämä on jatkoa viimekuiselle rokotuskatsaukselle.
Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Suomen rokotusprosentti on noussut vain puolellatoista prosenttiyksiköllä, mutta se on riittänyt sijoituksen nostamiseen yhdellä pykälällä kuudenneksi.

Bulgaria ja Romania taistelevat aivan omassa sarjassaan rokotusten välttelyssä.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 3.1.2022: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Suomen rokotusmäärä on noussut kahdella prosenttiyksiköllä, millä olemme nousseet Italian ohi seitsemänneksi.

Tehosterokotteiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 3.1.2022: Tehosterokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Suomi on ottanut hyvin rauhallisen tahdin tehosterokotuksiin, aivan kuten tehtiin toisen rokotuskierroksen kanssa. Senpä takia olemme vähemmän kunniakkaalla sijalla 19 tehosterokotusten määrässä. Rokotustahtimme on kuitenkin selvästi jyrkkenemässä, sillä kuukaudessa rokotusmäärämme on noussut 15 prosenttiyksiköllä.


2021-12 - Joulukuu 2021

2021-12-31

HS: Ylilääkäri: Helsingissä jo 40 prosenttia testeistä positiivisia - "Testaamalla ja jäljittämällä ei pystytä enää epidemian tehokkaaseen rajaamiseen"

Koronavirustapausten tartunnanjäljitys on käytännössä lopetettu Helsingissä, kertoi kaupungin epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi Ylen Radio Suomen Päivän haastattelussa perjantaina.

Isosomppi kertoo Ylelle, että jäljitystä tehdään enää "rajatuissa korkean riskin tilanteissa". Näitä ovat tartunnat sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Isosompin mukaan niissä jäljityksellä on edelleen tehoa.

Jos 40 prosenttia testeistä on positiivisia, tarkoittaa se sitä, että tänään todetut 11334 tartuntaa ovat vain jäävuoren huippu ja että Suomen ilmaantuvuus voi olla kuinka monta tuhatta tahansa.

2021-12-30

HS: Pandemia hävitti yhden influenssalinjan - rokottaminen voi helpottua

Pandemian aikana monet muut hengitystievirukset, kuten influenssa ja rsv, ovat jättäneet ihmiset pitkälti rauhaan.

Kohta kaksi vuotta kestänyt kamppailu koronavirusta vastaan on vienyt tilaa tutummilta taudinaiheuttajilta.

Matkustuskiellot, ravintolasulut, etätyö, käsienpesu ja maskit ovat iskeneet viruksiin laajalla rintamalla.

Havainnot Influenssaviruksista ovat vuoden 2020 keväästä vähentyneet maailmassa 99 prosenttia, vaikka testaaminen ei ole vähentynyt.

Nyt näyttää siltä, että yksi kokonainen influenssaviruslinja on ajautunut sukupuuttoon, raportoi Melbournen yliopiston mikrobiologi Marios Koutsakos työtovereineen Nature Reviews Microbiology -tiedelehdessä.

Ihmisille vuosittain tautia aiheuttavat influenssavirukset jakaantuvat kahteen päätyyppiin A ja B.

Kolme neljästä influenssasta johtuu tavallisesti A-viruksista ja neljäsosa B-viruksista. Influenssa B jakaantuu vielä kahteen kehityslinjaan, Victoriaan ja Yamagataan, joista jälkimmäinen näyttää kadonneen.

2021-12-29

HS: Tiedot Britanniasta: Omikron­muunnos aiheuttaa 40-60 prosenttia lievempää tautia kuin deltamuunnos - Suomessa sairaalassa yksittäisiä omikronpotilaita

Suomessa on tällä hetkellä sairaalahoidossa potilaita koronaviruksen omikronmuunnoksen aiheuttaman taudin vuoksi.

Näin kertoi johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

"Kolmisen tuntia sitten kuulin, että on yksittäisiä potilaita, jotka ovat sairaalassa, mutta heitä on liian vähän, jotta voitaisiin sanoa mitään omikronin vakavuudesta Suomessa2, Voipio-Pulkki sanoi keskiviikkona iltapäivällä tiedotustilaisuudessa.

[...]

Omikronmuunnoksen vakavuudesta on odotettu lisätietoja, sillä Etelä-Afrikassa sen on havaittu aiheuttaneen lievempää tautimuotoa kuin deltamuunnos.

Nyt tietoja on kantautunut myös Englannista ja Skotlannista. Siellä tehdyissä tutkimuksissa omikronmuunnos on aiheuttanut 40-60 prosenttia lievempää tautia kuin deltavariantti.

"Eli omikronmuunnoksen aiheuttama tauti harvemmin johtaa sairaalahoidon tarpeeseen", sanoi johtaja Mika Salminen THL:stä tilaisuudessa.

"Samansuuntaista tietoa tulee muualtakin maailmasta. Nämä ovat ehkä kaksi ensimmäistä kunnollista, vakavasti otettavaa tutkimusta asiasta."

Salminen kuitenkin huomautti, että tutkimuksissa tapausmäärät olivat vielä varsin pieniä.

HS: Oman lapsen rokottaminen jäi perheiden harkinnan varaan - Asiantuntijat kertovat, mihin tietoihin päätöksen voi perustaa

Perusterveiden lasten koronarokotukset ovat käynnistyneet jo vilkkaasti osassa kunnista.

Koronarokotukset avattiin Suomessa myös perusterveille 5-11-vuotiaille lapsille joulun alla, jolloin Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti asiasta. Siihen saakka rokotusta suositeltiin vain riskiryhmään kuuluville 5-11-vuotiaille.

Myös lasten rokotusten järjestäminen on kuntien vastuulla. Osa kunnista on avannut lasten rokotusten ajanvarauksen. Vapaat ajat ovat menneet nopeasti.

Yle: Matkailijoiden maahantulo on myös helpottunut: Suomi on alkanut hyväksyä kolmansien maiden koronatodistukset

Viime aikoina Suomi on kiristänyt maahantulon edellytyksiä alkamalla vaatia koronapassin lisäksi enintään 48 tuntia vanhoja todistuksia koronatestistä. Toisaalta on myös tehty yksi helpotus.

Joulukuun 23. päivä alkaen Suomi on hyväksynyt myös EU:n ulkopuoliset koronatodistukset koronapassiksi.

Päätös helpottaa monia kolmansista maista saapuvia turisteja, koska heillä on käytössä todistus, jota ei ole voinut lukea EU:ssa käytössä olevilla digitaalisilla lukijoilla.

Uuden lain mukaan toiminnanharjoittajat saavat tarkistaa EU:n ulkopuoliset todistukset manuaalisesti ilman koronatodistuksen lukija -sovellusta.

2021-12-28

Yle: HUS-alueen koronatestinäytteistä lähes kolmasosa positiivisia

HUS-alueen koronanäytteistä 31,5 prosenttia on positiivisia.

Asiasta kertoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Twitterissä.

Lehtonen kirjoittaa, että maanantaina HUSissa ylitettiin 2 000 positiivisen koronanäytteen päivittäinen raja. 6 403 tutkitusta näytteestä positiivisia oli 2 018 kappaletta.

Tämä tarkoittaa käytännössä pakolla sitä, että HUSin alueella koronasairaita on valtavasti enemmän kuin virallisten lukujen mukaan, mahdollisesti jopa moninkertainen määrä. Tanskassa, jossa yhteä harvoista Euroopan maista vielä yritetään kokeilla pitää tilanne selvillä, virallinen ilmaantuvuus on moninkertaistunut kuukadessa yli 2900:an, eli lähes kolme prosenttia tanskalaisista saa virallisesti koronan aina kahden viikon aikana. Se on niin suuri luku, että taudin pitäisi alkaa pian polttaa itsensä väsyksiin.

Onko mitään perusteltua syytä olettaa, että Suomen tilanne olisi nyt erilainen?

Yle: Eduskunta hyväksyi hoitohenkilökunnan "pakkorokotukset"

Eduskunnan istuntotauko katkesi tiistaina, kun kansanedustajat riensivät päättämään hoitohenkilökunnan pakollisista koronarokotuksista.

Eduskunta äänesti tartuntatautilain väliaikaisen pykälän hyväksymisestä täysistunnossa. Lakimuutos hyväksyttiin äänin 107-32.

[...]

Hallituksen esitys rokotusten edellyttämisestä kirvoitti kiivaan keskustelun. Aiheesta pidettiin yli 40 puheenvuoroa. Perussuomalaiset vastusti esitystä ja jätti lausuman, jossa vaaditaan hoitohenkilöstön pikatestaamista rokotusten edellyttämisen sijaan.

[...]

Myös kristillisdemokraatit kannatti lain hylkäämistä. Puolue piti vaihtoehtona niin ikään hoitajien testaamista.

Yle: Vakavasti immuunipuutteisille annetaan neljäs koronarokote - kolmannen rokotteen annosväli lyhenee alle 60-vuotiailla

Soite on linjannut, että kaikki alle 60-vuotiaat voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 4 kuukautta.

[...]

Soite on linjannut THL:n suosituksen mukaisesti, että 12 vuotta täyttäneet voimakkaasti immuunipuutteiset voivat saada neljännen koronarokoteannoksen.

Neljännen rokotteen voi saada, kun kolmannesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Yle: Nokian renkailla koronarokotuksen voi saada nyt työpaikalla - kolmessa päivässä on rokotettu jo 120 ihmistä

Tiistaiaamuna Nokian renkaiden päärakennuksen aulassa on rauhallista. Tuotantotyöntekijä Jari Koivisto on saanut juuri kolmannen koronarokotuksen ja istuu odottamassa 15 minuutin kulumista.

Koivisto kuuluu riskiryhmään ja rokotteen ottaminen on hänelle luonnollista. Se, että tällä kertaa piikin sai työpaikalla, saa häneltä kiitosta.

- Onhan se tosi kätevää, ettei tarvitse varta vasten lähteä minnekään vaan rokotuksen ottaminen onnistuu työpäivän aikana.

YLe: Tartunnanjäljityksestä on tullut pääkaupunkiseudulla lähes mahdotonta - suuri osa altistuneista saa puhelun vasta eristysajan päätyttyä

Koronan päivittäiset tartuntamäärät ovat kasvaneet loppuvuodesta räjähdysmäisesti, ja etenkin pääkaupunkiseudulla tartunnanjäljitys on tullut liki mahdottomaksi.

Helsingin epidemiologisen toiminnan infektiolääkäri Terhi Heinäsmäki ja Espoon terveyspalvelujen johtaja Markus Paananen kertovat, että uusia tartuntoja kirjataan nyt niin paljon, ettei jäljitys pysy perässä.

Taudin laajasta leviämisestä kertoo se, että Paanasen mukaan jopa 90 prosenttia tartunnan lähteistä jää tuntemattomaksi.

Helsingissä tartunnanjäljittäjiä on tällä hetkellä vajaat sata, ja ylimääräistä henkilökuntaa silloin tällöin. Espoossa jäljitystä tekee noin 150 henkilöä, mutta Paanasen mukaan kasvaneisiin tapausmääriin vastaaminen vaatisi yli 400 jäljittäjää pelkästään Espoon alueelle.

- Tällä hetkellä arviolta puolet jäljitetyistä saa soiton vasta sen jälkeen, kun se itse eristys on jo päättynyt. Teemme siis paljon tällaista jälkikäteistä toteamista, joka ei auta epidemian torjunnassa lainkaan, Paananen kertoo.

Myös Heinäsmäki arvioi, että laajamittaisesta jäljityksestä ei vallitsevassa epidemiatilanteessa ole juuri hyötyä, mutta se kuluttaa paljon resursseja.

Edellisen suuren tartunta-aallon aikana Helsingissä työskenteli nelisensataa tartunnanjäljittäjää, mutta resursseja on sittemmin nipistetty muuhun toimintaan. Rokotteet ovat muuttaneet arviota jäljityksen tarpeesta.

- Meillä on hyvä rokotuskattavuus ja rokote suojaa vakavilta taudeilta. Laaja tartunnanjäljitys on nyt lääketieteellisesti aika turhaa, Heinäsmäki sanoo.

Aftonbladet: Vaccinets effekt borta efter nio månader

Coronavaccinets effekt kan vara borta efter nio månader, visar en studie från Umeå universitet.
Allra snabbast går det för de som är äldst och skörast.
- Det är olyckligt för de råkar mest illa ut om de får covid, professorn Peter Nordström.
Samma på finska:
Otsikko: Rokotteen teho poissa yhdeksän kuukauden jälkeen

Ingressi: Koronarokotteen vaikutus saattaa olla poiss yhdeksän kuukauden jälkeen, osoittaa Umeån yliopiston tutkimus.
Kaikkein nopeiten vaikutus lakkaa vanhimmilla ja hauraimmilla.
- Se on valitettavaa, koska heille käy kaikkein huonoimmin, jos saavat covidin, [sanoo?] professori Peter Nordström.

Artikkelissa kerrotaan rokotteen tehon vaikutuksesta seuraavaa:
Tutkimus perustuu 5.8 miljoonan yksilöön, joita on seurattu yhdeksän kuukautta, ja näyttää miten rokotteen tho laskee ajan myötä.

- Riippumatta rokotteestä näyttää teho puolituvan puolessa vuodessa toisesta rokotuskerrasta, sanoo Peter Nordström.

Seitsemän kuukauden kuluttua teho on laskenut 23 prosenttiin ja yhdeksän kuukauden jälkeen tutkijat eivät enää kyenneet näkemään mitään vaikutusta. Nopeiten teho laskee vanhoilla ihmisillä.

Artikkelissa kerrotaan myös, että rokotteiden teho laskee miehillä nopeammin kuin naisilla, ja että Astra Zenecan rokotteen teho katoaa jo neljässä kuukaudessa.

2021-12-26

IL: Koronavirus vetää itseltään mattoa alta, epäilee tanskalaistutkija - "Voi olla, että virus on ajanut itsensä nurkkaan"

Tanskalainen tartuntatautien professori Jens Lundgren arvioi televisiohaastattelussa, että omikronmuunnos voi nopeuttaa koronapandemian loppumista, uutisoi Aftonbladet.

- Voi tosiaan olla, että virus on ajanut itsensä nurkkaan, josta se ei pääse eteenpäin. Toisin sanoen se ei voi tehdä uusia versioita, jotka ovat kilpailukykyisiä Omikronin kanssa, hän sanoo ruotsalaiselle TV2 Nyheterille.

Omikronmuunnos löydettiin Etelä-Afrikasta marraskuun lopussa ja on sittemmin levinnyt huimaa vauhtia ympäri maailmaa.

[...]

- Omikronmuunnos haastaa nykyään monia maita, koska tartuntojen lisääntyminen on niin rajua. Siksi se on iso ongelma lyhyellä tähtäimellä,

- Mutta se voi olla myös etu pitkällä tähtäimellä, jotta voimme lyhentää pandemiaa, Heunikke arvioi Aftonbladetille. Uutta tutkimustietoa

Etelä-Afrikan terveysviranomaisten tuoreen tutkimuksen mukaan omikronmuunnos aiheuttaa vähemmän sairaalahoitoa vaativia koronatapauksia kuin deltamuunnos.

Lokakuun ja joulukuun alun välisen tiedon mukaan omikronmuunnokseen sairastunut henkilö joutui maassa sairaalaan 80 prosenttia pienemmällä todennäköisyydellä.

Puolestaan tuoreen brittitutkimuksen mukaan omikronmuunnoksen saaneet koronaviruspotilaat tarvitsevat sairaalahoitoa 50-70 prosenttia epätodennäköisemmin aiempiin muunnoksiin verrattuna.

Tanskassa, jossa kansaa vielä - päin vastoin kuin esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa - testataan, on ilmaantuvuus räjähtänyt joulukuun aikana melkein 3000:een. Kolme prosenttia kansasta saa siis virallisestikin taudin aina kahden viikon aikana. Tätä vauhtia tauti siis kiertäisi koko kansan läpi reilussa vuodessa. Kun kuitenkin suurella osalla ihmisiä on rokotuksia ja jotkut ovat taudin sairastaneet jo ennalta, en yllättyisi yhtään, jos Tanskankin luku alkaisi lähiviikkoina laskea ihan itsellään.

2021-12-22

Yle: Tässä ovat uudet koronarajoitukset: Ravintolat suljettava pian entistä aiemmin, koronapassin käyttö keskeytyy osittain

Hallitus päätti tiistaina uusista rajoituksista vaikeutuneen koronatilanteen suitsimiseksi.

Yle: Israel alkaa tarjota neljättä koronarokoteannosta osalle väestöstään

Israelissa aletaan tarjota neljättä koronarokoteannosta muun muassa yli 60-vuotiaille ja terveydenhoitoalalla työskenteleville ihmisille, kertoo maan pääministeri Naftali Bennett.

Tarkoituksena on hidastaa koronaviruksen omikronmuunnoksen leviämistä. Hallinnon lehdistöedustajan mukaan Israel on maailman ensimmäinen neljättä rokoteannosta tarjoava valtio.

2021-12-21

Yle: EU:n alueelle hyväksyttiin viides rokote

EU:n alainen Euroopan lääkevirasto EMA ilmoitti maanantaina, että se hyväksyy käyttöön yhdysvaltalaisyhtiö Novavaxin koronarokotteen.

Lääkevirasto ilmoitti suosittelevansa ehdollista myyntilupaa Novavaxin valmistamalle Nuvaxovid-rokotteelle koronan estämiseksi yli 18-vuotiailta.

Novavaxin rokote on viides EMA:n hyväksymä koronarokote. Aiemmin hyväksynnän ovat saaneet Pfizerin ja Biontechin, Modernan, Astra Zenecan sekä Johnson & Johnsonin rokotteet.

Yhtiön rokote edustaa perinteisempää rokoteteknologiaa kuin koronarokotteiden yhteydessä yleistyneet mrna-rokotteet. Novavax on toivonut tämän vähentävän koronarokotteen ottamiseen liittyvää epäröintiä.

Yle: Omikron nyt hallitseva muunnos USA:ssa - uusista tartunnoista yli 70 prosentin arvioidaan olevan omikronin aiheuttamia

Omikron on syrjäyttänyt deltan koronaviruksen hallitsevana muunnoksena Yhdysvalloissa, kertovat maan terveysviranomaiset.

Joulukuun 18. päivään loppuneen, viikon mittaisen tarkastelujakson aikana todetuista tartunnoista päälle 73 prosentin arvioidaan olevan omikronin aiheuttamia, uutisoi CNN. Asia käy ilmi Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n datasta.

Yle: Ruotsi alkaa vaatia koronapassia muista Pohjoismaista saapuvilta

Ruotsi vaatii koronapassin muista Pohjoismaista saapuvilta matkustajilta tiistaista alkaen.

Ruotsissa työssä käyville tai opiskelijoille suositellaan koronatestiä kerran viikossa, vaikka henkilöillä olisikin koronapassi. Rajatyöntekijöitä testisuositus ei kuitekaan koske.

Yle: Maahantuloon muutoksia tästä päivästä alkaen - kolmansista maista saapuvilta rokotetuilta vaaditaan myös negatiivinen testitulos

EU:n ja Schengen-maiden ulkopuolelta Suomeen tulevilta matkailijoilta aletaan tiistaista alkaen vaatia alle kaksi vuorokautta vanha negatiivinen koronatesti. Lisäksi heillä täytyy olla rokotustodistus.

Samassa yhteydessä luovutaan eteläisen Afrikan valtioita koskevista erityisrajoituksista, sillä omikronmuunnos on jo levinnyt laajasti maailmalla, todetaan Valtioneuvoston tiedotteessa.

2021-12-20

Yle: Vielä uusi käänne hoitajien palkkiokiistaan: HUS maksaa palkanlisät sittenkin, Risto Rautava: "Ei olisi reilua, että päätökset kumottaisiin"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin hallitus päätti tänään, että jo luvattuja hoitajien palkkalisiä ei perutakaan. Lisäpalkkiot maksetaan ennalta ilmoitetulla tavalla. Asian vahvisti Ylelle HUSin hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok). - HUSin hallitus teki kokonaisarvion. Tulimme siihen lopputulokseen, että kun tiettyjen tulosyksiköiden toimialajohtajat olivat jo luvanneet nämä korotukset, ja osa oli jo maksettukin, niin ei olisi reilua, että lisäpalkkiopäätökset kumottaisiin, Rautava sanoi.

Päätös koskee kolmea HYKSin tulosyksikköä: pää- ja kaulakeskusta, sydän- ja keuhkokeskusta ja vatsakeskusta.

Tulosyksiköille oli luvattu määräaikaisia tehtävälisiä marras-helmikuulle hoitajapulan ja työn ylikuormituksen vuoksi. Luvattujen palkkioiden suuruus on 200-300 euroa kuukaudessa työntekijää kohden.

Asiasta nousi kohu, kun HUSin vt. toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi ilmoitti toissa viikolla, että se keskeyttää lisäpalkkioiden maksamisen ja tuo lisäpalkkiot takaisin suunnittelupöydälle.

Lisäksi eilen sunnuntaina Risto Rautava vahvisti perumiset Helsingin Sanomille.

Päätökset lisäpalkkioista olivat tehneet tulosyksiköiden johtajat. Niistä oli ehditty ilmoittaa henkilökunnalle ja osa oli jo siirtynyt maksuun.

2021-12-17

IS: Etelä-Afrikasta kantautuu rohkaisevia tietoja omikronista - "Muun maailman ei ole syytä pelätä"

Etelä-Afrikassa raportoitiin keskiviikkona ennätysmäärä uusia koronavirustartuntoja, kertoo muun muassa Reuters. Maassa käynnissä olevan neljännen epidemia-aallon uskotaan saaneen vauhtia erityisesti viruksen omikronvariantista, joka tunnistettiin eteläisen Afrikan alueella nelisen viikkoa sitten.

[...]

Koko Etelä-Afrikan tartuntakäyrä kohoaa edelleen lähes pystysuoraan ylöspäin. Brittilehti Telegraphin mukaan data viittaa kuitenkin siihen, että omikronin eteneminen saattaa olla jo hiipumassa niillä alueilla, joilla muunnos ryöpsähti ensimmäisenä valloilleen.

Esimerkiksi Johannesburgia ympäröivässä Gautengin provinssissa tartuntojen määrä lähti hurjaan nousuun marraskuussa, mutta nyt tilanne vaikuttaa tasaantuneen. Myös Tshwanen alueella tartunnat näyttäisivät vähenevän seitsemän päivän liukuvan keskiarvon perusteella.

Merkille on pantu Etelä-Afrikassa myös se, että kuolemaan johtaneiden koronatapausten määrä on pudonnut merkittävästi omikronin ilmaantumisen jälkeen. Deltavariantin vallitessa noin kolme prosenttia tartunnan saaneista kuoli, mutta nyt vastaava lukema on enää 0,5 prosenttia.

Koronaan kuolleisuus ei ole missään vaiheessa pandemiaa ollut Etelä-Afrikassa yhtä alhaisella tasolla. Se on ollut nyt paikoin peräti kymmenen kertaa vähäisempää kuin esimerkiksi viime vuoden syyskuussa, jolloin maassa elettiin ensimmäisen ja toisen korona-aallon välistä suvantoaikaa.

Varovaisuutta lisää se, että vakavat sairastumiset ja kuolemat seuraavat usein viiveellä tartuntojen toteamisesta. Kun Etelä-Afrikasta kantautui jo varhain uutisia omikronin aiheuttamien oireiden lievästä laadusta, tutkijat varoittivat, että todellisuus saattaa olla muutaman viikon kuluttua toinen.

Telegraphin haastattelema Johannesburgin yliopiston tutkija Peter Streicher kuitenkin huomauttaa, että viive tartunnan ja kuoleman välillä on Etelä-Afrikassa vain keskimäärin 10 päivää, sillä tartunnat todetaan useimmiten vasta siinä vaiheessa, kun potilaat joutuvat sairaalaan. Streicherin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että omikronin pitäisi jo näkyä maan kuolintilastoissa.

HS: Omikron laajenee pääkaupunkiseudun valtavirukseksi todennäköisesti tänään - Hus arvioi, että tautitapausten määrä tulee olemaan todella korkea

Koronaviruksen omikron-muunnos voi olla pääkaupunkiseudulla valtavirus jo tänään.

Asiasta kertoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Ylen aamussa perjantaina. Lehtosen mukaan jo 40 prosenttia koronatartunnoista ja -epäilyistä oli torstaina helposti tarttuvaa ja rokotesuojaa osin kiertävää omikronvarianttia.

Vielä viime viikolla lukema oli 6-7 prosenttia ja keskiviikkona 25.

Yle: THL: Koronarokotusten aikaväli lyhenee 2. ja 3. annoksen välillä - riskiryhmät ja yli 60-vuotiaat voivat saada rokotuksen jo 3 kuukauden kuluttua aiemmasta

Riskiryhmiin kuuluvat ja 60 vuotta täyttäneet voivat nyt saada kolmannen koronarokoteannoksen, kun toisesta annoksesta on kulunut 3-4 kuukautta. Alle 60-vuotiaat riskiryhmiin kuulumattomat voivat saada kolmannen annoksen 4-6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

2021-12-16

IS: Perustuslakivaliokunta: Hoitajilta rokotesuojaa vaativa lakiehdotus perustuslain mukainen

Lakiehdotus sote-henkilöstön rokotesuojasta on perustuslain mukainen, sanoo eduskunnan perustuslakivaliokunta lausunnossaan. Valiokunnan lausunto on yksimielinen.

Hallitus esitti viime viikolla tartuntatautilakiin uutta pykälää, jonka mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöltä voitaisiin vaatia koronavirusrokotusta. Sote-alalla työskentelevällä olisi lakiesityksen mukaan vastaisuudessa oltava suoja koronaa vastaan rokotusten tai sairastetun taudin kautta.

HS: Omikronmuunnos leviää kolme kertaa nopeammin kuin nykyinen delta - Terveillä alle 60-vuotiailla vakavan taudin uhka ei näytä kuitenkaan kasvaneen

Alkaa näyttää varsin selvältä, että omikron leviää helpommin kuin deltavariantti, sanoi [THL:n johtava asiantuntija Carita] Savolainen-Kopra.

Viruksen tarttuvuutta kuvataan r-luvulla. R-luku kertoo, kuinka monelle ihmiselle tartunnan saanut keskimäärin levittää tautia eteenpäin.

Tällä hetkellä Suomessa r-luvuksi arvioidaan 1,0-1,1, kun deltavariantti aiheuttaa suurimman osan tartunnoista.

"Omikronille luvuksi on arvioitu 3-4, eli se olisi noin kolme kertaa tartuttavampi", Savolainen-Kopra sanoi.

2021-12-15

IS: Tutkimus: Tällaisen suojan kaksi Pfizerin rokoteannosta antaa omikronilta

Etelä-Afrikassa julkaistun tutkimuksen mukaan kaksi annosta Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta antaa noin 70-prosenttisen suojan koronan omikronmuunnoksen aiheuttamalta vakavalta taudilta. Tutkimus perustuu 78 000 pcr-testin tulokseen, jotka on tehty Etelä-Afrikassa marras-joulukuussa.

[...]

Kahden rokoteannoksen teho tartuntaa vastaan oli tutkimuksen mukaan omikronin kohdalla 33 prosenttia.

Eipä ole kaksinen teho.
Britanniassa julkaistujen alustavien tutkimustulosten mukaan kolmas annos Pfizerin rokotetta nostaa suojan oireista koronatautia vastaan taas 75 prosenttiin myös omikronin kohdalla. Tutkimuksen mukaan Pfizerin tehosteannos toimii lähes yhtä hyvin myös silloin, jos sitä ennen on ottanut kaksi AstraZenecan rokoteannosta.
Olisiko aika nopeuttaa kolmansia rokotuksia, joissa olemme Euroopan häntäpäässä?
Pfizerin mukaan yhtiön suun kautta otettava koronatabletti vähentää sairaalahoidon tarvetta ja kuolemia riskiryhmillä lähes 90 prosentilla.

Luku perustuu kliiniseen tutkimukseen, jossa on ollut mukana yli 2 200 vapaaehtoista. Samansuuntaisia alustavia tuloksia saatiin jo viime kuussa.

Kliinisten kokeiden perusteella lääke vähensi sairaalahoidon tarvetta koronatartunnan saaneilla riskiryhmäläisillä 89 prosentilla, jos lääke otettiin kolmen päivän sisällä oireiden alkamisesta. Viiden päivän sisällä otettuna teho oli 88 prosenttia.

Plaseboryhmässä kuolemantapauksia oli 12. Lääkettä saaneiden ryhmässä ei tapahtunut yhtään kuolemaa. Tutkimuksessa todetut sivuvaikutukset olivat enimmäkseen lieviä.

Paxlovid-niminen koronalääke toimi Pfizerin mukaan laboratoriokokeissa myös omikronmuunnosta vastaan.

HS: Koronarokotusten haitoista on tehty yli 20 000 ilmoitusta, varmistettuja rokotteen aiheuttamia kuolemia on kaksi

Suurin osa ilmoitetuista koronarokotteen haitoista on ollut lieviä ja ohimeneviä, esimerkiksi pistoskohdan kipua, päänsärkyä ja kuumetta. Joukossa on kuitenkin myös vahvoja allergisia reaktioita ja sydänlihastulehduksia.

"Haittailmoituksista pyritään löytämään merkkejä siitä, ovatko rokotteet aiheuttaneet jotakin uutta ja yllättävää. Jokainen niistä käydään läpi ja usein ilmoittajilta pyydetään lisätietoa. Näin päivitetään rokotteiden kansainvälistä turvallisuusprofiilia jatkuvasti", Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean lääketurvallisuuspäällikkö Liisa Näveri sanoo.

Rokotteen turvallisuusongelman pitää varmistua tieteellisessä arvioinnissa, jotta tuotetietoja ja rokotusohjeita päivitetään.

Toistaiseksi kahden suomalaisen kuolema on voitu aukottomasti yhdistää saatuun koronarokotteeseen, käy ilmi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean rekistereistä.

Toinen niistä liittyy Astra Zenecan rokotteen aiheuttamaan veren hyytymishäiriöön. Toisesta kuolemasta Fimea ei kerro yksityiskohta.

HS: Maskipakko palasi HSL:n julkiseen liikenteeseen: "Erilaiset variantit leviävät, ja tartunta­luvut ovat nousussa"

Helsingin seudun liikenteessä on kiristetty kasvomaskien käytön ohjeistusta. Tästedes HSL-alueen julkisen liikenteen käyttö edellyttää kasvomaskin käyttöä aina, kun sen käyttämiseen ei ole erityistä estettä.

"HSL on kiristänyt ohjeistusta. Edellytämme nyt asiakkailta maskin käyttöä", sanoo HSL:n toimitusjohtaja Mika Nykänen.

Syksyn ajan HSL:n liikenteessä on ollut voimassa maskipakkoa lievempi suositus maskien käytöstä. Sitä ennen julkisissa kulkuvälineissä oli koronaviruksen takia maskipakko.

Mutta onko pakko, jos ei halua? Kuten Tampereellakin: ei ole. Suosituksen kutsuminen välillä suositukseksi ja välillä pakoksi ei muuta mitään. Valitettavasti tämmöinen uuskielen käyttö kadottaa sanan "pakko" merkityksen, aivan kuten kävi sanalle "karanteeni" sanayhdistelmähirviön "omaehtoinen karanteeni" saattelemana.

2021-12-13

Yle: Omikrontartunnat lähtivät räjähdysmäiseen nousuun Norjassa ja Tanskassa - nyt tilanne vaikuttaa samalta HUS-alueella, sanoo Lasse Lehtonen

Omikronmuunnos vaikuttaa leviävän nyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella. HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan se käy ilmi positiivisista koronanäytteistä.

S-geeninegatiivisten näytteiden osuus on kymmenkertaistunut viikossa. S-geeninegatiivisuus viittaa vahvasti omikronmuunnokseen.

- Kehitys näyttää kovasti samankaltaiselta kuin Tanskassa ja Norjassa. Olemme ehkä muutaman päivän jäljessä, mutta on hyvin todennäköistä, että omikron leviää nyt väestössä, Lehtonen sanoo Ylelle.

Yle: Lasten koronarokotteita odotetaan maahan tällä viikolla - rokotukset alkavat aikaisintaan loppuviikolla

Riskiryhmiin kuuluvien 5-11-vuotiaiden lasten rokotukset saattavat alkaa aikaisintaan tämän viikon lopulla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo, että tällä viikolla Suomeen tulee 162 000 lasten rokoteannosta. Seuraavat toimitukset tulevat viikolla 1, jolloin saadaan 78 000 annosta. Seuraavien erien tulosta ei Kontion mukaan ole vielä päätetty.

2021-12-12

Yle: Nohynek: Lähipäivinä pohdinnassa, onko koronarokotusväliä syytä lyhentää kolmeen kuukauteen

Koronarokotuksista Suomessa päättävät pohtivat alkavalla viikolla, onko aihetta nopeuttaa rokotustahtia, kertoo ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Euroopan lääkevirasto EMA ilmoitti äskettäin, että valtiot voivat harkita kolmen kuukauden rokotusväliä, vaikka EMAn virallinen suositus on kuusi kuukautta toisen ja kolmannen annoksen välillä.

Suomessa koronan toisen ja kolmannen piikin rokotusvälinä suositeltiin joulukuun alkuun asti vähintään kuutta kuukautta.

- Kyse on siitä, mitä pyritään estämään. Rokotteen suojateho vakavaa koronatautia vastaan säilyy erittäin hyvänä ainakin kuusi kuukautta, paitsi hyvin vanhoilla ja riskiryhmiin kuuluvilla. Siinä mielessä vakavan koronataudin estämisessä 5-6 kuukautta on oikein hyvä rokotusväli. Jos kuitenkin halutaan lisätä suojaa omikronmuunnoksen läpäisytartunnoissa, jotka tähän asti ovat olleet valtaosin lieviä, silloin kolmen kuukauden rokotusvälikin on mahdollinen, Nohynek vertaa.

Samaan aikaan toisaalla: Suomi on tehosterokotteissa aivan EU:n häntäpäässä 9.2 %:n rokotuskattavuudellamme (6.9 % OurWorldInDatan vertailukelpoisen lukeman mukaan). Edellämme ovat Itävalta (31.4 %), Unkari (30.2 %), Malta (29.0 %), Irlanti (22.4 %), Saksa (22.3 %), Belgia (21.3 %), Kreikka (21.2 %), Portugali (18.9 %), Kypros (18.8 %), Italia (18.7 %), Ranska (18.0 %), Slovenia (16.7 %), Liettua (16.3 %), Luxemburg (14.9 %), Ruotsi (14.4 %), Espanja (12.9 %) ja Puola (12.9 %).
Nohynekin mukaan Britanniasta juuri saaduista tutkimustiedoista ilmeni, että vajaasta 600 todetusta omikrontartunnasta yksikään ei ollut johtanut vakavaan sairaalahoitoa vaatineeseen sairastumiseen.

- Toisen rokoteannoksen jälkeen suojateho oli tuon analyysin mukaan 20 prosenttia lievää infektiota vastaan. Suojateho omikronin aiheuttamaa lievää sairastumista vastaan oli siis selvästi alentunut verrattuna siihen, jos aiheuttajana oli deltavariantti. Kuitenkin kolmannen rokoteannoksen jälkeen suoja myös lievää omikron-infektiota vastaan nousi 60-70 prosenttiin.

20 %:n suoja tarkoittaa sitä, ettei kahdella rokotteella saa minkäänlaista suojaa tartuntaa vastaan. Onneksi rokotukset kuitenkin vähentävät vakavia oireita. Korona on näillä näkymin tullut jäädäkseen.

2021-12-08

IS: Pfizer: Kolme rokoteannosta antaa suojan omikronia vastaan

Lääkeyhtiö Pfizer sanoo kolmen annoksen Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta antavan riittävän suojan koronaviruksen uutta omikronmuunnosta vastaan.

Lääkeyhtiö on aloittanut myös erityisesti omikronmuunnosta vastaan tarkoitetun rokotteen kehittämisen. Keskiviikkona julkaisemassaan tiedotteessa Pfizer kertoi omikronrokotteen olevan saatavissa maaliskuussa.

Yle: USA:n Anthony Fauci: On lähes varmaa, ettei omikronmuunnos ole deltaa pahempi

Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci kertoo uutistoimisto AFP:lle, että nykytiedon varassa näyttää lähes varmalta, ettei koronaviruksen uusi omikronmuunnos aiheuta vakavampaa tautia kuin aiempi deltamuunnos.

Faucin mukaan alustavat tiedot viittaavat siihen, että omikron aiheuttaisi mahdollisesti jopa lievempää tautimuotoa kuin delta. Etelä-Afrikassa omikronin on huomattu aiheuttaneen deltaa vähemmän sairaalahoitoa vaatineita tapauksia suhteessa tartuntojen kokonaismäärään.

Fauci huomauttaa, että tästä ei voida vielä vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Etelä-Afrikassa seuratut potilaat ovat olleet verrattain nuoria, ja vakavien tautiomuotojen kehittymiseen voi mennä useampi viikko.

- Tartuntojen lisääntyessä muualla maailmassa kuluu vielä pidempään ennen kuin näemme (taudin) vakavuuden tason, Fauci kertoo.

HS: Reuters: Jopa miljoona korona­rokotetta on voinut mennä hukkaan Nigeriassa viime kuussa

Jopa miljoonan käyttämättömän koronavirusrokotteen arvioidaan menneen hukkaan Nigeriassa viime kuussa, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kyseessä on luultavasti yksi pahimmista rokotteiden hukkaustapauksista pandemian aikana. Reutersille yksinoikeudella puhuneella kolmella lähteellä on uutistoimiston mukaan ensi käden tietoa maan rokotustilanteesta. Erääntyneiden rokoteannosten laskeminen on kuitenkin vielä heidän mukaansa kesken.

Reutersin saamien tietojen mukaan käyttämättä jääneet rokotteet olivat osa rokotusten tasavertaista saatavuutta edistävää Covax-ohjelmaa ja saapuivat Nigeriaan Euroopasta. Niiden kerrotaan olleen AstraZenecan valmistamia.

Afrikan eri valtiot sekä monet asiantuntijat ympäri maailmaa ovat vaatineet lisää rokotetoimituksia mantereelle, jossa asuu noin 16 prosenttia maailman väestöstä. Etelä-Afrikassa löydetty uusi koronavirusmuunnos omikron on kasvattanut huolta siitä, mitä tapahtuu, ellei rokotekattavuutta saada laajasti kasvatettua.

[...]

Reutersin mukaan Afrikkaan saapuvien rokotelähetysten kasvaessa äkillisesti useilla valtioilla ei ole valmiuksia saada annettua rokotteita ajoissa. Noin 40 prosenttia mantereelle saapuneista rokotteista on ajatushautomo Tony Blair Institute for Global Changen mukaan jäänyt käyttämättä.

[...]

Yksi Reutersin lähde Nigeriasta kertoo, että viime kuussa hukkaan menneistä rokotteista osassa oli maahan saapuessa jäljellä neljästä kuuteen viikkoa käyttöaikaa.

Eli Nigeriaan toimitetaan valmiiksi vanhoja rokotteita. Kätevä tapa päästä epäkurantista tavarasta eroon ilman, että joutuu tekemään ikäviä alaskirjauksia.
Rokotehävikkiä on myös ollut Euroopassa. Esimerkiksi Britannia arvioi tammikuussa 10 prosentin rokotteista menevän hukkaan. Huhtikuussa Ranskan terveysministeri sanoi 25 prosenttia AstaZenecan rokotteista, 20 prosenttia Modernan ja 7 prosenttia Pfizerin rokotteista jäävän käyttämättä.

Pirkanmaan ELY-keskus: Maskipakko palaa myös Pirkanmaan ELY-keskuksen joukkoliikenteeseen

Pirkanmaan ELY-keskus on linjannut, että myös ELY-keskuksen hankkimaan seudulliseen joukkoliikenteeseen palautetaan maskipakko 9.12.2021 alkaen. Tampereen kaupunkiseudun Nysse-liikenteessä maskipakko astui uudelleen voimaan 3.12.2021 alkaen.
Onko pakko, jos ei halua?

Ei ole, koska Nysse-liikenteessä ei ole maskipakkoa. Niin väitetään olevan, mutta ei ole, eikä voi olla. "Pakko" tarkoittaa sitä, että jotain on tehtävä, ja jos ei tee, siitä on seurauksia. Maski"pakon" noudattamatta jättämisestä ei kuitenkaan seuraa muuta kuin korkeintaan paheksuvia katseita, eikä luultavasti edes sitä.

Maskipakko koskee 12 vuotta täyttäneitä matkustajia. Maskipakosta voivat poiketa vain sellaiset matkustajat, jotka eivät terveytensä vuoksi voi käyttää maskia.
Tässä on pieni puute. Maskipakosta voivat poiketa myös sellaiset matkustajat, joita ei maskin pito huvita. Tänään ratikassa maskipakko ei koskenut mustaa naista, rautaristikaljupäätä eikä paria teiniä. Heitä ei ajettu ratikasta pois, poliisi ei pidättänyt heitä, eikä heille annettu sakkoja. Muut matkustajat tunsivat vastuunsa ja noudattivat pakoksi väitettyä suositusta.
Palauttamalla maskipakko myös Pirkanmaan ELY-keskuksen toimivalta-alueen seudulliseen joukkoliikenteeseen pyritään koronavirustartuntojen leviämistä maakunnassa estämään entistä tehokkaammin. Maskipakko on luonteva jatke Nysse-liikenteen käytännölle varsinkin, kun matkustusaika seutuliikenteessä usein on lähiliikennettä pidempi.
Käyttämällä sanaa "pakko" silloin, kun kyseessä ei ole oikea pakko, liudentaa sanaa. Se muuttuu ajan mittaan yhtä merkityksettömäksi kuin "karanteeni", jota käytetään usein väärin esimerkiksi sanayhteydessä "omaehtoinen karanteeni", eli "vapaaehtoinen pakkoeristys". Tai, no, onhan tuossakin "pakko"-sanan väärinkäyttö mukana, joten sinänsä linja on yhtenäinen.

2021-12-07

IS: Oikeuskanslerille tehty kaksi kantelua Marinin yökerhoillasta

Oikeuskanslerin virastosta kerrotaan, että toinen kantelu koskee sitä, että Marin ei ottanut virkapuhelinta mukaan ravintolaan. Toisessa kantelussa moititaan valtioneuvostoa siitä, että se ei saanut toimitettua pääministerille tietoa tämän altistumisesta.

2021-12-06

Aftonbladet: Statsministern fortsatte festa - trots att ministern testat positivt

Utrikesministern i Finland, Pekka Haavisto, testade positivt för covid-19.
Men statsministern Sanna Marin, som träffat honom dagen innan, valde ändå att festa i Helsingfors.
- Jag borde ha haft bättre omdöme i det läget, säger hon till Helsingin Sanomat.
Och samma på finska:
Otsikko: Pääministeri jatkoi juhlimista - vaikka ministeri sain positiivisen testituloksen

Ingressi: Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto sai positiivisen koronatestituloksen.
Mutta pääministeri Sanna Marin, joka oli tavannut tämän päivää aiemmin, valitsi silti juhlinnan Helsingissä.
- Minun olisi pitänyt käyttää parempaa tilanneharkintaa, hän kertoo Helsingin Sanomille.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka Marinille tuli kehoitus eristäytyä muista ihmisistä, mutta että hän lähti juhlimaan kehoituksesta huolimatta. Siinä kerrotaan myös, että Marin on käynyt sunnuntaina koronatestissä, ja että hän tulee ensi keskiviikkona tapaamaan Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin.

2021-12-05

IL: Valtioneuvoston turvallisuusyksikkö kehotti kahdesti välttämään kontakteja - pääministeri Marin lähti baariin

Seiska kertoi sunnuntaina, että pääministeri Sanna Marin (sd) oli juhlinut lauantaina pikkutunneille asti Helsingin yöelämässä. Seiskan mukaan Marin viihtyi yökerhossa lähes pilkkuun eli kello neljään asti aamuyöllä.

Pääministerin käyttäytymisen tekee erikoiseksi se, että ulkoministeriö tiedotti lauantaina kello 22.30 ulkoministeri Pekka Haaviston saaneen positiivisen tuloksen koronatestistä. Marin, kuten muitakin ministereitä, oli ollut Haaviston kanssa samassa tilassa perjantaina valtioneuvoston ylimääräisessä istunnossa ja EU-ministerivaliokunnassa.

Pääministeri vieraili Helsingin yöelämään herättää kysymyksiä.Pääministeri vieraili Helsingin yöelämään herättää kysymyksiä.

Jo ennen myöhäisillan tiedotetta valtioneuvoston turvallisuusyksikkö lähestyi Iltalehden tietojen mukaan valtioneuvoston jäseniä tekstiviesteillä. Ensimmäinen tekstiviesti lähetettiin noin kello 20, toinen noin kello 22.

Tekstiviesteissä kerrottiin ulkoministeri Haaviston koronatartunnasta ja kehotettiin kaikkia, jotka olivat olleet hänen kanssaan tekemisissä, välttämään muita kontakteja, kunnes ovat saaneet koronatestin tuloksen.

Joko kohta saa vaihtaa pääministerin? Nykyinen tuntuu väsyneen kiistämättä raskaaseen tehtäväänsä.

2021-12-03

IS: Tutkijat havaitsivat omikronissa merkittävän eron delta­muunnokseen - koronan sairastaneilla suurempi riski sairastua uudelleen

Eteläafrikkalaiset tutkijat ovat julkaisseet uutta tietoa koronaviruksen uudesta muunnoksesta omikronista.

Tutkijoiden mukaan omikron poikkeaa aiemmista koronamuunnoksista, sillä muunnoksella näyttää olevan "merkittävä" kyky välttää immuniteetti, joka on tullut aiemmin sairastetusta koronaviruksesta.

Tutkijoiden mukaan riski sairastua uudelleen koronaan on omikronissa 2,4 kertaa suurempi kuin koronan ensimmäisessä aallossa. Riski sairastua uudelleen koronaan ei ole ollut yhtä suuri aiempien koronamuunnosten betan ja deltan yhteydessä.

2021-12-02

Yle: Suomessa todettu ensimmäinen omikronmuunnoksen aiheuttama tartunta - HUSin Ruotsalainen: "Jäljitys tärkeää, että pystymme hidastamaan leviämistä"

Suomessa yhdellä ihmisellä on todettu koronaviruksen omikronvirusmuunnoksen aiheuttama tartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Myös muilla samaan seurueeseen kuuluvilla on jo todettu koronatartuntoja. Heidän tartuntojaan ei ole vielä varmistettu variantin aiheuttamiksi. Seurue on palannut Ruotsista. Maassa olon aikana tartunnan saanut henkilö oli tavannut muualta maailmasta Ruotsiin saapuneita ihmisiä.

HS: THL: Koronarokotukset 5-11-vuotiaille riski­ryhmäläisille, listaa riskiryhmään kuuluvista ei vielä ole - Aikuisille kolmannet rokotukset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on antanut suosituksen, että koronarokotteita aletaan tarjota 5-11-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville lapsille, kun lapsille tarkoitettuja rokotevalmisteita saadaan Suomeen.

"Tämän hetken tieto on, että rokotteita tulee viikon 50 puolivälissä noin 162 000 annosta. Lisäannoksia saadaan tammikuun alussa vuonna 2022", kertoi THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio torstaina rokotuksia koskevassa tiedotustilaisuudessa.

THL ehdottaa rokotuksia myös sellaisille lapsille, joiden lähipiirissä on vakavasti immuunipuutteisia henkilöitä. Tämän ryhmän rokottamisen aloittaminen vaatii kuitenkin valtioneuvoston asetuksen muuttamista.

[...]

Suomi varautuu koko 5-11-vuotiaiden ikäryhmän rokotusten aloittamiseen vuodenvaihteen jälkeen, jos rokotusten turvallisuudesta kertyy tarpeeksi näyttöä.

[...]

Lisäksi THL kertoi torstaina uudesta kolmansia koronarokote­annoksia koskevasta suosituksesta. Kolmansia annoksia suositellaan nyt 5-6 kuukautta toisen annoksen jälkeen kaikille 18 vuotta täyttäneille.

HS: Tehohoidossa olleiden alle 40-vuotiaiden korona­potilaiden osuus on syksyllä yli kaksin­kertaistunut aiemmasta

[Teho-osaastoille hoidettujen koronapotilaiden ikäjakauma]
Tämän vuoden syksyn aikana tehohoidossa olleiden alle 40-vuotiaiden korona­potilaiden osuus on yli kaksinkertaistunut aiemmasta. Kesäkuun loppuun mennessä koronapotilaista noin kymmenen prosenttia oli alle 40-vuotiaita, kun nyt osuus on yli 20 prosenttia.

Myös 40-49-vuotiaiden määrä tehohoidossa on kasvanut noin viidellä prosentilla.

[...]

Tiedot ilmenevät Kuopion yliopistollisessa sairaalassa toimivan, tehohoitoa koordinoivan toimiston tuoreesta raportista. Raportti sisältää tietoja covid-19-potilaiden hoidosta suomalaisilla teho-osastoilla.

Käyrät kertovat aika karua kieltä rokottamattomuuden riskeistä.
Epidemian alusta alkaen teho-osastoilla on hoidettu yhteensä 1 238:aa koronapotilasta. Toteutuneita tehohoito­jaksoja on tätä enemmän, sillä osassa tapauksista potilas on saman tehohoidon jatkuessa siirretty hoitoon teho-osastolta toiselle. Jaksoja on ollut yhteensä 1 470.

[...]

Epidemian aikana 70 prosenttia tehohoidossa olleista on ollut miehiä.

Melko sukupuolittunutta. Osittain tuo selittyy miesten hieman alemmalla rokotusprosentilla, mutta ei kokonaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotustietojen perusteella koko epidemian aikana tehohoitoa tarvinneista rokotettuja on ollut vain 69, joista 60 yli 60-vuotiasta.
Rokotettuja alle 60-vuotiaita on siis ollut teho-osastolla yhteensä 9 kappaletta. Aika vakuuttavia lukuja.

2021-12-01

HS: Biontechin toimitus­johtaja uskoo, että yhtiön korona­rokote toimii omikronia vastaan - Modernan johtaja ennakoi vaikeuksia uuden variantin suhteen

Rokoteyhtiön Biontechin toimitusjohtaja Uğur Şahin pitää todennäköisenä, että koronarokote toimii myös omikronmuunnosta vastaan. "Meidän viestimme on: älkää kauhistuko. Suunnitelma pysyy yhä samana: nopeuttakaa kolmannen tehosteannoksen jakelua", Şahin sanoi Wall Street Journalin (WSJ) haastattelussa.

Biontechin ja Pfizerin yhdessä kehittämä koronarokote tunnetaan myös kauppanimellä Comirnaty.

Hänen mukaansa omikronmuunnos tulee todennäköisesti aiheuttamaan nykyistä enemmän tartuntoja rokotetuilla. Silti muuntunut virus pysyy todennäköisesti ominaisuuksiltaan sellaisena, että rokotteen mekanismi toimii.

[...]

Rokotevalmistajien tutkimus­laboratorioissa tarvitaan nyt noin kaksi viikkoa, jotta tutkijat pystyvät testaamaan nykyrokotteiden aikaansaamat vasta-aineet tehon omikronmuunnosta vastaan.

[...]

Hänen [Şahinin] mukaansa omikronmuunnosta varten räätälöidyn rokotteen kehittäminen veisi noin sata päivää, jos sellainen tarvitaan.

Yle: USA:ssa asiantuntijapaneeli suosittelee Merckin koronaviruspillerin käyttöä korkean riskin potilaille - Euroopassa lääke on jo hätäkäytössä

Yhdysvalloissa hallinnon nimittämä terveysasiantuntijapaneeli on antanut tukensa Merck-lääkeyhtiön koronaviruslääkkeen käytölle aikuisilla korkean riskin potilailla.

[...]

Molnupiravir-lääkeenä tunnetun Merckin pillerin on osoitettu vähentävän sairaalahoitoa ja kuolemantapauksia ihmisillä, joilla on suuri riski saada vakava koronatartunta, kun lääke otetaan viiden päivän kuluessa oireiden alkamisesta.

[...]

Viime viikolla Merck, joka tunnetaan nimellä MSD Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolella, julkaisi tulokset 1 400 ihmisen kliinisestä tutkimuksesta.

Ne osoittivat, että lääke vähensi sairaalahoidon ja kuoleman riskiä 30 prosentilla, mikä on merkittävä tulos, joskin vaatimattomampi kuin aiemmin kerrottu 50 prosenttia. Aiempi luku perustui pienempään potilasmäärään.

[...]

FDA:n odotetaan viikkojen sisällä myös arvioivan lääkejätti Pfizerin samankaltaista lääkettä.

Kuukausikatsaus 21-12

Tämä on jatkoa viimekuiselle kuukausikatsaukselle.

Huom!
Tilastointi on muuttunut 5.8.2021 alkaen siten, että 14 vrk ilmaantuvuuksia ei enää lasketa vain edelliseltä 14 vuorokauden ajalta, vaan koko edeltävältä jaksolta, eli esim. 5.8.-1.9., 1.9.-1.10., jne.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 299 185 165 285 172 60 59 89 299 285 152 105 205 93 44 11 5.2 4.1 12 60 73 5653
Ei-HUS 202 117 100 114 69 22 24 38 91 81 60 40 68 333 14 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16 2355
HUS-kerroin 1.5 1.6 1.6 2.5 2.4 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 2.4
Pirkanmaa 226 119 100 129 104 32 26 53 119 46 51 30 84 27 19 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13 2482

Uudenmaan ja muun Suomen välisen tilanteen tasoittuminen jatkuu edelleenkin. Ensimmäistä kertaa Uudellamaan ilmaantuvuus on vain puolitoistakertainen loppu-Suomeen verrattuna.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 1085 1275 614 289 86 31 272 593 339 313 426 1180 870 362 46 17 7.2 1.3 3.2 5.8 21 17624
Latvia 1.9M 872 1482 396 101 39 58 242 411 368 497 575 619 372 156 17 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14 13662
Ruotsi 10M 150 80 117 120 48 - 248 705 721 526 425 853 690 300 52 21 31 116 99 79 67 11826
Viro 1.3M 1005 1258 528 302 94 30 154 376 1288 1122 536 554 355 87 46 15 6.6 0.9 8.3 7.4 49 16763
Tanska 5.8M 798 224 104 226 181 50 238 166 137 124 142 545 306 233 128 22 15 7.6 11 32 66 8373
Suomi 5.6M 244 130 121 168 101 34 35 54 155 144 88 60 110 51 23 6.0 3.5 2.0 5.0 23 34 3359
Norja 5.5M 514 146 249 198 57 47 104 106 231 100 72 138 114 103 28 16 6.5 3.4 3.4 11 44 4887
Islanti 344k 596 221 137 367 197 7.4 12 39 34 4.1 11 43 54 222 158 25 25 4.4 0.6 3.2 212 5196

Baltian maissa vajaa kuukausi sitten koettu, sairaalahoidon äärimmilleen saattanut erittäin voimakas koronapiikki on lähtenyt laskemaan. Osittain asiaan voi vaikuttaa maissa voimaan tulleet uudet rajoitukset koronapassien käytön kiristyksineen, osittain erityisesti Latviassa ja Liettuassa erittäin voimakkaasti nousseet rokotuskattavuudet (+9.7 % ja +5.2 %).

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Liettua 2.7M 66.1% 322 310 169 52 11 43 123 130 122 172 485 343 127 26 2.2 2.2 0.7 3.0 9.0 13 2.9 2514
Latvia 1.9M 63.5% 497 278 74 11 22 73 127 124 146 243 290 222 72 17 1.6 1.0 1.0 3.2 4.7 8.1 0.0 2243
Ruotsi 10M 69.1% 12 16 16 3.2 2.5 17 34 57 60 130 272 194 73 4.3 8.4 6.2 39 92 172 236 17 1487
Viro 1.3M 59.5% 201 126 48 14 2.2 12 66 195 228 137 138 80 32 4.4 0.0 0.0 0.0 0.8 11 36 2.9 1354
Tanska 5.8M 76.6% 31 9.7 12 5.8 2.5 3.1 5.2 11 9.7 43 137 76 20 11 4.5 1.7 1.5 5.3 20 62 15 498
Suomi 5.6M 72.6% 32 16 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 12 17 13 19 28 7.4 2.4 1.4 0.2 1.2 1.4 19 35 3.0 241
Norja 5.5M 69.9% 28 6.9 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 15 9.0 11 22 18 9.2 1.4 1.8 1.6 0.9 2.6 4.6 31 6.9 193
Islanti 344k 81.8% 5.8 0.0 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 37 8.4 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0 23 5.6 102

Ruotsia ja jo valmiiksi tukalassa tilanteessa olevaa Liettuaa lukuun ottamatta kuolleisuus on noussut reilusti kaikissa maissa.

Erot maiden välillä ovat kuitenkin valtavia. Latviassa kuolemien määrä on lähes satakertainen Islantiin verrattuna.

Suomen kuolleisuus on lähes yhtä korkea kuin synkeimpänä kuukautena, toukokuussa 2020 (kuolemat on kirjattu toukokuussa, mutta todellinen piikki oli jo huhtikuun 2020 aikana). Ellei nyt tapahdu pikainen käänne, tullaan vanha ennätys rikkomaan vuodenvaihteessa.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Italia 60M 199 75 102 146 73 19 83 273 501 371 280 348 610 563 38 26 6.2 5.2 9.1 37 98 8334
Britannia 68M 797 824 692 633 673 308 62 45 106 182 540 1015 338 456 110 26 16 11 28 79 93 14957
Espanja 47M 152 50 103 343 629 128 132 225 167 220 1007 300 300 597 331 232 81 9.9 12 37 192 11039
Ranska 65M 362 105 175 441 263 41 203 507 763 454 438 307 245 905 245 114 19 10 12 25 81 11722
Saksa 84M 706 196 158 104 23 10 83 312 277 131 181 283 298 251 31 21 11 7.8 6.5 17 31 6988
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 633 340 242 244 210 69 109 282 459 290 359 428 426 534 118 60 27 15 15 32 68 10749

Valmiiksi korkealla ollutta Britanniaa lukuun ottamatta koronan määrä on noussut reilusti kaikissa maissa. Myös Euroopan keskiarvo on kaksinkertaistunut.

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Italia 60M 73.0% 29 19 28 18 8.0 23 85 189 186 163 230 297 280 43 6.8 5.5 6.0 22 87 257 198 2217
Britannia 68M 67.9% 64 56 60 40 5.2 3.8 11 54 261 462 212 174 62 9.4 10 33 76 166 365 25 21 2123
Espanja 47M 80.4% 15 20 44 59 12 19 35 58 130 247 154 119 196 84 57 13 1.9 26 53 343 175 1883
Ranska 65M 69.6% 22 14 34 38 11 23 74 135 135 170 169 176 243 71 20 5.5 6.2 15 65 318 52 1821
Saksa 84M 67.9% 70 23 18 6.4 8.2 27 64 77 73 164 272 198 74 11 2.4 1.7 2.0 5.3 22 69 8.9 1215
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 129 76 44 25 11 28 74 149 142 175 231 214 198 58 18 10 11 22 56 174 48 1913

Kuolleisuus on vähäisintä Espanjassa, joss myös ilmaantuvuus on väkirikkaiden maiden pienin. Kaikkien maiden kuolleisuus on kuitenkin selvästi Euroopan keskiarvon alapuolella, mahdollisesti sen takia, että jokaisen maan rokotuskattavuus on reilusti Euroopan keskiarvon, 60.0 %, yläpuolella. EU:n keskimääräinen rokotuskattavuus on 67.1 %.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi on nyt EU:n rokotetuimpia maita

[EU:n rokotukset 1.12.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Tämä on jatkoa viimekuiselle rokotuskatsaukselle.
Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Suomi on pudonnut rokotusten kokonaismäärässä kaksi sijaa sijalle 10. Tämä on ilmeisesti ainakin osittain tilastovirhe, sillä Suomen luvussa eivät virheellisesti kolmannet rokotteet ole mukana, kun taas monien muiden maiden tilastoissa ne ovat.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.12.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Suomi säilyy sijalla 7.

Latvia on parantanut otteitaan nostamalla 1. kierroksen rokotuskattavuudesta 61.5 %:sta 68.2 %:een.

Listan häntäpäässä ovat tutut maat: Bulgaria, Romania, Slovakia, Kroatia ja Puola.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.12.2021: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Alankomaat on painunut Suomen ohi, joten olemme nyt sijalla 9, yli viisi prosenttiyksikköä EU:n keskiarvon yläpuolella.

Rokotuskattavuuttaan ovat nostaneet erityisesti Latvia (53.8 % → 63.5 %), Liettua (60.9 % → 66.1 %) ja Romania (32.6 % → 38.6 %). Latvia ja Liettua nousevatkin listalla monia sijoja. Romania on niin kaukana jäljessä, ettei se nouse, mutta alkaa lähestyä Slovakiaa.

Listan häntäpäässä ovat samat maat kuin ensimmäisten rokotustenkin kohdalla: Bulgaria, Romania, Slovakia, Kroatia ja Puola.


2021-11 - Marraskuu 2021

2021-11-26

IS: Biontech: Kahdessa viikossa selviää, kuinka hyvin nykyinen rokote suojaa uutta virus­muunnosta vastaan

Lääkeyhtiö Biontech kertoi perjantaina tutkivansa, kuinka hyvin sen Pfizerin kanssa kehittämä koronavirusrokote suojaa uutta virusmuunnosta vastaan.

Yhtiön mukaan tuloksia laboratoriotesteistä on odotettavissa viimeistään kahden viikon kuluttua. Tällöin myös selviää, onko nykyistä rokotetta mahdollisesti säädettävä virusmuunnoksen takia.

Yle: Eteläafrikkalainen koronamuunnos sai nimekseen omikron - variantti leviää ärhäkkäästi, tämä siitä tiedetään nyt

[Omikron-variantin leviämisnopeus]
Uusi koronavirusmuunnos B.1.1.529

[...]

Kuten alla oleva grafiikka osoittaa, virus leviää huomattavasti nopeammin kuin alfa- ja betamuunnokset. Toisilla muunnoksilla kesti kuukausia nousta vallitsevaan asemaan, kun nykyvirukselta se vei alle kolme viikkoa. Virusmuunnosta on myös kuvattu "merkittävimmäksi tähän asti".

2021-11-25

HS: Etelä-Afrikassa tunnistettu korona­virus­muunnos on "merkittävin tähän asti" - EU suosittelee lentoliikenteen pysäyttämistä eteläisestä Afrikasta

Etelä-Afrikassa on tunnistettu uusi koronavirusmuunnos, joka huolestuttaa tutkijoita. Muunnos on merkittävin tähän asti löydetyistä, arvioi Britannian terveys­turvallisuus­viraston johtaja Jenny Harries.

"Tutkimme kiireellisesti sen tarttuvuutta, vakavuutta ja rokote­vastetta", hän kommentoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Ei ole selvää, mistä muunnos on tarkalleen lähtöisin, mutta tartuntoja on havaittu Etelä-Afrikan lisäksi ainakin Botswanassa ja Aasiassa Hongkongissa.

Muunnoksessa on enemmän mutaatioita kuin edeltäjissään. Etelä-Afrikan epidemia­keskuksen johtaja, professori Tulio de Oliveira totesi tiedotus­tilaisuudessa, että niiden määrä yllätti tutkijat.

"Muunnos leviää erittäin nopeasti ja odotamme näkevämme painetta terveyden­hoito­järjestelmässä seuraavien päivien ja viikkojen aikana", hän sanoi.

[...]

"Varhaiset merkit tästä [uudesta] muunnoksesta osoittavat, että se saattaa olla tarttuvampi kuin deltamuunnos, ja nykyiset rokotteet voivat olla vähemmän tehokkaita sitä vastaan", [Britannian terveysministeri Sajid] Javid sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Yle: Euroopan lääkevirasto näyttää vihreää valoa 5-11-vuotiaiden rokotuksille, mutta ne eivät käynnisty heti

Euroopan lääkevirasto EMA on hyväksynyt Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen antamisen 5-11-vuotiaille.

[...]

Lääkeviraston hyväksynnän jälkeen asia siirtyy Euroopan komissioon hyväksyttäväksi. Sen jälkeen rokotteelle myönnetään ehdollinen myyntilupa Euroopassa.

[...]

Suomessa kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä kokoontuu ensi viikon keskiviikkona. Asialistalla on lasten mahdollinen rokottaminen.

[...]

EMA:n tiedotteen mukaan 5-11-vuotiaiden rokoteannos on noin kolmasosa yli 12-vuotiaiden annoksesta.

Lääkevalmistaja Pfizer on ilmoittanut, että lapsille sopivaa valmistetta olisi saatavilla todennäköisesti joulukuun loppupuolella.

[...]

EU:n alueella ainoastaan Itävallassa on jo aloitettu 5-11-vuotiaiden rokotukset.

HS: EU-komissio esittää: Korona­todistus voimassa yhdeksän kuukautta, EU-alueen matkustajilta ei vaadittaisi lisäksi testejä tai karanteeneja

Euroopan unioni esittää, että EU:n digitaalinen koronarokotus­todistus, joka on annettu kahden rokotuskerran jälkeen, olisi voimassa yhdeksän kuukauden ajan.

Sen jälkeen todistus ei enää kelpaisi todisteeksi riittävästä rokotussuojasta, vaan vaatisi kolmannen rokotuskerran tai todistuksen sairastetusta taudista. Myös rokottamattomien matkustus onnistuu, mutta edellytyksenä on EU:n suosituksen mukaan testi ennen matkaa tai heti sen jälkeen.

2021-11-24

IL: Keski-Eurooppa iskee rajoituksia päälle - Suomi tulee taas jälkijunassa

Koronaviruksen tartuntatilanne on huonontunut niin nopeasti, että se näkyy jo sairaaloissa.

- Tartuntatilanne on heikentynyt ja todennäköisesti heikkenee edelleen. Sairaalaan joutuneiden määrä Hus-alueella on kasvanut. Aamulla oli 70 potilasta sairaalassa ja 17 teholla, Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen sanoo tiistaina Iltalehdelle.

Lehtosen mukaan hoitohenkilökunta riittää tällä hetkellä koronapotilaiden hoitoon, jos muuta hoitoa vähennetään. Se kuitenkin lisää hoitovelkaa.

Keski-Euroopan maissa on ilmoitettu uusista rajoituksista, peruttu ulkotapahtumia ja otettu käyttöön pakkorokotuksia. Miten Suomen tilanne eroaa tästä?

- Ero Keski-Euroopan rokotuskattavuuteen on kymmenen prosenttia, ja Suomi on harvaan asuttu maa. Esimerkiksi Itävallassa rokotuskattavuus on tällä hetkellä 66 prosenttia ja Saksassa noin 70 prosenttia, mutta meillä 80 prosenttia. Euroopassa tautitaakka on siis isompi.

Tämä on törkeää vääristelyä, jota kuitenkin näkee toistettavan jatkuvasti: verrataan muiden maiden kokonaisrokotuskattavuutta Suomen 12 vuotta täyttäneiden rokotekattavuuteen. Eiväthän ne ole ollenkaan vertailukelpoisia lukuja.

Oikeassa maailmassa Itävallan kokonaan rokotettujen kattavuus on 64.6 %. Saksan vastaava luku on 67.4 % ja Suomen 72.0 %. Olemme siis ilman valehteluakin paremmassa asemassa kuin Saksa ja Itävalta, mutta silti kaukana Portugalista, jonka rokotekattavuus on huimat 87.8 %, ja jossa rokottamattomia 12 vuotta täyttäneitä on vain kaksi prosenttia.

12 vuotta täyttäneiden rokotuskattavuus on luku, jonka käytöstä pitäisi luopua kokonaan. Siitä ei ole mitään hyötyä, mutta se johtaa jatkuvasti tilanteisiin, jossa lukua täysin virheellisesti verrataan muiden maiden kokonaisrokotuskattavuuksiin.

IS: Ruotsi laajentaa kolmannen korona­rokotteen jakelua kaikkiin 18-65-vuotiaisiin

Ruotsi suunnittelee kolmannen koronavirusrokotteen laajan jakelun käynnistämistä. Keskiviikkona lehdistötilaisuudessa puhuneen terveysministerin Lena Hallengrenin mukaan kolmosrokotteen saavat Ruotsissa kaikki 18-65-vuotiaat, jotka sen haluavat. Asiasta uutisoivat muun muassa Expressen ja Reuters.

Yli 65-vuotiaille ja riskiryhmäläisille kolmatta rokoteannosta on jo tarjottu. Jakelua on nyt tarkoitus laajentaa muihin ikäryhmiin, vaikka tarkka aikataulu ei toistaiseksi olekaan selvillä.

Ruotsin koko väestöstä 67,5 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta. Lehdistötilaisuudessa Hallengren kertoi maan koronatilanteen olevan tällä hetkellä verrattain hyvä, mutta huolta aiheuttaa Euroopan tilanteen nopea heikentyminen.

Yle: Tuoreet suositukset ajavat monet taas etätöihin - EK:n asiantuntija väläyttää pikaista ratkaisua työpaikoille paluun nopeuttamiseksi

Pahentunut koronatilanne on ajamassa työntekijöitä jälleen laajasti etätöihin.

Etätyösuosituksesta on tiistaina kerrottu ainakin pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Maanantaina myös Keski-Uudenmaan sote antoi vahvan etätyösuosituksen.

Aiemmin suositus on ollut voimassa esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla.

Taas mennään.
Elinkeinoelämä toivoo, että työpaikoille pystyttäisiin palaamaan mahdollisimman nopeasti koronapassin avulla.

[Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) asiantuntija Suvi] Lahti-Leeve toivoisi hallitukselta ripeyttä, jotta koronapassin käyttömahdollisuuksia myös työpaikoilla selvitettäisiin.

- Me odottelemme pääministerin lupaamaa selvitystyötä. Koronapassin avulla työnantaja saisi tietoa sairastumis- ja tartuttamisriskistä. Ilman passia työnantajalla ei ole välineitä eikä tietoa huolehtia työturvallisuudesta.

On aika mielenkiintoista, että etätyösuositukset vaikuttavat kaikkiin työnantajiin, ja asiakkaisen koronapasseja saa ja jopaa pitääkin tarkastaa, mutta työnantajilla ei edelleenkään ole oikeutta - puhumattakaan velvollisuudesta - tarkistaa työntekijöiden koronapasseja.

Olemme päässeet takaisin tilanteeseen, jossa koko Suomi on rokottamattomien panttivankina.

2021-11-19

IL: Itävaltaan täysi koronasulku ja kaikkia koskeva rokotepakko

Itävalta menee täyteen koronasulkuun kymmeneksi päiväksi maanantaista lähtien. Asiasta kertoi maan liittokansleri Alexander Schallenberg perjantaina aamupäivällä.

Lisäksi koronarokotuksista tulee Itävallassa kaikille pakolliset helmikuun alusta alkaen.

Maa on jo tämän viikon alusta lukien määrännyt rokottamattomia ihmisiä koskevan sulkutilan, joka laajenee siis nyt koskemaan kaikkia kansalaisia. Sulun aikana ei saa poistua kotoa kuin erityisen syyn, kuten ruokakaupassa käynnin vuoksi.

Eli ihan sama onko rokotettu vai ei, rajoitukset koskevat kaikkia. Toisaalta onpa Itävallan ilmaantuvuuskin, 1726, laskettu korkeaksi ennen sulkutoimia. Vastaavasti vain 64.1 % itävaltalaisista on kokonaan rokotettuja.

2021-11-18

Ilmaantuvuusluvut paljastavat hurjan eron rokottamattomien ja rokotettujen välillä

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitivät torstaina katsauksen ajankohtaisesta koronatilanteesta.

[...]

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että rokottamattomat ovat päätyneet erikoissairaanhoitoon elo-lokakuun aikana 19 kertaa todennäköisemmin ja tehohoitoon 33 kertaa todennäköisemmin kuin rokotetut.

Rokottamattomien osuus on koko väestöstä 14 prosenttia, mutta heidän osuuteensa sairaalahoidossa on 70 prosenttia.

[...]

Myös ilmaantuvuus vaihtelee ryhmittäin. Rokottamattomien keskuudessa ilmaantuvuus on 827, kerran rokotettujen 284 ja kahdesti rokotettujen keskuudessa ilmaantuvuus on 136.

2021-11-17

HS: Koulussa levinnyt korona­virus ehti tarttua kymmeniin - Vanhemmat laittoivat lopulta lapset itse karanteeniin

Sipoonlahden koulun kahden rinnakkaisen luokan oppilailla todettiin toissa viikonloppuna useita korona­virustartuntoja.

Erään koululaisen vanhempi oli asiasta yhteydessä HS:n toimitukseen. Hän haluaa pysyä nimettömänä asian arkaluonteisuuden vuoksi. Myös hänen lapsellaan todettiin koronatartunta.

Tieto koronatartunnoista kulki vanhempien keskinäisessä keskusteluryhmässä Whatsapp-sovelluksessa. Ryhmässä puhuttiin, että koulussa oli ilmennyt tartuntoja. Aluksi asiasta liikkui vain huhuja.

"Huhu jäi vaivaamaan, ja vein flunssaoireisen lapsen testattavaksi", toimitukseen yhteydessä ollut vanhempi kertoo.

Vanhempi ilmoitti ryhmään lapsensa positiivisesta testituloksesta. Moni muu toimi samoin. Toissa sunnuntai-iltaan mennessä yhden luokan oppilailla oli vahvistettuja tartuntoja jo kymmenen.

Vahvistettuja tartuntoja oli maanantaihin 8. marraskuuta mennessä kahden rinnakkaisen luokan oppilailla yhteensä 30 ja heidän vanhemmillaan viisi.

"Kun tartunnoista ei tiedetä, lapset levittävät tautia ja tuovat sen kotiin vanhemmilleen ja isovanhemmilleen. Tilanne lähti ihan laukalle", sipoolaisvanhempi sanoo.

Koulu tai kunta ei aluksi tiedottanut tartunnoista ja koronataudin leviämisestä. Syynä tähän on ilmeisesti kunnan jo aiemmin tekemä päätös.

[...]

Sipoonlahden koulun vanhemmat käynnistivät ensin toissa sunnuntaina oma-aloitteisesti lasten eristys- ja karanteenitoimet. Tartunnanjäljitys asetti haastatellun vanhemman perheen virallisesti karanteeniin viime viikon keskiviikkona.

"Ainakin kolme luokkaa on karanteenissa. Samoin karanteenissa on muilla luokilla olevia sisaruksia, joilla on tartunta, mutta koko luokkaa ei ole laitettu karanteeniin", vanhempi kertoo.

[...]

Sipoon sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Leena Kokko kertoo, miksi kunta päätti, ettei se enää aktiivisesti tiedota koronatautiin sairastumisista. Päätöksen pohjalla olivat THL:n ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen ohjeistukset ja sovitut käytännöt.

"Tilanne on tänä päivänä melko lailla erilainen kuin koronaepidemian alussa lähes kaksi vuotta sitten. Koulut ja päiväkodit luokitellaan tartuntojen suhteen matalan riskin paikoiksi. Kun rokotuskattavuuskin on koko maassa jo yli 80 prosenttia, voidaan olettaa, että myös lasten vanhempien joukossa on rokotettuja aikuisia", Kokko sanoo.

Sitä sopii ihmetellä, miksi koulut ja päiväkodit on luokiteltu matalan tartuntariskin paikoiksi. Mikään fakta ei tätä luokittelua tunnu tukevan, mutta silti siinä pysytään, eikä suuristakaan tartuntaketjuista ilmoiteta kuin pakon edessä. Tällä tavalla ei korona tästä maasta lopu.

IL: Täyskäännös: Koronapassi käyttöön Ruotsissa

Ruotsissa tulee käyttöön koronapassi. Viranomaiset kertoivat asiasta tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

- Haluamme, että rokotepassi on käytössä 1. joulukuuta alkaen, Ruotsin sosiaaliministeri Lena Hallengren sanoi Expressenin mukaan.

Aiemmin Ruotsi on esiintynyt haluttomana koronapassin käyttöönoton suhteen.

Todistus koronarokotuksista vaaditaan yli sadan osallistujan tapahtumissa, jotka järjestetään sisätiloissa. Tähän voi kuulua esimerkiksi urheilutapahtumia, konsertteja ja elokuva- tai teatteriesityksiä.

Koronapassi vaaditaan 18-vuotiailta ja sitä vanhemmilta.

2021-11-16

Aftonbladet: Studie: Sverige exporterade covid

Sveriges coronastrategi bidrog till att smittan fördes från Sverige till andra länder, enligt en ny studie, rapporterar Upsala Nya Tidning.
Samma på finska:
Otsikko: Tutkimus: Ruotsi vei koronaa ulkomaille

Ingressi: Uudet tutkimuksen mukaan Ruotsin koronastrategia aiheutti taudin kulkeutumista Ruotsista muihin maihin, raportoi Upsala Nya Tidning.

Viruksen kulkeutuvuutta tutkittiin mutaatioiden leviämislinjojen avulla, ja artikkelissa kerrotaan ensimmäisestä koronavuodesta mm. seuraavaa:
- Finland fick motta de flesta fallen av sådan virusexport från Sverige, trots att landet hade stränga reserestriktioner. Förmodligen var det finländare, som inte omfattades av det finska inreseförbudet, som förde med sig smitta från Sverige när de återvände till hemlandet. Omvänt ser vi nästan ingen virusexport alls från Finland till Sverige, säger John Pettersson.
Samma på finska:
- Suomi sai vastaanottaa Ruotsin virusviennistä suurimman osan, olkoonkin että maassa oli voimassa ankarat matkustamisrajoituket. Nähtävästi taudin veivät mukanaan kotimaahansa palaavat suomalaiset, joita suomalainen matkustuskielto ei koskenut. Toisaalta emme näe lähes lainkaan virusvientiä Suomesta Ruotsiin, sanoo John Petterson.

2021-11-15

IS: Alle 10-vuotiailla on nyt ensi kertaa enemmän korona­tartuntoja kuin millään muulla ikä­ryhmällä - "Siellähän ne tartunnat näkyvät, missä on rokottamattomia"

Alle 10-vuotiailla lapsilla todetaan nyt enemmän tartuntoja kuin muilla ikäryhmillä. Lasten koronavirustartunnat alkoivat lisääntyä voimakkaasti alkusyksynä. Maanantaina raportoiduista koronatartunnoista 614 oli 0-10-vuotiailla. Toiseksi eniten tartuntoja oli 11-20-vuotiaiden ikäryhmässä, jossa todettiin 605 tartuntaa.

[...]

Lasten infektiolääkäri Tea Nieminen Husin Uudesta lastensairaalasta arvioi, että tartunnat leviävät nyt juuri rokottamattomien keskuudessa. Alle 12-vuotiaat on se on ikäryhmä, jota ei ole lainkaan rokotettu, joten kasvaneet tartuntamäärät näkyvät erityisesti tässä ikäryhmässä.

[...]

Suomessa 12-15-vuotiaiden rokotukset aloitettiin elokuussa, mutta alle 12-vuotiaat eivät voi saada koronarokotetta. Tiedossa ei ole, koska lasten rokotukset voitaisiin aloittaa.

5-11 -vuotiaiden lasten rokottaminen Pfizerin rokotteella voitaisiin aloittaa huomenna, jos sellainen päätös tehtäisiin. Tarvittavat kliiniset kokeet on tehty ja rokotteet on nyt hyväksytty Yhdysvalloissa. Israelissa ikäryhmän rokotukset aloitettiin jo elokuun alussa.

Pirkanmaa ilmoittautui leviämisalueeksi - se voi tarkoittaa ravintolarajoituksia ja koronapassin käyttöönottoa

Tuleeko Pirkanmaalle ravintolarajoituksia ja otetaanko alueella käyttöön koronapassi? Näihin kysymyksiin odotetaan vastauksia hallitukselta, joka kokoontuu yleisistuntoon kello 18. Ylen tietojen mukaan ravintolarajoituksia olisi tulossa.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi alueita ilmoittamaan THL:lle maanantaihin kello 11:een mennessä, täyttävätkö ne epidemian leviämisalueiden tunnusmerkit. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ilmoittautui leviämisalueeksi. Se ilmenee monen eri kriteerin kautta, kertoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.

HS: Ravintola­rajoituksia neljälle uudelle alueelle, etujärjestö Mara kantelee päätöksestä oikeus­kanslerille

Valtioneuvosto päätti maanantai-iltana uusista ravintolarajoituksista Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Länsi-Pohjan ja Kanta-Hämeen alueilla, sillä ne ovat siirtyneet leviämisalueiksi.

Samalla hallitus jatkoi anniskelu-, aukiolo- ja asiakaspaikkarajoituksia Varsinais-Suomen, Satakunnan, Päijät-Hämeen, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Uudenmaan ja Kymenlaakson alueilla.

Rajoituksen mukaan alkoholijuomien anniskelua pääasiallisena ravitsemistoimintanaan pitävien liikkeiden asiakasmäärä rajoitetaan sisä- ja ulkotiloissa puoleen normaalista ja muiden ravitsemisliikkeiden asiakasmäärä sisätiloissa kolmeen neljäsosaan normaalista.

Anniskelu olisi sallittu kello 24:ään saakka ja sallittu aukioloaika olisi kello 5-1.

Alueiden ravintoloille tulee vaatimus, että niiden asiakkailla on istumapaikka.

Samalla hallitus pidensi rajoitukset mahdollistavan asetuksen voimassaoloa vuoden loppuun. Uusia ravintoloita koskevat rajoitukset tulevat voimaan 17. marraskuuta.

Ravintolat voivat vapautua rajoituksista koronapassia käyttämällä.

2021-11-12

HS: Ministeriöltä uudet ohjeet korona­rajoituksista, joita sovelletaan vain leviämis­alueilla maanantaista lähtien - Ensimmäinen avi ilmoitti jo tuoreista rajoituksista

Alueviranomaiset, kuten kunnat, sairaanhoitopiirit ja aluehallintovirastot, saivat perjantaina sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) uudet ohjeet koronarajoituksiin. Ne tulevat voimaan maanantaina.

Syynä on se, että hallitus ottaa maanantaina täysimääräisesti käyttöön hybridistrategian uudistetun toimintasuunnitelman.

Uusi suunnitelma tarkoittaa periaatteessa, että yhteiskunnan toiminnot ovat avoimia ja rajoitukset ovat paikallisia ja kohdennettuja.

[...]

Perjantaina sosiaali- ja terveysministeriö lähetti alueille uudet ohjeet, joiden perusteella ne seuraavat tautitilannetta ja päättävät, mitkä suositukset ja rajoitukset ovat tarpeen, jotta tautiryppäät saataisiin hallintaan.

STM:n kirjeen mukaan kunnan tai kuntayhtymän rooli korostuu paikallisessa epidemian torjunnassa. Ministeriö pyytää alueellisia viranomaisia koronakoordinaatio­ryhmissä yhä seuraamaan tautitilannetta ja harkitsemaan rajoituksia.

Uudistetussa strategiassa luovutaan tähän asti käytössä olleista vaihekriteereistä eli alueiden jaosta tautitilanteen mukaan perustason, kiihtymisvaiheen ja leviämisvaiheen tasoihin.

Jo oli aikakin. Vanhat nimitykset olivat sekavia ja hämääviä ja olisivat joutaneet romukoppaan jo vuosi sitten. Ei ole mitenkään loogista, että jos oltiin leviämisvaihessa ja tilanne parani, jouduttiin kiihtymisvaiheeseen. Muissa maissa käytetty liikennevaloväreihin perustunut kolmiportainen asteikko on ollut paljon selkeämpi, mutta tämäkin piti keksiä Suomessa uudelleen hämäävämmäksi.
Vaihekriteereiden tilalle tulee uusi käsite eli leviämisalue, jolla on omat tunnusmerkkinsä. Niiden täyttyessä alue julistetaan taudin leviämisalueeksi.

2021-11-11

Satakunnassa saa nyt yhdellä testillä selville, sairastaako koronaa, influenssaa vai RS-virusta

Satakunnassa ei enää tarvitse testata erikseen epäilyjä eri hengitystieinfektioista. Samalla testillä saa selville, onko henkilöllä koronavirus, influenssa A tai B vai mahdollisesti RS-virus. Testi otetaan nenänielusta tarkalla PCR-menetelmällä.

Satasairaalan tiedotteessa todetaan, että uudistus on merkittävä. Maakunnan epidemiatilanteesta saadaan yhdistelmätestillä tärkeää tietoa ilman lisätyötä tai -kustannuksia.

Mainio systeemi. Toivottavasti se saadaan käyttöön kaikkialle mahdollisimman pian.

2021-11-05

HS: Pfizer: Suun kautta otettava yhtiön korona­lääke vähentää sairaala­hoitoon joutumisen ja korona­tautiin kuolemisen riskiä lähes 90 prosenttia

Lääkeyhtiö Pfizer kertoo tiedotteessaan, että sen kehittämä suun kautta otettava koronaviruslääke vähentää merkittävästi vakavaa tautimuotoa ja kuoleman riskiä.

Yhtiön mukaan lääke vähensi koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää sairaalahoidon tarpeen ja kuoleman riskiä 89 prosenttia koronatartunnan saaneilla ihmisillä, joilla on suuri riski saada vakava koronatauti.

Kyseessä on yhtiön itse toteuttama ja raportoima tutkimus, jonka täyttä dataa ei ole julkaistu.

2021-11-04

IS: THL haluaa koronapassin talveksi laajempaan käyttöön Suomessa

Koronapassi on ollut Suomessa käytössä 16. lokakuuta lähtien alueilla, joilla on voimassa rajoituksia. Passi on vaihtoehto alueellisille koronarajoituksille, jolloin se mahdollistaa sisäänpääsyn erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

Eilen THL:n Terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kertoi, että Suomessa voitaisiin elää "suhteellisen normaalia elämää keväällä". Talven ajaksi THL haluaa koronapassin laajempaan käyttöön Suomessa.

- Näkemyksemme on se, että koronapassista olisi vielä enemmän hyötyä, jos sitä voitaisiin käyttää laajemmin tulevan talven aikana. Passilla voitaisiin välttää muita rajoituskeinoja. Nyt passin soveltaminen on hieman monimutkaista, sillä sitä voidaan käyttää vain alueilla, joilla on voimassa rajoituksia. Suomessa yhteiskunta saataisiin laajemmin ja pysyvämmin auki, jos passi olisi laajemmassa käytössä, Salminen sanoo IS:n haastattelussa.

Tämänkin kaiken olisi voinut valmistella puoli vuotta sitten samassa tahdissa monen muun Euroopan maan kanssa, ellei hallituksellemme olisi ollut täysin mahdoton ajatus, että rokottautumisensa hoitanut saisi elää hieman vapaammin kuin kulkutautimyönteiset.

2021-11-03

MTV3: Tautikeskukselta vihreää valoa: Yhdysvalloissa voidaan aloittaa 5-11-vuotiaiden koronarokotukset

Yhdysvalloissa voidaan aloittaa 5-11-vuotiaiden rokottaminen koronavirusta vastaan, maan terveysviranomaiset kertovat. Maassa voidaan jatkossa rokottaa jopa 28 miljoonaa lasta Pfizerin ja Biontechin kehittämällä koronarokotteella.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA antoi hyväksyntänsä lasten rokottamiselle jo viime viikolla, mutta viime kädessä vihreää valoa näytti Yhdysvaltain tautikeskus CDC.

Mitenkäs Eurooppa tai Suomi? Olisiko täällä jossain vaiheessa syytä pistää tarhojen ja ala-asteiden tartuntaketjut poikki?

2021-11-02

HS: Seinäjoen keskus­sairaalassa hoidetaan seitsemän­vuotiasta korona­potilasta

Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen keskussairaalassa nuorin koronaviruspotilas on tällä hetkellä seitsemänvuotias. Etelä-Pohjanmaan sairaan­hoitopiiri kertoi asiasta maanantaina tiedotteella.

Potilaan ikä on poikkeuksellinen siksi, että pienillä lapsilla sekä nuorilla vakavat koronavirusinfektiot ovat verrattain harvinaisia. Lapset sairastavat koronaviruksen tyypillisesti oireettomana tai lieväoireisena, eivätkä he siksi usein tarvitse sairaalahoitoa infektion takia.

Siten uutiset nuorista koronapotilaista ovat myös harvinaisia. Yle kertoi lokakuun lopussa, että Seinäjoen keskussairaalassa oli hoidossa 12-vuotias koronapotilas. Muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen kertoi HS:lle viime kuussa, että koronapotilaiden ikähaitari on tällä hetkellä 20 vuodesta yli 80-vuotiaisiin.

Alle 12-vuotiaat suomalaiset eivät ole oikeutettuja koronavirusrokotteeseen.

Olisiko aika korjata asia? USA:ssa lääkevirasto on jo hyväksynyt rokotteen 5-11 -vuotiaille.

Yle: Sairaanhoitopiiri: rokottamattomalla merkittävä koronataudin vaara Pirkanmaalla - ravintolarajoituksia saattaa olla tulossa

Pirkanmaan koronaviruksen ilmaantuvuus on jäänyt korkeahkolle tasolle. Pirkanmaan alueellinen pandemiatyöryhmä arvioi, että rokottamattomilla aikuisilla on nyt Pirkanmaalla merkittävä vaara saada koronatartunta ja sairastua vakavasti.

- Jos koronatilanne Pirkanmaalla säilyy nykyisellään, alueellinen pandemiaohjausryhmä arvioi ensi viikolla uusien suositusten ja kokoontumisrajoitusten tarvetta sekä ravintolarajoitusten käyttöön oton ehdottamista valtioneuvostolle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessa.

Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla nyt 118 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä viikon ajalta oli 8,3 prosenttia. Tampereen Viinikanlahden jätevesinäytteiden virusmäärä oli niin ikään nousussa.

- Virusta on nyt huomattavan paljon enemmän tarjolla kuin mitä on ollut koskaan tähän mennessä, sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen.

2021-11-01

Kuukausikatsaus 21-11

Tämä on jatkoa viimekuiselle kuukausikatsaukselle.

Huom!
Tilastointi on muuttunut 5.8. alkaen siten, että 14 vrk ilmaantuvuuksia ei enää lasketa vain edelliseltä 14 vuorokauden ajalta, vaan koko edeltävältä jaksolta, eli esim. 5.8.-1.9., 1.9.-1.10., jne.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 185 165 285 172 60 59 89 299 285 152 105 205 93 44 11 5.2 4.1 12 60 73 5012
Ei-HUS 117 100 114 69 22 24 38 91 81 60 40 68 333 14 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16 1921
HUS-kerroin 1.6 1.6 2.5 2.4 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 2.6
Pirkanmaa 119 100 129 104 32 26 53 119 46 51 30 84 27 19 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13 1997

HUSin ja muun Suomen erojen ennen näkemätön tasoittuminen jatkuu.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 1275 614 289 86 31 272 593 339 313 426 1180 870 362 46 17 7.2 1.3 3.2 5.8 21 15298
Latvia 1.9M 1482 396 101 39 58 242 411 368 497 575 619 372 156 17 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14 11792
Ruotsi 10M 80 117 120 48 - 248 705 721 526 425 853 690 300 52 21 31 116 99 79 67 11504
Viro 1.3M 1258 528 302 94 30 154 376 1288 1122 536 554 355 87 46 15 6.6 0.9 8.3 7.4 49 14609
Tanska 5.8M 224 104 226 181 50 238 166 137 124 142 545 306 233 128 22 15 7.6 11 32 66 6664
Suomi 5.6M 130 121 168 101 34 35 54 155 144 88 60 110 51 23 6.0 3.5 2.0 5.0 23 34 2837
Norja 5.5M 146 249 198 57 47 104 106 231 100 72 138 114 103 28 16 6.5 3.4 3.4 11 44 3784
Islanti 344k 221 137 367 197 7.4 12 39 34 4.1 11 43 54 222 158 25 25 4.4 0.6 3.2 212 3920

Korona on päässyt Baltian maissa aivan karkuteille. Suomesta ja Ruotsista taas ei saada todellisia lukuja, koska testaamisen määrää on selvästi vähennetty.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Liettua 2.7M 60.9% 310 169 52 11 43 123 130 122 172 485 343 127 26 2.2 2.2 0.7 3.0 9.0 13 2.9 2191
Latvia 1.9M 53.8% 278 74 11 22 73 127 124 146 243 290 222 72 17 1.6 1.0 1.0 3.2 4.7 8.1 0.0 1746
Ruotsi 10M 67.9% 16 16 3.2 2.5 17 34 57 60 130 272 194 73 4.3 8.4 6.2 39 92 172 236 17 1474
Viro 1.3M 57.4% 126 48 14 2.2 12 66 195 228 137 138 80 32 4.4 0.0 0.0 0.0 0.8 11 36 2.9 1153
Tanska 5.8M 75.9% 9.7 12 5.8 2.5 3.1 5.2 11 9.7 43 137 76 20 11 4.5 1.7 1.5 5.3 20 62 15 467
Suomi 5.6M 69.7% 16 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 12 17 13 19 28 7.4 2.4 1.4 0.2 1.2 1.4 19 35 3.0 209
Norja 5.5M 68.2% 6.9 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 15 9.0 11 22 18 9.2 1.4 1.8 1.6 0.9 2.6 4.6 31 6.9 165
Islanti 344k 81.2% 0.0 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 37 8.4 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0 23 5.6 96

Baltian maiden kuolleisuus on aivan karkuteillä. Tätä vauhtia Virokin saattaa ohittaa Ruotsin kokonaiskuolleisuudessa ennen vuoden vaihdetta.

Suomi jatkaa muiden Pohjoismaiden kanssa aivan eri luokassa, joskin kuolleisuus on meilläkin nousemaan päin.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.11. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Italia 60M 75 102 146 73 19 83 273 501 371 280 348 610 563 38 26 6.2 5.2 9.1 37 98 7908
Britannia 68M 824 692 633 673 308 62 45 106 182 540 1015 338 456 110 26 16 11 28 79 93 13250
Espanja 47M 50 103 343 629 128 132 225 167 220 1007 300 300 597 331 232 81 9.9 12 37 192 10712
Ranska 65M 105 175 441 263 41 203 507 763 454 438 307 245 905 245 114 19 10 12 25 81 10948
Saksa 84M 196 158 104 23 10 83 312 277 131 181 283 298 251 31 21 11 7.8 6.5 17 31 5476
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 340 242 244 210 69 109 282 459 290 359 428 426 534 118 60 27 15 15 32 68 9393

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Italia 60M 71.4% 19 28 18 8.0 23 85 189 186 163 230 297 280 43 6.8 5.5 6.0 22 87 257 198 2188
Britannia 68M 67.0% 56 60 40 5.2 3.8 11 54 261 462 212 174 62 9.4 10 33 76 166 365 25 21 2060
Espanja 47M 79.8% 20 44 59 12 19 35 58 130 247 154 119 196 84 57 13 1.9 26 53 343 175 1868
Ranska 65M 67.9% 14 34 38 11 23 74 135 135 170 169 176 243 71 20 5.5 6.2 15 65 318 52 1799
Saksa 84M 66.1% 23 18 6.4 8.2 27 64 77 73 164 272 198 74 11 2.4 1.7 2.0 5.3 22 69 8.9 1145
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 76 44 25 11 28 74 149 142 175 231 214 198 58 18 10 11 22 56 174 48 1784

EU:n rokotuskatsaus: Suomi on nyt EU:n rokotetuimpia maita

[EU:n rokotukset 1.11.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Tämä on jatkoa viimekuiselle rokotuskatsaukselle.
Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Suomi on noussut rokotusten kokonaismäärässä kaksi sijaa sijalle 8.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.11.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Suomessa ensimmäistä kertaa rokotettavat tuntuvat käyneen vähiin, mutta olemme silti nousseet yhden pykälän sijalle 7.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.11.2021: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Suomi painoi viimeisen kuukauden aikana reippaasti ohi EU:n keskiarvosta ja olemme nyt EU:n kokonaan rokotettujan listalla sijalla 8.


2021-10 - Lokakuu 2021

2021-10-29

HS: THL: Hoiva­henkilöstön rokotussuoja voitaisiin varmentaa väliaikaisesti koronapassin avulla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa sosiaali- ja terveysministeriölle (STM), että koronapassia voitaisiin käyttää väliaikaisesti tiettyjen sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä olevien työkelpoisuuden varmentamisessa.

Tämä tarkoittaisi, että työnantaja voisi koronapassin avulla varmistaa, että työntekijä ei todennäköisesti aiheuta merkittävää tartuntariskiä hoidettavilleen tai kollegoilleen, kertoo THL tiedotteessaan.

"Ehdotuksemme mukaan koronapassista voitaisiin säätää pandemian ajaksi tartuntatautilakiin tilapäinen pykälä", sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve tiedotteessa.

HS: Yhdysvaltain lääkevirasto hyväksyi Pfizerin korona­rokotteen käytön 5-11-vuotiaille

Yhdysvaltain lääkevirasto FDA hyväksyi perjantaina Pfizerin koronarokotteen käytön 5-11-vuotiaille, FDA kertoo tiedotteessa. Asiasta uutisoi uutistoimisto AFP.

FDA:n asiantuntijapaneeli oli tiistaina antanut suosituksensa, että Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotteella alettaisiin rokottaa myös 5-11-vuotiaita. FDA:n päätös oli siis odotettu, sillä virasto on tyypillisesti noudattanut asiantuntijapaneelinsa suosituksia.

Paneeli suositteli tiistaina kokouksensa päätteeksi, että alle 12-vuotiaille annetaan vain kolmannes normaalista koronarokoteannoksesta.

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan ikäryhmän rokotukset voisivat alkaa maassa jo ensi viikolla.

Pfizer on ensimmäinen rokotteelleen käyttölupaa 5-11-vuotiaille hakenut lääkeyhtiö Yhdysvalloissa. Myös Moderna on hakemassa pian rokotteelleen käyttölupaa samassa ikäryhmässä.

2021-10-26

Yle: Ylilääkäri kertoo "pahannäköisistä keuhkokuvista" - nyt nuorin koronapotilas on 12-vuotias Seinäjoen keskussairaalassa

Korona kiertää lasten ja nuorten keskuudessa Etelä-Pohjanmaalla, eikä sairaalahoidon tarpeelta ole vältytty. Alle 20-vuotiaita on sairaalahoidossa Seinäjoen keskussairaalassa juuri nyt kolme. Nuorin on 12-vuotias.

Kaikkiaan sairaalahoidossa on eri ikäisiä ihmisiä, mutta heidän taudinkuvansa on erilainen.

Vanhemmilla ikäluokilla on rokotesuoja, joten heidän oireensa ovat pääsääntöisesti yleiskunnon laskuun liittyviä. Sen sijaan nuoret ja rokottamattomat kärsivät hengitysvaikeuksista, hapenpuutteesta ja keuhko-ongelmista. Rokotus näyttäisi siis suojaavan vaikeilta keuhko-oireilta.

Osastonylilääkäri Raimo Jokisalo sanoo, että ottamatta kantaa yksittäisiin potilaisiin, viime aikoina hoidossa olleet nuoret ovat olleet perusterveitä, mutta rokottamattomia.

Yle: Pääkaupunkiseudun koronaryhmä kehottaa rokottamattomia välttämään joukkoliikennettä ja ravintoloita, vaatii hoitohenkilökunnalle rokotepakkoa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vaatii lisää toimia hallitukselta. Ryhmä tekee aloitteen hallitukselle koronapassia koskevan lainsäädännön valmistelemiseksi ja katsoo, että koronapassin käytön on jatkuttava myös vuodenvaihteen jälkeen.

[...]

Koronakoordinaatioryhmä esittää edelleen hallitukselle, että sosiaali- ja terveystoimen henkilöstön tulee olla rokotettuja esimerkiksi ympärivuorokautisen hoidon hoivakodeissa.

[Vantaan kaupunginjohtaja Ritva] Viljasen mukaan esimerkiksi hoivakodeissa hyvin hauraiden henkilöiden ja muiden sosiaali- ja terveystoimen riskiryhmien kanssa työskenteleviltä on voitava vaatia, että he ovat ottaneet rokotteen.

- Tällä hetkellä on tiedossa tilanteita, joissa rokottamaton työntekijä on ollut alkuperäisenä tartunnanlähteenä ja valitettavasti sairaus on levinnyt osastolle. Esimerkiksi tehostetun hoivan asiakas, joka ei pysty vaikuttamaan, kenen kanssa on, tai suojautumaan, on saanut tartunnan.

2021-10-21

Yle: HUSin Asko Järvinen: "Rokottamattoman riski sairastua on nyt suurempi kuin kenties koskaan" - Koronaluvut ovat jälleen nousussa

THL on arvioinut koronaviruksen ilmaantuvuusluvun olevan rokottamattomilla tällä hetkellä 700. Se on liki nelinkertainen verrattuna koko maan ilmaantuvuuslukuun pandemian pahimpana aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että 100 000:sta rokottamattomasta ihmisestä 700 saa koronatartunnan kahden viikon aikana.
[Sairaalaan joutumisen todennäköisyydet rokotuskertojen mukaan 21.10.2021] Koko Suoman ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 134.2, eli rokottamattomien osuus kokonaistartunnoista on merkittävä. Rokottamattomien valtavan osuuden sairaalatapauksista näkyy hyvin myös oikealla olevasta Helsingin Sanomien graafista.

Tällä hetkellä Suomessa kerran rokotettuja 12 vuotta täyttäneistä on 84.9 % ja kokonaan rokotettuja 76.0 %.

Koko kansasta kerran rokotettuja on 75.5 % ja kokonaan rokotettuja 67.1 %.

Helsingin Sanomat kertoo että "viikoilla 40-41 rokottamattomilla ilmaantuvuus 750, 11-kertainen kahteen annokseen verrattuna." Se kertoo myös STM:n johtaja Pasi Pohjolan suulla, että "viimeksi kuluneen kahden viikon aikana rokottamattomat 12-79-vuotiaat ovat joutuneet erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut" ja että "riski joutua sairaalahoitoon on suurin 50-79-vuotiailla rokottamattomilla, 28-kertainen verrattuna kaksi kertaa rokotettuihin".
[Rokottamattomien sairastumusriski 21.10.2021] Oikealla olevassa Helsingin Sanomien kuvassa näkyy vielä ikäryhmittäin, kuinka paljon suurempi ilmaantuvuus rokottamattomilla on verrattuna kerran tai kokonaan rokotettuihin.

Kuvasta on melko selvää, että jos koko kansa olisi kahdesti rokotettu, ei korona voisi tehdä muuta kuin hiipua pois.

Yle: Ylen tiedot: Rokottamattoman hoitajan levittämä koronatartunta johti kuolemaan Eurajoella - ylilääkäri haluaa rokotepakon hoitajille

Rokottamattomien hoitajien aiheuttamat koronatartunnat herättävät huolta sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Ylen tietojen mukaan Eurajoella kuoli alkuviikosta iäkäs henkilö, joka oli saanut koronatartunnan rokottamattomalta hoitajalta palvelukeskuksessa pari viikkoa sitten. Henkilö oli vielä äskettäin asunut kotonaan.

Keski-Satakunnan soten johtava ylilääkäri Juha Jaatinen sanoo, ettei voi kommentoida yksittäisten potilaiden tilannetta eikä vahvistaa tai kiistää tietoa lainsäädännön takia. Hänen mukaansa rokottamattomat hoitajat ovat yksittäistapauksia, mutta ongelma on merkittävä työ- ja potilasturvallisuuden takia.

- Olen yrittänyt työsuojelun kanssa selvittää, mitä olisi tehtävissä ja miten voisimme positiivisesti saada kaikki ottamaan rokotteet. Työnantajan mahdollisuudet selvittää edes sitä, kenellä kaikilla on rokotesuoja, ovat hyvin ohkaiset, Jaatinen sanoo.

Suomessa yksilön tietosuoja on niin suuri, että sen perusteella saa vaikka tappaa asiakkaansa. Olisi mukavaa, jos lakimme olisivat sellaisia, että ne varjelisivat heikoimpia eivätkä typerimpiä ja itsekkäimpiä kansalaisiamme.

HS: THL muutti ohjettaan: Korona­taudin sairastaneet voivat saada toisen rokote­annoksen esi­merkiksi matkustamista varten

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on muuttanut ohjettaan koronataudin sairastaneiden rokottamisesta. Uuden ohjeen mukaan heille voidaan antaa myös toinen rokoteannos, jos se on tarpeen esimerkiksi matkustamista varten.

Taustalla ovat ongelmat EU:n koronatodistuksen ja Suomen koronapassin käytössä. Todistusta ei tällä hetkellä saa sairastetun taudin ja yhden rokoteannoksen yhdistelmällä.

"Suojatehon kannalta taudin sairastanut ei toistaiseksi tarvitse toista rokoteannosta. Toinen annos voidaan kuitenkin antaa, jos se on tarpeen esimerkiksi matkustamisen vuoksi", THL:n sivuilla lukee.

2021-10-19

Koronaro­kottamattomien osuus Husin sairaala­hoidossa on noussut 77 prosenttiin

Koronavirusinfektion vuoksi sairaalahoitoon joutuneista yhä useampi on rokottamaton. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin tietojen mukaan 77 prosenttia sairaalahoitoon viikon aikana tulleista potilaista ei ole saanut koronarokotetta.

Tarkasteluajankohta on 11.-17. lokakuuta eli päättyi sunnuntaina. Tätä edeltäneellä viikon tarkastelujaksolla rokottamattomien osuus oli 67 prosenttia.

Luvuissa ovat potilaat, joilla on laboratoriotestillä varmistettu koronavirustartunta ja jotka ovat eristyshoidossa koronan vuoksi, kertoo Hus.

2021-10-16

Yle: Osa kokee koronapassin syrjiväksi - päänvaivaa aiheuttaa yli puoli vuotta sitten sairastettu koronatauti: "Tämä on mittava epäkohta"

Osa suomalaisista kokee, että koronapassi on toteutettu Suomessa epäoikeudenmukaisesti ja syrjivästi.

Kyse on koronataudin yli puoli vuotta sitten sairastaneista ihmisistä, joille kunnat eivät ole antaneet toista koronarokotetta. He kokevat itsensä väliinputoajiksi, joille ainoa mahdollisuus koronapassin saamiseen on tällä hetkellä käydä maksullisissa koronatesteissä.

Osa kunnista ei myönnä toista koronarokotetta, jos henkilö on sairastanut koronataudin.

Tieto yli puoli vuotta sitten sairastetusta koronataudista ei poistu Omakanta-tietojärjestelmästä,mutta koronatodistus ikään kuin vanhenee eli todistusta ei enää muodostu, kun sairastumisesta on yli kuusi kuukautta.

Koronapassin edellytyksenä on joko täysi rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista. Aikuisille koronapassia varten otetut testit ovat maksullisia.

- Sairastuin maalis-huhtikuun vaihteessa, siitä on reilu puoli vuotta eikä se ole enää voimassa koronatodistusta varten. Ensimmäisen rokotuksen sain heinäkuun puolivälissä. Nyt en saa toista rokotetta, enkä koronapassia, sanoo helsinkiläinen, eläkkeellä oleva sairaanhoitaja Hillevi Flytström.

2021-10-13

Yle: Koronapassilakiin jäi viruksen mentävä aukko - yritys saa kysyä passia asiakkaaltaan, mutta oman työntekijänsä rokotustietoja se ei saa vaati

Lauantaina voimaan tulevaa koronapassilakia on valmisteltu poikkeuksellisen suuren kiireen vallassa.

Hallitus antoi eduskunnalle koronapassilakiesityksen 21.9.2021. - eli kolme viikkoa sitten.

Lakia valmisteltiin kuuden ministeriön voimin. Työ- ja elinkeinoministeriö kertoi heti lakiesityksen antamisen jälkeen, että lakiesitykseen jätettiin tietoisesti ja tahallaan iso aukko: koronapassi ei koske laisinkaan työntekijöitä.

2021-10-07

HS: THL ohjeistaa, ettei Modernan rokotetta annettaisi alle 30-vuotiaille pojille ja miehille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa, että Modernan koronavirus­rokotteen antaminen alle 30-vuotiaille miehille keskeytetään varovaisuusperiaatteen vuoksi. Syynä on rokotteeseen mahdollisesti liittyvä kohonnut sydänlihas- tai sydänpussin­tulehduksen riski. Riski on suurin toisen rokoteannoksen jälkeen.

[...]

Jatkossa alle 30-vuotiaille miehille ja pojille, jotka ovat saaneet ensimmäisen koronarokote­annoksensa Modernaa, annetaan toisena annoksena Biontechin ja Pfizerin koronarokotetta.

2021-10-06

IS: Koronan mallimaana pidetty Uusi-Seelanti kääntää kelkkansa - nollalinja ei enää toimi

Koronatorjunnan mallimaana pitkään pidetty Uusi-Seelanti on muuttanut strategiaansa ja päättänyt hylätä nollalinjan koronan suhteen.

Pääministeri Jacinda Ardern kertoi maanantaina, että maan tavoite on koko ajan ollut luopua tiukasta nollalinjasta jossain vaiheessa, mutta Uudessa-Seelannissa leviämään alkanut deltavariantti on vauhdittanut päätöstä.

- Nitistäminen oli tärkeää, koska meillä ei ollut rokotteita. Nyt meillä on, joten alamme muuttaa tapaa, jolla teemme asioita. Meillä on enemmän vaihtoehtoja, ja on hyviä syitä olla optimistinen tulevaisuuden suhteen, mutta emme voi kiirehtiä, hän sanoi brittilehti Guardianin mukaan.

[...]

Maassa on todettu kaiken kaikkiaan vain 4 451 koronatapausta ja 27 koronakuolemaa, mutta viime aikoina suunta on ollut kasvava. Edellisen kuukauden aikana 658 ihmistä on sairastunut koronavirustautiin.

Uudessa-Seelannissa asuu 5,1 miljoonaa ihmistä eli hieman Suomea vähemmän. Suomessa koronavirustautiin sairastuneita on todettu pandemian aikana yhteensä 143 999 eli 32 kertaa enemmän kuin Uudessa-Seelannissa.

2021-10-01

The New York Times: In Portugal, There Is Virtually No One Left to Vaccinate

Portugal's health care system was on the verge of collapse. Hospitals in the capital, Lisbon, were overflowing and the authorities were asking people to treat themselves at home. In the last week of January, nearly 2,000 people died as the virus spread.

The country's vaccine program was in a shambles, so the government turned to Vice Adm. Henrique Gouveia e Melo, a former submarine squadron commander, to right the ship.

Eight months later, Portugal is among the world's leaders in vaccinations, with roughly 86 percent of its population of 10.3 million fully vaccinated. About 98 percent of all of those eligible for vaccines - meaning anyone over 12 - have been fully vaccinated, Admiral Gouveia e Melo said.

Artikkelissa kerrotaan, millä tavalla Portugali pääsi muutamassa kuukaudessa näihin uskomattomiin rokotuslukemiin.

Kuukausikatsaus 21-10

Tämä on jatkoa viimekuiselle kuukausikatsaukselle.

Huom!
Tilastointi on muuttunut 5.8. alkaen siten, että 14 vrk ilmaantuvuuksia ei enää lasketa vain edelliseltä 14 vuorokauden ajalta, vaan koko edeltävältä jaksolta, eli esim. 5.8.-1.9., 1.9.-1.10., jne.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Turku 195k 227.4 260.9 176.0 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 4509
Kuopio 119k 223.5 83.7 74.3 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 1518
Vantaa 237k 216.2 375.7 169.1 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 6075
Helsinki 660k 195.3 333.4 235.8 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 5817
Espoo 293k 172.3 327.0 175.7 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 4594
Tampere 242k 158.5 186.0 152.7 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 2472
Pori 84k 153.9 30.2 36.7 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 967
Lahti 120k 151.7 108.5 164.7 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2958
Jyväskylä 144k 97.5 116.7 78.3 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 2004
Oulu 208k 96.2 140.8 45.2 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1701

Lähes koko korona-ajan säilynyt jako pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä näyttää nyt kadonneen.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 165.1 285.8 172.8 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 4602
Ei-HUS 100.1 114.9 69.5 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1663
HUS-kerroin 1.6 2.5 2.4 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 2.8
Pirkanmaa 100.9 129.1 104.4 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1734

Koko koronahistorian aikana tauti ei ole jakautunut niin tasaisesti HUSin ja muun Suomen alueella kuin nyt.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 614.3 289.1 86.5 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 12475
Latvia 1.9M 396.0 100.7 39.7 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 8510
Ruotsi 10M 116.9 119.7 48.0 - 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 11328
Viro 1.3M 528.0 301.9 94.8 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 11824
Tanska 5.8M 104.3 226.4 181.9 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 6167
Suomi 5.6M 120.6 167.6 101.2 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 2550
Norja 5.5M 248.5 197.9 57.1 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 3460
Islanti 344k 136.5 366.8 197.8 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 3430

Korona tuntuu aaltoilevan edestakaisin: joissain maissa tapausten määrä nousee, toisissa se laskee. Huonoin tilanne on Baltian maissa.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Liettua 2.7M 59.9% 169.0 52.7 11.6 43.4 123.9 130.2 122.8 172.3 485.7 343.8 127.2 26.4 2.2 2.2 0.7 3.0 9.0 13.8 2.9 1871
Latvia 1.9M 45.4% 74.6 11.4 22.3 73.5 127.3 124.5 146.0 243.3 290.0 222.8 72.5 17.7 1.6 1.0 1.0 3.2 4.7 8.1 0.0 1458
Ruotsi 10M 64.5% 16.8 3.2 2.5 17.5 34.7 57.3 60.8 130.1 272.5 194.7 73.1 4.3 8.4 6.2 39.0 92.2 172.1 236.6 17.1 1457
Viro 1.3M 46.0% 48.9 14.6 2.2 12.8 66.3 195.0 228.1 137.2 138.5 80.9 32.4 4.4 0.0 0.0 0.0 0.8 11.7 36.1 2.9 1022
Tanska 5.8M 75.1% 12.4 5.8 2.5 3.1 5.2 11.4 9.7 43.5 137.7 76.7 20.0 11.8 4.5 1.7 1.5 5.3 20.3 62.3 15.0 457
Suomi 5.6M 61.8% 7.9 6.3 2.3 2.3 7.3 12.6 17.8 13.7 19.2 28.2 7.4 2.4 1.4 0.2 1.2 1.4 19.0 35.0 3.0 191
Norja 5.5M 66.3% 8.6 2.7 0.9 2.0 4.8 15.2 9.0 11.4 22.7 18.4 9.2 1.4 1.8 1.6 0.9 2.6 4.6 31.3 6.9 158
Islanti 344k 80.2% 0.0 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 37.8 8.4 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0 23.3 5.6 96

Baltian maat ovat tässä kuussa yliedustettuina kuolleisuustilastoissa; jopa niin paljon, että Latvia nousee kokonaiskuolleisuudessa niukin naukin Ruotsin ohi. Liettuassa kuolleisuus on erityisen suurta, mikä on outoa, koska siellä rokotuskattavuus on huomattavasti parempi kuin muissa Latviassa ja Virossa.

Suomi jatkaa listan paremmassa päässä.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.10. 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Italia 60M 102.8 146.4 73.3 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7742
Britannia 68M 692.9 633.5 673.4 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 11425
Espanja 47M 103.6 343.4 629.5 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 10602
Ranska 65M 175.8 441.5 263.4 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 10715
Saksa 84M 158.2 104.0 23.1 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 5043
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 242.7 244.1 210.9 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 8640

Britanniassa koronaa ei ole enää hetkeen aikaan torjuttu, mutta muuten Euroopan suurimpien maiden tilanne ei näytä kovin pahalta. Tapausten määrä on pudonnut erityisen paljon Espanjassa ja Ranskassa.

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Italia 60M 67.7% 28.2 18.6 8.0 23.8 85.3 189.8 186.7 163.0 230.1 297.9 280.9 43.7 6.8 5.5 6.0 22.4 87.3 257.4 198.8 2169
Britannia 68M 65.7% 60.5 40.8 5.2 3.8 11.8 54.8 261.9 462.8 212.0 174.8 62.5 9.4 10.8 33.9 76.8 166.1 365.9 25.4 21.5 2002
Espanja 47M 78.2% 44.4 59.4 12.6 19.7 35.9 58.9 130.7 247.9 154.8 119.3 196.5 84.6 57.7 13.4 1.9 26.3 53.5 343.8 175.1 1848
Ranska 65M 65.6% 34.7 38.1 11.6 23.8 74.2 135.6 135.9 170.3 169.0 176.0 243.7 71.5 20.2 5.5 6.2 15.9 65.5 318.7 52.1 1784
Saksa 84M 63.7% 18.1 6.4 8.2 27.5 64.5 77.4 73.1 164.5 272.5 198.5 74.7 11.6 2.4 1.7 2.0 5.3 22.8 69.6 8.9 1121
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 44.9 25.0 11.7 28.8 74.9 149.9 142.3 175.5 231.6 214.6 198.5 58.4 18.8 10.7 11.6 22.1 56.6 174.5 48.8 1705

Suurimpien maiden paraneva tautitilanne ei vielä tässä kuussa näy kuolleisuustilastoissa.

Koronakuolleisuus Euroopassa suhteessa kuukausi sitten sairastuneisiin
Kuollutta / (30vrk ja 1M asukasta) / 14 vrk ilmaantuvuus kuukausi sitten × 1000
Maa Pop. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5.
Eurooppa 596M 183.4 118.5 168.6 264.2 265.1 326.5 490.7 488.4 540.9 503.6 371.1 492.4 312.8 386.3 773.3 1389.9 1741.5 2562.4
Kok. rokotetut 52.2% 47.5% 39.9% 28.4% 17.3% 8.9% 4.6% 1.7% 0.5%

Valitettavasti nyt, kun testausta vähennetään niin Suomessa, Ruotsissa kuin monessa muussakin maassa, ja kun monien maiden ilmaantuvuudet tulevat tämän seurauksena olemaan keinotekoisen pieniä, ei yllä olevaa taulukkoa voitane vastaisuudessa enää pitää luotettavana. Tämä on siis viimeinen kerta, kun taulukkoa päivitetään.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi noussut EU:n keskiarvon yläpuolelle.

[EU:n rokotukset 1.10.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Tämä on jatkoa viimekuiselle rokotuskatsaukselle.
Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Suomi on noussut tilastossa nyt jo kymmenisen prosenttia EU:n keskiarvon yläpuolelle, ja olemme nousseet kaksi pykälää sijalle 10. Rokotustahtimme on kuitenkin selvästi hidastunut, sillä kuluneen kuukauden aikana rokotusmäärämme on noussut noin 14 prosenttiyksiköllä, kun edellisen kuukauden aikana nousoprosenttimme oli noin 20.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.10.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Portugalin rokotettujen määrä vaikuttaa epäilyttävän korkealta. Rokotetaanko siellä pikkulapsetkin, vai seuraako sielläkin jossain vaiheessa Maltan kaltainen korjausliike? Maltan rokotusaste 81.7 %:hän on alempi kuin mitä se oli kaksi kuukautta sitten (91.0. %).

Suomessa ensimmäistä kertaa rokotettavat näyttävät käyneen vähiin, ja olemme laskeneet listalla kaksi pykälää sijalle 8.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.10.2021: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Suomi ei aivan saanut EU:n keskiarvoa kiinni, mutta olemme nyt keskiarvosta enää vajaan prosenttiyksikön päässä ja sijalla 14.


2021-09 - Syyskuu 2021

2021-09-30

IL: Tällainen on tänään voimaan astunut uusi maskisuositus

Terveysviranomaiset ovat antaneet tänään uuden kansallisen maskisuosituksen. Kun aiemmin laaja maskisuositus kehotti pitämään suojaimia julkisilla paikoilla sisätiloissa kulkiessa, on uusi suositus huomattavasti lievempi.

Suosituksessa sanotaan, että maskia tulee käyttää jatkossa oman harkinnan mukaan. Maskin käyttöä suositellaan edelleen, jos ei ole ottanut koronarokotusta tai saanut vielä molempia rokotusannoksia.

Myös rokotetuille suositellaan maskin käyttöä edelleen julkisessa liikenteessä ja sellaisissa julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.

Uuden maskisuosituksen myötä kasvomaskien käytöistä voidaan luopua myös kouluissa.

HS: Suomeen pääsee "vihreää linjaa" pitkin ilman, että tarvitsee esittää koronatodistusta - "Valtaosa kävelee siitä vain lävitse"

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on otettu käyttöön uusi maahantulon malli.

Niin sanottua vihreää linjaa pitkin pääsevät Suomeen matkustajat, jotka ovat saaneet kaksi koronarokotetta tai sairastaneet covid-19-taudin kuuden kuukauden sisällä.

Uutta on se, että viranomaiset tarkastavat näiden matkustajien koronatodistukset vain pistokokein, eli kaikkien ei enää tarvitse todistuksia esittää.

2021-09-29

HS: Rokottamattomien raskaana olevien vaikeat korona­­infektiot ovat johtaneet Suomessa useiden äitien ja vasta­syntyneiden teho­hoitoon

Rokottamattomien raskaana olevien vaikeat koronavirusinfektiot ovat johtaneet useiden äitien ja vastasyntyneiden tehohoitoon Suomessa, kertoo muun muassa synnytyslääkäreistä, lastenlääkäreistä, kätilöistä sekä vastasyntyneitä hoitavista sairaanhoitajista koostuva Suomen Perinatologinen Seura.

Vaikea koronavirusinfektio voi muun muassa heikentää äidin keuhkojen toimintaa ja happeutumista sekä aiheuttaa vaikeita verisuonitukoksia.

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) vastasyntyneiden tehohoitolääkärin Kalle Korhosen tiedossa on Suomen isoimmista yliopistosairaaloista yli kymmenen tapausta, joissa on koronainfektiosta johtuvan äidin tehohoidon takia jouduttu tekemään keisarileikkaus.

Korhosen mukaan vauvan pelastamiseksi on Suomessa jouduttu tekemään keisarileikkaus jopa yli kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa.

[...]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi elokuussa suosituksen, jossa se suositteli raskaana olevia ottamaan koronavirus­rokotteen, kun deltamuunnos levisi Suomessakin valtavirukseksi.

[...]

Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa on todettu, että koronarokotuksen aikaansaamat vasta-aineet voivat siirtyä äidin elimistöstä sikiölle. THL:n mukaan on mahdollista, että nämä vasta-aineet suojaavat jossain määrin myös vastasyntynyttä.

Rokotettu äiti ei myöskään synnytyksen jälkeen tartuta koronavirusta vastasyntyneelle yhtä herkästi kuin rokottamaton.

Yle: Ruotsalaisnuoret iloitsivat koronarajoitusten purkamisesta - "Juhlitaan kuin huomista ei olisikaan"

Ruotsissa luovuttiin tänään käytännössä kaikista jäljellä olevista koronarajoituksista.

Ravintoloilta poistuvat aukioloaikoja ja pöytäseurueiden kokoa rajoittavat sääntelyt, eikä julkisten ja yksityisten kokoontumisten osallistujamääriä enää rajoiteta.

Myös etätyösuositus poistuu. Jäljelle jäävät vain henkilökohtaiset rajoitukset eli käsien pesu ja kotona pysyminen oireisena.

Ruotsin hallitus ja terveysviranomaiset ovat perustelleet rajoitusten poistamista maan korkealla rokotuskattavuudella. Vaikka viime viikkoina tartuntamäärät ovat nousseet deltamuunnoksen seurauksena, kuolemantapaukset ovat olleet vähissä.

Katsaus: Koronan suhteellinen esiintyvyys Suomessa ikäluokittain

Alla on THL:n lähdemateriaalista (6. korona: havaittujen tapausten jakauma ryhmittäin) kasattu viikottainen katsaus siitä, miten korona on kulkenut Suomessa ikäluokittain toukokuusta 2021 lähtien.

Koronan suhteellinen ilmaantuvuus Suomessa eri ikäluokissa
Pvm Tot. 0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
21-06-23 515 38 7.4% 80 15.5% 108 21.0% 119 23.1% 95 18.4% 37 7.2% 25 4.9% 10 1.9% 3 0.6%
21-06-30 1146 47 4.1% 111 9.7% 414 36.1% 236 20.6% 168 14.7% 107 9.3% 49 4.3% 13 1.1% 1 0.1%
21-07-07 1307 80 6.1% 201 15.4% 454 34.7% 206 15.8% 147 11.2% 132 10.1% 53 4.1% 32 2.4% 2 0.2%
21-07-14 1839 95 5.2% 451 24.5% 622 33.8% 231 12.6% 210 11.4% 160 8.7% 52 2.8% 12 0.7% 6 0.3%
21-07-21 2338 127 5.4% 510 21.8% 799 34.2% 370 15.8% 245 10.5% 186 8.0% 76 3.3% 14 0.6% 11 0.5%
21-07-28 3269 216 6.6% 577 17.7% 1120 34.3% 571 17.5% 371 11.3% 271 8.3% 105 3.2% 21 0.6% 17 0.5%
21-08-04 4735 341 7.2% 817 17.3% 1456 30.7% 945 20.0% 624 13.2% 351 7.4% 130 2.7% 30 0.6% 41 0.9%
21-08-11 5051 448 8.9% 933 18.5% 1438 28.5% 990 19.6% 665 13.2% 386 7.6% 131 2.6% 34 0.7% 26 0.5%
21-08-18 5039 616 12.2% 983 19.5% 1318 26.2% 887 17.6% 639 12.7% 398 7.9% 123 2.4% 45 0.9% 30 0.6%
21-08-25 4315 692 16.0% 944 21.9% 906 21.0% 808 18.7% 543 12.6% 248 5.7% 103 2.4% 39 0.9% 32 0.7%
21-09-01 4226 775 18.3% 1054 24.9% 695 16.4% 750 17.7% 505 11.9% 251 5.9% 97 2.3% 63 1.5% 36 0.9%
21-09-08 3825 626 16.4% 845 22.1% 650 17.0% 752 19.7% 521 13.6% 223 5.8% 92 2.4% 64 1.7% 52 1.4%
21-09-15 3141 527 16.8% 565 18.0% 667 21.2% 597 19.0% 375 11.9% 169 5.4% 124 3.9% 49 1.6% 68 2.2%
21-09-22 2767 392 14.2% 438 15.8% 701 25.3% 526 19.0% 345 12.5% 186 6.7% 108 3.9% 40 1.4% 31 1.1%
21-09-29 3295 425 12.9% 524 15.9% 775 23.5% 634 19.2% 416 12.6% 239 7.3% 145 4.4% 77 2.3% 60 1.8%
Suomen ikäluokkien suhteelliset koot 31.12.2020
0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
9.9% 11.0% 12.0% 13.0% 12.0% 12.9% 12.8% 10.6% 5.7%

[Suomen rokotustilanne 29.9.2021] Teini-ikäisten osuus tartunnoista on laskenut viimeisen neljän viikon aikana merkittävästi, mahdollisesti rokotusten ansiosta. Samalla myös alle 10-vuotaiden osuus tapauksista on laskenut. Voisiko tämä johtua pienemmästä isosiskoilta ja -veliltä saatavien tartuntojen määrästä?

Ensimmäisten rokotusten myötä selvästi laskenut 20-29 -vuotiaiden osuus tartunnoista on alkanut taas kasvaa, ja tässä ikäluokassa onkin nyt melkein neljännes kaikista tartunnoista. Oikealla näkyvästä rokotuskattavuuskuvaajasta voi pohtia, voisivatko lisääntyvät toisen kierroksen rokotukset parantaa lähiviikkoina tilannetta.

2021-09-28

HS: Kansanedustajat, mars rokotukseen!

Kansanedustajat palaavat ensi viikolla paikoilleen istuntosalissa, sillä 82 prosenttia edustajista on saanut kaksi rokotusta korona­virustautia vastaan, ilmoitettiin viime perjantaina. Peräti 36 kansanedustajaa ei siis ollut joko ottanut rokotuksia tai on ainakin jättänyt ilmoittamatta eduskunnan työ­terveys­huoltoon rokotusten saamisesta.
Lisäys: MTV3:n mukaan kansanedustajista ainakin 84 % on saanut molemmat koronarokotteet.

IS: Korona­potilaat haastavat sairaaloita oikeuteen Yhdysvalloissa, koska heille ei määrätä lois­lääkettä

Viime kuukausien aikana Yhdysvalloissa useat koronaan sairastuneet potilaat ovat vaatineet hoitoonsa ivermektiini-lääkettä. Sairaaloita, jotka ovat kieltäytyneet antamasta potilaille tätä lääkettä, on haastettu oikeuteen, niiden henkilökuntaa on häiritty ja sairaaloiden ulkopuolella on ollut mielenosoituksia, kertoo ABC-Newsin sivusto FiveThirtyEight.

Kyseistä ivermektiini-lääkettä käytetään ihmisillä joidenkin loismato-infektioiden ja ihosairauksien hoitoon, mutta lääkettä käytetään yleisemmin eläinten loislääkkeeksi, esimerkiksi hevosten madotukseen.

Koronan hoitamiseen ivermektiinillä uskovien katsotaan muodostaneen Yhdysvalloissa eräänlaisen kultin.

Esimerkiksi erilaisia salaliittoteorioita levittävä QAnon puolustaa invermektiinin käyttöä koronan hoidossa.

Myös Yhdysvaltojen suosituimman podcastin juontaja Joe Rogan on ilmoittanut sairastuneensa koronaan ja käyttäneensä lääkkeenä ivermektiini-valmistetta. Asiasta kertoi Washington Post.

USA:n ruoka- ja lääkeviraston FDA:n mukaan lääkkeellä ei ole mitään todistettua vaikutusta koronaa vastaan ja sen käyttö voi olla vaarallista.

Kultisteille mikä tahansa kelpaa koronaan - paitsi tietenkin toimiva ja turvalliseksi osoitettu koronarokote. Mikä tietenkin johtuu vasemmiston salajuonesta, jolla estetään Trumpin kannattajia käymään rokotuttautumassa.

IL: THL lopettaa päivittäisten koronalukujen julkaisemisen

THL:n päivittäiset koronatartuntaluvut jäävät historiaan. Laitos tiedottaa, että jatkossa seurannan painopiste siirtyy koronarokotusten edistymiseen ja vakavien tautitapausten määrän seurantaan.

Nämä muutokset koskevat Tilannekatsaus koronaviruksesta -verkkosivua. Sivua on päivitetty keskiviikkoisin, mutta tästä viikosta eteenpäin katsaus julkistetaan torstaina iltapäivisin.

Tilannekatsauksessa ei enää raportoida muun muassa koronavirustartuntojen päivittäistä määrää tai alueellista tilannearviota. THL:n mukaan ne eivät ole nykyisessä epidemiatilanteessa olennaisia mittareita.

Koronakartalle päivittäiset tartuntaluvut ja testimäärät päivittyvät jatkossakin, mutta lokakuusta lähtien vain arkipäivisin. Viikonloppuisin päivittäisiä koronalukuja ei siis julkaista.

Tieto koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa olevista päivittyy koronakartalle maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

2021-09-24

HS: Valtakunnallinen etä­työ­suositus loppuu lokakuun puoli­välissä

Valtakunnallinen etätyösuositus loppuu Suomessa 15. lokakuuta, esittävät valtiovarainministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.

Ministeriöt arvioivat, että lokakuun puoliväliin mennessä rokotuskattavuus olisi lähellä valtioneuvoston asettamaa tavoitetta. Tämä mahdollistaisi siirtymisen etä- ja lähityön yhdistämiseen terveysturvallisesti.

Rokotuskattavuus on parantunut, mutta työikäisen väestön rokotuskattavuus ei ole vielä hallituksen tavoittelemalla 80 prosentin tasolla.

Paluu työpaikoille voidaan valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan kuitenkin aloittaa jo lokakuun puoliväliä aiemmin, jos se on riskien arvioinnin ja alueellisen epidemiatilanteen perusteella mahdollista.

HS: Helsinki aloittaa kolmannen koronarokoteannoksen antamisen ilman ajanvarausta

Helsinki aloittaa koronarokotteen kolmannen annoksen antamisen ihmisille, jotka ovat saaneet rokotteen ensimmäisen ja toisen annoksen alle kuuden viikon aikavälillä siten, että toisesta rokotuksesta on kulunut aikaa vähintään kuusi kuukautta.

Rokotettavaan ryhmään kuuluu nyt 85 vuotta täyttäneitä tai vanhempia ihmisiä. Rokotuksia tarjotaan rokotuspisteillä ja hoivakodeissa. Myös voimakkaasti immuunipuutteisten kolmannen annoksen rokotukset ovat käynnissä.

Koronarokotteen kolmannen annoksen saa ilman ajanvarausta Helsingin rokotuspisteiltä.

2021-09-20

HS: Pfizer ja Biontech kertovat korona­rokotteensa olevan testien perusteella turvallinen 5-11-vuotiaille

Lääkeyhtiöt Pfizer ja Biontech kertoivat maanantaina, että niiden valmistama koronarokote on kliinisten testien perusteella turvallinen 5-11-vuotiaille. Yhtiöiden mukaan rokote tuottaa tehokkaan immuunivasteen lapsille, kertoivat uutistoimistot.

Yhtiöt hakevat rokotteelle viranomaislupaa piakkoin. Pfizer ja Biontech toimittavat tarvittavat tiedot viranomaisille Euroopan unionissa, Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa "niin pian kuin mahdollista".

Lapsille rokotetta annettaisiin vähemmän kuin yli 12-vuotiaille. Koehenkilöille annettiin kaksi kymmenen mikrogramman rokotetta kolmen viikon välein, kun ikäryhmää vanhemmille on annettu 30 mikrogramman annos.

[...]

Moderna on myös kehittänyt rokotetta 6-11-vuotiaille, mutta se on vielä koevaiheessa.

Pfizer ja Biontech testaavat nyt myös koronarokotteita alle kaksivuotiaille ja 2-5-vuotiaille.

Siinä menevät päiväkotienkin tartunteketjut poikki, jos vain joskus ensi vuonna mahdollisimman moni lapsikin rokotettaisiinkin. Ja vaikka ei saataisikaan, sen jälkeen ainakin oma talouteni on niin turvassa koronalta kuin se voi olla, eikä ole mitään syytä karanteeneihin.

Yle: Varsinais-Suomen koronatestimäärät romahtivat uudesta linjauksesta, jolloin kahdesti rokotettuja ei enää testata - nyt myös lapsien testimäärää vähennetään

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronatestimäärät ovat pudonneet roimasti.

Verrattuna elokuun ja syyskuun vaihteeseen, koronatestimäärät ovat pudonneet peräti 40 prosentilla aikaisemmasta, kertoo sairaanhoitopiiri. Testausmäärien väheneminen liittyy linjaukseen, joka tuli syyskuun alussa. Sairaanhoitopiiri linjasi tuolloin, että jatkossa lievissä hengitystieinfektio-oireissa ei kahdesti rokotettujen tarvitse mennä koronatestiin.

- Koronatestien positiivisuusprosentti on testien vähenemisestä huolimatta noussut 4,5 prosenttiin, mikä osaltaan sopii siihen, että kohdennamme testejä nyt entistä paremmin, kerrotaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Ei testien positiivisuusprosentti ole noussut testaamisen vähenemisestä huolimatta, vaan sen takia.
VSSHP linjaa nyt, että alle 12-vuotiaiden ei tarvitse enää mennä koronatestiin lievissä oireissa.

HS: THL: Alle 12-vuotiaiden ei enää tarvitse käydä koronatestissä pelkkien flunssaoireiden takia

Pelkät flunssan oireet eivät enää ole alle 12-vuotiaille lapsille syy mennä koronatestiin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) päivitti maanantaina suosituksensa lasten koronavirustestaamisesta.

THL suosittelee, että alle 12-vuotias viedään koronavirustestiin, jos hänellä on oireita ja hänen tiedetään altistuneen laboratoriossa varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana.

Lisäksi testiin pitää mennä, jos alle 12-vuotiaalla lapsella on oireita, ja perheessä on rokottamattomia 16 vuotta täyttäneitä tai henkilöitä, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen.

HS: THL: Uusi maskisuositus tuskin valmistuu vielä tällä viikolla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maskisuosituksen päivitys tuskin valmistuu vielä tällä viikolla, kertoo pääjohtaja Markku Tervahauta.

"Tavoitteena on saada päivitys tehdyksi syyskuun loppuun mennessä", hän arvioi HS:lle tekstiviestitse.

2021-09-19

HS: Rokottamattomat korona­potilaat turhauttavat teho-osastoilla - Ylilääkäri: "Käytännössä kaikki ovat olleet rokottamattomia"

HS kertoi lauantaina 46-vuotiaasta rokottamattomasta suomalaismiehestä, joka kuoli heinäkuussa koronataudin seurauksiin.

Valtaosa teho-osastoilla hoidettavista koronapotilaista on rokottamattomia. Tilanne turhauttaa hoitohenkilökuntaa.

"Olemme hoitaneet syksyn aikana edelleen koronapotilaita, ja käytännössä kaikki ovat olleet rokottamattomia. Kun tiedämme, että rokotteita on saatavilla, jokainen tehohoitoon päätyvä rokottamaton tuntuu turhalta", tehohoidon ylilääkäri Tero Varpula Jorvin sairaalasta sanoo.

Suomessa on hoidettu teho-osastolla koronaviruksen takia lähes tuhatta henkilöä. Heistä kymmenen oli sairastunut täydestä rokotesarjasta huolimatta. Yhden rokoteannoksen jälkeen tehohoitoon joutuneita oli 41.

2021-09-18

Breitbart: Nolte: Anti-Vaxxers Hype Benign Transmission Numbers as Proof Vax Doesn't Work

En ole tällä sivulla paljoa antanut hörhöilylle palstatilaa, mutta ehkäpä tänä John Nolten artikkeli antaa pienen näkemyksen siihen, mistä heidän ajatusmaailmansa kumpuaa.

John Nolte on siitä erityinen hörhö, että uskoo "Trump-rokotteeksi" kutsumansa koronarokotteen toimivan. Mutta siinäpä hänellä onkin vastassa ongelma: miten saada konservatiivit uskomaan viestiään? No, konservatiivien väärien uskomusten on takana - mikäpä muukaan kuin vasemmiston salaliitto!

The organized left is deliberately putting unvaccinated Trump supporters in an impossible position where they can either NOT get a life-saving vaccine or CAN feel like cucks caving to the ugliest, smuggest bullies in the world.

In other words, I sincerely believe the organized left is doing everything in its power to convince Trump supporters NOT to get the life-saving Trump vaccine.

I'm sorry, but people willing to drone strike seven children and who are eager to unleash terrorists like Antifa and Black Lives Matter into our cities are sociopaths. The left's morality is guided only by that which furthers their fascist agenda, and so using reverse psychology to trick Trump supporters NOT to get a life-saving vaccine is, to them, a moral good. The more of us who die, the better.

Organisoitu vasemmisto siis käyttää käänteispsykologiaa ja tällä pakottaa Trumpin kannattajia olemaan ottamatta Trump-rokotetta, jotta eivät näyttäisi aisankannattajilta.

Tämä suoranainen valehtelu naurattaisi, ellei se olisi seurauksiltaan niin surkeaa.

2021-09-17

HS: Kolmas rokotus­kierros voi alkaa heti koko maassa immuuni­puutteisten osalta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi perjantaina suosituksen kunnille kolmansien koronavirus­rokoteannoksista.

Suosituksen mukaan kunnat voivat tarjota kolmansia rokoteannoksia immuunipuutteisille. Kolmatta annosta voidaan tarjota 12 vuotta täyttäneille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut.

[...]

THL:n mukaan kunnissa voidaan alkaa rokottaa tätä ryhmää kolmansilla annoksilla välittömästi. Kolmas annos voidaan tarjota vähintään kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotti perjantaina, että sen alueella kolmannen koronavirus­rokoteannosten antaminen aloitetaan heti. Tarkoituksena on Husin mukaan estää rokote-erän vanheneminen.

IL: Ei koronapassia? Ei palkkaa - Italiassa käyttöön Euroopan tiukimmat koronarajoitukset

Italiassa on otettu käyttöön yksi maailman tiukimmista koronantorjuntatoimista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Kaikki Italiassa asuvat työntekijät velvoitetaan esittämään koronapassi, eli joko todistus rokotuksesta, negatiivisesta koronatestistä tai sairastetusta taudista.

Mikäli työntekijällä ei ole näyttää koronapassia, hänet voidaan siirtää palkattomalle vapaalle. Potkuja ei voi antaa koronapassin puuttumisen perusteella.

Lisäksi työntekijöitä, jotka menevät töihin todistuksesta piittaamatta, voidaan sakottaa 600-1 500 euron edestä. Myös työnantajat voivat saada 400-1 000 euron sakon.

Ranskassa on 3000 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa laitettu palkattomalle lomalle, koska eivät ole osanneet rokottautua, mutta Italiassa koronapassivaatimukset on nyt viety vielä pidemmälle.

Aftonbladet: Så ska vaccineringen i högstadiet gå till

Knappt en halv miljoner barn mellan 12 och 15 år ska nu erbjudas vaccin mot covid-19. Hur skolministerns önskan att ge sprutorna i skolan ska förverkligas undersöks nu i flera regioner.
Och samma på finska:
Otsikko: Näin yläkoulujen rokotukset tulevat menemään

Ingressi: Vajaalle puolelle miljoonalle 12-15 -vuotiaalle tarjotaan nyt koronarokotetta. Useilla alueille tutkitaan, miten opetusministerin toive rokotusten antamiseksi kouluissa saadaan toteutettua.

2021-09-16

Yle: Kuopiolaisnuorilla ei ole mahdollisuutta osallistua ylioppilaskokeeseen, jos heidät määrätään koronakaranteeniin

Ylioppilaskokelaat ovat tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa sen suhteen, järjestetäänkö kouluilla erillistä kirjoitustilaa koronakaranteeniin joutuneelle kokelaalle.

Esimerkiksi Kuopion lukioissa tai Varkauden lukiossa erillisiä kirjoitustiloja karanteenissa oleville nuorille ei tarjota. Tämä tarkoittaa sitä, että karanteeniin määrätty kokelas ei voi osallistua kokeeseen karanteenin aikana.

Ylioppilaskirjoitukset alkoivat maanantaina. Tähän mennessä Kuopiossa kaksi nuorta on joutunut jättämään jonkun kokeista väliin karanteenin vuoksi.

Sen sijaan osassa Suomen lukioista on järjestetty erillisiä tiloja karanteeniin joutuneille yo-kokelaille. Vaihteleva tilanne on luo alueellista epätasa-arvoa kirjoittajien kesken, sanoo Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Emilia Uljas.

MTV3: Valmistellaanko koronapassia liian myöhään, jotta se ehtisi auttaa kulttuurialaa? "Käsittämätöntä säätöä"

Hallitus kaavailee Helsingin Sanomien haltuunsa saaman esitysluonnoksen mukaan yrityksille ja muille toimijoille mahdollisuutta edellyttää koronapassia yli 12-vuotiailta ensi kuun alussa.

Näin esimerkiksi tapahtumajärjestäjät ja ravintolat voisivat halutessaan välttää mahdollisesti vielä voimassa olevat rajoitukset. Koronapassina toimisi EU:n koronatodistus.

Helsingin kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman harmittelee sitä, että passiasia on edennyt niin hitaasti.

- Koronapassi on varmasti ihan hyvä tietyssä mielessä - jos se nyt joskus tulee. Mutta meidän toimintamme kannalta sen olisi jo pitänyt olla, Arffman toteaa MTV:n Uutisaamussa.

Jos rajoitukset poistuvat, passilla ei ole Arffmanin mukaan enää esimerkiksi loppusyksystä mitään merkitystä.

- Meidän näkökulmastamme nyt näyttää enemmänkin siltä, että valmistellaan vain jotain, jotta ei tarvitsisi toimia nyt.

[...]

Kari Arffman kuvaa hallituksen toimintaa kaiken kaikkiaan "käsittämättömäksi säädöksi".

- Ottaako valmisteleva työryhmäkään selvää siitä, millä perusteella ja miten se (riskipotentiaalin arviointitaulukko) voisi käytännössä toimia? Puuhastellaan jotain, että rajoituksia ei tarvitsisi purkaa - vaikka olisi pitänyt purkaa jo kuukausi sitten.

Kososen mukaan taulukkoa on vaikea kommentoida, koska siitä ei ole annettu esimerkiksi alan edustajille mitään taustatietoa edes pyydettäessä.

Suomessa ollaan jo nyt tilanteessa, jossa käytännössä kaikki 15 vuotta täyttäneet, jotka koronarokotteen haluavat ja ovat olleet ajoissa liikkeellä, ovat voineet jo molemmat rokotteet saada. Nykyisellä kuuden viikon rokotusvälillä sama toteutuu 12-vuotiaiden kohdalla noin kuukauden kuluttua.

IS: Kova takaisku Sputnikin korona­rokotteelle - lupaprosessi keskeytetty

Näyttää entistä epätodennäköisemmältä, että venäläinen koronarokote Sputnik pääsisi Euroopan tai maailman rokotejakeluun lähiaikoina.

Moscow Timesin mukaan Maailman terveysjärjestö WHO on keskeyttänyt Sputnikin myyntilupaprosessin. Syynä ovat moninaiset ongelmat ja epäselvyydet Sputnikin kliinisten testien tutkimustuloksissa sekä rokotteen valmistusprosessissa.

WHO päätti keskeyttää myyntilupaprosessin tehtyään Ufassa sijaitsevaan lääketehtaaseen tarkastuskäynnin toukokuussa. Tarkastuskäynniltä raportoitiin useita rikkomuksia rokotteen tuotannossa.

Sputnik haki myyntilupaa WHO:lta ja Euroopan lääkevirastolta EMAlta helmikuussa. Myyntilupa ei ole edennyt myöskään EU-alueen osalta.

2021-09-15

HS: Hus suunnittelee jo koronatestaamisen puolittamista - Testaaminen painottuu jatkossa tiettyihin ihmisryhmiin

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä suunnitellaan koronatestikapasiteetin puolittamista.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiedotti tiistaina uudesta kansallisesta koronaviruksen testaus- ja jäljitysstrategiasta, joka tuo suuria muutoksia testauskäytäntöihin.

2021-09-14

IS: Ylilääkärit kehuvat uutta testaus­strategiaa: "Jos on lievät oireet, niin jää sitten kotiin"

STM:n uusi testausstrategia pohjautuu siihen, että kahdesti rokotettujen ei tarvitse käydä koronatesteissä lievien oireiden ilmaannuttua. Poikkeuksen muodostavat tietyt riskiryhmät.

- On tärkeää, että luotetaan rokotuksen antamaan suojaan. Jos henkilöllä on lievät oireet, niin hän jää sitten kotiin, eikä tarvitse mennä testiin, jos hän ei kuulu mihinkään tiedettyyn altistusketjuun tai ei ole potilastyössä oleva terveydenhuollon työntekijä, [Turun yliopistollisen keskussairaalan infektioylilääkäri Esa] Rintala sanoo.

- Kokonaan oireetonta tai hyvin lieväoireista tartuntaa rokotetulla ei ole edes välttämätöntä huomata. Mikäli oirekuva on vaikeampi, henkilö varmasti hakeutuu terveydenhuollon piiriin, ja silloin testi tehdään ja tapaukset tulevat ilmi, [Kuopion yliopistollisen sairaalan infektioylilääkäri Irma] Koivula sanoo.

- Uusikin ohje on, että kaikki jotka joutuvat oireiden vuoksi hakeutumaan sairaalaan tai lääkäriin, tullaan edelleen testaamaan, oli rokotettu tai ei, hän huomauttaa.

Uuden strategian mukaan rokotettu voi hakeutua testiin, jos niin haluaa.

Epidemian kehityksen tilannekuvaa voi Rintalan ja Koivulan mukaan seurata riittävän hyvin, vaikka tietty osa tartunnoista jäänee huomaamatta uuden strategian myötä. Tartuntaluvut ja ilmaantuvuus eivät olisi vastaisuudessa yhtä luotettavia mittareita kuin mitä ne nyt ovat.

Yle: Koronakapinaan ryhtyneelle turkulaisravintolalle lisäsulku - avi katsoo toiminnan olleen tahallista

Turkulainen ravintola Uljas kertoi elokuun lopussa lopettavansa koronarajoituksien noudattamisen syyskuun alusta lähtien.

Lauantaina 4. syyskuuta Lounais-Suomen aluehallintoviraston käydessä ravintolassa huomattiin, ettei paikka noudattanut valtioneuvoston asetusta ravitsemusliikkeiden aukioloaikojen rajoittamisesta. Tarkastaja määräsi tuolloin ravintolan suljettavaksi välittömästi ja sulun määrättiin kestävän kaksi viikkoa.

- Selvityksestä käy ilmi, että kun tarkastaja oli määrännyt paikan suljettavaksi välittömästi, ravintolassa oli pidetty puolen tunnin tauko ja sen jälkeen jatkettu anniskelua. Anniskelu oli jatkunut kello 1.30 asti ja viimeinen asiakas oli lähtenyt kello 2 yöllä, avin elinkeinovalvontayksikön päällikkö Pepe Uskelin kertoo syykuun alun tapahtumista.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on nyt tartuntatautilain nojalla pidentänyt koronakapinaan ryhtyneen ravintolan sulkua.

- Ravintola on meidän määräyksellä suljettuna nyt 3. lokakuuta asti, sanoo Uskelin.

2021-09-11

IS: Suomen varastoissa makaa yli miljoona korona­rokote­annosta: "Ei niitä varastoitavaksi ole hankittu"

Sairaanhoitopiirien lääkevarastojen syväjäässä makaa tällä hetkellä yli miljoona koronavirusrokoteannosta odottamassa käyttöä.

Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tilastoista. Sen mukaan Suomeen on viikon 36 loppuun mennessä tullut yli 8 246 000 rokoteannosta, ja perjantain lukujen mukaan annettuja annoksia oli reilut 7 153 000.

- Ei rokotteita tietenkään varastoitavaksi ole hankittu, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo.

Jos rokotteet on hankittu käytettäväksi, miksei niitä ole annettu esimerkiksi työterveyshuoltojen annettaviksi, vaan käytetään henkilökuntaa, jota kipeästi tarvittaisiin estämään hoitovelan kasvamista?

Jos kaikki Suomessa olevat rokotteet olisi käytetty, ne olisivat riittäneet rokottamaan kahdesti 74 % suomalaisista. Nyt suomalaisista on 73 % rokotettu kerran ja 55 % kahdesti.

2021-09-10

Yle: Etelä-Savossa kartoitetaan pitkittyneen koronavirustaudin yleisyyttä - oireista kärsivien määrä yllätti tutkimusta tehneet

Kuntayhtymä Essote kertoo ryhtyneensä selvittämään pitkittyneen koronavirustaudin yleisyyttä ja oirekuvaa alueellaan.

Kyselyyn vastasi 162 henkilöä ja long covidin oireista kertoi 55 prosenttia vastaajista. Heistä viidennes kuvasi oireiden haittaavan arkea merkittävästi.

Pandemiapäällikkö Hans Gärdström muistuttaa, että kyse on alustavista tuloksista ja selvityksissä ollaan hyvin alkuvaiheessa. Hän kuitenkin myöntää, että oireista kärsivien määrä oli jo tässäkin vaiheessa yllätys.

Merkittäviksi oireiksi kyselyn perusteella nousivat sykkeen vaihtelu, päänsärky, huimaus, hengenahdistus, raajakipu ja henkinen ahdistus. Näitä esiintyi kolmanneksella pitkittyneen koronataudin oireita kokeneilla.

Oireissa nousi esiin merkittävänä myös maku- ja hajuaistin puutos, sekä monia muitakin oireita, kuten aivosumun kokemusta, silmäoireita ja ihon kuivuutta. Viidennes oireilevista koki myös tarvitsevansa jatkoselvittelyitä oireidensa suhteen.

Minullakin on kollega, joka sairasti koronan melkein heti ensimmäisessä aallossa, siis jo melkein puolitoista vuotta sitten. Hän on kova kuntoilemaan, ja mainitsi juuri tällä viikolla, ettei vieläkään jaksa kuntoilla läheskään samalla tavalla kuin ennen sairastumistaan.

2021-09-09

Yle: Pieni poliklinikka Helsingissä etsii vastausta siihen, miksi osalla koronaan sairastuneista oireet pitkittyvät - ja nyt se hukkuu lähetteisiin

Helsingin Meilahdessa sijaitseva poliklinikka näyttää ihan tuiki tavalliselta lääkäriaseman käytävältä. Näiden ovien takana tehdään kuitenkin uudenlaista salapoliisityötä.

Juuri tänne, kesäkuussa avautuneelle HUSin poliklinikalle, ovat päätyneet ne koronataudin sairastaneet, joiden oireet eivät ole hellittäneet kuukausienkaan päästä sairastetusta taudista.

[...]

Heti avauduttuaan koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikalla on ollut ylilääkäri [Helena] Liiran mukaan useita kymmeniä potilaita.

Poliklinikasta uutisointi on lisännyt tulijoiden määrän nyt siihen pisteeseen, että jonossa on tällä hetkellä liki 60 lähetettä. Lääkäreiden tulisi ehtiä ottaa niihin kantaa viikon sisällä.

- Siinä on hiukan haastetta. Osan joudumme palauttamaan, koska kaikkein lieväoireisimpia emme voi nyt vastaanottaa.

[...]

Yle keräsi ihmisten kokemuksia pitkäaikaisen koronataudin vaikutuksista arkeen ja elämään. Vastauksia kertyi noin viisisataa.

Yli 80 prosenttia vastanneista kertoo pitkäkestoisten oireiden jatkuneen yli kuuden kuukauden ajan.

Vastauksissa toistuvat krooninen väsymys, aivosumu, aistimuutokset, vatsa- ja iho-oireet sekä neurologiset oireet.

Oireilu on vaikuttanut arjen askareisiin, mutta useat kertovat joutuneensa luopumaan myös harrastuksista ja urheilusta jaksamisen puuttuessa. Osalta vastanneista pitkittyneet oireet ovat vieneet työkyvyn joko osittain tai kokonaan.

[...]

Viikoittaiset keskustelut poliklinikoiden kanssa eri puolilla Eurooppaa ovat jo osoittaneet, että taudin oirekuva on hyvin samanlainen eri maissa.

- Olemme aika lailla yksimielisiä siitä, että tässä on jonkinlainen autoimmuunireaktio mukana. Potilaiden autonominen hermosto on ylivirittynyt, ja sitä rauhoittamalla voidaan saada helpotusta oireisiin, Liira sanoo.

Liira muistuttaa aiemmista SARS ja MERS -epidemioista, jotka olivat myös koronaviruksen aiheuttamia. Myös niissä sairastuneille tuli jälkioireita, jotka lopulta kuukausien ja vuosien saatossa poistuivat lähes kokonaan.

- Hyvin todennäköisesti tämä menee saman kaavan mukaan, että oireet myös rauhoittuvat.

Expressen: Restriktionerna tas bort i ett farligt läge

[Koronan leviäminen Pohjoismaissa]
Vi befinner oss, trots de snart lättade restriktionerna mot covid-19, i ett mycket osäkert läge.
Det är något som inte stämmer med bilden av Sveriges smittotal. Vi kan inte ignorera verkligheten, skriver Lena Einhorn, Fredrik Elgh och Anders Vahlne mfl.
Samma på finska:
Otsikko: Rajoitukset poistetaan vaarallisessa tilanteessa

Ingressi: Me olemme, huolimatta pian kenenevistä covid-19 -rajoitteista, hyvin epävarmassa tilanteessa.
Jokin ei täsmää Ruotsin tartuntaluvuissa. Emme voi jättää huomioimatta todellisuutta, kirjoittavat mm. Lena Einhorn, Fredrik Elgh ja Anders Vahlne.

Artikkelissa arvellaan, että se, mikä ei Ruotsissa täsmää, on koronan alitestaaminen. Tueksi tarjotaan oikealla olevaa kuvaa, jossa Pohjoismaita verrataan toisiinsa viiden asian suhteen: Artikkelissa ihmetellään sitä, että kun maiden rokotustilanteet ovat lähes samat, niin miten on mahdollista, että Ruotsissa tartuntojen määrä on samaa luokkaa kuin muissa Pohjoismaissa, ja jopa paljon alemmat kuin Norjassa, mutta silti Ruotsissa jouduu koronan takia sairaalaan ja tehohoitoon enemmän kuin muissa maissa, ja moninkertaisesti verrattuna Suomeen. Vastukseksi ehdotetaan sitä, että Ruotsissa ei testata samoissa määrin kuin muissa maissa. Siihen viittaavat niin tehtyjen testien pieni määrä (D) kuin tehtyjen testausten suuri positiivisten osuus (E).

2021-09-08

IL: Asiantuntijat luottavaisia: pian pääsee täyteen baariin ja siellä saa tanssia aamuun asti

Maanantaina Suomen koronasaagassa otettiin uusia käänteitä. Hallitus ilmoitti, että koronastrategia on nyt päivitetty.

- Lähtökohtana yhteiskunta on auki eikä rajoituksia ole, sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Pasi Pohjola ilmoitti kansalaisille.

Monia jäi kuitenkin mietityttämään, miksei tarkempaa vapauden päivämäärää annettu. Esimerkiksi Tanskassa kaikki rajoitukset puretaan tällä viikolla ja tiistaina Ruotsikin ilmoitti, että rajoituksetonta elämää juhlitaan 29. syyskuuta.

Suomen uuden hybridistrategian toimintasuunnitelmassa tarkempaa rajoituksien purkupäivää ei kuitenkaan ollut. Moni jäi kysymysmerkiksi: milloin pääsee laulamaan täyteen karaokebaariin? Milloin saa tanssia klubilla aamuun asti?

Hitot karaokebaareista. Milloin voidaan todeta, että kaikki halukkaat 16 vuotta täyttäneet ovat kakkosrokotteen voineet saada, ja lopetetaan maskisuositukset ja kaikki muukin temppuilu, mukaan lukien päiväkotien jatkuvat koronakaranteenit?

IS: Maskisuositus poistumassa pian? THL: Suositusta ollaan päivittämässä ensi viikolla

Koronamaskien käyttösuosituksiin on tulossa muutoksia jo pian. - Olemme tänään keskustelleet maskisuosituksesta ja on todennäköistä että sitä päivitetään ensi viikon aikana, ylilääkäri Otto Helve THL:stä sanoo IS:lle.

Maskin käyttösuosituksia päivitetään vastaamaan tautitilannetta jo ennen kuin 80 prosentin rokotekattavuus on saavutettu.

[...]

- Tarkkaa päivää kasvomaskisuosituksen päivitykselle ei ole vielä asetettu, mutta ensi viikolla sitä todennäköisesti käsitellään, Helve sanoo.

IS: Korona ei kelpaa perusteeksi käteisestä kieltäytymiseen

Koronapandemian myötä yhä useammassa paikassa ilmoitettiin, että käteinen ei kelpaa maksuvälineeksi. Tartuntariskillä tätä ei voi kuitenkaan perustella.

Euroopan keskuspankki (EKP) julkaisi elokuussa tutkimuksen käteisten eurojen mahdollisesta osuudesta koronaviruksen levittäjänä. Tutkimuksen valossa käteinen ei ole merkittävä tekijä viruksen levittäjänä.

[...]

EKP:n tutkimuksen mukaan seteleistä ja kolikoista sormiin siirtyvä viruksen määrä on niin pieni, että se ei riitä aiheuttamaan tartuntaa.

HS: Helsinki alkaa jakaa toista rokotusannosta ilman ajanvarausta

Helsinki alkaa jakaa myös koronarokotteen toista annosta ilman ajanvarausta.

Toisen rokotteen saa ilman ajanvarausta keskiviikosta lähtien Helsingin rokotuspisteiltä Jätkäsaaressa, Malmilla, Messukeskuksessa ja Myllypurossa. Ensimmäisen rokote on jo aiemmin ollut mahdollista hakea ilman ajanvarausta.

Myös Helsingin pop-up -rokotuspisteiltä saa jatkossa kummatkin rokoteannokset ilman ajanvarausta, kaupunki tiedottaa. Rokotteen toisia annoksia saa pop-up -pisteillä jonotilanteen mukaan.

Pop-up-pisteitä on eri puolilla Helsinkiä, muun muassa Kampin, Triplan ja Hertsin ostoskeskuksissa.

[...]

Koronarokotteen toisen annoksen saa aikaisintaan 6 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen. Kaupungin mukaan aikaistuksen avulla 80 prosentin rokotuskattavuus on mahdollisista saavuttaa jo syyskuun aikana.

Olisi kiva tietää, tarkoitetaanko sanalla "rokotekattavuus" ensimmäisen vai toisen kierroksen rokotuskattavuutta, ja katetaanko sillä kaikki, 12 vuotta täyttäneet vai ainoastaan täysi-ikäiset. Ilman tarkempaa määritelmää sana on hyödytön.

2021-09-07

HS: Pääkaupunkiseudun koronaryhmä: kahdesti rokotettujen lieväoireisten testaamisen voisi lopettaa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä esittää muutoksia testaukseen. Koordinaatioryhmä haluaa muuttaa testausta niin, että pääsääntöisesti oireettomien tai lievästi oireisten täysin rokotettujen henkilöiden, joiden toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään viikko, ei tarvitsisi mennä testiin. Sama koskisi myös niitä, jotka ovat sairastaneet varmennetun koronainfektion edeltävän kuuden kuukauden aikana ja saaneet yhden rokotteen.

Muutos ei kuitenkaan koskisi esimerkiksi henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirukselle, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastyössä olevia työntekijöitä eikä ikääntyneiden hoiva- ja hoitoyksiköitä.

Testauksen kohdentamisesta on tarpeen saada koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä koskeva tarkempi linjaus ennen sen toimeenpanoa, koordinaatioryhmän tiedotteessa kerrotaan.

[...]

Tähän mennessä seitsemän sairaanhoitopiiriä on muuttanut koronatestauskäytäntöjään siten, ettei kaikkia lieväoireisia kahdesti rokotettuja enää testata.

Mitäs kahdesti rokotettujen ja lieväoireisten pitäisi sitten pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa ja muuallakin tehdä? Mennä töihin vanhaan tapaan? Vai istua kotona, kunnes nenä ei enää sano niisk?

HS: Oppositio moitti turva­välejä koskevaa laki­muutosta "valtavaksi pettymykseksi", keskustassakin valmiutta harkita isompaa muutosta

Eduskunta aloitti tiistaina istuntokautensa vilkkaalla keskustelulla hallituksen koronatoimista.

Syksyn ensimmäisen täysistunnon käsittelyssä oli hallituksen esitys, jolla on tarkoitus päästä eroon erityisesti tapahtuma-alaa kurittaneiden kahden metrin turvavälien soveltamisesta.

Esitys oli alun perin määrä saada sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltyä jo tällä viikolla, jolloin laki olisi saatu nopeimmillaan hyväksyttyä jo ensi viikon alkupuolella.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk) kertoi kuitenkin STT:lle ennen istuntoa, että aikataulu todennäköisesti viivästyy seuraavaan viikkoon. Syynä on, että esityksestä pyydetään perustuslaki­valiokunnan lausunto.

[...]

Eduskuntakeskustelussa hallitus sai oppositiolta moitteita esimerkiksi siitä, ettei se ole kumoamassa tartuntatautilaista koko kiistaa aiheuttanutta pykälää eli pykälää 58 d. Sen sijaan vain turvavälejä koskeva kohta poistetaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa kuvaili tätä "valtavaksi pettymykseksi."

"Pykälä on aiheuttanut kohtuuttomasti vahinkoa, eikä se ole enää perusteltu nykyisessä epidemiatilanteessa", Sarkomaa sanoi.

Kokoomus on jättänyt oman lakialoitteensa, jossa esitetään koko kyseisen säädöksen kumoamista laista.

Pykälä 58 d koskee tilojen käytön rajoittamista epidemian leviämisen estämiseksi.

Tampereella rokotusten minimiväliä on lyhennetty kuuten viikkoon. Näin ollen kaikilla 16 vuotta täyttäneillä, jotka ovat hakeneet ensimmäisen rokotteensa kuukauden sisällä siitä, kun se on ollut mahdollista, on nyt myös mahdollista mennä toiseen rokotukseen. Nopeimmille 12-vuotiaille sama mahdollisuus koittaa tämän kuun lopussa.

Jos rajoituksista ei luovuta, kun kaikilla on ollut mahdollisuus käydä rokottautumassa kahdesti, milloin niistä voidaan luopua?

HS: Ruotsi luopuu useimmista koronarajoituksista syyskuun lopussa

Ruotsi aikoo luopua valtaosasta koronarajoituksista syyskuun 29. päivänä. Asiasta kertoi tiedotustilaisuudessa Ruotsin terveys- ja sosiaaliministeri Lena Hallengren tiistaina.

Esimerkiksi ohjeistus etätyön tekemiseen poistetaan, eikä rajoituksia julkisissa tai yksityisissä kokoontumisissa ole.

Yle: Brittitutkimus: Noin kolmasosa koronan sairastaneista teineistä kärsii pitkistä oireista

Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan vajaat yksi kolmesta koronavirustartunnan saaneesta nuoresta kärsii taudin oireista kuukausia positiivisen testituloksen jälkeen.

Kyseessä on yksi suurimmista tutkimuksista alaikäisten koronavirustaudin pitkien oireiden osalta.

University College Londonin ja Englannin kansanterveystieteenlaitoksen tutkimuksesta ilmenee, että koronatestissä positiivisen tuloksen saaneista 11-17-vuotiaista vähän yli 30 prosenttia kärsii kolmesta tai useammasta oireesta vielä 15 viikon kuluttua.

Negatiivisen testituloksen saaneista samanikäisistä 6,2 prosenttia kertoi kärsivänsä kolmesta tai useammasta oireesta, jotka on yhdistetty pitkän koronan oireisiin.

Mainittuja oireita olivat muun muassa epätavallinen väsymys, päänsärky, kurkkukipu, kuumeilu sekä haju- ja makuaistin muutokset.

IS: Pirkanmaan koronanyrkki: Kahden rokotuksen jälkeen sairaalaan joutuneet ovat "vaikeasti immuunipuutteisia"

Koronatartuntojen määrä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella on kasvussa. Samalla sairaalahoidon tarve on kuitenkin hiukan vähentynyt ja potilaiden määrä on nyt päivittäin hieman alle kymmenen.

Pirkanmaan alueellinen pandemiatyöryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kertoo tiedotteessaan, että sairaalahoidossa kesä-syyskuun aikana olleista 75 prosenttia on ollut täysin rokottamattomia ja 20 prosenttia kertaalleen rokotettuja.

Kahden rokotuksen jälkeen sairaalahoitoon joutuneet ovat tiedotteen mukaan olleet vaikeasti immuunipuutteisia. Tämä väestöryhmä saa jatkossa toisen tehosterokotteen.

[...]

- Virus näyttää nyt sairastuttavan niitä henkilöitä, jotka ovat rokottamattomia, eli käynnissä on rokottamattomien epidemia. Rokotteen ottaminen on ulospääsy tästä tilanteesta, ylilääkäri Jaana Syrjänen Taysista muistuttaa.

Erona aiempaan tilanteeseen on nyt se, että kaikilla 16 vuotta täyttäneillä on tässä vaiheessa mahdollisuus olla kahdesti rokotettu.
Tunnetuista 208 tartunnasta 108 todettiin perheiden sisällä. Rajuin nousu koskee kouluista ja oppilaitoksista tulleita tartuntoja. Näitä todettiin peräti 28. Niistä 25 todettiin alle 12-vuotiailla ala-asteella tai esiopetuksessa ja kaksi toisella asteella.
Myytti, ettei korona leviä kouluissa ja päiväkodeissa, ei edelleenkään pidä paikkaansa.

2021-09-06

HS: Hallituksen uuden korona­strategian tavoite on pitää yhteis­kunta auki: Tässä ovat keskeiset muutokset

Hallitus päätti maanantaina toimista, joilla Suomea voidaan avata ja koronarajoituksista luopua rokotekattavuuden kasvaessa.

Pyrkimyksenä on, että valtakunnallisista rajoituksista ja kattavista suosituksista luovutaan, kun vähintään 80 prosenttia yli 12-vuotiaista on saanut molemmat rokoteannokset tai heillä on ollut mahdollisuus ottaa ne. Osasta rajoituksia pyritään luopumaan jo ennen sitä.

80 prosentin rokotuskattavuuteen on arvioitu päästävän lokakuun puoliväliin mennessä.

[...]

Nyt tavoitteena on avata yhteiskunta, edistää sen avoinna pitämistä ja tukea epidemian jälkihoitoa.

[...]

Kun aiemmin torjuttiin laajamittaista pandemiaa, nyt menettelytavat vastaavat enemmän tavanomaista tartuntatautien torjuntaa.

[...]

Rajoituksista on määrä luopua kokonaan, kun rokotekattavuus saavuttaa 80 prosenttia. Pääministeri Sanna Marin (sd) mainitsi, että tällöin myös maskinkäytöstä on tarkoitus päästä eroon.

Osasta rajoituksia pyritään kuitenkin pääsemään asteittain eroon heti. Hallitus on jo antanut esityksen kahden metrin turvaväliedellytyksestä luopumisesta. Tämän on määrä helpottaa esimerkiksi kulttuuritapahtumien järjestämistä.

Esimerkiksi etätyösuositus on voimassa syyskuun loppuun, sanoi strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM) tiedotustilaisuudessa.

[...]

Siltä varalta, että epidemiatilanne heikkenee yllättäen ja vakavasti, valmistellaan erikseen valtakunnallinen hätäjarrumekanismi. Sen avulla alueelliset ja paikalliset viranomaiset ohjattaisiin ottamaan käyttöön laajempia toimenpiteitä.

HS: HS lopetti päivittäisten koronatartuntojen seurannan - Näin voit seurata koronalukuja jatkossa

Helsingin Sanomat uutisoi tänään lopettavansa päivittäisen korontartuntamääristä uutisoimisen.

Päätös perustuu siihen, että päivän luku ei ole enää keskeinen seurattava asia uudessa koronatilanteessa.

"Jatkossa uutisoinnin painopiste siirtyy enemmän korkean rokotuskattavuuden aikaan, jossa pitää oppia elämään väestössä vaarattomampana kiertävän koronaviruksen kanssa", kirjoitti HS:n toimituspäällikkö Esa Mäkinen.

2021-09-04

Yle: THL:n Salminen: Pandemian loppusuora häämöttää - paluuta koviin rajoituksiin tuskin tullaan näkemään

Suomessa ollaan jo koronapandemian loppusuoralla, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen Ylen Ykkösaamun haastattelussa lauantaina.

Salmisen mukaan rokotekattavuus on maassa jo niin hyvä, että paluuta koviin rajoitustoimiin tuskin tullaan näkemään.

- Ihan kuukauden parin sisällä meillä on rokotekattavuus siinä mallissa, että voidaan varmasti palata aika normaaliin. Takaiskuja voi jossain vaiheessa tulla, mutta niiden ei tarvitse johtaa tällaisiin sulkuihin, joita ollaan jouduttu käyttämään, kun rokotetta ei ole ollut, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan rokote antaa parhaimmillaan jopa 97 prosentin suojan vakavaa tautia vastaan, ja 80-prosenttisen suojan tartuntaa vastaan ylipäätään. Suomessa ensimmäisen rokotteen on saanut 72,2 prosenttia väestöstä ja toisen rokotteen 51,8 prosenttia.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) on arvioinut, että rajoitustoimista voitaisiin päästä laajemmin eroon lokakuussa.

Tampereella, kuten monella muullakin paikkakunnalla, pääsee nyt toiseen rokotukseen jo kuusi viikkoa ensimmäisen rokotuksen jälkeen. Se tarkoittaa, että kaikki 16 vuotta täyttäneet, jotka ovat menneet vuorollaan piikille, voivat hankkia toisen rokotteensa heti huomenna. 12-15 -vuotiaille sama mahdollisuus on lokakuun puoleenväliin mennessä. Sen jälkeen rokottamattomuus on kaikille muille paitsi alle 12-vuotiaille oma valinta, eikä sellaisten ihmisten valintojen takia kannata pitää koko maata kiinni.

Ikävä kyllä on aivan mahdollista, että tauti jää pyörimään alle 12-vuotiaiden keskuudessa ja tekemään sieltä täsmähyökkäyksiä esimerkiksi immuunikadosta kärsivien joukkoon. Tämä asia ei parane ennen kuin rokotteet hyväksytään vielä nuoremmille lapsille. Ennen kuin se tapahtuu, täytyy päättää, aiotaanko puolta Suomen päiväkodeista edelleenkin pitää jatkuvassa karanteenissa, vai hyväksytäänkö vallitseva tilanne.

2021-09-03

THL: THL:n tutkimus: täyden rokotussarjan teho on erinomainen vakavaa koronatautia vastaan, tulokset samoja myös kahta eri rokotetta saaneilla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä tutkimuksesta ilmenee, että kaikkien Suomessa käytettävien koronarokotteiden teho on kahden rokoteannoksen jälkeen hyvä koronavirustartuntaa vastaan ja erinomainen sairaalahoitoa vaativaa vakavaa koronavirustautia vastaan.

Myös kahta eri rokotevalmistetta saaneilla tulokset ovat erinomaiset.

Tutkitut rokotteet olivat AstraZenecan adenovirusvektorirokote Vaxzevria sekä mRNA-rokotteet Biontech-Pfizerin Comirnaty ja Modernan Spikevax. Tehoa selvitettiin Suomessa asuvilla työikäisillä, eli 16-69-vuotiailla.

Tulokset ovat yhä alustavia, eivätkä ne ole vielä käyneet läpi tieteellistä vertaisarviointia.

Tutkimuksesta selvisi, että kahden rokoteannoksen jälkeen mRNA-rokotteiden suojateho koronavirusinfektiota vastaan oli tutkitulla ikäryhmällä 78 prosenttia ja adenovirusvektorirokotteen saaneilla samoin 78 prosenttia. Yhdistelmärokotesarjan saaneilla rokotteen teho oli 80 prosenttia.

Tulosten luottamusvälit ovat kapeat. mRNA-rokotteiden kohdalla pidetään 95-prosenttisen varmana, että suojateho infektiota vastaan sijoittuu 76:n ja 79 prosentin välille. Adenovirusvektorirokotteen kohdalla sama luottamusväli on 73-83 prosenttia ja yhdistelmärokotesarjalla 77-83 prosenttia.

Sairaalahoitoa vaativaa vakavaa koronavirustautia vastaan kaikkien rokotteiden teho oli kahden annoksen jälkeen erinomainen. mRNA-rokotteiden teho oli vakavaa tautia vastaan 97 prosenttia, adenovirusvektorirokotteen teho 93 prosenttia, ja yhdistelmärokotesarjan teho 91 prosenttia.

Näiden tulosten luottamusvälit olivat 95 prosentin todennäköisyydellä mRNA-rokotteille 94-98 prosenttia, adenovirusvektorirokotteelle 81-97 prosenttia ja yhdistelmärokotesarjalle 80-96 prosenttia.

"Eri rokotesarjoille laskemamme tehokkuusluvut ovat keskenään samaa luokkaa, ja niiden luottamusvälit menevät toistensa kanssa päällekkäin. Siksi eri rokotevalmisteiden ja niiden yhdistelmien tuottamassa suojatehossa ei näytä analyysimme perusteella olevan merkittäviä eroja", sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Eero Poukka.

"Erityisen tärkeä tieto on, että kahta eri rokotetta saaneet saavat keskimäärin yhtä hyvän suojan kuin samaa rokotetta molemmilla annoskerroilla saaneet. Yhdistelmärokotesarjan tehosta on julkaistu kansainvälisesti vasta hyvin vähän tutkimustuloksia, ja siksi nämä alustavat tulokset ovat tärkeitä", Poukka toteaa.

Yhdistelmärokotesarjan saaneet olivat saaneet ensin adenovirusvektorirokotetta ja sen jälkeen jompaakumpaa mRNA-rokotetta.

2021-09-02

HS: Suomessa on nyt "rokottamattomien epidemia" - grafiikat näyttävät erot tartunnoissa rokotettujen ja rokottamattomien välillä

[Rokotettujen ja rokottamattomien 20-29 -vuotiaiden koronailmaantuvuuksia]
Suurin osa Suomen koronavirustartunnoista todetaan tällä hetkellä rokottamattomilla ihmisillä. Tilanteesta kertoi ylilääkäri Otto Helve Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) tiedotustilaisuudessa torstaina.

"Tällä hetkellä epidemia on rokottamattomien epidemia", sanoi Helve.

Helven mukaan ero rokotettujen ja rokottamattomien välillä on huomattavan suuri. Epidemia leviää tällä hetkellä erityisesti nuorten ja aikuisten rokottamattomien ihmisten piirissä.

Samaa kertovat tämän jutun grafiikat, jotka näyttävät erot ikäryhmittäin.

[...]

Erityisen suuri ero on 20-29-vuotiaiden ikäluokassa, jossa rokottamattomien ilmaantuvuusluku on noin yhdeksän kertaa suurempi kuin täysin rokotetuilla.

20-29 -vuotiaiden ilmaantuvuusgrafiikka on kopioitu oikealle, ja ero on tosiaan huomattava. Tällä hetkellä rokottamattomat ovat vapaamatkustajia, jotka ylläpitävät epidemiaa Suomessa.

MTV3: Yhdysvaltain suosituimman podcastin juontaja Joe Rogan kertoo hoitavansa koronaa syömällä hevosille tarkoitettua matolääkettä

Mies kertoo palanneensa lauantaina kotiin tien päältä ja kokeneensa olonsa uupuneeksi, minkä lisäksi hänellä oli päänsärky. Rogan sanoo varmuuden vuoksi eristäytyneensä muusta perheestään ja nukkuneensa eri osassa taloa vointinsa heikennyttyä. Yön aikana hän kärsi hikoilusta ja kuumeilusta.

- Tiesin, mistä on kyse, joten aamulla nousin, kävin testissä ja selvisi, että minulla on covid, hän sanoi keskiviikkona paikallista aikaa julkaistussa videossa.

Rogan kertoo kuitenkin voivansa nyt jo hyvin ja kertoo, että hänellä on takanaan oikeastaan vain yksi huono päivä.

Diagnoosin saatuaan Rogan alkoi ottaa kaikenlaisia rohtoja, joita hän luettelee videollaan. Näihin lukeutuu muun muassa ivermektiini, jota käytetään yhdysvaltalaisen Washington Postin ja brittilehti Guardianin mukaan hevosten matolääkkeenä.

Konservatiivisen median hahmot, poliitikot ja jotkut lääkärit ovat mainostaneet kiistanalaista matolääkettä. Yhdysvaltain lääkeviranomainen FDA on kuitenkin varoittanut, ettei ivermektiiniä tulisi käyttää koronan hoitamiseen.

- Et ole hevonen. Et ole lehmä. Oikeasti. Lopettakaa, FDA tviittasi viime kuussa.

Washington Postin mukaan Yhdysvaltain myrkytyskeskukset ovat ilmoittaneet, että niihin on tullut valtava määrä soittoja ivermektiinialtistuksien vuoksi. Heinäkuussa aiheesta tehtyjen soittojen määrä kasvoi viisinkertaiseksi normaalista.

IS: Äänekkäästi rokotuksia epäilleet radioäänet kuolevat nyt koronaan - kolme tapausta kuukaudessa

Floridalainen radiojuontaja Marc Bernier lähetti viimeisen viestinsä Twitterissä 30. heinäkuuta. Siinä hän vertasi Yhdysvaltain hallitusta natseihin. Viesti oli vastaus demokraattisen puolueen kuvernööriehdokkaan kehotukseen ottaa koronavirusrokotus.

Pian tämän jälkeen Bernier, 65, sai koronavirustartunnan. Hän joutui sairaalaan 7. elokuuta ja kuoli viime lauantaina.

Itseään "herra rokotusvastaiseksi" kutsunut Bernier on ainakin kolmas konservatiivinen radiojuontaja, joka kuoli elokuussa Yhdysvalloissa koronavirukseen. Kaikki heistä olivat esittäneet julkisesti epäilyksiä koronarokotuksia kohtaan.

Radiojuontajat eivät selvästikään olleet ottaneet riittävästi matolääkkeitä ja valkaisuaineita, eivätkä ole olleet riittävän puhtaita ja vahvoja uskossaan.
Pohjois-Carolinan terveysministeriön viime viikolla julkaisemien tilastojen perusteella rokottamattomat kuolevat koronavirukseen yli 15 kertaa rokotettuja todennäköisemmin.
Saapa nähdä, mitä keinoja republikaanit aikovat käyttää varastaakseen seuraavat vaalit. Ainakin vaalilakeja, jotka estävät väärän värisiä ja väärillä alueille asuvia äänestämästä, rustataan kovaa vauhtia.

IL: Tutkimus: Lasten long covid -riski on pelättyä matalampi

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan lasten riski long covidiin on paljon pelättyä pienempi.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 11-17 -vuotiaita lapsia ja nuoria, joilla oli positiivinen testitulos koronaviruksesta.

Tutkimus tehtiin Englannissa viime syyskuun ja maaliskuun välillä.

Sen mukaan 2-14 prosentilla tutkituista oli edelleen koronaoireita 15 viikon jälkeen.

[...]

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös 50 000 nuorta, joilla ei ollut positiivista koronatestitulosta.

Näistä tutkituista 53 prosentilla oli ainakin yksi oire 15 viikon kuluttua, sillä oireet ovat väestössä yleisiä.

Positiivisen koronatestituloksen saaneista vastaava luku oli 65 prosenttia.

Merkittävämpi ero oli siinä, että positiivisen testituloksen saaneista 30 prosentilla oli vähintään kolme oiretta, kun vastaava luku niiden keskuudessa, jotka eivät olleet sairastaneet koronaa, oli 16 prosenttia.

[...]

Alunperin olettamus oli, että sairastuneista jopa puolet saattaa saada pitkäaikaisia oireita, mutta tämä skenaario ei saanut vahvistusta tutkimuksessa.

Tyypillisimmin oireista raportoivat hieman vanhemmat tytöt, joilla oli jo valmiiksi heikompi fyysinen tai henkinen kunto.

IS: Kaksi rokotusta saanut välttää koronatestin ja karanteenin Pohjois-Pohjanmaalla

Kaksi rokotusannosta saaneen ei tarvitse Pohjois-Pohjanmaalla hakeutua flunssaoireissa koronatestiin, ellei hänellä ole tiedossa altistumista koronavirukselle viimeisen kahden viikon ajalta, eikä hän työskentele sosiaali- tai terveysalalla.

Koronatestejä otetaan edelleen voinnin huononemisen takia hoidontarpeen arviointiin hakeutuvilta henkilöiltä, vaikka heillä olisikin kaksi rokotetta.

Nähtäväksi jää, koska tämä yleistyy läpi Suomen. Pirkanmaalaisillehan tällainen järjestelmä on tuttu jo viikon takaa.

IS: Puolentoista vuoden tauko päättyy: Reitti- ja lomalennot Pirkkalasta alkavat taas

Toiveet koronakurimuksen väistymisestä ja elämän palaamisesta entiselleen ovat elpymässä. Tästä on merkkinä reitti- ja lomalentojen käynnistyminen Tampere-Pirkkalan lentokentällä - runsaan puolentoista vuoden tauon jälkeen.

Aivan ensimmäisenä tavallinen matkailija voi lentää Pirkkalasta Riikaan tiistaina 5. lokakuuta. Tuolloin käynnistyvät Air Balticin kahdesti viikossa kulkevat reittilennot.

Lomalentoja Pirkkalaan on palauttamassa matkanjärjestäjä Tui. Maanantaina 18. lokakuuta eli syyslomaviikon alussa Pirkanmaalta pääsee lentämään Espanjaan, Gran Canarialle.

Talven ajan Tui lennättää lomailijoita viikoittain myös toiseen Kanarian-kohteeseen, Teneriffalle.

Yle: Suuret kaupungit haluavat pikaisen muutoksen koronan tartunnanjäljitykseen: laajoista karanteeneista esimerkiksi päiväkodeissa tulisi luopua

Suuret kaupungit haluavat luopua nykymuotoisesta tartunnanjäljityksestä, koska kokevat sen toimimattomaksi. Kaupunkien tartuntataudeista vastaavien lääkäreiden yhteisessä linjauksessa toivotaan kiireellisesti kansallisia linjauksia tartunnanjäljityksen kohdentamisesta.

Helsingin, Espoon, Vantaan, Turun, Tampereen ja Oulun tartuntataudeista vastaavien lääkäreiden mielestä koronaepidemian tässä vaiheessa jäljitystyö on kyettävä suuntaamaan suurimman tartuntariskin tilanteisiin. Esimerkiksi jäljitys kohdistuisi tartunnan saaneiden perheenjäseniin ja läheisiin vapaa-ajan kontakteihin.

Laajoista karanteeneista esimerkiksi työpaikoilla, harrastetoiminnassa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa tulisi luopua, koska nykyisessä epidemiatilanteessa niiden haittavaikutukset todennäköisesti ylittävät hyödyt.

Lääkärit katsovat, että erityisesti työpaikoilla, harrastetoiminnassa, kouluissa sekä päiväkodeissa terveysturvallisuudesta on huolehdittu hyvin ja jatkotartuntojen riski on huomattavasti pienempi kuin saman talouden tai lähimpien ystävien välisissä altistustilanteissa.

[...]

Jäljitystyö vaatii paljon henkilöstöä. Monin paikoin työntekijöitä on liian vähän tehokkaaseen jäljittämiseen. Lisäksi lisärekrytoinnit ovat osoittautuneet vaikeiksi. Merkittävä osa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista osallistuu jo nyt koronavirusrokottamiseen, koronanäytteenottoon ja rajanylityspisteiden terveystarkastustoimintaan.

Mutta tarvitseeko jäljittäjien olla sosiaali- ja terveyshuollon ammattilaisia?

2021-09-01

The Hill: Pfizer launches later-stage study of pill to treat COVID-19

Pfizer on Wednesday announced that it had initiated a later-stage clinical trial for a pill that could potentially treat COVID-19. If proven to be safe and effective, the drug could fill an unmet need for a widespread, easier-to-use treatment, as opposed to an infusion like remdesivir, another treatment.

Pfizer is beginning a trial that will enroll 1,140 participants, the company said.

The drug could eventually be used in a "broad" population of patients, Pfizer said, namely people who have symptomatic cases of COVID-19 and are not hospitalized or at risk of severe illness.

A separate trial began in July for people who are at risk of severe illness.

"Success against #COVID19 will likely require both vaccines & treatments," Pfizer CEO Albert Bourla tweeted on Wednesday. "We're pleased to share we've started a Phase 2/3 study of our oral antiviral candidate - specifically designed to combat SARS-CoV-2 - in non-hospitalized, low-risk adults."

THL: THL ehdottaa kolmatta koronarokoteannosta rajatuille ryhmille - muun väestön osalta tilannetta arvioidaan syksyn aikana

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehdottaa, että kolmansia koronarokoteannoksia ryhdyttäisiin ensimmäisenä antamaan ihmisille, joiden elimistön immuunivaste on sairauden tai sen hoidon vuoksi alentunut.

"Kaksi rokoteannosta ei aina riitä tuottamaan näille ihmisille tarpeeksi hyvää suojaa vakavalta koronataudilta. Kolmas annos siis täydentää heillä perusrokotussarjan antaman suojan riittävälle tasolle", sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Ehdotuksen mukaan kolmas annos voidaan antaa 12 vuotta täyttäneille immuunipuolustukseltaan heikentyneille, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kaksi kuukautta. THL määrittelee lähiaikoina tarkemmin, mitkä ovat ne sairaudet tai tilat, joiden vuoksi henkilön immuunipuolustus on merkittävästi heikentynyt, ja kolmas rokoteannos on tarpeen.

Samaan aikaan Britannia on käynnistämässä oman kolmannen rokotuskierroksensa.
THL ohjeistaa uuden tutkimustiedon valossa, että PCR-testillä varmistetun koronataudin sairastaneille voidaan antaa kahden sijasta vain yksi koronarokoteannos. Tuoreet tutkimukset sekä Suomesta että muualta osoittavat, että yksi rokoteannos synnyttää koronataudin sairastaneelle vähintään yhtä hyvän suojan kuin kaksi annosta tuottaa ihmiselle, joka ei ole sairastanut tautia.
Mitenkäs koronatodistus?
THL ohjeistaa myös, että kunnat voivat harkintansa mukaan lyhentää ensimmäisen ja toisen koronarokoteannoksen välisen ajan kuuteen viikkoon.
Tämä saattaa hieman nopeuttaa toista rokotuskierrosta.

Kuukausikatsaus 21-09

Tämä on uusi, kuukausittainen koronakatsaus. Se on jatkoa lokakuusta 2020 asti tehdyille viikkokatsauksille.

Tilastointi on muuttunut 5.8. alkaen siten, että ilmaantuvuuksia ei enää lasketa vain edelliseltä 14 vuorokauden ajalta, vaan koko edeltävältä jaksolta, eli esim. 1.7.-5.8., 5.8.-1.9., jne. Tämä muuttaa lukuja päivälle 5.8., joidenkin tapausten kohdalla aika paljonkin.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 1.9. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 237k 375.7 +122% 169.1 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 5612
Helsinki 660k 333.4 +41% 235.8 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 5398
Espoo 293k 327.0 +86% 175.7 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 4224
Turku 195k 260.9 +48% 176.0 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 4022
Tampere 242k 186.0 +22% 152.7 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 2133
Oulu 208k 140.8 +212% 45.2 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1495
Jyväskylä 144k 116.7 +49% 78.3 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1795
Lahti 120k 108.5 -34% 164.7 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2632
Kuopio 119k 83.7 +13% 74.3 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 1039
Pori 84k 30.2 -18% 36.7 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 637

Tapausmäärät lisääntyvät lähes kaikkialla, ja erityisesti suurimmissa kaupungeissa.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.9. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 285.8 +65% 172.8 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 4249
Ei-HUS 114.9 +65% 69.5 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1449
HUS-kerroin 2.5 2.4 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 2.9
Pirkanmaa 129.1 +24% 104.4 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1518

Tapausten määrä kasvaa hyvin taseisesti pääkaupunkiseudulla ja sen ulkopuolella. Pirkanmaalla kehitys on kuitenkin maltillisempaa.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.9. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 289.1 +234% 86.5 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 11159
Ruotsi 10M 119.7 +150% 48.0 - 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 11077
Latvia 1.9M 100.7 +154% 39.7 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7661
Viro 1.3M 301.9 +218% 94.8 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 10693
Tanska 5.8M 226.4 +24% 181.9 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5944
Suomi 5.6M 167.6 +73% 101.2 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 2291
Norja 5.5M 197.9 +247% 57.1 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2928
Islanti 344k 366.8 +85% 197.8 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 3138

Viimeisen kuukauden aikana koronan määrä on kasvanut merkittävästi kaikissa muissa maissa paitsi Tanskassa, jossa kasvu on ollut lievempää.

Suomen kahden viikon ilmaantuvuus kävi kuukauden aikana korkeimmillaan, 19.8., lukemassa 184.2, mutta on sen jälkeen laskenut ja on tänään 154.2. Norja on puolestaan ollut viikon ajan jyrkässä nousussa.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Liettua 2.7M 55.8% 52.7 11.6 43.4 123.9 130.2 122.8 172.3 485.7 343.8 127.2 26.4 2.2 2.2 0.7 3.0 9.0 13.8 2.9 1702
Ruotsi 10M 54.5% 3.2 2.5 17.5 34.7 57.3 60.8 130.1 272.5 194.7 73.1 4.3 8.4 6.2 39.0 92.2 172.1 236.6 17.1 1441
Latvia 1.9M 40.7% 11.4 22.3 73.5 127.3 124.5 146.0 243.3 290.0 222.8 72.5 17.7 1.6 1.0 1.0 3.2 4.7 8.1 0.0 1384
Viro 1.3M 40.9% 14.6 2.2 12.8 66.3 195.0 228.1 137.2 138.5 80.9 32.4 4.4 0.0 0.0 0.0 0.8 11.7 36.1 2.9 973
Tanska 5.8M 71.7% 5.8 2.5 3.1 5.2 11.4 9.7 43.5 137.7 76.7 20.0 11.8 4.5 1.7 1.5 5.3 20.3 62.3 15.0 444
Suomi 5.6M 50.0% 6.3 2.3 2.3 7.3 12.6 17.8 13.7 19.2 28.2 7.4 2.4 1.4 0.2 1.2 1.4 19.0 35.0 3.0 183
Norja 5.5M 55.0% 2.7 0.9 2.0 4.8 15.2 9.0 11.4 22.7 18.4 9.2 1.4 1.8 1.6 0.9 2.6 4.6 31.3 6.9 149
Islanti 344k 76.8% 8.4 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 37.8 8.4 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0 23.3 5.6 96

Koronakuolleisuuskin on kasvanut lähes joka maassa, mutta kasvu on selvästi lievempää kuin koronatapausten määrän kasvu, eikä lähelläkään kevään lukuja. Tästä saataneen kiittää koronarokotuskattavuuden jatkuvaa nousua: suurimmassa osassa maita keski-ikäiset alkavat nyt olla kokonaan rokotettuja, ja yhtä nuoremmat pääsevät rokotusten pariin.

Rokotuskattavuus on noussut eniten Norjassa (21.5 %), Tanskassa (16.2 %) ja Suomessa (14.7 %). Vähiten nousua on Islannissa (2.2 %). Islannissa tosin ei enää paljon nostamisen varaa olekaan, koska sen ja Tanskan rokotusohjelmat alkavat olla valmiita. Vastaavasti Viron ja Latvien rokotukset laahaavat muita selvästi perässä.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.9. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Italia 60M 146.4 +100% 73.3 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7522
Britannia 68M 633.5 -6% 673.4 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 9941
Espanja 47M 343.4 -45% 629.5 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 10379
Ranska 65M 441.5 +68% 263.4 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 10338
Saksa 84M 104.0 +350% 23.1 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4704
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 244.1 +16% 210.9 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 8120

Euroopan koronatilanne on säilynyt viimeisen kuukauden aikana karkeasti ottaen samana, vaikkakin yksittäisissä maissa on tapahtunut suuriakin muutoksia.

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Italia 60M 60.5% 18.6 8.0 23.8 85.3 189.8 186.7 163.0 230.1 297.9 280.9 43.7 6.8 5.5 6.0 22.4 87.3 257.4 198.8 2140
Britannia 68M 62.6% 40.8 5.2 3.8 11.8 54.8 261.9 462.8 212.0 174.8 62.5 9.4 10.8 33.9 76.8 166.1 365.9 25.4 21.5 1941
Espanja 47M 70.2% 59.4 12.6 19.7 35.9 58.9 130.7 247.9 154.8 119.3 196.5 84.6 57.7 13.4 1.9 26.3 53.5 343.8 175.1 1803
Ranska 65M 58.8% 38.1 11.6 23.8 74.2 135.6 135.9 170.3 169.0 176.0 243.7 71.5 20.2 5.5 6.2 15.9 65.5 318.7 52.1 1749
Saksa 84M 59.9% 6.4 8.2 27.5 64.5 77.4 73.1 164.5 272.5 198.5 74.7 11.6 2.4 1.7 2.0 5.3 22.8 69.6 8.9 1103
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 25.0 11.7 28.8 74.9 149.9 142.3 175.5 231.6 214.6 198.5 58.4 18.8 10.7 11.6 22.1 56.6 174.5 48.8 1660

Koronakuolemien määrä on nousussa Euroopassa, mutta silti tapausten määrä on vain kymmenesosa siitä, mitä se oli pahimmillaan talvella.

Koronakuolleisuus Euroopassa suhteessa kuukausi sitten sairastuneisiin
Kuollutta / (30vrk ja 1M asukasta) / 14 vrk ilmaantuvuus kuukausi sitten × 1000
Maa Pop. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5.
Eurooppa 596M 118.5 168.6 264.2 265.1 326.5 490.7 488.4 540.9 503.6 371.1 492.4 312.8 386.3 773.3 1389.9 1741.5 2562.4
Kok. rokotetut 47.5% 39.9% 28.4% 17.3% 8.9% 4.6% 1.7% 0.5%

Yllä olevassa taulukossa verrataan koronakuolemia kuukauden takaiseen ilmaantuvuuteen. Kuukauden aikaero on leivottu taulukon sisälle sen takia, että se on suunnilleen se aika, mikä koronapotilaalta menee sairastumisesta kuolemiseen, joten viive pitää luvut todellisempina.

Keväällä alkanut koronakuolemien irtaantuminen koronatapausten määrästä jatkuu. Kuten jo melkein puolen vuoden ajan on jo tapahtunut, joka kuukausi koronakuolemia tulee ennätysvähän verrattuna koronatapauksiin.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 1.9. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Malta 154.6% 80.3% 80.1% 184.3 351.1 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 8167
Islanti 153.4% 81.3% 76.7% 366.8 423.2 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 3138
Arabiemiraatit 181.1% 84.9% 74.2% 159.2 211.0 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 7163
Uruguay 158.9% 76.4% 71.8% 42.3 66.8 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 11037
Tanska 146.7% 75.7% 71.7% 226.4 198.3 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 5944
Qatar 150.6% 79.1% 71.5% 108.4 79.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 8289
Chile 149.1% 74.9% 70.2% 49.6 81.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8487
Kanada 139.9% 73.3% 66.6% 86.4 25.0 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3932
Mongolia 130.0% 67.2% 62.8% 755.7 480.9 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 6514
Britannia 133.0% 70.4% 62.6% 633.5 569.2 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 9941
Israel 154.9% 68.0% 62.4% 1004.1 324.0 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 11434
Bahrain 142.2% 65.5% 62.2% 66.0 66.8 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15397
Saksa 121.1% 64.6% 59.9% 104.0 34.6 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4704
EU 118.3% 64.3% 57.6% 244.1 210.9 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 8120
Unkari 109.6% 59.7% 57.2% 14.8 9.0 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8434
Yhdysvallat 109.9% 60.9% 51.7% 610.3 306.6 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 12037
Suomi 122.3% 72.4% 50.0% 181.3 150.8 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 2081

Maltan rokotuslukuja on korjattu taannehtivasti alaspäin merkittävästi. Tämän takia kuukauden aikana ensimmäisten ja toisten rokotusten määrä on laskenut kymmenkunta prosenttiyksikköä ja kokonaisrokotusten määrä melkein 20 prosenttiyksikköä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Maltan luvut ovat olleet väärin ainakin parin, kolmen kuukauden ajan.

Israelissa kolmensien rokotusten aloittaminen on saanut aikaiseksi sen, että kokonaisrokotusten määrä on selvästi suurempi kuin ensimmäisten ja toisten rokotusten yhteen laskettu määrä.

Vaikka Suomi on listalla edelleenkin viimeisenä, on rokotustilanteemme viimeisen kuukauden aikan parantunut oleellisesti. Ensinnäkin Suomi on ohittanut kokonaisrokotusten määrässä EU:n keskiarvon, ja vieläpä aika selkeästi: vielä elokuun alussa olimme neljä prosenttiyksikköä EU:n keskiarvon perässä, nyt olemme saman verran sen edellä. Myös kokonaan rokotettujen määrässä olemme kirineet välimatkaa edellä oleviin maihin, ja tätä vauhtia ohitamme Yhdysvallat viikon sisällä ja Unkarin parin viikon kuluttua. EU:n keskiarvon ja aikoinaan niin tavoittamattomalta tuntuneen Israelin saatamme saavuttaa jo ennen seuraavaa kuunvaihdetta.

Katsaus: Koronan suhteellinen esiintyvyys Suomessa ikäluokittain

Alla on THL:n lähdemateriaalista (6. korona: havaittujen tapausten jakauma ryhmittäin) kasattu viikottainen katsaus siitä, miten korona on kulkenut Suomessa ikäluokittain toukokuusta 2021 lähtien.

Koronan suhteellinen ilmaantuvuus Suomessa eri ikäluokissa
Pvm Tot. 0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
21-05-05 1393 184 13.2% 215 15.4% 233 16.7% 256 18.4% 235 16.9% 148 10.6% 71 5.1% 30 2.2% 21 1.5%
21-05-12 1472 178 12.1% 243 16.5% 252 17.1% 292 19.8% 222 15.1% 154 10.5% 79 5.4% 30 2.0% 22 1.5%
21-05-19 1417 166 11.7% 263 18.6% 245 17.3% 250 17.6% 224 15.8% 144 10.2% 63 4.4% 41 2.9% 21 1.5%
21-05-26 1277 166 13.0% 200 15.7% 199 15.6% 245 19.2% 209 16.4% 126 9.9% 72 5.6% 43 3.4% 17 1.3%
21-06-02 806 116 14.4% 118 14.6% 150 18.6% 168 20.8% 111 13.8% 83 10.3% 38 4.7% 14 1.7% 8 1.0%
21-06-09 750 83 11.1% 104 13.9% 153 20.4% 178 23.7% 106 14.1% 73 9.7% 35 4.7% 14 1.9% 4 0.5%
21-06-17 561 52 9.3% 92 16.4% 133 23.7% 115 20.5% 86 15.3% 38 6.8% 25 4.5% 16 2.9% 4 0.7%
21-06-23 515 38 7.4% 80 15.5% 108 21.0% 119 23.1% 95 18.4% 37 7.2% 25 4.9% 10 1.9% 3 0.6%
21-06-30 1146 47 4.1% 111 9.7% 414 36.1% 236 20.6% 168 14.7% 107 9.3% 49 4.3% 13 1.1% 1 0.1%
21-07-07 1307 80 6.1% 201 15.4% 454 34.7% 206 15.8% 147 11.2% 132 10.1% 53 4.1% 32 2.4% 2 0.2%
21-07-14 1839 95 5.2% 451 24.5% 622 33.8% 231 12.6% 210 11.4% 160 8.7% 52 2.8% 12 0.7% 6 0.3%
21-07-21 2338 127 5.4% 510 21.8% 799 34.2% 370 15.8% 245 10.5% 186 8.0% 76 3.3% 14 0.6% 11 0.5%
21-07-28 3269 216 6.6% 577 17.7% 1120 34.3% 571 17.5% 371 11.3% 271 8.3% 105 3.2% 21 0.6% 17 0.5%
21-08-04 4735 341 7.2% 817 17.3% 1456 30.7% 945 20.0% 624 13.2% 351 7.4% 130 2.7% 30 0.6% 41 0.9%
21-08-11 5051 448 8.9% 933 18.5% 1438 28.5% 990 19.6% 665 13.2% 386 7.6% 131 2.6% 34 0.7% 26 0.5%
21-08-18 5039 616 12.2% 983 19.5% 1318 26.2% 887 17.6% 639 12.7% 398 7.9% 123 2.4% 45 0.9% 30 0.6%
21-08-25 4315 692 16.0% 944 21.9% 906 21.0% 808 18.7% 543 12.6% 248 5.7% 103 2.4% 39 0.9% 32 0.7%
21-09-01 4226 775 18.3% 1054 24.9% 695 16.4% 750 17.7% 505 11.9% 251 5.9% 97 2.3% 63 1.5% 36 0.9%
Suomen ikäluokkien suhteelliset koot 31.12.2020
0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
9.9% 11.0% 12.0% 13.0% 12.0% 12.9% 12.8% 10.6% 5.7%

[Suomen rokotustilanne 1.9.2021] Mitä yllä olevasta taulukosta siis pystyy lukemaan ja päättelemään?

Koulujen ja päiväkotien loppuminen laski kesän alussa alle 10-vuotiailla niin koronatapausten absoluuttista määrää kuin myös niiden suhteellista osuutta. Vastaavasti koulujen alkaminen ja nuorempien ikäluokkien rokottamattomuus ovat elokuussa kasvattaneet alle 20-vuotiaiden osuuden kaikista tapauksista ennätysmäiseen yli neljäänkymmeneen prosenttiin.

Toisaalta viruslinkoina Pietarin jalkapallokisoista saakka toimineilla 20-29 -vuotiailla tapausten määrät taas ovat ilmeisesti rokotuskattavuuden nousun ansiosta pudonneet selkeästi.

20-39 -vuotiaat ovat edelleenkin yliedustettuina koronatapausten määrässä, mutta eivät enää lainkaan niin selkeästi kuin kesällä, jolloin yli puolet tapauksista todettiin näissä ikäluokissa.

Yli 60-vuotiaiden suhteellinen osuus tapauksista on edelleenkin hyvin pieni.

Seuraavan kuukauden aikana tulemme varmasti näkemään 10-19 -vuotiaiden suhteellisen tapausmäärän laskua, koska - kuten oikealla olevasta THL:n rokotuskattavuuskuvaajasta näkee - tämä ikäluokka on parin viime viikon aikana lopultakin päässyt ensimmäisiin rokotuksiin.

Mutta mitä teemme alle 12-vuotialle? Heitä ei käytännössä voi suojata millään tavalla. Jatkammeko ikuisesti 10 päivän karanteeneissa?

EU:n rokotuskatsaus: Suomi ei ole enää EU:n peränpitäjiä.

[EU:n rokotukset 1.9.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Tämä on jatkoa viimekuiselle rokotuskatsaukselle.
Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Maltan kokonaisrokotusten määrä on mystisellä tavalla laskenut 20 prosenttiyksiköllä kuukauden takaisesta. Tästä voidaan ilmeisesti päätellä, etteivät sen rokotusluvut ole pitäneet aikoihin paikkaansa, jos pitävät nytkään.

Listan kärjen tuntumaan on päässyt Portugali, jonka rokotuskattavuusluvuissa on kuitenkin ollut kuluneen kuukauden aikana mystisiä, jopa viiden prosenttiyksikön päivähyppäyksiä.

Suomi oli vielä viime kuussa alemmassa keskikastissa, 4.0 prosenttiyksikköä EU:n keskiarvon alapuolella. Olemme kuitenkin vajaassa kuukaudessa nousseet samaiset 4.0 prosenttiyksikköä keksiarvon yläpuolelle, mikä kertoo keskimääräistä EU-tahtia selvästi nopeammasta rokotusvauhdista. Olemme nousseet sijalle 12, ja arvatenkin tästä tullaan ajan kanssa nousemaan vielä selvästi korkeammalle.

Listan häntäpää näyttää samalta kuin ennenkin, hieman vain eri järjestyksessä: Bulgaria, Romania, Kroatia ja Latvia ovat Slovakian kanssa ainoat maat, joissa rokotteita on jaettu alle 90 sataa asukasta kohti.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.9.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Malta oli viime kuussa listan kärjessä käsittämättömän suurella rokotusprosentilla 91.0 %, mutta siitä on sulanut mystisesti johonkin kymmenen prosenttiyksikköä. Näin ollen Portugali on siirtynyt listan kärkeen niin ikään hämmentävän korkealla 84.8 %:n rokotuskattavuudella.

Espanja ja Tanska jatkavat kärkimaiden joukossa.

Unkari, joka aloitti rokotuksensa reippaasti, ja oli vielä toissakuussa sijalla 4, on valunut reipusti EU:n keskiarvon alapuolelle.

Suomessa rokotukset jatkuvat, ja olemme palanneet viime kuun sijalta 8 sijalle 6. Siinä, missä joissain maissa alkavat vapaaehtoisesti rokotettavat loppua, meillä heitä löytyy vielä.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 1.9.2021: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Maltan rokotettujen määrä on tässäkin tilastossa laskenut kuukauden aikana melkein kymmenellä prosenttiyksiköllä. Sen jälkeen toiselle sijalle on noussut Portugali, jonka kokonaan rokotettujen määrä nousi epäilyttävästi 5.1 prosenttiyksiköllä 23.8.2021.

Suomi oli viime kuussa kolmanneksi vähiten kokonaan rokotettu EU-maa ja 14.0 prosenttiyksikköä EU:n keskiarvoa perässä. Tämä tilanne on nyt muuttunut. Suomen rokotuskattavuus on neljän viikon aikana noussut 13.7 prosenttiyksiköllä, ja olemme sen myötä nousseet kuusi sijaa, viimeksi Puolan ohi. Olemme nyt yhdeksänneksi viimeisellä sijalla. EU:n keskiarvo on samana aikana noussut vain 7.3 prosenttiyksiköllä, ja olemme tätä vauhtia saavuttamassa sen noin kuukauden kuluttua.


2021-08 - Elokuu 2021

2021-08-31

IL: Kajaanin sairaala tyhjänä koronapotilaista, rokotteet eivät kelpaa, rajoitukset kiristyvät: "Ei helvetti soikoon mitään järkeä"

Kainuun koronakoordinaatioryhmä ilmoitti maanantaina, että Kajaanin kaupunki on siirtynyt koronaepidemian leviämisvaiheeseen. Alueelle esitetään tiukkoja rajoituksia, muun muassa kaikkien sisäliikuntapaikkojen sulkemista. Koronakoordinaatioryhmä meni tiedotteessaan jopa niin pitkälle, että kehotti välttämään matkustamista Kajaaniin ja sieltä pois.

Samaan aikaan tiedotteessa oli seuraavanlainen lause: "Sairaalahoidon tarve ei ole kohonnut."

Koronarajoituksissa on alusta lähtien korostettu terveydenhuollon kantokykyä. Moni maallikko kysyykin, miksi tiukkoja rajoituksia tarvitaan, jos koronatapaukset eivät näy sairaalahoidon tarpeessa.

Iltalehti tavoitti pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkarin kommentoimaan tilannetta. Hän kertoo yrittäneensä selvittää, olisiko koko kaupunkiin todennäköisesti iskeville tiukoille rajoituksille vaihtoehtoja.

- Keskustelin STM:n ja THL:n kanssa maanantaina. Sellaista mahdollisuutta ei ole, että kahteen kertaan rokotetuille annettaisiin eri oikeudet kuin muille, vaikka se olisi järkevää. Eikä sellaista mahdollisuutta, että purettaisiin kaikki rajoitukset. Ei jäänyt vaihtoehtoja.

Tärkeää on, ettei rokotetuille saa antaa mitään etuoikeuksia vain sen takia, että ovat toimineet vastuullisesti pandemian leviämisen estämisessä. Se olisi epätasa-arvoista kulkutautimyönteisiä kohtaan.
- Meillä on ollut viime kuukausina nollasta kahteen koronapotilasta samaan aikaan sairaalassa. Se ei hetkauta mihinkään, enkä usko, että määrä tulee merkittävästi nousemaan.
Hallituksen puheet ja teot eivät aina ja joka paikassa ole kohdanneet toisiaan.
Kajaaniin esitetään nyt tartuntatautilain pykälien 58d ja 58g aktivointia. Kainuun soten yhtymähallitus käsittelee asiaa keskiviikkona. Jos pykälät otetaan käyttöön, esimerkiksi uimahallien ja kuntosalien ovet suljetaan kaikilta, niin rokotetuilta kuin rokottamattomilta.

Koukkaria tilanne harmittaa.

- Kahteen kertaan rokotetuilla pitäisi olla harrastuksissa, ryhmäliikunnassa ja muussa ei-lakisääteissä toiminnassa vapaa kortti kulkea ja harrastaa. En kohdistaisi heihin minkäänlaisia rajoituksia.

Ei tämä käy. Kyllä kulkutautimyönteisen vähemmistön täytyy saada pitää koko yhteiskuntaa panttivankinaan.
- Minusta on täysin käsittämätöntä, että voidaan pitää maata ja maapalloa vankina ja samaan aikaan keskustella siitä, onko rokotetta pakko ottaa. Ei tässä helvetti soikoon ole mitään järkeä, Koukkari lataa.

- Koronapassia ei ole olemassa. Kannasta voisi jokainen tulostaa koronarokotustodistuksen. Olisi verrattoman yksinkertaista, että he, joilla on kaksi rokotusta, pääsisivät kulkemaan normaalisti. Jolla ei ole, niin häntä voitaisiin terveysturvallisuuteen nojaten rajoittaa.

Mutta kun kulkutautimyönteiset eivät sen jälkeen olisi tasa-arvoisessa asemassa vastuunsa tuntevien kansalaisten kanssa.

HS: Etelä-Korea ja Tšekki alkavat jakaa kolmansia koronarokotuksia

Etelä-Korea aloittaa koronarokotteiden tehosteannosten jakamisen lokakuussa, uutistoimisto Reuters kertoo tiistaina.

Kolmannet koronarokotukset käynnistyvät Etelä-Koreassa lokakuussa, kun 70 prosenttia maan väestöstä on saanut kaksi rokotetta. Etelä-Koreassa pyritään loppuvuoden aikana kasvattamaan täyden rokotussarjan saaneiden määrää 80 prosenttiin, kun raskaana olevat ja 12-17-vuotiaat saavat rokotteita.

Ensimmäiset tehosterokotukset annetaan niille, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt ja niille, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Muut saavat tehosterokotteen, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut kuusi kuukautta, Etelä-Korean tautienehkäisy- ja valvontakeskus kertoo.

Myös Tšekki alkaa jakaa kolmansia rokotteita. Tšekin hallitus kertoi maanantaina uutistoimisto Reutersin mukaan, että maassa käynnistetään tehosterokotukset 20. syyskuuta. Tehosterokotteita jaetaan kaikille koronarokotetuille henkilöille.

HS: Tutkimus: FFP2-maski suojaa miestä paremmin kuin naista

Nyt Hesari näyttää, miten musta käännetään valkoiseksi.
Hiukkasia ja viruksia tehokkaasti suodattavat FFP2-maskit suojaavat huonommin naisia kuin miehiä - ainakin jos miehet ovat parrattomia.
Hetkinen... Mitenkäs tämä teksti asettaa miehille lisäehtoja, joista ei otsikossa sanottu sanaakaan?
Yhdysvaltalaiset tutkijat selvittivät maskien suojauskykyä sovitustesteissä, jotka tehtiin terveydenhuollon henkilöstölle. Käytössä oli kahta eri kokoa, joista pienemmän on ajateltu sopivan naisille.

FFP2-maskin pitää istua tiivisti kasvoille, jotta se kykenee kunnolla suojaamaan käyttäjäänsä tartunnoilta. Joissain tutkituissa tapauksissa näin ei ollut ja maski oli vuotanut reunoilta.

Aluksi maskit falskasivat testissä miehillä paljon enemmän kuin naisilla. Miesten 141:ssä sovitustestissä maski istui liian väljästi 34:ssä tapauksessa.

Ei kai tämä artikkeli vain johda siihen, että todellisuudessa maskit suojaavatkin miehiä huonommin kuin naisia?
Mutta huono istuvuus johtui lähes yksinomaan parrasta. Partakarvat tärvelivät suojauksen 31 testauksessa, ja vain kolme tapausta johtui muusta syystä.

Mitä enemmän karvaa oli kasvoilla, sitä huonommaksi istuvuus meni.

Kun tutkijat poistivat aineistostaan partamiehet, selvisi, että maski suojaa naista selvästi huonommin.

Hetkinen? Rusinoita pullasta poimimalla saatiin tulos, joka ei ole totta, mutta joka on nykyaikaisen "naisia aina sorretaan" -narratiivin mukainen.

Olisi ollut yhtä totuudenmukaista jatkaa artikkelia seuraavasti: "Kun tutkijat poistivat aineistoistaan naiset, joita maskit eivät suojanneet, jäljelle ei jäänyt yhtään naista, jolla maski ei olisi ollut tiivis."

Mukana oli 195 naista, joista maski falskasi 13 naisella. Naisilla maskin virheprosentti oli lähes seitsemän, miehillä vajaat kolme. Vuotoprosentti oli siis naisilla yli kaksi kertaa niin suuri kuin miehillä.
Eihän ollut. Miesten vuotoprosentti oli 24, eli yli kolme kertaa niin paljon kuin naisilla.

Lisäksi toteaisin, että artikkeliin valikoitujen lukujen näytekoot olivat niin pieniä, ettei niistä voi tehdä kovin pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta, näytekoon kasvattaminen ei auta, jos pullasta poimitaan rusinat päältä.

Tutkijat vaativatkin, että on ryhdyttävä pikaisesti valmistamaan sukupuolten erot huomioon ottavia FFP2-maskeja.
Mikseivät tutkijat vaadi, että olisi ryhdyttävä pikaisesti valmistamaan parrankasvun huomioon ottavia FFP2-maskeja? Parta kuitenkin kasvaa suunnilleen puolella aikuisväestäestöstä, ja aika monessa kulttuurissa parranajo ei ole käytännössä mahdollista. Vai onko niin, ettei parrakkailla ole niin väliä, kuolkoot pois vaan? Hehän ovat vain miehiä.

2021-08-30

IS: Kolmas rokote­annos toi huimia tuloksia Israelissa - Mika Rämet: "Näen tuloksen tosi, tosi hyvänä"

Tuore vertaisarvioimaton israelilaistutkimus tarjoaa tietoa kolmannen koronarokoteannoksen vaikutuksista. Kansallisesti toteutetun tutkimuksen mukaan Pfizerin rokotteen suojateho 12 päivää kolmannen annoksen jälkeen on jopa kymmenkertainen verrattuna kahden rokotteen antamaan suojaukseen.

Nyt julkaistuun tutkimukseen osallistui 1 144 690 yli 60-vuotiasta israelilaista. Tulosten perusteella 12 päivää tehosteannoksen saamisesta riski tartunnan saamiselle oli 11,4 kertaa pienempi ja riski vakavaan tautimuotoon yli kymmenen kertaa pienempi.

Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että kolmannen rokoteannoksen vaikutus sekä tartuntojen vähentämisessä että vakavan tautimuodon ehkäisemisessä on merkittävä myös maassa vallalla olevaa deltavarianttia vastaan. Toisin kuin aiemmissa tutkimuksissa, tällä kertaa pureuduttiin kasvaneiden vasta-ainetasojen sijaan "oikean elämän" dataan koronavirustartunnoista.

Tulos ei yllättänyt Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtajaa Mika Rämetiä.

- Tämä varmisti vasta-aineiden perusteella oletettua skenaariota siitä, mitä oikean suojan osalta tapahtuu, Rämet sanoo.

2021-08-26

HS: Suomessa noin 186 000 nuorta on saanut ensimmäisen korona­rokotteen, heistä kolme on joutunut sairaala­hoitoon

Suomessa kolme 12-17-vuotiasta on joutunut sairaalahoitoon saatuaan koronavirus­rokotteen, kertoo ylilääkäri Maija Kaukonen Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.

Tieto perustuu Fimean saamiin koronavirus­rokotteiden haittavaikutus­ilmoituksiin.

Tiistaihin 24. elokuuta mennessä Fimea on saanut yhteensä 49 haittavaikutus­ilmoitusta 12-17-vuotiaista rokotetuista. Siihen mennessä ensimmäisen korona­rokote­annoksen oli saanut noin 186 041 ja toisen annoksen noin 6 653 tuon ikäistä nuorta.

Ilmoituksista 22 koskee 12-15-vuotiaita ja 27 koskee 16-17-vuotiaita. Nuorista 34 on saanut Pfizerin ja Biontechin Comirnaty-rokotteen ja 15 Modernan Spikevax-rokotteen. Molemmat rokotteet perustuvat mrna-teknologiaan.

Yhdeksässä tapauksessa ilmoittaja on arvioinut haitan vakavaksi. Näistä kolmessa tapauksessa haitta on johtanut sairaala­hoitoon.

[...]

Kaukonen ei voi kommentoida tapausten yksityiskohtia, kuten sairaalahoitoon joutumisen syytä tai potilaiden tarkkaa ikää heidän yksityisyyden­suojansa vuoksi.

Millähän tavalla potilaiden yksityisyydensuoja vaarantuisi siitä, että ihmisille annettaisiin rehellistä tietoa rokotteen mahdollisista sivuvaikutuksista? Tämä on ihan samaa kaartelua kuin viime vuoden alussa, kun koronaan sairastuneista ei voitu yksityisyydensuojan takia antaa esimerkiksi ikätietoja.

HS: Koronatestauksen kriteerejä kevennettiin Pirkanmaalla - Testauksen ruuhkautuminen luo painetta muuttaa kriteerejä myös muualla

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti torstaina muuttavansa korona­testauksen kriteereitä.

Jatkossa täysin rokotettujen henkilöiden ei tarvitse enää hakeutua koronatestiin, mikäli heillä on lieviä hengitystie­infektion oireita. Täysin rokotetuilla tarkoitetaan kaksi rokote­annosta saaneita, joiden viimeisestä annoksesta on kulunut yli viikko.

Suositus ei koske henkilöitä, joiden tiedetään altistuneen koronavirukselle eikä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä.

Uudella linjauksella pyritään ylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan välttämään ruuhkia testauksessa ja keskittämään resurssit niihin, joiden todennäköisyys koronataudille on suurin.

[...]

Kontakteja muihin ihmisiin tulee kuitenkin välttää, kunnes oireet ovat ohitse. Syrjäsen mukaan kahdesti rokotettu voi palata esimerkiksi töihin silloin, kun tämä on täysin parantunut eikä pärski tai aivastele.

Jos ei saa/kannata käydä koronatestissä, kuka maksaa lievien oireden tapauksessa töistä poissaolon viulut?
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja­ylilääkäri Juhani Sand kertoo, että Tampereella testaus on ruuhkautunut. Samalle päivälle ei todennäköisesti tällä hetkellä saa testiaikoja.

"Kysyntä koronatestaukseen on tällä hetkellä aivan ennätysmäisissä lukemissa", Sand kertoo.

"Pirkanmaalla olemme vedonneet kansalaisiin, että karanteenin lyhentämisen perusteella ei hakeuduttaisi testeihin vaan testejä tarjottaisiin niille, joilla on jonkinlaisia oireita."

Tämähän on aivan järjetön toive. Karanteeni, joka siis edelleenkin sanakirjan mukaan tarkoittaa pakkoeristystä, estää muun muassa töihin menemisen. On ihan selvää, että tavallinen työntekijä haluaa käydä testissä, jos se on edellytys pakkoeristyksen katkaisemiseen.

2021-08-24

HS: Pfizerin ja Biontechin rokotteelle täyden hyväksynnän ensimmäisenä koronavirusrokotteena Yhdysvaltain lääkevirasto FDA:lta

Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokote on saanut ensimmäisenä koronavirusrokotteena täyden hyväksynnän Yhdysvaltain lääkevirasto FDA:lta. Liittovaltion sääntelyviranomaiset antoivat hyväksynnän rokotteelle maanantaina.

"Ensimmäisen FDA:n hyväksymän koronavirusrokotteen osalta kansalaiset voivat olla erittäin varmoja siitä, että rokote täyttää korkeat turvallisuus-, tehokkuus- ja valmistuslaatustandardit, joita FDA vaatii hyväksytyltä tuoutteelta", FDA:n komissaari Janet Woodstock sanoi lausunnossa yhdysvaltalaislehti Washington Postin mukaan.

Rokote sai hyväksynnän kahden annoksen rokotteena, jotka annetaan kolmen viikon välein 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Se on edelleen käytettävissä hätäkäytttöluvalla myös 12-15-vuotiaille nuorille.

HS: Tutkimus: Delta­muunnos puskee elimistöön kahdenkin rokotteen antaman suojan läpi: nuha voi tulla, mutta suoja vakavaa tautia vastaan on hyvä

Koronaviruksen deltavariantti on osoittautunut jopa aiemmin tiedettyä elinvoimaisemmaksi. Viime viikolla julkaistussa Britannian terveysviranomaisten tutkimuksessa kävi ilmi, että sekä Pfizerin ja Biontechin että Astra Zenecan rokotteiden teho laskee kolmen kuukauden kuluttua myös toisen rokotusannoksen jälkeen. Pfizerin ja Biontechin rokotteen teho laski 90 päivässä kaksi kertaa rokotetuilla 75 prosenttiin aiemmin saavutetusta 85 prosentin suojatehosta pcr-testillä varmistettua infektiota vastaan. Astra Zenecan rokotteen teho laski 61 prosenttiin aiemmasta 68 prosentista.

[...]

Kuitenkin rokotuskattavuus Israelissa on jäänyt toivotusta: 78 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on rokotettu ja 58 koko Israelin väestöstä.

ourworldindata.org:n mukaan 61.9 % Israelin väestöstä on kokonaan rokotettuja. Saman lähteen mukaan Suomen väestöstä 46.4 % on kokonaan rokotettuja.
Israelissa on jo aloitettu kolmas rokotuskierros, ja noin miljoona 60 vuotta täyttänyttä on saanut kolmannen rokotteen. Maan terveysviranomaisten ensimmäisten tietojen mukaan kolmas annos on antanut hyvän suojan: vähintään viikon kuluttua kolmannen rokotteen saamisesta, vain 0,2 prosenttia rokotetuista oli saanut koronatartunnan, kertoo The Times of Israel.

Tätä tukee myös Pfizerin heinäkuussa julkaisema oma tutkimustieto, jonka mukaan kolmas rokoteannos nosti vasta-ainetason noin viisinkertaiseksi verrattuna toisen annoksen jälkeiseen suojatehon tasoon.

Hmm.
Mitä tiedot heikentyneestä tehosta tarkoittavat kaksi kertaa rokotteen saaneille suomalaisille, jotka ovat jo ehtineet iloita päässeensä tartuntavaarasta lähes kokonaan eroon? Maanantaina 52 prosenttia vähintään 12-vuotiaista suomalaisista oli ehtinyt saada kaksi rokoteannosta.
Minkä ihmeen takia Hesari antaa täysin epärelevantteja lukuja siitä, kuinka suuri osa jostain ikäryhmästä on rokotettu? Se ei liity mitenkään mihinkään.

Siispä toistetaan, mitä ourworldindata kertoo:
- Israelin väestöstä 61.9 % on kokonaan rokotettuja. Osittain rokotettuja on 68.2 %.
- Suomen väestöstä 46.4 % on kokonaan rokotettuja. Osittain rokotettuja on 71.2 %.

IS: Pitkäkestoisten koronaoireiden poliklinikalle tulee nyt lähetteitä "kiihtyvässä tahdissa" - tyypillisiä oireita uupumus, kivut ja aivosumu

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on toiminut kesäkuun alusta lähtien koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikka. Poliklinikan ylilääkäri Helena Liira kertoo, että poliklinikalla ei ole ollut ruuhkaa. Hoidossa on ollut kymmeniä potilaita.

- Kyllä se sata menee varmaan aika pian rikki.

Poliklinikalle pääsee hoitoon vain lääkärin lähetteellä. Lisäksi kriteerinä on, että potilaalla on todettu koronavirusinfektio ja pitkäaikaisia oireita on ollut vähintään kolmen kuukauden ajan. Liira kertoo, että lähetteitä tulee tällä hetkellä "useita" päivässä.

- Lähetteitä tulee aika lailla kiihtyvässä vauhdissa.

Hän arvioi, että lähetteiden määrä on alkanut kasvaa, koska kesälomat ovat loppuneet, minkä vuoksi töissä on useampia lääkäreitä kirjoittamassa lähetteitä.

Koska minimivaatimuksena lähetteen saamiselle on kolme kuukautta kestäneet oireet, kesällä alkanut tartuntamäärien kasvu ei selitä kasvavia lähetemääriä.

- Tulevaisuudessa se voi vaikuttaa.

2021-08-22

IS: Mediat: Yhdysvallat antamassa Pfizerin korona­virus­rokotteelle täyden myynti­luvan ensi viikolla - tätä se merkitsee

Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n odotetaan antavan maanantaina täyden käyttöluvan Pfizerin koronavirusrokotteelle. Asiasta uutisoi perjantaina ensimmäisenä yhdysvaltalaislehti New York Times.

Lehti perustaa tietonsa omiin lähteisiinsä.

Tähän asti Yhdysvalloissa rokotteen käyttämiselle on ollut ainoastaan hätäkäyttölupa. Hätäkäyttölupa voidaan myöntää esimerkiksi rokotteelle, jos se pitää saada käyttöön kiireellisesti.

Vaikka muutos käyttöluvassa voi kuulostaa pieneltä, sillä voi olla suuri merkitys. ABC:n mukaan kolme kymmenestä rokottamattomasta ottaisi todennäköisemmin rokotteen, jos sillä olisi hätäkäyttöluvan sijaan täysi käyttölupa.

ABC:n mukaan täysi käyttölupa voisi kannustaa myös yhä useamman vanhemman ottamaan rokotuksen lapsilleen.

Kyllä he uusia tekosyitä keksivät. Maalitolppien siirtely on kulkutautimyönteisten leipälaji.

IS: Floridalaisäiti ei saanut aikuisia poikiaan ottamaan rokotetta - molemmat kuolivat korona­tautiin 12 tunnin sisällä toisistaan

Yhdysvalloissa koronaviruksesta on puhuttu jo jonkun aikaa "rokottamattomien pandemiana". Washington Post kertoi aiemmin tällä viikolla, että sairaalat ympäri maata täyttyvät jälleen koronapotilaista viruksen delta-muunnoksen levitessä edelleen.
Voisi siitä puhua suoraan sen oikealla nimellä, eli republikaanien pandemiana, se kun aivan mystisellä tavalla tappaa tällä hetkellä vain toisen puolueen kannattajia. Kyse on joko kiinalaisdemokraattisesta salaliitosta, tai sitten se ihon alle istutettu 5G-siru ehkä kuitenkin jotenkin säteilee koronaa pois. Puoluekannasta sitten riippuu, kumpi tarina vaikuttaa todennäköisemmältä.
Yhdysvaltalaisista vain noin puolet on täysin rokotettuja. Lääkärien mukaan sairaaloiden ylikuormittuminen olisi voitu välttää, mikäli rokotuskattavuus olisi laajempi.
Yhdysvaltalaisista 51.0 % on täysin rokotettuja, mikä on 5.2 % enemmän kuin Suomessa (45.8 %). Ettei tuota rokotuskattavuutta itsessään nyt ihan hirveästi auta halveksia. Kyse on laajemmasta asenneongelmasta.

Rokotustilannekin on ajan mittaan muuttumassa. Osittain rokotettuja (71.0 %) on meillä Suomessa merkittävästi enemmän kuin USA:ssa (60.1 %), ja tämänhetkisellä rokotustahdilla olemme menossa reilun viikon sisällä kokonaan rokotettujen määrässä USA:n ohi ihan heittämällä.

- Tämä johtuu täysin deltasta ja rokottamattomista ihmisistä. Sairaalaan joutuvien määrässä on tapahtunut uskomatonta kasvua koko skaalalla, aina lisähapen saamisesta ja lyhyestä hoidosta vakaviin interventioihin, joilla yritetään pitää ihmiset elossa. Jos kaikki olisivat rokotettuja, sairaalamme eivät olisi lähelläkään sitä tilannetta, jossa olemme nyt, Pohjois-Carolinan yliopiston tartuntatautien asiantuntija David Wohl kertoi lehdelle.
No, ainakin liberaalit oppivat, etteivät republikaanit suostu elämään pelossa. Paitsi tietenkin asetta pitää kantaa turvallisuuden takia, koska vääränväriset ja -näköiset ovat niin pelottavia.
Viikonloppuna Yhdysvaltain mediassa levisi uutinen koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin Floridassa kuolleista veljeksistä. Tapaus on viimeisimpiä esimerkkejä tragedioista, joita koronavirus saa perheissä aikaan.

Jacksonvillessä asuneiden Aaron Jaggin, 35, ja Free Jaggin, 41, äiti Lisa Brandon kertoi perheensä kohtalosta paikallisen News 4 Jax -kanavan haastattelussa. Poikien kuolemasta teki äidille vielä kovemman iskun se, että he menehtyivät kumpikin 12 tunnin sisällä toisistaan.

- Tämä on vanhemman pahin painajainen. Teen tämän ainoastaan levittääkseni sanaa, että ihmiset ottaisivat rokotteen, Brandon sanoi.

Poikiensa kanssa yhdessä asunut nainen kertoi koko kolmikon saaneen koronatartunnan ja sairastuneen heinäkuun lopulla. Hän itse oli ottanut aiemmin Moderna-lääkeyhtiön valmistaman rokotteen, mutta Aaronia ja Freetä hän ei saanut vakuutettua asiasta.

Mutta näyttivätpähän liberaaleille, ettei anneta pelolle valtaa.

2021-08-21

HS: Ministeri Kiuru kuvasi Suomen olevan pandemia­tilanteessa "veitsen­terällä" - THL:n ja Husin asian­tuntijat eivät jaa näkemystä

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi lauantaina HS:n haastattelussa odottavansa Suomen avaamista, mutta monia muita huolestuneempana.

"Voin sanoa jopa niin, että jos emme ole käyneet aikaisemmin veitsenterällä, niin valitettavasti nyt me siellä olemme. Rokotuskattavuus ei ole vielä riittävä, ja se näkyy siinä, kuinka koronavirus on levinnyt kansan keskuuteen ennätysmäärin", Kiuru sanoi.

"Jos katsotaan dataa sairaalahoidoista ja kuolleisuudesta, niin tilanne on mielestäni valoisampi. Olemme pystyneet rokottamaan kahdella annoksella valtaosan iäkkäistä sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvista ihmisistä ja se näkyy tilastoissa", sanoo ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Nohynekin mukaan tilanne pitää suhteuttaa siihen, ketkä nyt saavat infektioita, ja kuinka moni infektion saaneista sairastuu vakavasti. Valtaosa sairaalahoitoa vaativista koronatapauksista on tälläkin hetkellä rokottamattomilla ihmisillä.

[...]

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä kertoo, että hänenkään tilannekuvansa ei ole sama kuin Kiurulla.

"Sairaanhoidon kantokyvyn näkökulmasta tilanne on oleellisesti helpompi, kuin se on ollut tässä matkan varrella monessakin kohdassa."

Petäjän mukaan sairaanhoidon ja tehohoidon tarvetta tullaan näkemään vielä pitkään, mutta tämän tarpeen nousupaine on Husin tulkinnan mukaan sairaanhoidon kantokyvyn rajoissa.

Samaan aikaan toisaalla: Suomen kokonaisrokotusmäärä (115.8 %) nousi tänään ensimmäistä kertaa EU:n keskiarvon (115.4 %) yläpuolelle. Vielä reilut kaksi viikkoa sitten olimme 4.0 % EU:n keskiarvoa jäljessä. Siinä missä EU:n rokotustahti alkaa hiipua, meillä jatketaan samaa vauhtia kuin tähänkin asti: 4 viikossa Suomen kokonaisrokotusmäärä on kasvanut 19.3 %, kun EU:n keskiarvo on samassa ajassa kasvanut vain 14.2 %.

HS: Jalkapallon EM-finaali osoittautui korona­lingoksi: "Ainutkertainen tilanne"

Jalkapalloilun EM-kisojen loppuottelu 11. heinäkuuta Englannin ja Italian välillä osoittautui koronaviruslingoksi. Kansanterveyslaitos Public Health Englandin julkistamista tiedoista uutisoi muiden muassa The Times.

Lontoon Wembleyn stadionilla pelatussa ottelussa oli 67 000 katsojaa. Englannin kansanterveyslaitoksen julkaisemien tietojen mukaan stadionilla olleista ihmisistä 2 295 henkilöä todennäköisesti tartutti virusta muille ja 3 404 sai ilmeisesti tartunnan loppuottelun yhteydessä.

"Euro 2020 oli ainutkertainen tilanne ja on epätodennäköistä, että näkisimme jatkossa vastaavanlaisen vaikutuksen Covid 19 -tapauksiin. Tiedot osoittavat silti sen, miten helposti virus leviää lähikontaktissa. Se on varoitus meille kaikille, kun yritämme varovaisesti palata normaalielämään", Public Health Englandin lääketieteellinen apulaisjohtaja Jenifer Smith sanoi.

[...]

Kisaturistien tartunnat ovat näkyneet merkittävästi myös Suomen tilastoissa. Erityisesti viruksen deltamuunnoksen leviämiseen Pietarissa olleilla kisaturisteilla on ollut merkittävä vaikutus.

2021-08-20

HS: Lapsille ja nuorille levitetään valheita korona­rokotuksista tekstiviesteillä Pirkanmaalla - väitteet rokotuksista sairaalaan joutuneista nuorista eivät pidä paikkaansa

Pirkanmaan rokotuskoordinaatioryhmässä kävi torstaina ilmi, että lasten puhelimiin on lähetetty henkilökohtaisia viestejä, joissa pelotellaan rokotusten haitoilla.

Viesteissä ja julkaisuissa väitetään, että Tampereen yliopistolliseen sairaalan (Tays) päivystykseen tai tehohoitoon olisi tuotu rokotushaitoista kärsiviä nuoria, kerrotaan Taysin tiedotteessa.

Tays kertoo, ettei väitteissä ole perää.

Viime aikoina etenkin sosiaalisessa mediassa on liikkunut runsaasti koronarokotuksiin liittyviä valheita ja disinformaatiota. Näitä viestejä on kohdennettu erityisesti lapsille ja nuorille.

"Pidän tällaista nuoriin kohdistuvaa valheellista pelottelua erittäin tuomittavana", sanoo apulaisylilääkäri Reetta Huttunen tiedotteessa.

Ainoa hyvä puoli on se, että tämä antaa mahdollisuuden keskustella nuoren kanssa siitä, mitä kaikkea valheellista tietoa maailmalla on tarjolla, ja mistä sitä oikeaa tietoa todennäköisimmin löytää. Toivottavasti mahdollisimman moni vanhempi tässä onnistuu.

IS: Englanti luopui lähes kaikista korona­rajoituksista kuukausi sitten - näin päätös vaikutti tartunta­määriin

Kuukausi sitten Englannissa luovuttiin lähes kaikista koronarajoituksista. 19. heinäkuuta luovuttiin kerralla laajasta maskipakosta, etätyösuosituksesta, turvaväleistä ja tapahtumien osallistujamäärien rajoittamisesta. Skotlanti ja Wales sen sijaan päättivät pitää rajoituksensa vielä osittain voimassa.

[...]

Englanti toimi "koelaboratoriona" koko maailmalle, mitä rajoitusten purkuun tulee. Nyt, kun "vapauden päivästä" on kulunut kuukausi, pystyy jättipurun ensivaikutuksia analysoimaan. CNN:n selvityksen mukaan tuloksissa näkyy, että rokotukset tehoavat, mutta päätöksellä on myös ollut hintansa.

[...]

Koronaan kuolee Britanniassa nyt keskimäärin 90 henkilöä päivässä, mikä on kaukana 1 300 kuoleman huippuluvuista, mutta [Bathin yliopiston matemaattis-biologisen keskuksen varajohtaja Kit] Yatesin mukaan silti tarpeettoman korkea.

[...]

Rutiinitoimenpiteitä jonottavien henkilöiden määrä on tällä hetkellä Britanniassa 5,5 miljoonaa, kun se helmikuussa 2020 oli 4,4 miljoonaa. Yatesin mukaan terveydenhuollon vajaasta kapasiteetista johtuen monet ihmiset jäävät vaille hoitoa, joka voisi pelastaa heidän henkensä.

[...]

Tartuntojen määrä nousi juuri ennen rajoitusten purkua, mutta laski parin viikon ajan purun jälkeen. Odottamaton lasku johtui todennäköisesti siitä, etteivät ihmisten väliset kontaktit lisääntyneet niin nopeasti kuin jotkut odottivat. Myös 11. heinäkuuta päättyneiden jalkapallon EM-kisojen, jotka aiheuttivat tartunnoissa selvän kasvun, uskotaan vaikuttaneen "vapaudenpäivää" seuranneisiin tartuntamääriin.

Vaikka se mainitaankin artikkelissa myöhemmin, olisi 19.7. Englannissa alkaneet koulujen kesälomat ehdottomasti pitänyt mainita jo tässä kohtaa.
Edinburghin yliopiston epidemiologian professori Mark Woolhousen mukaan Britannia on rajoitusten purusta huolimatta hyvin erilainen maa kuin pandemiaa edeltävänä aikana.

- Työpaikkani on yhä käytännössä autio. On selvää, etteivät ihmiset käyttäydy samalla tavalla kuin ennen pandemiaa, Woolhouse sanoo.

[...]

Lontoon yliopiston kliinisten operaatioiden tutkimuskeskuksen johtajan Christina Pagelin mukaan on selvää, että kouluilla oli taudin kokonaiskuvassa merkittävä vaikutus. Hänen mukaansa tartuntamäärät lasten keskuudessa ovat puolittuneet joka viikko loman alusta lähtien.

Vaikka tartuntamäärät laskivat ensimmäisten viikkojen ajan "vapauden päivän" jälkeen, ovat ne lähteneet jälleen nousuun. Kahden viimeisen viikon aikana aikuisten tartuntamäärät ovat lähteneet nousuun.

- Nousu on suurempaa kuin luvuista käy ilmi, koska ne ikään kuin piiloutuvat lasten vähentyneiden tartuntatapausten taakse, Pagel sanoo.

[...]

- Hieman pelottaa, mitä tapahtuu kun koulut alkavat taas syyskuussa, Pagel sanoo.

Rokotuskattavuuden merkityksen puolesta puhuvat myös tilastot. Britanniassa 60 prosenttia väestöstä on täysin rokotettu, kun taas Yhdysvalloissa vastaava luku on 51 prosenttia. Vaikka prosenttiyksiköissä mitattuna ero on pieni, Yhdysvalloissa rokottamattomia vanhuksia on enemmän kuin Britanniassa.

- Yli 50-vuotiaista on Britanniassa rokotettu 90-95 prosenttia. Siinä on suuri ero. Meillä on paljon koronapotilaita sairaalassa, mutta luku ei ole lähellekään niin suuri kuin se voisi olla, Pagel sanoo.

Pagelin mukaan esimerkiksi Floridassa sairaalapotilaiden määrä on kestämättömällä tasolla. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, että Floridassa iäkkäiden rokotuskattavuus on selvästi matalammalla tasolla. Vaikka yleinen rokotekattavuus on lähes samalla tasolla, on tilanne Yhdysvalloissa paljon huonompi, koska riskiryhmissä rokotteita on otettu vähemmän.

Floridan terveysviranomaisten mukaan osavaltiossa 60-64-vuotiaiden ikäluokassa 79 prosenttia on täysin rokotettuja ja yli 65-vuotiaista 86 prosenttia.

HS: "Oopperakapina" hyytyi ja illan esityksessä katsomo lohkotaan sittenkin - Mitä avin tarkastuksessa oikein tapahtui?

Suomen kansallisoopperan turvallisuustoimet on todettu aluehallintoviraston (avi) torstaina käynnistämässä ennakkotarkastuksessa määräysten mukaisiksi. Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi kertoi asiasta torstai-iltana STT:lle.

"Onhan tämä hienoa. Meillä on koko ajan ollut tavoitteena, että pääsemme esittämään oopperaa ja balettia. Nyt se toteutuu turvallisesti yhteistyössä viranomaisten kanssa", Kadambi sanoi STT:lle.

Kansallisoopperassa saa ensi-iltansa Cavalleria rusticana & Pajatso -ooppera tänään perjantaina. Etelä-Suomen avin tiukentamat yleisötapahtumia koskevat rajoitukset pääkaupunkiseudulla astuivat voimaan tänään.

Julkisuudessa oopperan on epäilty lietsovan kapinaa avin määräyksiä vastaan. HS:n maanantaisessa haastattelussa Kadambi tosin korosti, ettei ooppera ei ole ryhtymässä avoimeen kapinaan.

[...]

Ympäristöhuoltoyksikön päällikkö Elias Dahlsten Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Kuka tarkastuspyynnön teki, ooppera vai avi?
"Me teimme tarkastuspyynnön Helsingin kaupungille."

Olivatko ooppera ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto keskustelleet siitä, että tällainen toteutettaisiin?
"Ei, ei oltu keskusteltu. Viranomaisen tehtävä on suorittaa valvontaa, ja päätettiin sitten laatia tarkastuspyyntö."

Mihin lohkovaatimus katosi?
"Lohkovaatimus ei ole kadonnut mihinkään. Lopputulema tarkastuksesta oli, että ooppera oli pystynyt järjestämään lohkomisen siten, että määräykset täyttyivät."

Vähän antiklimaattinen loppu tämän viikon jännitystarinalle.

2021-08-19

IL: Antti Kurvinen: Turvaväleistä ja lohkoista luovutaan tapahtumissa - avi: "Meillä on laki voimassa"

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen kertoo Twitterissä, että tulevan sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen mukaan kahden metrin turvavälivaatimuksesta ja "mahdottomista lohkoista" Lounais-Suomen aluehallintoviraston johtaja Heikki Mäki pidättäytyy myös kommentoimasta STM:n tulevan ohjauskirjeen sisältöä. Mäki muistuttaa, että tartuntatautilain pykälä 58 d on edelleen voimassa. Kahden metrin turvavälisääntö määritellään siinä.

- Meillä on laki voimassa ja asiantuntija-arviossa määritelty välttämättömäksi 58 d -pykälän käyttö. Ilman tietoa STM:n kirjeen sisällöstä on vaikea arvioida mitä teemme ja millä aikataululla, Mäki sanoo.

IS: Kommentti: Otin molemmat koronarokotteet ja sairastuin silti - kokemus avasi silmäni todellisuuteen, jossa virusta yritetään nyt pysäyttää

Korona-ajan luontomatkailuinnostus on tarttunut minuunkin. Loppukesästä suuntasin Lappiin viikon mittaiselle vaellus- ja kalastusreissulle. Matka taittui julkisilla välineillä: yöjunalla omassa koronaturvallisessa hytissä, loppumatka bussilla FFP2-maski kasvoilla.

Kuluneen kahden vuoden ajan olen elänyt ja liikkunut pahimmalla epidemia-alueella pääkaupunkiseudulla ja matkustellut työasioissa ulkomaillakin. Tuntui uskomattomalta, että onnistun lopulta sairastumaan kahden koronarokotteen jälkeen ja kirjaimellisesti keskellä ei mitään - mahdollisimman kaukana pääkaupunkiseudun koronakeskittymästä.

Kuuden erämaassa ja tuntureilla vietetyn vuorokauden aikana kohtasin vain muutaman ihmisen pelkästään ulkotiloissa. Kaksi viimeistä vaelluspäivää olivat kylmiä ja sateisia, ja soilla kävellessä jalat pääsivät kastumaan. Perillä nenä vuosi ja olo oli muutenkin vähän flunssainen. Ihmekös tuo.

Pari päivää myöhemmin taajamaan palattuani menin kuitenkin koronatestiin. Eipä tuosta haittaakaan tuntunut olevan, vaikka olo oli jo parempi. Terveysaseman mukaan testi oli sitä paitsi kaikille ilmainen, ja antigeenitestin tuloksen saa kymmenessä minuutissa.

Pam.

Olin saanut koronarokotteen toisen annoksen viikkoa ennen kuin lähdin reissuun.

Aikamoinen säkä.
Epäuskoista tunnetta seurasi nopeasti syyllisyys. Miksi kävin syömässä junan ravintolavaunussa? Miksi en tajunnut mennä testiin heti metsästä palattuani? Kuinka monta ihmistä olen ehtinyt altistaa ja saattaa hengenvaaraan? Kuinka monen yrittäjän toimeentulon olen vaarantanut mahdollisilla karanteenimääräyksillä?
Samat ajatukset kävisivät varmaan omassa mielessäni.
Jäljitystyöhön osallistuminen oli kokemus, joka avasi silmäni kriisin tuomista haasteista. Pienellä paikkakunnalla, jossa koronatartuntoja on kaikkiaan kirjattu vain muutamia, kaikki toimi nopeasti ja tehokkaasti ja resurssit tuntuivat olevan kunnossa. Mahdolliset altistumispaikat ja -tilanteet kirjattiin ylös saman tien.

Päivää myöhemmin puhelimessani oli lääkärin virallinen päätös eristämisestä. Seuraavan viikon aikana terveysviranomaiset soittelivat säännöllisesti kysellen vointia ja esimerkiksi ruokahuollon pelaamista. Suhtautuminen oli liikuttavan huolehtiva, lämmin ja kannustava. Tällä on merkitystä, sillä kymmenen päivän eristyksen aikana mieliala muuttuu helposti synkäksi.

Kotipaikkani Helsingin päässä kiireen tuomia haasteita näyttää olevan sitäkin enemmän. Varsinainen jäljityssoitto tuli vasta useita päiviä tartunnan jälkeen. Tämä ei ollut yllätys, sillä Helsingin kaupunki varoitti jo heinäkuussa tartunnanjäljityksen ruuhkautumisesta ja jopa useiden vuorokausien viiveestä työn aloittamisessa.

Sen sijaan oudolta tuntui, kun Koronavilkku-sovellukseen syötettävä, tartunnasta kertova koodi saapui puhelimeeni vasta kuusi päivää positiivisesta testistä. Mielessäni kävi, onko sovelluksesta todellisuudessa mitään hyötyä ja onko tartunnanjäljitystä lainkaan mahdollista tehdä, kun toiminnan realiteetit ovat tällaiset.

Tuollainen viive ei kuulosta asialliselta.
Ilman rokotetta olisin lievien flunssaoireiden sijaan saattanut sairastua vakavammin. Pahimmassa tapauksessa olisin päätynyt sairaalaan ja kärsisin edelleen pitkittyneistä oireista. Todennäköisesti olisin myös levittänyt tautia eteenpäin ilman rokotteen suojaavaa vaikutusta.
Saatoit levittää nytkin, joskin vähemmän kuin ilman rokotuksia.

2021-08-18

IL: Tapahtuma-alalle täystyrmäys: kohuttu lohkopäätös astuu voimaan - "Rajoituksia valvoo poliisi"

Kiista yleisötapahtumiin kohdistuvista rajoituksista on kiristymässä entisestään. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti keskiviikkona puoli kahden jälkeen, ettei lievennyksiä ole luvassa ainakaan tällä viikolla.

- Tällä viikolla mahdollisia uusia päätöksiä ei tulla tekemään, tiedotteessa todetaan yksiselitteisesti.

Kyseessä on jälleen valtava kolaus tapahtuma-alalle, sillä alan toimijat ovat olleet laajasti siinä käsityksessä, että lievennyksiä olisi luvassa jo tällä viikolla. Muun muassa Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi sanoi Iltalehden haastattelussa uskovansa, että kohuttu lohkomääräys poistuu ennen perjantaita. Kansallisooppera on ilmoittanut, ettei se aio noudattaa karsinointivaatimuksia.

[...]

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti ohjauskirjeen myös lasten harrastustoiminnasta, mutta silti rajoitukset jäivät koskemaan myös lapsia.

2021-08-16

IL: Nyt puhuu Kansallisoopperan pääjohtaja kohuratkaisusta: "Ei tässä kapinakenraaleiksi olla ryhdytty"

Kansallisoopperan pääjohtaja Gita Kadambi kertoo Iltalehdelle, että Kansallisooppera ei lohko katsomoaan, mutta kahden metrin turvaväleistä oopperan näytöksessä pidetään kiinni.

- Me teimme nyt tällaisen ratkaisun, jolla noudatamme kahden metrin turvavälivaatimusta, Kadambi sanoo.

Vaatimus katsomoiden lohkomisesta on poikinut tapahtumajärjestäjien suunnalta ankaraa kritiikkiä. Onko päätös olla noudattamatta lohkomisjärjestelyä teidän kritiikin osoituksenne?

- Ei tässä kuitenkaan miksikään kapinakenraaleiksi olla ryhdytty. Lähinnä vaan se, että meidän täytyy tehdä omat päätöksemme ja tulkintamme tästä tilanteesta, Kadambi sanoo.

Kadambi kertoo, että Aluehallintoviraston lohkovaatimus tuli Kansallisoopperalle täytenä yllätyksenä. Oopperalla kuitenkin uskotaan, että Aluehallintoviraston määräys lohkoista poistuu ennen perjantaita.

- Uskon, että se ehtii poistua. Hallitus on luvannut nopeita toimenpiteitä, joten tämä on erittäin vahva toive.

[...]

Pääjohtaja nostaa Kansallisoopperan lohkomisen keskeisimmäksi ongelmaksi vessat ja sen, ettei niitä pystytä järjestämään jokaiselle lohkolle erikseen.

2021-08-14

IL: Palloliitto ei myönnä avointa koronakapinaa - oikeusoppinut hallituksen avi-kritiikistä: "Sanoisin, että pääministeri valehteli"

Urheilun harrastustoiminta jatkuu ensi viikonkin jälkeen Etelä-Suomen aluehallintoviraston antamista tiukemmista rajoituksista huolimatta.

Aluehallintoviraston päätöksen mukaan lähikontaktia on vältettävä kaikessa harrastustoiminnassa.

Tämä on aiheuttanut hämmennystä, kuinka sellaisissa kontaktilajeissa kuten jalkapallo, harrastustoiminta voi jatkua päätöksestä huolimatta.

[...]

[Hyvinvointi- ja valtiosääntöoikeuden dosentin Pauli] Rautiaisen mukaan aluehallintoviraston päätös edustaa juurikin hallituksen hybridistrategiaa. Pääministeri Sanna Marin (sd) kritisoi torstaina, että lasten ja nuorten harrastustoiminta ei saisi olla ensimmäisten rajoituspäätösten joukossa. Marinin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaa aiheesta ohjauskirjeen alueille.

- Sanoisin, että pääministeri valehteli. Tämä aluehallintoviraston päätös on täsmälleen STM:n ohjauskirjeen mukainen, joka on täsmälleen valtioneuvoston periaatepäätöksenä eli kaikkien ministerien eli pääministerin johdolla hallituksen vahvistaman hybridistrategian ja sen toimeenpanosuunnitelman mukainen, Rautiainen sanoo.

2021-08-13

IL: Finnair päätti: kangasmaskeja ei hyväksytä yhtiön lennoilla

Lentoyhtiö Finnair ei hyväksy ensi viikon maanantaista alkaen kangasmaskeja lennoillaan.

Finnair kertoi asiasta Twitterissä.

Jatkossa Finnair hyväksyy ainoastaan kirurgisen suu-nenäsuojaimen, venttiilittömän FFP2- tai FFP3-suojaimen tai vastaavat standardien mukaiset venttiilittömät suojaimet.

2021-08-12

HS: Hallitukselta ohjeistuksia aluehallinto­viranomaisille: Kulttuuri­tapahtumia voitava järjestää ilman kahden metrin välejä, lasten ja nuorten oltava etusijalla

Kahden metrin turvaväli­vaatimuksesta esimerkiksi kulttuuritapahtumissa tullaan luopumaan, kertoi pääministeri Sanna Marin (sd) torstaina hallituksen koronavirus­neuvottelujen jälkeen Säätytalolla.

Marinin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tulee antamaan lähiaikoina aluehallinto­virastoille ohjauskirjeen, jonka mukaan kulttuuri­tapahtumia voitaisiin jatkossa järjestää ilman kahden metrin turvavälejä, mikäli koronavirus­tartunnat pystytään minimoimaan tilaisuudessa istumapaikoilla ja maskeilla.

[...]

Marin vahvisti HS:n aikaisemmat tiedot siitä, että nykyisistä koronarajoituksista aiotaan luopua ja siirtyä uuteen koronastrategiaan lokakuun alussa, mikäli vähintään yli 80 prosenttia vähintään 12-vuotiaista kansalaisista on tuolloin saatu rokotettua kahteen kertaan.

"Yhteinen tahto on se, että niin ylös, kuin mahdollista, haluamme rokotekattavuuden saada", Marin kuitenkin lisäsi.

[...]

HS:n tietojen mukaan elo- ja syyskuun aikana käytössä olisivat nykyiset toimet, mutta rajoituksia pyritään ottamaan käyttöön mahdollisimman vähän, elleivät sairaalat ala täyttyä koronapotilaista.

Uudessa strategiassa koronatoimia pyritään kohdistamaan vain sinne, missä tautipesäkkeitä ilmenee, eli hyvinkin pienille alueilla.

Viimeinen viikkokatsaus

Tämä on viimeinen viikkokatsaus. Vastedes tämä laajennettu katsaus tulee muuttumaan kuukausittaiseksi.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 12.8. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 237k 399.6 +37% 290.3 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 5122
Helsinki 660k 378.6 +13% 334.8 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4948
Espoo 293k 293.5 +19% 246.1 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3752
Tampere 242k 288.8 +14% 253.3 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1907
Turku 195k 269.7 -5% 282.6 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3654
Lahti 120k 136.7 ±0% 136.7 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2502
Jyväskylä 144k 167.4 +30% 129.2 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1658
Oulu 208k 138.9 +60% 87.0 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1303
Kuopio 119k 126.1 +16% 108.4 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 933
Pori 84k 44.0 -3% 45.2 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 599

Korona leviää käytännöllisesti katsoen koko maassa.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 12.8. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 302.6 +22% 248.5 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3860
Ei-HUS 127.9 +19% 107.5 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1294
HUS-kerroin 2.4 2.3 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.0
Pirkanmaa 203.5 +19% 171.3 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1366

Koronan määrän kasvu HUSin alueella ja sen ulkopuolella on hyvin yhteneväistä.

Aiemmasta poiketen seuraava taulukko järjestetään vastedes sitä seuraavan taulukon kokonaiskuolleisuuden mukaan. Sen tarkoitus on tehdä näiden kahden taulukon vertailusta helpompaa.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 12.8. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 212.3 +34% 158.5 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10730
Ruotsi 10M 82.5 +23% 67.0 - 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10896
Latvia 1.9M 56.3 +18% 47.9 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7499
Viro 1.3M 206.5 +27% 162.6 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 10234
Tanska 5.8M 204.0 +3% 198.3 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5622
Suomi 5.6M 181.3 +20% 150.8 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 2081
Norja 5.5M 98.8 +28% 77.0 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2603
Islanti 344k 421.3 -0% 423.2 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 2655

Korona leviää melko tasaisesti kaikkialla.

Suomi menee viimeisenä eurooppalaisena maana 2000:n yli kokonaisilmaantuvuudessa.

Koronakuolleisuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo × 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Liettua 2.7M 45.8% 11.6 43.4 123.9 130.2 122.8 172.3 485.7 343.8 127.2 26.4 2.2 2.2 0.7 3.0 9.0 13.8 2.9 1647
Ruotsi 10M 42.2% 2.5 17.5 34.7 57.3 60.8 130.1 272.5 194.7 73.1 4.3 8.4 6.2 39.0 92.2 172.1 236.6 17.1 1437
Latvia 1.9M 36.4% 22.3 73.5 127.3 124.5 146.0 243.3 290.0 222.8 72.5 17.7 1.6 1.0 1.0 3.2 4.7 8.1 0.0 1372
Viro 1.3M 37.4% 2.2 12.8 66.3 195.0 228.1 137.2 138.5 80.9 32.4 4.4 0.0 0.0 0.0 0.8 11.7 36.1 2.9 958
Tanska 5.8M 55.5% 2.5 3.1 5.2 11.4 9.7 43.5 137.7 76.7 20.0 11.8 4.5 1.7 1.5 5.3 20.3 62.3 15.0 438
Suomi 5.6M 35.3% 2.3 2.3 7.3 12.6 17.8 13.7 19.2 28.2 7.4 2.4 1.4 0.2 1.2 1.4 19.0 35.0 3.0 177
Norja 5.5M 33.5% 0.9 2.0 4.8 15.2 9.0 11.4 22.7 18.4 9.2 1.4 1.8 1.6 0.9 2.6 4.6 31.3 6.9 146
Islanti 344k 74.6% 0.0 0.0 2.8 0.0 0.0 0.0 0.0 8.4 37.8 8.4 0.0 0.0 0.0 0.0 0.0 23.3 5.6 87

Monista maista, ja ehkä erityisesti runsaasti rokotetusta Tanskasta näkee, että koronatapausten ja kuolemantapausten määrien suora yhteydes on rokotusten myötä katkennut. Hieman alempana tarkastellaan kyseistä sairastumisten ja kuolemien välistä yhteyttä Euroopan-laajuisesti.

Aiemmasta poiketen seuraava taulukko järjestetään vastedes sitä seuraavan taulukon kokonaiskuolleisuuden mukaan. Sen tarkoitus on tehdä näiden kahden taulukon vertailusta helpompaa.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 12.8. Δ 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Italia 60M 126.7 +5% 120.7 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7311
Britannia 68M 503.9 -11% 569.2 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 9002
Espanja 47M 566.1 -19% 695.7 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 9964
Ranska 65M 482.8 +7% 451.3 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 9736
Saksa 84M 44.6 +29% 34.6 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4530
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 220.8 -5% 233.4 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7766

Koronan määrä näyttää vähenevän kaikkein pahimmissa maissa, mutta muualla sen määrä nousee.

Koronakuolleisuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Kuollutta / 1M asukasta, kuukauden keskiarvo x 30 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. Rok. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4.
Italia 60M 52.5% 8.0 23.8 85.3 189.8 186.7 163.0 230.1 297.9 280.9 43.7 6.8 5.5 6.0 22.4 87.3 257.4 198.8 2121
Britannia 68M 56.6% 5.2 3.8 11.8 54.8 261.9 462.8 212.0 174.8 62.5 9.4 10.8 33.9 76.8 166.1 365.9 25.4 21.5 1899
Espanja 47M 58.3% 12.6 19.7 35.9 58.9 130.7 247.9 154.8 119.3 196.5 84.6 57.7 13.4 1.9 26.3 53.5 343.8 175.1 1742
Ranska 65M 48.0% 11.6 23.8 74.2 135.6 135.9 170.3 169.0 176.0 243.7 71.5 20.2 5.5 6.2 15.9 65.5 318.7 52.1 1710
Saksa 84M 52.0% 8.2 27.5 64.5 77.4 73.1 164.5 272.5 198.5 74.7 11.6 2.4 1.7 2.0 5.3 22.8 69.6 8.9 1096
Euroopan keskimääräinen koronakuolleisuus
Eurooppa 596M 11.7 28.8 74.9 149.9 142.3 175.5 231.6 214.6 198.5 58.4 18.8 10.7 11.6 22.1 56.6 174.5 48.8 1635

Tällä hetkellä näyttää hyvältä, mutta miltä asiat näyttävät lukujen valossa? Ovatko rokotukset pienentäneet kuolemien määrää? Katsotaanpa alla olevasta taulukosta.

Koronakuolleisuus Euroopassa suhteessa kuukausi sitten sairastuneisiin
Kuollutta / (30vrk ja 1M asukasta) / 14 vrk ilmaantuvuus kuukausi sitten × 1000
Maa Pop. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5. 1.4. 1.3. 1.2. 1.1. 1.12. 1.11. 1.10. 1.9. 1.8. 1.7. 1.6. 1.5.
Eurooppa 596M 168.6 264.2 265.1 326.5 490.7 488.4 540.9 503.6 371.1 492.4 312.8 386.3 773.3 1389.9 1741.5 2562.4
Kok. rokotetut 39.9% 28.4% 17.3% 8.9% 4.6% 1.7% 0.5%

Yllä olevassa taulukossa verrataan koronakuolemia kuukauden takaiseen ilmaantuvuuteen. Kuukauden aikaero on leivottu taulukon sisälle sen takia, että se on suunnilleen se aika, mikä koronapotilaalta menee sairastumisesta kuolemiseen, joten viive pitää luvut todellisempina.

Taulukossa näkee keksi selkeää trendiä.

Ensimmäinen aalto oli katastrofaalinen. Tauti oli uusi ja tuntematon, se kaatoi väkeä kuin heinää ja monissa maissa terveydenhuolto ylikuormittui ja lakkasi toimimasta kokonaan. Kuolleisuusluvut ovat kauheaa luettavaa, ja testien puute saa ne näyttämään ensimmäiseltä parilta kuukaudelta vielä todellisuuttakin pahemmilta. Koronakuolemat kun on aika hyvin tunnistettu, mutta monia koronatapauksia jäi pimentoon.

Syyskuusta 2020 alkoi puoli vuotta, kevääseen 2021 asti kestänut vakaa kausi, jossa koronakuolemien suhde sairastumisiin pysyi suunnilleen samana. Tämä on ollut rokotteiden odotteluaikaa. Ne maat, jotka ovat tänä aikana saanet pidettyä koronan kurissa, pärjäävät paljon paremmin kuin ne maat, joissa koronan on annettu riehua valtoimenaan.

Toukokuusa 2021 lähtien trendi on kuitenkin alkanut muuttua. Kuukausi kuukaudelta koronakuolemen suhteellinen määrä sairastumisiin on lähtenyt järjestelmällisesti laskemaan, ja on nyt enää kolmannes siitä, mitä se oli pahimmillaan. Kaikki viittaa myös siihen, että rokotekattavuuden kasvaessa luku tulee laskemaan edelleenkin, ja sisältämään lähinnä rokottamattomia ihmisiä tai monisairaita vanhuksia.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 12.8. 5.8. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Malta 176.4% 91.9% 90.5% 213.7 351.1 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 7912
Islanti 139.8% 80.6% 74.8% 421.3 423.2 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 2655
Arabiemiraatit 173.9% 81.0% 72.5% 187.6 211.0 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6953
Uruguay 142.0% 74.8% 52.9% 66.8 66.8 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10980
Chile 137.5% 73.5% 66.6% 60.3 81.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8423
Qatar 139.3% 75.5% 63.8% 86.9 79.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 8132
Bahrain 140.4% 65.9% 62.7% 71.2 66.8 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15307
Kanada 134.7% 72.2% 62.5% 41.4 25.0 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3792
Israel 137.3% 67.3% 62.4% 538.2 324.0 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9846
Tanska 134.5% 74.2% 61.1% 204.0 198.3 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 5622
Mongolia 128.5% 67.4% 61.1% 502.4 480.9 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 5348
Britannia 127.8% 69.4% 58.5% 503.9 569.2 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 9002
Unkari 108.5% 58.6% 56.9% 8.0 9.0 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8410
Saksa 114.4% 62.2% 55.2% 44.6 34.6 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4530
EU 110.7% 61.4% 52.3% 220.8 233.4 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 7766
Yhdysvallat 105.4% 58.5% 49.9% 469.0 306.6 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 11125
Suomi 107.8% 68.2% 39.7% 181.3 150.8 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 2081

Israelissa on aloitettu kolmas rokotuskierros, minkä takia kokonaisrokotusten määrä nousee viikossa yli kahdeksalla prosenttiyksiköllä, vaikka kerran ja kokonaan rokotettujen määrä ei muutu juuri lainkaan.

Suomi on mennyt Yhdysvaltojen ohi kokonaisrokotusten määrässä.

2021-08-11

IL: Suomalaisasiantuntijoilta huojentava koronaviesti lapsiperheille deltavariantista huolimatta

Moni on pohtinut, aiheuttaako deltamuunnos lapsille vakavampaa ja vaikeampaa taudinkuvaa. Iltalehden haastattelemien suomalaisasiantuntijoiden viesti on selvä: Suomessa ei ole tällaisesta näyttöä.

- Lasten sairaalahoidon tarve on ollut mielettömän vähäinen. Kun katsoo tartuntatilastoja ja sairaalatilastoja, niin kesän aikana Husin alueella nuorin sairaalapotilas on ollut 19-vuotias, Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo.

- Viime viikollakin kaikista tartunnoista noin neljännes oli alle 19-vuotiailla. Eli vaikka tartuntoja on kouluikäisissä aika runsaastikin, niin yhtään tapausta ei ole päätynyt sairaalahoitoon. Lapset ovat sairastaneet koronan yleensä hyvin lievillä oireilla.

Lastentautiopin professori ja lasten infektiolääkäri Terhi Tapiainen kertoo samankaltaisista tilastoista koko epidemian ajalta: 10-19 -vuotiaiden ikäluokasta erikoissairaanhoitoa (eli päivystystä tai osastohoitoa) on Suomessa tarvinnut 0,3 prosenttia niistä lapsista, jotka on todettu koronapositiiviseksi. Siis kolme lasta tuhannesta koronapositiivisesta.

- Tämä voi helpottaa riskin hahmottamista.

Tehohoitojaksoja on kaikilla alle 20-vuotiailla ollut viisi kappaletta koko maassa koko pandemian aikana. Kuolonuhreja ei alle 20-vuotiaissa ole yhtään.

Itse asiassa THL:n koronakartan mukaan Suomessa ei ole yhtään koronaan kuollutta alle 30-vuotiasta, eli tilanne on vielä parempi kuin mitä artikkelissa kerrotaan.

Yhtä kaikki, se myytti, että lapset ja nuoret eivät koronaa tartuttaisi, on jo kumottu. Onneksi näyttää kuitenkin pitävän paikkaansa, etteivät lapset ja nuoret kovinkaan usein sairastu taudin vakavaan muotoon. Pitkä korona on sitten eri asia, minkä takia olisi hyvä saada rokotteet sallittua mahdollisimman pian myös alle 12-vuotiaille.

On kuitenkin ehkä aivan tosissaan mietittävä, kuinka mielekäs mittari ilmaantuvuusluku on sen jälkeen, kun syyskuun loppua kohden koko Suomen aikuisväestöllä ja osalla nuorisostakin on ollut tilaisuus saada täysi koronarokotus.

IS: Suomi ostanut lisää tehoste­annoksia - Hus-johtajat arvioivat: Heille ensin kolmas rokote

Suomi on aloittanut varautumisen väestön mahdollisiin kolmansiin tehosterokotuksiin. Maahan on jo ostettu rokoteannoksia vuosille 2022 ja 2023. Mahdollisten kolmansien rokotusten suuret linjat ovat silti vielä auki. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pitää loogisena, että rokotusjärjestys olisi sama kuin alun perin ensimmäisen ja toisen rokotusannoksen kohdalla. - Yleensä heillä, joilla on korkein riski, on immuunijärjestelmään vaikuttavia sairauksia, jolloin suoja voi olla heikompi kuin muilla. Samaa mieltä on Husin toimitusjohtaja Markku Mäkijärvi. - Kolmas rokotus olisi perusteltu niille henkilöille, joilla oletettavasti immuunivaste olisi heikompi tai hekentyisi nopeammin kuin muilla. Sekä Lehtonen että Mäkijärvi korostavat, että eivät ole mukana keskusteluissa, joissa asiasta päätetään. [...]

[...] Esimerkiksi EU-maat Saksa ja Ranska ovat jo päättäneet alkaa tarjota koronarokotteen ylimääräistä tehosteannosta iäkkäille ja muille riskiryhmiin kuuluville syyskuusta alkaen.

- Tällä hetkellä asiasta keskustellaan myös kansainvälisesti ja dataa kerätään. Israel lienee ainoa länsimaa, joka on jo nyt aloittanut RNA-rokotteiden tehosteannosten antamisen. Myös Yhdistyneissä arabiemiraateissa, jossa käytetään kiinalaista inaktivoitua rokotetta, annetaan kolmansia annoksia, [Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri ja Krarin sihteeri Hanna] Nohynek sanoo.

IS: SK: Oppilaille lähetettiin Wilmassa rokote­vastaista sisältöä

Ainakin yksi Kokemäen yhteiskoulun luokka on saanut Wilma-verkkopalvelun kautta viestin, jossa on ollut rokotevastaista sisältöä, kertoo Satakunnan Kansa.

Kokemäen yhteiskoulussa opiskelevat kaikki kaupungin 7.-9.-luokkalaiset sekä osa 6.-luokkalaisista. Oppilaita on noin 300.

Viestissä kehotettiin huomioimaan rokotteiden vaaroja, ja siinä oli mukana rokotevastaisia linkkejä. Viestin lähettänyt henkilö kuuluu koulun henkilökuntaan.

Koulun rehtorin Timo Niinisalon mukaan kyseessä on yksittäisen henkilön mielipide eikä se vastaa koulun linjaa. Hän kertoi SK:lle lähettäneensä asiasta oikaisuviestin.

- Kyllähän tämä on yleistä linjaa vastaan ja uhka tietyllä tavalla myös terveydelle. Onhan tämä todella ikävä asia, hän kommentoi lehdelle.

Ilta-Sanomat myös jatkaa samasta aiheesta:
Kokemäen yhteiskoulun luokalle Wilma-verkkopalvelussa lähetetty rokotevastainen viesti on herättänyt ihmetystä huoltajissa ja oppilaissa.

[...]

Niinisalo kertoo, että viestin lähettänyt opettaja on irtisanoutunut oma-aloitteisesti. Hän on toimittanut eroanomuksen koulun johdolle.

- Hän oli itse tehnyt ratkaisun, että hän eroaa tehtävästään, koska hänen mielipiteensä eroaa niin paljon koulutuksen järjestäjän linjasta. Hän kertoi, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa, kuin tehdä tällainen ratkaisu.

Niinisalo kertoi aiemmin, että asiasta oli käyty keskustelua kaupungin tasolla ja asianomaisen opettajan kanssa.

- Henkilöstössä ei ole ollut rokotevastaisuutta, ja lähestulkoon kaikki on rokotettu. Tämä oli täysin yhden ihmisen mielipide ja tempaus.

Vielä kun mouhopään nimi julkaistaisiin, että tulevaisuudessakin tiedetään pitää hänet kaukana lapsista, mutta sehän ei nykyisten yksityisyyssysteemien aikana tietenkään ole mitenkään mahdollista.

HS: Virossa koronatodistus mahdollistaa jopa 12 000 ihmisen tapahtumat

Virossa höllennettiin maanantaina kokoontumisrajoituksia niiden yleisötapahtumien osalta, joissa vaaditaan todistusta täydestä koronarokotesarjasta, negatiivisesta koronatestistä tai sairastetusta koronataudista.

Jos tapahtumassa ei vaadita todistusta eli sitä ei tarkasteta, voi sisätiloissa järjestettävään tapahtumaan kokoontua 50 ihmistä ja ulkotilassa 100.

Jos todistus tarkastetaan, rajoitukset nousevat 6 000:een ja 12 000:aan. Rajoituksista löytyy tietoa muun muassa maan sosiaaliministeriön verkkosivuilta.

Viron yleisradioyhtiö ERR:n mukaan höllennykset koskevat viihdettä ja tapahtumia. Tämä tarkoittaa muun muassa teattereita, konsertteja, konferensseja, elokuvateattereita, yökerhoja, kasinoita, biljardihuoneita ja lasten leikkipaikkoja sekä saunoja, kylpylöitä, vesipuistoja ja uimahalleja. Koronatodistuksen esittämisen yhteydessä tapahtuman järjestäjällä on oikeus tarkastaa sen osoittaneen henkilöllisyys, ERR kertoo.

Ei koske Suomea.

2021-08-10

HS: Asiantuntijat eivät usko, että deltavariantti tekee kouluista koronalinkoja: "Virus on kuitenkin sama ja sen torjuntakeinot ovat samat"

Jo otsikko on epäilyttävä. Mutta palataan siihen alempana...
Uusi lukuvuosi alkaa tilanteessa, jossa deltavariantti ja rajoitusten höllentäminen ovat siivittäneet uusien koronavirustartuntojen määrän rajuun nousuun. Monen vanhemman tavoin helsinkiläistä Osma Ahvenlampea huolestuttaa erityisesti alle 12-vuotiaiden lasten turvallisuus koulujen alkaessa. Heillä kun ei ole vielä rokotteen tuomaa suojaa.

Ahvenlammen mukaan monilla on käsitys, etteivät lapset levitä koronavirusta tai sairastu siitä vakavasti.

Ensimmäinen osa virkkeestä ei pidä ollenkaan paikaansa, kuten muutaman päivän takaisesta ikäluokka-analyysistäni ilmenee. Lapset ja nuoret tartuttavat koronaa aivan yhtä paljon kuin vanhemmatkin, mutta tietomäärän kasvaessakin valheellista tarinaa on pidetty yllä, ettei päiväkoteja ja kouluja tarvitsisi sulkea.

Jälkimmäinen puoli virkkeesttä pitää suhteellisesti aika hyvin paikkansa, mutta kun koronaa on nyt yli 30 kertaa niin paljon kuin samaan aikaan vuosi sitten, se tietenkin lisää hoito- ja sairaalatarvetta samassa suhteessa. Itse asiassa tilanne on vielä pahempi, koska Intian Δ-variantti johtaa useammin sairaalaan kuin vanhat versiot.

Opetusministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluille antaman, elokuussa päivitetyn ohjeistuksen mukaan kouluissa tulisi huolehtia muun muassa käsien pesemisestä ja turvavälien pitämisestä. Lähtökohtaisesti yli 12-vuotiaiden tulee käyttää koulussa maskia.

Ahvenlampi kritisoi myös ohjeistuksen suhdetta koronan leviämisen luonteesta saatuun tietoon.

"Valtakunnalliset ohjeistukset näyttävät viittaavan enemmän siihen, että puhdistetaan pintoja ja pestään käsiä, mutta koronavirus on kansainvälisen tutkimustiedon mukaan ilmavälitteinen."

Juuri näin. Itsekin käytän vielä kaupoissa käsidesiä, mutta nykyisten tutkimusten mukaan se on ilmeisesti koronan suhteen aika turhaa puuhastelua.
THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikivi rauhoittelee Ahvenlampea ja muita huolestuneita vanhempia. Hänen mukaansa koulut eivät ole erityinen riskiympäristö koronan leviämisen kannalta, vaikka altistumisia tuleekin paljon.

"Tähän asti kertyneen tiedon valossa lapset ja vielä esiteinitkin saavat tartunnan yleisimmin kotoa tai lähipiiristä. Altistumisia on ollut kouluissa paljon, mutta niistä tulevia jatkotartuntoja todettiin viime lukuvuonna vain 1-2 prosentilla altistuneista."

Kokemusta mahdollisesta deltavariantin tuomasta muutoksesta tartuntoihin kouluissa ei Sarvikiven mukaan vielä ole. Kevätlukukaudella hallitseva virustyyppi oli Suomessakin alfa- eli brittivariantti.

Aika rohkeasti sanottu THL:n ylilääkäri Emmi Sarvikiveltä, kun meille on kuitenkin keväästä asti toitotettu, etteivät vanhat säännöt päde Intian varianttia vastaan ja että se ei tarttuakseen tarvitse läheskään samaa kuin vanha virus, eli noin vartin oleskelua samassa, huonosti tuuletetussa tilassa alle kahden metrin päässä. Esimekiksi Israelissa ja Britanniassa vanhat variantit saatiin jo tukahtumaan, mutta Intian variantti nosti tapausten määrät uuteen, rakettimaiseen nousuun.
Deltavariantti nousi hallitsevaksi variantiksi kesän aikana, kun koululaiset olivat kesälomilla. Sarvikivi ei kuitenkaan odota, että delta vaikuttaisi olennaisesti koulujen tilanteeseen Suomessa.
Miksei Intian variantti vaikuttaisi olennaisesti Suomen koulujen tilanteeseen? Se on muuttanut koko koronavirusyhtälön ja tuhonnut useampaan maahan perinteisiä viruskantoja vastaan aikaan saadun laumaimmuniteetin. Se muutti koko kilpailun luonteen. Miksi koulut olisivat tältä jotenkin turvassa? Tietääkö THL:n Sarvikivi yhtään, mistä puhuu?
"Virus on kuitenkin sama ja sen torjuntakeinot ovat samat. Kanssakäyminen kouluissa on sellaista, että tartuntariski ei ole erityisen suuri. Kouluissa pystytään toteuttamaan torjuntatoimia yleensä hyvin."
No ei. Intian variantin superherkkää tartuttavuutta ja sitä, kuinka vanhat konstit eivät enää toimi, on toitotettu ja nähty koko kesä. THL:n Sarvikivi tekee saman virheen kuin vanha kenraali: taistelee uudelleen edellistä maailmansotaa tajuamatta, että tilanne on muuttunut oleellisesti.

Toivottavasti tässä ei vielä käy huonosti ennen kuin lapsetkin saadaan rokotuksen piiriin. Olemme tuntemattomilla vesillä, enkä ole juuri tällä hetkellä kovinkaan toiveikas.

PS. Artikkelin kommenteissa on paljon fiksumpaa tekstiä kuin itse artikkelissa.

2021-08-09

IS: Islannin johtava epidemiologi: Rokotteet eivät tuoneet laumasuojaa - viruksen on ehkä annettava levitä vapaasti

Islannin johtavan epidemiologin Þórólfur Guðnasonin mukaan koronaviruksen tulee antaa levitä, jotta laumasuoja saavutettaisiin.

Guðnason korostaa samalla riskiryhmien suojaamista. Viruksen tukahduttaminen ei epidemiologin mielestä ole tässä vaiheessa enää realistista.

Maan tartuntamäärät ovat viime aikoina nousseet huolimatta siitä, että rokotekattavuus on parantunut.

Hyvä kysymys on tietenkin se, että jos koko kansa on rokotettu (osittain rokotettuja on islantilaisista 81 &percnt ja kokonaan 75 &percnt), niin miksi enää estää sellaisen taudin leviämistä väestössä, joka saa siitä kevyen flunssan oireita, eikä ilmeisesti myöskään merkittävästi pitkää koronaa.

Elefantti huoneessa ovat tosin vielä alle 16-vuotiaat, joille ei koronarokotetta anneta paitsi erikoistapauksissa. Heidän riskinsä saada korona tulee olemaan valtavan paljon suurempi, jos taudin kulkua ei estetä. Silloin pienikin riski saada pitkä korona moninkertaistuu. Jos lapsetkin pääsisivät rokotteen suojaamaksi, tämä ongelma tietenkin poistuisi.

Yle:Koronatartuntojen jäljitys ruuhkautunut Kuopiossa - Kuopiorockista peräisin olevia tartuntoja odotetaan ilmenevän jopa satoja

Koronatartuntojen jäljitys on ruuhkautunut Kuopiossa, sillä tartuntojen määrä on edelleen lisääntynyt. Positiivisen koronatestituloksen saaneet kontaktoidaan yleensä vuorokauden sisällä, mutta kaikille altistuneille ei ehditä heti soittamaan.

Iso ongelma on tartuntatautilääkäri Raija Savolaisen mukaan, että ihmiset eivät vastaa puhelimeen, vaikka odottaisivat tietoa testituloksesta. Tämä vie kohtuuttoman paljon resursseja muutenkin pieneltä jäljittäjäporukalta.

[...]

Myös Kuopiorock on lisännyt kuopiolaisten tartuntoja, ja odotettavissa on, että tapahtuman häntä yltää noin kuukauden päähän. Toistaiseksi Kuopiorock on poikinut parisenkymmentä tartuntaa kuopiolaisille. Muiden paikkakuntien tilanteesta ei ole tietoa.

Odotettavissa voi olla kaikkiaan satoja tapahtumaan liittyviä tartuntoja, varsinkin, jos ihmiset laiminlyövät annettuja turvallisuusohjeita.

[...]

Tälle viikolle Kuopioon sovitut tapahtumat kuten Kansainväliset suurmarkkinat ja urbaanin musiikin tapahtuma Hoodfest voidaan Kuopion kaupungin puolesta järjestää suunnitellusti, vaikka koronaluvut kaupungissa synkkenevät.

2021-08-08

Yle: Odottavia äitejä sairaalassa deltavariantin takia - myös ennenaikaisia sektioita tehty

Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) keskussairaalan naistentautien ja synnytysten apulaisylilääkärin Outi] Palomäen mukaan raskaus on riskitekijä vakavan koronataudin saamiseen samalla tavalla kuin esimerkiksi diabetes tai ylipaino. Heinosen mukaan korona on odottavilla äideillä hankalampi esimerkiksi fysiologisista syistä.

- Iso kohtu painaa keuhkoja, hapen kulutus lisääntyy, immunologia muuttuu, Heinonen kuvailee.

Palomäki kertoo, että raskaus heikentää vastustuskykyä kaikkia virusinfektioita vastaan.

- Etenkin loppuraskauden aikana virusinfektiot ovat vakavia, hän sanoo.

Palomäki kertoo tutkimuksessa käyneen ilmi, että deltavariantti ajaa raskaana olevia huomattavasti useammin sairaalaan verrattuna koronaviruksen perusmuotoon. Deltamuunnosta on tehokkaan leviämisen vuoksi myös vaikeampi välttää eristäytymällä.

Vastasyntyneen lapsen riski joutua tehohoitoon synnytyksen jälkeen kolminkertaistuu ja ennenaikaisen synnytyksen riski kasvaa äidin koronavirusinfektion vuoksi.

Palomäen mukaan vaikeisiin tautimuotoihin voi liittyä sikiön sykekäyrän muutoksia viitaten happeutumishäiriöön, eli myös sikiön terveys voi vaarantua. Sekä TAYSissa että HUSissa on tehty ennenaikaisia sektioita vaikean koronataudin vuoksi.

- Jos äiti joutuu teho-osastolle, usein silloin kohtu joudutaan tyhjentämään eli tekemään sektio, synnyttämään lapsi ennenaikaisesti, kertoo Heinonen.

[Helsingin yliopistollisen sairaalan (HUS) naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo] Heinosen mukaan HUSissa on tehty useita ennenaikaisia synnytyksiä koronaa sairastavan äidin hengityksen helpottamiseksi.

TAYS suosittelee rokotteen ottamista raskauden aikana. THL:n mukaan rokotteen voi ottaa kaikissa raskauden vaiheissa ja raskautta suunniteltaessa.

HS: 12-15-vuotiaiden korona­rokotukset alkavat maanantaina, asiantuntija Mika Rämet odottaa rokotusten mahdollistavan normaalin elämän

Koronarokotukset 12-15-vuotiaille alkavat maanantaina, kun rokotuksia koskeva asetus­muutos tulee voimaan.

Valtioneuvosto muutti torstaina korona­rokotuksia koskevaa asetusta niin, että rokotuksen voivat Suomessa saada kaikki 12 vuotta täyttäneet. Aiemmin rokotetta on tarjottu vain niille 12-15-vuotiaille, jotka kuuluvat vakavan korona­taudin riski­ryhmiin.

Huomenna se siis alkaa.
Esimerkiksi Helsinki alkaa rokottaa ikä­luokkaa massa­rokotus­pisteissä alku­viikosta. Kouluilla rokotukset pyritään aloittamaan pikimmiten koulujen alkamisen jälkeen, kertoi Helsingin johtava yli­lääkäri Timo Carpén torstaina.

Vantaalla 12-15-vuotiaiden rokotukset aloitetaan kaupungin rokotus­pisteillä, minkä lisäksi tiedossa on pop up -rokotus­pisteitä. Kouluilla on tarkoitus järjestää rokotuksia, kun koulut alkavat, kertoi ennalta­ehkäisevän terveyden­huollon palvelu­päällikkö Piia Niemi-Mustonen.

Vantaalla kouluilla tapahtuvin rokotuksiin tulee lisä­resursseja kaupungin rokotus­pisteiltä. Espoossakin nuoria rokotetaan sekä koulu­terveyden­huollossa että kaupungin rokotus­pisteissä.

Tampereelta ja Oulusta kerrottiin torstaina, että rokotteiden saatavuus vaikuttaa siihen, milloin 12-15-vuotiaiden rokotukset päästään aloittamaan.

2021-08-06

IL: On kuin Suomi kuvittelisi käyvänsä koronaa vastaan omaa erillissotaansa

Hallitus pyörsi aiemmat linjauksensa ja kertoi torstaina, että Suomessa aloitetaan niin sanotun koronapassin valmistelu.

Koronapassin avulla esimerkiksi kulttuuritapahtumat tai yökerhot voitaisiin avata niille, jotka ovat saaneet koronarokotuksen tai joilla on tuore negatiivinen koronatestitulos. Vielä keväällä etenkin sosialidemokraatit vastustivat kiivaasti esimerkiksi Tanskassa käytössä olevan järjestelmän tuomista Suomeen.

Pääministeri Sanna Marin (sd) perusteli torstaina äkillistä suunnanmuutosta rokotusten edistymisellä. Marinin mukaan keväällä rokotteita oli vielä niin harvalla, ettei ihmisen osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan voinut rajoittaa sillä perusteella, oliko tämä saanut rokotteen vai ei.

Marinhan ei keväällä suostunut lainkaan hyväksymään sitä ajatusta, että koronapassilla mahdollistettaisiin osalle väestöä sellaiset toiminnat, jotka nyt olivat kaikilta kiinni.
Nyt passille olisi käyttöä, kun tautitilanne heikkenee nopeasti, rajoitukset tekevät paluuta ja tapahtumia perutaan.

Pulma on, ettei koronapassin kaltaista järjestelmää luoda sormia napsauttamalla. Tämänhetkinen arvio on, että kun koronapassin valmistelu aloitetaan nyt, se voi olla käytössä aikaisintaan lokakuussa. Jos työ olisi aloitettu jo keväällä, passi voitaisiin ottaa käyttöön nyt, kun rokotekattavuus on parantunut.

Poliitikot kyllä tietävät, miten hidasta lainsäädäntötyö Suomessa on. Todennäköisempi syy mielenmuutokseen lieneekin puhdas populismi. Koronapassia kannatetaan ja suorastaan vaaditaan niin laajasti, ettei hallituksella ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa sen valmisteleminen.

Koronapassi saadaan valmiiksi juuri siihen mennessä, kun kaikki rokotteet haluavat ovat saaneet toisen piikkinsä, ja kyseinen lupalipuke on muuttunut hyödyttömäksi.
Viivyttely ja lopulta pakon edessä reagointi on leimannut Suomen koronatoimia koko pandemian ajan. Samanlainen vitkuttelu- ja vetkuttelunäytös nähtiin esimerkiksi maskien käytön ja vaikkapa rajavalvonnan tehostamisen kanssa.

On kuin Suomessa taisteltaisiin omaa erilliskoronasotaa, jossa muiden maiden yleisesti käyttämät konstit eivät yksinkertaisesti tepsi - kunnes yhtäkkiä sitten tepsivät.

Seuraavaksi vuorossa lienee mielenmuutos halpojen ja nopeiden pikatestien osalta. Niitä käytetään muualla maailmassa yleisesti esimerkiksi koronapassien osana. Suomen erillispandemiassa pikatesteistä ei toistaiseksi ole uskottu olevan mitään hyötyä.

Eikä niistä sitten enää juuri olekaan, kun saadaan toinen rokotuskierros päätökseen. Tällä hetkellä ne kuitenkin olisivat käteviä siihen toiseen turhaan asiaan, koronapassiin.

2021-08-05

HS: Hallitus alkaa edistää koronapassia, nuorten rokotukset alkavat, ravintoloiden rajoitukset kiristyvät - Tässä ovat torstain päätökset

Koronapassi mahdollistaisi esimerkiksi ravintoloihin, tapahtumiin ja kuntosaleille pääsemisen rokotetuille, korona­taudin sairastaneille tai negatiivisen testituloksen saaneille.

Marinin mukaan koko hallitus on passin takana.

"Hallituksen tahto tässä on selvä. Paljon työtä on kuitenkin vielä tehtävänä", pääministeri sanoi Säätytalolla.

Tämä on tässä vaiheessa aivan turhaa työtä. Kun asiaa nyt valmistellaan ja vatuloidaan kaksi tai kolme kuukautta, saadaan koronapassi valmiiksi juuri siihen mennessä, kun rokotuskattavuus on Suomessa noussut sellaiseksi, ettei passista ole enää mitään hyötyä paitsi tahallaan rokottauduttomattomien kyykyttämiseen.
Vielä keväällä Marin suhtautui koronapassiin kielteisesti, eikä valmistelua aloitettu tuolloin. Hän selitti suhtautumisensa muuttumista rokotusten edistymisellä.

"Keväällä meillä ei ollut niin iso rokotekattavuus, että olisin ollut valmis laajasti rajoittamaan ihmisten osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan sen perusteella, onko saanut rokotteen vai ei", Marin sanoi Säätytalolla.

Marinko ilmeisesti oikeasti kuvitteli, että valmistelu onnistuisi muutamissa päivissä, eikä varautuminen missään nimessä kannattaisi. Hän ei ole oppinut mitään oikeusoppineiden puolitoista vuotta kestäneestä ronklailusta uusien lakien, asetusten ja määräysten edessä.
12-15-vuotiaiden suomalaisten rokotukset voivat alkaa jo ensi maanantaina.
Jo oli hyvänen aika aikakin. Jos tämmöistä läpihuutojuttua pitää odottaa puolitoista kuukautta, kauanko paljon enemmän säätöä tarvitsevan koronapassin läpivientiin menee?

Aivan: ainakin sen verran aikaa, että koronapassi on valmistuessaan epärelevantti - paitsi, jos sillä saa lyötyä päähän (vähäistä määrää) rokotevastaisia opettajia ja lastenhoitajia.

Suomi on ostanut ylimääräisiä rokote-eriä muun muassa Romaniasta ja Bulgariasta, jotka eivät ole saaneet omia rokotteitaan kulumaan.
Voi Romaniaa ja Bulgariaa.

HS: Tanskassa on käytetty koronapassia kuukausia ja testejä on tehty kymmeniä miljoonia - Testauksen mallimaassa kuka tahansa voi työllistyä näytteenottajaksi

Tanskassa on tehty torstaihin mennessä noin 77 miljoonaa koronatestiä pandemian aikana, selviää Tanskan terveysviranomaisen tiedoista.

Luku on verrattain suuri, sillä Suomessa oli keskiviikkoon mennessä tehty vajaa kuusi miljoonaa testiä.

Suurin osa testeistä Tanskassa on tehty loppukevään ja kesän aikana, mikä johtuu pitkälti keväällä käyttöön otetusta koronapassista.

Koronapassin avulla voi osoittaa, että henkilöllä on viimeaikainen negatiivinen testitulos, vähintään yksi rokoteannos tai hän on sairastanut koronavirustaudin. Passin avulla Tanskassa on päässyt tapahtumiin, ravintoloihin ja kuntosaleille.

Ei koske Suomea.
Tanskan oikeusministeriö kertoi yleisradioyhtiö DR:lle toukokuussa, että testit maksavat päivässä noin 40-80 miljoonaa kruunua (5-11 miljoonaa euroa) riippuen siitä, paljonko testejä tehdään.

Testaamisen käytännön järjestelyistä ovat vastuussa aluehallinnot. Esimerkiksi pikatestien hinta vaihtelee alueittain.

DR:n selvityksen mukaan testien keskimääräinen hinta on 152 kruunua eli noin 20 euroa. Pandemian aikana tehdyt 77 miljoonaa koronatestiä ovat kustantaneet siis noin 1,5 miljardia euroa.

Testit maksaa valtio, mitä pidetään kuitenkin edullisempana vaihtoehtona kuin yhteiskunnan sulkemista. DR:n haastatteleman terveystalouden professorin Jes Søgaardin mukaan sulku maksaisi 2-3 miljardia kruunua viikossa eli noin 270-400 miljoonaa euroa.

Kiireisimpinä aikoina Tanskassa on tehty noin 700 000 testiä päivässä. Vastaavalla määrällä testit maksaisivat keskihinnan mukaan 100 miljoonaa euroa viikossa.

Ei koske Suomea; koronapassi on epätasa-arvoinen eikä sovi mitenkään olosuhteisiimme. Parempi lyödä pää seinään ja katsoa, miten käy.
Rahan lisäksi laaja testaus on vaatinut henkilökuntaa.

Suomessa testaajien on oltava terveydenhoitoalan ammattilaisia tai opiskelijoita, mutta Tanskassa kuka tahansa voi työllistyä näytteenottajaksi.

Esimerkiksi Tanskan pääkaupunki­seudulla etsitään parhaillaan lisää näytteenottajia.

Työpaikkailmoituksessa vaaditaan asiakaspalvelu­henkisyyttä ja todetaan, ettei koulutustausta ole olennainen, sillä työntekijät saavat hyvän perehdytyksen. Lisäksi terveysalan ammattilainen valvoo näytteenottoa testipaikoilla.

Ei koske Suomea. Meillähän ei harrastelijat rieku paikoissa, mihin saadaan tuhlattua terveydenhoidon ammattilaisen työpanos.

HS: Valtaosa Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan sairaaloiden korona­potilaista on rokottamattomia: "Sairaala­hoitoa tarvitsevat ovat nuorempia kuin aikaisemmin"

Koronatartuntoja todetaan nyt määrällisesti eniten Helsingin ja Uudenmaan (Hus), Varsinais-Suomen (VSSHP) ja Pirkanmaan (PSHP) sairaanhoito­piireissä.

Tiistaina pääkaupunkiseutu sekä Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa siirtyivät koronavirus­epidemian pahimpaan eli leviämis­vaiheeseen.

Niinpä.
Husin, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan sairaalahoidon koronapotilaissa toistuvat samat trendit. Ensinnäkin koronapotilaat ovat nuorempia kuin aiemmin. Toiseksi valtaosalla sairaalahoitoa vaativista potilaista ei ole ensimmäistäkään koronavirusrokotetta.
Nyt olisivat kovat luvut tarpeen. Kansasta 67 % on ainakin kerran rokottautunut ja 36 % kokonaan. Olisi todella mielenkiintoista tietää vastaavat luvut sairaaloissa makaavista koronapotilaista.
[Husin vs. johtajaylilääkäri Teppo] Heikkilän mukaan sairaalahoidon tarpeen kasvu on ollut ennakoitavissa, ja luvut ovat looginen seuraus epidemiatilanteen huonontumisesta. Myös nuoremmat ikäluokat korostuvat nyt Husin koronapotilaissa. Heistä puolet eli 12 oli alle 50-vuotiaita.

Husin 24:stä sairaalahoitoa vaatineesta potilaasta 18 oli rokottamattomia. Yksi rokote oli viidellä ja täysi rokotussarja yhdellä potilaalla. Kaikki alle 40-vuotiaat potilaat olivat rokottamattomia.

Eli HUSin potilaista 25 % oli rokotettu ainakin kerran ja 4 % kokonaan rokotettuja. Otanta on pieni, mutta erot koko väestön rokotuskattavuuteen dramaattiset.
Kesä-heinäkuussa Pirkanmaalla sairaalahoitoon joutuneista 30 koronapotilaasta 16 oli 20-39-vuotiaita. 40-59-vuotiaita oli kahdeksan, ja loput kuusi potilasta olivat 60-79-vuotiaita.

"Tilanne on muuttunut kesä-heinäkuun ja elokuun alun aikana. Sairaalahoitoa tarvitsevat ovat nuorempia kuin aikaisemmin", [infektioylilääkäri Jaana] Syrjänen sanoo. Hän kannustaa nuorempiakin ikäryhmiä hakemaan koronarokotteen mahdollisimman pian.

Myös Pirkanmaalla valtaosa viime aikoina sairaalahoitoon joutuneista koronapotilaista on ollut rokottamattomia. Kesä-heinäkuussa sairaalahoitoa tarvinneista potilaista 23 oli rokottamattomia. Yksi rokoteannos on ollut viidellä ja täysi rokotussarja kahdella sairaalahoitoon joutuneella koronapotilaalla.

Eli TAYSin potilaista 23 % oli rokotettu ainakin kerran ja 7 % kokonaan rokotettuja. Tämäkin otanta on pieni, mutta luvut ovat kovin samansuuntaisia kuin HUSilla.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 5.8. Δ 29.7. 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 660k 334.8 +28% 261.2 203.5 142.0 109.4 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4755
Vantaa 237k 290.3 +49% 194.5 102.1 62.9 70.5 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4722
Turku 195k 282.6 +33% 212.8 110.8 92.8 75.9 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3518
Tampere 242k 253.3 +63% 155.4 95.9 70.2 57.9 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1774
Espoo 293k 246.1 +33% 185.3 146.4 118.8 79.9 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3594
Lahti 120k 136.7 -22% 175.8 189.2 178.3 120.8 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2423
Jyväskylä 144k 129.2 +58% 81.9 47.2 34.0 30.6 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1570
Kuopio 119k 108.4 +61% 67.2 66.4 47.9 17.6 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 877
Oulu 208k 87.0 +118% 39.9 19.2 14.4 13.0 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1223
Pori 84k 45.2 +15% 39.3 32.1 28.6 38.1 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 579

Nousua on kaikkialla paitsi Lahdessa.

Erityisen jyrkkää nousu on Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Oulussa.

Tampere ja Kuopio tekevät uudet korona-ajan ennätyksensä.

Taulukko on koko korona-ajan huonoin. On se kuitenkin parempi kuin ensi viikon tilanne, että sikäli asiat ovat hyvin.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 5.8. Δ 29.7. 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 248.5 +32% 188.4 143.7 103.8 80.7 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3697
Ei-HUS 107.5 +45% 74.1 47.9 38.6 32.8 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1227
HUS-kerroin 2.3 2.5 3.0 2.7 2.5 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.0
Pirkanmaa 171.3 +62% 105.7 68.7 49.3 37.6 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1269

Tammerfestillä ja muilla mukavilla kansanjuhlilla on saatu Pirkanmaan luvut nousemaan aivan erityisen nopeasti uuteen koronaennätykseen. Ennätys menee rikki myös koko HUSin ulkopuolisella alueella. Nähtäväksi jää, kuinka lähelle HUS pääsee ensi viikolla vanhaa ennätystään, joka on tehty 25.3.2021 ja on 343.5.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 5.8. Δ 29.7. 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Islanti 343k 423.2 +46% 290.8 67.3 7.1 9.4 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 2431
Tanska 5.8M 198.3 -8% 217.0 201.1 148.1 80.2 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5507
Viro 1.3M 162.6 +51% 107.5 57.0 46.2 31.3 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 10111
Liettua 2.7M 158.5 +57% 100.7 46.9 32.4 22.6 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10601
Suomi 5.5M 150.8 +38% 109.2 77.3 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1985
Norja 5.5M 77.0 +35% 57.1 43.1 43.2 47.4 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2546
Ruotsi 10M 67.0 +22% 54.8 33.6 32.8 32.5 -1 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10846
Latvia 1.9M 47.9 +16% 41.4 32.8 33.9 39.1 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7467

1 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 25.5.-3.6. eikä 12.6.-21.6., joten ilmaantuvuutta ei voi laskea tai luotettavasti arvioida.

Nousua on kaikkialla muualla paitsi Tanskassa. Vaikuttaako Tanskan laskuun sen kokonaan rokotettujen kansalaisten, 56.9 %, suuri määrä?

Mielenkiintoinen kysymys on, suojelevatko kahdesti rokotettujen suurehko määrä yhdistettynä koronan suuri sairastuvuus nyt Ruotsia jyrkemmältä nousulta? Jos se pitää paikkaansa, tässä voi nyt olla parin kuukauden ikkuna, jolloin Ruotsi säilyy tilastossa suhteellisen alhaalla, kunnes muissakin maissa saadaan rokotuskattavuus kohdalleen.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 5.8. Δ 29.7. 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Espanja 47M 695.7 -8% 757.0 687.7 497.0 267.0 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 9717
Britannia 68M 569.2 -32% 831.0 836.7 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 8719
Ranska 65M 451.3 +32% 348.1 178.0 82.4 48.7 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 9487
Italia 60M 120.7 +19% 101.5 52.8 26.8 17.5 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7239
Saksa 84M 34.6 +24% 27.9 18.3 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4503
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 233.4 -11% 262.0 230.1 161.8 103.5 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7649

Englannissa koulujen kesälomat alkoivat 17.7. Kun otetaan huomioon, että Britanniassa ole vielä lainkaan rokotettu alle 18-vuotiaita, ja vanhemmat alkavat olla aika hyvin rokotettuja (kokonaan rokotettuja on 57.1 %), niin ei ole mikään suuri ihme, että tapaukset ovat lähteneet laskuun juuri nyt.

Britannian jyrkkä ja Espanjan vähän loivempi lasku riittävät yksinään vetämään koko Euroopan lukuja alaspäin.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 5.8. 29.7. 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Malta 173.4% 91.0% 87.7% 351.1 558.9 526.0 222.7 23.0 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 7811
Islanti 137.8% 78.9% 74.6% 423.2 290.8 67.3 7.1 9.4 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 2431
Arabiemiraatit 170.7% 79.3% 71.0% 211.0 226.4 210.9 215.9 256.6 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6856
Uruguay 138.9% 74.2% 64.7% 66.8 92.5 140.5 238.2 412.3 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10955
Chile 134.4% 72.5% 64.5% 81.9 107.0 134.9 185.2 245.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8362
Bahrain 137.2% 65.3% 62.3% 66.8 56.5 53.9 75.7 133.3 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15270
Israel 129.2% 66.9% 62.2% 324.0 211.5 119.8 70.2 44.5 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9498
Qatar 134.0% 72.5% 61.4% 79.6 75.7 61.3 60.8 58.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 8080
Mongolia 127.3% 66.7% 60.6% 480.9 550.6 660.1 827.3 833.3 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 5056
Kanada 131.9% 71.7% 60.2% 25.0 17.7 17.2 15.9 16.6 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3765
Britannia 126.2% 69.1% 57.1% 569.2 831.0 836.7 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 8719
Tanska 129.4% 73.3% 56.9% 198.3 217.0 201.1 148.1 80.2 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 5507
Unkari (105.1%) 58.3% 56.6% 9.0 8.8 7.1 6.4 6.6 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8405
Saksa 111.2% 61.5% 52.6% 34.6 27.9 18.3 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4503
EU 107.3% 60.0% 50.2% 233.4 262.0 230.1 161.8 103.5 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 7649
Yhdysvallat 103.9% 57.5% 49.4% 306.6 191.3 148.7 89.9 56.2 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10860
Suomi 103.2% 67.0% 36.3% 150.8 109.2 77.3 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1985

Kärjessä jatkavat samat maat kuin tähänkin asti. Israel, jossa rokotukset käytännössä lopetettiin hyvissä ajoin ennen kesää, valuu pykälä kerrallaan alemmille sijoille ja Intian Δ-variantti pitää huolen, ettei keväällä riittänyt rokotekattavuus enää riitä epidemian tukahduttamiseen.

Toinen listalla jatkuvasti putoava maa on Unkari, jossa ensirokotettavien määrä on kasvanut vaivaisella 3.8 prosenttiyksiköllä viimeisen kahdeksan viikon aikana, eikä siellä näin ollen enää oikein ole tilaa toisille rokotuksille. Tätä vauhtia Suomi menee kokonaan rokotettujen määrässä Unkarista ohi ennen syyskuun loppua.

Uutena listalle on otettu hyvää EU-kärkeä edustava Tanska ja hiljan Yhdysvaltojen ohi noussut EU:n keskiarvo. Vastaavasti epärelevantiksi muuttuneet Malediivit ja Seychellit on pudotettu pois. Samoin pois on pudotettu San Marino, jonka rokotustiedot eivät millään voi pitää paikkaansa: ensimmäisten ja kokonaan rokotettujen määrä ei voi jatkuvasti olla sama ellei koko kansaa ole rokotettu kertarokotteella, mutta siinä tapauksessa myös yhteisrokotteiden määrä pitäisi olla sama. San Marinon luvut eivät ole mahdollisia, joten sitä on turha seurata.

EU on nyt mennyt rokotuksissa Yhdysvaltojen ohi kaikilla mittareilla: rokotusten määrä, osittain rokotetut ja kokonaan rokotetut. Jopa Suomi on menossa seuraavan viikon aikana Yhdysvaltojen ohi rokotusten yhteismäärässä. Kokonaan rokotettujen määrässä mennee kuitenkin vielä syyskuun loppupuolelle ennen kuin Suomi ohittaa Yhdysvallat. Yhdysvalloissa, kuten Unkarissakin, ongelmana näyttää olevan vapaaehtoisesti rokotettavien loppuminen kesken.

Suomessa kokonaan rokotettujen määrä alkaa lopultakin nousta kiihtyvää tahtia (+15.3 %/4vk), mutta olemme kokonaisrokotusmäärässä edelleenkin EU:n alempaa keskikastia, ja meillä on kokonaan rokotetuissa valtavasti matkaa EU:n keskiarvoon, puhumattakaan siitä, miten kaukana edessämme hyvin rokottautunut Tanska on.

2021-08-04

IS: Synkät ennätys­luvut: Suomessa todettu 872 uutta korona­tartuntaa - teho­hoito­potilaiden määrä tuplaantui

Suomessa on todettu 872 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tartuntamäärä on suurin korona-aikana Suomessa mitattu.

Edellinen päivittäinen ennätys 863 mitattiin 14. maaliskuuta 2021.

Tämä on toki päiväennätys. Mutta vain tähän mennessä.

Veikkaan tonnin maagisen rajan rikkoutumista ennen tämän viikon loppua, eli 8.8. mennessä.

Suomen 14 vrk koronailmaantuvuus on 144.5 sataatuhatta asukasta kohden. Sen ennätys, noin 174, menee tätä vauhtia rikki ensi viikon maanantaihin, eli 9.8. mennessä. 200:n haamuraja on vaarassa reilun viikon päästä, eli torstaina 12.8.

IS: Husin Lehtonen arvioi: Karu korona­virstan­pylväs menee pian rikki Suomessa - "Pahaa pelkään"

Suomessa rikottiin keskiviikkona synkkä ennätys, kun maassa todettiin 872 uutta koronatartuntaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen mukaan ennätystartuntojen takana on pääasiassa kolme syytä - helpommin tartuttava virus, rajoitustoimien riittämättömyys sekä riittämätön rokotekattavuus.

Ei pidä unohtaa myöskään Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosta, joka tovereineen kävi varta vasten hankkimassa Pietarista kaikkein hanakimmin leviävää Intian Δ-varianttia Suomeen, vaikka THL oli erikseen varoittanut matkustamasta kuoleman kaupunkiin. Heidän matkansa, jonka huipensi 800 matkustajan päästäminen takaisin rajan yli ilman koronatarkastuksia ja piilottelu jäljittäjiltä, nopeutti epidemian kulkua ainakin kuukaudella tai kahdella.
Pääkaupunkiseutu, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa siirtyivät pandemian leviämisvaiheeseen. Leviämisvaiheen tuomat lisärajoitukset esimerkiksi ravintoloihin voivat parantaa tilannetta hieman, mutta ne tuskin auttavat hillitsemään tartuntojen lisääntymistä kokonaisvaltaisesti.
Tuskin.
Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Mikko Paunio kertoo, että THL on jo pitkään ohjeistanut kuntia 12-15-vuotiaiden rokottamisesta. Rokotukset voidaan aloittaa, kun muutos valtioneuvoston rokotusasetukseen tulee voimaan.
Voisiko valtioneuvosto nyt yrittää tehdä asian hyväksi jotain? THL antoi suosituksensa 12-15 -vuotiaiden rokotuksesta jo puolitoista kuukautta sitten, eikä asiaa ole vieläkään saatu aikaiseksi, vaikka koulut alkavat ensi viikolla ja ensimmäistä kertaa rokotettavat alkavat loppua Suomesta (20-24 -vuotiastakin 62 % on jo rokotettu ainakin kerran). Mikä ihme tässä maksaa?

HS: EU alustavasti hankkimassa 200 miljonaa annosta yhdysvaltalaista Novavax-rokotetta

[Novavaxin teho]
EU-komissio on sopinut alustavasti ostavansa noin 200 miljoonaa annosta yhdysvaltalaista Novavax-koronarokotetta.

Kauppa toteutuu, mikäli Euroopan lääkevirasto EMA hyväksyy rokotteen käytön.

Novavax on kertonut, että sen rokotteen teho on yli 90 prosenttia. Rokote tehoaa myös virusvariantteihin. Vakavalta koronaviruksen aiheuttamalta taudilta rokote suojasi testeissä sataprosenttisesti.

Novavaxin rokotteen etuna on se, että sitä ei tarvitse säilyttää erittäin kylmässä vaan normaali jääkaappilämpötila riittää. Tämä helpottaisi rokotteiden kuljetuksia esimerkiksi kehitysmaissa.

Novavaxia annetaan kaksi annosta.

Kuten oikealla olevasta kuvasta ilmenee, näyttäisi Novavaxin teho olevan noin 90 % perus- ja Brittilän Α-varianttia vastaan. Intian Δ:asta ei näyttäisi olevan mitään tietoja, ja tiedon puuttuessa täytyy olettaa, ettei rokotteen teho ole ollenkaan niin hyvä, kuin mitä artikkelissa lupaillaan.

HS: OAJ vaatii 12-15-vuotiaiden rokotuksia kouluterveydenhuollon piiriin

Opetusalan ammattijärjestö (OAJ) esittää 12-15-vuotiaiden rokotusten aloittamista kouluterveydenhuollossa. Rokotusten järjestäminen on osa OAJ:n vaatimuksia turvallisen opetustyön ja oppimisen edistämiseksi.

"Kouluterveydenhuoltoa tarvittaisiin juuri tämän ikäluokan rokotuksissa, jotta ne eivät jäisi vain vanhempien aktiivisuuden varaan", kertoi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen lukuvuoden avausinfossa keskiviikkona.

Ne rokotukset olisi pitänyt aloittaa jo. Se olisi pelastanut monen koululaisen syksyn. Nyt asiasta ei ole vieläkään päätöksiä olemassa, vaikka THL suositteli asiaa puolitoista kuukautta sitten.

Yle: Pääministeri Marin Ylelle: 12-15-vuotiaiden koronarokotukset tarkoitus aloittaa - katso suorana haastattelu A-studiossa klo 21.05

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo, että 12-15-vuotiaiden koronarokotukset on tarkoitus aloittaa. Asia on pääministerin mukaan esillä valtioneuvostossa huomenna torstaina.
Vastahan sitä on puolitoista kuukautta odotettu THL:n suosituksen jälkeen.

Katsaus: Koronan suhteellinen esiintyvyys Suomessa ikäluokittain

Alla on THL:n lähdemateriaalista (6. korona: havaittujen tapausten jakauma ryhmittäin) kasattu viikottainen katsaus siitä, miten korona on kulkenut Suomessa ikäluokittain toukokuusta 2021 lähtien.

Koronan suhteellinen ilmaantuvuus Suomessa eri ikäluokissa
Pvm Tot. 0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
21-05-06 1465 195 13.3% 223 15.2% 250 17.1% 268 18.3% 252 17.2% 151 10.3% 72 4.9% 31 2.1% 23 1.6%
21-05-13 1454 180 12.4% 247 17.0% 261 18.0% 279 19.2% 207 14.2% 154 10.6% 78 5.4% 29 2.0% 19 1.3%
21-05-20 1414 165 11.7% 241 17.0% 230 16.3% 271 19.2% 244 17.3% 142 10.0% 59 4.2% 42 3.0% 20 1.4%
21-05-27 1116 147 13.2% 183 16.4% 170 15.2% 203 18.2% 174 15.6% 112 10.0% 68 6.1% 43 3.9% 16 1.4%
21-06-02 708 103 14.5% 106 15.0% 137 19.4% 151 21.3% 91 12.9% 70 9.9% 31 4.4% 11 1.6% 8 1.1%
21-06-09 750 83 11.1% 104 13.9% 153 20.4% 178 23.7% 106 14.1% 73 9.7% 35 4.7% 14 1.9% 4 0.5%
21-06-17 561 52 9.3% 92 16.4% 133 23.7% 115 20.5% 86 15.3% 38 6.8% 25 4.5% 16 2.9% 4 0.7%
21-06-23 515 38 7.4% 80 15.5% 108 21.0% 119 23.1% 95 18.4% 37 7.2% 25 4.9% 10 1.9% 3 0.6%
21-06-30 1146 47 4.1% 111 9.7% 414 36.1% 236 20.6% 168 14.7% 107 9.3% 49 4.3% 13 1.1% 1 0.1%
21-07-07 1307 80 6.1% 201 15.4% 454 34.7% 206 15.8% 147 11.2% 132 10.1% 53 4.1% 32 2.4% 2 0.2%
21-07-14 1839 95 5.2% 451 24.5% 622 33.8% 231 12.6% 210 11.4% 160 8.7% 52 2.8% 12 0.7% 6 0.3%
21-07-21 2338 127 5.4% 510 21.8% 799 34.2% 370 15.8% 245 10.5% 186 8.0% 76 3.3% 14 0.6% 11 0.5%
21-07-28 3269 216 6.6% 577 17.7% 1120 34.3% 571 17.5% 371 11.3% 271 8.3% 105 3.2% 21 0.6% 17 0.5%
21-08-04 4735 341 7.2% 817 17.3% 1456 30.7% 945 20.0% 624 13.2% 351 7.4% 130 2.7% 30 0.6% 41 0.9%
Suomen ikäluokkien suhteelliset koot 31.12.2020
0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
9.9% 11.0% 12.0% 13.0% 12.0% 12.9% 12.8% 10.6% 5.7%

Taulukosta näkee, kuinka jyrkästi alle 10-vuotiaiden, eli tarha- ja alakouluikäisten lasten tapausten määrä laski, kun koulut kesäkuun alussa loppuivat: heidän osuutensa putosi parissa viikossa noin puoleen; vajaasta 15:stä reiluun 7:ään prosenttiin.

Mutta sitten tuli Pietari ja jalkapallon EM-kisat.

Kohdasta 30.6. näkee hyvin, miten askelmaisesti Pietarista 23.6. tuotu ja 800:lta matkustajalta testaamatta jäänyt ja sittemmin jäljittäjiltä piiloteltu korona räjäytti koko Suomen koronatilanteen. Tarvittiin vain yksi välinpitämätön jalkapallofanilauma, joka THL:n suositusten vastaisesti matkusti kuoleman kaupunkiin ja toi herkimmin tarttuvan Intian Δ-variantin kaikkien suomalaisten iloksi.

On aika dramaattista, että vain yhden viikon aikana (24.-30.6.) 20-29 -vuotiaiden sairastapauten määrä nelinkertaistui, 50-59 -vuotiaiden kolminkertaistui ja sekä 30-49 -vuotiaiden että 60-69 -vuotiaiden lähes kaksinkertaistui. Siitä se sitten lähti seuraavien viikkojen aikana leviämään loppuihinkin ikäluokkiin.

Heti perään, eli 25.-28.6. olikin juhannus ja sen juhlat, joilla varmistittiin Pietarista hankitun viruksen mahdollisimman laaja levittäminen ympäri Suomea. Eihän sitä nyt juhannuksena viitsi karanteenissa olla, kun voi vaikka mennä Himokselle jussia juhlimaan. Mutta pitää muistaa, että syytellä ei saa.

Viimeisen kolmen viikon aikana hieman yli puolet tapauksista esiintyy ikäluokassa 20-39 vuotta, ja myös 10-19 -vuotiaiden teinien ikäluokka on selkeästi yliedustettu. Toisaalta tässä näkyy rokotteiden teho, mutta toisaalta myös se, että nuoremmat saavat ja tartuttavat koronaa aivan samalla tavalla kuin vanhemmatkin. Tämä tullaan näkemään vielä selvemmin muutaman viikon sisällä, kun koulut alkavat, eivätkä alle 16-vuotiaat edelleenkään saa rokotteita, vaikka THL sitä suosittelikin jo puolitoista kuukautta sitten.

Alle 10-vuotiaat ovat taulukossa kesän aikana aliedustettuina, mutta olen aivan varma, että siellä merkittävä osa tapauksista jää pimentoon. Minä en ainakaan veisi ihan pienestä nenän tukkoisuudesta alle 5-vuotiasta nenätikutettavaksi ja väitän, ettei moni muukaan.

Ikävintä taulukossa on se, että vaikka 50-vuotiaiden ja vanhempien suhteellinen osuus sairastapauksista on jatkuvasti pienentynyt rokotteiden ansiosta, niin kaikkien ikäluokkien absoluuttinen sairastuvuus on moninkertaistunut sitten kesäkuun puolenvälin, ikäluokasta riippuen kertoimella 2-11. Moninkertaistuminen on niin suurta, että se uhkaa kompensoida ja jopa ylittää täyden rokotuksen antaman suojan.

Ja tilanne on vain pahenemaan päin.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi ei ole enää osittain rokotettujen kärkipäässä, mutta edelleenkin häntäpäässä kokonaan rokotettujen määrässä.

[EU:n rokotukset 4.8.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Tämä rokotuskatsaus on jatkoa reilun kuukauden takaiselle katsaukselle.
Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Malta pitää reippaan etumatkansa, mutta kärkijoukkoon on ilmestynyt aivan tyhjästä myös Tanska.

Suomi on listalla edelleenkin alemmassa keskikastissa, 4.0 prosenttiyksikköä EU:n keskiarvon alapuolella.

Listan hännillä ovat samat maat kuin viimeksikin, ja vielä samassa järjestyksessä: Bulgaria, Romania, Latvia ja Kroatia. Pääministeri Marinin mukaan Suomeen on ostettu 200'000 rokotetta Bulgariasta ja Romaniasta, koska näissä maissa ei ole keksitty, mitä niillä voisi tehdä. Näiden maiden prosentteihin tuskin on kovin pikaista parannusta tulossa.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 4.8.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Malta on edelleenkin suvereenisti listan kärjessä, ja sen rokotusprosentti 91.0 % on käsittämättömän suuri. Onko siellä lapsetkin jo rokotettu jollain aineella, vai onko rokotteita jaettu turisteille?

Maltan perään ovat nousseet Tanska ja Espanja, joissa viimeaikainen rokotustahti on ollut kova. Unkari taas on pudonnut nelossijalta keskiarvon alapuolelle. Ilmeisesti vapaaehtoisesti rokotettavat loppuivat kesken.

Suomi kävi poikkeuksellisen rokotusjärjestyksensä ansiosta välillä jopa kakkosena tällä listalla, mutta nyt olemme enää sijalla 8. Emme ole voineet loputtomiin rokottaa vain ensikertalaisia, vaikka kakkoskierrosta venytettiinkin paljon rokotevalmistajien suosituksia pidemmäksi. Eikä meillä kohta ole jäljellä paljoa rokotettaviakaan, kun jo ikäluokasta 20-24 -vuotiaat meillä on yli 60 % rokotettu, eikä alle 16-vuotiaita saa vieläkään rokottaa.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 4.8.2021: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Malta johtaa edelleenkin 87.8 %:n kattavuudellaan kokonaan rokotettujen määrää EU:ssa. Koko EU:n keskiarvokin on tänään ylittänyt 50 %:n pysäkin ja on nyt 50.2 %.

Mutta ei koske Suomea. Me olemme 36.3 %:n rokotuskattavuudellamme 13.7 prosenttiyksikköä EU:n keskiarvoa perässä. Ja vaikka olemmekin ohittaneet kuluneen viikon aikana Romanian, olemme edelleenkin EU:n kolmanneksi vähiten kokonaan rokotettu maa. On toki lähes varmaa, että tulemme nousemaan tällä listalla useammankin sijan seuraavien viikkojen aikana, kun prosentiyksikön sisällä edessämme on monia maita, joiden kokonaisrokotusmäärä on heikko ja vapaaehtoiset rokotettavat vähissä.

Silti voi miettiä, kuinka suuri osa nykyisestä epidemian räjähdysvaiheesta johtuu siitä, että meillä kokonaan rokotettujen osuus on niin alhainen kuin se on. Ja olisimmeko olleet aika paljon valmiimpia, jos jalkapallokeikat olisi jätetty väliin, ja Intian Δ-variantin täyshyökkäys olisi viivästynyt vaikkapa kaksi kuukautta jonnekin elokuun jälkipuolelle asti?

Toisaalta, eipä Maltankaan rokotuskattavuus ole estänyt uuden tautiaallon läpilyöntiä. Koronasta on vaikea sanoa mitään täydellisen varmaa, paitsi että taudin tuominen tuhatpäisin laumoin Euroopan pahimmilta tautialueilta huononsi aivan varmasti koko Suomen tilannetta dramaattisesti. Vastuuttomiin tomppeleihin eivät suositukset toimi.

2021-08-02

HS: Työoikeuden professori: Työn­antajalla ei oikeutta kysyä, onko työntekijä saanut korona­rokotuksen

Syksy lähenee, ja monien kesälomat alkavat olla loppusuoralla. Samaan aikaan työpaikoilla joudutaan pohtimaan jo toista vuotta peräkkäin, miten työvuorot järjestetään pandemiatilanteessa.

Tilanne on nyt kuitenkin erilainen kuin vuosi sitten, sillä koronarokotteen saaneiden suomalaisten määrä kasvaa joka päivä. Periaatteessa työnantajalla voisi siis olla mahdollisuus pohtia työvuorojen järjestämistä myös rokotusten näkökulmasta.

Mutta saako työnantaja kysyä tietoja siitä, onko työntekijä saanut koronarokotteen?

Ei saa, tulkitsee työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen Turun yliopistosta. Tämä johtuu siitä, että koronarokotetiedot muuttuivat potilastiedoiksi eli salaisiksi, kun ne siirrettiin Omakantaan eli suomalaisten terveystietoja kokoavaan viranomaispalveluun.

"Jos mietitään, onko rokotuksen saaminen terveystieto vai ei, niin tietosuojavaltuutettu toteaa, että potilastietoja ovat terveydenhuollossa hoidon yhteydessä syntyvät tiedot, jotka merkitään potilasasiakirjoihin. Niiden salassapidosta ja asemasta säädetään potilaslaissa", Koskinen sanoo.

"Koronarokotustiedot ovat nyt Omakannassa. Nyt ne ovat siis potilastietoja. Niitä koskien on oma pykälänsä, jossa niiden salassapidosta ja tietojen antamisesta säädetään. Tulkitsen sen siis niin, että asia muuttui sen jälkeen, kun tiedot koronarokotuksista siirrettiin Omakantaan."

[...]

"Sitä ei mitenkään säädellä, että jos ihminen haluaa itse kertoa rokotuksestaan, hän voi sen tehdä. Mutta jos hän kieltäytyy kertomasta, siitä ei saa olla haitallisia seurauksia työntekijälle", Koskinen mainitsee.

Entä muiden haitta? Onko työntekijällä todellakin oikeus seurauksitta vaarantaa työtovereidensa ja asiakkaiden terveys ja henki? Jos suomalaisilla kerran on tämmöinen oikeus olla kertomatta oleellisia tartuntatautitietojaan, mihin perustuvat tuomiot HIV-sairaille, jotka eivät ole partnereilleen kertoneet taudistaan?

Yle: "Hallitus lomailee, festarit ovat käynnissä ja STM:n johtaja puhuu etäkoulusta" - OAJ arvostelee hallituksen hitautta koronatoimissa

Hallituksen toimenpiteet koronavirusta vastaan saavat osakseen kovaa kritiikkiä Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:lta. OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka näkee koronatoimissa merkittävän ristiriidan.

- Ammattilliset toisen asteen opiskelijat aloittaa jo monet tällä viikolla opinnot. Hallitus edelleenkin lomailee, kyllä tässä melkoinen ristiriita on. Viime viikonloppu oli vissiin kaikista suurin festariviikonloppu tässä maassa ja sitten STM:n johtaja puhuu täällä etäkoulusta. Tää on todella hämmentävää tää keskustelu, Misukka sanoi.

Misukka viittasi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan viime viikolla A-Studiossa antamiin kommentteihin, joissa tämä totesi lähiopetuksen olevan vaarassa varsinkin korkeakouluissa ja toisella asteella.

Suomessa on Suomen prioriteetit, EM-jalkapallosta koronafestareihin.

2021-08-01

HS: Rajoituksia purettiin Englannissa, ja tartuntojen määrä alkoi vähentyä: Syy on asiantuntijoillekin epäselvä

Tartuntamäärät olivat lisääntyneet rajusti, ja yli 1 200 asiantuntijaa kutsui toimia "epäeettiseksi kokeiluksi". Esimerkiksi turvaväleistä ja kasvomaskien pakollisuudesta luopuminen nähtiin askelina epidemian vielä suurempaan kasvuun. Lisäksi pelättiin syntyvän yhä uusia virusmuunnoksia.

Maanantaina 19. heinäkuuta koittaneen "vapauden päivän" juhlintojen jälkeen tartuntaluvut eivät kuitenkaan ole lähteneet kasvuun vaan vähenivät kokonaisen viikon putkeen, uutisoivat esimerkiksi The Guardian ja sen sisarlehti The Observer.

Miten se on mahdollista? Se on The Guardianin mukaan epäselvää jopa maan arvostetuimmille mallintajille ja epidemiologeille. Johnsonin hallintokaan ei ole uskaltanut julistaa pahimman olevan ohi.

[...]

Selitykset lukujen vähentymiselle ovat olleet vaihtelevia. Syyksi on epäilty esimerkiksi jalkapallon EM-kisojen päättymistä, koulujen kesälomia, vähempää testausta ja laumaimmuniteetin saavuttamista. Mitään ei voida kuitenkaan sanoa varmaksi.

Englannissa koulujen kesälomat alkoivat 17.7., mikä osuu hyvin yksiin tautimäärien alenemisen kanssa. Nykyäänhän tiedetään, että lapset saavat ja levittävät koronaa ihan yhtä paljon kuin vanhemmatkin, vaikka sen yleensä aika vähäisin oirein sairastavatkin. Koulujen loppuminen pudottaa lasten ja nuorten päivittäisten kontaktien määrää valtavasti.

MTV3: Kommentti: Missä järki? Deltamuunnos jyllää ja festareilla juhlii tuhansia ihmisiä ilman turvavälejä - samaan aikaan pohditaan etäkouluun siirtymistä

Viikonloppuna juhlittiin festareita eri puolilla Suomea. Näimme tuhansien ihmisten massatapahtumia, joissa maskin käyttö ei ole pakollista ja turvavälien pitäminenkin on hankalaa.

Tartuntamäärien noustessa, kieltämättä huolettaa, laitetaanko lapset ja nuoret heti lukuvuoden 2021-2022 kärkeen etäopetukseen ja kielletäänkö taas vierailut palvelutaloihin ja vanhainkoteihin.

Ristiriita näiden asioiden välillä on tällä hetkellä kokoluokkaa hurja.

Oulun Qstockiin saapui kahden päivän aikana 40 000 ihmistä. Tapahtuma oli loppuunmyyty. Porissa Porisperen lauantai oli loppuunmyyty. Viikonloppuna väkeä riitti niin Turun Down by the Laituriin kuin tapahtumiin Helsingissäkin.

Kuluvan kesän aikana tapahtumien järjestäjät ovat korostaneet lausunnoissaan ja viestinnässään terveysturvallisuutta - sitä, että yleisöllä on mahdollisuus pitää turvaväli muihin juhlijoihin, on mahdollisuus desinfioida käsiään ja on suositeltu kasvomaskin käyttöä.

Kun loppuunmyydyssä Qstockissa tai missä tahansa yleisötapahtumassa on paikalla tuhansia ihmisiä ja päälavalla esiintyy Nightwish, Popeda, Sanni tai mikä tahansa jättimäisen suosittu nimi, yleisö kokoontuu tietenkin lavan eteen. Ei euforisessa keikkatunnelmassa muisteta turvavälejä eikä käsihygieniaa, tai hetken huumassa ainakaan välitetä moisista asioista.

[...]

Yleisötapahtumat ovat näkyneet tartuntamäärissä. Kuluneen viikonlopun festarit eivät varmasti tule olemaan poikkeus.

Etenkin jos käy kuten eräässä Helsingissä viikonloppuna järjestetyssä tapahtumassa. Tuohon tapahtumaan saapui paikalle henkilö, joka on tiennyt olevansa koronapositiivinen. On mahdollista, että samoin on käynyt eri tapahtumissa eri puolilla maata.

Voisi suoraan sanoa, että näin on käynyt varmasti. Pieni osa ihmisistä ei vaan välitä yhtään.
Samaan aikaan, kun sadat tai tuhannet nuoret aikuiset festaroivat ja bilettävät turvaväleistä piittaamatta, sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan Ylen A-studiossa hiljattain esittämä uhka toisen asteen koulujen lukuvuoden aloittamisesta etäopetuksessa tuntuu järjettömältä.

Samaan aikaan minä pelkään, että palvelutalo, jossa 89 vuotta syksyllä täyttävä isoäitini asuu, kieltää taas vierailut, jos tartuntamäärät pysyvät korkeina ja jopa nousevat.

Niinpä.

2021-07 - Heinäkuu 2021

2021-07-31

HS: Koronatartuntojen ilmaantuvuus on Tampereella nyt suurempi kuin kertaakaan epidemian aikana: "Erittäin huolestuttava asia", sanoo Taysin johtaja­ylilääkäri

TAMPEREEN ja koko Pirkanmaan koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä suurempi kuin kertaakaan aikaisemmin epidemian aikana.

Lauantaina Tampereen ilmaantuvuusluku oli noin 188 ja Pirkanmaan noin 128.

[...]

"Kyllähän näin nopea tartuntojen lisääntyminen on totta kai erittäin huolestuttava asia", kommentoi Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) johtaja­ylilääkäri Juhani Sand.

Rokotusten edistyminen onneksi hillitsee tautitilannetta.

"Muutenhan olisimme aivan katastrofaalisessa tilanteessa."

Lauantaina Taysissa oli sairaalahoidossa yhdeksän koronapotilasta, joista kolme oli tehohoidossa. Sandin mukaan tilanne oli viimeksi yhtä huono viime vappuna.

Viime viikonlopun Tammerfest näkyy ja kuuluu.

2021-07-29

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 29.7. Δ 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 660k 261.2 +28% 203.5 142.0 109.4 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4569
Turku 195k 212.8 +92% 110.8 92.8 75.9 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3384
Vantaa 237k 194.5 +90% 102.1 62.9 70.5 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4722
Espoo 293k 185.3 +27% 146.4 118.8 79.9 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3458
Lahti 120k 175.8 -7% 189.2 178.3 120.8 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2366
Tampere 242k 155.4 +62% 95.9 70.2 57.9 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1618
Jyväskylä 144k 81.9 +74% 47.2 34.0 30.6 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1490
Kuopio 119k 67.2 +1% 66.4 47.9 17.6 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 807
Oulu 208k 39.9 +108% 19.2 14.4 13.0 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1164
Pori 84k 39.3 +22% 32.1 28.6 38.1 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 555

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 29.7. Δ 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 188.4 +31% 143.7 103.8 80.7 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3558
Ei-HUS 74.1 +55% 47.9 38.6 32.8 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1166
HUS-kerroin 2.5 3.0 2.7 2.5 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 105.7 +54% 68.7 49.3 37.6 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1163

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 29.7. Δ 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Islanti 343k 290.8 +332% 67.3 7.1 9.4 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 2234
Tanska 5.8M 217.0 +8% 201.1 148.1 80.2 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5418
Suomi 5.5M 109.2 +41% 77.3 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1900
Viro 1.3M 107.5 +89% 57.0 46.2 31.3 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 10027
Liettua 2.7M 100.7 +115% 46.9 32.4 22.6 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10518
Norja 5.5M 57.1 +32% 43.1 43.2 47.4 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2504
Ruotsi 10M 54.8 +63% 33.6 32.8 32.5 -1 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10814
Latvia 1.9M 41.4 +26% 32.8 33.9 39.1 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7443

1 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 25.5.-3.6. eikä 12.6.-21.6., joten ilmaantuvuutta ei voi laskea tai luotettavasti arvioida.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 29.7. Δ 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 831.0 -1% 836.7 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 8498
Espanja 47M 757.0 +10% 687.7 497.0 267.0 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 9398
Ranska 65M 348.1 +92% 178.0 82.4 48.7 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 9253
Italia 60M 101.5 +92% 52.8 26.8 17.5 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7184
Saksa 84M 27.9 +52% 18.3 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4485
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 262.0 +4% 230.1 161.8 103.5 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7545

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 29.7. 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Malta 170.0% 89.7% 84.3% 558.9 526.0 222.7 23.0 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 7699
Islanti 137.3% 78.5% 74.2% 290.8 67.3 7.1 9.4 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 2234
Seychellit 143.8% 74.1% 69.7% 1063.7 1245.8 1437.1 1698.0 1966.4 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 18245
Arabiemiraatit 168.3% 78.2% 69.7% 226.4 210.9 215.9 256.6 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6766
San Marino 133.2% 67.5% 67.4% 105.0 19.3 7.5 5.0 1.6 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 15085
Uruguay 136.5% 73.5% 63.3% 92.5 140.5 238.2 412.3 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10927
Chile 132.5% 72.0% 63.1% 107.0 134.9 185.2 245.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8362
Israel 128.5% 66.7% 61.8% 211.5 119.8 70.2 44.5 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9308
Bahrain 134.4% 65.0% 61.7% 56.5 53.9 75.7 133.3 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15236
Mongolia 125.9% 65.9% 60.0% 550.6 660.1 827.3 833.3 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 4845
Qatar 129.5% 70.4% 59.1% 75.7 61.3 60.8 58.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 8046
Kanada 128.6% 71.2% 57.4% 17.7 17.2 15.9 16.6 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3751
Unkari (105.1%) 58.1% 56.1% 8.8 7.1 6.4 6.6 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8402
Britannia 124.2% 68.8% 55.4% 831.0 836.7 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 8498
Saksa 108.7% 60.9% 50.6% 27.9 18.3 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4485
Yhdysvallat 102.7% 56.7% 48.9% 191.3 148.7 89.9 56.2 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10656
Malediivit 107.9% 59.5% 48.4% 297.3 283.1 283.1 401.7 475.1 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 13999
Suomi 98.2% 65.9% 32.4% 109.2 77.3 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1900

Suomen rokotustahti laahaa edelleenkin EU:n keskiarvon perässä. EU:n keskiarvo rokotteiden kokonaismäärälle on 103.2 %, eli viisi prosenttiyksikköä enemmän kuin Suomessa. Osittain rokotettuja EU:ssa on 58.3 % ja kokonaan rokotettuja 47.4 %.

2021-07-28

IS: Oikeusoppinut epäilee koronapassia silmän­kääntö­tempuksi, jolla lakaistaan maton alle laajempi ongelma

Perustuslakiasiantuntija ja hallintotieteiden tohtori Pauli Rautiainen katsoo viime päivien koronapassikeskustelun kääntävän katseet pois laajemmasta laintulkinnan ongelmakokonaisuudesta. Rautiainen arvioi kiihtymisvaiheessa oleville alueille asetettujen yleisötilaisuusrajoitusten olevan nykymuodossaan laittomia ja kaipaavan lainopillista tarkastelua.

- Perusongelmamme on se, että meidän pitäisi korjata yleisötilaisuusrajoitussääntelyn perusratkaisut ennen kuin voimme rakentaa sen päälle koronapassin kaltaisia uusia työkaluja, Rautiainen sanoo.

Samaan aikaan, kun koronapassista puhutaan, yhä useammat sairaanhoitopiirit ovat palanneet epidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen.

- Kyllä tässä vahvasti näyttää siltä, että vanhat, aidot ja vakavat yleisötilaisuusrajoitusten oikeudelliset perusoikeusongelmat lakaistaan maton alle. Valtioneuvosto ja poliitikot yrittävät luoda kuvaa, että hyvin vahvasti lain harmaalla alueella, ellei laittomuuden puolelle tipahtanut kiihtymisvaiheen yleisötilaisuuksien rajoitustoiminta onkin laillista ja tarjoaa eri toimille jonkinnäköisen perustan, Rautiainen sanoo.

Tartuntatautilain 58 d §:n nojalla kahden metrin turvavälit voidaan määrätä yleisötilaisuuksiin vain epidemian leviämisvaiheessa olevilla alueilla. Rautiainen huomauttaa valtioneuvoston hybridistrategian ulottaneen vastaavat turvavälit myös kiihtymisvaiheen alueisiin.

- Joudumme siis keskustelemaan siitä, voiko valtioneuvosto asettaa hybridistrategian kautta säännöksiä, jotka ovat ristiriidassa eduskunnan säätämän lain kanssa. Oma vastaukseni on ei.

Perustuslakiasiantuntija korostaa, että jokaista epidemian turvatoimenpidettä tulee arvioida kohtuullisuus- ja välttämättömyysperiaatteiden mukaan. Lisäksi hän toivoo tartuntatautilain päivittämistä pysyväisluonteisemmalle tasolle.

- Jo kesällä 2020 keskustelua olisi pitänyt alkaa käydä pysyväluontoisten ja uusien työkalujen liittämisestä tartuntatautilakiin. Tartuntatautilain ei pitäisi sisältää oikeudellisesti kyseenalaisia ja koronakriisin aikana lisättyjä pistemäisiä väliaikaispykäliä vaan pysyväisluonteisesti hyväksyttäviä toimenpiteitä, Rautiainen sanoo.

2021-07-26

HS: Australia viivytteli korona­rokotuksissa, ja nyt rokotteita ei ole tarpeeksi - Rajoituksia vastustavat protestit yltyivät väki­valtaisiksi viikon­loppuna

Tuhansien ihmisten mielenosoitukset Australian Sydneyssä johtivat lauantaina väkivaltaisiin yhteenottoihin mielen­osoittajien ja poliisin välillä. Mielen­osoituksissa vastustettiin koronarajoituksia ja niiden pitkittämistä sen jälkeen, kun Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian oli ehdottanut jo kuukauden kestäneen sulkutilan jatkamista jopa useilla viikoilla.

Satojen poliisien kerrottiin vastanneen mielenosoituksiin Sydneyssä. Uutistoimisto AFP:n mukaan poliisi kertoi pidättäneensä 57 ihmistä ja antaneensa lähes 100 sakkoa. Melbournessa puolestaan kerrottiin kuudesta pidätyksestä mielenosoitusten yhteydessä.

Maan eri viranomaiset ja päättäjät tuomitsivat mielenosoitukset jyrkästi, sillä suuria ihmis­määriä keränneiden protestien pelätään nyt aiheuttavan lisää korona­virus­tartuntoja.

Uuden Etelä-Walesin poliisiministeri David Elliott totesi uutistoimisto AFP:n mukaan, että mielenosoituksista olevaa kuvamateriaalia aiotaan tarkastella tulevina päivinä, jotta mahdollisimman monta niihin osallistunutta voitaisiin tunnistaa.

"Olen täysin tyytymätön laittomiin mielenosoittajiin, joiden itsekäs käytös on vaarantanut meidän kaikkien turvallisuuden", Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian totesi lausunnossaan.

[...]

Australian rokotusten hidas eteneminen on osin johtunut saatavuus­ongelmista.

Alkuvuodesta Australia eteni tosin rokotuksissaan tarkoituksellisesti hitaasti, sillä matalien tartunta- ja kuolinlukujen ansiosta sillä oli mahdollisuus seurata sivusta rokotusten vaikutuksia muissa maissa.

Australiassa osittain rokotettuja on 30.6 % ja kokonaan rokotettuja 13.1 % kansasta. Se on siis rokotuksissa oleellisesti Suomeakin jäljessä.

HS: Husin apulais­ylilääkärin mukaan deltamuunnos voi olla alkusoittoa vielä vaarallisemmille muunnoksille - Eeva Ruotsalainen kertoo, kuinka Suomen tulisi edetä epidemian hoidossa

Koronaviruksen herkästi leviävä deltamuunnos on siirtänyt Suomen uuteen tautivaiheeseen kesken toiveikkaasti alkanutta kesäkautta.

Kun koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa oli kesäkuun lopulla koko Suomessa 24 henkilöä, heitä on nyt osastoilla 42.

"Sairaalahoidon tarve on siis kaksinkertaistunut kuukaudessa. Potilaita on osastoilla aikaisempia epidemia-aaltoja vähemmän, mutta suunta on huolestuttava", sanoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektiosairauksien klinikan apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

"Ikäjakauman perusteella sairaalahoitoa tarvitsevat potilaat painottuvat niihin ikäluokkiin, joilla ei ole rokotetta tai he ovat saaneet vain ensimmäisen annoksen."

Tässä yksi syy lisää käydä mahdollisimman pian toisessa rokotuksessa.
Hän pitää Britannian toimia varoittavana esimerkkinä pandemian hoidossa. Brittilääkärit ovat jo varoitelleet, että yhä enemmän tehohoidon potilaista on 20-30-vuotiaita. Siitä huolimatta Britanniassa on päätetty jatkaa koronarajoitusten purkua.

"Mitä enemmän ihmiset pääsevät tapaamaan toisiaan ilman rajoituksia, sairastuvat ja tartuttavat, sitä suurempi todennäköisyys on sille, että virus pääsee muuntumaan vielä tartuttavampaan tai vaarallisempaan muotoon. Virusvariantit ovat ne, jotka luovat epävarmuutta tulevaan", Ruotsalainen sanoo.

Puolitoista vuotta pandemian kanssa työskennellyt Ruotsalainen on jo aikaa sitten päätellyt, ettei virus noudata kausivaihtelua.

"Koronavirus ei selkeästi tunnista kausivaihtelua, se tunnistaa ihmisen. Deltavariantin saanut potilas tartuttaa keskimäärin neljä ihmistä."

Kävin tänään aikaistetussa toisessa rokotuksessa Pirkkalan Messukeskuksessa ja vein sinne ex-vaimonikin. Suosittelen samaa lämpimästi kaikille tamperelaisille, joilla on mennyt vaaditut kahdeksan viikkoa aikaa ensimmäisestä rokotuksesta.

2021-07-23

Aamulehti: Aikaistettuun rokotukseen jättijonot Tampereella, suosio yllätti: "He kyllä selviävät" ja rokotteet riittävät - Apulaisylilääkäriltä yksi toive

Tampereen messu- ja urheilukeskuksen walk in -rokotuslinja ruuhkautui pahasti perjantaina päivällä.

Pirkanmaan koronarokotuksen koordinaatioryhmä päätti torstaina, että Pirkanmaan kunnat voivat aikaistaa tehosterokotteen antamista, jos kunnan rokotetilanne sen sallii. Tampereella tehosterokotteen ottaminen aikaistetusti tuli mahdolliseksi heti perjantaista alkaen messu- ja urheilukeskuksen walk in -rokotuslinjalla.

Apulaisylilääkäri Sari Torkkeli kertoo Aamulehdelle, että toista rokotetta on pitänyt jonottaa perjantaina walk in -rokotuslinjalla reilu kaksi tuntia.

- Heti aamusta oli runsaasti jonoja parkkipaikoille asti.

[...]

Jonoja kyllä osattiin odottaa, mutta näin suuri ihmismäärä tuli yllätyksenä, Torkkeli toteaa.

Hän haluaa muistuttaa, että alle kahdeksan viikkoa sitten koronarokotteen saaneiden toista rokotekertaa ei aikaisteta, ellei kyseessä ole lääketieteellinen hyvä syy.

- Toivomme kuitenkin, että toinen annos otettaisiin 12 viikon kohdalle. Jos ei ole syytä kiirehtiä, toivomme, että pysyttäisiin aiemmin annetussa päivämäärässä.

Onneksi tätä asiaa ei Torkkelilta kysytä, vaan valveutuneet kansalaiset saavat hakea toisen rokotteensa ennen kesälomien loppua. On aivan järjetöntä toivoa, että olemassa olevia rokotteita ei käytettäisi "ennen aikojaan". Jos päivittäin paheneva koronatilanne ja varastossa tyhjän panttina lojuvat rokotteet eivät ole "syy kiirehtiä", niin mikähän sitten olisi?

Ja missä viipyvät 12-15 -vuotiaiden ja pienempien lasten rokotukset?

Lisäys 2021-07-26: Toimii. Reilulla kahden tunnin jonotuksella sai toisen rokotuksen ilman ajanvarausta.

2021-07-22

Yle: Tampereella koronarokotuksen tehosteelle pääsee aikaistetusti jo perjantaina - rokotteet annetaan messukeskuksen walk in -linjalla

Tamperelaiset voivat tarvittaessa aikaistaa toista koronarokotusta aikaisemmasta 12 viikosta 8 viikkoon. Tampere kertoo asiasta tiedotteessa.

- Mikäli tehosterokotteen ottamisen haluaa aikaistaa, se on mahdollista ainoastaan ilman ajanvarausta Messukeskuksen walk in -rokotuslinjalla perjantaista 23.7. lähtien, kaupungin tiedotteessa sanotaan.

Messukeskuksen walk in -rokotuspiste on avoinna perjantaina 23. heinäkuuta kello 11-18 ja ensi viikon maanantaista perjantaihin kello 11-16. Etuajassa otettavaan tehosterokotteeseen ei voi varata rokotusaikaa etukäteen.

Lisäys 2021-07-26: Toimii. Reilulla kahden tunnin jonotuksella sai toisen rokotuksen ilman ajanvarausta.

IS: Kommentti: Sanna Marinin hallitus saattoi tehdä keväällä kohtalokkaan virhearvion - nyt jos koskaan tarvittaisiin koronapassia

Suomessakin pohdittiin talvella kansallisen koronapassin käyttöönottoa siirtymäkaudeksi kovien rajoitusten ja pandemiavapaan elämän välillä. Digitaalinen tai paperinen koronapassi kertoisi kansalaisen rokotukset ja koronatestin tulokset. Testitulos passissa voisi olla voimassa tietyn ajan, esimerkiksi 48 tuntia. Sen jälkeen sen voisi uusia tarvittaessa.

Passi oikeuttaisi sisäänpääsyyn muun muassa yleisötilaisuuksiin, jolloin niitä voitaisiin avata enemmän ja laajempina.

Kansallisia passeja on käytössä Euroopassa. Ranska ottaa oman dokumenttinsa käyttöön näinä päivinä. Ranskassa pääsy esimerkiksi ravintoloihin, festivaaleille, juniin ja elokuvateattereihin edellyttää terveyspassia. Suomessakin rokotukset ja terveystiedot kirjautuvat Oma kanta -palveluun, mutta sitä on hankala käyttää. Tekninen toteutus ei ole este. Muita esteitä kyllä riittää.

Kansallisen koronapassin tai terveyspassin ympärillä on Suomessa ollut hiljaista.

Viime kevään jälkeen asiasta ei ole juuri kuultu. Hallituksessa ja ministeriössä siitä ei innostuttu, vaan uskottiin kovien rajoitusten ja rokotusten nitistävän viruksen. Keväällä puhuttiin loppukiristä ja ihanasta, pandemiavapaasta kesästä.

Toisin kävi.

Olisiko passin käyttöönoton edellytykset pitänyt kuitenkin selvittää perinpohjaisesti?

Olisi.

Myös naurettavan pitkään 12 viikon rokotusväliin olisi syytä puuttua, etenkin kun rokotteita on päässyt jäämään varastoon seisomaan. Alkuperäinen syy pidennetylle rokotusvälille, rokotteiden vähäinen määrä, on poistunut.

IL: "Olen pahoillani, on liian myöhäistä" - amerikkalaislääkäri kertoo, millaista on hoitaa kuolevia, rokotukset väliin jättäneitä potilaita

Yhdysvaltojen Alabaman osavaltiossa lääkärinä toimiva Brytney Cobia on jakanut Facebookissa omia kokemuksiaan vakavasti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin sairastuneiden ihmisten parissa. Birminghamin Grandview Medical Centerissä työskentelevä Cobia on satojen muiden alabamalaisten terveydenhuollon työntekijöiden tavoin joutunut tekemään pitkää päivää pelastaakseen ihmishenkiä.

Koronarokotteita on ollut laajasti saatavilla Alabamassa kuukausien ajan, mutta osavaltion rokotettujen ihmisten määrä on Yhdysvaltojen pienin. Vain kolmasosa Alabaman asukkaista on saanut täydet rokoteannokset. Koronatartuntojen määrä on osavaltiossa jälleen kasvussa deltamuunnoksen takia.

Cobia kertoo rokotteella olevan suuri merkitys taudin hoidossa. Yhtä lukuun ottamatta kaikki hänen potilaansa ovat olleet rokottamattomia. Rokotettu potilas tarvitsi lisähappea, mutta hänen odotetaan toipuvan täysin. Kaikki muut eivät ole olleet yhtä onnekkaita.

- Olen vastaanottanut nuoria perusterveitä ihmisiä, joilla on ollut todella vakavia oireita. Viimeisten asioiden joukossa ennen intubaatiota he rukoilevat minulta rokotetta. Pidän heitä kädestä ja kerron olevani pahoillani, mutta se on liian myöhäistä, Cobia kertoo.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 22.7. Δ 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 660k 203.5 +43% 142.0 109.4 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4421
Lahti 120k 189.2 +6% 178.3 120.8 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2287
Espoo 293k 146.4 +23% 118.8 79.9 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3347
Turku 195k 110.8 +19% 92.8 75.9 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3236
Vantaa 237k 102.1 +62% 62.9 70.5 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4597
Tampere 242k 95.9 +36% 70.2 57.9 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1521
Kuopio 119k 66.4 +39% 47.9 17.6 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 769
Jyväskylä 144k 47.2 +39% 34.0 30.6 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1441
Pori 84k 32.1 +13% 28.6 38.1 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 533
Oulu 208k 19.2 +33% 14.4 13.0 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1136

Hoh hoijaa. Jalkapalloturismista se alkoi, mutta jollain muulla se kyllä nyt jo jatkuu. Viime viikon Vantaan ihmekin taisi paljastua tilastoharhaksi.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 22.7. Δ 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 143.7 +38% 103.8 80.7 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3449
Ei-HUS 47.9 +24% 38.6 32.8 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1120
HUS-kerroin 3.0 2.7 2.5 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 68.7 +39% 49.3 37.6 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1097

Onneksi tänä viikonloppuna on Tammerfest, niin saadaan Pirkanmaankin luvut kuntoon.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 22.7. Δ 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Tanska 5.8M 201.1 +36% 148.1 80.2 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5308
Suomi 5.5M 77.3 +32% 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1834
Islanti 343k 67.3 +848% 7.1 9.4 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 2007
Viro 1.3M 57.0 +23% 46.2 31.3 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9948
Liettua 2.7M 46.9 +45% 32.4 22.6 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10443
Norja 5.5M 43.1 -0% 43.2 47.4 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2469
Ruotsi 10M 33.6 +2% 32.8 32.5 -1 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10779
Latvia 1.9M 32.8 -3% 33.9 39.1 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7419

1 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 25.5.-3.6. eikä 12.6.-21.6., joten ilmaantuvuutta ei voi laskea tai luotettavasti arvioida.

Suomi on edelleenkin listan toiseksi koronaisimpana maana, joka on koko koronahistorian aikana aivan poikkeuksellista. Lisäksi tapausten määrä nousee meillä kiihtyvällä tahdilla. Islannissa, joka on pitkään pärjännyt hyvin, näyttää leviävän uusi epidemia.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 22.7. Δ 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 836.7 +32% 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 8150
Espanja 47M 687.7 +38% 497.0 267.0 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 9022
Ranska 65M 178.0 +116% 82.4 48.7 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 9036
Italia 60M 52.8 +97% 26.8 17.5 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7119
Saksa 84M 18.3 +50% 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4486
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 230.1 +42% 161.8 103.5 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7415

Koko Eurooppa on putoamassa vauhdilla uuteen kuiluun.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 22.7. 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Malta 164.9% 87.5% 81.3% 526.0 222.7 23.0 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 7460
Islanti 136.7% 78.3% 73.9% 67.3 7.1 9.4 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 2007
Seychellit (142.0%) (72.7%) (69.3%) 1245.8 1437.1 1698.0 1966.4 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 17720
Arabiemiraatit 166.3% 77.7% 68.4% 210.9 215.9 256.6 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6645
San Marino 132.9% 67.3% 67.3% 19.3 7.5 5.0 1.6 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 14994
Chile 129.5% 70.8% 61.4% 134.9 185.2 245.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8310
Bahrain 132.1% 64.5% 60.9% 53.9 75.7 133.3 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15203
Israel 127.2% 66.4% 60.7% 119.8 70.2 44.5 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9174
Uruguay 131.5% 71.5% 60.0% 140.5 238.2 412.3 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10888
Qatar 124.3% 67.5% 56.8% 61.3 60.8 58.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 8000
Mongolia 121.2% 64.4% 56.8% 660.1 827.3 833.3 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 4576
Unkari (105.1%) 57.7% 55.0% 7.1 6.4 6.6 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8396
Britannia 121.7% 68.2% 53.4% 836.7 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 8150
Kanada 121.9% 70.4% 51.5% 17.2 15.9 16.6 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3740
Yhdysvallat 101.2% 55.8% 48.3% 148.7 89.9 56.2 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10553
Malediivit 107.2% 59.3% 47.8% 283.1 283.1 401.7 475.1 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 13865
Saksa 104.0% 59.8% 47.0% 18.3 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4486
Suomi 93.2% 64.6% 28.5% 77.3 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1834

Rokotusmäärien ja tartuntamäärien välillä ei näytä olevan mitään korrelaatiota. Kahdessa eniten rokotetussa maassa, Maltalla ja Islannissa, tautitapausten määrä on räjähdysmäisessä kasvussa.

Alun perin tärkeintä oli olla rokotettu edes kerran, ja toinen rokotus oli olemassa lähinnä turvaamassa, että keho muistaisi koronaviruksen mahdollisimman pitkään. Toisen rokotuksen vaikutus oli vähäisempi, joskin toki tärkeä. Tähän Suomenkin strategia perustui.

Intian-Δ -variantin myötä tilanne on kuitenkin muuttunut, ja vain kokonaan rokotetut näyttävät olevan siltä edes osin turvassa. Siksi yllä oleva taulukko on tästä viikosta lähtien järjestetty kokonaan rokotettujen suhteellisen osuuden mukaan. Suomi on sen suhteen listalla ylivoimaisesti viimeisenä. On aivan mahdotonta enää sanoa, oliko Suomen strategia oikea vai väärä, mutta ennen Intian varianttia siinä oli järkeä.

2021-07-21

IS: Pirkanmaa siirtyi kiihtymis­vaiheeseen - Tammerfest järjestetään silti

Pirkanmaa siirtyi tiistaina koronaepidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen. Kahden viikon ilmaantuvuusluku oli tiistaina 56 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Tammerfest järjestetään Tampereella tulevana viikonloppuna. Festivaalia järjestävän Nelonen Media Liven markkinointipäällikön Matti Markkolan mukaan kiihtymisvaiheeseen siirtyminen ei vaikuta festivaalin järjestämiseen.

- Tammerfestin päätapahtuma on täysin ulkoilmatapahtuma ja meiltä edellytetään, että viranomaisten vaatimat turvavälimahdollisuudet ja hygienia-asiat ovat kunnossa.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) suositusten mukaan kiihtymisvaiheen alueilla yleisötilaisuuksien osallistujamäärää ei tarvitse rajoittaa. Osallistujien on vältettävä lähikontaktit toisiinsa, kun ulkotiloissa on yli 50 henkilöä.

Yllätystä pukkaa ensi viikolle.

IL: Lievästä koronasta jäi pitkä varjo - uuden tutkimuksen huolestuttavat tulokset nuorista aikuisista

Norjalaisen tutkimuksen mukaan yli puolet koronaviruksen sairastaneista 16-30-vuotiaista nuorista kokee niin sanotun pitkäkestoisen koronan. Pitkäkestoisesta koronasta kärsivillä ihmisillä on koronaoireita vielä kuuden kuukauden päästä tartunnasta.

[...]

Koronan pitkäaikaisoireita ovat muun muassa väsymys, uupumus, hengitysvaikeudet, kuume, kurkkukipu, yskä, lihaskivut, rintakivut, pahoinvointi, huimaus, päänsärky, masennus, unettomuus, haju- ja makuaistin muutokset sekä muut neurologiset oireet, kuten muistiongelmat ja keskittymisvaikeudet.

IS: Husin Lehtonen arvioi synkästi rokotekattavuutta: "Tavoiteltu suoja saavutetaan vasta marras-joulukuussa"

Toukokuussa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen povasi lukuisten muiden asiantuntijoiden tapaan, että Suomi palaisi normaalioloihin kesällä. Nyt käynnistynyt uusi aalto on kuitenkin pilannut nuo odotukset.

Lehtonen kertoo olleensa juhannuksen aikaan yllättynyt tartuntalukujen kehityksestä. Hän muistuttaa samalla, että suurin osa Suomea on edelleen perustasolla ja ongelmatilanne keskittyy lähinnä Etelä-Suomeen.

- Ajatus oli keväällä se, että jos epidemia-aalto on tullakseen niin se tulee syksyllä kun ihmiset palaavat töihin ja koulut alkavat. Kieltämättä tämä deltavariantin nopea leviäminen kesäkaudella tuli yllätyksenä, Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan tähän mennessä Suomi on ollut tartunta-aalloissa muuta Eurooppaa jäljessä, mutta deltavariantin kohdalla jokseenkin samassa vauhdissa.

Deltavariantti on levinnyt laajalti Venäjältä palanneiden jalkapalloturistien mukana, mutta Lehtosen mukaan variantti olisi löytänyt tiensä Suomeen viimeistään alkusyksystä.

Jos Lasse Lehtonen ja muut jalkapalloturistit eivät olisi ehdoin tahdoin käyneet hakemassa koronaa Pietarin koronalingosta, Intian variantin maahantulo olisi hyvinkin voinut viivästyä juuri sen pari kuukautta, ettei kesä 2021 olisi mennyt pilalle. Mutta kai se jalkapallo sitten on tärkeämpää kuin kansanterveys.

2021-07-19

MTV3: Husin juhannusviikon sekvensoiduista näytteistä jopa 90 prosenttia deltavarianttia

Juhannusviikon sekvensoiduista näytteistä yli 90 prosenttia oli deltavarianttia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus). Asiasta kertoo Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Twitterissä.
HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen teki kaikkensa ollakseen mukana tämän muutoksen luomisessa lähtemällä lähialueiden pahimpaan koronalinkoon, Pietariin, jalkapalloa katsomaan.

Ilman HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtosen ja hänen seuralaistensa Pietarin-matkaa olisi Intian variantin tulo Suomeen saattanut hidastua juuri sen ratkaisevan kuukauden taikka kaksi, että olisimme saaneet tähän maahan riittävän rokotekattavuuden, eikä täällä olisi tarvinnut ainakaan vielä kesäloman aikana kärsiä tämänhetkisestä korona-aallosta, vaan saada itselle ja pienellä säkällä lapsillekin toinen rokotuskierros.

Koko loppu-Suomi on varmasti kiitollinen HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtoselle ja hänen koronavastuullisille jalkapallofanikavereilleen. Kun kerran työpaikka näyttäisi vielä olevan tallella, niin toivottavasti HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtoselta paloi edes kesäloma tämän epidemiapiikin takia.

IS: Belgialaisprofessori huolestui Espanjan koronatilanteesta ja vaatii matkustuskieltoa: "Jättää kaikki muut maat varjoonsa"

Belgialainen professori Geert Molenberghs vaatii Nieuwsbladin haastattelussa matkustuskieltoa Espanjaan koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Molenberghsin mukaan noin seitsemällä prosentilla Espanjasta palanneilla todettiin koronavirustartunta 5. heinäkuuta alkaneella viikolla.

Tuolloin koronavirustesti tehtiin 32 000 matkustajalle, jotka palasivat Espanjasta. Noin 2 240 palaajalla todettiin tartunta.

- Se on iso prosentti ja suuri osuus tartunnan saaneita matkustajia. Espanja jättää kaikki muut maat varjoonsa, Molenberghs sanoi.

- Me tarvitsemme matkustuskiellon.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen voisi nyt mainostaa, miten lomamatka Espanjaan voidaan ja kannattaa tehdä koronaturvallisesti, että saa sitten kuukauden päästä Twitterissä selittää, kuinka Espanjasta on tuotu viimeisintä koronavirusmuunnosta.

Liikenne- ja viestintäministeriö: Suomi saa pidentää EU:n korona-ajan poikkeuksia

Euroopan komissio on hyväksynyt Suomen pyynnön pidentää tieliikenteen pätevyyksien ja merenkulun turvatoimien korona-ajan väliaikaisia poikkeuksia. Poikkeukset jatkuvat 31.10.2021 saakka.

Tieliikenteessä poikkeukset koskevat kuorma- ja linja-autonkuljettajien ammattipätevyyksiä. Merenkulussa kyseessä ovat satamien turva-arviointien ja -harjoituksien määräajat.

2021-07-18

HS: Englanti purki maanantaina rajoituksia: "Vapauden päivää" varjostavat yli tuhannen asian­tuntijan varoitukset ja rokotetun terveys­ministerin tartunta

Englannissa koitti maanantaina vapauden päivä, Freedom Day, jollaiseksi koronavirusrajoitusten purkamista kutsutaan.

Joitain rajoituksia, kuten karanteenivaatimuksia, jää yhä voimaan, mutta suurimmaksi osaksi sitovat rajoitukset muuttuvat vapaaehtoisiksi.

Esimerkiksi kasvomaskien käyttö ei ole enää pakollista. Myös turvaväleistä ja yleisötilaisuuksien henkilömäärä­rajoituksista luovutaan.

Pääministeri Boris Johnsonin hallituksen päätöstä purkaa rajoituksia on kuitenkin arvosteltu, koska tartuntamäärät ovat nousseet rajusti kesällä ja erityisesti heinäkuussa.

2021-07-16

HS: Ministeri Krista Kiuru: Toisen rokoteannoksen antamista pitää nopeuttaa ja harkita myös rokotevälin muuttamista - "Walk-in-palvelu" voisi soveltua myös kakkospiikkiin

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) sanoo, että Suomessa olisi syytä nopeuttaa toisen rokoteannoksen antamista ja harkita nykyisen rokotevälin muuttamista.

Hän sanoo, että kesällä monet ihmiset ovat siirtäneet lomien ja muiden menojen takia rokotteiden ottamista.

"Rokotteiden antaminen ei etene suunnitellussa aikataulussa, koska rokotteiden ottamista siirretään. Samaan aikaan deltamuunnosta tulee maahan ovista ja ikkunoista", Kiuru sanoo.

Jokainen, joka asettaa kesälomamatkansa rokotuksen edelle, hidastaa omalta osaltaan Suomen koronatilanteen paranemista.
"Olen pohtinut terveysviranomaisten kanssa sitä, miten voisimme hallitusti aikaistaa toisen rokotteen antamista, jotta joutokäyntiä ei tulisi eikä rokotteita jäisi varastoon jatkossakaan."
Oikein.
Suomessa toisen ja ensimmäisen rokotteen välillä on tavallisesti 12 viikkoa. Monissa muissa Euroopan maissa väli on lyhyempi.
Monissa? Eikö kaikissa?
Hän sanoo, ettei Suomessa voi tuudittautua nyt siihen, että rokotteet suojaavat leviämisen.

"Meidän rokotesuoja on tässä uudessa tilanteessa vielä aika heikko."

Kiuru sanoo, että useissa Euroopan maissa tilanne on parempi kuin Suomessa, koska niissä on enemmän ihmisiä, jotka ovat saaneet kaksi rokoteannosta.

Kaksi annosta suojaa selvästi paremmin deltamuunnosta vastaan kuin yksi annos.

Suomessa on eurooppalaisittain paljon yhden annoksen saaneita, mutta vähän kahden annoksen saaneita. Yksi annos antaa hyvän suojan aikaisempia virusmuunnoksia vastaan, mutta ei uutta deltamuunnosta vastaan.

Kokonaan rokotettujen osuus on Suomessa EU:n kolmanneksi vähäisin, vain 26.6 %.

HS: Asiantuntijat: Englannin rajoitusten poistaminen on uhka koko maailmalle

Britannian pääministeri Boris Johnsonin suunnitelma poistaa lähes kaikki Englannin koronarajoitukset maanantaina huolestuttaa asiantuntijoita kansainvälisesti.

Tutkijoiden mukaan rajoitusten poistaminen on uhka koko maailmalle, sillä se tarjoaa otollisen kasvualustan virusmuunnoksille, joihin rokote ei välttämättä purisi yhtä tehokkaasti.

Britannia on kansainvälisen liikenteen keskuspaikkoja, joten mahdollinen muunnos myös leviäisi nopeasti muihin maihin.

[...]

Asiasta kertoivat The Guardian ja CNN.

Brittilästä saatiin jo yksi virusmuunnos, joten seuraavaa odotellessa...

2021-07-15

HS: Oulussa voi aikaistaa kakkos­rokotuksen ottamista, myös pääkaupunki­seudulla valmistaudutaan samaan

Oulussa voi tulevilla viikoilla aikaistaa toisen koronarokotteen ottamista, koska rokotteita on jäänyt runsaasti käyttämättä viime viikolla.

"Meiltä jäi edelliseltä viikolta käyttämättä noin 9 000 rokotetta. Sen takia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luvalla varhaistimme kakkosrokotetta", kertoo Ouluhallin koronarokotuksen palveluesimies Päivi Rintasaari.

[...]

Myös pääkaupunkiseudulla valmistaudutaan toisten annosten aikaistamiseen. Helsingin terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kertoo, että ajanvarausjärjestelmää muokataan parhaillaan aikaistamista varten.

"Helsingissä rokotusten volyymi on niin iso, että järjestelmämme täytyy olla valmiina, kun tällainen tulee. Muuten kaikki menee ihan sekaisin", Turpeinen sanoo.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 15.7. Δ 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 178.3 +48% 120.8 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2190
Helsinki 660k 142.0 +30% 109.4 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4308
Espoo 293k 118.8 +49% 79.9 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3273
Turku 195k 92.8 +22% 75.9 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3171
Tampere 242k 70.2 +21% 57.9 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1462
Vantaa 237k 62.9 -11% 70.5 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4527
Kuopio 119k 47.9 +171% 17.6 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 739
Jyväskylä 144k 34.0 +11% 30.6 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1408
Pori 84k 28.6 -25% 38.1 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 515
Oulu 208k 14.4 +11% 13.0 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1125

Hoh hoijaa. Jalkapalloturismilla Suomeen tuotiin Intian variantti, ja tällä tavalla surkea tarina jatkuu.

Vantaa on merkillinen poikkeus yleisestä linjasta; mitähän siellä tehdään fiksummin?

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 15.7. Δ 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 103.8 +29% 80.7 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3369
Ei-HUS 38.6 +18% 32.8 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1092
HUS-kerroin 2.7 2.5 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 49.3 +31% 37.6 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1057

Plussaa pukkaa.

Koronan ilmaantuvuus Suomessa
2xTapausta / 100'000 asukasta, 7 vrk
15.7. Δ 8.7. 1.7. 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 27.5.. 20.5. 13.5. 6.5. 29.4.
67.3 +35% 50.0 44.9 23.1 17.1 25.3 30.7 40.3 51.0 52.5 52.9 55.5

Lisääntyy lisääntyy, hyvää tahtia.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 15.7. Δ 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Tanska 5.8M 148.1 +85% 80.2 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5201
Suomi 5.5M 58.6 +23% 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1791
Viro 1.3M 46.2 +48% 31.3 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9920
Norja 5.5M 43.2 -9% 47.4 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2447
Latvia 1.9M 33.9 -13% 39.1 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7401
Ruotsi 10M 32.8 +1% 32.5 -1 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10759
Liettua 2.7M 32.4 +43% 22.6 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10417
Islanti 343k 7.1 -24% 9.4 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1943

1 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 25.5.-3.6. eikä 12.6.-21.6., joten ilmaantuvuutta ei voi laskea tai luotettavasti arvioida.

Suomi on edelleenkin listan toiseksi koronaisin maa, joka on koko koronahistorian aikana aivan poikkeuksellista.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 15.7. Δ 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 632.0 +34% 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 7667
Espanja 47M 497.0 +86% 267.0 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 8640
Ranska 65M 82.4 +69% 48.7 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8911
Italia 60M 26.8 +53% 17.5 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7083
Saksa 84M 12.2 +33% 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4457
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 161.8 +56% 103.5 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7283

Tässähän mennään taas reippaasti.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 15.7. 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Arabiemiraatit 162.2% 76.0% 66.3% 215.9 256.6 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6539
Malta 160.6% 84.6% 79.6% 222.7 23.0 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 7140
Seychellit 142.0% 72.7% 69.3% 1437.1 1698.0 1966.4 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 17181
San Marino 132.7% 67.2% 67.2% 7.5 5.0 1.6 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 14980
Islanti 132.4% 77.6% 70.2% 7.1 9.4 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 1943
Bahrain 129.8% 64.1% 60.2% 75.7 133.3 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15180
Israel 126.4% 66.3% 60.1% 70.2 44.5 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9096
Chile 126.1% 69.2% 59.3% 185.2 245.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8256
Uruguay 125.8% 69.3% 56.5% 238.2 412.3 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10834
Britannia 119.2% 67.7% 51.6% 632.0 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 7667
Qatar 119.0% 64.8% 54.2% 60.8 58.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 7970
Mongolia 119.0% 64.2% 54.8% 827.3 833.3 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 4295
Kanada 115.1% 69.7% 45.4% 15.9 16.6 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3733
Unkari 105.1% 57.4% 54.1% 6.4 6.6 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8393
Malediivit 103.9% 59.1% 44.8% 283.1 401.7 475.1 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 13701
Yhdysvallat 100.2% 55.2% 47.7% 89.9 56.2 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10465
Saksa 99.3% 58.5% 43.4% 12.2 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4457
Suomi 88.4% 63.2% 25.2% 58.6 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1791

Malta on ensimmäisenä maana pääsemässä 80 prosentin kokonaan rokotettujen kattavuuteen, ja Islanti on toisena maana ylittänyt 70 prosentin rajan. Näin hyvät luvut voivat toteutua vain, jos lähestulkoon kaikki 12 vuotta täyttäneet ovat rokotteen ottaneet. Maltan perusteella laaja rokotuskattavuus ei kuitenkaan estä koronaepidemian räjähtämistä käsiin, kun kahden viikon ilmaantuvuusluku kymmenkertaistuu vain viikossa.

Tosin, kuten Arabiemiraatit ja Seychellit osoittavat, kokonaisrokotusmäärä ei yksinään riitä taltuttamaan koronan Intian varianttia.

Suomalaisista kokonaan rokotettuja on nyt neljännes. Olemme nousseet yhden sijan EU:n kokonaan rokotettujen listalla, eli nyt takanamme ovat Bulgaria (12.3 %) ja Romania (24.4 %). Seuraavana ohitettavana olisi Kroatia (31.3 %).

2021-07-10

MTV3: Pietarista palanneet EM-kisaturistit välttelivät tartunnanjäljittäjiä - yli puolet jäi tavoittamatta yhdessä pääkaupunkiseudun kunnassa

[Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ylilääkäri Asko] Järvisen mukaan kuntien jäljittäjät ovat viestineet, että osaa kisaturisteista on ollut vaikea tavoittaa, ja että jäljittäjät eivät ole saaneet tietoa siitä, keiden kanssa kisaturistit ovat olleet tekemisissä.

- Valitettavasti näyttää siltä, että monet matkalla olleet ovat vältelleet tartunnanjäljitystä eikä kaikkia busseilla Suomeen matkustaneita ole saatu kiinni.

Tavoittamatta on jäänyt Järvisen mukaan noin kaksi kolmasosaa busseilla Suomeen matkanneista kisaturisteista pääkaupunkiseudun kunnassa, jota Järvinen ei tarkemmin halua nimetä.

- Yhdessä kolmesta pääkaupunkiseudun kunnasta jopa kaksi kolmannesta busseilla matkanneista kisaturisteista jäi tavoittamatta. Tämä on huomattavan korkea luku siihen nähden, miten ihmiset on aikaisemmin tavoitettu altistumistilanteissa.

Kyllä jalkapalloilun täytyy olla hienoa, kun sen avulla yritetään tärvellä kaikkien suomalaisten kesä.

IL: EMA: Sydänlihastulehdus Pfizerin ja Modernan rokotteiden "erittäin harvinainen" sivuvaikutus

Euroopan lääkevirasto EMA:n mukaan Pfizerin ja Modernan koronarokotteisiin liittyy pieni sydänlihastulehduksen riski. Virasto kertoo asiasta perjantaina julkaistussa tiedotteessa.

Sydänlihastulehdusta ja sydänpussitulehdusta voi esiintyä "erittäin harvinaisissa tapauksissa" Pfizerin tai Modernan koronarokotteen saamisen jälkeen. Sitä esiintyi eniten nuorilla miehillä.

EMA:n mukaan rokotteen ottamisen hyödyt ovat edelleen paljon suuremmat kuin riskit.

2021-07-09

IS: Pfizer myönsi rokote­suojan hiipuvan puolen vuoden jälkeen - yhtiö hakee lupaa kolmannelle rokotteelle, Yhdysvaltain viranomaiset tyrmäsivät

Lääkeyhtiö Pfizer on ilmaissut huolensa koronarokotteensa tehosta erilaisia virusvariantteja kohtaan puoli vuotta rokottamisen jälkeen. Yhtiö kertoi torstaina aikovansa nyt satsata toden teolla kolmanteen tehosterokotteeseen, joka suojaisi ihmisiä mahdollisimman hyvin myös deltavariantilta. Asiasta uutisoivat muun muassa The Guardian ja CNN.

Syynä ulostulolle ovat tutkimustulokset, jotka ovat lääkeyhtiön mukaan osoittaneet koronatartunnan riskin nousevan olennaisesti kuusi kuukautta rokotteen ottamisen jälkeen. Aktiivisesti kansalaisiaan rokottaneessa Israelissa raportoitiin hiljattain rokotesuojan hiipumisesta maassa. Israelin terveysministeriön mukaan rokotteen teho sekä koronavirustartuntaa että sen aiheuttamaa oireilevaa tautia vastaan putosi kesäkuussa 64 prosenttiin.

Pfizerin tieteellisen johtajan Mikael Dolstenin mukaan Israelissa syynä tartuntapiikille olivat tammi-helmikuussa rokotteen saaneiden ihmisten keskuudessa lisääntyneet tartunnat.

- Pfizerin rokote on erittäin tehokas deltavarianttia vastaan, mutta kuuden kuukauden jälkeen tartuntariski kasvaa, kun vasta-aineet, kuten on ennakoitukin, hiipuvat (elimistöstä), Dolsten sanoi The Guardianin mukaan.

Dolsten kuitenkin painotti, että jopa vasta-aineiden laskiessa Pfizer tarjoaa yhä 95 prosentin suojan koronaviruksen aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan.

Pfizer ei julkaissut tarkkaa dataa Israelin tilanteesta, mutta Dolstenin mukaan tiedot julkistetaan pian.

2021-07-08

IS: Tarttuu salamana, väistää rokotteita - uudet tiedot deltamuunnoksesta ovat huolestuttavia

Koronavirus sars-cov-2 on mestari muuntumaan. "Alkuperäisestä", Wuhanista liikkeelle lähteneestä niin sanotusta villityypin viruksesta on kehittynyt jo tuhansia muunnoksia.

[...]

Intiassa kehittynyt viruksen deltavariantti luokitellaan huolestuttavaksi. Sen piikkiproteiinissa on viruksen biologisia ominaisuuksia muuttavia mutaatioita.

[...]

Suomessa deltavariantin osuus uusista koronatartunnoista oli kesäkuun lopussa noin 30 prosenttia. Osuuden odotetaan nousevan. Deltavarianttia on keskiviikon tuoreen tilaston mukaan todettu 435 tapausta, kertoo THL.

[...]

Israelista raportoidun uuden datan mukaan Biontech / Pfizerin lähetti-rna-rokotteen teho deltavirusta vastaan ei ole niin hyvä kuin aiemmin arvioitiin.

Uusien israelilaistietojen mukaan rokotteen suojateho oireista koronatautia vastaan on 64 prosenttia, kertoi Bloomberg maanantaina. Luku perustuu tutkimuksiin, jotka on tehty kesäkuun 6. päivän ja heinäkuun alun välisenä aikana, jolloin deltavariantti levisi Israelissa ja hallitus purki koronarajoitukset.

Suojatehon lasku on merkittävä, sillä Pfizerin rokote antoi aiemmissa tutkimuksissa 94-prosenttisen suojatehon.

Tämän hetken tietojen mukaan rokotukset näyttävät kuitenkin suojaavan edelleen hyvin sairaalahoitoa vaativaa vakavaa tautia vastaan. Uusissa israelilaistutkimuksissa Pfizer antoi 93 prosentin suojatehon vakavalta taudilta myös deltamuunnosta vastaan.

Ensimmäisen rokotuksen jälkeen rokotteiden suoja deltaa vastaan on kuitenkin heikko. The Lancet -lehden mukaan yksi annos Pfizerin rokotetta antaa 30 prosentin suojatehon deltalta. Oxfordin yliopiston ja AstraZenecan rokotteella ykköspistoksen suoja on vaatimaton 18 prosenttia.

Aiemmin käyttämäni vertaus ensimmäisestä rokotteesta hanaveteen on nyt vieläkin enemmän totta.
Täysin rokotettujen määrä EU:ssa on tällä hetkellä yli 40 prosenttia väestöstä. Täyden rokotussarjan saaneiden määrä nousee noin 10 miljoonan henkilön viikkovauhtia. Kehitys on hyvää, mutta rokotusvastaisuuttakin esiintyy.

Suomessa täyden rokotussarjan saaneiden osuus on alhaisempi kuin EU:ssa keskimäärin: 21,4 prosenttia.

- Tämä muodostaa ongelman suhteessa delta-virusmuunnokseen, joka vaikuttaa leviävän nopeammin, aiheuttaa useammin vakavaa tautia ja jota on vaikeampi torjua rokotuksin, [sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö] Taneli Puumalainen sanoi.

IS: Mika Salminen HS:lle: EM-kisoissa olleen kaveri­porukan baari­reissu johtanut jo 50 tartuntaan - näin korona on levinnyt ravintoloissa

Ravintoloiden aukioloaikoihin voi tulla kiristyksiä osassa Suomea heikentyneen koronatilanteen vuoksi, sanoi Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen johtaja Mika Salminen Ylen Aamun haastattelussa torstaiaamuna.

Suomessa todettiin THL:n mukaan torstaina 300 uutta koronatapausta. Salmisen mukaan tartuntoja on tullut paljon myös ravintoloista.

- Baareilla on tässä ikävä kyllä aika selvä rooli. Se on aika selkeästi sellainen ympäristö, jossa tartunnat herkästi leviävät, Salminen kertoi Ylelle.

[...]

Ravintoloissa tapahtuneita altistumisia sekä koronatartuntoja on viime viikkoina havaittu eri puolilla Suomea. Tampereen yliopistollinen sairaala ilmoitti tänään Twitterissä useista heinäkuun alkupuolella tapahtuneista ravintola-altistumisista.

[...]

Myös Turussa ravintola-altistumisia havaittiin kesä-heinäkuun vaihteessa useissa ravintoloissa, kertoo Turun Sanomat. Lahdessa taas EM-kisoissa vierailleen kaveriporukan baarireissu on johtanut jo noin 50 koronavirustartuntaan, THL:n Salminen kertoi Helsingin Sanomille.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 8.7. Δ 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 120.8 +81% 66.7 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2098
Helsinki 660k 109.4 +29% 85.0 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4217
Espoo 293k 79.9 +59% 50.2 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3201
Turku 195k 75.9 +106% 36.9 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3125
Vantaa 237k 70.5 +15% 61.2 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4495
Tampere 242k 57.9 +20% 48.3 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1425
Pori 84k 38.1 +45% 26.2 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 501
Jyväskylä 144k 30.6 +52% 20.1 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1394
Kuopio 119k 17.6 +50% 11.8 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 703
Oulu 208k 13.0 +80% 7.2 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1117

Tilanne huononee kaikissa kymmenessä suurimmissa kaupungeissa, ja lähes kaikissa merkittävästi.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 8.7. Δ 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 80.7 +34% 60.4 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3305
Ei-HUS 32.8 +47% 22.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1072
HUS-kerroin 2.5 2.7 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 37.6 +15% 32.8 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1029

Tilanne huononee niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin. Tautikehitys on kerralla taantunut kahden kuukauden takaiselle tasolle.

Koronan ilmaantuvuus Suomessa
2xTapausta / 100'000 asukasta, 7 vrk
8.7. Δ 1.7. 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 27.5.. 20.5. 13.5. 6.5. 29.4.
50.0 +11% 44.9 23.1 17.1 25.3 30.7 40.3 51.0 52.5 52.9 55.5

Viikon tautikehitys ei näytä enää pahentuneen valtavasti. Nyt on kyse siitä, mihin suuntaan otetaan seuraava askel.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 8.7. Δ 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Tanska 5.8M 80.2 +58% 50.8 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5107
Suomi 5.5M 47.5 +40% 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1757
Norja 5.5M 47.4 -0% 47.6 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2426
Latvia 1.9M 39.1 -33% 58.1 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7386
Ruotsi 10M 32.5 -1 -1 248.0 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10746
Viro 1.3M 31.3 +3% 30.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9891
Liettua 2.7M 22.6 -28% 31.5 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10396
Islanti 343k 9.4 +27% 7.4 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1940

1 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 25.5.-3.6. eikä 12.6.-21.6., joten ilmaantuvuutta ei voi laskea tai luotettavasti arvioida.

Suomen ilmaantuvuus kävi alimmillaan 22.6. ja oli silloin 19.5. Nyt olemme yli kaksinkertaisissa lukemissa. Tämä ei olisi kummoinenkaan ongelma, jos rokotusohjelma olisi viety loppuun. Mutta nyt, kun vastsa viidesosa suomalaisista on saanut molemmat koronarokotteet, emme ole vielä valmiita Venäjän-matkailuun ja jalkapalloon. Ilmaantuvuutemme on myös 20-kertainen viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, mikä tarkoittaa sitä, että täysin rokotetun on nyt todennäköisempää saada korona kuin rokottamattoman vuosi sitten.

Itse asiassa ainoa maa, jossa tilanne on lukujen valossa parempi kuin vuosi sitten, on Ruotsi. Ruotsin lukuihin ei tosin tänä kesänä ole ollut juuri luottamista. Myös Islanti on saanut pidettyä tautitilanteen kesän aikana hyvin kurissa, ja nykyisillä nopeuksilla muutaman viikon sisällä valmiiksi tulevan rokotusohjelman ansiosta on mahdollista, että tämä tilanne tulee siellä myöskin säilymäään.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 8.7. Δ 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 471.9 +53% 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 7313
Espanja 47M 267.0 +109% 128.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 8334
Ranska 65M 48.7 +17% 41.5 203.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8858
Italia 60M 17.5 -10% 19.4 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7066
Saksa 84M 9.2 -15% 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4450
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 103.5 +49% 69.4 109.0 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7185

Euroopan suurien maiden tilanteet ovat repeytyneet täysin eri suuntiin. Toisessa päässä Britannia ja Espanja vetävät Euroopan uuteen, nopeaan nousuun. Tällä tavalla luodaan ihanteelliset olosuhteet uusien, rokotteille vastustuskykyisten virusvarianttien nousuun. Sitten ovat taas Saksa ja Italia, joissa tapausten määrä on hyvin alhainen ja loiva lasku jatkuu.

Miten Britanniassa voi olla 50-kertainen koronailmaantuvuus Saksaan verrattuna, vaikka maa on edellä rokotuksissaan? Onko Britanniassa käytetty AstraZenecan rokote niin tehoton Intian Δ-varianttia vastaan, vai miksi polut menevät niin kovin eri suuntaan?

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 8.7. 1.7. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Arabiemiraatit 158.2% 74.5% 64.3% 256.6 286.5 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6434
Malta 156.3% 82.5% 77.1% 23.0 7.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 6934
Seychellit 140.9% 72.1% 68.8% 1698.0 1966.4 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 16474
San Marino 131.6% 66.3% 66.3% 5.0 1.6 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 14975
Bahrain 126.9% 63.3% 59.2% 133.3 257.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15149
Islanti 127.6% 76.8% 65.6% 9.4 7.4 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 1940
Israel 125.5% 65.6% 59.9% 44.5 22.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9054
Chile 122.6% 67.6% 57.3% 245.9 331.2 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8175
Uruguay 119.8% 66.9% 53.0% 412.3 653.8 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10748
Mongolia 117.9% 63.7% 54.2% 833.3 890.4 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 3916
Britannia 116.8% 66.9% 49.9% 471.9 308.0 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 7313
Qatar 114.7% 62.4% 52.3% 58.6 66.7 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 7939
Kanada 106.5% 68.9% 37.6% 16.6 25.4 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3723
Unkari (101.9%) 57.1% 52.5% 6.6 10.3 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8389
Yhdysvallat 99.0% 54.6% 47.1% 56.2 50.3 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10404
Malediivit 95.7% 58.8% 37.0% 401.7 475.1 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 13582
Saksa 93.0% 56.4% 39.0% 9.2 10.8 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4450
Suomi 81.9% 60.9% 21.0% 47.5 34.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1757

Islanti (+43.3 % kokonaisrokotusmäärään viimeisten 4 viikon aikana) ja Kanada (+34.3 %/4vk) jatkavat kiivasta rokotustahtiaan ja jättävät useita maita taakseen tälläkin viikolla. Kanadan etumatka USA:han (+7.9 %/4vk) kasvaa, vaikka jälkimmäisessä vielä tällä hetkellä kokonaan rokotettujen osuus on suurempi. USA:n ongelma vaikuttaisi olevan se, ettei uusia rokotettavia tahdo enää löytyä, kun taas Kanadassa näyttää terveydestään kiinnostuneiden osuus olevan merkittävästi suurempi. USA:n ongelma näkyy siinä, että se on viikko sitten pudonnut osittain rokotettujen osalta koko tämän listan viimeiseksi, ja se tulee suunnilleen seuraavan kuukauden sisällä putoamaan myös rokotusten kokonaismäärässä listan viimeiseksi, ehkä Malediivejä lukuun ottamatta.

Israel (+2.9 %/4vk) ehti käytännössä jo lopettaa rokotusohjelmansa, mutta näyttää aloittaneen nyt varovaisesti uudelleen, ilmeisesti Intian Δ-variantin käännettyä kuukausia alhaalla olleen ilmaantuvuusluvun nopeaan nousuun. Tästä voisi päätellä, että vajaan 60 %:n rokotuskattavuus riitti vanhoja virusvariantteja vastaan, mukaan lukien brittivariantti, vaan eipä riitä enää.

Malta (+28.4 %/4vk) alkaisi prosenteista päätellen olla ensimmäinen täysin rokotettu maa koko maailmassa. Jos arvata pitäisi, Islanti voisi muutaman viikon kuluttua olla toinen. Se jää nähtäväksi, voiko koronasta päästä eroon rokottamatta lapsia.

Suomi (+21.8 %/4vk) laahaa kokonaisrokotusmäärässä 5.0 prosenttiykskköä Euroopan Unionin keskiarvon (86.9 %) perässä. Kokonaan rokotettujen kattavuudessa olemme lähes puolet EU:n keskiarvoa (36.40 %) perässä.

2021-07-07

IS: Rokotusaikoja lykätään nyt kesäreissujen takia - ilmiö uhkaa horjuttaa koko rokotekattavuuden saavuttamista

Koronarokotteen ajanvaraus tukkeutui Helsingissä, kun päivittäin sadat ihmiset alkoivat soitella palveluun siirtääkseen rokotusaikojaan. Yleisin syy ajan siirtämiselle on lomareissu tai muu kesämeno, kertoo Helsingin Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen.
Hassu homma. Minä taas olen suunnitellut lomareissuni niin, että ne eivät osu sen paremmin itseni kuin perheenjäsenteni rokotuspäiville. Eikä niitä lomareissuja nyt niin hirveästi kannata vielä tänä kesänä tehdäkään, kun lapset ovat vielä rokottamatta ja itsekin saan toisen rokotteeni vasta kesäloman loppuvaiheilla.

HS: The Guardian: Englannin avautuminen voi johtaa jopa kahteen miljoonaan tartuntaan kesällä ja kymmenen miljoonan ihmisen asettamiseen karanteeniin

Englannissa yhteiskunnan avautuminen koronarajoituksista voi johtaa The Guardian -sanomalehden tekemien laskelmien mukaan miljooniin tartuntoihin kesällä. Lisäksi jopa kymmenen miljoonaa ihmistä voi joutua viettämään karanteenia.

Näin monen ihmisen mahdollinen asettaminen karanteeniin herättää lehden mukaan huolta muun muassa yritysten työvoiman riittävyydestä.

Päiväkohtaisia tartuntoja voi puolestaan olla luvassa jopa yli 100 000. Maassa raportoidaan tällä hetkellä noin 29 000 tuhatta uutta tartuntaa päivässä. Pahimman korona-aallon aikana joulukuussa, maassa raportoitiin korkeimmillaan hieman yli 81 000 uutta tartuntaa per päivä.

Monet maan ministerit ovat julkisesti ajaneet Englannin yhteiskunnan avaamista. Heidän mukaansa hyvä rokotuskattavuus hillitsee sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrää. Virallisten tilastojen mukaan sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on kuitenkin noussut 38 prosenttia viimeisen viikon aikana.

Luku on tällä hetkellä 1 988 ja kyseessä on suurin kasvu sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrässä sitten viime lokakuun.

Huolta herättää myös niin sanotun long covidin, eli taudin pitkäaikaisoireista kärsivien suuri määrä, jos Englantia aletaan avaamaan.

Britannian ilmaantuvuusluku lähentelee taas viittäsataa, ja avata vaan pitäisi. Osittain rokotettu maa on ihanteellinen kasvualusta seuraavalle, vieläkin paremmin rokotettuihin tarttuvalle virusmuunnokselle.

Samaan aikaan koronaan virallisesti kuolleiden määrä nousi tänään neljän miljoonan rajapyykin yli.

2021-07-05

IS: Kolmatta koronarokotus­kierrosta suunnitellaan Suomessakin - he sen voisivat saada

Suomessakin on ryhdytty pohtimaan, onko riskiryhmät tarve rokottaa kolmannen kerran koronavirusta vastaan loppusyksystä.

[...]

Nykyisillä rokotetoimituksilla kaikkien rokotuksen haluavien yli 16-vuotiaiden ensimmäinen rokotuskierros saataneen valmiiksi heinäkuun aikana ja toinen kierros lokakuun loppuun mennessä.

- Ehkä loka-marraskuussa voitaisiin alkaa antaa kolmansia annoksia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri sekä Krarin sihteeri Hanna Nohynek arvelee.

[...]

Ensimmäisessä ryhmässä kolmannen annoksen Britanniassa saisivat henkilöt, jotka ovat kaikista hauraimpia, joilla vastustuskyky on erilaisten tautien tai hoitomuotojen takia heikentynyt ja joille ei kehity niin suurta määrää vasta-aineita, hoivakotien asukkaat, kaikki yli 70-vuotiaat ja etulinjan terveydenhoitohenkilöstö.

Näiden jälkeen kolmas rokotuskerta laajennettaisiin kaikkiin yli 50-vuotiaisiin ja niihin, jotka ovat influenssan tai koronavirusinfektion suhteen riskiryhmissä.

- Emme ole asiasta vielä kansallisia linjauksia tehneet. Suomessa rokotettavat olisivat todennäköisesti hyvin pitkälti samoja kuin Britanniassa on listattu, Nohynek sanoo.

IS: STM valmistelee kolmatta koronastrategiaa - tällainen "Hybridistrategia 3.0" tulee olemaan

Syksyä silmällä pitäen sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan koronastrategian kolmatta versiota. Se kulkee työnimellä "Hybridistrategia 3.0", ja siihen olisi tarkoitus siirtyä elo-syyskuussa, jahka hallitus on ensin käsitellyt ja hyväksynyt sen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) valtiosihteerin Henrik Haapajärven mukaan kolmas koronastrategia on tällä hetkellä vielä kirjoitusvaiheessa. Strategian sisältö voi myös kesän aikana elää, mikäli koronatilanteessa tapahtuu merkittäviä muutoksia.

[...]

Hallituksen nykyinen koronastrategia on nojannut pääasiassa testaamiseen, jäljittämiseen, eristämiseen ja hoitamiseen.

Haapajärven mukaan järjestyksessä kolmannen koronastrategian ytimessä olisi rokotekattavuus. Rokotekattavuutta ei ole luonnollisesti voitu huomioida samalla tavalla aiemmissa strategioissa, sillä tärkeänä pidetty 70 prosentin rajapyykki yli 18-vuotiaiden rokotekattavuudessa ohitettiin Suomessa vasta viime viikon tiistaina.

Mikä ihmeen rajapyykki tuo nyt on? Intian-Δ-varianttia ei kiinnosta pätkääkään, miten suuri osa yli 18-vuotiaista on osittain rokotettuja. Se luku on Δ:n myötä muuttunut melko epärelevantiksi epidemian hiipumisen kannalta. Samoin kuin se, kuinka suuri 18 vuotta täyttäneistä on rokotteen saanut, koska nyt tiedämme, että lapset levittävät koronaa yhtä paljon kuin aikuiset.

Sekin tiedetään ihan hyvin, että Intian variantin myötä laumasuojan saaminen vaatii vähintään 60:n, mutta mahdollisesti jopa 85 prosentin rokotuskattavuuden, ja tämä tehokkailla rokotteilla, kuten Pfizerilla. Suomessa on kaksiosaisen rokotuksen saanut valmiiksi vasta 20.7 % kansasta. Rokotusohjelman taas on aloittanut 60.4 %. Osittain rokotetuilla on osittainen suoja vakavia tautimuotoja vastaan, mutta ei juuri lainkaan Δ:n tartuntaa ja taudin levittämistä vastaan.

- Syksyllä rokotekattavuus on noussut yli 70 prosentin myös yli 16-vuotiaiden osalta. Elokuussa tilanne on kohtuullisen hyvä myös toisen rokoteannoksen saaneiden osalta, [pääministeri Sanna Marinin (sd) valtiosihteeri Henrik] Haapajärvi sanoo.
Mitähän tuon ensimmäinen virke oikein tarkoittaa? Yli 16-vuotiaiden ensimmäisen kierroksen rokotuskattavuus on pakostakin jo nyt lähes 70 %, koska kerran 18 vuotta täyttäneiden rokotuskattavuus on mennyt rajan yli, eivätkä 16-17 -vuotiaat voi keskiarvoa paljoa laskea. Sen sijaan kokonaan rokotettujen yli 16-vuotiaiden osuus ei nouse yli 70 %:n rajan vielä kuukausiin. Eikä kumpikaan näistä luvuista ole tosiaan Δ-variantin ansiosta kovin relevantti.

Jälkimmäinen virke sentään on relevantti, ja syksyn edetessä näillä näkymin tottakin. Näillä näkymin kutakuinkin kaikilla 16 vuotta täyttäneillä ja riskiryhmäläisillä on mahdollisuus olla kokonaan rokotettuja lokakuun loppuun mennessä. Säkällä sama mahdollisuus on myös osalla 12-15 -vuotiaista. Tampere vihjailee rokotussivuillaan aloittavansa 12-15 -vuotiaiden rokotukset elokuussa.

Tartuntojen jäljityksellä ja alueellisilla rajoituksilla olisi edelleen roolinsa myös kolmannessa koronastrategiassa. Rokotekattavuuden huomioinen mahdollistaisi kuitenkin sen, ettei ihmisten kontakteja tarvitsisi rajoittaa enää yhtä laajasti kuin esimerkiksi keväällä.

- Hybridistrategia pyrkii siihen, että mikäli tauti nostaa päätään jossain, siihen reagoidaan nopeasti. Tässä väestön rokotekattavuus kuitenkin jo auttaa. Vaikka kontaktit kasvaisivat syksyllä, tartuntaketjut katkeavat rokotekattavuuden myötä tehokkaasti.

Haapajärvi huomauttaa, että joihinkin rajoituksiin kannattaa varautua silti myös syksyllä, jos koronatilanne vaatii.

- Pyrkimys olisi, etteivät rajoitukset olisi enää valtakunnallisia, vaan mahdollisimman alueellisia.

Tämä on ihan fiksua. Lokakuussa alkaa olla aivan reaaliset mahdollisuudet päästä normaalihkoon elämään, kunhan nyt rokotuksissa edettäisiin mahdollisimman pian ensin 12-15 -vuotiaisiin, ja sitten vielä nuorempiin. Pitkäaikaiskoronan vakavuutta ei vielä tunneta ollenkaan kunnolla, ja varovaisuusperiaatteen mukaisesti sitä kannattaisi kerätä mahdollisimman harvalle suomalaiselle.

HS: Boris Johnson: Englantilaiset voivat jatkossa päättää korona­toimistaan itse, kasvomaskin käytöstä tulee vapaa­ehtoista

Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi maanantai-iltana Englannin koronavirusrajoitusten purkamisesta, jossa otetaan merkittäviä askeleita 19. heinäkuuta.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin monista odotetuista helpotuksista. Pääministerin mukaan laillisesti sitovat rajoitteet väistyvät, ja ihmiset voivat tehdä omia päätöksiä sen suhteen, mitä tekevät.

Turvavälisuosituksista sekä yleisötilaisuuksien henkilömäärärajoituksista luovutaan. Yökerhot saavat jälleen avautua. Molemmat rokoteannokset saaneiden karanteenikäytäntöjä kevennetään.

[...]

"Tämä pandemia ei ole läheskään ohitse, eikä tule olemaan vielä 19. päivään mennessä. Meidän tulee valitettavasti varautua uusiin koronaviruskuolemiin", Johnson sanoi.

Pääministeri sanoi myös toivovansa, etteivät ihmiset ryhdy vielä "liian iloisiksi" ja noudattavat rajoituksia. Maan johtava lääkintäviranomainen Chris Whitty totesi, että tulevasta talvesta voi tulla maan julkiselle terveydenhuollolle vaikea.

[...]

Myös hallituksen neuvonantajat ovat varoittaneet rajoitusten purkamisen seurauksista.

"Se, että sallitaan maan sisäisten tartuntojen kasvu on kuin rakentaisi uusia virusmuunnostehtaita", totesi professori Susan Michie University College London -yliopistosta.

Pelkona on, että väestössä pääsee muodostumaan uusia virusmuunnoksia, joihin rokotukset eivät pure.

2021-07-02

IS: Uutissuomalainen: THL oli jo keventämässä maski­suositustaan - Pietarin EM-turistien tartuntarypäs muutti tilanteen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ehti jo valmistella alkukesästä kevennystä maskisuositukseensa, kertoo Uutissuomalainen. Jalkapallon EM-kisaturistien Pietarista tuomien koronatartuntojen myötä tämä kuitenkin myöhästyy.

- Nyt ei ole hirveä kiire purkaa maskisuosituksia pois, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo Uutissuomalaiselle.

Tervahaudan mukaan asiaa voidaan miettiä loppukesästä uudelleen, jos tartuntaluvut alkavat asettua muutaman viikon sisään.

[...]

Tervahauta muistuttaa Uutissuomalaisen jutussa myös pitkäaikaisesta covidista, johon liittyviä tutkimustuloksia julkaistaan lisää koko ajan. Yksi "long covidin" tyypillisistä oireista on viikkoja tai jopa kuukausia kestävä väsymys.

- Pitkäaikainen covid koskee nuorempaakin väestöä ja siitä voi aiheutua epämääräistä toimintakykyhäiriötä ja oireilua pitkäksikin aikaa. Ei tätä tautia kannata ehdoin tahdoin levittää myöskään heihin, jotka eivät varsinaisessa riskiryhmässä ole.

HS: THL: Ikääntyneet ja riski­ryhmäläiset saavat riittävän suojan vasta toisen korona­rokoteannoksen jälkeen

Koronarokotus suojaa ikääntyneitä ja riskiryhmäläisiä selvästi paremmin vasta toisen rokotuskerran jälkeen, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemästä tutkimuksesta.

[...]

Ikääntyneillä mrna-rokotteiden suojateho oli tutkimuksen mukaan ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen keskimäärin 45 prosenttia, eli ensimmäinen rokote esti noin 45 sadasta koronavirusinfektiosta. Sairaalahoitoa vaativaa vakavaa koronavirustautia vastaan ensimmäisen annoksen teho oli 63 prosenttia.

[...]

Ikääntyneillä mrna-rokotteiden suojateho nousi toisen annoksen jälkeen 75 prosenttiin tartuntaa vastaan ja 93 prosenttiin sairaalahoitoa vaativaa tautia vastaan. Riskiryhmillä vastaavat luvut olivat 77 ja 90 prosenttia.

[...]

Koronarokotteiden tehoa seurataan THL:n mukaan myös nuoremmissa ikäryhmissä rokotusten edetessä. Muista maista saatujen tutkimustulosten mukaan koronarokotteiden teho on alle 70-vuotiailla keskimäärin parempi kuin tätä iäkkäämmillä.

2021-07-01

THL: THL suosittelee kaikkien Venäjälle suuntautuvien matkojen välttämistä

THL suosittelee kaikkien Venäjälle suuntautuvien matkojen välttämistä 1.7.2021 Venäjän voimakkaasti heikentyneen koronatilanteen ja muuntuneen koronaviruksen takia THL suosittelee, että ihmiset välttäisivät toistaiseksi kokonaan matkustamista Venäjälle. Viranomaiset testaavat Venäjältä saapuvia matkustajia tehostetusti rajalla ja ohjaavat maahan saapumisen jälkeen ns. 72-tunnin testiin. THL suosittelee myös, että tulijat välttävät kontakteja muihin ihmisiin testituloksien valmistumista odottaessa.

HS: Alustava analyysi: Yli 99 prosenttia Yhdysvaltain puolen vuoden koronakuolemista rokottamattomilla

Puolen vuoden aikana Yhdysvalloissa raportoiduista koronavirukseen liittyvistä kuolemantapauksista 99,5 prosenttia on havaittu rokottamattomilla ihmisillä. Asia selviää Yhdysvaltain tartuntatautiviraston (CDC) alustavasta analyysista, ja siitä kertoo muun muassa sanomalehti Forbes.

Tulokset osoittavat CDC:n johtaja Rochelle Walenskyn mukaan rokotteiden tehon ja niiden tarpeellisuuden koronavirusepidemian hoidossa. Walensky sanoi tiedotustilaisuudessa myös, että Intiassa ensimmäistä kertaa havaittu koronaviruksen deltamuunnos on aiheuttaunut noin yhden neljästä maassa raportoidusta uudesta koronatartunnasta.

Huolestuttavana seikkana Walensky piti kuitenkin rokotekattavuuden epätasaista jakautumista, sillä noin tuhannessa piirikunnassa kattavuus on vain noin 30 prosenttia.

Lisäksi Mississippin, Louisianan, Wyomingin ja Alabaman osavaltioissa rokotekattavuus on alle 50 prosenttia.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 1.7. Δ 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 660k 85.0 +86% 45.8 50.6 61.5 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4166
Lahti 120k 66.7 +86% 35.8 31.7 65.8 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 2012
Vantaa 237k 61.2 +51% 40.5 43.0 55.7 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4465
Espoo 293k 50.2 +91% 26.3 29.4 45.7 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3154
Tampere 242k 48.3 +29% 37.6 33.1 42.6 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1392
Turku 195k 36.9 +132% 15.9 23.6 29.2 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3078
Pori 84k 26.2 +450% 4.8 7.1 11.9 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 487
Jyväskylä 144k 20.1 +12% 18.1 22.9 25.0 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1374
Kuopio 119k 11.8 +56% 7.6 2.5 2.5 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 692
Oulu 208k 7.2 +400% 1.4 3.4 9.1 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1110

Pietarissa pidetyt jalkapallon EM-kisat sotkivat totaalisesti tämän viikon tautikehityksen. Toivottavasti kisoissa oli hauskaa, sillä tätä vauhtia sitä ja siellä käyneitä tullaan muistelemaan lämmöllä vielä monet vuodet.

Muutaman päivän sisällä pitäisi tilastoissa alkaa näkyä myös Himoksen koronaturvalliset juhannusjuhlat.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.7. Δ 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 60.4 +80% 33.6 39.2 51.0 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3266
Ei-HUS 22.3 +60% 13.9 13.1 19.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1053
HUS-kerroin 2.7 2.4 3.0 2.6 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 32.8 +26% 26.1 20.0 24.1 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 1008

HUSin seudulle viikon aikana saatu nousu kahden viikon ilmaantuvuuteen on dramaattinen.

Alla olevasta, uudesta taulukosta näkyy Suomen seitsemän päivän ilmaantuvuus. Nopeasti muuttuvassa tilanteessa seitsemän päivän ilmaantuvuus on herkempi indikaattori tapahtumille kuin kahden viikon. Ilmaantuvuus on kerrottu kahdella, jotta luvut olisivat vertailukelpoisia kahden viikon ilmaantuvuuslukujen kanssa.

Koronan ilmaantuvuus Suomessa
2xTapausta / 100'000 asukasta, 7 vrk
1.7. Δ 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 27.5.. 20.5. 13.5. 6.5. 29.4.
44.9 +94% 23.1 17.1 25.3 30.7 40.3 51.0 52.5 52.9 55.5

Kuten taulukosta näkyy, taudin kehitys on nyt Suomessa erittäin nopeaa. Seitsemän päivän ilmaantuvuus kaksinkertaistui vain viikon aikana. Nyt jää nähtäväksi, jääkö tämä piikiksi, vai pilattiinko tällä Suomen kesä 2021.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.7. Δ 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Ruotsi 10M -4 -4 -4 148.03 143.2 2481 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10726
Latvia 1.9M 58.1 -38% 93.6 139.0 189.3 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7367
Tanska 5.8M 50.8 -25% 67.3 130.1 205.0 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5052
Norja 5.5M 47.6 +6% 44.7 49.7 69.0 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2404
Suomi 5.5M 34.0 +70% 20.0 21.1 29.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1732
Liettua 2.7M 31.5 -49% 62.3 112.5 183.0 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10385
Viro 1.3M 30.4 -29% 42.7 64.1 97.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9874
Islanti 343k 7.4 -50% 3.6 7.4 14.7 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1936

1 Luku on arvio, jolla pyritään kiertämään se, ettei Ruotsin kansanterveysvirasto julkaissut lainkaan tietoja välillä 25.5.-3.6.
3 Luku perustuu perjantaihin 11.6., sillä sen jälkeen maailman tarkin tilastointi-ATK ei ole antanut uusia lukuja.
4 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 25.5.-3.6., eikä myöskään 12.6.-21.6., joten luotettavaa ilmaantuvuuslukua ei ole olemassa.

Suomi pyristelee vahvasti yleistä laskukehitystä vastaan. Ilmeisesti muissa maissa tajuttiin, että Venäjälle ei kannata lähteä, tai sitten sinne matkustaminen on tehty riittävän vaikeaksi.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.7. Δ 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 308.0 +60% 192.3 138.1 94.7 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 7035
Espanja 47M 128.0 +4% 123.0 130.9 123.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 8144
Ranska 65M 41.5 -25% 55.5 93.7 158.0 2032 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8828
Italia 60M 19.4 -34% 29.6 42.2 59.9 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7056
Saksa 84M 10.8 -43% 19.1 33.6 57.6 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4445
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 69.4 +12% 61.9 71.6 88.7 1092 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7122

2 Ranskan kokonaisilmaantuvuutta on korjattu merkittävästi noin 21.5. Ilmaantuvuus on sekundäärisiin lähteisiin perustuva arvio.

Kehitys jatkuu edelleenkin, kuten koko kesäkuun: Britanniassa tapausten määrä nousee eksponentiaalisesti, Espanja ei aivan osaa päättää lähtisikö alas vai ei, ja muu Eurooppa jatkaa laskuaan. Britanniassa asuu kuitenkin yli kymmenesosa Euroopan väestöstä, ja tapausten voimakas kasvu siellä riittää nyt kääntämään koko Euroopan keskiarvon nousuun. Ilman Britanniaa Euroopan keskiarvo jatkaisi laskuaan.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 1.7. 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Valikoitujen EU:n ulkopuolisten maiden rokotustilanteita
Arabiemiraatit 153.7% (51.4%) (38.8%) 286.5 284.3 287.2 286.9 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6323
Seychellit 140.3% 71.9% 68.4% 1966.4 2174.1 2027.9 1761.2 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 15744
San Marino 130.9% 65.8% 65.8% 1.6 0.0 0.0 2.9 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 14973
Bahrain 124.4% 62.1% 57.8% 257.7 503.6 905.2 1674.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15104
Israel 124.2% 64.5% 59.7% 22.0 6.9 2.2 2.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9026
Chile 117.7% 65.5% 54.1% 331.2 426.3 498.8 529.1 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 8070
Islanti 114.5% 75.9% 53.2% 7.4 3.6 7.4 15.0 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 1936
Britannia 113.9% 65.7% 48.2% 308.0 192.3 138.1 96.5 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 7035
Mongolia 113.5% 60.5% 53.0% 890.4 964.1 731.1 425.7 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 3467
Uruguay 111.8% 64.7% 47.1% 653.8 969.7 1289.7 1438.4 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10596
Qatar 107.9% 59.1% 48.9% 66.7 76.0 82.5 95.1 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 7909
Kanada 97.4% 68.0% 29.4% 25.4 35.9 51.0 79.9 112.0 294.6 155.8 110.4 169.8 262.2 3718
Yhdysvallat 97.2% 53.8% 46.1% 50.3 53.0 61.3 65.9 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10375
Malediivit 93.3% 58.6% 35.1% 475.1 583.3 950.9 1768.8 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 13418
Valikoitujen EU-maiden rokotustilanteita
Malta 149.4% 80.9% 71.5% 7.9 4.2 6.5 12.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 6917
Unkari 101.9% 56.8% 50.9% 10.3 18.5 23.9 37.9 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8387
Saksa 88.0% 54.1% 36.2% 10.8 19.1 33.6 58.3 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4445
Suomi 76.0% 58.2% 17.8% 34.0 20.0 21.2 28.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1732

Malta nousee tällä viikolla ensimmäiseksi maaksi, jossa kokonaan rokotettujen kattavuus nousee yli 70 prosentin (Arabiemiraatit saattaa olla Maltankin edellä, mutta sen rokotusjakaumaa ei ole julkaistu huhtikuun jälkeen). Riippuen siitä, mitä rokotteita on käytetty, ja kun toisen kierroksen kattavuutta vielä vähän lähiviikkoina nostetaan, tämän pitäisi alkaa kohta riittää kaikkia tunnettuja variantteja vastaan.

Islannin rokotustahti on edelleenkin hurja: sen kokonaisrokotusmäärä on noussut neljässä viikossa 78.9 prosentista 114.5 prosenttiin, eli keskimäärin 8.9 prosenttiyksikköä viikossa. Tälläkin viikolla Islanti nousee niin ensimmäisten kuin toisenkin kierroksen rokotelistalla monta pykälää. Tätä vauhtia ei mene montaakaan viikkoa, ennen kuin Islanti pääsee rokotuskattavuudessa Maltan tasolle.

Unkari, jonka rokotustahti oli keväällä kunnioitettava, on hidastanut alkukesän aikana, ja sen keskimääräinen rokotustahti on (1. ja 2. rokotuksen yhteismäärästä takaperin laskemalla) hidastunut viimeisen neljän viikon aikana keskimäärin 3.9:ään prosenttiyksikköön viikossa. Muu Eurooppa, kuten Saksa (keskimääräinen rokotustahti 6.3 prosenttiyksikköä viikossa), ei enää ole Unkarista yhtä kaukana kuin keväällä. Suomikin (5.3 prosenttiyksikköä viikossa) on kuluneen viikon aikana painanut ohi ensimmäisissä rokotuksissa.

Israel (0.5 prosenttiyksikköä viikossa), jonka tilanne on näyttänyt jo kuukausia todella hyvältä, on nyt saanut kokea Intian variantin voiman ja sen, että 60 prosentin rokotuskattavuus ei Δ:aa vastaan riitä - ei, vaikka maassa on käytetetty yksinomaan Pfizerin rokotetta, joka tutkimusten perusteella olisi Modernan ohella rokotteista tehokkain. Nyt olisi aika saattaa rokotusohjelma uudelleen käyntiin kolmen kuukauden tauon jälkeen ja viedä se päätökseen.

Kyproksen rokotusetumatka Saksaan verrattuna on käynyt niin mitättömäksi, että se on poistettu taulukosta. Vastaavasti Kanadan tasaisen nopea rokotustahti tekee siitä mielenkiintoisen verrokin Yhdysvalloille, jonka takia se on otettu mukaan.


2021-06 - Kesäkuu 2021

2021-06-30

IL: Kommentti: Koronatartuntoja tuoneet Huuhkajat-kannattajat eivät ole yhteiskunnan vihollisia

Oma työkomennukseni EM-kisoissa Pietarissa kesti 17 päivää. Jo ensimmäisinä tunteina kävi selväksi, kuinka erilainen suhtautuminen koronavirukseen voi olla vain muutaman tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Paikalliset eivät käyttäneet maskia missään oikein. Turvaväleistä ei välitetty aamupaloilla.

Tuliko tämä sinulle yllätyksenä? Etkö ole lukenut lehdistä, miten venäläiset suhtautuvat koronarajoituksiin? Esimerkiksi Iltalehdestä. Eikö tullut mieleen kieltäytyä terveyttä ja henkeä vaarantavasta työmatkasta?
Jalkapallo- ja Huuhkajat-yhteisö ei kuitenkaan ole koko kansakunnan yhteinen vihollinen nyt eikä myöhemminkään. Futishuligaaneiksi nimittely on tyhjänpäiväistä huutelua.
Kuules, Anssi Karjalainen. Sinä olet osa ongelmaa, eikä sinulla sen takia ole pelimerkkejä oman joukkueesi puolusteluun.

Minun työhöni kuuluu omalta osaltaan asiakkaille annettava tuki, ja tärkeä osa tästä tuesta on asiakkaiden ongelmien ratkaisu ja kasvojen näyttäminen paikan päällä, yleensä kaukoidässä.

Helmikuussa 2020 jouduttiin yhden asiakkaan kanssa sellaisen ongelman eteen, joka ei ratkennut sen paremmin sähköpostitse kuin lähettämällä edestakaisin esimerkkilaitteita, jotka toimivat ihan hyvin meillä, mutta lakkasivat toimimasta Kiinassa. Minun piti siis lähteä Kiinaan ratkaisemaan ongelma. Mutten lähtenyt, koska korona. Tämä helmikuussa 2020, jolloin matkustus sinänsä oli avointa, mutta olin seurannut uutisia, enkä halunnut lähteä. Minkä työnantajani ymmärsi. Asiakkaan ongelma jäi ratkaisematta, uusi tuote jäi tekemättä, yritykseni menetti bisnestä. Kukaan yrityksestäni ei ole käynyt ulkomaankomennuksella tammikuun 2020 jälkeen. Päin vastoin kuin sinun työnantajasi, minun työnantajani arvostaa työntekijöidensä henkeä ja terveyttä enemmän kuin menetettyä liiketoimintaa.

Mutta olet oikeassa. Pietariin matkustaneita ei pidä kutsua futishuligaaneiksi. Futishuligaaniksi nimittäminen on liian vähäinen nimitys ihmisistä, jotka vaaransivat koko Suomen kesän 2021. Sanavarastoni ei riitä teidän nimittelemiseen.

Ystäväni avittamana tajusin jo tammikuussa 2020, että jotain on vialla kiinanmaalla. Myöhemmin samassa kuussa Taiwan suljettiin matkustajaliikenteeltä, mitä yrityksessäni ihmeteltiin.

Maaliskuussa 2020 ex-vaimoni tukholmalaiselta isältä kuoli kolme Lilla Wien -ravintolan housebändiläistä koronaan, ja hänen jazz-yhtyeensä lakkasi käytännössä olemasta. Siinä vaiheessa aloin kulkea ikivanha remontteja varten ostettu FFP1-maski naamallani kaupassa, ja tilasin monelta suunnalta lisää. Tavallisen tilauksen toimitusaika vaan oli yhtäkkiä monta kuukautta. Onneksi yrityksemme kiinalaiset kumppanit toimittivat FFP1- ja FFP2-maskeja hieman nopeammin.

On totta, että ravintoloissa, niiden terasseilla, ottelutapahtumissa ja kaupungilla yleisesti näkyi suomalaisia, jotka eivät maskia käyttäneet. Toiset innostuivat kiskomaan alkoholia kaksin käsin.

Samalla on hyvä muistaa, että Pietariin ja Kööpenhaminaan matkusti useita lapsiperheitä unelmiensa perässä. Joukossa oli ikäihmisiä, julkkiksia, poliitikkoja, jopa huippu-urheilijoita.

Yritätkö sanoa, että on ok olla idiootti, jos idiootteja on monenlaisia? Vai mikä oikein on pointtisi?
Syyllisten etsiminen on päättymätön tie.
Ei ole. Jokainen Pietarin-matkaaja on syyllinen. Yksikään matkaaja ei noudattanut THL:n suositusta olla menemättä Pietariin.

Pietariin voi mennä sitten, kun korona on ohi. Nyt se on kirjaimellisesti kuoleman kaupunki.

Olisiko Pietarin-junayhteyden avaamisella saatu minimoitua tartunnat? Ehkä. Moni turisti olisi voinut tehdä pikavisiitin otteluihin ja välttää täten pidempää oleskelua kaupungissa sekä matkustaa paremmin ilmastoiduissa tiloissa.
Jokainen turisti olisi junallakin matkustaessa rikkonut THL:n ohjeistusta olla menemättä kuoleman kaupunkiin.
Kesä, jo hetkellisesti parantunut koronatilanne Suomessa ja yleinen väsymys ovat varmasti suurimpia syitä, miksi uudet tartunnat kiukuttavat kansaa.
Aivan oikein. Itsekkäiden koronaturistien matka ärsyttää meitä kaikkia, jotka olemme kärvistelleet nyt kohta puolitoista vuotta. Me odotimme, että tänä kesänä saisi tehdä aika paljon aika tavallisia asioita, ja sinä kumppaneinesi olette vaarantaneet kaiken.

Jos en pääse lasteni kanssa ensi kuussa ajelemaan höyryjunalla avovaunussa Jokioisten museorautatiellä, tai jos Hämeenlinnan keskiaikapäivät elokuussa kärsivät, se on sinun vikasi.

Ymmärrän heitäkin. Ymmärrän myös heitä, jotka toimivat koko Pietarin-matkansa ajan vastuullisesti, mutta sairastuivat silti.
Yksikään Pietarin-turisti ei toiminut vastuullisesti. Kuoleman kaupunkiin meno ei ollut millään tavalla vastuullista.
Ymmärrän myös viranomaisten täysin aiheellisen huolen ja miksi siitä pitää uutisoida.
Ihanko totta?

Minäpä uutisoin tässä yhden uutisen.

Viimeisen viikon aikana Suomessa on tullut ilmi 1147 koronatapausta. Edellisen viikon aikana tapauksia oli 570. Kasvua on 101 %. Se on sinun ja kanssamatkustajiesi syytä.

Kaljapäissään Krista Kiurulle haistatelleita en ymmärrä, mutta pitää muistaa, että kyseessä on vain pieni osa siitä määrästä Huuhkajat-faneja, joita Pietariin matkusti.
Entä sitten? Joka ikinen Pietariin matkustaja on teollaan osoittanut, ettei häntä yhteinen hyvä kiinnosta. Joka ikinen Pietariin matkustaja on rikkonut THL:n suosituksia. Joka ikinen Pietariin matkustaja, niin sinä kuin HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kuin poliitikko Paavo Arhinmäki, on vastuussa nyt nousevista sairastumistilastoista, kahden viikon päästä nousevista sairaalatilastoista ja kuukauden kuluttua nousevista kuolintilastoista. Ihan joka ikinen, riippumatta siitä kuinka söpö ja pörröinen kyseinen lapsiperhe, ikäihminen, julkkis, poliitikko tai huippu-urheilija onkaan.

Minullakin on lapsiperhe. Olen jo aika pitkään halunnut käydä kolmesukupolvisen perheeni kanssa vuosi sitten uudistetussa kylpylä Edenissä Nokialla. Mutta kyllä minä sinun ja kanssaihmistesi takia olen valmis vielä vähän aikaa odottamaan. Ja jatkamaan jo yli puoli vuotta jatkunutta maskien käyttöä töissä. Teillä oli kuitenkin varmaan tosi kivaa siellä EM-kisoissa, joten tietenkin voin joustaa vielä vähän.

Tuntemani muusikko, joka ei ole 15 kuukauteen päässyt esiintymään yleisön edessä, on tämän artikkelin luettuaan myös sanonut mielellään vielä vähän odottavansa töihin pääsyä, koska jalkapallomatka oli teille niin kovin tärkeä.

Jos Suomen kesä menee pilalle, se on kaikkien teidän vikanne.

2021-06-29

IL: Himoksen juhannusfestareilla altistumisvaara kaikkina päivinä - Tays julkaisi tiedot paikoista

Juhannusviikonloppuna järjestetyllä Himos Juhannus -festivaalilla on voinut altistua koronavirukselle, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays).
Olipa yllätys.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi kiihdyttää tahtia

[EU:n rokotukset 29.6.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Tämä rokotuskatsaus on jatkoa puolentoista kuukauden takaiselle katsaukselle.
Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Verrattuna puolentoista kuukauden takaiseen tilanteeseen on kärjen tilanne selvästi tasoittunut, kaukana muita edellä lipuvaa Maltaa lukuun ottamatta. Malta on ottanut lisää etumatkaa, ja sen kokonaisrokotusmäärä on noussut peräti 50 prosenttiyksiköllä.

Unkari, joka aloitti rokotuksensa keväällä väkevästi, on hidastanut rokotustahtiaan. Taulukon luku tosin on yli viikon takaa, ja oikea lienee tällä hetkellä 107 % kieppeillä. Belgiassa kokonaisrokotusmäärä on noussut 45 prosenttiyksiköllä, ja Unkarissa (korjatuilla luvuilla) 29 prosenttiyksiköllä.

Suomi on listalla edelleenkin alemmassa keskikastissa. Kokonaisrokotusmäärämme on noussut kohtuulliset 32 prosenttiyksikköä.

Listan hännillä ovat samat maat kuin viimeksikin, joskin eri järjestyksessä kuin viimeksi: Bulgaria, Romania, Latvia ja Kroatia. Kaikkein viimeisenä olevan, rokotusvastainen Bulgarian kokonaisrokotusmäärä on noussut säälittävät 12 prosenttiyksikköä.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 29.6.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa.

Malta on suvereenisti listan kärjessä, ja sen rokotusprosentti 80.7 % on joka mittapuulla kova. Tilannetta parantaa vielä se, että vaikka käyrä onkin viimeisen viikon aikana loiventunut, se on vieläkin nousussa, eli tämä ei vielä ole lopullinen lukema.

Unkari oli vielä viimeksi suvereeni kakkonen kerran rokotettujen listalla. Mutta nyt kerran rokotettujen määrä on kasvanut vain 7 prosenttiyksiköllä ja Unkarilla on vaara hukkua massaan. Alkavatko maasta loppua vapaaehtoisesti rokotettavat?

Suomi kävi poikkeuksellisen rokotusjärjestyksensä ansiosta välillä jopa kakkosena tällä listalla, mutta rokotustahtiaan kesäkuussa vielä Suomeakin roimemmin kiristänyt Belgia kiri tällä viikolla ohi. Yhtä kaikki, olemme tällä listalla hyvällä sijalla.

Ikävä kyllä Suomen kerran rokotettujen korkea luku ei tule Intian Δ-varianttien leviämistä estämään. Se tulee kuitenkin estämään sairaalatapauksia ja kuolemia, joten on hyödyllistä, että prosenttimme on näinkin korkea, ja että nuoretkin pääsevät heinäkuussa osallisiksi rokotuksista. Esimerkiksi Tampereella avataan kaikkien 16 vuotta täyttäneiden ajanvaraus 2.7., ja tilanne on suunnilleen sama kaikissa suurimmissa kaupungeissa. 12-15 -vuotiaiden rokotusaikojen avaamisesta ei vielä ole tarkempaa tietoja, joten tässä vaiheessa ei ole helppoa arvella, milloin koulut alkaisivat olla suhteellisen turvallisia paikkoja koronan suhteen.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 29.6.2021: Molemmat rokotteet annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy kokonaan rokotettujen suhteellinen määrä EU-maissa.

Kuvasta näkee hyvin, että kun yhdestä laarista ottaa ja toiseen laittaa, jää siihen ensimmäiseen laariin vähemmän tavaraa. Eli Suomi on edelleenkin listan häntäpäässä, joskaan ei enää kaikkein viimeisenä. Bulgaria on jätetty taakse. Yhtä kaikki, emme missään nimessä ole lähellekään valmiita Pietarista tuotavaan, tarttuvampaan ja tappavampaan Intian Δ-varianttiin.

Siitä, miten valmistautumattomia olemme taudin massatuontiin ulkomailta kertoo jo se, että Suomen seitsemän päivän ilmaantuvuus on noussut vain viikon aikana 59 %, eli 10.3:sta 16.2:een.

Listan toisessa päässä ovat edelleenkin Malta ja Unkari. Malta alkaa, rokotteesta riippuen, olla todellisen laumasuojan rajalla, eivätkä rokotukset siellä ole vielä loppuneet. Onko Maltasta tulossa Euroopan, ja samalla koko maailman ensimmäinen maa, jonka laumasuoja riittää myös Intian Δ-varianttia vastaan?

2021-06-28

IS: THL:n ylilääkäri: Pietarista palanneilla jo liki 300 korona­tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve arvioi, että tartuntoja on nyt koko maassa hieman alle 300.

Luvut eivät kuitenkaan ole tarkkoja. Helven mukaan tarkkojen tartuntamäärien selvittäminen on hankalaa, koska tartunnat sijoittuvat useaan eri kuntaan.

Suurin osa tartunnoista on havaittu pääkaupunkiseudulla. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedotti maanantaina, että sen alueella on todettu 202 tartuntaa Venäjältä palanneilta matkustajilta.

[...]

Tarkka tieto siitä, kuinka suuri osa tartunnoista on deltavarianttia, saadaan vasta viikon tai parin päästä. Helven mukaan kuitenkin jo nyt voidaan arvioida osuuden olevan suuri.

IS: Husin alueella jopa tuhat joutunut karanteeniin EM-turistien koronarysäyksen myötä, juhannuksen näytteissä "selkeä muutos"

Pietariin EM-kisoihin matkanneiden turistien tuomista yli 200 tartunnasta yli puolet on alustavan tiedon mukaan todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo, että tarkkoja lukuja selvitetään parhaillaan. Mäkijärvi arvioi, että karanteeniin joutuneita voi olla jopa tuhat.

Positiivisten näytteiden osuus on noussut Husin alueella juhannusta edeltävästä alle yhdestä prosentista yli kahteen prosenttiin.

Yle: Pirkanmaalla todettiin viime viikolla 75 uutta koronavirustartuntaa, joista 30 on jäljitetty jalkapalloturistien tuliaisiksi

Pirkanmaan alueella löydettiin viime viikolla 75 uutta koronavirustartuntaa. Eilen sunnuntaina uusia tapauksia löytyi 19 kappaletta.

Löydetyistä tartunnoista 33 on tullut venäjältä, ja 30:n lähtöpaikaksi on jäljitetty Pietarin jalkapallokilpailu.

- Viime viikon tartunnoista vähän yli puolet on peräisin ulkomailta, ja yleisimmin Venäjältä, TAYSin osastoylilääkäri Jaana Syrjänen kertoo.

Tällä hetkellä Suomessa noin kolmasosa tartunnoista on delta-varianttia eli entistä Intian muunnosta.

Ja kohta kolme kolmasosaa, niin kuin muuallakin on käymässä / käynyt.

Yle: Suomalaiset raivostuivat Huuhkajat-faneille, kannattajayhdistyksen puheenjohtajalle satanut uhkaavia viestejä

Suomen maajoukkueen kannattajayhdistyksen SMJK:n puheenjohtaja Marko Karvinen on tottunut aiemmassa asiakaspalvelutyössään monenlaiseen palautteeseen. Nyt puhelin ja sähköposti ovat kuitenkin täyttyneet poikkeuksellisesta materiaalista, kun kiukkuiset suomalaiset ovat halunneet purkaa raivoaan.

- Ei nyt ihan tappouhkauksia, mutta tuskallisen kuoleman toivotuksia. Se on aika raadollista, ja joskus sitä miettii, että heidänkin kannattaisi miettiä omassa mielessään, minkälaisia viestejä lähettää, Karvinen kertoo.

Kannattaisi todellakin miettiä, mitä "viestejä" lähettää. Nyt "viesti" on se, että se että pääsee katsomaan jalkapalloa kaupunkiin, jossa koronaan kuolee sata ihmistä päivässä on tärkeämpää kuin koko Suomen kesä ja kansanterveys. Siinäpä "viestiä" kerrakseen.
- Itse en ole niin herkkänahkainen, mutta osa hallituksesta on ottanut aika raskaasti nämä syytökset. Tiedämme, että olemme tehneet parhaamme, emmekä olisi pystyneet hoitamaan asioita paremmin. Eihän se hyvältä tunnu.
Olisitte voineet jättää typerät koronamatkanne järjestämättä tai perua ne, kun Pietarin surkea tautitilanne kävi selväksi. Olisitte voinut myös suositella kaikkia muitakin tekemään samoin. Olisi sinne edelleenkin porukkaa mennyt, mutta aivan varmasti vähemmän. Merkittävä osa suomalaisista noudattaa suosituksia, kun ne vain selkeästi perustellen kerrotaan. Toisaalta taas tähän suositusten noudattajien joukkoon ei kuulu yksikään Pietarissa käynyt jalkapallofani, koska sinne matkustamista vastaan on ollut vahva suositus jo ennen EM-kisoja.

Ja hyvä, ettei tunnu hyvältä. Ei tunnu hyvältä täälläkään, kun omaa itsekkyyttänne saatatte kusta kesän kaikilta suomalaisilta. Maan sisäinen tilanne olisi ilman ulkomaiden pahimmissa koronapesäkkeissä pakosta turistoivia minulla-on-oikeus-ihmisiä ollut lähes koko korona-ajan varsin siedettävä. Mutta ei, minä-minä-ihmisten on koko tämän viimeisen vuoden ajan ollut ihan pakko hakea tautia ulkomailta väkisin lisää, ettei se vaan pääse hiipumaan. Tämä on ollut totta vähintään elokuusta 2020 asti.

- Meidänkin kautta kävi lähes tuhat ihmistä reissussa, ja pääsääntöisesti kaikki ovat jääneet kotiin viettämään karanteenia. On aika mielenkiintoista, että yksittäiset ihmiset nostetaan isosti otsikoissa esiin. Miksei kirjoiteta niistä, jotka toimivat ohjeiden mukaan, Karvinen kysyy.
Ne, jotka ovat toimineet ohjeiden mukaan, eivät ole yhtä oleellinen osa ongelmaa kuin ne, jotka huitelevat mistään välittämättä miten sattuu. Ohjeiden mukaan toimijoista on lähes yhtä turha uutisoida kuin minun tämänpäiväisestä työpäivästäni. Paitsi että minun tavallinen työpäiväni maski naamalla on aivan varmasti turvallisempi kuin huolellisimmankaan koronaturistin päivä. Intian-Δ tarttuu "omaehtoisessa karanteenissa" hyvin perheenjäseniin ja luikertelee väkisinkin osassa tapauksissa kodeista ulos, koska tapauksia on niin paljon.

Mutta mitä Karvinen oikein mussuttaa ohjeiden mukaan toimimisesta. Totuus on kuitenkin se, ettei yksikään Pietarin jalkapalloturisti noudattanut ohjeita ja suosituksia. Suositus oli, ja on edelleenkin, ettei Pietariin mennä lainkaan. Siellä kun on koronaa niin valtavan paljon, että pelkästään tänään siellä kuoli tautiin 110 ihmistä. Kuoli. Se on selvästi enemmän, kuin Suomessa on kuollut koko koronahistorian pahimpana viikkona huhtikuussa 2020, ja myös enemmän kuin mitä meillä on tautiin kuollut viimeisen 10 viikon eli 70 päivän aikana aikana, ja Pietarin väkimäärä on kuitenkin Suomen pienempi. Pietarissa on kansalaista kohden satakertainen määrä tappavaa koronaa Suomeen verrattuna. Muttei välttämättä enää kuukauden päästä, kun tautia piti oikein hakemalla hakea Suomeen.

Onneksi Pietarissa kuitenkin käyttäydyttiin Karvisen mukaan asiallisesti:

- Kun suomalaiset halailivat ruotsalaisten, venäläisten ja belgialaisten kanssa, kävi mielessä, että pitäisiköhän vain pitää oma kupla, vaikka ihmisistä tykätäänkin. En kuitenkaan nähnyt tai kuullut mistään ylilyönneistä, ja poliisitkin kertoivat, ettei suomalaisten kanssa ole ollut ongelmia, Karvinen kertoo.
Jos ruotsalaisten, venäläisten ja belgialaisten lääppiminen ei ole ylilyönti, mikähän sitä sitten olisi? Saman ovenkahvan nuoleminen vuoron perään? Tsar-Bomban vetäminen Pietarin torilla? Onko Karvinen lukenut yhtä ainoaa koronauutista helmikuun 2020 jälkeen? Ja miten poliisit tähän liittyvät? Eikö Karvinen muka oikeasti tajua, mistä suomaisten vitutus tulee? Voisikohan se nousta siitä, että muutkin suomalaiset kuin jalkapallofanit haluaisivat pitää edes kohtuullisen kesän, jonka aikana voisi edes kotimaassa tehdä pieniä asioita? Ettei tarvitsisi viettää toinen kesä peräkkäin, jolloin kaikki on kiinni. Voisiko se olla niin?
Hän ymmärtää, jos Pietarista tuotu koronarypäs jättää jälkensä suomalaisten suhtautumiseen jalkapallofaneihin. Hän kuitenkin toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät isomman kuvan.

- Varmaan joillekin olemme se kuolemantuoja, vaikka mitään jatkotartuntoja ei tulisikaan. Pääsääntöisesti ihmiset tajuavat, että yhteiskunnan on avauduttava, emmekä voi jäädä neljän seinän sisälle.

Isompaa kuvaahan tässä juuri yritetään nähdä. Suomen tapahtumakesää 2021.

Väite, että olisi edes mahdollista, ettei jatkotartuntoja tule, on koominen. Intian-Δ löytää kyllä tiensä, ja sitähän Pietarista käytiin hakemassa.

Tämä on yhdestoista peräkkäinen päivä, jolloin Suomen 7 vuorokauden ilmaantuvuus nousee. Suomen 7 vuorokauden ilmaantuvuus on noussut viimeisen viikon aikana puolitoistakertaiseksi, eli 9.66:sta (535 tartuntaa) 14.26:een (790 tartuntaa).

Ja niin hyvään suuntaan kuin kaikki näytti vielä kaksi viikkoa sitten menevän.

2021-06-26

IL: Nyt puhuu Pietarista palannut kisaturisti, joka juhlii juhannusta Himoksen massafestareilla

Kerroimme Peterille voimassa olevat ohjeet. Osoitimme hänelle, että hänen olisi tullut osallistua 72 tunnin sisällä toiseen koronatestiin Suomen puolella ja pysyä karanteenissa kokonaiset kaksi viikkoa.

Peter ei tiennyt ohjeista. Hän luuli, että negatiivinen testi rajalla riittää ja muutaman päivän omaehtoinen karanteeni. Hän sanoo, että tiesi kahden viikon karanteenisuosituksesta, eikä varsinaisesti pidä sitä turhana. Peter kuitenkin tuumii, ettei olisi pystynyt itse karanteeniin, koska ei kestäisi olla niin pitkää aikaa eristyksissä.

- Ne jotka haluavat sen pitää, niin pitää, Peter summaa.

Täällä sitä kuljetaan suositusten mukaisesti maski naamalla kesähelteissä toista rokotetta odotellen. Edes töihin liittyviä ulkomaanmatkoja ei tehdä, vaikka niiden tekemättä jättäminen haittaa aivan varmasti liiketoimintaa pidemmällä tähtäimellä. Mutta onneksi Peter pääsi Pietariin ja Himokselle tuulettumaan, ettei käy elämä liian pitkäksi.

Katsotaan nyt, mitä Himoksen 15'000 hengen koronanherättäjäjuhlista saadaan.

Suhtaudun Suomen koronatilanteeseen oleellisesti pessimistisemmin kuin vain viikko sitten.

2021-06-25

HS: Pietarista tulleet kisa­turistit ruuhkauttivat Helsingin jäljityksen: jo yli sadalla todettu korona­virus, kaikki samassa bussissa olleet karanteeniin

Helsingin kaupungin koronajäljityksessä paiskitaan tällä hetkellä ankarasti töitä, jotta kaikki Pietarin kisaturistien koronavirustartunnat saadaan jäljitetty.

"Jäljityksessä on satojen ihmisten nimitietoja", sanoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.

Altistuneille on annettu karanteenimääräyksiä pitkin juhannusta niin paljon, ettei Lukkarinen pysty oikopäätä sanomaan määrää. Tilanne elää koko ajan.

"Meillä on jo nyt jäljitettävänä runsaat kymmenen bussia, joissa joku on antanut positiivisen koronanäytteen. Samassa bussissa matkustaneet asetetaan karanteeniin", Lukkarinen sanoo.

Helsinkiläisistä kisaturisteista reilu sata on jo antanut positiivisen koronanäytteen.

Samaan aikaan toisaalla: "Pietarissa raportoitiin lauantaina suurin päiväkohtainen määrä koronavirukseen liittyviä kuolemia koko pandemian aikana, 107."

Ja tuonne oli pakko lähteä turistiksi? Ei tullut mieleen, ettei idea välttämättä ole aivan loistava?

Lisäys 210626: Ja seuraavaksi näitä sankareita painelee Himoksen koronanlevitysjuhlille, että saadaan vahinko maksimoitua ja levitettyä Intian varianttia oikein kunnolla ja laajalti Suomeen.

2021-06-24

Yle: Venäjän rajan ylittäneillä on todettu noin 80 koronatartuntaa - nyt yritetään tavoittaa ne 800 kisaturistia, jotka jäivät testaamatta

Venäjän rajan ylittäneiltä EM-kisaturisteilta on löytynyt useita kymmeniä koronatartuntoja.

Vaalimaan koronatestauksesta vastaavan Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen arvioi, että Kymenlaaksossa kahden päivän aikana todetuista 72 tartunnasta 65 on tullut todennäköisesti tulleista Vaalimaan raja-aseman ylittäneiltä kisaturisteilta. Tuoreimmat luvut on saatu kello 10.15.

Lisäksi Nuijamaan kautta rajan ylittäneillä on todettu tiistain ja keskiviikon aikana 14 tartuntaa.

Vaalimaan raja-asema ruuhkautui pahoin tiistai-iltana, kun tuhannet jalkapallon EM-kisoista palanneet turistit saapuivat samaan aikaan rajalle. Bussit ja henkilöautot jonottivat tuntikaupalla pääsyä rajan yli.

Liikenne jumiutui koronatestien vuoksi, sillä paikalla oli vain kaksi koronatestaajaa. Lopulta Kymsote päätti luopua testeistä, ja noin 800 kisaturistia pääsi rajan yli testaamatta.

Hyvää juhannusta vaan kaikille.

HS: Tutkimus: Maskien käyttö sisä­tiloissa hidastaa tehokkaasti korona­viruksen leviämistä

Maskisuosituksen käyttöönotto laskee todettujen tartuntojen määrää ja lisää huomattavasti ihmisten vapaa­ehtoista maskin­käyttöä, kertoo kanadalais­tutkimus.

Havaintoaineistoon perustuva tutkimus selvitti, miten maski­suositus vaikuttaa tartuntojen määrään ja maskien käyttöön.

Tutkimuksen perusteella maski­suositus laski viikkotasolla tartunta­määriä Ontarion provinssissa 22 prosentilla, ja koko maassa 20 prosentilla verrattuna aikaan ennen maski­suositusta.

Tutkimus toteutettiin kahdessa osassa, Kanadan Ontariossa kesällä ja syksyllä 2020, ja koko Kanadassa maaliskuusta 2020 saman vuoden marraskuuhun. Tulokset olivat samansuuntaisia kummassakin havainto­aineistossa.

Kanadalaisen Simon Fraser -tutkimusyliopiston tekemä tutkimus julkaistiin arvostetussa Journal of Health Economics -lehdessä kesäkuussa. Tutkimus on vertaisarvioitu.

Tutkimus koski maskien käyttöä sisätiloissa ja mukaan laskettiin kaikenlaiset arjessa käytetyt maskit.

THL: THL ehdottaa koronarokotusten laajentamista kaikkiin 12-15-vuotiaisiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että kaikkien 12-15-vuotiaiden nuorten koronarokotukset aloitettaisiin Suomessa.

"Rokottamalla voidaan suojata nuoria ja samalla heidän lähipiiriään koronavirustaudilta. Koska rokotukset osaltaan estävät tartuntoja, ne vähentäisivät myös lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rajoitustoimien tarvetta", THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo.

THL: Heinäkuussa maahan saapuvat rokotemäärät ovat aiemmin arvioitua suurempia

Heinäkuussa rokotteita saapuu viikoilla 27 ja 28 arviolta 252 000 annosta. Viime viikolla arvioitu määrä oli yli 10 000 annosta vähemmän, eli noin 240 000 annosta.

"Moderna siirtää rokotteiden toimituksia ja tämän takia heinäkuussa saamme odotettua enemmän rokotteita maahan", THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo.

Loppukesäksi ennustettu rokotepula on siis edelleenkin helpottamaan päin. Hyvä näin, nyt kun Suomen epidemiatilanne on ottanut huolestuttavan käänteen.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 24.6. Δ 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 660k 45.8 -10% 50.6 61.5 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4108
Vantaa 237k 40.5 -6% 43.0 55.7 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4424
Tampere 242k 37.6 +14% 33.1 42.6 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1367
Lahti 120k 35.8 +13% 31.7 65.8 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1977
Espoo 293k 26.3 -10% 29.4 45.7 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3121
Jyväskylä 144k 18.1 -21% 22.9 25.0 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1363
Turku 195k 15.9 -33% 23.6 29.2 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3049
Kuopio 119k 7.6 +200% 2.5 2.5 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 685
Pori 84k 4.8 -33% 7.1 11.9 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 463
Oulu 208k 1.4 -57% 3.4 9.1 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1104

Tapausten määrät olivat vielä muutama päivä sitten suurimmissa kaupungeissa enimmäkseen aika voimakkaassakin laskussa. Sitten tulivat potkupallon EM-kisat, joita kaikkien terveystietoisten tuli ihan välttämättä käydä katsomassa maassa, joka on erityisen tunnettu terveistä korona-asenteistaan ja epidemian hallinnastaan.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 24.6. Δ 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 33.6 -14% 39.2 51.0 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3225
Ei-HUS 13.9 +7% 13.1 19.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1039
HUS-kerroin 2.4 3.0 2.6 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 26.1 +31% 20.0 24.1 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 991

Taulukosta paljastuu, että jo pitkään vallinnut suotuisa taudinkehitys on saatu käännettyä näin kesän mukavimpana aikana.

Koronan ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltiassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 24.6. Δ 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Ruotsi 10M -4 -4 1483 143.2 2481 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10713
Latvia 1.9M 93.6 -33% 139.0 189.3 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7347
Tanska 5.8M 67.3 -48% 130.1 205.0 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5027
Liettua 2.7M 62.3 -45% 112.5 183.0 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10373
Norja 5.5M 44.7 -10% 49.7 69.0 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2379
Viro 1.3M 42.7 -33% 64.1 97.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9860
Suomi 5.5M 20.0 -5% 21.1 29.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1710
Islanti 343k 3.6 -50% 7.4 14.7 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1931

1 Luku on arvio, jolla pyritään kiertämään se, ettei Ruotsin kansanterveysvirasto julkaissut lainkaan tietoja välillä 25.5.-3.6.
3 Luku perustuu perjantaihin 11.6., sillä sen jälkeen maailman tarkin tilastointi-ATK ei ole antanut uusia lukuja.
4 Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK ei antanut uusia lukuja 12.-21.6., joten luotettavaa ilmaantuvuuslukua ei ole olemassa.

Laskua näkyy kaikkialla. Paitsi Ruotsissa, jonka tilanteesta ei juuri nyt saa mitään selkoa.

Ikävä kyllä laskua ei näy myöskään Suomessa. Meillä ilmaantuvuus käväisi jo 20:n alla, mutta alkoi tänään taas nousta. Laskun loppuminen Suomessa ei sikäli ole mikään ihme, sillä tämä on seitsemäs peräkkäinen päivä, jolloin yhden viikon ilmaantuvuus nousee (viikko sitten 7 vuorokauden ilmaantuvuus oli 8.6; nyt jo 11.5). Se on huolestuttavaa aikana, jolloin tapausten määrän pitäisi olla jatkuvassa, nopeahkossa laskussa. Onko Intian varianttia saatu maahan jo tarpeeksi, että se alkaa elää omaa elämäänsä?

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 24.6. Δ 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 192.3 +39% 138.1 94.7 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6727
Espanja 47M 123.0 -6% 130.9 123.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 8016
Ranska 65M 55.5 -41% 93.7 158.0 2032 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8787
Italia 60M 29.6 -30% 42.2 59.9 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7037
Saksa 84M 19.1 -43% 33.6 57.6 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4434
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 61.9 -14% 71.6 88.7 1092 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7052

2 Ranskan kokonaisilmaantuvuutta on korjattu merkittävästi noin 21.5. Ilmaantuvuus on sekundäärisiin lähteisiin perustuva arvio.

Kehitys jatkuu kuten koko kesäkuun: Britanniassa tapausten määrä nousee eksponentiaalisesti, Espanja ei osaa päättää mihin suuntaan lähtisi, ja muu Eurooppa on laskussa.

Valikoitujen maiden rokotustilanteita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 24.6. 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1.
Valikoitujen EU:n ulkopuolisten maiden rokotustilanteita
Arabiemiraatit 147.9% (51.4%) (38.8%) 284.3 287.2 286.9 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 6177
Seychellit 140.0% 71.9% 68.2% 2174.1 2027.9 1761.2 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 14776
San Marino 130.8% 65.7% 65.7% 0.0 0.0 2.9 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 14970
Israel 123.2% 63.6% 59.5% 6.9 2.2 2.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 9010
Bahrain 115.7% 61.5% 54.2% 503.6 905.2 1674.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 15016
Chile 112.2% 63.3% 50.0% 426.3 498.8 529.1 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 7929
Mongolia 110.8% 58.7% 52.1% 964.1 731.1 425.7 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 3082
Britannia 110.0% 63.6% 46.4% 192.3 138.1 96.5 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 6841
Islanti 104.6% 70.4% 46.4% 3.6 7.4 15.0 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 1931
Uruguay 104.1% 62.4% 41.8% 969.7 1289.7 1438.4 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 10336
Qatar 101.0% 56.5% 44.4% 76.0 82.5 95.1 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 7881
Yhdysvallat 95.5% 53.1% 45.0% 53.0 61.3 65.9 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 10348
Malediivit 92.4% 58.4% 34.1% 583.3 950.9 1768.8 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 13180
Valikoitujen EU-maiden rokotustilanteita
Malta 143.0% 80.0% 65.7% 4.2 6.5 12.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 6911
Unkari (95.8%) 56.2% 47.8% 18.5 23.9 37.9 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 8383
Kypros 86.0% 51.1% 34.9% 80.9 64.6 69.3 86.2 755.3 421.4 231.3 148.4 571.5 6086
Saksa 81.4% 51.2% 32.2% 19.1 33.6 58.3 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 4441
Suomen rokotustilanne
Suomi 71.3% 55.8% 15.5% 20.0 21.2 28.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 1710

Malta nousee ensimmäiseksi maaksi, jonka ensimmäisen kierroksen rokotuskattavuus yltää 80 prosenttiin (Arabiemiraatit saattaa olla Maltankin edellä, mutta sen rokotusjakaumaa ei ole julkaistu huhtikuun jälkeen). Toisen kierroksen rokotukset etenevät siellä myös rivakasti, joten pian maa saattaa olla maailman ykkönen silläkin saralla.

Rokotuskattavuus itsellään ei edelleenkään korreloi kovin hyvin koronan ilmaantuvuuden kanssa. Jokaista Israelia, San Marinoa ja Maltaa kohden tuntuu olevan oma Mongolia, Uruguay ja Seychellit. Ja sitten on Britannia, jossa korona näytti jo voitetulta, kunnes Intian variantti tuli ja sotki kaiken.

Kunnollista analyysiä varten pitäisi olla myös tietoa siitä, mitä rokotteita eri maissa on käytetty ja missä suhteissa. On aivan eri asia, onko ihmisiä pistelty Sinovacilla vai Pfizerillä.

2021-06-23

IS: Delta-muunnoksen "plus­versio" leviää vauhdilla - löydetty jo useista maista

Delta plus -variantiksi kutsuttu virusmuunnos löydettiin ensimmäisen kerran 13 henkilöltä, jotka olivat matkustaneet Nepalista Japaniin. Variantin alkuperää ei tiedetä, mutta sitä kutsutaan epävirallisesti Nepalin muunnokseksi.

Delta plussaa on löydetty nyt jo useista maista. Euroopassa ainakin Britanniassa, Portugalissa, Puolassa, Sveitsissä, Venäjällä ja Turkissa, kertoo Guardian.

Delta-variantista on aiemmin tunnettu ainakin kaksi eri muunnosta, jotka tunnetaan termeillä Delta-AY.1 ja Delta AY.2. Delta AY.1 on ilmeisesti yleisimmin levinnyt. Kolmas muunnos on nimeltään K417N. Muunnosta on havaittu myös Etelä-Afrikassa ensimmäisen kerran tavatusta beta-variantista.

[...]

Toistaiseksi koronarokotteiden on todettu tepsivän varsin hyvin alkuperäiseen delta-varianttiin etenkin, jos henkilö on saanut kaksi rokotusta.

Samaan aikaan Suomen yhden viikon ilmaantuvuus on nousussa: viimeisen 7 vuorokauden ilmaantuvuus on 10.3, kun edellisen viikon ilmaantuvuus oli 9.2.

HS: Pietarista palaavien kisa­turistien mukana Suomeen tulee helposti leviävää delta­varianttia, asiantuntijat arvioivat

TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra pitää todennäköisenä, että jalkapallon EM-kisojen takia Pietariin matkanneet kisaturistit tuovat mukanaan helposti leviävää koronaviruksen deltavarianttia eli niin kutsuttua Intian virusmuunnosta.

Koronatilanne Venäjällä on viime aikoina huonontunut, minkä uskotaan johtuvan herkästi tarttuvien virusmuunnosten leviämisestä. Deltavariantin osuus Venäjällä on jo noin 40 prosenttia kaikista tartunnoista.

Tiistaina Vaalimaan raja-asema ruuhkautui Suomeen palaavista kisaturisteista. Asemalla testattiin päivän aikana noin 900 maahantulijaa, mutta noin 800 matkustajaa päästettiin illalla Suomeen siten, että rajalla otettava koronatesti toteutetaan kotikunnassa vähintään 72 tunnin omaehtoisen karanteenin jälkeen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) tiedotti keskiviikkona, että Vaalimaalla otetuista koronanäytteistä on todettu 34 koronavirustartuntaa Husin alueen asukkailla. Näytteet on otettu tiistain ja keskiviikon aikana.

"Tämä on huomattava määrä suhteutettuna aiempien päivien tartuntalukuihin", kertoo apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen Husin tiedotteessa.

[...]

Keskiviikkona Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote tiedotti, että Kymenlaakson näytteenottojärjestelmään on tullut yli 20 todennäköistä EM-kisoihin liittyvää koronatartuntaa maanantain, tiistain ja keskiviikon aikana.

2021-06-22

AL: Kaikki yli 16-vuotiaat pääsevät pian varaamaan rokotusajan Tampereella

Kello 8.50: Tampereella avataan 2. heinäkuuta mennessä porrastetusti ajanvaraus koronarokotukseen kaikille yli 16-vuotiaille. Tampereen kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa. 21-23-vuotiaat pääsevät varaamaan rokotusajan vielä ennen juhannusta. Juhannuksen jälkeisellä viikolla ajanvaraus avautuu ikävuosi kerrallaan 16-20-vuotiaille. Ajanvaraus alkaa seuraavasti:
Vantaalla 16-vuotiaat ovat voineet varata rokotusajan 17.6. lähtien. Helsingissä 16-vuotiaat voivat varata ajan 23.6. ja Espoossa 29.6. alkaen.

Sen jälkeen jäädään odottamaan, koska riskiryhmiin kuulumattomat 12-16 -vuotiaat pääsevät rokotuskierrokselle. Niillä kolmella ja puolella ikäluokalla poistettaisiin korona yläasteilta.

2021-06-21

IS: Työmatkaliikenne Suomeen avautuu EU- ja Schengen-alueelta, myös rokotetut turistit pääsevät maahan

Työmatkaliikenne Suomeen muista EU- ja Schengen-maista sallitaan tästä päivästä alkaen. Päätös koskee kaikkia liikennemuotoja eli myös maa- ja meriliikennettä, kun aiemmin vastaava linjaus oli voimassa lentoliikenteessä.

Etenkin Viro ehti toivoa pitkään, että Suomi keventäisi rajoituksiaan. Viron pääministeri Kaja Kallas muun muassa vetosi Helsingin Sanomien vieraskynä-kirjoituksessaan suoraan pääministeri Sanna Mariniin (sdp), että yli neljä kuukautta erossa olleet virolaisperheet pääsisivät jälleen tapaamaan toisiaan.

Myös vapaa-ajan matkailua koskevat rajanylitysedellytykset muuttuvat. EU- ja Schengen-alueelta saapuva turisti voi päästä maahan, jos hänellä on todistus hyväksytystä koronarokotussarjasta tai sairastetusta koronataudista.

Rokotussarja tulisi olla saatu vähintään kaksi viikkoa aiemmin. Tauti pitää olla sairastettu edellisen puolen vuoden aikana.

IS: Erikoinen piirre delta-variantin leviämisessä hämmästyttää huippu­tutkijoita - "Tämä on mysteeri"

Koronaviruksen delta-variantti, eli niin kutsuttu Intian muunnos, valtaa alaa Euroopassa.

Kesäkuun alussa Britannia kertoi, että muunnoksesta on tullut maan hallitseva koronaviruskanta. Tiistaina Ruotsissa huolestuttiin delta-variantin kasvaneesta osuudesta uusissa koronavirustartunnoissa.

Perjantaina Moskovan pormestari Sergei Sobjan puolestaan kertoi 90 prosenttia kaupungin uusista tautitapauksista olevan delta-varianttia, kun Moskovassa todettiin ennätysmäärä tartuntoja kahtena päivänä peräkkäin.

[...]

Tutkijat pelkäävät, että delta-variantti on levinnyt paljon uskottua laajemmalle, koska Manner-Euroopassa on sekvensoitu näytteitä huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Britanniassa. Siinä missä Britannia on sekvensoinut jopa 500 000 näytettä, ovat vastaavat luvut Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa 4-14 kertaa pienempiä.

Tutkijoita kuitenkin ihmetyttää havainto, jonka mukaan muunnos vaikuttaa leviävän täysin eri laajuudella eri maissa. Tanskassa, missä sekvensointia on tehty ahkerasti, delta-variantin osuus tartunnoista on erittäin matala.

- Tämä on yhä pieni mysteeri, koronaviruksen genomiikka­tutkimusta johtava Jeff Barrett Cambridgen Sanger-instituutista myöntää Financial Timesillle.

[...]

Monet asiantuntijat uskovat, että delta-variantista tulee ennen pitkää hallitseva virusmuoto koko Euroopassa. Heidän mukaansa on tärkeää rokottaa niin paljon ihmisiä kuin mahdollista ja samalla pyrkiä hidastamaan viruksen leviämistä samaan tapaan kuin tähän asti on tehty.

Ranskalainen virologi Bruno Lina sanoo FT:lle, että Britannia ja sen päätökset yhteiskunnan avaamisesta, toimivat tällä hetkellä koko Euroopan koelaboratoriona. Siitä riippuu, joudutaanko rajoitustoimia jälleen kiristämään muualla.

[...]

Suomessakin laajalti käytetyn Pfizerin koronavirus­rokotteen on todettu suojaavan hyvin delta-variantin sairaalahoitoa vaativaa vakavaa tautimuotoa vastaan. Kahden annoksen jälkeen Pfizer antaa 96 prosentin suojan vakavalta tautimuodolta, mikä on suurin piirtein yhtä hyvä kuin kantavirusta tai brittivarianttia (alpha-muunnos) vastaan.

Lieväoireisen infektion suojatehoksi deltavarianttia vastaan on Pfizerin rokotteella saatu kaksi viikkoa toisen annoksen jälkeen 79 prosenttia.

2021-06-20

IL: Laaja koronahuijaus paljastui Ruotsissa: yli 100 000 sai tekaistun tuloksen

Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoo yli 100 000 henkilön joutuneen laajan koronavirustestihuijauksen uhriksi Ruotsissa.

Matkustamiseen tarkoitettuja PRC-testejä tarjonneen yksityisen yrityksen uskotaan antaneen asiakkailleen negatiivisen testituloksen ilman näytteen analysointia.

Yritys pyysi testistä sekä todistuksesta yhteensä 1 500 kruunua, eli noin 147 euroa. Aftonbladet kertoo huijarien tienanneen tekaistuilla testeillä reilusti yli miljoona kruunua, eli lähes sata tuhatta euroa.

Yli satatuhatta kerrottuna 1500 kruunulla tekee kyllä jotain aivan muuta kuin miljoona kruunua. Kaksisataa miljoonaa on lähempänä.

2021-06-19

HS: Tutkimus: Sinovac-koronarokote huomattavasti tehottomampi kuin Biontechin rokote

Lääkeyhtiö Biontechin koronavirusrokote antaa huomattavasti paremman suojan virusta vastaan verrattuna kiinalaisvalmisteiseen Sinovacin rokotteeseen, South China Morning Post -sanomalehti kertoo.

Jotkut Sinovacin rokotteella rokotetut ihmiset saattavat tarvita jopa kolmannen tehosterokotteen, jotta he saavat riittävän suojan koronavirusta vastaan.

Rokotteiden tehoa tutkittiin uutistoimisto Reutersin mukaan Hongkongin yliopiston tutkimuksessa. Valtion tilaamassa tutkimuksessa seurattiin tuhannen jommankumman rokotteen saaneiden ihmisen vasta-ainereaktioita.

Aiemmin tällä viikolla Indonesian viranomaiset varoittivat, että yli 350 terveysalan työntekijää olivat sairastuneet koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Tämä siitä huolimatta, että heidät oli rokotettu Sinovacilla. Kymmenet heistä olivat joutuneet sairaalahoitoon.

Sinovacia on käytetty ainakin Uruguayssä. Tämä selittää, miksi siellä tartuntaluvut eivät taitu, vaikka kansaa on rokotettu laajalti.

2021-06-17

THL: THL suosittelee riskiryhmiin kuuluvien 12-15-vuotiaiden nuorten koronarokotusten aloittamista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee, että sairautensa tai tilansa vuoksi vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvien 12-15-vuotiaiden nuorten koronarokotukset aloitettaisiin Suomessa.

Perusteena on, että tiettyjä sairauksia, kuten vaikeaa sydänsairautta tai jatkuvaa lääkitystä vaativaa astmaa, sairastavien nuorten arvioidaan hyötyvän koronarokotuksesta merkittävästi. Esimerkiksi Euroopan tartuntatautiviraston kootussa tutkimusaineistossa on nähtävissä, että perussairaudet lisäävät tapausten pienestä lukumäärästä huolimatta myös 12-15-vuotiaiden koronavirustartunnan saaneiden sairastavuutta ja kuolleisuutta.

"Suomessa lasten ja nuorten sairaalahoidon tarve on koronan vuoksi ollut toistaiseksi vähäistä, mutta sairaalahoitoa vaativia tautitapauksia on ollut myös meillä", kertoo THL:n ylilääkäri Otto Helve.

"Taustasairaus tai sen hoito voivat heikentää immuunipuolustusta ja lisätä vakavan koronavirustaudin riskiä myös lapsilla ja nuorilla. Myös itse taustasairaus voi vaikeutua koronavirusinfektion vuoksi."

12-15-vuotiaille voitaisiin antaa Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta, sillä se on ainoa koronarokote, jolla on tällä hetkellä myyntilupa 12 vuotta täyttäneiden rokottamiseen. Euroopan komissio hyväksyi 28.5. Biontech-Pfizerin koronarokotteen myyntiluvan laajentamisen koskemaan myös 12-15-vuotiaita.

[...]

Muita kuin riskiryhmiin kuuluvia alle 16-vuotiaita ei toistaiseksi rokoteta Suomessa.

Miksi rokottaa vain riskiryhmäläisiä? THL:n omien tilastojen mukaan nuoret ovat olleet lähes koko ajan yliedustettuja koronatapausten määrässä, joten heidän rokottamisensa auttaisi koko Suomen laumaimmuniteetin saavuttamisessa.

HS: EU:n korona­rokotus­todistus otetaan käyttöön Suomessa ensi viikon tiistaina

EU:n koronarokotus­todistus on saatavilla Omakanta-palvelusta ensi viikon tiistaista lähtien, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö (STM). Tällöin Suomen kansallinen koronarokotus­todistus päivittyy yhteentoimivaksi EU:n vastaavan todistuksen kanssa.

Kansallinen koronarokotus­todistus päivittyy EU:n todistukseen automaattisesti.

Tavoitteena on, että myös muut EU:n koronavirus­todistukset eli todistuksen koronatesti­tuloksesta ja todistuksen sairastetusta koronavirus­taudista saisi Omakannasta 14.7. alkaen.

HS: Työmatkat Suomeen sallitaan kaikilla liikennevälineillä maanantaista lähtien, rokotettujen vapaa-ajanmatkailu helpottuu

Työmatkat EU- ja muista Schengen-maista Suomeen sallitaan ensi viikon maanantaista alkaen kaikilla liikennevälineillä, sisäministeriö kertoi torstaina.

Lisäksi Suomeen saavat tulla EU- ja Schengen-maista myös ne vapaa-ajan matkailijat, joilla on täysi koronarokotussarja tai jotka ovat sairastaneet alle 6 kuukautta sitten koronan.

Päätös tarkoittaa, että esimerkiksi työmatkustaminen Suomen ja Viron ja Suomen ja Ruotsin välillä vapautuu.

Joskushan matkailunkin pitää avautua Suomeen.

Toivottavasti tässä ei nyt vain oltu hieman liian hätäisiä.

HS: 50 koronakuolemaa poistuu tartuntatautirekisteristä uuden tilastointitavan myötä

Tartuntatautirekisterin koronavirukseen liittyvien kuolemien määrittelyä tarkennetaan, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tarkennuksen myötä tilastosta poistuu 50 kuolemantapausta.

Jatkossa, jos lääkäri kuolemansyynselvityksen yhteydessä arvioi potilaan kuolleen johonkin muuhun kuin Covid-19-tautiin, ei hänen kuolemaansa merkata koronakuolemaksi.

"Rajattiin pois kuolemantapaukset, jotka on lääkärin tartuntatauti-ilmoituksella on ilmoitettu kuolleen muusta syystä", kertoo THL:n tilastotutkija Oskari Luomala.

Tämä perusteella Suomen 967:stä koronakuolemasta pitäisi sitten tulla 917.

Viikkokatsaus

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 17.6. Δ 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 660k 50.6 -18% 61.5 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 40813
Vantaa 237k 43.0 -23% 55.7 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 44033
Tampere 242k 33.1 -22% 42.6 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 13443
Lahti 120k 31.7 -52% 65.8 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 19453
Espoo 293k 29.4 -36% 45.7 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 31043
Turku 195k 23.6 -19% 29.2 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 30423
Jyväskylä 144k 22.9 -8% 25.0 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 13543
Pori 84k 7.1 -40% 11.9 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 4613
Oulu 208k 3.4 -63% 9.1 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 11033
Kuopio 119k 2.5 ±0% 2.5 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 6773

3 Kaupungin väkimäärän päivitys 17.6. on saattanut laskea kokonaisilmaantuvuutta viime viikosta. Muutos on huomioitu 14 vuorokauden ilmaantuvuuden laskennassa.

Kehityksen suunta ja vauhti ovat oikeita.

Yhdessäkään kaupungissa ei ole nousua, ja monissa kaupungeissa laskuprosentti on todella reipas. Tampereella alkukesän lasku on muita kaupunkeja hitaampaa, ja niinpä se on noussut listalla poikkeuksellisen korkealle kolmannelle sijalle.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 17.6. Δ 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 39.2 -23% 51.0 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3205
Ei-HUS 13.1 -32% 19.3 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1031
HUS-kerroin 3.0 2.6 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 20.0 -17% 24.1 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 975

Viimeisen kuukauden tarina jatkuu: kaikkialla on laskua, ja tämänkin taulukon värit viettävät vihertävämpiin sävyihin.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 17.6. Δ 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Ruotsi 1484 +4% 143.2 2481 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 106764
Latvia 139.0 -27% 189.3 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7309
Tanska 130.1 -37% 205.0 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 5002
Liettua 112.5 -27% 183.0 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10320
Viro 64.1 -34% 97.4 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9843
Norja 49.7 -28% 69.0 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2356
Suomi 21.1 -27% 29.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1698
Islanti 7.4 -50% 14.7 12.4 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1929

1 Luku on arvio, jolla pyritään kiertämään se, ettei Ruotsin kansanterveysvirasto julkaissut lainkaan tietoja välillä 25.5.-3.6.
4 Luku perustuu perjantaihin 11.6., sillä Ruotsin kansanterveysviraston maailman tarkin tilastointi-ATK on sen jälkeen ollut taas kerran jatkuvasti rikki.

Ruotsi palaa Pohjois- ja Baltian maiden koronaisimmaksi maaksi. Maan todellista tilannetta on tosin mahdotonta tietää, koska sieltä ei ole saatu uusia tartuntalukuja viime viikon perjantain jälkeen.

Kaikissa muissa maissa tartuntojen määrä on jyrkässä, kymmenien prosenttien laskussa. Suomen ilmaantuvuus on laskenut alle 25:n, eli EU:n vihreän maan rajan. Olemme seuraavan tarkistuslaskennan jälkeen virallisesti vähäkoronainen maa.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 17.6. Δ 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Britannia 68M 138.1 +46% 94.7 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6727
Espanja 47M 130.9 +6% 123.0 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 8016
Ranska 65M 93.7 -41% 158.0 2032 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8787
Italia 60M 42.2 -30% 59.9 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7037
Saksa 84M 33.6 -42% 57.6 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4434
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 596M 71.6 -19% 88.7 1092 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1 7052

2 Ranskan kokonaisilmaantuvuutta on korjattu merkittävästi noin 21.5. Ilmaantuvuus on sekundäärisiin lähteisiin perustuva arvio.

Euroopassa yleinen tapausten lasku jatkuu edelleenkin. Suurissa maissa on kuitenkin kaksi poikkeusta: Espanja, jossa tapausten määrä pysyy sitkeästi paikallaan, ja Britannia, joissa intialaisvariantti nostaa ilmaantuvuutta reilut viisi prosenttia päivässä. Britannia on nyt - mahdollisesti Ruotsia lukuun ottamatta - Euroopan koronaisin valtio.

Valikoituja maailman rokotetuimpia maita Yh-
teen-
Maa Rokotteet Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yht. 1. rok. Valmis 17.6. 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Valikoitujen EU:n ulkopuolisten maiden rokotustilanteita
Arabiemiraatit 141.2% (51.4%) (38.8%) 287.2 286.9 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 175.3 183.8 125.5 62.7 39.2 63.9 96.7 76.9 39.5 6037
Seychellit 139.5% 71.9% 67.7% 2027.9 1761.2 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 23.5 6.1 4.1 4.1 18.4 71.4 0.0 0.0 3.1 13777
San Marino 128.6% 64.2% 64.4% 0.0 2.9 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 5.9 44.1 364.7 388.2 14971
Israel 122.8% 63.4% 59.5% 2.2 2.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 154.6 113.7 881.2 277.3 251.9 99.8 12.7 12.2 81.5 9004
Bahrain 112.0% 60.7% 51.3% 905.2 1674.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 122.7 447.9 492.4 285.4 286.5 442.2 327.9 128.4 33.1 14846
Mongolia 108.8% 57.9% 50.9% 731.1 425.7 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 9.6 0.8 0.1 0.2 0.2 0.4 1.6 0.2 0.2 2577
Chile 108.1% 61.4% 47.7% 498.8 529.1 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 101.8 101.5 124.0 129.2 148.2 288.2 418.8 92.4 28.0 7739
Britannia 106.1% 61.6% 44.5% 138.1 96.5 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 458.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6727
Qatar 98.4% 55.6% 42.8% 82.5 95.1 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 97.7 109.7 114.9 112.8 136.5 440.6 867.1 415.6 74.2 7842
Uruguay 96.7% 60.7% 36.0% 1289.7 1438.4 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 55.5 16.8 5.5 3.8 5.5 2.8 2.3 3.1 5.7 9942
Islanti 95.8% 65.7% 40.6% 7.4 15.0 12.0 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1929
Yhdysvallat 93.3% 52.2% 43.6% 61.3 65.9 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 730.1 371.2 181.1 175.2 257.8 178.8 88.6 111.7 126.6 10324
Malediivit 91.3% 58.1% 33.2% 950.9 1768.8 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 126.8 93.5 159.7 354.0 275.6 45.8 108.0 113.3 0.6 12943
Valikoitujen EU-maiden rokotustilanteita
Malta 135.0% 77.4% 60.0% 6.5 12.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 380.3 353.8 112.7 104.3 55.9 1.8 4.1 9.5 50.0 6909
Unkari (95.8%) 55.5% 44.2% 23.9 37.9 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.1 16.8 2.0 0.9 2.9 8.0 10.0 8376
Kypros 82.1% 49.8% 32.3% 64.6 69.3 86.2 755.3 421.4 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 1.4 2.7 6.8 36.2 6036
Saksa 73.3% 48.3% 26.6% 33.6 58.3 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4434
Suomen rokotustilanne
Suomi 64.6% 51.4% 13.2% 21.2 28.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1698

Arabiemiraatit on ensimmäisenä maana päässyt yli 140 prosentin kokonaisrokotusmäärään. Kummallista kyllä rokotuskattavuus ei millään tavalla näy maan koronailmaantuvuuden kehityksessä. Samaa voisi sanoa Seychelleistä, Bahrainista, Chilestä ja Uruguaystä. Britanniassa ja Mongoliassa tapausten määrä on nopeassa, eksponentiaalisessa kasvussa.

Maita, joissa korona käyttäytyy niin kuin sen olettaisikin käyttäytyvän ovat Israel, Malta, San Marino, Unkari, Saksa - ja tietenkin Suomi. Tosin ainakin Suomen lukujen paraneminen johtuu aivan varmasti myös koulujen loppumisesta: kouluikäisten osuus koronan levittämisessä on merkittävä. Pikkuvaltio San Marinossa ei ole ollut yhtä ainoaa koronatapausta kahteen viikkoon, joten sen ilmaantuvuus on pyöreä nolla.

Uutena maana listalla on Islanti, jossa rokotustahti on hurja: rokotusten kokonaismäärä on noussut viikossa lähes 15 prosenttiyksiköllä.

Listalle ei sen sijaan ole otettu Saksan kanssa kahden prosenttiyksikön tarkkuudella molemmin puolin samoissa lukemissa painivia EU-maita Belgiaa, Tanskaa, Espanjaa, Italiaa, Itävaltaa eikä Luxemburgia, ja Liettua on pudotettu pois. Saksa saa edustaa koko tätä ylemmän keskikastin homogeenista joukkoa.

Suomi on edelleenkin ensimmäisten rokotusten suhteen EU:n kolmanneksi rokotetuin maa: tällä viikolla ohitimme rokotuskattavuudessa 50 prosentin maagisen rajapyykin. Samaan aikaan olemme kuitenkin myös Euroopan toiseksi vähiten kokonaan rokotettu maa. Perässämme on vain Bulgaria, jossa kokonaisrokotusmäärä on EU:n ylivoimaisesti surkein: vain 23.1 %. Tämä tosin tullee seuraavan kahden kuukauden kuluessa muuttumaan oleellisesti, kun tehosterokotteiden osuus alkaa kasvaa.

Suomen rokotustahti on viimeisen neljän viikon aikana ollut 5.00 prosenttiyksikön viikkotahdilla. Tämän hetken tietojen mukaan vauhti tulee hidastumaan heinäkuussa, mutta siihen mennessä olemme ehtineet saada maahan jo alustavan rokotekattavuuden. Kunhan toisen rokotekierroksen prosentit alkavat heinäkuussa nousta tehokkaiksi havaituilla Pfizerin ja Modernan rokotteilla, tulee taudilla olemaan vaikeaa ottaa maasta sijaa syksyllä. Ilmaantuvuutemme on vielä hieman yli nelinkertainen siihen verrattuna, mitä itse pidän rajana koronattomalle maalle: 5.

2021-06-16

Katsaus: Koronan suhteellinen esiintyvyys Suomessa ikäluokittain

Alla on THL:n lähdemateriaalista (6. korona: havaittujen tapausten jakauma ryhmittäin) kasattu kuukausittainen katsaus siitä, miten korona on kulkenut Suomessa ikäluokittain.

Koronan suhteellinen ilmaantuvuus Suomessa eri ikäluokissa
Pvm Tapauksia 0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
20-03-31 1384 1.2% 4.1% 14.7% 18.6% 19.9% 21.4% 10.8% 6.4% 3.0%
20-04-30 3620 2.8% 5.9% 17.8% 15.7% 14.8% 18.5% 9.6% 5.0% 10.0%
20-05-31 1855 4.1% 5.9% 20.6% 21.8% 15.6% 16.2% 7.2% 3.6% 5.0%
20-06-30 355 6.8% 8.5% 20.6% 19.7% 17.5% 14.1% 5.1% 4.2% 3.7%
20-07-31 218 11.9% 7.8% 20.6% 23.4% 14.2% 11.0% 6.0% 2.8% 2.3%
20-08-31 654 6.7% 13.9% 22.0% 20.9% 15.3% 11.9% 5.7% 1.5% 2.0%
20-09-30 1916 3.9% 17.2% 28.3% 17.4% 12.3% 10.6% 6.9% 1.7% 1.7%
20-10-31 6111 4.1% 14.4% 31.9% 16.4% 13.2% 11.4% 5.4% 2.3% 0.9%
20-11-30 8799 5.9% 14.5% 20.3% 19.0% 16.1% 12.4% 6.5% 3.1% 2.2%
20-12-31 11195 6.5% 12.3% 20.3% 18.4% 14.7% 13.0% 6.9% 4.4% 3.5%
21-01-31 9131 6.8% 12.9% 23.0% 18.8% 14.5% 11.8% 6.5% 2.9% 2.7%
21-02-28 12780 9.4% 14.1% 21.3% 18.8% 15.6% 11.6% 5.5% 2.3% 1.5%
21-03-31 19434 12.2% 14.8% 20.0% 18.1% 15.2% 10.8% 5.1% 2.4% 1.3%
21-04-30 9356 13.0% 16.5% 18.0% 18.2% 14.7% 10.7% 5.1% 2.2% 1.5%
21-05-31 5680 12.7% 16.2% 16.8% 18.9% 16.0% 10.3% 5.1% 2.7% 1.3%
21-06-16 1538 11.8% 14.6% 21.1% 22.0% 14.1% 9.2% 4.6% 1.8% 0.8%
Suomen ikäluokkien suhteelliset koot 31.12.2020
0-9v 10-19v 20-29v 30-39v 40-49v 50-59v 60-69v 70-79v 80v-
9.9% 11.0% 12.0% 13.0% 12.0% 12.9% 12.8% 10.6% 5.7%

[Suomen rokotustilanne 14.6.2021] Taulukosta, kuten myös oikealla olevasta THL:n rokotuskattavuuskuvaajasta näkee muutamiakin mielenkiintoisuuksia.

Aivan alkuaikoja ja joulun 2020 pyhiä lukuun ottamatta kaikkein vanhimpia ikäluokkia on pystytty varjelemaan hyvin. Yli 70-vuotiaiden sairastumiset ovat lähes alusta saakka ollut olleet paljon harvinaisempia kuin heidän osuutensa väestöstä. Sama koskee myös 60-69 -vuotiaita. Toisen kierroksen rokotusten pitäisi käytännössä poistaa tämä ikäluokka tilastosta heinäkuun loppuun mennessä.

40-59 -vuotiaat ovat yliedustettuja ensimmäisessä aallossa, luultavasti koska ovat parhaassa matkailuiässä. Tilanteen rauhoituttua kesällä 2020 keski-ikäisten osuus sairastapauksista on ollut varsin lähellä heidän suhteellista osuuttaan väestöstä. Tosin nyt, kesäkuussa, on oletettavaa että ikäluokkaan viime kuussa edenneet ensimmäisen kierroksen rokotukset alkaisivat merkittävästi alentaa lukuja.

20-39 -vuotiaiden nuorten aikuisten osuus on ollut jatkuvasti ikäluokkan kokoa suurempaa. Erityinen piikki näkyy 20-29 -vuotiaiden kohdalla syys-lokakuussa 2020. Tässä osansa on mm. Vaasan kuuluisilla opiskelijajuhlilla. On oletettavaa, että nuorten aikuisten suhteellinen osuus tapauksista tulee ampaisemaan kesän aikana taivaaseen, kun vanhemmat ikäluokat alkavat pian olla rokotettuja ja lapset puolestaan kesälomilla kouluista ja päiväkodeista.

Nuorilta loppui koulunkäynti maaliskuussa 2020 ja samalla myös kaikki aktiviteetit, joten heidän suhteellinen osuutensa koronatapauksista oli aluksi alhainen. Tämä muuttui oleellisesti ja pysyvästi, kun elokuussa 2020 palattiin kouluihin. Siitä lähtien heidän osuutensa sairastapauksista on jatkuvasti ollut suurempi kuin heidän suhteellinen osuutensa väestöstä. On oletettavaa, että nuorten suhteellinen osuus tapauksista hieman alenee kesän 2021 aikana nyt, kun koulut ovat jälleen loppuneet, ja kasvaa syksyllä, kun kaikki vanhemmat on jo rokotettu ja koulut taas alkavat. Tosin siihen mennessä koronan pitäisi olla Suomesta jo aika lopussa. Nähtäväksi jää, jääkö koronalle elintilaa rokottamattomien nuorten ja lasten parissa.

Lasten suhteellinen osuus on kasvanut hitaan tasaisesti koronavuoden aikana, ja heidän suhteellinen osuutensa tapauksista on ollut korkealla elokuusta 2020 saakka, jolloin päiväkodit ja koulut jälleen alkoivat toimintansa. Heinäkuussa 2020 näkyy sinänsä oudon näköinen piikki, mutta koska silloin korona oli pohjalukemissaan ja koko piikki muodostuu vain 26 tapauksesta, ei siihen kannata hirveästi kiinnittää huomiota.

Usein kuultu väite, että lapset ja nuoret eivät koronaan helposti sairastu, ei selvästikään pidä paikkaansa - etenkin kun huomioidaan, että varsinkin pienimmät lapset ovat aivan varmasti merkittävästi alidiagnosoituja. Kuka vie alle 5-vuotiaan nenätikkukokeeseen kun nenä menee tukkoon? Ei monikaan. Jos arvellaan, että 0-9 -vuotiaita alidiagnisoidaan 50 % verrattuna muihin ikäryhmiin, on alle 20-vuotiaiden yliedustus keväällä 2021 noin kaksinkertainen ikäluokan kokoon verrattuna.

Yle: 16-24-vuotiaiden koronarokotukset sittenkin käyntiin Helsingissä - Robert Tarkkanen, 23: "Nyt voi vihdoin suunnitella kesää vapaammin"

Helsingin terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mukaan helsinkiläisten 16-24-vuotiaiden koronarokotukset aloitetaan ensi viikolla. Hän huokaisee helpotuksesta, koska rokottaminen uhkasi pysähtyä kokonaan uusien rokotettavien ryhmien osalta heinä-elokuuksi rokotepulan vuoksi.

Lukkarisen mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on saanut kaupungille lisää rokotteita siten, että 16-24-vuotiaiden rokotusten ajanvaraus aukeaa maanantaina.

- Rokotukset saadaan käyntiin juhannusviikolla, Lukkarinen sanoo.

Lukkarinen toivoo, että rokotteita otettaisiin juhannuksesta huolimatta.

[...]

Helsinkiläisten nuorten rokotukset uhkasivat siirtyä rokotepulan vuoksi ensi syksyyn. Johtajalääkäri Timo Lukkarinen mukaan nuoret saadaan mukaan nyt, koska rokotteita saatiin lisää, ja myös rokotekattavuus on jäämässä hieman odotettua alhaisemmaksi.

Lukkarinen korostaa korkean rokotekattavuuden tärkeyttä. Hänen mukaansa rokote pitäisi hakea kesästä ja lomista huolimatta.

- Olisi todella tärkeää saada rokotekattavuus korkeaksi, jotta syksyllä ei nähtäisi takapakkia hienosti parantuneessa koronatilanteessa, Lukkarinen sanoo.

Tämä on huomattava parannus siihen verrattuna, mistä vielä neljä päivää sitten uhkailtiin. Tai on ainakin helsinkiläisille. Kaikkialla ei vielä 16:tta lupailla.

Suomen väkirikkaimpien kuntien ajanvarausikärajat koronarokotukseen
Kaupunki Pop Ikäraja Kommentti
Turku 195k 16 v
Lahti 120k 16 v
Vantaa 236k 18 v
Oulu 208k 20 v Arvio: 16-vuotiaat 5.7. alkavalla viikolla.
Helsinki 660k 25 v 20-vuotiaat 21.6., 16-v 23.6.
Espoo 293k 25 v Arvio: 20-vuotiaat 21.6., 16-v 28.6.
Pori 84k 25 v Arvio: 16-vuotiaat 5.7. alkavalla viikolla.
Tampere 242k 25 v
Kuopio 119k 25 v
Jyväskylä 144k 30 v 27-vuotiaat 17.6., 25-v 21.6., 20-v 22.6.

Ikärajat ovat alentuneet roimasti vain kahden viikon takaisista arvioista. Jos tämä toteutuu, voimme odottaa koronatonta syksyä.

2021-06-15

HS: Pfizerin ja Astra Zenecan rokotteet estänevät tehokkaasti sairaalaan joutumisen deltamuunnoksen takia

Sekä lääkeyhtiö Astra Zenecan että Pfizerin rokotteet toiminevat tehokkaasti koronaviruksen delta- eli Intian muunnosta vastaan jo ensimmäisen annoksen jälkeen, uutistoimisto Reuters kertoo.

Ensimmäinen Astra Zenecan rokoteannos esti Public Health England -viranomaisen alustavien vertaisarvioimattomien tutkimustulosten mukaan sairaalaan joutumisen 71 prosenttisesti. Toinen annos paransi tulosta 92 prosenttiin. Pfizerin rokotteen kohdalla lukemat olivat 94 prosenttia ja 96 prosenttia.

IS: Britti­tutkimus: Nämä ovat nyt yleisimmät korona­oireet - tutkija uskoo muutoksen johtuvan delta-variantista

Päänsärky, kurkkukipu ja vuotava nenä ovat yleisimmät koronaan liitetyt oireet Iso-Britanniassa. Asiasta kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC maanantaina.

Koronaoireita tutkivan hankkeen johtaja, epidemiologian professori Tim Spector, kertoi BBC:lle, että nuoren ihmisen Intiasta löytyneeseen delta-varianttiin sairastuminen voi muistuttaa "enemmän pahaa nuhaa", ja vaikka ei tuntisikaan itseään sairaaksi, voi tartuttaa muita. Tutkimuksessa seurataan sovelluksella, millaisia oireita koronavirustautiin sairastuvat ihmiset saavat.

[...]

Spector kertoo, että klassiset koronan oireet, kuten yskä, kuume ja haju- ja makuaistin menettäminen, ovat nykyään harvinaisempia kuin aiemmin.

[...]

Spectorin mukaan muutos yleisimmässä oireissa liittyy Intian variantin yleistymiseen.

- Kuume on yhä melko yleinen, mutta hajuaistin menettäminen ei enää ole kymmenen yleisimmän oireen joukossa.

2021-06-13

The Guardian: Why are women more prone to long Covid?

n June 2020, as the first reports of long Covid began to filter through the medical community, doctors attempting to grapple with this mysterious malaise began to notice an unusual trend. While acute cases of Covid-19 - particularly those hospitalised with the disease - tended to be mostly male and over 50, long Covid sufferers were, by contrast, both relatively young and overwhelmingly female.

Early reports of long Covid at a Paris hospital between May and July 2020 suggested that the average age was around 40, and women afflicted by the longer-term effects of Covid-19 outnumbered men by four to one.

Naiset saavat jälkitautina pitkäaikaiskoronan neljä kertaa niin todennäköisesti kuin miehet? Tästä ei mielestäni ole paljoa suomalaisessa mediassa kirjoiteltu.
"This pattern has been seen in other post-infectious syndromes," says Dr Melissa Heightman, who runs the UCLH post-Covid care clinic in north London. "Around 66% of our patients have been women. A lot of them were in full-time jobs, have young children, and now more than a quarter of them are completely unable to work because they're so unwell. Economically, it's a bit of a catastrophe."

[...]

But despite this, there have been relatively few attempts to drill down into why this is the case. Instead, because these conditions predominantly affect women, they have more often been dismissed as being psychological in origin. Over the years, both ME/CFS and chronic Lyme disease have been ridiculed by sectors of the medical community as forms of hypochondria.

Artikkelissa pohditaan myös usealta kulmalta, mikä naisten suuremman jälkitautiriskin oikein saa aikaan. Hyvin mielenkiintoista luettavaa.

Herää kyllä taas mieleen helpotus siitä, että Suomessa koronaa on sairastettu verraten vähän. Tämän seurauksena meillä on väistämättä myös vähemmän pitkäaikaiskoronapotilaita.

2021-06-12

Expressen: 200 fall bara i Värmland - därför varnar forskarna

Spridningen av deltavarianten är stor i Sverige, rapporterar TV4 Nyheterna.
I Värmland har 209 personer smittats, enligt ännu opublicerade siffror som kanalen tagit del av.
I själva verket kan det vara ännu fler.
Värmlands smittskyddsläkare Ingemar Hallén skriver i ett mejl till Expressen att 39 fall av mutationen har konstaterats i regionen och ytterligare 183 fall misstänks.
Samma på finska:
Otsikko: 200 tapausta pelkästään Värmlannissa - siksi tutkijat varoittavat.

Ingressi: TV4 Nyheterna raportoi, että deltavariantti on levinnyt laajalti Ruotsissa.
209 ihmistä on saanut tartunnan Värmlannissa kanavan käsiinsä saamien vielä julkaisemattomien lukujen mukaan.
Todellisuudessa tapauksia voi olla vielä enemmän.
Värmlannin tartuntatautilääkäri Ingeman Hallén kirjoittaa sähköpostitse Expressenille että mutaatiota on havaittu alueella 39 kappaletta ja lisäksi 183:aa epäillään.

Näinköhän intialainen variantti tulee vielä ehtimään tekemään tuhoa Euroopassa ennen kuin korona saadaan rokotuskattavuudella jossain vaiheessa syksyä kuriin?

Britanniassahan kehitys on jo pahalla alulla. Maa on rokotettu enimmäkseen AstraZenecalla, jonka suojateho intalaisvarianttia vastaan on ensimmäisen rokotteen jälkeen hanavesimäiset 33 % ja toisenkin jälkeen vain 60 %. Niinpä siellä ilmaantuvuus on kahdessa viikossa yli kaksinkertaistunut 45.6:sta 108.0:aan, ja käyrä nousee koronavirusmaisen eksponentiaalisesti reilut viisi prosenttia päivässä.

2021-06-11

IS: Satojentuhansien 16-25-vuotiaiden nuorten ensimmäinenkin korona­rokoteannos on nyt vaarassa lykkääntyä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ennakkotiedon mukaan Suomeen tulee juhannusviikolla epidemia-ajan suurin rokotetoimituserä Pfizerilta: 400 000 annosta.

[...]

Kesäkuun jälkeen rokotettavaksi jäävät ovat pääosin nuorinta rokotusikäryhmää, 16-25-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia.

[...]

Näiden kesäkuun jälkeen rokottamattomien ensimmäinenkin rokoteannos uhkaa venyä pitkälle loppukesään tai jopa syksyyn.

Syynä on se, että Pfizerin rokotetoimitusmäärät putoavat ennakkotietojen mukaan dramaattisesti heinäkuussa. Pudotus liittyy ilmeisesti siihen, kun vuosikvartaali vaihtuu kesäkuun lopussa Q2:sta Q3:een.

- Pfizerilta on tullut sellainen ennakkotieto, että toimitusmäärät olisivat heinäkuussa samaa tasoa kuin huhti-toukokuussa eli noin 200 000 annosta viikossa, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio sanoi.

[...]

- Jos näin korkea rokotekattavuus jatkuu kuin on ollut nyt 40-60-vuotiaissa, niin jotkut nuoret voivat joutua odottamaan ensimmäistäkin rokoteannosta elokuulle saakka, Kontio vahvistaa.

Kakkosannosten antaminen on tässä kohtaa tärkeämpää, jotta jo kertaalleen rokotettujen rokotesuoja ei ala vanheta.

Pitkään julistettu tavoite siitä, että jokainen rokotuksen haluava suomalainen olisi rokotettu ainakin kertaalleen heinäkuun puoleenväliin mennessä, ei siis valitettavasti toteudu millään.

HS: Chilen Santiago julistautui taas sulkutilaan, vaikka liki 60 prosenttia väestöstä on rokotettu

Chilen pääkaupunki Santiago on julistettu sulkutilaan kasvavien koronatapausten vuoksi, kertoo BBC. Maa raportoi torstaina 7 716 uutta koronatapausta, joista suurin osa todettiin maan rokottamattomalla väestöllä.

Tällä hetkellä noin 58 prosenttia 17,5 miljoonasta chileläisestä on saanut täyden rokoteannoksen ja 75 prosenttia on saanut ainakin yhden rokoteannoksen. Hallitusta on kuitenkin kritisoitu liian aikaisesta rajoitusten löyhentämisestä.

Maan terveysviranomaiset kertovat tehohoitokapasiteetin olevan tiukoilla. Valtakunnallisen sairaanhoitoliiton johtaja Jose Luis Espinoza on sanonut sairaanhoidon olevan romahduksen partaalla, Reutersista kerrotaan.

2021-06-10

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 10.6. Δ 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 65.7 -7% 70.7 145.4 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1941
Helsinki 655k 62.3 -26% 83.8 88.7 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4093
Vantaa 236k 55.6 +1% 55.2 121.1 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4402
Espoo 291k 45.0 -15% 53.2 105.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3116
Tampere 239k 41.6 +2% 40.8 78.7 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1346
Turku 193k 30.3 -23% 39.1 86.3 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3065
Jyväskylä 142k 25.1 +50% 16.7 7.7 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1364
Pori 84k 11.9 +24% 9.6 11.9 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 458
Oulu 206k 8.2 -29% 11.5 49.0 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1113
Kuopio 119k 2.5 -70% 8.3 5.0 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 677

Tällä viikolla kehitys ei ole yhtä suotuisaa kuin viime viikolla, vaikka laskua onkin enemmän kuin nousua.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 10.6. Δ 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 50.8 -15% 59.6 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3191
Ei-HUS 17.9 -28% 24.8 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1025
HUS-kerroin 2.8 2.4 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 23.5 -10% 26.2 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 965

Kaikilla alueilla näkyy laskua, joskin Pirkanmaalla vähemmän kuin muualla.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 10.6. Δ 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Tanska 207.4 -13% 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 4968
Latvia 184.4 -24% 242.3 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7264
Liettua 175.3 -36% 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10320
Ruotsi 146.5 -41%1 2481 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10658
Viro 97.7 -37% 154.3 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9821
Norja 70.2 -32% 104.0 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2338
Suomi 28.0 -21% 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1687
Islanti 14.7 +19%3 12.43 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1927

1 Luku on arvio, jolla pyritään kiertämään se, ettei Ruotsin kansanterveysvirasto julkaissut lainkaan tietoja välillä 25.5.-3.6.
3 Perustuu sekundäärisiin lähteisiin.

Islantia lukuun ottamatta kaikissa maissa näkyy merkittävää laskua, ja Islannissa tapausten määrän vaihtelu menee satunnaisuuden piikkiin.

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 10.6. Δ 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Tanska 5.8M 207.4 -13% 238.3 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 4968
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 159.3 -22%2 2032 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8760
Espanja 47M 123.1 -7% 132.3 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 7974
Britannia 68M 96.5 +55% 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6659
Italia 60M 59.5 -29% 83.8 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 7022
Saksa 84M 58.3 -30% 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4425
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 88.3 -19%2 1092 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1

2 Ranskan kokonaisilmaantuvuutta on korjattu merkittävästi noin 21.5. Ilmaantuvuus on sekundäärisiin lähteisiin perustuva arvio.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat ja niiden ilmaantuvuudet:

Euroopan-laajuinen, huhtikuun alusta jatkunut lasku jatkuu kohtuullisen nopeaa tahtia. Suurista maista poikkeukset kuitenkin muodostavat Espanja, joka ei millään saa tartuntojaan kuriin, ja Britannia jossa intialaisvariantti ottaa kunnolla tulta alleen.

Tanska on nyt Euroopan koronaisin maa, mutta vain siksi, että siellä tapausten määrä laskee hitaammin kuin muissa maissa.

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
Yht. 1. rok. Valmis 10.6. 3.6. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Rokotetuimmat EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 138.8% 71.9% 67.0% 1761.2 1894.9 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 23.5 6.1 4.1 4.1 18.4 71.4 0.0 0.0 3.1
Arabiemiraatit 136.6% (51.4%) (38.8%) 286.9 252.1 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 175.3 183.8 125.5 62.7 39.2 63.9 96.7 76.9 39.5
San Marino 127.3% 63.7% 63.6% 2.9 8.8 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 5.9 44.1 364.7 388.2
Israel 122.6% 63.2% 59.4% 2.0 3.4 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 154.6 113.7 881.2 277.3 251.9 99.8 12.7 12.2 81.5
Bahrain 109.3% 59.6% 49.7% 1674.7 2223.7 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 122.7 447.9 492.4 285.4 286.5 442.2 327.9 128.4 33.1
Mongolia 106.2% 57.5% 48.7% 425.7 297.6 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 9.6 0.8 0.1 0.2 0.2 0.4 1.6 0.2 0.2
Chile 103.7% 59.2% 43.6% 529.1 493.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 101.8 101.5 124.0 129.2 148.2 288.2 418.8 92.4 28.0
Britannia 102.0% 60.0% 42.0% 96.5 62.2 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 458.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1
Qatar 94.7% 54.4% 40.4% 95.1 129.5 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 97.7 109.7 114.9 112.8 136.5 440.6 867.1 415.6 74.2
Yhdysvallat 91.1% 51.5% 42.2% 65.9 83.6 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 730.1 371.2 181.1 175.2 257.8 178.8 88.6 111.7 126.6
Uruguay 90.4% 59.2% 31.2% 1438.4 1501.4 1072.7 825.9 284.0 256.8 240.0 55.5 16.8 5.5 3.8 5.5 2.8 2.3 3.1 5.7
Malediivit 90.3% 57.9% 32.4% 1768.8 3190.4 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 126.8 93.5 159.7 354.0 275.6 45.8 108.0 113.3 0.6
Rokotetuimmat EU-maat
Malta 127.9% 75.0% 55.1% 12.9 14.5 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 380.3 353.8 112.7 104.3 55.9 1.8 4.1 9.5 50.0
Unkari 95.8% 54.5% 41.3% 37.9 55.9 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.1 16.8 2.0 0.9 2.9 8.0 10.0
Kypros 76.9% 47.2% 29.7% 69.3 86.2 755.3 421.4 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 1.4 2.7 6.8 36.2
Saksa 69.1% 46.7% 23.7% 58.3 83.8 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2
Liettua 69.1% 42.0% 27.1% 175.3 272.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6
Suomen rokotustilanne
Suomi 60.1% 48.6% 11.6% 28.0 35.5 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1

Suomi lähentelee ensimmäisen kierroksen rokotteissaan 50 prosentin rajapyykkiä. Sillä tuloksella olemme EU-maista kolmantena, joskin kokonaisrokotuskmäärässä jonkunkin verran niin EU:n mediaanin kuin keskiarvonkin alapuolella.

2021-06-07

HS: Helsinkiläis­nuorten rokotukset uhkaavat venyä syksyyn - Hus pohtii rokotusjakelun muuttamista

[Helsingin rokotustilanne 8.6.2021]
Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoo, että nykyisen arvion mukaan rokotteita olisi tulossa heinä-elokuussa vain tehostamiseen tarvittava määrä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että uusien ikäryhmien rokottamista ei voida aloittaa, jolloin helsinkiläiset 16-24-vuotiaat nuoret saattavat saada ensimmäisen rokoteannoksensa vasta syksyllä

Tilanteen korjaamiseksi rokotteita täytyisi saapua Suomeen heinäkuussa massiivinen määrä lisää. Lukkarisen mukaan 20-24-vuotiaita on Helsingissä yli 40 000 ja 16-19-vuotiaita suunnilleen saman verran.

"Muutama tuhat lisärokotetta ei riitä, kun rokotettavia on yli 60 000", hän toteaa.

30-34-vuotiaiden rokottaminen alkoi Helsingissä tänä maanantaina.

[...]

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) muissa kunnissa rokotteita on jaettu jo jonkin verran nuorille ikäryhmille. Esimerkiksi Lohjalla rokotetaan jo yli 16-vuotiaita.

Erot kuntien välillä johtuvat Lukkarisen mukaan jakelusta. Hän kertoi aiemmin Ylelle, että Helsingin riskiryhmien tarvitsema rokotemäärä olisi arvioitu alakanttiin.


HS: Tampere ja Oulu etenevät korona­rokotuksissa Helsinkiä nopeammin - 16-vuotiaat saamassa ensimmäisen annoksen jo heinäkuussa

[Tampereen rokotustilanne 8.6.2021]
Tampereella ja Oulussa uskotaan, että nuoria ikäluokkia päästään rokottamaan kesän aikana.

Helsingissä 16-25-vuotiaat saattavat joutua odottamaan ensimmäisen koronarokotteen saamista syksyyn saakka.

Syynä on se, että riskiryhmiin kuuluvien osuus väestöstä on arvioitu alakanttiin.

Nykyisellä rokotteiden tulotahdilla uusia ikäryhmiä ei Helsingissä päästäisi rokottamaan vielä heinä-elokuussa, koska rokotteet kuluisivat tehosteannoksiin.

[...]

Tampereen kaupungin vastaanottotoiminnan ylilääkäri Kati Myllymäki arvioi, että nuorten ei tarvitse odottaa ensimmäistä rokotettaan syksyyn saakka.

"Olemme vielä siinä toivossa, että heinäkuun aikana päästään rokottamaan nuorimpia ikäluokkia."

Myllymäki painottaa, että tilanteen eteneminen riippuu rokotteiden saatavuudesta. Tampereella on valmius rokottaa nopeammin, mikäli rokotteita saataisiin enemmän.


[Oulun rokotustilanne 8.6.2021]
Oulussa ajanvaraus avattiin viime viikolla 35 vuotta täyttäneille.

"Tämän hetken arvio on, että heinäkuun loppuun mennessä pääsemme rokottamaan 16-vuotiaita", Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kertoo.

Uutisointi rokotteiden loppumisesta Helsingin alueella on outoa. Heti alkuun artikkelin otsikko: "Tampere ja Oulu etenevät korona­rokotuksissa Helsinkiä nopeammin" on virheellinen.

Kuten alla olevasta taulukosta näkyy, ovat Helsingin rokotukset THL:n mukaan selvästi Tamperetta ja Oulua edellä, vaikkakin kaikki kolme kaupunkia ovat Suomen keskiarvoa jäljessä.

Suomen kaupunkien rokotuskattavuuksia
Kaupunki 1. rokotus 2. rokotus
Helsinki 45.8 % 10.0 %
Tampere 42.8 % 9.2 %
Oulu 41.0 % 7.2 %
Koko Suomi 47.3 % 11.0 %

Lisäksi, kuten oikealla olevista kuvaajista nähdään, ollaan Helsingissä päästy rokottamaan nuorempia ikäluokkia kuin Tampereella ja Oulussa.

Suurin ero on ikäryhmässä 35-39 -vuotiaat, joista Helsingissä on rokotettu ainakin kerran 45.4 %, kun Tampereella luku on 18.3 % ja Oulussa 19.8 %. Myös kokonaan rokotetuissa 75-79 -vuotiaissa on silmiinpistävä ero: Helsingissä kokonaan rokotettujen osuus on 54.7 %, kun Tampereella luku on vain 22.6 % ja Oulussa vielä vähemmän, 21.6 %.

Näiden lukujen valossa en ymmärrä, mitä syytä Helsingillä on kadehtia Tampereen ja Oulun rokotustilannetta.

2021-06-06

HS: Intian variantin arvioidaan olevan 40 prosenttia tarttuvampi kuin brittivariantti

Britannian terveysministeri Edward Argar sanoi sunnuntaina koronaviruksen Intian variantin olevan arvioiden mukaan 40 prosenttia tarttuvampi kuin brittivariantti, joka aiheutti aiemman korona-aallon Britanniassa.

[...]

Intian variantin 40 prosenttia suuremmasta tarttuvuudesta kertoi ministeriölle hallintoa neuvova tutkijoiden ryhmä SAGE. Britanniassa pelätään, että variantin leviäminen uhkaa hallituksen lupausta poistaa rajoitukset kesäkuun 21. päivään mennessä.

2021-06-04

HS: Britannia hyväksyy Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen yli 12-vuotiailla

Britannia hyväksyy Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen käytön yli 12-vuotiailla, kertovat muun muassa uutistoimistot AFP ja Reuters.

[...]

Myös Espanja ilmoitti perjantaina, että se pyrkii tarjoamaan koronarokotteen 12-17-vuotiaille nuorille ennen syyskuuta ja uuden kouluvuoden alkamista.

Useat muut Euroopan maat ovat ilmoittaneet jo rokottavansa tai aikovansa rokottaa nuoria 12-vuotiaista ylöspäin. Muun muassa Italia, Saksa, Puola, Itävalta, Unkari, Sveitsi ja Liettua ovat kertoneet aikeistaan alkaa rokottaa yli 12-vuotiaita.

HS: Lakiesitys uudeksi maahantulomalliksi herättää kritiikkiä - HS käy läpi, mitä Suomi vaatisi maahan tulevilta

Hallituksen lakiesitys uudesta maahantulomallista palasi lausuntokierrokselta toukokuun lopussa.

Sosiaali- ja terveysministeriön laatima esitys on saanut kritiikkiä muun muassa kahden testin vaatimuksesta ja siitä, että se kohtelee kaikista maista saapuvia samalla tavalla riippumatta maan tautitilanteesta.

Esimerkiksi keskiviikkona Helsingin ja Vantaan kaupungit sekä Finnair, Finavia, SAK ja EK järjestivät yhteisen tiedotustilaisuuden, jossa ne arvostelivat esitystä kovin sanoin.

[...]

Esityksessä maahantulo sallittaisiin ilman lisäedellytyksiä kaikilta, jotka ovat saaneet täyden rokotussarjan koronavirusrokotetta tai saaneet suojaa sairastetusta covid-19-taudista.

[...]

Jos taudin on sairastanut, siitä olisi saanut kulua enintään kuusi kuukautta.

Negatiivisella koronavirustestituloksella maahan pääsisi, mutta matkustajia vaadittaisiin käymään toisessa testissä 3-5 päivän kuluessa maahantulosta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ohjeistaa testin odotusajalle jo nytkin omaehtoista karanteenia. Sama ohjeistus todennäköisesti säilyisi.

[...]

Todistusten tarkastamisesta vastaisivat ne kunnat, joissa sijaitsee rajanylityspaikkoja.

"Mikäli kaikkien maahantulijoiden ennakkotodistuksia ei ole mahdollista tarkistaa, voidaan tarkastukset suorittaa pistokokeina", lakiesityksessä todetaan.

Näkyvintä kritiikkiä on toistaiseksi esitetty keskiviikkona järjestetyssä tiedotustilaisuudessa, mutta moni muukin on arvostellut lakiesitystä.

Lausuntokierroksella matkailuala kritisoi esimerkiksi vaatimusta toisesta testistä ja siihen todennäköisesti liittyvää omaehtoista karanteenia. Lisäksi muun muassa lain pitkä voimassaoloaika toukokuuhun 2022 sai arvostelua.

Myös esimerkiksi Lapin kansanedustajat ovat tiedottaneet pitävänsä tärkeänä, että Suomi noudattaa "yleiseurooppalaista linjaa". Heidän huolenaan on, että Lapille elintärkeän matkailualan kilpailukyky heikkenisi suhteessa muihin maihin.

[...]

Oikeusoppineet näkivät lausuntokierroksella lakiesityksessä ongelmia.

Perusongelmana vaikuttaa olevan, että hallitus ei perustele matkustamisen rajoittamista lakiesityksessä tarpeeksi. Näin toteavat lausunnoissaan esimerkiksi oikeuskansleri Tuomas Pöysti ja oikeusministeriö.

Oikeusministeriön mukaan esityksessä ehdotettujen toimenpiteiden oikeasuhtaisuus, välttämättömyys ja tehokkuus sekä toteuttamiskelpoisuus jäävät vielä epäselviksi.

2021-06-03

Pääkaupunkiseudulla rokotetaan jopa 25-vuotiaita

Ikärajat rokotusaikojen varauksille ovat tälläkin viikolla alentuneet monissa kaupungeissamme. Alla olevassa taulukossa on Suomen kymmenen suurimman kaupungin ajanvarausvarausikärajat.

Suomen väkirikkaimpien kuntien ajanvarausikärajat koronarokotukseen
Kaupunki Pop Ikäraja Kommentti
Vantaa 236k 25 v
Lahti 120k 30 v Arvio: 16-29 -vuotiaat 16.6. alkaen.
Helsinki 655k 35 v 30-vuotiaat 7.6.
Arvio: 25-vuotiaat 4.7., 20-v 17.7., 16-v 24.7.
Espoo 291k 35 v Arvio: 30-vuotiaat 14.6., 25-v 28.6., 20-v 12.7., 16-v 19.7.
Turku 193k 30-37 v Toteutuu tämän ja ensi viikon aikana.
Tampere 239k 36 v 33-vuotiaat 10.6.
Arvio: 30-vuotiaat 9.7. mennessä, 16-vuotiaat 30.7. mennessä.
Pori 84k 39 v Arvio: 30-vuotiaat kesäkuussa, 16-vuotiaat heinäkuussa.
Oulu 206k 40 v Arvio: 30-vuotiaat 24.6., 25-v 9.7., 20-v 23.7., 16-v 30.7.
Jyväskylä 142k 40 v 35-vuotiaat 14.6.
Kuopio 119k 40 v

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 3.6. Δ 27.5. 20.5. 13.5. 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 655k 83.8 -8% 90.8 86.9 95.4 88.7 97.3 131.9 184.2 277.0 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4061
Lahti 120k 70.7 -36% 109.7 157.1 172.9 145.4 130.5 168.8 181.2 197.1 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1913
Vantaa 236k 55.2 -42% 95.8 118.9 94.6 121.1 161.3 197.4 234.4 295.7 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4379
Espoo 291k 53.2 -25% 70.8 92.8 100.7 105.8 116.0 139.7 176.5 227.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3094
Tampere 239k 40.8 -4% 42.4 46.6 49.4 78.7 112.1 103.8 78.7 112.5 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1327
Turku 193k 39.1 -23% 50.9 87.9 95.6 86.3 119.2 152.0 181.8 253.7 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3049
Jyväskylä 142k 16.7 +4% 16.0 15.3 8.4 7.7 18.1 29.9 41.8 50.1 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1350
Oulu 206k 11.5 -25% 15.4 20.2 28.8 49.0 49.5 31.3 22.1 19.2 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1110
Pori 84k 9.6 +100% 4.8 6.0 9.6 11.9 15.5 17.9 21.5 27.5 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 454
Kuopio 119k 8.3 -23% 10.8 5.8 5.0 5.0 6.6 19.1 25.7 45.7 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 677

Tapausten nopea lasku jatkuu kaikkialla muualla paitsi pienimmillä ja vähäkoronaisimmilla paikkakunnilla, joissa vaihtelu menee taustakohinan piikkiin.

Helsinki nousee listan kärkeen, koska sen lasku on hitaampaa kuin muiden kaupunkien. Silti se on Suomen kuntatilastossa vasta sijalla 18. Helsingin edellä ovat Kannus (424.5), Taivassalo (239.5), Enonkoski (218.3), Janakkala (152.7), Hyrynsalmi (137.7), Veteli (131.6), Nivala (124.0), Orimattila (119.7), Riihimäki (114.6), Forssa (113.2), Hämeenlinna (113.1), Myrskylä (107.5), Laitila (105.7), Tervola (103.6), Virolahti (97.0), Hausjärvi (85.5) ja Nurmijärvi (84.0).

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 3.6. Δ 27.5. 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 59.6 -29% 73.5 82.1 86.9 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3166
Ei-HUS 24.8 -26% 33.4 38.3 37.5 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1018
HUS-kerroin 2.4 2.2 2.1 2.3 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 26.2 -7% 28.1 29.0 37.0 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 955

Laskua on kautta linjan, joskin tälläkin viikolla Pirkanmaan lasku on aika vaatimatonta.

HUS on Suomen sairaanhoitopiireistä edelleenkin neljänneksi koronaisin. Sen edellä ovat Kanta-Häme (80.1 → 101.2 (1100)), Keski-Pohjanmaa (202.1 → 75.1 (600)) ja Päijät-Häme (111.1 → 60.6 (1500)).

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 3.6. Δ 27.5. 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 272.9 -33% 407.9 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10241
Ruotsi 2481 -37%1 387.9 556.2 667.5 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 106031
Latvia 242.3 -27% 329.9 453.9 455.5 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7170
Tanska 238.3 -2% 244.3 256.7 213.7 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 4871
Viro 154.3 -31% 222.3 299.6 364.1 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9779
Norja 104.0 -0% 104.5 99.4 107.7 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2306
Suomi 35.5 -22% 45.7 51.8 52.7 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1677
Islanti 12.43 +48%3 8.5 15.8 20.5 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1921

1 Ruotsissa väitetään tapahtuneen tietomurron paikallisen kansanterveysviraston tietokoneisiin, joten tavallisestikin nykivä koronatiedotus on vielä normaaliakin huonompaa: välillä 25.5.-3.6. ei uusia tilastotietoja ole saatu lainkaan. Luku on intrapoloitu sekundäärisistä lähteista saatujen tietojen perusteella ja arvioitu 15 päivän jaksolta (to 20.5. - to 3.6.) normaalin 14 päivän sijaan.
3 Perustuu sekundäärisiin lähteisiin.

Suomi on viimeksi ollut näin alhaisissa lukemissa kahdeksen kuukautta sitten, lokakuun 2020 alussa. Myös Liettua ja Viro ovat palaamassa talven katastrofia edeltäneisiin lukuihin. Islannissa tapausten määrä on niin pieni, että ilmaantuvuusluku on pelkkää taustakohinaa.

Ruotsin tilanne on aivan hämärän peitossa. Yli viikon tauko tilastoinnissa on johtanut siihen, että tuskin kukaan tietää, mitä siellä tarkkaan ottaen tapahtuu.

Alla ovat Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 3.6. Δ 27.5. 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 272.9 -33% 407.9 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10241
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 2032 -16%2 2422 323.4 392.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 8693
Espanja 47M 132.3 -5% 139.3 159.7 188.1 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 7885
Saksa 84M 83.8 -32% 122.4 170.7 235.9 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4401
Italia 60M 83.8 -29% 117.0 168.9 225.2 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 6994
Britannia 68M 62.2 +48% 41.9 39.4 44.7 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6589
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 1092 -232% 1412 182.9 227.2 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1

2 Ranskan kokonaisilmaantuvuutta on korjattu merkittävästi noin 21.5. Ilmaantuvuus on sekundäärisiin lähteisiin perustuva arvio.

Euroopan reipas lasku jatkuu. Ilmaantuvuus on nyt vain viidesosa siitä, mitä se pahimmillaan marraskuussa 2020 oli.

Yleisestä laskusuunnasta huolimatta Britannian tilanne on huolestuttava. Siellä jo sinänsä helposti tarttuvaa brittivarianttia vielä selkeästi tarttuvampi intialaisvariantti on jo vallitseva ja päässyt kääntämään kuukausia parantuneen tautitilanteen kehityksen väärään suuntaan. Toivottavasti rokotuskattavuus saadaan riittäväksi ennen kuin uusi variantti saapuu tosissaan sotkemaan koko Euroopan tautitilannetta.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat ja niiden ilmaantuvuudet:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
Yht. 1. rok. Valmis 3.6. 27.5. 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 136.7% 71.6% 65.1% 1894.9 2620.4 3460.2 2771.4 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 23.5 6.1 4.1 4.1 18.4 71.4 0.0 0.0 3.1
Arabiemiraatit 132.1% (51.4%) (38.8%) 252.1 206.3 210.4 246.2 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 175.3 183.8 125.5 62.7 39.2 63.9 96.7 76.9 39.5
San Marino 126.5% 63.6% 62.9% 8.8 17.6 58.8 70.6 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 5.9 44.1 364.7 388.2
Israel 122.3% 63.0% 59.3% 3.4 4.4 5.2 8.2 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 154.6 113.7 881.2 277.3 251.9 99.8 12.7 12.2 81.5
Bahrain 104.3% 57.0% 47.4% 2223.7 1887.6 1383.5 1153.3 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 122.7 447.9 492.4 285.4 286.5 442.2 327.9 128.4 33.1
Chile 98.8% 56.6% 42.3% 493.5 440.3 406.7 398.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 101.8 101.5 124.0 129.2 148.2 288.2 418.8 92.4 28.0
Mongolia 98.7% 56.8% 41.9% 297.6 259.9 277.4 409.5 493.0 132.5 17.8 9.3 7.3 9.6 0.8 0.1 0.2 0.2 0.4 1.6 0.2 0.2
Britannia 96.7% 58.3% 38.4% 62.2 41.9 39.4 44.7 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 458.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1
Qatar 90.3% 51.9% 38.4% 129.5 148.3 183.0 272.0 336.6 286.8 224.9 155.9 90.7 97.7 109.7 114.9 112.8 136.5 440.6 867.1 415.6 74.2
Yhdysvallat 88.8% 50.5% 40.7% 83.6 113.4 141.6 176.4 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 730.1 371.2 181.1 175.2 257.8 178.8 88.6 111.7 126.6
Malediivit 88.4% 57.4% 31.0% 3190.4 3614.0 2947.0 2040.7 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 126.8 93.5 159.7 354.0 275.6 45.8 108.0 113.3 0.6
EU:n rokotetuimmat maat
Malta 119.7% 72.4% 49.5% 14.5 10.6 17.6 49.8 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 380.3 353.8 112.7 104.3 55.9 1.8 4.1 9.5 50.0
Unkari 92.2% 53.9% 38.3% 55.9 92.5 141.0 200.7 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.1 16.8 2.0 0.9 2.9 8.0 10.0
Kypros 71.1% 44.4% 26.7% 86.2 149.2 294.2 480.0 755.3 421.4 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 1.4 2.7 6.8 36.2
Saksa 63.0% 45.1% 19.5% 83.8 122.4 170.7 235.9 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2
Liettua 62.3% 38.7% 23.6% 272.9 407.9 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6
Suomen rokotustilanne
Suomi 54.8% 45.3% 9.5% 35.5 45.7 51.8 52.7 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1

Uusina mukaan taulukkoon pääsevat Yhdysvaltojen ohi menneet Qatar ja Mongolia, joista etenkin jälkimmäisessä on ollut valtavan kiivas tahti viimeisen kuukauden aikana: vielä 3.5. Mongoliassa annettujen koronarokotteiden määrä oli vasta 42.6 % ja vielä sitä kuukautta aiemmin 3.4. määrä oli 9.9 %.

Alkaa näyttää siltä, että juhlinta koronan loppumisessa Britanniassa oli ennenaikaista. Britannian varianttia vielä selvästi herkemmin tarttuva Intian variantti (josta ei tietenkään poliittisesti korrekteista syistä saisi käyttää nimitystä, jonka ihmiset tuntevat ja joka auttaa asioiden hahmottamista) eli Δ on sotkenut tartuntojen kehityskulun. Britanniassa olisi nyt kiire kääntää avattua yhteiskuntaa sittenkin sen verran takaisin kiinni, että rokotukset ehdittäisiin viedä loppuun saakka ennen uuden epidemia-aaltoa nousua. Päätös on aivan varmasti äärettömän epäsuosittu ja poliittisesti hankala. Mutta jos sitä ei tehdä nyt kun tartuntoja on vielä vähän, se on pakko tehdä viimeistään sitten kun tartuntoja on taas paljon. Mihin ei tätä vauhtia mene enää montaakaan viikkoa.

2021-06-02

IS: Pfizerin uusi tuotanto­linja hyväksyttiin - näin se lisää korona­rokotteen tuotantoa: "Merkittävä ja välitön vaikutus"

Euroopan lääkevirasto EMA on hyväksynyt lääkeyhtiö Pfiserin [sic] uuden rokotetuotantolinjan Puursin tehtaalla Belgiassa. EMA toteaa, että tehdas pystyy tuottamaan korkealaatuisia rokotteita ja uuden tuotantolinjan avulla Pfizer pystyy lisäämään tuotantomääriä.

EMAn mukaan tällä on "merkittävä ja välitön vaikutus" BioNTechin ja Pfizerin kehittämän Comirnaty-koronarokotteen toimituksiin EU-alueelle.

Pfizer sanoo lausunnossaan, että EMAn hyväksyntä auttaa yhtiötä "toimittamaan yli 2,5 miljardia rokoteannosta vuonna 2021 ja mahdollisesti vielä enemmän vuonna 2022".

Tuotannon käynnistyessä lokakuussa ennuste tälle vuodelle oli 1,3 miljardia annosta. Sen Pfizer/BioNTech onnistuu nyt jopa tuplaamaan.

[...]

EU teki vastikään sopimuksen yhteensä 1,8 miljardista lisäannoksesta Pfizerin koronarokotetta vuosille 2021-23. Sen on tarkoitus kattaa myös nuorempien ikäluokkien rokotukset ja mahdolliset tehosteannokset uusia virusvariantteja vastaan. Tämä tarkoittaa, että EU:n oma rokotehankinta alkaa olla jo varsin turvattu.

Yle: Heinäkuun koronarokotukset ovat kysymysmerkki - Pfizerin toimitusvaikeudet aiheuttaisivat pahan takapakin alle 30-vuotiaille

Koronavirusrokotukset ovat jatkuneet kohta puoli vuotta. Nyt ensimmäisen annoksen on saanut hieman alle puolet suomalaisista, mutta kesäkuun mittaan luvun pitäisi nousta 70 prosenttiin. Hyvin alkanut rokoteprojekti kuitenkin kohtaa haasteita heinäkuussa, kun tehosteannoksia annetaan koko ajan enemmän, mutta tietoa rokotetoimituksista ei ole.

[...]

- Suurin ongelma on rokotteiden vähyys ja määrän ennakoimaton vaihtelu, mikä vaikeuEdttaa toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua. Olisimme voineet rokottaa koko väestön jo alkukesään mennessä, jos rokotteita olisi ollut enemmän saatavilla, kertoo ylilääkäri Johanna Tuukkanen Jyväskylän kaupungilta.

Sama sävel jatkuu Hämeenlinnassa, Savonlinnassa, Oulussa ja Tampereella.

- Toivoisimme rokotesaatavuuden paranevan. Esimerkiksi nyt torstaina ja perjantaina meillä ei ole rokottaa kuin tehosterokotteita, kertoo Birgit Aikio, koronarokotuksista vastaava hoitotyön päällikkö Tampereen kaupungilta.

Kuopiossa tuleva mietityttää.

- Ainoa uhkakuva, mikä tässä nousee mieleen, on rokotteiden saatavuus: miten rokotemäärille käy heinäkuussa? Siitä on tullut THL:ltä hyvin kaksijakoista kantaa, rokotetoimituksista ei ole vielä varmuutta, miettii ylilääkäri Pauliina Sulku Kuopion kaupungilta.

Sulun mukaan rokotemäärien vähentyminen tässä vaiheessa aiheuttaisi sen, että saatavat rokotteet pitäisi käyttää kakkosannoksiin, jolloin ensimmäisten annosten antaminen hidastuisi.

THL:n koronarokotusten järjestämisestä vastaava johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo, että Pfizer ei ole antanut heinäkuun toimitusmääristä vielä tietoa. Syytä ei ole kerrottu.

- Heinäkuussa on todellinen mahdollisuus siihen, että aika vähän loppujen lopuksi ykkösannoksia annetaan kun kakkosannoksiin menee valtaosa tulevista rokotteista, Kontio kertoo.

2021-06-01

IS: Koronan virus­muunnokset saivat uudet nimet: WHO kertoi kaksi syytä muutokselle - "Mitään maata ei pitäisi leimata"

Maailman terveysjärjestö WHO on julkistanut uuden nimijärjestelmän koronaviruksen muunnoksille. Tästä lähtien WHO käyttää kreikkalaisia aakkosia kuvaamaan eri virusmuunnoksia. WHO:n mukaan syynä uudelleen nimeämisille on yksinkertaisesti asian yksinkertaistaminen. Lisäksi syynä on myös tietty leimaavuus, jota aiempi nimityskäytäntö saattoi aiheuttaa.
Tunnetut nimet vaihtamalla keskustelu aina yksinkertaistuu ja selkeytyy.
BBC:n mukaan aiemmin viime kuussa Intian hallitus kritisoi virusvariantin nimeämistä "Intian variantiksi" - tosin WHO ei koskaan ollut virallisesti nimennyt varianttia näin.

Nyt kyseinen variantti on siis Delta, joka ei leimaa Intiaa ja on myös yksinkertaisempi nimitys kuin B.1.617.2, jolla virusmuunnos myös tunnetaan.

"Delta" ei leimaa Intiaa eikä - aitoon uuskielityyliin - muutenkaan sisällä mitään informaatiota. Se on hajuton ja mauton, sitä ei pysty laittamaan kartalle, eikä se sano mitään.
BBC:n mukaan maanantaina tutkijat kertoivat, että Britanniassa koronan kolmas aalto on alkamassa ja tartuntamäärät jälleen nousussa. Syynä tähän on juuri helposti leviävä Delta (eli Intian variantti), jonka uskotaan leviävän tehokkaammin kuin Alfan (eli Britannian variantin).
Harmi, ettei kielen häivyttäminen vaikuta itse virukseen millään tavalla.

HS: Suomalais­tutkimus: Korona­rokote suojaa myös rokotetun perhettä tartunnalta: "Jälleen yksi vahva argumentti sen puolesta, miksi kannattaa ottaa rokote"

Suomessa käytössä olevat Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan koronavirusrokotteet suojaavat myös rokottamattomia perheenjäseniä, selviää tuoreesta suomalaistutkimuksesta.

Helsinki Graduate School of Economics (GSE) tutki suomalaisten rekisteriaineistojen avulla koronarokotteen saaneiden henkilöiden perheenjäsenten tartuntariskiä.

Kyseessä on vielä toistaiseksi vertaisarvioimaton tutkimus.

[...]

Tutkimuksen mukaan mRNA-koronavirusrokotteiden epäsuora tehokkuus tartuntaa vastaan oli 8,7 prosenttia kaksi viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen ja liki 43 prosenttia 10 viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen.


2021-05 - Toukokuu 2021

2021-05-31

IS: Times: Britannian tiedustelu­palvelut pitävät mahdollisena, että korona­pandemia sai alkunsa kiinalaisesta laboratoriosta

Britannian tiedustelupalvelut pitävät mahdollisena, että koronavirus lähti leviämään Kiinan Wuhanissa sijaitsevasta tutkimuslaboratoriosta, kertoo brittilehti The Times.

Viruksen alkuperästä ei ole missään vaiheessa ollut tarjolla aukotonta tietoa. Tähän asti vallitseva ja laajalti hyväksytty teoria on ollut, että pandemia sai alkunsa lepakosta ihmiseen siirtyneestä viruksesta. Tartunnan on epäilty tapahtuneen wuhanilaisella eläintorilla, ja laboratoriotartunnan mahdollisuutta on pidetty "kaukaisena".

Laboratoriotartunnan mahdollisuutta on väläytelty aika ajoin, mutta teoria on usein torpattu salaliittoteoriana ja hölynpölynä. Yksi syy tähän ovat Washington Postin mukaan Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin puheet, joissa hän liitti väitteisiin mukaan propagandaa jopa bioaseesta sekä kiinalaisvastaista retoriikkaa. Useiden tutkijoiden oli helppo tyrmätä Trumpin populistiset väitteet.

Viime viikkoina keskustelu pandemian todellisesta syttymispisteestä on kuitenkin käynnistynyt uudelleen. Wall Street Journal kertoi 23. maaliskuuta julkaisemassaan artikkelissa, että aiemmin salassa pidetyn Yhdysvaltain tiedusteluraportin mukaan kolme Kiinan Wuhanin virologian instituutin tutkijaa hakeutui sairaalahoitoon marraskuussa 2019. Tutkijoilla oli raportin mukaan samanlaisia oireita kuin koronaviruksen aiheuttamassa taudissa sekä yleisessä kausiflunssassa.

Monet asiantuntijat uskovat, että sars-cov-2-virus alkoi levitä marraskuussa 2019 Wuhanin kaupungissa. Kiinan mukaan ensimmäinen vahvistettu koronatapaus havaittiin joulukuussa 2019.

Helsingin yliopiston tautiekologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo kommentoi asiaa IS:lle viime viikolla. Hän ei ottanut kantaa WSJ:n saamiin tietoihin, mutta nosti sen sijaan esille Science -lehden mielipidejulkaisun, jossa epidemiologian ja mikrobiologian alojen huippunimet vaativat lisätutkimuksia koronapandemian alkuperän määrittämiseksi.

Mielipidekirjoituksessa ilmaistaan, että teoria koronaviruksen lähtemisestä laboratoriosta on mahdollinen.

IS: STM: Ulkona ei tarvitse enää noudattaa turva­välejä - uudet määräykset voimaan tiistaina

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kertoo maanantaina julkaistussa tiedotteessaan, että tartuntatautilain väliaikaisissa pykälissä säädetty lähikontaktin määritelmä koskee jatkossa vain sisätiloja. Uudet määräykset tulevat voimaan tiistaina 1. kesäkuuta.

Lähikontaktilla tarkoitetaan siten oleskelua sisätilassa alle kahden metrin etäisyydellä muista ihmisistä yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia muiden kanssa. Jatkossa sitä tulee välttää ainoastaan sisätiloissa oleskellessa.

Tämä tarkoittaa, että ulkotiloissa turvavälejä ei enää edellytetä, joten muutoksen myötä erilaisten ulkotiloissa järjestettävien tapahtumien ja urheilu- ja liikuntapalvelujen järjestäminen on nykyistä helpompaa. Samalla järjestämistä koskevien velvoitteiden valvominen helpottuu.

2021-05-30

Tampereen tämän hetken koronakoetilanne

Koronakoeaikoja
Paik­ka­kun­ta Yh­tey­den­otto­tapa Tes­ti­paik­ka Yhteys otettu Testi tehty Tulos saatu Testi­aika Tulos Kommentti
2021
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 30.5. 12:40 30.5. 14:45 30.5. 23:55 11 h Neg Noin 10 minuutin jonotus testausasemalla.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 28.5. 2:40 28.5. 7:40 29.5. 2:48 24 h Neg omaolo.fi:stä ei tarvita enää ihmisen antamaa testauslupaa, kuten vielä lokakuussa 2020.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 20.5. 8:00 20.5. 9:50 21.5. 7:35 24 h Neg Autojono oli alle kymmenen minuuttia.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 3.2. 9:50 3.2. 12:50 4.2. 9:45 24 h Neg Yhteydenotto käsitelty välittömästi. Paikalla muutaman minuutin jono.
2020
Mikkeli eVaraus Mikkelin keskussairaala 24.12. 22:56 25.12. 14:08 26.12. 13:21 38 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 17.12. 16:18 17.12. 19:20 18.12. 19:23 27 h Neg omaolo.fi:hin tehty ilmoitus käsitelty alle 20 minuutissa.
Lempäälä Puhelu Kuljun terveyskeskus Tampereen messukeskus drive-in 23.11. 8:00 23.11. 12:40 25.11. 8:00 48 h Pos Messukeskuksen drive in -testiin saa mennä myös polkupyörällä, jos kunto kestää.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 12.11. 10:30 12.11. 13:50 13.11. 20:30 34 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 27.10. 8:03 27.10. 13:10 28.10 17:48 34 h Neg Ilmoitus otettiin käsittelyyn 27.10. klo 9:38 ja lupa valita testiaika saapui klo 12:23.

2021-05-29

IS: Vietnamista löytyi uusi herkästi leviävä korona­virus­muunnos

Vietnamista on löydetty uusi koronavirusvariantti. Brittiläisen ja intialaisen viruksen yhdistelmä leviää erittäin herkästi ilmateitse, vahvistivat Vietnamin terveysviranomaiset lauantaina.

Maan terveysministeri Nguyen Thanh Long ei eritellyt, kuinka paljon tartuntoja uusi virusvariantti on aiheuttanut, mutta sanoi, että virusvariantti tullaan ilmoittamaan heti globaaliin virusvarianttirekisteriin.

2021-05-28

IS: Suomeen saapuu ensi viikolla ennätyksellinen määrä rokote­annoksia - "Erittäin hieno asia"

Suomeen saapuu ensi viikolla peräti 356 000 koronarokoteannosta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kyseessä on huomattavan iso määrä, sillä esimerkiksi tällä viikolla rokoteannoksia tuli maahan kaikkiaan noin 240 000.

- On tietenkin erittäin hieno asia, että saamme ensi viikolla näin suuren määrän rokoteannoksia. Myös tämän jälkeisinä viikkoina toimitukset jatkuvat arviolta yli 280 000 rokoteannoksen viikkotahdilla, eli pystymme pitämään kiinni hyvästä rokotusten etenemisen tahdista, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo tiedotteessa.

Suomen vielä viime kuun alussa tahmeasti sujuneet rokotukset ovat kiihtyneet huomattavasti. Tällä on merkittäviä seurauksia.

356'000 rokotetta ensi viikolla tarkoittaa rokotteen antamista 6.4 %:lle suomalaisista ja 280'000 rokotetta viikossa vastaa siis 5.1 % suomalaisista viikossa. Kun vertaa eilisen viikkoraportin laskelmiin, päästäisiin Suomessa tämän uuden tiedon valossa Britannian eiliselle rokotuskattavuustasolle 8 viikossa, eli heinäkuun puolivälissä. Israelin rokotuskattavuuden eiliselle tasolle on matkaa 14 viikkoa, eli syyskuun alkuun.

Olen luottavainen, että 14 vrk ilmaantuvuus on meillä painunut pysyvästi alle 5:n ennen kuin Britannian raja tulee täyteen, ja lähes täysin varma että tähän tavoitteeseen päästään ennen Israelin kattavuuden täyttymistä - siitäkin huolimatta, että israelilaiset on rokotettu Pfizerillä ja osa suomalaisista tehottomammalla AstraZenecalla.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoi aiemmin IS:lle tällä viikolla, että suojateho ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen on noin 34 prosenttia. Toisen rokoteannoksen jälkeen suojateho on noin 88 prosenttia.
No ei. Nämä luvut ovat Pfizerin rokotteen teho tämän hetken hankalinta, eli intialaista virusmuunnosta vastaan. AstraZenecan teho on huonompi, ja vastaavasti Pfizerin teho muita virusvariantteja vastaan parempi.

Yle: Ruotsi avaa rajansa, Torniossa tilanne pelottaa

Ruotsin hallitus on päättänyt, että Suomesta maahan tulevilta ei enää vaadita negatiivista koronatestiä eli rajaa avataan.

Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg kertoi tänään hallituksen päättäneen, että maahantulon rajoituksia puretaan kesäkuun alusta lähtien. Rajoitukset poistuvat pohjoismaista tulevilta eli Suomen, Norjan, Tanskan ja Islannin kansalaisilta.

[...]

Nyt kun rajan ylitse pääsee helpommin, voi edessä olla isojakin ongelmia. Norrbottenissa tautitilanne on tällä hetkellä Euroopan pahin ja Haaparannallakin koronaan sairastuneiden määrä on kymmenkertainen Tornioon verrattuna.

- Olen huolissani siitä, että tartunnat tulevat meidän puolella jälleen lisääntymään ja joudummeko uudestaan kiristämään rajoituksia, joita ollaan juuri pääsemässä purkamaan, [Tornion johtava lääkäri Jukka] Ronkainen sanoo.

On aika kummallista, että Suomen koronatilanne riippuu siitä, millaisia maahantulorajoituksia Ruotsi tekee. Miten voi olla niin, että vaikka ensimmäisen poikkeustilanteen julistamisesta Suomeen on nyt aikaa yli 14 kuukautta, ei meillä edelleenkään ole mahdollisuutta hallita maahantuloa?

Covid-19: Up to 75% of new UK cases could be Indian variant - Matt Hancock

Up to three quarters of new UK Covid cases could be of the Indian variant, Health Secretary Matt Hancock has said.

Public Health England data shows cases of the variant have risen by 3,535 to 6,959 since last week.

Mr Hancock told a Downing Street briefing that the government had always expected cases to rise as restrictions were eased.

But he said it was "critical" to monitor the link between cases and hospitalisations.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, leviääkö Intian variantti niin paljon edellisiä nopeammin, että se valuttaa tyhjiin Britannien rokotustoimet.

Britanniahan on rokotettu lähinnä AstraZenecalla, jonka teho Intian varianttia vastaan on yhden rokotuksen jälkeen vain 30 %:n luokkaa ja kahdenkin rokotuksen jälkeen vain 60 %.

IL: EMA hyväksyi Pfizerin koronarokotteen yli 12-vuotiaille

Euroopan lääkevirasto EMA ilmoitti perjantaina hyväksyneensä Pfizerin ja Bointechin koronarokotteen käytön 12-15-vuotiaille. Kyseessä on ensimmäinen rokote, jolle on annettu EU:ssa hyväksyntä lapsille. Asiasta kertoo AFP.

EMA:n mukaan rokote sopii lapsille, eikä sivuvaikutusten suhteen ollut mitään "merkittäviä huolenaiheita".

- Kuten odotettua, EMA:n ihmisille tarkoitettujen lääkkeiden komitea hyväksyi tänään Pfizerin ja Biontechin rokotteen käytön 12-15-vuotiaille nuorille, EMA:n rokotestrategian johtaja Marco Cavaleri sanoi.

Cavalerin mukaan rokote suojaa ikäryhmää tehokkaasti.

Aiemmin rokotteella oli hyväksyntä EU:ssa vain 16-vuotiaille ja tätä vanhemmille.

Saksa aikoo aloittaa yli 12-vuotiaiden rokottamisen 7. heinäkuuta.

[...]

Sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa Pfizerin rokotteelle on jo annettu hyväksyntä saman ikäisille lapsille. Pfizer tiedotti maaliskuussa, että rokote oli todettu tehokkaaksi ja turvalliseksi 2 260 nuoren kokeissa.

Yle: Aluehallintovirasto lievensi kokoontumisrajoituksia Pirkanmaalla: yleisömäärällä ei ylärajaa, kunhan kahden metrin turvavälit säilyvät

Yleisötapahtumia voi järjestää aiempaa vapaammin Pirkanmaalla huomisesta lauantaista lähtien. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto lievensi kokoontumisrajoituksia perjantaina antamassaan päätöksessä.

Henkilömäärää yleisötapahtumissa ei Pirkanmaalla rajoiteta, kunhan turvavälit ja muut turvaohjeet otetaan huomioon. Sisällä järjestettävissä tapahtumissa väkeä voi siis olla myös yli 10 henkeä ja ulkona yli 50 henkeä.

- Etäisyydet tulee turvata. Hygienianäkökulma edellyttää turvatekijöiden huomioimista ja siinä yhtenä elementtinä ovat turvavälit, sanoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Marko Pukkinen.

Esimerkiksi jalkapallo-otteluissa eri katsomonosia ei tarvitse erottaa toisistaan.

- Siihen ei ole tarvetta. Turvavälien noudattaminen on ratkaisevassa asemassa, Pukkinen sanoo.

Ohjeiden mukaan riittävä turvaväli on vähintään kaksi metriä.

Säkällä nämä uudet määräykset eivät ehdi enää aiheuttaa merkittäviä epidemiaryppäitä, kun rokotuskattavuus kasvaa nopeaa tahtia ja koulujen loppuminen tulee osaltaan keventämään tartuntakuormaa ensi viikon jälkeen.

2021-05-27

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 27.5. Δ 20.5. 13.5. 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 109.7 -30% 157.1 172.9 145.4 130.5 168.8 181.2 197.1 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1875
Vantaa 236k 95.8 -19% 118.9 94.6 121.1 161.3 197.4 234.4 295.7 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4346
Helsinki 655k 90.8 +4% 86.9 95.4 88.7 97.3 131.9 184.2 277.0 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 4031
Espoo 291k 70.8 -24% 92.8 100.7 105.8 116.0 139.7 176.5 227.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3070
Turku 193k 50.9 -42% 87.9 95.6 86.3 119.2 152.0 181.8 253.7 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3035
Tampere 239k 42.4 -9% 46.6 49.4 78.7 112.1 103.8 78.7 112.5 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1303
Jyväskylä 142k 16.0 +4% 15.3 8.4 7.7 18.1 29.9 41.8 50.1 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1339
Oulu 206k 15.4 -24% 20.2 28.8 49.0 49.5 31.3 22.1 19.2 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1104
Kuopio 119k 10.8 +86% 5.8 5.0 5.0 6.6 19.1 25.7 45.7 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 675
Pori 84k 4.8 -20% 6.0 9.6 11.9 15.5 17.9 21.5 27.5 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 446

Tartunnat ovat laskeneet suurimmassa osassa isoista kaupungeista, osassa merkittävästikin. Merkittävimmän poikkeuksen muodostaa Helsinki, jossa tapausten määrä on hieman noussut.

Lahti on edelleenkin listan kärjessä, mutta tapauten määrä on siellä lopultakin jyrkässä laskussa, eikä se koko Suomen kuntien listalla ole enää kuin sijalla 18. Lahden edellä ovat Kannus (959.4), Eura (287.5), Veteli (263.1), Taivassalo (239.8), Janakkala (238.1), Kokkola (191.5), Raisio (178.5), Riihimäki (166.6), Siuntio (145.5), Lestijärvi (139.3), Orimattila (132.3), Hausjärvi (122.1), Kitee (120.7), Pornainen (118.0), Hämeenlinna (116.0), Lapinjärvi (114.5) ja Kalajoki (112.0).

Listan toisessa päässä Pori on nyt alhaisemmalla tasolla kuin yksikään suurista kaupungeista yli puoleen vuoteen, eli sitten lokakuun 2020.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 27.5. Δ 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 73.5 -10% 82.1 86.9 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3140
Ei-HUS 33.4 -13% 38.3 37.5 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 1007
HUS-kerroin 2.2 2.1 2.3 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 28.1 -3% 29.0 37.0 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 941

Kaikkialla on laskua, joskin Pirkanmaalla vähemmän kuin muualla.

HUS on Suomen sairaanhoitopiireistä neljänneksi koronaisin. Sen edellä ovat Keski-Pohjanmaa (67.4 → 199.5 (600)), Kanta-Häme (53.2 → 114.6 (1100)) ja Päijät-Häme (122.6 → 80.1 (1400)).

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 27.5. Δ 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 407.9 -27% 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10128
Ruotsi 387.9 -30% 556.2 667.5 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10507
Latvia 329.9 -27% 453.9 455.5 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 7064
Tanska 244.3 -5% 256.7 213.7 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 4766
Viro 222.3 -26% 299.6 364.1 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9720
Norja 104.5 +5% 99.4 107.7 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2265
Suomi 45.7 -12% 51.8 52.7 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1658
Islanti 8.5 -46% 15.8 20.5 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1912

Kevättrendi jatkuu ja Norjaa lukuun ottamatta punaiset värit haalistuvat. Useimmissa maissa tartuntojen taso on laskenut peräti kymmeniä prosentteja viikon aikana.

Suomessa lasku on ollut vähäistä, ja kun samaan aikaan Eurooppa laskee nopeaa tahtia, ei Suomi enää olekaan aivan Euroopan vähäkoronaisimmassa kärjessä. Meidän alapuolellamme on nyt monta eurooppalaista maata: Islanti (20.5 → 8.5 (1912)), Malta (49.8 → 10.6 (6900)), Albania (34.3 → 13.9 (4600)), San Marino (70.6 → 17.6 (15000)), Pohjois-Makedonia (134.6 → 35.8 (7400)), Kosovo (143.9 → 36.6 (5900)), Romania (88.6 → 40.1 (5600)), Monaco (102.6 → 41.0 (6400)), Britannia (44.7 → 41.9 (6554)) ja Moldova (75.2 → 43.0 (6300)).

Alla ovat Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 27.5. Δ 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Liettua 2.7M 407.9 -27% 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 10128
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 2421 -25%1 323.4 392.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 85961
Espanja 47M 139.3 -13% 159.7 188.1 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 7821
Saksa 84M 122.4 -28% 170.7 235.9 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4364
Italia 60M 117.0 -31% 168.9 225.2 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 6959
Britannia 68M 41.9 +6% 39.4 44.7 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6554
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 1411 -23%1 182.9 227.2 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1

1 Ranskan kokonaisilmaantuvuutta on korjattu merkittävästi noin 21.5. Ilmaantuvuus on sekundäärisiin lähteisiin perustuva arvio.

Koronan EU:n laajuinen jyrkkä laskutrendi on jatkunut nyt jo kaksi kuukautta. Koko Euroopan ilmaantuvuus on nyt laskenut tasolle, jolla se on viimeksi ollut melkein 8 kuukautta sitten, eli lokakuun 2020 alussa.

Vielä viime kuun alussa "tonnikerhossa" oli kolme maata. Nyt taas, ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun lokakuussa 2020 aloin kirjata viikkokatsaukseen Euroopan koronaisimpia maita, on koronaisimman maan ilmaantuvuus alle 500. Ruotsi on juuri ja juuri pudonnut ykkössijalta. Sen otti haltuunsa Liettua, jossa tapausten määrä laski hieman vähemmän kuin Ruotsissa.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat ja niiden ilmaantuvuudet:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
Yht. 1. rok. Valmis 27.5. 20.5. 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 134.4% 71.3% 63.1% 2620.4 3460.2 2771.4 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 23.5 6.1 4.1 4.1 18.4 71.4 0.0 0.0 3.1
Arabiemiraatit 126.5% (51.4%) (38.8%) 206.3 210.4 246.2 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 175.3 183.8 125.5 62.7 39.2 63.9 96.7 76.9 39.5
San Marino 125.1% 63.4% 61.7% 17.6 58.8 70.6 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 5.9 44.1 364.7 388.2
Israel 122.1% 62.9% 59.2% 4.4 5.2 8.2 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 154.6 113.7 881.2 277.3 251.9 99.8 12.7 12.2 81.5
Bahrain 96.3% 52.4% 43.9% 1887.6 1383.5 1153.3 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 122.7 447.9 492.4 285.4 286.5 442.2 327.9 128.4 33.1
Chile 93.1% 52.2% 40.9% 440.3 406.7 398.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 101.8 101.5 124.0 129.2 148.2 288.2 418.8 92.4 28.0
Britannia 91.3% 56.5% 34.8% 41.9 39.4 44.7 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1
Malediivit 86.8% 57.0% 29.9% 3614.0 2947.0 2040.7 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 126.8 93.5 159.7 354.0 275.6 45.8 108.0 113.3 0.6
Yhdysvallat 86.5% 49.4% 39.4% 113.4 141.6 176.4 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 730.1 371.2 181.1 175.2 257.8 178.8 88.6 111.7 126.6
EU:n rokotetuimmat maat
Malta 113.0% 70.6% 44.4% 10.6 17.6 49.8 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 380.3 353.8 112.7 104.3 55.9 1.8 4.1 9.5 50.0
Unkari 86.8% 52.3% 34.5% 92.5 141.0 200.7 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.1 16.8 2.0 0.9 2.9 8.0 10.0
Kypros 64.0% 43.0% 21.0% 149.2 294.2 480.0 755.3 421.4 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 1.4 2.7 6.8 36.2
Saksa 56.5% 41.5% 15.6% 122.4 170.7 235.9 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2
Liettua 56.1% 35.7% 20.3% 407.9 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6
Suomen rokotustilanne
Suomi 50.7% 42.9% 7.9% 45.7 51.8 52.7 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1

Jos nyt hetkeksi unohdetaan murheenkryynit, eli Seychellit, Malediivit ja Bahrain, on muissa maissa enimmäkseen menossa selkeä taudin hiipuminen. Sitä nyt on vaikea sanoa, kumpi vaikuttaa asiaan enemmän, vuodenaikavaihtelu vai rokotukset, paitsi Israelissa ja Britanniassa, joissa tapausten määrät romahtivat jo ennen kevään alkua.

Koska talvea lähenevässä Chilessä tapausten määrä ei ole laskussa, voi vuodenaikavaihtelun olettaa olevan suurimmassa osassa maita laskun päätekijä.

Todellinen koitos nähdään syksyllä, jolloin selviää, tuleeko vielä uusi korona-aalto vai ei.

Rokotusten yhteismäärä Suomessa on kasvanut viimeisen neljän viikon aikana keskimäärin 4.85 prosenttiyksikön viikkotahtia. Tätä vauhtia meillä menee vielä 15 viikkoa eli syyskuun alkupuolelle saakka ennen kuin rokotuskattavuutemme on Israelin nykytasolla. Britannian nykykattavuuteen matkaa on 9 viikon edestä, eli heinäkuun loppupuolelle. Ellei uusia virusvarianteja tule ja mikäli rokotukset jatkuvat samaa tahtia kuin tähän asti, pidän todennäköisenä että korona on tähän mennessä Suomessa taltutettu (oma määritelmäni epidemian lopulle: 14 vrk:n ilmaantuvuus < 5).

Asian toisin päin kääntäen: olemme nyt rokotusten yhteismäärässä samalla tasolla kuin Israel tammikuun lopussa, jolloin sen ilmaantuvuus oli Portugalin jälkeen vielä koko maailman toiseksi korkein; yli 1000. Britannia oli Suomen nykyisellä rokotustasolla huhtikuun alussa, ja silloin sen ilmaantuvuus oli Suomen nykytasoon verrattuna noin kaksinkertainen; vähän yli 100.

Suomi ei enää ole EU:n viimeinen valtio kokonaan rokotettujen suhteen. Olemme ohittaneet Bulgarian (7.6 %). Seuraavaksi viimeisenä olevaan Kroatiaan (10.3 %) on vielä matkaa.

2021-05-25

HS: Intian virusvariantti on levinnyt Kanta-Hämeessä sairaaloissa suojavarusteista huolimatta - Johtajaylilääkäri: "On syytä olla huolissaan"

Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttajaksi on paljastunut koronaviruksen Intian-variantti.

Varianttia on löytynyt Hämeenlinnasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) virussekvensointiin lähetetyistä näytteistä.

"Intian-variantti on erittäin herkästi leviävä. On syytä olla huolissaan. Tätä ei voi väheksyä, koska aiemmin riittäneet turvatoimet eivät ole nyt yksinkertaisesti riittäneet", sanoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen.

[...]

"Se, että kirurgista maskia on käytetty kaikissa tilanteissa ja infektio-oireita saaneiden potilaiden kohdalla laajaa suojausvarustusta, ei olekaan nyt riittänyt", Laskinen sanoo.

Kirurginen maski suojaa pisaratartunnalta.

Koronaviruksen pääasiallinen tartuntatapa taas on ilmeisesti aerosolitartunta, vaikka tämän myöntäminen on tuntunut kuluneen vuoden aikana olevan kovin vaikeaa asiantuntijoillekin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen tartuntatautiviranomainen CDC taipui vasta tässä kuussa muuttamaan koronaohjeistustaan vastaamaan todellisuutta, vaikka ehti julkaista ja nopeasti perua asiaa koskevan tiedotteen jo syyskuussa 2020.

Pisaratartuntaa vastaan suojautuminen ei juurikaan hidasta aerosoleja.

Intian virusmuunnos aiheutti myös nopeasti edenneen tartuntaketjun Kokkolassa ja sen ympäristökunnissa Keski-Pohjanmaalla. Ketju alkoi vappuna brunssilta, mutta virus levisi laajasti ammattiin opiskelleiden kesärekrytointitapahtumassa toukokuun ensimmäisellä viikolla. Nyt tilanne alkaa rauhoittua.

Yllättävää Kanta-Hämeessä on, että sairaalaepidemiassa koronatartunnan saaneista noin 80 prosenttia on saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksen.

Hoitohenkilökunnasta pääosa on saanut jo kaksi koronarokotusta, mutta silti Kanta-Hämeessä sairaalaepidemian lähtöosaston henkilökunnastakin 11 prosenttia on saanut tartunnan. Tartunnan saaneesta hoitohenkilökunnasta noin puolet on saanut oireita, osa heistä vakavampiakin.

[...]

Tuoreessa Englannin terveydenhuoltoviranomaisten julkaisemassa tutkimuksessa ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen Pfizerin ja Biontechin rokote näytti estävän oireista koronatautia 33 prosentissa tapauksista, jos rokotteen saamisesta oli kulunut kolme viikkoa.

Sama teho oli yhden Astra Zenecan rokoteannoksen jälkeen.

Kaksi rokoteannosta sen sijaan suojasi hyvin myös Intian-variantin aiheuttamalta koronavirustartunnalta.

[...]

Tutkimuksen mukaan kaksi viikkoa toisen Pfizerin ja Biontechin rokoteannoksen jälkeen suojateho Intian-varianttia vastaan oli 88 prosenttia. Astra Zenecan rokotteen toisen annoksen jälkeen suojateho oli 60 prosenttia.

[Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori] Olli Vapalahden mukaan on olemassa alustavaa tutkimustietoa siitä, että Intian virusmuunnos aiheuttaisi aikaisempia kantoja vakavampia oireita, esimerkiksi eläinkokeissa hamstereilla.

Ensimmäinen koronarokotuskierros on siis intialasvarianttia vastaan vain hieman parempaa kuin suolavesi.

Vastaavasti toisen koronarokotekierroksen kattavuus Suomessa on koko EU:n heikoin, vasta 7 %.

Me emme ole alkuunkaan valmiita intialaisvariantin maahantuloon.

Yle: EU lahjoittaa ainakin 100 miljoonaa käsiin jäävää Astra Zenecan rokotetta köyhempiin maihin

EU lahjoittaa vuoden loppuun mennessä vähintään sata miljoonaa koronarokotetta EU:n ulkopuolisiin maihin.

Asiasta päättivät EU-johtajat huippukokouksessaan tiistaina Brysselissä.

EU:lle on jäämässä käsiin suuri määrä murheenkryyniksi muodostuneita Astra Zeneca -yhtiön rokoteannoksia.

EU ilmoitti huhtikuussa ensin lopettavansa Astra Zeneca -rokotteen tilaukset ja seuraavana päivänä tehneensä Pfizerin-Biontechin kanssa peräti 1,8 miljardin annoksen lisätilauksen.

Vaikka Astra Zenecasta odotettiin vielä helmikuussa Euroopan tärkeintä massarokotetta, yhtiö ei ole missään vaiheessa lunastanut lupauksiaan. Kesäkuun loppuun mennessä EU on saamassa yhtiöltä vain noin 100 miljoonaa annosta, kun määrä oli saada 300 miljoonaa. Britannian-toimitukset ovat sujuneet ongelmitta, ja EU käy yhtiötä vastaan oikeutta.

Astra Zenecan suosio on laskenut myös siksi, että esiin tuli pieni määrä rokotteeseen liitettyjä veritulppatapauksia. Sitä annetaan edelleen eri maissa - myös Suomessa yli 65-vuotiaille.

2021-05-24

IS: Yksi EU-maa ilmoittaa saavuttaneensa jo lauma­suojan covid-19-tautia vastaan

Välimeren saarivaltio Malta ilmoittaa, että 70 prosenttia maan aikuisväestöstä on saanut vähintään yhden koronavirusrokotteen. Maan terveysministeri Chris Fearne kertoi maanantaina, että maa on siten saavuttanut ensimmäisenä EU-maana niin sanotun laumasuojan covid-19-tautia vastaan.

[...]

- Rokotuksia annetaan joka viides sekunti. 42 prosenttia aikuisväestöstä on saanut jo kaksi rokotetta, [Maltan terveysministeri Chris] Fearne kertoi tiedotustilaisuudessa.

Maltan ilmaantuvuus oli 4.3. 719.2, 1.4. 398.4, 6.5. 78.7, ja tänään 24.5. 12.9. Vaikuttaa vahvasti laumasuojalta.

Lohjan kaupunki: Koronarokotukset Lohjalla

16-29-vuotiaat (syntymävuodet 1992 - 2005) PfizerBioNTechin rokote, ajanvaraus käynnistyy 26.5.2021. Aikaa varattaessa tulee olla täyttänyt 16 vuotta.
Lohja taitaa olla ensimmäinen paikkakunta Suomessa, joka avaa koronarokotusaikojen varaukset kaikille. Rokotteita siellä on aika hyvin saatavilla, kun ensimmäisen kierroksen rokotuskattavuus on jo 52.6 %, mikä on melkein puolitoistakertainen määrä esimerkiksi Tampereen 36.9 %:iin verrattuna.

Lohjan hyvinvointijohtajan mukaan kaupungin korkea rokotusprosentti johtuu siitä, että se on täynnä vanhuksia, riskiryhmäläisiä ja sote-henkilöstöä. Tampereella ilmeisesti asuu selvästi nuorempaa ja terveempää väkeä.

2021-05-23

BBC: Covid: Pfizer and AstraZeneca jabs effective against Indian variant - study

The Pfizer and AstraZeneca coronavirus vaccines are highly effective against the variant identified in India after two doses, a study has found.

Two jabs of either vaccine give a similar level of protection against symptomatic disease from the Indian variant as they do for the Kent one.

However, both vaccines were only 33% effective against the Indian variant three weeks after the first dose.

This compared with 50% effectiveness against the Kent variant.

[...]

The Pfizer vaccine was found to be 88% effective at stopping symptomatic disease from the Indian variant two weeks after the second dose, compared with 93% effectiveness against the Kent variant.

The AstraZeneca jab was 60% effective against the Indian variant, compared with 66% against the Kent variant.

Dr Jenny Harries told the BBC's Andrew Marr Show the study was "very good news".

[...]

"The straightforward message is 'get your second dose'," she added.

On rohkaisevaa, että Pfizer puree kahden rokotuskierroksen jälkeen virusvarientteihinkin noin 90 prosentin teholla. AstraZenecakin pääsee kohtuullisiin lukemiin, vaikka jää kauas Pfizerista. Vähemmän rohkaisevaa on se, että kumpikin rokote on yhden piikin jälkeen vain hieman suolavettä parempaa intialaista varianttia vastaan.

Luvuista näkee, että virusvarianttien pysäyttämiseksi olisi tärkeää saada mahdollisimman pian myös toinen rokotuskierros liikkeelle.

Suomi on tällä hetkellä EU:n vähiten rokotettu maa, jos katsotaan kokonaan rokotettujen osaa kansasta.

2021-05-22

HS: Intian hallinto haluaa estää Intian virusmuunnoksesta puhumisen sosiaalisessa mediassa

Intian hallinto kehottaa sosiaalisen median yrityksiä poistamaan Intian koronavirusmuunnokseen viittaavan sisällön, kertoo uutistoimisto AFP.

Maan teknologiaministeriö teki määräyksen asiasta perjantaina. Ministeriön mukaan väite siitä, että Intian virusmuunnos leviäisi ympäri maailmaa, on virheellinen, kertoo AFP. Määräystä perusteltiin koronavirukseen liittyvien valeuutisten ja misinformaation leviämisen estämisellä.

[...]

Intian koronatilanne lähti heikentymään voimakkaasti maaliskuun lopulla. Tartunta-aallon myötä maassa on ollut pulaa niin lääkinnällisestä hapesta kuin krematorioista, joka on synnyttänyt runsaasti kritiikkiä maan hallintoa kohtaan. Viime kuussa hallinto kehotti Twitteriä ja Facebookia poistamaan sisältöä, jossa pääministeri Narendra Modin epidemiatoimia kritisoitiin.

Tällähän se ongelma poistuu.

2021-05-21

Tampereen tämän hetken koronakoetilanne

Koronakoeaikoja
Paikka­kunta Yhtey­den­otto­tapa Testi­paikka Yhteys otettu Testi tehty Tulos saatu Testi­aika Tulos Kommentti
2021
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 20.5. 8:00 20.5. 9:50 21.5. 7:35 24 h Neg Autojono oli alle kymmenen minuuttia.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 3.2. 9:50 3.2. 12:50 4.2. 9:45 24 h Neg Yhteydenotto käsitelty välittömästi. Paikalla muutaman minuutin jono.
2020
Mikkeli eVaraus Mikkelin keskussairaala 24.12. 22:56 25.12. 14:08 26.12. 13:21 38 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 17.12. 16:18 17.12. 19:20 18.12. 19:23 27 h Neg omaolo.fi:hin tehty ilmoitus käsitelty alle 20 minuutissa.
Lempäälä Puhelu Kuljun terveyskeskus Tampereen messukeskus drive-in 23.11. 8:00 23.11. 12:40 25.11. 8:00 48 h Pos Messukeskuksen drive in -testiin saa mennä myös polkupyörällä, jos kunto kestää.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 12.11. 10:30 12.11. 13:50 13.11. 20:30 34 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 27.10. 8:03 27.10. 13:10 28.10 17:48 34 h Neg Ilmoitus otettiin käsittelyyn 27.10. klo 9:38 ja lupa valita testiaika saapui klo 12:23.

2021-05-20

HS: EU-parlamentti ja jäsen­maat sopuun korona­passista, joka vapauttaa matkustelua

Euroopan parlamentti ja EU-jäsenmaita edustava neuvosto ovat päässeet sopimukseen koronapassista, joka voi auttaa Eurooppaa avaamaan matkailuaan tulevana kesänä.

[...]

Alustavaksi kutsutun sopimuksen mukaan kaikkien 27 EU-maan kansalaiset saavat digitaalisen terveyspassin, joista ilmenee heidän saamansa koronarokotteet, koronatestien tulokset tai se, jos henkilö on sairastanut koronan, uutistoimisto AFP kertoo.

Puheenjohtajamaan Portugalin EU-tiedottaja Ana Ascenção e Silva sanoi twitterissä, että koronapassi olisi käytössä "parahiksi kesälomaani varten 1. heinäkuuta".

IS: Aurinkomatkat hylkäsi ministeriön matkustus­suositukset - "Emme me niitä voi enää noudattaa"

Aurinkomatkat ilmoitti keskiviikkona, että se aloittaa Kreetan, Rodoksen ja Madeiran matkat omilla terveysturvallisilla järjestelyillä heinäkuun alkupuolelta, mutta peruu toisaalta jo varatut lomamatkapaketit muihin kohteisiin heinä-elokuulta.

- Isoin uutinen on, että aloitamme heinäkuussa matkat 14 kuukauden tauon jälkeen huolimatta matkustusrajoituksista, Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa sanoo.

Hallitus käsittelee sisärajavalvonnan tilannetta torstaina. Kousan käsityksen mukaan pöydällä ei ole edelleenkään esitystä matkustusrajoitusten helpottamisesta.

- Olemme olleet keskusteluissa ulkoministeriön ja THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kanssa, ja tuoneet esille että tarvitaan strategiamuutos rajojen sulusta riskien minimoimiseen. Sellaista ei ole näköpiirissä.

Lentoyhtiö Finnairin omistama Aurinkomatkat on irtaantumassa ulkoministeriön matkustussuosituksista ja valmistelee matkakohteiden avaamista oman terveysturvallisen matkustusmallinsa mukaisesti.

- Se on vain suositus, joka vaikuttaa kuluttajan peruutusoikeuteen.

- Me alamme noudattaa suosituksia sitten, kun hallituksella on taas aikaa niitä päivitellä. Jos ne ovat olleet 14 kuukautta päivittämättä ja kaikki keskustelumme indikoivat, ettei hallitus aio niitä muuttaa, emme me niitä voi enää noudattaa.

Toivottavasti rokotuskattavuus - ja ennen kaikkea toisen kierroksen rokotuskattavuus - alkaa heinäkuussa olla sillä tasolla, ettei tämä tuota katastrofia.
Asiakas joka haluaa noudattaa ulkoministeriön suositusta ja perua matkansa sen pohjalta, saa rahansa takaisin. Jatkossa Aurinkomatkat aikoo Kousan mukaan keskittyä palvelemaan niitä asiakkaita, jotka haluavat pakettimatkalle sanoivatpa suositukset mitä tahansa.
Tämä ei kuulosta hyvältä. Välinpitämättömimmät lähtevät matkailemaan, ja tekevät sitten mitä tekevät.

HS: Järjestöt: Ainakin yhdeksän koronarokotteiden kehittäjää on noussut miljardööriksi, omaisuuspotilla voisi rokottaa kaikki köyhien maiden asukkaat

Ainakin yhdeksän ihmisen omaisuus on noussut miljardiluokkaan koronavirusrokotteiden kehittämisen ansiosta, People's Vaccine Alliance -liitto on laskenut.

[...]

Uusien miljardöörien listan kärjessä ovat Modernan toimitusjohtaja Stéphane Bancel, Biontechin toimitusjohtaja Ugur Sahin ja kiinalaisen koronarokotekehittäjän Cansino Biologicsin kolme perustajajäsentä.

Yhdeksän uuden miljardöörin yhteenlasketun omaisuuden arvo on järjestöjen mukaan nykyisillä osakekursseilla 19,3 miljardia dollaria eli noin 15,8 miljardia euroa. Luvut perustuvat Forbesin maailman rikkaimpien ihmisten listaan.

"Nämä miljardöörit tuovat kasvot monien lääkeyhtiöiden valtaville voitoille, joita ne tekevät koronarokotteiden monopolilla", Oxfamin terveyspolitiikasta vastaava päällikkö Anna Marriott sanoo.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 20.5 Δ 13.5. 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 157.1 -9% 172.9 145.4 130.5 168.8 181.2 197.1 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1841
Vantaa 236k 118.9 +26% 94.6 121.1 161.3 197.4 234.4 295.7 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4323
Espoo 291k 92.8 -8% 100.7 105.8 116.0 139.7 176.5 227.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 3040
Turku 193k 87.9 -8% 95.6 86.3 119.2 152.0 181.8 253.7 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 3009
Helsinki 655k 86.9 -9% 95.4 88.7 97.3 131.9 184.2 277.0 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3977
Tampere 239k 46.6 -6% 49.4 78.7 112.1 103.8 78.7 112.5 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1285
Oulu 206k 20.2 -30% 28.8 49.0 49.5 31.3 22.1 19.2 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1098
Jyväskylä 142k 15.3 +82% 8.4 7.7 18.1 29.9 41.8 50.1 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1333
Pori 84k 6.0 -37% 9.6 11.9 15.5 17.9 21.5 27.5 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 444
Kuopio 119k 5.8 +16% 5.0 5.0 6.6 19.1 25.7 45.7 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 669

Viisi koronaisinta kuntaa säilyvät edelleenkin koronaisimpina kuntina, ja vaikka muut niistä laskevat, loppuu Vantaan kaksi kuukautta jatkunut positiivinen kehitys. Viidessä vähiten koronaisimmassa kunnassa näkyy lähinnä pienten lukujen aiheuttamaa satunnaisvaihtelua.

Lahti ei tunnu saavan epidemiaansa kuriin, vaan on pysynyt tämän listan kärjessä koko toukokuun ajan. Silti Lahti on koko Suomen koronaisimpien kuntien listalla vasta sijalla 11. Sen edellä ovat Kannus (591.0), Eura (305.0), Veteli (263.0), Taivassalo (240.2), Kokkola (233.1), Janakkala (231.9), Raisio (227.2), Pornainen (216.2), Salo (197.5) ja Lapinjärvi (190.8).

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 20.5 Δ 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 2.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
HUS 82.1 -6% 86.9 89.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 5.2 4.1 12.5 60.2 73.3 3105
Ei-HUS 38.3 +2% 37.5 38.7 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 1.4 0.8 1.3 5.5 16.8 993
HUS-kerroin 2.1 2.3 2.3 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 3.7 5.1 9.6 10.9 4.4 3.1
Pirkanmaa 29.0 -22% 37.0 53.2 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 0.6 0.0 1.1 5.9 13.5 928

Pirkanmaalla tapausten määrä on vähentynyt merkittävästi viime viikkoina ja on nyt painunut selvästi Suomen keskiarvon alapuolelle. Samalla Pirkanmaa lähestyy kolmen epidemiavaiheen alimman tason, "perustason", kriteereitä. HUS:kin jatkaa jo kaksi kuukautta yhtä mittaa jatkunutta laskuaan, tosin entistä loivemmin. Muu Suomi sen sijaan on Pirkanmaan selkeästä laskusta huolimatta hienoisessa nousussa.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 20.5 Δ 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Ruotsi 556.2 -17% 667.5 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10357
Liettua 553.6 -9% 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6 9959
Latvia 453.9 -0% 455.5 411.1 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 0.8 2.1 1.9 14.8 6923
Viro 299.6 -18% 364.1 376.2 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 0.9 8.3 7.4 49.7 9625
Tanska 256.7 +20% 213.7 166.1 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 7.6 11.0 32.4 66.0 4636
Norja 99.4 -8% 107.7 106.4 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 3.4 3.4 11.1 44.2 2204
Suomi 51.8 -2% 52.7 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1 1642
Islanti 15.8 -23% 20.5 39.6 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 4.4 0.6 3.2 212.9 1909

Ruotsi on vieläkin Pohjois- ja Baltian maiden koronaisin maa, mutta tätä vauhtia ei enää kauaa. Tanska on ainoa maa, jossa tilalle huononee. Suomi on nyt jäpittänyt samoissa lukemissa kolme viikkoa.

Alla ovat Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 20.5 Δ 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
Ruotsi 10M 556.2 -17% 667.5 705.6 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 116.5 99.5 79.3 67.2 10357
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 323.4 -17% 392.0 507.6 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 10.0 12.8 25.3 81.2 9048
Saksa 84M 170.7 -28% 235.9 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2 4318
Italia 60M 168.9 -25% 225.2 273.7 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5.2 9.1 37.9 98.9 6910
Espanja 47M 159.7 -15% 188.1 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0 7753
Britannia 68M 39.4 -12% 44.7 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1 6529
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 182.9 -12% 227.2 282.5 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7 15.0 15.9 32.5 68.1

Trendi on selkeä: koronan määrä laskee kaikkialla Euroopassa reipasta tahtia ja on enää kaksi viidesosaa aprillipäivän huipusta. Kuukauden paikallaan junnaamisen jälkeen Britanniakin on lähtenyt uudelleen laskuun. Koronan yleiseen vähenemiseen vaikuttanee niin alkava kesä kuin rokotusten edistyminen. Toivottavasti rokotuskattavuus on syksyyn mennessä niin hyvä, että nyt nähtävä lasku jää lopulliseksi.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat ja niiden ilmaantuvuudet:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
Yht. 1. rok. Valmis 20.5 13.5. 6.5. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8. 5.7. 7.6. 10.5. 12.4.
EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 133.8% 71.1% 62.7% 3460.2 2771.4 1384.7 662.2 692.9 527.6 171.4 23.5 6.1 4.1 4.1 18.4 71.4 0.0 0.0 3.1
Israel 121.8% 62.8% 59.0% 5.2 8.2 14.7 103.1 587.5 1074.8 906.0 154.6 113.7 881.2 277.3 251.9 99.8 12.7 12.2 81.5
San Marino 121.4% 66.6% 54.8% 58.8 70.6 67.6 1414.7 1314.7 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 5.9 44.1 364.7 388.2
Arabiemiraatit 118.3% (51.4%) (38.8%) 210.4 246.2 267.2 294.0 413.3 504.5 218.8 175.3 183.8 125.5 62.7 39.2 63.9 96.7 76.9 39.5
Bahrain 89.3% 50.6% 38.7% 1383.5 1153.3 949.8 664.4 731.1 365.4 203.7 122.7 447.9 492.4 285.4 286.5 442.2 327.9 128.4 33.1
Chile 88.5% 48.8% 39.7% 406.7 398.5 426.6 477.7 268.0 292.5 180.8 101.8 101.5 124.0 129.2 148.2 288.2 418.8 92.4 28.0
Britannia 85.2% 54.5% 30.7% 39.4 44.7 45.0 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 11.4 28.4 79.7 93.1
Malediivit 84.0% 56.3% 27.7% 2947.0 2040.7 1061.9 391.5 380.0 289.1 79.5 126.8 93.5 159.7 354.0 275.6 45.8 108.0 113.3 0.6
Yhdysvallat 82.9% 47.6% 37.5% 141.6 176.4 210.1 257.0 282.3 634.8 618.1 730.1 371.2 181.1 175.2 257.8 178.8 88.6 111.7 126.6
EU:n rokotetuimmat maat
Malta 99.1% 65.7% 34.6% 17.6 49.8 78.7 398.4 719.2 492.5 366.5 380.3 353.8 112.7 104.3 55.9 1.8 4.1 9.5 50.0
Unkari 79.1% 50.0% 29.1% 141.0 200.7 296.1 1240.7 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.1 16.8 2.0 0.9 2.9 8.0 10.0
Kypros 52.7% 38.8% 13.9% 294.2 480.0 755.3 421.4 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 1.4 2.7 6.8 36.2
Liettua 50.8% 33.2% 17.6% 553.6 608.9 593.9 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 1.3 3.2 5.8 21.6
Saksa 49.6% 37.9% 11.8% 170.7 235.9 312.6 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 7.8 6.5 17.7 31.2
Espanja 49.1% 33.7% 16.0% 159.7 188.1 225.0 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 9.9 12.9 37.8 192.0
Suomen rokotustilanne
Suomi 44.6% 39.0% 5.5% 51.8 52.7 54.2 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 2.0 5.0 23.2 34.1

Yksi jos toinenkin maa alkaa mennä Israelin ohi rokotuskattavuudessa: kokonaisrokotusten määrässä Seychellit meni jo viikko sitten ohi. Ensimmäisen rokotteen kohdalla sen lisäksi ohi ovat menneet San Marino, Malta ja todennäköisesti Arabiemiraatit.

San Marino, Malta, Unkari ja Yhdysvallat, ehkä myös Britannia ja Arabiemiraatit osoittavat selvää ja järjestelmällistä koronatapausten määrän laskua Israelin tapaan (palestiinalaiset toki joutavat sairastaa ja kuolla, koska se on niille ihan oikein). Yhdysvalloissa ilmaantuvuus on laskenut alle 150:n - haamuraja, jonka alapuolella USA ei ole ollut sitten kesäkuun 2020. Malta puolestaan on päässyt 20:n haamurajan alle, mikä tekee siitä lähes koronattoman maan. Viimeksi maa oli tällä tasolla heinäkuussa 2020.

Mutta rokotetuimpien maiden listalla on mukana myös kolme koko maailman tällä hetkellä koronaisinta maata, Seychellit, Malediivit ja Bahrain. Näistä ainakin Malediiveille on olemassa looginen selitys: Intiasta pakenevat rikkaat turistit, jotka tuovat mukanaan roppakaupalla intialaista, herkästi tarttuvaa koronavarianttia. Johtuvatkohan Sheychellien ja Bahraininkin synkät luvut lomaparatiisina olemisesta?

Toivottavasti Suomessa maltetaan olla löysäämättä liikaa rajoituksia ennen aikojaan; meillä on kuitenkin kokonaan rokotettuja vasta 5 % väestöstä. Pian tosin koulut loppuvat ja mökkikausi alkaa, minkä tulisi parin viikon päästä alkaen auttaa meitä automaattisesti.

2021-05-19

IS: Suomen korona­tilanne kääntyi jälleen nousuun - Husin Mäkijärvi löytää yhden syyn

Suomen koronatilanne kääntyi huonompaa suuntaan. Noin kaksi kuukautta jatkunut koronatartuntojen vähentyminen on siis pysähtynyt ja ensimmäisen kerran kääntynyt uudelleen kasvuun.

Asiantuntija arvioi, mistä tilanne johtuu.

- Syynä lienee vappu ja sen jälkeen ihmisten kevyempi suhtautuminen rajoituksiin ja suosituksiin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo.

Hän sanoo, että ihmiset liikkuvat ja tapaavat toisiaan enemmän ja maskin käyttö näyttää vähentyneen.

Mäkijärven mukaan Intian virusmuunnoksen osuus ei ole vielä selvillä, sillä analyysit kestävät 1-2 viikkoa.

- Rajoituksia ei pidä ainakaan keventää, mutta ennen kaikkea niitä pitää ja kannattaa edelleen noudattaa, Mäkijärvi sanoo.

Koronarokotukset Tampereella laajenevat 40 vuotta täyttäviin

Seuraavat rokotettavat ryhmät:
Myös Helsingissä, Espoossa, Lahdessa rokotetaan 40 vuotta täyttäviä. Vantaalla on edistytty jo 35 vuotta täyttäviin. Porissa ollaan ilmeisesti 46 vuotta täyttävissä. Jyväskylässä ja Turussa ollaan 47 vuotta täyttävissä, Kuopiossa ja Oulussa vasta 50 vuotta täyttävissä.

EU:n rokotuskatsaus: Suomi sekä kärkipäässä että viimeisenä

Rokotusten määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 18.5.2021: Rokotteita annettu yhteensä] Oikealla olevassa kuvassa näkyy, kuinka monta rokotusta sataa kansalaista kohti on annettu kussakin EU-maassa.

Suurimmassa osassa EU-maita rokotukset etenevät melko tasaista tahtia, kun jätetään pois muutamia äärimaita, eli toisesta päästä Malta, Unkari ja Kypros, ja vastaavasti toisesta päästä Bulgaria, Latvia, Kroatia ja Romania.

Ainakin Unkari on haalinut käsiinsä rokotteita EU:n rokotusohjelman ulkopuolelta, mikä näkyy maan selvästi keskiarvoa suurempana rokotuskattavuutena.

Vastaavasti Bulgarian rokotevastaisuus ja tukeutuminen pelkästään AstraZenecan rokotteeseen näkyy rokotusluvuissa, jotka eivät lupaa epidemian loppumista tämän vuoden puolella.

Suomi on listalla jonkun verran keskiarvon alapuolella. Kuten tavallista, yhteishankinnoissakin jotkin EU-maat ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 18.5.2021: Ensimmäinen rokote annettu] Oikealla olevassa kuvassa näkyy vähintään ensimmäisen rokotteen saaneiden suhteellinen määrä EU-maissa. Lista on on lähes samanlainen kuin edellinen, paitsi että Suomi on muista poikkeavan rokotestrategiansa ansiosta listalla neljäntenä, jopa ennen isoja EU-maita. Tämä on se lista, jonka mukaan suomalaiset viranomaiset meitä peilaavat muita EU-maita vasten, kun haluavat saada Suomen rokotustilanteen näyttämään erityisen hyvältä.

Suomessa käytettävä 12 viikon rokotusväli vaikuttaa tämän hetken perusteella ilmeisen lupaavalta, mutta yksinomaan tämän kuvan käyttäminen eurooppalaisten maiden väliseen rokotevertailuun ei anna täyttä kuvaa siitä, mikä Suomen rokotustilanne on. On aivan selvää, että paljon puhuttu 70 prosentin rokotuskattavuus laumaimmuniteetin saavuttamiseen koskee kokonaan rokotettuja kansalaisia, ei vain kerran rokotettuja.

Kokonaan rokotettujen määrä sataa ihmistä kohden EU:ssa
[EU:n rokotukset 18.5.2021: Molemmat rokotteet annettu] Kun vertaillaan kokonaan rokotettujen kansalaisten suhteellisia osuuksia, on Suomi koko EU:n peränpitäjä. Jopa rokotevastaisen Bulgaria on meidän edellämme toisen kierroksen rokotuksissa.

Tämä tilasto tulee tietenkin ajan mittaan korjaantumaan, mutta pitää muistaa, ettei laumaimmuniteettia voida saavuttaa ennen kuin tässä taulukossa noustaan 50-70 %:n kieppeille. Pfizerin rokote on niin tehokas, etten usko, että aivan 70:ää prosenttia tarvitaan, eihän sitä ole tarvittu Israelissa, Britanniassa eikä Maltallakaan. Nähtäväksi jää, mikä tarkalleen ottaen on riittävä luku. Mitä suurempi rokotuskattavuus, sen paremmin tulevat variantitkin tulevat pysymään kurissa.

On mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa Maltan ja Unkarin ilmaantuvuus laskee niin pieneksi, että maissa uskalletaan luopua kaikista koronarajoituksista.

2021-05-18

IS: Kanta-Hämeen terveyden­huollon kantokyky "välittömässä vaarassa"

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin terveydenhuollon kantokyky on välittömässä vaarassa, alueen keskussairaala tiedottaa.

Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli ylimääräisessä kokouksessaan maanantaina viikonlopun aikana kriisiytynyttä koronavirustilannetta. Maakunta on palannut selkeästi takaisin epidemian leviämisvaiheeseen.

Taudin ilmaantuvuusluku on nyt kahden viikon ajalta 76/100 000 henkilöä kohden, Fimlabin koronavirusnäytteistä positiivisia on 3,7 prosenttia, tapausten kasvunopeus on huomattavan suuri ja terveydenhuollon kantokyky on tartunnanjäljityksen sekä erikoissairaanhoidon osalta kriittinen, tiedotteessa kerrotaan.

Maakunnan pandemiaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo tiedotteessa, että kaksi erillistä tartuntaketjua on lähtöisin Kanta-Hämeen keskussairaalan osastoilta ja yksi Riihimäen sairaalan terveyskeskusvuodeosastolta.

Näiltä osastoilta ehti siirtyä potilaita myös jatkohoitoon ja kotihoitoon, mikä on aiheuttanut osastosulkuja Hämeenlinnassa ja Riihimäessä sekä laajoja karanteeneja terveydenhuollon henkilöstölle,

- Tilanne on vakavin pandemian aikana meillä Kanta-Hämeessä, ja nyt täytyy tehdä kaikki voitava epidemioiden nopeaksi rajaamiseksi, Leskinen sanoo.

Sairaalaepidemioiden alkulähteiksi epäillään vielä toistaiseksi rokottamattoman henkilöstön oireetonta tartuntaa ja vierailijalta peräisin olevaa tartuntaa.

Suomen koronaisimmat sairaanhoitopiirit ovat tällä hetkellä:

Suomen koronaisimmat sairaanhoitopiirit /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Alue 18.5. 11.5. 4.5.
Keski-Pohjanmaa 165.8 31.1 0.0
Päijät-Häme 109.7 107.3 98.2
Varsinais-Suomi 93.6 99.5 80.6
HUS 80.8 81.8 89.6
Kanta-Häme 69.6 53.2 54.4

Kyse ei siis ole siitä, että Kanta-Hämeen ilmaantuvuus olisi juuri nyt erityisen korkea. Se on pyörinyt lähes samoissa lukemissa puoli vuotta, ja on esimerkiksi 27.3. käynyt niinkin korkealla kuin 161.4. Ongelmana näyttää nyt olevan se, että osia Kanta-Hämeen sairaaloista joutui karanteeniin.

Yle: Johnson & Johnsonin rokotetta ei toistaiseksi oteta käyttöön Suomessa - THL:n Nohynek: Rokotteelle ei ole tarvetta

EU:ssa myyntiluvan saanutta Johnson & Johnsonin koronarokotetta ei toistaiseksi oteta Suomen rokotusohjelmaan.

Johnson & Johnson on Astra Zenecan tapaan adenovirusvektorirokote. Molemmilla on havaittu mahdollinen yhteys lievästi kohonneeseen veritulppariskiin.

Johnson & Johnsonin rokotetta on käytetty laajasti muun muassa Yhdysvalloissa. Huhtikuun lopussa Yhdysvalloissa oli todettu kahdeksan rokotteen mahdollisesti aiheuttamaa veritulppatapausta. Rokotteita oli annettu tuolloin yli seitsemän miljoonaa annosta.

- Suomen nykyisessä epidemiatilanteessa Johnson & Johnsonin rokotteelle ei ole tarvetta, sillä sitä annettaisiin Astra Zenecan rokotteen tapaan vain 65 vuotta täyttäneille. Valtaosa tähän ikäryhmään kuuluvista on jo saanut rokotuksen, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sanoo tiedotteessa.

Ja vapaaehtoisille nuoremmille J&J:tä ei voi antaa, koska syyt?

The Washington Post: Children under 12 could be vaccinated by next year, Fauci says

The United States is on track to begin administering the coronavirus vaccine to children younger than 12 by early next year, health officials said Tuesday, a development that would mark another significant milestone in the country's pandemic response. Anthony S. Fauci, the government's leading infectious-disease expert, said that "it is likely and almost certain" that regulators will have enough health and safety data by the end of this year or during the first quarter of 2022 "to be able to vaccinate children of any age."

[...]

Getting children of all ages vaccinated is seen as a crucial step toward post-pandemic normalcy and Fauci's comments come a week after the Food and Drug Administration cleared the Pfizer-BioNTech vaccine for emergency use in children as young as 12.

Yle: Viime kesä oli Pirkanmaalla käsittämättömän hyvä, nyt voi tulla hetkessä käänne huonompaan - infektiolääkäri kuvaa syitä herkkään tilanteeseen

Harva muistaa, kuinka käsittämättömän hyvä viime kesä oli Pirkanmaalle. Nollarivi oli vaikuttavan pitkä.
Kuuden viikon aikavälillä 8.6.-19.7. tapauksia oli yhteensä kaksi ja seuraavankin kahden viikon aikana 20.7.-2.8. kolme. Sitten avattiin lentomatkustus ilman maahantulijoiden koronavalvontaa, ja sen jälkeen avattiin lisää ulkomaanliikennettä. Näin saatiin jo kertaalleen hävitetty korona palaamaan Pirkanmaalle.
Koko kesän aikana Pirkanmaalla todettiin yhtä monta koronatartuntaa kuin nyt varsin hyvänä yhtenä päivänä.

Kesäkuun alusta elokuun puoleen väliin Pirkanmaalta tilastoitiin 11 koronatartuntaa. Nyt sama määrä voi helposti tulla yhtenä päivänä, vaikka tilanne on selvästi parantunut.

Pirkanmaan pandemiaryhmän mediainfossa käytiin tiistaina läpi Pirkanmaan koronatilannetta ja alueellisia suosituksia. Asiantuntijoina mediainfossa olivat johtajaylilääkäri Juhani Sand ja ylilääkäri Jaana Syrjänen TAYSista.

- Tarvitaan aika paljon malttia, että kesä saadaan pelastettua, Sand kertoo.

2021-05-17

EMA: More flexible storage conditions for BioNTech/Pfizer's COVID-19 vaccine

EMA's human medicines committee (CHMP) has recommended a change to the approved storage conditions of Comirnaty, the COVID-19 vaccine developed by BioNTech and Pfizer, that will facilitate the handling of the vaccine in vaccination centres across the European Union (EU).

This change extends the approved storage period of the unopened thawed vial at 2-8°C (i.e. in a normal fridge after taking out of deep-freeze conditions) from five days to one month (31 days). The change was approved following assessment of additional stability study data submitted to EMA by the marketing authorisation holder. Increased flexibility in the storage and handling of the vaccine is expected to have a significant impact on planning and logistics of vaccine roll-out in EU Member States.

IL: Maailman vaikeimmassa koronatilanteessa rypenyt Viro avaa rokotukset kaikille ja purkaa rajoituksia - liian varhain, sanoo asiantuntija

Viro avaa tänään maanantaina ilmoittautumisen koronavirusrokotukseen kaikille yli 16-vuotiaille kansalaisille. Ajanvaraus käynnistyy illalla, ja rokotusaikoja jaetaan aina kesäkuun alkupäiviin saakka, kertoo yleisradioyhtiö ERR. Rokotusohjelma laajeni koko aikuisväestöön vauhdilla, sillä yli 40-vuotiaiden rokoteajanvaraus alkoi Virossa vasta torstaina ja yli 30-vuotiaiden lauantaina. Maanantaina rokotteiden jakelua aletaan myös painottaa suurimpiin asutuskeskuksiin.

[...]

Myös koronarajoitusten purku jatkuu Virossa vauhdikkaasti. Kaikkien koulujen oppilaat palasivat maanantaina lähiopetukseen lukuvuoden viimeisiksi viikoiksi. Ulkosalla saa maanantaista lähtien järjestää korkeintaan 250 henkilön julkisia tapahtumia, joihin saa osallistua korkeintaan 25 ihmisen ryhmissä ja joiden tulee päättyä iltakymmeneen mennessä. Ravintoloiden ja kahviloiden terassit on avattu jo aiemmin, mutta ensi maanantaista eteenpäin myös niiden sisätilat saavat olla auki iltayhdeksään saakka ja täyttää korkeintaan puolet asiakaspaikoistaan. Samoin kulttuurialan palvelut saavat avautua 50 prosentin täyttöasteella viikon päästä.

Kahden viikon kuluttua ovensa saavat avata sisäkylpylät ja saunat.

[...]

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Viron koronailmaantuvuus on yhä Euroopan maista kahdeksanneksi korkein ja yli seitsemänkertainen Suomeen verrattuna.

Tämän vuoksi osa asiantuntijoista pitää hallituksen päätöksiä purkaa koronarajoituksia hätiköityinä. Yksi kriitikoista on Länsi-Tallinnan keskussairaalan johtaja Arkadi Popov, joka toimii myös Viron koronarokotusohjausryhmän varapuheenjohtajana.

- Minun on myönnettävä, ettei tilanne ole lainkaan hyvä, Popov sanoo Postimees-lehdelle ERR:n mukaan.

IS: British Airwaysin henkilökunta alkoi karttaa Intiaan suuntaavia työvuoroja - "Miehistö pelkää näillä lennoilla"

Intian karun koronatilanteen myötä British Airwaysin matkustamohenkilökunta on alkanut jättäytyä pois maahan suuntautuvilta lennoilta. Asiasta sunnuntaina ensimmäisenä uutisoineen The Sunin mukaan lentoyhtiön johto on joutunut vetoamaan henkilökuntaan kirjeitse, jotta nämä saapuisivat työvuoroihinsa.

Ilmiöstä ovat uutisoineet myös muun muassa Independent, Daily Mail ja Mirror.

Britanniassa on herättänyt viime viikkoina koronaviruksen niin sanottu tuplamuunnos, joka löydettiin alun perin Intiasta. Hallitusta neuvovat asiantuntijat ovat BBC:n mukaan yhä vakuuttuneempia siitä, että variantti leviää muita viruskantoja nopeammin, ja nyt sen pelätään hankaloittavan koronarajoitusten suunniteltua purkamista.

Samaan aikaan hallitusta syytetään "vastuuttomasta epäonnistumisesta", kun on käynyt ilmi, että se salli Intian-lentojen jatkumisen vielä lähes kuukauden ajan sen jälkeen, kun tuplamuunnosta oli löytynyt ensimmäisen kerran Intiasta Britanniaan lentäneiltä.

Briteillä näyttää olevan kova yritys nollata rokotusten hyödyt. Seuraavan kuukauden aikana selvinnee, onnistuvatko he siinä.

IL: "Vapauden maanantai" koitti Britanniassa, kun kansa palasi pubeihin - rokotteet tepsivät myös Intian mutaatioon

Tunnelma Britanniassa oli maanantaina monin paikoin vapautunut ja ihmiset iloisia, kun lukuisia koronarajoitteita purettiin. Osa kansasta ryntäsi heti keskiyön jälkeen baariin.

Tabloid-lehti The Sun julisti päivän "Vapauden maanantaiksi", jona pubit avasivat sisätilansa ensi kertaa sitten viime syksyn, ja elokuvateatterit, sisäliikuntatunnit, urheilukatsomot, teatterit ja galleriat palasivat mukaan kuvioihin.

Samalla hallinnon määräys pitää sosiaalinen etäisyys myös kodeissa poistettiin

2021-05-16

IS: Malediivit laittoi rajat kiinni - syynä koronaa pakenevat rikkaat intialaiset

Saarivaltio Malediivit asetti tiukkoja matkustusrajoituksia Etelä-Aasian maista saapuville turisteille, uutisoi CNN. Syynä ovat rikkaat intialaiset, jotka ovat joukolla paenneet kotimaansa käsiin räjähtänyttä koronatilannetta paratiisisaarille.
Tämä selittääkin Malediivien katastrofaaliset koronaluvut.
Intian tartuntamäärät lähtivät maaliskuussa jyrkkään nousuun, jolloin muun muassa lukuisten Bollywood-tähtien kerrottiin paenneen pandemiaa Malediiveille. Alkuvuoden aikana intialaisista on tullut Malediiveille merkittävin turismin lähde. Tammi-maaliskuun aikana lähes 70 000 intialaista matkusti saarivaltioon, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin koko vuonna 2020 yhteensä.
Valitettavasti turistien mukana tuli myös roppakaupalla intialaista koronavarianttia.

HS: Intian muunnoksen ennustetaan nousevan valtavirukseksi Britanniassa, ja samalla heräsi huoli: saadaanko yhteiskuntaa sittenkään auki vielä kesällä?

Intiassa hurjaa vauhtia leviävä koronaviruksen muunnos herättää huolta pandemian pitkittymisestä ja samalla siitä, että yhteiskunnan paluu normaaliin uhkaa lykkääntyä.

Britanniassa intialaisen variantin aiheuttamat koronavirustartunnat ovat lisääntyneet niin nopeasti, että maan kesäkuulle suunniteltu yhteiskunnan täysi avaaminen saattaa jo olla vaarassa, kertoi maan yleisradio BBC lauantaina. Pääministeri Boris Johnson sanoi perjantaina Britannian pyrkivän nopeuttamaan rokotustahtiaan, jotta rajoitusten poistamista ei tarvitse lykätä.

[...]

Rokotteet näyttävät kuitenkin tehoavan myös intialaiseen varianttiin, joten yhteiskunnan avautuminen näyttäisi korkeintaan lykkääntyvän.

Tämänhetkisen tiedon mukaan rokotteet suojaavat erityisen hyvin vakavalta koronaviruksen aiheuttamalta taudilta. Britanniassa, jossa yli puolet väestöstä on saanut vähintään yhden rokoteannoksen, on pantu merkille, että sairaalahoitoon joutuneiden määrä ei ole kasvanut Intian variantin levitessä.

Britannian terveysministeri Matt Hancock sanoi sunnuntaina olevansa luottavainen sen suhteen, että nykyiset koronarokotteet tarjoavat hyvän suojan myös maassa leviävää intialaista virusvarianttia vastaan.

Hanckokin mukaan maanantaina voimaan tulevat koronarajoituksien lievennykset pannaan toimeen suunnitellusti. Sen sijaan myöhemmäksi suunniteltuja lievennyksiä voidaan vielä joutua siirtämään.

Britanniassa elokuvateatterit, museot ja urheilutilat on määrä avata maanantaina ensimmäistä kertaa kuukausiin. Myös tapaamisrajoituksia lievennetään ja rajoitettu matkustaminen ulkomaille on mahdollista.

Aftonbladet: Sverige har just nu värsta spridningen av coronasmitta

Sverige har just nu värsta smittspridningen av covid-19 i Europa.
I går lördag låg sjudagarsmedelvärdet på 415 smittade per miljon invånare.
- Det är allvarligt och olyckligt. Även om dödstalen har sjunkit så belastas vården fortfarande väldigt hårt, säger virologen Niklas Arnberg.
Samma på finska:
Ruotsilla on nyt Euroopan pahin Covid-19 -tartuntatilanne Euroopassa.
Lauantaina seitsemän päivän keskiarvo oli 415 tartuntaa per miljoona asukasta.
- Se on vakavaa ja onnetonta. Vaikka kuolinluvut ovat laskeneet, kuormittuu sairaanhoito edelleenkin valtavasti, sanoo virologi Niklas Arnberg.
Artikkelin mielenkiintoisin väite on kuitenkin leipätekstissä. Virologi Arnberg kertoo syitä siihen, miksi juuri Ruotsissa on niin paljon koronaa:
Sedan är det inte jättemärkligt heller att vi har bland de högsta smittotalen i Europa, eftersom Sverige ligger längst norrut, och det är kallare här uppe än i stora delar av övriga Europa. Det är förstås ungefär samma klimat som Norge och Finland, och de har ju klarat sig lite bättre. Men att vi ligger lite sämre till just nu än övriga Europa är inte jättemärkligt, eftersom den här typen av virus smittar mer effektivt på platser där temperaturen är låg och den relativa luftfuktigheten är låg inomhus.
Samma på finska:
Eikä sekään ole merkillistä, että meillä on yksi Euroopan korkeimmista tartuntaluvuista, koska Ruotsi on kaikkein pohjoisin maa, ja täällä pohjoisessa on kylmempää kuin suurimmassa osassa muuta Eurooppaa. Ilmasto on tietenkin suunnilleen samanlainen kuin Norjassa ja Suomessa, ja he ovat pärjänneet hieman paremmin. Mutta se, että tilanteemme on hieman huonompi muuhun Eurooppaan verrattuna ei ole kovinkaan kummallista, koska tämäntyyppinen virus tarttuu tehokkaammin paikoissa, joissa lämpötila on alhainen ja sisäilman suhteellinen kostaus on alhainen.
Mistä näitä satusetävirologeja oikein ruotsalaisille siunaantuu?

Ruotsi on siis Euroopan pohjoisin maa. Jollain oudolla tapaa kuitenkin valtaosa ruotsalaisista asuu etelämmässä kuin missä Helsinki, Oslo ja Reykjavik ovat. Kun Tampereella on vielä polveen asti lunta, kukkii jo suurin osa siitä osasta Ruotsia, jossa ihmiset asuvat.

Sitten päästään taas ruotsalaisille tyypilliseen vääristelyyn, ettei vaan joutuisi tunnustamaan tosiasioita.

Suomessa ja Norjassa on siis pärjätty "hieman" paremmin kuin Ruotsissa? Suomen 14 vuorokauden ilmaantuvuus on tällä hetkellä alle kymmenesosa ja Norjan alle viidesosa Ruotsista. Yhteenlaskettu ilmaantuvuus on Norjassa alle neljäsosa ja Suomessa alle viidesosa Ruotsista. Samanlaisia suhdelukuja saadaan koronakuolleisuudessa: Norjassa kuolleita on 774, Suomessa 933 ja Ruotsissa 14275.

Erikoista, ettei virologille tullut mieleenkään, että Ruotsin huono tilanne voisi johtua alusta asti kelvottomasti tehdystä koronantorjunnasta, jonka takia Ruotsi on ollut alusta asti ja jatkuvasti Euroopan koronaisimpia maita, ja jossa odotettiin, että korona loppuisi itsellään.

2021-05-15

IS: Intian virusmuunnos saattaa olla luultuakin ärhäkämpi - voi suistaa Britannian terveyden­huollon uuteen kriisiin

Koronaviruksen niin kutsuttu Intian virusmuunnos saattaa olla luultuakin ärhäkämpi. BBC:n mukaan kansainvälisesti asiantuntijoita huolestuttanut B.1.617.2-virusmuunnos saattaa tarttua jopa 50 prosenttia alkuperäistä virusta herkemmin.

Arvio perustuu Britannian tieteellisen hätätilanneryhmän (Sage) lausuntoon, joka pitää sitä "realistisena mahdollisuutena". Ryhmä on Britannian hallituksen neuvoa-antava elin, joka neuvoo keskushallintoa hätätilanteissa.

IS: Arvostettu tiedelehti: Sputnikin koronarokotteen tutkimustuloksissa on isoja ristiriitoja

Arvostettu brittiläinen lääketieteen aikakauslehti Lancet kertoi keskiviikkona, että venäläisen Sputnik V -koronavirusrokotteen faasi 3:n tutkimustuloksista on paljastunut isoja ristiriitaisuuksia.

Lancet kertoi helmikuun alussa Sputnikin antavan 91,6 prosentin suojan oireellista infektiota vastaan. Venäjällä Sputnikin suojatehoksi saatiin jopa 97,6 prosenttia, ja Venäjä ylpeili Sputnikin olevan maailman tehokkain koronarokote.

Nyt komeilta tuloksilta on putoamassa pohja pois. Lancetin mukaan vaiheen 3 tutkimustuloksissa tietoa on pimitetty, ja esitetyissä tilastoissa ja tuloksissa on ilmeisiä virheitä ja numeerisia epäjohdonmukaisuuksia.

2021-05-14

Reuters: Delayed second Pfizer COVID-19 shot produces more antibodies -study

Pfizer's (PFE.N) COVID-19 vaccine generates antibody responses three-and-a-half times larger in older people when a second dose is delayed to 12 weeks after the first, a British study said.

[...]

The study, which has not yet been peer-reviewed, looked at 175 people aged between 80 and 99, and found that extending the second dose interval to 12 weeks increased the peak antibody response 3.5-fold compared to those who had it at three weeks.

Antibodies are one part of the immune system, and vaccines also generate T cells. The peak T cell responses were higher in the group with a 3 week interval between doses, and the authors warned against drawing conclusions on how protected individuals were based on which dosing schedule they received.

However, taken with data showing good protection against hospitalisation and death from just one shot of Pfizer vaccine, Public Health England said the study was further supportive evidence in favour of Britain's approach.

"The approach taken in the UK for delaying that second dose has really paid off," Gayatri Amirthalingam, Consultant Epidemiologist at Public Health England, told reporters.

Reuters: Nearly 12,000 lives saved by vaccines so far in England - analysis

The rollout of COVID-19 vaccines in England has prevented nearly 12,000 deaths and more than 30,000 hospitalisations in older people, an analysis by government agency Public Health England (PHE) said on Friday.

[...]

PHE also said the estimate accounted only for the direct effects of vaccines, and "clear and increasing" evidence that vaccines help reduce transmission meant the numbers of deaths and hospitalisations prevented by vaccines was likely higher.

"The vaccine has already saved so many lives and we can now see the huge impact it has had on preventing people becoming seriously ill and therefore also protecting our hospitals," said Mary Ramsay, head of immunisation at PHE.

Uutisessa huomautetaan vielä, että analyysissä on todellakin kyse pelkästään Englannista eikä koko Britanniasta.

2021-05-13

IL: Näin käy kun saa ensimmäisen annoksen Astra Zenecaa ja toisen Pfizeria - "Tämä on todella kiinnostava löydös"

Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan kahden eri valmistajan koronarokotteen käyttäminen ristiin näyttää aiheuttavan enemmän lieviä sivuvaikutuksia kuin vain yhden valmistajan rokotteen käyttäminen. Asiasta kertoo BBC.

Tutkimuksessa koeryhmälle annettiin sekä Astra Zenecan että Pfizerin koronarokotetta. Käytännössä asetelma on siis sama, kuin mitä myös THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek on suositellut Suomessa: hänen mukaansa Astra Zenecan rokotetta saaneille tulisi antaa toinen annos mRNA-rokotetta, eli käytännössä joko Pfizerin tai Modernan rokotetta.

[...]

Oxfordin yliopiston johtama tutkimus käynnistettiin helmikuussa. Siihen osallistui 830 yli 50-vuotiasta vapaaehtoista.

AstraZenecan käytöstä luovuttiin, koska se aiheutta vakavia oireita yhdelle sadalstatuhannesta rokotettavasta. Sekakäyttöä on nyt tutkittu alle tuhannella rokotettavalla. Sen siis tiedetään aiheuttavan enemmän oireita kuin jos AstraZenecaa annetaan toisellakin kierroksella, ja otoksen pienuuden takia mahdollisista harvinaisista tapauksista ei siis tiedetä vielä yhtään mitään.

Minä en tällaisilla tiedoilla uskaltaisi suositella rokotteiden sekakäyttöä.

IS: Seychellien yllättävä koronaryöpsäys herätti huolta maailmalla - terveysministeriön mukaan kolmannes tartunnan saaneista rokotettu kahdesti

Viime viikolla Intian valtamerellä sijaitsevasta Seychellien saarivaltiosta kantautui maailmalle huolestuttavia uutisia: maassa oli kolmen vuorokauden sisällä todettu lähes 500 uutta koronatapausta, vaikka sen väestöä on ehditty rokottaa virusta vastaan enemmän kuin missään muussa maassa.

60 prosenttia Seychellien noin 100 000:sta asukkaasta on jo saanut molemmat rokoteannoksensa. IS:n haastattelema Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet piti mahdollisena, että yllättävän ryöpsähdyksen taustalla voisi olla Seychelleillä laajalti käytetyn kiinalaisvalmisteisen Sinopharm-rokotteen muita rokotteita heikompi suojateho lievää tautimuotoa vastaan.

[...]

Maanantaina Seychellien terveysministeriö avasi tartuntoihin liittyviä yksityiskohtia julkaisemassaan lausunnossa. Reutersin mukaan tartuntojen määrän seitsemän päivän keskiarvo kasvoi Seychelleillä huhtikuun 30. päivän ja toukokuun 8. päivän välisenä aikana 120:sta 314:ään.

Terveysministeriön mukaan lähes kaksi kolmasosaa uusista tartunnoista oli saatu lähikontaktissa toiseen tartunnan saaneeseen. Reilu kolmannes eli 37 prosenttia positiivisen testituloksen saaneista oli saanut kummatkin rokoteannoksensa.

57 prosenttia täysin rokotetuista tartunnan saaneista oli rokotettu kiinalaisella Sinopharmilla. Loput 43 prosenttia olivat saaneet Covishield-rokotetta, joka on Intiassa lisenssillä valmistettava versio AstraZenecan koronarokotteesta.

Sairaalahoitoa tarvinneista tartunnan saaneista 80 prosenttia oli kuitenkin terveysministeriön mukaan rokottamattomia, ja usealla heistä oli myös muita samanaikaisia sairauksia.

Maailman terveysjärjestö WHO kertoi tiistaina tarkastelevansa Seychellien toimittamaa dataa sekä seuraavansa saarivaltion tartuntatilannetta tarkoin, koska yli kolmannes tartunnan saaneista oli kokonaan rokotettuja.

Seychellien terveysministeriön tavoin WHO kuitenkin painotti, että suurin osa positiivisen koronatestituloksen saaneista oli joko kokonaan rokottamattomia tai saanut vain yhden rokoteannoksen. Yksikään tartunnan saamisen jälkeen menehtyneistä ei ollut kokonaan rokotettu, ja lähes kaikki tehohoitoa tarvinneet olivat kokonaan rokottamattomia.

[...]

WHO:n mukaan kiinalaisen Sinopharm-rokotteen todettiin laajoissa kolmannen vaiheen tutkimuksissa suojaavan 79-prosenttisesti oireiselta tartunnalta, kun henkilö on saanut kaksi annosta 21 päivän välein. Suojateho nousi tälle tasolle kaksi viikkoa toisen rokoteannoksen saamisen jälkeen.

AstraZeneca kertoi maaliskuussa oman rokotteensa vastaavan suojatehon olevan 76 prosenttia. Esimerkiksi Suomessa enimmäkseen käytössä olevan Pfizerin ja BioNTechin rokotteen suojateho kahden annoksen jälkeen oli tutkimuksissa 94 prosenttia.

Kiinalaisrokotteiden suojateho vaikeaa tautimuotoa vastaan on kuitenkin ollut hyvä, kuten myös Mika Rämet IS:lle viime viikolla muistutti. Sama on todettu AstraZenecan rokotteen kohdalla.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 13.5. Δ 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 172.9 +19% 145.4 130.5 168.8 181.2 197.1 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1765
Espoo 291k 100.7 -5% 105.8 116.0 139.7 176.5 227.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2999
Turku 193k 95.6 +11% 86.3 119.2 152.0 181.8 253.7 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2983
Helsinki 655k 95.4 +8% 88.7 97.3 131.9 184.2 277.0 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3939
Vantaa 236k 94.6 -22% 121.1 161.3 197.4 234.4 295.7 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4249
Tampere 239k 49.4 -37% 78.7 112.1 103.8 78.7 112.5 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1261
Oulu 206k 28.8 -41% 49.0 49.5 31.3 22.1 19.2 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1089
Pori 84k 9.6 -19% 11.9 15.5 17.9 21.5 27.5 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 442
Jyväskylä 142k 8.4 +9% 7.7 18.1 29.9 41.8 50.1 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1322
Kuopio 119k 5.0 ±0% 5.0 6.6 19.1 25.7 45.7 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 664

Vielä pari päivää sitten näytti siltä, että kaikissa kaupungeissa olisi - Lahtea lukuun ottamatta - selvää laskua. Ilmeisesti vapun juhlinta on alkanut näkyä uusina tartuntaketjuina, joten ilmaantuvuus on selkeässä laskussa vain Oulussa, Tampereella ja Vantaalla.

Ikävä kyllä Suomen koronatilanne näyttää merkittävän paljon huonommalta kuin viime vuonna samaan aikaan. Koronan kahden viikon ilmaantuvuus on yli kaksinkertainen verrattuna vuoden takaiseen: 10.5.2020 22.3 → 9.5.2021 52.1. HUSin alueella ero ei ole kovin merkittävä, 60.3 → 83.8, mutta muussa Suomessa - jonne korona ei vielä vuosi sitten ollut kunnolla ehtinyt - ero on valtavasti suurempi, 5.5 → 38.0.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 13.5. Δ 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 86.9 -3% 89.2 98.0 130.1 171.0 227.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 3067
Ei-HUS 37.5 -2% 38.7 44.1 52.7 58.2 71.3 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 973
HUS-kerroin 2.3 2.3 2.2 2.5 2.9 3.2 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 37.0 -30% 53.2 68.5 69.6 59.0 82.4 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 913

Tilanne on pysynyt samana niin HUSin kuin Muun Suomenkin alueella. Pirkanmaalla ilmaantuvuus on kuitenkin laskenut reilusti, ja painunut takaisin Muun Suomen alle, jossa se ei ole ollut kahteen kuukauteen.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 13.5. Δ 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 667.5 -5% 705.6 744.0 817.2 797.1 750.8 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 10124
Liettua 608.9 +3% 593.9 561.9 533.2 482.8 404.4 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 9755
Latvia 455.5 +11% 411.1 424.8 413.9 356.6 334.4 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 6728
Viro 364.1 -3% 376.2 422.2 536.9 693.7 953.7 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 9520
Tanska 213.7 +29% 166.1 177.0 171.6 154.2 170.9 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 4512
Norja 107.7 +1% 106.4 120.8 148.6 175.8 202.9 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 2162
Suomi 52.7 -3% 54.2 60.6 76.4 92.9 119.1 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1616
Islanti 20.5 -48% 39.6 53.1 32.6 20.5 31.4 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1902

Viime vuonna samaan aikaan tapausten määrä romahti, mutta tänä vuonna kausilasku on saatu pysähtymään käytännössä kaikkialla Pohjois- ja Baltian maissa.

Ruotsi on ensimmäisenä maana saavuttanut kymmenen prosentin kokonaisilmaantuvuuden rajan.

Alla ovat Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 13.5. Δ 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 10M 667.5 -5% 705.6 744.0 817.2 797.1 750.8 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 10124
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 392.0 -23% 507.6 637.6 816.9 774.7 710.8 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 8902
Saksa 84M 235.9 -25% 312.6 336.2 337.3 288.2 259.3 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 4235
Italia 60M 225.2 -18% 273.7 307.1 338.2 371.0 429.2 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 6841
Espanja 47M 188.1 -16% 225.0 251.9 255.2 219.6 197.7 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7682
Britannia 68M 44.7 -1% 45.0 50.2 43.1 49.1 81.3 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6514
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 227.2 -20% 282.5 340.3 399.0 412.0 431.2 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

Pohjois- ja Baltian maiden vastustuksesta huolimatta Euroopan kokonaisilmaantuvuus on laskenut viikossa reippaasti. Britanniaa lukuun ottamatta kaikissa muissa suurissa maissa on selvää laskua, ja Britanniakin on pysynyt paikallaan.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat ja niiden ilmaantuvuudet:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
13.5. 6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 131.1% 69.7% 61.4% 2771.4 1384.7 839.8 698.0 508.2 459.2 662.2 867.3 608.2 479.6
Israel 121.5% 62.7% 58.8% 8.2 14.7 20.0 32.6 40.3 59.9 103.1 214.1 400.8 551.5
Arabiemiraatit 114.9% (51.4%) (38.8%) 246.2 267.2 271.0 270.7 283.6 297.5 294.0 290.0 332.7 397.1
San Marino 105.8% 63.7% 42.2% 70.6 67.6 161.8 411.8 805.9 1235.3 1414.7 1335.3 1235.3 1308.8
Bahrain 84.3% 48.3% 36.0% 1153.3 949.8 863.4 895.1 911.8 801.9 664.4 579.0 521.0 503.5
Chile 84.0% 45.9% 38.2% 398.5 426.6 470.8 514.7 516.5 498.2 477.7 417.6 359.2 314.3
Malediivit 81.0% 55.8% 25.2% 2040.7 1061.9 593.0 319.6 326.2 418.1 391.5 329.9 310.7 366.4
Britannia 79.8% 52.6% 27.2% 44.7 45.0 50.2 43.1 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3
Yhdysvallat 79.1% 46.0% 35.2% 176.4 210.1 244.1 283.9 289.8 274.7 257.0 238.1 235.4 256.0
EU:n rokotetuimmat maat
Malta 89.0% 60.7% 28.8% 49.8 78.7 106.6 148.2 168.6 203.2 398.4 713.3 915.4 865.4
Unkari 72.5% 45.7% 26.8% 200.7 296.1 442.3 659.3 820.3 1034.8 1240.7 1168.2 959.4 732.2
Liettua 45.4% 30.3% 15.2% 608.9 593.9 561.9 533.2 482.8 404.4 339.1 280.1 240.2 290.4
Espanja 44.1% 30.6% 13.9% 188.1 225.0 251.9 255.2 219.6 197.7 167.3 133.1 149.3 200.0
Saksa 44.0% 34.1% 9.9% 235.9 312.6 336.2 337.3 288.2 259.3 277.9 216.3 164.5 150.1
Suomen rokotustilanne
Suomi 40.7% 36.4% 4.3% 52.7 54.2 60.6 76.4 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0

Tässä ei ole juurikaan järkeä. On maita, joissa koronatapausten määrä etenee niin kuin rokotuskattavuuden kasvaessa kuuluisikin, kuten Israel, Malta, San Marino ja Britannia. Toisaalta on maita, kuten Arabiemiraatit, Espanja ja Saksa, joissa tapausten määrä heiluu eestaa rokotuksista riippumatta. Ja sitten on maita, kuten Liettua ja Bahrain, joissa ilmaantuvuus vain kasvaa ja kasvaa, puhumattakaan Malediiveista ja Seychelleistä, joiden ilmaantuvuus on kasvanut hyvästä rokotuskattavuudesta huolimatta aivan holtittomiin, yli 2000:n ennätyslukemiin.

Jotain on pahasti pielessä, kun maailman rokotetuimmaksi väitetyssä maassa tehdään koronamaailmanennätyksiä, joita pahempia ei rokoteskeptikkokaan pystyisi keksimään.

2021-05-11

HS: Yhdysvaltain lääkintäviranomaiset hyväksyneet Pfizerin koronarokotteen 12-15-vuotiaille

Yhdysvalloissa lääkintäviranomaiset ovat hyväksyneet Pfizerin ja Biontechin koronarokotteen käytön 12-15-vuotiaiden rokottamiseen.

Yhdysvaltain lääke- ja ruokaviraston (FDA) edustaja kuvaili päätöstä "merkittäväksi askeleeksi koronapandemian vastaisessa taistossa".

[...]

Euroopan lääkeviraston (EMA) johtaja Emer Cooke kertoi maanantaina useille eurooppalaislehdille, että 12-15-vuotiaiden rokottaminen Pfizerin ja Biontechin rokotteella saatetaan hyväksyä Euroopan unionissa tässä kuussa.

IL: Euroopan lääkevirasto on hyväksymässä Pfizerin koronarokotteen 12-15-vuotiaille etuajassa

Euroopan lääkevirasto EMA on mahdollisesti hyväksymässä Biontechin ja Pfizerin koronavirusrokotteen 12-15-vuotiaille jo tämän kuun aikana.

EMA:n johtaja Emer Cooke kertoo asiasta ranskalaiselle Les Echos -lehdelle, saksalaiselle Handelsblattille, espanjalaiselle El Mundolle ja italialaiselle Corriere della Seralle myöntämässään haastattelussa.

- Tällä hetkellä hyväksynnälle asettamamme tavoite on kesäkuussa, Cooke sanoo.

HS: Pakollinen koronatesti tulee perjantaina käyttöön Tornion rajalla Ruotsista saapuville matkustajille

Lapin aluehallintovirasto on määrännyt pakollisen terveystarkastuksen kaikille Tornion rajanylityspaikalle Ruotsin puolelta tuleville matkustajille. Tarkastuspakko tulee voimaan perjantaina ja on voimassa kuun loppuun.

Avin johtaja Leena Räsänen kertoo, että jokainen rajan ylittäjä velvoitetaan terveystarkastukseen, ellei matkustajalla ole todistusta, joka vapauttaa tarkastuksesta. Tällaisesta todistuksesta käy negatiivinen koronatestitulos tai todistusta jo sairastetusta taudista.

Rajan ylittää näinä aikoina noin 3 500 ihmistä päivässä, kun se ennen korona-aikaa oli jopa 20 000 ihmistä. Määrä on hieman noussut parintuhannen rajanylittäjän pohjalukemista.

HS: THL valmistelee koronatoimien lievennyksiä kokonaan rokotetuille, Saksassa rokotetut saavat jatkossa liikkua ja tavata toisiaan vapaammin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL valmistelee parhaillaan ohjeita siitä, miten koronarokotteen toisenkin annoksen saaneiden suomalaisten tulisi jatkossa ottaa huomioon koronaviruksen varotoimet.

Suomessa yli 16-vuotiaista on rokotettu ainakin kerran noin 42 prosenttia. Rokotettuja on kaikkiaan pian jo kaksi miljoonaa.

"Tätä asiaa työstetään nyt ja siitä kerrotaan lisää, kun mahdollisimman paljon näyttöön perustuvaa ohjeistusta on valmistunut", sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Saksassa kerrottiin sunnuntaina, että koronavirusrokotteen molemmat annokset saaneet ja tartunnasta toipuneet saavat uusia vapauksia. Esimerkiksi liikkumisrajoitukset ja sosiaalisten kontaktien rajoittaminen eivät enää koske yli seitsemää miljoonaa rokotettua eivätkä niitä, jotka ovat jo saaneet tartunnan ja toipuneet siitä.

Nohynek ei kuitenkaan halua vetää yhtäläisyysmerkkejä Suomen ja Saksan välille. Suomessa on ollut voimassa huomattavasti lievemmät rajoitukset, joten Saksassa on ylipäänsä enemmän purettavaa.

2021-05-10

HS: Biontech: Comirnatya ei tällä hetkellä tarvitse muokata virusvarianttien takia

Saksalainen lääkeyhtiö Biontech kertoi maanantaina, ettei ole näyttöä siitä, että Biontechin ja Pfizerin kehittämää Comirnaty-nimistä rokotetta pitäisi muuttaa koronavirusvarianttien takia. Biontechin arviosta kertoi muun muassa uutistoimisto AFP.

"Tähän mennessä ei ole tullut ilmi, että Comirnatya olisi tarpeen muokata tunnistettujen koronavirusvarianttien takia", Biontech sanoi tiedotteessaan AFP:n mukaan.

Käytännössä Biontech siis arvioi, että sen ja Pfizerin kehittämä rokote suojaa myös koronaviruksen variantteja vastaan. Tällaisia variantteja ovat muun muassa Intian ja Britannian virusmuunnokset.

[...]

Biontech kertoi viime kuussa, että sen rokote toimii Intian virusmuunnosta vastaan.

IS: STM: Kiihtymisvaiheen alueilla voidaan jatkossa avata julkisia tiloja ja järjestää yleisö­tilaisuuksia - päätös­vastuu nyt alueiden viranomaisilla

Sosiaali ja terveysministeriö (STM) teki tänään päätöksen, jonka mukaan koronaepidemian torjunnassa luovutaan valtakunnallisista toimenpidetasoista ja viruksen torjunnassa painotetaan jatkossa alueellisia rajoituksia ja suosituksia.

Muutokset toimenpiteissä ovat suurimmat kiihtymisvaiheen alueilla. Niissä voidaan jatkossa avata julkisia tiloja, kuten kirjastoja ja museoita, sallia esimerkiksi ulkotiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan ja järjestää yleisötilaisuuksia osallistujarajoituksin.

[...]

Jotta rajoituksia voidaan purkaa hallitusti, on tärkeää, että viranomaiset alueilla laativat omat suunnitelmansa, STM toteaa. Rajoitusten purkamisessa on otettava huomioon lapset ja nuoret ensin -periaate ja pidettävä kiinni terveysturvallisista toimintatavoista.

Sveriges Radio: 16 000 svenskar har fått diagnosen postcovid

Cirka 16 000 personer har fått diagnosen postcovid - eller långtidscovid - i Sverige, enligt en kartläggning som Ekot har gjort.
Samma på finska:
Otsikko: 16'000 ruotsalaista on saanut postcoviddiagnoosin

Ingressi: Noin 16'000 henkilöä on saanut diagnoosin postcovidista - eli pitkäaikaiskoronasta - Ruotsissa Ekot-ohjelman kartoituksen mukaan.

2021-05-08

IL: EU sopi Pfizerin kanssa 1,8 miljardista koronarokotteesta

Euroopan Unioni on tehnyt vuoteen 2023 ulottuvan sopimuksen Pfizerin ja Biontechin rokotteesta. Sen nojalla unioniin saadaan ainakin 900 miljoonaa rokoteannosta ja siinä on optio toiseen mokomaan. Yhteismäärällä saataisiin koko EU:n väestö rokotettua kahteen kertaan eli neljä pistosta henkilöä kohden.

IL: Viron koronaviruksen vastaisesta suihkeesta tuli hitti - testattiin vain muutamilla sadoilla ihmisillä

BioBlock-nenäsuihke kehitettiin Virossa nopeassa aikataulussa. Äkkiseltään on vaikea löytää tahoa, joka antaisi BioBlockille luvan myyntiin Suomessa.

Valmisteen vaikuttava aine on ternimaito, jota saadaan lehmistä heti poikimisen jälkeen. Tuotteen väitetään suojaavan koronalta useita tunteja.

Kyseessä ei ole lääke ja koronasuihketta onkin testattu varsin suppealle ihmisryhmälle. Ensimmäisessä testiryhmässä oli vain 16 ihmistä. Seuraavan testiryhmän koko oli 300 ihmistä.

Virallisten tiedotteiden mukaan BioBlockin kehittämiseen on osallistunut myös muun muassa tarttolainen yliopisto, mutta todellisuudessa kyseinen yliopisto osallistui kehitystyöhön vain lainaamalla koetilallaan asustelevia seitsemää lehmää.

Hmm.
Virossa omaan koronasuihkeeseen uskotaan kivenkovaa, vaikka se ei lääke olekaan. BioBlock-nenäsuihke tuli Viron Benu-apteekkeihin tämän viikon maanantaina. Neljän ensimmäisen myyntipäivän aikana sitä myytiin 85 000 pakkausta eli noin kahdella miljoonalla eurolla.
Kauppa käy.
BioBlockin minkäänlainen vertaaminen lääkkeisiin on siinä mielessä harhaanjohtavaa, että se ei ole lääke vaan luontaistuote, tai ehkäpä kemikaali. Tuotteen kehittäjät ja markkinoijat eivät väitä BioBlockia lääkkeeksi, vaikka tiukasti seisovatkin sen ja suihkeen väitettyjen vaikutusten takana.

BioBlockin kerrotaan antavan suojas koronavirusta vastaan neljän tunnin ajaksi. Tarvitaan vain suihkaus molempiin sieraimiin.

- BioBlockin koronan vastainen vaikutus on aukoton ja toistaiseksi se on tehonnut aina, toisin kuin vaikka koronarokotukset, sanoo BioBlockin "isä", Tarton yliopiston professori Mart Ustav Iltalehdelle.

- On ollut tapauksia, joissa ihmiset ovat saaneet Pfizerin molemmat rokotteet, ja sen jälkeen sairastuneet koronaan. Sen sijaan meillä ei ole tiedossa ainuttakaan sellaista tapausta, jossa ihminen olisi käyttänyt BioBlockia ja saanut koronaviruksen, Ustav sanoo.

Ovatpa virolaiset nyt todella kekseliäitä.

Itseäni mietityttää lähinnä se, kuinka paljon ternimaitonenäsuihke parantaa 5G:n kuuluvuutta.

2021-05-07

IS: Rajanylittäjät kieltäytyvät koronatestistä Torniossa - Lapin avi vaatii pakkotestausta

Lapin aluehallintovirasto haluaa Tornion rajanylityspaikan koronatestauksen pakolliseksi kaikille maahan tulijoille. Sen mahdollistaisi tartuntalain 16 pykälän mukainen päätös, joka tulisi voimaan ensi viikolla.

Avin mukaan moni rajanylittäjä on kieltäytynyt Torniossa terveystarkastuksesta ja siksi käytäntöä on kovennettava. Pohjois-Ruotsin tautitilanne on edelleen huono ja Tornion kautta tulee Suomeen merkittävä määrä ihmisiä.

- Riski tartuntojen leviämiselle Ruotsista Suomeen on suuri, Lapin avi tiedottaa.

IS: Venäjä rekisteröi Sputnikin kevytversion - yksi piikki riittää 79,4 prosentin tehoon

Venäjän terveysviranomaisten mukaan Sputnik Light -rokotteesta on tulossa tehokas apu moniin sellaisiin tilanteisiin, joissa varsinainen Sputnik V -rokote ei ole niin käyttökelpoinen.

Maan terveysministeriö on nyt rekisteröinyt Sputnikin kevytversion virallisesti, mutta rokotteen kehittely ja tutkimus jatkuu yhä edelleen. Arvion mukaan rokote voidaan ottaa laajaan kansalaislevitykseen ensi vuoden tammikuun alusta alkaen.

Sputnik Light -rokotetta annetaan vain yksi piikki, mutta uutistoimisto Interfaxin mukaan venäläistiedemiehet kertovat sen tehon olevan silti jopa 79,4-prosenttinen. Mitään vakavia haittavaikutuksia ei ole havaittu.

[...]

Venäjän varapääministeri Tatjana Golikova kertoi lisäksi uutistoimisto Ria Novostille, että Sputnik Light soveltuu koronataudin jo sairastaneille tehosterokotteeksi. Näin rokotetta voitaisiin antaa esimerkiksi heille, joille ei ole jäänyt sairastetun taudin jälkeen riittäviä vasta-ainemääriä tai joiden vasta-aineet ovat hiipuneet myöhemmin.

[...]

Sputnik Lightia voidaan säilyttää ja kuljettaa jääkaappilämpötilassa, jolloin sen kuljettaminen helpottuu vaikeakulkuisillekin alueille. Rokotteen kerrotaan sopivan 18-60-vuotiaille.

IS: Jo 45-vuotiaat pääsevät piikille Tampereella - tartuntoja Pirkanmaalla tänään 14

Työikäisten koronarokotukset etenevät Tampereella. Seuraavana rokotusajan pääsevät varaamaan tänä vuonna 45-49 vuotta täyttävät eli vuosina 1972-1976 syntyneet tamperelaiset.
Myös espoolaiset 1976 syntyneet saavat tästä päivästä lähtien varata rokotusaikoja. Helsingissä samaan päästään ensi maanantaina eli 10.5. Vantaalla rokotetaan jo 1981 syntyneitä.

IS: Saksa aikoo antaa Astra­Zenecan korona­rokotetta kaiken­ikäisille aikuisille

Saksassa aiotaan sallia AstraZenecan koronavirusrokotteen käyttö kaikenikäisillä aikuisilla, terveysministeri Jens Spahn kertoi torstaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Maan 16 alueellista terveysministeriä ovat sopineet Spahnin kanssa, että edellinen määräys rajoittaa AstraZenecan rokotteen antaminen yli 60-vuotiaille perutaan. Spahnin mukaan ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen väliä voidaan myös lyhentää.

[...]

Spahnin mukaan AstraZenecan antaminen kaikenikäisille aikuisille nopeuttaa rokotekampanjaa.

2021-05-06

IS: Ruotsissa todettu yli miljoona koronavirus­tartuntaa

Ruotsissa on todettu yli miljoona koronavirustartuntaa. Maan kansanterveysviranomaisten mukaan Ruotsissa on todettu nyt 1 002 121 tartuntaa. Koronakuolemia on tilastoitu yli 14 158.
Lähipäivinä Ruotsissa menee rikki myös 10 prosentin sairastumisraja. Virallisesti. Todellisuudessahan se on mennyt jo aikoja sitten rikki, koska Ruotsissa koronatestiin pääseminen on suuren osan korona-ajasta ollut vaikeaa.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 6.5. Δ 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Lahti 120k 145.4 +11% 130.5 168.8 181.2 197.1 237.9 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1684
Vantaa 236k 121.1 -25% 161.3 197.4 234.4 295.7 357.8 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4203
Espoo 291k 105.8 -9% 116.0 139.7 176.5 227.8 283.6 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2956
Helsinki 655k 88.7 -9% 97.3 131.9 184.2 277.0 404.5 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3889
Turku 193k 86.3 -28% 119.2 152.0 181.8 253.7 366.5 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2921
Tampere 239k 78.7 -30% 112.1 103.8 78.7 112.5 173.1 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1238
Oulu 206k 49.0 -1% 49.5 31.3 22.1 19.2 29.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1078
Pori 84k 11.9 -23% 15.5 17.9 21.5 27.5 38.2 73.4 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 438
Jyväskylä 142k 7.7 -57% 18.1 29.9 41.8 50.1 75.2 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1318
Kuopio 119k 5.0 -24% 6.6 19.1 25.7 45.7 64.8 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 663

Koronatilanteen dramaattinen helpottuminen pääkaupunkiseudulla jatkuu, ja Tamperekin on pitkään sinniteltyään lähtenyt laskuun. Taulukossa ei ole ollut näin vähän punaista ja näin paljon vihreää yli puoleen vuoteen.

Lahti on nyt suurista kaupungeista koronaisin, ja myös ainoa, jossa tapausten määrä on noussut. Se ei silti ole Suomen koronaisimpien kuntien Top-10:ssä, vaan sijalla 11. Sen edellä ovat Pornainen (137.5), Salo (205.1), Hattula (202.1), Geta (190.8), Laitila (164.8), Karkkila (160.6), Nakkila (152.7), Orimattila (151.2), Marttila (150.2) ja Kauniainen (147.4).

Kuopiossa, Jyväskylässä ja Porissa epidemia on lähes sammunut, ja muu Suomi näyttäisi kulkevan kohden samaa polkua. Rokotusten edistyessä on täysin mahdollista, että nyt eletään viimeisen korona-aallon häntää.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 6.5. Δ 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 89.2 -9% 98.0 130.1 171.0 227.2 299.8 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 3024
Ei-HUS 38.7 -12% 44.1 52.7 58.2 71.3 91.1 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 955
HUS-kerroin 2.3 2.2 2.5 2.9 3.2 3.3 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 53.2 -22% 68.5 69.6 59.0 82.4 119.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 899

Koronatilanteen paraneminen joka puolella jatkuu. Nyt myös Pirkanmaa on lähtenyt selvään laskuun, vaikka onkin vielä Muun Suomen keskiarvon yläpuolella.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 6.5. Δ 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 705.6 -5% 744.0 817.2 797.1 750.8 721.0 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 9807
Liettua 593.9 +6% 561.9 533.2 482.8 404.4 339.1 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 9445
Latvia 411.1 -3% 424.8 413.9 356.6 334.4 368.1 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 6462
Viro 376.2 -11% 422.2 536.9 693.7 953.7 1288.1 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 9353
Tanska 166.1 -6% 177.0 171.6 154.2 170.9 137.7 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 4398
Norja 106.4 -12% 120.8 148.6 175.8 202.9 231.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 2106
Suomi 54.2 -11% 60.6 76.4 92.9 119.1 155.4 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1583
Islanti 39.6 -25% 53.1 32.6 20.5 31.4 34.0 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1894

Ruotsi jatkaa Pohjois- ja Baltian maiden koronaisimpana maana, vaikka sielläkin tapausten määrä näyttää kääntyneen hentoiseen laskuun. Miljoonan tapauksen raja täyttyy tällä viikolla ja kymmenen prosentin kokonaisilmaantuvuus ensi viikolla. Liettua, joka pitää Latvian kanssa sitkeästi kiinni koronamääristään, tulee kokonaisilmaantuvuudessa pari viikkoa perässä. Viro sen sijaan on irtautumassa tästä joukosta jatkuvasti alenevilla tartuntaluvuillaan.

Suomessa ilmaantuvuuden lasku jatkuu tasaisehkoa vauhtia ja alittanee ensi viikolla 50:n maagisen rajan ensimmäistä kertaa sitten lokakuun 2020.

Alla ovat Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 6.5. Δ 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Kypros 0.9M 755.3 -21% 937.3 787.0 612.3 503.7 425.7 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 5596
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 507.6 -20% 637.6 816.9 774.7 710.8 763.2 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 8726
Saksa 84M 312.6 -7% 336.2 337.3 288.2 259.3 277.9 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 4130
Italia 60M 273.7 -11% 307.1 338.2 371.0 429.2 501.3 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 6741
Espanja 47M 225.0 -11% 251.9 255.2 219.6 197.7 167.3 220.0 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7593
Britannia 68M 45.0 -10% 50.2 43.1 49.1 81.3 106.0 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6491
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 282.5 -17% 340.3 399.0 412.0 431.2 459.1 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

Kypros on edelleenkin Euroopan koronaisin maa, joskin sielläkin ilmaantuvuus on lähtenyt laskuun. Ruotsi pitää toisen sijansa.

Listan toisessa päässä Britannia on Islannin jälkeen Euroopan toiseksi vähäkoronaisin maa. Britannian viime viikon ilmaantuvuuden nousu näyttää jäävän yksittäiseksi piikiksi, eli näyttää siltä, etteivät rajoitusten poistamiset 13.4. sittenkään tapahtuneet liian aikaisin, vaikka silloin kansasta vasta 45 % oli rokotettu ainakin yhden kerran.

Euroopan kokonaisilmaantuvuus jatkaa jo kuukauden jatkunutta, pikku hiljaa jyrkkenevää laskuaan. Suurin osa laskusta johtunee kausivaihtelusta, ja loput tulee sitten rokotuksista. Rokotusten edistyessä tämän tulisi olla viimeisen korona-aallon hännän alku.

Euroopan ilmaantuvuuden laskusta kertoo jotain sekin, että "tonnikerho", eli vähintään 1000:n ilmaantuvuuden maat, on ollut tyhjä lähes kuukaden ajan.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat ja niiden ilmaantuvuudet:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
6.5. 29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 129.9% 69.2% 60.7% 1384.7 839.8 698.0 508.2 459.2 662.2 867.3 608.2 479.6
Israel 121.1% 62.6% 58.6% 14.7 20.0 32.6 40.3 59.9 103.1 214.1 400.8 551.5
Arabiemiraatit 109.6% (51.4%) (38.8%) 267.2 271.0 270.7 283.6 297.5 294.0 290.0 332.7 397.1
San Marino 91.2% 62.4% 28.9% 67.6 161.8 411.8 805.9 1235.3 1414.7 1335.3 1235.3 1308.8
Chile 79.2% 43.1% 36.1% 426.6 470.8 514.7 516.5 498.2 477.7 417.6 359.2 314.3
Bahrain 77.5% 44.7% 32.8% 949.8 863.4 895.1 911.8 801.9 664.4 579.0 521.0 503.5
Malediivit 76.3% 55.2% 21.1% 1061.9 593.0 319.6 326.2 418.1 391.5 329.9 310.7 366.4
Britannia 74.7% 51.3% 23.4% 45.0 50.2 43.1 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3
Yhdysvallat 74.6% 44.4% 32.1% 210.1 244.1 283.9 289.8 274.7 257.0 238.1 235.4 256.0
EU:n rokotetuimmat maat
Malta 79.8% 54.6% 25.2% 78.7 106.6 148.2 168.6 203.2 398.4 713.3 915.4 865.4
Unkari 67.0% 43.0% 24.0% 296.1 442.3 659.3 820.3 1034.8 1240.7 1168.2 959.4 732.2
Liettua 39.4% 26.6% 12.8% 593.9 561.9 533.2 482.8 404.4 339.1 280.1 240.2 290.4
Saksa 38.9% 30.4% 8.5% 312.6 336.2 337.3 288.2 259.3 277.9 216.3 164.5 150.1
Suomen rokotustilanne
Suomi 36.0% 32.6% 3.4% 54.2 60.6 76.4 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0

Seychellit on nyt maailman rokotetuin maa, mutta koronatapausten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti. Onko joku myynyt sinne suolaliuosta rokotteena, vai miten tämä on mahdollista?

Israelin kokonaisrokotusmäärä ei ole noussut kymmentäkään prosenttia maaliskuun lopun jälkeen, mikä epäilemättä vaikuttaa siihen, millä vauhdilla tauti maassa hiipuu. Se on myös menettämässä kakkossijansa kerran rokotettujen määrässä San Marinolle, joka muutti huhtikuun puolessa välissä taktiikkaansa, ja käytännössä pysäytti toisen kierroksen rokotukset saadakseen nopeammin suuremmalle osalle väestöstään ensimmäisen rokotuksen. San Marinon ilmaantuvuuden romahtaminen näyttäisi tukevan tätä taktiikkaa.

Britannian rajoitusten höllentäminen näyttää heikentäneen ilmaantuvuutta vain hetkellisesti, sillä tällä viikolla se jatkoi laskuaan.

San Marinon dramaattinen tapausten lasku jatkuu, ja nyt maan rokotuskattavuus alkaa olla sitä luokkaa, ettei koronan enää pitäisi pystyä pääsemään valloilleen. Hiukan maltillisempaa, mutta kuitenkin selkeää ja jatkuvaa laskua näkyy myös Maltalla, Unkarissa ja Yhdysvalloissa. Chilekin näyttää lopultakin kääntyneen laskusuuntaan, vaikkei vielä olla päästy maaliskuun loppua parempaan tilanteeseen.

Listan uudella maalla, Malediiveilla sen sijaan koronatapausten määrä on räjähdysmäisessä kasvussa hyvästä rokotekattavuudesta huolimatta. Maassa käytettävä (AstraZenecan) Covishield-rokote pitäisi olla laadukas, joten on hieman outoa, ettei 50 %:n kattavuus estä moista lähes pystysuoraa tartuntojen määrän lisääntymistä.

Myös Arabiemiraatit ja Bahrain tuntuvat vastustavan hyvin rokotteiden antamaa suojaa. Miksi rokotteet eivät näytä juurikaan auttavan näissä maissa?

2021-05-05

IS: Kanada hyväksyi ensimmäisenä maana alle 16-vuotiaiden rokottamisen

Kanada on hyväksynyt ensimmäisenä maana Pfizer-Biontechin koronarokotteen käyttöön myös lapsille 12 vuoden iästä ylöspäin.

Terveysviranomaisten mukaan tutkimustiedot osoittavat, että rokotteen käyttö lapsille on yhtä turvallista kuin aikuisillekin. Viranomaisten mukaan rokotteen käyttöönotto uusille ikäryhmille parantaa merkittävästi koronaviruksen vastaista taistelua.

HS: Perusterveiden rokotukset etenevät Suomessa hyvin eri tahdissa: Lohjalla rokotetaan jo nelikymppisiä, Pohjois-Karjalassa vasta 65-vuotiaita

Koronarokotukset etenevät Suomessa perusterveissä ikäluokissa nyt hyvin eri tahdissa alueesta ja kunnasta riippuen.

Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa rokotusvuorossa ovat 65 vuotta tänä vuonna täyttävät perusterveet, kun Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) rokotetaan Espoossa jo 45-vuotiaita, Lohjalla jopa 40-vuotiaita.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) jakoi aiemmin rokotteita alueille koronapotilaita hoitavien terveydenhuollon ammattilaisten määrän sekä 70 vuotta täyttäneiden määrän mukaan, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo. Ikärakenteen vuoksi esimerkiksi Etelä-Savossa rokotekattavuus on lähes 43 prosenttia väestöstä, mutta Pohjois-Pohjanmaalla vasta vajaat 27 prosenttia.

[...]

Koronaviruksen lääketieteellisiä riskiryhmiä THL:n rokotejaossa ei ole otettu huomioon, sillä riskiryhmäläisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa. Tämä voi osaltaan selittää eroja rokotettavissa ikäryhmissä, Kontio arvioi.

"Ehkä paikkakunnilla, joissa on edetty hitaammin, riskiryhmäläisiä on enemmän."

Lisäksi esimerkiksi Hus-alueella 2. riskiryhmään kuuluvia on hakeutunut Kontion mukaan rokotuksiin huonosti, jolloin rokotusaikoja on avattu lisää.

"Jos vähänkään on tyhjäkäyntiä ajanvarauksessa", sinne avataan heti lisää ikäryhmiä.

2021-05-04

NYT: Pfizer says it will seek clearance in September for its vaccine to be used in children aged 2 to 11

Pfizer expects to apply to the Food and Drug Administration in September for emergency authorization to administer its coronavirus vaccine to children between the ages of 2 and 11, the company told Wall Street analysts and reporters on Tuesday during its quarterly earnings call.

The company said it also plans to apply this month for full approval of the vaccine for use in people from ages 16 to 85. And it said it expected to have clinical trial data on the safety of its vaccine in pregnant women by early August.

By early next week, the F.D.A. is expected to issue an emergency use authorization allowing the vaccine to be used in children 12 to 15 years old, a major step ahead in the U.S. fight against Covid.

Näyttää siltä, että pian koronarokote on saatavilla käytännössä kaikille - ainakin Yhdysvalloissa.

IS: EMA aloittaa kiinalaisen Sinovacin koronarokotteen arvioinnin

[Euroopan lääkevirasto] EMA:n mukaan yhtiö ei ole vielä virallisesti hakenut myyntilupaa rokotteelleen. Virasto ottaa kuitenkin jatkossa arvioitavakseen tutkimustuloksia rokotteesta sitä mukaa kun niitä on saatavilla. Tällä pyritään nopeuttamaan myyntilupaprosessia sen jälkeen, kun hakemus sitä varten on tehty EMA:lle. Hakemus voidaan tehdä vasta siinä kohtaa, kun rokotteesta on saataville riittävästi tutkimustietoa.

Sinovacin rokote hyväksyttiin käyttöön Kiinassa helmikuussa.

Hieman ihmetyttää, miksi alkaa lainkaan alkaa tutkia rokotetta, jonka teho on niinkin huono kuin Sinovacilla. Brasilialaisten kokeiden mukaan Sinovacin koronaa estävä teho on vain 50.4 %, kun se esimerkiksi Pfizerin ja Modernan rokotteilla on 95 prosentin luokkaa.

2021-05-01

IS: Madridilaisessa kuntoutus­keskuksessa korona­potilaat opettelevat uudelleen syömään ja kävelemään - "Minun ei pitäisi olla enää elossa"

Madridilaisessa kuntoutuskeskuksessa koronaviruspotilaat kuljettavat happisäiliötä mukanaan kaikkialle - jopa juoksumatolle. Vaikka rokotusten eteneminen on herättänyt toivoa pandemian päättymisestä, monille viruksen vuoksi sairastuneille on jäänyt pitkäaikaisia oireita, kuten hengitys- ja liikkumisvaikeuksia sekä väsymystä.

[...]

Madridin kuntoutuskeskuksessa asiantuntijat auttavat koronaviruspotilaita, joilla on edelleen hengitysvaikeuksia tai jotka ovat menettäneet liikkumiskykyään siinä määrin, että lusikan piteleminen tai pullon avaaminen on mahdotonta. Potilaiden tilaa seurataan vartaloon kiinnitetyillä elektrodeilla tai sormeen kiinnitetyllä veren happipitoisuuden mittauslaitteella.


2021-04 - Huhtikuu 2021

2021-04-30

IS: Epidemia hellittää tuskastuttavan hitaasti Pirkanmaalla - 50-vuotiaat piikkijonoon

Epidemiatilanne Pirkanmaalla paranee tuskastuttavan hitaasti. Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) torstaita koskeva tuorein päivittäislukema eli uusien koronatartuntojen määrä on 23. Toisaalta hyviäkin uutisia on tarjolla. Rokotukset etenevät vauhdikkaasti Tampereella, ja nyt piikkijonoon voivat ilmoittautua jo 50-54-vuotiaat
Tänään 30.4.2021 kello 9:55 sain varatuksi rokotusajan 11.5. klo 9:05. Tämä siitä huolimatta, että virallisten tietojen mukaan ajanvarauksen piti avautua ikäluokalleni vasta klo 12.

Ajanvaraus 1971 ja aiemmin syntyneille on avoinna Tampereen lisäksi ainakin Espoossa (29.4. alkaen). Helsingissä saman ikäluokan ajanvaraus avautuu 2.5. ja Lahdessa 4.5. Vantaalla ollaan vielä pidemmällä: ovet ovat olleet 28.4. lähtien avoimina 1976 ja aiemmin syntyneille.

Muissa Suomen kymmenestä suurimmasta kaupungista, eli Turussa, Oulussa, Jyväskylässä, Porissa ja Kuopiossa ei vuonna 1967-1971 syntyneillä vielä ole asiaa rokotuksiin. Osassa näistä paikkakunnista ei vielä rokoteta 1966 tai vähän aiemmin syntyneitäkään.

2021-04-29

IS: Varma: Koronan jälkioireiden takia haettu jo työkyvyttömyyseläkkeitä

Työeläkeyhtiö Varmassa on alkuvuoden aikana käsitelty kuusi hakemusta, joissa koronaviruksen aiheuttama jälkitila on keskeinen työkyvyttömyyden syy, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan. Hakijoista yhdelle on myönnetty jatkuva työkyvyttömyyseläke.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 29.4. Δ 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 161.3 -28% 197.4 234.4 295.7 357.8 405.3 447.7 480.1 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4153
Lahti 120k 130.5 -23% 168.8 181.2 197.1 237.9 243.7 164.0 100.7 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1592
Turku 193k 119.2 -22% 152.0 181.8 253.7 366.5 436.7 399.1 314.4 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2887
Espoo 291k 116.0 -17% 139.7 176.5 227.8 283.6 324.1 311.5 275.0 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2897
Tampere 239k 112.1 +8% 103.8 78.7 112.5 173.1 155.4 123.6 101.3 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1210
Helsinki 655k 97.3 -26% 131.9 184.2 277.0 404.5 480.4 470.5 432.2 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3843
Oulu 206k 49.5 +58% 31.3 22.1 19.2 29.8 41.9 59.3 84.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1060
Jyväskylä 142k 18.1 -39% 29.9 41.8 50.1 75.2 80.1 57.8 73.8 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1314
Pori 84k 15.5 -13% 17.9 21.5 27.5 38.2 37.0 40.6 63.81 73.41 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 432
Kuopio 119k 6.6 -65% 19.1 25.7 45.7 64.8 82.3 78.1 39.9 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 659

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Koronatilanne helpottaa erityisesti pääkaupunkiseudulla, mutta Tamperetta ja Oulua lukuun ottamatta muuallakin. Helsinki on tasolla, jolla se ei ole ollut yli puoleen vuoteen, ja lasku jatkuu yhä. Kuopio puolestaan on laskenut tasolle, jolla yksikään suurista kaupungeista ei ole ollut viime vuoden lokakuun jälkeen.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 29.4. Δ 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 98.0 -25% 130.1 171.0 227.2 299.8 343.5 341.0 331.6 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2974
Ei-HUS 44.1 -16% 52.7 58.2 71.3 91.1 98.7 90.8 85.5 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 936
HUS-kerroin 2.2 2.5 2.9 3.2 3.3 3.5 3.8 3.9 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 68.5 -2% 69.6 59.0 82.4 119.0 107.0 84.6 71.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 876

Koronatilanne paranee koko Suomessa. HUSin alueella ilmaantuvuus on laskenut tasolle, jossa se ei ole ollut lähes puoleen vuoteen, eikä HUS-kerroin ole ollut näin pieni kertaakaan koko korona-aikana. Vastavuoroisesti Pirkanmaa on lipunut koko maan keskiarvon yläpuolelle, mutta senkin nousu näyttää nyt loppuneen.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 29.4. Δ 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 744.0 -9% 817.2 797.1 750.8 721.0 634.6 562.2 538.9 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 9462
Liettua 561.9 +5% 533.2 482.8 404.4 339.1 280.1 240.2 290.4 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 9089
Latvia 424.8 +3% 413.9 356.6 334.4 368.1 383.6 392.3 434.3 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 6266
Viro 422.2 -21% 536.9 693.7 953.7 1288.1 1509.8 1517.6 1394.0 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 9134
Tanska 177.0 +3% 171.6 154.2 170.9 137.7 174.3 169.8 150.6 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 4300
Norja 120.8 -18% 148.6 175.8 202.9 231.7 238.6 195.5 141.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 2056
Suomi 60.6 -21% 76.4 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1581
Islanti 53.1 +63% 32.6 20.5 31.4 34.0 22.0 9.1 5.9 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1882

Ruotsi on edelleenkin Pohjois- ja Baltian maiden koronaisin maa. Kokonaisilmaantuvuuden kymmenen prosentin maaginen raja ylittynee kahden viikon sisällä.

Suomen lasku jatkuu, ja olemme nyt Britannian ja Islannin jälkeen Euroopan kolmanneksi vähäkoronaisin maa. Myös Norjan ja Viron tapausten määrät jatkavat laskuaan. Islannissa sen sijaan on menossa vastaava, kohta kaksi kuukautta yhtä mittaa jatkunut tapausten määrän nousu, joka alkaa saattaa sen vaaraan menettää sijansa listan parhaana.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 29.4. Δ 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Kypros 0.9M 937.3 +19% 787.0 612.3 503.7 425.7 432.6 423.0 360.8 231.3 148.4 571.5 287.0 176.8 17.1 9.1 12.8 5316
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 637.6 -22% 816.9 774.7 710.8 763.2 539.8 458.3 461.7 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 8511
Saksa 84M 336.2 -0% 337.3 288.2 259.3 277.9 216.3 164.5 150.1 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3990
Italia 60M 307.1 -9% 338.2 371.0 429.2 501.3 525.1 505.3 454.5 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 6615
Espanja 47M 251.9 -1% 255.2 219.6 197.7 167.3 133.1 149.3 2002 2202 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7494
Britannia 68M 50.2 +16% 43.1 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6471
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 340.3 -15% 399.0 412.0 431.2 459.1 406.0 357.1 314.6 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Niin Euroopan kokonaisilmaantuvuus kuin sen suurimpien maidenkin ilmaantuvuus on lievässä laskussa. Ainoan merkittävän poikkeuksen muodostaa Britannia, jossa kaksi viikkoa sitten askelmaisesti höllennetyt rajoitukset ovat ilmeisesti saattaneet ilmaantuvuusluvun jälleen nousuun. Britannia on tästä huolimatta - ensimmäistä kertaa - Euroopan vähäkoronaisin maa.

Listan toisessa päässä Kypros ottaa päähänsä Euroopan koronakuninkaan vähemmän kunniakkaan kruunun. Se on jättänyt Ruotsin kakkossijalle Euroopan koronaisimpien maiden listalla.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
29.4. 22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
EU:n ulkopuoliset maat
Seychellit 127.7% 68.2% 59.5% 839.8 698.0 508.2 459.2 662.2 867.3 608.2 479.6
Israel 121.1% 62.4% 58.7% 20.0 32.6 40.3 59.9 103.1 214.1 400.8 551.5
Arabiemiraatit 105.2% (51.4%) (38.8%) 271.0 270.7 283.6 297.5 294.0 290.0 332.7 397.1
San Marino 81.8% 56.3% 25.5% 161.8 411.8 805.9 1235.3 1414.7 1335.3 1235.3 1308.8
Chile 75.8% 42.0% 33.8% 470.8 514.7 516.5 498.2 477.7 417.6 359.2 314.3
Malediivit 72.6% 54.6% 18.0% 593.0 319.6 326.2 418.1 391.5 329.9 310.7 366.4
Bahrain 71.5% 40.1% 31.4% 863.4 895.1 911.8 801.9 664.4 579.0 521.0 503.5
Yhdysvallat 70.2% 42.7% 29.3% 244.1 283.9 289.8 274.7 257.0 238.1 235.4 256.0
Britannia 70.0% 50.0% 20.0% 50.2 43.1 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3
EU:n rokotetuimmat maat
Malta 73.2% 49.7% 23.5% 106.6 148.2 168.6 203.2 398.4 713.3 915.4 865.4
Unkari 58.9% 40.1% 18.9% 442.3 659.3 820.3 1034.8 1240.7 1168.2 959.4 732.2
Suomen rokotustilanne
Suomi 31.3% 28.5% 2.9% 60.6 76.4 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0

Seychellit nousee kaikilla mittareilla maailman rokotetuimmaksi maaksi, mutta epidemia vain jatkaa leviämistään. Mikä maassa oikein on pielessä?

Israel laskee edelleenkin mukavasti, mutta Britannian kaksi viikkoa sitten askelmaisesti höllennetyt rajoitukset ovat kääntäneet tartunnat nousuun. Avattiinko siellä rajoitukset liian nopeasti, vai ehtiikö rokotuskattavuuden kasvu uudelleenkääntämään ilmaantuvuuden suunnan ajoissa?

Milloinkohan rokotukset alkavat näkyä Arabiemiraattien ja Bahrainin ilmaantuvuuksissa? Entä ovatko Chilen ja Yhdysvaltojen lasku vain kohinaa, vai pysyviä suuntauksia?

Suomen rokotustahti on kiihtynyt reilusti: rokotusten yhteismäärä on kasvanut kahdessa viikossa 8.0 prosenttiyksiköllä. Kolme viikkoa sitten vastaava luku oli 3.9 prosenttiyksikköä.

2021-04-28

IS: Vain seitsemän uutta tartuntaa Pirkanmaalla - rokotukset alkavat Tampereella jo 55-59-vuotiailla

Tampereella rokotusten piiriin pääsevät nyt myös 55-59-vuotiaat eli vuosina 1962-1966 syntyneet tamperelaiset. Rokotusajanvaraus alkaa tänään keskiviikkona kello 12.
Edellinen ikäryhmä, 1951 ja aiemmin syntyneet, pääsi koronarokotuksen piiriin vain viittä päivää aikaisemmin, eli 23.4. Ikäraja laskee nopeasti.

2021-04-27

Yle: Avaa ikkuna!

Tähän saakka koronaviruksen on uskottu leviävän pääasiassa pisaratartuntana. Uudet tutkimukset ilmateitse tapahtuvista tartunnoista horjuttavat tätä käsitystä.

- Uusimpien tutkimusten valossa aerosolileviäminen on ehkä jopa kaikista merkittävin koronan leviämistapa. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvällä ilmanvaihdolla on merkittävä rooli koronan leviämisen estossa, sanoo VTT:n erikoistutkija Aku Karvinen.

IS: Poikkeus­olot päättyivät - professori: "Näin laajaa käyttöä pandemian vuoksi ei varmaan kukaan ole koskaan ajatellut"

Valtioneuvosto totesi tiistaina koronavirusepidemiaan perustuvat poikkeusolot päättyneiksi. Poikkeusolot astuivat voimaan maaliskuussa, jolloin tartuntamäärät olivat singahtaneet keskimäärin 500 tapaukseen päivässä.

Pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi Säätytalolle saapuessaan, etteivät epidemiologiset perusteet valmiuslain voimassaololle enää täyty. Marin sanoi keskustelleensa asiasta aiemmin presidentti Sauli Niinistön kanssa.

Todetessaan Suomeen poikkeusolot 1. maaliskuuta valtioneuvosto vetosi ripeästi lisääntyneisiin tartuntoihin ja maassa levinneeseen Britannian varianttiin. Valmiuslain aktivoinnin lisäksi annettiin erillinen lakiesitys ravintoloiden sulkemisesta.

Valmiuslain pykälien nojalla valtioneuvosto voi johtaa ja keskittää poikkeusolojen viestintää. Samalla kunnat voivat väliaikaisesti luopua kiireettömän hoidon määräajoista.

2021-04-26

HS: Kolmekymppisiä voidaan alkaa rokottaa pääkaupunki­seudulla juhannuksen tienoilla

Kolmannes yli 16-vuotiaista suomalaisista oli maanantaiaamuun mennessä saanut koronavirusrokotteen.

Pääkaupunkiseudulla rokotetaan tällä hetkellä nuorimmillaan viisikymppisiä ja kuusikymppisiä sekä nuorempia riskiryhmiin kuuluvia. Vantaalla siirryttiin jo viime viikolla 50-55-vuotiaiden rokotuksiin. Espoossa vuorossa ovat 55-59-vuotiaat, jotka saavat Helsingissä aloittaa rokotusajanvarauksen tiistaina.

Tällä hetkellä näyttää, että rokotustahti pysyy hyvänä sekä pääkaupunkiseudulla että koko Suomessa. Pfizerin rokotetta on saapunut Suomeen suuria määriä, ja lähiviikkoina ja -kuukausina sitä pitäisi saapua vielä enenevissä määrin, jopa lähes puoli miljoonaa rokotetta viikossa.

"Pfizerin rokotteita tulee nyt aika tiuhaan tahtia ja saamme siitä runsaasti vetoapua. Ensi viikolla kaikkien Suomeen saapuvien koronarokotteiden määrät ovat noin 300 000 viikossa, toukokuussa jo yli 300 000 ja kesäkuussa lähes 500 000", kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek.

[...]

Helsingin terveys - ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen kertoo HS:lle sähköpostitse, että 40-vuotiaiden rokotukset voidaan aloittaa Helsingissä toukokuun puolivälin jälkeen, ja juhannuksena voitaisiin jo rokottaa kolmekymppisiä.

HS: Ruotsin pääministeri Löfven kyseenalaisti yhteiskuntien sulun tehokkuuden ja puolusti maansa strategiaa: Tavoitteena ei hänen mukaansa koskaan ollut lauma­immuniteetti

Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin mukaan Ruotsin strategiana ei koskaan ole ollut torjua koronavirusta niin sanotulla laumaimmuniteetilla.

Löfven vastasi maanantaina Ruotsin koronastrategiaa koskeviin kysymyksiin maan valtiopäivien perustuslakivaliokunnan istunnossa.

"Haluan voimakkaasti kiistää kaikki spekulaatiot, joita olen kuullut pitkään, että laumaimmuniteetti olisi ollut osa jotain strategiaa. Että osan kansasta olisi annettu saada tartunta. Ei tietenkään."

Löfvenin mukaan Ruotsin tavoitteena on ollut vähentää tartuntojen määrää niin paljon kuin mahdollista. Päätöksissään hallitus on luottanut maan kansanterveysviraston arvioihin tilanteesta.

Mitenköhän se tartuntojen määrän vähentämisen straragia Ruotsissa oikein on näkynyt?
Löfven puhui maanantaina myös yhteiskuntien sulkutoimien merkityksestä. Ruotsi on pitänyt yhteiskuntansa avoimempana kuin esimerkiksi suuri osa Keski-Euroopan maista.

Löfvenin mukaan yhteiskunnan sulku ei välttämättä ole tehokkain toimenpide epidemian hillitsemiseksi. Hän nosti esimerkiksi Espanjan, Portugalin, Saksan, Belgian, Britannian ja Irlannin tautitilanteet.

Missä kulkee älyllisen epärehellisyyden ja suoran valehtelun raja?

On aivan selvää, että jyrkät yhteiskunnan sulut toimivat. Viron maaliskuun huippu nirhattiin sululla, samoin Espanjan helmikuun piikki, Portugalin ja Britannian tammikuun piikit, Liettuan, Kroatian ja Serbian joulukuun piikit... Esimerkkejä löytyy joka kuukaudelle. Mutta jos totuus ja ideologia eivät kohtaa, voi aina trumppimaisesti valehdella ja toivoa, että kyllä se siitä.

"Emme näe yhteyttä täyden yhteiskunnan sulun ja menestyksen välillä. On hyvä odottaa johtopäätöksiä, kunnes pandemia on ohi."
Pandemia alkaa hyvin pian olla ohi. Britanniassa laumaimmuniteetti alkaa olla kohdillaan, ja monissa muissakin Euroopan maissa nyt vedellään viimeistä aaltoa ennen kuin laumasuoja saadaan aikaan - rokotuksilla.

HS: EU aloittaa oikeustoimet Astra Zenecaa vastaan - Yhtiö: olemme noudattaneet sopimusta ja puolustaudumme tarvittaessa

Euroopan komissio aloittaa oikeustoimet lääkeyhtiö Astra Zenecaa vastaan koronarokotteista. Asiasta kertoi muun muassa uutistoimisto Reuters.

Komission mukaan yhtiö ei ole noudattanut sopimusta rokotteiden toimittamista.

"Yritys ei ole antanut luotettavaa suunnitelmaa sovittujen rokotusannosten toimittamiseksi", sanoi terveysasioista vastaava tiedottaja Stefan de Keersmaecker tiedotustilaisuudessa.

Miksi tämmöistä meteliä käydään rokotteesta, joka ei Eurooppaan enää edes kelpaa?

HS: THL: Suurin osa korona­tartunnoista tulee Suomessa havaituiksi, tautia kaksin­kertainen määrä todettuihin tapauksiin verrattuna

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi, että Suomessa on ollut koronavirusinfektioita alkuvuonna vain noin kaksinkertainen määrä todettuihin tautitapauksiin verrattuna.

Tieto tilanteesta on muuttunut ja selkeytynyt merkittävästi viime keväästä, jolloin epidemia alkoi.

Tuolloin arvioitiin, että esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alueella esiintyi ensimmäisen epidemia-aallon aikana noin 1,5-5-kertaisesti tartuntoja verrattuna tartuntatautirekisterin varmistettuihin tautitapauksiin.

THL:llä on kovin valikoiva muisti. Vielä 12.5.2020 THL:n mallinnusryhmän Kari Auranen sanoi, että "Tartunnan saaneita on pakko olla enemmän", kun vasta-ainetestit osoittivat, ettei laumaimmuniteetin saaminen ollut lähelläkään. Samaan aikaan THL:n juhtava asiantuntija Jussi Sane arvioi, että toukokuun alkuun mennessä koronan olisi sairastanut joka neljäs helsinkiläinen.

12.5. varmistettuja tapauksia oli hieman yli 6'000, ja on melkoista vääristelyä väittää, että keväällä 2020 olisi arveltu tapausten todelliseksi määräksi "1.5-5 -kertainen määrä" eli 9'000-30'000. THL sai ensimmäiset tiedot vasta-ainekokeista, eikä suostunut uskomaan niiden tuloksia, vaikka oli ihan selvää, ettei useiden maiden jo aloittama jälitystaktiikka olisi toiminut, jos tapausten määrä olisi ollut 10-100 -kertainen testeillä todettuun verrattuna, kuten THL silloin laumaimmuniteettia tavoitellessaan vielä toivoi.

Tämä sivu on perustettu juuri tämän uutisten kaltaista historian uudelleenkirjoittelua vastaan. Historiaa ei pidä unohtaa.

2021-04-24

BBC: Covid-19: Israel records no daily deaths for the first time in 10 months

The country's coronavirus death toll remained unchanged at 6,346 on Thursday, health ministry data showed.

The last time Israel reported zero Covid-19 deaths was at the end of June last year, after lockdown measures curbed a first wave of infections.

Israel's outbreak has eased after hitting its peak in January this year.

The Israeli government started to relax lockdown restrictions a month later as vaccinations against Covid-19 were rolled out more widely.

Israel has the highest vaccination rate in the world. On Thursday, the country reached the milestone of five million Covid-19 vaccinations.

Reuters: EU to shortly sign world's largest vaccine deal with Pfizer

The European Commission said it expects to seal the world's biggest vaccine supply deal within days, securing up to 1.8 billion doses of Pfizer's (PFE.N) COVID-19 vaccine for the next few years as a debate rages over unfair access to shots for the world's poorest people.

The vaccines from the U.S. drugmaker and its German partner BioNTech would be delivered over 2021-2023, Commission President Ursula von der Leyen said during a visit to Pfizer's vaccine plant in Puurs, Belgium.

2021-04-23

IS: Tornion koronatilanne paheni, satoja karanteeniin - johtavalta lääkäriltä kovaa tekstiä: "Itse onnistuttiin sössimään tilanne!"

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on eilen todettu 8 uutta koronavirustapausta, joista valtaosa Torniossa. Kaupungissa on asetettu karanteeniin noin 500 ihmistä viikon aikana.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila arvioi, että epidemia saattaa pahentua, koska tartunnanjäljitykseen tulee viivettä suuren altistumismäärän takia.

Alueella voidaan siirtyä epidemian leviämisvaiheeseen ensi viikolla, jos tartuntojen kasvu ei taitu.

- Aiemmasta poiketen altistuneiden määrät ovat olleet nyt erittäin suuria, koska ollaan tavattu suurella joukolla yksityisissä tilaisuuksissa. Tilanne heijastelee selkeästi myös nuorison väsymystä koronarajoituksiin, hän arvelee.

Tartuntaketjuista osa näyttää jäävän tuntemattomiksi. Kahden viikon ilmaantuvuus on nyt 55/100 000.

[...]

Hänen [Tornion johtava lääkäri Jukka Ronkainen] mukaansa torniolaiset ovat pilanneet tautitilanteen huhtikuussa vastuuttomilla kokoontumisilla. Oireettomat ihmiset kantavat virusta eteenpäin.

- Jopa lievistä oireista huolimatta on kokoonnuttu tai menty töihin, mitä ei saa missään nimessä tehdä! Ei pidä haaveilla exitistä ennen kuin tilanne on rauhoittunut. Kun Ruotsi alkoi vaatia negatiivista ennakkotestiä, ei välttämätön rajan ylitys väheni ja Tornion tartunnat romahtivat, kunnes nyt onnistuttiin itse sössimään tilanne! hän harmittelee.

Norrbottenin kahden viikon ilmaantuvuusluku on Ronkaisen mukaan nyt yli 850/100 000. Tartuntoja on todettu yli tuhat viikossa.

Tornion koronatartuntojen ketjut ovat lähteneet liikkeelle Pohjois-Ruotsin lisäksi Oulusta, Uudeltamaalta ja Leviltä.

- Aivan itsekin on onnistuttu kaupungissa levittämään tartuntoja ja palauttamaan Ruotsiinkin, Ronkainen toteaa.

EMA: AstraZeneca's COVID-19 vaccine: benefits and risks in context

Vaxzevria (formerly COVID-19 Vaccine AstraZeneca) is authorised in the EU to prevent COVID-19, which can cause severe disease and death. The disease can also have long-term consequences in people of all ages, including in otherwise healthy people.

The benefits of Vaxzevria outweigh its risks in adults of all age groups; however, very rare cases of blood clots with low blood platelets have occurred following vaccination.

Edellinen kappale pitää varmasti yleisesti paikkaansa. Poikkeuksena voi olla tilanne, jossa epidemia on rauhallisessa vaiheessa ja turvallisempaa rokotetta on saatavilla lähiaikoina.
The Committee recommended to continue giving a second dose of Vaxzevria between 4 and 12 weeks after giving the first one in line with the product information.

The CHMP considered recommendations to give the second dose of Vaxzevria after a longer interval than the recommended 4-12 weeks, to not give a second dose at all, or to give an mRNA vaccine as a second dose.

However, there has not been enough exposure and follow-up time to determine whether the risk of blood clots with low blood platelets after a second dose will differ from the risk after the first dose. At present there are no or limited data to change current recommendations.

Juuri näin. Toisen kierroksen antamista eri rokotteella ei ole kokeiltu, eikä ole kovinkaan hyvä asia tehdä ensikoetta suurella määrällä tavallisia ihmisiä. Sen kaltaisilla otteilla voidaan saada aikaiseksi yllättäviä ja ikäviä sivuvaikutuksia.

2021-04-22

HS: Mutaation vauhdittama "koronatsunami" yllätti Intian kesken rajoitusten purun: Potilaita kuolee sairaaloiden porteille, tartunnoissa maailmanennätys

[Intian koronatsunami]
Hälytysajoneuvojen sireenit ujeltavat lockdownin autioittamilla kaduilla Mumbaissa. Ambulanssit kiertävät etsimässä koronapotilaille tehohoitopaikkoja, happilaitteita tai edes vapaita vuodepaikkoja, mutta usein happiralli päättyy surullisesti.

Koronavirukseen kuolee nyt intialaisia ennätystahtia, ruumishuoneet ja krematoriot ovat täynnä. Intia on katastrofin partaalla.

Koronapandemian toinen aalto on romahduttanut Intian terveydenhuollon, ja tilanne on lähes epätoivoinen. Torstaina Intia teki uuden maailmanennätyksen, kun yhden päivän aikana kirjattiin 315 000 uutta tartuntaa ja 2 100 koronavirukseen kuollutta.

1,4 miljardin asukkaan Intiassa on koronavirustautiin sairastunut yhteensä lähes 16 miljoonaa ihmistä, kuolleita on noin 190 000. Todelliset luvut ovat todennäköisesti vielä suurempia, sillä esimerkiksi testauskapasiteetti on täysin jumissa. Vielä kuukausi sitten koronatestin tuloksen sai Mumbaissa alle vuorokaudessa, nyt odottelu vie nelisen päivää.

[...]

"Sairaala on täpötäysi, meillä ei ole potilaiden määrään verrattuna riittävästi paikkoja tehohoito-osastolla. Tilanne on aika synkeä", kertoo mumbailaisen Niramaya Hospitalin johtava lääkäri Amit Thadhani Helsingin Sanomille. Sairaala hoitaa tällä hetkellä vain koronapotilaita.

[...]

Korkein oikeus määräsi keskiviikkona hallituksen luovuttamaan teollisuuden käyttämää happea sairaaloille. Tuomarit kirjoittavat harvinaisen selkeäsanaisessa päätöksessään, että "ihmisten ei voi antaa kuolla happipulan vuoksi. Kerjätkää lainatkaa tai varastakaa, kyseessä on kansallinen hätätila". Monet hankkivat omia happipulloja, joiden hinta on muutamassa päivässä noussut moninkertaiseksi.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 22.4. Δ 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 197.4 -16% 234.4 295.7 357.8 405.3 447.7 480.1 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 4081
Lahti 120k 168.8 -7% 181.2 197.1 237.9 243.7 164.0 100.7 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1538
Turku 193k 152.0 -14% 181.8 253.7 366.5 436.7 399.1 314.4 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2834
Espoo 291k 139.7 -21% 176.5 227.8 283.6 324.1 311.5 275.0 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2839
Helsinki 655k 131.9 -28% 184.2 277.0 404.5 480.4 470.5 432.2 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3800
Tampere 239k 103.8 +32% 78.7 112.5 173.1 155.4 123.6 101.3 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1158
Oulu 206k 31.3 +42% 22.1 19.2 29.8 41.9 59.3 84.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1028
Jyväskylä 142k 29.9 -28% 41.8 50.1 75.2 80.1 57.8 73.8 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1310
Kuopio 119k 19.1 -26% 25.7 45.7 64.8 82.3 78.1 39.9 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 658
Pori 84k 17.9 -17% 21.5 27.5 38.2 37.0 40.6 63.81 73.41 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 426

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Koronatilanne helpottaa kaikkialla paitsi Tampereella ja Oulussa. Erikoinen tilanne on, että listan kärkikaupunki, Vantaa, on koko Suomen kuntalistalla vasta sijalla 10, edellään Hammarland (438.8), Pyhtää (290.8), Marttila (250.6), Kerava (231.0), Askola (225.1), Jomala (221.9), Salo (215.0), Eckerö (210.7) ja Lumijoki (197.5).

Porissa on suurista kaupungeista vähiten koronaa, ja se on myös näiden kaupunkien kokonaiskoronatilaston ylivoimainen ykkönen.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 22.4. Δ 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 130.1 -24% 171.0 227.2 299.8 343.5 341.0 331.6 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2934
Ei-HUS 52.7 -9% 58.2 71.3 91.1 98.7 90.8 85.5 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 916
HUS-kerroin 2.5 2.9 3.2 3.3 3.5 3.8 3.9 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 69.6 +18% 59.0 82.4 119.0 107.0 84.6 71.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 846

HUSista on tullut taas Suomen koronaisin sairaanhoitopiiri, mutta sen tilanne paranee ripeää vauhtia. Muu Suomikin laskee, mutta paljon maltillisemmin. Pirkanmaalla tapausten määrä on kuitenkin lähtenyt nousuun, ja se on nyt Suomen kuudenneksi koronaisin sairaanhoitopiiri.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 22.4. Δ 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 817.2 +2% 797.1 750.8 721.0 634.6 562.2 538.9 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 9107
Viro 536.9 -23% 693.7 953.7 1288.1 1509.8 1517.6 1394.0 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 8982
Liettua 533.2 +10% 482.8 404.4 339.1 280.1 240.2 290.4 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 8841
Latvia 413.9 +16% 356.6 334.4 368.1 383.6 392.3 434.3 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 6044
Tanska 171.6 +11% 154.2 170.9 137.7 174.3 169.8 150.6 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 4216
Norja 148.6 -15% 175.8 202.9 231.7 238.6 195.5 141.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 2001
Suomi 76.4 -18% 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1536
Islanti 32.6 +59% 20.5 31.4 34.0 22.0 9.1 5.9 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1855

Ruotsi on nyt koko Euroopan koronaisin maa. Vastaavasti Virossa tapausten määrä laskee edelleenkin jyrkästi. Suomessa taas on menossa jo kuukauden kestänyt jatkuva lasku, joka tuo mieleen kevään 2020. Olisiko mahdollista, että meillä olisi jo nähty viimeinen korona-aalto? Ja olisiko mahdollista, että tulisimme jäämään myön koronan yhteismäärässä Euroopan voittajaksi? Ei se näillä luvuilla mahdottomaltakaan näytä.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 22.4. Δ 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 10M 817.2 +2% 797.1 750.8 721.0 634.6 562.2 538.9 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 9107
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 816.9 +5% 774.7 710.8 763.2 539.8 458.3 461.7 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 8319
Italia 60M 338.2 -9% 371.0 429.2 501.3 525.1 505.3 454.5 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 6466
Saksa 84M 337.3 +17% 288.2 259.3 277.9 216.3 164.5 150.1 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3820
Espanja 47M 255.2 +16% 219.6 197.7 167.3 133.1 149.3 2002 2202 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7368
Britannia 68M 43.1 -12% 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6448
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 399.0 -3% 412.0 431.2 459.1 406.0 357.1 314.6 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Kokonaisuudessaan Euroopan koronatilanne on nyt junnannut samoissa lukemissa lähes tarkalleen puoli vuotta.

Epidemia hiipuu yhä Britanniassa, mutta hitaammin kuin edellisinä viikkoina.

Toisessa päässä Ruotsi ja Ranska kisaavat tasaväkisesti Euroopan koronakuninkuudesta.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
22.4. 15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
EU:n ulkopuoliset maat
Israel 119.9% 62.0% 57.8% 32.6 40.3 59.9 103.1 214.1 400.8 551.5
Seychellit 118.9% 67.6% 51.4% 698.0 508.2 459.2 662.2 867.3 608.2 479.6
Arabiemiraatit 100.1% 51.4% 38.8% 270.7 283.6 297.5 294.0 290.0 332.7 397.1
Chile 70.9% 40.9% 30.0% 514.7 516.5 498.2 477.7 417.6 359.2 314.3
Bahrain 66.9% 37.5% 29.4% 895.1 911.8 801.9 664.4 579.0 521.0 503.5
San Marino 68.6% 43.3% 25.3% 411.8 805.9 1235.3 1414.7 1335.3 1235.3 1308.8
Malediivit 64.7% 53.1% 11.6% 319.6 326.2 418.1 391.5 329.9 310.7 366.4
Britannia 64.7% 48.8% 15.9% 43.1 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3
Yhdysvallat 64.6% 40.2% 25.8% 283.9 289.8 274.7 257.0 238.1 235.4 256.0
EU:n rokotetuin maa
Malta 65.4% 45.0% 20.4% 148.2 168.6 203.2 398.4 713.3 915.4 865.4
Suomen rokotustilanne
Suomi 28.4% 25.8% 2.5% 76.4 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0

Israel ja Britannia laskevat edelleenkin, mutta hitaammin kuin ennen. Ovatko kevennetyt rajoitukset kompensoineet rokotuksista saadun osittaisen laumasuojan hyödyt? Rokotuskattavuus ei Israelissa ole juurikaan kasvanut kuukauteen, ja Arabiemiraatit on alkanut viime viikkojen aikana päästä jo aika lähelle kokonaisrokotusprosentissa: kuukausi sitten Israelin rokotuskattavuus oli puolitoistakertainen, vaan eipä ole enää. Riittääkö Israelin rokotuskattavuus sellaiseen laumasuojaan, joka kestää kaikkien koronarajoitusten poistamisen?

Ilmaantuvuusluvuissa on yleisesti ottaen hienoista laskua, paitsi San Marinossa, jossa tapausten määrä on romahtanut, ja Seychelleillä, jossa tapausten määrä nousee, vaikka maan rokotuskattavuus on Israelin tasoa.

Suomen lasku lienee saatu aikaan sulkutoimilla, ei vielä rokotuksilla.

2021-04-21

HS: Hallitukselta päivitetty suunnitelma rajoitusten purkamiseksi, näin Suomi avautuu kuukausi kuukaudelta - jo ensi viikolla luovuttaneen poikkeusoloista

Hallitus esitteli aamulla päivitettyä suunnitelmaansa siitä, miten koronarajoituksia voidaan purkaa. Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan hallitus tekee mahdollisesti ensi viikolla päätöksen poikkeusoloista luopumisesta sillä edellytyksellä, että koronatilanne jatkuu hyvänä.

[...]

[Tiede- ja kulttuuriministeri Annika] Saarikon mukaan enintään 50 hengen sisä- ja ulkotilaisuuksia pyritään avaamaan mahdollisimman pian koronaepidemian perustason alueilla, joita on tällä hetkellä kuusi aluetta.

[...]

"Sovimme, että kahden metrin turvavälivelvoitteesta luovutaan ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa kesäkuussa. Se säilyy sisätiloissa järjestettävissä tapahtumissa alueilla, joissa ilmaantuvuusluku on yli 25. Tämä kaikki edellyttää eduskunnassa tehtävää lain muutosta", Saarikko sanoi.

Tilanne edistyy.
Sisärajavalvontaa jatketaan niin kauan kuin se on välttämätöntä, mutta samanaikaisesti aloitetaan liikenteen rajoitusten purkaminen päinvastaisessa järjestyksessä kuin niitä on aiemmin tehty.

Sisärajoilla maahantulorajoitukset korvataan toukokuusta alkaen asteittain rajoilla toteutettavilla terveysturvallisuustoimilla. Ensimmäisenä avataan rajayhteisöjen välinen liikenne Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisillä maarajoilla.

Onko sen Ruotsin kanssa nyt niin valtavan välttämättömän kiire? Suomi on Euroopan neljänneksi koronattomin ja Ruotsi Euroopan koronaisin maa. Rajan avaaminen ei tuo Suomeen mitään hyvää.
Hallituksen suunnitelmassa rajoitusten purku etenee kuukausittain. Tilanne voi muuttua, jos koronatilanne heikkenee. Purkamismahdollisuuksia hallitus tarkastelee kahden viikon välein, ja suunnitelma päivittyy epidemian kulun ja rokotusten edistymisen mukaan.

2021-04-20

Yle: HUS suunnittelee poliklinikkaa koronaviruksen pitkäaikaisoireista kärsiville - toiminta pyritään käynnistämään pian

HUS kertoo suunnittelevansa poliklinikkaa koronaviruksen pitkäaikaisoireista kärsiville.

HUSin mukaan noin viidesosalla koronavirusinfektion sairastaneista erilaiset oireet jatkuvat akuutin vaiheen jälkeen. Pitkäaikaisoireista kärsivät potilaat kuvaavat muun muassa uupumusta, hengenahdistusta, sydämentykytyksiä, rintakipua, lihaskipua, aivosumua, ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta.

Suomen koronavirustartunnoista suurin osa eli 59 prosenttia on todettu HUSin alueella.

[...]

Poliklinikan toiminta pyritään käynnistämään mahdollisimman pian. Tarkka aikataulu selviää, kun toiminnalle on saatu tilat ja moniammatillinen henkilökunta.

Aftonbladet: Rekommendationen för Astra Zenecas vaccin kvarstår

Rekommendationerna om att personer yngre än 65 år inte bör vaccineras med Astra Zenecas vaccin kvarstår.
Personer under 65 år som redan fått en dos av vaccinet ska istället erbjudas vaccin från Pfizer eller Moderna.
Samma på finska:
Otsikko: Astra Zenecan suositukset pysyvät

Ingressi: Suositukset, joiden mukaan all 65-vuotiaita ei pitäisi rokottaa Astra Zenecan rokotteella, pysyvät.
Niille alle 65-vuotiaille, jotka ovat saaneet yhden annokset rokotetta, tarjotaan tilalle Pfizerin tai Modernan rokotetta.

Ruotsin ihmiskokeet jatkuvat aina vaan. Kun puhutaan oireita, joita tapahtuu yhdelle ihmiselle sadasta tuhannesta, niin kuka takaa ettei sekakäyttö aiheuta jotain pahempaa? Tämä on taas aivan tuntemattomille vesille menemistä.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että Suomen pitäisi ostaa kaikki yli jääneet AstraZenecat, ja rokottaa kansansa toukokuun loppuun mennessä. Siinä pelastuisi koko kesä ja vähintään kymmeniä ihmishenkiä.

2021-04-15

Svenska Yle: Tegnell medger för Sveriges Radio: Åtgärderna på äldreboendena räckte inte till för att mota andra vågen

I intervjun säger Tegnell att man hade trott att man under den andra vågen hade kunnat förebygga smittspridningen och dödsfallen i covid-19 på de svenska äldreboendena med hjälp av striktare hygienrutiner, utbildning och satsningar på skyddsutrustning.

Det här visade sig ändå inte räcka till. Enligt svenska Socialstyrelsens statistik utgjorde dödsfallen på äldreboendena en lika stor andel under den andra vågen som under den första, rapporterar SR.

Det verkar alltså klart att omfattande smittspridning i samhället även leder till smittspridning bland de sköraste, trots åtgärder. Att man misslyckats med att skydda de äldre konstaterades också i den svenska coronakommissionens rapport.

Det här erkänner nu även statsepidemiologen Tegnell i SR.

- Vi var inte så mycket bättre som vi hade hoppats på och framför allt så var det nog betydligt svårare att hindra att komma in på äldreboenden än vad någon hade trott.

Samma på finska:
Otsikko: Tegnell myöntää Ruotsin radiolle: Toimenpiteet hoitokodeissa eivät riittäviä toisen aallon kohtaamiseen.

Teksti: Haastattelussa Tegnell sanoo, että uskottiin olevan mahdollista pysäyttää covid-19:n infektioiden ja kuolemien leviäminen ruotsalaisiin hoitokoteihin ankarammilla hygieniarutiineilla, koulutuksella ja suojavälineisiin satsaamalla.

Tämä osoittautui kuitenkin riittämättömäksi. Ruotsin terveys- ja sosiaalihallituksen tilastojen mukaan vanhainkotien suhteellisten kuolemien määrä oli sama kuin ensimmäisessä aallossa, raportoi SR (Ruotsin radio).

Vaikuttaa siis selvältä, että yhteiskunnan läpäisevä taudin leviäminen johtaa vastatoimista huolimatta myös hauraimpien sairastumisiin. Vanhusten suojelun epäonnistumisesta kerrottiin myös Ruotsin koronakomitean raportissa.

Tämän tunnustaa nyt valtionepidemiologi Tegnellkin SR:lle.

- Emme olleet niin paljon parempia kuin olimme toivoneet, ja ennen kaikkea [koronaa?] oli paljon vaikeampi estää tulemasta vanhainkoteihin kuin kukaan olisi uskonut.

Jos nyt unohdetaan hetkeksi se, että viimeisestä virkkeestä tuntuu puuttuvan oleellinen lauseenjäsen, niin sen sisältö on tietenkin tegnellimäiseen tapaan roskaa. Oli ihan itsestään selvää, etteivät vanhainkodit voi olla kokonaan muusta yhteiskunnasta erossa oleva saareke. Jos yhteiskunta on täynnä koronaa, sitä pääsee pakostakin luikertelemaan myös vanhainkoteihin.

Mutta jatketaan:

Samtidigt har svenska Folkhälsomyndighetens tolkning av läget väckt frågor under de senaste dagarna.

Sveriges Radios Ekot-redaktion berättade tidigare i veckan att smittspridningen i höstas underdrevs av FHM.

I september talade Tegnell på en presskonferens om "en ganska stabil nivå på de allra flesta ställen men en liten försiktig ökning".

I själva verket hade antalet fall då ökat med 35 procent på en vecka, enligt Folkhälsomyndighetens egen statistik.

Till Ekot kommenterar Tegnell det här nu med att man inte ville skrämma upp folk i onödan och att man hoppades på att den ökande spridningen skulle avta av sig själv.

Detta i och med att svenskarna fortfarande enligt Tegnell var rätt duktiga på att följa rekommendationerna.

Samma på finska:
Samaan aikaan Ruotsin Kansanterveyslaitoksen (FHM) tulkinta on herättänyt viime päivinä kysymyksiä.

Ruotsin radion Ekot-toimitus kertoi aiemmin viikolla, että taudin leviämistä aliarvioitiin FHM:ssä

Syyskuussa sanoi Tegnell lehditötilaisuudessa "aika stabiilista tasosta suurimmassa osassa paikoista, mutta pienestä, varovaisesta noususta".

Todellisuudessa tapausten määrä oli noussut viikossa 35 prosentilla FHM:n omien tilastojen mukaan.

Ekolle Tegnell kommentoi tätä siten, ettei haluttu pelotella ihmisiä turhaan, ja että toivottiin tapausten kasvun loppuvan itsellään.

Tämä siksi että ruotsalaiset seurasivat Tegnellin mukaan edelleenkin reippaasti suosituksia.

Tässäpä syy siihen, miksi Ruotsin tilanne on se, mikä se on: kun tapausten määrä räjähtää käsiin, hyssytellään, ettei vaan kenellekään tulisi paha mieli. Ja odotetaan, josko se korona nyt itsellään katoaisi. Jos ajetaan täysillä seinää päin, voi aina sammuttaa valot, niin sitten seinää ei pariin sekuntiin vielä näy.

Otetaan vielä pätkä artikkelin lopusta:

Uppfattningen att svenskarna i höstas skulle ha följt rekommendationerna väl verkar ändå inte överensstämma med verkligheten.

Ekot hänvisar till uppgifter från både den svenska Myndigheten för samhällsskydd och beredskap och mobildata. Enligt de här uppgifterna hade folk i Sverige tvärtom följt rekommendationerna allt sämre.

Samma på finska:
Näkemys siitä, että ruotsalaiset olisivat syksyllä seuranneet hyvin suosituksia, ei kuitenkaan vaikuta kohtaavan todellisuutta.

Ekot viittaa tietoihin Ruotsin suojeluviranomaisen keräämään mobiilidataan. Sen mukaan ruotsalaiset päin vastoin seurasivat suosituksia jatkuvasti huonommin.

On se jännää, että tuo lustigkurre saa vieläkin lojua virassaan. Jossain toisessa maassa hänet olisi hyllytetty jo aikaa sitten.

HS: Adenovirus voi olla syynä harvinaiseen veritulppa­riskiin, joka näyttää liittyvän Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteisiin

Hyvin harvinainen verisuonitukoksen riski näyttää liittyvän Astra Zenecan ja mahdollisesti myös Johnson & Johnsonin koronavirusrokotteisiin. Syynä voi olla niiden käyttämä adenovirustekniikka, sillä muista rokotteista riskiä ei ole todettu.

Euroopan lääkevirasto (Ema) kertoi viime perjantaina, että tukostapauksia on raportoitu yksi sataatuhatta rokotettua kohtaan. Britanniassa, jossa Astra Zenecan rokotuksia on annettu kaikkein eniten, tapauksia on raportoitu selvästi vähemmän, yksi 250 000:ta rokotettua kohti.

Erot haitan ilmaantuvuudessa voivat Eman mukaan johtua siitä, miten terveydenhuoltojärjestelmässä raportoidaan tapauksista.

Suomessa kolme ihmistä on saanut verisuonitukoksen Astra Zenecan rokotteen jälkeen. Yksi heistä on kuollut. Rokotteen on saanut 240 000 ihmistä, joten Suomessa riski näyttää olevan suurempi kuin Eman tekemässä arviossa.

No eihän ole. Kolme tapausta on niin pieni määrä, ettei siitä voida päätellä vielä mitään ellei ero ole dekadiluokkaa. Ja tässä tapauksessa laskettu ero on vain noin 20 %.

Muutenkin määrä on aivan älyttömän pieni. Jos kaikki tamperelaiset, vauvasta vaariin, rokotettaisiin AstraZenecalla, saisi keskimäärin kolme ihmistä veritulpan. Määrä on aivan mitätön, kun otetaan huomioon, montako henkeä rokotteella pelastetaan, ja että rokotusten jälkeen yhteiskunta voidaan palauttaa normaaliin päiväjärjestykseen.

Sekä Ema että Britannian lääkevirasto (MHRA) ovat korostaneet, että rokotteen hyödyt ylittävät haitat ja sen käyttöä voi jatkaa. Myös Suomessa rokotetta annetaan edelleen 65 vuotta täyttäneille.

[...]

Tiistaina Yhdysvaltain lääkevirasto (FDA) ja tautien torjuntavirasto (CDC) tiedottivat keskeyttävänsä Johnson & Johnsonin rokotteen antamisen ihmisille selvittääkseen yhteyttä verisuonitukoksiin. Johnson & Johnson myös keskeytti rokotetoimitukset Eurooppaan.

Yhdysvalloissa Johnson & Johnsonin rokotetta on saanut lähes seitsemän miljoonaa ihmistä, ja heistä kuudelta on todettu verisuonitukos kahden viikon kuluessa rokotteen saamisesta. Tukos on tämän aineiston perusteella siis vielä huomattavasti harvinaisempi kuin Astra Zenecan rokotteessa.

Kaikki yhdysvaltalaispotilaat ovat olleet 18-48-vuotiaita naisia. Myös Astra Zencaan rokotteella tukoksia ovat saaneet useammin naiset, mutta tämä voi johtua siitä, että rokotetta on annettu työikäisistä terveydenhuoltohenkilöstölle, ja siinä joukossa on enemmän naisia. Suomen tukostapauksissa on molempia sukupuolia.

Johnson & Johnsonin rokotteen vienti Eurooppaan lopetettiin siis oireen takia, jota on esiintynyt alle yhdellä rokotetulla miljoonasta. Eli jos kaikki suomalaiset aikuisen rokotettaisiin sillä, saisimme 4-5 veritulppatapausta. Ja samalla päättyisi koronavirusepidemia kaikkine positiivisine vaikutuksineen. Asiasta on kadonnut kaikki suhteellisuudentaju.
Suomen tavoite saada kaikille yli 16-vuotiaille ensimmäinen rokoteannos siirtyy nyt todennäköisesti elokuun puolelle, mutta tarkempi aikataulu on vielä hämärän peitossa. Aiempi aikataulutavoite oli kesäkuun loppu tai heinäkuun alku.
Muutaman veritulppatapauksen takia suomalaisen yhteiskunnan palautumista normaaliin lykätään kuukausikaupalla. Tässä ei ole järjen hiventäkään.

HS: Ministeri Kiuru: Suomi aloittamassa neuvottelut Sputnik-rokotteen hankkimiseksi - Suomalaisasiantuntijat pitävät venäläisrokotetta erinomaisena

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että Suomi olisi aloittamassa neuvottelut Venäjän kanssa Sputnik-koronarokotteen hankkimiseksi Suomeen.

"Olemme sosiaali- ja terveysministeriön ja ulkoministeriön välillä tehneet yhteistä työnjakoa siinä, että Sputnik-rokotteen osalta lähestyttäisiin Venäjää ja käytäisiin nämä neuvottelut", Kiuru sanoi.

Kannattaako neuvotteluita käydä? Ostettaisiin ennemminkin muilta mailta yli jäävät AstraZenecat ja pistetään niillä Suomi kuntoon. Nyt niitä saisi, kun vaan tarjoutuisi ottamaan.

Suomessa kuolee tällä hetkellä koronaan noin 25 ihmistä viikossa. Jos kansa olisi jo rokotettu, heistä ei kuolisi yksikään. Rokotetussa kansassa epidemia hiipuu muutamassa viikossa. Yhteiskuntakin voitaisiin avata ja elää taas normaalisti, millä olisi sekä kansantaloudellista että mielenterveydellistä hyötyä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo HS:lle, että Sputnik V -rokote on tutkimustiedon mukaan tehokas.

"Se on oikein tehokas. Siitä on julkaistu kaksi vertaisarvioitua artikkelia korkealle arvostetussa tiedelehdessä Lancetissa, toinen immunogeenisuustutkimuksesta ja toinen tehotutkimuksesta, jotka näyttävät oikein hyvältä. Euroopan lääkeviranomainen Ema on aloittanut rokotteen myyntiluvan arvioimisen."

Sputnik on adenovirusvektorirokote kuten Astra Zenecan ja Johnson & Johnsoninkin rokotteet. Toistaiseksi niihin liitettystä erittäin harvinaisesta verisuonihyytymishäiriön riskistä ei ole näyttöä niistä maista joissa Sputnikia on laajalti käytetty, kertoo Nohynek.

Ja sitten, kun ensimmäinenkin mahdollinen vakava sivuoire tulee, lopetetaan käyttö, vaikka olisi itsestään selvää, että käyttämättömyydestä on dekadikaupalla enemmän haittaa kansanterveydelle. Sellaisella herkkähipiäisyydellä, missä edes joka sadastuhannes (AstraZeneca) tai joka miljoonas (Johnson & Johnson) pistettävä ei saa saada oireita, tulee käymään tosi hankalaksi saada uusia rokotteita käyttöön.

Rokotehommasta on suhteellisuudentaju aivan kateissa.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 15.4. Δ 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 234.4 -21% 295.7 357.8 405.3 447.7 480.1 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 3990
Helsinki 655k 184.2 -34% 277.0 404.5 480.4 470.5 432.2 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3745
Turku 193k 181.8 -28% 253.7 366.5 436.7 399.1 314.4 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2767
Lahti 120k 181.2 -8% 197.1 237.9 243.7 164.0 100.7 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1461
Espoo 291k 176.5 -23% 227.8 283.6 324.1 311.5 275.0 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2779
Tampere 239k 78.7 -30% 112.5 173.1 155.4 123.6 101.3 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1096
Jyväskylä 142k 41.8 -17% 50.1 75.2 80.1 57.8 73.8 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1296
Kuopio 119k 25.7 -44% 45.7 64.8 82.3 78.1 39.9 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 652
Oulu 206k 22.1 +15% 19.2 29.8 41.9 59.3 84.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 1010
Pori 84k 21.5 -22% 27.5 38.2 37.0 40.6 63.81 73.41 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 417

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Koronatilanne on helpottanut tälläkin viikolla merkittävästi kaikissa muissa kaupungeissa paitsi Oulussa, ja Oulukin pysyy listan parhaassa päässä.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 15.4. Δ 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 171.0 -25% 227.2 299.8 343.5 341.0 331.6 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2882
Ei-HUS 58.2 -18% 71.3 91.1 98.7 90.8 85.5 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 892
HUS-kerroin 2.9 3.2 3.3 3.5 3.8 3.9 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 59.0 -28% 82.4 119.0 107.0 84.6 71.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 808

Tilanne paranee lähes koko Suomessa. Merkittävin poikkeus on Itä-Savo (105.2 → 180.4 (700)), josta on nyt tullut Suomen koronaisin sairaanhoitopiiri.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 15.4. Δ 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Ruotsi 797.1 +6% 750.8 721.0 634.6 562.2 538.9 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 8724
Viro 693.7 -27% 953.7 1288.1 1509.8 1517.6 1394.0 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 8712
Liettua 482.8 +19% 404.4 339.1 280.1 240.2 290.4 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 8516
Latvia 356.6 +7% 334.4 368.1 383.6 392.3 434.3 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 5834
Norja 175.8 -13% 202.9 231.7 238.6 195.5 141.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1936
Tanska 154.2 -10% 170.9 137.7 174.3 169.8 150.6 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 4124
Suomi 92.9 -22% 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1503
Islanti 20.5 -35% 31.4 34.0 22.0 9.1 5.9 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1830

Viron sulku vähentää siellä päivittäisiä tautitapauksia edelleenkin jyrkästi, ja se alkaa näkyä siellä myös sairaaloissa. Siinä, missä pahimmillaan 4.4. Virossa oli 727 potilasta sairaalassa, nyt potilaita on 506. Luku on edelleenkin korkea, mutta laskee päivittäin.

Ruotsi on noussut Pohjois- ja Baltian maiden koronaisimmaksi maaksi niin kahden viikon kuin kokonaisilmaantuvuudessakin. Kokonaisilmaantuvuudessa se ei olekaan ollut ykkösenä sitten joulukuun 2020. Yhden viikon ilmaantuvuudella laskettuna Ruotsi oli toissapäivänä koko Euroopan koronaisin maa. Tätä vauhtia se on alle neljän viikon päässä 10 %:n kokonaissairastuvuudesta.

Suomessa tapausten määrän lasku on jatk unut ripeään tahtiin. Vaikka tapausten määrä on meillä edelleenkin suuri, olemme päässeet takaisin alle 100:n maagisen rajan, ja olemme Islannin (20.5), Britannian (49.1), Portugalin (70.0) ja (muka) Venäjän (väitetysti 81.8) jälkeen Euroopan viidenneksi vähäkoronaisin maa.

Suomessa olemme lähes puolittaneet ilmaantuvuuden vain kolmessa viikossa.

Koronan yhteismäärä on Suomessa edelleenkin Euroopan alhaisin, vaikka olemmekin koko alkuvuoden lähestyneet pienten tartuntalukujen Islantia.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 15.4. Δ 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Unkari 9.8M 820.3 -21% 1034.8 1240.7 1168.2 959.4 732.2 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.2 16.8 2.0 7589
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 774.7 +9% 710.8 763.2 539.8 458.3 461.7 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 7876
Italia 60M 371.0 -14% 429.2 501.3 525.1 505.3 454.5 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 6308
Saksa 84M 288.2 +11% 259.3 277.9 216.3 164.5 150.1 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3648
Espanja 47M 219.6 +11% 197.7 167.3 133.1 149.3 2002 2202 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7242
Britannia 68M 49.1 -40% 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6423
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 412.0 -4% 431.2 459.1 406.0 357.1 314.6 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Euroopan-laajuinen hento lasku jatkuu, ja ensimmäistä sitten lokakuun lopun 2020, jolloin tonnikerhon tietoja alettiin järjestelmällisesti kerätä, se on tyhjä. Ruotsilla ja Ranskalla on tosin menossa vakaa yritys päästä sinne lähiviikkoina.

Laajasti rokotettu Britannia on päässyt lukuihin, joissa se ei ole ollut syyskuun 2020 jälkeen. Parin viikon sisällä tullaan näkemään, mihin toissapäiväinen rajoitusten merkittävä löysääminen johtaa.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
15.4. 8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
Israel 119.0% 61.7% 57.3% 40.3 59.9 103.1 214.1 400.8 551.5
Seychellit 114.1% 67.4% 46.7% 508.2 459.2 662.2 867.3 608.2 479.6
Arabiemiraatit 94.0% (35.2%) (22.1%) 283.6 297.5 294.0 290.0 332.7 397.1
Chile 65.4% 39.4% 26.0% 516.5 498.2 477.7 417.6 359.2 314.3
Bhutan 61.8% 7.3 3.9 0.6 0.3 0.1 0.1
Britannia 59.7% 47.6% 12.0% 49.1 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3
Bahrain 59.3% 34.0% 25.3% 911.8 801.9 664.4 579.0 521.0 503.5
Yhdysvallat 58.2% 37.1% 22.9% 289.8 274.7 257.0 238.1 235.4 256.0
EU:n rokotetuin maa
Malta 57.7% 40.4% 17.4% 168.6 203.2 398.4 713.3 915.4 865.4
Suomen rokotustilanne
Suomi 23.3% 21.5% 1.9% 92.9 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0

Israelissa tapausmäärien lasku on hieman hidastunut, mutta edelleenkin merkittävä. Samaan laskutahtiin on päässyt myös Britannia, joskin nähtäväksi jää, miten toissapäivänä tehdyt rajoitusten poistot tulevat ilmaantuvuuteen vaikuttamaan.

Britannian tämänhetkinen ilmaantuvuus on eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna niin pieni, ettei olisi täyskatastrofi, vaikka rajoitusten höllentämisen seurauksena ilmaantuvuus muutaman viikon kasvaisikin, kunnes rokotuskattavuus jossain vaiheessa riittää nujertamaan taudin. Kaikki toki riippuu kasvunopeudesta.

Bahrainin ilmaantuvuuskäyrästä ei heti uskoisi, että maa on maailman roketuimpia maita. Samaa tosin saattoi sanoa Israelista helmikuun alussa, kun sen rokotuskattavuus oli samaa luokkaa kuin Bahrainissa nyt. Muutenkin maiden välillä on yhtäläisyyksiä: Bahrain on nyt tilastojen valossa maailman kolmanneksi ja Israel oli helmikuun alussa maailman toiseksi koronaisin maa.

Seychellit on aivan mysteeri. Maan rokotuskattavuus alkaa nyt olla Israelin tasolla, mutta tapausten määrä vain nousee. Onko syynä se, että ainakin osa kansasta on rokotettu tehottomalla Sinovacilla?

Chilen ilmaantuvuusluku on keikkunut kaksi viikkoa lähes paikoillaan. Sen paremmin rokotusmäärän kattavuusden kasvu kuin maaliskuussa asetetut uudet rajoitukset eivät ole saaneet sitä laskemaan. Samaa näkyy Arabiemiraateissa.

Bhutanin tilanne heikkenee nopeasti, vaikka sen absoluuttiset luvut ovatkin - ainakin toistaiseksi - vielä pieniä.

2021-04-14

IS: Perusterveiden viisikymppisten rokotukset alkavat jo vappuna - näin rokotukset etenevät eri kaupungeissa

Suomen suurimmissa kaupungeissa on koronarokotuksissa päästy jo perusterveiden kansalaisten rokottamiseen. Espoo ja Vantaa kulkevat etujoukoissa, siellä rokotusvuorossa ovat jo 60-64-vuotiaat, muissa suurimmissa kaupungeissa rokotetaan parhaillaan 65-69-vuotiaita.

[...]

[Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Timo] Aronkytö lisää, että 50-59-vuotiaiden perusterveiden rokotuksiin päästään jo noin kahden viikon päästä eli vappuna.

- Siitä todennäköisesti tullaan aina 10 vuoden välein alaspäin, ja yhden 10 vuoden ryhmän rokottaminen vienee parisen viikkoa, Aronkytö laskeskelee.

[...]

Aronkytö korosti, että arviot on laskeskeltu sen pohjalta, että rokotteita tulee Suomeen ennakoituja määriä eli 300 000-400 000 annosta viikossa. Ja myös sen pohjalta, että verisuonitukosepäilyjen kohteena olevia AstraZenecaa ja Johnson & Johnsonia ei aseteta käyttökieltoon. Johnson & Johnson on toistaiseksi keskeyttänyt rokotetoimitukset Eurooppaan.

Siihenpä se korttitalo sitten kaatuikin.

Euroopassa tilanne on siis se, että meillä on neljä myyntiluvan saanutta rokotetta. Niistä yhtä saa kohtuullisesti (Pfizer-Biontech), yhtä vähän (Moderna), ja kahta ei "voi" käyttää kuin rajoitettuihin ryhmiin (AstraZeneca, Johnson & Johnson).

Tätä vauhtia (5.2 % / 14 vrk) kansamme on rokotettu kertaalleen vuoden 2022 kevääseen ja kokonaan vuoden 2022 loppuun mennessä.

Reuters: Euroopan komissio lopettaa AstraZenecan ja Johnson & Johnsonin rokotesopimukset niiden voimassaolon päättyessä

MILAN (Reuters) - The EU Commission has decided not to renew COVID-19 vaccine contracts next year with companies such as Astrazeneca and Johnson & Johnson (J&J), Italian daily La Stampa reported on Wednesday citing a source from the Italian Health Ministry.

"The European Commission, in agreement with the leaders of many (EU) countries, has decided that the contracts with the companies that produce (viral vector) vaccines that are valid for the current year will not be renewed at their expiry," the newspaper reported.

It added that Brussels would rather focus on COVID-19 vaccines using messenger RNA (mRNA) technology, such as Pfizer's and Moderna's.

IS: Lehti: Tanska luopuu AstraZenecan koronarokotteista

Tanskan terveysviranomaiset aikovat luopua AstraZenecan koronavirusrokotteesta rokoteohjelmassaan, Ekstra Bladet uutisoi. AstraZenecan rokotteen antaminen keskeytettiin Tanskassa maaliskuun alkupuolella veritulppiin mahdollisesti liittyvän yhteyden takia.
Ehdotan, että ostetaan välittömästi ne rokotteet Suomeen ja nopeutetaan niillä koronaepidemian loppuun saattamista. Sillä säästyisi ihmishenkiä ja loppukesä kaikille. Samalla talouden palautuminen nopeutuisi. Vielä enemmän vauhtia saadaan, jos muutkin maat alkavat vierastaa AstraZenecaa.

HS: THL:n Nohynek: Alle 65-vuotias voi mahdollisesti saada halutessaan Astra Zenecan rokotteen - Katso HS:n laskurista, miten uudet rokotepäätökset vaikuttavat sinuun

Yli jääneitä Astra Zenecan rokotteita voisi mahdollisesti antaa halukkaille alle 65-vuotiaille, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek HS:lle.

Samoin toimitaan jo esimerkiksi Australiassa, missä Astra Zenecan rokotteen ikärajaksi on suositeltu 50:tä vuotta. Alle 50-vuotias saa kuitenkin halutessaan Astra Zenecan rokotteen.

Asiasta on Nohynekin mukaan keskusteltu kansallisessa rokotusasiantuntijaryhmässä, mutta siitä ei ole vielä lopullista päätöstä. Asiantuntijaryhmä kokoontuu ensi viikolla pohtimaan asiaa ja muita rokotusohjelman edistymiseen vaikuttavia tekijöitä.

"En sulkisi tätä kokonaan pois. Nämähän ovat varovaisuusperiaatteesta tehtyjä suosituksia, jotka eivät ole täysin absoluuttisia. Meille on aika uutta, että ihminen saisi itse valita rokotteensa. Se vaatii vielä mietintää."

[...]

Astra Zenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteiden poistuminen tämänhetkisestä rokotevalikoimasta iskee kovimmin perusterveisiin alle 65-vuotiaisiin. Astra Zenecalla ei enää rokoteta Suomessa alle 65-vuotiaita. Johnson & Johnsonilla rokotuksia ei ehditty Suomessa vielä aloittaakaan.

Aiemmin arvioitiin, että kaikki halukkaat työikäiset olisivat saaneet rokotteen kesäkuun loppuun mennessä, mutta nyt tavoitteen saavuttaminen voi THL:n mukaan siirtyä pahimmillaan elokuun puolelle.

Perusterveenä viisikymppisenä miehenä ottaisin AstraZenecan rokotteen tänään, jos se olisi mahdollista.

2021-04-13

IS: AstraZenecan koronarokotteen epäillään aiheuttaneen Husin alueella kolme aivolaskimotukosta - yksi potilas kuollut

AstraZenecan koronavirusrokotteen epäillään aiheuttaneen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin alueella kolme vakavaa aivolaskimotukosta. Yksi potilas on kuollut aivolaskimotukoksen aiheuttamiin vammoihin.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi vahvistaa kuolemantapauksen mutta ei voi kertoa menehtyneen ikää, sukupuolta tai kuinka monta päivää rokotuksen jälkeen aivolaskimotukos havaittiin.

- Emme pysty valitettavasti kertomaan tietosuojan vuoksi enempää, kun kyseessä on yksittäistapaus, Mäkijärvi sanoi.

Ei näin. Juuri tällaisella "yksittäistapausten" taakse piiloutumisella luottamus menetetään - ja ilmeisesti aivan turhaan.

IS: Yhdysvaltain terveys­viran­omaiset kehottavat keskeyttämään rokottamisen Johnson & Johnsonilla veri­tulppa­tapauksien vuoksi

Yhdysvaltain terveysviranomaiset vaativat tiistaina välitöntä keskeytystä Johnson & Johnsonin koronarokotteen käyttöön. Syynä on se, että kuusi rokotetta saanutta on saanut harvinaisia sivuoireita, joihin liittyy veritulppia. Oireet ovat ilmaantuneet noin kaksi viikkoa rokotteen saamisen jälkeen.

[...]

Kaikki kuusi oireita saanutta ovat 18-48-vuotiaita naisia. Yksi heistä on kuollut ja yksi on kriittisessä tilassa sairaalassa.

Kaikkiaan Johnson & Johnsonin rokotetta on Yhdysvalloissa ehtinyt saada hieman alle seitsemän miljoonaa ihmistä.

Myös Johnson & Johnsonin rokotteen toimitukset Eurooppaan on keskeytetty.

IS: Britanniassa korona­rokotetta on nyt tarjottu kaikille yli 50-vuotiaille

Britanniassa kaikille yli 50-vuotiaille, riskiryhmiin kuuluville ja terveys- ja sosiaalialan työntekijöille on nyt tarjottu koronavirusrokotteen ensimmäistä annosta, kertoo maan hallinto. Samalla maassa on saavutettu yksi rokotustavoitteista, sillä kyseisille ryhmille oli tarkoitus saada tarjottua rokotetta huhtikuun puoliväliin mennessä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kirjoittaa, että alle 50-vuotiaat saavat tulevina päivinä rokotuskutsuja.

Onneksi olkoon, Britannia!

Toivottavasti rokottamattomilta tänään poistetut rajoitukset eivät saa ilmaantuvuuslukuja uudelleen räjähtämään.

IS: "Kuin sota olisi päättynyt" - brittien 97 päivän kärvistely on ohi, pubien aukeamisesta otettiin ilo irti

Britanniassa julistettiin koronasulku 5. tammikuuta. Kun se maanantaina illalla osin päättyi, meno oli lievästikin sanottuna riehakasta.

Esimerkiksi Lontoon Sohon pubien edustalla purettiin 97 päivän kotona kököttämisen paineita. Vain ulkona sai olla, mutta sosiaalisen etäisyyden sääntöjä olisi pitänyt noudattaa.

Ei noudatettu.

Toisin sanoen: rokottamaton kansanosa on nyt kaduilla juhlimassa.

Toivottavasti tämä ei aiheuta sitä, mikä ilmeiseltä näyttää.

IL: Norjan johtava koronakieltäjä sairastui koronaan ja kuoli

Norjan näkyvimpiin koronavirusdenialisteihin lukeutunut Hans Kristian Gaarder on kuollut. Alustavan ruumiinavauksen perusteella hänen kuolemansa aiheutti mitä todennäköisimmin COVID-19-tauti.

[...]

60-vuotias Gaarder kuoli kotonaan Granin kunnassa Oslon lähellä viime viikon tiistaina. Hänellä diagnosoitiin koronavirustartunta vasta kuoleman jälkeen.

[...]

Maaliskuun lopulla Gaarder oli järjestänyt maatilallaan tilaisuuden, jonka mahdollisia tartuntaketjuja jäljitetään parhaillaan. Jo todettuja tartuntoja on ainakin 12. Yksi tilaisuuden vieraista, noin 70-vuotias, niin ikään koronaan sairastunut nainen, kuoli sunnuntaina. Hänkin kieltäytyi läheisten mukaan koronatestistä ja sairaalahoidosta.

[...]

Gaarderin kuolema vahvistetaan myös hänen omalla sivustollaan, joskin hänen kuolinsyynsä väitetään olevan jokin muu kuin kulkutauti.

2021-04-11

IL: Kiina myöntää: Koronarokotteemme eivät suojaa kovin hyvin

Kiina on myöntänyt, ettei sen kehittämien koronarokotteiden suojateho ole kovinkaan hyvä.

Kiinan kansallisen tautikeskuksen johtaja Gao Fu kertoi asiasta konferenssissa lauantai-iltana. Asiasta ovat uutisoineet useat mediat, kuten Politico ja Washington Post.

Gaon lausunto on harvinainen, sillä Kiina on tähän asti kehunut maassa kehitettyjä koronarokotteita. Niitä on myyty ympäri maailmaa muun muassa Indonesiaan, Arabiemiraatteihin ja Unkariin.

[...]

Kiinassa pääosin käytetyt Sinopharm- ja Sinovac-rokotteet on kehitetty perinteisellä menetelmällä, jossa rokote sisältää deaktiivisia viruksia. Brasiliassa tehdyissä kokeissa Sinovac antoi 50,4 prosentin suojan koronaviruksen aiheuttamaan tautia vastaan.

Tehokkaimmat Pfizerin ja Modernan rokotteet taas käyttävät uutta mRNA-tekniikkaa immuunivasteen herättämiseen.

Ero rokotteiden suojaustehokkuuksissa näkyy myös länsimaissa kehitettyjen rokotteiden välillä. Johnson & Johnson suojaa koronaviruksen aiheuttamalta taudilta 66-prosenttisesti, kun Pfizerin ja Modernan rokotteet antavat 95 prosentin suojan.

2021-04-08

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 8.4. Δ 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 295.7 -17% 357.8 405.3 447.7 480.1 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 3881
Helsinki 655k 277.0 -32% 404.5 480.4 470.5 432.2 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3667
Turku 193k 253.7 -31% 366.5 436.7 399.1 314.4 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2680
Espoo 291k 227.8 -20% 283.6 324.1 311.5 275.0 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2697
Lahti 120k 197.1 -17% 237.9 243.7 164.0 100.7 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1369
Tampere 239k 112.5 -35% 173.1 155.4 123.6 101.3 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1053
Jyväskylä 142k 50.1 -33% 75.2 80.1 57.8 73.8 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1280
Kuopio 119k 45.7 -29% 64.8 82.3 78.1 39.9 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 639
Pori 84k 27.5 -28% 38.2 37.0 40.6 63.81 73.41 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 408
Oulu 206k 19.2 -36% 29.8 41.9 59.3 84.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 997

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Koronatilanne on helpottanut merkittävästi kaikissa suurissa kaupungissa, tällä viikolla myös Tampereella.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 8.4. Δ 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 227.2 -24% 299.8 343.5 341.0 331.6 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2804
Ei-HUS 71.3 -22% 91.1 98.7 90.8 85.5 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 864
HUS-kerroin 3.2 3.3 3.5 3.8 3.9 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 82.4 -31% 119.0 107.0 84.6 71.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 776

Tilanne paranee niin HUSin alueella kuin sen ulkopuolellakin. Pirkanmaa, joka maaliskuussa siirtyi selvästi Muun Suomen keskiarvon yläpuolelle, laskee nopeasti eikä ole siitä enää kovin kaukana.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 8.4. Δ 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 953.7 -26% 1288.1 1509.8 1517.6 1394.0 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 8413
Ruotsi 750.8 +4% 721.0 634.6 562.2 538.9 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 8296
Liettua 404.4 +19% 339.1 280.1 240.2 290.4 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 8244
Latvia 334.4 -9% 368.1 383.6 392.3 434.3 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 5624
Norja 202.9 -12% 231.7 238.6 195.5 141.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1854
Tanska 170.9 +24% 137.7 174.3 169.8 150.6 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 4045
Suomi 119.1 -23% 155.4 173.8 167.8 161.0 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1459
Islanti 31.4 -8% 34.0 22.0 9.1 5.9 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1823

Viron umpisurkea tilanne helpottaa nyt, kuukausi sitten tehdyn sulun jälkeen niin, että sen pitäisi kohta alkaa näkyä sairaalatilastoissa, ja viimeistään viikon parin sisällä myös kuolintilastoissa. Sululla meni kaksi viikkoa aikaa pysäyttää tilanteen pahaneminen, ja nelisen viikkoa aikaa saada ilmaantuvuus pienemmäksi kuin mitä se oli sulun alkaessa.

Jos koronan määrä laskee Virossa, tekee se sitä myös Suomessa. Meillä vaan on paljon vähemmän huono alkutilanne. Tällä hetkellä Suomessa on sairaalassa alle puolet Viron potilasmäärästä (S: 259, V: 650), ja tehohoidossakin meillä on vähemmän ihmisiä (S: 45, V: 72), vaikka olemme yli nelinkertainen kansa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 8.4. Δ 1.4. 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
San Marino 34k 1235.3 -13% 1414.7 1335.3 1235.3 1308.8 1279.4 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 14430
Unkari 9.8M 1034.8 -17% 1240.7 1168.2 959.4 732.2 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.2 16.8 2.0 7195
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 710.8 -7% 763.2 539.8 458.3 461.7 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 7404
Italia 60M 429.2 -14% 501.3 525.1 505.3 454.5 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 6127
Saksa 84M 259.3 -7% 277.9 216.3 164.5 150.1 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3486
Espanja 47M 197.7 +18% 167.3 133.1 149.3 2002 2202 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7113
Britannia 68M 81.3 -23% 106.0 116.0 119.1 134.3 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6408
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 431.2 -6% 459.1 406.0 357.1 314.6 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Euroopan huono kehitys on pysähtynyt ja kääntynyt hienoiseen laskuun. Nähtäväksi jää, jatkuuko orastava positiivinen kehitys.

Viro on päässyt pois tonnikerhosta, eikä toissa viikolla listalle liittynyt Unkarikaan ole enää kaukana rajasta. Puola (772.5 → 927.3 (6536)) ehti viikon aikana käydä rajan yläpuolella, mutta viimeisenä kolmena päivänä sen luvut ovat alkaneet laskea.

Isoista maista vain Espanjassa tapausten määrä on ollut kasvussa. Laajasti rokotettu Britannia on päässyt lukuihin, joissa se ei ole ollut syyskuun 2020 jälkeen.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
8.4. 1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
Israel 117.3% 61.0% 56.3% 59.9 103.1 214.1 400.8 551.5
Seychellit 105.7% 65.8% 40.1% 459.2 662.2 867.3 608.2 479.6
Arabiemiraatit 87.6% (35.2%) (22.1%) 297.5 294.0 290.0 332.7 397.1
Bhutan 60.9% 3.9 0.6 0.3 0.1 0.1
Chile 59.1% 37.2% 21.9% 498.2 477.7 417.6 359.2 314.3
Britannia 54.7% 46.6% 8.1% 81.3 106.0 116.0 119.1 134.3
Bahrain 50.3% 31.7% 18.6% 801.9 664.4 579.0 521.0 503.5
Yhdysvallat 50.4% 32.4% 18.8% 274.7 257.0 238.1 235.4 256.0
EU:n rokotetuin maa
Malta 49.6% 36.0% 13.6% 203.2 398.4 713.3 915.4 865.4
Suomen rokotustilanne
Suomi 19.2% 17.6% 1.6% 119.1 155.4 173.8 167.8 161.0

Israelin rokotustahti on romahtanut sen jälkeen, kun koronan määrä alkoi siellä vajaa kuukausi sitten laskea 50 prosentin viikkotahtia.

Uutena maana listalle on aivan tyhjästä pompsahtanut Bhutan, jossa väestöä on pikarokotettu Intiasta saadulla lahjarokotteella vain muutaman päivän aikana hämmentävän kattavasti, ja joka koronatilastojensa perusteella ei olisi välttämättä rokotteita vielä tarvinnut.

Bahrainin tartuntamäärä kasvaa jyrkästi, vaikka se on mukana maailman rokotetuimpien maiden listalla. Se on nyt tilastojen mukaan maailman kahdeksanneksi koronaisin maa.

Sen sijaan Chilen melkein kaksi kuukautta jatkunut kasvu helmikuun noin 250:stä näyttäisi olevan taittumassa. Ilmeisesti syynä eivät kuitenkaan vielä ole pääasiassa Sinovacilla tehdyt rokotukset, vaan 25.3. ja 27.3. kiristyneet karanteenimääräykset sekä 31.3. kiristyneet maahantulorajoitukset. Nämä ja 5.4. voimaan astuneet lisäkiristykset tulevat varmasti auttamaan lähiviikkojen luvuissa, mutta tässä tapauksessa alenevat luvut eivät tule kertomaan mitään rokotteen vaikutuksesta.

Myös Seycelleillä tapausten määrä näyttää lopultakin kääntyneen laskuun.

Suomen nykyisellä rokotustahdilla (rokotusten yhteismäärä kasvoi kahden viikon aikana noin 3.9 %) koko kansa ehtii saada ensimmäisen rokotteen kevääseen 2022 mennessä.

2021-04-07

IS: Hallituksen salainen muistio: Paluu normaaliin lykkääntyy heinäkuun loppuun - syynä rokotusten viivästyminen

Hallituksen salaisen korona-exit-muistion mukaan Suomi pystyy "palaamaan normaaliin" vasta heinäkuun lopussa. Suurimpana syynä tähän on työikäisen väestön rokotusten myöhästyminen. Aiemmin julkisuuteen kerrotun rokotusaikataulun mukaan kaikki halukkaat aikuiset olisi saatu rokotettua kesäkuun loppuun mennessä, mutta hallituksen korona-exit-suunnitelman luonnos paljastaa, että kaikkia työikäisiä ei ole saatu rokotettua vielä kesäkuussa, vaan vain noin 50 prosenttia työikäisistä. Hallituksen muistion mukaan heinäkuun aikana on tarkoitus rokottaa loput työikäisistä suomalaisista.
Suomeen ei toki kannata yrittääkään hankkia rokotteita minkään muun kuin EU:n yhteisohjelman kautta. Tämä ei tietenkään yllätä, kun tietää pääministerimme mielipiteet lääketeollisuudesta ja niiden tarjoamista rokotteista: rokotteista lääkeyhtiöille maksaminen on pandemiauhkaakin pahempi juttu.

Tämänhetkisellä rokotustahdilla (alle 4 % / 2 viikkoa) Suomen koko kansa on saanut ensimmäisen rokotuspiikin keväällä 2022.

IS: EMA: Veritulppien ja AstraZenecan koronarokotteen välillä on yhteys - hyödyt silti haittoja suuremmat

Euroopan lääkeviraston (EMA) mukaan veritulppien ja Astra Zenecan koronarokotteen välillä on yhteys. Lääkevirasto sanoo tiedotteessaan, että tietyn tyyppiset veritulpat tulisi ottaa huomioon rokotteen erittäin harvinaisina sivuvaikutuksina.

EMA:n mukaan rokotteen hyödyt ovat edelleen kuitenkin suuremmat kuin siitä mahdollisesti koituvat haitat.

[...]

Tähän mennessä valtaosa raportoiduista tapauksista on esiintynyt alle 60-vuotiailla naisilla alle kahden viikon kuluessa rokotuksesta.

[...]

Veritulppaepäilyt ovat saaneet useissa Euroopan maissa aikaan sen, että AstraZenecan rokotteen käyttöä on keskeytetty tai kohdistettu uudelleen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suosituksen mukaan Suomessa rokotetta annetaan tällä hetkellä vain yli 65-vuotiaille, koska heillä ei ole havaittu lisääntynyttä riskiä veren hyytymishäiriöihin. THL kertoi aiemmin tänään päättävänsä rokotteen käytön jatkamisesta Suomessa, kun EMA:n arvio on valmis.

[...]

AstraZenecan rokotteen nimi vaihdettiin maaliskuussa Vaxzevriaksi.

IS: Biden lupasi koronarokotteen kaikille amerikkalaisille kahdessa viikossa - rokotustahti peittoaa EU:n selvästi

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on julistanut odotetusti, että kaikki amerikkalaiset aikuiset voivat hakeutua koronarokotuksiin jo kahden viikon kuluttua 19. huhtikuuta mennessä. Asiasta kertovat muun muassa politiikan lehti Hill ja uutiskanava CNN.

Presidentin mukaan 200 miljoonan annetun rokoteannoksen raja rikotaan ennen hänen sadatta päivää virassaan huhtikuun lopulla. Valkoisen talon luona pidetyssä puheessaan Biden kuitenkin varoitti siitä, että Yhdysvallat käy yhä koronaviruksen kanssa elämän ja kuoleman kamppailua.

[...]

Yhdysvaltain rokotustahti on jättänyt EU-alueen varjoonsa. Viime viikonloppuna maassa rikottiin neljän miljoonan vuorokaudessa annetun koronarokotteen raja.

IS: Tuore tutkimus: Yli kolmasosa korona­tartunnan saaneista kärsii myöhemmin psykiatrisista tai neurologisista oireista

Tuoreen tutkimuksen mukaan yli kolmasosa koronavirustartunnan saaneista koehenkilöistä sai puolen vuoden sisällä myös diagnoosin psykiatrisista tai neurologisista oireista. Tutkijoiden mukaan tulos saattaa ennakoida mielenterveydellisten ja neurologisten ongelmien aaltoa, joka maailmalla voi olla edessä pandemian jälkeen.

Lancet-tiedelehdessä tiistaina julkaistussa tutkimuksessa oli mukana yli 230 000 enimmäkseen yhdysvaltalaista koehenkilöä. AFP:n mukaan kyseessä on tähän mennessä laajin julkaistu tutkimus henkisistä vaikutuksista, joita pitkään jatkuvilla koronan oireilla on sairaudesta toipuviin.

Tutkijoiden mukaan ei ole täysin selvää, kuinka koronavirus kytkeytyy koehenkilöillä havaittuihin psykiatrisiin oireisiin. Oireilun kerrottiin kuitenkin olleen koronapotilailla merkittävästi yleisempää kuin vertailuryhmällä, johon kuuluvat toipuivat samalla aikajaksolla influenssasta tai muista hengitystieinfektioista.

2021-04-06

IL: EMA-johtaja: Astra Zenecan rokotteilla yhteys veritulppiin

Astra Zenecan koronarokotteella on todettu yhteys veritulppiin, kertoi Euroopan lääkeviraston EMA:n rokotejohtaja Marco Cavaleri haastattelussa tiistaina.

- Voin sanoa sen nyt, rokotteella on selvä yhteys veritulppiin, sanoi Cavaleri italialaisen Il Messaggero -lehden haastattelussa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Cavalerin mukaan nuorilla ihmisillä on rokotteen jälkeen tapahtunut tilastollisesti enemmän aivolaskimotukoksia kuin mitä voisi odottaa.

Cavalerin mukaan tiedossa ei vielä ole, miten rokote tätä aiheuttaa.

Virasto antoi myöhemmin tiistaina lausunnon, jonka mukaan lopullista johtopäätöstä rokotteen ja veritulppien yhteydestä ei ole.

- Pidämme lehdistötilaisuuden heti kun arvio on viimeistelty. Se on tällä hetkellä odotettavissa huomenna tai torstaina, EMA:n tiedotteessa sanottiin.

IS: Britannia keskeyttää Astra­Zenecan korona­rokotteen kliiniset testit lapsilla

Oxfordin yliopisto on keskeyttänyt AstraZenecan rokotteiden antamisen lapsille ja nuorille pienessä brittitutkimuksessa, Wall Street Journal uutisoi. Keskeytyksen syynä ovat epäilyt rokotteen mahdollisesta yhteydestä veritulppiin. Helmikuun puolivälissä alkaneessa tutkimuksessa on testattu rokotetta yli 200 lapsella ja nuorella, jotka ovat olleet iältään 6-17-vuotiaita.

IS: Thaimaa aikoo keskittää rokotuksia suomalaisten suosikki­kohteeseen Phuketiin ja avata turismi­kuplan heinäkuun alussa

Thaimaa aikoo keskittää koronarokotuksia Phuketiin ja avata suomalaistenkin suosiman lomasaaren turisteille uusilla ohjeilla heinäkuussa, kertoo Guardian. Thaimaa aikoo kevään ja kesän aikana rokotuttaa 460 000 Phuketin saaren asukasta, eli lähes koko alueen väestön. Phuket News uutisoi viime viikolla, että myös Phuketissa asuvat ulkomaalaiset rokotetaan. Phuketin kaupunginsairaalan johtajan, lääkäri Chalermpongin mukaan kaikki 18-60-vuotiaat saaren asukkaat saavat rokotteen maalis-huhtikuussa.

IS: Ulkomaiset turistit tervetulleita Kanarialle, kotimaisilta pääsy kielletty - absurdit matkustusrajoitukset aiheuttavat närää Espanjassa

Espanjassa ristiriitaiset matkustusrajoitukset aiheuttavat närää paikallisten keskuudessa, kertoo Politico. Maan lomakohteisiin Kanarialle ja Mallorcalle virtaa tuhansia saksalaisia ja ranskalaisia turisteja, kun taas espanjalaisilta on kielletty matkustaminen maakuntien välillä.

Espanjassa rajoitettiin kansalaisten liikkumista maan rajojen sisällä, ja esimerkiksi sukulointi toisessa maakunnassa on kielletty. Ulkomaisille turisteille maahan pääsyyn riittää negatiivinen koronatestitulos.

2021-04-01

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 1.4. Δ 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 655k 404.5 -16% 480.4 470.5 432.2 363.2 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3532
Turku 193k 366.5 -16% 436.7 399.1 314.4 254.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2557
Vantaa 236k 357.8 -12% 405.3 447.7 480.1 419.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 3729
Espoo 291k 283.6 -12% 324.1 311.5 275.0 226.3 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2578
Lahti 120k 237.9 -2% 243.7 164.0 100.7 78.2 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1278
Tampere 239k 173.1 +11% 155.4 123.6 101.3 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 1004
Jyväskylä 142k 75.2 -6% 80.1 57.8 73.8 79.4 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1239
Kuopio 119k 64.8 -21% 82.3 78.1 39.9 23.3 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 619
Pori 84k 38.2 +3% 37.0 40.6 63.81 73.41 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 396
Oulu 206k 29.8 -29% 41.9 59.3 84.8 80.0 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 980

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Koronatilanne näyttää hieman helpottavan lähes kaikkialla. Merkittävin poikkeus on Tampere.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 1.4. Δ 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 299.8 -13% 343.5 341.0 331.6 285.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2710
Ei-HUS 91.1 -8% 98.7 90.8 85.5 81.7 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 834
HUS-kerroin 3.3 3.5 3.8 3.9 3.5 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 119.0 +11% 107.0 84.6 71.0 46.0 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 749

Niin HUSin kuin muunkin Suomen tilanne on hieman parantunut. Pirkanmaan tilanne kuitenkin huononee ja se on nyt selkeästi Muun Suomen keskiarvon yläpuolella.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 1.4. Δ 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1288.1 -15% 1509.8 1517.6 1394.0 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 8020
Ruotsi 721.0 +14% 634.6 562.2 538.9 526.7 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 7970
Latvia 368.1 -4% 383.6 392.3 434.3 497.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 5427
Liettua 339.1 +21% 280.1 240.2 290.4 313.4 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7940
Norja 231.7 -3% 238.6 195.5 141.7 100.1 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1773
Suomi 155.4 -11% 173.8 167.8 161.0 144.2 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1410
Tanska 137.7 -21% 174.3 169.8 150.6 124.3 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3994
Islanti 34.0 +55% 22.0 9.1 5.9 4.1 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1820

Viron tilanne näyttää lopultakin osoittavan alkavan laantumisen merkkejä. Vastaavasti Ruotsi on ollut jo lähes kaksi kuukautta tasaisessa nousussa, ja Islanti on lukujensa pienuudesta huolimatta ollut nyt kuukauden nousussa. Tanskassa ja vähän Suomessakin näkyy pitkästä aikaa hyvää kehitystä.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 1.4. Δ 25.3. 18.3. 11.3. 4.3. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
San Marino 34k 1414.7 +6% 1335.3 1235.3 1308.8 1279.4 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 13912
Viro 1.3M 1288.1 -15% 1509.8 1517.6 1394.0 1122.3 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 8020
Unkari 9.8M 1240.7 +6% 1168.2 959.4 732.2 504.5 166.5 243.3 706.6 422.4 124.2 16.8 2.0 6800
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 763.2 +44% 539.8 458.3 461.7 454.2 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 7150
Italia 60M 501.3 -5% 525.1 505.3 454.5 371.5 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5929
Saksa 84M 277.9 +28% 216.3 164.5 150.1 131.9 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3394
Espanja 47M 167.3 +26% 133.1 149.3 2002 2202 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 7024
Britannia 68M 106.0 -9% 116.0 119.1 134.3 182.7 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6423
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 459.1 +13% 406.0 357.1 314.6 290.0 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Britannia ja Espanja ovat taulukon maista ainoat, joissa koronatilanne tuntuu olevan jotenkin hallussa. Kaikkialla muualla tauti jyllää.

Tonnikerho on lyhentynyt, mutta sen ovia kolkuttelee aivan uusi maa, Puola (585.4 → 963.7 (6100)).

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus 1/100k 14vrk
1.4. 25.3. 18.3. 11.3.
Israel 115.5% 60.5% 55.1% 103.1 214.1 400.8 551.5
Seychellit 102.3% 64.8% 37.5% 662.2 867.3 608.2 479.6
Arabiemiraatit 83.1% (35.2%) (22.1%) 294.0 290.0 332.7 397.1
Chile 53.3% 34.9% 18.4% 477.7 417.6 359.2 314.3
Britannia 50.9% 45.2% 5.7% 106.0 116.0 119.1 134.3
Bahrain 44.4% 29.5% 14.9% 664.4 579.0 521.0 503.5
Yhdysvallat 44.1% 28.7% 16.0% 257.0 238.1 235.4 256.0
EU:n rokotetuin maa
Malta 42.2% 30.3% 11.9% 398.4 713.3 915.4 865.4
Suomen rokotustilanne
Suomi 17.2% 15.6% 1.6% 155.4 173.8 167.8 161.0

Epidemian laannuttua Israelin rokotustahti on selvästi hidastunut, mutta se on edelleenkin maailman rokotustilaston ykkönen, etenkin toisen rokotteen osalta. Se on myös listan ainoa maa, josta korona näyttää olevan selkeästi poistumassa. Jos Israelin poistaisi taulukosta, olisi pelkästään lukuja katselemalla vielä tässä vaiheessa vaikeaa vakuuttaa itseään siitä, että rokotukset todella auttavat koronaan.

Arabiemiraatit on rokotuskattavuudessa hyvänä kolmosena, eikä Britannian pitäisi olla enää kovin monen viikon päässä siitä pisteestä, jossa laumaimmuniteetin pitäisi alkaa purra. Sama koskee kiivaan rokotustahdin Seychellejä ja Chileä, joissa kuitenkin vielä tällä hetkellä koronatartuntojen määrä on korkealla tasolla. Tulee olemaan hyvin mielenkiintoista seurata, milloin ja millä toimin Chilen huono kehitys katkaistaan, ja koska rokotukset alkavat purra Seychelleillä.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Sairas-
taneet
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
Δ Sijoitus
maailmassa
Kommentti
1.4.2021 60.5% 55.1% 9.6% 103.1 -52% 79
25.3.2021 60.1% 53.8% 9.6% 214.1 -47% 56
18.3.2021 59.4% 50.4% 9.5% 400.8 -27% 30
11.3.2021 58.2% 45.5% 9.3% 551.5 -6% 11 Rajoituksia löysätty lisää 7.3.
4.3.2021 55.6% 40.5% 9.1% 587.5 -6% 8
25.2.2021 52.4% 36.2% 8.8% 624.2 -23% 6 Rajoituksia löysätty merkittävästi 22.2.
18.2.2021 47.0% 31.1% 8.5% 805.9 -21% 5
11.2.2021 41.7% 25.7% 8.2% 1018.2 -5% 3
4.2.2021 37.4% 21.4% 7.6% 1074.8 -8% 2 Rokotukset edistyneet 35-vuotiaisiin.
28.1.2021 32.4% 16.7% 7.1% 1172.9 -10% 2
21.1.2021 27.3% 8.0% 6.5% 1298.5 +9% 2
14.1.2021 23.5% 2.1% 6.0% 1195.4 +32% 3
7.1.2021 20.1% 0.0% 5.4% 906.0 +52% Israel rokottaa 150'000 päivässä.
31.12.2020 11.3% 4.8% 595.4 +48%
24.12.2020 2.4% 4.5% 401.5 +39%
17.12.2020 4.2% 289.7 +39%

Koronatapausten määrä on tälläkin viikolla puolittunut Israelissa, ja epidemia on hiipumassa pois yhteiskunnan avautumisesta huolimatta. Ellei maahan ilmesty laajalti rokotteille immuuneja kantoja, alkaa koronaepidemia olla Israelin osalta mennyttä aikaa.


2021-03 - Maaliskuu 2021

2021-03-31

Helsinkiläisten 65-69-vuotiaiden koronarokotukset alkavat, ajanvaraus aukeaa tänään

Helsinkiläisten vuosina 1952-1956 syntyneiden eli tänä vuonna 65-69 vuotta täyttävien koronavirusrokotukset alkavat tänään keskiviikkona, Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessaan.

FHM: Ruotsalaisten keskielinikä laski vuonna 2020

De tidigare årens utveckling med ökad medellivslängd i Sverige bröts under förra året. Det visar den här rapporten från IFFS, Institutet för framtidsstudier, som tagits fram på Folkhälsomyndighetens uppdrag.

I rapporten presenteras statistik över dödligheten på nationell och regional nivå, och jämförs även med tidigare år. Syftet med rapporten är att genom sammanställd data kunna bedöma pandemins påverkan på överdödligheten i Sverige. Resultatet visar att den förväntade medellivslängden minskade med 0,69 år för män och 0,40 år för kvinnor under år 2020 jämfört med 2019. Det innebär att tidigare ökningar av medellivslängd bröts under 2020 och istället låg på samma nivåer som år 2017 för män och år 2018 för kvinnor.

Och samma på finska:
Aikaisempien vuosien kehitys, jossa keskielinikä Ruotsissa kasvaa, katkesi viime vuonna. Sen osoittaa Kansanterverveyslaitos FHM:n IFFS:llä (Institutet för framtidsstudier) teettämä raportti.

Raportissa esitellään tilastotietoa kuolleisuudesta kansallisella ja paikallisella tasolla ja vertaillaan sitä edellisiin vuosiin. Raportin tarkoitus on tutkia pandemian vaikutusta Ruotsin ylikuolleisuuteen. Tulos osoittaa, että odotettavissa oleva keskielinikä laski miehillä 0.69 vuodella ja naisilla 0.40 vuotta, kun verrattiin vuotta 2020 vuoteen 2019. Tämä siis tarkoittaa, että keskieliniän kasvu katkesi 2020, ja päätyi samoihin lukemiin kuin vuonna 2017 miehillä ja 2018 naisilla.

2021-03-29

HS: THL:n Tervahauta: Lisä­rokotteista pahimmille tautialueille pitäisi päättää heti, rokotteet ehtisivät 2-3 viikossa

Pahimmille tautialueille menevistä lisärokotteista tulisi päättää heti, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta. Jos päätös tehdään nyt, rokotteet ehtisivät alueille parin viikon sisällä. Tervahauta arvioi, että tuolloin riskiryhmät on jo suurimmassa riskissä olevien osalta pääosin rokotettu koko Suomessa.

Tervahaudan mukaan pahimmille epidemia-alueille tulisi siis ohjata lisärokotteita jo ennen kuin kaikki riskiryhmät on rokotettu Suomessa.

2021-03-25

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 25.3. Δ 18.3. 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 655k 480.4 +2% 470.5 432.2 363.2 310.5 276.7 210.3 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3363
Turku 193k 436.7 +9% 399.1 314.4 254.9 176.5 124.6 135.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2401
Vantaa 236k 405.3 -9% 447.7 480.1 419.9 350.4 329.8 272.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 3547
Espoo 291k 324.1 +4% 311.5 275.0 226.3 165.3 149.3 155.7 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2439
Lahti 120k 243.7 +49% 164.0 100.7 78.2 52.4 46.6 45.0 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1169
Tampere 239k 155.4 +26% 123.6 101.3 55.4 31.0 33.9 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 925
Kuopio 119k 82.3 +5% 78.1 39.9 23.3 13.3 10.0 32.4 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 586
Jyväskylä 142k 80.1 +39% 57.8 73.8 79.4 79.4 124.6 202.6 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1215
Oulu 206k 41.9 -29% 59.3 84.8 80.0 46.3 32.3 42.4 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 969
Pori 84k 37.0 -9% 40.6 63.81 73.41 73.41 45.71 10.7 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 382

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Tilanne kehittyy huonoon suuntaan lähes kaikkialla, paitsi Vantaalla.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 25.3. Δ 18.3. 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 343.5 +1% 341.0 331.6 285.5 232.3 211.6 176.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2572
Ei-HUS 98.7 +9% 90.8 85.5 81.7 85.9 55.2 55.3 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 792
HUS-kerroin 3.5 3.8 3.9 3.5 2.7 3.8 3.2 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 107.0 +26% 84.6 71.0 46.0 33.1 34.0 40.1 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 692

Tilanne huononee käytännössä koko Suomessa. Pirkanmaa on noussut yli muun Suomen keskiarvon.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 25.3. Δ 18.3. 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1509.8 -1% 1517.6 1394.0 1122.3 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 7461
Ruotsi 634.6 +13% 562.2 538.9 526.7 467.6 407.8 393.8 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 7585
Latvia 383.6 -2% 392.3 434.3 497.3 508.3 529.4 574.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 5242
Liettua 280.1 +17% 240.2 290.4 313.4 275.2 279.7 322.3 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7752
Norja 238.6 +22% 195.5 141.7 100.1 55.3 67.5 66.2 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1662
Tanska 174.3 +3% 169.8 150.6 124.3 106.9 100.5 109.6 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3947
Suomi 173.8 +4% 167.8 161.0 144.2 117.7 103.2 92.5 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1340
Islanti 22.0 +142% 9.1 5.9 4.1 6.7 9.1 7.6 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1802

Islantia lukuun ottamatta Pohjois- ja Baltian maiden kokonaistilanne on ennätyksellisen heikko. Viro on edelleenkin koko maailman johtava koronamaa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 25.3. Δ 18.3. 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1.3M 1509.8 -1% 1517.6 1394.0 1122.3 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 7461
San Marino 34k 1335.3 +8% 1235.3 1308.8 1279.4 1094.1 882.4 800.0 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 13188
Tsekki 11M 1263.6 -14% 1474.8 1558.0 1463.6 1204.6 1014.7 926.9 882.7 1220.1 539.3 1585.6 277.6 46.5 27.6 13881
Unkari 9.8M 1168.2 +22% 959.4 732.2 504.5 311.8 215.7 187.7 166.5 243.3 706.6 422.4 124.2 16.8 2.0 6146
Montenegro 0.6M 1129.5 -9% 1235.7 1249.2 1165.4 1075.6 1123.6 1119.7 1041.2 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 14100
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 539.8 +18% 458.3 461.7 454.2 423.1 403.8 428.9 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 6702
Italia 60M 525.1 +4% 505.3 454.5 371.5 298.2 277.6 276.4 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5691
Saksa 84M 216.3 +31% 164.5 150.1 131.9 125.0 131.1 157.1 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3250
Espanja 47M 133.1 -11% 149.3 2002 2202 314.5 478.5 756.1 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6918
Britannia 68M 116.0 -3% 119.1 134.3 182.7 235.5 294.8 399.5 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6373
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 406.0 +14% 357.1 314.6 290.0 275.9 276.1 314.6 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Britannia ja Espanja ovat taulukon maista ainoat, joissa koronatilanne tuntuu olevan jotenkin hallussa. Kaikkialla muualla tauti jyllää.

Tonnikerhoon on liittynyt aivan uusi maa, viime viikolla rajaa hiponut Unkari.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 113.9% 60.1% 53.8%
Seychellit 98.2% 64.2% 34.0%
Arabiemiraatit 76.9% (35.2%) (22.1%)
Chile 47.4% 31.1% 16.2%
Monaco 46.1% 24.8% 21.2%
Britannia 45.9% 42.2% 3.7%
Bahrain 40.8% 26.6% 14.2%
Yhdysvallat 39.0% 25.6% 13.9%
EU:n rokotetuin maa
Malta 35.3% 24.8% 10.4%
Suomen rokotustilanne
Suomi 15.3% 13.7% 1.6%

Israel ja Seychellit jatkavat maailman rokotustilaston ylivoimaisessa kärjessä. Chile nousee kiivaan rokotustahtinsa ansiosta listalle neloseksi. Suomessakin alkaa vanhusten ja riskiryhmien rokotus olla suhteellisen hyvällä tolalla.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Sairas-
taneet
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
Δ Sijoitus
maailmassa
Kommentti
25.3.2021 60.1% 53.8% 9.6% 214.1 -47% 56
18.3.2021 59.4% 50.4% 9.5% 400.8 -27% 30
11.3.2021 58.2% 45.5% 9.3% 551.5 -6% 11 Rajoituksia löysätty lisää 7.3.
4.3.2021 55.6% 40.5% 9.1% 587.5 -6% 8
25.2.2021 52.4% 36.2% 8.8% 624.2 -23% 6 Rajoituksia löysätty merkittävästi 22.2.
18.2.2021 47.0% 31.1% 8.5% 805.9 -21% 5
11.2.2021 41.7% 25.7% 8.2% 1018.2 -5% 3
4.2.2021 37.4% 21.4% 7.6% 1074.8 -8% 2 Rokotukset edistyneet 35-vuotiaisiin.
28.1.2021 32.4% 16.7% 7.1% 1172.9 -10% 2
21.1.2021 27.3% 8.0% 6.5% 1298.5 +9% 2
14.1.2021 23.5% 2.1% 6.0% 1195.4 +32% 3
7.1.2021 20.1% 0.0% 5.4% 906.0 +52% Israel rokottaa 150'000 päivässä.
31.12.2020 11.3% 4.8% 595.4 +48%
24.12.2020 2.4% 4.5% 401.5 +39%
17.12.2020 4.2% 289.7 +39%

Israelissa koronatapausten määrä on vapaapudotuksessa: ilmaantuvuus laskee noin kymmenen prosentin päivävauhtia.

60 %:n rokotuskattavuus + 10 %:n kokonaisilmaantuvuus (9594 / 100k) näyttää riittäneen laumaimmuniteetin aikaansaamiseen. Ilmaantuvuus on nyt lopultakin pienempi kuin joulukuun puolivälissä, jolloin rokottaminen aloitettiin.

Pudotus on niin nopeaa, että kun Israelin ilmaantuvuus oli vielä viikko sitten hieman Euroopan keskiarvoa korkeampi (400.8 vs 357.1), on se nyt enää noin puolet Euroopasta (214.1 vs 406.0).

Todellisuudessa Israelissa tulee tartuntoja jo vähemmän kuin Suomessa, ja muutaman päivän sisällä Israelin ilmaantuvuus tulee laskemaan Suomen alle.

2021-03-24

IL: Italialaistehtaalta löytyi yllättäen lähes 30 miljoonaa Astra Zenecan koronarokotetta - vastaa koko alkuvuoden toimitusmäärää EU:lle

Viranomaiset ovat löytäneet italialaiselta tehtaalta lähes 30 miljoonaa annosta Astra Zenecan koronavirusrokotetta, joista Euroopan unionilla ei ollut ennalta mitään tietoa.

Asiasta uutisoi italialaislehti La Stampa. Lehden lähteiden mukaan rokotteet olivat mahdollisesti matkalla Isoon-Britanniaan.

Löytö paljastui, kun EU:n sisämarkkinakomissaari Thierry Breton määräsi Italian viranomaiset tarkistamaan rokotteita tuottavan tehtaan Agnanissa lähellä Roomaa. Lääkeyhtiö Catalent hoitaa laitoksessa Astra Zenecan koronarokotteen pullotusta.

Hämmästys oli suuri, kun tehtaalta löytyi 29 miljoonaa annosta valmiiksi pullotettua rokotetta. Määrä on todella merkittävä, sillä Astra Zeneca on toimittanut EU:lle koko alkuvuoden aikana yhteensä suunnilleen saman verran rokotteitaan.

Ruotsalais-brittiläinen lääkejätti on jo aiemmin ilmoittanut, että se saa toimitettua kesäkuun loppuun mennessä vain noin kolmanneksen EU:lle lupaamistaan rokotteista. Samalla EU:ssa on herännyt epäilys Britannian suosimisesta lääkeyhtiössä.

THL: AstraZenecan koronarokotteen käyttöä jatketaan 65 vuotta täyttäneillä - haittavaikutusten mahdollisuutta nuoremmilla selvitetään edelleen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on päättänyt, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä maanantaista 29.3. alkaen.

"65 vuotta täyttäneillä ei ole havaittu lisääntynyttä riskiä saada rokotuksen jälkeen hyvin harvinaisia veren hyytymishäiriöitä, joiden mahdollista yhteyttä AstraZenecan koronarokotteeseen parhaillaan selvitetään. Tämän ikäryhmän rokotuksia voidaan siis jatkaa normaalisti, toteaa THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.

2021-03-23

IS: Tanskassa aiotaan purkaa koronarajoituksia, kun kaikki yli 50-vuotiaat on rokotettu

Tanska valmistautuu purkamaan koronavirusrajoituksia, kunhan kaikki yli 50-vuotiaat on rokotettu. Kansankäräjäpuolueiden enemmistö pääsi asiasta yksimielisyyteen maanantaina, pääministeri Mette Frederiksen kertoi myöhäisillan lehdistötilaisuudessa.

Päätöksen arvioidaan tarkoittavan, että suurin osa rajoituksista voitaisiin poistaa toukokuussa, tanskalainen uutistoimisto Ritzau kertoo.

2021-03-22

Yle: Ranskalaisten rokotekammo ei hellitä edes pandemian aikaan

Tammikuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan vain 40 prosenttia ranskalaisista aikoi ottaa koronarokotteen. Lukema oli koko maailman alhaisin.

Voisi kuvitella, että koko Euroopan pysäyttänyt ja yli 90 000 ranskalaista kuolonuhria vaatinut koronapandemia olisi saanut kansalaiset suorastaan kilpailemaan koronarokotteista. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan ranskalaisten rokotekriittisyys vaikuttaa viimeisen vuoden aikana entisestään voimistuneen.

Erityisen huolestuttavaa on terveydenhuollon henkilöstön rokotevastaisuus. Tähän mennessä vain noin joka kolmas ranskalainen hoitaja kertoo ottaneensa koronarokotteen - huolimatta Ranskan pääministerin ja terveysministerin toistuvista patisteluista ja paimenkirjeistä.

2021-03-19

Yle: Astra Zeneca -rokotukset keskeytetään Suomessa viikoksi, taustalla kaksi harvinaista laskimotukosta

Suomi keskeyttää viikoksi rokotukset Astra Zenecan koronarokotteella, epäiltyjen haittavaikutusten selvittämisen ajaksi.

IS: Turku pyysi virka-apua räjähtäneen korona­tilanteen keskellä - nyt poliisi valmistautuu "operatiivisen toiminnan" käynnistämiseen

Lounais-Suomen poliisilaitos kertoo Twitterissä vastanneensa myöntävästi Turun kaupungin tartuntatautilääkärin tekemään virka-apupyyntöön.

- Lounais-Suomen poliisilaitos on vastannut myöntävästi Turun kaupungin tartuntatautilääkärin tekemään virka-apupyyntöön. Poliisi valmistautuu operatiivisen toiminnan käynnistämiseen.

Tämä on jatko-osa eiliseen uutiseen:
Turkulaisilla korkeakouluopiskelijoilla on todettu viime päivinä kymmeniä koronavirustartuntoja ja satoja altistumisia.

Turun kaupunki piti yhdessä muiden toimijoiden kanssa asiasta tiedotustilaisuuden torstaina.

- Turussa on vakavin tilanne koko koronapandemian aikana, kaupunginjohtaja Minna Arve sanoi tilaisuuden aluksi.

Pääosin ulkomaalaisilta vaihto-opiskelijoilta on löydetty tähän mennessä 71 koronavirustartuntaa. Lisäksi altistuneita on satoja. Turussa on tällä hetkellä yhteensä noin 300 ulkomaalaista opiskelijaa.

Tilannetta vaikeuttaa se, että opiskelijat asuvat asuntoloissa, joissa monissa on käytössä yhteiskeittiöt. Asuntoloissa on lisätty tiedotusta, keittiöiden siivoamista on tehostettu ja vartiointia lisätty. Vaihto-opiskelijoille järjestettiin asiasta erillinen tiedotustilaisuus torstaina.

Mediassa on liikkunut tietoja, joiden mukaan ryväs olisi lähtenyt liikkeelle kaksi viikkoa sitten järjestetyistä juhlista.

[...]

Arve kertoi pyytäneensä poliisilta virka-apua karanteenien noudattamisen valvontaan. Hän on ollut myös yhteydessä ministeritasolle siitä, onko mahdollista rajoittaa liikkumista tietyillä alueilla.

2021-03-18

Yle: WHO selvitti koronapandemian todennäköisen alkuperän

COVID-19-pandemian alkuperää Kiinassa kuukauden tutkinut Maailman terveysjärjestön WHO:n asiantuntijaryhmä arvioi tietävänsä vastauksen. Todennäköinen solmukohta oli Etelä-Kiinan Yunnanin maakunnan villieläintila, jonne SARS-CoV-2-virus päätyi lepakoista.

Ryhmän odotetaan julkaisevan tutkimusraporttinsa parin viikon aikana, mutta ryhmän jäsenet ovat jo kertoneet tuloksista yhdysvaltalaisen NPR-radioverkon haastattelussa.

Kansainvälisen EcoHealth Alliance -tiedejärjestön tautiekologin Peter Daszakin mukaan tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että virus mitä ilmeisimmin tarttui lepakoista tiloilla tarhattuihin eläimiin ja siirtyi niiden mukana Huananin kalatukkutorille Wuhaniin.

Huananin toria pidettiin ihmisten tartuntojen mahdollisena lähteenä jo vuosi sitten, mutta epäilijöitäkin oli.

[...]

Villieläintilat olivat parin vuosikymmenen ajan yksi Kiinan hallituksen vastauksista maaseutuväestön köyhyyteen, Daszak kertoo NPR:lle.

- Hanke oli hyvin menestyksekäs. Vuonna 2016 tiloilla työskenteli 14 miljoonaa ihmistä ja alan tuotto oli 70 miljardia dollaria.

Tiloilla kasvatettiin muun muassa sivettikissoja, piikkisikoja, supikoiria, bamburottia ja myös muurahaiskäpyjä.

Tarhatuista lajeista ainakin sivettikissat tiedetään muurahaiskäpyjen lisäksi koronvirusten kantajiksi. Yunnanin lepakoista on löytynyt koronavirus, joka on 96-prosenttisesti SARS-CoV-2:n kaltainen.

Viime helmikuussa tilat määrättiin suljettaviksi. Kaikki tarhatut eläimet piti tappaa ja joko polttaa tai haudata huolellisesti. Syy lienee ollut se, että Kiina oli jo päätellyt pandemian tartuntapolun, sanoo Daszak.

Yle: EU:n lääkevirasto: Astra Zenecan koronarokote on turvallinen ja tehokas lääke

Euroopan lääkevirasto sanoo tulleensa selvään lääketieteelliseen johtopäätökseen, että Astra Zenecan koronarokote on turvallinen ja tehokas lääke.

- Rokote on turvallinen vaihtoehto suojata kansalaisia koronavirukselta, sanoi EMA:n johtaja Emer Cooke.

EU:n lääkeviraston mukaan lääkeyhtiö Astra Zenecan koronarokotteen hyödyt ylittävät riskit.

EMA:n selvityksen aikana tuli ilmi pieni määrä veritulppatapauksia, joiden yhteyttä Astra Zenecan rokotteeseen ei voi täysin sulkea pois.

Veritulppatapauksia on raportoitu 37 ensimmäisen annoksen rokotteen saaneista 17 miljoonasta ihmisestä. Neljä veritulppatapauksista aiheutti kuoleman.

Cooken mukaan tutkimuksia veritulpan mahdollisesta yhteydestä rokotteeseen jatketaan. Näyttöä ei tällä hetkellä ole, että rokotteella olisi yhteyttä kohonneeseen riskiin saada veritulppa.

[...]

Ainakin Ranska, Italia, Saksa, Espanja, Latvia, Liettua, Slovenia ja Bulgaria ovat ilmoittaneet jatkavansa kansalaistensa rokottamista Astra Zenecan koronarokotteella huomisesta lähtien.

Joukkoon ovat liittyneet illan aikana vielä ainakin Hollanti, Kypros ja Portugali.

Muut Pohjoismaat pohtivat vielä.

Huomenna Pariisissa alkaa kuukauden mittaien sulkutila, ja monet muutkin paikat Euroopassa laittavat ovensa säppiin rokotustuloksia odotellessa.

IS: THL:ltä todella valoisa viesti kesästä - tämä kaikki korona­rokotteiden tulosta Suomeen tiedetään

Alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä, että Suomeen tulee kesäkuun loppuun mennessä 5,8-7,6 miljoonaa koronarokoteannosta. Se tarkoittaa sitä, että jokainen täysi-ikäinen koronarokotuksen haluava suomalainen rokotteen myös saa kesäkuun loppuun mennessä.

Vaikka määrästä otetaan noin miljoonalle annettava kakkosannos pois, määrä riittää hyvin jokaisen aikuisikäisen rokottamiseen kertaalleen.

Näin arvioi THL:n rokotelogistiikan johtava asiantuntija Mia Kontio Ilta-Sanomille.

- Olemme menossa tosi hyvää vauhtia eteenpäin. Kesä näyttää nyt huomattavasti paremmalta! Kyllä sen täytyy vaikuttaa rajoituksiin, että iso osa väestöstä on rokotettu, koska rokotuksilla juuri sitä vapautta rajoituksista haetaan, Kontio sanoi ilahtuneena.

[...]

Rokotetoimitusten iso lisäys johtuu pääasiassa Pfizerin-Biontechin rokotteen tuotantomäärän merkittävästä kasvusta. Pfizerin Puursin-tehtaalle Belgiaan on rakennettu toinen tuotantolinjasto, ja lisäksi Biontechin Saksan Marburgiin valmistunut tehdas alkaa suoltaa isoa määrää rokotetta viimeistään huhtikuussa.

[...]

Seuraavana EU:n hyväksymislistalla on todennäköisesti saksalainen CureVac. Sen kehittelyssä on kuitenkin tullut Kontion mukaan vähän takapakkia. Kontio arvioi, että CureVac voi saada myyntiluvan ehkä vasta kesäkuussa, eli se ei ehtine ensimmäisen vuosipuolikkaan rokotetalkoisiin mukaan.

[...]

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet luottaa, että kun aikuisväestö on saatu rokotettua, yhteiskunta lähtee hiljalleen avautumaan.

- Päästään taas käymään elokuvissa, teattereissa, ravintoloissa ja ehkä myös terasseilla. Tartunta- ja kuolinluvut vaikkapa Britanniasta antavat kovasti luottamusta, että sairaalahoitoa vaativat infektiot saadaan painettua alas ja samalla tautitaakkaa nujerrettua täälläkin, Rämet sanoo.

[...]

Rämet kuitenkin huomauttaa, että kokonaan eroon koronasta ei päästä kovin nopeasti.

- Alle 16-vuotiaita ei vielä rokoteta, ja siihen menee aikaa ennen kuin alle 12-vuotiaita voidaan alkaa rokottaa, Rämet sanoo.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 18.3. Δ 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Helsinki 655k 470.5 +9% 432.2 363.2 310.5 276.7 210.3 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 3127
Vantaa 236k 447.7 -7% 480.1 419.9 350.4 329.8 272.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 3371
Turku 193k 399.1 +27% 314.4 254.9 176.5 124.6 135.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 2191
Espoo 291k 311.5 +13% 275.0 226.3 165.3 149.3 155.7 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2294
Lahti 120k 164.0 +63% 100.7 78.2 52.4 46.6 45.0 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 1040
Tampere 239k 123.6 +22% 101.3 55.4 31.0 33.9 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 831
Kuopio 119k 78.1 +96% 39.9 23.3 13.3 10.0 32.4 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 554
Oulu 206k 59.3 -30% 84.8 80.0 46.3 32.3 42.4 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 950
Jyväskylä 142k 57.8 -22% 73.8 79.4 79.4 124.6 202.6 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1164
Pori 84k 40.6 -37%1 63.81 73.41 73.41 45.71 10.7 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 358

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Pääsääntöisesti taulukossa näkyy kasvua, etenkin Kuopiossa ja Lahdessa. Kuitenkin joillain paikkakunnilla, kuten Oulussa ja Jyväskylässä, on havaittavissa selvää tapausmäärän laskua. Hieman yllättäen myös Vantaalla näyttää siltä, että paikallinen huippu olisi ohitettu. Kasvua on lähes kaikkialla, ja erityisen paljon Tampereella ja Kuopiossa. Rauma (1003.2 → 191.9 (1720)) näyttää saaneen vierastyöläisepidemiansa kuriin, joten se ei ole enää lähelläkään viikon takaista Suomen koronapääkaupungin titteliä.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 18.3. Δ 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 341.0 +3% 331.6 285.5 232.3 211.6 176.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2405
Ei-HUS 90.8 +6% 85.5 81.7 85.9 55.2 55.3 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 742
HUS-kerroin 3.8 3.9 3.5 2.7 3.8 3.2 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 84.6 +19% 71.0 46.0 33.1 34.0 40.1 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 628

Lähes koko Suomi on loivassa nousussa, paitsi Ahvenanmaa, joka on luovuttanut HUSille takaisin asemansa Suomen koronaisimpana sairaanhoitopiirinä. Pirkanmaa on noussut koronatilastossa lähelle Suomen keskiarvoa, ja on nyt ennätyskorkealla sijalla 7/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 18.3. Δ 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1517.6 +9% 1394.0 1122.3 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 6732
Ruotsi 562.2 +4% 538.9 526.7 467.6 407.8 393.8 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 7249
Latvia 392.3 -10% 434.3 497.3 508.3 529.4 574.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 5059
Liettua 240.2 -17% 290.4 313.4 275.2 279.7 322.3 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7601
Norja 195.5 +38% 141.7 100.1 55.3 67.5 66.2 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1541
Tanska 169.8 +13% 150.6 124.3 106.9 100.5 109.6 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3856
Suomi 167.8 +4% 161.0 144.2 117.7 103.2 92.5 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1254
Islanti 9.1 +54% 5.9 4.1 6.7 9.1 7.6 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1786

Suomen sijoitus paranee tällä viikolla, mutta valitettavasti ei sen takia, että meillä olisi tilanne parantunut, vaan siksi, että muissa maissa tilanne heikkenee vielä nopeammin kuin meillä.

Pohjois- ja Baltian maissa eletään äärimmäisyydestä toiseen: Virosta on tullut kaikille maailman johtava koronamaa. Tätä vauhtia se menee parin viikon sisällä Liettuasta Pohjois- ja Baltian maiden koko historian toiseksi koronaisimpana maana. Vastaavasti Islannissa, joka juuri avasi rajansa koko maailman rokotetuille, ilmaantuvuus on alle sadasosa Viron lukemasta ja noin kahdeskymmenesosa toiseksi "parhaan" maan, Suomen, luvusta.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 18.3. Δ 11.3. 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1.3M 1517.6 +9% 1394.0 1122.3 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 6732
Tsekki 11M 1474.8 -5% 1558.0 1463.6 1204.6 1014.7 926.9 882.7 1220.1 539.3 1585.6 277.6 46.5 27.6 13325
Montenegro 0.6M 1235.7 -1% 1249.2 1165.4 1075.6 1123.6 1119.7 1041.2 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 13575
San Marino 34k 1235.3 -6% 1308.8 1279.4 1094.1 882.4 800.0 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 12497
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Italia 60M 505.3 +11% 454.5 371.5 298.2 277.6 276.4 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5428
Ranska 65M 458.3 -1% 461.7 454.2 423.1 403.8 428.9 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 6387
Saksa 84M 164.5 +10% 150.1 131.9 125.0 131.1 157.1 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3116
Espanja 47M 149.3 -25%2 2002 2202 314.5 478.5 756.1 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6857
Britannia 68M 119.1 -11% 134.3 182.7 235.5 294.8 399.5 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6317
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 357.1 +14% 314.6 290.0 275.9 276.1 314.6 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Eurooppa on rokotuksista huolimatta kiihtyvässä nousussa ja takaisin helmikuun alun tilanteessa. Paitsi Britanniassa, jossa rokotekattavuus on yli nelinkertainen EU-maiden keskiarvoon verrattuna (36.6 % Britannien kansasta on saanut ainakin yhden rokotteen, kun EU:n keskiarvo on 8.3 %).

Espanjan kehityksestä on vaikea sanoa mitään juuri nyt, koska edellisen viikon ilmaantuvuusluku perustuu arvioon, joka ei tilastointimenetelmien muutosten takia välttämättä ole tarkka. Tämänhetkinen ilmaantuvuusluku on kuitenkin alin yli puoleen vuoteen ja vain seitsemäsosa tammikuun lopun huipusta.

Virosta on tullut koko maailman koronapäämaa. Euroopalla on muutenkin viitoisjohto; viidentenä maana on Unkari (504.5 → 959.4 (5513)).

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 109.8% 59.4% 50.4%
Seychellit 91.0% 63.1% 27.9%
Arabiemiraatit 67.4% (35.2%) (22.1%)
Monaco 39.8% 21.5% 18.3%
Britannia 39.0% 36.6% 2.5%
Chile 38.8% 26.8% 12.0%
Bahrain 34.1% 21.2% 12.9%
Yhdysvallat 33.1% 21.6% 11.7%
Serbia 30.0% 18.4% 11.6%
EU:n rokotetuin maa
Malta 28.6% 19.4% 9.2%
Suomen rokotustilanne
Suomi 12.6% 11.0% 1.6%

Israel ja Seychellit jatkavat maailman rokotustilaston ylivoimaisessa kärjessä.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
Δ Sijoitus
maailmassa
Kommentti
18.3.2021 59.4% 50.4% 400.8 -27% 30
11.3.2021 58.2% 45.5% 551.5 -6% 11 Rajoituksia löysätty lisää 7.3.
4.3.2021 55.6% 40.5% 587.5 -6% 8
25.2.2021 52.4% 36.2% 624.2 -23% 6 Rajoituksia löysätty merkittävästi 22.2.
18.2.2021 47.0% 31.1% 805.9 -21% 5
11.2.2021 41.7% 25.7% 1018.2 -5% 3
4.2.2021 37.4% 21.4% 1074.8 -8% 2 Rokotukset edistyneet 35-vuotiaisiin.
28.1.2021 32.4% 16.7% 1172.9 -10% 2
21.1.2021 27.3% 8.0% 1298.5 +9% 2
14.1.2021 23.5% 2.1% 1195.4 +32% 3
7.1.2021 20.1% 0.0% 906.0 +52% Israel rokottaa 150'000 päivässä.
31.12.2020 11.3% 595.4 +48%
24.12.2020 2.4% 401.5 +39%
17.12.2020 289.7 +39%

Israelin ilmaantuvuus on lopultakin lähtenyt selvään laskuun siitäkin huolimatta, että rajoituksia on toissa viikolla löysätty lisää. Myös sen sijoitus maailman koronaisimpien maiden listalla on romahtanut. Tätä kehitysvauhtia Israel alittaa Euroopan keskimääräisen koronailmaantuvuuden parin päivän sisällä.

(Lisäys 19.3.: Näin kävi jo heti seuraavana päivänä. Israel tänään 371.5, Euroopan keskiarvo 372.6.)

2021-03-17

HS: WHO suosittelee jatkamaan Astra Zenecalla rokottamista

Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee tällä hetkellä jatkamaan Astra Zenecan koronavirusrokotteella rokottamista, kertovat uutistoimistot. WHO:n turvallisuusasiantuntijaryhmän mukaan rokotteen hyödyt ylittävät riskit. Samaa painotti Euroopan lääkeviraston (EMA) tiistaisessa tiedotustilaisuudessaan.

WHO:n asiantuntijaryhmä jatkaa kuitenkin yhä Astra Zenecan koronarokotteen turvallisuuden arvioimista uusimpien tietojen valossa.

Saapa nähdä, miten nopeasti Euroopassa palataan AstraZenecalla rokottamiseen. Tällä hetkellä rokotukset on keskeytetty ainakin seuraavissa 18:ssa Euroopan maissa: Bulgaria, Espanja, Hollanti, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Latvia, Liettua, Luxemburg, Norja, Portugali, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovenia, Tanska, Viro.

Yle: Etelä-Suomen aluehallintovirasto: Rajoille pakollinen terveystarkastus riskimaista saapuville - kieltäytymisestä voidaan rangaista

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (Avi) kertoo tehneensä niin sanotun massapäätöksen maahantulijoiden pakollisesta terveystarkastuksesta. Tarkastuksen osana voidaan ottaa myös koronavirustesti.

Terveystarkastuksessa maahantulijalta pyydetään todistus negatiivisesta koronavirustestistä, joka on otettu kolmen päivän sisällä. Myös todistus puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista hyväksytään, mikäli se on luotettava. Tällöin saapuja välttyy lähtökohtaisesti koronavirustestiin menemiseltä heti maahantulon jälkeen.

Päätös koskee Helsingin satamien, Helsinki-Vantaan lentoaseman ja Vaalimaan rajanylityspaikan kautta Suomeen niin sanotuista riskimaista tulevia henkilöitä. Päätös on voimassa huomisesta, torstaista 18. maaliskuuta alkaen 31. maaliskuuta saakka.

Riskimaasta saapuvalla henkilöllä tarkoitetaan avin mukaan ihmistä, joka on oleskellut Suomeen saapumista edeltäneen kahden viikon aikana sellaisessa maassa, jonka koronailmaantuvuus on suurempi kuin 25 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Käytännössä kyseinen ilmaantuvuusluku ylittyy reippaasti lähes kaikissa Euroopan maissa.

HS: The New York Times: Osa pitkään covid-tautia sairastaneista voi paremmin saatuaan rokotuksen

Osa niistä potilaista, jotka ovat kärsineet koronavirukseen liittyvistä oireista useita kuukausia kokee saaneensa helpotuksia rokotteesta, kertoo yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times. Osalla vointi on parantunut jopa huomattavasti.

Lehden haastattelema infektiolääkäri Daniel Griffin kertoi, että noin 40 prosenttia hänen hoitamistaan koronapotilaista oli sanonut oireiden helpottaneen rokotteen jälkeen.

HS: Islanti avaa rajansa kaikille koronarokotuksen saaneille

Islanti avaa rajansa tällä viikolla kaikille koronarokotuksen saaneille, kertoo uutistoimisto Reuters. Matkustajien ei tarvitse käydä koronatestissä tai olla karanteenissa.

Maa toivoo rajojen avaamisen vauhdittavan turistien saapumista ja helpottavan taloutta, joka on riippuvainen turismista.

Yle: Koronaa rukouksin torjunut Tansanian presidentti on kuollut

Tansanian presidentti John Magufuli on kuollut, kertoi maan varapresidentti Samia Sulhu televisiossa myöhään illalla Suomen aikaa.

Varapresidentin mukaan Magufulin, 61, kuolinsyynä olivat sydänongelmat.

Presidentti hävisi julkisuudesta vajaat kolme viikkoa sitten. Viime viikolla maanpaossa oleva oppositiojohtaja Tundu Lissu sanoi Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle, että hänen saamiensa tietojen mukaan koronaviruksen saanut Magufuli oli lennätetty Kenian Nairobiin hoitoon. Lissun mukaan presidentti oli tuolloin kriittisessä tilassa.

Maan hallitus ei aikaisemmin suostunut kommentoimaan presidentin terveystilannetta. Hallitus oli varoittanut julkaisemasta mitään tietoja presidentti Magufulista.

Magufulia arvosteltiin laajalti koronaviruspandemian hoitamisesta. Presidentti oli muun muassa kieltäytynyt ulkomaisesta avusta, eikä Tansania näin ollen ole ottanut vastaan koronarokotteita. Sen sijaan Magifuli levitti julkisuudessa salaliittoteorioita ulkomaisista rokotteista.

Presidentti sanoi toistuvasti, että koronaa voidaan torjua rukouksin. Tartunnan saaneille hän suositteli höyryhengitystä.

Tansaniassa on virallisesti ollut yhteensä 509 koronatapausta, joista viimeinen 20.5.2020.

2021-03-16

IS: Häkkänen syyttää hallitusta löperöistä korona­toimista: "Anteeksi­antamatonta, että tätä pykälää ei käytetty"

Aluehallintovirastot ilmoittivat maanantaina muuttavansa perustuslakivaliokunnan kannanoton seurauksena tulkintaansa tartuntatautilain 16. pykälästä.

Jatkossa avit aikovat toteuttaa rajanylityspaikoilla paitsi yksilöllisiä terveystarkastuksia myös niin sanottuja massatestejä.

Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok) kutsuu toimeenpanevan viranomaisen ulostuloa koko koronakriisin kovimmaksi tiedotteeksi ja ihmettelee, miksi voimassa olevan lain mukaista pykälää ei ole otettu aikaisemmin käyttöön.

- Pääministeri (Sanna Marin) ja perhe- ja peruspalveluministeri (Krista Kiuru) ovat sanoneet, että hallituksella on ollut jo pitkään kova tahtotila, että kaikki testataan rajoilla. Avit kertovat erilaista viestiä valtioneuvoston tahtotilasta. Avit ilmoittivat tiedotteessa, että testaus on ollut vapaaehtoista, koska STM on näin ohjeistanut. Eli löperö käytäntö rajoilla on perustunut STM:n ohjauskirjeissä ilmoitettuun valtioneuvoston tahtotilaan. Puheet ja teot näyttävät olevan ristiriidassa, Häkkänen kritisoi.

Häkkänen kertoo käyneensä STM:n ohjauskirjeet läpi ja löytäneensä ensimmäiset maininnat rajakontrollista marraskuulta, jolloin koronakriisin alkamisesta oli kahdeksan kuukautta.

- Tähän päivään mennessä ei ole tullut ohjauskirjettä, jossa osoitettaisiin selvästi, että jo nykyisessä laissa oleva pakkotestausmalli pitää ottaa käyttöön rajoille. STM on sanonut, että vain yksittäistestejä voi tehdä, Häkkänen ihmettelee.

IS: Husin rokotettujen työn­tekijöiden ohjeistus aiheuttaa hämmennystä - THL: "Onhan tässä risti­riita ja riski"

"Jonkin verran on ilmennyt epätietoisuutta siitä, miten menetellään tilanteessa, jossa rokotuksen saanut sote-työntekijä altistuu koronavirukselle."

Näin alkaa muun muassa Helsingin Malmin sairaalan työntekijöille viime viikolla sähköpostilla jaettu koronarokotettujen karanteenimääräyksiä koskeva Husin ohjeistus. Ja näin se jatkuu:

"Jos sote-työntekijä, joka on saanut kaksi rokoteannosta, altistuu koronavirukselle, karanteenimääräystä ei tehdä eikä suositella omaehtoista karanteenia. Rokotuksesta huolimatta tulee edelleen käyttää suu-nenäsuojusta, noudattaa turvavälejä ja huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta."

Käytännössä ohjeistus tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi päivystyksessä töitä tekevän, kahden rokoteannoksen saaneen työntekijän samassa taloudessa asuvalla henkilöllä todettaisiin koronavirus, rokoteannokset saanut työntekijä olisi silti velvoitettu tulemaan töihin päivystykseen. Rokotteen ei kuitenkaan ole todistettu estävän taudin leviämistä.

2021-03-15

IS: Astra Zeneca: Ei todisteita lisääntyneestä veritulppa­riskistä - yhtiö kertoo käyneensä läpi yli 17 miljoonan rokotetun tiedot

Lääkeyhtiö Astra Zeneca ilmoitti sunnuntaina, ettei se ole löytänyt todisteita siitä, että yhtiön koronarokote lisäisi veritulppariskiä.

Yhtiö kertoi käyneensä läpi yli 17 miljoonan rokotetun ihmisen tiedot Britannian ja EU:n alueelta ilman, että näyttöä lisääntyneestä riskistä olisi löytynyt missään ikäryhmässä tai kummallakaan sukupuolella. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Muun muassa Tanska, Norja, Islanti, Irlanti ja viimeisimpänä Alankomaat ovat keskeyttäneet Astra Zenecan rokotteen jakamisen rokottamisen jälkeen Tanskassa ja Norjassa ilmenneiden veritulppatapausten vuoksi.

Euroopan lääkevirasto EMA ja Maailman terveysjärjestö WHO totesivat kummatkin viime viikon lausunnoissaan, ettei ole viitteitä siitä, että veritulpat olisivat johtuneet Astra Zenecan rokotteesta.

IS: Jo yli 10 maata on keskeyttänyt AstraZenecan käytön - THL: Jos syy-yhteys kuolemiin ja veritulppiin olisi, Britannian 11 miljoonaa annosta olisi sen jo paljastanut

Tilanne on hyvin ristiriitainen. Rokotusten ja kuolemien tai veritulppatapausten välillä on kyllä ajallinen yhteys, mutta ei ole löytynyt syy-seuraussuhdetta, joka osoittaisi, että rokotus olisi ollut myötävaikuttamassa ikäviin tapauksiin.

Euroopan lääkevirasto EMA ja maailman terveysjärjestö WHO puoltavat edelleen rokotteen käytön jatkoa, mutta maa toisensa perään on silti ilmoittanut keskeyttävänsä rokotukset. Jo 10 maata Euroopassa (Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia, Liettua, Luxemburg, Itävalta, Irlanti ja Bulgaria) ovat keskeyttäneet tai keskeyttämässä AstraZenecan käytön joko kokonaan tai osittain. Euroopan ulkopuolelta samanlaisen päätöksen on tehnyt Thaimaa.

- Tässä unohdetaan helposti se, että Euroopassa, Suomi mukaan lukien, ilmaantuu noin 1-2 syvää laskimoveritulppaa tuhatta ihmistä kohti vuodessa. Puhutaan niin sanotusta taustailmaantuvuudesta. Kun satojatuhansia ihmisiä rokotetaan lyhyessä ajassa, on odotettavaa, että heidän joukossaan on myös niitä, jotka sairastuvat veritulppaan rokottamisen jälkeen ilman että suoraan voidaan sanoa sen johtuneen rokottamisesta. THL:n alustavissa selvityksissä rokottaminen ei lisännyt veritulppien riskiä rokotetuilla, [THL:n ylilääkäri Hanna] Nohynek sanoo.

- Täytyy myös muistaa, mitä on nähty Britanniassa. Siellä on annettu AstraZenecan rokotetta yli 11 miljoonaa annosta, sekä terveydenhoitohenkilöstölle että hyvin monen ikäisille. Jos syy-yhteys olisi olemassa, se todennäköisesti olisi tullut 11 miljoonan annoksen jälkeen jo esiin, Nohynek miettii.

Nohynek painottaa, että sataprosenttisen varmaksi ei voi sanoa, etteikö AstraZenecan rokotteella voisi olla jotakin yhteyttä kuolemiin tai vakaviin veritulppa-/aivoverenvuoto-oireisiin. Sen takia mm. EMA ja moni EU-maa Suomen lisäksi tutkivat asiaa yhä.

2021-03-14

IS: Rokotejohtaja arvioi Aftonbladetille: Ruotsalaiset voivat saada Sputnik-rokotetta kesäkuussa

Ruotsalaiset voivat kesäkuussa saada venäläistä Sputnik-koronarokotetta, arvioi Ruotsin rokotejohtaja Richard Bergström sanomalehti Aftonbladetille.

Euroopan lääkevirasto EMA on aloittanut venäläisen koronavirusrokotteen Sputnik V:n arvioinnin myyntilupaa varten.

- Näyttää lupaavalta, Sputnikilla on 93 prosentin teho, Bergström kehuu venäläistä rokotetta.

[...]

- Olemme keskustelleet Sputnikin valmistajan kanssa ja he voisivat periaatteessa toimittaa meille 200 000 annosta kesäkuussa.

IL: Pääkirjoitus: Rajojen koronavuoto on Marinin hallituksen omituinen epäonnistuminen

Iltalehden hallituslähteistä saamien tietojen mukaan Uudenmaan ja Varsinais-Suomen liikkumisrajoituksista saatetaan päättää jo ensi viikolla, koska koronatilanne näillä alueilla ei näytä talttuvan.

Liikkumisrajoitukset menevät syvälle kansalaisten perusoikeuksiin, eikä niitä pitäisi käyttää, ennen kuin kaikki muut konstit on käytetty.

Nyt ei ole käytetty, mutta näyttää silti siltä, että hallitus voi joutua turvautumaan liikkumisrajoituksiin. Jos näin tapahtuu, hallitus on epäonnistunut, koska se ei ole vieläkään saanut esimerkiksi maan rajojen terveysturvallisuutta kuntoon.

[...]

Se, että koronavirusten kulkeutumista ei ole saatu rajoilla kuriin, on suoraan sanottuna omituinen asia. Hallitus nimittäin vei jo viime syksynä eduskuntaan esityksen, joka olisi antanut mahdollisuuden vaatia negatiivista testitodistusta Suomeen tultaessa ja myös pakollista karanteenia.

Esitys tyssäsi eduskuntaan ja hallitus on pääministeri Sanna Marinin (sd) johdolla kipannut syytä nimenomaan eduskunnalle. Tosiasiassa esitys kaatui, koska se oli täysin puutteellinen. Vastuu on hallituksen, ei eduskunnan.

Eduskunnassa odotettiin, että hallitus korjaisi esitystään ja toisi sen nopeasti uudelleen käsittelyyn, näin ei tapahtunut. Tänä sunnuntaina perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) vihdoin ilmoitti, että STM valmistelee mallin ennakkotestitodistuksesta.

2021-03-13

IS: Marin kertoi, että THL arvioi maski­pakon kosmeettiseksi - näin terveys­viranomainen vastaa

Pääministeri Sanna Marinin (sd) maskikommentit lauantaina Ylen Ykkösaamussa herättivät sosiaalisessa mediassa välittömästi ihmetystä. Marinin mukaan THL on arvioinut hallitukselle, että maskipakolla ei saavutettaisi merkittävää lisähyötyä koronan torjunnassa.

Marin kertoi, että THL:ltä on tiedusteltu maskipakon vaikutuksista ja arvio ei ollut kovin valoisa.

- He katsoivat, että maskipakko olisi ehkä enemmän tässä vaiheessa kosmeettinen kysymys kuin vaikuttava toimi, Marin sanoi.

Marinin kommentit nosti esiin muun muassa Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen Twitterissä. Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho kysyi samassa ketjussa, onko Marinin esittämä tieto THL:n virallinen kanta ja mihin se perustuu.

THL vastasi viralliselta Twitter-tililtään puolen päivän jälkeen Laiholle ja monelle muulle somessa asiaa ihmetelleelle. Vastauksessa THL kertoi, että mahdollisimman kattava maskien käyttö on tärkeää ja että THL tukee vahvasti eri toimijoiden riskitilanteisiin kohdistamia maskipakkoja. Sen sijaan viranomaisten määräämä yleinen maskipakko ei laitoksen arvion mukaan yksikään toisi merkittävää lisäarvoa.

Tämän tarkemmin THL ei arviotaan avannut.

2021-03-12

Tampereen kaupungin liikennelaitos: Maskipakko voimaan Nyssen liikenteessä maanantaina 15.3.

Koronatartuntojen määrä on kasvussa myös Pirkanmaalla. Tämän vuoksi kaikessa Nysse-liikenteessä astuu voimaan maskipakko maanantaina 15.3. alkaen.

Maskipakko koskee 12 vuotta täyttäneitä matkustajia. Maskipakosta voivat poiketa vain sellaiset matkustajat, jotka eivät terveytensä vuoksi voi käyttää maskia. Emme vaadi todistusta terveydellisistä esteistä.

Taas pakkoja, jotka eivät ole pakkoja. Vapaaehtoinen pakko on aivan yhtä hieno pakko kuin "omaehtoinen karanteeni" on karanteeni, eli ei lainkaan. Näitä samoja "pakkoja" ovat ottamassa käyttöön ainakin VR, HSL, Turun seudun joukkoliikennelaitos ja Onnibus. Finnairilla sentään ihan oikeasti on maskipakko.

Joukkoliikenne vaarantaa kansanterveyden.

Yle: Astra Zenecan rokotteen ja veritulpan välillä vaikuttaisi olevan lähinnä ajallinen yhteys, arvioi STM:n osastopäällikkö Tuija Kumpulainen

Sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Tuija Kumpulainen oli varhain perjantaina Ylen aamun ja Yle Radio 1:n Ykkösaamun etähaastattelussa. Kumpulainen sai vastata etenkin kysymyksiin Astra Zenecan rokotteen ylle ilmaantuneista uusista uhkakuvista.

Eilen Tanska, Islanti ja Norja keskeyttivät Astra Zenecan rokotteen käytön vakavien sivuvaikutusten tutkimiseksi.

Noin viikko sitten Itävalta oli keskeyttänyt yhden Astra Zenecan rokote-erän jakelun, sillä kaksi henkilöä oli saanut veritulpan rokotteen ottamisen jälkeen. Toinen heistä kuoli.

Euroopan lääkevirasto EMA on aloittanut selvityksen rokotteen, Itävallan rokote-erän ja veritulppariskin yhteydestä.

- Eilenhän EMA on asiaa katsonut ja pika-arviolla vaikuttaa siltä, että näitä veritulppatapauksia ei ole rokotteen ottaneilla enempää kuin väestössä yleensäkin. Silloin se on enemmänkin ajallinen yhteys, Kumpulainen sanoo Ykkösaamussa.

IL: Husin Tuominen: Rokotusjärjestys pantava uusiksi - taustalla vieraskielisten suuri osuus pk-seudun koronatartunnoissa

Koko Husin alueella vieraskielisten eli muiden kuin suomea, ruotsia tai saamea kotikielenään puhuvien osuus tartuntojen määrästä on ollut noin kolmasosa, mutta esimerkiksi Vantaalla ja Helsingissä jo selvästi enemmän.

Husin toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoo, että Helsingin ja Uudenmaan erityispiirre eli vieraskielisten suuri osuus väestöstä ja heidän suuri sairastavuutensa koronaan pitää ottaa huomioon rokotusjärjestyksessä.

- Joku poliitikko sanoi, että kyse on itsekkyydestä. Päinvastoin minä sanon, että se ei ole itsekkyyttä. Itsekkyyttä on se, jos me emme huomioi tartuntariskiä, Tuominen sanoo Iltalehdelle.

[...]

Esimerkiksi Norja päätti keskittää rokotukset pääkaupunki Oslon alueelle. THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa torstaina, että samaa olisi syytä pohtia Suomessakin.

IL: Brasilian tyriminen koronaviruksen kanssa voi uhata koko maailmaa: "Tämä tieto on ydinpommi"

Viikko sitten Brasilian presidentti Jair Bolsonaro käski kansaa "lopettamaan vikisemisen" koronaviruksesta. Kommenttia edelsi senhetkinen ennätyskuolinluku, 1 910 ihmistä vuorokaudessa.

[...]

Brasilian terveydenhuoltojärjestelmä on ylikuormittunut ja vaarassa romahtaa, kun 80 prosenttia maan tehohoitopaikoista on käytössä ja 15 osavaltion pääkaupungissa käyttöaste on yli 90 prosenttia. Hengityskoneita ei ole tarpeeksi, lisähapesta on pulaa ja hoitajat ovat brasilialaismedian mukaan joutuneet pumppaamaan potilaiden keuhkoihin ilmaa manuaalisesti.

Brasilialaisten harmiksi presidentti vähät välittää siitä, että hän on epäonnistunut täysin epidemian torjunnassa. Kaikkien muiden harmiksi vaikutukset ulottuvat myös maan rajojen ulkopuolelle.

[...]

Tammikuussa Manauksen kaupungissa Amazonin alueella alkoi levitä niin sanottu P.1-koronavirusvariantti, jota on sittemmin tavattu yli 20 maassa. Erityisen ongelmallisen kyseisestä mutaatiosta tekee se, että se vaikuttaa tarttuvan muita herkemmin myös niihin, joilla on koronaviruksen vasta-aineita aiemmin kärsityn sairauden jäljiltä.

"Huolestuttavista muunnoksista", kuten P.1:stä, on jo tullut vallitsevia mutaatioita Brasiliassa.

- Tämä tieto on ydinpommi. Olen yllättynyt havaituista tasoista. Media ei tajua, mitä tämä merkitsee, biomatemaatikko Roberto Kraenkel Sao Paulon osavaltionyliopistosta sanoo Washington Postille.

[...]

Manaus on erityisen surullinen esimerkki siitä mitä tapahtuu, kun koronaviruksen leviämistä ei edes yritetä hillitä. Jo huhtikuussa 2020 kahden miljoonan ihmisen kaupungissa kaivettiin joukkohautoja, kun kuolleita ei muuten ehditty haudata.

Koronaviruksen yliajaman kaupungin tapausmäärät lähtivätkin kevään piikin jälkeen laskuun, ja jotkut tutkijat uskoivat syyn olleen laumasuojassa. Kesäkuussa koronan aiheuttava kuolleisuus oli jo lähellä nollaa.

Science-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kaupungin väestöstä 66 prosenttia sai tartunnan ensimmäisen aallon aikana, ja 76 prosentin uskottiin lokakuun loppuun mennessä saaneen tartunnan. Vertailun vuoksi Sao Paulossa, jonka metropolialueella asuu 10 kertaa enemmän ihmisiä, tartunnan saaneita oli arviolta vajaa 30 prosenttia.

Viime vuoden lopulla tapausmäärät alkoivat kuitenkin jälleen kasvaa, vaikka laumaimmuniteetin saavuttamiseen tarvittava teoreettinen 67 prosentin sairastuneisuus olikin saavutettu.

- Tapauksia oli paljon enemmän kuin edellisessä huipussa huhtikuun lopulla, mikä askarrutti meitä todella paljon, virologi Nuno Faria Lontoon Imperial Collegesta, yksi Sciencessa julkaistun tutkimuksen tekijöistä, kommentoi New York Timesille.

Faria kollegoineen alkoi selvittää, mitkä variantit olivat Manauksessa valloilla. Britanniasta lähtenyttä B.1.1.7:ää kaupungista ei löydetty, vaikka sitä olikin liikkeellä muualla Brasiliassa. Sen sijaan he löysivät uuden mutaation. Tammikuun alussa P.1 oli vastuussa 87 prosentista tapauksista ja helmikuuhun mennessä kaikista.

[...]

Tutkijat arvioivat, ettei kyse ollut vain sattumasta. Heidän arvionsa mukaan mutaatio on 1,4-2,2 kertaa tartuttavampi kuin muut koronaviruksen variaatiot. Lisäksi se saattaa välttää muista koronan kannoista saadut vasta-aineet. Arvio on karkea, mutta jopa 25-61 prosenttia koronan kertaalleen sairastaneista manauslaisista voisi saada taudin uudelleen, jos he altistuvat P.1:lle.

2021-03-11

IL: Neljäs koronarokote hyväksyttiin EU:ssa - mutta apu on tulossa viiveellä

Euroopan lääkevirasto EMA antoi torstaina ratkaisunsa ja hyväksyi lääkejätti Johnson & Johnsonin koronarokotetta koskevan myyntilupahakemuksen. Hakemus jätettiin EMA:lle reilu kolme viikkoa sitten. Testitulosten tutkiminen oli tosin aloitettu EMA:ssa jo etukäteen joulukuussa.

Kotimarkkinoilla Yhdysvalloissa rokote hyväksyttiin helmikuun lopussa.

Kyseinen rokote on verrattain tehoton muihin koronarokotteisiin nähden, antaen vain noin 66-prosenttisen suojan koronavirusta vastaan. Rokote kuitenkin ehkäisee tehokkaasti, 85-prosenttisesti, taudin vakavia oireita ja vähensi merkittävästi sairaalahoidon tarvetta sekä kuolemia. Tiedot perustuvat kliinisiin kokeisiin ja tarkentuvat, kun rokotteen tehosta saadaan lisää dataa.

Muhin markkinoilla oleviin ja tuleviin koronarokotteisiin verrattuna J&J:n tuotteen etu on, että pistoksia tarvitaan vain yksi.

Pikaista apua J&J:n rokotteesta ei ole odotettavissa. Aikaisintaan sitä saadaan Eurooppaan huhtikuun 1. päivä. Politicon mukaan saksalainen europarlamentaarikko Peter Liese kertoi viikko sitten, että tämä saattaa venyä kuun puolivälin jälkeen, ja yksi EU-diplomaatti puhui medialle kuun lopusta.

Lisäksi yhtiö ilmoitti juuri uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan EU:lle, että sillä on "toimitusvaikeuksia" ja 55 miljoonan annoksen lupausta vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä ei ehkä kyetä pitämään.

HS: Vapaavuori: Helsingin ilmaantuvuusluku noussut ensi kerran yli 400:n

Vapaavuori aloittaa kertomalla, että Helsingissä on viimeisen seitsemän päivän aikana todettu 1383 tartuntaa. Tartuntojen määrä on kasvussa, mutta positiivista on se, että vauhti ei ole niin jyrkkä kuin aiemmin.

Tartuntojen ilmaantuvuusluku on Vapaavuoren mukaan 408 sataatuhatta asukasta kohti kahden viime viikon aikana. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ilmaantuvuusluku nousee yli 400:n.

Kaupungistuminen vaarantaa kansanterveyden.

HS: Tartunnoista 30-40 prosenttia todettu muilla kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvilla

Helsingin tartuntaluvuissa korostuva nuoret aikuiset sekä muut kuin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvat. Jälkimmäisen ryhmän osuus tartunnoista on ollut 30-40 prosentin välillä, viime viikolla 39 prosenttia.
Maahanmuutto vaarantaa kansanterveyden.

Yle: Tanska, Norja ja Islanti keskeyttävät Astra Zeneca -rokotukset epäiltyjen sivuvaikutusten tutkimiseksi, Suomessa käynnistetty haittavaikutusten selvitykset

Tanskan kansanterveysviranomainen on määrännyt kahden viikon tauon koronarokotusten antamiseen Astra Zenecan rokotteilla, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR. Syynä ovat verentukokset, joita on havaittu joillakin rokotteen saaneilla.

- Olemme keskellä historian suurinta ja tärkeintä rokotusohjelmaa ja tarvetta on kaikille rokotteille, joita voimme saada. Ei ole helppoa laittaa yhtä rokotteista tauolle, sanoo Kansanterveyslaitoksen johtaja Søren Brostrøm tiedotteessa.

Johtajan mukaan mahdolliset, vakavat sivuvaikutukset on tutkittava ennen kuin Astra Zeneca -rokotuksia voidaan jatkaa.

Myös Islanti keskeyttää rokotukset Astra Zenecan rokotteilla, kertoo Islannin yleisradioyhtiö RUV. Tähän mennessä 9000 islantilaista on saanut Astra Zenecan rokotteen.

Iltapäivällä Norja liittyi niiden joukkoon, jotka väliaikaisesti keskeyttävät Astra Zenecan rokotteella piikittämisen.

Tällä hetkellä AstraZenecan rokotteen antaminen on keskeytetty Euroopassa ainakin Islannissa, Itävallassa, Latviassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 11.3. Δ 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 480.1 +14% 419.9 350.4 329.8 272.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 3154
Helsinki 655k 432.2 +19% 363.2 310.5 276.7 210.3 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 2882
Turku 193k 314.4 +23% 254.9 176.5 124.6 135.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 1964
Espoo 291k 275.0 +22% 226.3 165.3 149.3 155.7 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 2121
Tampere 239k 101.3 +83% 55.4 31.0 33.9 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 707
Lahti 120k 100.7 +29% 78.2 52.4 46.6 45.0 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 927
Oulu 206k 84.8 +6% 80.0 46.3 32.3 42.4 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 928
Jyväskylä 142k 73.8 -7% 79.4 79.4 124.6 202.6 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1135
Pori 84k 63.81 -13%1 73.41 73.41 45.71 10.7 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 345
Kuopio 119k 39.9 +71% 23.3 13.3 10.0 32.4 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 504

1 Perustuu arvioon, jossa tulokset on laskettu välttäen jälkeen päin virheellisiksi osoittautuneita virallisia kokonaisilmaantuvuuslukuja päiville 18.2. ja 25.2. Lisää yksityiskohtia täältä.

Kasvua on lähes kaikkialla, ja erityisen paljon Tampereella ja Kuopiossa. Koko Suomen koronapääkaupunki on Rauma (463.2 → 808.7 (1720)). Rauman vierastyöläispiikki on tosin jo selkeässä laskussa, joten kärkisija tuskin säilyy ensi viikolle.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 11.3. Δ 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 331.6 +16% 285.5 232.3 211.6 176.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2229
Ei-HUS 85.5 +5% 81.7 85.9 55.2 55.3 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 694
HUS-kerroin 3.9 3.5 2.7 3.8 3.2 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 71.0 +54% 46.0 33.1 34.0 40.1 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 585

HUS ja koko Suomi on nousussa. Ahvenanmaa (232.1 → 364.7 (998)) pysyy Suomen koronaisimpana sairaanhoitopiirinä. Pirkanmaa on noussut selvästi, vaikka onkin vielä HUSin ulkopuolisen alueen keskiarvon alapuolella. Se on nyt sijalla 10/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 11.3. Δ 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1394.0 +24% 1122.3 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 5951
Ruotsi 538.9 +2% 526.7 467.6 407.8 393.8 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 6950
Latvia 434.3 -13% 497.3 508.3 529.4 574.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 4859
Liettua 290.4 -7% 313.4 275.2 279.7 322.3 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7472
Suomi 161.0 +12% 144.2 117.7 103.2 92.5 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1166
Tanska 150.6 +21% 124.3 106.9 100.5 109.6 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3772
Norja 141.7 +42% 100.1 55.3 67.5 66.2 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1424
Islanti 5.9 +44% 4.1 6.7 9.1 7.6 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1780

Suomi jatkaa - pääkaupunkiseudun johtamana - edelleenkin kaksi kuukautta jatkuneella linjalla, jossa tartuntojen määrä pikku hiljaa kasvaa ja ennätyksiä rikotaan harva se päivä. Taulukossa näkyvien kolmen Pohjoismaan lisäksi edellämme ovat Venäjä (127.1 → 102.1 (2948) (uskokoon ken tahtoo)), Liechtenstein (55.4 → 107.9 (6782)), Portugali (252.0 → 111.4 (7963)), Britannia (235.5 → 134.3 (6257)), Saksa (125.0 → 150.1 (3034)) ja Irlanti (220.8 → 156.9 (4548)).

Viron uusien sulkutoimenpiteiden olisi syytä toimia, sen verran karmea tilanne maassa on.

Islanti puolestaan seuraa vuoden 2021 vähäkoronaista linjaansa, ja on delleenkin tartunnoissa yli dekadin seuraavaa Euroopan maata parempi.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 11.3. Δ 4.3. 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Tsekki 11M 1558.0 +6% 1463.6 1204.6 1014.7 926.9 882.7 1220.1 539.3 1585.6 277.6 46.5 27.6 12617
Viro 1.3M 1394.0 +24% 1122.3 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 5951
San Marino 34k 1308.8 +2% 1279.4 1094.1 882.4 800.0 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 11853
Montenegro 0.6M 1249.2 +7% 1165.4 1075.6 1123.6 1119.7 1041.2 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 12971
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 461.7 +2% 454.2 423.1 403.8 428.9 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 6162
Italia 60M 454.5 +22% 371.5 298.2 277.6 276.4 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 5166
Espanja 47M 2002 -9%2 2202 314.5 478.5 756.1 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6798
Saksa 84M 150.1 +14% 131.9 125.0 131.1 157.1 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 3034
Britannia 68M 134.3 -26% 182.7 235.5 294.8 399.5 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6257
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 314.6 +8% 290.0 275.9 276.1 314.6 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Arvio.

Eurooppa on liukumassa pikku hiljaa ylös päin. Rokotukset eivät selvästikään riitä kompensoimaan virusmuunnosten ja talven vaikutusta. Paitsi Britanniassa, jossa rokotekattavuus on moninkertainen EU-maihin verrattuna (33.3 % Britannien kansasta on saanut ainakin yhden rokotteen, kun EU:n keskiarvo on 6.8 %).

Tonnikerho jatkuu samoin jäsenin kuin viime viikollakin. Malta (531.7 → 865.4 (5737)), jonka rokotuskattavuus on EU:n suurin, kolkuttelee ovia.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 103.7% 58.2% 45.5%
Seychellit 88.8% 61.5% 27.4%
Arabiemiraatit 64.0% (35.2%) (22.1%)
Britannia 35.0% 33.3% 1.7%
Bahrain 30.2% 18.3% 12.0%
Yhdysvallat 28.3% 18.3% 9.6%
Chile 26.6% 22.1% 4.5%
Serbia 25.7% 16.5% 9.2%
EU:n rokotetuin maa
Malta 23.1% 15.3% 7.7%
Suomen rokotustilanne
Suomi 10.4% 8.9% 1.5%

Israel ylittää ensimmäisenä maana sadan prosentin yhteisrokotuskattavuuden. Seychellit jatkaa johdossa kerran rokotettujen asukkaiden suhteen.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
Δ Sijoitus
maailmassa
Kommentti
11.3.2021 58.2% 45.5% 551.5 -6% 11 Rajoituksia löysätty lisää 7.3.
4.3.2021 55.6% 40.5% 587.5 -6% 8
25.2.2021 52.4% 36.2% 624.2 -23% 6 Rajoituksia löysätty merkittävästi 22.2.
18.2.2021 47.0% 31.1% 805.9 -21% 5
11.2.2021 41.7% 25.7% 1018.2 -5% 3
4.2.2021 37.4% 21.4% 1074.8 -8% 2 Rokotukset edistyneet 35-vuotiaisiin.
28.1.2021 32.4% 16.7% 1172.9 -10% 2
21.1.2021 27.3% 8.0% 1298.5 +9% 2
14.1.2021 23.5% 2.1% 1195.4 +32% 3
7.1.2021 20.1% 0.0% 906.0 +52% Israel rokottaa 150'000 päivässä.
31.12.2020 11.3% 595.4 +48%
24.12.2020 2.4% 401.5 +39%
17.12.2020 289.7 +39%

Israelin ilmaantuvuuden lasku on rokotuskattavuuden kasvusta huolimatta säälittävän hidasta. Toisaalta siellä on myös löysätty rajoituksia useampaan otteeseen viime kuukauden aikana. Israel on nyt tilastojen valossa maailman 11. koronaisin maa.

2021-03-10

IS: Asian­tuntijaryhmä: AstraZenecan rokotetta voidaan antaa yli 70-vuotiaille

Lääkeyhtiö Astra Zenecan koronavirusrokotetta voidaan tästä lähtien antaa myös ikääntyneille eli 70 vuotta täyttäneille, linjaa Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä.

Ryhmän puheenjohtajan, professori Ville Peltolan mukaan Skotlannista ja Englannista saatu tutkimustieto osoittaa, että Astra Zenecan rokote antaa ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen ikääntyneille yhtä vahvan suojan kuin Biontechin ja Pfizerin rokote.

- Siksi lääketieteellistä syytä yläikärajan säilyttämiseen ei enää ole, Peltola sanoo tiedotteessa.

[...]

Myös useat muut maat ovat päättäneet Astra Zenecan rokotteen ikärajoitusten poistamisesta tai yläikärajan nostamisesta. Tanskassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Saksassa rokotetta voidaan antaa uusien suositusten mukaan myös yli 65-vuotiaille. Ranska puolestaan laajensi ikähaarukkaa niin, että Astra Zenecan rokotetta voidaan nyt antaa myös 65-74-vuotiaille.

2021-03-09

IL: Reuters: Taas yksi koronarokotevalmistaja vaikeuksissa - J&J:n toimitukset EU:lle vaakalaudalla

Yhdysvaltalainen lääkejätti Johnson & Johnson on ilmoittanut Euroopan unionille, että sillä on toimitusvaikeuksia koronavirusrokotteidensa kanssa. J&J on luvannut toimittaa EU:lle 55 miljoonaa rokoteannosta vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä, mutta tavoite on nyt pahasti vaakalaudalla.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, jonka nimetön lähde sanoo, että kesäkuun loppua koskeva tavoiteaikataulu ei ole täysin mahdoton toteuttaa. Sitä hankaloittavat kuitenkin tuntuvasti raaka-aine- ja varustepula.

J&J tai Euroopan komissio eivät kommentoi asiaa.

Euroopan lääkeviraston on määrä myöntää J&J:n koronarokotteelle myyntilupa torstaina, ja tuotteen toimitukset unionin jäsenmaihin voisivat täten alkaa huhtikuussa. Amerikkalaisyhtiö on luvannut toimittaa EU:lle vuoden loppuun mennessä kaikkiaan 200 miljoonaa rokoteannosta.

J&J:n tuote eroaa aiemmin hyväksytyistä rokotteista siten, että sitä tarvitaan vain yksi annos kahden sijaan. Rokotteen jakelu on ollut vaikeuksissa myös Yhdysvalloissa, jossa se on saanut myyntiluvan jo helmikuussa.

Mitenkäs tämä kuulostaa nyt jotenkin niin kovin tutulta?

Yle: Sputnik-rokotteen valmistuksesta sopimus Italiassa

Venäläisen Sputnik-koronarokotteen valmistaminen EU:n alueella on askelen lähempänä. Rokotetta markkinoiva Venäjän valtion kehitysrahasto RDIF ja sveitsiläinen lääkeyhtiö Adienne ovat sopineet rokotteen valmistuksesta Italiassa.

Sopimus vaatii vielä Italian viranomaisten hyväksynnän ennen tuotannon aloittamista. Italialais-venäläisen kauppakamarin mukaan Sputnikia voitaisiin valmistaa Italiassa tänä vuonna 10 miljoonaa annosta.

Kyseessä on Sputnikille ensimmäinen yhteistyökumppani EU:n alueella. Tiettävästi myös saksalainen lääkeyhtiö on neuvotellut Sputnikin valmistamisesta.

Yle: Tutkimus: Koronaviruksen tartuntatiheydellä ja ilman korkeilla siitepölypitoisuuksilla yhteyttä toisiinsa

Kansainvälisen tutkimuksen perusteella koronaviruksen aiheuttaman Covid-19-taudin tartuntatiheyden ja ulkoilman korkealla siitepölypitoisuudella on yhteys.

Turun yliopiston ja Ilmatieteenlaitoksen tiedotteessa todetaan, että siitepölylle altistuminen heikentää immuunijärjestelmän puolustusreaktioita tiettyjä kausiluonteisia viruksia vastaan. Tämä tarkoittaa, että siitepölyaltistus voi heikentää kehon kykyä torjua viruksia. Ilmiö ei ole tiedotteen mukaan yhteydessä kuitenkaan siitepölyallergiaan.

Tiedotteessa muistutetaan, että monet erilaiset tekijät selittävät COVID-19-tartuntatiheyden vaihtelua.

Tutkimuksessa ilmeni, että ulkoilman korkea siitepölypitoisuus, yhdessä osittain ulkoilman kosteuden ja lämpötilan kanssa, selitti yli 40 prosenttia tartuntatiheyden noususta. Tartuntatiheys kasvoi useimmissa tapauksissa neljä päivää siitepölypitoisuuden huipun jälkeen. Tämä vastaa tiedotteen mukaan karkeasti COVID-19-tartunnan itämisaikaa.

Yle: Pirkanmaalle kuuden hengen kokoontumisrajoitus

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kiristää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kunnan kokoontumisrajoituksia. Kaikki yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty torstaista alkaen.

Tämän lisäksi aluehallintovirasto velvoittaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueen toimijoita varmistamaan, että yleisissä tiloissa tai yrityksissä henkilöt eivät joudu keskenään lähikontaktiin. Päätös on voimassa kolmen viikon ajan 11.3.-31.3.2021.

2021-03-08

Yle: Viroonkin tulee voimaan koko maan kattava sulkutila, koulut etäopetukseen ja kaupat kiinni

Viron pääministeri Kaja Kallas ilmoitti maanantaina yllättäen koko maan kattavasta sulkutilasta. Maan hallitus kokoontui päättämään asiasta saman tien.

Kallas perusteli suunnitelmaa koronaviruksen niin sanotun brittimuunnoksen aiemmin tiedettyä laajemmalla levinneisyydellä Virossa.

[...]

Sulku pitää sisällään kaikkien luokkien etäopetuksen, kaikkien kauppojen sulkemisen ruokakauppoja, huoltoasemia ja apteekkeja lukuun ottamatta, ravintoloiden sulkemisen asiakkailta sekä kaikenlaisten ulkotapahtumien täyskiellon. Teatterit, museot ja näyttelytilat sekä kylpylät ja uimahallit on suljettu jo aikaisemmin ja sisätiloissa järjestettävät tapahtumat kielletty.

IS: Kuva sairaalan edestä kertoo Viron vakavasta korona­tilanteesta - "Meillä oli todellakin ambulanssi­jono"

Viron koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on EU:n toiseksi suurin Tshekin jälkeen. Viruksen ilmaantuvuusluku on nyt 1 335 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava lukema oli maanantaina lähes 147.

[...]

Virossa kiihtynyt koronaepidemia on luonut huomattavasti paineita terveydenhuollolle. Tallinnassa potilaita sairaaloihin tuovien ambulanssien määrä on ajoittain ruuhkautunut ja ambulanssit joutuvat jonottamaan sairaalan edessä, että potilaat ehditään kantaa sisään.

Esimerkiksi viime viikolla levisi sosiaalisessa mediassa kuva, jossa jopa seitsemän ambulanssia jonotti Itä-Tallinnan keskussairaalan edessä.

Päivystysosaston johtaja, tohtori Märt Põlluveer kommentoi Delfille, ettei seitsemän ambulanssin jono ole yleinen ilmiö, mutta ei myöskään poikkeuksellista.

- Tänään tilanne on hiukan rauhallisempi, mutta eilen meillä oli todellakin ambulanssijono. Suurin osa niistä toi koronapotilaita. Seitsemän ambulanssia odottamassa - tätä on tapahtunut aiemmin, mutta se ei ole päivittäistä, Põlluveer kertoi lauantaina.

IS: Saksan rokote­strategiaa kutsutaan jopa "kansalliseksi häpeäksi": annoksia varastossa, rokote­aikoja jää käyttämättä... - "Järjestelmä on ihan p***a"

Saksan liittokansleri Angela Merkel on pitänyt kiinni siitä, että EU:n pitäisi keskittyä hankkimaan koronavirusrokotteita yhtenäisenä blokkina sen sijaan, että jokainen jäsenmaa vastaisi itse rokotehankinnoistaan.

Rokotteita on kuitenkin tullut Euroopan unioniin odotettua vähemmän lääkeyhtiöiden toimitusvaikeuksien takia.

-Saksa oli Euroopan epäonnistumisen arkkitehti, koska Saksa ja Merkel ajoivat eurooppalaista prosessia, joka oli epäonnistuminen alusta alkaen, Bild-lehden toimituspäällikkö Julian Reichelt kuvaili.

Ongelmaksi on muodostunut myös se, että etenkin AstraZenecan rokotetta on karsastettu.

Tammikuussa saksalaislehdet Handelsblatt ja Bild uutisoivat AstraZenecan rokotteen tehon olevan lähes olematon iäkkäillä. Saksan terveysministeriö kiiruhti kiistämään väitteet. Silti Saksa päätti jo ennen Euroopan lääkeviraston päätöstä, ettei AstraZenecan rokotetta suositeltaisi yli 65-vuotiaille riittämättömän datan takia. Myös Suomessa päätettiin, ettei rokotetta annettaisi iäkkäille.

Sittemmin Englannista ja Skotlannista saatujen tutkimustulosten perusteella AstraZeneca on ainakin yhtä tehokas estämään sairaalahoidontarvetta ja kuolemia iäkkäillä kuin Pfizerin ja BioNTechin rokote. Nyt Saksa on korjannut suositustaan ja myös AstraZenecan rokotetta voidaan käyttää iäkkäillä. Suomessa terveysviranomaiset käsittelevät mahdollista muutosta suositukseen tällä viikolla.

Esimerkiksi epidemiologian ja kansanterveyden professorin Tobias Kurthin mukaan vahinko oli jo tapahtunut.

- He ovat nyt vihdoin korjanneet sen, mutta katastrofi oli jo tapahtunut, Kurth sanoi CNN:lle.

- Ihmiset sanovat, etteivät he halua AstraZenecan rokotetta, koska se on todella huonoa.

CNN:n mukaan Saksassa on noin 1,3 miljoonaa annosta AstraZenecan rokotetta käyttämättömänä varastossa.

IL: EU:n lääkintäviranomainen varoittaa Sputnik-rokotteesta: "Se on kuin pelaisi venäläistä rulettia"

Euroopan lääkintäviranomaisen EMA:n johtokunnan puheenjohtaja Christa Wirthumer-Hoche varoittaa Euroopan maita kiirehtimästä venäläisen Sputnik V-rokotteen käyttöönotossa.

- Neuvon vahvasti kansallisia viranomaisia, että ne eivät anna rokotteelle hyväksyntää. Sen käyttäminen on kuin pelaisi venäläistä rulettia, kertoi Wirthumer-Hoche Itävallan yleisradioyhtiön ORF:n haastattelussa.

Aika reippaasti sanottu. Onko mistään muusta rokotteesta menty möläyttelemään vastaavia lausuntoja?
Kolme Euroopan maata, Unkari, Slovakia ja Tsekki ovat jo hyväksyneet Sputnik-rokotteen käyttöön.

2021-03-07

HS: Ahkerasti rokottanut Israel höllentää rajoituksiaan tästä päivästä alkaen

Tänään sunnuntaina Israel purkaa joitakin koronavirustilanteen vuoksi asetettuja rajoituksia, kertovat The Times of Israel ja The Jerusalem Post. Höllennettävien rajoitusten lista on pitkä, ja ne koskevat yleisiä ohjeita, koulutusta, tapahtumia, ravintoloita, hotelleja, kulttuuri- ja urheilutilaisuuksia, uskonnollisten yhdyskuntien tiloja, nähtävyyksiä sekä maahan saapumista ja sieltä poistumista. Monet höllennyksistä ovat mahdollisia vain niille, joilla on todisteena niin kutsuttu vihreä passi kahdesta rokoteannoksesta.

Tässä muutamia esimerkkejä uusista linjauksista.

Jatkossa 20 ihmistä saa kokoontua sisätiloissa ja 50 ulkona. Yksityisautoissa matkustavien määrää ei enää rajoiteta eikä julkisiin tiloihin tai yritysten tiloihin tulevilta enää tarvitse tarkastaa ruumiinlämpöä.

Tapahtumiin saa osallistua puolet maksimaalisesta kapasiteetista, mutta kuitenkin enintään 300 ihmistä. Sama koskee hotellien ravintolasaleja. Tapahtumiin pääsevät vain ne henkilöt, joilla on todisteena kahdesta rokotuksesta niin kutsuttu vihreä passi. Rokottamattomia osallistujia saa olla viisi prosenttia kaikista osallistujista. Rokottamattomien tulee näyttää negatiivinen koronatestitulos.

Ravintolat voivat ottaa asiakkaikseen sisätiloihin niin ikään vihreän passin haltijoita 75 prosenttia kapasiteetistaan. Asiakkaita saa olla yhtä aikaa enintään sata. Pöytien tulee olla vähintään kahden metrin päässä toisistaan. Ravintolan ulkotiloissa vihreää passia ei tarvitse näyttää.

Israel näyttää ihan tosissaan tekevän parhaansa, että rokotusmäärien kasvaessa tartuntojen määrä ei pääsisi laskemaan.

IL: Vuosi sitten pääministerikin halusi kotimaisia kasvomaskeja - nyt suomalaista maskituotantoa ajetaan alas

Kotimaisen kasvomaskituotannon tulevaisuudennäkymät ovat tällä hetkellä heikot.

Ainakin kahdessa Iltalehden haastattelemassa yrityksessä tuotanto joudutaan ajamaan alas lähiaikoina, jos uusia asiakkaita ei löydy. Vaakalaudalla näissä yrityksissä on noin 80 työpaikkaa.

Niistä 50 on Hollolassa sijaitsevan Finntackin tehtaalla, jonka tilanteesta on aiemmin kertonut ESS.

Finntackin toimitusjohtaja Johannes Nevanlinna kertoo, että kaikki työntekijät ovat tällä hetkellä joko minimitunneilla tai lomautettuna.

[...]

Syy on yksinkertainen: hinta. Kiinalaisten maskien hinta on noin viidesosa suomalaisten maskien hinnasta.

- Maskien valmistaminen ei ole niin kivaa, että sitä voisi tehdä tappiolla. Tämä on kuitenkin liiketoimintaa, sanoo Peter Nordlund.

2021-03-06

IL: Kuntavaalit siirtyvät kesäkuulle - PS vastusti loppuun saakka

Suomessa ei järjestetä kuntavaaleja 18. huhtikuuta koronepidemian takia. Oikeusministeriö kertoi vaalien siirrosta lauantaina alkuiltapäivästä Twitterissä.

- Kahdeksan puoluetta yhdeksästä kannattaa kuntavaalien siirtoa kesäkuulle. Vaalit pidetään 13.6.

Tämä on hyvä kenraaliharjoitus seuraavaa kertaa varten, kun valtaa pitävät puolueet eivät halua järjestää vaaleja.

IL: Sairaanhoitaja Annamari, 30, sai koronan töissä liki vuosi sitten, eikä ole parantunut - tässä hänen viestinsä kaikille

Jatkuvaa nuhaa ja yskää, kuumeilua, hengenahdistusta. Päänsärkyä ja aivosumua, rytmi- ja aineenvaihduntahäiriöitä. Haju ja makuaisti eivät vielä täysin ole palautuneet. Koko ajan vaivaa lannistavaa uupumus.

Annamari Viljaselle, 30, nämä koko elimistöä koettelevat oireet ovat olleet arkipäivää jo kuukausien ajan.

Syynä on long covid, pitkittynyt koronavirustauti. Sairaanhoitajana työskennellyt Viljanen sairastui koronaan viime huhtikuussa. Tartunta tapahtui töissä, sillä Viljanen hoiti koronapotilaita.

[...]

- Korona on vienyt minulta työkyvyn, terveyden ja harrastuksia, kertoo Viljanen.

Viljasen tartunta katsottiin ammattitaudiksi, mikä tarkoittaa sitä että vakuutusyhtiö korvaa hoitokulut ja ansionmenetykset.

Tosin korvausten saamiseksi on nähtävä vaivaa, koska sairaus tunnetaan yhä varsin huonosti. Vastaavia tapauksia ei olla vielä totuttu käsittelemään.

- Kohdallani kaikki päätökset ovat ennakkopäätöksiä, ja käsittely kestää kuukausia, kuvailee Viljanen.

[...]

Nytkin hän pyrkii pitämään kunnostaan huolta liikkumalla edes vähän. Kävelylenkeillä Viljanen käy niinä päivinä, kun olo on parempi. Pitkäkestoista koronaa sairastava Annamari Viljanen on ollut sairauslomalla viime huhtikuusta asti.Pitkäkestoista koronaa sairastava Annamari Viljanen on ollut sairauslomalla viime huhtikuusta asti.

Oireet nimittäin aaltoilevat, eivätkä päivät seuraa toistaan samanlaisina. Sen vuoksi elämää ei oikeastaan pysty suunnittelemaan kuin vuorokauden kerrallaan.

- Aamulla tietää millainen päivästä on tulossa. Voiko vaikka lähteä kävelylle, hän kuvailee.

2021-03-04

HS: Myös Ruotsi hyväksyi Astra Zenecan rokotteen yli 65-vuotiaille

Ruotsin kansanterveysvirasto suosittelee lääkeyhtiö Astra Zenecan koronavirusrokotetta kaikille 18 vuotta täyttäneille, kertoo kansanterveysvirasto tiedotteessaan. Tämä merkitsee, että Astra Zenecan rokotetta suositellaan nyt myös yli 65-vuotiaille.

"Uudet tiedot Britanniasta vahvistavat, että Astra Zenecan rkokotteella [sic] on hyvä suojateho myös yli 65-vuotiaille henkilöille", kansanterveysvirasto toteaa tiedotteessaan.

[...]

Tänään torstaina myös Saksa hyväksyi Astra Zenecan rokotteen yli 65-vuotiaille.

Aiemmin tällä viikolla ainakin Belgia ja Ranska ovat ilmoittaneet samoilla perusteilla, että 65 vuoden ikärajasta luovutaan.

IL: Poikkeuksellinen toimi: EU ja Italia estivät Astra Zenecan rokotetoimitukset Australiaan

Euroopan komissio ja Italia ovat estäneet lääkeyritys Astra Zenecaa toimittamasta yli 250 000 rokoteannoksen toimitusta Australiaan. Asiasta kertoo Italian ulkoministeriö tiedotteessa AFP:n mukaan.

Tiedotteen mukaan syynä on "jatkuva rokotteiden puute EU:ssa ja Italiassa ja viivästykset Astra Zenecan toimituksissa EU:hun ja Italiaan".

Toimitus estettiin, koska Australiaa ei pidetä "haavoittuvaisena" maana pandemian suhteen ja koska pyydettyjen rokoteannosten määrä oli "korkea".

European Medicines Agency: EMA starts rolling review of the Sputnik V COVID-19 vaccine

EMA's human medicines committee (CHMP) has started a rolling review of Sputnik V (Gam-COVID-Vac), a COVID-19 vaccine developed by Russia's Gamaleya National Centre of Epidemiology and Microbiology. The EU applicant for this medicine is R-Pharm Germany GmbH.
Saapa nädä, kauanko kestää, ennen kuin Sputnikille saadaan Euroopan-laajuinen myyntilupa.

IS: Hallituksen piirissä ulkonaliikkumis­kieltoon turvautumista pidetään jo todennäköisenä - "Siitä lähdetään, että tilanne pahenee"

Valtioneuvoston piirissä pidetään todennäköisenä, että Suomessa joudutaan ottamaan lähiviikkoina käyttöön jonkinasteisia ulkonaliikkumiskieltoja.

Vielä on vaikea arvioida, tulevatko rajoitukset ajankohtaisiksi ensi viikon tiistaina, kun hallitus on seuraavan kerran koolla Säätytalolla, vai vasta sitä seuraavalla viikolla.

Myös THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen arvioi tänään torstaina, että etenkin Helsingin ja Uudenmaan osalta suunnitellut toimenpiteet eivät välttämättä riitä, ja tarvitaan muitakin toimia.

Käytännössä nämä muut toimet tarkoittaisivat liikkumisen rajoittamista ja ulkonaliikkumiskieltoja. Etenkin, koska aluehallintaviraston päätöksen seurauksena kolmen viikon sulkutila jää vajaaksi, hallituslähteistä arvioidaan.

[...]

Viime aikoina keskustelu hallitusviisikon piirissä on liittynyt lähinnä alueiden sisällä tapahtuvan liikkumisen rajoittamiseen, koska tautitilanne on eri puolella Suomea niin eriytynyt.

Yksi vaihtoehto on pääkaupunkiseutua koskeva jonkinasteinen ulkonaliikkumiskielto. Toisaalta myös muissa Uudenmaan kunnissa tartunnat ovat nousussa.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 4.3. Δ 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 419.9 +20% 350.4 329.8 272.9 250.2 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 2923
Helsinki 655k 363.2 +17% 310.5 276.7 210.3 170.6 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 2657
Turku 193k 254.9 +44% 176.5 124.6 135.9 161.1 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 1792
Espoo 291k 226.3 +37% 165.3 149.3 155.7 146.9 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 1983
Oulu 206k 80.0 +73% 46.3 32.3 42.4 75.2 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 891
Jyväskylä 142k 79.4 ±0% 79.4 124.6 202.6 181.0 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1106
Lahti 120k 78.2 +49% 52.4 46.6 45.0 40.0 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 876
Pori 84k 73.41 ±0%1 73.41 45.71 10.7 25.1 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 318
Tampere 239k 55.4 +79% 31.0 33.9 55.4 86.4 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 707
Kuopio 119k 23.3 +75% 13.3 10.0 32.4 86.4 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 476

1 Porin helmikuun piikki on väärää dataa, ja perustuu siihen, että lähinnä Raumalla työskentelevät vierastyöläiset ovat käyneet koronakokeissa Porissa, ja ovat näin ollen kirjautuneet porilaisksi sairastapauksiksi. Virheen korjaaminen aiheuttaa sen, että Poriin on kirjattu useampana päivänä negatiivisia tartuntalukuja, mikä on mm. aiheuttanut sen, että kahden viikon ilmaantuvuus on laskenut enemmän kuin sen olisi muuten mahdollista. Myös kokonaisilmaantuvuus on viimeisen viikon aikana mennyt epäloogisesti alas päin: viime viikolla se oli 450, nyt enää 318. Tämä tulee todennäköisesti myös aiheuttamaan Poriin tälle ja ainakin ensi viikolle toiseen suuntaan vääriä, eli liian pieniä 14 vrk:n ilmaantuvuustuloksia. Olen arvioinut 18.2., 25.2. ja 4.3. ilmaantuvuudet käyttäen kiintopisteinä kokonaisilmaantuvuutta 4.2. (199), 11.2. (208) ja 4.3. (318), ja arvioimalla välillä 11.2.-4.3. tasaista viikkoilmaantuvuutta 36.7. Luvut ovat lähes varmasti merkittävästi lähempänä totuutta kuin "viralliset" luvut 124.1, 222.1 ja 0.0.

Suomen suurimmissa kapungeissa näkyy enimmäkseen nousua.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 4.3. Δ 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 285.5 +23% 232.3 211.6 176.5 152.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 2064
Ei-HUS 81.7 -5% 85.9 55.2 55.3 60.9 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 652
HUS-kerroin 3.5 2.7 3.8 3.2 2.5 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 46.0 +39% 33.1 34.0 40.1 51.7 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 554

HUS jatkaa nousuaan, muu Suomi enimmäkseen laskee. Ahvenanmaa (33.2 → 424.4 (845)) on siirtynyt Suomen koronaisimmaksi sairaanhoitopiiriksi. Pirkanmaa, joka on perinteisesti kulkenut rinta rinnan HUSin ulkopuolisen alueen kanssa, on tämän vuoden puolella alkanut yhä enemmän erkaantua keskiarvosta. Se on nyt sijalla 13/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 4.3. Δ 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 1122.3 +37% 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 5214
Ruotsi 526.7 +13% 467.6 407.8 393.8 425.3 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 6687
Latvia 497.3 -2% 508.3 529.4 574.3 575.3 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 4667
Liettua 313.4 +14% 275.2 279.7 322.3 426.0 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7360
Suomi 144.2 +23% 117.7 103.2 92.5 88.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1086
Tanska 124.3 +16% 106.9 100.5 109.6 142.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3686
Norja 100.1 +81% 55.3 67.5 66.2 72.9 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1345
Islanti 4.1 -39% 6.7 9.1 7.6 11.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1777

Suomen kaksi kuukautta jatkunut nousu ei ole taittunut mihinkään, ja olemme tälläkin viikossa ennätyslukemissa. Olemme myös lähellä pudota Euroopan koronattomimmasta kymmeniköstä. Taulukossa näkyvien Pohjoismaiden lisäksi edellämme ovat Espanja (478.5 → 62.32 (6708)), Liechtenstein (81.6 → 97.4 (6782)), Venäjä (142.4 → 112.8 (2899)), Saksa (131.1 → 131.9 (2952)) ja Kroatia (118.5 → 139.0 (5949)). Venäjän lukua toki sopii epäillä. Islanti seuraa tämän vuoden linjaansa, eli on tartunnoissa dekadin seuraavaa maata parempi. Lokakuun lipsahduksen jälkeen siellä on linja pitänyt uskomattoman hyvin.

Suomi jatkaa - pääkaupunkiseudun johtamana - edelleenkin kaksi kuukautta jatkuneella linjalla, jossa tartuntojen määrä pikku hiljaa kasvaa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 4.3. Δ 25.2. 18.2. 11.2. 4.2. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Tsekki 11M 1463.6 +22% 1204.6 1014.7 926.9 882.7 1220.1 539.3 1585.6 277.6 46.5 27.6 11850
San Marino 34k 1279.4 +17% 1094.1 882.4 800.0 820.6 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 11262
Montenegro 0.6M 1165.4 +8% 1075.6 1123.6 1119.7 1041.2 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 12340
Viro 1.3M 1122.3 +37% 819.1 650.9 575.7 536.5 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 5214
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 454.2 +7% 423.1 403.8 428.9 438.8 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 5929
Italia 60M 371.5 +25% 298.2 277.6 276.4 280.5 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 4923
Britannia 68M 182.7 -22% 235.5 294.8 399.5 540.9 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6197
Saksa 84M 131.9 +6% 125.0 131.1 157.1 181.3 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 2952
Espanja 47M 62.32 -80%2 314.5 478.5 756.1 1007.7 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6708
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 290.0 +5% 275.9 276.1 314.6 359.3 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

2 Espanjan ilmaantuvuusluku ei pidä paikkaansa. Maan tämän päivän kokonaisilmaantuvuus 6708 on pienempi kuin viikko sitten 6781, mikä tietenkin on mahdotonta. Todellinen luku lienee luokkaa 220.

Eurooppa seisoo hengittämättä hiljaa paikallaan. Suurimmat maat pysyvät enimmäkseen hengittämättä hiljaa suunnilleen paikoillaan.

Viro liittyi nyt mukaan tonnikerhoon. Siihen ei ole kuulunut näin montaa maata tammikuun jälkeen.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 96.1% 55.6% 40.5%
Seychellit 82.2% 57.2% 25.0%
Arabiemiraatit 61.6% (35.2%) (22.1%)
Britannia 31.1% 30.2% 1.2%
Yhdysvallat 23.8% 15.5% 7.8%
Serbia 22.1% 14.3% 7.8%
Chile 19.1% 18.8% 0.3%
EU:n rokotetuin maa
Malta 18.5% 12.0% 6.6%
Suomen rokotustilanne
Suomi 8.4% 6.9% 1.5%

Israel jatkaa maailman rokotustilaston ykkösenä, joskin Seychellit menee ykkösrokotuksen kattavuudessa sen ohi.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
Δ Sijoitus
maailmassa
Kommentti
4.3.2021 55.6% 40.5% 587.5 -6% 8
25.2.2021 52.4% 36.2% 624.2 -23% 6 Rajoituksia löysätty merkittävästi 22.2.
18.2.2021 47.0% 31.1% 805.9 -21% 5
11.2.2021 41.7% 25.7% 1018.2 -5% 3
4.2.2021 37.4% 21.4% 1074.8 -8% 2 Rokotukset edistyneet 35-vuotiaisiin.
28.1.2021 32.4% 16.7% 1172.9 -10% 2
21.1.2021 27.3% 8.0% 1298.5 +9% 2
14.1.2021 23.5% 2.1% 1195.4 +32% 3
7.1.2021 20.1% 0.0% 906.0 +52% Israel rokottaa 150'000 päivässä.
31.12.2020 11.3% 595.4 +48%
24.12.2020 2.4% 401.5 +39%
17.12.2020 289.7 +39%

Israelin ilmaantuvuuden lasku on rajoitusten löysäämisen takia lähes pysähtynyt. Israel on nyt tilastojen valossa maailman kahdeksanneksi koronaisin maa.

2021-03-03

Sanna Marin 10.8.2010: Raharikas lääketeollisuus

Siitä on nyt lähes päivälleen vuosi aikaa, kun pääministeri Sanna Marin halusi jättää spektaakkelit muille. Samaan aikaan, kun Italiassa oli jo täysi katastrofi päällä, ja Kiinassa oli jo puoltatoista kuukautta aiemmin pantu toimeen maailmanhistorian suurin karanteeni sulkemalla 60 miljoonaa ihmistä kaupunkeihinsa.

Meillä ei sen sijaan tarvinnut tehdä mitään.

Myöhemmin maaliskuussa muiden puolueiden piti presidentti Sauli Niinistön tuella runnoa poikkeustoimet mahdollistanut valmiuslaki läpi, Marinin ja SDP:n vastustuksesta huolimatta. Niinistön ehdottama koronanyrkki ärsytti niin, että piti oikein twiitahtaa.

Miksi Sanna Marin sitten suhtautui pandemian uhkaan niin kovin nihkeästi?

Pääministeri Marinin ajatusmaailmaa saattaa valottaa hänen Sosialidemokraattisten Opiskelijoiden Debatti-lehteen ja blogiinsa kymmenen vuotta sitten pandemiauhista ja lääketeollisuudesta kirjoittamansa mielipideartikkeli. Marin kirjoittaa artikkelissaan muun muassa seuraavaa:

Nyt se sitten vihdoin selvisi: sikainfluenssauhkaa ei todellisuudessa ollutkaan. Ainakaan siinä määrin kuin media, poliitikot ja lääketieteen ammattilaiset uhan vaarallisuudesta varoittelivat. Mutta kuka oikein hyötyi possujen kärsillä ja saparoilla lietsotun hysterian ylläpitämisestä?

Rokotevalmistajat saivat yksin Suomelta 100 miljoonaa euroa paksumman lompakon rokotteista, joiden vaikuttavuudesta terveyden laatuun ja tilaan on heikosti näyttöä. Euroopan tasolla possurokotekustannukset kipuavat miljardeihin. Pelko ja uhka ovat aina olleet tehokkaita markkinointikeinoja ja näiden varjolla on helppo myydä kansalle kuin kansalle palanen turvallisuudentunnetta. Massahysterian saavutettua kipupisteensä ei järjelle tai tosiasioille enää ole sijaa julkisessa keskustelussa. Päätöksenteosta tulee kiihotetun kansanjoukon lepyttämisen airut. Sanaparsi "mitä jos" onkin yksi tehokkaimmista holtittoman rahanmenon oikeuttavista taikasanoista. Esirippu laskee ja lääketeollisuus kumartaa katsomossa töllöttäville aivottomille lampaille.

Ihan kunnon rokotekriittinen salaliittoteoriamielipide. Kuten hyvään, Qanon-henkiseen mielipiteeseen kuuluukin, väärää mieltä olevat haukutaan aivottomiksi lampaiksi.

Voisiko kirjoituksen kaltaisella lääketeollisuusvastaisella pohja-asenteella olla omalta osaltaan vaikutusta siihen, miksi Suomeen ei ole pyritty hankkimaan rokotteita aktiivisesti? Roikutaan minimivaivalla mukana Euroopan Unionin yhteisessä lääkehankinnassa, mutta jos sieltä ei saa halvalla, niin se on voi voi, ja eihän tämä korona-ajan jatkuminen vuodesta toiseen mitään maksa.

Nimim.
- Aivoton lammas

IL: Koronarokotteiden tuotanto kiihtyy Yhdysvalloissa - kilpailevien lääkejättien yhteistyö pisti aikataulut uusiksi

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoittaa, että maalla on toukokuun loppuun mennessä riittävä määrä koronarokotteita koko aikuisväestön rokottamiseen.

Bidenin hallinnon rokotusohjelma on näin ollen aiemmin ilmoitettua aikataulua jo kaksi kuukautta edellä. Alkuperäisen arvion mukaan rokotteita olisi saatu tuotettua koko aikuisväestölle vasta heinäkuun loppuun mennessä.

[...]

Biden ilmoitti asiasta tiistaina pitämässään lyhyessä puheessa, jonka aikana hän kertoi lääkejätti Merckin kanssa tehdystä sopimuksesta. Merck alkaa tuottaa kilpailevan Johnson & Johnsonin koronarokotetta, mikä nopeuttaa merkittävästi tuotantoa.

- Tämänkaltaista yhtiöiden välistä yhteistyötä tapahtui toisen maailmansodan aikana, Biden hehkuttaa.

IS: Tanska, Itävalta ja moni muu EU-maa on aloittanut omat korona­yhteistyönsä - miksi Suomi tukeutuu yhä yhteishankintoihin?

Turhautuminen Euroopan unionin kykyyn hoitaa koronapandemiaa on johtanut enenevässä määrin EU-maiden omiin irtiottoihin. Apua ja ratkaisua tukalaan tilanteeseen on lähdetty hakemaan EU:n ulkopuolelta, kun myyntilupien saaminen rokotteille ja rokotetoimitukset on koettu kankeiksi ja hitaiksi.

Tuoreimpana Itävalta ja Tanska aloittavat yhteistyön Israelin kanssa. Yhteistyössä on kyse yhteisestä rokotetuotannosta ja tutkimuksesta, ja se koskisi tulevina vuosina niin sanottuja toisen sukupolven koronarokotteita, joita kehitellään uusia virusmuunnoksia varten.

Tanskan pääministeri Mette Frederiksen väläytti Politikenissa jopa maiden yhteisen rokotetuotantolaitoksen rakentamista Israeliin, mikä turvaisi maiden rokotetarpeet.

Oman irtiottonsa ovat EU-maista tehneet myös Puola, Unkari, Tshekki ja Slovakia, jotka ovat hankkineet tai hankkimassa Venäjältä Sputnik V -rokotetta ohi EU:n yhteishankintamekanismin. Unkari on ottanut käyttöön myös kiinalaisen Sinopharm-rokotteen.

[...]

Lisäksi pandemian ympärille on syntynyt yhdeksän valtion yhteisryhmittymä First Movers, jossa vaihdetaan erilaisia tietoja pandemiasta. Ryhmittymässä on mukana neljä EU-maata (Itävalta, Kreikka, Tanska ja Tshekki) ja lisäksi Euroopasta Israel ja Norja, Aasiasta Singapore ja Oseaniasta Australia ja Uusi-Seelanti.

[...]

Suomella ei ole menossa kahdenvälistä yhteistyötä EU-alueen ulkopuolisen maan kanssa, Suomi ei ole tavoittelemassa rokotteita EU:n ulkopuolelta, eikä Suomi ole myöskään mukana koronan yhteisryhmittymissä.

Suomen strategiassa on lähdetty siitä, että yhteishankintamekanismi on se reitti, jonka kautta rokotteet tulevat Suomeen. Sitten kun tulevat.

Mikään ei kuitenkaan estäisi Suomea kääntymästä esimerkiksi Venäjän puoleen hieromaan kauppoja Sputnik V -rokotteesta Puolan, Unkarin, Tshekin ja Slovakian tavoin. Tai tekemästä muunlaista pandemian kukistamiseen tähtäävää yhteistyötä muiden maiden kanssa.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on kuitenkin lähtenyt siitä, että Sputnikin täytyy ensin hakea myyntilupaa Euroopan lääkevirastolta EMAlta ja saada se, ennen kuin rokotetta voitaisiin alkaa käyttää Suomessa. Eli EU:n pillien mukaan mennään tiukasti tässäkin.

Voisiko asiaan osaltaan vaikuttaa se, että meillä on rokotusvastainen pääministeri?

2021-03-02

IS: Johnson & Johnsonin yhden piikin koronarokotteen EU-myyntilupa ratkeaa ensi viikolla

Euroopan lääkevirasto EMA kertoi tiistaina olevansa valmis päättämään, suositteleeko se Euroopan komissiolle lääkeyhtiö Johnson & Johnsonin valmistaman koronavirusrokotteen myyntiluvan antamista EU:n alueelle. Asiaa käsitellään EMA:n kokouksessa ensi viikon torstaina.

IL: EU-maat Slovakia, Unkari ja Tsekki kääntyivät rokotehädässä Venäjän puoleen - seuraavatko muut perässä?

Venäjän Sputnik-rokote on käytössä seitsemässä maassa Euroopassa, ja suosio näyttää olevan kasvussa. Samaan aikaan EU:n hyväksymien rokotteiden kohdalla on yhä toimitusongelmia.

Maanantaina Slovakia ilmoitti ostaneensa 2 miljoonaa annosta Venäjän Sputnik V -rokotetta. Asiasta kertoi maan pääministeri Igor Matovic maanantaina Reutersin mukaan.

[...]

Sunnuntaina Tsekin presidentti Milos Zeman ilmoitti, että maa on tilannut Venäjän kehittämää Sputnik -koronarokotetta. Zemanin mukaan Tsekki harkitsee myös kiinalaisten rokotteiden tilaamista.

[...]

Tsekki ja Slovakia eivät ole EU:ssa yksin. Unkarissa Venäjän koronarokote on ollut käytössä jo useita viikkoja. Ensimmäiset Sputnik-piikit annettiin Unkarissa 12. helmikuuta. Asiasta kertoo New York Times.

EU:n ohi on kävelemässä myös Puola.

[...]

Piskuinen San Marino kääntyi Venäjän puoleen, kun koronarokotteet Italiasta eivät saapuneetkaan. Italian ympäröimän reilun 30 000 asukkaan valtion ensimmäiset Sputnik-rokotteet annettiin viime torstaina.

Meillä täällä Suomessa ei onneksi ole mitään kiirettä rokotusten suhteen. EU:n tahti riittää meille hyvin. Pääministerimme sanoin: "Jätetään ne spektaakkelit muille".

HS: Lihavuus näyttää vähentävän koronarokotteen tehoa

Ylipaino ja lihavuus näyttävät heikentävän koronavirusrokotteen nostattamaa immuunivastetta. Tähän viittaa italialaisilla terveydenhuollon työntekijöillä tehty tutkimus.

[...]

Helsingin yliopiston immunologian professorin Seppo Meren mukaan ero on huomattava mutta tuskin ratkaiseva taudilta suojaavan immuniteetin suhteen.

"Luultavasti lihavillakin pitoisuus suojaa infektiolta. Ei olla lähellä sitä rajaa, ettei immuunisuojaa syntyisi. Pitoisuudet ovat pienemmät mutta riittävän korkeat", Meri sanoo.

Toisessa tutkimuksessa todettiin, että koronaviruksen tarttuminen samaan henkilöön toista kertaa oli yleisempää ylipainoisilla. He kehittivät myös vähemmän vasta-aineita ensimmäisen tartunnan jälkeen, kertoo The Guardian -sanomalehti.

[...]

Ylipainoisilla on Meren mukaan vähän laiskempi immuunijärjestelmä kuin normaalipainoisilla. Muissakin rokotteissa on nähty, että vaste voi jäädä tavallista heikommaksi. Yhden tutkimuksen mukaan influenssarokotteen antama suoja ylipainoisilla oli vain puolet siitä, mitä se oli normaalipainoisilla.

Kehon koko voi selittää eroja rokotteen herättämässä immuunivasteessa. Tähän viittaa sekin, että italialaistutkimuksessa alipainoisilla oli kaikkein suurimmat vasta-ainepitoisuudet, ja ne pienenivät painoindeksin kasvaessa.

2021-03-01

HS: Oikeustieteilijät arvostelevat ankarasti hallitusta valmius­lailla pelaamisesta: Oikeus­kanslerin mukaan valmius­lakia ei ole otettu käyttöön

Pääministeri Sanna Marin (sd) ilmoitti maanantaina, että valmiuslaista otetaan käyttöön "soveltuvilta osin" pykälät 106 ja 107.

"Nämä kaksi pykälää tulevat nyt soveltuvilta osin käyttöön. Ei kuitenkaan täysimääräisesti sellaisten valtuuksien osalta, jotka vaatisivat sitten käyttöönottoasetuksen viemistä eduskuntaan mutta sekin on mahdollista", pääministeri sanoi.

Valtioneuvosto ei kuitenkaan anna niistä eduskunnalle käyttöönottoasetuksia, vaikka valmiuslaki sitä edellyttää.

"Valtioneuvoston päätös valmiuslain 106. pykälän ja 107. pykälän käyttöönotosta ilman asetuksen antamista on lainvastainen, ja siksi myös valtioneuvoston päätös ottaa valmiuslaki sovellettavaksi on kokonaisuudessaan lainvastainen. Se on myös tarpeeton, koska ravintoloiden sulkemista koskeva lakiehdotus annettiin perustuslain 23. pykälän [perusoikeudet poikkeusoloissa] eikä valmiuslain nojalla", sanoo perustuslain 23:nnen säännöksen valmisteluun aikoinaan osallistunut Britannian tiedeakatemian oikeustieteen tutkimusprofessori Martin Scheinin.

[...]

"Mielestäni valmiuslain kuudennen pykälän perusteella on täysi selvä asia, että näitä säännöksiä ei voida valmiuslain nojalla ottaa käyttöön, vaikka valtioneuvosto sellaista väittää. Sellainen ajatus, että jokin oikeusnormi otetaan käyttöön vain osittain soveltuvin osin, on käsittämätön. Joko oikeusnormi otetaan käyttöön tai sitten sitä ei oteta käyttöön", sanoo Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen.

Eli menee ihan samalla lailla kuin viime vuonnakin, jolloin laittomasti suljettiin mm. Suomen ja Ruotsin raja.

Koronan leviämisen estämistoimenpiteet ovat tarpeellisia, mutta yhtä tarpeellista on tehdä toimenpiteet laillisesti. Muuten syntyy vaarallinen ennakkotapaus, joka saattaa purra nilkkaan toisenlaisessa poliittisessa tilanteessa.

IS: Hallitus totesi Suomeen poikkeus­olot - Marin: Jos tilanne pahenee, myös ulkona­liikkumis­kielto mahdollinen

Valtioneuvosto on yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa todennut poikkeusolot Suomeen.

- Poikkeusolot todetaan samoin perustein kuin vuosi sitten, pääministeri Sanna Marin sanoi.

Valmiuslain pykäliä ei oteta käyttöön, mutta niiden käyttöönottoa myöhemmin ei voida poissulkea.

- Jossain vaiheessa voisi tulla jopa kyseeseen ulkona liikkumisen rajoittaminen. Näitä keinoja ei voida poissulkea, jos tilanne pahenee, pääministeri Marin sanoi.

[...]

Lisäksi hallitus on antanut eduskunnalle esityksen ravintoloiden tilapäisestä sulkemisesta. Esityksen käsittelyn on kerrottu kestävän vähintään neljä päivää.

IL: Koronaviruksen brittivariantti vie nuoriakin tehohoitoon - "Nousukulma tullee olemaan kova"

Koronaviruksen brittivariantti on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan selkeästi vaarallisempi kuin vanha, niin sanottu alkuperäinen koronavirus.

Tietoa brittivariantin aiheuttamasta taudista on saatu erityisesti Englannista, jossa tätä virusvarianttia on ollut jo paljon enemmän ja pitempään kuin esimerkiksi Suomessa.

- Kuolemanriski näyttäisi kasvavan 30-50 prosenttia, Järvinen toteaa.

Brittivariantti kasvattaa myös riskiä joutua koronataudin vuoksi sairaalaan ja tehohoitoon.

- Vaikeita sairastumisia näyttää tulevan entistä enemmän. Myös tehohoidossa nuoria aikuisia on ollut paljon entistä enemmän.

Tällä hetkellä Suomessa iso osa koronaan sairastuneista on nuoria aikuisia.

HS: Yhden piikin koronarokote helpottaa keväällä rokotustaakkaa - Suomessa Johnson & Johnsonin rokotteen saavat todennäköisesti terveet työikäiset

Ensimmäinen yhden annoksen koronavirusrokote otetaan käyttöön Yhdysvalloissa tiistaina. Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi yhdysvaltalaisen lääkeyrityksen Johnson & Johnsonin koronavirusrokotteen hätätilakäytön.

Yhtiön mukaan rokotetta lähtee tiistaina jakeluun lähes neljä miljoonaa annosta.

Suomeen Johnson & Johnsonin rokotetta joudutaan vielä odottamaan. Suomessa rokote annetaan todennäköisesti pääsääntöisesti työikäisille terveille aikuisille. Sillä voidaan todennäköisesti rokottaa myös yli 70-vuotiaita.

Rokotukset alkavat täällä kuitenkin vasta aikaisintaan huhtikuun lopussa. Johnson & Johnson pitää Yhdysvaltoja etusijalla, joten EU-maat joutuvat odottamaan.

[...]

EU on tehnyt Johnson & Johnsonin kanssa sopimuksen 300 miljoonasta rokoteannoksesta ja sadasta miljoonasta lisäannoksesta. Yritys ilmoitti alun perin, että se saa valmistettua miljardi rokotetta tämän vuoden aikana, mutta rokotteen tuotanto käynnistyi takkuillen.

Ei mitään kiirettä, EU.

IS: Tuore tutkimus: Pfizerin ja AstraZenecan rokotteet vähentävät sairaalahoidon riskiä iäkkäillä jopa 80 prosentilla

Pfizerin ja AstraZenecan koronavirusrokotteet vähensivät sairaalahoidon riskiä jopa 80 prosentilla yli 80-vuotiaissa jo yhden annoksen jälkeen, Englannin julkista terveydenhuoltoa ohjaava Public Health England (PHE) tiedotti maanantaina Reutersin mukaan.

PHE:n vertaisarvioimattoman, tosielämässä tehdyn tutkimuksen mukaan rokote antoi myös suojan oireellista covid-19-tautia vastaan yli 70-vuotiaissa neljä viikkoa ensimmäisen annoksen jälkeen. Pfizerin rokotteen kohdalla teho oli 57-61 prosenttia yhden annoksen jälkeen ja AstraZenecan rokotteen kohdalla 60-73 prosenttia.

[...]

Euroopan lääkevirasto suosittaa molempia rokotteita iäkkäille. Monissa maissa, kuten Suomessa, AstraZenecan rokotteen käyttö on kuitenkin rajattu pääosin alle 70-vuotiaille. Syynä on puutteellinen tieto rokotteen vaikutuksista iäkkäillä, koska iäkkäiden osuutta rokotteen kliinisissä tutkimuksissa on pidetty pienenä.


2021-02 - Helmikuu 2021

2021-02-25

IS: NYT: New Yorkissa leviää kovaa vauhtia uusi huolestuttava virusmuunnos

Yhdysvalloissa New Yorkin kaupungissa leviää kovaa vauhtia uusi huolta herättävä koronavirusmuunnos, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times.

Asia selviää kahdesta erillisestä tutkimuksesta, joita ei ole vielä vertaisarvioitu tai julkaistu tieteellisessä julkaisussa. Asiantuntijoiden mukaan tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että tieto uuden muunnoksen leviämisestä on todellinen.

[...]

Muunnoksen kerrotaan olevan mahdollisesti aiempia versioita vastustuskykyisempi kehitetyille rokotteille.

IL: Suomeen poikkeusolot ja kolmen viikon sulkutila - ravintoloita kiinni, etäopetusta, harrastustoimintaa tauolle

Hallitus neuvotteli keskiviikkona myöhään uusista koronatoimista ja kertoi niiden sisällöstä torstaina tiedotustilaisuudessa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi, että hallitus toteaa Suomeen poikkeusolot yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa aivan lähipäivinä. Marin kertoi, että presidentillä on valmius poikkeusolojen toteamiseen.

- Britanniasta saapunut virusmuunnos leviää nopeammin kuin aiempi kanta. Se on tarttuvampi ja voi olla, että se on myös vaarallisempi. Aiemmat työkalumme eivät enää riitä tilanteen hallitsemiseksi, Marin totesi.

Marin huomautti, että virusmuunnos leviää nyt tiukoista rajapäätöksistä huolimatta. Pääministeri korosti, ettei tilanne ole kuitenkaan samanlainen koko maassa.

Epidemian leviämis- ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla alkaa kolmen viikon sulkutila 8. maaliskuuta.

[...]

Nämä toimet tarkoittavat laajaa etätyö- ja kasvomaskisuositusta, riskiryhmien suojaamista, korkeakoulujen etäopetusta, julkisten tilojen käytön rajoittamista ja sulkemista, aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä ja mahdollista henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoittamista.

Lisäksi käyttöön tulee ottaa yli kuuden hengen kokoontumisrajoitus ja yli kuuden hengen yksityistilaisuuksien välttäminen. Kuntien ja kuntayhtymien täytyy tehostaa toimenpiteitään karanteenin ja eristyksen toteutumisen seurannassa.

[...]

Tartuntatautilain mukaan leviämisvaiheessa suljettavia tiloja ovat muun muassa yksityiset kuntosalit ja muut sisäliikuntatilat, kylpylät ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Yläkoulu etäopetukseen, harrastustoimintaa tauolle

Kolmen viikon sulun aikana peruskoulun yläluokkien tulee siirtyä tilapäiseen etäopetukseen, ja yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään.

Kyseiset toimet ovat velvoittavia näillä alueilla: Helsinki ja Uusimaa, Varsinais-Suomi, Satakunta, Kanta-Häme, Vaasa, Ahvenanmaa ja Lappi.

Toimia suositellaan myös näille alueille: Itä-Savo, Etelä-Karjala, Pirkanmaa, Keski-Suomi, Päijät-Häme, Länsi-Pohja, Pohjois-Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kymenlaakso.

Sulkutila pidetään välillä 8.-28.3.2021. Saapa nähdä, auttaako se.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 25.2. Δ 18.2. 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 350.4 +6% 329.8 272.9 250.2 234.6 205.5 171.8 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 2674
Helsinki 655k 310.5 +12% 276.7 210.3 170.6 151.3 136.3 135.3 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 2450
Pori 84k 222.11 +79%1 124.21 10.7 25.1 33.4 22.7 16.7 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 4301
Turku 193k 176.5 +42% 124.6 135.9 161.1 149.8 149.8 152.9 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 1649
Espoo 291k 165.3 +11% 149.3 155.7 146.9 132.2 122.3 102.6 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 1846
Jyväskylä 142k 79.4 -26% 124.6 202.6 181.0 68.9 30.6 57.8 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1061
Lahti 120k 52.4 +12% 46.6 45.0 40.0 44.1 58.3 59.9 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 826
Oulu 206k 46.3 +43% 32.3 42.4 75.2 97.3 107.0 112.7 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 843
Tampere 239k 31.0 -9% 33.9 55.4 86.4 83.1 59.9 48.0 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 670
Kuopio 119k 13.3 +33% 10.0 32.4 86.4 133.8 93.9 35.7 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 464

Porin spurtti jatkuu, ja muutenkin Suomen suurimmissa kaupungeissa näkyy nyt enimmäkseen nousua.

1 Lisäys 2021-03-03: Porin nousu on väärää dataa, ja aiheutuu siitä, että lähinnä Raumalla olevat vierastyöläiset ovat käyneet Porissa koronakokeissa, ja nämä tapaukset on kirjattu Poriin. Tilanne korjaantuu seuraavan viikon tilastossa.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 25.2. Δ 18.2. 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 232.3 +10% 211.6 176.5 152.4 134.4 115.8 106.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 1897
Ei-HUS 85.9 +56% 55.2 55.3 60.9 56.3 47.5 43.7 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 608
HUS-kerroin 2.7 3.8 3.2 2.5 2.4 2.4 2.4 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.1
Pirkanmaa 33.1 -3% 34.0 40.1 51.7 53.0 41.8 31.6 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 514

HUS on edelleenkin reilusti Suomen keskiarvon yläpuolella, mutta tilanne on tasoittunut viime viikon huippulukemista. Pirkanmaa on sijalla 14/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 25.2. Δ 18.2. 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 819.1 +26% 650.9 575.7 536.5 525.6 593.6 582.9 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 4557
Latvia 508.3 -4% 529.4 574.3 575.3 583.0 670.0 688.7 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 4424
Ruotsi 467.6 +15% 407.8 393.8 425.3 478.0 675.5 740.9 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 6411
Liettua 275.2 -2% 279.7 322.3 426.0 594.0 729.1 911.9 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7182
Suomi 117.7 +14% 103.2 92.5 88.9 80.2 68.5 62.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 1005
Tanska 106.9 +6% 100.5 109.6 142.9 196.6 285.3 413.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3622
Norja 55.3 -18% 67.5 66.2 72.9 86.3 127.7 152.6 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1282
Islanti 6.7 -26% 9.1 7.6 11.1 19.1 41.9 53.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1774

Suomi on ennätyslukemissa, emmekä enää ole Pohjoismaiden kärkeä. Viro on heti tonnikerhon jälkeen Euroopan neljänneksi koronaisin maa. Skaalan toisessa päässä Islanti on viimeisen parin kuukauden ajan pärjännyt esimerkillisesti: koronaa on alle sadasosa Viron lukemista, Islannista saisi THL:n elokuussa 2020 käyttöön otetun ja saman tien kuopatun liikennevalomallin mukaan matkustaa Suomeen.

Suomi jatkaa - pääkaupunkiseudun johtamana - edelleenkin linjalla, jossa tartuntojen määrä pikku hiljaa kasvaa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 25.2. Δ 18.2. 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Tsekki 11M 1204.6 +19% 1014.7 926.9 882.7 939.0 1234.1 1437.8 1220.1 539.3 1585.6 277.6 46.5 27.6 11059
San Marino 34k 1094.1 +24% 882.4 800.0 820.6 641.2 782.4 997.1 1011.8 967.6 647.1 26.5 91.2 0.0 10544
Montenegro 0.6M 1075.6 -4% 1123.6 1119.7 1041.2 951.0 929.6 964.6 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 11722
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 423.1 +5% 403.8 428.9 438.8 424.6 399.2 353.4 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 5701
Espanja 47M 314.5 -34% 478.5 756.1 1007.7 1056.6 919.2 568.6 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6781
Italia 60M 298.2 +7% 277.6 276.4 280.5 301.2 351.0 389.2 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 4711
Britannia 68M 235.5 -20% 294.8 399.5 540.9 743.4 987.7 1150.1 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6123
Saksa 84M 125.0 -5% 131.1 157.1 181.3 221.7 309.6 301.7 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 2884
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 275.9 -0% 276.1 314.6 359.3 404.2 466.5 478.2 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

Euroopan koronatilanteen kaksi ja puoli kuukautta jatkunut koronatilanteen paraneminen näyttää pysähtyneen.

San Marinon lilliputtivaltio teki paluun tonnikerhoon. Missään vaiheessa se ei tosin ole ollut kovin kaukana siitä.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 88.77% 52.4% 36.2%
Seychellit 71.76% 48.0% 23.8%
Arabiemiraatit 57.31% 35.2% 22.1%
Britannia 27.34% 26.4% 0.9%
Yhdysvallat 19.65% 13.3% 5.9%
Bahrain 16.54%
Chile 16.18% 15.9% 0.3%
EU:n rokotetuin maa
Malta 15.02% 10.2% 4.8%
Suomen rokotustilanne
Suomi 6.57% 5.2% 1.4%

Israel, Seychellit ja Arabiemiraatit jatkavat maailman rokotuskärkikolmikkona.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
25.2.2021 52.4% 36.2% 624.2
18.2.2021 47.0% 31.1% 805.9
11.2.2021 41.7% 25.7% 1018.2
4.2.2021 37.4% 21.4% 1074.8
28.1.2021 32.4% 16.7% 1172.9
21.1.2021 27.3% 8.0% 1298.5
14.1.2021 23.5% 2.1% 1195.4
7.1.2021 20.1% 0.0% 906.0
31.12.2020 11.3% 595.4
24.12.2020 2.4% 401.5
17.12.2020 289.7

Rokotuskattavuuden kasvaessa tapausten määrä laskee Israelissa. Se on toki edelleenkin virallisesti maailman kuudenneksi koronaisin maa. Maanantaina Israelissa löysättiin jälleen kerran rajoituksia, etenkin jo rokotetuille. Jos tapausten määrä rajoitusten hölläämisestä huolimatta jatkaa laskuaan, on sen melkein pakosta johduttava juuri rokotuksista.

2021-02-23

IS: Reuters: AstraZeneca toimittaa alle puolet sovituista korona­rokotteista keväällä - julkisuuteen vuodettu sopimus paljastaa, mitä lääke­yhtiö lupaili

Lääkeyhtiö AstraZenecan odotetaan toimittavan Euroopan unionille alle puolet sovituista koronavirusrokotteista keväällä, toisen vuosineljänneksen aikana, EU-virkamies kertoo Reutersille.

Virkamies on suoraan mukana neuvotteluissa lääkeyhtiön kanssa. Hänen mukaansa yritys on kertonut unionille "toimittavansa alle 90 miljoonaa annosta toisen kvartaalin aikana".

[...]

Sopimukseen perehtyneen Politicon mukaan EU ei voi juuri mitään sille, että rokotetoimitukset viivästyvät. Politicon mukaan sopimuksessa EU on luopunut oikeudesta haastaa lääkeyhtiö oikeuteen, jos rokotteiden toimitus viivästyy.

IL: Husin alueen koronatilanne pahenee - infektioylilääkäri toivoo baareihin rajoituksia: "Sylttytehdas juontaa sinne"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektioylilääkäri Asko Järvinen suosittelee järeitä koronatoimia. Niistä tärkeimpänä hän nostaa esiin anniskeluravintolat.

- Tehokkainta olisi, jos saisimme suitsittua anniskeluravintoloita. Siellä ihmiset liikkuvat, musiikki on kovalla, jolloin puhutaan kovempaa ja pisarat lentävät pidemmälle, Järvinen sanoo Iltalehdelle.

- Anniskeluravintoloista on lähtenyt liikkeelle useita hyvin pitkiä tartuntaketjuja eli sylttytehdas juontaa sinne, Järvinen lisää.

Hus on Suomen selvästi pahinta korona-aluetta, eikä tilanne näytä helpottavan.

- Meillä oli Hus-alueelle viime viikolla ennätysmäärä tartuntoja. Mentiin yli 2 000 tartunnan määrän viikon aikana. Muuntoviruksen osuus on suuri, yli puolet kaikista tartunnoista.

[...]

Jos potilasmäärät jatkavat Husin alueella nykyistä nousuaan, aletaan Järvisen mukaan olla lähellä sitä rajaa, jossa joudutaan ajamaan alas sairaaloiden muuta toimintaa, jotta koronapotilaille saadaan tilaa.

[...]

Iltalehti uutisoi marraskuussa, että noin kolmannes Husin alueella tavatuista tartunnoista on vieraskielisten eli yleensä maahanmuuttajien ja vierastyöläisten saamia tartuntoja.

Järvisen mukaan tässä ei ole tapahtunut muutosta.

- Kyllä se sangen ennallaan on ollut. Vieraskielisten osuus on ollut noin kolmannes kaikista tapauksista.

IL: Suomi jatkaa maahantulorajoituksia, vaikka EU-komissio jyrähti - Tuppurainen: "Emme ole business as usual -tilanteessa"

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) sanoo, että Euroopan komission lähettämä huomautuskirje ei ainakaan välittömästi vaikuta Suomen maahantulorajoituksiin.

- Valtioneuvoston viime viikolla tekemät rajapäätökset ovat voimassa 18. maaliskuuta saakka, Tuppurainen totesi suomalaistoimittajille eurooppaministerien videokokouksen jälkeen tiistaina.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun EU moittii Suomen pitkään jatkamia maahantulorajoituksia.

- Emme pidä ihanteellisena, että Suomi joutuu tällä tavalla näin voimakkaasti ja yksipuolisesti rajaliikennettä rajoittamaan, mutta pidämme tätä kuitenkin tarpeellisena, sillä tavoite on estää viruksen ja erityisesti virusvarianttien leviäminen Suomeen matkustusliikenteen kautta, Tuppurainen perusteli Suomen tiukkaa linjaa.

- Täytyy muistaa, että me olemme edelleen kriisioloissa, ja niin ECDC (Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus) kuin päämiehet itse ovat suositelleet kaikesta muusta kuin välttämättömästä liikkumisesta ja matkustamisesta luopumista.

2021-02-22

IS: Husin Järvinen varoittaa: Korona­tartuntojen määrät on saatava kuriin - "Kantokyky ei kestä kauan, jos tilanne ei muutu"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen varoittaa, että alueen koronavirustartuntojen määrät on saatava kuriin, jotta kaikkien ihmisen terveydenhoito pystytään turvaamaan.

- Kantokyky ei kestä kauan, jos tilanne ei muutu. Nyt on aika toimia, Järvinen lataa painokkaasti.

Husin osalta tämä tarkoittaisi Järvisen mukaan sitä, että sovittuja leikkauksia ja hoitoja joudutaan perumaan.

Tällä hetkellä terveydenhuollon kantokyky vielä kestää, mutta alkaa lähestymään äärirajojaan.

Järvinen kertoo, että maanantaiaamuna koko Husin alueella erikoissairaanhoidon piirissä on 60 koronaviruspotilasta.

Tämä on hänen mukaansa noin 15 ihmistä enemmän kuin viikko sitten.

IS: Tartuntatautilain muutokset tulevat voimaan tänään: Tämän kaiken alueet voivat sulkea

Tartuntatautilakiin tehdyt muutokset antavat alueviranomaisille mahdollisuuden sulkea esimerkiksi yksityisiä liikuntapaikkoja, kuntosaleja ja kylpylöitä.

Tähän asti näin on voitu tehdä vain kuntien omissa tiloissa.

Lakimuutokset koskevat myös ryhmäharrastustoimintaan käytettyjä tiloja sekä huvipuistoja, sisäleikkipuistoja ja eläintarhojen sisätiloja.

Muutokset eivät koske esimerkiksi hiihto- ja laskettelukeskuksia tai eläintarhojen ulkotiloja.

University of Oxford: Coronavirus vaccination linked to substantial reduction in hospitalisation, real-world data suggests

Based on data from 1.14 million vaccinations which have been administered, scientists from the University of Edinburgh have shown that both the BioNtech/Pfizer and Oxford vaccines are highly effective and that by the fourth week after receiving the initial dose shown to reduce the risk of hospitalisation from COVID-19 by up to 85% and 94%, respectively.

They report that by the fourth week after receiving the initial vaccination, those aged 80 years and over were shown to have an 81% reduction in hospitalisation risk, a combined result for data from those vaccinated with either the Oxford or BionTech/Pfizer vaccines.

Tämän mukaan AstraZenecan rokotteen ikärajat voisi saman tien poistaa. Samalla tosin poistuu työikäisten mahdollisuus saada rokote ennen loppuvuotta.

2021-02-21

IS: Rokotukset etenevät Israelissa niin vauhdilla, että yhteiskuntaa päästään jo avaamaan

Israel alkoi avata yhteiskuntaansa ja talouttaan sunnuntaina. Maan hallituksen mukaan paluu normaaliin voitiin käynnistää, koska koronarokotuksen on saanut jo melkein puolet väestöstä.

Kaupat olivat auki kaikille. Sen sijaan esimerkiksi kuntosaleille, teatteriin ja hotelleihin pääsivät vain kahdesti rokotetut, kun jälkimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään viikko sekä ne, jotka ovat toipuneet koronasta ja saaneet oletettavasti immuniteetin. He saavat terveysministeriön korona-applikaation "vihreän passin".

[...]

Alakoululaiset ja yläkoulujen kahden viimeisen lukukauden oppilaat palasivat sunnuntaina koulunpenkille paikkakunnilla, joilla koronatilanne on hallinnassa.

Jos tartuntojen määrä jatkuu tästä huolimatta samaa laskua, mitä se on nyt muutaman viikon ajan tehnyt, ei Israel kauaa keiku maailman koronaisimpien maiden joukossa.

IS: Lupaavia rokoteuutisia Israelista - yksi piikki estää tehokkaasti viruksen leviämisen

Israelissa on saatu ensimmäisiä tuloksia siitä, että koronarokote estää viruksen leviämisen eteenpäin. Israelissa on suuri osa väestöstä rokotettu Pfizer-Biontechin rokotteella.

Rokotteen on todettu estävän 89,4-prosenttisesti viruksen leviämistä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

[...]

Israelista on saatu aiemmin rohkaisevia tuloksia koronarokotteiden tehosta. Maan terveysministeriön mukaan kaksi annosta saaneiden riski sairastua aleni heti 95,8 prosenttia.

[...]

Israelissa saadut tulokset viittaavat siihen, että rokote estää tehokkaasti viruksen leviämistä. Tuloksista on apua, kun maat miettivät rajoitusten purkamista ja yhteiskuntien avaamista.

2021-02-19

IS: Pfizerin ja Biontechin rokote 85-prosenttisen tehokas kahden viikon jälkeen ensimmäisestä rokotuksesta, kertoo tutkimus

Pfizer- ja Biontech-yhtiöiden koronarokotteen teho on noin 85 prosenttia ensimmäisen rokotuksen jälkeen, kerrottiin lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa perjantaina.

Tutkimus tehtiin Israelin suurimman sairaalan Tel Avivin Sheban työntekijöiden joulukuisten rokotusten perusteella.

Ensimmäisen kahden viikon aikana rokotteen teho oli 47 prosenttia, minkä jälkeen se nousi 85 prosenttiin. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että rokotteen teho nousee 95 prosenttiin viikko toisen piikin jälkeen.

IS: Tuore tutkimus: AstraZenecan koronarokotteen teho kasvaa, kun annosväliä pidennetään useaan kuukauteen

Lääkejätti AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston yhdessä kehittämän koronavirusrokotteen teho kasvaa, jos kahden rokoteannoksen välistä aikaa kasvatetaan kuudesta viikosta kolmeen kuukauteen. Tämä käy ilmi lääketieteen aikakauslehden Lancetin perjantaina julkaisemasta, vertaisarvioidusta tutkimuksesta.

Reutersin mukaan tutkimus vahvistaa lääkeyhtiön aiemmin tässä kuussa omissa tutkimuksissaan tekemät havainnot, Niiden perusteella rokotteen teho oireista koronatartuntaa vastaan on 76 prosenttia, kun toinen annos annetaan kolmen kuukauden kuluttua ensimmäisestä.

Tutkimuksessa kolmen kuukauden välein annettujen rokoteannosten tehoksi osoittautui 81 prosenttia. Kuuden viikon annosväli puolestaan johti 55 prosentin tehokkuuteen oireista koronatartuntaa vastaan.

2021-02-18

HS: Kokoomuksen Terhi Koulumies eroaa Helsingin kaupunginhallituksesta koronalinjaan liittyvien erimielisyyksien takia

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies on ilmoittanut eroavansa Helsingin kaupunginhallituksesta, koska ei voi hyväksyä kaupungin koronalinjaa.

[...]

"Tuo on Tegnellin linja", Koulumies kirjotti Twitterissä viitaten Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnelliin. "Päinvastoin pitäisi siirtää yläasteetkin etäopetukseen."

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) ilmoitti torstaina pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa, että toisen asteen opiskelijat palaavat rajatusti lähiopetukseen maaliskuun alusta lähtien.

Koulumies kertoi vastustavansa päätöstä juuri, kun koronavirustartunnat ovat alueella ennätyslukemissa. Hän penää väliintuloa asiaan Sanna Marinin (sd) hallitukselta.

BBC: Coronavirus: US life expectancy falls by a year amid pandemic

Life expectancy in the US fell by a full year in the first half of 2020, a change experts say was fuelled by the growing coronavirus pandemic.

The life expectancy for the entire population dropped to 77.8 years, according to a report by the Centers for Disease Control.

"This is a huge decline," Dr Robert Anderson, the CDC's Chief of Mortality Statistics, told the Associated Press.

But there were even greater changes among ethnic minority groups.

Black men suffered the largest decline, with life expectancy dropping by three years between January and June 2020.

And Hispanic men saw a fall in life expectancy of 2.4 years during that period. The fall among Hispanic women was lower, at 1.1 years.

"You have to go back to World War Two, the 1940s, to find a decline like this," Dr Anderson said.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 18.2. Δ 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 329.8 +21% 272.9 250.2 234.6 205.5 171.8 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 2503
Helsinki 655k 276.7 +32% 210.3 170.6 151.3 136.3 135.3 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 2294
Espoo 291k 149.3 -4% 155.7 146.9 132.2 122.3 102.6 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 1757
Jyväskylä 142k 124.6 -38% 202.6 181.0 68.9 30.6 57.8 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 1027
Turku 193k 124.6 -8% 135.9 161.1 149.8 149.8 152.9 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 1537
Pori 84k 124.21 +1061%1 10.7 25.1 33.4 22.7 16.7 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 3241
Lahti 120k 46.6 +4% 45.0 40.0 44.1 58.3 59.9 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 797
Tampere 239k 33.9 -39% 55.4 86.4 83.1 59.9 48.0 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 652
Oulu 206k 32.3 -34% 42.4 75.2 97.3 107.0 112.7 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 811
Kuopio 119k 10.0 -69% 32.4 86.4 133.8 93.9 35.7 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 453

Pääkaupunkiseutu hallitsee Suomen koronatilastoa. Muualla on Poria lukuun ottamatta enimmäkseen laskua.

1 Lisäys 2021-03-03: Porin nousu on väärää dataa, ja aiheutuu siitä, että lähinnä Raumalla olevat vierastyöläiset ovat käyneet Porissa koronakokeissa, ja nämä tapaukset on kirjattu Poriin. Tilanne korjaantuu tilastossa kahden viikon päästä.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 18.2. Δ 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 211.6 +20% 176.5 152.4 134.4 115.8 106.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 1778
Ei-HUS 55.2 -0% 55.3 60.9 56.3 47.5 43.7 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 571
HUS-kerroin 3.8 3.2 2.5 2.4 2.4 2.4 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.1
Pirkanmaa 34.0 -15% 40.1 51.7 53.0 41.8 31.6 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 497

HUSin alueella on palattu viime vuoden tilanteeseen, jossa kolmasosa Suomen kansasta ottaa harteilleen kaksi kolmasosaa tartunnoista. Pirkanmaa on sijalla 10/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 18.2. Δ 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 650.9 +13% 575.7 536.5 525.6 593.6 582.9 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 4092
Latvia 529.4 -8% 574.3 575.3 583.0 670.0 688.7 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 4170
Ruotsi 407.8 +4% 393.8 425.3 478.0 675.5 740.9 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 6160
Liettua 279.7 -13% 322.3 426.0 594.0 729.1 911.9 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 7047
Suomi 103.2 +12% 92.5 88.9 80.2 68.5 62.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 942
Tanska 100.5 -8% 109.6 142.9 196.6 285.3 413.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3562
Norja 67.5 +2% 66.2 72.9 86.3 127.7 152.6 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1245
Islanti 9.1 +20% 7.6 11.1 19.1 41.9 53.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1772

Suomi jatkaa - pääkaupunkiseudun johtamana - edelleenkin linjalla, jossa tartuntojen määrä pikku hiljaa kasvaa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 18.2. Δ 11.2. 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Montenegro 0.6M 1123.6 +0% 1119.7 1041.2 951.0 929.6 964.6 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 11174
Tsekki 11M 1014.7 +23% 926.9 882.7 939.0 1234.1 1437.8 1220.1 539.3 1585.6 277.6 46.5 27.6 10387
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Espanja 47M 478.5 -37% 756.1 1007.7 1056.6 919.2 568.6 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6646
Ranska 65M 403.8 -6% 428.9 438.8 424.6 399.2 353.4 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 5475
Britannia 68M 294.8 -26% 399.5 540.9 743.4 987.7 1150.1 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 6015
Italia 60M 277.6 +0% 276.4 280.5 301.2 351.0 389.2 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 4551
Saksa 84M 131.1 -17% 157.1 181.3 221.7 309.6 301.7 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 2820
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 276.1 -12% 314.6 359.3 404.2 466.5 478.2 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

Eurooppa on nyt tullut marraskuun huipusta (12.11.2020: 590.2) yli puolet alaspäin.

Portugali (1562.6 → 489.8 (7745)) on poistunut reippaasti tonnikerhosta, mutta tilalle on tullut Tsekki.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 78.09% 47.04% 31.05%
Seychellit 62.39% 42.55% 19.84%
Arabiemiraatit 52.56% (8.5%) (2.5%)
Britannia 23.75% 22.94% 0.80%
Yhdysvallat 16.51% 11.86% 4.49%
Bahrain 14.87%
Chile 12.43% 12.14% 0.29%
Serbia 12.01% 9.33% 2.67%
EU:n rokotetuin maa
Malta 12.15% 8.28% 3.87%
Suomen rokotustilanne
Suomi 5.12% 3.91% 1.22%

Israel jatkaa maailman rokotustilaston ylivoimaisena selkeänä ykkösenä. Yhtä selkeänä kakkosena on Seychellit.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
18.2.2021 47.04% 31.05% 805.9
11.2.2021 41.68% 25.69% 1018.2
4.2.2021 37.40% 21.43% 1074.8
28.1.2021 32.40% 16.74% 1172.9
21.1.2021 27.32% 8.03% 1298.5
14.1.2021 23.52% 2.12% 1195.4
7.1.2021 20.10% 0.00% 906.0
31.12.2020 11.26% 595.4
24.12.2020 2.43% 401.5
17.12.2020 289.7

Israelissa ilmaantuvuus laskee edelleenkin rokotuskattavuuden kasvaessa, vaikka maan rajoituksia löysätään. Se on tilastojen mukaan silti vielä maailman viidenneksi koronaisin maa.

2021-02-16

IS: Johnson & Johnson jätti korona­rokotteestaan myynti­lupa­hakemuksen Euroopan lääke­virastolle

Euroopan lääkevirasto on vastaanottanut lääkeyhtiö Johnson & Johnsonin koronarokotteen myyntilupahakemuksen. Lääkeviraston mukaan arvio rokotteesta saattaa valmistua maaliskuun puoliväliin mennessä.

Euroopan lääkevirasto on tähän mennessä suositellut myyntilupaa kolmelle koronarokotevalmisteelle. Johnson & Johnsonin rokotteesta voisi siten tulla neljäs koronarokote, joka voitaisiin ottaa käyttöön koko EU:ssa.

Johnson & Johnson on aiemmin kertonut, että sen koronavirusrokote on todettu tehokkuudeltaan 66-prosenttiseksi. Rokotteesta annetaan kullekin rokotettavalle yksi annos.

2021-02-15

IS: Yli 80-vuotiaiden rokotukset käyntiin Tampereella

Yli 80-vuotiaiden eli vuonna 1941 tai sitä ennen syntyneiden koronarokotukset käynnistyvät Tampereella. Asiasta kertoo Tampereen kaupunki tiedotteessaan.

Rokotuksia annetaan kaupungin terveysasemilla ajanvarauksella. Rokotuksen saavat myös yli 80-vuotiaan kanssa samassa taloudessa asuva omaishoitaja, jolla on omaishoidon tuen päätös, tai samassa taloudessa asuvat yli 70-vuotiaat henkilöt.

[...]

Yli 80-vuotiaiden rokotusten aloittamista on viivästyttänyt rokotteiden toimitusvaikeudet. Lisäksi kaikki rokotteet eivät sovellu tämän hetkisen tutkimuksen valossa iäkkäiden rokottamiseen.

Esimerkiksi AstraZenecan rokotetta, jota Tampere sai erän viime viikolla, saa kansallisen suosituksen mukaisesti antaa vain alle 70-vuotiaille. Sen vuoksi riskiryhmiin kuuluvien 65-69-vuotiaiden rokotukset alkoivat Tampereella ennen iäkkäämpien rokotuksia.

2021-02-14

IL: WHO:n tutkijaryhmä palasi Wuhanista: Alkuperäinen koronaepidemia paljastui paljon luultua suuremmaksi

Koronaviruksen alkuperää Kiinan Wuhanissa tutkineiden Maailman terveysjärjestö WHO:n tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että alkuperäinen epidemia oli paljon laajempi kuin on luultu, kertoo CNN. Tämä on tutkijoiden mukaan uutta tietoa.

Pandemiaksi levinnyt koronavirus lähti liikkeelle joulukuussa 2019 Wuhanista. Tutkijat haluaisivat nyt päästä käsiksi satoihin tuhansiin verinäytteisiin, joita kaupungissa on otettu, mutta Kiina jarruttaa.

WHO:n tehtävää johtava Peter Ben Embarek myös väittää, että viruskantoja oli yli tusinaa erilaista jo joulukuussa.

On mahdollista, että virus levisi Kiinassa jo paljon ennen kuin se havaittiin joulukuun puolivälissä. Tutkijat pääsivät haastattelemaan myös ensimmäistä potilasta, jolta sairaus löydettiin 8. joulukuuta. Tämä on toimistotyöntekijä, joka ei ollut matkustellut. Hänellä ei tiettävästi ollut myöskään yhteyttä elintarviketoreille, joilta viruksen on väitetty lähteneen liikenteeseen.

WHO on saanut kiinalaisilta tutkittavakseen 174 tapausta joulukuulta. Embarekin mukaan on kuitenkin mahdollista, että joulukuussa Wuhanissa oli jo yli tuhat tartuntaa.

2021-02-11

IS: Pfizer-BioNTechin rokote tuotti vahvan immuuni­vasteen myös virus­muunnoksia vastaan

Taistelussa koronavirusten muunnoksia vastaan saatiin torstaina hyviä uutisia. Brittimedia kertoi tuloksista, joiden mukaan kaksi annosta Pfizer-BioNTechin rokotetta saaneiden suoja uuden koronaviruksen muunnoksia vastaan on osoittautunut hyväksi.

The Guardian kertoo, että rokote antaa suojaa sekä Britanniasta että Etelä-Afrikasta löydettyjen virusmuunnoksien vakavaa tautimuotoa vastaan. Rokotteella on havaittu olevan voimakkaita T-soluvasteita molempia muunnoksia vastaan.

Tuoreessa tutkimuksessa huomattiin, että vaikka rokotteen immuunivasteet olivat aluksi vaisuja virusmuunnoksia vastaan, ne olivat kuitenkin riittävät, jotta suurin osa rokotetuista sai suojan virusmuunnosta vastaan toisen pistoksen jälkeen.

Viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 11.2. Δ 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 272.9 +9% 250.2 234.6 205.5 171.8 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 2323
Helsinki 655k 210.3 +23% 170.6 151.3 136.3 135.3 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 2139
Jyväskylä 142k 202.6 +12% 181.0 68.9 30.6 57.8 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 982
Espoo 291k 155.7 +6% 146.9 132.2 122.3 102.6 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 1681
Turku 193k 135.9 -16% 161.1 149.8 149.8 152.9 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 1473
Tampere 239k 55.4 -38% 86.4 83.1 59.9 48.0 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 639
Lahti 120k 45.0 +13% 40.0 44.1 58.3 59.9 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 773
Oulu 206k 42.4 -44% 75.2 97.3 107.0 112.7 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 797
Kuopio 119k 32.4 -62% 86.4 133.8 93.9 35.7 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 450
Pori 84k 10.7 -57% 25.1 33.4 22.7 16.7 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 208

Pääkaupunkiseutu on nousussa, muu Suomi enimmäkseen laskussa. Erityisen jyrkkää lasku on Kuopiossa ja Porissa, ja melko voimakasta myös Oulussa ja Tampereella.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 11.2. Δ 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 176.5 +16% 152.4 134.4 115.8 106.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 1665
Ei-HUS 55.3 -9% 60.9 56.3 47.5 43.7 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 542
HUS-kerroin 3.2 2.5 2.4 2.4 2.4 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.1
Pirkanmaa 40.1 -22% 51.7 53.0 41.8 31.6 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 481

HUSin alue on nousussa ja tavanomaiseen tapaansa Suomen koronaisin sairaanhoitopiiti, muu Suomi laskussa. Pirkanmaa on sijalla 10/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 11.2. Δ 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Viro 575.7 +7% 536.5 525.6 593.6 582.9 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 3738
Latvia 574.3 -0% 575.3 583.0 670.0 688.7 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 3916
Ruotsi 393.8 -7% 425.3 478.0 675.5 740.9 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 5944
Liettua 322.3 -24% 426.0 594.0 729.1 911.9 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 6906
Tanska 109.6 -23% 142.9 196.6 285.3 413.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3515
Suomi 92.5 +4% 88.9 80.2 68.5 62.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 887
Norja 66.2 -9% 72.9 86.3 127.7 152.6 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1209
Islanti 7.6 -32% 11.1 19.1 41.9 53.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1767

Islannissa on tartunnoissa päästy tasolle, jolla yksikään Euroopan maa ei syyskuun alun jälkeen ole ollut. Pohjoismailla - Ruotsia lukuun ottamatta - on nyt Euroopassa neloisjohto vähäkoronaisuudessa.

Suomessa jatkuu hieman huolestuttava trendi: siinä missä muiden maiden koronatartunnat ovat lähes järjestelmällisessä laskussa, ollaan meillä vuodenvaihteesta saakka oltu jatkuvassa, joskin loivassa nousussa. Olemme silti edelleenkin Euroopan selvästi vähäkoronaisin maa, kun mukaan lasketaan koko pandemia-aika. Toiseksi vähäkoronaisimman maan, Norjan, kokonaisilmaantuvuus on yli kolmanneksen meitä suurempi.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 11.2. Δ 4.2. 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Montenegro 0.6M 1119.7 +7% 1041.2 951.0 929.6 964.6 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 10646
Portugali 10.3M 1038.9 -34% 1562.6 1587.2 1323.9 991.1 621.2 665.2 496.9 97.2 38.6 28.5 7599
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Espanja 47M 756.1 -25% 1007.7 1056.6 919.2 568.6 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6467
Ranska 65M 428.9 -2% 438.8 424.6 399.2 353.4 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 5278
Britannia 68M 399.5 -26% 540.9 743.4 987.7 1150.1 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 5888
Italia 60M 276.4 -1% 280.5 301.2 351.0 389.2 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 4413
Saksa 84M 157.1 -13% 181.3 221.7 309.6 301.7 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 2759
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 314.6 -12% 359.3 404.2 466.5 478.2 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

Kokonaisuutena Eurooppa näyttäisi edelleenkin olevan selkeässä laskussa. Vaikka Euroopan keskiarvo on edelleenkin hyvin korkea, on marraskuun huipusta (12.11.2020: 590.2) tultu jo lähes puolet alaspäin. Erityisesti Britanniassa, joka joutui vuodenvaihteessa pahasti uuden, herkemmin tarttuvan virusvariantin yllättämäksi, on tartuntojen määrää saatu järjestelmällisesti laskettua viimeisen puolentoista kuukauden ajan. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon 20 prosenttia lähestyvä rokotuskattavuus asiaan vaikuttaa.

"Tonnikerhon" kaksi maata ovat myös koko maailman kaksi koronaisinta maata. Portugali tosin osoittaa niin selvää laskua, ettei näillä näkymin ole enää ensi viikolla taulukossa mukana. Tätä vauhtia maan kriisiytyneen terveydenhuollon tilanteen pitäisi alkaa edes hieman helpottaa parin seuraavan viikon aikana.

Alla olevassa taulukossa esitetään maailman rokotetuimmat maat:

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 69.46% 41.68% 26.88%
Seychellit 48.87% 38.36% 10.54%
Arabiemiraatit 47.37% (8.5%) (2.5%)
Britannia 20.00% 19.24% 0.76%
Yhdysvallat 13.53% 9.83% 3.13%
Bahrain 12.91%
EU:n rokotetuin maa
Malta 9.81% 7.07% 2.75%
Suomen rokotustilanne
Suomi 4.22% 3.21% 1.01%

Israel on edelleenkin ylivoimaisesti maailman rokotustilaston ykkönen, joskin Seychellit on päässyt ykköskierroksen rokotuksissa lähelle. Se on myös, hitaasti laskevasta ilmaantuvuudestaan huolimatta, edelleenkin maailman kolmanneksi koronaisin maa.

Suomessa on rokotettu lähinnä vanhainkotien asukkeja ja terveydenhoitohenkilökuntaa. Senkin pitäisi jo vähän auttaa kuolleisuuteen.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
11.2.2021 41.68% 25.69% 1018.2
4.2.2021 37.40% 21.43% 1074.8
28.1.2021 32.40% 16.74% 1172.9
21.1.2021 27.32% 8.03% 1298.5
14.1.2021 23.52% 2.12% 1195.4
7.1.2021 20.10% 0.00% 906.0
31.12.2020 11.26% 595.4
24.12.2020 2.43% 401.5
17.12.2020 289.7

Ilmaantuvuus laskee rokotuskattavuuden kasvaessa, mutta tuskastuttavan hitaasti. Toisaalta maassa on myös kuluneen viikon aikana höllätty koronarajoituksia.

2021-02-10

HS: WHO: Covid-19-taudin pitkittyneistä jälkioireista kärsiville saatava lisää huomiota

Maailman terveysjärjestö WHO on tiistaisessa kokouksessaan käsitellyt jälkioireiltaan pitkittynyttä koronavirustautia sairastavien tilannetta. Järjestön mukaan tämä taudin muoto on otettava entistä paremmin huomioon, kertoo uutistoimisto AFP.

WHO:n mukaan pitkittynyt taudin muoto vaatii nykyistä enemmän tutkimusta ja siihen sairastuneet tunnustamista ja kuntoutusta.

Pitkittyneet oireet voivat sairastamisen akuutin vaiheen jälkeen kestää useita kuukausia. Syytä tähän ei tiedetä. Oireina ovat esimerkiksi lamaannuttava väsymys, niin kutsuttu aivosumu eli ajatusten puuroutuminen sekä sydänvaivat ja neurologiset häiriöt.

[...]

Tutkimusten mukaan arviolta yksi kymmenestä tartunnan saaneesta kärsii pitkäkestoisista oireista kuukausi tartunnan jälkeen, AFP kertoo.

WHO:n johtajan Tedros Adhanom Ghebreyesusin mukaan pitkittyneestä oireilusta kärsiviä on niin paljon, että heidän tilanteellaan on suuri merkitys yhteiskuntaan ja talouteen.

2021-02-08

IS: Uusi tutkimus: Astra­Zenecan rokotteella vain 10 prosentin teho Etelä-Afrikan virus­muunnosta vastaan

Etelä-Afrikka kertoi sunnuntaina lykkäävänsä rokotusten aloittamista lääkeyhtiö AstraZenecan koronavirusrokotteella, koska tuoreen tutkimuksen mukaan rokote ei vaikuta suojaavan Etelä-Afrikassa tavatun virusmuunnoksen lieväoireiselta taudilta.

Eteläafrikkalaisen Witwatersrandin yliopiston maanantaina julkistetun tutkimuksen mukaan AstraZenecan rokote antaa vain 10 prosentin suojan eteläafrikkalaista virusmuunnosta vastaan.

AstraZenecan rokotetta koskevassa tutkimuksessa tarkasteltiin yli 2 000:ta pääosin tervettä ja nuorta potilasta. Heistä yksikään ei kuollut tai joutunut sairaalahoitoon. Rokotteen tehoa vakavaan tautimuotoon ei tarkasteltu. Tutkimus odottaa vielä vertaisarviointia.

HS: Viisikymppinen Vesa toi ensimmäisten joukossa muuntuneen koronaviruksen Suomeen - Hänen tarinansa on kertomus siitä, miten helposti valvonta voi pettää

Kuten jutusta nähdään, ei tässä tarinassa mikään valvonta ole pettänyt. Valvontaa ei ole, vaan luotetaan "suositeltuun omaehtoiseen karanteeniin", joka siis tarkoittaa suomeksi "suositeltuun omaehdoiseen pakkoeristykseen", eli toisin sanoen ei yhtään mitään.
Viisikymppinen Vesa asuu Suomessa pienellä paikkakunnalla. Hänellä on kaksi kouluikäistä lasta ja vaimo.

Hänen vaimonsa on kotoisin Länsi-Afrikasta, ja koko perhe päätti joulun jälkeen matkustaa viikoksi vaimon kotimaahan. Samalla Vesalla oli tilaisuus hoitaa siellä työhönsä liittyvä asia.

Joululomalla Afrikkaan, keskellä pandemiaa. Mikäpä voisi mennä pieleen?
"Ajattelin, että lento on varmasti puolityhjä, mutta kone olikin buukattu niin täyteen, ettei turvaväleistä ollut tietoakaan", Vesa kertoo.

Se reissu oli käänteentekevä. Vesasta tuli yksi ensimmäisistä suomalaisista, jotka toivat tietämättään koronaviruksen brittimuunnoksen Suomeen.

Jotkut suunnittelevat ruokakauppaostoksensakin niin, ettei siellä kaupassa tarvitsisi käydä ihan joka viikko, ja sitten meillä on näitä.
Vesa ei kerro sairastumisestaan omalla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.

"Olen alusta asti suhtautunut koronavirukseen vakavasti. Käyttänyt kasvomaskia, noudattanut turvavälejä ja vältellyt tapaamasta esimerkiksi vanhoja vanhempiani", hän kertoo.

Sen perusteella, mitä artikkelissa tapahtuu seuraavaksi, niin epäilenpä vähän tuota vakavaa suhtautumista.
"Paikan päällä kävimme ravintolassa syömässä ja ajoimme taksilla."

Koronatestin jälkeen perhe kävi maskit kasvoilla kaupassa, ja seuraavana päivänä vielä hakemassa noutoruokaa ravintolasta.

Vesan oireet alkoivat hotellissa: kuumetta, lihassärkyä ja kivuliasta yskää. Hän arveli saaneensa malarian. Hän otti kuumetta alentavaa lääkettä ennen lentoaan Suomeen. Matkalla oli vielä kaksi välilaskua.

Eli sai koronaoireita, ja niiden alettua otti buranaa, että pääsisi lentokoneeseen. Tuli tahallaan sairaana Suomeen. Ja vielä kehtaa väittää, että "Olen alusta asti suhtautunut koronavirukseen vakavasti."
Siellä Vesa perheineen jonotti pitkissä turvatarkastusjonoissa ja istui lounge-tilassa kuusi tuntia. Lisäksi Vesa kävi toisen välilaskun aikana hieronnassa, joka ei tehnyt hyvää jo valmiiksi kipeille lihaksille.
"Olen alusta asti suhtautunut koronavirukseen vakavasti."
Koronatestin jälkeen perhe ajoi kotipaikkakunnalleen. He kävivät matkalla maskit kasvoilla kaupassa ja seuraavana päivänä vielä hakemassa noutoruokaa ravintolasta, vaikka heidät oli jo lentokentällä asetettu suositusten mukaiseen omaehtoiseen karanteeniin.
"Olen alusta asti suhtautunut koronavirukseen vakavasti."
Vesan kännykkään kilahti "positiivinen"-viesti seuraavana päivänä testin ottamisesta eli 2. tammikuuta. Lisäksi vaimo ja toinen lapsista saivat heti sen jälkeen tiedon positiivisesta koronatestituloksesta. Saman tien tuli soitto tartuntatautiyksikön koronajäljityksestä.

Viikon päästä positiivisesta testituloksesta varmistui, että Vesalla perheineen oli koronaviruksen muuntunut brittivariantti.

Vesa sairasti noin viikon, ja karanteeniaika oli hänen mielestään tylsä. Ennen kaikkea hän olisi halunnut päästä töihin ja urheilemaan.

"Täällä maalla myös ruoan tilaaminen oli hankalaa, kun lähetystä ei saa kotiovelle", hän kertoo.

Vesa ajoi kaupan pihaan, jonne kauppias nosti ostoksia, ja pari kertaa hän kävi elintarvikkeiden noutopisteellä.

"Olen alusta asti suhtautunut koronavirukseen vakavasti."
Hän oli sairastuessaan huolissaan siitä, että joutuu sairaalaan tai hengityskoneeseen. Tai että tauti pitkittyy.
Hyvä, että oli edes jostain huolissaan.

Tämmöiset vapaamatkustajat pitävät huolen siitä, ettei epidemia lopu Suomessa, ei ainakaan ennen rokotteiden saamista kaikille halukkaille.

2021-02-07

IS: Jopa 100 lasta viikossa joutuu sairaalaan korona­oireyhtymän takia Britanniassa

Jopa sata lasta viikossa joutuu sairaalaan koronavirukseen yhdistetyn oireyhtymän takia Britanniassa, The Guardian uutisoi. Selkeästi suurin osa uuteen hyperinflammatoriseen oireyhtymään sairastuneista kuuluu etniseen vähemmistöön. Lähes neljä viidestä oli aiemmin terveitä.

Se muistuttaa oireiltaan Kawasakin tautia ja toksista shokkioireyhtymää. Oireisiin kuuluu muun muassa ihottuma, jopa 40 asteen kuume, vaarallisen matala verensokeri ja mahavaivat. Oireet voivat ilmaantua viikkoja koronavirustartunnan, oireellisen tai oireettoman, jälkeen. Pahimmillaan se voi johtaa kuolemaan.

Harvinainen oireyhtymä oli ennen koronaviruspandemiaa tuntematon. Siitä varoitettiin ensimmäistä kertaa Britanniassa huhtikuussa. Samoihin aikoihin vastaavanlaisia tapauksia ilmeni myös esimerkiksi Yhdysvalloissa.

Asiasta tosiaan uutisoitiin ainakin 29.4.2020. Sitten on Ruotsissa paljon keskusteltu pitkäaikaiskorona, paikalliselta nimeltään långtidscovid, joka on vienyt voimat puoleksi vuodeksi ja jo ylikin.

Yle: Poliisi selvittää laajaa tartuntavyyhtiä Helsingissä - johtajalääkäri: "Kyseessä on todennäköisesti ärhäkkä koronan virusmuunnos"

Helsingin poliisi selvittää laajaa koronan tartuntavyyhtiä Helsingissä. Tapahtumat liittyvät viime viikon lauantaiseen illanviettoon Itä-Helsingin Vuosaaressa sijaitsevassa Time Out Sports Bar & Grill -ravintolassa.

Helsingin terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mukaan tartunnan on saanut ainakin toistakymmentä ravintolassa ollutta ihmistä. Lukkarinen kertoo, että tähän mennessä varmennettuja tartuntoja on jo 15.

- Kyseessä on todennäköisesti ärhäkkä virusmuunnos.

Yle: Työntekijät palaavat Suomeen keskeltä Ruotsin pahinta virusmuunnosryvästä - infektioylilääkäri: Ilman toimia virus voi levitä holtittomasti koko maahan

Koronan virusmuunnos uhkaa nyt vuotaa Suomeen Ruotsista. Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkärin Markku Broaksen mukaan Northvoltin akkutehtaalla Skellefteåssa on todettu jo 150 koronapositiivista. Näistä 27 on tähän iltaan mennessä varmistunut brittimuunnoksen aiheuttamaksi tartunnaksi.

Northvoltin tehtaalla Skellefteåssa työskentelee 1100 työntekijää eri puolilta maailmaa. Tehtaalla työskentelee myös noin 200 suomalaista.

- Työntekijät palaavat pääsääntöisesti viikonloppuisin Suomeen, Broas sanoo.

Nyt viikonlopuksi Suomeen saapuneista akkutehtaan työntekijöistä noin 40 on käynyt koronatestissä.

- Testeistä 10 on todettu positiiviseksi. Ensi viikolla selviää, onko kyse brittimuunnoksesta, Broas toteaa.

[...]

- Tehtaalla työskenteleviä suomalaisia asuu eri puolilla Suomea, ja ilman toimenpiteitä virus voi levitä holtittomasti koko maan alueella, Broas sanoo.

IS: AstraZenecan kansanrokote saatiin vihdoin Suomeen: näin se eroaa muista - jaetaan maakuntiin asukasluvun mukaan

Ensimmäinen erä AstraZenecan koronarokotetta on saapunut Suomeen sunnuntaina. Erä oli kauan odotettu, vaikka 24 000 annoksen määrä oli pienempi kuin valmistaja alun perin lupasi.

IS: Etelä-Afrikka perui suunnitelmansa AstraZenecan rokotteen jakamisesta - nyt maassa mietitään, mitä miljoonalla rokote­annoksella tehdään

Etelä-Afrikka on toistaiseksi keskeyttänyt koronarokoteohjelmansa AstraZenecan rokotteen osalta, kertoo uutistoimisto Reuters.

Päätös johtuu alustavista tutkimustuloksista, joiden mukaan AstraZenecan rokote olisi tehoton eteläafrikkalaisen virusmuunnoksen aiheuttamia lieviä ja kohtalaisen lieviä taudin muotoja vastaan.

Reutersin mukaan Etelä-Afrikan oli tarkoitus aloittaa terveydenhuollon työntekijöiden rokottaminen maanantaina. Maahan oli toimitettu tarkoitusta varten miljoona annosta AstraZenecan rokotetta.

2021-02-06

BBC: Covid vaccines extremely safe, finds UK regulator

Covid vaccines being given to millions of people in the UK are extremely safe, with mild expected side-effects, says the country's drugs regulator.

It assessed safety reports from nearly seven million doses given up to 24 January - mostly with the Pfizer jab.

Some 22,820 suspected reactions were reported. Almost all were mild, such as a sore arm or flu-like illness.

Meanwhile, new research shows the AstraZeneca jab protects well against the new 'Kent' variant of Covid.

This more contagious version of the virus is now dominant in much of the UK.

[...]

Severe allergic reactions to the Pfizer/BioNTech vaccine can happen but are very rare - between one and two cases per 100,000 doses administered, experts estimate. The MHRA received received 101 allergy-related reports.

[...]

As expected when you track any population over time, there were some deaths - 143 were recorded among the millions vaccinated. This is not alarming or worrying, says the MHRA, or in any way linked to the vaccine.

The regulator also received 75 reports of facial paralysis or weakness, but this condition can occur naturally. The MHRA said: "The number of reports of facial paralysis received so far is similar to the expected natural rate and does not currently suggest an increased risk following the vaccines. We will continue to monitor these events."

HS: Mehiläisen tutkimista tartunnoista 12 prosentissa brittimuunnosta

Terveydenhuoltoyhtiö Mehiläisen tutkimista positiivisista koronavirusnäytteistä 12 prosenttia oli niin sanottua brittivarianttia, kertoo Mehiläinen lauantaina julkaisemassaan tiedotteessa.

[...]

Koronaviruksen niin sanottu brittimuunnos tarttuu herkemmin kuin alkuperäinen koronavirus. Kyseessä on muuntunut virus, jota ensin löydettiin Britanniasta ja joka on sittemmin levinnyt useisiin maihin.

MTV3: Ruotsi vaatii nyt rajoillaan ulkomaalaisilta negatiivista koronatestitulosta - näistä syistä poikkeuksia myönnetään

Ruotsi alkoi tänään vaatia rajoillaan negatiivista koronatestitulosta muiden maiden kansalaisilta. Testin on oltava alle kaksi vuorokautta vanha.

Vaatimus on voimassa maaliskuun loppuun.

Mutta entä Pohjoismaiden yhteistyö? Miksi herättää tämmöistä maaottelutunelmaa? Rajojen kiinni laittaminenhan on kiusaamista ja diskriminointia - ainakin silloin, kun muut tekevät niin.

2021-02-05

Yle: Suomikin ottaa käyttöön koronarokotepassin - tieto koronarokotteesta tallennettaisiin Omakantaan

Ylen tietojen mukaan Suomi on ottamassa käyttöön koronarokotetodistuksen. Asian vahvisti perjantaina iltapäivällä sosiaali- ja terveysministeriö STM, joka kertoi tiedotteessaan valmistelevansa asiaa.

IS: Kommentti: Tekeekö Suomi korona­rokottamisessa karmean munauksen - pelaa kovaa uhkapeliä Pfizerin rokotteella

Suomi seuraa Britannian vanavedessä heikoille jäille. Vasta aika näyttää, selviääkö Suomi kuivin jaloin vai putoaako THL:n keskiviikkona linjaama rokotusstrategia hyiseen veteen.

THL ilmoitti tiedotustilaisuudessaan keskiviikkona, että Suomi siirtyy kaikkien rokotteiden osalta 12 viikon (84 vuorokauden) eli kolmen kuukauden mittaisiin annosväleihin.

Kahden pistoksen välin pidentämistä perusteltiin sillä, että koska rokotteita tulee Suomeen tällä hetkellä melko vähän, THL piti tärkeänä, että mahdollisimman moni saataisiin rokotettua ensimmäisen kerran.

Ajatus on kaunis, että yritetään suojata mahdollisimman moni mahdollisimman nopeasti, mutta mutta...

Pfizerin ja Modernan rokotteita ei ole missään vaiheessa testattu niin, että ensimmäisen ja toisen pistoksen väli olisi noin hurjan pitkä eli kolme kuukautta. Kaikki kliiniset ja tehotutkimukset on tehty Pfizerilla 19?42 vuorokauden annosvälillä ja Modernalla noin neljän viikon annosvälillä.

[...]

Kun Britannia ilmoitti siirtyvänsä Pfizerin rokotteessa 12 viikon annosväliin 30. joulukuuta, päätöksestä älähtivät niin lääkeyhtiö, Euroopan lääkevirasto EMA kuin Maailman terveysjärjestö WHO:kin.

Tuolloin Pfizer/BioNTech julkaisi lausunnon, jossa se totesi, että rokotteen tehokkuutta ei ole arvioitu erilaisilla annosväleillä, koska 93,1 prosenttia koehenkilöistä oli saanut rokoteannokset 19?23 vuorokauden välein.

[...]

Suomi lähtee siis täysin tutkimattomille vesille ottaessaan Pfizerin rokotteella käyttöön neljä kertaa suositusta pidemmän annosvälin. Kukaan ei voi varmaksi sanoa, mihin se johtaa.

Viimeksi keskiviikkona kanadalaislehti National Post kertoi tutkimuksesta, jossa Pfizerin rokotteen toisen annoksen pitkittäminen voi saada aikaan täysin päinvastaisia tuloksia kuin toivotaan: infektio voi vahvistua ja kuolemien määrä voi sitä kautta lisääntyä.

[...]

Sen sijaan AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston kehittämälle koronarokotteelle kolme kuukautta on yleisesti hyväksytty ja sopivaksi katsottu annosväli. AstraZenecalla on suunniteltu rokotettavan Suomessa alle 70-vuotiaat sekä osa riskiryhmäläisistä.

2021-02-04

Tampereen tämän hetken koronakoetilanne

Ilmoitus omaolo.fi:n kautta 3.2. 9:50.
Käsittelyaika alle 5 minuuttia.
Testiaika Pirkkalan messukeskuksessa klo 12:50.
Negatiivinen koronatulos tänään 4.2. klo 9:45 tekstiviestitse.
Aika: 23 tuntia 55 minuuttia.

Pirkanmaalla näyttäisi saavan koronatuloksen vielä nopeammin kuin toissa kuussa.

Koronakoeaikoja
Paikka­kunta Yhtey­den­otto­tapa Testi­paikka Yhteys otettu Testi tehty Tulos saatu Testi­aika Tulos Kommentti
2021
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 3.2. 9:50 3.2. 12:50 4.2. 9:45 24 h Neg Yhteydenotto käsitelty välittömästi. Paikalla muutaman minuutin jono.
2020
Mikkeli eVaraus Mikkelin keskussairaala 24.12. 22:56 25.12. 14:08 26.12. 13:21 38 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 17.12. 16:18 17.12. 19:20 18.12. 19:23 27 h Neg omaolo.fi:hin tehty ilmoitus käsitelty alle 20 minuutissa.
Lempäälä Puhelu Kuljun terveyskeskus Tampereen messukeskus drive-in 23.11. 8:00 23.11. 12:40 25.11. 8:00 48 h Pos Messukeskuksen drive in -testiin saa mennä myös polkupyörällä, jos kunto kestää.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 12.11. 10:30 12.11. 13:50 13.11. 20:30 34 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 27.10. 8:03 27.10. 13:10 28.10 17:48 34 h Neg Ilmoitus otettiin käsittelyyn 27.10. klo 9:38 ja lupa valita testiaika saapui klo 12:23.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 4.2. Δ 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Vantaa 236k 250.2 +7% 234.6 205.5 171.8 161.3 274.7 129.4 45.2 13.9 9.3 2174
Jyväskylä 142k 181.0 +163% 68.9 30.6 57.8 66.8 101.6 43.8 64.7 20.9 2.1 902
Helsinki 655k 170.6 +13% 151.3 136.3 135.3 141.0 270.4 101.7 61.2 12.1 5.3 2017
Turku 193k 161.1 +8% 149.8 149.8 152.9 137.5 93.8 101.0 20.5 18.5 7.2 1413
Espoo 291k 146.9 +11% 132.2 122.3 102.6 98.1 228.8 139.0 39.7 19.2 8.2 1607
Tampere 239k 86.4 +4% 83.1 59.9 48.0 37.6 107.9 33.1 21.1 4.1 0.4 618
Kuopio 119k 86.4 -35% 133.8 93.9 35.7 25.8 16.6 56.5 25.8 3.3 0.8 443
Oulu 206k 75.2 -23% 97.3 107.0 112.7 75.2 170.2 67.0 4.3 3.4 1.0 779
Lahti 120k 40.0 -9% 44.1 58.3 59.9 61.6 229.8 25.0 28.3 1.7 0.8 751
Pori 84k 25.1 -25% 33.4 22.7 16.7 14.3 21.5 11.9 4.8 0.0 7.2 199

Nähtävissä on sekä nousua että laskua, enimmäkseen kuitenkin nousua. Jyväskylän opiskelijajuhlat näkyvät myös selkeästi.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 4.2. Δ 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 13.8.
HUS 152.4 +13% 134.4 115.8 106.4 105.1 205.6 93.3 44.5 11.6 9.6 1567
Ei-HUS 60.9 +8% 56.3 47.5 43.7 40.1 68.7 33.3 14.2 3.2 ≈4 511
HUS-kerroin 2.5 2.4 2.4 2.4 2.4 3.0 2.8 3.1 3.6 ≈2.4 3.1
Pirkanmaa 51.7 -2% 53.0 41.8 31.6 30.9 84.1 27.2 19.6 1.8 1.5 463

Ilmaantuvuus on noussut niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 4.2. Δ 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Latvia 575.3 -1% 583.0 670.0 688.7 619.7 372.3 156.7 17.9 4.2 3.2 3640
Viro 536.5 +2% 525.6 593.6 582.9 554.5 355.3 87.6 46.3 15.7 6.6 3441
Liettua 426.0 -28% 594.0 729.1 911.9 1180.1 870.3 362.0 46.0 17.0 7.2 6767
Ruotsi 425.3 -11% 478.0 675.5 740.9 853.9 690.3 300.8 52.4 21.9 31.1 5752
Tanska 142.9 -27% 196.6 285.3 413.9 545.8 306.1 233.7 128.9 22.2 15.3 3461
Suomi 88.9 +11% 80.2 68.5 62.9 60.0 110.7 51.7 23.5 6.0 3.5 839
Norja 72.9 -16% 86.3 127.7 152.6 138.6 114.4 103.6 28.2 16.1 6.5 1178
Islanti 11.1 -42% 19.1 41.9 53.1 43.7 54.8 222.6 158.1 25.2 25.2 1763

Suomi on nousussa, muuta maat lähinnä laskussa.

Ainoa Pohjoismaiden ulkopuolinen alle satasen maa on Kreikka (73.9 → 94.9 (1534)).

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 4.2. Δ 28.1. 21.1. 14.1. 7.1. 3.12. 5.11. 1.10. 3.9. 6.8.
Portugali 10.3M 1562.6 -2% 1587.2 1323.9 991.1 621.2 665.2 496.9 97.2 38.6 28.5 7266
Montenegro 0.6M 1041.2 +10% 951.0 929.6 964.6 913.5 1171.2 839.8 554.3 134.6 149.5 10051
Espanja 47M 1007.7 -5% 1056.6 919.2 568.6 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6167
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Espanja 47M 1007.7 -5% 1056.6 919.2 568.6 300.0 300.4 597.0 331.1 232.5 81.7 6167
Britannia 68M 540.9 -27% 743.4 987.7 1150.1 1015.3 338.0 456.8 110.7 26.4 16.0 5720
Ranska 65M 438.8 +3% 424.6 399.2 353.4 307.2 245.1 905.1 245.4 114.2 19.9 5071
Italia 60M 280.5 -7% 301.2 351.0 389.2 348.4 610.7 563.5 38.7 26.9 6.2 4273
Saksa 84M 181.3 -19% 221.7 309.6 301.7 283.0 298.9 251.5 31.1 21.1 11.7 2689
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 359.3 -7% 404.2 466.5 478.2 428.2 426.1 534.9 118.6 60.1 27.7

"Tonnikerhossa" on tuttuja maita.

Kokonaisuutena Eurooppa näyttäisi olevan hienoisessa laskussa: marraskuun alun huipusta on tultu hitaasti, mutta selkeästi alaspäin.

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 58.83% 37.40% 21.43%
Seychellit 37.72% 37.71% 0.01%
Arabiemiraatit 34.79% (8.5%) (2.5%)
Britannia 14.94% 14.21% 0.73%
Bahrain 10.23% 10.23%
Yhdysvallat 9.80% 7.91% 1.81%
EU:n rokotetuin maa
Malta 6.57% 5.55% 1.01%
Suomen rokotustilanne
Suomi 2.96% 2.63% 0.33%

Israel on edelleenkin maailman rokotustilaston ykkönen. Se on myös - laskevasta ilmaantuvuudestaan huolimatta - edelleenkin maailman toiseksi koronaisin maa.

Pikkuvaltio Seychelleillä ensimmäisen rokotteen kattavuus on nopeasti noussut Israelin tasolle.

Mitä vähemmän Suomen rokotustilanteesta puhutaan, sen parempi.

Israelin rokotus- ja epidemiatilanne
Päivä Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Ilmaantuvuus
1/100k 14vrk
4.2.2021 37.40% 21.43% 1074.8
28.1.2021 32.40% 16.74% 1172.9
21.1.2021 27.32% 8.03% 1298.5
14.1.2021 23.52% 2.12% 1195.4
7.1.2021 20.10% 0.00% 906.0
31.12.2020 11.26% 595.4
24.12.2020 2.43% 401.5
17.12.2020 289.7

Syistä ja seurauksista on vaikea sanoa mitään varmaa, mutta Israelin epidemia näyttää tällä hetkellä taittuneen, juuri kun kokonaan rokotettujen ja näin ollen täyden rokotussuojan saaneiden määrä alkaa nousta kymmeniin prosentteihin.

2021-02-03

TM: Tutkimus: AstraZenecan rokote vähentää viruksen leviämistä jopa 67 prosentilla - "Ehdottoman loistelias tulos", sanoo Britannian terveysministeri

Oxfordin yliopiston ja lääkeyhtiö AstraZenecan kehittämä koronavirusrokote heikentää tuoreen tutkimuksen mukaan merkittävästi myös viruksen kykyä levitä, uutisoi muun muassa The New York Times.

Tuoreen, vielä vertaisarvioimattoman, tutkimusraportin mukaan AstraZenecan koronavirusrokote voi vähentää viruksen leviämistä jopa kahdella kolmasosalla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun koronarokotteen on havaittu vähentävän taudin leviämistä. Rokotteet on kehitetty ensisijaisesti suojaamaan ihmisiä taudin vakavammilta muodoilta.

Tutkimus toteutettiin etsimällä koronavirusta koehenkilöiden posken sisäosasta otetulla näytteellä kerran viikossa. Tutkijat havaitsivat, että AztraZenecan rokotteen saaneilla henkilöillä positiivisten tulosten määrä oli 67 prosenttia vertailuryhmää alhaisempi.

Britannian viranomaiset esittelivät tutkimuksen tuloksia keskiviikkona, ja maan terveysministeri Matt Hancock kuvaili tulosta "ehdottoman loisteliaaksi".

IS: Oxfordin yliopisto: Korona­rokotteen ensimmäisen annoksen teho on 76 prosenttia

Oxfordin yliopiston mukaan sen ja AstraZenecan kehittämällä koronavirusrokotteella on 76 prosentin teho oireellista virusinfektiota vastaan kolmen kuukauden ajan ensimmäisen rokoteannoksen jälkeen, Reuters uutisoi. Yliopiston tutkijat toteavat vielä vertaisarvioimattomassa tutkimuksessa, että havainto tukee Britannian päätöstä pidentää ensimmäisen annoksen ja tehosteannoksen väliä 12 viikkoon.

Rokotteen teho kasvoi 82,4 prosenttiin, kun ensimmäisen annoksen ja tehosteannoksen välillä oli vähintään 12 viikkoa. Jos taas tehosteannos annettiin alle kuudessa viikossa ensimmäisestä annoksesta, rokotteen teho jäi 54,9 prosenttiin.

[...]

Tuore tutkimus ei kuitenkaan avannut rokotteen tehoa iäkkäillä. Pisin väli rokoteannosten välillä 56-vuotiailla ja vanhemmilla oli 6-8 viikkoa. Tietoa siitä, miten 12 viikon väli vaikuttaa iäkkäisiin, ei siis ole.

Kovin outoja lukuja. Tämän mukaan koronarokotteen teho laskee 76 prosentista 55:een, jos tehosteannos annetaan kuuden viikon päästä. Voisivatkohan järjen vastaiset luvut johtua riittämättömän näytekoon aiheuttamasta kohinasta?

IS: Koronarokotukset ovat edenneet Israelissa jo 35-vuotiaisiin, mutta menestystarinaa varjostaa uusi pelko - IS seuraa Israelin tilannetta Jerusalemissa

Israelissa on rokotettu noin 3,1 miljoonaa ihmistä, joista kaksi miljoonaa on saanut molemmat pistokset. Israelissa ja palestiinalaisalueilla on yli 9 miljoonaa asukasta. Tulokset ovat kannustavia: kahden rokotuksen saaneista vain 0,014 prosenttia on saanut tartunnan. Viikon päästä kahdesta rokotuksesta riski pienenee edelleen.

[...]

Israelissa rokotetaan nyt 35-vuotiaita ja vanhempia, mutta erityisryhmät kuten monet opiskelijat saavat myös pistokset. Myös raskaana olevat rokotetaan.

[...]

Tuontisihteerinä työskentelevä Erja Menashe on tyytyväinen maan rokotusohjelmaan.

- Täällä on keskitetty tietojärjestelmä, jossa kaikki rokotukset näkyvät heti.

Hän ihmettelee, ettei teknologisesti kehittynyt Suomi ole saanut järjestelmää toimimaan paremmin.

[...]

Israelissa todettiin eilen 7 900 koronatartuntaa. Haaretz-lehden mukaan viime aikojen tartunnoista 60-70 prosenttia on brittivarianttia. Tartuntojen määrä on pysynyt korkeana, vaikkakin hieman laskenut ennätyksellisestä yli kymmenestä tuhannesta päivätartunnasta.

Haasteena koronaehkäisyssä on pidetty ultraortodoksijuutalaisia, joita syytetään kokoontumissääntöjen rikkomisesta. Ultraortodokseja on israelilaisista vajaa 15 prosenttia, mutta heidän osuutensa tartunnoista on noin 40 prosenttia. Arviolta 8 000-10 000 ultraortodoksia kokoontui viime sunnuntaina kahden rabbin hautajaisiin Jerusalemissa. Heidän piittaamattomuutensa herättää suurta närkästystä muussa väestössä, ja on saanut lakiasäätävän Knessetin nostamaan sakkoja määräysten noudattamattomuudesta.

Palestiinalaisalueilla ei rokotuksia ole käynnissä. Venäjän lupaamien 5 000 Sputnik-annoksen pitäisi saapua lähipäivinä. Israel on myös luvannut 5 000 annosta rokotetta. Yli viiden miljoonan asukkaan palestiinalaisalueilla todetaan 400-700 tartuntaa päivässä. Lukua alentaa puutteellinen testauskapasiteetti.

Israel on sulkenut rajansa käytännössä lähes kaikilta ainakin perjantaihin 5. helmikuuta saakka. Määräykset kieltävät kansalaisilta myös yli yhden kilometrin liikkumisen kotoa. Enintään viisi ihmistä voi kokoontua sisällä ja kymmenen ulkona.

IS: THL: AstraZenecan korona­rokotetta ei suositella yli 70-vuotiaille - annosvälin pidentämistä 12 viikkoon suositellaan

AstraZenecan koronarokotetta suositellaan toistaiseksi alle 70-vuotiaiden rokottamiseen, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nimittämä kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR.

Rokotussuositusta muutetaan tarvittaessa, kun tutkimustietoa rokotteen tehosta ja vaikutuksista eri ikäryhmillä kertyy lisää.

Tekstimuotoinen seuranta THL.n infosta löytyy jutun lopusta.

70-vuotiaiden ja sitä vanhempien rokottamiseen ryhmä suosittelee jo käytössä olevia mrna-rokotteita. Yli 70-vuotiaiden kuolleisuus koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on THL:n mukaan moninkertainen nuorempiin ikäryhmiin verrattuna.

[...]

Rokotusasiantuntijaryhmä suosittelee koronarokotteiden annosvälin pidentämistä 12 viikkoon. Kaikki Suomessa käytössä olevat koronarokotteet vaativat kaksi rokoteannosta.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan rokotetut saavat paremman suojan, kun rokotteen annosväliä pidennetään. Silloin elimistön tuottama vastustuskyky hänen mukaansa kypsyy ja vahvistuu.

Tämä tulee lyhyellä tähtäimellä melkein tuplaamaan AstraZenecan rokotteiden riittävyyden.

IL: Fimea-päällikkö: Sputnik-rokote voisi saada myyntiluvan Suomessa

Venäjällä kehitetty koronarokote, joka tunnetaan nimellä Sputnik V, on todettu tehokkaaksi koronavirusta vastaan.

Iltalehti kysyi [Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen] tiedotustilaisuudessa, voiko Suomi saada Sputnik V -rokotetta ja mitä se vaatii.

- On periaatteessa mahdollista, mutta Suomessa käytössä olevien rokotteiden tuotantolaitokset on arvioitu EU:n toimesta. Sputnikin tuotantolaitokset täytyy myös arvioida, joka on hidas prosessi, vastaa Sari Ekholm STM:stä.

Fimean Jukka Sallinen jatkaa kertomalla, että rokote voi saada myyntiluvan.

- Näkisin, että Sputnik-rokote voi saada myyntiluvan, mikäli se osoittaa laatuvaatimukset täyttäväksi. Sillekin rokotteelle voidaan hakea EMA:n kautta myyntilupaa.

2021-02-02

IS: Lancet: Venäläisellä Sputnik-rokotteella 91,6 prosentin teho covid-19-tautia vastaan

Venäjän kehittämä koronarokote Sputnik V on 91,6-prosenttisen tehokas koronaviruksen aiheuttamaa covid-19-tautia vastaan, kertoo lääketieteellinen lehti Lancet.

Kahtena annoksena annettava rokote on alustavien analyysien mukaan tehokas eikä aiheuta vakavia sivuvaikutuksia. Rokotetta on testattu yli 20 000 ihmisellä. Testattujen joukossa oli yli 2 000 yli 60-vuotiasta.

IS: Ruotsi ei aio suositella AstraZenecan rokotetta yli 65-vuotiaille

EU myönsi viime viikolla rokotteelle myyntiluvan. Myös Euroopan lääkevirasto (EMA) suosittelee rokotteen myöntämistä kaikille yli 18-vuotiaille ja pitää rokotetta soveltuvana myös iäkkäille, vaikka sen tehosta yli 55-vuotiaille ei EMA:n mukaan ole vielä tarpeeksi tutkimustietoa.

[...]

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nimittämä Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) keskustelee tänään tiistaina kokouksessaan AstraZenecan koronarokotteen vaikutuksista Suomen rokotusstrategiaan. KRAR pohtii kokouksessaan, annetaanko AstraZenecan rokotetta ikäihmisille Suomessa. KRARin puheenjohtajan, Turun yliopiston infektiotautiopin professorin Ville Peltolan mukaan se ei ole itsestäänselvyys Euroopan komission myöntämästä myyntiluvasta huolimatta.

IS: "Juhannuksen jälkeen päästään normaaliin elämään" - Suomeen yli miljoona lisä­rokotetta

Koronarokottamisessa Suomi on joutunut kitkuttelemaan pienten rokotemäärien varassa.

Maahan on tullut rokotteita vajaan 50 000 annoksen viikkotahtia. Vielä tällä viikolla annosmäärä pysyy niukkana, mutta sen jälkeen tilanne alkaa parantua.

Ensi viikolle on luvassa tuplamäärä annoksia nykyiseen verrattuna. Tahti kiihtyy helmikuun aikana. Maaliskuun alussa annosmäärä kolminkertaistuu nykyisestä.

Suomeen on saatu rokotteita kahdelta taholta: Biontechin ja Pfizerin yhteistyöhankkeesta ja Modernalta.

Biontech ja Pfizer kertoivat maanantaina iloisia uutisia. Lääkeyhtiöt ilmoittivat toimittavansa EU:lle maaliskuun loppuun mennessä kaikki sovitut annokset. Sen lisäksi kevään aikana toimitetaan lisää 75 miljoonaa koronarokoteannosta.

[...]

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet uskoo, että suomalaisista on rokotettu suuri osa kevään aikana.

Nykyiset lääkevalmistajat lisäävät toimituksia. Lisäksi keväällä tulee rokotteita uusilta valmistajilta.

- Juhannuksen jälkeen päästään normaaliin elämään. Aikuisväestöä on saatu rokotettua siihen mennessä kattavasti.

Saapa nähdä.

2021-02-01

IS: Jyväskylässä löytyi uusia koronatartuntoja - kuntosalin tartuntaketju hämmästyttää edelleen: "Monen tunnin väli"

Jyväskylässä riehui viime viikon aikana kaksi suurta ja toisistaan erillistä tartuntaketjua. Toinen on lähtöisin jyväskyläläisestä ravintolasta, jonne oli torstaina 21. tammikuuta kokoontunut noin 150 pääosin nuorta opiskelijaa. Tartunnoista 101 on jäljitetty ravintolailtaan.

Toinen tartuntaketju on lähtöisin kuntosalilta, ja siinä on hyvin mystisiä piirteitä. Tartuntoja on tullut kuntoilijoille, joiden salikäynneissä oli [Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka] Käsmän mukaan "monen tunnin väli" ja jotka eivät muutoin ole olleet missään tekemisissä keskenään.


2021-01 - Tammikuu 2021

2021-01-29

IS: EU-komissiolta myyntilupa AstraZenecan korona­rokotteelle

EU-komissio on myöntänyt myyntiluvan lääkeyhtiö AstraZenecan korona­rokotteelle EU:n markkinoille, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoo Twitterissä.

[...]

Euroopan lääkevirasto (EMA) päätti aiemmin perjantaina puoltaa myyntilupaa rokotteelle. EMA suosittelee AstraZenecan koronarokotteen myöntämistä kaikille yli 18-vuotiaille ja pitää rokotetta soveltuvana myös iäkkäille.

2021-01-28

IS: Lääkäri arvioi Jyväskylässä tapahtunutta massa-altistumista koronavirukselle: "Hyvinkin iso riski, että se on kotimaista alkuperää"

Jyväskylässä on torstaina jatkettu koronaviruksen laajan tartuntaketjun selvittämistä. Keskiviikko oli Jyväskylässä koronavirustartuntojen tähän asti synkin päivä, kun kaupungissa todettiin yhteensä 106 uutta tartuntaa. Karanteenissa Jyväskylässä on yli tuhat ihmistä.

Tartunnoista suurin osa on peräisin viime viikon torstaina ravintolassa tapahtuneesta massa-altistumisesta. Ravintolassa järjestettiin silloin opiskelijoille suunnattu tapahtuma, johon osallistui noin 150 ihmistä.

[...]

Osa torstain jälkeisistä positiivisista testituloksista on lähetetty jatkotutkimuksiin, joissa selviää, onko joukossa koronaviruksen helpommin tarttuvaa brittimuunnosta. Jatkotutkimuksissa kestää noin kaksi viikkoa.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 28.1. Δ 14.1. 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9.
Vantaa 236k 234.6 +37% 171.8 217.3 256.6 274.7 161.8 129.4 83.1 62.9 35.5 21.5 2050
Helsinki 655k 151.3 +12% 135.3 158.8 247.6 270.4 150.8 101.7 125.9 98.3 33.8 16.1 1929
Turku 193k 149.8 -2% 152.9 204.6 280.0 93.8 95.4 101.0 61.1 31.8 18.0 0.0 1337
Kuopio 119k 133.8 +275% 35.7 19.1 24.1 16.6 25.8 56.5 45.8 28.5 13.3 3.3 418
Espoo 291k 132.2 +29% 102.6 107.1 151.9 228.8 145.5 139.0 91.3 55.1 26.7 24.6 1525
Oulu 206k 97.3 +14% 112.7 45.3 111.4 170.2 55.4 67.0 25.1 15.0 1.4 4.3 755
Tampere 239k 83.1 +73% 48.0 39.3 91.3 107.9 27.7 33.1 40.6 21.9 16.1 11.2 584
Jyväskylä 142k 68.9 +19% 57.8 72.4 92.5 101.6 15.3 43.8 128.7 33.4 52.9 25.0 779
Lahti 120k 44.1 -26% 59.9 64.1 112.4 229.8 30.0 25.0 14.2 10.8 47.5 20.0 728
Pori 84k 33.4 +100% 16.7 19.1 33.4 19.1 19.1 11.9 4.8 3.6 3.6 2.4 197

Nousua näkyy nyt lähes kaikkialla. Kopio on siirtynyt ensimmäistä kertaa Suomen koronaisimpien suurten kaupunkien joukkoon.

Pääkaupunkiseutu - muu Suomi -vertailu on alla:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 28.1. Δ 14.1. 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 25.9. 10.9.
HUS 134.4 +26% 106.4 123.4 175.8 205.6 119.3 93.3 88.4 65.2 23.8 14.8 1488
Ei-HUS 56.3 +29% 43.7 46.4 73.4 68.7 37.5 33.3 36.6 22.4 13.1 5.1 487
HUS-kerroin 2.4 2.4 2.7 2.4 3.0 3.2 2.8 2.4 2.9 1.8 2.9 3.1
Pirkanmaa 53.0 +68% 31.6 33.8 74.7 84.1 15.9 27.2 27.2 17.4 17.6 5.5 441

Tässäkin taulukosas näkyy nousua kaikissa kohteissa. Pirkanmaa on nyt Suomen 21 sairaanhoitopiiristä 9:nneksi koronaisin.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 28.1. Δ 14.1. 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9.
Liettua 594.0 -45% 911.9 1408.9 1372.3 870.3 761.1 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 6584
Latvia 583.0 -15% 688.7 612.3 483.5 372.3 244.1 156.7 81.4 36.5 6.8 4.4 3342
Viro 525.6 -10% 582.9 601.7 471.1 355.3 223.9 87.6 34.4 51.4 33.8 20.6 3163
Ruotsi 478.0 -35% 740.9 879.2 816.2 690.3 581.4 300.8 105.7 68.5 38.4 20.4 5550
Tanska 196.6 -52% 413.9 717.1 626.3 306.1 263.8 233.7 108.9 110.1 99.9 35.8 3405
Norja 86.3 -43% 152.6 123.6 98.6 114.4 151.1 103.6 36.0 32.0 28.2 22.9 1143
Suomi 80.2 +28% 62.9 70.0 104.8 110.7 57.2 51.7 52.5 35.5 16.4 8.1 795
Islanti 19.1 -64% 53.1 51.6 48.4 54.8 69.5 222.6 310.3 204.1 94.7 20.8 1760

Suomen lukuun ottamatta kaikissa maissa koronatapausten määrä on laskussa, joissain maissa jopa dramaattisesti. Islanti on päässyt alimpaan lukuunsa kesän jälkeen.

Taulukon ulkopuolelta Suomen ja Norjan väliin mahtuisi edelleenkin Kreikka (84.1 → 70.9 (1478)). Kreikka on yhteisluvultaankin Euroopan kolmanneksi vähäkoronaisin maa Suomen ja Norjan jälkeen.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 28.1. Δ 14.1. 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9.
Portugali 10.3M 1587.2 +60% 991.1 468.3 534.0 665.2 775.5 496.9 245.3 105.8 87.5 51.7 6560
Andorra 0.1M 1166.2 +8% 1084.4 697.4 784.4 1070.1 1263.6 1602.6 1614.3 1058.4 587.0 263.6 12618
Espanja 47M 1056.6 +86% 568.6 292.9 230.0 300.4 515.3 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 5711
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Espanja 47M 1056.6 +86% 568.6 292.9 230.0 300.4 515.3 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 5711
Britannia 68M 743.4 -35% 1150.1 768.1 376.0 338.0 488.6 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 5488
Ranska 65M 424.6 +20% 353.4 294.3 253.8 245.1 803.6 905.1 470.0 283.6 191.8 140.8 4850
Italia 60M 301.2 -23% 389.2 323.4 407.8 610.7 797.2 563.5 191.4 51.9 34.7 31.5 4137
Saksa 84M 221.7 -27% 301.7 378.7 365.1 298.9 309.0 251.5 103.6 38.3 27.0 20.8 2602
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 404.2 -15% 478.2 424.8 401.1 426.1 567.3 534.9 285.5 145.6 99.6 69.7

Joissain maissa korona lisääntyy, toisissa vähenee. Yleisesti ottaen koronan määrä Euroopassa on kuitenkin hienoisessa laskussa. Tonnikerho on tällä viikolla tavallista lyhyempi.

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 49.13% 32.40% 16.74%
Arabiemiraatit 27.95% (8.5%) (2.5%)
Seychellit 26.02% 26.02% 0.00%
Britannia 11.25% 10.45% 0.70%
Bahrain 9.86% 9.86% -
Yhdysvallat 7.11% 6.01% 1.05%
Serbia 5.32% 5.32% 0.00%
EU:n rokotetuin maa
Tanska 3.73% 3.17% 0.56%
Suomen rokotustilanne
Suomi 2.29% 2.12% 0.17%

Israel johtaa edelleenkin ylivoimaisesti rokotustilastoa, mutta samalla se on viime viikon tavoin edelleenkin Portugalin jälkeen maailman toiseksi koronaisin maa (1195.4 → 1172.9 (7181)). Tapausten määrä näyttää pysähtyneen, mutta johtuuko se koronarokotteesta vai maassa pidettävistä rajoituksista, selvinnee vasta muutaman seuraavan viikon aikana.

Euroopan unionissa rokotukset ovat säälittävällä tasolla.

2021-01-27

Yle: Huoltamoyrittäjää painavat unettomat yöt, koululaisten äitiä epätietoisuus testimääräyksistä - näin matkustusrajoitukset näkyvät Ruotsin ja Norjan rajoilla

Hallitus ottaa tänään käyttöön uusia maahantulorajoituksia, joilla yritetään estää ärhäkästi leviävien koronavirusmuunnosten leviämistä Suomeen.

Rajanylitysten määrät on tarkoitus painaa 30 päivän ajaksi mahdollisimman alas.

Keskiviikosta lähtien rajojen yli sallitaan vain välttämätön, esimerkiksi yhteiskuunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta merkittävä työmatkaliikenne.

[...]

Tiukemmat rajamääräykset astuivat voimaan puolilta öin. Sen jälkeen liikenne Ruotsin rajalla Torniossa on sujunut jopa oletettua paremmin, kertoo kapteeniluutnantti Tapio Kulmala Länsi-Suomen merivartiostosta.

- Pelättiin ruuhkia, mutta niiltä on vältytty. Liikennemäärä on vähän aikaista arvioida kovin tarkasti, mutta tämän hetken tiedon mukaan liikenne on vähentynyt.

[...]

Nuorgamissa Norjan rajalla rajoitusten tiukentuminen sai huoltamoyrittäjä Ari Naapangin apealle tuulelle. Ennen keskiviikkoa tilanne näytti jo hyvältä, mutta nyt tuiskuisella pihamaalla liikkuu taas vain lumiaura.

- Eilen ja toissa päivänä myynti oli lähes kesän luokkaa. Ihmiset (Norjan puolen rajayhteisöstä) kiirehtivät ostoksille, ennen kuin määräykset taas tiukkenevat.

[...]

Helsinki-Vantaan lentokentällä uudet maahantulorajoitukset eivät näy suurina muutoksina.

- Lentokentällä me testaamme, aivan kuten ennenkin, kaikki matkustajat, joilla ei ole negatiivista testitulosta, sanoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

Aronkydön mukaan Britanniasta ja Irlannista tulevat matkustajat ovat tarkemman seurannan kohteena, koska lentokentältä heidän yhteystietonsa lähetetään koti- tai oleskelukuntaan, jossa heidät testataan kolmen päivän päästä uudelleen.

[...]

Nuijamaan raja-asemalla Venäjältä Suomeen tulevien matkustajien koronatestaukset alkavat torstaina tammikuun 28. päivänä.

2021-01-26

IL: Ensimmäiset koronarokotteen jälkeiset kuolemantapaukset ilmoitettiin Fimeaan

Suomessa on ilmoitettu ensimmäistä koronarokotteen jälkeisistä kuolemantapauksista, kertoo lääkealan virasto Fimea.

Kuolemantapauksia on 25.1. mennessä ilmoitettu kolme. Kaikissa tapauksissa potilaan epäillään menehtyneen sairauteen, joka hänellä on ollut jo ennen rokotteen saamista.

Tapaukset ovat tapahtuneet pian koronarokotteen ottamisen jälkeen, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan rokotteen ei epäillä aiheuttaneen menehtymisiä. Fimea ei ole muuttamassa rokotussuosituksia.

Yle: Modernan rokotteella heikentynyt suojavaikutus koronaviruksen eteläafrikkalaista muunnosta vastaan

Lääkeyhtiö Modernan koronarokotteen teho viruksen eteläafrikkalaista muunnosta vastaan ei ole toivotulla tasolla, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Rokotteen on todettu kehittävän Etelä-Afrikan muunnosta vastaan vain kuudesosan siitä vasta-aineiden määrästä, mitä muita muunnoksia vastaan syntyy.

Yhtiö uskoo kuitenkin, että rokote antaa suojaa myös tätä virustyyppiä vastaan. Vasta-aineiden määrä on edelleen riittävällä tasolla, että suojavaikutus kehittyy, yhtiö sanoo.

Financial Times -lehden haastattelema Duken yliopiston virustutkija David Montefiori sanoo olevansa yhä "varovaisen toiveikas" rokotteen tehosn suhteen.

- Tehokkuus on voinut hieman laskea, mutta se voi silti olla hyvin tehokas. Toivottavasti teho on yhä 70 - 80 prosentin luokkaa, hän sanoo lehdelle.

Viruksen alkuperäistä kantaa vastaan Modernan rokotteen tehoksi ilmoitettiin 94 prosenttia.

2021-01-25

Yle: Saksalaislehdet: Toimitusvaikeuksien kanssa painiskelevan AstraZenecan koronarokote ei juuri toimi yli 65-vuotiaille - Yhtiö kiistää väitteet

AstraZenecan koronavirusrokote ei ole kovin tehokas yli 65-vuotiaille, kertovat saksalaislehdet Bild ja Handelsblatt hallituslähteisiin viitaten. Saksan viranomaiset arviovat Bildin mukaan, että rokote ei luultavasti tule saamaan Euroopan lääkeviraston EMA:n hyväksyntää yli 65-vuotiaille. Handelsblatt kertoo, että AstraZenecan rokote on toiminut vain kahdeksalle prosentille yli 65-vuotiaista.

Spiegelin mukaan lopullista tulosta AstraZenecan rokotteen tehosta ei ole vielä mahdollista saada. Lääkeyhtiön kliinisissä tutkimuksissa iäkkäät ihmiset olivat ilmeisesti olleet suhteellisen heikosti edustettuina. Brittiläisen lupaviranomainen MHRA oli jo todennut, että rokotteen tehoa ei voitu todeta näissä tutkimuksissa.

AstraZeneca kiisti saksalaislehtien väitteet maanantai-iltana. Uutistoimisto Reutersin mukaan yhtiö sanoo lehtiväitteiden olevan "täysin vääriä".

Tämä olisi jo toinen takaisku AstraZenecan rokotteen suhteen. Yhtiö ilmoitti perjantaina, että sillä on Euroopassa tuotantovaikeuksia, jotka supistavat rokotetoimituksia EU-maille.

Reutersin EU-lähteen mukaan yhtiö toimittaa vain 31 miljoonaa rokoteannosta maaliskuun loppuun mennessä, mikä on 60 prosenttia aiottua vähemmän.

Ei ole kuin viikko siitä, kun viimeksi kerrottiin, ettei Suomella ole aikomusta ostaa AstraZenecan rokotetta varastoon. Ja kaksi viikkoa siitä, kun varoitettiin, että AstraZeneca on tehnyt rokotettaan omaan varastoonsa niin pitkään, että rokotteilla on vaarana vanhentua vanhemmasta päästä, ellei myyntilupaa heru.

IL: Kirsi Varhila myönsi A-studiossa: uusin rokotefiasko pidentää koronataistelua - todennäköisesti vasta kesä vähentää tartuntoja

Suomi on valmistautumassa raskaaseen kevääseen.

Vielä joulun välipäivinä muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek arvioi, että suomalaiset saadaan rokotettua kesään mennessä.

Toisin on kuitenkin käymässä.

Joukkorokotukset ovat viivästymässä Astra Zenecan tuotantovaikeuksien vuoksi. Lääkejätti kertoi perjantaina, ettei se pysty toimittamaan koronarokotteita siinä aikataulussa kuin alun perin piti.

Yhtiön edustajaa yritettiin saada Ylen A-studion maanantaiseen lähetykseen, mutta A-studion juontaja Petri Raivio kertoi, että yrityksen edustajat kieltäytyivät kutsusta.

- Mutta (yhtiö) lähetti sen sijaan lausunnon, että nämä alkuvaiheen tuotantomäärät ovat pienemmät eurooppalaisen tuotantoketjun tuotantovaikeuksien takia, Raivio kertoi lähetyksessä.

2021-01-22

Aftonbladet: Bidens coronarådgivare om Tegnell: "Geniet bakom ignorera-strategin"

President Joe Biden säger att han tänker ta itu med pandemin.
Andy Slavitt är Bidens nye covidrådgivare och han har starka åsikter om Anders Tegnell:
"Din strategi kan inte ta livet av folk hur länge som helst innan du antingen får sparken eller jämförs med en nazist".
Samma på finska:
Otsikko: Bidenin koronaneuvonantaja Tegnellistä: "Nero hälläväliä-strategian takana"

Ingressi: Presidentti Joe Biden sanoo aikovansa ottaa pandemian käsittelyyn.
Andy Slavitt on Bidenin uusi koronaneuvontantaja, ja hänellä on vahvoja mielipiteitä Anders Tegnellistä:
"Strategiasi ei voi viedä ihmishenkiä loputtomiin ilman että saat joko potkut tai sinua verrataan natseihin."

Artikkelissa viitataan Slavittin viime joulukuiseen 20 twiitin sarjaan, jossa hän kirjoittaa seuraavaa:
COVID Update December 2: There's only so long you can be indifferent to people dying before people figure out you're an asshole. 1/

In a public health emergency, you don't need a bad guy. After all the pathogen is the real problem. 2/

And there's a legit discussion one could have about the wisdom of lockdowns, the cost on the economy, on isolation, and on the fatigue of the public. 3/

Social media is not the best place for that. (Hence, the word "discussion.")
One would hope that discussion is informed by data. But passions understandably run high in conversations like this. 4/

So let's look at some data about what happens when we just completely minimize the measures we take to prevent the pandemic growth.
The Scott Atlas approach to be clear has been the track we've been on. And let's see how it's gone. 5/

In May most states took down the public health measures.
30k people died in June - the first month after the major restrictions were limited.
65k in July
62k in August
38k in Sept
66k in Oct
95k in Nov 6/

Test positives are up -
5% in June
8% in July
6.5% in August
5.3% in Sept
6.5% in Oct
11.3% in Nov 7/

Now a lot of things happened in September.
-Colleges started up.
-It got colder.
-We got tired.
And Scott Atlas arrived & our communication to those who follow Trump was- it's not real, it's not serious, it's ok to give up. It didn't help. 8/

[Anders Tegnell vastustaa sulkutoimenpiteitä] Scott Atlas's brother-by-another-mother Anders Tegnell who masterminded the "just ignore it" strategy in Sweden is also out.
Again- only so long your strategy can kill people before you either get fired or compared to Nazi. Or both. 9/

If 200,000 people getting COVID each day was the Tegnell-Atlas fantasy, here are are.
But all we have to do is protect the "old people"- one of the most dangerous myths these guys started. All theory. With people's lives. 10/

Turns out with that myth, deaths among "old people" skyrocketed in both countries.
Nursing home deaths have topped 100,000 in the US. Multi-generational households are losing older adults fast. 11/

More reasons-
Hospitals are jamming up. Nursing homes are having a harder time moving patients in.
Essential workers are unable to avoid the luxury.
The inhumanity to ppl with disabilities 12/

This herd immunity theory is the modern medical equivalent of blood letting, leeches, arsenic, DES, thalidomide of our time. 13/

Yes the pathogen is the enemy. Was the only enemy. But people with murderously selfish ideas- driven by an unwillingness to sacrifice & wrapped in phony intellectualism- entered the scene. 14/

This slow motion drip-drip-drip herd immunity has led us to a sharply different place than in the rest of the world. 15/

And lo & behold, it turns out you can't keep an economy open with mass hospitalizations and deaths. So the herders shut the economy down too.
Morally economically mentally & physically bankrupt. And now finally-politically.

Hear just one small part of the day to day of an ER today. Today we crossed 100,000 COVID hospitalizations.
Here's what the docs & nurses are experiencing. 17/

When you have some people saving lives and others with theories costing lives, it's hard to feel like we don't have people fighting the greater good. 18/

Well, as of today, both Atlas & Tegnell, are where they belong- out.
These people have their days I suppose. These theories have their moments before they are exposed.
That we let the influence of Trump's indifference win out is a lasting mark on us. 19/

As much as we've been fighting the virus, we've been fighting the people fighting those trying to fight the virus.
Never thought it would be a relief to getting back to just fighting the virus. /end

Kohta 19 tosin on osittain väärin. Tegnell ei ole hävinnyt mihinkään.

2021-01-21

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 21.1. Δ 7.1. 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Vantaa 236k 205.5 +27% 161.3 249.8 264.2 240.6 147.1 87.2 87.4 45.2 23.3 13.9 7.6 9.3 1924
Turku 193k 149.8 +9% 137.5 291.8 188.7 67.7 119.5 65.1 54.4 20.5 2.6 18.5 21.6 7.2 1252
Helsinki 655k 136.3 -3% 141.0 204.0 269.0 219.8 110.5 115.0 120.9 61.2 18.0 12.1 13.9 5.3 1764
Espoo 291k 122.3 +25% 98.1 118.7 191.9 199.8 157.2 100.8 74.9 39.7 22.6 19.2 22.2 8.2 1460
Oulu 206k 107.0 +42% 75.2 54.4 193.3 85.8 52.1 58.9 17.9 4.3 3.4 3.4 1.9 1.0 703
Kuopio 119k 93.9 +264% 25.8 20.8 16.6 22.4 37.5 47.5 10.8 25.8 0.8 3.3 0.0 0.8 357
Tampere 239k 59.9 +59% 37.6 61.2 108.3 59.5 34.7 38.8 31.1 21.1 12.8 4.1 1.2 0.4 531
Lahti 120k 58.3 -5% 61.6 65.8 184.8 137.4 30.8 20.0 6.7 28.3 44.2 1.7 4.2 0.8 711
Jyväskylä 142k 30.6 -54% 66.8 96.8 89.1 57.8 28.5 82.1 81.4 64.7 20.9 20.9 3.5 2.1 721
Pori 84k 22.7 +58% 14.3 29.8 21.5 19.1 9.5 8.4 4.8 4.8 2.4 0.0 0.0 7.2 174

Jyväskylässä on selvää laskua, mutta muualla koronatilanne säilyy joko samana tai pahenee, etenkin tähän asti terveenä säilyneessä Kuopiossa.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 21.1. Δ 7.1. 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8.
HUS 115.8 +10% 105.1 151.8 195.5 171.7 100.9 86.0 81.3 44.5 16.6 11.6 12.2 1414
Ei-HUS 47.5 +18% 40.1 59.7 80.6 43.9 32.8 30.1 38.0 14.2 8.2 3.2 ≈3 455
HUS-kerroin 2.4 2.6 2.5 2.4 3.9 3.1 2.9 2.1 3.1 2.0 3.6 ≈2.3 3.1
Pirkanmaa 41.8 +35% 30.9 47.9 87.6 45.5 24.2 27.9 24.6 19.6 9.6 1.8 1.3 412

Ilmaantuvuus on noussut niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 21.1. Δ 7.1. 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Liettua 729.1 -38% 1180.1 1452.5 1061.8 859.4 592.4 206.9 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 6321
Ruotsi 675.5 -21% 853.9 903.6 735.5 631.8 483.2 164.2 83.9 52.4 30.1 21.9 39.4 31.1 5327
Latvia 670.0 +8% 619.7 565.6 453.0 287.6 196.4 116.8 59.3 17.9 4.2 4.2 3.7 3.2 3065
Viro 593.6 +7% 554.5 546.7 415.4 303.9 144.5 48.5 43.4 46.3 25.7 15.7 7.1 6.6 2905
Tanska 285.3 -48% 545.8 796.9 400.1 280.7 255.2 165.7 96.8 128.9 58.6 22.2 32.7 15.3 3318
Norja 127.7 -8% 138.6 109.4 97.0 143.1 137.3 57.5 35.5 28.2 27.0 16.1 13.9 6.5 1105
Suomi 68.5 +14% 60.0 88.0 115.9 83.1 53.7 47.3 51.3 23.5 10.8 6.0 6.7 3.5 750
Islanti 41.9 -4% 43.7 49.0 59.8 49.9 138.1 268.0 301.8 158.1 19.9 25.2 32.0 25.2 1752

Lyhyt tiivistelmä: missään maassa koronan määrä ei ole noussut paljoa, mutta Tanskassa koronan määrä on laskenut dramaattisesti, ja Ruotsissakin selkeästi.

Suomen ja Norjan välissä ovat Euroopan maista Kreikka (85.4 → 73.9 (1439)) ja Bulgaria (151.2 → 101.0 (3072)).

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 21.1. Δ 7.1. 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Portugali 10.3M 1323.9 +113% 621.2 502.0 569.4 802.6 625.5 364.8 153.5 97.2 68.6 38.6 28.0 26.5 5704
Andorra 0.1M 1246.8 +41% 881.8 658.4 953.2 1118.2 1363.6 1723.4 1480.5 736.4 368.8 227.3 110.4 64.9 12088
Tsekki 11M 1234.1 +1% 1220.0 834.7 482.9 620.1 1324.0 1472.8 639.9 277.6 142.5 46.5 30.5 27.6 8489
Irlanti 4.9M 1178.0 +49% 789.8 146.9 75.2 100.0 138.0 287.4 184.0 88.2 54.4 31.7 25.2 9.8 3632
Slovenia 2.1M 1016.2 -3% 1048.1 955.2 999.0 979.7 996.8 879.1 204.3 83.5 46.9 23.4 13.7 9.7 7352
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Britannia 68M 987.7 -3% 1015.3 566.3 310.3 442.9 463.7 424.1 297.0 110.7 58.6 26.4 20.9 16.0 5179
Espanja 47M 919.2 +206% 300.0 278.4 228.9 400.7 601.4 488.6 297.0 331.1 288.3 232.5 139.2 81.7 5160
Ranska 65M 399.2 +30% 307.2 280.2 239.1 470.6 972.4 704.5 331.4 245.4 172.8 114.2 42.8 19.9 4632
Italia 60M 351.0 +1% 348.4 365.7 478.4 748.3 725.5 358.8 95.6 38.7 33.0 26.9 10.7 6.2 3993
Saksa 84M 309.6 +9% 283.0 417.5 308.5 307.7 308.5 161.3 61.6 31.1 23.2 21.1 18.6 11.7 2507
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 466.5 +9% 428.2 430.7 390.8 501.1 589.7 411.6 198.5 118.6 83.6 60.1 40.5 27.7

Portugali liittyy "Tonnikerhon" uutenä jäsenenä, ja Andorra tekee siihen paluun. Andorra on edelleenkin maailman koronaisin maa, kun koko korona-ajan summa lasketaan. Irlanti on epäonnistuneilla joulutoimenpiteillään onnistunut muuttamaan tilanteensa muutamassa viikosta Euroopan kolmanneksi vähiten koroneisesta maasta koronaisimpien joukkoon. Se, samoin kuin Espanjan viimeisen kahden viikon kehitys osoittaa, kuinka helppoa tässä taistelussa on mokata.

Huolestuttavaa on, ettei ole selkeässä laskusuunnassa yhdessäkään Euroopan suurista maista.

Kokonaisuutena Eurooppa on leijunut suunnilleen samoissa lukemissa marraskuun alun piikin jälkeen. Rokotteet eivät vielä auta mihinkään, joten muutama kuukausi pitäisi vielä yrittää sinnitellä, samaan nopeampia rokottajamaita seuraten.

Maailman rokotetuimmat maat
Maa Rokotteet
yhteensä
Ainakin
1 rokote
Kokonaan
rokotetut
Israel 35.35% 27.32% 8.03%
Arabiemiraatit 21.85% (8.5%) (2.5%)
Seychellit 13.39% 13.39% 0.00%
Bahrain 8.47% 8.47% 0.00%
Britannia 7.47% 6.79% 0.68%
Yhdysvallat 4.99% 4.31% 0.65%
EU:n rokotetuin maa
Tanska 3.14% 3.06% 0.08%
Suomen rokotustilanne
Suomi 1.12% 1.12% 0.00%

Israel on rokotuksissa ylivoimaisesti maailman ykkösenä. Se on tällä hetkellä myös Portugalin jälkeen koko maailman koronaisin maa (906.0 → 1298.5 (6653)). Tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä, milloin Israelin rokotuskattavuus alkaa riittää epidemian kääntämiseksi alaspäin. Vielä sitä ei ole tapahtunut.

Suomen rokotustilanne on vaatimaton.

2021-01-19

HS: Joka kahdeksannella englantilaisella on jo ollut koronavirustartunta, kertoo vasta-ainetutkimus

Arviolta noin 12 prosentilla englantilaisista eli joka kahdeksannella oli jo ollut koronavirustartunta joulukuuhun mennessä, kertovat Britannian tilastokeskuksen tiistaina julkistamat tiedot verikokeiden perusteella tehdyistä vasta-ainetutkimuksista. Vielä marraskuun tietojen perusteella lukema oli ollut arviolta yhdeksän prosenttia, kertoo uutistoimisto AFP.

Walesissa taas vasta-aineita on arviolta yhdellä ihmisellä kymmenestä, Pohjois-Irlannissa yhdellä 13:sta ja Skotlannissa yhdellä 11:stä.

IS: STM: Suomi ei yritä hankkia AstraZenecan rokotetta varastoon ennen myynti­lupaa kuten Irlanti - näin pian "kansan­rokotetta" voidaan saada

STM:n ylilääkäri Sari Ekholmin mukaan Suomi ei harkitse AstraZenecan koronarokotteen hankkimista varastoon ennen Euroopan lääkevirasto EMA:n hyväksyntää. Kyseinen rokote on niin sanottu "kansanrokote", sillä se on tarkoitus antaa suurelle osalle suomalaisista.

Jos EU:n komissio myöntää myyntiluvan rokotteelle tammikuun lopun tienoilla, rokotetta on Ekholmin arvion mukaan odotettavissa Suomeen 1-2 viikon päästä luvan saamisesta.

Irlanti on ilmoittanut yrittävänsä saada AstraZenecan rokotteita varastoon jo ennen Euroopan lääkeviraston hyväksyntää.

Maan hallitus haluaa, että rokotteita pystyttäisiin antamaan lääkäreiden vastaanotoilla, apteekeissa ja rokotuskeskuksissa heti, kun rokote saa Euroopan lääkeviraston EMA:n hyväksynnän ja Euroopan komissio antaa rokotteelle myyntiluvan.

- Minun tietääkseni Suomi ei harkitse AstraZenecan rokotteen hankkimista varastoon ennen EMA:n hyväksyntää. En osaa ottaa kantaa siihen, miksi Irlanti on päättänyt yrittää saada rokotetta ennen EMA:n hyväksyntää, Ekholm sanoo.

2021-01-18

Expressen: Tegnell tillrättavisade Nike Nylander - hade själv fel

I "Agendas" specialsändning på söndagskvällen sa programledaren Nike Nylander att covid-19-sjuka är som mest smittsamma ett par dagar innan de får symtom. Hon pratade om asymtomatiska personer, alltså personer som inte uppvisar symtom på infektion, trots att de är sjuka:
- Man vet ju allt mer nu om asymtomatisk smitta. Man smittar som mest kanske två dagar innan och två dagar efter...
Då bröt statsepidemiolog Anders Tegnell in:
- Nej, man smittar inte som mest två dagar innan. Man smittar som mest i samband med att man blir sjuk.
SVT:s Nike Nylander fortsatte:
- Man är i alla fall väldigt smittsam ett par dagar inna...
Anders Tegnell bröt in och tillrättavisade programledaren igen:
- Nej, man är inte väldigt smittsam ett par dagar innan. Man är väldigt smittsam i samband med att man blir sjuk. Det finns viss smittspridning innan också, den stoppar vi så klart om vi håller avstånd.
Samma på finska:
Otsikko: Tegnell korjasi Nike Nylanderia - oli itse väärässä

Sunnuntai-iltaisessa "Agendan" erikoislähetyksessä sanoi ohjelmanvetäjä Nike Nylander, että covid-19 -sairaat ovat tartuttavimmillaan paria päivää ennen oireiden alkamista. Hän puhui oireettomista ihmisistä, toisin sanoen ihmisistä, joille ei ilmene infektio-oireita, vaikka ovatkin sairaita:
- Nyt tiedetään enemmän oireettomista tartunnoista. Sitä on tartuttavimmillaan ehkä pari päivää ennen ja pari päivää sen jälkeen...
Silloin valtionepidemiologi Anders Tegnell keskeytti:
- Ei, ei ihminen ole tartuttavimmillaan paria päivää ennen. Sitä on tartuttavimmillaan samalla, kun sairastuu.
SVT:n Nike Nylander jatkoi:
- Ihminen on joka tapauksessa hyvin tartuttava paria päivää ennen...
Anders Tegnell keskeytti ohjelmanjohtajan uudelleen:
- Ei, ihminen ei ole kovinkaan tartuttava paria päivää ennen. Silloin on tartuttava, kun sairastuu. On tiettyä tartuttavuutta ennenkin, se tietenkin estetään pitämällä etäisyyksiä.

Mikä onkaan totuus tämän perusasian kanssa? Tietenkin se, että Ruotsin valtionepidemiologi Tegnell on tapansa mukaan väärässä.
Joakim Dillner, professor i infektionsepidemiologi vid Karolinska institutet, är konfunderad efter att ha hört Tegnells uttalande i "Agenda".
- Han måste ha missförstått eller ? jag förstår inte vad han hänvisar till, säger professorn och fortsätter:
- När symtomen bryter ut, och ett par dagar före och ett par dagar efter. Just när det bryter ut, då är man som allra mest smittsam. Perioden när man är som mest smittsam är från två dagar före till två dagar efter.
Joakim Dillner tycker att det är ?jättemärkligt? att Tegnell sagt emot uppgifterna om asymtomatisk smitta.
- Det är brett känt överallt.
Samma på finska:
Joakim Dillner, infektioepidemiologian professori Karoliinisessa instituutissa, on hämmentynyt kuultuaan Tegnellin lausunnon "Agendassa".
- Hänen on täytynyt ymmärtää väärin tai.. En minä tiedä, mihin hän viittaa, sanoo professori ja jatkaa:
- Kun oireet alkavat, ja paria päivää ennen ja paria päivää jälkeen. Silloin, kun se alkaa, silloin on tartuttavimmillaan. Ajanjakso, jolloin on tartuttavimmillaan on parista päivästä ennen pariin päivän jälkeenpäin.
Joakim Dillneristä on "todella outoa", että Tegnell väitti tässä asiassa vastaan.
- Tämä on kaikkialla yleisesti tunnettu asia.

HS: Tegnell: Maskien käyttö on jättimäinen koe, josta ei keskustella

Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell ei kannata uusia keinoja tartuntojen le­viämisen jarruttamiseksi Ruotsissa.
Eipä tietenkään. Ruotsissahan ei ole koronaa vielä alkuunkaan tarpeeksi.
Kasvomaskien käytöstä taas on Tegnellin mukaan tullut vahvasti poliittinen kysymys. Monessa maassa maskeja on pakko pitää, mutta tartunnat leviävät.
Tegnell tekee kasvomaskien käytöstä poliittisen kysymyksen, kun niitä kasvojensa pelastamiseksi edelleenkin periaatteesta vastustaa. Tegnell on mies, joka ei omasta mielestään koskaan ole väärässä, ja jolla ei missään nimessä ole kontollaan tuhansien ja taas tuhansien ruotsalaisten ennenaikainen kuolema.
"Tämä [kasvomaskien käyttö] on jättimäinen koe, mutta siitä ei keskustella. Sen sijaan Ruotsi nähdään poikkeuksena."
Ruotsi on jättimäinen koe, mutta siitä Tegnell ei halua keskustella. Siksi Ruotsi nähdään poikkeuksena. Ehkä siksikin, että Ruotsilla on valtionepidemiologi, joka ei edes tiedä perusasioita, kuten esimerkiksi sitä, missä vaiheessa koronavirus on tartuttavimmillaan (katso muut tämän päivän uutiset).
Tegnell katsoo, että Ruotsi sai hänen mukaansa estettyä Alppien hiihtokeskuksista Ruotsiinkin tulleiden tartuntojen leviämisen tehokkaasti. Ongelmaksi muodostuivatkin muualta, esimerkiksi Yhdysvalloista, tulleet virukset. Lehden kysyessä, mitä Tegnell tekisi nyt toisin, hän arvioi, että vanhustenhuollossa olisi voitu toimia tehokkaammin.
Sama vanha virsi. Missään muussahan ei ole Ruotsissa menty pieleen. Laumasuojakin syntyi muun muassa huhtikuussa, toukokuussa ja heinäkuussa.

Ruotsalainen kansankoti on kuollut, ja Anders Tegnell on auttanut armoniskun antamisessa.

2021-01-17

Expressen: En provocerande brist på självkritik

Rakt på finska:
Otsikko: Provosoiva itsekritiikin puute

Ingressi: Epäonnistuneesta koronan käsittelystä eniten vastuussa olevat vaikuttavat täysin kykenemättömiltä itsekritiikkiin. Se on provosoivaa.

Artikkelissa käsitellään Ruotsin television, SVT:n, Agenda-ohjelman haastatteluohjelmaa, jossa mm. pääministeri Stefan Löfveniltä ja valtionepidemiologi Anders Tegnelliltä kysyttiin vaikeita. Expressenin analyysissä kirjoitetaan mm. seuraavaa:
On itsestään selvää, että sekä valtionepidemiologi Anders Tegnellillä että pääministeri Stefav Löfvenillä on kiinnostusta uudeelleenkirjoittaa historiaa. Keväällä oltiin ylpeitä siitä, että meillä on ruotsalainen malli - aivan uniikki strategia. Muiden maiden katsottiin sortuvan populismiin koronakriisin käsittelyssä.

Nyt teeskennellään, ettei strategioissa ollut juurikaan eroja. Ruotsinkin strategia on koko ajan ollut tapausmäärien painaminen mahdollisimman alas, vakuuttavat Tegnell ja Löfven.

Testauksesta ja jäljityksestä Tegnell yritti antaa kuvan, että niillä on ollut korkein prioriteetti koko ajan. Vain resursseista oli pulaa. Agendalla oli tosin keväältä useita videoleikkeitä, jotka osoittivat muuta.

Monet muistavat sitä paitsi, että Kansanterveyslaitos FHM asetti toivonsa pian koittavaan laumaimmuniteettiin Ruotsissa. Lyhyessä ajassa siirryttiin uskosta, että Ruotsi selviää koronaepidemiasta lähes vaurioitta päin vastoin siihen, että virus on äärimmäisen tarttuva. Molemmat näistä näkemyksistä osoittautuivat olevan vääriä, kuten suurin osa FHM:n muistakin kannanotoista.

On mielenkiintoista verrata Anders Tegnelliä matematiikkaprofessori Tom Brittoniin. Jälkimmäinen on silmiään räpäyttämättä myöntänyt olleensa laskelmissaan aivan väärässä. Edelliselle taas on uskomattoman vaikeaa myöntää yhtä ainoaa virhearviota pandemian aikana.

Se ei herätä luottamusta. Kaikki tajuavat, että uuden viruksen kohdalla voi tehdä virheitä. Tärkeätä ei ole se, kuka juuri tietyllä hetkellä on oikeassa, vaan kuka on valmis harkitsemaan kantaansa uudelleen ja oppimaan.

[...]

Oli suorastaan kiusallista nähdä kaikki kiemurtelu vastuusta. Kaikki virheet ovat aina muiden vika. Halu kriittiseen itsetutkiskeluun oli nolla.

Jos ruotsin kieli taipuu, kannattaa lukea koko artikkeli. Tai jos ei, niin tässä sama automaattikäännettynä englanniksi. Vaikka teksti ei ole virheetöntä etenkään kielikuvien kohdalla, osaa Googlen käännöskone nykyään kääntää suorastaan hämmentävän hyvin ruotsin ja englannin välillä.

2021-01-15

Aftonbladet: Norsk oro för brittisk vaccinstrategi: "Kan leda till resistent mutation"

En monstermutation. Det är virologerna i Norge rädda för kan bli resultatet av Storbritanniens vaccinationsstrategi, skriver VG.
Istället för att ge två doser till några, väljer britterna att ge en dos till många. Svenska experterna Matti Sällberg och Ali Mirazimi ger sin syn på strategin.
- Det finns en risk att göra så här, det är att chansa, säger Matti Sällberg.
Samma på finska:
Otsikko: Norjassa murehditaan brittien rokotusstrategiaa: "Voi johtaa resistenttiin mutaatioon."

Ingressi: Hirviömutaatio. Sen Norjan virologit pelkäävät olevat mahdollinen seuraus Britannien rokotusstrategiasta, kirjoittaa VG.
Sen sijaan, että annettaisiin kaksi annosta muutamille, valitsivat britit antaa yhden annoksen monille. Ruotsalaiset expertit Matti Sällberg ja Ali Mizamari kertovat näkemyksensä strategiasta.
- Tällä lailla tekemisessä on riski, se on riskinottoa, sanoo Matti Sällberg.

Brittiläisessä strategiassa toista annosta ei anneta rokotteen valmistajan ohjeen mukaisesti kolmen viikon, vaan vasta muutaman kuukauden päästä. Tällä tavalla saadaan suuremmalle osaa kansaa edes jonkinlainen vastustuskyky ainakin taudin vakavaa muotoa vastaan.

Artikkelissa norjalainen immonologi Fridtjof Lund-Johansen vertaa brittiläistä strategiaa kesken jätettyyn antibioottikuuriin. Se siis saattaisi mahdollistaa kaikkein sitkeimpien ja rokotuksille parhaiten vastustuskykyisten virusmutaatioiden eloon jäämisen ja leviämiseen.

2021-01-14

IS: Indonesia rokottaa ensimmäisenä työikäiset - näin maa perustelee poikkeuksellista rokotus­politiikkaansa

Ympäri maailmaa maat ovat alkaneet jakaa koronavirusrokotteita kansalaisille. Valtaosa rokottaa ensiksi terveydenhuollon henkilöstöä ja iäkkäitä. Indonesia ui kuitenkin vastavirtaan rokotuspolitiikassaan. Maa on käynnistänyt ilmaisen rokotusohjelman, jossa ensiksi rokotetaan 18-59-vuotiaat, BBC uutisoi.

Hallitusta neuvovassa lautakunnassa istuva professori Amin Soebandrio perustelee rokotuspolitiikkaa sillä, että työikäiset aikuiset levittävät todennäköisimmin virusta muihin. Hallituksen julkaisemien tilastojen mukaan noin 80 prosenttia Indonesiassa todetuista tartunnoista on havaittu töissä käyvillä.

Soebandrion mukaan työikäiset rokottamalla toivotaan, että laumaimmuniteetti saavutetaan nopeiten. On ajateltu, että noin 60-70 prosentin väestöstä olisi oltava immuuneja, jottei koronavirus pääsisi leviämään helposti.

[...]

Osasyynä Indonesian lähestymistapaan on se, ettei maan käyttöön ottamaa rokotetta ole tutkittu vanhuksilla.

[...]

Indonesian strategia nojaa siihen, että rokotteet estävät myös tartuntoja. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että näin tapahtuu.

Lähestymistapa se on tuokin, eikä välttämättä edes väärä sellaisessa maassa, jossa vanhukset asuvat monen sukupolven suurtalouksissa, ja jossa heillä testattua rokotetta ei ole edes tarjolla.

IL: Raportti paljastaa: Ruotsi kauhistui Suomen koronatoimia ja yritti saada suomalaiset lepsulle linjalleen

Ruotsin valtio kauhistui maaliskuun puolivälissä Suomen hallituksen jyrkkiä koronatoimia ja yritti saada suomalaiset pysymään kanssaan samalla koronalinjalla, joka sittemmin osoittautui paljon ihmishenkien menetyksiä tuottavaksi linjaksi.

Asia käy ilmi Sitran torstaina julkistettavasta 85-sivuisesta raportista, jossa arvioidaan Suomen hallituksen ja viranomaisten koronapäätöksentekoa.

[...]

"Mukana olleiden suomalaislähteiden mukaan ruotsalaiset vetosivat vielä perjantaina 13.3. sen puolesta, että suomalaiset eivät ainakaan sulkisi kouluja", raportissa kerrotaan.

Jokseenkin siihen asti THL:n viranomaiset olivat soveltaneet suosituksiinsa ja viestintäänsä varsin pitkälle samoja linjauksia ruotsalaisten kollegojensa kanssa.

Naapurusten linjat alkoivat eriytyä, mutta se ei tapahtunut kerralla. Raportin perusteella Ruotsi yritti vaikuttaa siten, että Suomi ei olisi toteuttanut Uudenmaan sulkua.

"Ruotsista oltiin suomalaisiin päättäjiin yhteydessä useita kertoja poikkeusolojen aikanakin, ja viestien sisältönä oli käytännössä aina toive, että Suomi pitäisi yhteiskunnan olot mahdollisimman normaaleina. Uudenmaan sulkuhanke oli yksi ruotsalaisia huolestuttanut toimi", raportissa paljastetaan.

Toisen ja turhaksi jääneen vaikutusyrityksen jälkeen Suomen ja Ruotsin koronalinjat eriytyivät.

Sveriges Radio: Överdödlighet i Sverige tydligt kopplad till pandemin

I dag passerade Sverige 10 000 döda med covid-19. Och preliminära siffror visar nu på en överdödlighet i landet förra året på cirka 6 500.
"I det här fallet är det tydligt att vi kan koppla överdödligheten till coronapandemin. Det är inget snack om saken", säger Linus Garp, befolkningsstatistiker på SCB.
Samtliga län utom Västerbotten har en överdödlighet under 2020.
Och samma på finska:
Otsikko: Ruotsin ylikuolleisuus kytkeytyy selvästi pandemiaan

Ingressi: Tänään Ruotsi ohitti 10'000 covid-19:ään kuolleen rajan. Ja alustavat luvut näyttävät nyt maan viime vuoden ylikuolleisuudeksi noin 6'500.
"Tässä tapauksessa on selkeää, että voimme yhdistää ylikuolleisuuden koronapandemiaan. Siitä ei ole epäilystäkään", sanoo tilastotietolaitos SCB:n väestätietotilastoija Linus Garp.
Kaikissa lääneissä Västerbottenia lukuun ottamatta oli ylikuolleisuutta vuonna 2020.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 14.1. Δ 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8. 1.8.
Vantaa 236k 171.8 -21% 217.3 256.6 274.7 161.8 129.4 83.1 62.9 35.5 21.5 12.7 6.8 8.4 1816
Turku 193k 152.9 -25% 204.6 280.0 93.8 95.4 101.0 61.1 31.8 18.0 0.0 21.6 17.4 7.2 1187
Helsinki 655k 135.3 -15% 158.8 247.6 270.4 150.8 101.7 125.9 98.3 33.8 16.1 14.2 10.2 4.4 1777
Oulu 206k 112.7 +149% 45.3 111.4 170.2 55.4 67.0 25.1 15.0 1.4 4.3 1.9 1.4 1.4 657
Espoo 291k 102.6 -4% 107.1 151.9 228.8 145.5 139.0 91.3 55.1 26.7 24.6 25.3 15.7 6.2 1393
Lahti 120k 59.9 -7% 64.1 112.4 229.8 30.0 25.0 14.2 10.8 47.5 20.0 1.7 2.5 0.8 684
Jyväskylä 142k 57.8 -20% 72.4 92.5 101.6 15.3 43.8 128.7 33.4 52.9 25.0 7.0 2.8 2.8 710
Tampere 239k 48.0 +22% 39.3 91.3 107.9 27.7 33.1 40.6 21.9 16.1 11.2 2.5 1.7 0.0 501
Kuopio 119k 35.7 +87% 19.1 24.1 16.6 25.8 56.5 45.8 28.5 13.3 3.3 0.0 0.0 0.0 284
Pori 84k 16.7 -13% 19.1 27.4 19.1 19.1 11.9 4.8 3.6 3.6 2.4 0.0 6.0 2.4 164

Pahimmissa kaupungeissa näkyy laskua, mutta valitettavasti Oulussa on palattu takaisin selvästi huonompiin lukuihin. Myös Kuopiussa näkyy selvää kasvua, joskin ilmaantuvuus edelleenkin Suomen mittakaavassa pieni.

Pääkaupunkiseutu - muu Suomi -vertailussa näkyy hienoista laskua molemmilla puolilla:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 14.1. Δ 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 25.9. 10.9. 27.8. 13.8.
HUS 106.4 -14% 123.4 175.8 205.6 119.3 93.3 88.4 65.2 23.8 14.8 13.6 9.6 1354
Ei-HUS 43.7 -6% 46.4 73.4 68.7 37.5 33.3 36.6 22.4 13.1 5.1 ≈4 ≈4 430
HUS-kerroin 2.4 2.7 2.4 3.0 3.2 2.8 2.4 2.9 1.8 2.9 ≈3.4 ≈2.4 3.1
Pirkanmaa 31.6 -7% 33.8 74.7 84.1 15.9 27.2 27.2 17.4 17.6 5.5 1.5 1.5 389

Näyttää siltä, että Suomi selvisi joulun pyhistä erittäin hyvin verrattuna lähes koko muuhun Eurooppaan. Koska Varsinais-Suomen tapausmäärä on laskenut nopeasti, on HUS laskustaan huolimatta taas Suomen koronaisin sairaanhoitopiiri. Pirkanmaa on sijalla 12/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 14.1. Δ 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Liettua 911.9 -35% 1408.9 1372.3 870.3 761.1 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 15.3 9.8 5990
Ruotsi 740.9 -16% 879.2 816.2 690.3 581.4 300.8 105.7 68.5 38.4 20.4 33.0 39.3 5072
Latvia 688.7 +12% 612.3 483.5 372.3 244.1 156.7 81.4 36.5 6.8 4.4 3.0 4.2 2759
Viro 582.9 -3% 601.7 471.1 355.3 223.9 87.6 34.4 51.4 33.8 20.6 10.3 9.9 2637
Tanska 413.9 -42% 717.1 626.3 306.1 263.8 233.7 108.9 110.1 99.9 35.8 26.6 26.8 3209
Norja 152.6 +23% 123.6 98.6 114.4 151.1 103.6 36.0 32.0 28.2 22.9 13.3 11.3 1057
Suomi 62.9 -10% 70.0 104.8 110.7 57.2 51.7 52.5 35.5 16.4 8.1 6.3 5.2 715
Islanti 53.1 +3% 51.6 48.4 54.8 69.5 222.6 310.3 204.1 94.7 20.8 32.3 32.6 1741

Jako kahteen jatkuu. Islanti, Suomi ja Norja pitävät tapauksia edelleenkin kurissa. Muissa maissa - Latviaa lukuun ottamatta - luvut ovat lopultakin kääntyneet laskuun. Ilmeisesti ainakin Ruotsin lasku pitää myös oikeasti paikkansa, koska siellä sairaalapotilaiden määrä on viikossa laskenut 2999:stä 2742:een. Liettua ei myöskään ole enää Euroopan koronaisin maa. Taulukon ulkopuolelta Suomen ja Norjan väliin mahtuisivat tällä hetkellä Euroopan maista Bulgaria (215.5 → 132.4 (3028)) ja Kreikka (99.4 → 84.1 (1407)).

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 14.1. Δ 31.12. 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Tsekki 11M 1437.8 +43% 1003.6 570.6 539.3 901.7 1585.6 1060.4 372.5 228.1 75.5 36.2 27.8 7990
Irlanti 4.9M 1397.1 +432% 262.5 83.7 81.2 112.9 203.7 280.2 119.7 71.1 36.5 30.9 18.3 3223
Slovenia 2.1M 1151.5 +24% 930.2 1002.2 991.0 940.6 1126.8 426.3 116.7 66.5 28.4 20.2 9.0 6911
Britannia 68M 1150.1 +50% 768.1 376.0 338.0 488.6 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 22.7 18.4 4745
Andorra 0.1M 1084.4 +55% 697.4 784.4 1070.1 1263.6 1602.6 1614.3 1058.4 587.0 263.6 157.1 76.6 11452
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Britannia 68M 1150.1 +50% 768.1 376.0 338.0 488.6 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 22.7 18.4 4745
Espanja 47M 568.6 +94% 292.9 230.0 300.4 515.3 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 192.6 100.8 4654
Italia 60M 389.2 +20% 323.4 407.8 610.7 797.2 563.5 191.4 51.9 34.7 31.5 17.9 8.2 3836
Ranska 65M 353.4 +20% 294.3 253.8 245.1 803.6 905.1 470.0 283.6 191.8 140.8 72.4 35.3 4425
Saksa 84M 301.7 -20% 378.7 365.1 298.9 309.0 251.5 103.6 38.3 27.0 20.8 21.7 14.7 2380
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 478.2 +13% 424.8 401.1 426.1 567.3 534.9 285.5 145.6 99.6 69.7 50.5 33.9

Eurooppa on lähes systemaattisesti muuttumassa yhä koronaisemmaksi. Erityisen huolestuttava on tilanne Irlannissa: vasta kuukausi sitten se oli Euroopan kolmen vähäkoronaisimman maan joukossa.

2021-01-13

IL: IL-selvitys: Näin Suomi saa rokotteita lähiaikoina - yksi EU-lupa avain joukkorokotuksiin

Koronarokotusten nopea toteutus on keskeistä, jotta rajoituksia päästäisiin purkamaan ja kansalaisten terveyttä uhkaava ja taloutta kurittava epidemia laantumaan.

Rokotukset ovat käynnistyneet odotettua hitaammin, ja eri rokotteista on tullut ripotellen tietoa.

Iltalehti selvitti, mitä eri rokotteiden saapumisaikatauluista tiedetään, miten rokotukset käytännössä tänä vuonna toteutetaan ja mitä ongelmia matkan varrella on.

Artikkelissa käydään läpi EU:n rokotehankintaohjelmassa olevia rokotteita, joiden valmistajat ovat Pfizer-Biontech, Moderna, AstraZeneca & Oxfordin yliopisto, Johnson & Johnson, Sanofi-GSK ja Curevac. On kyseenalaista, valmistuvatko kaksi viimeksi mainittua ennen syksyä.

Isreal on nyt rokottanut 23 % kansastaan. Suomen virallinen luku on 0.42 %.

2021-01-12

IS: Suomen tulevan "kansan­rokotteen" kohtalo selviää pian - Nohynek: Jos myynti­lupa viivästyy, osa rokotteista uhkaa vanhentua

Suomessa ja Euroopassa odotetaan ratkaisevaa käännettä koronarokotuksissa. Sellainen tapahtuu, jos Euroopan lääkevirasto EMA hyväksyy Oxfordin yliopiston ja lääkeyhtiö AstraZenecan yhdessä kehittämän koronavirusrokotteen.

[...]

AstraZeneca on hakenut EMA:lta myyntilupaa tänään tiistaina. EMA:n ihmislääkekomitea (CHMP) pitää kokoustaan 25.1. alkavalla viikolla, jolloin THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan mahdollista myyntilupaa voidaan jo suositella.

[...]

Suomeen AstraZenecan rokotteita voitaisiin mahdollisesti saada pian myyntiluvan myöntämisen jälkeen. Rokotetta on tilattu Suomeen osana EU:n yhteishankintaa 3,7 miljoonaa kappaletta.

- Sen me tulemme saamaan, mutta aikataulu riippuu siitä, milloin myyntilupa tulee ja kuinka paljon valmistajilla on rokotetta valmiina varastossa lähetettäväksi, Nohynek toteaa.

Hän huomauttaa, että AstraZenecan rokotetta alettiin valmistaa jo loppukesällä, mutta tuotteella on niin sanottu kuuden kuukauden hyllyaika, joka tarkoittaa, että puolen vuoden jälkeen sitä ei voida enää myydä.

- Jos lupa viivästyy, heillä ei ole yhtä paljoa rokotetta lähetettäväksi.

2021-01-11

IS: Husin diagnostiikkajohtaja: Britannian korona­muunnos tulee leviämään laajasti Suomessakin

Husin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan Britannian koronavirusmuunnos menee vanhan edelle Tanskassa helmikuun aikana. Myös Suomessa kilpaillaan aikaa vastaan rokotusten kanssa.

[...]

Lehtonen kirjoittaa käynnissä olevan kilpailun rokottamisen ja uuden muunnoksen leviämisen välillä.

- Oman arvioni mukaan olemme B117-virusmuunnoksen tartuntatilanteessa ehkä noin kuukauden jäljessä Tanskasta.

2021-01-10

IS: Asiantuntijaryhmä: Korona tukahdutettava Suomessa ja rokotuksiin saatava vauhtia

Eri alojen asiantuntijoista koostuva työryhmä vaatii nopeita toimia koronavirusmuunnosten leviämisen estämiseksi Suomessa.

Eroon koronasta -työryhmän mukaan koronapandemian tilannekuva on viime viikkojen aikana muuttunut hälyttävästi. Työryhmän mukaan uudet nopeasti leviävät virusmuunnokset ovat luoneet vakavan uhan juuri kun rokotusten alkaminen on tuonut toivoa epidemian voittamisesta.

Työryhmä sanoo muistiossaan, että muunnosten leviämistä Suomeen on torjuttava tehokkaasti. Kotoperäisen leviämisen uhkaa on ehkäistävä tukahduttamalla koronaepidemia Suomessa ja nopeuttamalla rokotusaikataulua.

Jos Britanniassa havaittu koronaviruksen muunnos alkaa levitä kotoperäisesti Suomessa, sen leviämisen estäminen voi työryhmän mukaan edellyttää yhteiskunnan erittäin tiukkaa sulkua. Suomenkin tilanne voi kriisiytyä viikoissa, työryhmä katsoo.

Suomessa on ensimmäinen rokotekierros annettu muutamalle tuhannelle ihmiselle. Rokotusten johtomaassa, Israelissa, 20.61 % kansasta on saanut rokotteen 19.12.2020 jälkeen, eli kolmessa viikossa (ei koske Länsirannan ja Gazan palestiinalaisia). Tulee olemaan erittäin mielenkiinoista nähdä, missä vaiheessa rokotukset saavat Israelin jyrkästi kasvavat tapausmäärät ensin pysähtymään ja sitten laskemaan. Israel on tällä hetkellä maailman 9. koronaisin maa ilmaantuvuusluvuilla 495.4 → 1002.4 (5608).

2021-01-07

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 7.1. Δ 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Vantaa 236k 161.3 -35% 249.8 264.2 240.6 147.1 87.2 87.4 45.2 23.3 13.9 7.6 9.3 1718
Helsinki 655k 141.0 -31% 204.0 269.0 219.8 110.5 115.0 120.9 61.2 18.0 12.1 13.9 5.3 1710
Turku 193k 137.5 -53% 291.8 188.7 67.7 119.5 65.1 54.4 20.5 2.6 18.5 21.6 7.2 1102
Espoo 291k 98.1 -17% 118.7 191.9 199.8 157.2 100.8 74.9 39.7 22.6 19.2 22.2 8.2 1338
Oulu 206k 75.2 +38% 54.4 193.3 85.8 52.1 58.9 17.9 4.3 3.4 3.4 1.9 1.0 597
Jyväskylä 142k 66.8 -31% 96.8 89.1 57.8 28.5 82.1 81.4 64.7 20.9 20.9 3.5 2.1 691
Lahti 120k 61.6 -6% 65.8 184.8 137.4 30.8 20.0 6.7 28.3 44.2 1.7 4.2 0.8 653
Tampere 239k 37.6 -39% 61.2 108.3 59.5 34.7 38.8 31.1 21.1 12.8 4.1 1.2 0.4 471
Kuopio 119k 25.8 +24% 20.8 16.6 22.4 37.5 47.5 10.8 25.8 0.8 3.3 0.0 0.8 263
Pori 84k 14.3 -52% 29.8 21.5 19.1 9.5 8.4 4.8 4.8 2.4 0.0 0.0 7.2 152

Laskua on lähes koko rintamalla, joskin joulun pyhien takia on vaikea sanoa, ovatko luvut liian optimistisia.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 7.1. Δ 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8.
HUS 105.1 -31% 151.8 195.5 171.7 100.9 86.0 81.3 44.5 16.6 11.6 12.2 1299
Ei-HUS 40.1 -33% 59.7 80.6 43.9 32.8 30.1 38.0 14.2 8.2 3.2 ≈3 407
HUS-kerroin 2.6 2.5 2.4 3.9 3.1 2.9 2.1 3.1 2.0 3.6 ≈2.3 3.2
Pirkanmaa 30.9 -35% 47.9 87.6 45.5 24.2 27.9 24.6 19.6 9.6 1.8 1.3 370

Ilmaantuvuus on laskenut niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin. Muun Suomen ilmaantuvuus olisi vielä merkittävästi pienempi ilman Turun vetämää Varsinais-Suomea (130.9 → 178.2 (616)), joka on tällä viikolla mennut HUSin ohi Suomen koronaisimmaksi sairaanhoitopiiriksi.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 7.1. Δ 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Liettua 1180.1 -19% 1452.5 1061.8 859.4 592.4 206.9 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 5592
Ruotsi 853.91 -6% 903.6 735.5 631.8 483.2 164.2 83.9 52.4 30.1 21.9 39.4 31.1 4651
Latvia 619.7 +10% 565.6 453.0 287.6 196.4 116.8 59.3 17.9 4.2 4.2 3.7 3.2 2395
Viro 554.5 +1% 546.7 415.4 303.9 144.5 48.5 43.4 46.3 25.7 15.7 7.1 6.6 2311
Tanska 545.8 -32% 796.9 400.1 280.7 255.2 165.7 96.8 128.9 58.6 22.2 32.7 15.3 3033
Norja 138.6 +27% 109.4 97.0 143.1 137.3 57.5 35.5 28.2 27.0 16.1 13.9 6.5 977
Suomi 60.0 -32% 88.0 115.9 83.1 53.7 47.3 51.3 23.5 10.8 6.0 6.7 3.5 682
Islanti 43.7 -11% 49.0 59.8 49.9 138.1 268.0 301.8 158.1 19.9 25.2 32.0 25.2 1710
1 Ruotsin luku otettu 8.1.2021, koska Ruotsissa ei tiedoteta uusista koronatapauksista pyhäpäivisin eikä maanantaisin, joten 7.1. saatu luku 729.8 perustuu vajaaseen dataan.

[Ruotsin sairaalatapaukset] Alla olevien joululomien takia tuloksia on vaikeampi lukea kuin tavallisesti. Jako kahteen kuitenkin säilyy.

Islannissa, Suomessa ja Norjassa korona näyttäisi edelleenkin olevan hallinnassa. Tapausten määrä muuttuu maltillisesti ja taso on, ellei hyvä niin ainakin kohtuullinen, ja samalla Euroopan kärkeä. Euroopassa Väliin mahtuu tällä hetkellä vain Kreikka (130.9 → 85.4 (1365)). Suomessa koronapotilaiden määrä sairaalassa on laskenut kolmanneksen syksyn huippulukemasta 284, ja on nyt 186.

Ruotsissakin tapausten määrä näyttää jonkun verran laskeneen. Tämä lasku ei kuitenkaan ilmeisesti ole todellista. Ruotsissa testausta vähennettiin henkilöpulan takia joulun alla, mikä vaikuttaa tunnettujen tapaustenkin määrään. Oikeamman kuvan saanee sairaalaluvuista, jotka edelleenkin nousevat ja ovat jo selvästi ylittäneet kevään ensimmäisen huipun. Ruotsin sairaaloissa on yhteensä 2999 koronapotilasta, joista 362 tehohoidossa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 7.1. Δ 24.12. 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Tsekki 11M 1220.0 +46% 834.7 482.9 620.1 1324.0 1472.8 639.9 277.6 142.5 46.5 30.5 27.6 7255
Liettua 2.8M 1180.1 -19% 1452.5 1061.8 859.4 592.4 206.9 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 5592
Liechtenstein 39k 1150.0 +3% 1121.1 655.3 805.3 1123.7 726.3 147.3 18.4 10.5 23.7 23.7 7.9 6040
Slovenia 2.1M 1048.1 +10% 955.2 999.0 979.7 996.8 879.1 204.3 83.5 46.9 23.4 13.7 9.7 6336
Britannia 68M 1015.3 +79% 566.3 310.3 442.9 463.7 424.1 297.0 110.7 58.6 26.4 20.9 16.0 4191
San Marino 34k 1011.8 +8% 1091.2 1005.9 888.2 994.1 326.5 26.5 26.5 0.0 91.2 14.7 0.0 7497
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Britannia 68M 1015.3 +79% 566.3 310.3 442.9 463.7 424.1 297.0 110.7 58.6 26.4 20.9 16.0 4191
Italia 60M 348.4 -5% 365.7 478.4 748.3 725.5 358.8 95.6 38.7 33.0 26.9 10.7 6.2 3642
Ranska 65M 307.2 +10% 280.2 239.1 470.6 972.4 704.5 331.4 245.4 172.8 114.2 42.8 19.9 4233
Espanja 47M 300.0 +12% 278.4 228.9 400.7 601.4 488.6 297.0 331.1 288.3 232.5 139.2 81.7 4240
Saksa 84M 283.0 -32% 417.5 308.5 307.7 308.5 161.3 61.6 31.1 23.2 21.1 18.6 11.7 2198
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 428.2 -1% 430.7 390.8 501.1 589.7 411.6 198.5 118.6 83.6 60.1 40.5 27.7

"Tonnikerhossa" on kuusi maata, ja erityisesti Tsekissä tartuntojen määrä kasvaa jyrkästi. Ei kuitenkaan yhtä jyrkästi kuin Britanniassa, joka on lyhyessä ajassa irtautunut muista Euroopan suurista maista ja noussut Euroopan neljänneksi koronaisimmaksi maaksi.

2021-01-06

IS: Euroopan komissio antanut myynti­luvan Modernan korona­rokotteelle

Euroopan komissio on antanut myyntiluvan yhdysvaltalaisen lääkeyhtiön Modernan koronarokotteelle, komissio tiedottaa. Asiasta kertoo myös komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen Twitterissä.

Modernan rokote on toinen myyntiluvan EU:n alueella saanut koronarokote. Ensimmäinen oli yhdysvaltalaisen Pfizerin ja saksalaisen Biontechin koronarokote.

2021-01-04

BBC: Brian Pinker, 82, first to get Oxford-AstraZeneca vaccine

Dialysis patient Brian Pinker, 82, has become the first person to receive the Oxford-AstraZeneca Covid-19 vaccine.

The retired maintenance manager got the jab at 7:30 GMT from nurse Sam Foster at Oxford's Churchill Hospital.

More than half a million doses of the vaccine are ready for use on Monday.

Health Secretary Matt Hancock said it was a "pivotal moment" in the UK's fight against the virus, as vaccines will help curb infections and then allow restrictions to be lifted.

[...]

NHS medical director Professor Stephen Powis said: "The NHS' biggest vaccination programme in history is off to a strong start, thanks to the tremendous efforts of NHS staff who have already delivered more than one million jabs."

He said the Oxford vaccine rollout was "chalking up another world first that will protect thousands more over the coming weeks".

The Pfizer-BioNTech vaccine was the first jab approved in the UK, and more than a million people have had their first one.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan, miten turvalliseksi tämä rokote osoittautuu. Jos AstraZenecan rokote on turvallinen ja tehokas, tulee siitä iso apu rokotuskirjoon.

2021-01-03

IL: Pääministeri Marin Ylellä uudesta koronavirusmuunnoksesta: "Erittäin vakava asia"

Yle Radio Suomen vuoden ensimmäisellä Pääministerin haastattelutunnilla pääministeri Sanna Marin (sd) totesi, että Britanniasta lähtöisin oleva uusi koronamutaatio asettaa Suomen koronastrategian "täysin uuteen valoon".

- Virusmuunnos on erittäin vakava asia. Näyttäisi siltä, että se tarttuu paljon herkemmin ja tasaisemmin eri ikäryhmiin.

Pääministerin mukaan myös Suomessa voidaan joutua ottamaan käyttöön virusmutaation vuoksi nykyistä tiukempia rajoituksia ja pyrkiä koronaviruksen tukahduttamisstraegiaan.

Tämä on hieman outoa, sillä Marin julisti jo 15.5.2020 tukahduttamisen olevan Suomen koronastrategia, eli että "epidemia ei saisi ollenkaan edetä tässä maassa." Eihän tukahduttaminen toki enää pitkään aikaan ole meidän linjaltamme vaikuttanut, mutta en ainakaan itse muista missään nähneeni julistusta Suomen virallisen koronastrategian vaihtamisesta.

2021-01-02

Aftonbladetin seuranta: Viranomaisten pressitilaisuus

K: Mistä tietää, että Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell puhuu palturia?
V: Hänen huulensa liikkuvat.
        - Perinteinen kansanlasku vuodelta 2021
Tämänpäiväisessä pressitilaisuudessa Anders Tegnellin totuuden jälkeinen aika näytti seuraavalta:
15:03
Situationen i Europa är väldigt olika, säger Tegnell. De flesta länder hade en topp före Sverige, vi är nu i nivå med många andra länder.
Samma på finska:
Tilanne Euroopassa on kovin erilainen, sanoo Tegnell. Useimmilla mailla oli huippu ennen Ruotsia, me olemme nyt samalla tasolla monen muun maan kanssa.
Todellisuus:
Aftonbladetin tilastojen mukaan Ruotsissa on tällä hetkellä koko maailman 7. suurin koronailmaantuvuus. Euroopassa Ruotsi on sijalla 6. Jos pois jätetään kolmenkymmenentuhannen asukkaan pikkukaupunkivaltiot Liechteinstein ja San Marino, on Ruotsi sijalla 4. Ruotsin ilmaantuvuus, Aftonbladetin mukaan 872, on yli kaksin kertaa Euroopan keskiarvo, joka Helsingin Sanomien seurannan mukaan on noin 425.

Maailman koronaisimpien maiden 14 vrk ilmaantuvus
Sija Maa Tartuntaa/
100'000
asukasta
     Sija Maa Tartuntaa/
100'000
asukasta
1 Liettua 1351 6 Slovenia 987
2 Liechtenstein 1316 7 Ruotsi 872
3 Tsekki 1148 8 Britannia 850
4 San Marino 1054 9 Montenegro 835
5 Panama 1040 10 Alankomaat 817

Tegnellin puhe Euroopan aikaisemmasta huipusta on myös outoa, sillä Ruotsissa ei ole ollut mitään huippua, vaan maan koronatapausten määrä on ollut jatkuvassa nousussa koko syksyn 2020 ajan. Kunhan lukuja taas joskus ensi viikolla vaivadutaan julkaisemaan, on odotettavissa lyhytaikaista laskua, koska testausta on joulun välipäivinä vähennetty useissa sairaanhoitopiireissä.

15:14
Expressen frågar om hur prognosen framåt ser ut för pandemin.
- Det är svårt eftersom datan är så pass knapphändig. Men det ser ut som att den nedgång man fick i Europa ett tag är på väg upp igen. Även i Sverige.

Samma på finska:

Expressen kysyy miltä pandemiaennuste näyttää.
- Hankala (sanoa), koska dataa on kovin niukalti. Mutta näyttää siltä, että lasku, jota Euroopassa vähän aikaa saatiin, on taas muuttumassa kasvuksi. Myös Ruotsissa.

Todellisuus:
Tegnell antaa ymmärtää, että Ruotsissa olisi muun Euroopan tavoin ollut loppusyksyllä lyhtaikainen laskeva kausi. Tämä ei ole totta. Ruotsissa ei ole missään vaiheessa syyskuun 2020 alun jälkeen ollut laskua, vaan koronatapausten määrä on kasvanut jatkuvasti koko syksyn ajan.

Siinä Tegnell on oikeassa, että Ruotsin virallinen data on vähäistä: pahimmillaan uusia lukuja on joutunut odottamaan kuusi vuorokautta (ti 23.12. - ke 29.12.), joka hankaloittaa tunnuslukujen laskemista. Juuri nyt vietämme viiden vuorokauden pidennettyä viikonloppua (to 31.12. - ti 5.1.), joka niin ikään sotkee ilmaantuvuuden laskemista. Normaali viikonloppu kestää neljä vuorokautta. Kun samalla kuolintapausten kirjaaminen kestää viikkotolkulla, ja testauksen määrää on joulun ja välipäivien ajaksi vähennetty, ovat Ruotsin luvut laadultaan lähes käyttökelvottoman huonoja.

15:18
Borde vi inte fått en skyddseffekt när så många har smittats?
- Jo men det är svårt att veta hur stor effekten är när det gäller covid-19. Men utan en skyddseffekt hade vi nog haft ett sämre läge än idag.

Samma på finska:

Eikö meillä pitäisi olla jonkinlainen suojaefekti, kun niin moni on saanut tartunnan?
- Niin, on vaikea tietää, kuinka suuri efekti on, kun kyseessä on covid-19. Mutta ilman suojaefektiä meillä olisi varmaan nykyistäkin huonompi tilanne.

Todellisuus:
Koronan leviäminen ei tuota suojaefektiä, vaan ainoastaan lisää koronaa.

Aiheesta seuraavaan... Ruotsi on ainakin alustavasti valinnut, että hoitohenkilökuntaa ei priorisoitaisi koronarokotuksissa, koska priorisointi ammatin mukaan olisi syrjntää. Tämä johtaa seuraavaan kysymykseen:

15:26
Men vi skiljer oss återigen i strategi. Varför skiljer vi oss så från andra?
- Den största likheten vi har är med andra i Europa. De nordiska länderna har haft en helt annan utveckling.

Samma på finska:

Mutta strategiamme eroaa taas muista. Miksi poikkeamme niin paljon muista?
- Eniten muistutamme muita Euroopassa. Pohjoismaissa on ollut aivan erilainen kehitys.

Todellisuus:
Jos nyt ne alle 100'000 asukkaan pikkukaupunkivaltiot jätetään huomiotta, on Ruotsi on tällä hetkellä koko maailman viidenneksi koronaisin maa. Ruotsin strategia, tai sen puute, ei muistuta mitään muuta maata.

Tegnellin alkupuheenvuoron etäisyys totuudesta herättää kysymyksiä jopa ruotsalaisessa mediassa:

15:28
TV4 Nyheterna nu frågar Tegnell om att vi ligger mitt i Europa. Vi har 800 fal per 100 000 invånare. Det är bara fem länder över det. Så vi ligger högre än medel.
- Vi ligger i en annan fas eftersom det startade senare än i andra länder och somras låg vi lägst i Europa. Man måste ha ett längre perspektiv.

Samma på finska:

TV4 Nyheterna kysyy Tegnelliltä Euroopan keskellä olemisesta. Meillä on 800 tapausta 100'000 asukasta kohden. Vain viidessä maassa on enemmän. Olemme siis keskiarvon yläpuolella.
- Olemme eri vaiheessa, koska meillä se alkoi myöhemmin kuin muissa maissa, ja olimme kesällä koko Euroopan pienimmissä lukemissa. Pitää katsoa pidemmällä perspektiivillä.

Todellisuus:
Ruotsi on ollut koko korona-ajan Pohjois- ja Baltian maiden koronaisimpia maita, ja välillä ykkössijalla. Ruotsissa oli keväällä useiden viikkojen ajan koko maailman korkein koronakuolleisuus. Ruotsi ei ole missään vaiheessa ollut lähellekään Euroopan vähäkoronaisin maa. Ruotsi ei saanut koronaa keväällä kuriin, kuten muut Pohjoismaat ja Baltian maat. Viikkotasolla Ruotsin ilmaantuvuus oli alimmillaan 10.9.2020, jolloin se oli vähän yli 20. Suomen ilmaantuvuus samaan aikaan oli vähän yli 8. Suomen ilmaantuvuus oli alimmillaan heinäkuun puolessa välissä, jolloin se oli vain hieman yli 1.

En voi ymmärtää, miten Tegnell saa edelleenkin kertoa satujaan joka viikko televisiossa. Miten hän saa vuoden jatkuvan ja järjestelmällisen väärässä olemisen jälkeen edelleenkin kertoa jatkuvasti väisteleviä puolitotuuksiaan ja suoranaisia valheitaan? Miksei häntä laiteta selkä seinää vasten ja joko eroteta tai ainakin vaienneta? Miten kokonainen ja muka sivistynyt kansa voi olla näin sokea ja/tai lamaantunut, ettei henkilölle, jolle totuuden puhuminen on yhtä haasteellista kuin Yhdysvaltojen kohta väistyvälle presidentille, saada tehtyä mitään?

Ruotsalaisen kansankoti on kuollut. Samoin kuin lähes kymmenentuhatta ruotsalaista koronaan.

HS: Israel rokottaa 150 000 päivässä, Suomessa rokotuksia annettu yhteensä vajaat 2 000 - Monet ensimmäisistä rokotettavista ovat olleet joululomalla

Suomessa rokotteen koronavirusta vastaan on saanut alle 2 000 ihmistä, jotka työskentelevät koronapotilaita hoitavilla osastoilla, teho-osastoilla ja päivystyksissä. Rokotukset alkoivat noin viikko sitten.

[...]

Israel taas on saanut rokotukset käyntiin nopeimmin maailmassa. Se aloitti rokotukset Pfizerin ja Biontechin rokotteella 20. joulukuuta ja on nyt rokottanut 11,5 prosenttia koko väestöstään. Tämä tarkoittaa 150 000 rokotuksen päivätahtia.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa rokotukset alkavat näkyä Israelin tartunta- ja kuolinluvuissa.

HS: Britannia viivästyttää uusintarokotuksia, lääkärit moittivat päätöstä epätieteelliseksi ja epäreiluksi

Britannia aloitti rokotukset koronavirusta vastaan joulukuun alkupuolella, jolloin ensimmäiset riskiryhmäläiset saivat ensimmäisen pistoksen Biontechin ja Pfizerin kehittämää rokotetta.

Toinen, täydentävä pistos tulisi rokotevalmistajan mukaan antaa kolmen viikon päästä edellisestä, mutta Engbrittiviranomaiset [sic] päättivät keskiviikkona viivyttää sen antamista jopa 12 viikon päähän ensipistoksesta.

Lisäksi uusintarokotuksessa voidaan käyttää tarvittaessa eri valmistajan rokotetta kuin ensimmäisellä rokotuskerralla, kertoo uutistoimisto Reuters. Rokotteiden sekoittaminen on mahdollista poikkeustilanteissa, jos alkuperäistä ainetta ei ole saatavilla. Rokotteiden ristikkäiskäytön tehosta ei ole näyttöä.

2021-01-01

[PR-likka Maaret Castrén]

IL: Hus-pomon somessa julkaisemat lomakuvat pohjoisesta ihmetyttävät - "Oliko suositus sittenkin matkustaa Lappiin?"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimialajohtaja Maaret Castrén postasi 1. tammikuuta HUS Akuutti -Facebook-ryhmään kuvan Lapin hiihtoladuista ja itsestään tauolla leivoksella. Kuvassa saatteena oli teksti "PR likka Lapissa...".

Castrénilla on kuvassa päässä Hus-pipo.

Päivitys nostatti ihmetystä Twitterissä, kun Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen julkaisi aiheeseen liittyen:

- Ööö? Siis oliko nyt @HUS_uutisoi suositus sittenkin matkustaa Lappiin? Kun itse olen noudattanut ohjeistusta pysyä kotona, Rytkönen twiittasi.

Hyvin sai likka PR:ää HUSille.

2020-12 - Joulukuu 2020

2020-12-31

HS: Influenssatilanne on Suomessa erittäin rauhallinen - "Ikään kuin influenssakausi ei olisi alkanutkaan meillä", sanoo THL:n ylilääkäri

Influenssakausi käynnistyy tavanomaisesti alkutalvesta, mutta tänä vuonna kausi ei ole käytännössä alkanut lainkaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynek arveli jo syyskuussa, että influenssakaudesta saattaa tänä vuonna tulla suhteellisen rauhallinen. Koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtäävät rajoitustoimet purevat myös influenssaan.

[...]

THL:n tartuntatautirekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu vain muutama A- tai B-influenssatartunta.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 31.12. Δ 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8. 1.8.
Vantaa 236k 217.3 -15% 256.6 274.7 161.8 129.4 83.1 62.9 35.5 21.5 12.7 6.8 8.4 1643
Turku 193k 204.6 -27% 280.0 93.8 95.4 101.0 61.1 31.8 18.0 0.0 21.6 17.4 7.2 1034
Helsinki 655k 158.8 -36% 247.6 270.4 150.8 101.7 125.9 98.3 33.8 16.1 14.2 10.2 4.4 1642
Espoo 291k 107.1 -29% 151.9 228.8 145.5 139.0 91.3 55.1 26.7 24.6 25.3 15.7 6.2 1291
Jyväskylä 142k 72.4 -22% 92.5 101.6 15.3 43.8 128.7 33.4 52.9 25.0 7.0 2.8 2.8 652
Lahti 120k 64.1 -43% 112.4 229.8 30.0 25.0 14.2 10.8 47.5 20.0 1.7 2.5 0.8 624
Oulu 206k 45.3 -59% 111.4 170.2 55.4 67.0 25.1 15.0 1.4 4.3 1.9 1.4 1.4 544
Tampere 239k 39.3 -57% 91.3 107.9 27.7 33.1 40.6 21.9 16.1 11.2 2.5 1.7 0.0 453
Pori 84k 19.1 -30% 27.4 19.1 19.1 11.9 4.8 3.6 3.6 2.4 0.0 6.0 2.4 147
Kuopio 119k 19.1 -21% 24.1 16.6 25.8 56.5 45.8 28.5 13.3 3.3 0.0 0.0 0.0 249

Laskua näkyy kaikkialla, erityisesti Oulussa, Tampereella ja Lahdessa. Ensi viikolle jää nähtäväksi, kuinka suuri osa laskusta on todellista, ja kuinka suuri osa on aiheutunut joulun pyhien vähemmästä testaamisesta.

Myös pääkaupunkiseutu - muu Suomi -vertailussa näkyy laskua molemmilla puolilla:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 31.12. Δ 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 25.9. 10.9. 27.8. 13.8.
HUS 123.4 -30% 175.8 205.6 119.3 93.3 88.4 65.2 23.8 14.8 13.6 9.6 1248
Ei-HUS 46.4 -37% 73.4 68.7 37.5 33.3 36.6 22.4 13.1 5.1 ≈4 ≈4 387
HUS-kerroin 2.7 2.4 3.0 3.2 2.8 2.4 2.9 1.8 2.9 ≈3.4 ≈2.4 3.2
Pirkanmaa 33.8 -55% 74.7 84.1 15.9 27.2 27.2 17.4 17.6 5.5 1.5 1.5 357

Suomen tilanne on paranemassa, ja toivottavasti posiitivinen kehitys jatkuu. Turun vetämä Varsinais-Suomi (172.6 → 138.4 (666)) on edelleenkin hieman HUSin yläpuolella. Pirkanmaa on sijalla 11/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 31.12. Δ 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Liettua 1408.9 +3% 1372.3 870.3 761.1 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 15.3 9.8 5078
Ruotsi 879.2 +8% 816.2 690.3 581.4 300.8 105.7 68.5 38.4 20.4 33.0 39.3 4331
Tanska 717.1 +14% 626.3 306.1 263.8 233.7 108.9 110.1 99.9 35.8 26.6 26.8 2795
Latvia 612.3 +27% 483.5 372.3 244.1 156.7 81.4 36.5 6.8 4.4 3.0 4.2 2070
Viro 601.7 +28% 471.1 355.3 223.9 87.6 34.4 51.4 33.8 20.6 10.3 9.9 2054
Norja 123.6 +25% 98.6 114.4 151.1 103.6 36.0 32.0 28.2 22.9 13.3 11.3 904
Suomi 70.0 -33% 104.8 110.7 57.2 51.7 52.5 35.5 16.4 8.1 6.3 5.2 652
Islanti 51.6 +7% 48.4 54.8 69.5 222.6 310.3 204.1 94.7 20.8 32.3 32.6 1687

Jako kahteen syvenee. Islanti, Suomi ja Norja pitävät tapauksia kurissa, kun taas muissa maissa luvut kasvavat ja ovat Euroopan keskiarvon yläpuolella. Taulukon ulkopuolelta Suomen ja Norjan väliin on livahtanut Kreikka (171.8 → 99.4 (1323)). Liettua jatkaa koko maailman koronaisimpana maana.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan yhteensälasketusti koronaisimmassa maassa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 31.12. Δ 17.12. 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Andorra 0.1M 697.4 -11% 784.4 1070.1 1263.6 1602.6 1614.3 1058.4 587.0 263.6 157.1 76.6 10368
Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa
Liettua 2.8M 1408.9 +3% 1372.3 870.3 761.1 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 15.3 9.8 5078
Liechtenstein 39k 1326.3 +79% 742.1 702.6 1031.6 1071.1 318.4 39.5 21.1 15.8 31.6 5.3 5537
San Marino 34k 1055.9 +6% 994.1 967.6 1070.6 647.1 123.5 26.5 2.9 35.3 32.4 0.0 7012
Tsekki 11M 1003.6 +76% 570.6 539.3 901.7 1585.6 1060.4 372.5 228.1 75.5 36.2 27.8 6552
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Britannia 68M 768.1 +104% 376.0 338.0 488.6 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 22.7 18.4 3595
Saksa 84M 378.7 +4% 365.1 298.9 309.0 251.5 103.6 38.3 27.0 20.8 21.7 14.7 2078
Italia 60M 323.4 -21% 407.8 610.7 797.2 563.5 191.4 51.9 34.7 31.5 17.9 8.2 3446
Ranska 65M 294.3 +16% 253.8 245.1 803.6 905.1 470.0 283.6 191.8 140.8 72.4 35.3 4072
Espanja 47M 292.9 +27% 230.0 300.4 515.3 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 192.6 100.8 4086
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 424.8 +6% 401.1 426.1 567.3 534.9 285.5 145.6 99.6 69.7 50.5 33.9

Joulun pyhien takia Euroopan tämänhetkisestä suunnasta on vaikea sanoa mitään varmaa. Toisaalta "tonnikerhossa" on vain kaksi "oikeaa" maata, mutta toisaalta taas tapausten määrä kasvaa Italiaa lukuun ottamatta kaikissa Euroopan suurimmissa maissa, Britanniassa jopa dramaattisesti.

Andorra on nyt ensimmäinen Euroopan maa, jossa koronavirus on diagnosoitu yli 10 prosentilla väestöstä.

2020-12-29

IL: Pääministeri Löfven käski kansaa ryhdistäytymään ja noudattamaan koronakuria, jäi itse kiinni joulushoppailusta ilman maskia

Koronapandemian aikana Löfven on vedonnut useasti kansaan ja muistuttanut jokaisen vastuusta viruksen taltuttamisessa. Lokakuun lopulla tukholmalaisia kehotettiin välttämään oleskelua kauppojen tai ostoskeskusten kaltaisissa suljetuissa sisätiloissa.

- Jokaisen on nyt ryhdistäydyttävä ja otettava vastuu. Tiedämme, kuinka vaarallinen koronavirus on. Kuolemia on jo lähes 6 000 kappaletta, hän sanoi muutamia päiviä myöhemmin.

[...]

Varoituksen sanoista huolimatta vaikuttaa kuitenkin siltä, että myös Löfvenillä on ollut tärkeitä asioita hoidettavanaan ostoskeskuksessa.

Gallerianin työntekijä kertoo Expressenille nähneensä pääministerin ostoksilla ainakin kahdesti joulukuun aikana. Hänen tiedetään asioineen esimerkiksi kelloliikkeessä.

Tee niin kuin Löfven sanoo, ei niin kuin hän tekee.
Myös nykyinen pääepidemiologi Anders Tegnell on kommentoinut Expressenin paljastusta.

- En voi tuomita vierailua, sillä kaikki riippuu käynnin syystä. Suositus on kuitenkin välttää tämän kaltaisia vierailuja, Tegnell muotoilee.

Eli periruotsalaiseen tapaan kukaan ei ota vastuuta mistään, kun asia on hankala.

Artikkelissa, joka on nimetty "Löfven on shoppaillut pois uskottavuutensa", muistuttaa Expressen åääministerin taannoisista sanoista:

Noudata ohjeita, älä etsi porsaanreikiä, älä estä.

Ruotsissa on tällä hetkellä sairaalassa 2874 potilasta, joista 348 teho-osastolla. Kuolleita on melkein 9000, ja määrä kasvaa niin nopeasti kiihtyvällä tahdilla, että viranomaisten maailman tarkimmat kuolintilastot alkavat olla kuukauden todellisuutta perässä.

2020-12-28

IS: Sveitsissä korona­karanteenista paenneet britti­turistit saivat viran­omaiselta ymmärrystä: "Englantia puhuvia kohdeltiin muukalais­viha­mielisesti"

Noin 200 brittituristin öinen pako koronakaranteenista Sveitsissä nousi sunnuntaina kansainväliseksi uutiseksi, kun Euroopassa on yritetty padota koronaviruksen uuden muunnoksen leviämistä.

Paot havaittiin, kun majoitushuoneisiin karanteenin aikana toimitettuihin aamupaloihin ei ollut koskettu.

Sveitsi kielsi monen muun maan tavoin lennot Britanniasta viime maanantaista lähtien. Lisäksi Sveitsissä annettiin vielä tiukempi määräys, että kaikki Britanniasta tai Etelä-Afrikasta joulukuun 14. päivän jälkeen saapuneet piti asettaa karanteeniin kymmeneksi päiväksi.

Määräyksen toimeenpano sälytettiin Sveitsissa paikallisviranomaisten tehtäväksi ja tämän kerrotaan synnyttäneen nopeasti kaaoksen, joka osaltaan selittää brittituristien ratkaisua.

Tunnetussa Verbierin alppikylässä toteltiin kuuliaisesti määräyksiä ja asetettiin noin 420 brittiä karanteeniin. Tilanne lähti kuitenkin nopeasti käsistä. Viitisenkymmentä brittiä otti hatkat Verbieristä saman tien.

IS: Koronarokotukset aloitetaan tänään myös Tampereella, Turussa, Oulussa ja Kuopiossa - heidät rokotetaan ensin

Pirkanmaan, Varsinais-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan sekä Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä aloitetaan tänään koronarokotukset.

Tampereella rokotukset annetaan ensin teho-osaston henkilökunnalle. Turun, Oulun ja Kuopion yliopistollisissa sairaaloissa rokotukset annetaan ensimmäisenä koronapotilaita hoitavalle henkilöstölle.

Sunnuntaina ensimmäiset rokotteet pistettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin työntekijöille. Sunnuntaina rokotettiin henkilökuntaa, jotka hoitavat koronapotilaita teho-osastoilla ja vuodeosastoilla. Lisäksi rokotettiin henkilökuntaa, joka työskentelee päivystyksessä, jossa kohdataan koronaepäilyjä.

HS: Kiina tuomitsi neljäksi vuodeksi vankeuteen naisen, joka raportoi Wuhanin koronavirusepidemiasta helmikuussa

Kansalaisjournalistin kerrotaan joutuneen kidutetuksi ennen oikeudenkäyntiä. Sosiaaliseen mediaan epidemiasta raportoinutta naista syytettiin rikoksesta nimeltä riidankylväminen ja ongelmien lietsominen. Kiina käyttää usein tätä lainkohtaa toisinajattelijoiden hiljentämiseen.

2020-12-27

IS: Rokottaminen alkaa tänään Suomessa - näin elämä muuttuu korona­rokotteen myötä

Suomessa aloitetaan tänään koronarokottaminen. Ensimmäiset rokotteet annetaan Helsingin yliopistollisessa sairaalassa, jossa rokotetaan koronapotilaiden ja koronatartuntaepäilyjen hoitamiseen osallistuvaa henkilökunta.

2020-12-26

IS: Ensimmäiset koronarokotteet ovat saapuneet, nyt ne kuljetetaan sairaaloihin eri puolille Suomea - Interpol varoittanut ryöstön riskistä

Ensimmäinen, vajaan 10 000 koronarokotteen erä on saapunut Suomeen. Asian vahvistaa Ilta-Sanomille THL:n lääketukkukaupan johtaja Toni Relander.

[...]

Suomeen tuli erä Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta, yhteensä 9 750 rokoteannosta. Ensimmäinen erä riittää 4 875 suomalaisen rokottamiseen. Erä on Relanderin mukaan symbolinen. Saman kokoinen rokote-erä lähetettiin tänään jokaiseen EU-maahan asukasluvusta riippumatta.

Mikkelin tämän hetken koronakoetilanne

Ilmoitus eVarauksen kautta 24.12. 22:56.
Testi Mikkelin keskussairaalassa 25.12. klo 14:08.
Negatiivinen koronatulos tänään 26.12. klo 13:21 tekstiviestitse.
Aika: 38 tuntia.

Mikkelissä näyttää koronatestiin pääsevän joulun pyhistä huolimatta ian hyvin kuin Pirkanmaallakin.

Koronakoeaikoja
Paikka­kunta Yhtey­den­otto­tapa Testi­paikka Yhteys otettu Testi tehty Tulos saatu Testi­aika Tulos Kommentti
Mikkeli eVaraus Mikkelin keskussairaala 24.12. 22:56 25.12. 14:08 26.12. 13:21 38 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 17.12. 16:18 17.12. 19:20 18.12. 19:23 27 h Neg omaolo.fi:hin tehty ilmoitus käsitelty alle 20 minuutissa.
Lempäälä Puhelu Kuljun terveyskeskus Tampereen messukeskus drive-in 23.11. 8:00 23.11. 12:40 25.11. 8:00 48 h Pos Messukeskuksen drive in -testiin saa mennä myös polkupyörällä, jos kunto kestää.
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 12.11. 10:30 12.11. 13:50 13.11. 20:30 34 h Neg
Tampere omaolo.fi Tampereen messukeskus drive-in 27.10. 8:03 27.10. 13:10 28.10 17:48 34 h Neg Ilmoitus otettiin käsittelyyn 27.10. klo 9:38 ja lupa valita testiaika saapui klo 12:23.

IS: Ensimmäinen tutkimus uudesta koronavirusmuunnoksesta toi ilmi huolestuttavia tietoja - näin paljon viheliäisempi se on

Britanniassa on tehty ensimmäinen tutkimus maassa marraskuussa havaitusta uudesta koronavirusmuunnoksesta.

[...]

Britannian tartuntatautien matemaattisen mallinnoksen keskuksen CMMID:n (Centre for Mathematical Modelling of Infectious Deseases) tekemä tutkimus osoitti, että uusi koronavirusmuunnos on 56 prosenttia aiempaa tarttuvampi. Tutkimusta ei ole vielä vertaisarvioitu.

[Koronaista joulua]

2020-12-25

IS: Johtavat korona-asiantuntijat uskovat, että pandemiassa ollaan voiton puolella - "Voi olla tulossa jopa kesän kaltainen ilmiö"

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ja Helsingin yliopiston immunologian professori ja HUSLABin ylilääkäri Seppo Meri pitävät tulevan vuoden näkymiä hyvinä. He kuitenkin muistuttavat, että vielä tammikuussa ei voida huokaista helpotuksesta.

2020-12-24

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 24.12. Δ 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Turku 193k 291.8 +55% 188.7 67.7 119.5 65.1 54.4 20.5 2.6 18.5 21.6 7.2 964
Vantaa 236k 249.8 -5% 264.2 240.6 147.1 87.2 87.4 45.2 23.3 13.9 7.6 9.3 1557
Helsinki 655k 204.0 -24% 269.0 219.8 110.5 115.0 120.9 61.2 18.0 12.1 13.9 5.3 1569
Espoo 291k 118.7 -48% 191.9 199.8 157.2 100.8 74.9 39.7 22.6 19.2 22.2 8.2 1241
Jyväskylä 142k 96.8 +9% 89.1 57.8 28.5 82.1 81.4 64.7 20.9 20.9 3.5 2.1 624
Lahti 120k 65.8 -64% 184.8 137.4 30.8 20.0 6.7 28.3 44.2 1.7 4.2 0.8 591
Tampere 239k 61.2 -43% 108.3 59.5 34.7 38.8 31.1 21.1 12.8 4.1 1.2 0.4 434
Oulu 206k 54.4 -72% 193.3 85.8 52.1 58.9 17.9 4.3 3.4 3.4 1.9 1.0 521
Pori 84k 29.8 +39% 21.5 19.1 9.5 8.4 4.8 4.8 2.4 0.0 0.0 7.2 137
Kuopio 119k 20.8 +25% 16.6 22.4 37.5 47.5 10.8 25.8 0.8 3.3 0.0 0.8 237

Turusta on tullut Suomen koronapääkaupunki. Koronaa on paljon, ja sen määrä kasvaa nopeasti. Muissa kaupungeissa sen sijaan on enimmäkseen laskua, erityisesti Oulussa, Lahdessa, Tampereella ja Espoossa, joka on irroittautunut selkeästi muusta pääkaupunkiseudusta. Toisaalta myös Helsinki on laskusuunnassa.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 24.12. Δ 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8.
HUS 151.8 -22% 195.5 171.7 100.9 86.0 81.3 44.5 16.6 11.6 12.2 1194
Ei-HUS 59.7 -26% 80.6 43.9 32.8 30.1 38.0 14.2 8.2 3.2 ≈3 363
HUS-kerroin 2.5 2.4 3.9 3.1 2.9 2.1 3.1 2.0 3.6 ≈2.3 3.3
Pirkanmaa 47.9 -45% 87.6 45.5 24.2 27.9 24.6 19.6 9.6 1.8 1.3 339

Ilmaantuvuus on laskenut niin pääkaupunkiseudulla kuin sen ulkopuolellakin. Muun Suomen ilmaantuvuus olisi vielä merkittävästi pienempi ilman Turun vetämää Varsinais-Suomea (130.9 → 178.2 (616)), joka on tällä viikolla mennut HUSin ohi Suomen koronaisimmaksi sairaanhoitopiiriksi.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 24.12. Δ 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Liettua 1452.5 +37% 1061.8 859.4 592.4 206.9 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 4412
Ruotsi 903.6 +23% 735.5 631.8 483.2 164.2 83.9 52.4 30.1 21.9 39.4 31.1 3921
Tanska 796.9 +99% 400.1 280.7 255.2 165.7 96.8 128.9 58.6 22.2 32.7 15.3 2487
Latvia 565.6 +25% 453.0 287.6 196.4 116.8 59.3 17.9 4.2 4.2 3.7 3.2 1775
Viro 546.7 +32% 415.4 303.9 144.5 48.5 43.4 46.3 25.7 15.7 7.1 6.6 1757
Norja 109.4 +13% 97.0 143.1 137.3 57.5 35.5 28.2 27.0 16.1 13.9 6.5 839
Suomi 88.0 -24% 115.9 83.1 53.7 47.3 51.3 23.5 10.8 6.0 6.7 3.5 622
Islanti 49.0 -18% 59.8 49.9 138.1 268.0 301.8 158.1 19.9 25.2 32.0 25.2 1667

Maat jakautuvat kahteen kastiin.

Islannissa, Suomessa ja Norjassa korona näyttäisi olevan hallinnassa: toimenpiteisiin ryhdyttiin ajoissa, ja ne ovat tuottaneet tulosta. Sama kolmikko on myös Euroopan kärki.

Muissa maissa korona lisääntyy hallitsemattomasti, ja valitettavasti Liettua on nyt virallisesti koko maailman koronaisin maa.

Alla Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 24.12. Δ 10.12. 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Liettua 2.8M 1452.5 +37% 1061.8 859.4 592.4 206.9 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 4412
Liechtenstein 39k 1121.1 +71% 655.3 805.3 1123.7 726.3 147.3 18.4 10.5 23.7 23.7 7.9 4890
San Marino 34k 1091.2 +8% 1005.9 888.2 994.1 326.5 26.5 26.5 0.0 91.2 14.7 0.0 6485
Luxemburg 0.6M 1075.6 +6% 1018.5 1340.3 1286.1 899.2 243.0 178.1 103.7 ≈95 89.3 184.2 7222
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Britannia 68M 566.3 +83% 310.3 442.9 463.7 424.1 297.0 110.7 58.6 26.4 20.9 16.0 3176
Saksa 84M 417.5 +35% 308.5 307.7 308.5 161.3 61.6 31.1 23.2 21.1 18.6 11.7 1915
Italia 60M 365.7 -24% 478.4 748.3 725.5 358.8 95.6 38.7 33.0 26.9 10.7 6.2 3293
Ranska 65M 280.2 +17% 239.1 470.6 972.4 704.5 331.4 245.4 172.8 114.2 42.8 19.9 3926
Espanja 47M 278.4 +22% 228.9 400.7 601.4 488.6 297.0 331.1 288.3 232.5 139.2 81.7 3940
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 430.7 +10% 390.8 501.1 589.7 411.6 198.5 118.6 83.6 60.1 40.5 27.7

Vaikka toisaalta "tonnikerhossa" on, laskutavasta riippuen, vain yksi tai kaksi "oikeaa" maata, on koronan määrä lisääntynyt huolestuttavasti kaikissa suurimmissa maissa Italiaa lukuun ottamatta.

2020-12-22

HS: Ruotsissa rajojen sulkua kuvattiin aiemmin "hulluudeksi", mutta viruksen muunnos sai sen muitakin maita varovaisemmaksi

Kun maailman maat alkoivat vuoden alussa sulkea rajojaan suojautuakseen koronaviruksen leviämiseltä, Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell piti sitä liioitteluna.

Tegnell kertoi kesällä suositussa Sommar i P1 -radio-ohjelmassa, että hänestä tuntui keväällä "kuin maailma olisi tullut hulluksi" . Tegnellin mukaan rajojen sulkeminen ei kuulunut "klassiseen pandemian hallinnan malliin".

Nyt rajoja on suljettu taas, koska Britanniassa on levinnyt koronaviruksen mutaatio, jonka uskotaan olevan paljon tarttuvampi kuin aiemmat viruskannat.

Matkustamisen Britanniasta ovat keskeyttäneet lukuisat maat, muun muassa Ranska, Suomi ja Saksa.

Tällä kertaa rajansa on sulkenut myös Ruotsi, joka keskeytti maanantaina matkustamisen sekä Britanniasta että Tanskasta.

[...]

Keskiviikkona hallitus kertoi kiirehtivänsä uuden pandemialain valmistelua. Ruotsin nykylait eivät ota hallituksen mukaan riittävällä tavalla huomioon rauhan ajalla tapahtuvia kriisejä, kuten luonnonkatastrofeja ja tartuntatautien leviämistä. Siksi hallitus pyrkii nyt saamaan sen toimintavaltuuksia lisäävän pandemialain voimaan jo tammikuussa.

Onpas pandemialaille yhtäkkiä tullut kiire. Vielä tasan kaksi viikkoa sitten sen piti tulla voimaan kesän 2021 alkuun mennessä.
Myös valtionepidemiologi Tegnell on sanonut, että virus on päässyt yllättämään jo monta kertaa. Nyt Ruotsi on sulkenut rajojaan, eikä kukaan ole enää todennut sen olevan hulluutta.
Jännästi alkaa kiinnostaa rajojen sulku, kun on mahdollista, että jossain muualla asiat voisivat olla vielä hullummin.

Aftonbladet: Trots FHM:s uppmaning - inget stopp för mellandagsrean

Ingen mellandagsrea bör förekomma i år, enligt Folkhälsomyndigheten.
Men Svensk Handel meddelar att det inte finns något förbud mot reor inför mellandagarna.
- Jag tror inte att det är realistiskt att blåsa av allt som har att göra med reducerade priser, säger Mats Hedenström, Svensk Handels näringspolitiska chef.
Samma på finska:
Otsikko: FHM:n suosituksesta huolimatta - välipäiväalennusmyyntejä ei pysäytetä

Ingressi: Ei välipäiväalennusmyyntejä tänä vuonna, Kansanterveyslaitoksen mukaan.
Mutta [kaupan alan työnantajajärjestö] Svensk Handel tiedottaa, ettei välipäiväalennusmyynneille ole olemassa kieltoa.
- En pidä realistisena perua kaikki, joka liittyy alennettuihin hintoihin, sanoo Mats Hedenström, Svensk Handelin liiketoimintapolitiikan johtaja.

Onko pakko, jos ei halua?

Vastaus: Ei ole. Myöhemmin saman päivän aikana FHM päivitti suosituksiaan. Alennusmyyntejä ei enää pyritä kieltämään, vaan suositellaan tungosten välttämistä. Anders Tegnell kertoo, että näillä uusilla, terävöitetyillä ohjeilla saatetaan vaimentaa taudin leviämistä.

Miten voi olla mahdollista, ettei korona vieläkään ole tukahtunut Ruotsista, vaikka siellä koko ajan toimitaan näin määrätietoisesti ja päättäväisesti koronapandemiaa vastaan?

SVT: Mats Knutson intervjuar statsminister Stefan Löfven (S)

Sverige har inte bytt strategi i bekämpningen av coronaviruset. Det säger statsminister Stefan Löfven i en direktsänd intervju med SVT:s inrikespolitiska kommentator Mats Knutson.
- Jag kan förstå kittlingen i att tro att den har bytts, men i grunden är den exakt samma. Se till att hålla nere smittspridningen så mycket som det går. Se till så att sjukvården och omsorgen har de resurser som krävs, säger Löfven.
Samma på finska:
Otsikko: Mats Knutson haastattelee pääministeri Stefan Löfveniä

Ingressi: Ruotsi ei ole muuttanut koronavirusstrategiaansa. Näin sanoo pääministeri Stefan Löfven SVT:n suorana lähetetyssä haastattelussa, jonka teki poliittinen kommentaattori Mats Knutson.
- Ymmärrän kutinan, että sen voi uskoa vaihtuneen, mutta perusteiltaan se on täsmälleen sama. Huolehditaan tartuntojen leviämisen pitämisestä niin alhaalla kuin mahdollista. Huolehditaan, että sairaanhoidolla on tarvitsemansa resurssit, sanoo Löfven.

Ruotsissa on nyt sairaalahoidossa 2750 koronapotilasta, joista 294 tehohoidossa. Keväällä luvut olivat pahimmillaan 2418 ja noin 550. Kuolleita on 8167. Samaan aikaan Skånessa vähennetään testausta joulun ja uudenvuoden välisenä aikana, koska ei ole henkilökuntaa. Trumpilaisella toimenpiteellä uskoisi olevan lukuja alentava vaikutus.

Itse artikkeli alkaa seuraavalla virkkeellä:

Eilen hallitus teki päätöksen kieltää matkustus Britanniasta ja Tanskasta.
Mutte entäs Pohjoismaiden yhteistyö? Eikö se enää kärsikään maaottelutunnelmasta niin kuin silloin, kun muut Pohjoismaat pitivät Ruotsin vastaiset rajansa kiinni? Eikö rajojen kiinni laittaminen olekaan enää kiusaamista ja diskriminointia?

2020-12-21

IS: Rokotukset alkavat joulun jälkeen - Komissio antoi myyntiluvan Pfizerin ja Biontechin koronarokotteelle

Euroopan komissio antoi maanantaina myyntiluvan Pfizerin ja Biontechin kehittämälle koronarokotteelle EU:n alueella. Komissio teki päätöksensä nopeasti sen jälkeen, kun Euroopan lääkevirasto kertoi puoltavansa rokotteen käyttöä.

Suomessa annetaan vielä erillinen valtioneuvoston rokotusasetus tiistaina. Näiden päätösten myötä itse rokotusten on tarkoitus alkaa joulunpyhien jälkeen 27. joulukuuta.

IS: Ruotsi sulkee Tanskan rajan - syynä uusi virusmuunnos

Ruotsi sulkee Tanskan vastaisen rajan. Raja menee kiinni ensi yönä.

Taustalla on koronaviruksen uusi muunnos, joka on levinnyt Tanskaan. Virus leviää ärhäkkäästi.

- Nämä ovat raskaita päätöksiä. Joulua ei nyt vietetä, kuten on aiemmin ajateltu, sisäministeri Mikael Damberg sanoi tiedotustilaisuudessa.

Ei, kyllä kyse on ruotsalaisten harrastamasta kiusaamisesta. Euroopassa pitäisi olla avoimet rajat, näin sanoivat ruotsalaiset itse, kun Kypros ja muut Pohjoismaat pitivät keväällä rajat kiinni ruotsalaisilta.
Ruotsi asettaa matkustuskiellon myös Isoon-Britanniaan. Koronaviruksen uusi muunnos leviää voimakkaasti juuri Britanniassa.

Ulkoministeri Ann Linde sanoi tiedotustilaisuudessa, että ruotsalaiset voivat palata kotimaahansa.

Keväällä samaisen ulkoministeri Ann Linden mukaan rajojen kiinni pitäminen oli diskriminointia.

Aika laittaa Pink Floydin Us and Them soimaan.

IL: Britanniasta ei pääse enää pois - lennot ja lauttaliikenne keskeytetty uuden "kontrolloimattomasti leviävän" koronavariantin vuoksi

Britanniassa on havaittu uusi aikaisempaa ärhäkämpi koronaviruksen muoto, joka on levinnyt "kontrolloimattomasti" erityisesti Lontoon alueella ja Kaakkois-Englannissa.

Maan terveysministeri Matt Hancock sanoi sunnuntaina tiedotustilaisuudessa, että uusi muunnos koronaviruksesta "ei ole hallinnassa".

Useat maat ovat keskeyttäneet lentoliikenteen saarivaltiosta, mukaan lukien Suomi.

Ranska kielsi myös kaiken laivaliikenteen maiden välillä. Se koskee sekä rahtia että henkilöliikennettä.

Suomen ja Britannian välillä on siis tähän mennessä ollut lentoliikennettä. Kuten moniin muihinkin maihin. Eipä ole suuri ihme, että koronaa on syksyllä riittänyt, kun sitä pitää varta vasten käydä hakemassa muualta Euroopasta.

IS: Kommentti: Britannian eristys on Boris Johnsonin viimeinen nöyryytys

Euroopan rajat sulkeutuvat. Ne sulkeutuvat Britannialta.

Jos lähes 70 000 brittiä ei olisi kuollut koronaviruksen saatuaan, tätä voisi kutsua komediaksi. Mutta nyt on niin synkkää, että se ei ole edes tragikomedia.

Britannian EU-eron siirtymäkausi on päättymäisillään. Neuvottelut junnaavat paikallaan. Kova ero tullimuodollisuuksineen pelottaa.

Sitten Britanniasta löytyy uusi, entistä tarttuvampi koronaviruksen muoto. Vähäinenkin toive edes hitusen normaalimmasta joulusta hiipuu.

Euroopan maat, myös Suomi, katkaisevat lennot. Kotimainen säätö maahantulosta ei mennyt putkeen. Lapissa ehkä lohduttaa, että eivät ne brittituristit olisi sitten koskaan päässeetkään perille pukinpajaan.

Britannian tärkein naapurimaa Ranska ilmoittaa keskeyttävänsä rahtiliikenteenkin ainakin pariksi päiväksi.

Hyvää joulua Boris Johnson. Tervetuloa Britannian uuden itsenäisyyden aikaan.

[...]

Johnsonin korona-aikana antamia lausuntoja repostellaan jälleen brittilehdissä. Tarkassa syynissä ne alkavat lähennellä Donald Trumpin ja Anders Tegnellin tasoa. Johnsonin rima on korkealla.

Maaliskuussa hän lupasi tilanteen paranevan "12 viikossa". Toukokuussa testauksen ja jäljityksen piti alkaa tuottaa tulosta kesäkuussa.

Heinäkuussa Johnson ilmoitti, että koronaeristys on kuin "ydinpelote", eikä uskonut, että sellaista enää tarvittaisiin pandemian aikana Britanniassa.

Viime viikolla, 16. joulukuuta, Johnson ilmoitti, että ei "halua kieltää joulua". Kolme päivää myöhemmin hän pyysi ihmisiä perumaan joulusuunnitelmansa.

[...]

Tämän joulun britit tulevat muistamaan.

2020-12-19

Yle: Ruotsin koronamies Tegnell on aliarvioinut taudin leviämistä toistuvasti - tässä kooste aiemmista arvioista

- Ei ole todennäköistä, että tauti leviäisi laajasti Ruotsissa.
- Minä uskon, että tämä on vaarallisuudeltaan ja kestoltaan tavallisen influenssan kaltainen.
- Ei ole mitään syytä huolestua koronaviruksesta tällaisilla matkoilla. Se ei ole levinnyt lainkaan esimerkiksi Alpeilla ja Etelä-Euroopassa.
- Olemme keskustelleet matkan jälkeisestä seulonnasta mutta todenneet, ettei se ole tarpeellista. On tärkeää, ettemme käytä sairaanhoidon resursseja turhaan.
- On syytä uskoa, että saavutamme tartuntahuipun, että olemme saavuttaneet sen.
- Olin vähän liian optimistinen. En ollut ajatellut tai ymmärtänyt, että kestää joitakin päiviä, ennen kuin tapaukset näkyvät järjestelmissämme.
- Olen kuunnellut brittejä, ja he tekevät juuri kuten me teemme Ruotsissa. Nämä kaksi maata erottuvat, ainakin meidän mielestämme, siinä, että noudatamme vähän tieteellisempää linjaa.
- Muu maailma alkaa seurata Ruotsin mallia.
- Kun kesä tulee, meillä voi olla jo niin suuri immuniteetti Ruotsissa, että ruotsalaiset turistit ovat turvallisempia kuin muut.
- Ei, tätä ei voi kutsua toiseksi aalloksi. Se on liioiteltua.
- Niin kauan kun tartunta leviää ryppäissä siellä täällä, ainakaan minä en kutsuisi sitä toiseksi aalloksi. Silloin pitäisi olla laajempaa leviämistä koko maassa.
- Tämä tulee todennäköisesti koskemaan koko maata.
... ja muita Aku Ankan parhaita.

Tegnellin sitaatteja löytää alkukielisinä myös kokoelmasivulta tegnellcitat.se.

Yle: Toinen aalto on nakertanut Ruotsin koronastrategin luotettavuutta - usko Anders Tegnellin linjaan hiipuu, ja hallitus käyttää nyt tiukkoja rajoituksia

Yli 7 800 kuollutta ja lähes 350 000 sairastunutta. Siinä on Ruotsin koronastrategian tulos tähän mennessä.

Strategian takana on Ruotsin Kansanterveysvirasto ja siellä erityisesti valtionepidemiologi Anders Tegnell.

Strategia on perustunut vapaaehtoisuuteen. Virasto on luottanut siihen, että ruotsalaiset noudattavat sen antamia ohjeita. Ruotsin hallitus on puolestaan luottanut virastoon ja tehnyt omat päätöksensä sen suositusten pohjalta.

- On ainutlaatuista luottaa yhteen viranomaiseen tällä tavalla, valtiotieteen tohtori Marja Lemne Södertörnin korkeakoulusta Tukholmasta sanoo puhelimitse Ylelle.

[...]

Ruotsin koronahoidossa on ollut kaksi huomiota herättävää piirrettä, huomauttaa Marja Lemne Södertörnin korkeakoulusta.

- On epätavallista, että hallitus on antanut näin paljon valtaa yhdelle viranomaiselle. Se on erittäin huolestuttavaa.

Hallitus on perustellut Kansanterveysviraston johtavaa asemaa sillä, että ministerit eivät ole tartuntatautiasiantuntijoita. Perusteena on ollut myös ruotsalainen hallintomalli, joka takaa viranomaisille vahvan aseman ja kieltää ministereitä ohjaamasta virastojen päivittäistä työtä.

Lemne huomauttaa, että hallituksen ei suinkaan tarvitse tehdä niin kuin Kansanterveysvirasto sanoo. Ei ole epätavallista, että hallitus sivuuttaisi asiantuntijaviranomaisten suositukset.

- Hallitus ohjaa viranomaisia ja kantaa viime kädessä vastuun, Lemne toteaa.

Samalla linjalla on Göteborgin yliopiston valtiotieteen professori Bo Rothstein, jota pidetään yhtenä Ruotsin hallintomallin parhaimmista asiantuntijoista. Hän totesi sanomalehti Svenska Dagbladetissa marraskuun loppupuolella, että esimerkiksi talouskriisien hoitoa tai vuoden 1981 sukellusvenekriisiä ei jätetty virkamiesten vastuulle.

[...]

Toinen korona-ajan huomiota herättävä piirre on, kuinka hiljaa oppositio on ollut, Lemne sanoo. Hallituksen ja Kansanterveysviraston linjaa on arvosteltu vain vähän.

- Demokratian toimiminen vaatii aktiivisen opposition. Kaikki ovat hoitaneet tätä melko kömpelösti.

Ruotsin pääoppositiopuolue on maltillinen kokoomus, mutta oppositiossa ovat myös kristillisdemokraatit, ruotsidemokraatit ja vasemmistopuolue. Näistä ruotsidemokraatit on tähän mennessä ollut aktiivisin hallituksen koronalinjan arvostelija.

Ruotsidemokraatit on vaatinut kasvomaskien käyttöä kesästä lähtien. Alun perin hallitus tyrmäsi ajatuksen, koska Ruotsissa "lääketieteellisiä päätöksiä eivät tee puolueet vaan asiantuntijat".

[...]

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson vaati Anders Tegnellin eroa mielipidekirjoituksessa Dagens Nyheterissä kesäkuun alussa. Hän sanoi, että Ruotsin linja vaikutti yhä oudommalta muuhun maailmaan verrattuna ja kuvasi kuolleiden määrää traagiseksi.

Åkesson moitti Kansanterveysvirastoa useista virheellisistä olettamuksista ja kyvyttömyydestä tunnustaa virheensä. Hallitusta hän moitti Kansanterveysviraston varjoihin kätkeytymisestä.

- Väärien päätösten tekijöiden pitää harkita tehtävänsä jättämistä välittömästi. Anders Tegnellin pitää siksi erota. Vasta silloin hän osoittaa ruotsalaisille kantavansa vastuun Kansanterveysviraston virheistä, Åkesson kirjoitti.

Aftonbladet: Sverige nu bland världens hårdast covid-19-drabbade

Sverige har nu slagit sig in på tio-i-topp-listan över världens värst drabbade länder av covid-19-smitta.
Infektionsläkaren Björn Olsen räknar med att det blir ännu värre snart:
- Jag tror vi kommer stiga ytterligare på listan, säger han.
Samma på finska:
Otsikko: Ruotsi nyt maailman eniten covid-19:stä kärsivien maiden joukossa

Ingressi: Ruotsi on nyt lyönyt itsensä maailman eniten covid-19:stä kärsivien maiden Top 10 -listalle.
Infektiolääkäri Björn Olsen arvioi, että tilanne tulee pian pahenemaan:
- Uskon, että nousemme listalla korkeammalle, hän sanoo.

Seitsemän päivän keskiarvoon miljoonaa asukasta kohti perustuva lista näyttää artikkelin mukaan seuraavalta:

Maailman koronaisimmat maat, 7 päivän keskiarvo
Sija Maa Tartuntaa/
miljoona
asukasta
     Sija Maa Tartuntaa/
miljoona
asukasta
1 Liettua 1011 6 San Marino 690
2 Liechtenstein 787 7 Luxemburg 678
3 Serbia 774 8 Slovenia 675
4 Kroatia 760 9 Ruotsi 665
5 Georgia 749 10 USA 663

2020-12-18

Expressen: Tegnell håller inte måttet - så dags att inse det nu

Regeringen har till sist tagit kommandot i coronakrisen. Men Stefan Löfven borde ha insett för länge sedan att Folkhälsomyndighetens ledning inte håller måttet. Viktig tid har gått förlorad.
Samma på finska:
Otsikko: Tegnell ei tehtäviensä tasalla - nyt on aika tunnustaa se

Ingressi: Hallitus on lopultakin ottanut komennon koronakriisissä. Mutta Stefan Löfvenin olisi pitänyt jo aikoja sitten tajuta, ettei Kansanterveysvirasto ole tehtäviensä tasalla. Tärkeää aikaa on hukattu.

Artikkelissa muistellaan vuotta 2015, jolloin Ruotsista haki turvapaikkaa kymmenentuhatta ihmistä viikossa. Silloinkin hallituksen oli vaikea tehdä tarpeellisia päätöksiä. Nyt mennään samoilla linjoilla:
Muissa Euroopan maissa on tehty dramaattisia toimenpiteitä viikkoja ja kuukausia sitten - vaikka tartuntamäärät olisivat vain puolet Ruotsin tasosta. Yhteiskuntia on suljettu ja monissa maissa kansalaisia on massatestattu.

Ruotsissa sen sijaan hallitus lähetti tällä viikolla kansalaisilleen tekstiviestin. Sen jälkeen käytiin keskustelua Koronatoimikunnan ensimmäisestä osaraportista kaikessa rauhassa aivan kuin kriisi olisi jo takanamme.

Tilanteen vakavuus ei tunnu vieläkään valjenneen. Kansanterveyslaitos tuntuu näkevän valoa joka pilvenreunan takaa. Ikuinen optimisti Anders Tegnell on aavistellut "kiihtymistahdin hidastumista" ja tartuntahuipun saavuttamista, "jossa ehkä on vielä vähän nousua". Kohta se jo kääntyy! Kohta strategian oikeus näkyy kaikille.

Kasvomaskisuositus sen sijaan annettiin. Tavallaan.
Ja vaikka hallitus näyttää saaneen Kansanterveyslaitoksen vastentahtoisesti suosittelemaan kasvosuojia, oli suosituksissa niin paljon varaumia, että siitä tuli melkein parodiaa. Kasvosuojia suositellaan vain joukkoliikenteessä ja vain myöhemmin määriteltävinä kellonaikoina.

Tämä alleviivaa sitä, miten vastuutonta Stefan Löfveniltä oli luottaa niin syvästi Kansanterveyslaitoksen mielipiteisiin pandemian aikana. Hänen olisi jo keväällä pitänyt tajuta, että tämä kriisi on liian vakava jätettäväksi viranomaisten hoidettavaksi - etenkin, kun sen johto on kerta kerran jälkeen tehnyt vakavia virheitä.

Ensimmäisennä silmään pistää ennustevirheet.

Kansanterveyslaitos on arvannut lähes kaiken väärin pandemian aikana. Vielä maaliskuun puolella piti riskin taudin leviämiselle olla Ruotsissa vähäinen. Sitten tehtiin täyskäännös ja satsattiin laumaimmuniteettiin, joka sekin osoittautui vakavaksi virhearvioksi.

Syksyllä Ruotsiin ei pitänyt tulla toista aaltoa. Sen sijaan odotettavissa oli "hyvin paikallisia tautiryppäitä", ja tämän perusteella siirryttiin paikallisiin ohjeisiin.

Eräänlainen tiivistelmä artikkelista voisi olla näissä virkkeissä:
Aivan uuden viruksen edessä täytyy olla nöyrä. Täytyy olla avoin sille, että voi joutua muuttamaan oletuksiaan ja oppimaan muilta mailta. Tämä asenne on Ruotsilta puuttunut.

Tampereen tämän hetken koronakoetilanne

Ilmoitus omaolo.fi:n kautta 17.12. 16:18.
Käsittelyaika noin 20 minuuttia.
Testiaika Pirkkalan messukeskuksessa klo 19:20.
Negatiivinen koronatulos tänään 18.12. klo 19:23 tekstiviestitse.
Aika: 27 tuntia.

Pirkanmaalla näyttäisi edelleenkin saavan koronatuloksen vähintään yhtä nopeasti kuin viime kuussa.

Tilanneseuranta täältä.

IL: Koronarokotteiden hinnat livahtivat vahingossa julkisuuteen - tämän verran EU-maat maksavat per pistos

Tähän saakka salassa pidetyt hintatiedot EU:n koronarokotesopimuksista ovat päätyneet vahingossa julkisuuteen.

Luvut tulivat ilmi, kun Belgiassa budjetista vastaava valtiosihteeri Eva De Bleeker tviittasi torstaina kuvan rokotteiden hintataulukosta. De Bleekerin mukaan julkaisu oli hänen viestintätiiminsä tekemä virhe, ja tviitti poistettiinkin pian. Belgialainen sanomalehti Het Laatste Nieuws (HLN) ehti kuitenkin nappaamaan taulukosta kuvakaappauksen.

[...]

De Bleekerin julkaisemasta taulukosta käy ilmi, että eri valmistajien rokotteiden hinnoissa on merkittävää vaihtelua. Hinnat yhtä rokoteannosta kohden ovat taulukon mukaan seuraavat:
- Oxford/AstraZeneca: 1,78 € (EU varannut 300 miljoonaa annosta)
- Johnson & Johnson: 8,50 $ (6,94 €, EU varannut 200 miljoonaa annosta)
- Sanofi/GSK: 7,56 € (EU varannut 300 miljoonaa annosta)
- CureVac: 10 € (EU varannut 225 miljoonaa annosta)
- Pfizer/BioNTech: 12 € (EU varannut 200 miljoonaa annosta)
- Moderna: 18 $ (14,7 €, EU varannut 80 miljoonaa annosta)

2020-12-17

HS: Tutkimus: Omien solujen kimppuun hyökkäävät vasta-aineet voivat selittää vakavan ja pitkän koronavirustaudin

Immuunipuolustuksen vasta-aineiden tarkoitus on eliminoida kehoon tunkeutuvat taudinaiheuttajat, kuten virukset. Autoimmuunitaudeissa puolustusjoukot erehtyvät iskemään elimistön omia rakenteita vastaan, ja näin näyttää käyvän myös vakavassa koronataudissa.

Yalen yliopiston tutkijat ovat löytäneet koronatautipotilaiden verestä suuren joukon itseen kohdistuvia autovasta-aineita. He uskovat, että ne voivat myös selittää, miksi joitakin potilaita jäävät vaivaamaan erilaiset oireet vielä kuukausiksi sen jälkeen, kun itse tauti on jo ohi.

"Koska vasta-aineet säilyvät kauan, on ymmärrettävää, että ne voivat vaikuttaa pitkittyneen koronataudin kehittymiseen", sanoo The Guardian -lehdelle yksi tutkimuksen tekijöistä, immunologian tutkija Aaron Ring.

Yle: Ruotsin kuningas koronatilanteesta: "Ruotsi on epäonnistunut"

Ruotsissa kuningas Kaarle Kustaa sanoo, että Ruotsi on epäonnistunut koronan torjunnassa. Ruotsin television SVT:n haastattelussa kuningas luonnehtii päättyvää vuotta "hirvittäväksi".

- Mielestäni olemme epäonnistuneet. Meillä on ollut paljon kuolleita ja se on kauheaa. Tästä me kaikki kärsimme, kuningas sanoo.

Kuningas valittelee myös sitä, että monissa tapauksissa omaiset eivät ole voineet hyvästellä koronaan kuolleita asianmukaisella tavalla.

- Sitä ajattelee kaikkia ihmisiä, jotka eivät ole voineet hyvästellä kuolleita perheenjäseniään. Uskon, että tämä on raskas ja traumaattinen kokemus, kuningas pohtii.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 17.12. Δ 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8. 1.8.
Turku 193k 280.0 +199% 93.8 95.4 101.0 61.1 31.8 18.0 0.0 21.6 17.4 7.2 830
Vantaa 236k 256.6 -7% 274.7 161.8 129.4 83.1 62.9 35.5 21.5 12.7 6.8 8.4 1427
Helsinki 655k 247.6 -8% 270.4 150.8 101.7 125.9 98.3 33.8 16.1 14.2 10.2 4.4 1483
Espoo 291k 151.9 -34% 228.8 145.5 139.0 91.3 55.1 26.7 24.6 25.3 15.7 6.2 1186
Lahti 120k 112.4 -51% 229.8 30.0 25.0 14.2 10.8 47.5 20.0 1.7 2.5 0.8 560
Oulu 206k 111.4 -35% 170.2 55.4 67.0 25.1 15.0 1.4 4.3 1.9 1.4 1.4 499
Jyväskylä 142k 92.5 -9% 101.6 15.3 43.8 128.7 33.4 52.9 25.0 7.0 2.8 2.8 580
Tampere 239k 91.3 -15% 107.9 27.7 33.1 40.6 21.9 16.1 11.2 2.5 1.7 0.0 413
Pori 84k 27.4 +44% 19.1 19.1 11.9 4.8 3.6 3.6 2.4 0.0 6.0 2.4 128
Kuopio 119k 24.1 +45% 16.6 25.8 56.5 45.8 28.5 13.3 3.3 0.0 0.0 0.0 229

Turku on nostanut itsensä kahdessa viikossa kolmanneksi vähäkoronaisimmasta isosta kaupungista Suomen koronapääkaupungiksi. Asia tuskin paranee sillä, että lennot Skopjeen alkavat pitkän tauon jälkeen taas ylihuomenna. Muissa isoissa kunnissa on tapahtunut lähinnä laskua, erityisesti Espoossa, Lahdessa ja Oulussa. Herää kysymys: mitä Espoossa tehdään nyt eri lailla kuin Helsingissä ja Vantaalla, kun sen lukema on yhtäkkiä erkaantunut muusta pääkaupunkiseudusta?

Kuopiossa ja Porissa tartuntojen määrä on edelleenkin murto-osa muista isoista kaupungeista, joskin molempien kaupunkien tapausmäärissä on jonkin verran nousua.

Pääkaupunkiseutu - Muu-Suomi -vertailussa tilanne ei ole valtavasti muuttunut:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 17.12. Δ 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 25.9. 10.9. 27.8. 13.8.
HUS 175.8 -14% 205.6 119.3 93.3 88.4 65.2 23.8 14.8 13.6 9.6 1125
Ei-HUS 73.4 +7% 68.7 37.5 33.3 36.6 22.4 13.1 5.1 ≈4 ≈4 341
HUS-kerroin 2.4 3.0 3.2 2.8 2.4 2.9 1.8 2.9 ≈3.4 ≈2.4 3.3
Pirkanmaa 74.7 -11% 84.1 15.9 27.2 27.2 17.4 17.6 5.5 1.5 1.5 323

Suomen tilanne on pysähtynyt, ja nähtäväksi jää, mihin suuntaan se kallistuu. HUSin tilanne on Espoon vetämänä hieman parantunut, muun Suomen hieman heikentynyt. Turku on saanut Varsinais-Suomen (74.2 → 172.6 (528)) ilmaantuvuuden nousemaan aivan HUSin kannoille. Pirkanmaa on hienoisessa laskussa ja sijalla 7/21, kun Suomen koronaisimpia sairaanhoitopiirejä haetaan.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 17.12. Δ 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Liettua 1372.3 +58% 870.3 761.1 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 15.3 9.8 3669
Ruotsi 816.2 +18% 690.3 581.4 300.8 105.7 68.5 38.4 20.4 33.0 39.3 3452
Tanska 626.3 +114% 306.1 263.8 233.7 108.9 110.1 99.9 35.8 26.6 26.8 2078
Latvia 483.5 +30% 372.3 244.1 156.7 81.4 36.5 6.8 4.4 3.0 4.2 1458
Viro 471.1 +33% 355.3 223.9 87.6 34.4 51.4 33.8 20.6 10.3 9.9 1452
Suomi 104.8 -5% 110.7 57.2 51.7 52.5 35.5 16.4 8.1 6.3 5.2 582
Norja 98.6 -14% 114.4 151.1 103.6 36.0 32.0 28.2 22.9 13.3 11.3 781
Islanti 48.4 -12% 54.8 69.5 222.6 310.3 204.1 94.7 20.8 32.3 32.6 1636

Islanti ja Norja jatkavat parhaina maina, ja ovat molemmat saaneet vedettyään tartuntalukujaan vielä hitusen alaspäin. Suomessa leviäminen on pysähtynyt, mutta hentoisen laskun jatkuminen ei ole mikään selviä. Muut maat ovat aivan eri lukemissa ja kaikki sekä nousussa että sevästi Euroopan keskiarvon (401.1) yläpuolella. On hyvin ymmärrettävää, miksi Tanska päätettiin eilen laittaa kiinni. Liettuasta, joka syyskuun loppuun pärjäsi niin hyvin, on tullut koko Euroopan koronakuningas. Se on myös ohittanut Ruotsin kokonaisilmaantuvuudessa.

Taulukon ulkopuolella Euroopan parhaana maana sinnittelee edelleenkin Irlanti (81.2 → 83.7), joka pääsisi tällä listalla toiseksi parhaalle sijalle.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 17.12. Δ 3.12. 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Liettua 2.8M 1372.3 +58% 870.3 761.1 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 15.3 9.8 3669
Kroatia 4.1M 1173.3 +9% 1075.9 831.9 688.9 239.7 75.7 66.1 91.1 73.5 21.4 4459
Luxemburg 0.6M 1125.1 -3% 1154.8 1314.5 1385.5 407.7 164.4 170.4 ≈120 100.3 122.0 6844
Serbia 7.0M 1044.4 -2% 1068.7 509.2 187.4 29.0 12.7 11.5 12.6 25.4 44.2 3235
Slovenia 2.1M 1002.2 +1% 991.0 940.6 1126.8 426.3 116.7 66.5 28.4 20.2 9.0 4829
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Italia 60M 407.8 -33% 610.7 797.2 563.5 191.4 51.9 34.7 31.5 17.9 8.2 3123
Britannia 68M 376.0 +12% 338.0 488.6 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 22.7 18.4 2826
Saksa 84M 365.1 +22% 298.9 309.0 251.5 103.6 38.3 27.0 20.8 21.7 14.7 1699
Ranska 65M 253.8 +4% 245.1 803.6 905.1 470.0 283.6 191.8 140.8 72.4 35.3 3777
Espanja 47M 230.0 -23% 300.4 515.3 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 192.6 100.8 3793
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 401.1 -6% 426.1 567.3 534.9 285.5 145.6 99.6 69.7 50.5 33.9

Eurooppa tuntuu pidättelevän henkeään koronarokotetta alkaen. Liettuan jyrkkää nousua ja Italian ja Espanjan selvää laskua lukuun ottamatta kahden viikon takaiseen tilanteeseen ei ole juurikaan muutoksia. "Tonnikerhossa" on nyt viisi maata.

2020-12-16

Ekstrabladet: Mette F.: Danmark lukkes helt ned

Danmark vil være lukket ned frem til 3. januar, siger Mette Frederiksen på pressemøde
Samme på finsk:
Otsikko: Tanska suljetaan kokonaan.

Ingressi: Tanska suljetaan 3. tammikuuta [2021] asti, sanoo [Tanskan pääministeri] Mette Fredriksen lehdistötilaisuudessa.

Jo oli aikakin, Tanska. Tanskan ilmaantuvuusluvut ovat nousseet sitkeästi jo pitkään. Jos ilmaantuvuus saadaan ruuvattua nyt jyrkästi alemmaksi, niin se voi riittää pitämään sen "tarpeeksi" alhaalla siihen asti, että rokotetta on riittävästi saatavilla.

SVT: Folkhälsomyndighetens miss i mars - max 15 000 beräknades få corona i Sverige

Mellan 10 000 och 15 000 coronasjuka - i värsta fall. Så löd Folkhälsomyndighetens bedömning den 2 mars. FHM säger att byggde på de knapphändiga siffror som då fanns, men enligt Kinaexperten Kristina Sandklef valde man bort potentiellt viktiga varningar.
Samma på finska:
Otsikko: Kansanterveyslaitoksen ohilyönti maaliskuussa - enintään 15'000:n laskettiin saavan koronan Ruotsissa

Ingressi: 10'000 - 15'000 koronatapausta - pahimmassa tapauksessa. Näin kuului Kansanterveysvirasto arvio 2. maaliskuuta. FHM sanoo luvun perustuneen senaikaisiin vajaisiin lukuihin, mutta Kiina-ekspertti Krisina Sandklefin mukaan potentiaalisesti tärkeitä varoituksia jätettiin huomioimatta.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka ruotsalainen arvio tehtiin sen perusteella, miten tauti virallisesti edistyi ja tukahtui Kiinassa. Ruotsissa asuvien kiinalaisperäisten lääkärien varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Lääkärin ottivat yhteyttä FHM:ään, mutta heille ei vastattu.

Norja arvioi, että tautiin voi sairastua 25 % kansasta. Tanskan arvio oli 10 %. Ruotsin arvio oli 0.1 % Tulee mieleen THL:n todisteiden vastainen varhainen arvio koronakuolleisuudesta, jolla pyrittiin puolustelemaan tegnelliläistä kansanitsemurhalinjaa.

Artikkeli myös kertoo, että FHM saa jatkuvasti ehdotuksia ulkopuolisilta tahoilta, muttei kommentoi niitä.

Tämä hetken virallisten tietojen mukaan Ruotsissa koronan on saanut 348'585 ihmistä. Virallinen luku on merkittävästi todellista pienempi, koska Ruotsissa ei ole missään vaiheessa päässyt testiin vähäisillä oireilla.

2020-12-15

HS: Hus suosittelee korkeampaa D-vitamiinilisää ikääntyneille, tummaihoisille ja erityisryhmille koronavirus­epidemian aikana

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) suosittelee tavallista korkeampaa D-vitamiinilisää ikääntyneille ja erityisryhmille koronavirusepidemian aikana.

Uutena suosituksena on 20 mikrogrammaa D-vitamiinia vuorokaudessa kaikille yli 70-vuotiaille, tummaihoisille aikuisille ja ympärivuorokautisessa hoidossa asuville aikuisille. Suositus koskee erikseen tummaihoisia aikuisia, koska tumma iho kehittää tyypillisesti vähemmän D-vitamiinia kuin vaalea iho, kertoo Hus tiedotteessaan.

Kaikille edellä mainittuihin ryhmiin kuuluville, joiden painoindeksi on yli 30, Hus suosittelee suurempaa 50 mikrogramman annosta vuorokaudessa. Ylipainoon liittyy suurempi D-vitamiinilisän tarve.

Kansallinen suositus D-vitamiinista normaalioloissa on alle 75-vuotiaille 10 mikrogrammaa vuorokaudessa lokakuusta maaliskuuhun ja yli 75-vuotiaille 20 mikrogrammaa vuorokaudessa ympäri vuoden.

Syynä uudelle suositukselle ovat D-vitamiinin vaikutukset ihmisen immuunipuolustukseen ja tulehduksiin. D-vitamiinin puutoksen ja koronaviruksen aiheuttaman vakavan keuhkoinfektion yhteydestä on yhä enemmän tutkimusnäyttöä.

2020-12-14

IL: Ruotsi otti käyttöön uuden koronahätäsuunnitelman: valmiutta potilaiden lennätykseen lisätään, siirto Suomeen seuraava askel

Ruotsin alueet ovat aktivoineet uuden kansallisen koronasuunnitelman, jonka tavoitteena on muun muassa nostaa tehohoidon kapasiteettia. Mikäli kapasiteettia ei saada riittävästi lisättyä Ruotsin sisällä, seuraava askel on pyytää apua muilta Pohjoismailta.

Tällöin sovellettaisiin pohjoismaista yhteistyösopimusta, jonka mukaan potilaita voidaan lähettää muihin maihin hoidettaviksi. Asiasta kertoo SVT.

SCB: Sverige har återigen överdödlighet - äldre hårdast drabbade

SCB har fått information om 8 088 dödsfall under november 2020. Under åren 2015-2019 dog i genomsnitt 7 383 personer under motsvarande period, vilket ger november 2020 en överdödlighet på 10 procent.

- Det är det högsta antalet dödsfall som uppmätts under en novembermånad sedan 1918, vilket var året då spanska sjukan bröt ut. Då avled 16 600 personer i november.

Och samma på finska:
Otsikko: Ruotsissa jälleen ylikuolleisuutta - vanhemmat kaikkein kovimmilla

SCB (Ruotsin tilastokeskus) on saanut tietoonsa 8088 kuolemantapausta marraskuulta 2020. Vuosien 2015-2019 aikana vastaavalla jaksolla kuoli keskimäärin 7383 ihmistä, mikä tekee marraskuun 2020 ylikuolleisuudeksi 10 prosenttia.

- Tämä on suurin määrä marraskuukuolemia sitten vuoden 1918, jolloin espanjantauti levisi. Silloin marraskuussa kuoli 16'600 ihmistä.

2020-12-13

IL: Husin teho-osaston hoitajat murtumispisteessä Meilahdessa: "Syksy toistaa nyt kevään ilmiön"

- En itse haluaisi joutua teho-osastolle hoidettavaksi. Pelkäisin (koronavirusta) enemmän motivoitumatonta henkilökuntaa, tiivistää Meilahden teho-osastolla työskentelevä hoitaja.

Iltalehti haastatteli erikseen kahta Husin Meilahden teho- ja tehovalvonta-osaston hoitajaa, molempien mukaan osasto on murtumispisteessä.

He pitävät koronavirustautia suurempana riskinä teho-osaston potilasturvallisuutta, joka on nyt heidän mielestä vaarantunut. Hoitajat ovat uupuneita ja työmotivaatio on vähentynyt.

- Monella käynyt mielessä,että kuka seisoo takana, jos uupumuksen takia tapahtuu hoitovirheitä? Kyllä sanon, että hoitajilla on hirveän kokoinen vastuu, toinen hoitaja sanoo.

Molemmat hoitajat kertovat, että keväällä yhteishengen voimalla onnistuttiin tsemppaaman, mutta syksyllä tilanne on ollut toinen.

2020-12-12

IS: Pfizerin koronarokotteelle käyttölupa Yhdysvalloissa

Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA on antanut luvan käyttää Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotetta. Viraston asiantuntijapaneeli oli jo aiemmin suositellut rokotteen hyväksymistä hätätilannekäyttöön 16-vuotiaille ja sitä vanhemmille potilaille.

IS: Ruotsalais­sairaalan hätä­huuto täyttyvistä potilas­paikoista - "Älkää ajako edes autoa, jos se ei ole välttämätöntä"

Sairaalapaikat Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa Göteborgissa alkavat täyttyä koronaviruspandemian johdosta.

Sahlgrenskan yliopistollisen sairaalan johtajaylilääkäri Thomas Brezicka sanoi, että potilasmäärät alkavat olla kriittisellä tasolla ja katto alkaa tulla vastaan siinä, mistä voidaan selvitä.

Brezicka vetosi kaupungin valtalehdessä Göteborgs-Postenissa kaikkiin kaupunkilaisiin, että kaikkea sellaista pitäisi välttää, jossa on vaara loukkaantua ja joutua sairaalahoitoon.

- Älkää ajako esimerkiksi autoa, jos se ei ole välttämätöntä, älkääkä lähtekö patikoimaan vuorille. Välttäkää kaikkea sellaista, joissa on riski loukata kroppaa. Etenkin sellaista, joka voi johtaa vakavaan loukkaantumiseen ja sairaalahoitoon, Brezicka vetosi.

2020-12-11

IS: Ruotsi saattaa pyytää Suomelta apua korona­potilaiden tehohoitoon

Ruotsi saattaa aivan lähiaikoina joutua pyytämään apua muilta pohjoismailta koronapotilaiden tehohoidossa. Syynä ei ole pelkästään tehohoitopaikkojen täyttyminen vaan pula hoitohenkilökunnasta.

- Terveydenhuollon johto päättää kansallisista tehostamistoimista vuorokauden kuluessa. Katsomme, miten resurssit voidaan maksimoida, kertoo ylilääkäri Sten Rubertsson Ruotsin sosiaalihallituksesta Dagens Medicin -lehdelle.

Ruotsin sairaaloissa on yhteensä noin 700 tehohoitopaikkaa. Nyt ne alkavat olla niin täynnä, että Ruotsi lähestyy tilannetta, jossa hoitokapasiteetti ei enää riitä, varoittaa Rubertsson.

2020-12-10

MTV3: Tältä näyttävät hallituksen koronaskenaariot: "Kaikissa epidemia hiipuu kesään 2021 mennessä, eikä nouse enää"

Eri viranomaisista koostuva valmisteluryhmä on laatinut hallituksen käyttöön kolme skenaariota tulevasta koronatilanteesta.

Skenaariot ulottuvat joulukuun alusta kesäkuun 2021 loppuun.

Oletuksena on, että epidemian kausivaihtelu hellittää taas kesällä, minkä lisäksi rokotukset vaikuttavat kesällä jo vahvasti.

[...]

Skenaariossa 1 epidemiaan puututaan riittävän voimakkailla rajoituksilla, skenaariossa 2 rajoitustoimet hidastavat mutteivät pysäytä epidemiaa ja skenaariossa 3 rajoitustoimet myöhästyvät.

[...]

Ensimmäisessä skenaariossa 3-4 viikoksi asetettavat rajoitustoimet vaikuttaisivat niin, ettei terveydenhuolto kuormittuisi merkittävästi.

Tarvittaessa rajoitustoimia asetettaisiin uudelleen ja uudelleen.

Skenaario 2 tarkoittaisi sitä, että marraskuinen koronaepidemian kiihtyminen jatkuisi.

Sairaalahoitopotilaita olisi korkeimmillaan 1 400 ja tehohoitopotilaita 200, siis yli seitsenkertaisesti tämänhetkiseen verrattuna.

Tämä laittaisi terveydenhuollon lujille.

Skenaariossa 3 koronavirus leviäisi rajoitustoimien myöhästyttyä hallitsemattomasti. Tämä voisi merkata Suomessa jopa 10 000 tapauksen päivävauhtia.

Valtiovarainministeriössä on laskettu eri skenaarioiden vaikutukset Suomen bruttokansantuotteelle.

Skenaariossa 1 Suomen BKT kasvaisi ensi vuonna 2,6 prosenttia, skenaariossa 2 puolestaan 1,8 ja skenaariossa 3 vain 0,8 prosenttia.

[...]

Viime keväänkin aikana talous syöksyi Euroopassa pahimmiten juuri niissä maissa, joissa koronatoimet eivät kyenneet hillitsemään epidemian leviämistä nopeasti.

Skenaariossa 1 Suomen työttömyysaste olisi ensi vuonna 8,2 prosenttia, skenaariossa 3 peräti 8,7 prosenttia.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Kaksi viidesosaa suomalaisista asuu kymmenessä väkirikkaimmassa kunnassamme, ja ne määräävät pitkälti koronan kokonaisilmaantuvuuden Suomessa.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 10.12. Δ 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Helsinki 655k 269.0 +22% 219.8 110.5 115.0 120.9 61.2 18.0 12.1 13.9 5.3 1365
Vantaa 236k 264.2 +10% 240.6 147.1 87.2 87.4 45.2 23.3 13.9 7.6 9.3 1308
Oulu 206k 193.3 +125% 85.8 52.1 58.9 17.9 4.3 3.4 3.4 1.9 1.0 467
Espoo 291k 191.9 -4% 199.8 157.2 100.8 74.9 39.7 22.6 19.2 22.2 8.2 1123
Turku 193k 188.7 +179% 67.7 119.5 65.1 54.4 20.5 2.6 18.5 21.6 7.2 672
Lahti 120k 184.8 +34% 137.4 30.8 20.0 6.7 28.3 44.2 1.7 4.2 0.8 525
Tampere 239k 108.3 +82% 59.5 34.7 38.8 31.1 21.1 12.8 4.1 1.2 0.4 372
Jyväskylä 142k 89.1 +54% 57.8 28.5 82.1 81.4 64.7 20.9 20.9 3.5 2.1 527
Pori 84k 21.5 +13% 19.1 9.5 8.4 4.8 4.8 2.4 0.0 0.0 7.2 107
Kuopio 119k 16.6 -26% 22.4 37.5 47.5 10.8 25.8 0.8 3.3 0.0 0.8 216

Taulukon hännillä, aivan omilla luvuillaan, lokoilevat Pori ja Kuopio. Espoo pysyy paikallaan. Muuten selkeää kasvua on kaikkialla; etenkin Oulussa ja Turussa kasvu on räjähdysmäistä. Pääkaupunkiseudun dominointi ei ole yhtä selkeää kuin tavallisesti.

Taulukon ulkopuolelta mainittakoon Vaasan kaupunki (17.7 → 47.3 (1097)), jonka ilmaantuvuus oli korkeimmillaan 17.10., eli vajaat kaksi kuukautta sitten, huima 808.0.

Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 10.12. Δ 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8.
HUS 195.5 +14% 171.7 100.9 86.0 81.3 44.5 16.6 11.6 12.2 1042
Ei-HUS 80.6 +84% 43.9 32.8 30.1 38.0 14.2 8.2 3.2 ≈3 308
HUS-kerroin 2.4 3.9 3.1 2.9 2.1 3.1 2.0 3.6 ≈2.3 3.4
Pirkanmaa 87.6 +93% 45.5 24.2 27.9 24.6 19.6 9.6 1.8 1.3 291

Ilmaantuvuus on kasvanut koko Suomessa, ja nyt erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 10.12. Δ 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Liettua 1061.8 +24% 859.4 592.4 206.9 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 2959
Ruotsi 735.5 +16% 631.8 483.2 164.2 83.9 52.4 30.1 21.9 39.4 31.1 3018
Latvia 453.0 +58% 287.6 196.4 116.8 59.3 17.9 4.2 4.2 3.7 3.2 1210
Viro 415.4 +37% 303.9 144.5 48.5 43.4 46.3 25.7 15.7 7.1 6.6 1210
Tanska 400.1 +43% 280.7 255.2 165.7 96.8 128.9 58.6 22.2 32.7 15.3 1690
Suomi 115.9 +39% 83.1 53.7 47.3 51.3 23.5 10.8 6.0 6.7 3.5 534
Norja 97.0 -32% 143.1 137.3 57.5 35.5 28.2 27.0 16.1 13.9 6.5 729
Islanti 59.8 +20% 49.9 138.1 268.0 301.8 158.1 19.9 25.2 32.0 25.2 1618

Hyvät uutiset: Norja on saanut vedettyä ilmaantuvuuden alle sataan, ja lähestyy Islantia.

Huonot uutiset: kaikki muut maat. Erityisen hälyttäviä ovat Liettua ja Ruotsi, joiden ilmaantuvuudet ovat kansainvälisestikin aivan pahinta luokkaa: Liettua on sijalla 5 ja Ruotsi 13. Järjestelmällistä ja pitkään jatkunutta nousua on kuitenkin myös muissa maissa, Suomi mukaan lukien.

Muista Euroopan muista maista mainittakoon taas kerran Irlanti (100.0 → 75.2 (1516.8)), joka on ainoa alle satasen kerhossa oleva Pohjoismaiden ulkopuolinen Euroopan maa.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 10.12. Δ 26.11. 12.11. 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Kroatia 4.1M 1163.3 +23% 944.6 775.7 469.1 125.4 62.5 80.5 88.9 41.4 20.6 3882
Serbia 7.0M 1158.6 +44% 803.3 322.9 79.6 19.5 10.7 11.8 17.5 34.5 57.3 2768
Montenegro 0.6M 1082.6 -14% 1264.8 1190.0 466.7 587.4 554.3 361.8 134.6 121.5 149.5 6307
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Italia 60M 478.4 -36% 748.3 725.5 358.8 95.6 38.7 33.0 26.9 10.7 6.2 2928
Britannia 68M 310.3 -30% 442.9 463.7 424.1 297.0 110.7 58.6 26.4 20.9 16.0 2610
Saksa 84M 308.5 +0% 307.7 308.5 161.3 61.6 31.1 23.2 21.1 18.6 11.7 1497
Espanja 47M 228.9 -43% 400.7 601.4 488.6 297.0 331.1 288.3 232.5 139.2 81.7 3662
Ranska 65M 239.1 -49% 470.6 972.4 704.5 331.4 245.4 172.8 114.2 42.8 19.9 3643
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 390.8 -22% 501.1 589.7 411.6 198.5 118.6 83.6 60.1 40.5 27.7

Saksaa lukuun ottamatta Euroopan väkirikkaimpien maiden ja myös koko Euroopan keskimääräinen ilmaantuvuus on selkeässä laskusuunassa. Vastaavasti "tonnikerhossa" on nyt jo kuusi maata, mukaan lukien Liettua, joten niitä ei enää ole kaikkia otettu tähän listaan mukaan.

Aftonbladet: Yhdysvaltain terrori-isku

Den 11 september 2001 dog 2977 människor i al-Qaidas attack mot World Trade Center i New York.

Den 9 december 2020 dog för första gången fler amerikaner i covid- 19 under en enda dag: 3055 personer, enligt New York Times.

Samma på finska:
11.9.2001 kuoli 2977 ihmistä al-Qaidan hyökkäyksessä World Trade Centeriä kohtaan New Yorkissa.

9.12.2020 kuoli ensimmäistä kertaa enemmän amerikkalaisia covid-19:ään yhden päivän aikana: 3055 ihmistä, New York Timesin mukaan.

2020-12-09

[Pfizer: 28 Days Later]

HS: Kanada on hyväksynyt Pfizerin ja Biontechin koronavirusrokotteen

Kanadan terveysviranomaiset hyväksyivät keskiviikkona Pfizerin ja Biontechin kehittämän koronavirusrokotteen, kertovat uutistoimistot AFP ja Reuters.

Kiireellisenä tehdyn hyväksynnän jälkeen rokotteen jakelu voidaan aloittaa maassa. Kyseessä on ensimmäinen koronavirusrokote, jonka Kanada on hyväksynyt.

Aftonbladet: Få iva-platser kvar i Region Stockholm: Mycket ansträngt

För första gången under pandemin var 99 procent av intensivvårdsplatserna i Region Stockholm fyllda under tisdagen.
Under onsdagen fanns det cirka 5-7 platser kvar.
"Det är mycket ansträngt men det finns kapacitet och utökning pågår" uppger Region Stockholm för Aftonbladet.
Samma på finska:
Otsikko: Vähän tehohoitopaikkoja jäljellä Tukholman sairaanhoitopiirissä: Hyvin rasittavaa

Ingressi: Ensimmäistä kertaa pandemien aikana 99 prosenttia Tukholman sairaanhoitopiirin tehohoitopaikoista oli käytössä.
Keskiviikkona vapaana oli noin 5-7 paikkaa.
Se on hyvin rasittavaa, mutta kapasiteettia riittää ja sitä kasvatetaan, sanotaan Tukholman sairaanhoitopiiristä Aftonbladetille.

Ruotsissa on nyt sairaalahoidossa 2229 koronapotilasta, joista 254 tehohoidossa. Keväällä luvut olivat pahimmillaan 2418 ja noin 550.

Samaa ongelmaa on meillä Suomessakin, joskin pienemmässä mittakaavassa. Meillä on nyt sairaalassa 240 koronapotilasta, joista 28 tehohoidossa, kun kevään pahimmat luvut olivat 244 ja 134.

Aftonbladet: Stjärnekonomen: Inga ekonomiska fördelar med svenska strategin

Att under lång tid hålla samhället öppet trots omvärldens nedstängningar har inte gynnat Sverige ekonomiskt.
Det säger stjärnekonomen Lars Calmfors till Wall Street Journal.
- Länder med obligatoriska restriktioner har klarat sig bättre, säger han.
Och samma på finska:
Otsikko: Tähtiekonomi: ruotsalaisella strategialla ei taloudellisia etuja

Ingressi: Yhteiskunnan pitkään auki pitäminen muun maailman sulkeutuessa ei ole auttanut Ruotsia taloudellisesti.
Näin sanoo tähtiekonomi Lars Calmforms Wall Street Journalille.
- Maat, joissa on pakollisia rajoituksia, ovat parjänneet paremmin, hän sanoo.

Calmfors perustelee näkemystään sillä, että maissa, joissa käytetään riittämättömiä toimia ja annetaan koronan levitä, osa kansasta ei suostu lainkaan tulemaan ihmisten ilmoille kuluttamaan, ja talous kärsii paremmin kuin maissa, joissa korona on hallinnassa.

Artikkelin mukaan Ruotsin BKT on laskenut 8.5 %, joskaan siinä ei sanottu, millä ajanjaksolla.

HS: Pääministeri Ratas: Viro sulkee kaikki koulut ja oppilaitokset ensi maanantaista lähtien

14. joulukuuta alkaen Viron kaikki oppilaitokset ovat suljettuina. Näihin kuuluvat niin yleissivistävät koulut, ammattikorkeakoulut kuin korkeakoulut. Koulutyö ja opiskelu jatkuvat Rataksen mukaan ensi vuonna normaalisti, jos hallitus ei päätä toisin.

Sen sijaan päiväkodit pysyvät avoinna.

Ensi maanantaista lähtien 4. tammikuuta asti keskeytettynä on sekä nuorten että aikuisten liikuntatoiminta. Yksilö- ja ammattiurheilu on sallittua.

SVT: Polisen: Unga hostar vuxna i ansiktet och filmar

Som reaktion på tillsägelser från vuxna har det hänt att ungdomar medvetet både hostar och blåser vuxna i ansiktet. I vissa fall har attackerna även filmats.
Nu uppmanar polisen i Uppsala alla vuxna att prata med barn och unga om det här.
Samma på finska:
Otsikko: Nuoret yskivät aikuisia kasvoille ja kuvaavat

Ingressi: Reaktiona aikuisilta saatuihin moitteisiin on käynyt niin, että nuoret sekä yskivät että puhaltavat aikuisia tahallaan kasvoille. Joissain tapauksissa hyökkäyksiä on myös kuvattu.
Nyt Uppsalan poliisi kehoittaa aikuisia puhumaan lasten ja nuorten kanssa tästä.

Poliisin mukaan kyse voi olla jopa rikoksesta, koska tällä tavalla levitetään koronaa. Ruotsin huomioon ottaen en kuitenkaan oikein jaksa uskoa, että tätä yleistä kehoitusta ankarampia seurauksia tulee.

2020-12-08

[Pfizer aikataulu]

New York Times: Pfizer's Vaccine Offers Strong Protection After First Dose

The coronavirus vaccine made by Pfizer and BioNTech provides strong protection against Covid-19 within about 10 days of the first dose, according to documents published on Tuesday by the Food and Drug Administration before a meeting of its vaccine advisory group.

[...]

What's more, the vaccine worked well regardless of a volunteer's race, weight or age. While the trial did not find any serious adverse events caused by the vaccine, many participants did experience aches, fevers and other side effects.

"This is what an A+ report card looks like for a vaccine," said Akiko Iwasaki, an immunologist at Yale University.

[...]

The efficacy of the vaccine after the first dose is about 52 percent, according to Dr. William C. Gruber, senior vice president of Pfizer Vaccine Clinical Research and Development. After the second dose, that rises to about 95 percent. "Two doses of vaccine provide maximum protection," he said.

[...]

Some vaccines for other diseases set off a weak immune response in older adults. But Pfizer and BioNTech found that people over 65 got about as much protection from the coronavirus vaccine as younger people did.

"I found myself trembling reading this," said Dr. Gregory Poland, a vaccine researcher at the Mayo Clinic, referring to the robust response of the vaccines in obese and older people. "This is a grand slam by any measure."

IS: Rokotuskampanja koronaa vastaan alkoi: Margaret Keenan, 90, sai Pfizerin koronarokotetta ensimmäisenä maailmassa

90-vuotias, Pohjois-Irlannista kotoisin oleva isoäiti Margaret Keenan, on ensimmäinen ihminen maailmassa, joka on saanut Pfizer-BioNTech- koronavirusrokotteen koetilanteen ulkopuolella.

[...]

AFP:n mukaan toinen koronarokotteen Britanniassa saanut oli mies nimeltään William Shakespeare.

HS: Mies sai yli 3 000 euron sakot rikottuaan korona­karanteenia vain kahdeksan sekunnin ajan Taiwanissa

Filippiineiltä kotoisin olevalle siirtolaistyöntekijälle on Taiwanissa määrätty yli 3 000 euron sakot koronaviruskaranteenin rikkomisesta. Tuntuva summa tulee maksettavaksi vain kahdeksan sekunnin ajan kestäneestä rikkeestä.

[...]

Mies asui hänelle määrätyn karanteenin aikana hotellissa Kaohsiungin satamakaupungissa Taiwanin lounaisosassa. Pahaa aavistamatta hän astui lyhyeksi aikaa ulos hotellihuoneestaan. Vain kahdeksan sekuntia kestänyt käväisy käytävällä taltioitui valvontakameraan, josta hotellin henkilökunta sai sen tietoonsa.

Tämän jälkeen hotellin henkilökunta otti yhteyttä maan terveysviranomaisiin, jotka määräsivät miehen maksettavaksi 100 000 Taiwanin dollarin eli hieman yli 3 000 euron sakon.

Tiukat systeemit. Mutta ilmeisen toimivat.
Taiwania on kansainvälisesti kiitelty koronaviruspandemian hyvästä hoidosta. Maan ei ole koskaan tarvinnut toteuttaa tiukkoja sulkutoimia, eikä se ole turvautunut mittaviin kansalaisvapauksien rajoituksiin, jotka ovat olleet käytössä Manner-Kiinassa, CNN kertoo.

Taiwan on tiukkojen rajoitusten sijaan yrittänyt suitsia pandemiaa tartuntojen nopealla tunnistamisella. Maa alkoi esimerkiksi seuloa Kiinan Wuhanista suorilla lennoilla tulleita matkustajia jo viime vuoden joulukuussa, jolloin viruksen leviämisestä ei vielä ollut laajalti tietoa. Wuhania pidetään covid-19-tautiin johtavan koronaviruksen alkulähteeksi.

Taiwan on myös tehnyt asukkaiden joukkotestauksia ja jäljittänyt tartuntaketjuja nopeasti ja tehokkaasti. Asukkaita saarella on 23 miljoonaa.

Toimet ovat purreet, sillä Johns Hopkins -yliopiston tietojen mukaan maassa on koko pandemian aikana todettu vain 716 koronavirustartuntaa ja seitsemän siihen liittyvää kuolemaa.

Hyvä, Taiwan!

MTV3: Venäjällä jaettiin ohjeita Sputnik-rokotteen saajille: Ei viinaa kahteen kuukauteen - rokotteen kehittäjä riensi kommentoimaan, että ei tippa tapa

Venäjällä on aloitettu ensimmäiset massarokotukset maassa kehitetyllä Sputnik V -koronarokotteella.

[...]

Tänään Venäjän kuluttajansuoja- ja hyvinvointivirasto Rospotrebnadzor jatkoi neuvojen jakelua. The Moscow Times -lehden mukaan viraston johtaja Anna Popova kertoi radiohaastattelussa, että rokotettavien tulisi lopettaa alkoholin juonti ainakin kaksi viikkoa ennen rokotteen saamista ja välttää juomista myös 42 päivää rokotteen saamisen jälkeen.

[...]

Sputnik V -rokotteen kehittäneen valtiollisen Gamaleja-instituutin johtaja Alexander Gintsburg riensi kommentoimaan asiaa Popovan jälkeen. Hänen mukaansa tippa ei tapa.

The Moscow Times kertoo Gintsburgin sanoneen, että vaikka alkoholin ylikulutusta tulisi välttää niin ennen kuin jälkeenkin rokotuksen, "lasillinen samppanjaa ei ole koskaan satuttanut ketään".

IS: Pääministeri Löfven ruotsalaisille: Tästä ei tule tavallinen joulu

Ruotsalaisten joulu ei voi tänä vuonna olla ennallaan, varoittaa pääministeri Stefan Löfven. Hän sanoi lehdistötilaisuudessa iltapäivällä, että koronavirustilanne ei ole parantunut vaan monilla alueilla on huolestuttavia merkkejä. Niinpä kaikkien vastuulla on estää tartuntojen lisääntyminen.

Löfven muistutti, että suositus enintään kahdeksan hengen kokoontumisista on yhä voimassa ja pätee niin joulun ja kuin uudenvuodenkin vietossa. Hän kehotti ruotsalaisia tapaamaan vähemmän ihmisiä ja mieluiten ulkoilmassa.

- Joulu on yhdessäolon ja läheisyyden aikaa, mutta tänä vuonna joulusta ei voi tulla tavallinen, Löfven sanoi.

Voimakkaalla suosituslinjalla siis jatketaan, aivan kuten tähänkin asti. Kahdeksan henkeä saa kokoontua, rangaistuksia suositusten rikkomisesta ei tule.
Kansanterveysviranomaisen mukaan sekä kuolemat, tartunnat että tehohoidossa olevien potilaiden määrä ovat nousseet voimakkaasti. Osastopäällikkö Karin Tegmark Wisellin mukaan tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että epidemian huippu on käsillä joulukuun puolivälissä. Varmaa se ei kuitenkaan ole.

- Se (tautihuippu) voi olla ihan mahdollinen myös joulunpyhinä, Wisell sanoo.

Ruotsissa on nyt koronan takia sairaalassa 2229 ihmistä, joista 254 tehohoidossa. Kevään sairaalaennätys oli 2418, joista noin 550 teholla.

Expessen: Norge efter Sveriges nya julrestriktioner: "Löfven agerade sent"

Folkhälsomyndigheten skärper tonen inför julhelgerna.
Samtidigt saknas påföljder om man bryter mot restriktionerna - medan man i Norge kan få böter.
Smittskyddsdirektör Frode Forland tycker att Sveriges regering har agerat senfärdigt.
- Det har varit effektivt att använda de juridiska verktyg som finns.
Samma på finska:
Otsikko: Norja Ruotsin uusista joulurajoiksista: "Löfven toimi myöhään"

Ingressi: Kansanterveysviranomainen koventaa äänensävyään joulunpyhien alla.
Samaan aikaan rajoitusten rikkomisesta ei tule seurauksia - kun taas Norjassa saa sakkoja.
Epidemiologi Frode Forland on sitä mieltä, että Ruotsin hallitus on toiminut jälkijunassa.
- On ollut tehokasta käyttää olemassaolevia juridisia keinoja.

Artikkelissa kerrotaan, että Ruotsin hallitus toivoo saavansa kansalaiset kuriin koventamalla 14.12. suositusten sanoja "sinun tule" ("du bör") muotoon "sinun täytyy" ("du ska"). Se myös huomauttaa ankarasti, että on jokaisen "velvollisuus" noudattaa suosituksia, vaikkei niiden rikkomisesta seuraamuksia tulekaan.

Norjan kansanterveyslaitoksen epidemiologi Frode Forland kertoo, että Norjassa on käytetty sellaista keinoa kuin lait. Hän huomauttaa, että lakeja voidaan tarpeen tullen säätää pikaisestikin. Sakot kuulemma toimivat. Ruotsissakin säädettiin keväällä kriisilaki, joka mahdollistaa uusien lakien pikaisen läpimenon, mutta joko se ei toimi, tai sitä ei ole uskallettu käyttää. Sen sijaan hallitus säätää kaikessa rauhassa uutta pandemialakia. Pandemialain arvellaan olevan valmis kesään 2021 mennessä, eli juuri sopivasti samoihin aikoihin, kun rokotteiden arvellaan saavan koronapandemian sammumaan Euroopassa.

2020-12-07

IL: Saksalaistutkimus: Kasvomaskeista on merkittävää hyötyä

Tuore saksalaistutkimus vahvistaa, että kasvomaskeilla pystytään merkittävästi ehkäisemään koronaviruksen leviämistä. Tutkimus on julkaistu PNAS-lehdessä ja siinä verrattiin vakavien COVID-19-tartuntojen määriä eri alueiden välillä.

Tuloksissa päivittäiset tartuntamäärät laskivat merkittävästi niillä alueilla, joilla oli käytössä maskipakko. Kun maskipakko oli ollut voimassa 20 päivää, laskivat päivittäistartunnat alueesta riippuen 15-75 prosenttia.

IS: Tehy kanteli eduskunnan oikeus­asia­miehelle Taysin toiminnasta - koronalle altistuneet hoitajat ja lääkärit käyneet töissä

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy on kannellut eduskunnan oikeusasiamiehelle Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) toiminnasta. Järjestön mukaan koronalle altistuneita hoitajia ja lääkäreitä on käynyt Taysissa töissä.

Kantelusta kertoi Tehy-lehti.

Tehyn mukaan työnantaja on määrännyt kyseiset työntekijät "sovellettuun karanteeniin", jonka mukaan työntekijät eivät voi käydä esimerkiksi kaupassa tai käyttää julkista liikennettä, mutta heidät on määrätty käymään normaalisti töissä.

- Juridinen ongelma tässä meidän mielestämme on se, että voiko työnantaja näin menetellä, Tehyn oikeuspalvelun päällikkö Kari Tiainen sanoi STT:lle.

- Meidän mielestämme ihminen joko on karanteenissa tai ei ole, mutta mitään tällaista välimallia ei ole olemassa, ei varsinkaan niin, että työnantaja voisi siihen määrätä, Tiainen jatkoi.

2020-12-04

IS: Ensimmäinen rokote-erä saapui Britanniaan - Yhdys­valtojen johtava tautiasiantuntija Fauci veti sanojaan takaisin

Ensimmäinen erä lääkeyhtiö Pfizerin ja bioteknologiayhtiö BioNTechin koronavirusrokotetta on saapunut Britanniaan. Asiasta uutisoivan BBC:n mukaan rokote-erä on kuljetettu keskusvarastoon, jonka sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen.

[...]

Britanniasta tuli keskiviikkona ensimmäinen länsimaa, joka hyväksyi käyttöön Pfizerin ja BioNTechin koronavirusrokotteen. Torstaina asiantuntijat Euroopassa ja Yhdysvalloissa kyseenalaistivat nopeutetun prosessin, jolla Britannian viranomaiset myönsivät rokotteelle myyntiluvan.

Heidän mukaansa rokotetta koskevat tutkimustulokset on syytä käydä läpi huolella, jotta kansalaisten luottamus rokotteeseen ei murene. Asiantuntijoiden mukaan Britannia kiirehti saadakseen vain kahden viikon etumatkan.

Kriitikoiden joukossa ollut Yhdysvaltain johtava tartuntatautien asiantuntija Anthony Fauci veti kuitenkin myöhemmin sanojaan takaisin BBC:n haastattelussa.

- Tunnen suurta luottamusta siihen, kuinka Britannia toimii sekä tieteen että sääntelyn näkökulmasta. Meidän prosessimme vie pidemmän aikaa kuin Britanniassa. Ja tämä on vain tosiasia. Tarkoituksenani ei ollut vihjailla minkäänlaisesta hutiloinnista, vaikka se saattoi siltä kuulostaa, Fauci sanoi.

THL:n pääjohtaja esitteli saksalais­tutkimusta, joka kertoo kasvo­maskien hyödyistä

Tuoreen Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan kasvomaskin käyttäminen vähentää merkittävästi koronavirustartuntoja. Tutkimuksesta twiittasi myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta torstaina.

Tutkimuksessa kerrotaan, että Jenan kaupungissa Saksassa koronavirustartuntojen määrä romahti lähes nollaan sen jälkeen, kun kasvomaskin käyttäminen julkisessa liikenteessä ja kaupoissa määrättiin pakolliseksi huhtikuun alussa.

Huhtikuun loppuun mennessä kaikki Saksan osavaltiot tekivät maskin käyttämisestä pakollista julkisessa liikenteessä ja kaupoissa.

Koska maskien käyttäminen tuli pakolliseksi eri puolilla maata eri aikaan, tutkijat pystyivät vertaamaan tartuntojen määriä alueilla, joilla ei ole maskipakkoa ja alueilla, joille se oli jo määrätty. Vertailun mukaan koronavirustartuntojen määrä väheni noin 45 prosentilla.

STM:hän tyrmäsi Tervahaudan, kun hän meni 14.4.2020 väittämään, että maskien käyttö saattaisi olla hyödyllistä. Samoihin aikoihin korona-ajan hengennostatusvideokin piti kuvata uudelleen, koska ihmisillä näkyi liikaa maskeja. 2.4.2020 maskien tiedettiin olevan suorastaan vaarallisia. Samoin kuin 2.6.2020, jolloin STM todisteli omalla "tutkimuksellaan", kuinka turhia maskit ovat. Kunnes ne kaksi kuukautta myöhemmin 2.8.2020 muuttuivat suositeltaviksi.

Leikkimielinen perjantaiarvoitus

Tämän leikkimielisen perjantaiarvoituksen nimi on: "Arvaa, ketä esitän!"

"Suomeen ja Norjaan ei pidä vertailla, sillä Belgia ja formosalainen hippiäinen ja kukapa olisi voinut arvata ja tekivät muutkin virheitä eikä se ollut edes minun päätökseni ja me perustamme päätöksemme tieteeseen emmekä antaudu poliittiselle painostukselle ja ebola ja polkupyörät enkä sitä paitsi edes käynyt siellä ja sitä punaista nappia oli jo painettu ennen kuin tulin paikalle ja oli siellä muitakin ja isot pojat pakotti eikä siinä oikeastaan ollut virhettä ja tilastoissa on viivettä koska ne ovat maailman parhaat ja tarkat eikä missään muualla kirjata läheskään kaikkia tapauksia ja täytyy ottaa huomioon hoitokapasiteetti eikä heittäytyä suin päin ja kyllä naapureita syksyllä kaduttaa kun joutuvat toisen aallon takia sulkemaan eikun nyt onkin jo syksy ei puhuta enää naapureista mutta meillä on nyt koronaa maahanmuuttajien takia vaikka en toki halua väittää että meillä olisi koronaa maahanmuuttajien takia ja olen aina selkeästi sanonut ettei korona meillä maahanmuuttajista johdu ja ei saa muuten puhua toisesta aallosta kun ei se ihan niinkään mene ja kyllähän meidän toimenpiteemme ovat olleet kaikista maista parhaita ja oikea-aikaisimpia jne jne jne..."

Aftonbladet: Tegnell om uttalandet: "Det var olyckligt"

Anders Tegnell sa i går att bland annat "invandrare har varit väldigt drivande" gällande de höga dödstalen i Sverige.
Uttalandet har väckt reaktioner - nu säger statsepidemiologen att det var olyckligt.
- Det var inte så att jag menade att de driver smittspridningen, säger Anders Tegnell.
Samma på finska:
Otsikko: Tegnell lausunnostaan: "Se oli valitettavaa"

Ingressi: Anders Tegnell sanoi eilen muun muassa että "maahanmuuttajat ovat ohjanneet merkittävästi" Ruotsin korkeita kuolinlukuja.
Lausunto on herättänyt reaktioita - nyt valtionepidemiologi sanoo, että se oli valitettavaa.
- En tarkoittanut, että he ohjaavat tartuntojen leviämistä, sanoo Anders Tegnell.

Itse artikkelissa on hieman pidempi versio samasta lainauksesta:
Det var ett olyckligt ordval, det var inte så att jag menade att de driver smittspridningen. Jag har hela tiden varit tydlig med att så är det förstås inte.
På finska:
Se oli onneton sanavalinta, ei se niin ole että tarkoittaisin heidän ohjanneen tartuntojen leviämistä. Olen aina selkeästi ilmaissut, ettei se niin tietenkään ole.
Tyypillistä Tegnelliä: ensin väitetään jotain ihan höpöhöpöä, ja kun väitteestä jäädään kiinni, kiistetään väite ja selitetään kuinka aina on selkeästi sanottu eri asiaa kuin se väite, josta juuri jäätiin kiinni. Toistaiseksi Teflon-tekniikka on toiminut.

2020-12-03

IS: TS: Turun seudulta löydetty ensimmäiset koronaan uudelleen sairastuneet

Turun seudulta on löydetty ensimmäiset merkit siitä, että koronaan sairastunut voi saada tartunnan uudelleen, kertoo Turun Sanomat.

Tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi vahvistaa lehdelle, että Turun alueella on tavattu vajaa kymmenen tapausta. Ensimmäiset uusintatartunnat alkoivat näkyä syksyllä.

Ei hyvä.

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Suurimmat kaupunkimme määräävät pitkälti Suomen kokonaisilmaantuvuuden.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 3.12. Δ 19.11. 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8. 1.8.
Vantaa 236k 274.7 +70% 161.8 129.4 83.1 62.9 35.5 21.5 12.7 6.8 8.4 1171
Helsinki 655k 270.4 +79% 150.8 101.7 125.9 98.3 33.8 16.1 14.2 10.2 4.4 1236
Lahti 120k 229.8 +666% 30.0 25.0 14.2 10.8 47.5 20.0 1.7 2.5 0.8 448
Espoo 291k 228.8 +57% 145.5 139.0 91.3 55.1 26.7 24.6 25.3 15.7 6.2 1034
Oulu 206k 170.2 +207% 55.4 67.0 25.1 15.0 1.4 4.3 1.9 1.4 1.4 388
Tampere 239k 107.9 +290% 27.7 33.1 40.6 21.9 16.1 11.2 2.5 1.7 0.0 322
Jyväskylä 142k 101.6 +564% 15.3 43.8 128.7 33.4 52.9 25.0 7.0 2.8 2.8 487
Turku 193k 93.8 -2% 95.4 101.0 61.1 31.8 18.0 0.0 21.6 17.4 7.2 549
Pori 84k 19.1 ±0% 19.1 11.9 4.8 3.6 3.6 2.4 0.0 6.0 2.4 100
Kuopio 119k 16.6 -36% 25.8 56.5 45.8 28.5 13.3 3.3 0.0 0.0 0.0 205

Tilanne on aika selkeä: pääkaupunkiseudulla tapausten taso on korkea ja määrät kasvavat, muualla luvut ovat pienempiä, joskin lähes kaikki kasvavassa suunnassa, paikoitellen järkyttävänkin jyrkästi (Lahti, Oulu, Tampere, Jyväskylä). Lahden tapausten määrä nousi niin moninkertaiseksi, että se pääsi ensimmäisenä isompana kaupunkina Vaasan jälkeen pääkaupunkiseudun kuntien joukkoon. (Vaasan ilmaantuvuus puolestaan on tänään 26.5, mikä osoittaa sen että jopa niinkin kauheasta luvusta kuin 808.0, joka siellä oli 17.10., voidaan tulla alas). Kuopio on iloinen poikkeus: siellä tapausten määrä putosi reippaasti, ja se meni näin ollen niukun naukin Porin ohi vähiten koronaiseksi isoksi kaupungiksi.

Kun mukaan lukuun otetaan kaikki Suomen kunnat, on Rautalampi (65.5 → 1440.3 (1702)) aivan omissa sfääreissään. Kahden viikon tapausten määrä, 44, ei ole absoluuttisesti valtava, mutta silläkin pääsee kuntatilastossa sijalle 15.

Pääkaupunkiseutu - Muu-Suomi -vertailussa kummallakin puolella tartuntojen määrä on kasvanut jyrkästi:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 3.12. Δ 19.11. Δ 5.11. 22.10. 8.10. 25.9. 10.9. 27.8. 13.8.
HUS 205.6 +72% 119.3 +28% 93.3 88.4 65.2 23.8 14.8 13.6 9.6 949
Ei-HUS 68.7 +83% 37.5 +13% 33.3 36.6 22.4 13.1 5.1 ≈4 ≈4 267
HUS-kerroin 3.0 3.2 2.8 2.4 2.9 1.8 2.9 ≈3.4 ≈2.4 3.6
Pirkanmaa 84.1 +429% 15.9 -42% 27.2 27.2 17.4 17.6 5.5 1.5 1.5 248

Taulukosta näkee, että koko Suomen tilanne on nopeasti huononemassa. HUS on edelleenkin ilmaantuvuudessa Suomen ylivoimainen ykkönen, mutta ero muuhun Suomeen on aavistuksen verran supistumassa. Pirkanmaan ilmaantuvuusluku on räjähtänyt Suomen keskiarvon yläpuolelle, ja se on noussut ikävästi sijalle 4/21.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 3.12. Δ 19.11. Δ 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Liettua 870.3 +14% 761.1 +110% 362.0 101.2 57.0 28.3 16.1 15.3 9.8 2297
Ruotsi 690.3 +19% 581.4 +93% 300.8 105.7 68.5 38.4 20.4 33.0 39.3 2636
Latvia 372.3 +53% 244.1 +56% 156.7 81.4 36.5 6.8 4.4 3.0 4.2 974
Viro 355.3 +59% 223.9 +156% 87.6 34.4 51.4 33.8 20.6 10.3 9.9 981
Tanska 306.1 +16% 263.8 +13% 233.7 108.9 110.1 99.9 35.8 26.6 26.8 1451
Norja 114.4 -24% 151.1 +46% 103.6 36.0 32.0 28.2 22.9 13.3 11.3 682
Suomi 110.7 +94% 57.2 +11% 51.7 52.5 35.5 16.4 8.1 6.3 5.2 476
Islanti 54.8 -21% 69.5 -69% 222.6 310.3 204.1 94.7 20.8 32.3 32.6 1587

Viikon onnistujia ovat Islanti ja Norja, joissa molemmissa tartuntojen määrä on laskenut merkittävästi. Ne ovat muutenkin listan kärkipäässä, vaikka etenkin Norjan absoluuttinen luku on turhan korkea. Muut maat ovatkin sitten nousussa, toiset vähemmän, toiset enemmän.

Suomessa koronatapausten lisääntyminen on listan suhteellisesti suurin, ja menettänemme toiseksi parhaan maan asemamme Norjalle myöhemmin tällä viikolla. Ensi viikolle jää nähtäväksi, alkavatko nykyiset rajoituksemme purra.

Listan surullisemmassa laidassa jatkavat Liettua ja Ruotsi omassa sarjassaan. Ainakin Ruotsissa ei lieväoireisena pääse testiin, eikä myöskään, jos ikää on liian vähän, joten voidaan sanoa varmaksi, että luku on todellista pienempi.

Taulukon ulkopuolelta mainittakoon taas kerran Irlanti (112.9 → 81.2), joka on nyt kiilannut itsensä Euroopan kakkossijalle Islannin ja Suomen väliin.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 3.12. Δ 19.11. Δ 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Montenegro 0.6M 1165.6 -11% 1302.5 +71% 761.5 521.5 536.0 530.9 254.0 109.2 126.9 5788
Luxemburg 0.6M 1154.8 -12% 1314.5 -5% 1385.5 407.7 164.4 170.4 ≈120 100.3 122.0 5719
Kroatia 4.1M 1075.9 +29% 831.9 +21% 688.9 239.7 75.7 66.1 91.1 73.5 21.4 3286
Andorra 0.1M 1070.1 -15% 1263.6 -21% 1602.6 1614.3 1058.4 587.0 263.6 157.1 76.6 8886
Serbia 7.0M 1068.7 +110% 509.2 +172% 187.4 29.0 12.7 11.5 12.6 25.4 44.2 2190
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Italia 60M 610.7 -23% 797.2 +41% 563.5 191.4 51.9 34.7 31.5 17.9 8.2 2715
Britannia 68M 338.0 -31% 488.6 +7% 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 22.7 18.4 2450
Espanja 47M 300.4 -42% 515.3 -14% 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 192.6 100.8 3563
Saksa 84M 298.9 -3% 309.0 +23% 251.5 103.6 38.3 27.0 20.8 21.7 14.7 1334
Ranska 65M 245.1 -69% 803.6 -11% 905.1 470.0 283.6 191.8 140.8 72.4 35.3 3486
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 426.1 -25% 567.3 +6% 534.9 285.5 145.6 99.6 69.7 50.5 33.9

Kaikissa väkirikkaimmissa maissa suunta on alaspäin, Saksaa lukuun ottamatta jopa aika selvästikin. Ranskassa lasku on suorastaan romahdusmaista: se on kahdessa viikossa muuttunut isojen maiden pahimmasta parhaaksi. Koko Euroopankin keskiarvo on laskenut merkittävästi. Tulipunaiseen "Tonnikerhoon" on kuitenkin liittynyt uusia maita, Kroatia ja Serbia.

2020-12-02

IS: Koronarokotukset voivat alkaa ensi viikolla - Britannia hyväksyi rokotteen ensimmäisenä länsimaana

Britannia on ensimmäisenä maana hyväksynyt lääkeyhtiö Pfizerin ja bioteknologiayhtiö BioNTechin koronavirusrokotteen yleiseen jakeluun. Asiasta uutisoi BBC. Britanniasta on nyt ensimmäinen länsimaa, joka hyväksyi koronarokotteen.

Reutersin mukaan rokotukset voivat alkaa ensi viikolla.

[...]

Yhtäkään rokotetta ei ole koskaan aiemmin tähän mennessä saatu konseptin asteelta käyttöön yhtä nopeasti. Kun rokotteen kehitysprosessi vie normaalisti vuosikymmenen, tässä tapauksessa se saatiin maaliin 10 kuukaudessa.

HS: Pikkuvauvoillakin on todettu yli 50 tartuntaa viime viikkoina - Husin tuoreet tilastot kertovat, minkä ikäiset nyt sairastuvat

Koronaepidemian toinen aalto ei ole säästänyt mitään ikäryhmää tartunnoilta Uudellamaalla. Husin keräämästä datasta selviää, että loka-marraskuun aikana alueella on todettu kymmeniä koronavirustartuntoja aivan pienilläkin vauvoilla.
Artikkelissa olevan taulukon mukaan HUSin alueella on todettu 58:lla 0-1 -vuotiaalla vauvalla on koronavirustartunta 1.10.-1.12.2020 välisenä aikana.

HS: Mpr-rokote antaa suojaa vakavan koronataudin varalle, kertovat uudet tutkimukset

Muista rokotteista tai infektioista hankittu eli jo olemassa oleva immuunisuoja saattaa osaltaan selittää, miksi ihmiset sairastavat koronataudin kovin eri tavoin ja miksi lapset selviävät yleensä varsin lievillä oireilla.

Immuunisuoja voi selittää senkin, miksi epidemia on ollut joissain maissa tappavampi kuin toisissa.

Parempi suoja koronataudilta on yhdistetty useimmin tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan annettavaan mpr-rokotteeseen sekä tuberkuloosilta suojaavaan calmette- eli bcg-rokotteeseen.

Vielä vertaisarvioimaton tutkimus on löytänyt yhteyden myös hepatiitti-, pneumokokki- ja poliorokotteisiin. Hollantilaisista terveydenhuollon työntekijöistä saivat koronavirustartunnan harvemmin ne, jotka olivat edellisenä syksynä tai talvena ottaneet influenssarokotteen.

Näyttää siis siltä, että monenlaiset rokotteet saattaisivat jollain tavalla suojata koronataudilta.

"Voi olla, että pistos kuin pistos pistää vipinää luonnolliseen immuniteettiin ja on ehkä eduksi", sanoo Tampereen yliopiston emeritusprofessori, Rokotetutkimuskeskuksen edellinen johtaja Timo Vesikari. Hänen erikoisalaansa ovat virusrokotteet ja lasten infektiosairaudet.

[...]

Ristisuoja voisi selittyä sillä, että muissa viruksissa on samankaltaisia rakenteita kuin uudessa koronaviruksessa ja näihin rakenteisiin kohdistuvat vasta-aineet torjuvat myös koronavirusta.

Samaa ounasteltiin jo toukokuussa.

2020-12-01

IS: CNN: Näin Kiina pimitti tietoja epidemian alku­vaiheessa - korona­viruksen ilmaantumisesta on tänään tasan vuosi

Tiistaina tuli kuluneeksi päivälleen vuosi siitä, kun ensimmäinen varmuudella tiedossa oleva koronaviruspotilas alkoi oireilla Wuhanin kaupungissa Kiinassa. Samalla julkisuuteen on tullut tietoja siitä, miten Kiinan viranomaiset vääristelivät tietoa viruksen seurauksista epidemian alkuvaiheessa.

Uutiskanava CNN kertoi haltuunsa saamien Kiinan hallinnon sisäisten asiakirjojen perusteella, että viranomaiset esimerkiksi kertoivat julkisuuteen todellista pienempiä lukuja koronavirustartuntojen ja viruksen seurauksena kuolleiden määrästä.

Esimerkiksi helmikuun 10. päivänä Hubein maakunnassa, mistä virus lähti liikkeelle, paikalliset viranomaiset rekisteröivät liki 6 000 uutta tartuntaa. Virallisesti tartuntojen määrän kerrottiin kuitenkin olevan liki puolet pienempi. Viikkoa myöhemmin taas viranomaiset kertoivat tautiin kuolleen 93 ihmistä, kun menehtyneitä todellisuudessa oli yli kaksinkertainen määrä: 193.

[...]

Kiinan terveysviranomaisten toiminta oli CNN:n mukaan epidemian alkuvaiheessa kaoottista. Työtä vaikeuttivat epidemian alkuvaiheessa esimerkiksi huono varustetaso sekä kankea ja byrokraattinen hallinto. Terveydenhoitoon oli vuosikausia osoitettu aivan liian vähän rahaa ja henkilökuntaa, mikä teki epidemian hoitamisesta tehotonta.

Iso ongelma oli CNN:n haltuunsa saamien asiakirjojen perusteella myös se, että epidemian alkuvaiheessa potilaiden diagnosointi kesti keskimäärin 23 päivää. Lisäksi koronatestien luotettavuus oli huono, ja monet virukseen sairastuneet saivat negatiivisen tulokse, vaikka olivat sairastuneet.

Wuhanin viranomaiset kertoivat uudesta koronaviruksesta julkisuuteen 31. joulukuuta, ja tiedot viruksesta tarkentuivat tammikuun edetessä.

Kiinan julkaisemien virallisten koronalukujen luotettavuutta epäiltiin jo alkuvuodesta, ja esimerkiksi Yhdysvallat on kritisoinut Kiinan hallitusta viruksen peittelystä. Kiina on toistuvasti torjunut syytökset ja sanonut olleensa tiedottamisessaan läpinäkyvä.

Wuhanin viranomaisilta kuitenkin esimerkiksi kesti kertoa julkisuuteen, että virus voi tarttua ihmisestä toiseen. Viivyttelyn epidemian alkuvaiheessa uskotaan edesauttaneen koronaviruksen leviämistä maailmanlaajuiseksi pandemiaksi.

IS: Tutkimus: Koronavirus levisi Yhdysvalloissa jo viime vuoden joulukuun puoli­välissä

Koronavirus tarttui ihmisiin Yhdysvalloissa jo viime vuoden joulukuun puolivälissä, kertoo Yhdysvaltain tautikeskuksen CDC:n tekemä tutkimus.

Tutkimuksen mukaan virus siis levisi maassa muutama viikko ennen kuin se tunnistettiin virallisesti Kiinassa ja noin kuukautta aikaisemmin kuin Yhdysvaltain viranomaiset löysivät ensimmäisen virallisen koronatapauksen.

Asiasta kertoo muun maussa Wall Street Journal.

Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan virus levisi ympäri maailman paljon aiemmin kuin viranomaiset ja tutkijat tiedostivat ja aluksi kuviteltiin.

Tutkimus tehtiin analysoimalla Punaisen Ristin keräämiä verilahjoituksia.

HS: Neljännes kaikista koronavirustartunnoista on todettu vieraskielisillä - THL: Taustalla tietyt ammatit, perhekoot ja kielimuuri

Neljäsosa kaikista Suomessa todetuista koronavirustartunnoista on todettu muuta kieltä kuin Suomen virallisia kieliä puhuvilla, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Suomen virallisia kieliä ovat suomi, ruotsi ja saame.

Tämä on suhteellisen paljon verrattuna muita kieliä puhuvien määrään Suomessa. Koko väestössä heidän osuutensa on noin kahdeksan prosenttia.

Ulkomaalaistaustaisten tartuntatilastojen kärjessä ovat samat ryhmät, joiden osuudet Suomen väestössä ovat suurimmat. Näitä ovat esimerkiksi venäjää, somalia, arabiaa ja kurdia äidinkielenään puhuvat henkilöt.


2020-11 - Marraskuu 2020

2020-11-30

IL: Modernan koronarokotteella 94-prosenttinen tehokkuus - lääkeyhtiö hakemassa tänään lupaa rokotteelleen Euroopassa ja Yhdysvalloissa

Lopulliset tulokset Modernan COVID19-rokotetta koskevista kokeista vahvistavat, että sen tehokkuus on 94 prosenttia, eikä kenellekään rokotetulla ole kehittynyt vakavaa tautia, kertoo lääkeyhtiö Moderna brittilehti Guardianin uutisessa.

Moderna toimittaa jo tänään lopulliset luvut rokotetta koskevista kokeista Yhdysvaltojen, Euroopan ja Ison-Britannian sääntelyviranomaisille hätäluvan saamiseksi.

Se odottaa Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston käsittelevän sitä kokouksessaan 17. joulukuuta.

- Uskomme, että meillä on erittäin tehokas rokote. Nyt meillä on myös dataa, joka todistaa sen. Uskomme, että tästä tulee tämän pandemian käännekohta, yhtiön lääkejohtaja, tohtori Tal Zaks toteaa Guardianille.

HS: EU on solminut viidennen rokotesopimuksen

EU-komissio on tehnyt sopimuksen mahdollisesta koronavirusrokotteesta lääkevalmistaja CureVacin kanssa, komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi maanantaina Twitterissä.

Kyseessä on näin ollen viides unionin solmima rokotesopimus. Yhteensä EU on varmistanut von der Leyenin mukaan jo lähes kaksi miljardia tulevaisuuden rokoteannosta.

"Eurooppalaiset saavat rokotteet käyttöönsä, kunhan ne on todettu turvallisiksi ja tehokkaiksi. Toivottavasti tämä tapahtuu jo ennen vuodenvaihdetta!" von der Leyen kirjoitti.

Aiemmin komissio on tehnyt rokotesopimuksen myös Biontechin ja Pfizerin, Janssen Pharmaceutica NV:n, Sanofi-GSK:n ja AstraZenecan kanssa.

Aftonbladet: Barn långtidssjuka i covid får inte vård

Debattörerna: Föräldrar känner sig maktlösa och förtvivlade.
Samma på finska:
Otsikko: Lapset, joilla on pitkäaikainen covid eivät saa hoitoa

Ingressi: Debatoijat: Vanhemmat tuntevat itsensä avuttomiksi ja epätoivoisiksi.

Mielipidekirjoitus alkaa synkissä merkeissä, eikä siitä hilpeämmäksi muutu:
"Emma", 13 år, ligger i sin säng sedan i april. Vissa dagar är bättre, då orkar hon prata, andra dagar är sämre då signalerar hon ja med ett finger och nej med två fingrar.

"Nelli" är 16 år och har drabbats av långtidscovid. "Clara" och "Ella", 10 år, mår ibland så bra att de kan gå till skolan, ibland orkar de inte ta sig ur sängen och benen känns helt döda.

Barnen är extra utsatta, de får sällan vård och missar utbildning som de har rätt till.

Det är svårt att veta hur många barn som är sjuka i långtidscovid då de är helt osynliga i statistiken. Länge fick de inte testas. Det pratas inte om dem på presskonferenserna.

I primärvården blir de avfärdade med "barn blir inte sjuka" och skickas hem med rådet att vila. Men hur länge ska barnen behöva vila innan de får hjälp?

Sama suomennettuna menee suunnilleen näin:
"Emma", 13 vuotta, on maannut sängyssään huhtikuusta saakka. Jotkut päivät ovat parempia, silloin hän jaksaa puhua, huonompina päivinä hän vastaa kyllä yhdellä sormella ja ei kahdella.

"Nelli" on 16-vuotias ja potee pitkittynyttä covidia. "Clara" ja "Ella", 10 vuotta, voivat välillä tarpeeksi hyvin mennäkseen kouluun, välillä he eivät jaksa nousta sängystä ja jalat tuntuvat aivan kuolleilta.

Lapset ovat erityisen haavoittuvaisia, he saavat harvoin hoitoa eivätkä saa opeusta, johon heillä on oikeus.

On vaikaa sanoa, kuinka monta lasta potee pitkittynyttä covidia, koska he ovat täysin näkymättömiä tilastoissa. Pitkään aikaan heitä ei edes saanut testata. Heistä ei puhuta lehdistökonferensseissa.

Hoidossa heidät hylätään lauseella "lapset eivät sairastu" ja lähetetään kotiin lepäämään. Mutta kauanko lasten pitää levätä ennen kuin saavat apua?

Kirjoittajat eivät hekään tiedä ilmiön laajuudesta muuta kuin että saivat lyhyessä ajassa yhteydenoton yli 50 lapsen vanhemmalta, kun kysyivät asiasta Facebookissa. He peräävät ilmiön tutkimista ja sekä avun että koulutuksen saamista lapsille, jotka ovat koronan pitkäaikaismuodon rampauttamia.

IL: Kiina sepittää nyt uutta totuutta koronaviruksesta - "COVID-19 sai alkunsa jossain muussa maassa"

Koronaviruspandemia lähti leviämään Kiinan Wuhanista liki vuosi sitten. Wuhanilaiselta torilta alkunsa saanut COVID-19 on pannut maailman polvilleen. Liki 1,5 miljoonaa ihmistä on kuollut koronaan ja 60 miljoonaa saanut tartunnan.

Eurooppa ja Yhdysvallat taistelevat koronan toista aaltoa vastaan suluin ja rajoituksin. Toiveena on saada virus aisoihin ennen joulua. Kiina sen sijaan kertoo kukistaneensa viruksen. Maassa havaitut koronatapaukset ovat sen mukaan olleet viime aikoina tuontitavaraa.

[...]

- Koronavirusta löydettiin ensimmäiseksi Wuhanista, mutta se ei ole lähtöisin Wuhanista, Kiinan tautiviraston entinen pääepidemiologi Zeng Guang sanoi.

IL: Ikonista Star Wars -hahmoa näytellyt David Prowse kuoli koronaan

Star Warsissa Darth Vaderia näytellyt David Prowse kuoli viime lauantaina 85-vuotiaana.

Prowsen kuolinsyy on nyt selvinny.t Hän kuoli koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.

Tytär Rachel kertoo The Sun -lehdelle hänen isänsä sairastaneen myös Alzheimerin tautia.

2020-11-29

Yle: Tässä lista Pirkanmaan uusista koronasuosituksista - infektiolääkäri: "Kovin huolestuneena katson kuvia kauppakeskuksista"

Koronatilanne on pahentunut nopeasti Pirkanmaalla. Vielä keväällä Tampereen seutu oli koronakummajainen vähäisine tartuntamäärineen, nyt tilanne on ihan toinen.

Pirkanmaalla on todettu tällä viikolla ennätysmäärä uusia tartuntoja. Tällä viikolla on kerrottu 201 uudesta tartunnasta. Keväästä lähtien Pirkanmaalla on varmennettu 1 190 tartuntaa.

[...]

Pirkanmaa on lähellä siirtymistä leviämisvaiheeseen, siksi PIrkanmaan alueellinen pandemiaryhmä eli koronanyrkki antoi sunnuntaina tiukkoja uusia suosituksia. Suositukset menevät kunnille ja aluehallintovirastolle, jolloin ne siirtyvät rajoituksina käytäntöön.

Pirkanmaa suosittelee esimerkiksi julkisten ja yksityiten sisäliikuntatilojen laittamista kiinni. Lisäksi Uudellemaalle ja muihin leviämisvaiheen maakuntiin, kuten Päijät-Hämeeseen ja Pohjois-Pohjanmaalle, suositellaan välttämään tarpeetonta matkustusta.

Sen sijaan toisen asteen opetus säilyy lähiopetuksena.

2020-11-27

IL: AstraZenecaa syytetään tutkimustulosten manipuloinnista - koronarokote joutuu uusiin testeihin

Ruotsalais-brittiläisen lääkejätti AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston yhteishankkeelta koronavirusrokotteen kehittämisessä odotettiin paljon.

[...]

Nyt kuitenkin on herännyt epäilys. ettei uusi rokote aivan vastaa siihen asetettuja odotuksia. Ensimmäiset tiedot nimittäin kertoivat noin 70 prosentin tehosta kliinisissä testeissä.

Alun perin lukemaa olisi pidetty vähintäänkin hyvänä, mutta nyt se jäi pahasti kahden ensimmäisen länsimaissa kehitetyn rokotteen jalkoihin. Sekä Pfizer/BioNTechin sekä Modernan rokotteet ylsivät testeissä noin 95 prosentin tehoon.

[...]

Totta onkin, että lähes välittömästi AstraZeneca korjasi tehoarviotaan. Se kertoi, että vahingossa osa testiryhmästä oli saanutkin pienemmän annoksen rokotetta, mutta tuloksena oli yli 90-prosenttinen teho.

Nyt Oxfordin yliopisto on joutunut tunnustamaan, että tuo ryhmä kattoi 3 000 ihmistä Britanniassa, mutta siihen ei kuulunut yhtään yli 55-vuotiasta. On siis mahdoton tietää, johtuiko rokotteen teho sen ominaisuuksista vai vain testiryhmän koostumuksesta.

2020-11-26

Suomen, Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Euroopan viikkokatsaus

Suurimmat kaupunkimme määräävät pitkälti Suomen kokonaisilmaantuvuuden.

Koronan ilmaantuvuus Suomen väkirikkaimmissa kunnissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 26.11. Δ 12.11. Δ 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Vantaa 236k 240.6 +64% 147.1 +69% 87.2 87.4 45.2 23.3 13.9 7.6 9.3 1044
Helsinki 655k 219.8 +99% 110.5 -4% 115.0 120.9 61.2 18.0 12.1 13.9 5.3 1096
Espoo 291k 199.8 +27% 157.2 +56% 100.8 74.9 39.7 22.6 19.2 22.2 8.2 932
Lahti 120k 137.4 +346% 30.8 +54% 20.0 6.7 28.3 44.2 1.7 4.2 0.8 341
Oulu 206k 85.8 +65% 52.1 -12% 58.9 17.9 4.3 3.4 3.4 1.9 1.0 274
Turku 193k 67.7 -43% 119.5 +84% 65.1 54.4 20.5 2.6 18.5 21.6 7.2 483
Tampere 239k 59.5 +71% 34.7 -11% 38.8 31.1 21.1 12.8 4.1 1.2 0.4 264
Jyväskylä 142k 57.8 +103% 28.5 -65% 82.1 81.4 64.7 20.9 20.9 3.5 2.1 438
Kuopio 119k 22.4 -40% 37.5 -21% 47.5 10.8 25.8 0.8 3.3 0.0 0.8 199
Pori 84k 19.1 +101% 9.5 +13% 8.4 4.8 4.8 2.4 0.0 0.0 7.2 86

Tilanne on aika selkeä: pääkaupunkiseudulla tapausten taso on korkea ja määrät kasvavat huimasti. Valitettavasti kasvua näkyy nyt myös lähes kaikkialla muuallakin. Toivottavasti uudet rajoitukset alkavat purra ennen kuin tilanne menee vielä huonommaksi. Pääkaupunkiseutu - Muu Suomi -maaottelu näkyy alla olevassa taulukossa:

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 26.11. Δ 12.11. Δ 29.10. Δ 15.10. Δ 1.10. 17.9. 3.9. 20.8.
HUS 171.7 +70% 100.9 +17% 86.0 +6% 81.3 +83% 44.5 16.6 11.6 12.2 848
Ei-HUS 43.9 +34% 32.8 +9% 30.1 -21% 38.0 +168% 14.2 8.2 3.2 ≈3 227
HUS-kerroin 3.9 3.1 2.9 2.1 3.1 2.0 3.6 ≈2.3 3.7
Pirkanmaa 45.5 +88% 24.2 -13% 27.9 +27% 24.6 +26% 19.6 9.6 1.8 1.3 204

Taulukosta näkee, että vaikka HUSin ilmaantuvuus on lähes nelinkertainen muuhun Suomeen verrattuna ja nousee nopeammin, on uusien koronatapausten määrä kasvanut merkittävästi myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 26.11. Δ 12.11. Δ 29.10. Δ 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Liettua 859.4 +45% 592.4 +186% 206.9 +211% 66.6 46.0 17.8 17.0 12.8 7.2 1898
Ruotsi 631.8 +30% 483.2 +194% 164.2 +96% 83.9 52.4 30.1 21.9 39.4 31.1 2283
Viro 303.9 +110% 144.5 +198% 48.5 +12% 43.4 46.3 25.7 15.7 7.1 6.6 794
Latvia 287.6 +46% 196.4 +68% 116.8 +97% 59.3 17.9 4.2 4.2 3.7 3.2 757
Tanska 280.7 +10% 255.2 +54% 165.7 +73% 96.8 128.9 58.6 22.2 32.7 15.3 1290
Norja 143.1 +4% 137.3 +139% 57.5 +62% 35.5 28.2 27.0 16.1 13.9 6.5 632
Suomi 83.1 +55% 53.7 +14% 47.3 -8% 51.3 23.5 10.8 6.0 6.7 3.5 418
Islanti 49.9 -64% 138.1 -48% 268.0 -11% 301.8 158.1 19.9 25.2 32.0 25.2 1558

Islanti on osoittanut laskevaa suuntaa nyt jo yli kuukauden ajan, ja nyt se on palannut tartunnoissa yli kahden kuukauden takaiselle tasolle.

Suomi aloitti uudet rajoitukset verraten alhaisessa ilmaantuvuustilanteessa, joten on vielä mahdollista, ettemme joudu samalle, korkealle tasolle, missä muut Pohjois- ja Baltian maat Islantia lukuun ottamatta ovat.

Norja on saanut saanut kasvunsa pysäytettyä uusien rajoitusten avulla. Toivottavasti ensi viikolla saadaan nähdä selkeää laskua.

Muista maista ei ole mitään hyvää sanottavaa. Liettua huitelee omissa sfääreissään ja kuolleiden määrä on melkein viisinkertaistunut (89 → 409) kahdessa kuukaudessa. Ruotsin korkeisiinkaan lukuihin ei voi edes luottaa koska siellä ei pääse testiin. Sairaaloiden täyttöaste alkaa olla kevään tasolla: 1934 sairaalassa, joista 214 teho-osastolla, kun kevään luvut olivat pahimmillaan 2418 ja noin 550. Viro, Latvia ja Tanska nousevat kaikki ja kisaavat tasaväkisesti kolmanneksi pahimmasta koronatilanteesta. Ei näin.

Euroopan muista maista mainittakoon Irlanti (138.0 → 100.0), joka on jo parin viikon ajan ollut Pohjoismaiden ulkopuolisista maista parhaassa koronatilanteessa. Myös Belgia (1268.8 → 427.7), jossa oli kuun alussa Euroopan pahin koronatilanne ja ilmaantuvuus yli 1800, on tehnyt jyrkkää laskua.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 26.11. Δ 12.11. Δ 29.10. 15.10. 1.10. 17.9. 3.9. 20.8. 6.8.
Luxemburg 0.6M 1340.3 +4% 1286.1 +43% 899.2 243.0 178.1 103.7 ≈95 89.3 184.2 5128
Montenegro 0.6M 1264.8 +6% 1190.0 +155% 466.7 587.4 554.3 361.8 134.6 121.5 149.5 5224
Andorra 0.1M 1118.2 -18% 1363.6 -21% 1723.4 1480.5 736.4 368.8 227.3 110.4 64.9 8348
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Italia 60M 748.3 +3% 725.5 +102% 358.8 95.6 38.7 33.0 26.9 10.7 6.2 2449
Ranska 65M 470.6 -52% 972.4 +38% 704.5 331.4 245.4 172.8 114.2 42.8 19.9 3404
Britannia 68M 442.9 -4% 463.7 +9% 424.1 297.0 110.7 58.6 26.4 20.9 16.0 2299
Espanja 47M 400.7 -33% 601.4 +23% 488.6 297.0 331.1 288.3 232.5 139.2 81.7 3432
Saksa 84M 307.7 -0% 308.5 +91% 161.3 61.6 31.1 23.2 21.1 18.6 11.7 1189
Euroopan keskimääräinen koronan ilmaantuvuus
Eurooppa 501.1 -15% 589.7 +43% 411.6 198.5 118.6 83.6 60.1 40.5 27.7

Ilahduttavasti missään maassa koronan määrä ei ole juurikaan lisääntynyt, ja kahdessa maassa, Ranskassa ja Espanjassa, määrä on vähentynyt dramaattisesti. Euroopan koronaisimmat maat eivät ole muuttuneet kahden viikon takaa, ja niiden koronamäärät ovat säilyneet käytännössä muuttumattomina.

Taulukko kertoo karua kieltään siitä, miten täydellisesti Euroopassa on epäonnistuttu koronan torjunnassa. Epäonnistumisen laajuuden ymmärtää, kun vertaa yllä olevaa taulukkoa Kauko-Idän väkirikkaimpiin maihin. Alla olevan taulukon maissa asuu melkein kolmasosa maailman ihmisistä.

Koronan ilmaantuvuus Kauko-Idän väkirikkaimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 25.11. Δ 11.11.
Kiina 1372M 0.0 ±0% 0.0 6.5
Indonesia 261M 22.7 +30% 17.5 185
Japani 126M 20.0 +104% 9.8 107
Filippiinit 101M 20.1 -17% 24.3 385
Vietnam 95M 0.1 ±0% 0.1 1.2
Thaimaa 69M 0.1 ±0% 0.1 5.6
Myanmar 54M 34.9 +22% 28.6 151
Etelä-Korea 51M 7.7 +141% 3.2 62
Malesia 32M 51.9 +25% 41.4 182
Koronan ilmaantuvuus valituissa Kauko-Idän maissa
Taiwan 24M 0.1 ±0% 0.1 3.2
Hong Kong 7.4M 5.3 +364% 1.1 78
Singapore 5.6M 1.9 +19% 1.6 995

Näihin maihin verrattaessa edes Euroopan mallimaa Suomi ei näytä kovin erinomaiselta.

2020-11-25

HS: Singaporessa ei enää uusia paikallisia koronavirustartuntoja

Aiemmin Kaakkois-Aasian pahimpiin koronaviruspandemian keskuksiin kuuluneessa Singaporessa ei ole kahteen viikkoon vahvistettu uusia paikallisia tartuntoja, kertoo uutistoimisto Reuters. Muutamilla ulkomailta tulleilla on todettu tartuntoja, mutta nämä henkilöt on kaupunkivaltion mukaan eristetty.
Täältä Euroopasta päin katsottuna näyttää aika koomiselta, että Singaporea kutsutaan yhdeksi Kaakkois-Aasian pahimmista koronaviruspandemian keskukseksi, vaikka vaan menneessäkin aikamuodossa.
Pandemian alusta alkaen Singaporessa on tilastoitu 58 000 tartuntaa, mutta vain 28 virukseen liittyvää kuolemaa.
Singaporelaisia on viisi ja puoli miljoonaa, aivan kuin suomalaisiakin. Suomessa tapauksia on merkittävästi vähemmän, 22'289, mutta kuolleita on meillä yli kymmenkertaisesti, 384. Mistä erot johtuvat? Luultavasti pääosin siitä, että Singaporen sairastuneet ovat suurimmaksi osaksi olleet nuoria siirtotyöläisiä, jotka keskimäärin potevat taudin lievänä ja selviävät siitä hengissä. Osittain ero johtunee myös siitä, että Singapore teki tarkkaa tilastointia jo huhtikuussa, kun Suomessa ei vielä päässyt testiin, ellei ollut todella huonossa kunnossa. Suomen sairastumistilastot eivät siis kevään ajalta ole totta - vähän samaan tapaan kuin Ruotsin sairastumistilastot, jotka vieläkin ovat vain suuntaa antavia.
Kuolleiden määrä on pienin koko maailmassa.
Tämä pitää paikkansa vain, jos noudatamme mannerkiinamaista syrjimislinjaa ja unohdamme Aasian helmen, Taiwanin: 24-miljoonainen kansa, 618 vahvistettua tapaustsa, 7 kuollutta. Sairaustapauksista alle 200 on viimeisen puolen vuoden ajalta, ja kuolemia ei ole lainkaan.

Lempäälän tämän hetken koronakoetilanne

Soitto Kuljun terveyskeskukseen maanantaina 23.11. noin klo 8, takaisinsoitto noin klo 8:40.
Testiaika Pirkkalan messukeskuksessa klo 12:40.
Positiivinen koronatulos tänään 25.11. klo 8:00, tekstiviestitse ja puhelimitse.
Aika: 48 tuntia.

Tilanne on lähes sama kuin Tampereella pari viikkoa sitten, paitsi vastauksen saaminen näyttää menneen yön yli. Se jää arvattavaksi, johtuuko se siitä, että tulos oli positiivinen, jonka takia tarvittiin tekstiviestin lisäksi myös takaisinsoitto. Tartuntaketjut kuulemma selvisivät. Tilanneseuranta täältä.

IL: Kun sanat ja totuus eivät kohtaa: Näin Anders Tegnell on vähätellyt koronavirusta mediassa

Länsinaapurissamme Ruotsissa koronaluvut ovat lähes kymmenkertaiset Suomeen verrattuna. Sairastuneita on maassa yli 200 000, ja kuolleiden määrä ylittää pian 6 500 henkilöä. Ruotsin toimia, tai niiden puutetta, on myös arvosteltu rankasti ulkomaisessa mediassa koronakuukausien aikana.

Monen syyttävä sormi on osoittanut erityisesti pääepidemiologi Anders Tegnellin suuntaan. Kovalla itseluottamuksella varustettu Tegnell onkin kuukausien saatossa antanut aiheesta lukuisia haastatteluita, joiden sisältö on monesti osoittautunut virheelliseksi tai vähätteleväksi.

[...]

Kun virus lähti leviämään vuoden alussa, Tegnell oli ensimmäisten joukossa arvostelemassa muiden maiden rajuja koronatoimia. Hän muun muassa ilmoitti "maailman seonneen poliittisen paineen alla".

[...]

Syyskuun lopulla Tegnell koki edelleen, että Ruotsin koronastrategia on onnistunut. Menestyksen taustalla oli hänen mukaansa erityisesti se, että maassa on pystytty pyörittämään terveydenhuoltoa normaalilla tavalla. Hän myös kiitteli tapaa, jolla Ruotsi onnistui pitämään yhteiskunnan auki ilman suurempia sulkutoimia.

[...]

Hän myös ilmoitti viruksen olevan yhtä vaarallinen asia kuin suojatien ylittäminen.

Ruotsissa kuolee liikenteessä yhteensä kolmisensataa ihmistä. Ruotsissa on kuollut yhdeksässä kuukaudessa seitsemäntuhatta ihmistä koronaan. Tegnell on yhtä hyvä puhumaan totta kuin Yhdysvaltojen väistyvä presidentti.
Ruotsin koronatoimia on kritisoitu myös hyvinvointia ja talouskasvua valvovan OECD:n raportissa. Sen mukaan muihin maihin verrattuna Ruotsi pärjäsi vertailussa erittäin huonosti. Expressenin mukaan Tegnell on tyrmännyt myös OCDN:n vertailun "asiayhteyden ulkopuolella olevana".

- He eivät sanoneet, että Ruotsi on epäonnistunut, Tegnellin kerrotaan sanoneen, vaikka raportti kertoo täysin toista totuutta.

2020-11-24

IS: Helsinki sulkemassa kaupungin palvelu­tilat - nämä kaikki ovat menossa kiinni

Helsinki aikoo sulkea kaikki kaupungin palvelutilat määräajaksi pahenevan koronavirustilanteen vuoksi. Kaikki yleisötilaisuudet ollaan kieltämässä ja toisen asteen opetus siirtämässä kokonaan etäopetukseksi.

Asiasta kertoi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok) tiedotustilaisuudessa.

Suljettavia palvelutiloja ovat kaikki liikuntatilat mukaan lukien uimahallit, kuntosalit, palloiluhallit ja jäähallit. Kiinni ovat menossa myös kirjastot, työväenopistot, kulttuuritalot ja nuorisotilat.

Lisäksi koulujen iltakäyttö halutaan keskeyttää.

- Ainoa poikkeus ovat välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut, Vapaavuori sanoi.

Rajoitusten noudattamista suositellaan myös yksityiselle toimijoille.

Asiasta on tarkoitus päättää torstaina.

Jo oli aikakin.

Mutta on niitä ongelmia muuallakin. Tampere on alemmassa alkutilanteessa, mutta kasvu on viikon aikana ollut aivan yhtä jyrkkää. Ellei jotain tehdä heti, siellä ollaan parissa viikossa ihan samassa tilanteessa kuin Helsinki nyt.

2020-11-23

HS: HS:n tiedot: Hallitus haluaa sulkea yökahvilat pian - hallitus pohtii tällä viikolla kovia keinoja epidemian taltuttamiseksi, pohdinnassa myös valmiuslain käyttöönotto

Hallituksessa ollaan hyvin huolissaan koronaviruksen rajusta leviämisestä pääkaupunkiseudulla.

Alustavat tiedot viikonlopulta kertovat viruksen leviävän nyt kovaa vauhtia, hallituslähteistä kerrotaan.

Hallitus pohtii keskiviikkona neuvottelussaan, millaisia toimenpiteitä ja missä vaiheessa sen pitää ottaa käyttöön alueellisten toimien lisäksi.

Taustakeskusteluissa on tuotu esiin myös poikkeustilan julkistaminen ja valmiuslain ottaminen käyttöön, mikäli Uudenmaan perjantaina julkistamat toimenpiteet eivät pysäytä koronaviruksen leviämistä.

Yökahvilat on määrä saada kiinni viimeistään ensi viikonlopuksi. Kielto koskisi todennäköisesti vain Uuttamaata. Huoltoasemien kahviloita kielto ei koskisi.

IS: STM: Uudenmaan yökahvilatoimintaan tulossa 6 tunnin tauko - uusi asetus voimaan torstaina

Yökahvilatoimintaan Uudellamaalla puututaan asetuksella, sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tiedottaa. Ravintolat voisivat avata jatkossa ovensa sulkemisen jälkeen uudelleen aikaisintaan viideltä aamulla.

[...]

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan torstaina kello 00.

HS: Presidentti Sauli Niinistö patistaa HS:n haastattelussa hallitusta ja pää­kaupunki­seutua yhteis­työhön: "Me elämme selvästi poikkeus­oloissa"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö patistaa hallitusta ja pääkaupunkiseutua parempaan yhteistyöhön koronavirusepidemian hoidossa.

"Myöskään valmiuslaki ei ole poissuljettu, aivan kuten pääministerikin näytti maanantaina sanovan", presidentti Niinistö sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) sanoi maanantaina Pirkkalassa, ettei valmiuslain käyttöönottoa voida sulkea pois, mikäli tautitilanne vielä pahenee. Asiasta uutisoi Yle.

Niinistö sanoo olevansa valmis toteamaan poikkeusolot, jos valtioneuvosto ilmaisee, että se tarvitsee ylimääräisiä valmiuksia.

"Tilanne on niin, että me elämme selvästi poikkeusoloissa. Nämä ovat vielä poikkeuksellisemmat ajat kuin keväällä, jolloin poikkeusolot julistettiin."

IS: WHO:n lääkäri varoittaa kolmannesta korona-aallosta Euroopassa: "Tulee pidättäytyä perusasioissa"

Maailman terveysjärjestö WHO:n koronatoimien erikoisedustaja, lääkäri David Nabarro kommentoi koronatilannetta sveitsiläislehti Solothurner Zeitungin haastattelussa.

Nabarron mukaan Eurooppa epäonnistui ensimmäisen aallon jälkeen epidemian hoidossa tarvittavan infrastruktuurin rakentamisessa kesällä. Tämän seurauksena tuli toinen korona-aalto.

Mikäli tarvittavaa infrastruktuuria ei rakenneta nyt, on edessä kolmas aalto vuoden 2021 alussa, ennustaa Nabarro.

Asiantuntijalta kysyttiin haastattelussa, mitä Eurooppa voisi oppia Itä-Aasian koronatoimista. Esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Taiwanissa koronatilanteen kerrotaan olevan suhteellisen hyvä.

Nabarro painottaa vastauksissaan muun muassa sitä, miten tunnollisesti Itä-Aasian maissa suhtaudutaan turvaväleihin, käsihygieniaan, kasvomaskien käyttöön ja sairaiden eristäytymiseen. Nabarron mukaan Itä-Aasian maiden kansalaiset ovat täysin sitoutuneita pitämään huolta rajoitustoimien noudattamisesta.

Itä-Aasiassa on myös Nabarron mukaan pidetty huolta siitä, ettei toimia höllennetä heti, kun tartuntojen määrä on saatu laskuun. [...] Nabarro ei ole sitä mieltä, että pandemia tulisi ratkaista laajoilla liikkumisrajoituksilla. Nämä ovat hänen mukaansa viimeinen vaihtoehto, ja hän kuvailee niin sanottuja koronasulkuja tai lockdowneja epäonnistumisen merkiksi.

2020-11-22

HS: Laumaimmuniteetti on tällä hetkellä hyvin kaukainen asia Suomessa - HUSin alueen vasta-ainetesteissä vain 1,5 prosenttia tutkittavista on sairastanut koronavirustaudin

Koronaviruksen laumaimmuniteetti on hyvin kaukainen asia Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) satunnaisotantaan perustuvassa vasta-ainetutkimuksessa koronavirustaudin sairastaneita on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ollut noin 1,5 prosenttia tutkittavista, muualla maassa selkeästi alle prosentin verran.
Samaan aikaan korona on torstain jälkeen levinnyt niin hallitsemattomin luvuin, että on vaikea uskoa, ettei joku ole salaillut jotain. Ja jos ei ole, niin olemme kammottavalla tavalla Liettuan tiellä: hyvästä alkutilanteesta askelmaisesti ja yllättäen aivan järkyttävän huonoon. Tämä on ensimmäinen kerta syksyn alun jälkeen, jolloin tuntuu, että Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus on kirjoitettu aivan riittämättömällä tiheydellä kattaakseen oikean tilanteen. Toivon totisesti, että olen nyt väärässä.

2020-11-20

Yle: Koronakoordinaatioryhmä: pääkaupunkiseudun yläkouluihin maskisuositus, yleisötilaisuuksien henkilömäärä rajataan, yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta sisätiloissa keskeytetään

Yläkouluihin annetaan kasvomaskien käyttösuositus. Yläkoululaisille kaupungit tarjoavat maskit, mutta myös omia kasvomaskeja voi käyttää.

Kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään 23.11. alkaen kolmeksi viikoksi.

Sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä tulee rajoittaa 20 henkeen pääkaupunkiseudulla 23.11. alkaen kolmeksi viikoksi.

Uimahallien kävijämäärää rajoitetaan puoleen ja pukukaapeista puolet suljetaan. Lisäksi kirjastoissa vähennetään opintosalien paikkoja.

Toisen asteen etäopetuksen vuorottelua lisätään toistaiseksi.

Näinköhän nämä toimenpiteet riittävät?

IS: HUSin uusi havainto mursi myyttiä, etteivät pikku­lapset levittäisi tautia - johtaja­ylilääkäri kertoo "piilo­koronasta"

elsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi torstai-iltana Ylen A-talkissa hätkähdyttävän uutisen.

- Viime päivinä tartuntoja on alkanut tulla myös kouluista, peruskouluista, päiväkodeista, palvelutaloista, asuntoloista... Eli lähteistä, joista on ajateltu, että siellä niitä ei nyt juuri hirveän paljon olisi ollut, Mäkijärvi sanoi Ylen lähetyksessä.

Vielä keväällä oltiin siinä uskossa, että koronavirus ei juuri leviäisi kouluissa ja päiväkodeissa lasten kesken, koska tartuntoja niissä ei käytännössä ollut. Viime päivien havainnot ovat muuttaneet käsitystä.

- Kyllä tämä on ihan tartuntatautirekisterin pohjalta tehty havainto. Pidämme rekisteriä koko HUSin alueella ja näemme koko Uudenmaan alueen kaikkien 24 kunnan tilanteen. Siellä on alkanut näkyä, että tartuntoja on alkanut putkahdella myös peruskouluissa ja päiväkodeissa. Kun tartunnat niissä olivat aikaisemmin käytännössä nollissa, niin nyt ne ovat lähteneet nousuun, Mäkijärvi sanoi Ilta-Sanomille.

[...]

Mäkijärvi pitää huojentavana sitä, että lasten kesken virus näyttäisi leviävän onneksi heikommin.

- Altistumisia on ollut paikoitellen useita kymmeniä, yli satakin, mutta jatkotartuntoja on ollut vähän. Jatkotartuntariski on yhä pieni, noin yhden prosentin luokkaa eli jos 100 altistuu, niin yksi voi saada tartunnan, Mäkijärvi kuvaa.

2020-11-19

Yle: Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat epidemian leviämisvaiheessa, toteavat Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun koronaryhmät - uusia toimenpiteitä on tulossa

Pääkaupunkiseudun kuntien on todettu siirtyneen kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen, kertoo HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

- Tämä tarkoittaa Helsinkiä, Vantaata, Espoota ja Kauniaista siinä sivussa, hän toteaa.

Koronatilannetta arvioidaan säännöllisesti Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun alueellisten koordinaatioryhmien kokouksissa. Molemmat ryhmät ovat kokoontuneet tämän päivän aikana.

[...]

Myös pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä totesi tänään kokouksessaan, että alue on siirtynyt leviämisvaiheeseen. Vantaan kaupunginjohtajan Ritva Viljasen mukaan tilannetta käytiin kokouksessa läpi THL:n, HUSin ja Avin edustajien kanssa.

- Kun siirrytään tilanteesta toiseen eli kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen, tehdään myös sen mukaisia toimenpiteitä. Näistä kerrotaan tarkemmin keskitetysti huomenna, Viljanen toteaa.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 19.11. Δ 5.11. Δ 22.10. Δ 8.10. Δ 24.9. 10.9.
Liettua 761.1 +110% 362.0 +258% 101.2 +78% 57.0 +101% 28.3 16.1 1426
Ruotsi 581.4 +93% 300.8 +184% 105.7 +54% 68.5 +78% 38.4 20.4 1945
Tanska 263.8 +13% 233.7 +115% 108.9 -1% 110.1 +10% 99.9 35.8 1145
Latvia 244.1 +56% 156.7 +93% 81.4 +130% 36.5 +437% 6.8 4.4 602
Viro 223.9 +156% 87.6 +155% 34.4 -33% 51.4 +52% 33.8 20.6 626
Norja 151.1 +46% 103.6 +188% 36.0 +13% 32.0 +13% 28.2 22.9 568
Islanti 69.5 -69% 222.6 -28% 310.3 +52% 204.1 +116% 94.7 20.8 1533
Suomi 57.2 +11% 51.7 -2% 52.5 +48% 35.5 +116% 16.4 8.1 366

Viikon ehdottomasti paras uutinen on Islanti, jossa ilmaantuvuus on romahtanut niin, että se on päässyt aivan Suomen tuntumaan. Hyvin toimittu siellä Islannissa! Suomi ja Tanska ovat loivassa, ja muut maat enemmän tai vähemmän hallitsemattoman oloisessa nousussa - etenkin Liettua ja Ruotsi.

Taulukon ulkopuolelta mainittakoon Irlanti (203.7 → 112.9), joka on onnistunut lähes puolittamaan tapausmääränsä ja kiilaa Euroopassa itsensä Islannin ja Norjan väliin.

Alla vertailun vuoksi Euroopan koronaisimmat ja väkirikkaimmat maat, ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet:

Koronan ilmaantuvuus Euroopan koronaisimmissa maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa Pop. 19.11. Δ 5.11. 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8.
Luxemburg 0.6M 1314.5 -5% 1385.5 407.7 164.4 170.4 ≈120 100.3 122.0 4564
Montenegro 0.6M 1302.5 +71% 761.5 521.5 536.0 530.9 254.0 109.2 126.9 4623
Andorra 0.1M 1263.6 -21% 1602.6 1614.3 1058.4 587.0 263.6 157.1 76.6 7816
Koronan ilmaantuvuus Euroopan väkirikkaimmissa maissa
Ranska 65M 803.6 -11% 905.1 470.0 283.6 191.8 140.8 72.4 35.3 3241
Italia 60M 797.2 +41% 563.5 191.4 51.9 34.7 31.5 17.9 8.2 2104
Espanja 47M 515.3 -14% 597.0 362.3 304.4 321.2 264.2 192.6 100.8 3262
Britannia 68M 488.6 +7% 456.8 361.3 198.4 80.5 39.3 22.7 18.4 2112
Saksa 84M 309.0 +23% 251.5 103.6 38.3 27.0 20.8 21.7 14.7 1035

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan väkirikkaimpien maiden listalla ei mennä pelkästään ylöspäin. Vain Italiassa suunta on selkeästi väärä.

Suomen kokonaisilmaantuvuuden määräävät hyvin pitkälle suurimmat kaupungit.

Koronan ilmaantuvuus Suomen suurimmissa kaupungeissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Kaupunki Pop 19.11. Δ 5.11. Δ 22.10. 8.10. 24.9. 10.9. 27.8. 13.8. 1.8.
Vantaa 236k 161.8 +25% 129.4 +56% 83.1 62.9 35.5 21.5 12.7 6.8 8.4 896
Helsinki 655k 150.8 +48% 101.7 -19% 125.9 98.3 33.8 16.1 14.2 10.2 4.4 966
Espoo 291k 145.5 +5% 139.0 +52% 91.3 55.1 26.7 24.6 25.3 15.7 6.2 805
Turku 193k 95.4 -6% 101.0 +65% 61.1 31.8 18.0 0.0 21.6 17.4 7.2 455
Oulu 206k 55.4 -17% 67.0 +167% 25.1 15.0 1.4 4.3 1.9 1.4 1.4 218
Lahti 120k 30.01 +20% 25.0 +76% 14.2 10.8 47.5 20.0 1.7 2.5 0.8 218
Tampere 239k 27.71 -16% 33.1 -18% 40.6 21.9 16.1 11.2 2.5 1.7 0.0 214
Kuopio 119k 25.8 -54% 56.5 +23% 45.8 28.5 13.3 3.3 0.0 0.0 0.0 188
Pori 84k 19.1 +60% 11.9 +148% 4.8 3.6 3.6 2.4 0.0 6.0 2.4 81
Jyväskylä 142k 15.3 -65% 43.8 -66% 128.7 33.4 52.9 25.0 7.0 2.8 2.8 386

Tilanne on aika selkeä: pääkaupunkiseudulla tapausten taso on korkea ja määrät kasvavat, muualla luvut ovat pienempiä, eikä systemaattista kasvua näy. Saman näkee alla olevasta sairaanhoitopiiritaulukosta.

Koronan ilmaantuvuus sairaanhoitopiireittäin Suomessa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Alue 19.11. Δ 5.11. Δ 22.10. Δ 8.10. Δ 25.9. 10.9. 27.8. 13.8.
HUS 119.3 +28% 93.3 +6% 88.4 +36% 65.2 +174% 23.8 14.8 13.6 9.6 744
Ei-HUS 37.5 +13% 33.3 -9% 36.6 +64% 22.4 +71% 13.1 5.1 ≈4 ≈4 190
Pirkanmaa 15.91 -42% 27.2 ±0% 27.2 +56% 17.4 -1% 17.6 5.5 1.5 1.5 164

Taulukosta näkee hyvin, että pääkaupunkiseudun ulkopuolella koronatilanne vaikuttaa vakaalta. HUS on noussut ilmaantuvuudessa Länsi-Pohjan (68.7 → 115.5) ohi ykköseksi. Pirkanmaa on nyt sijalla 16/21.

1 Ilmeisesti joku hautoi suuria lukuja siinä toivossa, että niistä kasvaisi jotain kaunista. Päivää myöhemmin, 20.11.2020, pelkästään Tampereella tuli ilmi 52 uutta tartuntaa, joka muutti sen ilmaantuvuudeksi 46.3, eli ilmaantuvuus olisikin viimeisen kahden viikon aikana noussut eikä laskenut. Koko Pirkanmaan ilmaantuvuus on nyt 27.0, eli vahvan laskun sijaan se olisi pysynyt paikallaan. Samankaltainen piilotettujen lukujen räjähdys tapahtui myös ainakin Lahdessa. Ei näin.

2020-11-18

IS: Pfizerin koronarokotteen testaus päättyi: tehokkuus jopa 95%, hyväksymistä voidaan hakea jo lähipäivinä

Lääkeyhtiö Pfizerin ja BioNTechin yhdessä kehittämä koronavirusrokote näyttää toimivan alustavia tuloksia tehokkaammin ja torjuvan viruksen 95 prosenttisesti.

Yhtiö kertoi hetki sitten myöhäisen vaiheen testin lopullisista tuloksista.

Viime viikolla kerrottujen alustavien tulosten mukaan rokotteen kerrottiin estävän yli 90 prosenttia tartunnoista.

Helsingin Sanomien päivittyvän seurannasta: "Pfizerin mukaan rokotteen kokeilujaksolle osallistui 43 000 vapaaehtoista. Heistä 170 sai koronavirustartunnan. Tartunnan saaneista 162 oli saanut lumelääkettä ja rokotteen saaneita oli kahdeksan."

Tällä viikolla hyviä koronarokoteuutisia on riittänyt:

Maanantaina biotekniikkayhtiö Moderna kertoi, että sen kehittelemä koronavirusrokote on kokeissa torjunut viruksen 94,5 prosenttisesti.

IS: Ulkomailla hämmästellään, kuinka Suomi pitää koronatartunnat kurissa - "Euroopan hiljainen onnistuminen taistelussa"

Suomi on tällä hetkellä todellinen poikkeustapaus, mikäli katsotaan Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n tuoreinta karttaa koronaviruspandemian tilanteesta.

Siinä missä muu Eurooppa hehkuu tulipunaisena merkkinä suurista tartuntamääristä, Suomessa nähdään paljon keltaista ja täysin vihreääkin. Suomi näyttää pärjäävän virustartuntojen hallinnassa huomattavasti muuta Eurooppaa ja lähinaapureita paremmin.

[...]

Miksi Pohjois-Eurooppa on niin onnistunut, kirjoittaa merkittävä saksalainen aikakauslehti Bild. Jutun pääkuvassa on suomalaisia rajavartijoita suojapuvuissa.

Samalla linjalla on myös saksalainen RTL. Se kysyy otsikossaan, pitäisikö pohjoismaista ottaa mallia ja toteaa, että Suomella on koronatilanne Eurooppaa paremmin hallinnassa.

Saksan naapurimaa Ranskan France24 on otsikoinut uutistoimisto AFP:ltä saamansa tekstin yksiselitteisesti. Suomi: Euroopan hiljainen onnistuminen covid-19 -taistelussa.

[...]

Uutistoimisto Reuters taas on ottanut juttuunsa paikallisen kulman ja kirjoittaa siitä, kuinka turvaetäisyyksien pitäminen onnistuu suomalaisilta luonnostaan. Uutistoimisto kirjoittaa raportissaan, että vaikka Suomi onkin väkiluvultaan pieni ja harvaan asuttu maa, suuri osa suomalaisista myös pitää siitä, että heillä on reilusti henkilökohtaista tilaa. Myös yksin oleminen on monelle mieluisaa, Reuters kirjoittaa.

[...]

Myös ruotsalaisen Dagens Nyheter -lehden päätoimittaja Peter Wolodarski mainitsi asiasta Twitter-tilillään. Wolodarski jakoi lehtensä artikkelin, jossa kerrotaan Suomen matkustusrajoituksista ja toimista koronatartuntojen jäljittämisessä.

Aftonbladet: Karoliinisen sairaalan henkilökunnalle määrätty 12.5-tuntiset työpäivät

Sjukvårdspersonal på Karolinska universitetssjukhuset i Solna och Huddinge tvingas åter jobba längre arbetspass på grund av coronapandemin, rapporterar Sveriges Radio Ekot.
För att klara det ökade behovet av intensivvård förändras nu iva-personalens treskift till tvåskift och de tvingas jobba 12,5-timmarspass i stället för åtta eller tio timmar som i dag.
Men till skillnad från i våras blir det mer ledigt mellan arbetspassen.
- Det känns som en mardröm som kommer tillbaka på något sätt, säger intensivvårdssjuksköterskan Katja Fogelberg till Ekot.
Pauline Rylander Hagson, vårdenhetschef för iva på Karolinska i Huddinge, säger till Ekot att de hade hoppats komma längre med frivillighet men att de har insett att det inte räcker till.
Och samma på finska:
Solnassa ja Huddingessa sijaitsevan Karoliinisen yliopistosairaalan sairaanhoitohenkilökunta pakotetaan taas työskentelemään pidemmissä vuoroissa koronapandemian takia, raportoi Sveriges Radio Ekot.
Selvitäkseen kasvavasta tehohoidon tarpeesta muutetaan teho-osastojen henkilökunnan kolmivuorotyö kaksivuorotyöksi ja heidät pakotetaan työskentelemään 12.5 tunnin vuoroissa nykyisen kahdeksan tai kymmenen tunnin sijaan.
Erona kevääseen vuorojen välillä on enemmän vapaa-aikaa.
- Tuntuu kuin painajainen olisi tavallaan palannut, sanoo teho-osastosairaanhoitaja Katje Fogelberg Ekotille.
Huddingen Karoliinisen tehohoito-osaston johtaja Pauline Rylanden Hanson sanoo Ekotille, että he olisivat toivoneet vapaaehtoisuudella pärjättävän pidemmälle, mutta että se ei heidän näkemyksensä mukaan riittänyt.
Keväällä Ruotsin sairaaloissa oli enimmillään 2418 koronapotilasta, joista noin 550 tehohoidossa.

Nyt vastaavat luvut ovat 1537 / 164.

Luvut ovat puolitoistakertaistuneet viikossa.

IL: Luottamus Anders Tegnelliin näyttää hupenevan Ruotsissa: Suomea koskeva ennustuskin meni metsään - "Hän on väärässä ihan kaikessa"

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on pakon edessä. Varsin nuukasti kansalaistensa oikeuksia rajoittanut Löfven joutui maanantaina viimein toteamaan, ettei vapaaehtoisuus pure koronaviruspandemiaan.

[...]

Pääministerin puheessa on myös iso symbolinen arvo. Ruotsi on tähän mennessä luottanut terveysalan asiantuntijoihin, ja poliitikot ovat tietoisesti jättäytyneet taustalle.

Muutos on merkittävä, ja se kielii myös valtionepidemiologi Anders Tegnellin valtavan itseluottamuksen murenemisesta. Tegnell nimittäin ennusti jo keväällä, ettei koronavirus enää syksyllä vaivaa Ruotsia.

- Toinen aalto tulee syksyllä, mutta koska Ruotsin on jo saavuttanut korkean immuniteettitason, jää tapausten määrä todennäköisesti matalaksi, Tegnell linjasi toukokuussa The Financial Timesille.

- Mutta Suomella tulee olemaan hyvin matala immuniteettitaso. Joutuuko se siis sulkemaan jälleen koko yhteiskuntansa? hän jatkoi.

[...]

Tegnellin aiemmat näkemykset heijastuivat suoraan Ruotsin kansanterveysvirasto Folkhälsomyndighetenin toimintaan. Se vannoi vielä syyskuussa, ettei toinen aalto yllä laajamittaisesti länsinaapuriin.

Virasto ohjasi viranomaisia valmistautumaan vain alueellisiin tautiryppäisiin. Toisen aallon voimakkuus onkin yllättänyt sairaanhoitopiirit täysin. Samalla julkisuudessa on jo esitetty Tegnellin vaihtoa futiskisoissa ottelutuloksia veikanneeseen Paul-mustekalaan tai niiden pohjaamista horoskooppeihin.

- Jostain syystä Tegnellille on tärkeää, ettei hän käytä termiä "toinen aalto". Kukaan ei tiedä miksi, mutta aina kun tämä valtava toinen aalto iskee kerta toisensa jälkeen, Tegnell tulee ja sanoo, ettei kyseessä edes ole aalto, kolumnisti Alex Schulman kirjoitti Expresseniin.

- Hänellä on pakkomielteenä olla kutsumatta aaltoa aalloksi. Hän on väärässä ihan kaikessa.

2020-11-17

IL: Uusimaa siirtymässä koronan leviämisvaiheeseen - kaksi seuraavaa viikkoa näyttävät, perutaanko joulu

Husin johtajaylilääkäri arvioi, että torstaina Uudenmaan ilmoitetaan olevan koronaepidemian leviämisvaiheessa.
Jo oli aikakin.
Kaikkien suomalaisten joulusta voi tulla ankea, jos pääkaupunkiseudulla ei saada koronaa pian aisoihin.

Uusien koronatartuntojen määrä on lähtenyt Uudellamaalla nopeaan kasvuun. Syyskuun alussa tartuntoja oli noin sata viikossa, mutta viime viikolla niitä oli jo 960.

Minkä takia tämän pitäisi vaikuttaa niiden jouluun, jotka eivät asu Uudellamaalla?
Yli puolet Suomen yli 19 000 koronatartunnasta on peräisin Helsingistä (6036), Espoosta (2263) ja Vantaalta (2038).

Suurin syy siihen, että tartunnat leviävät pääkaupunkiseudulla on se, että väestössä on liikaa koronaa, eli tartuntatilannetta ei ole rajoitustoimin onnistuttu pitämään aisoissa.

- Toinen syy on se, että ihmiset tapaavat toisiaan edelleen liian paljon, ja tartunnan saaneet ovat altistaneet muita ihmisiä, Mäkijärvi sanoo.

Niin.
Pääkaupunkiseudulla haasteena on myös maahanmuuttajaväestö, joilla on koronatartuntoja suhteellisesti paljon enemmän kuin kantaväestöllä.

Tarkkoja lukuja ei anneta julkisuuteen, mutta Mäkijärven mukaan tilanne on nyt yhtä huono kuin viime keväänä, kun asiasta uutisoitiin ensimmäisen kerran.

- Tartuntojen määrä on merkittävä. Se koskettaa monia eri kansallisuuksia ja kieliryhmiä, sillä monissa etnisissä ryhmissä kulttuuri, perheiden yhdessäolo ja kaikki muukin on erilaista kuin kantasuomalaisilla.

Hus on ollut keväästä asti yhteydessä maahanmuuttajien yhteisöihin ja tiedottaa koronasta myös englanniksi, venäjäksi, somaliksi ja arabiaksi.

Olisipa hauska tietää syy, miksi tarkkoja lukuja ei haluta antaa julkisuuteen.
Husin johtajaylilääkärin mukaan ihmisten kriisitietoisuus ei koronan suhteen ole Uudellamaalla riittävä.

- Esimerkiksi voimassa olevaa kymmenen hengen kokoontumiskieltoa noudattavat todennäköisesti vain ne ihmiset, jotka eivät muutenkaan käy missään.

Mäkijärven mukaan haasteena on saada koronatietoisuutta iskostettua myös "ei-kuuliaisten" ihmisten joukkoon.

- Ihmisten pitäisi herätä siihen, mitä meidän lähiympäristössämme tapahtuu, esimerkiksi Ruotsissa on jo kielletty yli kahdeksan hengen kokoontumiset.

Iltalehden hallituslähteiltä saamien tietojen mukaan tilanne on Uudellamaalla nyt sellainen, että jos tartuntoja ei parin viikon aikana saada kuriin, edessä ovat valtakunnalliset koronarajoitustoimet, eli viime kevään tyyppinen koko maata koskeva koronasulku, joka uhkaisi myös joulun viettoa.

- Minusta se on ihan realistinen uhka, Mäkijärvi sanoo.

Mitäs järkeä tässä on? Koronan ilmaantuvuus ei Uudenmaan ulkopuolella ole muuttunut lähes kahteen kuukauteen mihinkään suuntaan: kahdeksan viime viikon luvut, päättyen viikkoon 9.11.-15.11., ovat 14, 28, 45, 29, 29, 36, 28, 27. Valtakunnalliset toimet ovat täällä tehonneet.

Olisi toki kannatettavaa ajaa koronatapausten määrä vielä nykyistäkin alemmaksi. Pitää kuitenkin muistaa, että missään muualla Euroopassa ei olla päästy lähellekään näitä lukuja: koronailmaantuvuuden keskiarvo Euroopassa on yli 500.

Millainen koronajoulu Uudellemaalle on luvassa?

- Koronavirus ei häviä minnekään, eikä tilanne muutu missään tapauksessa niin nopeasti, joten joulun osalta kannattaa jo varautua siihen, että viettää hiljaisen kotijoulun ja vain lähimmässä perhepiirissä, Mäkijärvi sanoo.

- Onnettominta olisi se, että meillä olisi jouluna totaalinen sulku päällä ja kaikki paikat kiinni, eivätkä ihmiset saisi liikkua ulkona kuin kotikortteleissaan, kuten keski-Euroopassa on monin paikoin jo tilanne.

- Me voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen, tuleeko tällainen tilanne myös Suomeen, Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi päättää.

IS: Pääkirjoitus: Ruotsin totuuden hetki - edessä on tuskan talvi

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven oli maanantaina kovan paikan edessä. Tiedotustilaisuudessaan hän ilmoitti, että Ruotsi kieltää kokoontumiset yli kahdeksalta henkilöltä.

Löfven sanoi, että vastaavaa ei ole nyky-Ruotsissa tehty, mutta kyse on välttämättömyydestä. Löfvenin mukaan Ruotsi elää "koettelemusten aikaa", ja "tämä tulee menemään pahemmaksi". Pääministeri vetosi kansalaisiin, jotta nämä kantaisivat vastuutaan viruksen pysäyttämisessä.

Ruotsissa tartuntojen ilmaantuvuus on Suomeen verrattuna nyt noin kymmenkertainen. Syksyllä tartunnat ovat lisääntyneet meilläkin, mutta Ruotsissa tahti on aivan toinen.

[...]

Suomi otti kovat keinot käyttöön heti ja se kannatti. Ennusteet siitä, että Ruotsi pärjäisi linjallaan paremmin taloutensa kanssa, eivät ole toteutuneet.

Ruotsin linjan takuumies on valtakunnanepidemiologi Anders Tegnell. Tegnellin vahvuus selittyy osin lainsäädännöllä, joka antaa paljon itsenäistä valtaa Ruotsin kansanterveyslaitokselle. Suomessa viranomaiset ovat enemmän hallituksen ohjauksessa.

Keväällä karismaattisena pidetty Tegnell vakuutti ruotsalaiset myös esiintymisellään. Hän osasi selittää kaikki takaiskut vain väliaikaisiksi.

Tegnell antoi ymmärtää, että syksyllä viruksen toinen aalto ei enää uhkaisi Ruotsia, koska väestön immuunitaso olisi niin korkea. Siis tarpeeksi moni olisi saanut virustartunnan ja hankkinut immuniteetin tautia vastaan.

Syksyn tilanne osoittaa, että Tegnellin oletukset viruksen ja taudin luonteesta olivat väärät. Hän on silti saanut pitää paikkansa.

Suurelle osalle ruotsalaisia, niin medialle kuin kansallekin, on täysin mahdotonta myöntää, että nyt mokattiin ja pahasti. Ja kun ei ole ollut mahdollista myöntää tehtyjä virheitä, on korjausliikkeidenkin tekeminen ollut vaikeaa. Expressen julkaisee jatkuvasti artikkeleita, jotka ovat kriittisiä Ruotsin koronalinjalle, mutta muuten mediakentässä on kovin hiljaista. Ja Tegnell saa tietysti edelleenkin kertoa viikoittain televisiossa Ruotsin kansalle satujaan ilman, että häntä niistä haastetaan.
Keväällä jotkut Suomessakin halusivat, että Ruotsin kansalaisten vapaaehtoisuuteen perustuvasta linjasta otettaisiin meillä mallia. Samaa ajatusta levittivät myös esimerkiksi Britanniassa kovia koronatoimia vastustaneet.
Muun muassa THL:ssä oltiin huolissaan siitä, että koronaa sammutettiin Suomessa liian tehokkaasti. Esimerkiksi THL:n Mika Salminen antoi huolestumisestaan haastattelun Dagens Nyheterille.
Ruotsista ei kuitenkaan tullut viruksen vastaisen taistelun esikuvaa. Nyt se on suurissa vaikeuksissa. Lohtua ei tuo se, että sama koskee suurinta osaa Eurooppaa. Kun virus pääsee pesiytymään väestöön, se vaikuttaa aina vain odottavan uutta tilaisuutta laukkaan päästäkseen.

Rokotteita koronavirusta vastaan on valmistumassa. Laajaan jakeluun ne ehtivät kuitenkin aikaisintaan keväällä. Ruotsissa on edessä tuskainen talvi.

Suomen tilanne poikkeaa muusta Euroopasta. Itsetyytyväisyyteen ja valppauden herpaantumiseen ei meilläkään ole aihetta.

Tarkkana pitää pysyä.

Ja Uudellemaalle olisi tehtävä jotain.

2020-11-16

[Pfizer Truck 2020]

IL: Uusi läpimurto koronarokotteessa - THL:n ylilääkäri iloitsee: Rokotteiden samantapaisuus lupaa hyvää

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek pitää uutista Modernan koronarokotteesta monella tasolla erittäin hyvänä asiana. Modernan rokote on samaa teknologiaa hyödyntävä kuin viime viikolla uutisoitu BioNTechin ja Pfizerin rokote.

- Erinomaisen hyvä asia tässä Modernan uutisessa on se, että se vahvistaa BioNTech/Pfizerin-uutista, koska ne ovat samalla tavalla toimivia RNA-rokotteita. Yksi uutinen ei vielä vakuuta, mutta jos kahdesta samantapaisesta rokotteessa tulee erinomaisia uutisia, niin sehän kertoo vain, että viruksen piikkiproteiinin perimän hyödyntäminen rokotteena tällä tavalla on suojan syntymisen kannalta ollut oikea valinta, kertoo Nohynek.

Yhdysvaltalainen lääkeyritys Moderna kertoi tiistaina rokotteensa olevan 94,5-prosenttisesti toimiva Covid-19-taudin estämisessä.

Modernan rokotteen etuna on, että sitä ei tarvitse säilyttää Pfizerin rokotteen tavoin -70-asteisessa kylmiössä. Yrityksen mukaan rokote säilyy kuukauden ajan jääkaappilämmössä eli 2-8 celsiusasteessa.

IL: Ruotsi tiukentaa rajusti kokoontumisrajoitustaan - "Perukaa kaikki"

Ruotsi kieltää yli kahdeksan hengen julkiset kokoontumiset ensi viikon tiistaista lukien. Samaa rajoitusta suositellaan myös kaikkiin yksityisiin tilaisuuksiin.

Muutos on merkittävä kiristys aiempaan kokoontumisrajoitukseen, joka kielsi yli 50 hengen tapahtumat. Uusi sääntö on voimassa ainakin jouluaattoon saakka.

[...]

- Monet ovat väsyneitä tähän tilanteeseen. Ymmärrän sen todella hyvin, Löfven totesi.

Samalla hän kuitenkin painotti, että uusi kokoontumisrajoitus on nyt "uusi normaali".

- Tämä on selkeä ja kova viesti kaikille ruotsalaisille. Älkää menkö salille, älkää menkö kirjastoon, älkää järjestäkö illallisia älkääkä järjestäkö juhlia. Perukaa kaikki, Löfven luetteli.

IS: Ruotsin Tegnell uskoi touko­kuussa ruotsalaisten saavan laajan korona­immuniteetin ja pohti, miten Suomen käy - yksi kuva näyttää, kuinka rajusti ennustus meni pieleen

[Max Roserin Twitter-kommentti]
Ruotsissa on jouduttu turvautumaan koviin rajoituksiin koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Maanantaina maan hallitus ilmoitti, että yli kahdeksan ihmisen julkiset kokoontumiset aiotaan kieltää 24. marraskuuta alkaen.

Ruotsin heikentyneen koronatilanteen myötä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on muisteltu, mitä valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoi epidemian kehityskulusta keväällä. Toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa, Ruotsissa ei suljettu yhteiskuntaa ja maan koronastrategia pohjautui lähinnä vapaaehtoisiin suosituksiin määräysten ja kieltojen sijaan.

Tegnell arvioi toukokuun alussa, että jopa nelisenkymmentä prosenttia Tukholman väestöstä olisi saanut immuniteetin virusta vastaan.

- Syksyllä tulee toinen aalto. Ruotsissa on korkea immuniteetti ja uusien tartuntojen määrä on todennäköisesti melko alhainen, Tegnell arvioi Financial Timesin haastattelussa.

- Mutta Suomessa on hyvin alhainen immuniteetti. Joutuuko Suomi sulkeutumaan jälleen kokonaan?

Anders Tegnell ja Johan Giesecke suunnittelivat Suomen sulkemista 8.5.2020.
Tegnellin kommenteista on kirjoittanut esimerkiksi Oxfordin yliopiston tutkija Max Roser, jonka päivitys on puhuttanut Twitterissä.
Kyseinen päivitys näkyy oikealla.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven totesi maanantaina tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin koronatilanne synkkenee entisestään. Ruotsin hallitus ilmoitti maanantaina, että 24. marraskuuta alkaen yli kahdeksan hengen julkiset kokoontumiset eivät ole sallittuja.

- Tilanne maassamme on hyvin monimutkainen, mutta myös yksinkertainen: elämme koettelevia aikoja. Tilanne pahenee. Tee velvollisuutesi, ota vastuuta tartuntojen leviämisen estämiseksi, Löfven sanoi Aftonbladetin mukaan.

IS: Pohjois-Ruotsin koronatilanne pahentui - Suomesta apua testauksiin

Pohjois-Ruotsin koronatilanne on pahentunut nopeasti. Käytettävissä oleva testikapasiteetti ei enää riitä. Norrbottenin alue on päättänyt pyytää Suomelta apua koronavirustestaamisessa. Norrbottenin aluejohtaja Anna-Stina Nordmark Nilsson on saanut tehtäväksi aloittaa keskustelut Suomen kanssa, kertoo Yle.

IS: THL:n Mika Salminen kirjoittaa korona­keväästä ja kertoo, mitä tekisi nyt toisin - "Siitä olisi totisesti ollut apua"

Mika Salminen muistelee kevään tapahtumia:
Koronakriisin keskiössä kuukausia pitkiä työpäiviä tehnyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen palaa Tieteessä tapahtuu -julkaisun kirjoituksessaan koronakriisin alkuaikoihin.
Mielenkiintoisin kohta on tässä:
Salminen kiittää poliitikkoja siitä, että Suomessa he "melko hyvin" luottavat tieteeseen ja haluavat toimia näyttöön perustuen. Salmisen mukaan tieteen ja politiikan vaikein törmäys oli kevään tukahduttamiskeskustelu. Toiset vaativat, että korona pitää tukahduttaa keinolla millä hyvänsä. THL ei ollut tällä linjalla.
THL ei todellakaan ollut tukahduttamislinjalla. THL:n linja eli se, että pidettiin Italian sulkutoimia ylireagointina, ei ymmärretty miksi WHO suositteli laajaa testaamista, vedettiin hatusta satulukuja sairastuneiden määrästä ja näitä keksittyjä lukuja käytettiin perusteena sille, että laumasuoja tulee ihan kohta, kunhan vähän tasoitellaan käyrää, ja sitten oltiin tosi huolissaan, kun hallituksen asettamat sulkutoimet pysäyttivät koronan aivan liian hyvin ja epidemian pysäyttäminen tulisi aiheuttamaan kuolemaa ja kärsimystä. THL ja Mika Salminen tekivät parhaansa, jotta Ruotsin katastrofi olisi toistunut Suomessakin, ja ihan samalla lailla tieteen nimissä kuin Anders Tegnellkin mielellään hokee. Satulukujen keksiminen ja suositusten antaminen niiden perusteella loppui vasta siinä vaiheessa, kun ne testeillä osoitettiin täydellisen vääriksi. Siitä oli tieteellisyys kaukana.
- Ihmisten pelko tuntemattoman edessä ajoi myös päättäjät (ja monta eri alojen tutkijaa - ei tosin infektioepidemiologeja) pohtimaan, pitäisikö se ottaa tavoitteeksi, vaikka kaikki aiempi tieto vahvasti osoitti tämän mahdottomaksi ilman rokotetta vähänkään pidemmällä aikajänteellä.
Se ei koskaan selviä, montako suomalaishenkeä säästyi tukahduttamispolitiikalla. Ruotsin mallin perusteella mahdollisesti jopa tuhansia. Se kuitenkin tiedetään ihan varmaksi, että kesä 2020 pelastui, koska Suomi oli - Uuttamaata lukuun ottamassa - käytännössä koronaton.

Tukahduttaminen oli siis loistava tavoite. Se kannattaa myös edelleenkin pitää tavoitteena aina siihen asti, kunnes kansamme ensi vuonna toivottavasti on rokotettu niin, että toivottavasti saamme sen ihan oikean laumasuojan.

Mitä vähemmän meillä on koronaa, sen vähemmän meillä siihen vammautuu ja kuolee ihmisiä, ja sitä vähemmällä talous selviää. On helpompaa pitää yllä jonkin verran rajoituksia, kuin pistää koko maa kiinni äkkijarrutuksella tilanteen karattua käsistä.

2020-11-14

IS: Euroopan koronakartta hohkaa tuli­punaisena - joukosta erottuu vain pieni vihreä Länsi-Suomi

[Euroopan koronakartta]
Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC:n tuoreimmassa koronakartassa liki koko maanosa hehkuu uhkaavan punaisena, mutta yksi vakaata tartuntatilannetta kuvaava vihreä läiskä räiskähtää läntiseen Suomeen.

Läiskän sisään sijoittuvat Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Pirkanmaa ja Satakunta. Kuluneen kahden viikon aikana koronaviruksen ilmaantuvuusluku on ollut näissä maakunnissa 100 000 ihmistä kohden alle 25 tapausta.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo kartan mittaavan ilmaantuvuuslukujen lisäksi alueiden testimäärää ja testien positiivisuusosuutta. Vaikka Lehtonen korostaa tartuntatilanteiden olevan arvaamattomia ja horjahtavan helposti pahempaan suuntaan, antaa nykytilanne hänen mukaansa aihetta tyytyväisyyteen.

[...]

Lehtosen mukaan harvan asutuksen lisäksi asiaa selittää maantieteellinen sijainti, joka ei ruoki esimerkiksi keskieurooppalaisten maiden tavoin laajaa läpikulkuliikennettä. Tämä supistaa ulkomailta kantautuvien tartuntojen riskiä.

- Toisaalta Suomi sijaitsee Ruotsin ja Venäjän välissä, eli meillä on kaksi aika huonosti pärjännyttä naapuria. Tartunnat eivät ole kuitenkaan kaatuneet näistä maista Suomeen.

Etelä-Pohjanmaalla epidemian kansallisesti määritelty kiihtymisvaihe alkoi 5. lokakuuta, mutta pysähtyi jo 28. päivä samaa kuuta. Rekiaro kertoo käänteen olevan epidemian toista aaltoa läpi käyvässä Euroopassa harvinaista lajia.

- Muualla epidemia kiihtyy kiihtymistään ja alkaa hiipua vasta saatuaan aikaan paljon tuhoa. Kannattaa myös huomioida, että Euroopan tasolla meidän kiihtymis- ja leviämisvaiheessamme puhutaan aika matalista luvuista.

[...]

Etelä-Pohjanmaalla tartuntojen jäljityksestä ovat vastanneet infektioiden torjuntayksikkö ja terveyskeskusten tartunnanjäljittäjät. [Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Matti] Rekiaro kertoo maakunnan terveyskeskusten henkilökuntien tehneen ylitöitä maaliskuusta saakka.

- Näkemyksemme mukaan on tärkeää, että epidemiatoimenpiteet aloitetaan jo ennen leviämisvaihetta. Siihen ei pidä odottaa, koska sen jälkeen epidemian pysäyttäminen on hyvin hankalaa.

Kehuja epidemian hillitsemisestä saavat Lehtoselta kansalaisten lisäksi Suomen valtioneuvosto ja verrattain yhteistyökykyinen eduskunta. Diagnostiikkajohtaja huomauttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloista poiketen Suomessa kaikki poliittiset puolueet ovat alusta alkaen sitoutuneet viruksen torjuntaan.

2020-11-13

Tampereen tämän hetken koronakoetilanne

Ilmoitus Omaolon.fi:n kautta eilen 12.11. noin klo 10:30
Testiaika Pirkkalan messukeskuksessa klo 13:50.
Negatiivinen koronatulos tänään 13.11. klo 20:30.
Aika: Noin 34 tuntia.

Tilanne vaikuttaa aika samalle kuin 27.10., ja oleellisesti paremmalta kuin elokuussa, jolloin Tampereella raportoitiin toista viikkoa pitkistä testiviiveistä.

2020-11-12

HS: Pääministeri Sanna Marin vaatii Euroopan johtajilta nykyistä tehokkaampia yhteisiä toimia korona­viruksen taltuttamiseksi

Pääministeri Sanna Marin (sd) patistaa Euroopan johtajia parempiin yhteisiin toimiin koronaviruspandemian taltuttamiseksi.

Politico-lehti on julkaissut hänen kirjoituksensa, joka on selvästi osoitettu kaikille Euroopan maiden johtajille ja EU:lle.

"Kriisin voittamiseksi tarvitaan yhteinen eurooppalainen strategia, jonka ytimessä on viruksen leviämisen tehokas estäminen. Meidän on yhdessä päätettävä, että voitamme viruksen ja otettava riittävän vahvat toimenpiteet käyttöön", Marin kirjoittaa laajasti maailmalla luetussa lehdessä.

Euroopan johtajia on kyllä syytäkin patistella, sen verran häpeällisen huonosti koronan toinen aalto on Suomen ulkopuolella hoidettu - tai jätetty hoitamatta, ihan miten asia halutaan ilmaista.
Hänen mukaan EU-jäsenvaltioissa on tehostettava toimia jäljityssovellusten saamiseksi mahdollisimman laajaan käyttöön ja eri sovellukset on saatava toimimaan keskenään. "Suomessa arviolta puolet väestöstä on jo ottanut jäljitystä helpottavan mobiilisovelluksen käyttöön", Marin sanoo.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 12.11. Δ 29.10. Δ 15.10. Δ 1.10. Δ 17.9.
Liettua 592.4 +186% 206.9 +211% 66.6 +45% 46.0 +158% 17.8 1038
Ruotsi 483.2 +194% 164.2 +96% 83.9 +60% 52.4 +74% 30.1 1651
Tanska 255.2 +54% 165.7 +73% 96.8 -25% 128.9 +120% 58.6 1009
Latvia 196.4 +68% 116.8 +97% 59.3 +231% 17.9 +326% 4.2 469
Viro 144.5 +198% 48.5 +12% 43.4 -6% 46.3 +80% 25.7 490
Islanti 138.1 -48% 268.0 -11% 301.8 +91% 158.1 +694% 19.9 1508
Norja 137.3 +139% 57.5 +62% 35.5 +26% 28.2 +4% 27.0 489
Suomi 53.7 +14% 47.3 -8% 51.3 +118% 23.5 +118% 10.8 331

Suomi sinnittelee edelleen pyöristystarkkuuden rajoissa samoissa lukemissa, joissa ollaan pyöritty nyt kuusi viikkoa, ja on nyt ilmaantuvuudeltaan selkeästi Pohjoismaiden - ja koko Euroopan - paras. Islanti näyttää lopultakin saaneensa viimeisimmän aallon hallintaansa ja on puolittamalla ilmaantuvuuden kahdessa viikossa päässyt listan huonoimmalta sijalta kolmanneksi parhaaksi. Muissa maissa kehitys on huonoa ja vielä huonompaa, murheellisimpina esimerkkeinä Liettua ja laumasuojan mallimaa Ruotsi. Ruotsi on samalla palannut Islannin ohi yhteensälasketun koronamäärän ykköseksi - siitäkin huolimatta, ettei siellä testata läheskään kaikkia koronasta epäiltyjä.

Ei tainnut ihan käydä niin kuin Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell ja edeltäjänsä Johan Giesecke ylimielisesti toukokuussa ennustivat: laumasuojan typeryyttään torjunut Suomihan piti joutua laittamaan syksyllä kiinni samaan aikaan, kun Ruotsi porskuttaisi eteenpäin. Eikä näin puolen vuoden kokemuksella sekään vaikuta kovin todennäköiseltä, että Pohjoismaiden kuolintilastot vuodessa tasaantuisivat niin kuin samalla kertaa "tieteellisesti" mielikuviteltiin. Mutta pakkohan sitä oli tämmöisiä satuja kertoa itselleen ja kansalleen maassa, jonka tilanne muka oli "paras koko maailmassa", vaikka siellä oli koko Euroopan pahin viikkokuolleisuus.

Kun Tegnelliä viime viikolla arvosteltiin Ruotsin strategiavalinnasta, hän sanoi yksinkertaisesti:
"Emme ikinä korjaa strategioitamme jonkun ennusteen takia."
Ruotsin kansanterveydessä vuosi 2020 on ollut puhtaasti totuuden jälkeistä aikaa.

Euroopan tilanteen vakavuudesta kertoo se, että Suomi ja Norja ovat myös Euroopan kärki. Mutta Norjan ja Islannin kapeaan väliin on livahtanut voimakkaassa laskussa oleva Irlanti (287.4 → 138.0 (yhteensä 1342)). Tervetuloa, Irlanti! Listan toisessa päässä kummittelevat vanhat tutut Andorra (1723.4 → 1363.6 (7230)) ja Tsekki (1472.8 → 1324.0 (4098)), ja uutena maana Luxemburg (899.2 → 1286.1 (3788)). Euroopan väkirikkaimpien maiden tilanne heikkenee joka maassa:

Suomessa pääkaupunkiseutun kunnat ovat tapansa mukaan yliedustettuina koronaisimpien kuntien listalla, ja käytännössä määräävät koko Suomen ilmaantuvuuden suunnan. Alla Suomen kärkikunnat ja niiden kahden viikon ja kokonaisilmaantuvuudet:

Vertailun vuoksi pääkaupunkiseudun ulkopuolen suurimman kunnan Tampereen luvut ovat 38.8 → 34.7 (205).

Sairaanhoitopiireistä Länsi-Pohja (13.4 → 113.8 (412)) on onnistunut hakemaan Ruotsista itselleen ykkössijan, mutta Suomen ilmaantuvuutta määrää entistäkin enemmän HUS (86.0 → 100.9 (676)). Vaasan sairaanhoitopiiri (123.8 → 61.9 (612)) on pudonnut sijalle 5 ja Pirkanmaa (27.9 → 24.2 (158)) on noussut sijalle 10, vaikka ilmaantuvuus on hitusen laskenut. HUSin ulkopuolisen alueen ilmaantuvuus on 28.1, eli vain runsas neljäsosa HUSin luvusta.

HS: Pieksämäen yli 60 ihmisen tartunta­rypäs levisi Suomen suurimman taimi­tarhan työn­tekijöissä: "Huolimatta varo­toimen­piteistä tilanne on päässyt pahaksi"

Pieksämäellä tehdyssä lähes 200 ihmisen joukkotestauksessa on todettu yhteensä 64 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote.

Joukkotestaus koski keskiviikkona Partaharjun puutarha oy:n koko henkilökuntaa ja alueella työskenteleviä käsittäen lähes 200 henkilöä. Samasta tartuntaketjusta oli aiemmin alkuviikosta löytynyt kuusi tapausta.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo, että joukkotestaus oli poikkeuksellisen iso. Testausurakkaan osallistui myös pelastuslaitos, joka auttoi pystyttämään kenttätestausaseman paikan päälle.

"Nyt voimme arvioida, että se oli oikeaan osunut toimenpide", Seppälä toteaa. Testitulokset valmistuivat torstaina iltapäivällä neljän aikaan. Essote ja Pieksämäen kaupunki jäljittävät yhdessä tartuntaketjua.

[...]

Puutarhan työtekijöistä osa on ulkomailta tulleita sesonkityöntekijöitä muun muassa Ukrainasta, Vietnamista ja Puolasta. Sesonkityöntekijät saapuivat Savolaisen mukaan Suomeen jo loppukesästä tai alkusyksystä.

2020-11-11

HS: Asiantuntija­ryhmä Suomelle: Korona­epidemia kannattaisi tukahduttaa

[Emmental-puolustus pandemiaa vastaan]
Riippumattomalla asiantuntijaryhmällä on jälleen terveiset koronakriisin alla elävälle suomalaiselle yhteiskunnalle. Eroon koronasta -työryhmä kehottaa tänään keskiviikkona julkaistavassa muistiossaan, että epidemia kannattaa tukahduttaa.

"Se on olemassa olevista vaihtoehdoista ylivoimaisesti paras", toteaa Tuuli Lappalainen, systeemibiologian professori Columbian yliopistosta New Yorkista.

Tukahduttaminen tarkoittaa tartuntojen määrätietoista painamista nollan tuntumaan ja pitämistä siellä täsmätoimien avulla.

"Suomi on onnistunut pitämään epidemian kurissa ja pärjännyt verrattain hyvin, mutta koko ajan ollaan riskirajoilla. Milloin tahansa se voi Suomessakin lähteä käsistä. Tämän pystyy estämään sillä, että tartunnat määrätietoisesti painettaisiin nollan tuntumaan", Lappalainen sanoo.

Työryhmän muistio on nyt kolmas lajiaan. Ensimmäinen tuli toukokuussa, seuraava elokuussa. Ryhmä luonnosteli keinoista niin sanotun emmental-puolustusmallin, josta ilmenee, miten yksittäinen keino ei riitä vaan tarvitaan monta.

[...]

"Syksyn aikana Kuhmon ja Mikkelin tapaukset ovat osoittaneet, että Suomessa osataan tukahduttaa epidemioita, mutta tarvitaan paikallinen ja alueellinen sitoutuminen eli se, että toiminta alkaa nopeasti, kun tilanne tulee päälle", Lappalainen sanoo.

"Valtion kannattaisi miettiä, voitaisiinko toimia ylikompensoida eli tasata kustannuksia kunnille. Kustannukset tulevat paikalliselle tasolle, mutta asiasta hyötyy koko maa."

Koronaviruksesta on opittu, että se leviää tartuntojen ryppäissä toisin kuin tasaisemmin leviävä influenssa. Siksi koronavirusepidemia voi ryöpsähtää nopeasti ja arvaamattomasti yksittäisenkin supertartuntatapahtuman tuloksena, kuten kävi esimerkiksi Vaasassa.

[...]

Lappalainen seuraa tilannetta New Yorkista, jossa luvut ovat taas pienessä kasvussa kevään kriisikuukausien ja kesän tasoittumisen jälkeen. Sieltä katsottuna Suomi näyttäytyy hyvin erilaisena.

"Kotimaasta voi olla ylpeä, mutta Suomella voisi olla mahdollisuus päästä Euroopan Uudeksi-Seelanniksi, joka hoitaa talven epidemiatilanteen paremmin kuin mikään muu maa Euroopassa. Olisihan se hienoa."

Olisi hienoa. Jos Vaasan epidemiapesäke saadaan hävitettyä kolmessa viikossa, eikö samaa reseptiä voitaisi soveltaa koko Suomeen, jonka jälkeen sitä kävisi mielellään muuallakin kuin vain aivan pakollisissa menoissa: hautautuneen työhuoneeseen ja kerran viikossa ruokakaupassa.

HS: Kiuru suhtautuu myönteisesti asiantuntijoiden ehdotuksiin koronan tukahduttamisesta: "Rautaista asiaa"

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) suhtautuu myönteisesti Eroon koronasta -asiantuntijaryhmän ehdotukseen epidemian tukahduttamisesta.

Kiuru kommentoi ehdotusta lyhyesti mennessään hallituksen neuvotteluihin Säätytalolle. Hän kertoo itsekin tutustuneensa työryhmän raporttiin ja sanoi, että siinä oli "rautaista asiaa".

"Kyllä sitä leviämistä tässä koko ajan yritetään estää. Luin itse asiassa sen raportin ja olin tosi mielissäni siitä, että siinä on tosi rautaista asiaa koottuna samaan paperiin. Kuka siitä eri mieltä voisi olla", Kiuru muotoili.

Nyt ei kuin toimintaa!

TS: Ruotsin koronavirustartunnoissa raju piikki - nyt alkoi syyttely hitaasta torjunnasta

Ruotsin uusimmat koronaluvut paljastivat tartuntojen ampaisseen nopeasti ylöspäin. Tiistaina julkaistujen tietojen mukaan maassa oli perjantain jälkeen todettu noin 15 800 uutta tartuntaa, kertoi Reuters.

Ruotsin kansanterveysvirasto ei julkaise tartuntalukuja viikonloppuisin eikä maanantaina. Kasvua edelliseen vastaavaan jaksoon oli noin puolet, sillä viime viikon tiistaina vastaava luku oli noin 10 200.

Ruotsin luvut ovat omassa sarjassaan verrattuna muihin Pohjoismaihin. Viikonloppuna ja maanantaina Norjassa todettiin 627, Suomessa 502 ja Islannissa 34 uutta tartuntaa. Tanskassa todettiin vuorokaudessa 1 066 uutta tartuntaa. Luvut on kerätty maiden terveysviranomaisten tilastoista.

- Puhutaan toisesta aallosta tai ei, tartuntojen leviäminen kiihtyy juuri nyt ja meidän täytyy hillitä sitä. Myös kuolemat ovat kasvussa, vaikka se ei vielä näy luvuissa, sanoi Ruotsin terveysviranomainen Sara Byfors Reutersin mukaan.

Ruotsista puhuttaessa ei koskaan pidä unohtaa Anders Tegnelliä:
Ruotsi on herättänyt laajaa huomiota valitsemalla muita maita vaisumman linjan koronaviruksen torjunnassa.

Kun Maailman terveysjärjestö WHO ja Euroopan tartuntatautivirasto ECDC kehottivat pandemian alkuvaiheessa hallituksia panostamaan testaukseen ja tartuntaketjujen jäljittämiseen, valtionepidemiologi Anders Tegnell kyseenalaisti tartuntojen jäljittämisen.

- Sillä ei ole enää niin suurta merkitystä, kun tartuntaketjuja on samanaikaisesti niin paljon. Se ei pysäyttäisi epidemiaa, hän sanoi 12. maaliskuuta Expressen-lehdelle.

Tämä saattaa hyvinkin pitää paikkansa Ruotsissa: kun taudin annetaan siellä levitä hallitsemattomasti, voi tartuntaketjuja olla mahdotonta erottaa toisistaan. Toista on esimerkiksi Pirkanmaalla, jossa tartuntaketjuista jäljitetään 80-85 prosenttia. Niinpä Pirkanmaan ilmaantuvuus on 25.1, kun se Ruotsissa pyörii 440:n hujakoilla ja nousee 10 prosentilla joka päivä.

HS: Ruotsi kieltää alkoholin anniskelun kello 22 jälkeen

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi keskiviikkona maan uusista koronarajoituksista.

Alkoholin anniskelu ravintoloissa loppuu kello 22 illalla 20. marraskuuta alkaen. Määräys on voimassa helmikuun loppuun asti. Kaikkien alkoholia anniskelevien ravintoloiden on myös sulkeuduttava viimeistään kello 22.30.

Asiasta kertoo muun muassa Dagens Nyheter.

Löfvenin mukaan kaikki mittarit osoittavat nyt väärään suuntaan ja on olemassa riski, että Ruotsin koronavirustilanne pahenee kevään tasolle.

Kevään tasosta ei Ruotsissa tosiaan olla kaukana. Pahimmillaan siellä oli sairaalassa 2418 koronapotilasta. Toissa päivänä luku oli 987 ja nyt 1134.

Uutisesta puuttuu se krisinformation.se:ssä oleva tieto, että alkoholimyyntikielto koskee tarkalleen ottaen kellonaikoja 22-11.

HS: HSL ja VR: Liikennevälineissä ei yhtään todennettua tartuntatapausta

Helsingin seudun liikenteen HSL:n ja Valtion rautateiden VR:n mukaan yhtiöiden liikennevälineissä ei ole tullut vastaan yhtään todennettua koronavirustartuntaa. "Yksi syy tartuntojen vähäisyyteen joukkoliikenteessä liittyy matkustamisen lyhytkestoisuuteen ja siihen, että liikennevälineissä istutaan tyypillisesti hiljaa. Tällöin virusta kantavia aerosoleja ei leviä samalla tavalla sisäilmaan kuin puhuttaessa tai huutaessa. Lisäksi joukkoliikennevälineiden ilma vaihtuu muutamissa minuuteissa", yhtiöt toteavat tiedotteessa.

Yhtiöiden mukaan myös kansainväliset tutkimukset osoittavat, että mahdollisuus koronaviruksen saamiselle junissa on "häviävän pieni".

2020-11-10

IS: Suomalaisasiantuntija: Ylistetty koronarokote suojaa vain sen saajaa - ei estä tartuntoja

Yhdysvaltalaisen lääkejätti Pfizerin ja saksalaisen Biontechin eiliset ympäri maailman puhuttaneet rokoteuutiset ovat saattaneet antaa virheellisen kuvan siitä, että yhtiöiden kehittelemä rokote estäisi koronavirustartunnan 90-prosenttisesti, arvioi ulkoministeriön terveyden ja hyvinvoinnin suurlähettiläs Päivi Sillanaukee.

- Pfizerin rokote kuuluu samaan kategoriaan kuin muutkin kehittelyssä pisimmällä olevista koronarokotteista. Ne ehkäisevät taudin oireita eli antavat suojan taudin oireilta, mutta eivät välttämättä vähennä tartuntoja ja (vähennä) viruksen mahdollista levittämistä eteenpäin, Sillanaukee painottaa STT:lle.

[...]

Myös Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet painottaa yhtiöiden rokotteiden estävän nimenomaan oireisen taudin. Rämet sanoo, etteivät löydökset kerro vielä siitä, voiko tautia levittää eteenpäin.

[...]

Rämet arvioi, etteivät taudin estäminen ja tartuntojen estäminen ole toisiaan poissulkevia tavoitteita.

- Tässä kohti tiedetään, että rokotteella saadaan suoja tautia vastaan. Ja vieläpä sangen hyvä suoja, Rämet tarkentaa ja kuvailee suojan olevan parempi kuin esimerkiksi kausi-influenssarokotteella tavallisesti on.

Rämetin mukaan ei kuitenkaan tule tuudittautua siihen, etteikö tautia voisi edelleen tartuttaa.

- Toivon mukaan niin ei tapahdu, mutta sitä ei voi vielä tietää. Kaikkihan on mahdollista, mutta ei tiedetä vielä muuta kuin se, että rokote vähensi tautitapauksia merkittävästi, Rämet tarkentaa.

[...]

Rokotekehityksessä ovat Pfizerin ja Biontechin lisäksi pitkällä muun muassa lääkeyhtiöt AstraZeneca, Moderna ja Johnson & Johnson.

Sillanaukeen mukaan Suomessa meneillään olevat rokotetutkimukset ovat myös mielenkiintoisia. Hän mainitsee erityisesti nenäsumuterokotteen, josta on hänen mukaansa julkaistu maailmallakin jo erittäin hyviä tietoja.

- Se näyttäisi olevan sellainen, joka antaa suojan virukselta eli estäisi taudin tartuntoja, ei siis pelkästään oireita, Sillanaukee lisää.

2020-11-09

IS: Lääkejätti Pfizer: koronarokote 90-prosenttisesti toimiva - "Olemme saavuttamassa ratkaisevan merkkipaalun"

Lääkejätti Pfizer ja bioteknologiayhtiö BioNTech kertovat lupaavista tuloksista yhtiöiden kehittämän koronavirusrokotteen toimivuudessa. Yhtiöiden mukaan kolmosvaiheen testauksessa parhaillaan oleva rokote on osoittautunut 90-prosenttisen toimivaksi, kertoo uutistoimisto AFP.

Alustavissa tuloksissa testiin osallistuneet potilaat saavuttivat rokotesuojan seitsemän päivää toisen kahdesta rokoteannoksesta ottamisen jälkeen ja 28 päivää ensimmäisestä annoksesta.

[,,,]

Yhtiöt ennustavat pystyvänsä toimittamaan maailmanlaajuisesti 50 miljoonaa rokoteannosta tänä vuonna ja 1,3 miljardia annosta vuoden 2021 aikana. Ajan säästämiseksi rokotteen valmistus on päätetty aloittaa vaikka varmuutta sen toimivuudesta ei vielä ole ollut.

HS: Koronaviruksen leviäminen kiihtyy Tukholmassa: Joka viidennellä testatulla tartunta

Koronaviruksen leviäminen Tukholmassa kiihtyy nyt voimakkaasti.

Viime viikolla Tukholman alueella testattiin noin 42 000 ihmistä, ja tartunta havaittiin 20,3 prosentilta testatuista.

Toissa viikolla tartunta löytyi 16,3 prosentilta, sitä edeltävänä viikkona 8,4 prosentilta ja sitä edeltävänä viikkona 5,4 prosentilta. Testattujen määrää on myös kasvatettu viikko viikolta.

Noiden lukujen perusteella korona on karannut käsistä aivan hallitsemattomaksi. Samasta puhuu sairaalatilanne. Keväällä Ruotsin sairaaloissa oli enimmillään 2418 koronapotilasta (joista noin 550 tehohoidossa). Tämän päivän sairaalaluku on 987, ja päivittäinen kasvuvauhti on kymmenen prosentin luokkaa.
Tukholman lääkäriyhdistyksen puheenjohtaja Johan Styrud sanoo Dagens Nyheterin haastattelussa, että Tukholmassa on käynnissä koronaepidemian toinen aalto.

"On puhuttu, että Tukholmaan tuskin tulee toista aaltoa, mutta nyt me olemme siinä", hän sanoi.

Niinhän sitä syyskuussa puhuttiin. Ja Anders Tegnell satuili heinäkuussa omaan totuuden jälkeisen ajan tapaansa, miten paljon Norjaa paremmin Ruotsi tulee syksyllä pärjäämään, koska ruotsalaisilla jo on osittainen laumaimmuniteetti.
Jutussa muun muassa Ruotsin kansanterveysviraston Folkhälsomyndighetenin osastopäällikkö, lääkäri Karin Tegmark Wisell sanoo, että ruotsalaiset eivät noudata tällä hetkellä suosituksia yhtä hyvin kuin keväällä.

Ruotsin viranomaiset ja päättäjät ovat vedonneet ruotsalaisiin, jotta suosituksia noudatettaisiin. Vaarana on sairaanhoidon ylikuormittuminen, jos tartuntojen leviäminen kiihtyy.

Miten on mahdollista, etteivät ruotsalaiset jaksa noudattaa rajoituksia? Tegnellhän nimenomaan perusteli huhtikuussa, että asettamalla kevyitä toiveita eikä ankaria rajoituksia saadaan kansa sitoutumaan niihin helpommin pitkäksi aikaa.

IS: Kello 4.30 pandemia­päällikön puhelin soi - korona­testin virheestä alkoi tapahtuma­ketju, jossa oli pian tosi kyseessä

Vaasan koronaräjähdys saatiin poikki nopealla ja päättäväisellä toiminnalla.
Syyskuun alussa yliopistokaupunki Vaasaan saapui suuri joukko opiskelijoita maakunnan ulkopuolelta. Siitä se lähti.

Joillakin heistä oli koronavirustartunta, joko lievä tai täysin oireeton. Tartunnoista tietämättöminä he osallistuivat opetukseen ja uusien opiskelijoiden kastajaisiin, Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta kertoo.

Kastajaisia järjestettiin etenkin neljän päivän ajanjaksolla, 23.-26. syyskuuta. Ne noudattivat voimassa olleita kokoontumisrajoituksia, mutta ohjelman jälkeen jatkettiin yökerhoihin ja ehkä muuallekin.

- Siinä oli tällainen tuplaturbo, Kaukoranta sanoo.

Ensin kastajaiset temppuratoineen, ja sen jälkeen illanviettoihin.

- Seuraavan viikon torstaina positiivisten näytteiden osuus alkoi nousta. Perjantai oli aivan mahdoton, samaten lauantai ja sunnuntai.

[...]

Kun koko alkuvuoden aikana Vaasassa ei ollut yhteensä sataakaan tartuntaa, kolmessa viikossa lokakuussa niitä tuli 500 lisää. Karanteenissa oli pahimmillaan jopa 2 500 ihmistä.

Nyt tilanne on taas rauhoittunut. Molemmat suljetut terveysasemat ovat taas auki. Jäljitystyössä on neljä ihmistä, kun enimmillään heitä oli yli 30.

Osa rajoituksista on edelleen voimassa.

- Vaasa onnistui, koska kaikki tekivät osansa. Vapaamatkustajia ei tarvita eikä heitä täältä löydetty.

IS: Rivakka yhteistyö on avain koronan torjuntaan, THL:n ylilääkäri sanoo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Taneli Puumalainen arvioi, että Vaasassa, Kuhmossa ja Mikkelissä on toimittu koronan torjunnassa oikein ja tilanteen edellyttämällä tavalla.

Puumalaisen mukaan kaikki lähtee liikkeelle tartuntaryppään nopeasta tunnistamisesta. Nopeus on ylilääkärin kertoman perusteella oleellinen tekijä.

- Mitä nopeammin päästään testaamaan ihmisiä, eristämään koronapositiiviset ja asettamaan altistuneet karanteeniin, sitä parempi. Silloin henkilöt, joilla tartunta on, eivät ehdi altistaa niin montaa muuta ihmistä ja jatkotartuntojen riski pienenee.

Ylilääkärin mukaan Vaasassa, Kuhmossa ja Mikkelissä alueen toimijat ovat tarkastelleet tilannekuvaa hyvässä nopealla aikataululla hyvässä yhteistyöhengessä.

- Kokouksissa on sovittu tulevista toimenpiteistä ja identifioitu riskitilanteet ja -paikat. Tarvittaessa esimerkiksi yleisiä tiloja on suljettu, jotta tartunta ei pääse leviämään edemmäksi.

2020-11-06

MT: Koronavirusta todettu jo kymmenellä ruotsalaisella minkkitarhalla

Tanska ei ole ainoa maa, jossa minkeillä on koronaa:
Ruotsissa yhdeksällä uudella minkkitarhalla on todettu koronavirusta, ATL-lehti kertoo. Osa niistä sijaitsee lähellä ensimmäistä löytöpaikkaa, Blekingessä sijaitsevaa tarhaa.

IS: Uusi kirja paljastaa: Anders Tegnelliä varoitettiin laumasuojan vaaroista - "Olemme valinneet kaikesta huolimatta vaihtoehdon numero kolme"

Ilta-Sanomat on myös tarttunut eiliseen Ruotsin-uutiseen.
Aftonbladet ja Svenska Dagbladet kertovat valmistumassa olevasta kirjasta, jonka mukaan Tegnelliä varoitettiin etukäteen maan valitseman linjan vaaroista.

Kirjailija Johan Anderberg on koonnut pian julkaistavaan kirjaansa Flocken (Lauma) sähköpostiviestejä, jotka liittyvät Ruotsin strategian syntyyn.

[...]

Vielä 15. maaliskuuta Ruotsin infektioiden torjuntayksikön entinen johtaja Peet Tüll lähetti sähköpostilla varoitusviestin Ruotsin linjan vaaroista Tegnellille.

Peet Tüll kertoi strategioita, joiden avulla pandemia voitaisiin lopettaa.

- Hei Anders. Epidemian pysäyttämiseksi on kolme strategiaa, Peet Tüll kirjoitti.

- Ensimmäinen vaihtoehto on yhteiskunnan täydellinen sulkeminen neljän viikon ajaksi. Toinen vaihtoehto on löytää mahdollisimman monta tartunnan saanutta, jäljittää kaikki heidän kontaktinsa ja laittaa sitten kahden viikon karanteeniin.

Kolmas vaihtoehto on antaa infektion levitä ja saavuttaa siten teoriassa laumasuoja, Peet Tüll kirjoitti.

Aftonbladet kertoo, että Peet Tüll itse piti vaihtoehtoa kaksi parhaimpana. Vaihtoehdon kolme valinta johtaisi Tüllin mukaan tuhansiin kuolemiin.

- Minusta se olisi päätön strategia, jota en olisi koskaan hyväksynyt edellisessä roolissani, eläkkeelle jäänyt Tüll korosti Tegnellille.

Muutamaa tuntia myöhemmin Anders Tegnell vastasi:

- Kyllä, olemme käyneet tämän läpi vaihtoehdot ja olemme valinneet kaikesta huolimatta vaihtoehdon numero kolme.

2020-11-05

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 5.11. Δ 22.10. Δ 8.10.k Δ 24.9. Δ 10.9.
Liettua 362.0 +258% 101.2 +78% 57.0 +101% 28.3 +76% 16.1 665
Ruotsi 300.8 +184% 105.7 +54% 68.5 +78% 38.4 +88% 20.4 1364
Tanska 233.7 +115% 108.9 -1% 110.1 +10% 99.9 +179% 35.8 881
Islanti 222.6 -28% 310.3 +52% 204.1 +116% 94.7 +355% 20.8 1463
Latvia 156.7 +93% 81.4 +130% 36.5 +437% 6.8 +55% 4.4 358
Norja 103.6 +188% 36.0 +13% 32.0 +13% 28.2 +23% 22.9 417
Viro 87.6 +155% 34.4 -33% 51.4 +52% 33.8 +64% 20.6 402
Suomi 51.7 -2% 52.5 +48% 35.5 +116% 16.4 +102% 8.1 309

Mitäpä tästä voi sanoa? Islantia ja Suomea lukuun ottamatta kehitys on järkyttävää, ja näistäkin kahdesta Islannin alkutilanne on valmiiksi vaikea. Kaikissa muissa maissa tapausten määrä on lisääntynyt kahdessa viikossa kaksin- tai jopa yli kolminkertaiseksi. Se, että Suomi, Viro ja Norja ovat Euroopan vähiten koronaiset maat eivät johdu siitä, että Viron ja Norjan tilanne olisi hyvä, vaan siitä, että muualla Euroopassa menee vielä huonommin. Samalla lailla Suomen nousu listan kärkeen ei johdu siitä, että olisimme paremmassa koronatilanteessa kuin ennen, vaan siitä, että muissa maissa tilanne on heikentynyt nopeasti. Esimerkiksi Norja, jossa koronakehitys on pari kuukautta ollut etumerkiltään vääränsuuntaista mutta silti hyvin maltillista, tyyliin alle +20% kahta viikkoa kohden, on yhtäkkiä lähes kolminkertaistanut tapausmääränsä viimeisen kahden viikon aikana. Se on erittäin huolestuttavaa.

Suomi on tässä vertailussa anomalia: meillä on tällä hetkellä selkeästi vähiten paha koronatilanne. Eikä tilanne ole muuttunut juuri mihinkään viiteen viikkoon, vaikka meillä on eurooppalaisessa mittakaavassa voimassa aika vähän rajoituksia ja kieltoja. Miksi? Mitä teemme eri lailla? Vaikuttaisiko asiaan omalta osaltaan 2.5 miljoonaa kertaa ladattu ja aktiivisesti käytetty Koronavilkku? Tapausten määrän kasvu loppui neljä viikkoa sen jälkeen, kun Koronavilkku otettiin käyttöön, eli aika pian sen jälkeen, kun siltä alettiin saada hyödyllisiä karanteenivaroituksia. Toisaalta leviäminen loppui myös samaan aikaan, kun juottoloiden aukioloaikoja rajoitettiin. Ehkä molemmat ovat omalta osaltaan auttaneet. Tai sitten kyseessä on ollut vain sattuma ja hyvä tuuri, joka saattaa loppua vaikka huomenna. Ylimielisyyteen ei ole varaa, mutta on aina mahdollista, että me teemme jotain oikein. Ainakin Vaasan tautipesäke sammutettiin oivallisen päättäväisesti sen sijaan, että epidemian olisi annettu päästä siellä lopullisesti karkuun - olkoonkin, että lukujen perusteella korona kummittelee vielä naapurikunnissa.

Alla vertailun vuoksi Euroopan väkirikkaimmat maat ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet (suluissa koronan kokonaisilmaantuvuus):

Kuten viime viikollakin, näistä maista vain Saksa ei menisi lähinaapuritilaston kyseenalaiseen kärkeen. Euroopan pahin tilanne tällä hetkellä on edelleenkin Belgiassa (1853.6 (4040)), Andorrassa (1602.6 (6552)) ja Tsekissä (1585.6 (3536)).

Suomen sisällä Vaasan kunta on käytännössä kadonnut koronakartalta: se on pudonnut parin viikon takaiselta ylivoimaiselta ykkössijaltaan sijalle 47 (ilmaantuvuus 496.8 → 32.4). Kärjessä ovat tällä hetkellä Luoto (452.1), Närpiö (313.9), Pedersören kunta (80.9 → 170.7), Tornio (23.3 → 144.2), Espoo (91.3 → 139.2), Vantaa (83.1 → 129.4) ja Helsinki (103.2 → 101.6). Harmillista on, että samaan aikaan, kun Helsingissä tapausten määrä on hienokseltaan laskenut, on se Espoossa ja Vantaalla selvästi noussut. Pääkaupunkiseutuhan käytännössä määrää koko Suomen koronaluvun, kun siellä on säännöllisesti yli puolet tartunnoista, vaikka väestömäärästä siellä asuu alle kolmannes. Tämä tarkoittaa, että taudin ilmaantuvuus HUSin alueella (12.10.-25.10 laskettuna 83.6) on kolminkertainen muuhun Suomeen (28.8) verrattuna. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen suurin kaupunki Tampere (40.6 → 33.1) on kuntalistalla vasta sijalla 43.

Vaasan kaupungin tilanteen dramaattinen muutos näkyy myös sairaanhoitopiirien tilastoissa. Vaasan sairaanhoitopiiri (296.4 → 80.1) on luovuttanut ykkössijansa takaisin HUSille (88.4 → 93.3), mutta on vielä jonkun verran Länsi-Pohjan (15.1 → 68.6) yläpuolella. Pirkanmaa (27.2 → 27.2) on pudonnut 21 sairaanhoitopiirin listalla sijalle 13.

Samaan aikaan muu Eurooppa vaikuttaa postapokalyptisen elokuvan alkukohtaukselta. Seuraavat ovat kaikki uutisia viimeisen kahden vuorokauden ajalta:

Expressen: Varningen till Tegnell - innan valet av strategi

Anders Tegnell varnades för det som senare skulle bli den svenska strategin, redan vid pandemins början.
Medicinalrådet Peet Tüll skrev i ett mejl till att den "skulle leda till tusentals döda", enligt ett bearbetat bokutdrag publicerat i Svenska Dagbladet.
"Jo, vi har vandrat igenom detta och trots allt landat i 3", svarade Tegnell i ett mejl.
Samma på finska:
Otsikko: Varoitus Tegnellille - ennen strategiavalintaa

Ingressi: Anders Tegnelliä varoitettiin heti pandemian alussa siitä, mistä sittemmin tuli Ruotsin strategia.
Lääketietellinen neuvontantaja Peet Tüll kirjoitti sähköpostissaan, että se "johtaisi tuhansiin kuolemiin" Svenska Dagbladetissa julkaistun kirjaotteen mukaan.
"Niin, olemme pohtineet asiaa ja kaikesta huolimatta päätyneet kolmoseen," vastasi Tegnell meilissään.

Artikkelin ydinkohta on Peet Tüllin 15.3. Anders Tegnellille kirjoittama sähköposti:
"Hej Anders, Det finns tre strategier för att stoppa epidemin", skrev han i mejlkorrespondens som finns återgiven i den kommande boken "Flocken", vars utdrag har publicerats i Svenska Dagbladet.
Den första strategin innebar en total lockdown i Sverige, i fyra veckor.
Det andra alternativet, som Peet Tüll förespråkade i sitt mejl: Att smittspåra i allra möjligaste mån, och försätta smittade i karantän i två veckor.
Hans sista alternativ, visste Tüll inte då, skulle bli Sveriges så omdiskuterade coronastrategi: "Låt smittspridning ske, långsamt eller fort, för att uppnå en hypotetisk 'herd immunity'".
Samma på finska:
"Hei Anders, Epidemian pysäyttämiseen on kolme keinoa", hän kirjoitti sähköpostivaihdossaan, joka julkaistaan tulevassa kirjassa "Flocken" ("Lauma"), josta on julkaistu ote Svenska Dagbladetissa.
Ensimmäinen strategia on totaalinen lockdown Ruotsissa, neljä viikkoa.
Toinen vaihtoehto, jota Peer Tüll suositteli meilissään: Jäljitetään tartuntoja niin hyvin kuin mahdollista, ja suljetaan sairastuneet kahden viikon karanteeniin.
Tüllin viimeinen vaihtoehto, josta hän ei tiennyt tulevan Ruotsin niin paljon puhuttu koronastrategia: "Antaa taudin levitä, hitaasti tai nopeasti, jotta saavutettaisiin hypoteettinen 'herd immunity' (laumasuoja)."
Mitä sitten kävi, sen voikin jo tässä vaiheessa arvata:
Enligt texten i Svenska Dagbladet menade Tüll att den kunde leda till tusentals döda. Han skrev:
"Det framgår för mig som en uppgiven och huvudlös strategi, vilken jag aldrig skulle ha accepterat i min tidigare roll".
Men samma dag kom Anders Tegnells mejlsvar. Alternativ nummer tre fick det bli.
Då var ordet "flockimmunitet" föga känt hos den svenska allmänheten, men det skulle det snart bli. Strategin har kritiserats och debatterats i hela världen.
Samma på finska:
Svenska Dagbladetin artikkelin mukaan Tüll uskoi, että strategia voisi johtaa tuhansien kuolemaan. Hän kirjoitti:
"Tämä tuntuu minusta päättömältä luovuttajastrategialta, jota en olisi entisessä roolissani ikinä hyväksynyt."
Mutta Anders Tegnellin meilivastaus tuli saman päivän aikana. Vaihtoehto kolme se oli.
Siihen aikaan "laumaimmuniteetti" ei ollut Ruotsissa yleisesti tunnettu sana, mutta pian siitä tulisi. Strategiaa on kritisoitu ja siitä on väitelty koko maailmassa.
Tämä keskustelu käytiin siis kolme päivää sen jälkeen, kun Suomessa ilmoitettiin valmiuslain aktivoinnista, ja päivää ennen kuin valmiuslailla aktivoitudut toimenpiteet julkaistiin.

Syytetylle pitää tietenkin myös antaa puheenvuoro:

För Svenska Dagbladet kommenterar Anders Tegnell:
- Det handlar inte om att vi offrar en massa människor för att uppnå immunitet. Den här modellen var den enda framkomliga.
Han menar också att de prognoser som Folkhälsomyndigheten gjorde i mars var grundlösa för vilken modell som valdes.
- Vi rättar aldrig våra strategier efter någon prognos. I ett så tidigt skede är ingångsvärdena väldigt oklara. Och om man nu ska vara efterklok kom alla prognoser att bli fel, inte bara våra, säger han till Svenska Dagbladet.
Samma på finska:
Anders Tegnell kommentoi Svenska Dagbladetille:
- Kyse ei ole siitä, että uhraisimme valtavia määriä ihmisiä saavuttaaksemme immuniteetin. Tämä oli ainoa hyväksyttävä malli.
Hän on myös sitä meltä, että Kansanterveyslaitoksen maaliskuiset ennusteet olivat aivan merkityksettömät valitun mallin suhteen.
- Emme ikinä korjaa strategioitamme jonkun ennusteen takia. Niin varhaisessa vaiheessa ovat syötearvot hyvin epäselviä. Jälkiviisaudella voidaan sanoa, että kaikki ennusteet olivat väärässä, eivät vain meidän, hän kertoo Svenska Dagbladetille
Edellinen kappale kertoo oikeastaan kaiken, mitä Anders Tegnellistä tarvitsee tietää. Hänen valitsemaansa toimintalinjaan ei vaikuta mikään; eivät ennusteet, eivät muiden suositukset, eivät totuus. On se onni, että Suomi monensuuntaisen sompailun jälkeen käänsi linjansa ennen kuin korjaamatonta vahinkoa ehti tapahtua.

2020-11-04

IS: THL: Koronavilkku ladattu 2,5 miljoona kertaa - tartuntojakin ilmoitettu jo rutkasti

Koronavilkku-sovellusta on ladattu yli 2,5 miljoonaa kertaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen tarkoitettu sovellus julkaistiin reilut kaksi kuukautta sitten, elokuun viimeisenä päivänä.

Koronavilkun käyttäjät ilmoittivat sovelluksessa tartunnasta yhteensä 2 846 kertaa syys- ja lokakuun aikana. THL:n mukaan luku tarkoittaa sitä, että noin 39 prosenttia syys-lokakuussa positiivisen koronatestituloksen saaneista ilmoitti tartunnastaan sovelluksessa.

Näinköhän tämä varsin hyvä kattavuus olisi omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että Suomessa ilmaantuvuuden kasvu pysähtyi lokakuun alussa? Osuisi ajallisesti hyvin yksiin, koska järjestelmän käyttöönotosta voisi olettaa menevän muutaman viikon ajan ennen kuin siitä alkaa saada konkreettista hyötyä, ja juuri niin siinä kävi.
THL:n teettämän kyselyn perusteella 90 prosenttia vastaajista tuntee Koronavilkun.

Eniten sovellusta ovat ladanneet alle 25-vuotiaat vastaajat, joista 71 prosenttia kertoo ladanneensa Koronavilkun. Vähiten sovellusta ovat ladanneet 45-54-vuotiaat. Norstatin toteuttamaan verkkokyselyyn vastasi tuhat ihmistä.

Hyvä, nuoret! Ja buu, minun ikäluokkani!

France24: Finland: Europe's quiet success in Covid-19 fight

As millions across Europe face new lockdown measures to tackle the resurging coronavirus, Finland is bucking the trend: infection rates are falling, while attitudes to restrictions remain the most positive on the continent.

Although much international attention has been focused on next-door Sweden's light-touch response to the virus, Finland has quietly succeeded in keeping infection levels five times below the EU average, with a lesser hit to its economy and one-tenth the number of deaths per capita of its Scandinavian neighbour.

[...]

Officials credit the outcome to factors such as early government action, which included a two-month lockdown in March and a ban on travel in and out of the capital.

Since then, society has largely re-opened and an effective test and trace system was developed, revolving around a smartphone app.

The "Corona Flash" application, downloaded 2.5 million times in a country of 5.5 million people, has escaped the privacy or functionality problems that have hit similar initiatives in countries from the UK to Norway.

[...]

Not only have Finns followed the rules, but European Parliament research last week found that 23 percent of respondents in the country said that lockdown had actually improved their lives, making Finland the most positive country in Europe towards the coronavirus restrictions.

Kunhan tämä linja vaan pidetään, niin: "Hyvä, me!"

2020-11-02

IL: Yli puolet slovakialaista testattiin - näin monelta löytyi koronavirus

Slovakia selvisi koronaviruspandemian ensimmäisestä aallosta keväällä verrattain helpolla, mutta syksyn myötä tilanne on lähtenyt pahenemaan nopeasti. Worldometer-tilastosivuston mukaan maassa oli sunnuntaihin mennessä todettu lähes 62 000 koronatartuntaa sekä 219 viruksen aiheuttamaa kuolemaa.

Viruksen leviämistä hillitäkseen Slovakian viranomaiset järjestivät viikonloppuna koko maan laajuisen massatestauksen. Maanantaina pääministeri Igor Matovic kertoi Reutersin mukaan, että testattavana kävi vapaaehtoisesti 3,6 miljoonaa maan 5,5 miljoonasta asukkaasta.

Kaikista testituloksista positiivisiksi osoittautui Matovicin mukaan 38 359 kappaletta eli 1,06 prosenttia. Slovakian hallituksen mukaan suuren viruksen kantajien joukon löytäminen laajalla testausoperaatiolla voi auttaa välttämään tiukan koronasulun määräämisen.

Aikamoinen tempaus. Nyt kun vielä tietäisi, paljonko joukossa on vääriä positiivisia. Joka tapauksessa nyt on hyvin mielenkiintoista nähdä, onko tämmöisestä tempusta auttamaan Suomen kokoisen kansan vaikean koronatilanteen helpottajaksi.

2020-10 - Lokakuu 2020

2020-10-31

IL: Slovakia aloittaa massiiviset koronatestaukset: koko väestö aiotaan testata

Slovakia aloittaa tänään lauantaina jättimäiset massatestaukset, joissa koko maan väestö aiotaan testata koronaviruksen varalta. Slovakia on ensimmäinen valtio maailmassa, joka aikoo testata koko väestön.

Noin 45 000 terveydenhuollon ammattilaista sekä poliisi ja armeija on lähetetty suorittamaan testejä. Slovakiassa asuu 5,4 miljoonaa ihmistä, ja heidät kaikki on tarkoitus testata noin 5 000 testauspaikalla.

...

Slovakiassa käytettäväksi suunnitellut antigeenitestit antavat tuloksen nopeasti, jopa minuuteissa, mutta ne eivät ole yhtä luotettavia kuin nenästä otettavat PCR-testit.

Testaukseen osallistuminen ei ole pakollista, mutta poliisi voi antaa tuntuvat sakot henkilöille, jotka eivät pysty osoittamaan negatiivista testitulosta julkisella paikalla liikkuessaan. Positiivisen tuloksen saaneet asetetaan 10 päiväksi karanteeniin.

2020-10-30

IL: STM hyllytti Aku Louhimieheltä tilatun videon - erikoinen syy: Maskeja näkyi liikaa

Valtioneuvoston kanslia tilasi ohjaaja Aku Louhimiehen ja näyttelijä Andrei Alénin tuotantoyhtiöltä huhtikuussa hengennostatusvideon osaksi Suomi toimii -kampanjaa. Videossa kuvattiin tavallisia ihmisiä työssään epidemiaoloissa.

- Halusimme kiittää kaikkia niitä, jotka yhteiskuntaamme pyörittävät kriisinkin keskellä: sairaanhoitajia, poliiseja, roskakuskeja, lastentarhanhoitajia ja niin edelleen, Louhimies kertoo.

Video teetettiin kovalla kiireellä. Se kuvattiin ja leikattiin muutamassa päivässä. Valtioneuvoston kanslia hyväksyi valmiin työn huhtikuun puolivälissä. Videota ei kuitenkaan koskaan käytetty, vaan Louhimieheltä tilattiin uusi, muokattu versio.

Valtioneuvoston kanslian viestintäjohtaja Päivi Anttikoski kertoo, että sosiaali- ja terveysministeriö (STM) halusi kieltää videon käyttämisen.

- Me olemme käyneet viestintäjohtajakokouksessa läpi tätä asiaa ja siellä on sitten tullut STM:n viestinnästä hyvin selkeä pyyntö siitä, että maskeja ei saa näkyä tässä videossa, Anttikoski kertoo.

Anttikoski kertoo, että asiasta käytiin "aika kovaa keskustelua", mutta lopulta päädyttiin teettämään videosta uusi versio.

- Päädyimme kuitenkin siihen, että ok, me tilaamme siihen uusia kohtauksia ja osia siltä osin, kun siinä on näitä maskeja. Tämä on tehty sen mukaan, kun STM:n viestintä on toivonut.

Lisätyöt maksoivat lopulta lähes yhtä paljon kuin alkuperäinen video, koska kuvauksia oli tehtävä uudestaan.

[...]

Videon hyllyttäminen tapahtui vain pari päivää sen jälkeen, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta oli 14. huhtikuuta suositellut maskien käyttöä julkisilla paikoilla.

Pian tämän jälkeen, 18. huhtikuuta, STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan ja THL:n Tervahaudan allekirjoittamassa tiedotteessa todettiin kuitenkin, etteivät viranomaiset anna "ohjeistusta tai yleistä suositusta käyttää hengityssuojaimia tai kangasmaskeja julkisella paikalla liikuttaessa".

Tiivistelmä: STM vaarantaa kansanterveyden.

IL: IL-selvitys: Näin Suomi syöksyi "hyvästä" koronavarautumisesta maskipuutteen kautta maskien vähättelyyn

Helmikuussa pääministeri Sanna Marin (sd) vakuutti eduskunnalle valmiuden olevan suojavälineiden osalta parempi kuin monissa Euroopan maissa.

Maaliskuussa tilanne maskien ja suojavälineiden osalta muuttui ja syksyllä pääministeri kysyikin eduskunnassa, mitä olisi käynyt, jos oltaisiin keväällä annettu laaja maskisuositus ilman, että maskeja oli saatavilla.

Viime viikolla Iltalehden puheenjohtajatentissä Sanna Marin kuitenkin sanoi, että suosituksen antamisen esteenä oli terveysviranomaisten kanta.

Kannan muodostumiseen liittyy edelleen kysymysmerkkejä. Siitä kuitenkin pidettiin kiinni elokuun puoliväliin saakka.

Iltalehden selvitys on pitkä ja perusteellinen kertauskurssi siitä, miten WHO:n ja ECDC:n jo huhtikuun alussa antamille maskisuosituksille viitattiin Suomessa kintaalla.

2020-10-29

HS: Käytettyjen autojen rekisteröinti kasvanut Helsingin seudulla räjähdysmäisesti - Asiantuntija huolissaan: "Joukkoliikenteen kurjistumisen riski on ilmeinen"

Koronavirus näyttää ajavan Helsingin seudulla asuvia joukkoliikenteen käyttäjistä yksityisautoilijoiksi.

Tämä näkyy liikenteen kasvuna Helsingin seudun valtaväylillä ja joukkoliikenteen matkustajamäärissä mutta etenkin käytettyjen autojen kaupassa Helsingin seudulla.

Autoalan tiedotuskeskuksen keräämässä autojen rekisteröintitilastossa on kesän aikana näkynyt selvää kasvua käytettyjen autojen rekisteröinnissä. HS:n pyynnöstä tästä koko maan tilastosta on nyt eroteltu käytettyjen autojen rekisteröinnit Helsingin seudun liikenteen (HSL) yhdeksän jäsenkunnan alueella.

Erot ovat huomattavia. Käytettyjen autojen myynti kasvoi koronarajoitusten lieventyessä kesäkuussa koko maassa keskimäärin 12,7 prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna, mutta HSL:n alueella kasvu oli peräti 30,1 prosenttia.

Mikäs ihme tämä on? Kansalaiset ovat nyt koronan aikana huomanneet sen yleisen totuuden, että joukkoliikenne vaarantaa kansanterveyden.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 29.10. Δ 15.10. Δ 1.10. Δ 17.9.
Islanti 268.0 -11% 301.8 +91% 158.1 +694% 19.9 1370
Liettua 206.9 +211% 66.6 +45% 46.0 +158% 17.8 446
Tanska 165.7 +73% 96.8 -25% 128.9 +120% 58.6 754
Ruotsi 164.2 +96% 83.9 +60% 52.4 +74% 30.1 1168
Latvia 116.8 +97% 59.3 +231% 17.9 +326% 4.2 273
Norja 57.5 +62% 35.5 +26% 28.2 +4% 27.0 352
Viro 48.5 +12% 43.4 -6% 46.3 +80% 25.7 346
Suomi 47.3 -8% 51.3 +118% 23.5 +118% 10.8 281

Suomea ja Viroa lukuun ottamatta taulukko on murheellista luettavaa. Islanti on edelleenkin aivan omissa sfääreissään ilmaantuvuudessa, joskin kehitys näyttäisi lopultakin pysähtyneen. Kaikissa muissa maissa tapausten määrä lisääntyy eksponentiaalisesti, nyt myös Norjassa. Tanskankin hyvä kehitys on katkennut ja uusien tapausten määrä on ennätyslukemissa.

Kaikkein murheellisinta on katsoa Latvian ja Liettuan tilannetta: yhteensä laskettujen tapasten määrä suunnilleen kaksinkertaistui viimeisten kahden viikon aikana. Kuusi viikkoa sitten nämä maat olivat vielä koko maailman turvallisimpien maiden joukossa, vaan eivätpä ole enää.

Suomestakin mietityttää se, onko näennäisen hyvä kehityskulku loppujen lopuksi vain Vaasan tartuntaryppään talttumisen ansiota. Seuraamillani HUSin ja Pirkanmaan seuduilla tartuntatapausten määrä jatkaa kasvuaan, joskaan ei kovin jyrkästi (HUS noin +5%, Pirkanmaa noin +7%).

Toinen aalto on iskenyt lähimaihimme tosissaan, eikä siinä kauhea paljoa lohduta, että muualla Euroopassa menee vielä huonommin: Suomi, Viro ja Norja nimittäin ovat ilmaantuvuudessaan koko Euroopan kolme vähiten koronaista maata. Alla vertailun vuoksi Euroopan väkirikkaimmat maat ja niiden 14 vrk:n ilmaantuvuudet (suluissa kokonaisilmaantuvuus koko koronan ajalta):

Kuten näkyy, näistä maista vain Saksa ei menisi lähinaapuritilaston kyseenalaiseen kärkeen. Euroopan pahin tilanne tällä hetkellä on Andorrassa (1723.4 (5866)), Belgiassa (1612.0 (3178)) ja Tsekissä (1472.8 (2774)).

Suomen sisällä Vaasan kunnan tautipesäke näyttää hiipuvan: pahimmillaan 808.0:ssa käynyt ilmaantuvuus on laskenut 113.5:een ja jatkaa laskuaan. Vaasa ei tämän ansiosta enää ole Suomen koronapääkaupunki, vaan sen yläpuolelle ovat kahden viime päivän aikana nousseet Närpiö (282.3), Mustasaari (205.3), Loviisa (169.0), Vöyri (156.4) ja Helsinki (115.0). Toki on huomattava, että Närpiö, Mustasaari ja Vöyri ovat Vaasan lähinaapureita, eli niiden tartunnat liittyvät lähes varmuudella Vaasan tapahtumiin.

2020-10-27

IS: Laaja tutkimus: Immuniteetti korona­virukselle hiipuu nopeasti tartunnan jälkeen - laumasuojaa ei saada

Toiveet saada koronavirukseen laumasuoja ovat kokeneet kovan kolauksen, kertoo tuore laaja brittitutkimus.

Tutkimustuloksista kertoivat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja televisiokanava Sky News.

Lontoon Imperial College -yliopiston tutkijaryhmän tekemän tutkimuksen mukaan vasta-aineiden määrä kehossa alkaa nopeasti vähentyä sen jälkeen, kun on parantunut koronaviruksen aiheuttamasta covid-19-infektiotaudista.

Tutkimuksessa käytiin läpi 365 000 ihmisen vasta-ainetestituloksia kesä- ja syyskuun välisenä aikana, ja siinä kävi ilmi, että yli neljännekseltä vasta-aineet olivat hävinneet elimistöstä kolmessa kuukaudessa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa vasta-aineita löydettiin kuudelta prosentilta tutkittavista, syyskuussa määrä oli pudonnut 4,4 prosenttiin eli vähennystä oli 26,7 prosenttia.

- Immuniteetti hiipuu melko nopeasti, tutkijaryhmässä mukana ollut professori Helen Ward sanoi BBC:lle.

SVT: Brist på vård för långtidsjuka i covid-19

Tusentals svenskar verkar drabbade av långtidscovid med svåra symtom under många månader. Samtidigt finns bara två specialistmottagningar i Sverige visar SVTs granskning.
Och samma på finska:
Otsikko: Hoidosta pulaa covid-19-pitkäaikaissairaille

Ingressi: Tuhansia ruotsalaisia näyttää vaivaavan kuukausikaupalla vaikeaoireinen pitkäaikaiscovid. Samaan aikaan Ruotsissa on vain kaksi erityisklinikkaa, osoittaa SVT:n katsaus.

Artikkelissa käydään läpi sitä, mikä seuraa, kun koronan on annettu mennä turhia jarruttelematta kansan läpi: maassa on vähintään tuhansia koronapotilaita, jotka eivät ole käyneet sairaalahoidossa, mutta joilla on vielä puolen vuoden päästäkin erilaisia vakavia oireita, kuten hengitysvaikeuksia, äärimmäistä väsymystä ja päänsärkyä.

Henkilönä, joka on tänään saanut koronatestistä negatiivisen tuloksen, en kadehdi yhtään pitkäaikaiskoronasairaita.

PS. Tampereen tämän hetken koronakoetilanne:
Ilmoitus Omaolon.fi:n kautta eilen 27.10. klo 8:05
Testiaika Pirkkalan messukeskuksessa klo 13:10.
Negatiivinen koronatulos tänään 28.10. klo 17:48.
Aika: Vajaat 34 tuntia.

Yle: Suomalaiset sietäneet koronarajoituksia muita eurooppalaisia paremmin, kertoo tuore Eurobarometri - näin maat arvioivat elämää koronan kanssa

Suomalaisten mielestä koronarajoituksia on helpompi sietää kuin muiden eurooppalaisten mielestä, paljastaa heinä-elokuussa koottu ja lokakuussa julkaistu Eurobarometri.

Jopa 73 prosenttia suomalaisista arvioi, että koronarajoitusten keskellä oli helppoa tai melko helppoa elää, tai että niiden aikana elämänlaatu jopa parani.

Täysin vastakkaiset tulokset saatiin Portugalista. Peräti 62 prosenttia portugalilaisista koki, että rajoitusten kanssa eläminen oli joko vaikeaa tai melko vaikeaa.

[...]

Ruotsin linja on ollut rajoitusten suhteen huomattavasti muita EU-maita rennompi. Samaan aikaan kun Suomessa sai maaliskuun puolivälistä alkaen kokoontua enintään kymmenen ihmistä, Ruotsissa sai olla koolla enimmillään 50 ihmistä.

Suomessa oppilaitokset oli keväällä suljettu ja oppilaat etäopetuksessa noin kahden kuukauden ajan, kun Ruotsissa peruskoulu ja iltapäiväkerhot toimivat tavalliseen tapaan.

Heinä-elokuussa kootussa kyselyssä Suomen ja Ruotsin väliin mahtuu kuitenkin vertailussa neljä maata, joissa koronarajoituksia siedettiin paremmin kuin Ruotsissa.

Tutkimuksen tekoajankohta voi vaikuttaa tulokseen aika paljon: parhaana lomakautena heinä- elokuussa meillä ei ollut lähes lainkaan koronatapauksia, eikä myöskään juuri mitään rajoituksia.

2020-10-26

IL: Koronatartunnan saaneita lääkäreitä määrätty töihin Belgiassa - "Tilanne on katastrofaalinen"

Belgiassa Liègen kaupungissa lääkäreitä on pyydetty tulemaan töihin, vaikka heillä olisi vahvistettu koronatartunta. Asiasta kertoo BBC.

Töissä tulee jatkaa, mikäli lääkäri on tartunnasta huolimatta oireeton. Syynä on, että lääkäreitä ei muuten riitä hoitamaan kasvavaa määrää potilaita.

Ohjeistus on otettu käyttöön kymmenessä sairaalassa.

Belgian lääkärien etujärjestön johtaja Philippe Devos sanoo BBC:lle, että ei ole muuta mahdollisuutta, mikäli sairaalajärjestelmän romahtaminen vain muutamien päivien sisällä halutaan estää.

HS: Suomeenkin suunniteltu rokote toimii myös ikäihmisillä, Britannia valmistelee rokotusten aloittamista

Oxfordin yliopiston ja lääketehdas AstraZenecan kehittämä koronavirusrokote on antanut lupaavia tuloksia ikäihmisillä, kertoo Astra Zeneca uutistoimisto Reutersin mukaan. Jo aikaisemmin sen on todettu antavan hyvän immuunivasteen 18-55-vuotiaille.

Rokote on sama, johon myös Suomella on varaus. Rokote on parhaillaan EU:n myyntilupaharkinnassa, jossa sitä käsitellään nopeutetulla menettelyllä. Tämä tarkoittaa, että asia edistyy sitä mukaa kun uusia tutkimustuloksia valmistuu.

Asiasta kertoi ensimmäisenä The Financial Times.

Paitsi että rokote on antanut koehenkilöille vahvan immuunivasteen, sen haittavaikutukset ikäihmisille ovat vielä vähäisemmät kuin nuoremmille.

Britannian terveysministeri Matt Hancock arvioi maanantaina, että brittisairaalat saattaisivat saada rokotetta jo tämän vuoden puolella, joskin suurten joukkojen rokottaminen voi alkaa vasta ensi vuoden alkupuoliskolla.

2020-10-22

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 22.10. Δ 8.10. Δ 24.9. Δ 10.9.
Islanti 310.3 +52% 204.1 +116% 94.7 +355% 20.8 1252
Tanska 108.9 -1% 110.1 +10% 99.9 +179% 35.8 661
Ruotsi 105.7 +54% 68.5 +78% 38.4 +88% 20.4 1079
Liettua 101.2 +78% 57.0 +101% 28.3 +76% 16.1 318
Latvia 81.4 +130% 36.5 +437% 6.8 +55% 4.4 210
Suomi 52.5 +48% 35.5 +116% 16.4 +102% 8.1 261
Norja 36.0 +13% 32.0 +13% 28.2 +23% 22.9 318
Viro 34.4 -33% 51.4 +52% 33.8 +64% 20.6 320

Ehdoton onnistuja on Viro, joka on saanut hilattua tapausmääräänsä niin paljon alaspäin, että sai perittyä Norjalta viimeisen sijan.

Norja ja Tanska ovat molemmat aika lailla nollalinjalla; Tanskan lähtötilanne toki on paljon huonompi, eikä se aivan vielä laskenut Ruotsia ohitseen.

Tapausten määrä Suomessa kasvaa edelleenkin, mutta kiihtymisvauhti on sentään tippunut alle puoleen siitä, mitä se edeltävän kuukaden ajan ollut.

Islannin tilanne on edelleenkin hirvittävä: neljän viimeisen viikon aikana yli puolella prosentilla väestöstä on diagnosoitu koronavirus. Se tarkoittaa sitä, että tavallisella kauppareissulla on hyvinkin mahdollista kohdata ihminen, joka sairastaa tietämättään koronan alkuvaihetta.

Jonkinlaisena yhteenvetona voisi todeta, että niissä maissa, missä on koko vuoden 2020 aikana ollut eniten koronaa, on sitä eniten myös tällä hetkellä. Näiden lukujen perusteella koronan sairastamisella ei saa aikaan laumasuojaa. Koronalla saa ainoastaan lisää koronaa.

2020-10-20

HS: Puumalainen: Vaasan tilanne rauhoittumassa

Vaasan kaupungissa ilmaantuvuus yli 600, sairaanhoitopiirin alueella noin 300 tapausta.

Ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan tilanne on rauhoittumassa.

"Näemme, että pari kuukautta voi kääntää tilanteen alueellisesti."

Vaasan kaupungin ilmaantuvuus oli pahimmillaan jo noin 800, joten jos uutinen pitää paikkansa, saattaisi pahin olla siellä ohi. Vaasa on silti Suomen mittakaavassa aivan omilla lukemillaan, seuraavana on Mustasaari hieman alle 200:n tartuttavuusluvulla.

2020-10-19

IL: Norjassa havaittu täysin uusi koronaviruksen versio - "Emme tiedä, mistä se tulee"

Norjassa Trondheimissä on havaittu täysin uusi koronaviruksen versio. Asiasta kertoo NRK.

- Emme tiedä, mistä tämä virus tulee. Kansainvälisesti sitä ei ole aiemmin tavattu, sanoo kunnanylilääkäri Tove Røsstad NRK:lle.

[...]

Røsstadin mukaan kyseessä on viruksen muoto, joka tarttuu herkemmin kuin yleisesti havaittu koronan muoto.

Norjan kansanterveyslaitos on tutkinut näytteet, jotka vahvistavat uudentyyppisen koronaviruksen muunnoksen. Asiasta kertoo Dagbladet.

2020-10-15

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 15.10. Δ 1.10. Δ 17.9.
Islanti 301.8 +91% 158.1 +694% 19.9 1102
Tanska 96.8 -25% 128.9 +120% 58.6 588
Ruotsi 83.9 +60% 52.4 +74% 30.1 1004
Liettua 66.6 +45% 46.0 +158% 17.8 239
Latvia 59.3 +231% 17.9 +326% 4.2 156
Suomi 51.3 +118% 23.5 +118% 10.8 234
Viro 43.4 -6% 46.3 +80% 25.7 298
Norja 35.5 +26% 28.2 +4% 27.0 294

Maiden välinen tilanne on tällä kertaa kovin erilainen.

Tanska näyttää saaneen pahimman kuriin, ja huonosta kokonaistilanteesta huolimatta siellä tapausten määrä on kääntynyt selvään laskuun. Tätä vauhtia Ruotsi menee ensi viikolla ohi.

Norjassa ja Virossa hivutellaan pyöristystarkkuuden rajoissa samoissa lukemissa kuin kaksi viikkoa sitten. Norjassa luvut ovat olleet lähes samoja jo yli kuukauden, eli homma vaikuttaisi olevan jotakuinkin hallinnassa, tai ainakin lähellä.

Liettua ja ehkä Ruotsikin jatkavat huolestuttavan kasvun tiellä.

Sen sijaan Suomi, Latvia ja etenkin Islanti ovat pidäkkeettömän eksponentiaalisessa kasvussa. Suomi on mennyt tartunnoisas Viron ohi ja jos trendi ei hyvin nopeasti muutu, uhkaamme parin viikon sisällä Tanskaa. Kaikkein pahin tilanne on edelleenkin Islannissa, joka epidemian alussa oli maailman esikuvia. Siellä on viimeisen kahden viikon aikana peräti 0.3% väestöstä sairastunut koronaan ja neljässä viikossa melkein 0.5%. Tilanne on hallitsematon.

2020-10-13

IL: Skopjen lennot Turkuun alkoivat taas - 7 matkustajalla koronatartunta

Pohjois-Makedonian Skopjesta lennettiin perjantaina jälleen Turkuun. Lennolla tulleilla matkustajilla on seitsemällä todettu koronavirustartunta, tiedottaa Turun kaupunki.

Skopjesta saapui Turkuun lento yli kuukauden tauon jälkeen. Matkustajia oli yhteensä 49, joista 43 testattiin.

Toisin sanoen: joka kuudes testattu antoi positiivisen tuloksen, aivan samoin kuin 10.8.2020. Lentoreitillä, joka laitettiin suurten koronatapausten määrän takia tauolle 27.8.2020. Voisiko sen tauon aktivoida uudelleen? Vaikka vuodeksi näin alkuun?

Sinänsä mielenkiintoista on, että miten on edes mahdollista, että jostain tulee toistuvasti lentokoneellisia matkustajia, joista yli kymmenellä prosentilla on korona. On kuitenkin päivänselvää, ettei lähtömaassa tilanne voi keskimäärin olla noin paha, koska jos olisi, niin siellähän tulisi aivan oikeasti laumasuoja hetkessä täyteen eloon jääneille.

Mistä toistuvat hyperkorkeat koronaprosentit lentomatkustajilla sitten voivat johtua? Ovatko koneessa olleet vierailleet mahdollisimman monien sukulaisten luona ja täten maksimoineet riskinsä saada korona? Vai mitä on tehty? Ja onko tämä tulos yleistettävissä? Voidaanko lähteä liikkeelle siitä, että lentomatkustajien todennäköisyys olla koronasairaita on yleisesti dekadin tai pari keskivertoa korkeammalla, koska lentomatkustajat ovat todennäköisesti juuri niitä ihmisiä, jotka eivät ole pitäytyneet suositusten mukaisesti poteroissaan? Siinäpä tutkittavaa.

IL: Vakava koronavirusinfektio voi aiheuttaa neurologisia häiriöitä - muistiongelmat jatkuvat pahimmillaan kuukausia

The New York Timesin haastattelemat, COVID-19-taudin sairastaneet kertovat kärsineensä hajamielisyydestä. Osa kertoo, että muistista on pyyhkiytynyt täydellisesti pois pitkiäkin pätkiä, tai ammatissa rutiininomaisesti tehtävät suoritukset eivät enää onnistukaan ulkomuistista.

Chicagon Northwestern-yliopistossa tartuntatautien yksikköä johtava tohtori Igor Koralnik kertoo lehdelle, että oireet ovat yleisiä koronavirusinfektion sairastaneiden joukossa. Koralnikin mukaan virus tulee vaikuttamaan merkittävästi työssäkäyvien kognitiivisiin kykyihin.

- Tuhannet ihmiset kärsivät tästä, Koralnik kertoo lehdelle.

Koralnikin yliopistossa johtama tutkimus paljasti, että jopa kolmannes koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoon joutuneista kärsii neurologisista häiriöistä.

[...]

Tutkijat eivät ole toistaiseksi varmoja siitä, mikä muistioireet aiheuttaa. Teorioiden mukaan yksi syy voi olla, että virus aiheuttaa tulehduksen aivojen verisuonissa.

2020-10-12

IS: THL:n pääjohtaja: THL halusi keväällä tiedottaa maskien käytöstä, ministeriö torppasi aikeet

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) olisi keväällä halunnut jakaa yleisölle laajemmin tietoa kasvomaskien käytön merkityksestä ja oikeaoppisesta käytöstä, mutta sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ei pitänyt sitä tarpeellisena.

STM siis todellisuudessa esti THL:n tiedotuksen, koska poikkeusolojen aikana käytännössä kaikki THL:n koronaan liittyvä viestintä kulki STM:n hyväksynnän kautta.

Ministeriö linjasi myös, että mahdolliset maskisuositukset annetaan yhdessä. Hallinnollisesti ministeriön alaisuuteen kuuluva THL ei siis tekisi sitä erikseen.

THL:n pääjohtajan Markku Tervehaudan suosituksesta uutisoitiin 14.4.2020.
Olisiko THL sitten halunnut antaa maskisuosituksen jo keväällä?

- Meillä olisi ollut ajatuksia antaa yleisölle ainakin tarkennuttua lisäinformaatiota siitä, millainen merkitys maskeilla on toisten suojaamisen kannalta ja mitkä olisivat hyödyllisimmät käyttötilanteet, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo IS:lle.

- Olisimme esimerkiksi voineet kertoa, mikä on oikea tapa pukea maski, jos sellaista päättää käyttää, ja miten niitä pestään ja huolletaan, jos niitä käyttää.

Mutta kun maskien käyttö olisi ainakin vielä 2.4.2020 ollut epätasa-arvoista ja lisännyt ahdistusta ja virusgeneraattoreitakin ne olivat. Ja todistihan STM toukokuun lopussa maailman tiedeyhteisön olevan väärässä ja maskien olevan hyödyttömiä tai suorastaan haitallisia.

2020-10-11

IS: Setä Arkadia: Sanna Marin on Anneli Jäätteenmäen tiellä - taas puhutaan niin totta kuin osataan

Torstain kyselytunnilla Marin tuli tunnustaneeksi, että keväällä hallitus, hän itse ja sosiaali- ja terveysministeriön ministeri virkamiehineen puhuivat pötyä kasvomaskien suhteen. Maskisuositusta ei annettu, koska niitä ei ollut. Hupaisasti tilanne on muuttunut muutamassa kuukaudessa. Nyt maskeja suositellaan kun niitä on.

- Minkälainen hämmennys siitä olisi tullut, kun me olisimme laajasti suositelleet ja maskeja ei olisi ollut saatavilla. Tai kesällä, kun tautitilanne oli hallinnassa ja tapauksia ei ollut. Olisiko ihmisten pitänyt käyttää maskia? Marin kysyi torstain kyselytunnilla

Näin Marin totesi kasvomaskeista 6. toukokuuta eduskunnassa pöytäkirjan mukaan:

- Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmiset eivät saisi käyttää tämänkaltaisia suojaimia tai maskeja. Totta kai saavat, ei sitä valtio kiellä, mutta me emme sitä suosita, koska näiden kankaisten kasvomaskien hyödyistä ja haitoista ei ole kiistatonta tietoa.

Siis "me" - eli nykyisellä pääministerikielellä "minä". Sanoiksi asiaa pukivat myös sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd). Totuus on tosin niin harvinainen luonnontuote, että näinä ekologisina aikoina hallituksenkin tulee käyttää sitä säästeliäästi. Joka tapauksessa hallitustason kyseenalaistamisen jälkeen yhä monet miettivät, uskaltaako maskia päähänsä laittaa.

2020-10-10

Aftonbladet: Nattklubbarna öppnar - tvivel på att restriktionerna kan hållas

En lång väntan är över för nattklubbssugna.
Under fredagskvällen slog Stureplanskrogarna upp dörrarna efter ett drygt halvår.
Strikta restriktioner gäller - men inte alla är övertygad om att de kommer kunna följas.
- Det tror jag inte en sekund på, säger Rasmus Rönnkvist, 24.
Och samma på finska:
Otsikko: Yökerhot avataan - rajoitusten pitävyyttä epäillään

Ingressi: Yökerhonhimoisten pitkä odotus on ohi.
Perjantai-iltana avasivat Stureplanin kapakat ovensa reilun puolen vuoden tauon jälkeen.
Voimassa on tiukat rajoitukset - mutta kaikki eivät ole vakuuttuneita, että niitä tullaan noudattamaan.
- Sitä en usko sekuntiakaan, sanoo Rasmus Rönnkvist, 24.

Ruotsissa on taidettu huomata Suomen hyvät kokemukset baarien auki pitämisestä, ja ehkä siellä halutaan kompensoida Suomen uudet aukiolorajoitukset. Lycka till!

2020-10-08

MTV3: Miksi moni sairastaa koronan oireettomana tai lieväoireisena? Tutkijoilta uusi yllättävä selitys

Vaikka koronaviruksen aiheuttama covid-19-tauti voi olla rajuoireinen ja hengenvaarallinen, suuri osa sairastuneista on lieväoireisia tai jopa oireettomia. Oireettomat ja lieväoireiset taudinkantajat kuitenkin levittävät tautia eteenpäin.

Arizonan yliopiston tutkijoiden löydökset voivat auttaa selittämään, miksi koronatartunta ei osalla ihmisistä aiheuta merkittäviä oireita. Tutkijoiden mukaan SARS-CoV-2 edistää tartunnan varhaisessa vaiheessa kivunlievitystä neuropiliini-1-reseptorin kautta. Tämä puolestaan voi aiheuttaa viruksen hallitsematonta leviämistä, kun sairastunut ei tajua minkään olevan vialla.

Tutkimus ilmestyi akateemisessa Pain-julkaisussa.

Yle: Lapuan Latosaaressa saattoi altistua jopa satoja - Teflon Brothersin keikalla olleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan

Lapualla Latosaaressa on tapahtunut lauantaina koronavirukselle joukkoaltistuminen 3. lokakuuta.

Epävirallisten tietojen mukaan paikalla oli noin 350 lipunostanutta. Latosaaressa esiintyi lauantaina Teflon Brothers.

Uusi kahden viikon koronaenkka Suomessa

Helsingin Sanomien mukaan koronatartuntoja on viimeisen kahden viikon aikana todettu 1966, kun kevään suurimman kahden viikon jakson aikana tapauksia todettiin 1932. Olemme siis tehneet uuden ennätyksen! Eikä yhtä ilman toista, sillä tänään saatiin aikaiseksi myös päiväkohtaisten tartuntojen ennätys, joka on nyt 296 (vanha ennätys, 267, tehtiin 4.4.)

Toki on totta, että keväällä läheskään kaikkia tapauksia ei löydetty vähäisemmän testaamisen takia, mutta kyllä tämä kasvuvauhti, jossa tapausten määrä kaksinkertaistuu kahden viikon välein, on sietämättömän kova, kun päin vastoin tapausten määrää pitäisi saada vähennettyä.

Pahin tilanne on nyt Vaasan sairaanhoitopiirissä, jossa kahden viikon ilmaantuvuus on kasvanut dramaattisesti 137.2:een tapaukseen / 100'000 asukasta, kun se edellisellä jaksolla oli vain 6.5. Kaukaisena kakkosena, mutta hyvässä nousussa on HUS (23.8 → 65.2) ja vielä kaukaisempana kolmosena on Pohjois-Karjala (5.5 → 29.3).

Tapausten määrä ei kuitenkaan kasva kaikkialla. Viiden sairaanhoitopiirin alueella ilmaantuvuus on laskenut: Keski-Suomi (47.4 → 28.4), Etelä-Savo (42.8 → 19.4), Pirkanmaa (17.6 → 17.4), Päijät-Häme (32.0 → 11.0) ja Ahvenanmaa (3.3 → 0.0) kulkevat vastavirtaan.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden viikkokatsaus

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 8.10. Δ 24.9. Δ 10.9.
Islanti 204.1 +116% 94.7 +355% 20.8 942
Tanska 110.1 +10% 99.9 +179% 35.8 552
Ruotsi 68.5 +78% 38.4 +88% 20.4 973
Liettua 57.0 +101% 28.3 +76% 16.1 217
Viro 51.4 +52% 33.8 +64% 20.6 286
Latvia 36.5 +437% 6.8 +55% 4.4 129
Suomi 35.5 +116% 16.4 +102% 8.1 208
Norja 32.0 +13% 28.2 +23% 22.9 282

Norja on pysynyt nyt kuukaden päivät lähes samoissa tartuntamäärissä. Kun samaan aikaan muissa maissa tartuntamäärät ovat nousseet merkittävästi jyrkemmin, on Norja nyt parhaassa - tai ainakin vähiten huonossa asemassa. Islanti leijuu omissa sfääreissään, mutta Tanska näyttää saaneensa pahimman nousun kuriin. Liettua hätyyttelee Ruotsin kolmatta sijaa. Suomi on tällä hetkellä pari viikkoa muita maita jäljessä, mutta nousuprosentti on huolestuttava.

2020-10-07

IL: Ravintoloiden aukiolo lyhenee tänään - vielä tiukemmat rajoitukset tulossa viidelle alueelle

Ravintoloiden on torstaista alkaen suljettava ovensa viimeistään kello 01 ja lopetettava anniskelu kello 24. Hallitus antoi asiasta asetuksen viime viikolla, ja siirtymäaika päättyi tänään 8. lokakuuta.

Kiihtymisvaiheessa oleville alueille tulee kuitenkin vielä tiukemmat rajoitukset, jotka astuvat voimaan sunnuntaina.

[...] Kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla ravintolat joutuvat sulkemaan ovensa jo kello 23, ja alkoholijuomien anniskelu loppuu kello 22. Lisäksi ravintoloiden asiakasmääriä rajoitetaan niin, että sisälle saisi ottaa enintään puolet normaalista asiakasmäärästä.

Hallitusneuvos Ismo Tuomisen mukaan tiukemmat rajoitukset kiihtymisvaiheessa oleville alueille tulevat voimaan kello 24 lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Asetus on voimassa lokakuun loppuun saakka. Alueiden tilanteita tarkastellaan viikoittain, ja hallitus tekee päätöksiä kahden viikon välein.

Tiukemmat ravintolarajoitukset tulevat viidelle alueelle. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi, että neljä aluetta on kiihtymisvaiheessa, ja Pohjanmaa jo epidemian leviämisvaiheessa. Kiihtymisvaiheessa ovat Uusimaa, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Kanta-Häme.

Uudet sulkemisajat ovat sikäli hyvin harkittuja, että ne tuskin juurikaan iskevät ruokaravintoloihin, vaan nimenomaan juottoloihin, joissa tartuntariskikin näyttää olevan merkittävän suuri.

Viidestä erityisrajoitusalueesta silmään pistää Pirkanmaa. Sen epidemiatilanne on tätä kirjoitettaessa, 10.10., sijalla 12/21, eli Pirkanmaa on taudin kannalta juuri ja juuri mediaanin helpommalla puolella. Tilenne muuttuu niin nopeasti, etteivät päätökset enää ole ajantasaisia siinä vaiheessa, kun ne astuvat voimaan. Tosin, eipä sitä luultavasti voi mitenkän estää. Ei välttämättä ole edes paha asia, että juottoloiden aukioloaikoja rajoitetaan myös alueella, jolla tilanne ei ole pahimmillaan. Säkällä se tulee estämään tilanteen pahenemisen Pirkanmaalla - ainakin muutaman seuraavan viikon aikaskaalalla.

Aika näyttää.

Yle: Kaksi viikkoa ja yli 200 tartuntaa opiskelijoilla - katso päivä päivältä, miten koronatilanne räjähti maan pahimmaksi Vaasassa

Tartunnan saaneet ehtivät liikkua kouluissaan, yökerhoissa ja kuntosaleilla viikon, ennen kuin ensimmäinen tartunta todettiin.

[...]

Keskiviikkona 7. lokakuuta Vaasa on Suomen koronapääkaupunki.

Tartuntojen ilmaantuvuusluku Vaasassa on 330 tartunnan saanutta 100 000 asukasta kohti, kun se vertailuna esimerkiksi Helsingissä on 89 tartunnan saanutta 100 000 asukasta kohti. [...]

Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta kommentoi ytimekkäästi, kun kysymme, mitä Vaasan tilanteesta olisi opittavissa muualla Suomessa:

- Valtakunnallisilla aukiolorajoituksilla olisi voitu tehokkaasti madaltaa toista aaltoa. Se osoittautui kuitenkin poliittisesti mahdottomaksi toteuttaa silloin, kun siitä olisi ollut kaikkein suurin hyöty eli noin kuukausi sitten. Muutenkin ehkäiseviin toimiin kannattaa ryhtyä hyvissä ajoin.

2020-10-06

MTV3: Hurja tutkimustulos: Lähes kaikki koronatartunnan saaneet kärsivät oireista vielä puoli vuotta diagnoosin jälkeen

Yli puolet covid-19-tartunnan saaneista kärsii kuudesta tai useammasta negatiivisesta terveysoireesta jopa puoli vuotta koronavirusdiagnoosista. Asia selviää hengitysterveysjärjestö Longfondsin yhdessä hollantilaisen Maastrichtin ja belgialaisen Hasseltin yliopistojen sekä Ciro-tutkimuskeskuksen kanssa tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimuksen mukaan noin 91 prosenttia sairastuneista kärsii puolen vuoden jälkeen vähintään yhdestä oireesta. Noin 86 prosenttia koronatartunnan saaneista kärsii voimattomuudesta ja uupumuksesta vielä 165 päivää ensimmäisten oireiden ilmentymisen jälkeen.

Noin 59 prosenttia kärsii hengenahdistuksesta ja 36 prosenttia tuntee rintakipuja. Tutkimukseen osallistuneiden potilaiden keski-ikä oli 48 vuotta ja heistä 86 prosentilla terveydentila oli hyvä ennen covid-19-tartuntaa.

Tänään tapauksia on kirjattu 227, joka on enää neljänkymmenen päässä kaikkein kovimmasta päiväkirjauksesta, joka tehtiin 4.4.2020. Toki, silloin tilanne oli sikäli eri, että testiin ei päässyt, ellei ollut lähes sairaalakunnossa, joten keväät todelliset luvut olivat taatusti suurempia.

2020-10-01

IS: THL:n asiantuntija kertoo lisätietoja koronan leviämis­paikoista - täällä suurin osa tartunnoista tapahtuu

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoi, että tartunnat keskittyvät pääasiassa kahteen paikkaan. Yleisin tartuntapaikka on kotona samassa taloudessa asuvien ihmisten kesken.

- Kontakteja on niin paljon ja ollaan niin lähellä, että tartunnoista suurin osa tapahtuu koti- ja perhepiirissä, Puumalainen luonnehti.

Kodin ulkopuolella tartuntoja tulee Puumalaisen mukaan eniten sellaisissa paikoissa ja tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä koolla, ja joissa turvavälejä ei noudateta tai niitä ei pystytä noudattamaan. Tilanteisiin liittyy esimerkiksi alkoholinkäyttöä vaikka ravintoloissa tai yksityisissä juhlatilaisuuksissa.

- Riskiä kasvattaa, jos tähän käyttäytymiseen liittyy jotain riskiä lisäävää... Monen eri maan kokemuksen perusteella myöhäiset tunnit ravintoloissa ovat valitettavasti tällaisia tilanteita, joissa tartuntoja on tapahtunut aika paljon ja aika suurelle joukolle lyhyen ajan kuluessa.

Puumalainen mainitsi esimerkkinä Islannin, jonka koronatilanne oli jo erittäin hyvä: lähes kaikki tartunnat oli saatu hyvin selville sekä sairastuneet karanteeniin.

- Mutta sitten kahden ravintolan kautta ihan muutaman päivän sisällä sata henkilöä sai tartunnan, ja Islannin tilanne lähti nopeasti huononemaan, Puumalainen kuvasi.

IS: Tekniikassa paha vika - Koronavilkku jättää varoituksia antamatta

Suomen Koronavilkku-sovelluksen toiminnasta on löytynyt vakava ongelma. Koronatartuntojen seurantaan tarkoitettu sovellus ei aina lähetä varoituksia altistuksista käyttäjilleen.

Koronavilkun kehittäneen Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä twiittaa asiasta. Kyse on tilanteista, joissa koronaan todistetusti sairastunut ihminen ja toinen sovelluksen käyttäjä ovat olleet jatkuvasti samassa tilassa, ja sairastunut on syöttänyt sovellukseen koodin ilmoittaakseen tartunnastaan muille. Varoitus ei aina mene perille.

[...]

IS Digitoday tavoitti Köykän lisätietoja varten.

- Olemme saaneet muutamia raportteja ihmisiltä, jotka ovat olleet todella pitkään lähekkäin. He ovat ihmetelleet, miksi he eivät ole saaneet varoitusta vaikka esimerkiksi yksi perheenjäsenistä on sairastunut, Köykkä sanoo.

Sama ongelma on myös muiden maiden vastaavissa koronasovelluksissa.

- Olemme nyt päätyneet siihen, että siinä rajapinnassa on oikeasti sellaisia ongelmia, jotka aiheuttavat tätä. Tarkennamme juuri sitä kohtaa, missä ongelma on, ja teemme siihen tarvittavia korjauksia.

Köykän mukaan Solitan ei välttämättä tarvitse odottaa Googlen ja Applen korjausta.

- Tällä hetkellä näyttää siltä, että pystymme korjaamaan sen itse.

Pohjois- ja Baltian maiden koronatilanne tänään

Alla on Pohjoismaiden ja Baltian maiden tämänpäiväinen koronatilanne.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 1.10.2020 Muutos 17.9.2020
Islanti 158.1 +694% 19.9 800
Tanska 128.9 +120% 58.6 491
Ruotsi 52.4 +74% 30.1 920
Viro 46.3 +80% 25.7 255
Liettua 46.0 +158% 17.8 172
Norja 28.2 +4% 27.0 258
Suomi 23.5 +118% 10.8 183
Latvia 17.9 +326% 4.2 97

Viikon takaiseen taulukkoon verrattuna kaikkien maiden tapausmäärät ovat nousseet; Islannilla kammottavan selvästi eniten, ja Norjalla yhtä selvästi vähiten. Islannin suuri piikki on tosin jo melkein kahden viikon päässä takana, joten jos tilanne jatkuu, kuten piikin jälkeisten viimeisten kymmenen päivän laskeva trendi osoittaa, tulee tilanne viikon kuluttua näyttämään lohdullisemalta. Tanskalla saattaa olla edessään sama tilanne, vaikka siitä ei ole yhtä suurta varmuutta. Muista maista Latvian käyrä näyttää jyrkkyydessään uhkaavimmalta ja Norjan käyrä tasaisimmalta. Tätä vauhtia Norja johtaa tilastoa viikon päästä.

Sen sijaan Ruotsin valtionepidemologi Anders Tegnellin kahden kuukaden takainen väite, että Ruotsi pärjäisi laumaimmuniteettinsa ansiosta syksyllä Norjaa paremmin, ei ainakaan vielä ole toteutunut. (Muistakaa vielä, että laumaimmuniteetti ei ole koskaan ollut Ruotsin tavoite, eikä laumaimmuniteettia saa ääneen mainita, mutta silti laumaimmuniteetti on ruotsalaisten puolella.)

Eikä ole vieltä toteutunut sekään Tegnellin ja hänen edeltäjänsä ja oppi-isänsä Johan Giesecken toukokuussa tekemä ylimielinen ennuste, jonka mukaan Suomi jouduttaisiin syksyllä laittamaan täysin kiinni samaan aikaan kun Ruotsi porskuttaa laumaimmuniteetin (katso yltä sanan "laumaimmuniteetti" oikeat ja väärät käyttötavat) avulla avoimena ja auvoisena.

Ruotsin hyvinvointivaltio ja kansankoti on kuollut.

Yle: Isot erot: Tampere jäljittää koronatapauksista jopa 85 prosenttia, pääkaupunkiseudulla tartunnan lähde jää useimmiten mysteeriksi

Koronatapausten jäljittämisessä on suuria alueellisia eroja. Tämä selviää tuoreista tiedoista.

Pirkanmaalla uusista koronatapauksista on jäljitetty viime aikoina jopa 85 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla taas tartunnan lähde jää useimmiten epäselväksi.

Viime viikolla koko maassa tartunnanlähde jäi epäselväksi noin puolessa todetuista tapauksista. Tämä selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sosiaali- ja terveysministeriön tuoreista tiedoista.

Suuri osa epäselvistä tapauksista on pääkaupunkiseudulla HUS:n alueella, missä kaikista tapauksista noin kahdessa kolmasosassa tartunnanlähde on tuntematon. Muualla maassa tartunnanlähde on epäselvä noin viidenneksessä tautitapauksista.


2020-09 - Syyskuu 2020

2020-09-26

IL: Löytyikö syy vakavalle COVID-19 taudille? Husin osastoylilääkäri mukana läpimurtotutkimuksessa

Science-lehdessä on julkaistu kaksi läpimurtotutkimusta vaikean COVID-19 taudin syistä. Yhdessä ne selittävät lähes 14 % potilaiden syistä sairastua vaikeaan COVID-19 sairauteen, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Mukana tutkimuksessa on ollut Husin osastonylilääkäri Mikko Seppänen Uuden lastensairaalan harvinaissairauksien yksiköstä.

- Todennäköisesti SARS-CoV-2 on niin vaarallinen, koska siltä puolustautuminen on poikkeuksellisen riippuvaista toimivasta interferonivasteesta, sanoo Husin osastonylilääkäri Mikko Seppänen tiedotteessa.

[...]

Interferonivasta-aineita oli vaikeasti sairastuneista 10,5 prosentilla jo ennen COVID-19 sairastumistaan. Heistä yli 95 prosenttia oli miehiä. COVID-19 sairastamattomista vain muutamilta löydettiin interferonivasta-aineita ja lieväoireisen sairauden läpikäyneiltä ei keneltäkään.

Tällaisten omaa puolustusjärjestelmää vastaan hyökänneiden vasta-aineiden yleisyys kasvoi iän myötä. Tämä tarjoaa ensimmäisen selityksen sille, miksi etenkin miehet ja vanhukset ovat vaikealle sairaudelle alttiita.

Löydökset auttavat löytämään tehokkaita hoitoja SARS-CoV-2-virusta vastaan. Osa nykyisin tutkittavista hoidoista, kuten toipuneiden veriplasma, voinee osoittautua vaaralliseksi.

2020-09-24

BMJ: Covid-19: CDC publishes then withdraws information on aerosol transmission

The US Centers for Disease Control and Prevention provoked controversy when it changed information about airborne transmission of covid-19 last week.

On Friday 18 September the CDC posted information on its website that for the first time said covid-19 could be spread through "respiratory droplets or small particles, such as those in aerosols, produced when an infected person coughs, sneezes, sings, talks, or breathes. These particles can be inhaled into the nose, mouth, airways, and lungs and cause infection. This is thought to be the main way the virus spreads."

It added, "There is growing evidence that droplets and airborne particles can remain suspended in the air and be breathed in by others and travel distances beyond 6 feet (for example, during choir practice, in restaurants, or in fitness classes). In general, indoor environments without good ventilation increase this risk."

On Monday 21 September the CDC removed the information about aerosols and distances greater than 6 feet (1.8 m) and replaced it with previous information that warned only about droplets and advised people to stay 6 feet apart.

The CDC said that a draft version of proposed changes had been posted in error. The agency said it was updating information about airborne transmission of covid-19 and would post the new information once the review was completed.

Yhdysvaltojen tartuntatautivirasto siis CDC ensin myönsi, ja sitten pikaisesti sen jälkeen perui väitteen, että aerosolitartunnat voisivat olla merkittävä koronan tartuntatapa.

2020-09-22

IS: THL: Maanantaina enää neljään EU-maahan ilman karanteenia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päivitti tänään liikennevalomallinsa matkustajille. THL tviittasi uuden mallin, jossa vihreällä merkittynä Euroopan maita on enää neljä. Vihreä väri tarkoittaa, että matkustaja voi saapua maasta Suomeen menemättä omaehtoiseen karanteeniin.

THL:n listalla kyseiset neljä maata ovat Latvia, Liettua, Puola ja Kypros. Lisäksi vihreitä maita ovat muun muassa Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea ja Japani.

Vihreiden maiden koronaviruksen ilmaantuvuus saa olla korkeintaan 25 tapausta per 100 000 asukasta kahden viikon ajalta.

Samana päivänä Suomesta on todettu 149 uutta koronatapausta. Pian ei olla itsekään omalla vihreiden maiden listalla.

Uutisesta tosin puuttuvat eurooppalaiset suurvallat Liechtenstein, San Marino ja Vatikaani, että ei tilanne ihan niin paha ole. Ja kaikilta, mukaan lukien THL, on unohtunut Serbia, jonka ilmaantuvuusluku on tätä kirjoitettaessa alle puolet rajasta, eli 11.5, ja lähes ainoana eurooppalaisena maana laskusuunnassa.

IS: Asiantuntija väittää Ruotsin mahdollisesti saavuttaneen jo laumaimmuniteetin: "Epidemia saattaa olla ohi"

Todisteita kertyy yhä enemmän sen puolesta, että Ruotsi on selättänyt koronavirusepidemian laumaimmuniteetin kautta, väittää biokompleksisuuden professori Kim Sneppen tanskalaisesta Niels Bohrin instituutista Politiken-lehden haastattelussa.

- On olemassa viitteitä siitä, että ruotsalaiset ovat saaneet immuniteetin sairautta vastaan ja yhdessä tartuntojen leviämistä ehkäisevien toimien kanssa se saattaa riittää pitämään sairauden alhaalla.

Mitähän ne viitteet olisivat?
Toukokuussa matemaatikot Tom Britton ja Pieter Trapman tutkivat laumaimmuniteetin saavuttamista. He päätyivät toisistaan riippumattomissa tutkimuksissa matalampaan lukuun.

- Emme väitä tietävämme, kuinka paljon matalampi, me olemme tarkastelleet yksinkertaista mallia, jossa tarttuvuusluku on 2,5 (eli jokainen tartunnan saanut tartuttaa 2,5 ihmistä keskimäärin) ja päätyneet siihen, että laumaimmuniteetti saavutetaan 40-45 prosentilla 60 prosentin sijaan, Britton sanoi tuolloin tiedotteessa.

Sama Britton ennusti toukokuussa myös, että kaikki saavat vääjäämättä koronaviruksen, ja että kesäkuun puoleenväliin mennessä 60 % tukholmalaisista on sairastanut koronaviruksen, jolloin laumaimmuniteetti iskee. Sama professori ennusti aprillipäivänä, että ennen huhtikuun loppua puolet kaikista ruotsalaisista on sairastanut koronan, ja laumaimmuniteetti iskee. Samaisena aprillipäivänä hän oli myös mukamas valmis lyömään talonsa vetoa siitä, että siihen mennessä 0.25-1.5 miljoonaa ruotsalaista on jo sairastanut koronan.

Tom Britton on vakuuttavalla äänellä varustettu satujen keksijä, jota kenenkään ei pitäisi lainata kuin huumoritarkoituksiin.

IS: Korona Ruotsissa ohi? Suomalaisasiantuntijat teilaavat tanskalaisväitteen: "Ollaan kaukana"

Suomalaiset asiantuntijat eivät usko, että ruotsalaiset olisivat vielä saavuttaneet laumasuojaa koronaepidemiaa vastaan.

Ruotsalaisten saavuttamasta immuniteetista on väläyttänyt tanskalaisprofessori Kim Sneppen. Hän arvelee lehtihaastattelusta, että korona saattaa olla Ruotsissa ohi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen pitää ruotsalaisten saavuttamaa laumasuojaa epätodennäköisenä.

- Erilaiset vasta-ainetutkimukset, joita on tehty, osoittavat vielä aika paljon pienempää osuutta siitä väestä, joka on taudin kohdannut ja joka näin ollen voisi olla suojassa.

Kukaan ei Puumalaisen mukaan vielä tarkkaan tiedä, miten suuri sairastuneiden osuuden pitäisi olla, jotta saavutetaan laumasuoja. Erilaisia arvioita on ennustettu 60-80 prosentin välille.

- Ymmärtääkseni Ruotsissa alueesta riippuen vasta-aineita on todettu muutamalla prosentilla ja siitä ylöspäin. Tukholman seudulla on joissakin tutkimuksissa todettu yli 10 prosenttia, eli tältä osin ollaan kaukana laumasuojan edellyttämästä tasosta.

Puumalainen sanoo, että Ruotsin tilanne on ollut hankala kesän ajan. Tartuntojen määrä on laskenut, mutta viime päivinä määrä on taas kääntynyt nousuun. Tartunnoissa on Ruotsissa selvää alueellista vaihtelua.

- Tämä kuvaa sitä, että epidemia välillä kiihtyy, sitten rauhoittuu ja voi kiihtyä uudelleen. En näkisi, että korona on mitenkään ohi Ruotsissa.

[..]

Ruotsi poikkeaa muista Pohjoismaista siinä, että maassa on ollut koko ajan koronaa. Ruotsalaiset eivät saaneet tautia kuriin edes kesäksi.

Alle on kerätty koronan kahden viikon ilmaantuvuus Pohjoismaissa ja Baltian maissa kahta päivää artikkelin julkaisun jälkeen, eli 24.9.

Koronan ilmaantuvuus Pohjois- ja Baltian maissa /
Tapausta / 100'000 asukasta, 14 vrk
Yh-
teen-
Maa 22.9.2020 Muutos 8.9.2020
Tanska 99.9 +179% 35.8 442
Islanti 94.7 +355% 20.8 738
Ruotsi 38.4 +88% 20.4 904
Viro 33.8 +64% 20.6 235
Liettua 28.3 +76% 16.1 160
Norja 28.2 +23% 22.9 250
Suomi 16.4 +102% 8.1 172
Latvia 6.8 +55% 4.4 92

Korona leviää kaikissa taulukon maissa, toisissa hitaammin, ja toisissa nopeammin. Latvia on jo jonkun aikaa ollut luokan paras. Ruotsissa jo huhtikuussa aikaan saatu laumaimmuniteetti ei jostain syystä näy taulukossa. Virhe johtuu luultavasti Ruotsin maailman parhaasta tilastoinnista, johon muut maat eivät pysty.

2020-09-19

IL: Korona leviää nyt baareissa - huolestunut suomalaislääkäri väläyttää kovaa ratkaisua: "Aukiolojen rajoittaminen olisi tarkoituksenmukaista"

Suomessa tällä hetkellä eniten koronavirustartuntoja esiintyy nyt teini-ikäisten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

- Varsin suuri osa Suomen tartunnoista on tullut yöelämästä, ravintoloista ja nuorten juhlimisesta. Jos tartuntojen kiihtymisvaihetta halutaan estää, varmaan ravintoloiden aukiolojen rajoittaminen olisi tarkoituksenmukaista, [Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse] Lehtonen toteaa.

2020-09-18

IS: Tegnell selitti Ruotsin korona­kuolleisuutta influenssalla - suomalainen asian­tuntija epäilee

Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell selittää maan naapurimaihin verrattuna korkeaa koronakuolleisuutta viime vuonna lieväksi jääneellä influenssakaudella. Ruotsissa on menehtynyt koronavirukseen torstain jälkeen 5 864 henkeä, Suomessa 339 ja Norjassa 265.

Tegnellin mukaan monet vanhat ja hauraat tai perussairaat ihmiset olisivat olleet ensimmäisiä kausi-influenssan uhreja, mutta koska influenssaa ei tullut, he menehtyivät vasta myöhemmin koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Tegnell pohjaa väitteensä Ruotsin kansanterveyslaitoksen kesäkuussa julkaisemaan raporttiin, jonka mukaan influenssakausi Ruotsissa oli lievin neljään vuoteen.

- Matalan influenssa- ja korkean koronakuolleisuuden välillä on selvä yhteys. Ja päinvastoin, Tegnell sanoi Dagens Nyheterille.

Tegnellin mukaan Suomi ja Norja kärsivät influenssasta enemmän, ennen kuin korona saapui Pohjoismaihin. Se on yksi syy, miksi Ruotsissa on kuollut yli 15-kertaisesti enemmän ihmisiä koronaan naapurimaihin nähden. Muiksi lievän influenssa-aallon maiksi Tegnell mainitsee Britannian, Hollannin ja Belgian.

[...]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ei purematta niele Tegnellin näkemystä. Nohynek viittaa EuroMomon (Euroopan maiden kuolleisuutta tarkasteleva tilastosivu), jossa Suomen ja Ruotsin ylikuolleisuusgraafit ovat hyvin yhteneväisiä ennen koronaviruspandemian puhkeamista.

- Varmasti koronavirukseen on voinut menehtyä osa hauraista ihmisistä, jotka olisivat toisenlaisessa tilanteessa menehtyneet influenssaan. On kuitenkin vaikea ajatella, että Ruotsissa influenssakausi olisi ollut niin paljon lievempi viime kausina. Influenssavirusten kierrossa pohjoisella pallonpuoliskolla Suomen ja Ruotsin välillä ei ole ollut merkittäviä eroja, viime kaudella meilläkin kiersi sekä AH1N1- että AH3N2-viruksia, sitä edellisenä valtavirus oli AH3N2, Nohynek sanoo.

[...]

- Näkisin perussyyksi erot koronapandemian hoidossa. Suomessa yhteiskunta pantiin kiinni, yli 70-vuotiaille annettiin vakava suositus pysyä kotona ja muutenkin annettiin vahvat suositukset hygieniaan, käsienpesuun, turvaväleihin, etätöihin ja kontaktien rajoittamisiin. Influenssaepidemia pysähtyi meillä kevättalvella kuin seinään, kiitos näiden varotoimien, Nohynek perustelee.

2020-09-17

HS: Ruotsin Tegnell: Viime vuoden lievä influenssa­kausi saattoi kasvattaa koronavirus­kuolleisuutta - THL:n Salminen: "En usko, että Suomen ja Ruotsin kuolleisuuden ero riippuu kokonaan tästä"

Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan seuraavasta influenssakaudesta tuskin tulee kovin raju, sillä monet riskiryhmästä ovat jo kuolleet covid-19-tautiin.

2020-09-15

IS: THL:n Salminen: Korona ei ole niin vaarallinen kuin pelättiin - "Se, miltä korona näytti keväällä, ei ihan pidä paikkansa"

- Korona on yhä vakava tauti, mutta paljon pienemmälle osalle tartunnan saaneista kuin alkuun yleisesti arvioitiin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen sanoo.

THL:n Salminen sanoo, että koronan kokonaisvaikutus täytyy arvioida uudelleen. Keväällä korona näytti paljon vaarallisemmalta taudilta kuin se on osoittautunut. Keväällä ei Suomessa ollut kuvaa, mikä on oireiden kirjo.

- Se miltä korona näytti keväällä, ei ihan pidä paikkansa. Keväällä näytti siltä, että ne ihmiset, joilla on korona, ovat aika sairaita.

Salminen kertoo keskustelleensa tilanteesta espanjalaisten kollegoiden kanssa.

- Kun Espanjassa keväällä 47 prosenttia todetuista tapauksista vaati sairaalahoitoa, nyt sairaalahoitoa tarvitsee vain 4 prosenttia. Sairastuneita on myös opittu hoitamaan paremmin. Kuolleisuus on Espanjan uudessa aallossa reippaasti alle 1 prosenttia.

Viimeksi, kun luin THL:n arviota koronakuolleisuudesta, sitä korotettiin huhtikuussa 0.05-0.1 prosentista 0.2 prosenttiin. Nyt taas sanotaan, että tilanteen parannuttua keväästä merkittävästi kuolleisuus on alle prosentin. Eipä ole kaksinen parannus.

2020-09-11

IL: Näin matkailu muuttuu: Pysyvä malli voimaan marraskuussa - tällainen se on

Jatkossa matkailu Suomeen edellyttää kokonaan uutta toimintamallia, joka tulee voimaan 23.11.2020.

Pysyvä raja-arvo "vihreistä maista" on 25 koronatapausta 100 000 henkilöä kohden kahden viikon aikana. Tämän lisäksi noudatetaan EU:n "vihreää listaa". Hallitus tarkastelee maita viikoittain, mutta ei enää "neuvottele" maista vaan tarkastelevat terveysviranomaisen laatimaa listaa.

Siirtymäkauden malli

Malli on voimassa 1.10.-22.11. Jos matkailija saapuu raja-arvon ylittävästä maasta hänelle tarjotaan ennakkotestausta ja omaehtoista karanteenia sekä toinen testi. Jos matka kestää alle 72 tuntia, toimenpiteitä (karanteeni, testi) ei tarvita.

Näitä toimenpiteitä ei siis tarvita. jos saapuu matalamman ilmaantuvuuden maista eikä Suomen kansalaisilta.

Uusi malli

Jos korkeamman ilmaantuvuuden maista saapuu Suomeen matkailijoita, heiltä edellytetään alle 72 tuntia sitten otettu negatiivinen koronatesti.

Heidät voidaan määrätä karanteeniin. Karanteenin voisi päättää aikaisintaan 72 tuntia maahantulosta tehtävän toisen testin negatiivisella tuloksella.

Mikäli Suomessa oleskelu kestää alle kolme vuorokautta, toista testiä ja karanteenia ei vaadita.

Näitä toimenpiteitä ei siis tarvita, jos saapuu matalamman ilmaantuvuuden maista.

Suomen kansalaisilta ja pysyvästi Suomessa asuvilta ei Suomeen palatessa edellytetä testaustodistusta. Korkeamman ilmaantuvuuden maista saavuttaessa suomalaiset ohjattaisiin testeihin ja omaehtoiseen karanteeniin Suomessa.

23.11. voimaan tulevan mallin mukaan sisärajaliikenteen rajoitukset poistuvat, ulkorajaliikenteen rajoitukset jatkuvat.

Korona kiihtyy Suomessa, ja samaan aikaan matkustusrajoituksia höllennetään. Mistään ei vastaavasti kiristetä. On varmaan täysin mahdotonta arvata, mitenköhän tässä mahtaa tulla käymään.

RIP THL:n liikennevalomalli 26.8.2020 - 11.9.2020.
"Tuli syksy niin pian, ja poissa ovat kevään tertut." - Matti, Matti ja Matti Puoskari (1990)

IS: Hallitus kävi tiukan neuvottelun matkustamisen avaamisesta - Kiuru kuumeni: "Katastrofi epidemian hoidon kannalta"

Pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus kävi torstai-iltana tiukan maratonneuvottelun matkustusrajoituksista ja matkailun avaamisesta.

[...]

Hallituslähteiden mukaan tiukkaa linjaa neuvotteluissa edustivat perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd), sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) sekä opetusministeri Li Andersson (vas).

IS:n tietojen mukaan Kiuru kuumeni neuvotteluissa ja piti neuvottelun lopputulosta "katastrofina epidemian hoidon kannalta".

Toinen hallituslähde kuvailee torstain neuvottelua "tunteikkaaksi".

Kiuru ja Pekonen eivät osallistuneet valtioneuvoston istuntoon perjantaina, jossa siunattiin päätös matkustamisen avaamisesta. Poissaoloa ei pidetä sattumana.

Sosiaali- ja terveysministeriössä pelätään, että matkailun avaaminen ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyminen johtaa koronaepidemian kiihtymiseen ja rajuihin rajoitustoimiin.

Eikä syyttä.
Matkustusrajoitusten höllentäminen on poliittinen voitto linjalle, joka on henkilöitynyt hallituksessa elinkeinoministeri Mika Lintilään (kesk).

Lintilän lisäksi höllennyksiä ovat ajaneet muutkin keskustan kärkipoliitikot, jotka ovat kantaneet huolta etenkin Lapin matkailuelinkeinosta.

Kiitos, Keskusta.
Uusi raja-arvo on tismalleen se, mitä Lintilä ehdotti aikaisemmin.

- Ei tässä kukaan ketään jyrännyt, tästä tuli hallituksen yhteinen päätös, Lintilä muotoili hallituksen tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Lintilä sanoi, että hallituksen uuden mallin myötä elinkeinoelämän tilanne paranee merkittävästi.

Paraneehan tuo. Kunnes loppuu. Johan tässä olikin kivaa, kun kesän aikana uskalsi käydä ruokakaupassa, ja jopa parissa ulkoilmatapahtumassa.
Pääministeri Sanna Marin (sd) on tukenut aiemmin Suomen poikkeuksellisen tiukkoja matkustusrajoituksia. Nyt Marin antoi tukensa matkustamisen avaamiselle.
Kiitos.
Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) johtamassa ministeriössä pidetään uusia toimia perusteltuina ja arvioidaan, että sosiaali- ja terveysministeriön edustama tiukka linja ei ole ollut hybridistrategian mukainen.
Kiitos.

2020-09-10

IL: Suomi höllentää maahantulon raja-arvoa - pian tänne pääsee vaikka Ruotsista ja Saksasta

Hallitus on nyt sopinut periaatepäätöksistä maahantulon suhteen.

Niin sanottujen vihreiden maiden rajaa nostetaan lukuun 25 tartuntaa 100 000 asukasta kohti edellisen 14 vuorokauden aikana. Suomeen voi tulla noista maista ilman karanteeniin joutumista. Päätöksiä tehtiin Suomessa EU:n suositeltua harmonisointia asiassa. Esimerkiksi Ruotsi on vielä vihreiden maiden luvussa.

Hallituksen päätöksistä kertoivat ministerit Maria Ohisalo (vihr), Timo Harakka (sd) ja Mika Lintilä (kesk) sekä THL:n Mika Salminen Säätytalon portailla lyhyessä tiedotustilaisuudessa myöhään torstai-iltana.

- Ensi viikon lauantaista eteenpäin Suomeen on mahdollista tulla esimerkiksi Ruotsista, Norjasta ja Saksasta, sanoi sisäministeri Maria Ohisalo.

Myös Baltiasta ja muista Pohjoismaista Tanskaa lukuun ottamatta pääsisi Suomeen.

Liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan siirtymistä karanteeneista testausmalliin: Testaa ja tule. Negatiivisella koronatestillä pääsisi Suomeen myös niistä maista, jotka ylittävät 25 tartunnan luvun.

Eli, toisin sanoen: meillä on pikku hiljaa ja nopeutuvalla tahdilla uudelleen kiihtyvä epidemia maassamme, ja tapauksista merkittävä osa on hankittu ulkomailta. Tilanteen ratkaisemiseksi matkustamista ulkomailta Suomeen helpotetaan. Hienoa.

Eiköhän sitten aikanaan joku taas päästetä julkisuuteen sanomaan epidemian uuden leviämisen tulleen niin yllättäen ja äkkiarvaamatta, ettei sitä olisi mitenkään ollut mahdollista arvata tai ennakoida.

HS: Ministeriö ja THL: Koronavirustilanne on pysynyt Suomessa edelleen maltillisena

Koronavirustilanne Suomessa on pysynyt edelleen maltillisena, kertovat terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriö (STM) torstaina tiedotteessa.

Epidemiatilanne on valtakunnallisesti rauhallinen, vaikka viikoittaiset tartuntamäärät ja ilmaantuvuus ovat elokuun alusta kasvaneet verrattuna kesä-heinäkuun tilanteeseen.

Arvioitu tartuttavuusluku on tällä hetkellä 1,20-1,25. Viimeisen kahden viikon ajanjaksolla yhteenlaskettu uusien tapausten ilmaantuvuus oli 6,6 tapausta 100 000 asukasta kohden.

Miten voidaan väittää, että tilanne on maltillinen, kun tartuttavuusluku on leijunut yhden yläpuolella kuukauden tai parin ajan? Jatkuvasti yli yhden oleva tartuttavuusluku on merkki leviävästä epidemiasta, ja vaikka tapausten määtä ei vielä absoluuttisella asteikolla korkea olekaan, johtaa tämä väistämättä kevään tilanteen toistumiseen, ellei asialle aleta tehdä jotain. Tämä on aivan yksinkertaista matematiikkaa: R0<1 hyvä (eksponentiaalinen väheneminen), R0>1 huono (eksponentiaalinen kasvu). Vain silloin, kun tapauksia on niin vähän, ettei niistä saa tilastollista materiaalia aikaan, voidaan kohinan sotkema R0-luku jättää huomiotta.

2020-09-09

HS: Suomessa 93 koronavirustartuntaa enemmän kuin eilen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koko Suomessa on todettu yhteensä 8 430 koronavirustartuntaa. Vielä eilen tiistaina tartuntoja oli THL:n mukaan koko Suomessa 8 337.

Yhteensä tartuntoja on todettu koko Suomessa 93.

[...]

Yli kymmenen tartunnan lisäys tiistaihin verrattuna oli Mikkelissä, jossa tartuntoja oli 21 enemmän kuin tiistaina, Tampereella (15 tartuntaa lisää) ja Lahdessa (13 uutta tartuntaa.)

Viimeisen kahden viikon aikana uusia tapauksia on siis tullut Suomessa ilmi 428, joka on suurin luku sitten toukokuun.

Sairaalassa olevien lukukin kasvaa mukavasti. Melkein nollilta on päästy 16 osastohoidossa ja yhteen tehohoidossa olevaan potilaaseen. Luku ei ole vielä valtava, mutta katsotaanpa parin viikon päästä.

Yhtä kaikki, saatiinpahan Tampereelle kuitenkin viime viikonlopulla Suomi-Ruotsi -maaottelu.

2020-09-07

AL: Pirkanmaalla todettu kuusi uutta koronatartuntaa - päiväkohtainen määrä suurin sitten huhtikuun

Pirkanmaalla todettiin sunnuntaina kuusi uutta koronavirustartuntaa, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala Tays.

Kolme tapauksista liittyy aiempiin paikallisiin opiskelijoilla todettuihin tartuntaketjuihin ja kaksi tartunnan saanutta ovat altistuneet muualla Suomessa. Yhtä Taysin mukaan vielä selvitellään.

[...]

Päiväkohtainen tartuntamäärä oli nyt suurin sitten kevään. Yli kuusi tartuntaa todettiin viimeksi huhtikuussa, jolloin 30. huhtikuuta kerrottiin kahdeksasta tartunnasta.

Lauantaina tartuntoja todettiin neljä, ja niistä kaksi liittyi opiskelijoilla aiemmin todettuun tartuntaketjuun. Yhtä tartunnoista epäiltiin ulkomailta saaduksi.

2020-09-01

IS: Koronavilkulla on miljoona latausta - kuukauden tavoite täyttyi alle vuorokaudessa

THL:n eilen maanantaina julkaisema Koronavilkku-mobiilisovellus sai salamastartin. Sovellus rikkoi miljoonan latauksen rajan kello 8 tiistaiaamuna, THL kertoo.

- Lukema on kertakaikkisen upea! Tällainen latausmäärä yhdessä päivässä on ylittänyt kaikki odotuksemme, sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä tiedotteessa.

Alun perin tavoitteeksi asetettiin miljoona latausta kuukauden aikana.

(Lisäys: 3.9. latausluku oli 1.4 miljoonaa, 4.9. jo 1.5 miljoonaa, 5.9. 1.7 miljoonaa, 9.9. 1.8 miljoonaa, 16.8. 2.0 miljoonaa, 7.10. 2.3 miljoonaa, 29.10. 2.5 miljoonaa.)

IS: Miksi Koronavilkku vaatii puhelimen paikannusta, jos se ei seuraa käyttäjiään? Tässä syy

Eilen ladattavaksi tullut Koronavilkku-sovellus on ladattu jo miljoona kertaa. Sovellus on toteutettu pitkälti yksityisyyttä kunnioittaen, ja sen keräämät kohtaamistiedot toisten ihmisten kanssa ovat täysin anonyymejä. Sovelluksen julkaisseen THL:n mukaan se ei myöskään paikanna käyttäjiään.

Tästä huolimatta sovellus antaa Androidissa "altistumisilmoitukset epäaktiivisia" -ilmoituksen, kun puhelimen paikannustoiminnot ottaa pois käytöstä. Monet käyttäjät ovat ehtineet ihmetellä syytä tähän.

Ilmoitus on samankaltainen kuin sovelluksen toiminnan kannalta välttämätön bluetooth pois päältä kytkettäessä.

- Androidin ominaisuudesta on kyse. Kun tietyissä Androidin versioissa otetaan bluetooth-yhteyttä käyttöön, silloin Android pyytää sijaintioikeuksia. Koronavilkku ei käytä gps:ää eikä muita sijaintitietoja missään vaiheessa, THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho sanoo.

Yrttiahon mukaan myöhemmissä Android-versioissa bluetoothin ja paikannuksen yhdistelmästä pyritään eroon.

Ajantasaisilla Android-puhelimilla (käyttöjärjestelmäversio 6.0 tai uudempi) sovelluksen kannalta välttämätöntä bluetooth-hakua voi käyttää vain, jos laitteen sijaintiasetus on päällä kaikkien sovellusten, ei vain altistumisilmoitusjärjestelmän sisältävien sovellusten, osalta, Google kertoo sivuillaan.

Vaikka puhelimen paikannusta ei voi kytkeä pois, käyttäjien välillä vaihdettaviin tunnistustietoihin ei kuulu paikkatietoja. Sekä Androidissa että iOS:ssä koronaseurantasovelluksia on käyttöjärjestelmän tasolla nimenomaisesti estetty pääsemästä käsiksi laitteen paikkatietoihin.

IS: Asiantuntija: Altistuneiden määrä huolestuttavassa kasvussa - "Tilanne muuttunut dramaattisesti"

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan koronatilanne kehittyy nyt huolestuttavaan suuntaan.

Erityisen huolissaan Ruotsalainen on tartunnalle altistuneiden kasvaneesta määrästä. Viimeisen kolmen viikon aikana altistuneiden määrät ovat lähteneet Uudellamaalla kovaan kasvuun.

Elokuun alussa koronavirustapausten viikoittainen määrä tuplaantui aiempaan verrattuna. Siitä lähtien Uudellamaalla on raportoitu 120-130 tartunnanjäljitykseen johtavaa uutta korontartuntaa viikoittain.

Lisäksi altistuneita on ollut 1 250-1 600 viikossa, kun elokuun alussa luku oli noin 700 altistunutta ja kesällä noin 100-500 altistunutta per viikko.

Tämä tarkoittaa, että kuntien on pitänyt jäljittää ja kontaktoida parin viikon sisällä jopa 3000 ihmistä, joista suurin osa on laitettava karanteeniin.

- Tilanne on muuttunut dramaattisesti, Ruotsalainen sanoo.

Ruotsalaisen mukaan altistuneiden määrän kasvu johtuu siitä, että ihmisillä on liikaa lähikontakteja ja joukkoaltistumiset ovat lisääntyneet. Joukkoaltistumisia on raportoitu nyt 14-23 per viikko.

- Ihmisten liikkuvuus ja kokoontuminen on palannut elokuun puolen välin jälkeen ensimmäistä kertaa pandemiaa edeltäneelle tasolle. Tämä yhtälö ei toimi tilanteessa, jossa elämme edelleen maailmanlaajuisesti kiihtyvää pandemia-aikaa. Meillä on mahdollisuus ja meidän tulee estää Suomessa toista aaltoa ja sen voimakkuutta.

IL: THL: Suomessa 56 uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kertonut tiistaina 1. syyskuuta 56 uudesta koronavirustapauksesta. Kaikkiaan vahvistettuja tartuntoja on Suomessa 8 142 kappaletta.

Tämä on suurin lukema sitten toukokuun.


2020-08 - Elokuu 2020

2020-08-31

IL: Koronavilkun voi nyt ladata puhelimille - näin sovellus toimii

Koronavilkku-sovellus on julkaistu Android- ja Iphone-puhelimille maanantaina 31. elokuuta.

THL:n viestinnästä kerrottiin maanantaina Iltalehdelle, että sovellus ilmestyy sovelluskauppoihin klo 14.00 aikoihin. Ilmoituksesta huolimatta sovellus löytyy kuitenkin jo Android-puhelimien Google Play -kaupasta ja App Storesta.

- Koronavilkku on Suomen virallinen koronasovellus, jonka avulla pyritään ehkäisemään koronavirustaudin leviämistä. Sovelluksessa yksityisyytesi on vahvasti suojattu. Sovelluksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sovelluksen kuvauksessa kerrotaan.

- Koronavilkku seuraa lähelläsi olevia puhelimia, joihin on asennettu sama sovellus. Jos aiemmin kohtaamasi henkilö ilmoittaa tartunnasta Koronavilkun avulla, saat ilmoituksen altistumisesta. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi.

2020-08-28

HS: Koronavirus voi tarttua taudista jo kerran toipuneeseen, vahvistavat tutkijat

Tutkijat ovat ensi kertaa osoittaneet vakuuttavasti, että koronavirustartunta on mahdollista saada uudelleen. Ensimmäiset todennetut uusintatapaukset ovat Hongkongissa asuva 33-vuotias mies ja Yhdysvaltojen Renossa asuva 25-vuotias mies.

Hongkongilainen sairasti lievän koronavirusinfektion maaliskuussa. Tuolloin hänellä oli kuumetta, kurkkukipua ja päänsärkyä kolme päivää. Virustesti vahvisti, että kyseessä oli koronavirustartunta.

Seuraava tartunta paljastui vajaan viiden kuukauden päästä elokuussa. Mies oli palannut Espanjan-matkalta Englannin kautta, ja hänelle tehtiin Hongkongin lentokentällä maahantuloon liittyvä seulontatesti, joka osoittautui positiiviseksi.

Tällä kertaa mies oli täysin oireeton.

Toisin kävi renolaiselle kohtalontoverille. Hän sai oireita molemmilla kerroilla, ensin huhtikuussa lievemmin ja myöhemmin toukokuun lopussa vakavammin. Jälkimmäisen infektion yhteydessä hän joutui sairaalaan, missä hänellä todettiin keuhkokuume ja hänelle annettiin lisähappea.

...

Nyt Hongkongin yliopiston tutkijat hankkivat pätevän näytön uusintatartunnasta tutkimalla virusten perimän. Selvitys osoitti, että eri tartuntakerrat aiheuttaneiden virusten dna:ssa oli 24 nukleotidin ero, mikä tutkijoiden mukaan tarkoittaa sitä, että ne kuuluvat täysin eri linjoihin.

2020-08-27

IS: Virossa korona­lukema nousi yli THL:n liikenne­valokartan vihreän rajan

Viron yleisradioyhtiö ERR:n mukaan koronaviruksen ilmaantuvuusluku on maassa nyt 11,4. Viron luku ylittää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen liikennevalomallissa vihreän luokan rajan. Tällä hetkellä Viro on liikennevalomallissa vihreällä. Oranssissa luokassa riski tartunnalle on korkeampi kuin Suomessa. Ilmaantuvuus on 10-25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää.
Sittenpä meitä onkin Euroopassa Suomen lisäksi jäljellä enää Latvia ja Unkari. Vähiin käy, ennen kuin loppuu kokonaan.

IL: Traficom päätti: Skopjen-lennot keskeytetään kahdeksi viikoksi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt keskeyttää Pohjois-Makedonian Skopjesta saapuvat lennot kahdeksi viikoksi.

Skopjen ja Turun välinen lentoyhteys keskeytetään väliaikaisesti huomenna perjantaina.

Tarkoituksena on rajoittaa koronaviruksen leviämistä. Skopjesta Turkuun saapuneilta lennoilta on todettu elokuussa 62 koronatartuntaa.

2020-08-26

THL: Liikennevalomalli matkustamisen koronariskin arviointiin

[Euroopan maat THL:n liikennevalomallissa]
Liikennevalomalli auttaa arvioimaan ulkomailla matkustamiseen liittyvää koronatartunnan riskiä. Malli ei korvaa hallituksen tekemiä rajapäätöksiä, jotka pitää aina huomioida, kun matkustetaan. Mallissa maat jaotellaan kolmeen kategoriaan koronavirustartuntojen ilmaantuvuuden mukaan:

- Vihreässä luokassa riski tartunnalle ei ole merkittävästi korkeampi kuin Suomessa. COVID-19-ilmaantuvuus on alle hallituksen asettaman raja-arvon, alle 8-10 tapausta per 100 000 ihmistä per 14 päivää.

- Oranssissa luokassa riski tartunnalle on korkeampi kuin Suomessa. COVID-19-ilmaantuvuus ylittää hallituksen asettaman rajan. Ilmaantuvuus on 10-25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää.

- Punaisessa luokassa riski tartunnalle on huomattavasti korkeampi kuin Suomessa tai riskiä ei voida luotettavasti arvioida. COVID-19-ilmaantuvuus on hyvin korkea, yli 25 tapausta per 100 000 asukasta per 14 päivää.

Epäselvää on vielä tässä vaiheessa, tuleeko mallin jälkeen matkustajille sitovia määräyksiä sellaisten suositusten sijaan, joita osa ei etenkään Helsinki-Vantaan lentoasemalla (tai Ruotsin maarajalla) ole lainkaan noudattanut.

HS: Vuotaako Helsinki-Vantaa jälleen koronavirusta? Matkustajille jaettu vanhentuneita karanteeniohjeita, ohjeiden noudattamista ei valvota

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on vielä viime viikolla jaettu Suomeen saapuville matkustajille vanhentuneita karanteeniohjeita.

THL kertoi jo 8. elokuuta omaehtoisen karanteenin tiukentuvan niin, että töihin, kouluun, päiväkotiin tai harrastuksiin ei pitäisi mennä eikä joukkoliikennettä käyttää 14 päivään maahan saapumisesta. Epidemiatilanne on pahentunut maailmalla viime aikoina niin, että ohjeistus koskee lähes kaikista maista Suomeen saapuvia.

Vielä viime viikon perjantaina ainakin osa matkustajista sai lentokentällä käteensä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistuksen, jonka mukaan työssäkäynti olisi mahdollista. Ohje oli päivätty heinäkuun 16. päivälle eli yli kuukauden taakse.

HS: Miksei Helsinki-Vantaalla toimita samoin kuin Turun lento­asemalla? "Homma olisi pitänyt laittaa kuntoon jo ennen kuin matkailu avattiin", Husin diagnostiikka­johtaja sanoo

Koronaviruksen torjuntatoimet Helsinki-Vantaan lentoasemalla ovat saaneet tällä viikolla osakseen kritiikkiä.

Lentoasemalla ei ole määrätty koronavirusepidemian riskialueilta saapuvia matkustajia pakkokaranteenin, ja matkustajille on jaettu vanhentuneita karanteeniohjeita.

Kentällä käy päivittäin noin 5 000-6 000 lähtevää ja saapuvaa matkustajaa, mutta tähän mennessä asemalla on testattu neljän saapuvan lennon matkustajat.

Kuitenkin noin puolet Suomen tartunnoista tulee tällä hetkellä ulkomailta. Elokuussa tartuntoja on tullut jo liki 20 maasta. Iso osa niistä on peräisin Balkanilta Serbiasta ja Kosovosta.

[...] Samaan aikaan Turun lentoasemalla on testattu Skopjesta saapuvien lentojen matkustajia, ja heitä on määrätty pakkokaranteeniin. Miksei sama ole mahdollista Helsinki-Vantaalla?

Husin diagnostiikkajohtaja ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen näkee tartuntatautilain tulkinnan Helsinki-Vantaalla virheellisenä.

"Turun tartuntatautiviranomaisten yhteinen toimintamalli vastaa aivan tasan tarkkaan sitä, mitä tartuntatautilaki edellyttää", Lehtonen sanoo.

Hän korostaa, että nykytilanteessa tartuntatautiviranomaisilla eli kunnalla, aluehallintoviranomaisilla ja sosiaali- ja terveysministeriöllä on virkavelvollisuus estää tartuntatautien leviäminen Suomessa.

Tartuntatautilaissa puhutaan taudin aiheuttaman vaaran ilmeisyydestä. Lehtonen korostaa, että ilmeisyyden voi varmistaa valtioneuvoston riskimaitten luokituksesta.

"Kun tuo lista on olemassa, on ilmeistä, että epidemia-alueille meneminen ja siltä tuleminen aiheuttavat ilmeistä vaaraa tartuntataudin leviämiselle."

Pakkotestaamisen välttämättömyys arvioidaan hänen mukaansa suhteessa siihen, voidaanko henkilö todeta terveeksi ilman testiä.

"Koronaviruksen osalta tiedämme hyvin, että oireettomat voivat levittää sitä virusta. Testaaminen on välttämätöntä, sillä viruksen kantajuutta ei muilla keinoin pystytä havaitsemaan."

HS: Suomeen on tullut tartuntoja elokuussa jo liki 20 maasta - tuoreet tiedot näyttävät, mistä maista koronavirus tällä hetkellä saapuu

Kosovo, Serbia, Viro, Pohjois-Makedonia, Espanja, Ruotsi ja Ranska. Muun muassa näistä maista saapuneilta on diagnosoitu koronavirustartuntoja Suomessa tässä kuussa.

Eniten tartuntoja näyttäisi tulleen Kosovosta ja Serbiasta, yhteensä ainakin yli 20 tartuntaa. Kaiken kaikkiaan tartuntojen arvelluksi lähteeksi on kirjattu Suomen lisäksi 18 eri maata.

[...]

"Matkustajamäärään suhteutettuna Balkanin alue on se, mistä Turun lentoyhteydellä on kesän aikana tullut eniten tartuntoja ulkomailta", ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:ltä toteaa.

Sen sijaan Ruotsista on Puumalaisen mukaan tullut Suomeen alle 30 tartuntaa koko kesän aikana. Tämä on tilanne siitä huolimatta, että liikenne Suomen ja Ruotsin välillä on ollut paljon Balkanin-liikennettä vilkkaampaa.

[...]

Puumalaisella on kaksi selitystä sille, miksi Balkanin alue korostuu Suomessa raportoiduissa tartunnoissa.

"Balkanilla on todennäköisesti todellisuudessa erittäin vaikea epidemiatilanne. Tautitapausten ilmaantuvuus on todennäköisesti paljon suurempi kuin maista on raportoitu. Testaus ei ole ollut näissä maissa niin laajamittaista."

Toinen mahdollinen syy on, että Balkanille suuntautuva matkustus on eri luonteista kuin esimerkiksi Espanjan-matkat.

"Oletettavasti Balkanin alueen tartunnat liittyvät sukulaisvierailuihin tai olosuhteisiin, joissa tartunta on huomattavasti todennäköisempää kuin turistimatkoilla, jolloin kontaktit paikallisväestöön ovat vähäisempiä."

Kaiken kaikkiaan arviolta noin puolet Suomen tartunnoista liittyy tällä hetkellä matkustamiseen ja puolet on kotoperäisiä.

Koska kuitenkaan puolet suomalaisista ei ole jatkuvasti ulkomailla, on aika selvää, että ulkomaanmatkailu on huomattavasti vaarallisempaa kuin kotimaassa oleskeleminen. Tartunnan saamisen todennäköisyyden ero taitaa olla satakertaisesta tuhatkertaiseen, etenkin jos menee suuren riskin maahan.

IL: Koronavirussovellus käyttöön syyskuussa - Koronavilkkuun ei tarvitse kirjautua

Bluetooth-yhteydellä toimiva koronasovellus, Koronavilkku, tulee käyttöön Suomessa syyskuun alussa.

- Applen ja Googlen sovelluskaupoissa se on 31. elokuuta, kertoo tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

2020-08-25

HS: "Jos joku maksaa, niin otan taksin, mutta muuten menen junalla" - HS vieraili Helsinki-Vantaalla, jossa vastuu varovaisuudesta on sysätty matkustajille

Myös Maarit Asikainen saapui Helsinki-Vantaan lentoasemalle Göteborgista. Hän kertoo olleensa tapaamassa lapsiaan ja lapsenlapsiaan.

Asikainen sanoo, että lentokoneesta lähtiessä hänelle jaettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus omaehtoisesta karanteenista.

Myös Asikaisella on tiedossa julkisten kulkuneuvojen välttämistä koskeva ohjeistus.

"Jos joku maksaa, niin otan taksin, mutta muuten menen junalla. En henkilökohtaisesti ymmärrä tätä koko asiaa."

Näin. Osasin kyllä lukea ohjeet, mutta niiden noudattaminen maksaisi, ja taitaisi siitä olla vaivaakin, joten minä-minä-minä! Kuitenkin samaan aikaa toiset matkustajat pystyvät ymmärtämään annettuja ohjeita:
Isac Olofsson saapui Göteborgista työn takia. Hänen mukaansa ohjeistukset koneessa ja kentällä olivat selkeät. Olofsson kertoi ottavansa taksin hotelliin, jossa aikoo pysyä kaksi viikkoa karanteenissa.

2020-08-19

IS: Testijonoissa hurjat alueelliset erot: Koronatulosta joutuu Tampereella odottamaan jopa toista viikkoa, Oulussa vain pari päivää

Koronavirustestaus on toisaalla ruuhkautunut, mutta sujuu toisissa kaupungeissa vielä jouhevasti. Esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä testiin hakeutuva voi joutua odottamaan pahimmillaan yhdeksän päivää, ennen kuin saa tietää, onko saanut tartunnan vai ei.

Tilanne on vaikea etenkin lapsiperheissä, joissa lapsi joutuu nykyohjeistuksen mukaan olemaan poissa päiväkodista tai koulusta niin pitkään, kunnes negatiivinen testitulos on varmistunut. Lapsi passitetaan kotiin ja koronatestiin pienenkin flunssaoireen vuoksi.

Helsingissä testiin pääsee noin kolmessa päivässä. Tämän jälkeen testitulosta täytyy odottaa noin 4-5 päivää.

IS: Suomi palauttaa matkustus­rajoituksia muun muassa Norjasta, Tanskasta ja Saksasta - katso koko lista

Suomi palauttaa sisärajavalvonnan ja matkustusrajoitukset Norjasta, Tanskasta, Islannista, Saksasta, Kreikasta ja Maltalta tulevaan liikenteeseen. Ulkorajojen osalta rajoitukset palautetaan Irlannista, San Marinosta, Kyprokselta ja Japanista tulevaan liikenteeseen.

[...]

Sisärajavalvontaa ei palauteta Italiasta, Liettuasta, Slovakiasta ja Virosta tulevaan liikenteeseen, vaikka niiden 14 päivän ilmaantuvuusluku ylittää raja-arvon 8. Valtioneuvoston twiitin mukaan tarkasteluhetkellä 15. elokuuta ilmaantuvuusluku on kuitenkin ollut alle 10, joten sisärajavalvontaa ei tämän vuoksi palauteta uudelleen Suomen ja näiden maiden väliseen liikenteeseen.

Rajat ovat siis tällä hetkellä avoinna seuraaviin Euroopan maihin: Italia, Latvia, Liechtenstein, Liettua, Slovakia, Unkari, Vatikaani, Viro.

Euroopan ulkopuolisista maista rajat ovat avoinna seuraaviin: Etelä-Korea, Georgia, Kiina, Ruanda, Thaimaa, Tunisia, Uruguay, Uusi-Seelanti.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Ruotsissa vallitsevasta, 8:n tapauksen rajan viisinkertaisesti ylittävästä tilanteesta huolimatta rajoituksia ollaan sieltä päin höllentämässä:

Työmatkustus, perhesyyt ja muut perustellut syyt mahdollistavat edelleen matkustamisen Suomeen niistä maista, joissa sisärajavalvonta on voimassa.

Liikenne sallittaisiin lisäksi Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisillä maarajan rajanylityspaikoilla paikallisten rajayhteisöjen sisällä. Päätös sallii Ruotsin ja Norjan puolella asuvien rajayhteisöjen jäsenille mahdollisuuden asioida Suomen puolella, vaikka sisärajavalvonta on palautettu.

Eiköhän Pohjois-Suomen rajaseudun koronamäärät saada tällä uuteen kasvuun. Makedoniastakaan ei voida liikennettä estää, vaikka pahimmassa lentokoneellisessa yli kuudesosalla matkustajista oli aktiivisessa vaiheessa oleva korona:
Hallitus ei tee päätöstä Pohjois-Makedonian Skopjesta tulevien lentojen lopettamisesta, kertoi [Liikenne- ja viestintäministeri Timo] Harakka.

Päätös kuuluu nykyisen lainsäädännön mukaan virkamiestasolle, ja päätöksen lennoista tekee liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Tähän se tarvitsee lausunnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Näin sitä palloa pyöritellään. Pelkästään yhdellä kosovolaisten käyttämällä lentoreitillä 60 todennettua koronatapausta parin viime viikon aikana on merkittävä prosentti koko Suomen tämänhetkisestä tapauskannasta. Ja tämä on vasta se osa, joka tiedetään. Turussa testausta selvästi tehdään ja karanteeneja määrätään, Helsinki-Vantaalla taas ei yhtäkään matkustajaa ole asetettu karanteeniin, vaikka heitä tulee riskimaista tuhatkunta päivässä.

SVT: Sverigedemokraterna ensamma om att förespråka munskydd

Av riksdagens åtta partier är Sverigedemokraterna ensamma om att förespråka munskydd, det visar SVT Nyheters kartläggning. Samtidigt menar regeringen att politiker inte ska lägga sig i frågan.
- I Sverige tar inte partierna medicinska beslut. Det gör expertmyndigheterna, skriver Socialdemokraterna.
Samma på finska:
Otsikko: Ruotsidemokraatit ainoita kasvomaskien puolestapuhujia

Ingressi:

Eduskunnan kahdeksasta puoleesta vain Ruotsidemokraatit puhuvat kasvosuojien käytön puolesta, SVT Nyheterin tutkimus osoittaa. Samaan aikaan hallitus on sitä mieltä, ettei poliitikkojen pitäisi puuttua asiaan.
- Ruotsissa puolueet eivät tee lääketieteellisiä päätöksiä. Ne kuuluvat asiantuntijavirkamiehille, kirjoittavat Sosiaalidemokraatit.

Anders Tegnell myös kertoo, ettei kasvomaskien käyttö korvaa turvavälien pitämistä. Hänen päähänsä ei näköjään mahdu mitenkään, että toisen asian ei tarvitse korvata toista, vaan että molempia voitaisiin käyttää. Sverigedemokraatit muistuttavat, että WHO suosittelee kasvomaskien käyttöä tilanteissa, joissa joudutaan olemaan lähekkäin, mutta ei kaikessa automaattisesti väärässä olevana puolueena luonnollisestikaan saa tukea keneltäkään.

2020-08-18

HS: Euroopassa on enää viisi maata, jotka läpäisevät hallituksen matkustamiselle asettaman tartunta­lukeman

Euroopassa on tuoreimpien lukujen valossa enää viisi maata, joihin voi hallituksen linjauksen mukaan matkustaa turvallisesti: Vatikaanivaltio, San Marino, Unkari, Latvia ja Liechtenstein.

Hallitus linjasi kesäkuun lopussa, että matkustaminen on turvallista sellaisiin EU- ja Schengen-maihin, joissa on ilmennyt enintään kahdeksan uutta koronavirustapausta 100 000 ihmistä kohti edellisten 14 vuorokauden aikana.

Lisäksi rajan lähettyvillä ovat Viro (8.4 tapausta / 100'000 asukasta kahden viikon aikana), Italia (9.9), Slovakia (10.1) ja Liettua (11.6). Norja on jo jonkin matkan päässä 13.4 tapauksellaan ja Tanska (32.7) jo kaukana Ruotsin (29.9) seurassa.

2020-08-14

IS: Nämä 14 suomalais­kuntaa eivät läpäisisi hallituksen liikenne­valomallia - yksi hehkuu selvästi muita punaisempana

Hallitus tiedotti torstain tiedotustilaisuudestaan niin sanotusta liikennevalomallista, jonka mukaan eri maat luokitellaan vihreiksi, keltaisiksi tai punaisiksi niiden koronaviruksen ilmaantuvuusluvun perusteella.

[...]

IS selvitti, miten paljon puhutut ilmaantuvuusluvut pätevät suomalaiskunnissa. Selvityksessä olivat mukana kaikki kunnat, joissa on todettu 5 tai enemmän koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana.

Ilta-Sanomien mukaan kuntia on 14, mutta artikkelissa olevassa taulukossa niitä on 15: Siuntio (48.8 tartuntaa viimeisten 14 päivän aikana 100'000 asukasta kohti), Raisio (33.3), Raahe (20.3), Turku (17.6), Espoo (16.9), Kerava (16.3), Kiuruvesi (12.5), Porvoo (11.9), Hyvinkää (10.8), Eurajoki (10.6), Kauniainen (10.2), Helsinki (10.2), Kirkkonummi (10.1), Jämsä (9.9) ja Sipoo (9.4).

Listan toisen pään Top-10:n muodostavat Lappeenranta (1.4), Oulu (1.5), Rovaniemi (1.6), Tampere (1.7), Mikkeli (1.9), Järvenpää (2.3), Lahti (2.5), Kajaani (2.7), Jyväskylä (2.8) ja Vaasa (3.0). Mukana taulukossa ei ole mukana kuntia, joissa tapauksia on ollut viimeisten kahden viikon aikana alle viisi, joten useita pienempiä nollan tapauksen kuntia epäilemättä puuttuu tältä listalta.

2020-08-13

MTV3: Hki-Vantaan koronatoimista vastaava virkamies: Joka päivä yli tuhat ihmistä riskimaista - "Tällä hetkellä meidän tartuntatautilääkärit eivät tiedä, miten toimia"

Helsinki-Vantaalle saapuu virkamiehen mukaan joka päivä yli tuhat riskimaista saapuvaa ihmistä. - Tartuntatautilääkärit tulkitsevat lakia niin, että viranomaiskaranteenia ei voi kirjoittaa. Vaikka tullaan riskimaista, niin tartuntatautilaissa edellytettyjen kriteereiden täyttyminen - esimerkiksi altistuminen - on epäselvää, joka näkyy niin, että karanteenimääräystä ei voida kirjoittaa, kertoo [Vantaan apulaiskaupunginjohtaja] Timo Aronkytö.
Kesällä olisi ollut monta kuukautta uudistaa pikaisesti lainsäädäntöä, jotta asioihin olisi tullut selkeyttä. Sen sijaan hallitus antaa lainvastaisia määräyksiä, joita lääkärit eivät voi toteuttaa. Eli samalla lailla menee kuin keväälläkin, jolloin hallitus kertoi satuja siitä, mitä rajojen sulkeminen suomalaisten kannalta lain mukaan tarkoitti tai ei tarkoittanut.

MTV3: Suomessa todettu 41 uutta koronavirustartuntaa, vastaavia tartuntalukuja viimeksi toukokuussa - THL: Luvuissa osa Skopjen-koneen sairastuneista

Suomessa on todettu vuorokauden aikana 41 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Tartuntoja on nyt yhteensä 7 683.

[...]

THL:n projektipäällikkö Anna Katz vahvistaa, että tämän päivän tartuntaluvuissa on mukana viime lauantaina Skopjesta Turkuun saapuneella matkustajalennolla todettuja tartuntoja. Lauantaina Pohjois-Makedoniasta Suomeen saapuneet kaikki 157 matkustajaa testattiin Turun lentokentällä.

Matkustajista 26 todettiin koronavirus.

Ja näistä maista tulevia lentoja ei saada pysäytettyä, koska ______ ? Luulisi, että kevään jälkeen olisi jotain opittu, mutta ihan samoilla askelmerkeillä mennään. Tai, on tässä se ero, että hallituksesta on yritetty antaa määräyksiä, joita ei voida toteuttaa niiden lainvastaisuuden takia.

HS: THL valmistelee "liikenne­valo­mallia" matkustajille - Päivittyvä grafiikka näyttää Euroopan maiden korona­tilanteen

Hallitus on pyytänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL) valmistelemaan liikennevalomallin, joka havainnollistaisi, millaiset toimet eri maihin matkustavia voivat odottaa Suomeen palatessa.

Maat jaetaan mallissa punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin, pääministeri Sanna Marin (sd) kertoi tiedotustilaisuudessa torstaina.

Punaiset ovat korkeimman riskin maita. Niistä saapuvat todennäköisesti testataan koronaviruksen varalta laajasti ja määrätään viranomaispäätöksellä karanteeniin.

"ämä arvio on viranomaisten tekemä ja päättämä, mutta jos kyse on riskimaasta, voi pakollinenkin testaus ja karanteeni tulla kyseeseen", Marin sanoi.

Keltaisista maista saapuvia suositellaan omaehtoiseen karanteeniin, kun taas vihreistä maista saapuvilla ei ole tarvetta karanteeniin.

Vihreitä maita on Euroopassa tällä hetkellä kuusi: Vatikaanivaltio (0.0 tapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana), San Marino (0.0), Unkari (3.1), Latvia (4.2), Suomi itse (4.7) ja Liechtenstein (5.3). Alle kymmenen tapauksen osastolta löytyvät vielä Italia (8.2), Slovakia (8.2), Slovenia (9.0), Liettua (9.8) ja Viro (9.9).

Muut Pohjoismaat eivät enää mahdu listalle: Norja (11.3) on vielä lähellä, mutta Tanska (26.8), Islanti (32.6) ja Ruotsi (36.4) ovat kaikki listan huonommalla puoliskolla. Kyseenalaisessa "johdossa" on piskuinen Montenegro (126.9), ja yli miljoonan asukkaan maista tilanne on pahin Moldovassa (117.7).

IS: Expressen paljastaa: THL:n Salminen keskusteli Ruotsin Tegnellin kanssa laumasuojasta

THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen oli koronaviruskriisin alkuaikoina kirjeenvaihdossa Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin kanssa. Expressen on julkaissut miesten toisilleen lähettämiä sähköposteja.

Tegnell sai 13. maaliskuuta sähköpostin eläkkeellä olevalta ruotsalaiselta lääkäriltä. Tämä pohti sähköpostissaan, olisiko koronavirusta syytä käsitellä samaan tapaan kuin ennen vesirokkoa:

- Huolehtia, että mahdollisimman moni nuori henkilö saa tartunnan valvotuissa olosuhteissa, lääkäri kirjoittaa.

Lääkäri jatkaa pohtimalla, että voitaisiin varata hotelli, jossa nuoret tartuttavat toisensa. Parannuttuaan näiden ei tarvitsisi enää pelätä tartuntaa tai sitä, että he tartuttaisivat muita.

Tästä se lähtee.
Tegnell katsoi tarpeelliseksi välittää sähköpostin seuraavana päivänä Ruotsin kansanterveysviraston pääjohtajalle Johan Carlsonille - ja suomalaiskollegalleen Mika Salmiselle. Saatteeksi hän kirjoitti lyhyen kommentin:

- Yksi pointti koulujen pitämiseksi auki olisi saavuttaa nopeammin laumasuoja.

Salminen vastasi Tegnellin sähköpostiin nopeasti:

- Sitä mekin olemme ajatelleet. Mutta sillä aikaa lapset kuitenkin levittävät tartuntoja...

IS:n artikkelissa ei lainkaan mainita merkittivässä asemissa olleita edellisiä valtionepidemologeja Johan Gieseckeä tai Annika Lindeä. Yhtä kaikki, Ruotsissa nämä veijarit saivat tahtona läpi, Suomessa eivät. Tämän hetken ero tuloksissa: Ruotsissa on 5774 koronaan kuollutta, Suomessa 333.

Ilta-Sanomien artikkelin lähteinä olleet Expressenin artikkelit ovat tässä:

Jos osaa ruotsia, kannattaa lähdemateriaalit ehdottomasti lukea. Ne ovat painavaa asiaa ja raskasta luettavaa siitä, miten Ruotsin laumasuojalinjaus (jota ei laumasuojalinjaukseksi saa kutsua) valittiin.

2020-08-11

IS: Tällaisia ovat uudet koronatoimet, jotka hallituksen "oli pakko ottaa käyttöön" - "Olemme ottaneet kovat piippuun"

Hallitus aikoo asettaa jatkossa niin sanotuista riskimaista Suomeen saapuvat tartuntatautilain nojalla kahdeksi viikoksi kotikaranteeniin. Riskimaista saapuvia ohjataan myös pakollisiin koronatesteihin.

- Tällä hallintopäätöksellä varmistetaan, että Suomeen ei tule riskimaista laajempaa epidemiaa. Karanteeninrikkojat tulevat syyllistymään tartuntalain mukaiseen terveydensuojelurikkomukseen, rangaistus on nykyään enintään kolme kuukautta vankeutta tai sakkoja, [perhe- ja peruspalveluministeri Krista] Kiuru varoitti.

[...]

Suomen tämän hetkisen linjauksen mukaan uusia koronatapauksia saisi olla korkeintaan kahdeksan 100 000:ta henkilöä kohden edellisen 14 vuorokauden aikana. Esimerkiksi Ruotsi on edelleen kirkkaasti tämän raja-arvon yläpuolella, karanteenia tulisi soveltaa siis myös Ruotsista Suomeen saapuviin.

Erittäin hyvin asioita, kunhan ei vaan taas käy niin, että jossain vaiheessa todetaan, että ei tämmöisiä rajoituksia oikeasti voi Suomen lain mukaan määrätä. Silloin toki täytyy lakeja muuttaa.
Hallitus käsittelee maahantulon kriteereiden tiukentamista torstaina. Kiurun mukaan maahantulon perusteina käytetyt seikat, kuten välttämätön työssäkäynti, seurustelu tai pakottavat perhesyyt ovat johtaneet siihen, että Suomeen on matkustettu myös riskimaista.

- Pidän erittäin riskaabelina, että maahantulon kriteereitä ei saisi tiukennettua, Kiuru evästi.

HS: Tartunnat Uudellamaalla ylittivät hallituksen muille valtioille asettaman rajan - Husin johtajaylilääkäri kehottaa ryhtiliikkeeseen koronakurissa

Uudellamaalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana uusia koronavirustartuntoja niin paljon, että jos se olisi oma valtionsa, Suomi ei sallisi sinne matkustamista.

Taustalla on hallituksen linjaus matkustusrajoituksista, jonka mukaan maahantulon rajoituksista voidaan luopua Suomen ja sellaisten maiden välisessä liikenteessä, joissa koronaviruksen ilmaantuvuus on ollut korkeintaan 8 uutta tautitapausta 100 000 henkilöä kohden edellisen 14 vuorokauden aikana.

Viimeisen kahden viikon aikana Uudellamaalla on todettu 137 uutta koronavirustartuntaa. Se tekee sataatuhatta asukasta kohden 8,12 tartuntaa, mikä ylittää hallituksen maahantulorajoituksille antaman rajan.

IS: Oikeusoppinut hallituksen karanteeni­kiristyksistä: Mahdollistaa vapauden­riiston ja vankeus­rangaistuksen, Krista Kiuru ylitti valtuutensa

Tampereen yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen pitää terveen oikeusvaltion kannalta kestämättömänä, että ministeri määräsi lukuisista maista Suomeen saapuvat poliittisella päätöksellä karanteeniin ja pakkotesteihin.

[...] Rautiaisen mukaan karanteenit ovat kuin yö ja päivä. Aiempi karanteeni oli vain suositus, mutta nyt astutaan lääke- ja oikeustieteen sekä julkisen vallankäytön ja pakkotoimien maailmaan. Karanteenin pitäisi olla lääkärin määräämä, hän huomauttaa. Samalla karanteeniin asetettu on oikeutettu tartuntatautipäivärahaan ja mahdolliseen työpoissaoloon.

No, siinäpä ei montaa tuntia kestänyt.

2020-08-10

HS: Älypuhelin voi varoittaa virukselle altistumisesta, kun muistaa itse vain muutaman asian - Tältä näyttää uusi korona­virus­sovellus

Koronaviruksen jäljittämiseen tarkoitetun sovelluksen käyttöönotto on yhä lähempänä. Sovelluksen kautta käyttäjät voivat saada tiedon mahdollisesta altistumisestaan koronavirukselle.

Lisäksi virustartunnan saaneet voivat varoittaa muita käyttäjiä, mikäli terveydenhuollossa tehty koronatesti osoittautuu positiiviseksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) esitteli maanantaina ensimmäisen testiversion Koronavilkku-sovelluksesta, joka on tulossa käyttöön elokuun lopussa.

Tätä on nyt hetki jo odoteltu.
Koronavilkku perustuu avainkoodeihin, jotka vaihtuvat säännöllisin väliajoin. Kun kaksi käyttäjää on toistensa läheisyydessä, heidän puhelimensa vaihtavat näitä avainkoodeja keskenään.

Avainkoodien perusteella ei kuitenkaan tallenneta sijainti- tai henkilötietoja. Sovellus tallentaa laitteiden kohtaamisista ikään kuin pieniä muistinjälkiä, joita sovelluksen kehittäjät nimittävät pseudotunnisteiksi.

Nämä pseudotunnisteet eli avainkoodit on tallennettu Kelan tietojärjestelmiin, mutta niitä ei kytketä kenenkään henkilötietoihin.

Näyttäisi olevan tehty kaikkien taiteen ja tietoturvasääntöjen mukan.
Mitä sitten tapahtuu siinä vaiheessa, kun sovellus kertoo käyttäjän ehkä altistuneen koronavirukselle?

Ensimmäiseksi henkilö ottaa yhteyttää omaan terveyskeskukseensa, jossa hänet ohjataan koronavirustestiin. Tätä tilannetta varten myös terveydenhuollon ammattilaisilla on käytössä oma versionsa Koronavilkusta.

Mikäli testissä todetaan tartunta, annetaan testatulle koodi, jonka hän syöttää omaan sovellukseensa. Menettelyn tarkoitus on varmistaa, että järjestelmään ilmoitetaan vain todettuja tartuntoja.

Olinkin miettinyt, miten estetään, ettei olisi helppoa ilkivaltaisesti väittää sairastuneensa ja saattaa monia ihmisiä turhaan koronatesteihin. Mutta näinhän se käy.
Tämän jälkeen tartunnan saaneen puhelimesta menee tieto sovelluksen taustajärjestelmään. Siellä ovat tallessa ovat kaikki ne avainkoodit, joita puhelimeen on kerätty. Tätä kautta altistuneet saavat tiedon omaan puhelimeensa.
Ja näin. En keksi systeemista yhtäkkiä mitään selkeää vikaa, jos se vain on toteutettu kunnolla ja turvallisesti. Mutta sitäkin on mietitty:
Sovellus perustuu avoimeen lähdekoodiin, eikä se vaadi erikseen tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksilla. "Aika monilla on huoli, että pystytäänkö käyttäjää jotenkin seuraamaan. Ja sehän tässä on tehty mahdottomaksi, eli tavallaan puhelin lähettää ympärilleen satunnaisnumeroita. Kaikki kerätyt avainkoodit poistuvat laitteista kolmen viikon jälkeen", sanoo Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä.

[...]

Köykän mukaan koronasovellus perustuu tietoturvan varmistamiseksi niin sanottuun hajautettuun malliin.

"Edes sovelluksen kehittäjät eivät pääse käsiksi kohtaamistietoihin, eivätkö ne lähde ikinä ulos puhelimesta", hän sanoo.

MTV3: MTV Uutisten tieto: Turkuun Pohjois-Makedoniasta saapuneessa koneessa koronatartunta ainakin 24 ihmisellä

MTV Uutisten tietojen mukaan Turkuun lauantaina Pohjois-Makedoniasta saapuneessa lentokoneessa 24 ihmisellä on todettu koronavirustartunta.

Turun Sanomat ja Yle kertoivat aiemmin, että 157 matkustajan lennolla oli ollut runsaasti koronavirustartuntoja.

24 (myöhemmin 26) jaettuna 157:llä on kuudesosa. On kyllä hyvä, että nämä tapaukset saatiin nyt kiinni, mutta montako samanlaista koneellisesta Skopjesta vielä tulee? Monenko tarvitsee aivan välttämättä käydä kääntymässä Pohjois-Makedoniassa, jossa kuolleisuus on tähän mennessä ollut nelinkertainen Suomeen verrattuna, ja jossa epidemia on aivan päällä?

Riskialueilta tuleville pitäisi määrätä pakollinen koronatesti ja sen päälle oikea karanteeni (eli pakkoeristys) matkustajan kustannuksella.

2020-08-06

IL: Uudet matkustusrajoitukset voimaan maanantaina - rajoituksien poistamista Ruotsin osalta harkitaan

Alankomaissa, Belgiassa ja Andorrassa koronavirustapausten määrä on kasvanut edellisestä arvioinnista.
10.8. lähtien Suomeen saa siis tulla ilman eristyssuositusta seuraavista EU- ja Shengen-maista: Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia, Liettua, Italia, Kreikka, Liechtenstein, Malta, Saksa, Slovakia, Unkari, Kypros, Irlanti, San Marino, Vatikaani. EU:n ulkopuolella raja on auki näistä maista: Georgia, Japani, Uusi-Seelanti, Ruanda, Etelä-Korea, Thaimaa, Tunisia, Uruguay, Kiina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kiristi lauantaina 8. elokuuta matkalta palaavia koskevia karanteeniohjeistuksiaan.

Omaehtoisen karanteenin ohjeistuksia on tiukennettu niin, että matkustusrajoitusmaista palattaessa on pysyttävä kokonaan kotona ja sovittava tarkemmista menettelytavoista työnantajan kanssa.

Karanteenisuositus koskee nyt myös lapsia, eli päiväkotiin tai kouluun ei tule mennä, jos on ollut matkalla matkustusrajoitusmaassa. Tällöin lapsen kohdalla tulisi sopia erityisistä opetusjärjestelyistä opetuksen järjestäjän kanssa.

THL:n ohjeiden mukaan omaehtoisessa 14 vuorokauden karanteenissa vain välttämätön liikkuminen on mahdollista ja tällöinkin julkisen liikenteen käyttämistä tulisi välttää.

Omaehtoisen karanteenin suositus on voimassa, vaikka matkalta palannut olisi saanut koronatestistä negatiivisen tuloksen.

Hyvä, että suosituksia on kiristetty. Omaehtoinen eristys ei silti ole mikään karanteeni. "Karanteenin" synonyymi on "pakkoeristys", ja vapaaehtoinen ei ole pakko.
Hallitus totesi tiedotteessaan, että Ruotsin tautitilanne on kehittynyt myönteiseen suuntaan.

- Rajoituksien poistamista Ruotsin osalta harkitaan, hallitus kertoo.

Samaan aikaan toisaalla kerrotaan, että Suomen uusista koronatapauksista lähes kaikki ovat tuontitavaraa, ja tuontitapauksista suurin osa tuodaan jo nyt Ruotsista ja Balkanin maista, vaikka kulkeminen on rajoitettua. Ruotsin tautitilanne on edelleenkin maailman pahimpia, ja tuottaa ongelmia mm. rajojaan raottaneelle Norjalle. Olisi sulaa hulluutta avata ovet Ruotsin kansanitsemurhalle.

2020-08-05

HS: Maskisuositus tulee, karanteenisuositusta tiukennetaan - ministerin mukaan riskimaissa vierailleet eivät voi palata ensi viikolla kouluun

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei pidä THL:n "karanteeni"suosituksia riittävinä:
Nykyisen omaehtoisen karanteenisuosituksen mukaan karanteenin aikana saa esimerkiksi käydä töissä, mikä saattaa johdattaa ajattelemaan, ettei eristystä tarvitse ottaa tosissaan.

Kiuru sanoo vaatineensa THL:ää muuttamaan nykyistä karanteenisuositusta tiukemmaksi ja odottavansa ohjeistusta tällä viikolla.

"Näen mahdottomaksi, että ensi viikolla kouluun palaisivat myös ne oppilaat, jotka ovat juuri vierailleet riskimaissa", Kiuru sanoo.

...

Toinen ministerin suuri huoli koskee nuoria. Kiurun mukaan tilastoista näkee nyt sen, että 50-60 prosenttia uusista tartunnoista on tullut viime viikkoina alle 30-vuotiaille. Keväällä heidän osuutensa tartunnoista oli noin 20 prosenttia.

Tämä kertoo selkeästi sen, että monet nuoret saattavat pitää koronaviruksen riskiä pienenä, ja osa käyttäytyy huolettomammin kuin muu väestö - ja samalla levittää tartuntoja.

"Iäkkäämmät sitoutuvat hyvin yhdessä sovittuihin toimiin, ja olen siitä iloinen. Myös riskiryhmien suojeleminen on kesän aikana onnistunut. Nuorten puolella on nyt repsahdusta."

Hallitus valmistelee myös kolmea erilaista mahdollista skenaariota tuleville koronatilenteille:
Kiuru kertoo, että hallitus on valmistelemassa kolmea mahdollista skenaariota siitä, miltä koronavirustilanne voi Suomessa lähikuukausina näyttää.

Ensimmäisen skenaarion mukaan nykyinen rauhallinen vaihe jatkuu ja tautitilanne kiihtyy vain vähän. Kiuru ei ole tämän skenaarion suhteen kovin optimistinen etenkään siksi, että suomalaiset matkustelevat nyt enemmän.

Toisen skenaarion lähtökohtana on se, että ihmisten arki alkaa vähitellen häiriintyä. Rajoittavia toimia tarvitaan, mutta hallitus pyrkii toimiin, jotka eivät vaatisi valmiuslakia ja poikkeusoloja.

Kolmannessa skenaariossa tilanne äityy pahaksi, ja Suomi menee samaa tietä kuin monet muutkin maat. Yhteiskunnan toiminta on merkittävästi häiriintynyt, ja koronaepidemia vaikuttaa laajasti ihmisten arkeen. Etäopetus ja etätyöt palaavat normiksi.

"Silloin joudutaan pohtimaan myös kaikkein vaikeimpia toimia, jotka haluaisimme pitää pannassa", Kiuru sanoo valmiuslakiin viitaten.

Myös alueellisia rajoituksia saattaa olla luvassa:
Kiurun mukaan vastaisuudessa koronavirustilannetta tarkastellaan ja toimia tehdään entistä enemmän paikallisesti ja alueellisesti. Keväällä valmiuslailla asetetut rajoitukset olivat valtakunnallisia, vaikka esimerkiksi Itä-Suomessa tilanne oli täysin toinen kuin Uudellamaalla.

"Näyttää vahvasti siltä, että eri puolilla Suomea saattaa olla jatkossa erilaisia viranomaisohjeita käytössä. Voi olla esimerkiksi niin, että vain jossakin päin Suomea suositellaan etätöitä ja muualla ei. Sama voi koskea myös kouluja."

Myös isojen tapahtumien järjestämistä voisi rajoittaa alueellisesti, Kiuru sanoo.

"Tämä olisi kansallisen keskustelun ja hyväksymisen paikka. Meidän pitäisi myöntää, että koronavirus elää ryvästymissä, ja toisten alueiden tilanne voi olla pahempi kuin toisten."

2020-08-04

HS: Helsingin korona­neuvonta­puhelin ruuhkautui, testi­jonot venyneet parin päivän mittaisiksi - "Viime viikolla tällainen oli ennen­kuulumatonta"

Helsingin koronaneuvontapuhelin on pahasti ruuhkautunut lisääntyneiden soittojen vuoksi. Myös koronaviruksen näytteenottokapasiteetti on kuormittunut niin, että jono koronavirustesteihin on venynyt useampaan päivään.

"Viime viikolla kysyntä selkeästi tuplaantui", sanoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.

Aiemmin kesällä neuvontapuhelimeen tuli puheluita keskimäärin 600-700 viikossa. Noin viisi viikkoa sitten puheluiden määrä alkoi kasvaa, ja nyt puheluita tulee päivässä noin 500 kappaletta.

En tiedä, onko toinen aalto tulossa, mutta kovin lupaavalta tämä ei näin massakokoontumisrajoitusten hiljattaisen purkamisen jälkeen ja koulujen alkamisen alla näytä.

2020-08-03

AL: Pirkanmaan uudet koronavirustartunnat saatu ulkomailta eri maista - kaksi uutta tapausta: "He ovat olleet aika lailla omaehtoisen karanteenin kaltaisissa olosuhteissa"

Pirkanmaalla on elokuussa todettu jo kolme uutta koronavirustartuntaa, joista kaikki liittyvät matkailuun.
Näitä viimeisiä ulkomaantuliaisia edeltänyt yksittäinen tartuntatapaus oli kuukauden takaa, eli 11.7., ja kesäkuultakin tunnetaan vain kaksi tapausta, yksi 11.6. ja toinen 5.6. Eli vähällä ollaan päästy yli puolen miljoonan asukkaan alueella, vaikka tautia ulkomailta yritetäänkin saada palaamaan.

THL: Matkustaminen ja koronaviruspandemia

Minkähänlaisia karanteeniohjeita THL antaa Suomeen matkustaville 24.7. päivitetyllä sivullaan?
Ohjeita Suomeen saapuville matkustajille ja työntekijöille

Jos saavut Suomeen seuraavista EU- tai Schengen-maista: Alankomaat, Belgia, Italia, Kreikka, Malta, Saksa, Slovakia, Unkari, Liechtenstein, Norja, Tanska, Islanti, Viro, Latvia, Liettua, Kypros, Irlanti, Andorra, San Marino tai Vatikaani, ei omaehtoiseen karanteeniin enää tarvitse jäädä.

Jos saavut Suomeen muusta kuin jostain edellä kuvatusta EU- tai Schengen-maasta, sinun suositellaan olevan 14 vuorokauden ajan omaehtoisessa karanteenissa. Näin ollen karanteenisuositus jatkuu esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä.

Jos saavut Suomeen EU- tai Schengen-alueen ulkopuolisista maista, joista liikenne on sallittu rajoituksitta (Georgia, Japani, Uusi-Seelanti, Ruanda, Etelä-Korea, Thaimaa, Tunisia, Uruguay ja Kiina), ei omaehtoiseen karanteeniin enää tarvitse jäädä. Jos saavut Suomeen jostain muusta EU- tai Schengen-alueen ulkopuolisista maasta, sinun suositellaan olevan 14 vuorokauden ajan omaehtoisessa karanteenissa.

Ok, so far so good. Mutta mitäs tapahtuu?
Omaehtoisessa karanteenissa voi käydä töissä, kunhan sopii asiasta työnantajan kanssa ja liikkua työpaikan ja asuinpaikan välillä. Myös muu välttämätön liikkuminen on sallittua. Omaehtoisen karanteenin aikana julkisen liikenteen käyttämistä tulisi välttää. Käytä omaa autoa, jos mahdollista. Maahan saapuvien lasten koulunkäynti tai päiväkoti rinnastetaan välttämättömään asiointiin eli kouluun tai päiväkotiin voi mennä.
Unohdetaan nyt alkuun se, että tuo ensimmäinen virke ei ole suomea, joten ei ole aivan selvää, mitä siinä yritetään sanoa kodin ja työpaikan välillä liikkumisesta. Selväksi käy kuitenkin se, että "omaehtoisen karanteenin" aikana voi ihan hyvin käydä töissä, ja lapset voi laittaa ihan tavalliseen tapaan kouluun tai päiväkotiin.

"Karanteeni" on synonyymi sanalle "pakkoeristys". Se, mitä THL kutsuu "omaehtoiseksi karanteeniksi" ei ole karanteeni ensinkään. Oikeampi nimitys olisi "vapaaehtoinen kontaktien vähentäminen", tai vahvimmillaankin "vapaaehtoinen eristys".

2020-08-02

IL: THL:n pääjohtaja vahvistaa: Maskisuositus voimaan ensi viikolla, koskee muun muassa julkista liikennettä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aikoo antaa käyttösuosituksen kasvomaskeille koronaviruksen mahdollisen toisen aallon torjumiseksi.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta vahvistaa tiedon Iltalehdelle. THL:n nykyistä suositusta terävöittävä uusi suositus tulee koskemaan erityisesti julkista liikennettä ja niitä yleisötilaisuuksia, joissa turvavälejä ei voida pitää.

THL:n päätös perustuu siihen, että maailmalla on kertynyt näyttöä kasvomaskien käytön hyödyllisyydestä koronaviruksen torjunnassa.

Tervahaudan mukaan suosituksen tarkka muoto selviää maanantaina.


2020-07 - Heinäkuu 2020

2020-07-29

Yle: Suomi aloittaa maahan saapuvien lentomatkustajien koronavirustestaukset lähipäivinä - tauti aiotaan pysäyttää myös Helsingin satamissa

Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitetaan lähipäivinä maahansaapuvien matkustajien koronavirustestaus. Ylen saamien tietojen mukaan toiminta saattaa käynnistyä jo tulevana viikonloppuna, mutta viimeistään ensi viikolla.

[...]

Finavian jakaa saapuville matkustajille kentällä koronavirusta koskevaa neuvontamateriaalia. Se tarkoittaa käytännössä muun muassa oirekyselyä. Sen täytettyään matkustajan odotetaan hakeutuvan itsenäisesti terveysneuvontaan ja sieltä testiin, jos aihetta on.

"... odotetaan hakeutuvan itsenäisesti ..."
Lentokentällä testataan ainoastaan koronavirusoireiset sekä henkilöt, jotka epäilevät altistuneensa virukselle lähtömaassa tai matkalla, kertoo Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

- Kyllä matkustaja itse tietää, onko hänellä oireita, onko hän altistunut matkan aikana tai juuri sitä ennen, joten hän itse arvioi sen vastuullisena maailmankansalaisena ja sitten pääsee Helsinki-Vantaalla testiin.

Hyvä, että testausmahdollisuus tulee, mutta aika optimistiseti tässä kyllä suhtaudutaan ihmisten omaan vastuullisuuteen. Plus, mistä matkustaja sen automaattisesti tietää, onko ulkomaanmatkalla altistunut?

Tegnell: Antagligen ingen andra våg

Statsepidemiologen Anders Tegnell tror inte på en andra smittspridningsvåg längre. I stället, säger han, är smittspridningen mer komplicerad än så.
Samma på finska:
Otsikko: Tegnell: Todennököisesti ei toista aaltoa

Ingressi: Valtionepidemiologi Anders Tegnell ei enää usko toiseen leviämisaaltoon. Hän sanoo sen sijaan, että taudin leviäminen on monimutkaisempaa.

Artikkelissa Tegnell kertoo, että nyt kun yksilöt tietävät, miten suojata itseään matkoilla, ei korona enää pääse leviämään uudelleen niin kuin se teki alkuvaiheessa. Toisesta aallosta ei enää ole pelkoa, vaikka joitain yksittäisiä tartuntaklustereita vielä saattaisikin esiintyä.

2020-07-23

IL: Hallitus palauttaa matkustusrajoitukset Itävaltaan, Sloveniaan ja Sveitsiin - Syynä maiden tautitilanne

Valtioneuvosto päätti istunnossaan tänään 23. heinäkuuta palauttaa sisärajavalvonnan uudelleen käyttöön Suomen ja Itävallan, Slovenian ja Sveitsin väliseen liikenteeseen. Uudet rajoitukset astuvat voimaan maanantaina 27.7.

Tiedotteen mukaan syynä on se, että näiden maiden tautitapausten määrät ovat kääntyneet edellisen arvioinnin jälkeen kasvuun. Nyt tehdyt päätökset ovat voimassa 25.8. asti.

[...]

Sisärajavalvontaa Suomen ja Norjan, Tanskan, Islannin, Viron, Latvian, Liettuan, Alankomaiden, Belgian, Italian, Kreikan, Liechtensteinin, Maltan, Saksan, Slovakian ja Unkarin välisessä liikenteessä ei edelleenkään ole.

Hallitus arvioi maahantulorajoitusten tarvetta ja laajuutta uudelleen noin kahden viikon kuluttua epidemiologisen tilanteen perusteella. 27.7. alkaen Suomen ja Etelä-Korean, Georgian, Japanin, Ruandan, Thaimaan, Tunisian, Uruguayn ja Uuden-Seelannin välinen liikenne sallitaan rajoituksitta. Algerian ja Australian osalta ulkorajaliikenteen rajoituksia tiukennetaan.

Oli selvää, että tämän kaltaisia takapakkeja aina välillä tulee, kunnes koronatilanne joko rokotusten tai muun hiipumisen ansiosta oleellisesti tasoittuu. Ihmettelinkin jo 7.9., kauanko Australia listalla pysyy. Toisaalta yhtä ihmeellistä on se, että Balgiaa ei ole poistettu myös poistettu listalta: siellä on ollut viimeisen kahden viikon aikana yli 21.1 koronatapusta sataatuhatta asukasta kohden. Raja-arvo raja on väitetysti 8, ja Suomen vastaava luku on 1.79. Onko Brysselin-matkailu poliitikoille liian kivaa lopetettavaksi?

Yhtä kaikki, toivottavasti saamme pidettyä huolen siitä, ettemme itse päädy muiden maiden mustille listoille. Yksi osa-alue siitä on se, ettei maahan lasketa riskialueilta tulevia.

2020-07-22

HS: Tukholmassa 80 000 ihmistä osallistui koronaviruksen vasta-ainetesteihin: 14,5 prosentilta löytyi vasta-aineita

Tukholman alueella 80 000 ihmistä osallistui koronaviruksen vasta-ainetesteihin. Heistä noin 14,5 prosentilta löytyi vasta-aineita, kertoo Dagens Nyheter.

[...]

Tulos ei ole kuitenkaan tilastollisesti edustava, koska ihmiset hakeutuivat itse testiin.

[...]

Dagens Nyheterin mukaan Ruotsin terveysviranomaiset arvioivat viime viikolla, että jopa 17,5-20 prosentilla Tukholman asukkaista olisi kehittynyt koronaviruksen vasta-aineita.

Hmmh, vasta-aineita on pienemmällä määrällä tukholmalaisia kuin mitä viranomaiset ovat arvioineet. Kuulostaa tutulta. Laitetaanpa vanhoja ennusteita riviin: Näistä arvioista näkyy jatkuva ja toistuva, vakava koronaviruksen aliarviointi: tauti halutaan esittää merkittävästi vaarattomampana kuin se todellisuudessa on yliarvioimalla sen tarttuneisuus jopa dekadikaupalla. Sitä, mikä moiseen systemaattiseen toimintaan on syynä, voi vain arvailla.

Samaan aikaan samalla suunnalla: jo yli yksi tuhannesta Tukholman lääniläisestä on kuollut koronaan (2377 kuollutta 2.344 miljoonasta). Tämä tarkoittaa sitä, että aika moni sillä seudulla tuntee vähintään yhden koronaan kuolleen. Itse tunnen tukholmalaisen, jolta kuoli maaliskuussa kolme ystävää koronaan.

2020-07-21

Expressen: Svenska forskarnas varning till USA: Gör inte vad vi gjorde

25 forskare riktar stark kritik mot Sveriges coronahantering i den amerikanska tidningen USA Today.
De svenska experterna varnar USA för att följa Sveriges strategi.
"Gör inte vad vi gjorde. Det funkar inte", skriver forskarna.
Ja samma på finska:
Otsikko: Ruotsalaiset tutkijat varoittavat USA:ta: Älkää tehkö, kuten me teimmme

Ingressi: 25 tutkijaa suuntaa voimakasta kritiikkiä Ruotsin koronalinjaa kohtaan amerikkalaisessa USA Today -lehdessä.
Ruotsalaiset ekpertit varoittavata USA:ta seuraamasta Ruotsin strategiaa.
"Älkää tehkö, kuten me teimme. Se ei toimi", kirjoittavat tutkijat.

Tutkijat kommentoivat sitä, että vaikka se virallisesti kiistetäänkin, Ruotsissa tuntuu edelleenkin salaisena tavoitteena olevan laumaimmuniteetin saavuttaminen. Siinä myös arvostellaan Anders Tegnelliä, joka esittää kaiken olevan kunnossa, vaikkei selvästikään ole. Talouskaan ei ole selvinnyt niin kuin piti:
"I Sverige har strategin lett till död, sorg och lidande, och därtill finns inga indikationer på att den svenska ekonomin har klarat sig bättre än många andra länder. I nuläget har vi satt ett exempel för resten av världen om hur man inte ska hantera en dödligt smittsam sjukdom".

Sama suomeksi:

"Ruotsissa strategia on johtanut kuolemaan, suruun ja kärsimykseen, eikä sitä paitsi ole mitään viitteitä siihen, että ruotsalainen talous olisi selvinnyt paremmin kuin monissa muissa maissa. Nykytilanteessa olemme osoittaneet muulle maailmalle esimerkin siitä, miten tappavaa tartuntatautia ei pidä käsitellä."

Uppskattat: Tegnells nya utspel: Sverige klarar hösten bättre än Norge

Statsepidemiolog Anders Tegnell tror att Sverige kommer att klara sig bättre än Norge under en andra smittvåg i höst. "Jag skulle inte säga att vi är bättre rustade, men vi kommer undan lindrigare", säger han.
Samma på finska:
Otsikko: Tegnellin uusi näkemys: Ruotsi selviää syksystä paremmin kuin Norja

Ingressi: Valtionepidemologi Anders Tegnell uskoo, että Ruotsi tulee selviämään syksyllä toisesta tartunta-aallosta paremmin kuin Norja. "En sanoisi, että olemme paremmin varustautuneita, mutta pääsemme vähemmällä", hän sanoo.

Tässä on kyllä ihan Trumpin veroinen satusetä. Toimivassa demokratiassa tämmöinen veijari olisi jo heitetty pihalle tai ainakin vaiennettu.

Mutta mikä onkaan syy siihen, että Ruotsi tulee syksyllä olemaan Norjaa paremmassa asemassa, vaikka tällä hetkellä sekä sairastumisten että kuolemien määrä on Ruotsissa monikymmenkertainen?

- Det är också betydligt fler personer i Sverige som är immuna än i Norge. Vi ligger på nivåer som har en stor betydelse.

Suomeksi:

- Ruotsissa on myös merkittävästi enemmän immuuneja ihmisiä kuin Norjassa. Olemme tasoilla, joilla on suurta merkitystä.

Eli Ruotsissa on - tadaa! - laumasuoja! Muutamalla prosentilla sairastunutta väestöä kaikkein pahimmilla alueilla onkin yhtäkkiä kansakuntaa suojeleva vaikutus! Enää ei tarvita 60 % sairastuvuutta, ei edes 40 %, muutama riittää!

Ruotsissa on tällä hetkellä tilastojen mukaan 78'504 todettua koronatapausta ja 5'667 kuollutta. Vähäisen testauksen vuoksi todellisten koronatapusten määrä on lähestulkoon varmasti moninkertainen tilastoituun verrattuna. Norjassa, jossa suurimittainen testaaminen aloitettiin lähes heti epidemian alkamisen jälkeen, on 9'062 tapausta ja 255 kuollutta. Tässä vaiheessa, puolen vuoden jatkuvan tyrimisen jälkeen Ruotsin kansa voi syyttää vain itseään siitä, ettei valtionepidemologia ole heivattu pihalle ja saatettu oikeuden eteen, tai vähintään vaiennettu. Jatkuva satujen keksiminen ja tilanteesta valehtelu on mielestäni rikollista kyvyttömyyttä.

2020-07-20

HS: Tutkimus: Teini-ikäiset saattavat tartuttaa koronavirusta vähintään yhtä tehokkaasti kuin aikuiset - THL:n lääkäri näkee ongelmia tulosten tulkinnassa

Juuri julkaistun eteläkorealaisen tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että yläaste- ja lukioikäiset saattavat olla jopa merkittävämpi koronaviruksen tartuttajaryhmä kuin aikuiset.

Tuoreesta tutkimuksesta kertoo muiden muassa The New York Times -lehti (NYT). Tutkimusta pidetään luotettavampana kuin aiheesta aiemmin Euroopassa ja Aasiassa tehtyjä selvityksiä, sillä sen otanta oli poikkeuksellisen laaja - lähes 65 000 ihmistä.

Tutkimus tehtiin Etelä-Koreassa 20. tammikuuta ja 27. maaliskuuta välisenä aikana. Sen perusteella 10-19 -vuotiaat ovat vähintään yhtä merkittävä tartuttajaryhmä kuin aikuiset.

Asiantuntijat ovat erimielisiä siitä, levittävätkö tähän ikäryhmään kuuluvat koronavirusta jopa aikuisia tehokkaammin. Asiaan voivat nimittäin vaikuttaa muun muassa nuorten käyttäytymiserot tai satunnaiset tekijät. Ikäryhmään kuuluvat saattavat esimerkiksi olla jo aikuisten kokoisia mutta hygieniatavoiltaan lähempänä nuorempiaan. Lisäksi he viettävät paljon aikaa toistensa seurassa.

2020-07-18

IL: Ruotsin karmea koronatilanne vei yöunet suomalaishoitaja Sonjalta - vanhuksia käännytetty sairaaloista ja kuolemia joudutettu morfiinilla

Ruotsissa hoitajana ja hoitoalan yrityksen toimitusjohtajana työskentelevällä suomalaisella Sonja Aspisella on painavaa sanottavaa koronapotilaiden hoidosta Ruotsin hoivakodeissa.

Aspisen mukaan iäkkäiden koronapotilaiden kuolemia on Ruotsin hoivakodeissa käytännössä joudutettu sen sijaan, että ihmishenkiä olisi yritetty pelastaa. Lääkärit ovat määränneet morfiinia koronapotilaille, vaikka sen tiedetään lamaannuttavan hengitystä.

- Koen, että kuolemaa on joudutettu näillä palliatiivisilla lääkemääräyksillä. Sillä nimellä ei hoitoa tietenkään anneta, Aspinen sanoo Iltalehdelle.

Aspinen ei ole ainoa, joka on arvostellut morfiinin käyttöä. Terveyspalveluita valvovan viranomaisen IVO:n heinäkuussa julkaistun selvityksen mukaan lääkärien rutiinimääräykset yksilökohtaisten arviointien sijaan ovat voineet johtaa siihen, että iäkkäämmät ihmiset ovat saaneet saattohoitoa ja morfiinia sen sijaan, että heille olisi annettu hengitystä helpottavaa ja elämää ylläpitävää happea. Asiasta kertoo SVT.

Ruotsin lääkärilehti Läkartidningenissä toukokuussa ilmestyneessä tekstissä neljä lääkäriä on nostanut äläkän samasta asiasta.

- Olemme kuulleet puhuttavan lääkäreistä, jotka ovat määränneet saattohoitoa yhteistyössä hoivakodin henkilökunnan kanssa ilman potilaan suostumusta. -- Korkeat morfiinimäärät sänkypotilaalle, jolla on meneillään oleva infektio, salpaavat hengityksen ja vievät mahdollisuuden selvitä. On epäselvää, olisiko tämä edes yhdessä suostumuksen ilmaisun kanssa yhteensopivaa Ruotsin lain kanssa.

Läkartidningen kirjoittaa aivan liian kiltisti. Armomurha on tietääkseni kiellettyä Ruotsissa, ja viimeksi kun luin, niin tahallinen ja suunniteltu tappaminen ilman kohteen suostumusta täyttää murhan tunnusmerkistön. Koska ollaan Ruotsissa, on kuitenkin selvää, ettei asiaa tulla tutkimaan, eikä asiasta vastuullisia tulla koskaan saattamaan oikeuden eteen. Ruotsissa voi kirjaimellisesti selvitä murhasta.
Läkartidningenin kirjoituksen mukaan kymmenisen prosenttia hoivakotien koronapotilaista on saanut sairaalahoitoa.

- Sairaalahoitoon viedyistä iäkkäistä potilaista seitsemän kymmenestä on parantunut sairaanhoidon perushoidolla, kuten tiputuksella, lisähapella ja antibiooteilla.

Ruotsalainen kansankoti on kuollut.

2020-07-09

Yle: Suomi jatkaa rajaliikenteen rajoitusten purkamista - näihin maihin rajat aukeavat 13.7. alkaen

Ennestään suomalaisille avoimet maat:
Viro, Latvia, Liettua, Norja, Tanska, Islanti.
Eli Baltian maat ja Pohjoismaat Ruotsia lukuun ottamatta. Ok lista.

13.7. aukeavat EU-maat:
Belgia, Alankomaat, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Liechtenstein, Malta, Saksa, Slovakia, Slovenia, Sveitsi, Unkari.
Aivan jokaiseen tällä listalla olevaan maahan en kyllä lähtisi. Erityisesti silmään pistää Belgia, jonka tämänhetkinen tautitilanne (11.4 sairastunutta / 100'000 asukasta 14 vuorokauden aikana, kun hallituksen raja on 8) on kymmenen kertaa niin paha kuin Suomessa.

13.7. aukeavat EU:n ulkopuoliset maat:
Algeria, Australia, Etelä-Korea, Georgia, Japani, Kiina, Ruanda, Thaimaa, Tunisia, Uruguay, Uusi-Seelanti.
Näinköhän Australia pystyy pysymään tällä listalla toisine aaltoineen?

2020-07-08

IS: Brittineurologit varoittavat: Lievästi sairastuneilla koronapotilailla havaittu aivohäiriöitä

Brittineurologien mukaan lääkäreiltä saattaa mennä ohi vakavia ja mahdollisesti hengenvaarallisia koronaviruksen laukaisemia aivohäiriöitä, jotka ilmaantuvat lieväoireisille tai viruksesta toipuville potilaille, The Guardian uutisoi.

Neurologit julkaisivat keskiviikkona tietoja yli 40 koronapotilaasta Britanniasta. Potilailla oli aivotulehdusta, sekavuutta, hermovaurioita ja aivohalvauksia. Joissain tapauksissa neurologiset ongelmat olivat potilaan ensimmäinen oire ja pääoire.

[...]

Tutkimuksessa mukana olleen Michael Zandin mukaan uusi koronavirus vaikuttaa aivoihin tavalla, jollaista ei ole nähty muiden virusten kohdalla. Hän toivoo, että kliinikot ympäri maailman olisivat tarkkoina koronaviruksen aiheuttamien oireiden suhteen. Hän kehotti terveydenhuollon ammattilaisia keskustelemaan neurologien kanssa, jos koronapotilailla ilmeni kognitiivisia oireita, muistiongelmia, väsymystä, tunnottomuutta tai heikkoutta.

[...]

Huolena on, että koronavirus saattaa aiheuttaa "hiljaisen epidemian" varsinaisen pandemian jälkeen, kun viruksen aiheuttamat vauriot koronapotilaiden aivoissa käyvät ilmi. Esimerkiksi espanjantaudin jälkeen jopa miljoonalla ihmisellä ilmeni aivosairaus.

2020-07-07

MTV3: Koronavirus ei ehkä olekaan peräisin Kiinasta, vaan on "nukkunut" ympäri maailmaa vuosikausia - Oxfordin professori: Todisteita kertyy jatkuvasti lisää

Oxfordin professorin mukaan koronavirus on saattanut olla maailmanlaajuinen "uinuva" virus, joka on vain odottanut oikeita ympäristön olosuhteita aktivoituakseen. Professori Tom Jeffersonin mukaan se tarkoittaa, ettei virus tosiasiassa olisikaan peräisin vain Kiinasta.

BBC:n Science Focus -julkaisun mukaan professori Jefferson viittaa siihen, että ympäri maailmaa on tehty viime aikoina useita löydöksiä koronaviruksesta ennen kuin ensimmäinen tautitapaus tunnistettiin Kiinassa.

Professorin mukaan on yhä enemmän todisteita, että virus on ollut maailmanlaajuinen organismi, joka on vain odottanut oikeita olosuhteita aktivoituakseen.


2020-06 - Kesäkuu 2020

2020-06-16

HS: Koronaviruksen takia asetetut poikkeusolot päättyvät, mutta kaikki rajoitukset eivät - Näin päätös vaikuttaa Suomeen

Valtioneuvosto antoi valmiuslain kumoamisasetukset istunnossaan maanantaina, ja ne tulevat voimaan tiistaina. Istunnossa myös todettiin virallisesti, että samalla poikkeusolot päättyvät.
Matkailussa mennään tänään tässä kohtaa:
Matkailu Norjasta, Tanskasta, Islannista, Virosta, Latviasta ja Liettuasta Suomeen on ollut maanantaista lähtien sallittua. Näihin maihin Tanskaa ja Islantia lukuun ottamatta saa myös matkustaa Suomesta ilman karanteenia. Islannissa karanteenin voi välttää tekemällä saapuessaan koronatestin.

2020-06-15

HS: Ruotsin ulkoministeri pelkää koronarajoitusten vahingoittavan Pohjoismaiden yhteistyötä - viruksen torjunnassa "maaottelutunnelma"

Rajojen sulkeminen ruotsalaisilta voi vahingoittaa pohjoismaista yhteistyötä, toteaa Ruotsin ulkoministeri Ann Linde ruotsalaislehti Dagens Nyheterin haastattelussa.

"Olen huolestunut siitä, kuinka pitkäksi aikaa nämä haavat jäävät auki", Linde sanoo.

Eivätköhän ne haavat parane sitten, kun ruotsalaiset saavat laumaimmuniteetin ja korona katoaa maasta. Tai sitten, kun ottavat päänsä pois ämpäristä ja alkavat torjua pandemiaa.

2020-06-10

Ylen tiedot: Suomesta voi päästä maanantaista lähtien taas matkustamaan esimerkiksi Norjaan - hallitus ei kuitenkaan avaisi vielä Ruotsin-matkailua

Tähän asti hallitus on kehottanut välttämään tarpeetonta vapaa-ajan matkustamista ulkomaille.

Ylen hallituslähteistä saamien tietojen mukaan hallitukselle esitettäisiin, että matkailu avautuisi Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Lisäksi pääsisi ongelmitta käymään myös Tanskassa, Norjassa ja Islannissa.

Hieman myöhemmin, heinäkuun alusta, Saksan-matkailua avattaisiin niin, että Saksaan pääsisi ainakin laivalla.

Kyse olisi niin sanotusta matkustuskuplasta, jossa maiden välillä pääsisi liikkumaan vapaasti. Vieraaseen maahan saavuttaessa ja sieltä palatessa ei joutuisi pysyttelemään karanteenin kaltaisissa oloissa.

Osa rajoitusten purkamisista olisi Ylen tietojen mukaan vielä ehdollisia, jos kaikkien maiden kanssa keskusteluja ei saada ajoissa päätökseen.

Mikäs siinä. Kunhan Ruotsin rajaa ei avata enempää kuin nyt jo on auki. Ruotsin rajan rajoituksethan eivät koske suomalaisia, koska Ruotsi ei ole rajoittanut maahantuloa, ja suomalainen saa aina palata kotimaahansa.

Uutisessa ei kunnolla tuoda esille matkustuskuplan toimintaperiaatetta. Suomalaisillehan ongelma esimerkiksi Norjaan menossa ei ole Suomen hallitukset päätökset tai päättämättä jättämiset, vaan Norjan viranomaiset, jotka eivät suomalaisia päästä maahan. Matkustuskuplissa kyse on kahden tai useamman maan välisistä sopimuksista, joissa osapuolet sopivat avaavansa keskinäiset rajansa.

2020-06-09

IS: Ruotsalaislehti väittää: Suomessa lietsotaan ruotsalais­vihaa - yksi kauppias aikoo haastaa Suomen valtion oikeuteen

Ruotsalainen iltapäivälehti Aftonbladet kritisoi pitkässä artikkelissaan Suomen hallituksen ja tiedotusvälineiden toimia koronavirusepidemian aikana.

Lehti väittää, että Suomessa lietsotaan ruotsalaisvihaa- ja pelkoa, joilla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia Tornionlaakson taloudelle.

Jostain syystä Aftonbladetin artikkelissa ei mainita missään kohtaa sitä, että Ruotsissa on maailman viidenneksi suurin koronakuolleisuus, ja että Ruotsin pohjoisimmassa läänissä, Norrbottenissa, on yli kolminkertainen kuolleisuus Suomen keskiarvoon verrattuna (192 PPM vs 59 PPM), mikä on ruotsalaisittain alhainen luku, mutta kertoo sen, että korona on siellä valloillaan pahemmin kuin juuri missään Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
[Kampaamoyrittäjä Maria Orajärvi] kertoo törmänneensä ikäviin asenteisiin myös internetissä. Aftonbladet nostaakin artikkelissaan esiin useita esimerkkejä suomalaisista verkkokeskusteluista, joissa esitetään ruotsalaisiin epäluuloisesti suhtautuvia puheenvuoroja.

"Suomen ei pitäisi joutua maksamaan Ruotsin avoimesta koronastrategiasta."

No pitäisikö? Ruotsi voi maksaa strategiastaan ihan itse. Se on maan valittu linja, ja kansan suuri luottamus hallitukseen ja hajaäänten olematon määrä kertoo, että kansanitsemurhastrategia miellyttää ruotsalaisia. Mutta sitten pitäisi ymmärtää, että kaikki eivät tätä ilosanomaa halua vastaanottaa. Ihan kaikkea ei voi saada.
Lehden mukaan myös tiedotusvälineet tekevät osansa ruotsalaispelon lietsomisessa. Artikkelissa todetaan, että Ruotsi nousee jatkuvasti esiin suomalaisessa koronauutisoinnissa.

Lehti epäilee, että suomalaiset toimittajat haluavat houkutella lukijoita vastakkainasettelun avulla.

Minä taas epäilen, että ruotsalaiset toimittajat yrittävät epätoivon vimmalla kääntää katsetta pois päin ruotsalaisen koronatorjuntapolitiikan täydellisestä epäonnistumisesta.

Aftonbladetin artikkelissa arvostellaan Suomen mediaa uutisoinnin tarkoitushakuisuudesta. AB:n mukaan suomalaiset uutiset kirjoitetaan näennäisen neutraalisti, mutta silti Ruotsista tuodaan esille vain ikäviä asioita. Ilmeisesti tämä on vastakohta sille, miten Ruotsissa uutisoidaan. Kuten vaikkapa juuri tässä AB:n artikkelissa, jonka otsikko on:
På den finska sidan växer hatet: "Slå larm om ni ser svenskar"
Eli suomeksi:
Viha kasvaa Suomen puolella: "Hälyttäkää, jos näette ruotsalaisia"
Hyvä, että edes jonkun maan media käsittelee asioita tasapuolisesti ja polemisoimatta.

Artikkelissa arvostellaan vielä Ruotsin rajalle Venäjän rajalta tuotuja rajavartiomiehiä, jotka eivät ymmärrä paikallisia nyansseja. Esimerkkinä käytetään Suomen puolelle parturiin Vanhalla Volvolla yrittänyttä ruotsalaismiestä. Venäjä-henkisten rajamiesten mukaan Ruotsissakin on partureita.

Ruotsissa on maailman viidenneksi suurin koronakuolleisuus.

Ruotsalainen kansankoti on kuollut.

2020-06-08

IS: Koronavapaaksi julistautunut Uusi-Seelanti purkaa rajoitukset

Uusi-Seelanti on julistanut maan olevan vapaa koronaviruksesta.

Terveysviranomaisten mukaan maassa ei ole enää aktiivisia koronavirustapauksia, uutisoi muun muassa The Guardian.

Tiukkoja rajatarkastuksia lukuun ottamatta kaikki koronaviruksen vuoksi asetetut rajoitukset poistetaan maanantaina ja tiistain välisenä yönä, kertoi pääministeri Jacinda Ardern maanantaina. Ulkomaalaisia ei maahan toistaiseksi päästetä.

Hienoa, Uusi-Seelanti! Vaikka olettekin erilaisten valtionepidemologien mielestä kaikkein huonoimmassa asemassa, koska toinen aalto ja nälänhätä ja heinäsirkat.

2020-06-03

HS: Tutkijat ja lääkärit vetoavat avoimessa kirjeessä: "Maskien käyttö auttaa pelastamaan ihmishenkiä"

Maskien käyttö on hyödyllinen ja vaikuttava keino koronaepidemian tukahduttamiseksi, sanoo laaja joukko suomalaisia tutkijoita ja lääkäreitä keskiviikkona julkaistussa avoimessa kirjeessä.

Avoin kirje on laadittu Suomen oloihin, mutta se pohjaa aikaisempaan yli sadan kansainvälisen lääkärin, tieteentekijän ja asiantuntijan allekirjoittamaan englanninkieliseen kirjeeseen.

"Tieteellinen näyttö on vahva sen puolesta, että kasvosuojien eli maskien käyttö auttaa pelastamaan ihmishenkiä, säilyttämään työpaikkoja ja hidastamaan pandemian etenemistä", vetoomuksen suomenkielisessä versiossa sanotaan.

Allekirjoittaneet ehdottavat maskisuosituksen antamista aktiivisille epidemia-alueille.

"Ehdotamme, että jokainen, joka liikkuu aktiivisella tartunta-alueella, pitäisi mukanaan maskia ja olisi valmis tarvittaessa käyttämään sitä. Ehdotamme lisäksi, että viranomaiset suosittelevat maskien käyttöä julkisissa tiloissa, kuten kaupoissa, liikennevälineissä ja julkisissa rakennuksissa pikimmiten."

Ehdotus näyttää huolella valmistellulta, kunhan vain määritellään, mikä on "aktiivinen tartunta-alue". Tällä hetkellä Suomessa sellaista löytynee kähinnä Uudeltamaalta, mutta kuten monissa maissa on nähty, tilanne voi tietenkin muuttua hyvinkin nopeasti, jopa päivissä. Sellaisessa tapauksessa olisi hyvä olla valmius siirtyä pikaisesti maskien käyttöön julkisilla paikoilla; etenkin julkisissa liikennevälineissä, joissa pakostakin joutuu olemaan pitkiä aikoja suljetussa tilassa samojen ihmisten läheisyydessä.

Muutenkin Suomessa kannattaisi aloittaa keskustelu alueellisista suosituksista ja määräyksistä. Koronatilanne on alusta asti ollut dramaattisen erilainen eri osissa maata. Alueellisille suluille ei tällä hetkellä ole mitään tarvetta, mutta kaikenlaiset turvatoimenpiteet, kuten ravintoloiden aukiolo, yökerhojen auki pitäminen, ja esimerkiksi maksinkäyttöpakko julkisilla paikoilla, kannattaisi ilman muuta kohdentaa niille alueille, joissa epidemia vähänkin uhkaa levitä uudelleen. Kun uuden pesäkkeen torjuntatoimet aloittaa nopeasti, kestävät toimet merkittävästi vähemmän aikaa.

Anders Tegnell: Omvärlden ser den svenska modellen som ett hot

Sveriges linje för att bekämpa coronapandemin får allt mer kritik från omvärlden.
Statsepidemiolog Anders Tegnell ser tendenser till mindre ädla motiv i den utländska kritiken.
- Ibland är den svenska modellen hårt kritiskt granskad och har möjligen känts som lite grann av ett hot.
Samma på finska:
Otsikko: Ander Tegnell: Muu maailma näkee ruotslaisen mallin uhkana

Ingressi: Ruotsin linja taistelussa koronapandemiaa vastaan saa yhä enemmän kritiikkiä muulta maailmalta.
Valtionepidemiologi Anders Tegnell näkee ulkomaisessa kritiikissä vähemmän jaloja motivaatioita.
- Välillä tuntuu että ruotsalaista mallia tarkastellaan kovin kriittisesti ja ehkä se on tuntunut vähän uhalta.

Anders Tegnell on oikeassa. Ruotsalainen malli on uhka. Kuolemanvakava uhka. Mutta luetaanpa syistä:
På vilket sätt har man sett Sveriges modell som ett hot?
- Det är väl ganska klart att kan någon visa att det hade gått att hantera det här på ett sätt som är mycket mindre dramatiskt än det man själv har gjort så leder ju det till eftertanke. Men det är ju jättesvårt att överföra den här typen av erfarenheter mellan länder så jag tycker inte att det finns någon anledning till att ha den oron. Vi gör väl alla så gott vi kan, säger Tegnell.
Ja samma på finska:
Millä tavalla Ruotsin malli on nähty uhkana?
- On kai aika selvää, että jos joku näyttää, että tämä voidaan käsitellä paljon vähemmän dramaattisella tavalla kuin mitä he ovat itse tehneet, niin johtaahan se jälkipohdintaan. Mutta tällaista kokemusta on vaikea siirtää maiden välillä, joten minusta ei ole mitään syytä tähän huoleen. Kaikki teemme niin hyvin kuin osaamme, sanoo Tegnell.
Eli, edelleenkin, kesäkuussa 2020 muita maita huolestuttaa Ruotsin ylivertaisessa koronataktiikassa vain se, miten huonolta se saa muut maat näyttämään. Maailman viidenneksi suurimmalla kuolleisuudella ei ole mitään vaikutusta asiaan, eikä sillä, että vanhusten pitäisi edelleenkin pysyä kotona, vaikka monissa muissa maissa korona alkaa olla niin harvinainen, ettei se estä kenenkään liikkumista julkisilla paikoilla, mukaan lukien Ruotsin naapurit Norja ja Suomi.

Onneksi olkoon, Anders Tegnell: tässä sinulle Comical Ali -mitali!

Aftonbladet: Anders Tegnells markering: "känner mig som en slagpåse"

Statsepidemiolog Anders Tegnell uppger att hans egen "självkritik" övertolkats.
Och slår fast att han står bakom den svenska coronastrategin.
- Ibland känner jag mig som en slagpåse, men jag är okej med det, säger han på onsdagens pressträff.
Ja samma på finska:
Otsikko: Anders Tegnellin iskulause: "Tunnen itseni nyrkkeilysäkiksi"

Ingressi: Valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoo, että hänen omaa "itsekritiikkiään" ylitulkitaan.
Ja julistaa olevansa Ruotsin koronastrategian takana.
- Välillä tunnen itseni nyrkkeilysäkiksi, mutta olen okei sen asian kanssa, hän sanoo keskiviikon lehdistötapaamisessa.

Johan se hetken näyttikin, että kuolintilastoissa viidennelle sijalle pääseminen olisi vähän saanut Tegnelliä miettimään. Mutta ei sentään. Ainoa vielä Ruotsin edellä olevista neljästä maasta, joka tietoisesti antoi kansan sairastua ja kuolla, on Britannia, ja sielläkin ajatuksesta luovuttiin jo kolmatta kuukautta sitten maaliskuussa.

IS: Ruotsin olisi pitänyt ryhtyä tiukempiin korona­toimiin, myöntää valtion­epidemiologi Tegnell

Ruotsin olisi pitänyt epidemian alussa ryhtyä tiukempiin toimiin koronaviruksen torjumiseksi, myöntää valtionepidemiologi Anders Tegnell.

- Meillä on varmasti paljon potentiaalia parantaa siinä, mitä on tehty, Tegnell sanoo Ruotsin radion Ekot-toimituksen haastattelussa.

Tegnell valittelee maan korkeita kuolleisuuslukuja. Ruotsissa on kuollut koronaan enemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaissa - kuolleita on yli 4 400.

Tegnell sanoo, että jos epidemian alussa olisi tiedetty kaikki se, mitä nyt tiedetään koronasta, toimet olisivat olleet Ruotsissa toisenlaisia.

- Luulen, että olisimme tehneet jotakin sen väliltä, mitä olemme itse tehneet ja mitä muu maailma on tehnyt.

Sen sijaan varovaisuusperiaate unohdettiin kokonaan, ja ilkuttiin muille maille, jotka ottivat käyttöön tiukat rajoitustoimenpiteet. Ei siitä ole kuukauttakaan, kun Tegnell ennusti, että Suomi tarvitsee ehkä sulkea syksyllä kokonaan uudelleen, kun tulee toinen aalto, jolle ruotsalaiset ovat jo immuuneja.
Ruotsin strategiana on ollut rajoittaa viruksen leviämistä ja suojella riskiryhmiä, kun taas moni muu maa on yrittänyt tukahduttaa virusta niin paljon kuin on mahdollista.
Ruotsin strategiassa on myös epäonnistuttu täydellisesti. Tänään kuolleiden määrä miljoonaa asukasta kohti meni Ranskan ohi, joten Ruotsi on nyt 443 kuolleellaan per miljoona asukasta kunniakkaalla viidennellä sijalla Belgian (820 ppm), Espanjan (580), Britannian (myös 580) ja Italian (555) jälkeen.

Mutta ei pidä tuudittautua liian ylimielisyyden valtaan. Meille oli käydä ihan samoin. Suomenkin strategia oli toukokuuhun asti virallisesti sama kuin Ruotsissa: kaikki on hyvin, kunhan tehohoitopaikat riittävät, ja laumasuoja varjelee meitä sitten syksyllä toiselta aallolta. Tämä tavoite kiistetään nyt, mutta näin kuitenkin THL:n Mika Salminen toitotti meille melkein päivittäin aina toukokuun alkuun asti. Onnemme oli se, että täällä otettiin Ruotsia kovemmat rajoitukset käyttöön, mikä antoi meille miettimisaikaa siihen asti, kunnes hallitus lopulta 15.5. kertoi selkeästi hylänneen THL:n linjan ja pyrkivät minimoimaan sairastuneiden määrän.

Ruotsalainen kansankoti on kuollut.

2020-06-02

IS: Tapio Sadeojan kolumni: Kasvosuojat toimivat kyllä muualla mutta ei meillä - surullinen maskilinjaus syö ministeriön uskottavuutta

Yli 90 prosenttia maailman väestöstä asuu maissa, joissa on ohjeistus maskien käytöstä.

Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö (stm) teetti oman selvityksensä suojien käytöstä ja totesi, että niiden vaikutus infektioiden leviämiseen on vähäinen tai olematon.

Siis onko koko muu maailma väärässä?

On tietenkin. Kysy vaikka ruotsalaisilta. He tietävät, miten kurjaa on tulla koulukiusatuksi vain siksi, että ovat niin paljon parempia epidemian hoidossa kuin kaikki muut yhteensä.
Stm:n selvityksen lopputulos on tuskin yllätys kenellekään, sillä ilman mitään selvityksiäkin ministeriö osasi jo maaliskuussa kertoa "kasvomaskien olevan hyödyttömiä ja mahdollisesti jopa haitallisia epidemian leviämisen torjunnassa".

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta yritti toukokuun alussa poiketa tästä linjasta sanoen uskovansa, että maskien käytöstä on hyötyä. Ministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila tyrmäsi Tervahaudan näkemyksen suoralta kädeltä yksityisajatteluna ja ilmoitti, ettei se vastaa ministeriön kantaa asiaan.

Jos maskeja ei ole varattu etukäteen kuin parin päivän tarpeen verran, ei tietenkään pidä myöntää, että nyt tuli mokattua ja pahasti, vaan yritetään väistää nolo tilanne kiistämällä koko maskien hyödyllisyys; kansanterveydestä viis. Aivan samalla lailla kuin testaaminen oli tarpeetonta niin kauan, kun testauskapasiteettia ei ollut. Sittemmin se on ollut kovastikin hyödyllistä, eikä edes THL:n Mika Salminen enää toitota medialle ymmärtämättömyyttään testaamisen hyödyllisyydestä.

Näitä juttuja voisi luulla neuvostovitseiksi, ellei tietäisi niiden olevan totisinta totta.

Sattumalta, päivää ennen stm:n selvityksen julkaisemista maailman arvostetuimpiin tieteellisiin julkaisuihin kuuluva Science julkaisi oman selvityksensä maskien käytön merkityksestä hengitystieinfektioiden leviämisen estämisessä. Tulos oli täysin päinvastainen kuin stm:llä: kasvomaskien käyttö vähensi viruksen etenemistä erittäin merkittävästi. Sciencen selvitys perustui 21 tieteelliseen tutkimukseen asiasta.

Myös arvovaltainen Lancet tuli pari päivää sitten ulos tutkimuksellaan, joka osoitti kiistattomasti maskien hyödyt. Vastaavanlaisia tuloksia on saavutettu useissa muissa kansainvälisissä tutkimuksissa, joita ei kuitenkaan huomioitu stm:n selvityksessä. Käytännössä uutta tietoa maskien hyödyistä Covid19-viruksen torjunnassa tulee lähes päivittäin.

Vielä parahiksi loppuviikosta sata johtavaa tiedemiestä - joukossaan Nobel-palkittu virologi - ympäri maailman julkaisi vetoomuksen maskien käytön puolesta. Heidän mukaansa jos 80 prosenttia käyttää tietyissä julkisissa tiloissa kasvosuojaa, epidemia pysähtyy. Myös hallituksen tiedepaneeli päätyi maanantaina julkaistussa raportissaan suosittelemaan kasvosuojien käyttöä.

Jos sata tiedemiestä liputtaa maskien käytön puolesta, niin siitähän voisi päätellä Ruotsin tyyliin, että loput maailman miljoona tiedemiestä ovat tietenkin maskien käyttöä vastaan, eikö vain? Tässä olisi STM:lle hyvä argumentti.
Stm:n selvitys maskien käytöstä on surullinen näytelmä, joka onnistui ainoastaan yhdessä asiassa: ministeriön uskottavuuden syömisessä.
Ei STM:n uskottavuus ole tämän lausunnon kanssa mennyt minnekään. Se meni jo maaliskuussa.

IS: Hallituksen tiede­paneeli suosittelee kasvo­maskien käyttöä

Valtiosihteeri Martti Hetemäen johtamaa exit-työryhmää avustanut COVID-19-tiedepaneeli listaa maanantaina julkistetussa raportissaan hengitys­suojaimet hyödylliseksi tavaksi ehkäistä koronaviruksen tarttumista oireettomilta kantajilta.

Paneelin mukaan riski koronaviruksen uusista epidemia-aalloista on pitkäaikainen ja merkittävä. Tilanteen pahentuessa hengityssuojainten käyttö on suositeltavaa varsinkin julkisilla paikoilla ja joukkoliikenteessä.

- Hengityssuojat oikein käytettyinä suojaavat tartuttamasta muita, ja niitä on syytä pitää yhtenä torjuntakeinona ihmisjoukoissa, erityisesti vanhusten ja riskiryhmien parissa, raportissa todetaan.

Aftonbladet: Dokument avslöjar: Så försöker regeringen rädda Sverigebilden

Sverige framställs allt oftare som ett skräckexempel i världen - i coronakrisens spår.
Nu sätter regeringen tryck på den utländska diplomatkåren för att tvätta Sverigebilden.
- Som ambassadörer till Sverige har ni en viktig roll att informera era huvudstäder om situationen här, säger utrikesminister Ann Linde (S) i ett tal som Aftonbladet tagit del av.
Samma på finska:
Otsikko: Asiakirja paljastaa: Näin hallitus yrittää pelastaa Ruotsi-kuvan

Ingressi: Ruotsi esitetään maailmalla yhä useammin kauhuesimerkkinä - koronakriisin jäljissä.
Nyt hallitus alkaa painostaa ulkomaisia diplomaatteja putsaamaan Ruotsi-kuvaa.
- Ruotsin suurlähettiläinä teillä on tärkeää informoida pääkaupunkejanne täällä vallitsevasta tilanteesta, sanoo ulkoministeri Ann Linde (sosiaalidemokraatit) puheessa, jonka Aftonbladet pani merkille.

Olen samaa mieltä Ruotsin ulkoministeri Ann Linden kanssa: suurlähettiläiden todella kannattaa raportoida kotimaihinsa Ruotsin tilanteesta. Tosin ei tietenkään Ruotsin hallituksen propagandaa, vaan faktaa.

2020-05 - Toukokuu 2020

2020-05-29

IS: Kasvo­maskien vaikutus infektioiden leviämiseen vähäinen tai olematon, kertoo STM:n selvitys

Sosiaali- ja terveysministeriön odotettu selvitys kasvomaskeista toteaa, että näyttö kasvosuojusten vaikutuksesta on vähäinen. Tieto pohjaa ministeriön tilaamaan kirjallisuuskatsaukseen.

2020-05-27

IS: Ylilääkäri Ylelle: Pohjanmaan kaikki korona­tartunnat tulleet kuukauden ajan Ruotsista - kommentit nousivat uutiseksi länsi­naapurissa

Pohjanmaan kaikki koronatartunnat kuukauden aikana ovat tulleet Ruotsista, kertoo Vaasan keskussairaan infektioylilääkäri Juha Salonen Ylelle.

Salonen muistuttaa, että korona on Ruotsissa Suomea levinneempi, eli maahan matkaavien suomalaisten tulee ymmärtää kohonnut tartuntamahdollisuus.

- Jos matkustat ulkomaille, sinun tulisi mennä karanteeniin, vaikka oireita ei olisikaan, ja jos oireita tulee, tulee hakeutua testeihin. Ruotsi on pikkuhiljaa yksi koronan pahiten iskemiä maita Euroopassa, Salonen sanoo Ylelle.

Salosen kommentit nousivat uutiseksi myös länsinaapurissa, kun yleisradioyhtiö SVT nosti sen yhdeksi pääjutuistaan.

Ruotsi nousi viime viikon uutisissa väkilukuun suhteutettujen koronaviruskuolemien kärkimaaksi maailmassa. Koko pandemiaa tarkastellessa yhteiskuntansa verrattain avoinna pitäneessä Ruotsissa on kahdeksanneksi eniten varmennettuja koronakuolemia.

Itse asiassa jos unohdetaan alle miljoonan asukkaan kaupunkivaltiot, Ruotsi on sijalla kuusi. Muttei kauaa, sillä kuolintahti on niin kova, että Ranska on saavutettavissa säkällä jo tällä viikolla.
Ruotsin koronatilanne näkyy muun muassa Bloombergin ja SVT:n mukaan siinä, kuinka ruotsalaismatkailijoihin suhtaudutaan. Esimerkiksi Kypros on avannut rajansa monen muun maan kansalaisille, mutta ruotsalaisille rajat eivät avaudu.

Suomi, Tanska ja Norja puolestaan suhtautuvat varauksellisesti yhteiseen matkustusalueeseen Ruotsin kanssa, kertoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) Helsingin Sanomille.

Osa ruotsalaisista on kokenut tilanteen kiusaamiseksi. Ruotsin ulkoministeri Ann Linde arvioi puolestaan Bloombergille, että Kyproksen päätös on diskriminointia.

Onhan se toki kiusaamista, jos nimellä Ruotsi kulkevaa toista aaltoa ei haluta laskea maahan. Todellisessa maailmassa Ruotsi on epäonnistunut koronaviruksen torjunnassa pahemmin kuin Donald Trumpin Yhdysvallat tai Jair Messias Bolsanaron Brasilia.

Aftonbladet: Sverige hade världens högsta dödstal - igen

Sverige rapporterade på onsdagen återigen högst dödlighet i världen i covid-19, enligt University of Oxford.
Sjudagarsmedelvärdet ligger för närvarande på 5,4 döda per miljon invånare i Sverige. Näst hårdast drabbat är Brasilien.
- Det är absolut förskräckligt att vi har så höga dödstal i Sverige, säger Anders Tegnell.
Ja samma på finska:
Otsikko: Ruotsilla oli maailman suurin koronakuolleisuus - taas

Ingressi: Ruotsilla raportoitiin keskiviikkona jälleen maailman suurin covid-19 -kuolleisuus University of Oxfordin mukaan.
Seitsemän päivän keskiarvo on Ruotsissa nyt 5.4 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti. Seuraavaksi pahiten kärsivä maa on Brasilia.
- On aivan hirvittävää, että meillä on Ruotsissa niin korkea kuolleisuus, sanoo Anders Tegnell.

Hirvittävää on. Ei kuitenkaan niin hirvittävää, että asialle tehtäisiin jotain. Ja muut maat vielä koulukiusaavat, kun eivät päästä ruotsalaisia levittämään ilosanomaansa omiin maihinsa. Anders-sedän satuhetki jatkuu haastattelulla:
Vad är din kommentar till att Sverige hade högst dödstal i världen i covid-19 i går tisdag?
- Dödstal är något som är väldigt svårt att jämföra mellan länder, speciellt vid ett enskilt tillfälle som nu, säger Anders Tegnell. Länderna befinner sig i olika delar av utvecklingen av den här pandemin, vi är mer eller mindre duktiga på att registrera de verkliga dödstalen. Jag tycker man ska vänta med den här typen av analyser till om något år. Då kan man landa i vad de verkliga dödstalen har varit i olika länder.
Men det är ju inte ett enskilt tillfälle. Flera dagar de senaste två veckorna har Sverige rapporterat högst dödstal. Menar du att de här siffrorna är ointressanta?
- Nej, det är absolut inte ointressanta siffror. Men jämförelsen går inte att göra, det är min absoluta åsikt. Sedan är det absolut förskräckligt att vi har så höga dödstal i Sverige. Vi har jobbat väldigt hårt med att försöka minska det så mycket som möjligt. Vi ser en positiv utveckling på framför allt äldreboenden som vi hoppas kan fortsätta.

Miten kommentoit sitä, että Ruotsissa oli suurin koronakuolleisuus eilen tiistaina?
- Kuolinlukija on kovin vaikea vertailla maiden välillä, erityisesti tällaisena erityisaikana kuin nyt on, sanoo Anders Tegnell. Maat ovat eri vaiheissa pandemiaa, me olemme enemmän tai vähemmän eteviä rekisteröimään todelliset kuolinsyyt. Minusta tämmöisiä analyysejä kannattaisi odottaa vaikka vuosi. Silloin voidaan saada selville todellinen kuolleisuus eri maissa.
Mutta eihän tässä ole kyseessä mikään yksittäistapaus. Ruotsissa on ollut useana päivänä viimeisen kahden viikon aikana maailman suurin kuolleisuus. Yritätkö sanoa, että nämä luvut eivät ole mielenkiintoisia?
- Ei, ne eivät ehdottomasti ole epämielenkiintoisia. Mutta vertailuja ei voi tehdä, se on ehdoton mielipiteeni. Ja on aivan hirvittävää, että meillä on Ruotsissa niin paljon kuolintapauksia. Olemme tehneet valtavasti töitä vähentääksemme niitä niin paljon kuin mahdollista. Näemme positiivista kehitystä erityisesti vanhusten laitoksissa, ja sitä yritämme jatkaa.

Mitenkäs olisi, jos ihan vaan myöntäisitte tehneenne hirvittävän virheen, ja edes yrittäisitte kääntää laivan suuntaa? Vai onko se juna jo lopullisesti mennyt?

Hyvinvointivaltio on sellainen, joka huolehtii heikoista ja vanhoista. Ruotsalainen hyvinvointivaltio on kuollut.

2020-05-24

SVT: Länderna som portar svenskar på grund av covid-19: "Europas mobboffer"

Har svenska turister blivit Europas mobboffer? Det konstaterar åtminstone reseexperten Lottie Knutson, efter att ytterligare ett land - Cypern - har valt att porta svenskar på grund av covid-19.
- Vi har blivit persona non grata, säger hon till SVT Nyheter.

I dag kom beskedet att Cypern förbereder för att öppna sina gränser för turister. Direktflyg ska tillåtas från 19 länder - dock inte från Sverige, som därmed hamnar i sällskap med länder som Storbritannien, Frankrike, Spanien och Italien, Beneluxländerna och Ryssland.

Cypern är dock inte ensamt - tidigare har Finland, Norge och flera danska partier sagt nej till svenska folket.

Reseexperten Lottie Knutson, som blev ett känt ansikte för svenskarna i och med tsunamikatastrofen 2004, målar upp en dyster bild av läget:

- Sverige har blivit Europas mobboffer. Det är jättetråkigt, säger hon till SVT Nyheter.

Mobboffer är ett starkt ord?

- Ja, men tyvärr har vi blivit lite persona non grata. Vi tycker att vi har haft en ganska bra strategi men den har retat upp väldigt många utanför Sverige.

Ruotsalaiset ovat kyllä uskomattomia veijareita. Heillä on maailman paras koronastrategia, mutta sille ollaan niin kateellisia, että ruotsalaisia ei haluta laskea muihin maihin. Ei mitään puhetta siitä, että ruotsalaiset voisivat aiheuttaa tullessaan toisen tartunta-aallon. Eikä mitään puhetta siitä, että Ruotsissa on tällä hetkellä koko maailman kovin koronakuolleisuus. Ehei. Ruotsalaisten ainutkertainen ja nerokas strategia ärsyttää tyhmempiä maita, joten ne ovat liittyneet yhteen kiusaamaan Ruotsia.

2020-05-22

IL: Hoitaja Ruotsin hoivakotikuolemista: "He sanovat meille, että ei pidä lähettää ketään sairaalaan"

Tilannekuva Ruotsin koronatilanteesta näyttää muuttuneen rajusti muutamassa viikossa.

Ruotsin kuolinluvut koronaviruksesta ovat olleet koko epidemian ajan reilusti korkeammalla kuin Suomessa ja muissa Ruotsin naapurimaissa. Viime viikolla koronakuolleisuus oli koko maailman korkein.

Vielä kaksi viikkoa sitten tartuntatautiasiantuntija ja Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijana toimiva Johan Giesecke sanoi uskovansa vankasti Ruotsin linjaan.

- Kyllä, olemme parhaassa tilanteessa koko maailmassa, hän sanoi Dagens Nyheterin haastattelussa.

Donald Trump voisi olla Johan Gieseckestä ylpeä.
BBC:n mukaan useat hoivatyöntekijät kritisoivat terveysviranomaisia ohjeista, joiden mukaan hoivakodeista ei lähetetä ihmisiä sairaalaan.

Joidenkin hoivatyöntekijöiden mukaan syynä on syvässä istuva haluttomuus siirtää potilaita sairaalahoitoon, mikä koronan tapauksessa johtaa kuolemiin.

Lisäksi hoitajat sanovat, että heitä on ohjeistettu olemaan antamatta hoivakodeissa oleville lisähappea.

2020-05-21

IL: Ruotsin koronakuolleisuus nyt maailman korkein - ulkoministeri huolissaan ruotsalaisten syrjimisestä, kun maat avaavat rajojaan

Ruotsista on viime päivinä kuulunut yhä huolestuttavampia uutisia koronaviruspandemiaan liittyen. Ruotsin ulkoministeri Ann Linden mukaan maailmalla on kuitenkin "vääränlainen kuva" Ruotsista.

Ruotsissa on väkilukuun suhteutettuna maailman korkein koronaviruksen kuolleisuus, kun katsotaan yhden viikon lukuja, kertoo Telegraph.

Ruotsissa oli 13. toukokuuta - 20. toukokuuta 6,08 koronakuolemaa jokaista miljoonaa asukasta kohti. Tämä nostaa sen maailman kärkeen. Seuraavaksi tulevat Britannia (5,57 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti), Belgia (4,28 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti) ja Yhdysvallat (4,11 kuolemaa miljoonaa asukasta kohti).

[...]

Ruotsin ulkoministerin Ann Linden mukaan monilla mailla on "väärä kuva Ruotsista", mikä saattaa johtaa ruotsalaisten erilaiseen kohteluun siinä vaiheessa kun rajoja avataan, kertoo Expressen. Hän ei ota haastattelussa suoraan kantaa yllä kerrottuihin kuolleisuuslukuihin.

[...]

Ruotsin uutistoimisto TT:n mukaan Suomi ja Norja harkitsevat, että ruotsalaisia ei päästettäisi maahan, kun rajoja avataan.

- Toivon, että ei ole mitään erityiskohtelua, vaan että Pohjoismaiden kanssa on yhteinen rajojen avaaminen.

Tanskassa esimerkiksi useat oppositiopuolueet haluavat avata rajat saksalaisille ja norjalaisille, mutta eivät ruotsalaisille.

Linde sanoi jo viime viikolla STV:n Aktuellt-ohjelmassa, että Ruotsia ei tule syrjiä, kun EU päättää rajojen avaamisesta. EU on suositellut, että rajat avattaisiin maiden välillä, joissa tartuntatilanne on vastaavanlainen.

Kylläpäs Ruotsille nyt on tullut hätä. Ulkomailla ei ymärretä tieteeseen perustuvaa, maailman parhasta koronahoitotaktiikkaa, johon kuuluu niin vanhusväestön tappaminen kuin nuorempienkin tahallinen sairastuttaminen. Ulkomailla kuvitellaan jotenkin tyhmästi, että jos toinen aalto jostain tulee, se tulee Ruotsista, eikä siellä ymmärretä, että sellainen on tasa-arvon vastaista. Eivät tajua edes tatuointien jumalaa Anders Tegnelliä, vaikka tämä kuinka yksinkertaisin sanoin yrittää selittää, että laumasuojan ansiosta ruotsalaiset ovat kaikkein turvallisimpia turisteja. Vaikka samaan aikaan loogisesti kiistää sairastamalla saadun laumasuojan toimivuuden.

IS: Ruotsista kantautuu kovia väitteitä korona­potilaiden hoidosta: "Se on aktiivisen kuolin­avun antamista"

Nyt Dagens Nyheter on kertonut, että Ruotsin-mallin arvostelijoihin on liittynyt myös geriatrian professori Yngve Gustafson Uumajan yliopistosta. Hänen mukaansa tilanne vanhusten hoivakodeissa on huono.

Ruotsissa yli puolet yli 70-vuotiaiden kuolemantapauksista uuden koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on tapahtunut ikäihmisille tarkoitetuissa hoivakodeissa. Gustafsonin mielestä kaikkea tarvittavaa ei ole tehty, sillä hän arvioi, etteivät kaikki koronaan sairastuneet ikäihmiset ole saaneet hoitoa covid-19-sairauteen, vaan heidät on siirretty suoraan saattohoitoon.

Gustafsonin mielestä toimintatavassa on havaittavissa suorastaan rikollisia piirteitä, sillä monella hoivakotiasukkaalla voisi olla vielä useita elinvuosia jäljellä, jos he vain saisivat tarvitsemaansa hoitoa.

- Se, että joku asuu hoivakodissa ei ole diagnoosi eikä voi olla lääketieteellinen peruste päätökselle siitä, annetaanko ihmisen elää vai kuolla. On syrjivää ja lainvastaista olla tekemättä lääketieteellistä arviointia siitä, mikä on yksittäiselle potilaalle parasta, Gustafson sanoo.

[...]

- Se, että näiden hoitokeinojen sijaan ikääntyville annetaan rutiininomaisesti hengitystä vaikeuttavia midatsolaamia sekä morfiinia, on aktiivisen kuolinavun antamista, etten pahemmin sanoisi, Gustafson jyrisee DN:lle.

Karoliinisen sairaalan lääkärinä ja tutkijana työskentelevä henkilö kertoo Dagens Nyheterille, että Gustafsonin kuvailemia "palliatiivisia [kipua lievittäviä] koktaileja", joissa on käytetty rauhoittavia ja kipua poistavia lääkkeitä, on käytetty suuressa määrin covid-potilailla niin sairaaloissa kuin hoivakodeissa.

- Tämä on herkkä aihe. Emme puhu asiasta kollegoiden kesken, mutta nyt alan huomata, että ihmiset harjoittavat yhä enemmän eutanasiaa palliatiivisen hoidon varjolla.

[...]

Gustafsonin mainitsemat lääkeaineet, midatsolaami ja morfiini kuuluvat haloperidolin ohella sellaisiin, joita ruotsalaiset terveysviranomaiset ovat suositelleet käytettäväksi saattohoitovaiheessa.

- Monia covid-19 potilaita on hoidettu tällä tavoin. Yleensä näin menetellään sellaisten potilaiden kanssa, joilla on parantumaton syöpä ja lyhyt elinajanodote. Kun näitä lääkkeitä käytetään potilaisiin, joilla on hengitysvaikeuksia, se väistämättä nopeuttaa heidän kuolemaansa. Koska hoitopaikkoihin on asetettu vierailukiellot, heidän sukulaisensa eivät tiedä asiasta mitään. Eettisistä ulottuvuuksista ei keskustella, mutta mielestäni tämä on laitonta, ja uskoakseni osa potilaista olisi voinut selviytyä jos heille oltaisiin annettu lääkkeiden sijasta lisähappea, anonymiteetin suojin puhuva Karoliinisen sairaalan lääkäri arvioi.

2020-05-20

HS: Tutkijat arvelevat, että vanha flunssa voi suojata koronalta - osa ihmisistä olisi immuuneja pahalle taudille

Lieväoireinen koronavirustartunta voi johtua siitä, että on sairastanut aikaisemmin jonkin tavallisen koronavirusinfektion. Tavallisia jokavuotisia flunssia aiheuttaa neljä erilaista koronavirusta, jotka ovat etäistä sukua covid-19-tautia aiheuttavalle koronavirukselle. Aiemmin podetusta koronavirusflunssasta jää elimistöön vasta-aineita, jotka saattavat torjua myös covid-19-tautia aiheuttavaa virusta.

Tätä on arveltu aiemminkin, mutta nyt uusissa tutkimuksissa on saatu olettamukselle vahvistusta.

"Ainakin joillain henkilöillä on olemassa olevaa immuniteettia, joka johtuu kausikoronavirusinfektioista. Se ei sulje pois sitä, etteikö ristikkäissuojaa syntyisi muistakin virusinfektioista", sanoo immunologian professori Seppo Meri Helsingin yliopistosta.

Muiden virustautien mahdollisesti antamaan ristisuojaan viittaavat Cambridgen yliopiston tutkijoiden alustavat havainnot siitä, että sikotautia, vihurirokkoa ja tuhkarokkoa aiheuttavat virukset muistuttavat tietyiltä osin uutta koronavirusta. Tämä voisi selittää, miksi näitä kolmea tautia vastaan annettu mpr-rokote näyttäisi suojaavan vaikealta covid-19-taudilta

2020-05-19

HS: Pääministeri Marin väitti Petteri Orpon valehdelleen hallituksen koronalinjasta, mutta onko hallituksen linja ollut koko ajan selvä?

Hallituksen linja on selvästi muuttunut jopa viimeisten viikkojen aikana:
Kiista lähti Orpon viikonloppuna esittämistä kommenteista. Hän totesi, että hallitus ei vastaa opposition kysymyksiin ja että "jatkuva pallottelu siitä, annetaanko taudin levitä vai ei, luo epävarmuutta".

Marin vastasi sanomalla, että Orpo tekee oppositiopolitiikkaa "valheellisilla väittämillä". Marinin mukaan oppositiolle on vastattu ja hallituksen linja on ollut koko ajan selvä.

Jos oppositiolle on vastattu, niin ainakaan julkilausumissa ei ole ollut mitään selvää ennen viime perjantaina, jolloin hallitus lopultakin sanoi suoraan, että linja on taudin hävitys Suomesta.
Vielä helmikuun lopussa epidemia ei ollut alkanut Suomessa eikä koronaviruksen vakavuus ollut valjennut. Tuolloin Marin vertasi koronavirusta kausi-influenssaan. Hän sanoi eduskunnalle, että tavalliseen kausi-influenssaan sairastuu Suomessa vuosittain noin viisi prosenttia aikuisista ja kymmenen prosenttia lapsista.

"Koronavirusinfektiotapauksia on varmistettu selvästi vähemmän. Epidemian keskusalueella Hubeissakin vain noin 0,1 prosenttia eli yksi tuhannesta on sairastunut koronavirukseen", Marin totesi.

[...]

Maaliskuun lopussa koronavirustilanne oli jo kaikkien tiedossa. Maailman terveysjärjestö WHO oli julistanut 11. maaliskuuta pandemian ja hallitus oli pannut voimaan kovia rajoitustoimia. Suomessa puhuttiin käyrän madaltamisesta. Siis siitä, että hidastetaan epidemian etenemistä, jotta terveydenhuolto ei kuormitu liikaa.

Marin sanoi Iltalehdelle, että "emme pysty pysäyttämään tautia emmekä pyri siihen, koska se on mahdotonta". HS:n haastattelussa Marin sanoi, että "emmehän me yritä tai halua, että valtaosa suomalaisista tämän taudin sairastaa. Emme voi estää, että ihmiset voivat sairastua, mutta hallituksen tavoitteena on hidastaa epidemian etenemistä, turvata terveydenhuollon kantokyky kaikissa tilanteissa ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä." Marin totesi useissa yhteyksissä myös, että Suomi ei noudata "laumasuojastrategiaa".

[...]

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) totesi maaliskuussa, että "Suomi varautuu kaikissa toimissaan siihen, että ikäihmiset voisivat pysyä suojassa ja muu väestö ottaa sitten ­koronaviruksen, tulevan epidemian, väestöpohjalta vastaan".

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila puolestaan sanoi HS:lle, että "epidemia tulee menemään väestön läpi, ja kysymys on siitä, miten saamme laumaimmuniteetin aikaan väestössä niin, että riskiryhmiä on suojeltu". Varhila sanoi myös, että "kun laumaimmuniteetti on saavutettu, riskiryhmät tulevat sen piiriin ilman että heidän tarvitsee sairastaa tautia."

[...]

Huhtikuun ensimmäisenä päivänä Marin toisti eduskunnassa, että hallituksen tavoite on "hidastaa ja estää koronaviruksen leviämistä Suomessa, turvata terveydenhuoltomme kapasiteetti ja kantokyky kaikkialla maassa sekä suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä".

Samana päivänä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL lähetti eduskuntaan muistion, jossa se toteaa, että rajoitustoimia voidaan alkaa purkaa ennakoitua aiemmin, "mikäli huomataan, että epidemian hidastaminen on liian tehokasta".

"Jälkimmäisen vaarana olisi epidemian käynnistyminen uudestaan voimakkaana, kun kaikki rajoitukset lopulta voidaan purkaa", muistiossa todetaan.

Ajatuksena THL:llä oli se, että mikäli väestöön ei synny immuniteettia tartunnan saamisen kautta, riski uudesta pahasta aallosta kasvaa. Myöhemmin THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen esitti vastaavia näkemyksiä HS:n haastattelussa. Ne mainittiin myös kansliapäällikkö Martti Hetemäen työryhmän niin sanotussa exit-raportissa.

Marin oli haluton kommentoimaan näitä näkemyksiä.

Koska hallitus on koko epidemian ajan kertonut tukeutuvansa päätöksissään asiantuntijoiden näkemyksiin, epäselväksi jäi, jakaako se myös viranomaisten näkemyksen siitä, että epidemia voi hidastua liikaa.

Epäselvyyttä lisäsi se, että THL:n mainitsemaan riskiin viitataan myös hallituksen 6. toukokuuta antamassa periaatepäätöksessä. Siinä todetaan, että "viruksen leviämisen pysähtyminen väestön vastustuskyvyn ollessa hyvin matala tarkoittaa ns. toisen aallon riskin kasvua". Periaatepäätöksessä ei kuitenkaan kerrota, mitä tämän toteaminen käytännössä tarkoittaa hallituksen toimien suhteen.

[...]

Viime perjantaina tiedotustilaisuudessa Marin ilmaisi lopulta selkeän näkemyksensä siitä, että hallitus ei usko epidemian voivan levitä liian hitaasti. Marin siis teki tältä osin pesäeron terveysviranomaisten näkemyksiin.

Tämä ei ole tullut mitenkään kirkkaasti läpi hallituksen aiemmissa kannanotoissa, vaikka hallitus oli kyllä terävöittänyt tiedotuslinjaansa.

Puheista katosi sana "hidastaa" ja puhuttiin vain epidemian "estämisestä". Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote rukattiin uusiksi niin, että lause "hallituksen tavoitteena on taudin etenemisen hallinta" muuttui tavoitteeksi "estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa".

[...]

Oman kierteensä tilanteeseen toi tosin yllättäen perjantaina THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta. Tervahauta kertoi Ylelle, että koronavirustartuntojen määrä kannattaa nyt painaa mahdollisimman lähelle nollaa ja virus pitäisi pyrkiä tukahduttamaan. [...] Tervahaudan kommentit saattavat heijastaa sitä, miten jatkuvasti kehittyvä tieto koronasta vaikuttaa myös Suomen päättäjien näkemyksiin. On ymmärrettävää, ettei hallituskaan ole siksi halunnut liian tiukasti määrittää Suomelle jotain tiettyä linjaa.

On silti vaikea välttyä vaikutelmalta, että hallituksen taustaoletukset ovat muuttuneet epidemian alusta ja että se on ollut haluton kertomaan ääneen, mitä sen ylätason tavoitteet käytännössä tarkoittavat, sekä miten ne suhteutuvat terveysviranomaisten näkemyksiin.

IS: Ruotsalaishoitaja avautuu BBC:lle karusta korona-arjesta hoivakodeissa: "On vaikeaa vain seistä vieressä ja katsoa"

Ruotsalaishoitaja on kertonut BBC:lle arjesta koronaepidemian keskellä. Latifa Löfvenberg toimi epidemian alussa sairaanhoitajana useissa hoivakodeissa Gävlessä. Hän väittää ohjeistuksena olleen, ettei koronavirustartunnan saaneita asukkaita tulisi lähettää sairaalaan, vaikka heillä olisi useita elinvuosia muuten vielä jäljellä.

- Joillain olisi ollut useita vuosia jäljellä rakkaimpiensa kanssa, mutta heillä ei ole sitä mahdollisuutta... koska he eivät pääse koskaan sairaalaan, Löfvenberg sanoi.

- He tukehtuvat. Ja se aiheuttaa paljon paniikkia ja on vaikeaa vain seistä vieressä ja katsoa.

2020-05-15

HS: Pääministeri Marin irtisanoutui THL:n esittämistä näkemyksistä koronaviruksen leviämisen suhteen: Epidemian hoidosta on tullut selvästi poliittisempaa

Perjantaina pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi tiedotusvälineiden kysymyksiin koronavirusepidemiasta. Samalla hän irtisanoutui selväsanaisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n näkemyksistä viruksen leviämisen suhteen.

HS kysyi Marinilta, voiko hallituksen mielestä epidemia hidastua liikaa. THL:n asiantuntijat ovat olleet tästä huolissaan, koska se tarkoittaisi, ettei väestöön synny immuniteettia tautia vastaan ja toisesta aallosta tulisi pahempi.

"Hallituksen mielestä on niin, että epidemia ei saisi ollenkaan edetä tässä maassa. Emme esimerkiksi tiedä, tuoko sairastaminen mukanaan immuniteettia. Tämä on yksi niistä asioista, joita emme tällä hetkellä tiedä", Marin sanoi.

"Olisi erittäin vakavaa, jos päätyisimme hallituksessa ratkaisuun, että antaisimme taudin levitä yhteiskunnassa, kun emme edes tiedä, tuoko sairaus mukanaan immuniteettia. Sen takia toimemme ovat tähdänneet siihen, että pyrimme estämään taudin leviämistä ja sitä, että ihmiset eivät sairastuisi."

Marin totesi myös, että hallitus "ei tavoittele laumaimmuniteettia sairastamisen kautta" vaan toivoo, että väestö saisi suojaa rokotteen kautta.

No nyt oli selkeitä sanoja; kiitos!

2020-05-14

HS: Oppositio tivasi hallitukselta, yrittääkö se saada koronaviruksen hiipumaan vai ei - Pääministeri Marin: "Ei ole olemassa niin yksinkertaistettua totuutta"

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) viittasi kysymyksessään Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisemaan artikkeliin, jossa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulta (sd) pyydettiin tuloksetta vastauksia selventäviin kysymyksiin hallituksen koronastrategiasta.

"Mihin tartuttavuusluvun haarukkaan hallitus tähtää? Mikä sairaala- ja tehohoitopotilaiden määrä on hallituksen mielestä liian korkea? Onko hallituksen tavoitteena pitää tartuttavuusluku alle yhdessä, jolloin epidemia käytännössä hiipuu? Onko hallituksen tavoitteena pitää koronavirustartunnat mahdollisimman vähäisinä? Voisimmeko nyt eduskunnan edessä saada näihin yksinkertaisiin kysymyksiin selkeät vastaukset", Orpo kysyi.

Pääministeri Sanna Marin (sd) vastasi, että hallituksen tavoitteena on estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä.

"Nämä tavoitteet ovat koko aika olleet samat ja ne pysyvät."

[...]

Kokoomus ei tyytynyt Marinin vastauksiin. Orpo kysyi pääministeriltä vielä uudelleen, tavoitteleeko hallituksen yli yhden vai alle yhden tarttuvuuslukua.

"Alle yksi tarkoittaa sitä, että tauti hiipuu keskuudessamme ja yli yksi tarkoittaa, että se leviää. Kun te ette siihen vastaa, siitä tulee epämääräinen olo. Ihmisten pitää saada turvallisuuden tunne. Silloin uskalletaan lähteä töihin, parturiin tai kauppaan, kun tiedetään, että asiat ovat hallinnassa", Orpo sanoi.

Marin sanoi ymmärtävänsä sen, että "ihmiset haluavat yhden luvun, yhden selkeän asian".

"Mutta me emme seuraa vain yhtä lukua. Me seuraamme eri mittareita. Me seuraamme tarttuvuuslukua, me seuraamme sairaala- ja tehohoidossa olevien määrää, me seuraamme kuolleisuutta, ja me seuraamme immuniteetin kehittymistä. Ei ole olemassa vain yhtä lukua, jota katsotaan. Ei ole olemassa niin yksinkertaistettua totuutta, jota ihmiset tässä tilanteessa kaipaavat."

SVT: Folkhälsomyndigheten: "Liten andel som är asymptomatiska"

Coronaviruset ger tydliga symptom, menar Världshälsoorganisationen. Men Folkhälsomyndigheten vill inte avfärda att det kan finnas de som får covid-19 utan tecken på sjukdom.
Vi måste ändå ta höjd för det, säger Karin Tegmark-Wisell, avdelningschef på Folkhälsomyndigheten.
Samma på finska:
Otsikko: Kansanterveyslaitos: Vai pieni osa oireettomia

Ingressi: Koronaviruksesta tulee selviä oireita, sanoo WHO. Mutta kansanterveysviranomainen ei halua hylätä ajatusta, että voi olla niitäkin, jotka potevat covid-19:n ilman oireita.
Meidän täytyy ottaa se kuitenkin huomioon, sanoo Karin Tegmark-Wisell, FHM:n osastopäällikkö.

Nyt onkin jännä nähdä, millä lailla Ruotsissa tällä kertaa suljetaan silmät todellisuudelta, ja miten Anders Tegnell vähättelee tämän pois.

IL: Tuoreet vasta-ainetutkimukset murskasivat Ruotsin haaveet laumaimmuniteetista

Uuden koko maan kattavan tutkimuksen mukaan espanjalaisista viidelle prosentille on kehittynyt vasta-aineita koronavirukselle. - Tämä ei ole hyvä uutinen Ruotsille, epidemiologi Tove Fall Uppsalan yliopistolta myönsi keskiviikkoiltana SVT:n Aktuellt-ohjelmassa.

[...]

Vaikka kuolemia on Espanjassa yli 27 000, tutkimuksen perusteella vain viisi prosenttia väestöstä on saanut tartunnan ja kehittänyt vasta-aineet.

Tutkimuksen perusteella myös kuolleisuus Espanjassa näyttää olevan melko korkealla.

Meille tärkeämpi kysymys on se, mitä tämä tekee Suomen hallituksen ja THL:n toiveille laumaimmuniteetin saavuttamisesta. Joko siitä kohta lasketaan irti? Olisiko lopultakin aika siirtyä tukahdutukseen, jonka jälkeen Suomi olisi turvallinen paikka myös vanhuksille ja diabeetikoille, ja vain satunnaiset tartuntaryppäät aiheuttaisivat pieniä, paikallisia täsmätoimia?

HS: Pandemia pakotti japanilaiset pysymään enemmän kotona: itsemurhien määrä väheni huomattavasti

Itsemurhien määrä väheni Japanissa huhtikuussa 20 prosenttia verrattuna samaan ajankohtaan viime vuonna. Kyseessä on suurin väheneminen itsemurhaluvuissa viiteen vuoteen, kertoo brittilehti The Guardian.

Syyksi arvellaan sitä, että koronaviruspandemian aikana ihmisillä on ollut enemmän aikaa yhdessäoloon perheidensä kanssa, työmatkailu on vähentynyt ja koulujen alkamiset ovat viivästyneet.

Huhtikuussa Japanissa teki itsemurhan 1 499 ihmistä, mikä on 359 henkeä vähemmän kuin vuonna 2019.

2020-05-13

HS: Islanti tukahdutti viruksen ja kertoo nyt, miten se onnistui: "Käytimme toimia, joita on koeteltu epidemioissa vuosisatoja"

Pohjoismaista pienin on kiinnostavassa tilanteessa.

364 000 asukkaan saarivaltio Islanti on tukahduttanut koronaviruksen ensimmäisen aallon. Aktiivisia tiedossa olevia sairaustapauksia on enää 18 ja uusia tartuntoja ei ole havaittu useaan päivään.

Samalla tulevaisuus näyttää epäselvältä. Talous on riippuvainen turismista, eikä ole lainkaan selvää, milloin ja miten turistit voivat palata Islannin tulivuorten ääreen.

Islannissa ei jääty tuleen makaamaan, vaan toimittiin. Nyt ollaan tilanteessa, jossa ulos, töihin, kouluihin ja isovanhempia tapaamaan uskaltaa mennä.
[Islannin terveysviraston apulaisjohtaja] Kjartan [Hreinn Njálssonin] mukaan Islannissa ei pystytä varmuudella sanomaan, mitkä koronatoimet olivat vaikuttavimpia. Vahva ehdokas on sinnikäs testaus- ja jäljitystyö. Islannissa on testattu enemmän kuin missään muussa maassa.

"Me käytimme toimia, joita on koeteltu epidemioissa vuosisatoja: tapausten aikainen havaitseminen, eristys sairaille ja karanteeni altistuneille ja tietysti kontaktien jäljitys ja yleisen tietoisuuden nostaminen", Kjartan toteaa.

Islannin kaikista tartunnoista 57 prosenttia on todettu ihmisiltä, jotka olivat jo valmiiksi karanteenissa.

Tämä osoittaa, että altistuneiden jäljitys onnistui. Kjartanin mukaan tärkeintä siinä oli ihmisten tekemä työ eli Suomestakin tutut tartunnan saaneiden haastattelut.

Tämä osoittaa myös kiistatta, ettei ole olemassa mitään oireettomien sairastajien armadaa, sillä jos sellainen olisi olemassa, ei Islannin käyttämän kaltainen jäljitys onnistuisi ensinkään.
Nyt Islanti on tilanteessa, jossa rajoituksia voidaan alkaa purkaa. Sairaalassa on koronan vuoksi enää yksi ihminen. Muissa Pohjoismaissa luvut ovat väkilukuunkin suhteutettuna toista luokkaa.
Hyvä, Islanti!
Kjartanin mukaan Islannin on pian pakko löytää tapa, jolla matkailijoita voidaan taas alkaa ottaa sisään. "Taloutemme on siitä riippuvainen. Jos meidän täytyy pitää rajat kiinni liian kauan, siitä tulee katastrofi."

Jollain tapaa tulijoita ja heidän tuomiaan tartuntoja pitäisi valvoa. Näitä käytäntöjä Islannissa parhaillaan mietitään. Laumaimmuniteetin tavoittelu ei Islannille ole ollut missään vaiheessa vaihtoehto.

Hyvä, Islanti!
Kjartania lohduttaa se, että mahdollisen toisen aallon koittaessa Islanti voi hyödyntää ensimmäisen aallon oppeja. "Olisimme silloin paremmassa asemassa. Se on selvää."
Hassua. Suomessa asia on THL:n mukaan toisin päin: mitä paremmin ensimmäisen aallon torjunnassa onnistutaan ja mitä vähemmän kuolleita tulee, sen huonommassa asemassa olemme. Samaa mieltä on tietenkin myös THL:n salainen ylipäällikkö Anders Tegnell.
"Olemme pieni saarivaltio, johon pääsee sisään oikeastaan vain yhdestä paikasta. Emme halua sanoa, että kaikkien pitäisi tehdä samalla tavalla kuin me."
Jotain islantilaisilta näyttää kuitenkin puuttuvan: ruotsalainen ylimielisyys.

IL: "Pienessä tilassa 60 ihmistä" - Miksi Onnibus myy autot edelleen täyteen? Näin vastaa toimitusjohtaja

Onnibussin toimitusjohtaja Lauri Helke kertoo Iltalehdelle, että matkustajille suositellaan ostamaan useampi paikka jotta muihin matkustajiin olisi etäisyyttä. Helke myöntää, että yhtiö ei ole puuttunut matkustajien turvaväleihin tätä enempää.

- Meillähän on käytössä istumapaikan varaus. Nyt suositellaan ostamaan myös vieruspaikka. Itselleenhän voi ostaa myös isomman rauhoitetun alueen tai vaikka koko bussin, Helke sanoo.

Hän vertaa tilannetta lentoliikenteeseen, jossa matkustaja voi myös ostaa useamman paikan itselleen varmistaakseen etäisyyden muihin.

Olen ollut Onnibussi-fani. En taida olla enää.

2020-05-12

HS: Koronavirus onnistuttiin ehkä pysäyttämään Suomessa niin hyvin, että epidemia onkin vasta edessä - grafiikat näyttävät, millaisia seurauksia sillä voi olla

Vasta-aineiden esiintymistä tutkitaan kahdella eri testillä, jotka on kehitetty THL:ssä. Ensiksi herkällä testillä mitataan verinäytteestä koronaviruksen vasta-aineita. Kun tapauksia on vain vähän, herkkäkin testi antaa paljon vääriä positiivisia.

Niinpä positiiviset näytteet tutkitaan THL:ssä toisella testillä, joka mittaa vasta-aineiden kyvyn neutraloida virusta. Kahdessa ensimmäisessä otoksessa täysin varmoja tapauksia oli vain 0,2 prosenttia näytteenantajista.

Jos tämä todella olisi tartunnan saaneiden osuus väestöstä, heitä olisi ollut muutama viikko ennen testejä noin 11 000. Niin pieni määrä ei vaikuta todennäköiseltä.

"Tartunnan saaneita on pakko olla enemmän", sanoo [Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mallinnusryhmän jäsen, Turun yliopiston professori Kari] Auranen.

Toisin sanoen: kun lopultakin on edes vähän kovaa dataa niin sitä ei uskota, koska tulos ei miellytä eikä noudata THL:n aiempia arvauksia. THL:n mukaanhan tapauksia pitäisi olla satakin kertaa enemmän kuin mitä tiedetään. Asia, joka ei mitenkään voi olla totta, koska jos se olisi, niin koronataistelussa onnistuneiden maiden seuranta- ja jäljitysstrategia ei olisi voinut toimia ollenkaan. Ja silti ne toimivat.
Tukholman tulokset ovat [THL:n johtava asiantuntija Jussi] Sanen mukaan kiinnostavat kun niitä saadaan. Siellä on otostutkimusten ja mallinnusten avulla laskettu, että tartunnan olisi voinut saada toukokuun alkuun mennessä jo joka neljäs kaupunkilainen.
Eikä ole. Arvattu on. Ruotsalaisten lukuihin ei kannata luottaa, ei vaikka ne olisivat "tutkimusten" tuloksia; niin monta kertaa niitä on jouduttu perumaan. Virhe on vielä aina ollut niin päin, että jo sairastuneiden määrää on liioiteltu, ihan niin kuin Suomessakin THL pyrkii tekemään.
Mallinnusryhmä on laskenut epidemian käyttäytymisestä monia kymmeniä skenaarioita hallituksen päätösten pohjaksi. Ennen rajoitusten purkupäätöksiä laadittuun Hetemäen raporttiin sisällytettyjen skenaarioiden lähtöoletus oli, että maaliskuun puolivälissä ennen rajoitustoimia 2,5 prosenttia suomalaisista olisi jo saanut tartunnan.
Tämä luku nyt on aivan selvästi täyttä roskaa. Virhe on vähintään yli kymmenkertainen todellisuuteen verrattuna, luultavasti selvästi enemmän. Ja tämmöisten satulukujen perusteella Suomessa yritetään sitten tehdä päätöksiä.
Tällä viikolla mallinnusryhmä kertoi mallinnustensa taustoista julkisessa webinaarissa ja esitteli myös skenaarioita, joissa tartunnan saaneiden määräksi maaliskuussa ennen rajoitustoimia oletettiin 0,75 prosenttia.
Eli aiemmin tutkimalla saatu luku 0.2 prosenttia myöhäisemmän ajankohdan tilanteesta sivuutettiin, koska se ei tuottanut haluttua tulosta. [THL:n tiukan rajoituksen satuskenaario]
Jos kontaktien rajoittaminen jatkuu kesäkuusta neljä kuukautta eteenpäin melko tiukkana, vaikkakin nykyistä löyhempänä, rajoituksista luopuminen aiheuttaa syksyllä niin korkean tartuntapiikin, että edes kaksinkertaistettu tehohoidon kapasiteetti eli runsaat viisisataa paikkaa eivät riitä.
Kenen idea oli, että syksyllä pitäisi luopua kaikista rajoituksista? On selvää, että edes tukahduttamalla kaikista rajoituksista ei voida luopua ennen kuin toivottavasti aikaan saadaan rokote. Muutenkin, tehtiinkö tutkimuksessa oletus, että suomalaiset palaavat normaaliin elämänmenoon, jos kaikista rajoituksista yhtäkkiä ja kerralla luovutaan? Eivät nimittäin ihan varmasti palaa.

Skenaario vaikuttaa erittäin tarkoitushakuiselta, kun sekä lähtöarvot että tulevat toimenpiteet vedetään hatusta, ja vielä sillä tavalla, että saadaan tuleva tilanne näyttämään mahdollisimman pahalta. Minkä ihmeen takia sairastamalla ja kuolemalla saatavaa laumaimmuniteettia pidetään haluttavana asiana? Ovatko kyseessä espanjantaudin aikaiset oppikirjat ja puhdas tyhmyys, vai onko kyseessä jotain vakavampaa?

Juttu jatkaa samojen kuvitteellisten skenaarioiden veivauksella, ja kovasti siinä yritetään esittää, että Ruotsin löysä taktiikka, jossa annetaan epidemian kiihtyä "hallitusti" kuvitteellista laumaimmuniteettia kohden olisi vähimmän haitan tie.

THL on uhka Suomen kansanterveydelle.

Loppuun laitan poikkeuksellisesti pari kommenttia, jotka kuvaavat, mitä lukijat ovat mieltä artikkelista:

paperipussi
13.5. 9:17
Ensin THL tekee mallin joka pohjautuu vain olettamukseen että Kiinassa ei tiedetty mitä tehdään ja tauti on aivan erilainen kuin mitä heidän tietonsa sanovat. Sitten joka puolella maailmaa nähdään samanlaisia tuloksia kuin Kiinassakin. Nyt THL:n omat testit päätyvät myös samanlaisiin tuloksiin.

Ja mitä THL päättelee tästä? No tietysti että kaikki tutkimukset, mukaanlukien heidän omansa, ovat väärässä koska heidän hatusta tempaisevat arvionsa taudin vaarallisuudesta eivät mitenkään voi olla väärin!

Mistä ihmeestä tätä väkeä THL:ään on oikein hommattu?

Tässä vielä toinen:
XY-71
13.5. 8:46
Kummallisesti THL tuo taas esiin nätä tuomiopäivän ennusteita tukahduttamisen vaikutuksesta hypoteettiseen toiseen aaltoon juuri nyt kun epidemia näyttää tukahtuvan Suomessa. Jälleen kerran laskelmat perustuvat siiihen epärealistiseen oletukseen, että tukahdutuksen jälkeen syksyllä epidemia päästetään vapaasti riehumaan vaikkakin tukahduttaminen perustuu nimenomaan siihen, että uusi leviäminen estetään alkuunsa tehokkaalla jäljityksellä ja eristämisellä, ja tätä valmiutta pidetään yllä kunnes rokote on saatavilla.

Nämä THL:n mallinnusten kummalliset skenaariovalinnat pistävät väkisinkin miettimään onko taustalla vaiettuja motiiveja. Eilisen A-atudion rokotekeskustelussa mainittiin rokotteen tehokkuustestauksen vaativan populaatiota, jossa viruksen kantajia on riittävän suuri määrä. THL tunnetusti tekee yhteistyötä rokotetutkimuksissa lääkeyhtiöiden kanssa, jaa saa niiltä siihen rahoitusta. Hmm...

Edellä mainittu on käynyt allekirjoittaneenkin mielessä.

IS: Tutkijat listasivat koronakriisin hoidossa epäonnistuneita maita: USA, Venäjä, Ruotsi ja Suomi

[Suomen tartuntakäyrä 11.5.2020]
Yhdysvalloissa ajatushautomo New England Complex Systems Institute on niputtanut maita kolmeen ryhmään sen perusteella, missä koronapandemia on hallinnassa ja missä ei.

Maiden yhteydessä näkyy suhteellista tartuntakehitystä kuvaava käyrä. Suomen käyrä näyttää laskun jälkeen olevan jälleen nousussa.

Suomi löytyy tutkijoiden listauksessa huonoimmasta ryhmästä. Ryhmässä ovat myös esimerkiksi Iran, Venäjä, Ruotsi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Näiden maiden tulee tutkijoiden mukaan "tehdä toimia" koronapandemian hillitsemiseksi.

Ajatushautomon perustaja on jakanut listauksen Twitterissä.

Suomea paremmassa ryhmässä ovat esimerkiksi Norja, Espanja, Italia, Unkari, Saksa ja Tanska. Nämä maat ovat tutkijoiden mukaan "lähes onnistuneet" koronapandemian torjumisessa.

Parhaassa ryhmässä ovat esimerkiksi Australia, Kreikka, Viro, Islanti, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea ja Thaimaa. Nämä maat ovat "voittamassa COVID-19-taudin".

En ole aivan samaa mieltä jokaisen käyrän kanssa, koska huomioon otetaan vain uusien sairastapausten käyrän muoto, eikä lainkaan sairastuneiden ja kuolleiden kokonaismäärää tai esimerkiksi sairaanhoidon ylikuormitusta. On aivan selvää, ettei tilanne ole Italiassa parempi kuin Suomessa tai Singaporessa vain siksi, että siellä välillä sairastui ja kuoli aivan hirvittävä määrä väkeä, vaikka niin voisi noista käyristä päätellä. Siitä huolimatta mielenkiintoinen ja havainnollinen tiivistelmä, kunhan ottaa huomioon sen rajoitukset ja puutteet. Suomen ongelmanahan on tosiaan se, mikä käyrästöstäkin näkyy, ettei tauti näytä tukahtuvan kovinkaan nopeasti verrattuna esimerkiksi Norjaan, jonka kokonaistautitapausten ohi tulemme lähiaikoina menemään.

2020-05-10

Aftonbladet: Carl Bildt: Sätt munkavle på Anders Tegnell

Statsepidemiolog Anders Tegnell har kritiserat andra länders hårda åtgärder för att stävja spridningen av corona.
Något som får den före detta statsministern Carl Bildt att ilskna till.
- Det här är inte en kris där man ska sätta sig på höga hästar, säger han till Svenska Dagbladet.
Och samma på finska:
Otsikko: Carl Bildt: Pankaa Anders Tegnellille suukapula

Ingressi: Valtionepidemiologi Anders Tegnell on kritisoinut muiden maiden kovia koronantorjuntatoimia.
Asia, joka saa entisen pääminsteri Card Bildtin suuttumaan.
- Tämä ei ole kriisi, jossa kannattaisi olla ylimielinen, hän sanoo Svenska Dagbladetille.

IS: Supertartuttaja levitti koronaa Soulissa, baarit heti kiinni - Etelä-Koreassa pelätään toista aaltoa

Etelä-Korean pääkaupungissa Soulissa kaikki baarit ja yökerhot on määrätty suljettavaksi sen jälkeen, kun kaupungissa todettiin kymmeniä uusia koronavirustartuntoja. Uudet tartunnat ovat herättäneet huolta siitä, että virus leviäisi jälleen voimalla.

Yli parikymmentä uusista tartunnoista on yhdistetty 29-vuotiaaseen mieheen. Miehellä oli todettu tällä viikolla koronavirustartunta. Tätä ennen hän oli viettänyt viime viikonloppuna aikaa useissa baareissa ja yökerhoissa vilkkaalla Itaewonin alueella.

Terveysviranomaisten arvion mukaan miehen kanssa samoissa baareissa oli käynyt yhteensä noin 7 200 ihmistä.

Lauantaina maassa todettiin 18 uutta tartuntaa. Sunnuntain 34 uutta tartuntaa oli korkein päiväluku kuukauteen.

Suhteutetaanpas nyt lukuja. Etelä-Koreassa on viimeisen viikon aikana todettu keskimäärin 13 tartuntaa päivässä, joskin luku on nyt viimeisen tartunnan takia selvässä nousussa. Samana aikana Suomessa on todettu keskimäärin 101 tartuntaa päivässä. Asukasta kohden Suomessa on tänä aikana todettu 71-kertainen määrä. Etelä-Korean tilanteen täytyy heikentyä valtavasti ennen kuin ollaan lähelläkään Suomen lukuja, ja tarkalla valvonnalla pyritään siihen, että kolmas aalto saataisiin mahdollisimman pian kuriin. Toisen aallonhan aiheutti kuuluisa "potilas 31" 18.2.2020.

Aftonbladet: Professorn: 12 000 kommer att dö i Sverige

Mycket tyder på att alla förr eller senare kommer att drabbas av coronaviruset.
Hur många som i slutändan kommer att dö av viruset vet ingen men matematikprofessor Tom Britton har gjort en beräkning:
- Cirka 12 000, säger han.
Ja samma på finska:
Otsikko: Professori: 12'000 tulee kuolemaan Ruotsissa

Ingressi: Moni asia viittaa siihen, että ennemmin tai myöhemmin kaikki tulevat sairastumaan koronavirukseen.
Sitä, kuinka moni loppujen lopuksi tulee virukseen [Ruotsissa] kuolemaan, ei tiedä kukaan, mutta matematiikkaprofessori Tom Britton on tehnyt laskelman:
- Noin 12'000, hän sanoo.

Mielenkiintoinen artikkeli. Siinä satunnaislukugeneraattori Tom Britton toteaa, että koronakuolemat ovat vääjäämättömiä. Tämä on sama professori, joka ennusti eilen, että kesäkuun puoleenväliin mennessä 40 % tukholmalaisista on sairastanut koronaviruksen, jolloin laumaimmuniteetti iskee. Sama professori, joka aprillipäivänä ennusti, että ennen kuun loppua puolet kaikista ruotsalaisista on sairastanut koronan, ja laumaimmuniteetti iskee.

Koko artikkelissa, jossa pohditaan epidemien väistämätöntä etenemistä koko kansan läpi, ei esiinny sanaa "rokote".

2020-05-09

HS: Professori ennustaa Ruotsin saavuttavan laumasuojan jo kuukauden päästä

Vaikka koronakuolemia kertyy Ruotsissa yhä tasaiseen tahtiin, tilanne voi kääntyä parempaan päin piankin. Tukholman yliopiston matematiikan professori Tom Britton arvioi Svenska Dagbladet -lehdessä, että taudin leviäminen Tukholman alueella voi loppua jo runsaan kuukauden päästä.

Professorin arvio perustuu matemaattiseen mallinnukseen, jonka mukaan kesäkuun puolivälissä 40 prosenttia tukholmalaisista olisi saanut koronavirustartunnan. Tämä voisi riittää laumasuojan syntymiseen. Aiemmin on arvioitu laumasuojan syntymiseen vaadittavan, että virus olisi tarttunut 60 prosenttiin alueen väestöstä.

Tämähän on hyvä asia! Kuukauden kuluttua siis tiedämme, loppuuko korona sairastamalla ja kuolemalla siihen vai ei. Kiitos, Ruotsi, että teette ihmiskokeen omalla kansallanne, jotta meidän ei tarvitse tehdä samaa täällä! Vertailtaessa kuolleisuutta muihin vähintään miljoonan asukkaan kansakuntiinhan Ruotsi (319 kuollutta / miljoona asukasta) on tänään siirtynyt sijalle 6 ohitettuaan Alankomaat (316). Ruotsin edellä ovat vielä Belgia (740), Espanja (566), Italia (503), UK (465) ja Ranska (403). Olisi aika karmeaa, ellei kansallisesta itsemurhasta seuraisi mitään muuta hyvää kuin huoltosuhteen paraneminen.

Vertailun vuoksi: Suomessa kuolleita on 48 / miljoona asukasta, jolla silläkin päästään kohtuullisen korkealle sijalle 23.

PS. Ennusteen tehnyt Tom Britton ennusti aprillipäivänä, että puolet koko Ruotsin väestöstä on sairastanut koronan ennen huhtikuun loppua. Miksei laumasuoja näin toukokuun puolella sitten ole jo todellisuutta? On Ruotsin media hyvin kyllä hyvin kastroitu, kun se ei edes varovaisesti kysele häneltä, miksi tuo ennuste ei ollut ilmeisesti edes oikealla dekadilla.

HS: Sosiaali- ja terveysministeriö vaihtoi perjantai-iltana koronalinjauksen sanamuotoja - HS otti selvää, mitä hallituksen ja STM:n välillä illalla tapahtui

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on muuttanut koronalinjaustaan koskevaa tiedotettaan yllättäen myöhään perjantai-iltana.

...

STM:n tiedotteen noin kello 23 illalla tehdyn muutoksen ydin on siinä, että illan aikana taudin hallinta muuttui tiedotteessa taudin estämiseksi.

Alunperin ministeriö sanoi, että "hallituksen tavoitteena on taudin etenemisen hallinta, terveydenhuollon kantokyvyn turvaaminen ja riskiryhmien suojaaminen".

Nyt tiedotteessa sanotaan, että "hallituksen tavoitteena on estää viruksen leviämistä yhteiskunnassa, turvata terveydenhuollon kantokyky ja suojella erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä."

Myös kaikissa muissa kohdissa hallinta on muutettu estämiseksi.

Homman alkunahan oli se, kun STM:ltä oli vahingossa menty sanomaan, mitä mieltä epidemian torjunnasta - tai torjumattomuudesta, siellä oikeasti ollaan.
Tiedotteen lähettämisen alkuperäinen syy oli sosiaali- ja terveysministeriön koronatoimista vastaavan johtajan Pasi Pohjolan antama haastattelu perjantaina Helsingin Sanomissa.

Pohjolan lausunnosta voi saada kuvan, että Suomen hybridistrategian perusteet eivät ole ainoastaan epidemiologiset, vaan myös oikeudelliset.

"Jos tautia ikään kuin lähdettäisiin tukahduttamaan ja saataisiin kutakuinkin tartunnat häviämään Suomesta, silloin vääjäämättä jouduttaisiin myös purkamaan rajoitustoimenpiteitä. Esimerkiksi valmiuslain tai tartuntatautilain mukaisia perusteita toimenpiteille ei enää olisi. Se tarkoittaisi sitä, että rajat jouduttaisiin avaamaan ja helmikuun kaltainen taudin maahantulo ja leviäminen lähtisivät uudelleen käyntiin", Pohjola sanoi haastattelussa.

Pääministeri Sanna Marin (sd) irtisanoutui Pohjolan puheista Twitter-viestissään perjantaina.

Eli tautia ei saa Suomesta hävittää, koska jos sellainen vahinko kävisi, taudin paluuta Suomeen ei voitaisi estää. Kiitos tästä näkemyksestä, sosiaali- ja terveysministeriön Pasi Pohjola.

2020-05-08

IL: Ruotsin Tegnell ja Giesecke varoittavat: Suomi syksyllä taas täysin kiinni, vuoden päästä kuolintilastoissa tasoissa Ruotsin kanssa

Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoo talouslehti Financial Timesin haastattelussa, että Suomi tullee kärsimään koronaviruksen toisesta aallosta huomattavasti Ruotsia enemmän.

Tegnell arvioi, että toinen aalto nähdään Pohjoismaissa tulevana syksynä. Hänen mukaansa esimerkiksi tukholmalaisista jopa 40 prosenttia tulee olemaan koronavirukselle immuuneja jo toukokuun loppuun mennessä.

- Syksyllä tulee toinen aalto. Ruotsissa immuniteetti tulee olemaan korkealla tasolla, ja tartuntojen määrä todennäköisesti melko matala, Tegnell ennustaa FT:lle.

- Mutta Suomessa immuniteetti tulee olemaan todella matala. Täytyykö Suomen sulkeutua täysin uudestaan?

Mihin perustuu Tegnellin kuvitelma, että tukholmalaisista 40 prosenttia on tämän kuukauden loppuun mennessä koronan sairastanut? Missä ovat todisteet? Virheelliseksi todistetun ja vuorokauden sisällä perutun Karoliinisen instituutin "tutkimusta", eli sitä jossa piti mitata satunnaisten ihmisten vasta-ainepitoisuuksia, mutta mitattiinkin koronaepäiltyjen vasta-ainepitoisuuksia ja tehtiin tästä päätelmiä, ei lasketa mukaan.
Tegnellin edeltäjä, Maailman terveysjärjestö WHO:n nykyinen neuvonantaja Johan Giesecke, on Dagens Nyheterin haastattelussa samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Suomi, Norja ja Tanska tulevat vuoden kuluttua olemaan koronaviruskuolintilastoissa tasoissa Ruotsin kanssa.

Giesecke kertoo keskustelleensa hiljattain Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Mika Salmisen kanssa ja sanoo tämänkin olleen "todella huolissaan" tulevasta syksystä.

- Yhteiskunnan sulkeminen vähentää leviämistä, sen huomaamme Ruotsissakin. Toimenpiteillä on vaikutusta, mutta ne vain siirtävät tapauksia tulevaisuuteen. Ainoa asia, joka voi muuttaa sitä, olisi rokotteen saaminen, Giesecke toteaa DN:lle.

Hänen mukaansa kaikki ihmiset tulevat sairastumaan koronavirukseen "ennemmin tai myöhemmin". Tämän vuoksi Ruotsin tilanne on hänen mielestään "paras koko maailmassa".

Keväällä Ruotsin kuolintapauksia Suomeen verrattuna selitettiin sillä, että Suomessa ollaan vaan käyrällä kaksi viikkoa jäljessä, ja tilanne kyllä tasoittuu muutaman viikon päästä, koska se on väistämätöntä, ja Suomen rajoitustoimenpiteet eivät missään nimessä ole tehokkaampaa taudin torjuntaa kuin ruotsalainen diskuteeraaminen baariterassilla.

Nyt tarina on yhtäkkiä muuttunut niin, että onkin tosi huono asia, ettei Suomessa ole kuoltu, ja että kyllä se sitten ensi vuonna kostautuu. Hyvä, että tällä kertaa laitettiin ennustukset sen verran kauas, ettei joudu ihan heti taas vastaamaan sanoistaan.

Myös Mika Salminen, tuo Anders Tegnellin opetuslapsi, on tietenkin "todella huolissaan" siitä, että suomalaiset eivät yrityksistä huolimatta ymmärrä sairastaa tarpeeksi, että saisimme yhtä paljon sairaustapauksia ja kuolemia kuin Ruotsissa on. Mutta jatketaanpa Gieseckellä:

- Katso vaikka Uutta-Seelantia. Siellä viranomaiset aikovat eliminoida koko viruksen, ja tulevatkin onnistumaan. Mutta mitä he tekevät sitten? Kaikkien Uuteen-Seelantiin matkustavien pitää istua kaksi viikkoa karanteenissa Aucklandin lentokentällä, ja jos hyvää rokotetta ei saada, voivat he joutua tekemään niin vuosikymmenten ajan, Giesecke ihmettelee.
Mikä näiden veijareiden agenda oikein on? Haluavatko he esimerkiksi kokeilla leviämismallejaan tai myöhemmin rokotekattavuutta ylikansallisten yritysten kanssa tai jotain? Koska jotenkin tuntuu todella vaikealta kuvitella, että kukaan olisi niin tyhmä, että kuvittelisi Uuden-Seelannin jotenkin jäävän ainoaksi koronan selättäneeksi maaksi. Maailmallahan puhutaan jo nyt "matkustuskuplien" avaamisesta tiettyjen, puhtaina pidettyjen maiden välillä, kuten esimerkiksi Uuden-Seelannin ja Australian välillä, ja Baltian maiden välillä. Joista jälkimmäiseen liittoon Suomeakin on kosittu mukaan, jos vain saisimme Uudenmaan ensin kuntoon. Muutenhan Suomi on yksi koronattomimpia maita koko maailmassa ja Uudenmaan kokoisen korjauksen jälkeen tervetullut mihin tahansa hyvävelimatkustuskerhoon.

Sitä vastoin Ruotsi, jolla ei ole yhtään naapuria, jossa korona riehuisi valtoimenaan, saattaa hyvinkin jäädä maailman parhaine pandemiahoitoineen yksin. Ei kai yksikään täysjärkinen valtio uskalla avata rajojaan Ruotsista väistämättä vyöryvälle toiselle aallolle? Eihän?

HS: Kreikka ehdottaa "turismikäytävää", jossa koronasta parhaiten selvinneet maat voisivat aloittaa matkailun - Kreikan turismikausi voisi alkaa heinäkuussa

Kreikka ehdottaa turismin "turvakäytävää", jotta koronaviruksen kuristama matkailu voitaisiin saada jälleen käyntiin. Se tarkoittaisi, että koronaviruksen tyydyttävästi hallintaan saaneet maat voisivat sopia järjestelyistä turismin helpottamiseksi.

Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis ehdotti torstaina, että epidemian ensimmäisestä vaiheesta selvinneet maat voisivat sopia kahdenvälisistä ratkaisuista. Mitsotakis puhui asiasta Itävallan, Norjan, Tanskan, Tsekin, Australian, Israelin ja Singaporen kanssa Kathimerini-lehden mukaan.

Keskustelut olivat vielä alustavia, eikä konkreettisia ehdotuksia ole tiettävästi vielä annettu.

Tämä on lista, jolle Suomenkin kannattaisi päästä. Ehdotan, että alustavana toimenpiteenä lähetämme Mika Salmisen ilman paluulippua Ruotsiin, että saa olla ihanneyhdyskunnassaan. Ja sitten pannaan Uusimaa kuntoon.

Yle: Suomalaisprofessorit ovat kehittäneet lähes valmiin koronarokotteen - työ uhkaa valua hukkaan, koska Suomi on ajanut alas rokotteiden valmistuksen

Miten tässä näin kävi? Suomessa on testejä vaille valmis koronarokote - mutta silti riskinä on, että jäämme koronarokotejonossa suurten maiden taakse.

- Näen hyvin merkittävänä riskinä, että emme saa rokotetta siinä aikataulussa ja siinä määrin kuin tarvitaan, vaikka emme aivan jonon hännille jäisikään.

Näin sanoo koronaviruksen perin pohjin tunteva Helsingin yliopiston virologian professori Kalle Saksela. Hän on yksi kolmesta suomalaisprofessorista, jotka ovat kehittäneet jo lähes valmiin, nenäsuihkeena annettavan koronarokotteen.

Hanke on pitkällä ja rokotteen testit voidaan aloittaa "juhannuksen aikoihin". Itä-Suomen yliopistossa tehtävässä kehitystyössä on mukana myös kaksi muuta alansa huippua, akatemiaprofessorit Seppo Ylä-Herttuala ja Kari Alitalo.

Samhällsnytt: Vårdpersonal på Karolinska uppmanas jobba trots positivt covid-19-test

I ett internt dokument på Karolinska Universitetssjukhuset i Stockholm som gått ut till anställda som kallats till provtagning för covid-19 informerar ledningen om en policy. Denna går ut på att de som testats positivt kan fortsätta jobba.
Ja samma på finska:
Otsikko: Karoliinisen hoitohenkilökuntaa kutsutaan työskentelemään positiivisesta covid-19 -tuloksesta huolimatta

Ingressi: Tukholmassa olevan Karoliinisen yliopistosairaalan sisäisessä dokumentissa, joka on jaettu koronakokeisiin meneville työntekijöille, työnjohto kertoo käytännöstä, jonka mukaan positiivisen tuloksen saaneet voivat jatkaa töitä.

Ruotsalaisia ei ole pystynyt parodioimaan enää pitkään aikaan. Voisimmeko vain poistaa koko maan kartalta ja unohtaa, että se on olemassakaan? Eikä ainakaan kuunteltaisi heidän "asiantuntijoitaan"?

2020-05-07

IS: 46 tutkijan ja asiantuntijan avoin kirje haastaa Suomen hallituksen linjan: Korona tukahdutettava

46 suomalaistutkijaa ja asiantuntijaa toivoo avoimessa kirjeessään koronaviruksen tukahduttamista nyt puheissa olleen hybridistrategian sijaan.

Kirjeen on allekirjoittanut eri alojen asiantuntijoista muodostuva joukko. Mukana on muun muassa lääkäreitä ja lääketieteen, biolääketieteen, taloustieteen ja matemaattisten alojen tutkijoita.

Allekirjoittaneiden mukaan viruksen tukahduttaminen olisi mahdollista, vaikka valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen johtama valmisteluryhmä raportissaan päätyykin vastakkaiseen näkökulmaan.

Avoimessa kirjeessä tutkijat väittävät, että koronavirus on tukahdutettavissa jopa viidessä viikossa ja aika tukahduttamiselle olisi juuri nyt, kun Suomen koronatilanne on hyvässä hallinnassa.

- Me allekirjoittaneet haluamme rohkaista valtioneuvostoa päättäväisiin toimiin epidemian tukahduttamiseksi. Viruksen tukahduttaminen on sekä kansanterveyden että talouden kannalta ylivoimaisesti paras vaihtoehto, ja hallituksen tulisi omaksua se viipymättä, kirjeessä sanotaan.

Kirjoittajien mukaan Suomella on tällä hetkellä etulyöntiasema, jota ei saa heittää hukkaan. Muista maista tukahduttamisen strategian ovat valinneet esimerkiksi Taiwan, Uusi-Seelanti, Australia, Hongkong, Itävalta, Kreikka ja Islanti.

- Suomessa on saavutettu kahden kuukauden aikana kohtalaisen hyvä tartuntatilanne. Tätä etulyöntiasemaa ei saa heittää hukkaan, kirjeessä lukee.

Sitten mietitään kustannuksia:
Allekirjoittaneiden mukaan uusien tartuntatapauksien määrä tulisi painaa määrätietoisesti lähelle nollaa, jonka jälkeen uusia sairaustapauksia seurataan noin kahden viikon ajan samalla noudattaen varovaisuutta muun muassa maarajojen karanteeneilla.

Kun tartuntojen määrä on saatu pieneksi, tutkijoiden mukaan yksittäiset tautitapaukset ja tartuntaketjut ovat helposti jäljitettävissä ja kitkettävissä, kun testauskapasiteetti ja tartuntaseuranta on turvattu.

- Aktiivinen seuranta, testaaminen ja eristäminen puolestaan ehkäisee uudet epidemia-aallot. Matkustusrajoitukset ja tarvittavat seuranta- ja valvontatoimet ovat taloudellisilta ja inhimillisiltä kustannuksiltaan huomattavasti pienemmät kuin muut strategiat. Sen sijaan hidastamisen strategia pitää yllä ihmisten epävarmuutta, ja tämä vähentää talouden toimeliaisuutta, kirjeessä sanotaan.

Tukahduttamisen myötä tutkijat uskovat taloudellisen toimeliaisuuden nousevan ja elämän palaavan takaisin lähelle normaalia.

Juuri näin. Minä en ainakaan aio lähteä yhteenkään ravintolaan tai elokuvateatteriin tai yhdellekään ylimääräiselle kauppakäynnille, jos takaraivossa jäytää ajatus siitä, ettei se ole turvallista. Ennemmin elän hieman askeettisempaa elämää kuin vaarannan itseni ja kolmen sukupolven perheeni.
Tukahduttamisen strategiassa myös esimerkiksi ulkomaille matkustamista voitaisiin avata niihin maihin, jotka ovat saaneet koronan selätettyä.

Kirjeen kirjoittajien mukaan tähän joukkoon tulee kuulumaan merkittävä osa maailmantaloudesta, ja Suomenkin olisi hyvä olla joukossa.

- Epidemian tukahduttanut yhteiskunta on huomattavasti vapaampi ja vauraampi kuin sellainen maa, jossa virus on jatkuvasti läsnä nykyiseen tapaan. Tukahduttaminen on paitsi varovaisuusperiaatteen mukaista, myös ainoa eettisesti kestävä vaihtoehto. Lääkärietiikan ja ihmisoikeuksien valossa on estettävä kuolemia, ei vain hidastettava niitä, kirjeessä todetaan.

Sitten päästään siihen puheenaiheeseen, josta olen itsekin tänne kirjoitellut: kansainväliseen matkailuun. Ja kas kummaa, ryhmällä on mielipide tähänkin:
Professori-ylilääkäri jakaisi maat luotettavan epidemiatilanteeseen pohjaavan tiedon mukaan liikennevalon mukaisesti vihreisiin, keltaisiin ja punaisiin maihin. Vihreisiin maihin matkailu olisi vapaata, sillä niissä korona olisi tukahdutettu.

Keltaisiin maihin voisi matkustaa tapauskohtaisesti harkiten, mutta sen jälkeen seuraisi kotikaranteeni ja määränpäässä joutuisi noudattamaan erityistä suojaamista.

Punaisissa maissa ei tulisi vierailla, sillä riski koronaviruksen saamiseksi on huomattavan suuri. Jos punaisesta maasta saapuisi takaisin Suomeen, tartuntatautilaki määräisi, millaisia seurauksia yksilölle olisi.

Niinpä. Kun nyt ensin lopetettaisiin valehtelu "epidemiatilanteen tasoittumisesta" Uudenmaan ja muun Suomen välillä, ja kun Uusimaa vielä pistettäisiin muutamaksi viikoksi säppiin, koko Suomella olisi yhdessä mahdollisuus päästä heittämällä vihreiden maiden joukkoon. Sitten voisimme avata rajamme Baltiaan, Norjaan ja muihin maihin, joissa on otettu sama asenne. Nyt olisi mainio hetki käydä Islannissa! Kansalaiset uskaltaisivat myös käydä ulkona, kun ei joka kerta ovea avatessa tarvitse miettiä, että sairastuukohan tämän käynnin seurauksena ja tappaako siinä ohella vanhemmat sukulaisensa.

IS: Asiantuntija uudesta korona­strategiasta: Suomi on lähtenyt Ruotsin tielle

[Helsingin yliopiston virologian professori Kalle] Saksela kertoo olevansa strategiassa eri linjoilla Hetemäen Exit-työrymän kanssa. Raportissa Suomen exit-strategiasta puhutaan hybridistrategiana, mutta käytännössä se tarkoittaa Sakselan mukaan laumaimmuniteetti-strategiaa.

- Tällaista strategiaa en kannata, koska muitakin vaihtoehtoja on mielestäni olemassa. On totta, että mikään yhteiskunta ei kestä täydellistä tukahduttamista loputtomiin. Tällä hetkellä mielestäni täysin realistinen vaihtoehto olisi kuitenkin epidemian rajoitettu tukahduttaminen siihen asti, kun löytyy parempia vaihtoehtoja.

Sakselan mukaansa Exit-työrymän raportissa on unohdettu täysin se, että myös muunlaisia työkaluja voi hyvin olla saatavilla aikaisemmin kuin raportissa annetaan ymmärtää.

- Hetemäen ryhmä on todennut, että rokotteita ei ole koronavirukseen saatavilla vielä pariin vuoteen. Tätä kommenttia en ymmärrä, sillä päteviä rokotteita on kehitetty ja erittäin lupaavia aihioita on jo valmiina. Esimerkiksi meidän kehittämämme rokote olisi saatavissa hyvin nopeasti massatuotantoon, Saksela

- Kysymys on nyt siitä, kuinka pitkä on tie, jolloin saadaan viranomaisia tyydyttävä data siitä, että rokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita.

HS: Viro sallii suomalaisten työmatkaajien kulkemisen Viroon, ulkoministerin mukaan turismin salliminen Suomesta ei ole lähiviikkojen asia

Viron hallitus päätti torstaina, että se avaa rajansa suomalaisille työntekijöille samalla, kun Suomi avaa rajansa virolaisille työntekijöille viikon päästä perjantaina.

[...]

Turismille rajojen avaamista Viro ei uskalla vielä luvata. Se johtuu siitä, että Suomessa virustilanne on vielä epävarmemmalla pohjalla kuin Baltiassa, Reinsalu sanoo.

[...]

Viro, Latvia ja Liettua avaavat sisärajansa toisilleen toukokuun 15. päivä, eli noin viikon päästä. Baltian maiden asukkaat saisivat siis matkustaa maiden välillä ilman karanteenia. Muista suojautumissäännöistä pidettäisiin yhä huolta.

Tartunta- ja kuolinluvut ovatkin olleet kaikissa Baltian maissa verrattain matalia. Pahiten viruksesta on kärsinyt väkiluvultaan pienin maa Viro.

Latvian presidentti Egils Levits esitti keskiviikkona, että myös Suomi ja Puola voisivat liittyä Baltian vapaan liikkuvuuden "matkustuskuplaan".

Suomalaisten matkustaminen Baltiassa olisi myös Baltian maiden intressissä. Reinsalu muistuttaa, että päätökset on kuitenkin tehtävä epidemiologisen tilanteen, ei maiden välisen ystävyyden perusteella.

"Turistien matkustaminen ei näytä olevan lähiviikkojen kysymys", Reinsalu sanoo.

HS: Uusi-Seelanti pohtii rajoitusten uutta lieventämistä, muun muassa sadan hengen kokoontumiset sallittaisiin

Uusi-Seelanti on ilmoittanut tekevänsä päätöksiä koronaviruksen takia asetettujen rajoituksien lieventämisestä ensi maanantaina, kertoo muun muassa The Guardian.

Maan tarkoituksena on päättää tulloin, mikäli se lieventää rajoituksia "valmiustasolle 2". Kyseinen taso tarkoittaisi muun muassa sadan hengen kokoontumisten sallimista ja julkisten tilojen, kuten koulujen avaamista. Myös ammattiurheilua jatkettaisiin.

Uudessa-Seelannissa on todettu yhteensä 1 500 koronavirustartuntaa ja 21 viruksen aiheuttamaa kuolemaa. Luvut ovat huomattavasti pienempiä kuin esimerkiksi Euroopassa.

Uusi-Seelanti alensi covid-19-taudin takia asetettua valmiustasoa tasolta 4 tasolle 3 viime viikolla. Lievennyksen myötä noin 400 000 uusiseelantilaista sai palata töihin, kertoo uutistoimisto Reuters.

2020-05-06

HS: Mihin tietoon perustuu arvio siitä, ettei epidemiaa voi tukahduttaa pysyvästi? THL:n Mika Salminen ja bakteeriopin professori ovat eri linjoilla

"Epidemian täydellinen tukahduttaminen pysyvästi ei siksi ole Suomelle realistinen vaihtoehto."

Tällaiseen johtopäätökseen päätyy valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen johtama valmisteluryhmä raportissaan, johon hallitus pohjasi päätöksensä purkaa koronaviruksen leviämistä ehkäiseviä rajoitustoimia maanantaina.

[...]

Hallituksen tiedotustilaisuudessa maanantaina puhui THL:n terveysturvallisuuden johtaja Mika Salminen.

Hän kertoo, että johtopäätöksen taustalla on kansainvälisten tartuntalukujen ohella niin sanottu oppikirjatieto ja muu tutkimus siitä, miten vastaavat epidemiat kehittyvät. Lisäksi se perustuu oletuksiin muiden maiden harjoittamista rajoitus- ja eristystoimenpiteistä sekä arvioon, jonka mukaan toimivan rokotteen kehittämien kestäisi kahdesta kolmeen vuotta.

"Tämä ei ole mikään mielipide. Johtopäätös vain kuvaa sitä tietoa, joka on olemassa. Sen, kuinka tämän tyyppiset epidemiat käyttäytyvät, voi lukea ihan oppikirjoista. Eri asia olisi, jos meillä olisi paikallinen pieni epidemia eikä globaali pandemia. Silloin olisi mahdollista tukahduttaa se alkuunsa."

Kun pandemia ei lukujen valossa osoita hiipumisen merkkejä, on Salmisen mukaan todennäköistä, että virus kiertää maailmaa vuosien ajan. Vaikka virus onnistuttaisiin rajoitustoimilla hävittämään Suomen kamaralta, ennen pitkää se kulkeutuisi kansalaisten keskuuteen ulkomailta, Salminen katsoo. Maahantulijoiden testaaminen ei hänen mukaansa ole uskottava vaihtoehto, koska kaikkia taudinkantajia ei voitaisi tunnistaa.

"Tukahduttaminen on mahdollista, mutta se on vain tilapäinen ja lyhytaikainen ratkaisu, ja sen hinta on todella kova. Se tarkoittaa sitä, että sen jälkeen Suomesta ei ole mitään yhteyksiä muualle maailmaan lainkaan siihen asti, kunnes meillä on täydellisesti toimiva rokote, joka on kaikille voitu antaa", hän sanoo.

Ai taudin tukahduttaneiden maiden asukkaat eivät voisi olla keskenään tekemisissä? Voisiko Mika Salminen kertoa, miksi esimerkiksi Suomi, Norja ja Islanti eivät voisi taudin tukahduttamisen jälkeen pitää yhteyksiä keskenään normaalia varovaisuutta noudattaen? Se nyt tietenkin on selvää, että Ruotsiin ei olisi mitään asiaa ennen rokotteen keksimistä, koska siellähän epidemia on aivan hallitsemattomassa tilassa, ja hyökkäisi tänne varmasti. Mutta se on ruotsalaisten ihan oma vika. Parempi pitää lautat jonkun aikaa maissa kuin avata liikenne ja katsoa, kuinka monikaan ei uskalla lähteä, ja kuinka harvat kävijät kuitenkin tuovat sitten Tukholmasta koronaa Suomeen. Ruotsi on valinnut väärän tien, eikä meidän tule seurata perässä samaan, epäinhimilliseen kadotukseen.
Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen ei osta THL:n selitystä oppikirjatiedosta.

"Oppikirjan tekijänä voin sanoa, että missään aikaisemmassa oppikirjassa ei ole mainittu mitään uudesta koronaviruksesta. Se on ihan oma viruksensa ja käyttäytyy ihan omalla tavallaan ja josta meillä ei ole mitään kokemusta. Meistä kukaan ei tiedä, miten koronavirusepidemia tulee etenemään. En ymmärrä, miten me voisimme ennustaa sitä", Huovinen sanoo.

Huovinen lääkärinä nojaisi epävarmassa tilanteessa lääkärin eettisiin velvollisuuksiin estää ihmisten sairastuminen ja menehtyminen tautiin. Eri asia ovat toisenlaiset eettiset lähtökohdat tai poliittiset näkökannat, mutta niidenkin tulisi hänen mukaansa olla läpinäkyvästi eettisiä tai poliittisia valintoja.

"Mitä tulee oppikirjatietoon, ymmärrän, että THL:ssä heillä on paljon työtä ja painetta vastata tavalla tai toisella. Mutta miksi he eivät vastaa, että ei tiedetä? Sekin on vastaus."

Niinpä. Hallinnassa olevan epidemian uudelleen irti laskeminen ei voi missään nimessä sopia lääkärin etiikkaan.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen on viranomaisten kanssa samoilla linjoilla siitä, että virusta tuskin onnistutaan hävittämään maailmasta kokonaan. Siitä huolimatta hän kummastelee raportin johtopäätöksiä tukahduttamisesta.

"WHO on nähdäkseni nimenomaan kiittänyt Kiinaa siitä, että tehokkailla toimilla virus on pystytty käytännössä hävittämään. Kuten kaikkien maailmaa kiertävien sairauksien kohdalla, pitää pyrkiä tunnistamaan alueet, joissa tautia on, seurata sieltä tulevaa liikennettä sekä mahdollisesti testata riskialueilta tulevia ihmisiä", Lehtonen sanoo.

"Onhan meillä tuberkuloosikin käytännössä hävitetty. Yksittäisiä tapauksia tulee silloin tällöin, eikä yhteiskuntaa tarvitse laittaa poikkeustilaan sen vuoksi. En oikein ymmärrä tätä hieman fatalistista ideologiaa, että virus leviää väistämättä ja että rokotetta ei kuitenkaan tule ajoissa."

Juuri näin. Ei pidä antaa suosiolla periksi. Onnistuu tai ei, niin pitäisihän sitä joka tapauksessa ainakin yrittää pelastaa kansa. Hinta epäonnistumisesta ei ole sen ihmeellisempi kuin se, ettei edes yritetä. Onnistuessa taas voisimme toden totta välttää pahimman. On aika kirjoittaa espanjantaudin aikaiset oppikirjat uusiksi.
Lehtosen mukaan Suomessa monilla alueilla tartuttavuutta ilmaiseva R0-luku on painunut niin alhaiseksi, että koronavirus on niiltä käytännössä jo hävinnyt. Ainoa merkittävä ongelma-alue on hänen mukaansa Uusimaa.

Rajoitustoimien alueellisella koventamisella tautitapausten määrän olisi kuitenkin voinut painaa maakunnassa niin alhaiseksi, että kaikki tartuntaketjut olisi mahdollista jäljittää, Lehtonen katsoo.

Tehtävissä se on vieläkin. Mutta ei välttämättä enää sitten, jos epidemia ensi viikolla lasketaan tahallaan vapaalle jalalle. Silloin kaikki se loistava työ ja ne uhraukset, mitkä Uudenmaan ulkopuolella - ja Uudellamaallakin - on tehty, valuvat hukkaan. Silloin olemme tehneet suurimman rauhanaikaisen virheemme.

IS: Baltian maat avaavat rajansa toisilleen

Viro, Latvia ja Liettua sallivat kansalaistensa vapaan matkustamisen maidensa välillä. Matkustaminen sallitaan 15. toukokuuta alkaen. Baltian maat sulkivat rajojaan monen muun maan tavoin koronaviruspandemian vuoksi. Liettuan pääministerin Saulius Skvernelisin mukaan Baltian maiden johtajat ovat sitä mieltä, että maat ovat onnistuneet hillitsemään viruksen leviämistä tehokkaasti. Siksi he katsovat, että maat voivat ajata rajansa toisilleen. Kaikissa kolmessa Baltian maassa uusia virustartuntoja on todettu viime päivinä vain muutamia. Baltian ulkopuolelta saapuvat ihmiset joutuvat sen sijaan yhä kahden viikon karanteeniin.
Baltian maat ovat meitä lähellä oleva joukko, jossa Suomi voisi olla mukana, ellemme olisi antaneet piut paut Viron aikaisemmille ehdotuksille tehdä yhteistyötä ja tukahduttaa koronavirus. Mutta meillähän on päätetty, ettei koronaa voi torjua, koska sen torjuminen johtaa väistämättä katastrofiin. Joten on selvää, etteivät Baltian maat katso meitä kelvolliseksi porukkaansa. Sen sijaan avaamme kohta matkustajaliikenteen Ruotsiin, jossa koronan on annettu levitä vapaasti. Hyvä Suomi, olemme jo nyt eristäytyneet lähinnä meitä olevien, tautia tukahduttavien, puhtaiden maiden joukosta!

HS: Islannissa enää kaksi uutta koronavirustartuntaa, suurin osa sairastuneista parantunut

Islannin hallituksen mukaan 97 prosenttia koronavirustartunnan saaneista saaren asukkaista on jo parantunut, kertoo uutistoimisto Reuters.

Uusia tartuntoja todettiin viime viikolla enää vain kaksi.

Näin käy, kun päättäväisesti tukahduttaa taudin. Nyt Islannissa aletaan olla siinä vaiheessa, missä voidaan alkaa miettiä, mihin puhtaiden maiden kuplaan - tai kupliin - sitä liittyisi. Kavereita kyllä löytyy, kunhan näitä maita saadaan hieman lisää. Ihmiset matkustelevat mielellään, kunhan voivat kokea tekevänsä sitä turvallisesti. Suomi voisi vieläkin muuttaa linjaansa ja päättää liittyä Puhtaiden Maiden Herrakerhoon - ellei meidän maatamme ohjaisi kaiken maailman mikasalmiset ja marttihetemäet, jotka kieltäytyvät näkemästä sen todellisuuden, joka ympärillämme on parhaillaan tapahtumassa.

2020-05-05

IS: Kirjeenvaihtajan kommentti: Trump on päättänyt, että talouden pelastamiseksi voidaan uhrata kymmeniä tuhansia amerikkalaisia

Yllä oleva otsikko kertoo suoraan eilisestä, jos vaihdetaan sanan "Trump" tilalle "Sanna Marinin hallitus" ja sanan "amerikkalaisia" tilalle "suomalaisia". Yhteismäärä voi olla vähän pienempi, mutta onhan täällä kansaakin vähemmän.
Valkoisen talon mukaan ennuste ei ole sen asiantuntijoiden hyväksymä, mutta näyttää siltä, että Trump ymmärtää kyllä rajoitusten poistamisen tappavan lisää ihmisiä. Hän puhui sunnuntaina 100 000 kuolleesta amerikkalaisesta, kun vielä kaksi viikkoa sitten Trump arvioi koronaviruksen vaativan 50 000 henkeä.
Suomen hallitus ei tainnut eilisen linjanvedossaan esittää arvioita, montako suomalaista uudet päätökset tappavat. Tai ainakaan en ole siitä nähnyt uutisointia.
Trump on tehnyt selväksi, että hän on valmis uhraamaan vielä kymmeniä tuhansia maanmiehiään, jotta talous alkaa taas rullaamaan.
Niin täälläkin; sitä ei vain tunnusteta ääneen.

IL: Ranskalaissairaalassa hoidettiin koronapotilasta jo joulukuussa

Ranskalaisessa sairaalassa hoidettiin koronapotilasta jo joulukuussa. Asia kävi ilmi, kun sairaalassa testattiin uudelleen vanhoja keuhkokuumepotilaiden näytteitä. Yksi näyte joulukuun 27. päivältä osoittautui positiiviseksi koronatesteissä.

Elvytysosaston johtaja tohtori Yves Cohen kertoo ranskalaiselle BFM TV:lle, että tutkijat testasivat uudelleen joulu- ja tammikuussa hoidetun 24 potilaan näytteitä. Näytteet testattiin moneen kertaan virheen mahdollisuuden karsimiseksi.

2020-05-04

HS: Kesäkuussa alkaa koronakriisin suuri käänne, ja hallitus ripustaa nyt Suomen neljän sanan varaan

Mitäpä tähän voisi sanoa? Suomi siirtyi juuri virallisesti samaan laumasuojapelleilyyn, joka Ruotsissa on johtanut tuhansiin kuolemiin ilman loppua. Me hävittiin tää sota.
Maanantaina illalla tuli selväksi yksi asia: Suomen päätavoite uuden koronaviruksen vastaisessa kamppailussa ei ole epidemian täydellinen nujertaminen. Hallituksen saamassa virkamiesmuistiossa (luettavissa Valtioneuvoston sivuilla) asia muotoillaan näin:

Epidemian täydellinen tukahduttaminen pysyvästi ei -- ole Suomelle realistinen vaihtoehto. Hallittu muttei liian voimakas hidastaminen, jolla ehkäistään terveydenhuollon ylikuormittumista ja sen aiheuttamia terveyshaittoja ja ylikuolleisuutta, on strateginen tavoite, jonka avulla lopulta voidaan kaikista rajoituksista luopua ilman suurta uuden epidemia-aallon riskiä.

Eli antaa porukan kuolla vaan ja koronan levitä, kunnes toivottavasti joskus tulee rokote, jolla epidemia saadaan kuriin. Pidetään Suomi valtiona, jossa ainoa turvallinen paikka vanhuksille on hautuumaa.
Sama lainaus sisältää myös toisen tärkeän lauseen. Sen mukaan strategia on taudin "hallittu muttei liian voimakas hidastaminen". Hallittu leviäminen antaa ainakin osalle väestöä suojaa taudin seuraavia aaltoja vastaan. Muotoilusta voisi päätellä, että tällaisen suojan syntyminen on osin jopa toivottavaa.
Ei ole ensimmäistäkään todistetta siitä, että laumasuojan syntyminen olisi mahdollista ilman tuhansia tai kymmeniä tuhansia kuolleita, paitsi tietenkin turvallisen rokotteen avulla. Yksittäisten ihmisten "suoja" taas on vain tyhmä juttu, parempi jättää tauti ja sen mahdolliset jälkisairaudet kokonaan saamatta. New Yorkin osavaltion kansalaisista muuten 0.13 % on jo tällä hetkellä todistettavasti kuollut koronavirukseen (25k / 19M), eikä laumasuojan syntymisestä ole vielä tietoakaan. Suomen väestöstä 0.13 % olisi yli 7000 henkilöä.
Juhlat? 50 henkeä voi kokoontua kesäkuun alusta alkaen.
Juhlia seuraavat hautajaiset.
Ravintolat? Avaaminen alkanee rajoitetusti kesäkuussa.
Food to die for!
Urheilusarjat? Saavat alkaa kesäkuun alussa.
Ilman keuhkoja voi olla vaikea pelata loppukaudesta.
Teatterit, kirjastot, uimahallit, nuorisotilat?
Kaikki hyviä paikkoja saada hallituksen toiveiden mukaisesti korona.

Tässä tulee lupaus:
Kun hallitus nyt kerran on päättänyt tappaa Suomen kansalaisia, niin minä teen oman osani tappaakseni Suomen talouden olemalla käyttämättä rahaa. Ja uskon, että niin tekee moni muukin, vaikka eivät tietenkään kaikki.

Jos kaikki mahdollisuudet otetaan käyttöön, hyvin monen näkökulmasta Suomi avautuu kesäkuussa. Se on koronaviruksen tarinassa iso käänne.
Niin on. Koronavirus, joka Uuttamaata lukuun ottamatta on käytännössä hävitetty Suomesta, saadaan levitettyä kunnolla koko maahan, ja pian kuolleita ei tule olemaan vain kymmenen päivässä.
Silti on selvää, että se sisältää myös riskejä. Raportin skenaarioiden mukaan rajoitusten lieventäminen johtaa tartuntojen lisääntymiseen ja tehohoidon tarpeen kasvuun nykyisestä.
Entä kuolemat? Eivätkö ne lisäänny? Eikä kuolemien lisääntyminen ole mikään riski vaan fakta, kun tauti lasketaan vapaaksi suomalaiseen yhteiskuntaan. Järkevä ihminen pysyy sellaisesta yhteiskunnasta parhaansa mukaan erossa. Että ei tarvitse ihmetellä, jos talous vielä hetken yskii eikä kotimainen kulutus ihan heti palaa ennalleen.
Kesäkuun alusta lukien Suomen tie tuo mieleen tien, jota naapurimaa Ruotsi kulkee. Ruotsin avointa linjaa - ja kuolinlukuja - on ihmetelty ympäri maailmaa pitkin kevättä. Ruotsissa koronavirukseen oli maanantaihin mennessä kuollut 2 769 ihmistä, Suomessa 240.
Ja mitään tästä ei opittu. Ei yhtään vitun mitään. Suomi on valinnut itselleen katastrofaalisen huonon hallituksen, joka ensin maksimoi epidemiassa taloudelliset vahingot ja sitten kun epidemia saadaan vahingossa kuriin, laskee sen tahallaan irti yhteiskuntaan. Saimme säkällä arvan, jolla epidemia alkoi myöhemmin kuin monessa muussa maassa, ja otimme mallia huonoimmasta mahdollisesta esimerkistä - Ruotsista.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd) ei kysyttäessä halunnut verrata Suomen ja Ruotsin linjojen eroja avaamispäätösten jälkeen. Sen sijasta Marin puhui "uudesta normaalista", jota kohti Suomi kulkee. THL:n johtaja Mika Salminen puolestaan puhui "kultaisesta keskitiestä", jossa tautia hidastetaan, mutta pysäyttää sitä ei voida.
Pääministeri Sanna Marin (sd) ja THL:n johtaja Mika Salminen voisivat perheineen, sukulaisineen ja ystävineen mennä koronasairaalaan nuolemaan ovennuppeja. Katsotaan sitten mielipiteet uudelleen, kun ensimmäiset läheiset alkavat kuolla pois.
Käytännössä koronaviruksen hallinta on Suomessa nyt ripustettu neljän sanan varaan. Hallituksen tautivastauksen ydin on hokema "testaa, jäljitä, eristä ja hoida". Kun Suomi on entistä enemmän auki, ne ovat siis myös sanat, joiden perusteella hallitusta ja viranomaisia on arvioitava.
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Onko testejä tarpeeksi?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Pääseekö testiin tarpeeksi helposti?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Tuleeko tulos rivakasti?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Onko jäljittäjiä palkattu tarpeeksi?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Onko heidän työnsä organisoitu tehokkaasti?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Valmistuuko hallituksen lupailema sovellus pian ja toimiiko se?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Saadaanko tautitapaukset tarpeeksi nopeasti eristyksiin?
Mitä väliä, kun koronaa on kuitenkin tarkoitus tahallaan levittää?
Tämän ketjun toimivuudessa on nyt pelissä hallituksen ja terveysviranomaisten arvovalta. Jos jäljitys toimii ja testaaminen on aidosti laajaa ja helppoa, se voi ehkäistä tautia tehokkaastikin.
Mutta eihän koronaa kuulu ehkäistä tehokkaasti - sehän estäisi sen himoitun ja kuvitteellisen laumasuojan syntymisen. Ja laumasuoja taas tarvitaan, jotta koronaa voitaisiin ehkäistä tehokkaasti!

Nyt kun korona lasketaan tahallaan leviämään vapaasti, ei sitä enää niin vaan saadakaan purkkiin. Hyvästi, Norja ja Islanti! Älkää ihan heti avatko rajojanne Ruotsiin ja sen säälittävään vasallivaltio Suomeen! Täältä ei tule mitään hyvää. Paitsi jos hyväksi lasketaan se, että pääsemme tällä viikolla kuolleiden määrässä meitä kymmenen kertaa suuremmaan kansakunnan, Etelä-Korean ohi. Norjan ohi mentiin huhtikuun lopulla.

Sanna Marinin hallitus on huonoin rauhan ajan hallitus, mitä Suomella on koskaan ollut. Kun koronakuolemien loppumäärää joskus lasketaan, kannattaa nämä nimet muistaa:
- Sanna Marin (sd)
- Tytti Tuppurainen (sd)
- Katri Kulmuni (kesk)
- Sirpa Paatero (sd)
- Pekka Haavisto (vihr)
- Ville Skinnari (sd)
- Maria Ohisalo (vihr)
- Li Andersson (vas)
- Hanna Kosonen (kesk)
- Anna-Maja Henriksson (r)
- Thomas Blomqvist (r)
- Aino-Kaisa Pekonen (vas)
- Krista Kiuru (sd)
- Jari Leppä (kesk)
- Tuula Haatainen (sd)
- Mika Lintilä (kesk)
- Timo Harakka (sd)
- Antti Kaikkonen (kesk)
- Krista Mikkonen (vihr)

HS: Lapset voivat tartuttaa koronavirusta kuin aikuiset, varoittavat saksalaistutkijat - Tanskassa tartunnat lähtivät koulujen avaamisen jälkeen kasvuun

Tämä nyt on huolestuttavaa uutta tietoa.
Joukko saksalaistutkijoita varoitti loppuviikosta, että lapset saattavat sittenkin olla yhtä tehokkaita tartuttajia kuin aikuiset.

Virologi Christian Drostenin tutkijatiimin alustavien tulosten mukaan koronavirustartunnan saaneiden lasten näytteissä oli yhtä paljon viruksia kuin aikuisilla, vaikka oireet ovat lapsilla keskimäärin selvästi lievemmät. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että koulut ja päiväkodit saattavat toimia viruksen leviämiskeskuksina, jos rajoituksia puretaan.

"Kehotamme välttämään koulujen ja päiväkotien rajoittamatonta avaamista nykytilanteessa, kun väestö on laajasti alttiina virukselle ja tartuntatahti täytyy pitää matalana. Lapset saattavat tartuttaa siinä missä aikuisetkin", tutkijat totesivat raportissaan.

IS: Rokotetutkimus­keskuksen johtaja: Koronarokote ehkä markkinoille jo syksyllä - "Todellinen positiivinen uutinen"

Koronavirusrokote voisi tulla markkinoille jopa tämän vuoden syksyllä, kertoo Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet.

Itse asiassa jopa kaksi rokotetta antaa positiivisia signaaleja siitä, että ne voisivat toimia koronaa vastaan. Rokotteita on testattu apinoilla, ja testit ovat osoittautuneet toimiviksi eivätkä aiheuttaneet testeissä juurikaan haittavaikutuksia.

Lisäksi viruslääke remdesivir on yltänyt lupaaviin tuloksiin koronaviruksen hoitamisessa Yhdysvalloissa.

Kun Etelä-Korea tiedotti lisäksi, ettei maassa olekaan varmennetusti kahdesti koronaan sairastuneita henkilöitä, eli sairastettu koronavirus saattaakin antaa vastustuskyvyn, uskaltaa Rämet sanoa, että nyt positiivisia koronauutisia tulvii sieltä ja täältä.

- Kun nämä uutiset sattuivat vielä samaan aikaan, niin kyllä se luo toivoa. Aikaisemmin olen pitänyt epätodennäköisenä, että rokote saataisiin tälle vuodelle, mutta nyt olen luottavaisempi, Rämet sanoo.

IS: Uusi-Seelanti rekisteröi hämmästyttävän koronaluvun - nolla uutta tartuntaa

Uusi-Seelanti näyttää ainakin tilastojen valossa nujertaneen koronaviruksen. Maassa ei todettu maanantaina ainuttakaan tartuntaa, kertoo NZ Herald.

Kyseessä on ensimmäinen kerta kuuteen viikkoon, kun testeissä ei vuorokauden aikana todeta yhtäkään uutta tartuntaa koko maassa.

Uudessa-Seelannissa ei ole todettu myöskään uusia koronakuolemia. Maassa on kuollut vain 20 ihmistä virukseen. Uudessa-Seelannissa on todettu yhteensä 1 487 koronatartuntaa. Tällä hetkellä neljä ihmistä on koronan vuoksi sairaalassa

Uudessa-Seelannissa ei selvästikään toimi meidän THL, joka osaa kertoa, miksi koronasta ei kannata hankkiutua eroon, miksi siitä ei voi hankkiutua eroon, ja jos siitä hankkiutuu eroon niin miksi sitten tulee entistäkin pahempi toinen aalto, kun kaikki rajoitukset pitää syksyllä poistaa kerralla. Säälin uusiseelantilaisia heidän surkean pienestä koronakuolemien ja sairastapausten määrästään.

2020-04 - Huhtikuu 2020

2020-04-30

HS: Koulujen avaamisen taustalla oleva asiantuntija-arvio suosittaa koronavirusepidemian kiihdyttämistä nykyisestä

Siis mitä?! Otsikon mukaan Koulut avataan sillä nimenomaisella tarkoituksella, että Suomeen saataisiin lisää koronaa? Ei kai se näin voi olla? Mitä sanoo artikkeli?
Koronavirusepidemia etenee Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijoiden mukaan liian hitaasti ja liian matalalla tasolla.

Hallituksen koulujen avaamista koskevan päätöksen yhteydessä julkistetuissa arvioissa todetaan suoraan, että epidemian jatkuminen yhtä hitaasti kuin huhtikuussa voi aiheuttaa suuria ongelmia tulevaisuudessa.

Olen sanaton. THL todellakin haluaa päästää Suomen koronatilanteean hallitsemattomaksi. Kaikki se hyvä työ, mikä on tehty koronaketjujen jäljittämiseksi ja taudin hallintaan saamiseksi, etenkin Uudenmaan ulkopuolella, ollaan valmiit heittämään roskikeen. Meillä siis tavoitellaan edelleenkin sitä laumasuojaa, josta olemme eilisten vasta-ainekoetulosten mukaan jopa Uudellamaalla vielä 99.8 %:n päässä, ja muualla vielä kauempana.
"Jos epidemian tilanne jatkuu koko kesän yhtä hitaasti etenevänä kuin nyt huhtikuussa, syksyn tai alkutalven aikana on ilman kontaktien rajoittamista odotettavissa voimakas epidemiapiikki", arvio kuuluu.

Laskelman mukaan kovien rajoitusten jatkaminen lähes tukahduttaisi epidemian, mutta tautia jouduttaisiin pitämään kurissa hamaan tulevaisuuteen asti. Tiukkojen rajoitusten on jo nyt arvioitu useaan otteeseen vaikuttavan ihmisten terveyteen kielteisesti.

Olisi se todella kamalaa, jos epidemia tukahtuisi. Joutuisimme samaan joukkoon sellaisten kurjien maiden kanssa kuin Taiwan, Norja, Etelä-Korea, Islanti ja Uusi-Seelanti.
Kun rajoituksista jouduttaisiin kuitenkin lopulta niiden aiheuttamien taloudellisten ja terveydellisten haittojen takia luopumaan, olisi suuri toinen epidemia-aalto asiantuntijoiden mukaan erittäin todennäköinen. Virus kun ei asiantuntijoiden mukaan katoa ilman rokotetta tai väestön laajalti saamaa immuniteettia mihinkään. Toimivaa ja turvallista rokotetta ei STM:n tiistaisen sosiaali- ja terveysvaliokunnalle antaman selvityksen mukaan ole toistaiseksi näköpiirissä. Rokotteen saamisen oletetaan kestävän vähintään vuoden, ja sekin olisi ennennäkemättömän nopea aikataulu.
Ja mistäs se immuniteetti saadaan? Jos pelkästään Helsingin alueella on kuollut 112 henkilöä (0.6 miljoonasta asukkaasta) ja HUSin alueella vasta-aineita on kahdella promillella porukasta, niin siitä voidaan laskea, että pelkästään Helsingissä pitää sairastuneiden ja samalla oletettavasti myös kuolleiden määrän vähintään satakertaistua, vaikka otettaisiinkin huomioon, että vasta-ainetestit tulevat muutaman viikon jäljessä, koska vasta-aineiden kehittymiseen menee aikaa. 10'000 kuollutta Helsingissä tekisi 100'000 kuollutta Suomessa. Siinä on taudin potentiaali. En haluaisi kokeilla, pystymmekö pääsemään tähän potentiaaliin. Tukahduttaminen ja yhteiskunnan avaaminen niin, että sairastapaukset jäljitetään huolella tulisi ehkä kuitenkin paljon halvemmaksi kuin antaa prosentin pari kansasta kuolla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja, professori Mika Salminen kertoi keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa, ettei tavoitteena ole kuitenkaan varsinaisesti sairastuttaa ihmisiä.
Mika Salminen valehtelee. Ihmisten sairastuttaminehan nimen omaan on tämän uuden tegnellmäisen dystopian takana.
Taustamuistiossa kerrotaan, että rajoituksilla on voitettu paljon aikaa ja mahdollistettu terveydenhuollon valmistautuminen suurempaan tapausmäärään.
THL:n tavoite ei siis ole estää sairastumisia, vaan vain "tasoittaa käyrää". Tämä ei nyt vain toimi. Jos meillä on tähän mennessä kaksi promillea, tai sanotaan nyt vaikka prosenttikin sairastanut taudin, niin prosentin kuukausivauhdilla 50 prosenttiin ja kuvitteelliiseen laumasuojaan pääsemiseen menee puoli vuosikymmentä aikaa. Halvemmaksi tulisi tukahduttaa tauti, avata maa sisäisesti ja pitää matkustusraja Ruotsiin ja Venäjälle kiinni mahdollisen rokotteen saamiseen asti.

Mutta kyllä tämä kaikki ilmeisesti THL:ssä tiedetään. Artikkeli nimittäin loppuu seuraavasti:

Realistisia vaihtoehtoja vertailevia mallinnuksia ei ole edelleenkään julkistettu, vaikka materiaaleissa viitataan myös muihin ennusteisiin. STT on pyytänyt toistuvasti sosiaali- ja terveysministeriöltä sen alaisen mallinnusryhmän tekemiä taudin kulkua koskevia ennusteita ja mallinnuksia käyttöönsä, mutta ei ole niitä saanut. Kysyjää on ohjattu viranomaiselta toiselle ja tietopyyntöihin on joko vastattu valikoivasti toimittamalla esimerkiksi tilannekatsauksia tämänhetkisestä tilanteesta tai ei ollenkaan.
Ymmärrän kyllä nyt hyvin, minkä takia Mika Salminen aikoinaan sanoi, että Suomen testauskapasiteetin kasvattaminen on ihan turhaa. Eihän hänellä ole aikomustakaan yrittää voittaa tätä tautia. Ei, vaikka meillä on nyt menossa sellaiset yhteiskunnalliset toimet, joihin ei tunnetun nykyhistorian aikana ole koskaan ryhdytty rauhan aikana.

HS: Etelä-Koreassa koronatartunnat painuivat alhaisimmilleen yli kahteen kuukauteen

Etelä-Koreassa ei ole todettu yhtään uutta kotimaasta peräisin olevaa koronavirustartuntaa. Edellisen kerran vastaava tilanne maassa oli 18. helmikuuta, kertoo uutistoimisto Yonhap.

Etelä-Korean tuoreimmat neljä tartuntaa ovat Yonhapin mukaan kaikki ulkomailta. Uusien tartuntojen määrä vuorokaudessa on alhaisin yli kahteen kuukauteen.

Minusta THL:n ja STM:n virallisen kannan edustajat kannattaisi ottaa Etelä-Koreaan konsulteiksi kertomaan, miksi maahan kannattaisi Suomen tapaan tahallaan hankkia lisää koronaa. Heidän pitää kertoa kaikki siitä toisesta aallosta, joka väistämättä tulee, jos maata ei pidetä tiukkaan suljettuna. Ei kun hetkinen, eihän Etelä-Korea ole tiukkaan suljettuna nytkään. Mutta tulee se toinen aalto kuitenkin, ja se tappaa väkeä kamalasti. Siihen asti kuitenkin ollaan tilanteessa, jossa Suomen kuolleiden määrä kurvaa aika pian meitä melkein kymmenen kertaa isomman kansakunnan ohi (nyt 206 vs 247 kuollutta). Voi eteläkorealaisraukkoja, kun ovat menneet valitsemaan tyhmästi.

Ja voi uusiseelantilaisia, kun ovat saaneet aikaiseksi vain 19 kuollutta, ja päivittäisten uusien tapausten määrä on ikävästi laskenut alle kymmeneen. Kyllä heitä mahtaa harmittaa, kun heillä ei ole sellaisia ylivertaisen viisauden ilmentymiä apunaan kuin THL ja STM.

2020-04-29

HS: THL: Uudenmaan väestössä vain harvalla esiintyy uuden koronaviruksen vasta-aineita - toistaiseksi immuniteetti virusta kohtaan todettu vain yhdellä ihmisellä

Vasta-ainetutkimuksen aineistoa ryhdyttiin keräämään Husin alueella 9. huhtikuuta. Sen jälkeen satunnaisotoksia on ryhdytty keräämään kaikkien yliopistosairaaloiden alueelta.

Satunnaisotanta on THL:n mukaan luotettavin tapa selvittää vasta-aineiden esiintymistä väestössä. Otannassa on ollut mukana 18-69-vuotiaita naisia ja miehiä. Tähän mennessä THL:lle on saapunut yli 1 000 näytettä. Niistä on ehditty tutkia 516. Seulontatestillä positiivisiksi todettuja näytteitä on 11, joista 9 on tutkittu neutralisaatiotestillä tähän mennessä. Näistä vain yksi näyte on ollut positiivinen.

Reilu viikko sitten THL kertoi, että tartunnan saaneita voi vasta-ainetutkimuksen perusteella olla Husin alueella kymmeniä kertoja tiedettyä enemmän.

Yksi 516:sta, toisin sanoen kaksi promillea näytteistä puhuisi siis immuniteetin puolesta. Tämä sopii äärettömän huonosti THL:n arvioihin siitä, että Suomessa koronaviruksen olisi sairastanut 30-100 kertaa se määrä, joka on testeillä vahvistettu. HUSin alueellahan vahvistettuja tapauksia on juuri sama kaksi tuhannesta (3'368 tapausta per 1.7 miljoonaa asukasta). Vaikka vasta-aineiden muodostuminen viekin aikansa, ja vaikka otos onkin vielä pieni, näyttää melkoisen selvältä, etteivät THL:n laumaimmuniteettiosaston arviot - vai pitäisikö sanoa toiveikkaat arvaukset - voi alkuunkaan pitää paikkaansa.

HS: THL: Yksikään lapsi ei ole joutunut Suomessa sairaala­hoitoon koronaviruksen takia - näin lasten tartunnat jakautuvat ikäluokittain

Suomessa on todettu tähän mennessä yhteensä 4 906 varmistettua koronavirustartuntaa, joista hieman yli 200 alle 16-vuotiailla. Lasten koronavirustartunnoista 75 prosenttia on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.
Kaikista koronavirustapauksista 69 % on todettu HUSin piirissä (ja prosentti on jatkuvassa kasvussa), eli kovin kaukana toisistaan nämä prosentit eivät ole. Huolestuttavampaa kuitenkin seuraa:
Maailmalla ainakin Britannia ja Italia ovat kertoneet sairaaloiden hoitaneen yksittäisiä nuoria potilaita harvinaisen tulehduksellisen oireyhtymän vuoksi. Tulehdustaudin ja koronaviruksen välillä on epäilty olevan yhteys, jota lääkärit tutkivat.

Aiemmin Pohjois-Italiassa lääkärit ovat kertoneet hoitaneensa alle 9-vuotiaita lapsia, joilla vaikuttaisi olevan Kawasakin tauti. Taudin oireisiin kuuluu muun muassa korkea kuume ja verisuonien seinämien tulehdus, joka voi aiheuttaa valtimonpullistuman.

Britannian terveysministeri Matt Hancock kertoi tiistaina, että joitakin perusterveitä lapsia on kuollut maassa tulehdustautiin. Ministeri ei kertonut, kuinka monesta lapsesta on kyse mutta painotti, että kyse on varsin harvinaisesta oireyhtymästä.

Toivottavasti tämä oireyhtymä myös jää harvinaiseksi, ettei jossain vaiheessa huomata, että näitähän onkin paljon, mutta niitä ei ole osattu tilastoida oikeaan sarakkeeseen. Yhtä kaikki, yksi syy lisää olla antamatta tämän epidemian kulkea tahallaan kansan läpi, ainoana rajamittarina tehohoitopaikkojen riittäminen.

Aftonbladet: Tuff rehabilitering för coronasjuka: "Inte något man är van vid"

För svårt sjuka covidpatienter som överlever intensivvården väntar nästa utmaning - en lång, tuff rehabilitering.
Svårt att äta, förlamning, aggressivitet och förvirring är några av de komplikationer som kan vänta dem som tillfrisknat.
- Det här är ett helt nytt panorama för oss, säger Kristian Borg, överläkare på Danderyds sjukhus rehabiliteringsklinik.
Ja samma på finska:
Otsikko: Vaikea kuntoutus koronasairaille: Ei sellaista, johon on totuttu

Ingressi: Vaikeasti sairastuneita covidpotilaita, jotka selviävät tehohoidosta, odottaa seuraava haaste: pitkä ja vaikea kuntoutus.
Syömisvaikeudet, halvaukset, aggressiivisuus ja sekavuus ovat joitain niistä komplikaatioista, jotka parantuneita voivat odottaa.
- Tämä on meille aivan uusi panoraama, sanoo Danderydin sairaalan kuntoutusklinikan päälääkäri Kristian Borg.

Virus siis menee niin keuhkoihin, jalkoihin kuin päähänkin. Ja joidenkin mukaan tämä pitäisi laskea tuosta vaan kansakunnan läpi edes yrittämättä estää sitä.

2020-04-28

HS: Onko epidemia hidastunut jo liikaa? Pitäisikö koronavirus tukahduttaa nyt kokonaan? THL:n Mika Salminen vastaa seitsemään kysymykseen Suomen strategiasta

Ja taas mennään...
Kysyimme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuuden johtajalta Mika Salmiselta seitsemän kysymystä Suomen koronastrategiasta. 1. Miksi emme jatkaisi nykyisillä rajoituksilla, ja mitä hyötyä on epidemiahuipun aikaistamisesta?

"Suomessa on nykyisillä rajoituksilla onnistuttu lyhyellä tähtäimellä estämään terveydenhuollon kapasiteetin ylikuormitus. Olemme ehtineet kouluttaa ihmisiä ja parantaa huoltovarmuutta.

Pulma on se, että jos jatketaan näin, epidemia ei käytännössä etene. Kun sitten jossain vaiheessa rajoituksista on pakko luopua, edessä on jyrkkä tartuntahuippu. Jos esimerkiksi kesän pidämme kiinni kaikista rajoituksista, syksyllä tulee ennusteiden mukaan vaikea paikka.

Se on erittäin huono vaihtoehto, eikä rajoituksilla ole silloin voitettu mitään. Rajoitusten pidentäminen ilman, että epidemiatilanne edistyy, on turhaa. [...]"

Ihanko tosissaan Salminen tämmöisiä juttelee? Ainoana murheena on se, ettei terveydenhuolto saa ylikuormittua? Alistutaan sille, että sairastua, kärsiä ja kuolla pitää?

Jos järkevillä rajoituksilla saadaan epidemian eteneminen pysäytettyä (vrt. Etelä-Korea), niin sehän on ainoastaan hyvä asia. Järkeviä rajoituksia voidaan aivan hyvin ylläpitää vuoden pari, jos mahdollinen rokote siihen mennessä saadaan aikaan. Ja vaikka se lopulta epäonnistuisikin, ja tulisi se kovasti toivottu "toinen aalto", siihen mennessä taudista tiedetään siihen mennessä paljon uusia asioita, kuten uusia hoitomenetelmiä ja oireita lieventävää lääkitystä. Tämä kaikki näkyy suoraan siinä, montako kuolee, ja montako vammautuu pysyvästi.

On muuten huomioitavaa, että jos Uusimaa erotettaisiin muusta Suomesta, Suomea voisi pitää lähes koronavapaana maana. Tällä hetkellä Uudellamaalla todetaan melkein 90 % kaikista koronatartunnoista, ja HYKSin piirissä on tapahtunut tasan 80 % kaikista kuolemantapauksista (159 199:stä). Uudellamaalla on epäonnistuttu koronan torjunnassa surkeasti verrattuna muuhun Suomeen.

"[...] Nyt suvantovaiheessa pitäisi olla riittävästi viisautta siihen, että höllennetään sopivasti rajoituksia, mutta ei anneta tilanteen lähteä käsistä. Terveydenhuollossa valmius on jo nostettu sellaiselle tasolle, että rajoitusten hallitusta purkamisesta kyllä selvitään."
Pitäisi olla riittävästi viisautta siihen, että tauti pyritään hävittämään Suomesta. Jos se epäonnistuu, niin se epäonnistuu, mutta eipä olla ainakaan annettu periksi taistelematta. Jos taas hävittäminen onnistuu, olemme paljon paremmassa asemassa kuin monet eurooppalaiset naapurimme, etenkin Ruotsi.
2. Suomen epidemiatilanne on nyt kaikkien mallinnusten alarajoilla. Miksi Suomi ei yritä tukahduttaa uuden koronaviruksen leviämistä kokonaan?

"Nykytiedon mukaan koronavirus ei ole katoamassa maailmasta.

Kuvitellaanpa, että virus tukahdutetaan Suomessa. Mitä sitten tapahtuu? Olemme riippuvaisia ulkomaailmasta, ja ennemmin tai myöhemmin virus tupsahtaa tänne uudestaan, ja silloin epidemia käynnistyisi lähestulkoon nollasta."

Ja silloinko sitä ei voisi tukahduttaa uudelleenm, vaan se pitäisi päästää hallitsemattomasti maahan niin kuin tehtiin helmikuussa ja maaliskuussa, ilman että sitä lainkaan yritettiin estää? Eikö muka ole mahdollista tarkkailla ulkomailta tulevia ihmisiä? Mistä kumpuaa ajatus, että hallitsematon maahantulo olisi se moodi, jossa haluaisimme olla sinä aikana, kun tautiin ei ole rokotetta? Emmekö oppineet mitään siitä, mitä helmikuussa ja maaliskuussa 2020 tapahtui? THL:ssä ei selvästi opittu mitään.

Jos Mika Salminen uskoo, että koronaviruksen leviäminen Suomessa on väistämätöntä, ehdotan häntä osallistumaan koronapartyyn, ja kertomaan kuukauden kuluttua, miten kävi. Jos nyt on enää kertomassa. Yleensähän siitä selviää, ja THL:n mukaan 99 prosentissa tapauksista niin, ettei edes ole huomannut sairastaneensa. Rohkeasti vain, Mika!

"Muutamien maiden käyttämä tukahduttamismalli on herättänyt ihailua, mutta se on väliaikainen ratkaisu. Parhaiten siinä ovat onnistuneet totalitaarinen Kiina, jossa valtiojohdon ei tarvitse välittää kaikista muista vaikutuksista, ja saarivaltiot kuten Taiwan, Australia ja Uusi-Seelanti. Etelä-Koreakin on tässä mielessä saari, koska kukaan ei tule sinne pohjoisesta. [...]"
Väliaikaiset ratkaisut ovat ihan hyviä silloin, kun odotellaan lopullista ratkaisua.

Siksi toisekseen, millä tavalla muka Suomi ei ole saari, jos lauttaliikenne Ruotsiin ja raja Venäjälle pidetään kiinni? Viro tekee kaikkensa päästäkseen viruksesta eroon, ja Ruotsiin nyt ei valitettavasti kannata pitää mitään yhteyttä ennen rokotteen keksimistä - jos silloinkaan. Ruotsalaiset ovat osoittautuneet surkeiksi naapureiksi, joiden kanssa ei kannata olla tekemisissä ennen kuin tämä rutto on ohi.

"Heilläkin on kaikilla se riski olemassa, että kun nykyisiä toimia ei voida enää jatkaa, epidemia alkaa uudestaan. Tällaista kehitystä on jo nähty Singaporessa."
Singaporessa tehtiin yksi vakava virhearvio, ja siellä on hävitty yksi välitaistelu. Typerä huolimattomuusvirhe. Mutta katsotaan tilanne uudelleen kuukauden päästä, sillä päätös hävittää tauti ei sieltä ole kadonnut mihinkään. Katsotaan myös tilanne Pohjoismaissa, etenkin Islannissa ja Norjassa.
3. Olet sanonut, että epidemia tulee kulkemaan Suomen väestön läpi. Husin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen puolestaan totesi viime viikolla, että osan terveestä väestöstä pitäisi sairastaa tauti kesän aikana. Pitääkö terveiden, riskiryhmiin kuulumattomien nyt yleisen edun nimissä sairastaa covid-19?

"Kenenkään tavoite ei tietenkään ole sairastuttaa ketään. Se ei ole inhimillistä, eikä niin voida ajatella. Mutta pitää ymmärtää, että osan sairastuminen on väistämätön kehitys epidemiassa. [...]"

Eli tavoite on sairastuttaa koko kansa, laskelmoidulla tavalla. Olen samaa mieltä. Se ei ole inhimillistä, eikä sen varaan pitäisi tehdä suunnitelmia.

Salminen ei tätä varmaan ole huomannut, mutta olemme teknologisesti aivan eri tasolla kuin espanjantaudin aikaan. Me tiedämme mitä virukset ovat, me tiedämme miten niitä vältetään, meillä on ennen näkemättömiä teknologisia keinoja seurata ja estää tartuntaketjuja, meillä on ennen näkemätön kyky kehittää rokotteita. Ehkä ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa meillä saattaa olla kyky voittaa uusi virus. Sitä ei tietenkään tapahdu, jos taistellaan vanhojen kenraalien tavoin edellistä sotaa uudelleen, eli tässä tapauksessa nostetaan kädet pystyyn ja pyritään järjestämään hautauspalvelut kuntoon.

4. WHO:n tuoreen, vasta-ainetesteistä saadun arvion mukaan vain 2-3 prosenttia väestöstä on monella alueella saanut covid-19-tartunnan. Kuinka suuren osan väestöstä pitäisi sairastua, jotta saavutettaisiin laumaimmuniteetti?

"Kaikki tämän tyyppiset epidemiat laantuvat sitä kautta, että ihmisille syntyy immuniteetti. Vaikka immuniteetin kestosta ei ole vielä selvää tutkimustietoa, ajatus siitä, ettei sairastaminen aiheuttaisi lainkaan suojaa, ei ole realistinen. [...]"

No niin, nyt päästiin taas sairastamalla päästyyn laumaimmuniteettiin ja sen tavoittelemiseen. Immuniteetti syntyy parhaiten ja turvallisimmin rokotteella. Ennen toimivaa rokotetta kannattaa välttää sairastumasta.
6. Verrattuna naapurimaihin ikäihmisten kuolleisuus koronainfektioon on Suomessa selvästi matalammalla tasolla. Miksi Suomi on onnistunut, ja miten riskiryhmiä suojellaan, jos arki alkaa muuten palata normaaliin?

"Tätä asiaa joudutaan tutkimaan jälkikäteen tarkemmin. Luulen, että oikea-aikaisuus oli iso asia. Rajoitustoimet aloitettiin Suomessa epidemian kannalta pikkaisen aikaisemmassa vaiheessa kuin naapurimaissa. Väestö on myös noudattanut ohjeita hyvin. [...]"

Jos meillä olisi toimittu oikea-aikaisesti helmikuussa sen sijaan, että vakuuteltiin vain, kuinka erinomainen valmius meillä on kaikkeen, eikä kuitenkaan tehty yhtään mitään esimerkiksi lentomatkustamisen turvaamiseksi (lämpötilamittaukset, määrätyt ja valvotut karanteenit), tilanteemme olisi merkittävästi parempi. Ei olisi tarvinnut laittaa Suomea kiinni. Se, että tilanteemme on niinkin hyvä kuin se on, oli aivan puhdasta säkää, koska satuimme saamaan ensimmäiset kunnon tartuttajat maahamme muutamaa viikkoa myöhemmin kuin jotkut muut Euroopan maat. Viranomaisten toimet ensin mentaliteetilla "ei tarvi tehdä mitään kun ei se tänne tule" ja sitten mentaliteetilla "ei kannata tehdä mitään kun ei sitä kuitenkaan voi estää" olivat ala-arvoisia. Vasta, kun Suomen hallitus lopulta pisti maan kiinni, alkoi meidän omilla toimillamme olla positiivista vaikutusta.

On se hyvä, ettei Mika Salmisella ole samanlaista käsittämätöntä, demokraattisesti valitsematonta valtaa kuin Ruotsin ylivaltias Anders Tegnellillä.

Aftonbladet: FHM: Större risker än fördelar med corona-app

Ruotsista on tullut sellainen irvikuva koronaviruksen kanssa, ettei sitä enää pysty parodioimaan.
MSB:s arbete med ett digitalt verktyg som ska kartlägga upplevda symptom och hur svenskarnas beteende förändrats i coronakrisen har stoppats av Folkhälsomyndigheten.
- Riskerna var betydligt större än vinsterna, säger statsepidemiolog Anders Tegnell.
Ja perinteiseen tapaan samma på finska:
Otsikko: FHM: Koronasovelluksella enemmän riskejä kuin etuja

Ingressi: Ruotsin kansanterveysvirasto FHM on keskeyttänyt Ruotsin Kansansuojeluvirasto (?) MSB:n työn digitaalisten työkalujen kehittämiseksi, jotka kartoittaisivat ruotsalaisten kokemien oireiden ja heidän käytöksen muuttumista koronakriisin aikana.
- Riskit olivat merkittävästi suuremmat kuin hyödyt, sanoi valtionepidemologi Anders Tegnell.

Uskomatonta. Kyseessä ei ole edes koronantorjunta-appi, vaan ainoastaan tautitilanteen kartoitusappi, ja sekin on Tegnellille liikaa.
Smittspridningen i Sverige är fortfarande stor och man har då, även utan digitalt verktyg, rätt bra koll på utvecklingen, enligt Tegnell. Samtidigt har regioner och länsstyrelser befarat att verktyget skulle utlösa en större oro hos befolkningen och leda till ett större söktryck till vården.

Suom: Taudin leviäminen on Ruotsissa edelleenkin suurta ja Tegnellin mukaan kehitystä voidaan hyvin seurata ilmankin työkaluja. Samanaikaiseksi sairaanhoitopiirit ja lääninhallinnot ovat pelänneet että työkalu laukaisisi kansassa huolta ja johtaisi hoitoonhakeutumiseen myötä suuremmalle paineelle hoitohenkilökunnalle.

Edelleenkin: us-ko-ma-ton-ta. Antaa koronan levitä vaan; tärkeintä on, ettei kansa hermostu ja hakeudu hoitoon. Ja ajatelkaa: Ruotsissa nämä uutiset julkaistaan noin vain, ilman kritiikkiä. Ei kuulosta minusta siltä, miten länsimainen demokratia toimii.

2020-04-27

IS: THL: Epidemian hidastuminen lisää uuden korona-aallon riskiä

Koronavirusepidemian hidastuminen sisältää pitkään jatkuessaan suuren riskin myöhemmästä isosta epidemiasta, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) hallitukselle viime keskiviikkona. Samalla THL arvioi, että koronavirusepidemian voimakas hidastuminen pidentää epidemian kestoa erittäin merkittävästi.
THL se jaksaa kaivata lisää koronaa Suomeen. Mikä johtaa niin suureen tyhmyyteen, että oikein harmittaa, kun tuntematon tauti, jolla on tuntemattomat vaikutusmekanismit ja tuntematon leviämis- ja hiipumistahti, ei leviä suunnitellulla nopeudella vaan sekä sairastuneiden että kuolleiden määrä on liian pieni? Ymmärtäisivät edes hävetä, mutta ei ne ymmärrä.

Muutenkin, mikä ihmeen "toinen aalto"? Miksi me haluamme maahan "toisen aallon"? Ei sitä suunnittele sen paremmin Uusi-Seelanti, Etelä-Korea, Islanti, Norja, Itävalta, Hong Kong kuin Taiwankaan. Niillä on pyrkimyksenä pitää tauti kurissa tarkalla seurannalla ja valvonnalla. Singaporessa kävi aika paha moka, muttei sielläkään tilanne ainakaan sen pahempi ole kuin jos taudille olisi heti alussa nostettu kädet pystyyn ja annettu sen suosiolla mennä läpi koko kansan. Ei ollenkaan. Tilanne saattaa vieläkin olla pelastettavissa, mutta se nähdään vasta kuukaden päästä.

Mutta THL:stä ja sen linjasta. Onko siellä edelleenkin tarkoituksena jääräpäisesti ajaa korona koko kansan läpi, ja mielellään vielä mahdollisimman pian ennen kuin sen kaikkia sivuvaikutuksia ja parhaita hoitokeinoja tunnetaan? Mikä ihmeen tegnelliläinen sektio THL:ssä oikein pitää puhevaltaa, kun sieltä jatkuvasti kuuluu samanlaisia tyhmyyksiä? Jos zombie apocalypse iskisi päälle, kai mikasalmiset silloinkin ensin sanoisivat, että mitään ongelmaa ei ole, ja heti ensimmisten tapausten perään, ettei enää kannata tehdä mitään, kaikki tämän kuitenkin saavat, ja ovathan zombit saavuttaneet laumasuojan, vaikka sitä sanaa emme mielellämme käytäkään. Elokuvassa sellainen "asiantuntija" olisi niin tyhmä hahmo, että sitä olisi katsojan vaikea sulattaa.

Ai niin, San Marinon väestöstä on nyt 0.12 % kuollut. THL:n hiljan nelinkertaiseksi korottaman arvion mukaan kuolleisuus koronaan on 0.2 % sairastuneista, ja laumaimmuniteettiin, jota ei saa kutsua laumaimmuniteetiksi, tarvitaan 50-60 %:n sairastuneisuus. 0.2 % * 60 % = 0.12 %, eli San Marinossa pitäisi nyt olla laumaimmuniteetti ja sekä sairastumisten että kuolemantapausten pitäisi juuri nyt loppua. Elleivät sanmarinolaiset nyt heti ymmärrä lakata sairastumasta ja kuolemasta, ovat THL:n luvut roskaa. Sama koskee Rinkeby-Kistan esikaupunkialuetta Tukholmassa, jossa koronakuolleisuus alkaa olla 0.1 %:n kieppeillä.

IS: Uuden-Seelannin uusien koronatartuntojen määrät kutistuivat yksinumeroisiksi - "Olemme voittaneet taistelun"

Uusi-Seelanti on ilmoittanut pysäyttäneensä koronaviruksen leviämisen väestön keskuudessa ja höllentävänsä epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita. BBC:n mukaan pääministeri Jacinda Ardern kertoi viruksen olevan "tällä hetkellä eliminoitu".

- Uudessa-Seelannissa ei ole laajalle levinneitä, havaitsematta jääneitä yhteisön sisäisiä tartuntoja. Olemme voittaneet taistelun, Ardern sanoi AFP:n mukaan.

Uudessa-Seelannissa oli maanantaihin mennessä todettu yhteensä 1 469 koronatartuntaa sekä 19 viruksen aiheuttamaa kuolemaa. Kymmenen päivän sisällä uusien tartuntojen määrä on ollut yhtä päivää lukuun ottamatta alle kymmenen päivässä.

Taistelu on ehkä voitettu, mutta sota on vasta alussa. Toisaalta, tässä taistelussa on ihan turha kuvitella voittavansa jos antautuu THL:n tyyliseen apatieen eikä edes yritä, joten kaikki kunnia uusiseelantilaisille ja onnea heidän siirtymälleen valmiustilaportaikon Suomen nykyistä rajoitusviidakkoa ankarammalta ylimmältä nelosaskelmalta askelmalle kolme! Homma tuntuu olevan niin hallussa kuin se tässä arvaamattomassa tilanteesasa voi olla!
- Kaikki haluavat saada takaisin sosiaaliset kontaktit, joita me kaikki kaipaamme. Mutta tehdäksemme sen varmasti, meidän kaikkien on edettävä hitaasti ja varovasti. En aio riskeerata niitä voittoja, joita olemme jo saavuttaneet uusiseelantilaisten terveyden eteen. Jos meidän täytyy pysyä kolmostasolla, me pysymme, Ardern sanoi.

HS: Koronavirus paljasti ruotsalaisen yhteiskunnan kaksi valuvikaa

Olen asunut lapsuudessani Ruotsissa, ja pitänyt sinne Suomeen muuton jälkeenkin kohtuullisen tiiviistä yhteyttä. Alla on poimintoja Sveriges Radiossa Tukholmassa työskentelevän Kyösti Hagertin kirjoituksesta, jotka vastaavat hyvin sitä, mikä omakin käsitykseni ruotsalaisesta kulttuurista on.
Tukholmalaisilla on tapana halata tavatessa, kuten helsinkiläisilläkin. Tästä tavasta ei ole poikettu vielä koronan kanssa. Olen itse sattumalta törmännyt kavereihini ja tuttuihini, ja joutunut jokaisella kerralla pakkohalatuksi.

Ruotsi on valinnut erilaisen strategian koronan suhteen kuin muu maailma. Itse olen seurannut sitä Tukholmassa koko epidemian ajan. Ja ärtymykseni ruotsalaisten piittaamattomuutta kohtaan kasvaa viikko viikolta. Ruotsissa normaali elämä ei ole katkennut missään vaiheessa, mitä nyt käsiä pestään hiukan useammin kuin normaalisti. Silti ruotsalaiset kokevat, että he ovat joustaneet ja normiarki on kaukana.

...

Kaikki muut tuntuvat elävän normaalia elämää ja minä yksinäni kykin kotona, varsinkaan kun en ole minkään sortin introvertti. Sitten olen yrittänyt muistuttaa itselleni, miltä Ruotsin, Suomen ja muiden Pohjoismaiden tilastot näyttävät.

...

Ruotsalaiset kannattavat Ruotsin valtion löysää linjaa ja muualta tänne muuttaneet haluaisivat tiukempia toimia. Tämä näkyy myös omassa kaveripiirissäni.

Työpaikkojen varotoimet eivät näy vapaa-ajalla, kaduilla, kaupoissa ja ravintoloissa. Täällä kukaan ei pidä turvaväliä eikä kukaan väistä. Olen suomalaisten kavereideni kanssa sadatellut, kuinka koko ajan joutuu itse hyppäämään ajoradan puolelle, koska ruotsalaiset eivät useinkaan väistä eivätkä ryhmity kävellessä mitenkään. Ensi kesänä olen haka pesäpallossa. Sen verran monta kertaa yhdellä kauppareissulla saa syöksyä hyllyjen väliin piiloon.

...

Ruotsalaiseen keskustelukulttuuriin ei kuulu suoranainen erimielisyyden esittäminen. Ruotsissa vallitsee samanmielisyyden vaade. Siihen kuuluu, että oma vastakkainen mielipide pitää pystyä esittämään niin, ettei se luo säröjä ilmapiiriin.

Käytännössä se tarkoittaa yhdenmukaisuuden pakkoa. Ruotsissa on tärkeää rakentaa harmoniaa ihmisten kesken. Siihen ei kuulu epämiellyttävien totuuksien kertominen. Koska korona on näkymätön, katseen kääntäminen on helppoa.

Tänä aikana se tarkoittaa sitä, ettei maan poikkeuksellista linjaa saa kritisoida. Ruotsissa ei ole ollut tapana kritisoida asekauppaa diktatuurien kanssa tai maan epäonnistunutta integraatiopolitiikkaa. Siitä on alettu puhua vasta viime vuosina, kun ruotsidemokraatit onnistuivat lyömään läpi ruotsalaisessa politiikassa. Aiemmin puoluekenttä on ollut hyvin jähmeä.

Ruotsalaisilla on tapana puhua politiikkaa vain heidän kanssaan, jotka äänestävät samalla tavalla. Ihmiset ovat leimautuneet puolueiden edustamiin yhteiskuntaluokkiin ja äänestävät sen mukaisesti. Koska ihmiset ovat ikääntyneet samaa puoluetta äänestäen, äänestyksen kritisoiminen olisi sama kuin itsensä kritisoiminen ja pitäminen tyhmänä.

Omien virheiden läpikäynti on epäruotsalaista. Ruotsalainen saattaa ylimalkaisesti todeta, että paljon virheitä on tullut tehtyä. Tähän liittyy se, ettei Ruotsissa ole tapana kritisoida tehtyjä päätöksiä, riippumatta siitä, kuinka isoja ja epäonnistuneita ne olisivat. Kun yhdessä ollaan päätetty ja kunnolla fundeerattu, niin eihän se voi olla mahdollista, että Ruotsi tekisi virheitä. Hyvä esimerkki tästä on, ettei aiempi demarijohtoinen hallitus ole muuttanut kouluilla ja terveydenhuollolla voittoa mahdollistavaa lakia.

Nyt korona-aikoina ruotsalaiset suhtautuvat Ruotsin koronalinjan kyseenalaistajiin yhteisen veneen keikuttajina. Moni ruotsalainen suhtautuu koronatoimenpiteisiin kuin terroristeihin. He eivät suostu neuvottelemaan näkymättömän uhkan kanssa.

Ruotsin koronapolitiikassa tiivistyy ruotsalaisten ekseptionalismi, eli ajatus maan ylivertaisuudesta muihin nähden. Vaikka muu maailma toimii koronan suhteen yhtenäisesti, Ruotsin ei tarvitse. Koska täällä koronatilastoissa ovat yliedustettuina ulkomailla syntyneet, on se vain vahvistanut ruotsalaisten käsitystä, ettei tauti vaikuta heihin kuin muihin.

...

He korostavat joka käänteessä, että Ruotsissa koronatoimia johtavat riippumattomat virkamiehet, päätökset perustuvat tieteellisiin arvioihin eivätkä poliitikot ole päässeet väliin sotkemaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, että oppositio uskalsi puolustaa demokratiaa ja torjui pääministeri Stefan Löfvenin (s.) johtaman hallituksen aikeet vahvistaa valtaansa.

Ruotsalaiset haluavat nähdä itsensä kansakuntana, joka uskaltaa ottaa riskejä, tietenkin vain hallittuja. Ruotsalaiset ovat järkyttyneitä siitä, että ulkomailla kritisoidaan heidän koronapolitiikkaansa. Monia loukkaa aidosti, miten heitä voidaan pitää edesvastuuttomina, etenkin jos huomio käännetään maan kuolinlukuihin. Ruotsalaiset itse vertaavat itseään ja lukujaan suurvaltoihin. He kokevat pärjänneensä hyvin.

Ruotsissa halutaan puhua tulevaisuudesta. Siksi heistä on tärkeää varmistaa, että myös tulevaisuudessa talous on kunnossa. Useampi kaverini on selittänyt, kuinka tärkeää on, että talous toimii ja hyvinvointivaltiosta voidaan pitää kiinni. Keskusteluyritykseni siitä, että eikö juuri hyvinvointivaltion pitäisi huolehtia kansalaisten pysymisestä hengissä, ei juuri ole kiinnostanut.

2020-04-26

THL:n Salminen ennusti tautihuippua syksylle - riippumattoman tutkijaryhmän professori kysyy, mihin arvio perustuu

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että koronavirusepidemian huippu on kaukana edessä. Salminen tarkensi myöhemmin MTV:lle, että tautihuippu voidaan nähdä Suomessa syksyllä.

Vielä alkuviikosta THL:n erikoistutkija Simopekka Vänskä sanoi, että rajaamistoimien alaisessa tilanteessa koronaepidemian huippu olisi jo Uudellamaalla ohitettu.

Viikonloppuna Vänskä viestitti Ilta-Sanomille olevansa kuitenkin yhtä mieltä Salmisen kanssa tautihuipun ajankohdasta.

- Jos yksi vuori on ylitetty, niin ei se vielä tarkoita koko vuoriston ylittämistä, Vänskä kirjoittaa.

Suomalainen riippumaton tutkijaryhmä on tehnyt simulaatiomallin Helsingin ja Uudenmaan koronavirustartuntojen kehityksestä. REINA-malli (Realistic Epidemic Interaction Network Agent) vertailee viittä eri strategiaa, joissa ihmisten liikkuvuus ja testaus vaihtelevat.

Tutkijaryhmän mukaan tautihuippu on nykyisillä rajoituksilla mahdollisesti jo sivuutettu huhtikuussa. Myös REINA-mallin tulokset viittaavat tähän.

- Jos ennustetaan huippua syksylle niin sen täytyy perustua siihen, että rajoitusten höllentäminen johtaa uuteen sairastumisaaltoon. Ennustetaanko tässä niin sanottua toista aaltoa, pohtii tutkijaryhmässä mukana oleva professori Mikko Kolehmainen sähköpostin välityksellä.

HS: Lapset eivät juurikaan levitä koronavirusta, osoittavat jäljitystiedot Alankomaista ja Australiasta

Kuukausi sitten Islannista tuli tietoa, että päin vastoin kuin influenssan kanssa lapset eivät näyttäisi sen paremmin helposti saavan kuin juuri levittävänkään koronavirusta. Nyt tämä käsitys saa vahvistusa.
Useat erilaiset havainnot Alankomaista puhuvat sen puolesta, että lapset eivät olisi merkittäviä uuden koronaviruksen levittäjiä.

Myös uunituore koulutapausten seurantatutkimus Australiasta tuli johtopäätökseen, etteivät tartunnat juuri leviä oppilaiden välillä eivätkä oppilaista opettajiin.

Löydökset tukevat HS:n aiemmin käsittelemiä tutkimuksia ja havaintoja, joiden perusteella lapset eivät siirtäisi virusta eteenpäin kovinkaan helposti, toisin kuin influenssaepidemioissa.

Kuitenkin myös toisensuuntaista näyttöä on vastikään tullut Ranskasta, jossa paikallinen taruntaryväs hiipui lukion sulkemiseen.

HS: Welt: Saksa haluaa Googlen ja Applen mukaan tartuntasovelluksen toimintaan, yhtiöt lupaavat entistä parempaa yksityisyyttä

Saksa on muuttanut mielipidettään siitä, millaiseen teknologiaan sen koronaviruksen torjuntaan käytettävän mobiilisovelluksen tulisi perustua.

Terveysministeri Jens Spahn ja liittovaltioministeri, Angela Merkelin ministerikanslian johtaja Helge Braun kertoivat näkemyksiään Welt am Sonntag -lehdessä.

Welt am Sonntagia lainaa myös uutistoimisto Reuters.

Käänne on merkittävä, sillä Saksa on ottanut johtotähden aseman tartuntaketjujen jäljittämiseen käytettävän mobiilisovelluksen kehittämisessä. Saksa on tietosuojasta jopa piinallisen tarkka, ja tekninen osaaminen on huippuluokkaa. Ratkaisua ovat kehitelleet yhdessä Saksan Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta vastaava Robert Koch -instituutti, pari muuta virallista tahoa sekä joukko vapaaehtoisia.

Pepp-pt-nimellä kutsuttu teknologia on ollut tarjolla myös useiden muiden maiden sovelluskehittäjien työn pohjaksi, ja sitä on sommiteltu yhtenä vaihtoehtona myös Suomessa kehiteltävien sovellusten pohjaksi.

Sovellus paikantaa toisia sovelluksia bluetooth-teknologian avulla ja antaa varoituksen toisille käyttäjille, jos nämä ovat olleet sellaisen käyttäjän lähistöllä jolta paljastuu koronavirustartunta.

Ihmisten tiedot säilytettäisiin pseudonymisoidusti, eli siten, ettei nimiä tai paikkatietoja varsinaisesti kerättäisi ihmisistä, vaan ihmisten henkilöllisyyden korvaavista numerotunnisteista.

Ihmisten tietojen säilyttämisestä seurasi kuitenkin huhtikuun puolivälissä kansainvälisen tason kiista. Sen johdosta uusia toteutustapoja ryhdyttiin kehittämään, ja Pepp-pt:n rinnalle syntyi sveitsiläinen Dp3t. Ranskalaiset ryhtyivät kehittämään omaa protokollaa nimeltä Robert.

Pepp-pt:n ja Dp3t:n keskeisin ero on siinä, säilytetäänkö vähät laitteista ja niiden käyttäjistä kerätyt tiedonmurut keskitetysti vai hajautetusti. Pepp-pt säilyttäisi keskitetysti, Dp3t hajauttaisi niiden säilyttämisen useisiin eri paikkoihin.

Nyt Saksan ministerit ovat kallistuneet hajautetun säilyttämisen ja Dp3t:n kannalle.

Sen myötä käyttöön tulisi sovellus joka "käyttää suurimpien mobiilikäyttöjärjestelmien rajapintoja, jotka tulevat saataville pian ja samalla yhdistävät epidemiologisen laadunvarmistamisen parhaalla mahdollisella tavalla", ministerit kertoivat Welt am Sonntagille.

Käytännössä ministerit viittaavat Appleen ja Googleen. Ne julkistivat omat suunnitelmansa käyttöjärjestelmätason yhteiseksi ratkaisuksi tartuntaketjujen jäljittämiseen perjantaina illalla Suomen aikaa, eikä näiden teknologiajättien tarjoama ratkaisu Reutersin mukaan toimi käytännössä ollenkaan ellei taustalla ole hajautettu tietojen säilyttämisen malli.

IS: STM selvitti, miksi Suomi myöhästyi EU:n suoja­varuste­hankinnoista: "Valmistelusta vastannut osasto oletti, että toinen osasto oli valmistelemassa"

Ministeriön mukaan epäselvyys ei johtunut kenestäkään yksittäisestä virkamiehestä.
Se nyt vain tapahtui.

Yle: Kiina painosti EU:n disinformaatioyksikköä lieventämään raporttia, joka arvostelee Kiinaa - suomalaismeppi Ylelle: "Vakava asia, jos paljastuu todeksi"

EU:n alainen analyysiyksikkö taipui jättämään raportistaan pois Kiinaa arvostelevia kohtia, kertovat useat diplomaattilähteet uutistoimisto Reutersille.

Raportti on ajankohtaiskatsaus, joka käsittelee koronaviruspandemiaan liittyvää disinformaatiota eli internetissä levitettävää, tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tietoa.

Reutersin haastattelemat neljä diplomaattilähdettä sanovat, että Kiina yritti estää raportin julkaisun diplomaattiteitse, kun se sai tietoa raportin Kiinaa arvostelevista kohdista.

Politico-verkkolehti uutisoi disinformaatioraportin sisällöstä ennakkoon tiistaina. Tämän jälkeen kiinalainen virkamies otti yhteyttä virkaveljiinsä EU:ssa.

Kiinalaisvirkamies sanoi, että "jos raportti on kuvatun kaltainen ja se julkaistaan tänään, se on erittäin huono asia suhteillemme", käy ilmi Reutersin näkemästä kirjeenvaihdosta.

Tämän jälkeen disinformaatioraportin julkaisua lykättiin. New York Times -lehden näkemän EU-tahojen sisäisen viestinvaihdon perusteella vaikuttaa siltä, että EU:n ulkoasioiden korkean edustajan Josep Borrellin neuvonantaja puuttui asiaan ja viivästytti raportin julkaisua.

2020-04-25

HS: WHO: koronaviruksen sairastaneilla ei ole todistettu olevan immuniteettia

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan koronaviruksen aiheuttaman taudin sairastuneilla ei ole todistettu olevan immuniteettia uusia tartuntoja vastaan, vaikka heillä olisikin vasta-aineita kehossaan.

"Tällä hetkellä siitä ei ole näyttöä, että covid-19-taudista parantuneet olisivat turvassa toiselta tartunnalta", WHO painottaa lausunnossaan.

Täten viruksen jo sairastaneet voisivat jatkaa taudin levittämistä.

Ei hyvä.

2020-04-24

Expressen: Tegnells fel i bråket med de 22 forskarna

Nyt on kovat piipussa. 14.4. 22 tutkijaa arvosteli vakavasti Ruotsin koronalinjaa ja Ruotsin kansantereyslaitoksen valtionepidemologi Anders Tegnelliä. He käyttivät perusteluinaan mm. sitä, että Ruotsin suhteellinen kuolleisuus on yhtä paha kuin Italiassa. Jo samana päivänä Tegnell vastasi pilkallisesti, että tutkijat käyttävät väärän instanssin lukuja. Ruotsin kansanterveyslaitoksen luvut, jotka ovatmaailman parhaita, ovat tietenkin luotettavampia ja oikeampia kuin eurooppalaisen terveysvirasto ECDC:n luvut. Ja iso osa Ruotsin mediaa määki mukana, että vähän kunnioitusta valtion viranomaisille. Nyt kuitenkin kansanterveyslaitoksen luvut on korjattu vastaamaan kansainvälisiä lukuja, joten tutkijoiden luku olikin paljon lähempänä oikeaa kuin Tegnellin antama.

Expressen on yrittänyt kysyä Ruotsin kansanterveyslaitokselta ja Anders Tegnelliltä kriittisiä kysymyksiä aiheesta, mutta nyt yhtäkkiä laitoksen koko henkilöstöllä on kova kiire, ja vaikka muuta luvataan, yhteydenottopyyntöihin ei palata eikä haastettaluja anneta.

Samaan aikaan Ruotsin kahdessa hiljattaisessa koronatutkimuksessa, joiden piti tukea Ruotsin laumaimmuniteettilinjaa, on paljastunut niin karmeita lasku- ja menetelmävirheitä, ettei niitä tulisi nimittää tutkimuksiksi ensinkään.

Ruotsin kansanitsemurhalinja on saapunut siihen kriittiseen pisteeseen, jossa kohta joudutaan myöntämään, ettei tästä kriisistä selvitäkään samanlaisella oharilla kuin toisesta maailmansodasta ja kaikista muistakin konflikteista viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden ajan. Nyt paljastuva totuus saattaa olla ruotsalaisille melkoinen shokki.

I en debattartikel i Dagens Nyheter förra veckan dömde 22 forskare ut Sveriges coronastrategi. Bland undertecknarna står Lena Einhorn och Cecilia Söderberg-Nauclér.

De 22 forskarna hävdade att Sverige under perioden 7-9 april hade i snitt 10,2 dödsfall i covid-19 per miljon invånare och dag - samtidigt som siffran i det hårt drabbade Italien var 9,7.

Statsepidemiolog Anders Tegnell var inte imponerad.

- Siffrorna är totalt fel, sa han.

Tegnell påpekade att forskarnas siffror för dödstalen i Sverige, som de hämtat från den europeiska hälsomyndigheten ECDC, bygger på hur många fall som rapporterats dessa datum, inte hur många som faktiskt dog då.

Han hänvisade till dödssiffrorna på Folkhälsomyndighetens egen sajt, som anger hur många som faktiskt dog i covid-19 dag för dag. Den totala siffran för 7-9 april var då 185, vilket motsvarar i snitt 6 dödsfall per miljon invånare och dag. Alltså betydligt lägre än den siffra som de 22 forskarna använde.

- Om man ska kritisera den svenska strategin så tycker jag att man ska vara lite mer noggrann med siffrorna än att bara titta på vad ECDC har, sa statsepidemiologen bland annat.

Eftersom alla dödsfall inte registreras på en gång tar det ett tag innan Folkhälsomyndighetens siffror stämmer med verkligheten. Anders Tegnell sa att eftersläpningen normalt sett är två till tre dagar.

När intervjun gjordes, den 14 april, frågade Expressen om Folkhälsomyndighetens dödssiffror för perioden 7-9 april skulle komma att justeras upp. Tegnells svar:

- Där kommer inga nya fall längre.

Sedan dess har dödssiffran för perioden 7-9 april stigit från 185 till 277 fall, enligt Folkhälsomyndighetens egen statistik. Det motsvarar 9 dödsfall per miljon invånare och dag. Så sent som torsdagen den 23 april, två veckor efter de aktuella datumen, kom nya fall in i statistiken.

Det faktiska dödstalet i Sverige 7-9 april är alltså 50 procent högre än vad Tegnell hävdade och ligger nu betydligt närmare den siffra som de 22 forskarna använde än den som Tegnell angav.

Expressen har under hela veckan sökt Anders Tegnell via Folkhälsomyndighetens presstjänst utan att få något svar.

I början av veckan hänvisade Folkhälsomyndigheten till den dagliga presskonferensen klockan 14.00, för intervjuer med Anders Tegnell.

Men i onsdags meddelade myndigheten att Tegnell inte hade tid, och i stället fick Expressen beskedet att statsepidemiologen skulle kunna ställa upp på en telefonintervju senare samma dag.

Men den blev aldrig av.

Dagen efter skickade Expressen frågorna direkt till Folkhälsomyndighetens presschef Christer Janson, som lovade att ett svar skulle komma. Men det har inte heller skett.

På fredagen har Expressen på nytt sökt Christer Janson och även Folkhälsomyndighetens presstjänst. Presstjänsten har meddelat att de ska kolla på det och eventuellt återkomma.

Frågorna Folkhälsomyndigheten inte svarat på är:

Anders Tegnell hävdade i förra veckan att de 22 forskarna som skrev i DN Debatt räknade på fel siffror. Till Expressen sa du då att "det kommer inga nya fall längre" för den aktuella perioden 7-9 april. Sedan dess har Folkhälsomyndighetens statistik på dödstalen justerats upp med totalt 92 fall mellan de datumen, från 185 fall till 277 fall.

- Hur ser du Anders Tegnell, på det?

- Hur säker är du på att forskarna räknade på fel siffror - och du på rätt?

- Vad hade du svarat forskarna om du haft kännedom om det justerade dödstalet vi ser i dag?

SR: Antalet virusdöda har underskattats

Ruotsissa, jossa valtionepidemologi Anders Tegnellin mukaan on maailman paras kirjanpito, aliarvioidaan koronavirukseen kuolleiden määrää merkittävästi.

Puolilta päivin 5.4. Ruotsin kansanterveyslaitos FHM:n mukaan kuolleita oli ollut 373. Ruotsin radion edustaja kysy, olisiko mahdollista, että todellinen luku olisi kirjausviiveiden takia korkeampi, esimerkiksi 500. Tegnellin mukaan annetussa luvussa voi olla heittoa ehkä kymmenen verran. Sillä viivettä on vain pari kolme päivää.

Tämän päivän tiedon mukaan 4.4. kuolleita oli 602, eli yli puolitoistakertainen silloin ilmoitettuun lukuun verrattuna.

Och samma på svenska:

Förmiddagen den femte april då Tegnell intervjuas i Sveriges Radio ligger antalet döda i Folkhälsomyndighetens statistik på 373. Ekots reporter undrar om den egentliga summan kan vara mycket större:

Kan det egentligen ligga på 500 eller något sådant?

"Det har jag väldigt svårt att tro, jag tror att det handlar om ett tiotal hit eller dit. Vi vet att de sista dagarna är osäkra, men går vi tillbaka två tre dagar så blir siffrorna väldigt säkra", sa Anders Tegnell i intervjun femte april.

Idag anges antalet som dött i covid -19 fram till den fjärde april till 602 personer, 229 fler än den var då Anders Tegnell intervjuades.

2020-04-23

IL: SVT: vanhempien potilaiden osuus tehohoidossa laskenut dramaattisesti Ruotsissa, yli 70-vuotiaat eivät pääse välttämättä hoitoon

Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan iäkkäämpien tehohoidossa olevien koronapotilaiden osuus on Tukholman alueella pudonnut maaliskuun lopun jälkeen puoleen aikaisemmasta.

SVT kertoo puhuneensa useiden lääkäreiden kanssa. He kertoivat, osa nimettöminä, että maaliskuun lopussa annettiin uudet ohjeet siitä, ketä tehohoitoon hyväksytään. Yhä useampi yli 70-vuotias ei tehohoitoon enää pääse.

-→ SVT:n artikkeli
-→ Toinen SVT:n artikkeli

IL: Koronatartuntoja jäljittävä sovellus suomalaisten kännyköihin jo toukokuussa - tällainen se on

Sovellus näyttää aika samanlaiselta kuin ne, joita muuallakin kehitellään ja ne, jotka jo joissakin paikoissa ovat käytössä. Tietoturvaakaan ei ennakkotietojen mukaan pitäisi puuttua.
Ketju-sovellus on Android- ja IOS-laitteille julkaistava mobiilisovellus, jolla pyritään jäljittämään koronaviruksen tartuntareittejä. Sovelluksen käyttäjä saa siis ilmoituksen, mikäli hän on ollut lähikontaktissa henkilön kanssa, jolla on todettu koronatartunta. Koska sovelluksen kohdalla puhutaan kansalaisten yksityisyyteen kajoamisesta, pitää tietoturva olla kohdallaan.

...

Iltalehden saamien tietojen mukaan sovelluksen pilottiversio julkaistaan sovelluskaupoissa toukokuussa. Niin sanotusti valmis versio julkaistaan todennäköisesti kesäkuussa laajempaan käyttöön. Aikataulu on erittäin kunnianhimoinen, sillä väliin pitää mahduttaa vielä sovelluksen julkinen hankinta.

IS: Amerikkalais­lääkärit tekivät hätkähdyttävän havainnon: vähä­oireiset korona­potilaat saivat yllättäen aivo­halvauksen

Uusi koronavirus vaikuttaa aiheuttavan äkillisen aivohalvauksen osalle 30- ja 40-vuotiaista potilaista, jotka eivät muuten ole kovin sairaita, amerikkalaislääkärit kertovat CNN:lle.

Jo aiemmin on kerrottu, että covid-19-virus saattaa aiheuttaa veritulppia ja tämä voi selittää aivohalvaukset.

Aivokirurgi Thomas Oxley Mount Sinai Health System -sairaalasta New Yorkista kertoi kollegoidensa kanssa viidestä potilaasta, jotka olivat kaikki alle 50-vuotiaita ja heillä oli vain lieviä oireita koronavirusinfektiosta tai he olivat kokonaan oireettomia. Potilaat saivat kuitenkin aivohalvauksen.

- Virus vaikuttaa aiheuttavan verihyytymiä suurissa valtimoissa ja tämä johtaa aivoverenkiertohäiriöön, Oxley selitti.

- Raporttimme osoittaa 7-kertaisen nousun kahdessa viikossa tapauksissa, joissa nuori potilas on yllättäen saanut aivohalvauksen. Useimmilla näistä potilaista ei ole aiempia terveysongelmia ja he ovat olleet kotona lievien oireiden (tai kahdessa tapauksessa ilman oireita).

...

Myös Spectrum Health -sairaalan lääkärit ovat havainneet muutoksen aivohalvauspotilaiden määrässä. Sairaalan lääkärit kertoivat Fox 17 -kanavalle, että aivohalvauspotilaiden määrä oli yli kaksinkertaistunut tänä vuonna. Sairaala selvittää yhteyttä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Siitä vaan nuoret aikuiset koronapartyjä pitämään!

HS: Ruotsi korjasi virhettä laumasuoja-arviossa: nyt noin neljäsosan tukholmalaisista arvioidaan saaneen tartunnan toukokuun alussa

Ruotsin koronatutkimukset tuntuvat olevan ihan satupuhetta ja toiveajattelua.
Tiistaina Ruotsin kansanterveysviranomainen Folkhälsomyndigheten väitti mallinnuksensa perusteella, että toukokuun alussa noin kolmasosa tukholmalaisista olisi jossain kohtaa kevättä saanut koronaviruksen.

Tämä käynnisti keskustelun siitä, kuinka nopeasti Tukholmassa voitaisiin saavuttaa niin kutsuttu laumasuoja.

Torstaina Folkhälsomyndigheten korjasi arviotaan: nyt se uskoo, että toukokuun alussa 26 prosenttia eli noin neljäsosa tukholmalaisista olisi saanut viruksen.

Tiistaina esitellyn mallin karkein virhe liittyi arvioon siitä, kuinka moni on todella saanut viruksen suhteessa testeissä näkyviin tartuntoihin. Tiistaina kerrottiin, että teisteissä [sic] näkyisi Tukholmassa vain yksi tuhannesosa tartunnoista.

Se olisi tarkoittanut, että tartunnan saaneita olisi kolminkertaisesti Tukholman asukaslukuun nähden. Virhe johtui virheellisestä muuttujasta, jota ei ollut malliin päivitetty.

Nyt suhdeluvuksi korjattiin 1/75.

Mistähän hatusta tämmöisiä suhdelukuja saadaan?

Eikä siinä vielä kaikki:

Karoliinisen instituutti kertoi viime viikolla verenluovuttajilta otettuihin näytteisiin perustuen, että vähintään 11 prosentilla tukholmalaisista olisi vieraillut koronavirus elimistössään jo viikkoja sitten.

Näytteitä oli sain sata kappaletta, mutta Karoliininen instituutti piti tietojaan liian merkittävinä, että niistä olisi voinut jättää kertomatta.

Keskiviikkona myös Karoliininen instituutti joutui toteamaan, että sen lukuihin ei ollutkaan luottamista.

Instituutissa havaittiin, että satunnaiseksi tarkoitetun verenluovuttaja-aineiston joukkoon oli saattanut päätyä verinäytteitä tiedossa olevilta koronapotilailta.

Ja tämmöistenkö höpöhöpöjuttujen perusteella pitäisi jotain päätöksiä tehdä? Hassua, miten karkeat virheet sattuvat Ruotsissa aina niin päin, että ne ikään kuin tukevat kiisteltyä ja täysin todistamatta olevaa laumasuojateoriaa.

Yle: HUSin Järvinen purkaisi koronarajoituksia - "Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa sairastamaan, jolle tauti ei todennäköisimmin ole vaarallinen"

Lisää koronaa Suomeen!
[HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko] Järvisen mukaan "tasaisen junan vauhti" rajoituksissa saisi aikaan sen, että koronavirusepidemia kestäisi Suomessa ainakin puoli vuotta, mahdollisesti pitempäänkin. Siksi hän kannattaa rajoitusten purkamista.

- Pitäisi yrittää saada sitä väestönosaa tautia sairastamaan, jolle tauti todennäköisimmin ei ole vaarallinen eli lapset, nuoret, aikuiset. Ja pyrkiä rajaamaan iäkkäämpää väestöä sairauden ulkopuolelle, Järvinen sanoo.

Vanhusten rajaaminenhan on onnistunut tosi hyvin tähänkin asti. Eikä koronan sairastaminen aiheuta muille mitään, pikku nuha se vain on. Kyllä mahtaa lääkäriä harmittaa hallituksen valitsema ihan väärä linja.

2020-04-22

Yle: Pääministeri Marin: Suomi siirtyy koronan torjunnassa hybridistrategiaan - "testaa, jäljitä, eristä ja hoida"

Marinin mukaan hallitus on siirtymässä niin sanottuun hybridistrategiaan, jossa rajoitustoimenpiteitä voidaan purkaa asteittain niin, että samalla siirrytään entistä laajempaan testaamiseen, jäljittämiseen, sairastuneiden eristämiseen ja hoitoon.

- Tavoitteena on palata pikkuhiljaa normaalimpaan elämään, mutta niin, että tautitilanne pidetään hallinnassa, Marin sanoi.

Nyt kun vielä avattaisiin, mitä sanoilla "tautitilanteen pitäminen hallinnassa" tarkoitetaan. Vaikka voihan olla, että sitäkin pitää vielä miettiä, koska korona on niin kovin arvaamaton.
Osana hybridistrategiaa hallitus jatkaa valmistelua mobiilisovelluksen käyttöönottamiseksi ja käynnistää tarvittavat lainsäädäntöhankkeet. Reunaehtona tartuntaketjuja kartoittavan mobiilisovelluksen käytölle on Marinin mukaan se, että se perustuu vapaaehtoisuuteen ja kunnioittaa yksilön tietosuojaa.
Tämä on kannatettavaa. Tosin eipä tuo mitään haittaisi, vaikka mobiilisovelluksen määräisi pakolliseksikin, kunhan se vain on aidosti anonymisoitu ja tietoturvallinen. Älykännykkä ei maksa satastakaan, joten rahasta homma ei ole kiinni, ennemminkin siitä, että joillekin ihmisille, etenkin vanhuksille, voi olla liian vaikeaa opetella sileän suorakaiteen käyttöä.

2020-04-21

IS: Ministeri Pekonen toivoo yritysten auttavan suoja­varuste­ostoissa: "Nyt on tarvetta niin paljon, että tuskin ne käsiin jäävät"

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) toivoo yksityisen sektorin ja elinkeinoelämän osallistuvan Suomen suojavarustehankintoihin julkisten toimijoiden rinnalla.

"Heillä on kanavia maailmalle ja he pystyvät näitä tuotteita hankkimaan. Sekin on tärkeää, että näitä suojatarvikkeita voitaisiin tuoda yksityisten toimijoiden toimesta maahan ilman että olisi tilauksia Huoltovarmuuskeskukselta tai sairaanhoitopiireiltä", Pekonen sanoo.

"Nyt on tarvetta niin paljon, että tuskin ne käsiin jäävät."

Ai yritysten pitäisikin kantaa kaikki taloudellinen riski suojavarusteiden hankkimisesta, koska kyllähän me näitä ostetaan, vaikkei luvatakaan? Ei tarvitse arvata kahdesti, tuleeko onnistumaan. Ministeri Aino-Kaisa Pekonen on Suomen kansanterveydelle rikollisen vaarallinen vastuunpakoilija ja pitäisi erottaa.

HS: Saska Saarikoski ja korona, 36. päivä: "Epidemia tulee kulkemaan väestön läpi", sanoo nyt THL:n Mika Salminen

[THL:n Mika] Salminen ei ennakoi hallituksen päätöksiä, mutta hänen puheistaan voi päätellä, että Suomessa ollaan siirtymässä hätäjarrutuksesta epidemian hallintaan. Tutkimusprofessori ei kuitenkaan halua käyttää poliittisesti leimautunutta sanaa "laumasuoja".
Ei ole olemassa mitään epidemian hallintaa. On olemassa epidemian tukahduttaminen, tai sen päästäminen karkuun. Ruotsia kauemmas ei tarvitse lähteä nähdäkseen huonon esimerkin. Eikä Islantia lähemmäs nähdäkseen hyvän.

On myös selvää, miksi Salminen ei oppi-isänsä Anders Tegnellin tavoin pidä sanasta "laumasuoja". Vanhusten ja heikkojen murha kun ei kuulosta kivalta, käyttää siitä mitä sanaa tahansa.

"En tykkää ollenkaan siitä termistä", Salminen sanoo. "Mutta käytännössä kysymys on totta kai siitä, että epidemia tulee kulkemaan väestön läpi."
MIKÄ IHMEEN "TOTTA KAI"? Onko Etelä-Korea "totta kai"? Onkao Islanti "totta kai"? Onko Hong Kong "totta kai"? Onko Taiwan "totta kai"? Salminen tekisi kaikkein parhaimman teon, jos ymmärtäisi erota itse, nyt ja heti, ja viimeisenä tekonaan ennen eroaa pyytäisi anteeksi typeriä, suomalaisten kuolemiin johtaneita ja johtavia puheitaan. Vastuuseen pitäisi ehdottomasti saattaa myös se henkilö tai ryhmittymä, joka moiselle ääliölle ikinä antoi näin paljon valtaa.
Salmisen mukaan epidemia ei katoa itsestään, eikä rokotusta ole näköpiirissä, joten kysymys on vain siitä, kulkeeko epidemia väestön läpi hallitusti vai hallitsemattomasti.

"Hallitulla kuljettamisella haitat jäävät pienemmiksi, koska terveydenhoito toimii ja epidemian käännekohta voidaan saavuttaa matalammassa vaiheessa."

THL:n Mika Salminen on rikollisen kyvytön, ja pitäisi välittömästi erottaa ja pandemian päätyttyä saattaa oikeuden eteen, niin kuin pitäisi saattaa myös oppi-isänsä.

Valistunut arvaus: kun viiden vuoden päästä syyllisiä haetaan, tulevat nämä sankarit olemaan seuraavissa poliittisissa suojatyöpaikoissaan esittämässä sellaisia kommentteja kuin "kukapa olisi arvannut" ja "ei olisi millään voinut tietää". Vedotaan siis omaan kyvyttömyyteen niin kuin se muka olisi hyvä asia.

2020-04-20

Aftonbladet: Tegnell om coronaturisterna: Samma regler gäller för dem

[Ruotsin valtionepidemologi Anders Tegnell]
Ryktet om Sverige som en coronakrisens fristad påstås sprida sig i Europa.
Men statsepidemiolog Anders Tegnell oroas inte av riskerna för ett ökat inflöde av turister.
- Vi är helt för att man har öppna gränser, säger han till Aftonbladet.
Och samma på finska:
Otsikko: Tegnell koronaturisteista: Heitä koskevat samat säännöt

Ingressi: Ruotsin maineen koronakriisin vapaakaupunkina väitetään leviävän Euroopassa.
Mutta lisääntyvän turistivirran riskit eivät huolestuta valtionepidemologi Anders Tegnelliä.
- Me olemme kokonaan rajojen auki pitämisen kannalla, hän sanoo Aftonbladetille.

Oikealla horisonttiin katsoo mies, joka tietää kaiken paremmin kuin muissa maissa, ja joka on osittaisvastuussa Ruotsin kansankodin kuolemasta. Osittaisvastuussa on myös Ruotsin hampaaton media, joka ei laita Tegnelliä seinää vasten. Loppu vastuusta kuuluu Ruotsin kansaksi kutsutulle lammaslaumalle, joka ei edes tajua olevansa teuraalla, jotta valtionepidemologi saa ihmiskokeensa tehtyä, puhumattakaan siitä, että lähtisi barrikaadeille Ruotsin linjan muuttamiseksi inhimillisempään suuntaan.

Alla vielä koronakuolemian kymmenen kärki miljoonaa asukasta kohden, kun joukosta siivotaan alle miljoonan asukkaan lilliputtimaat, joissa kussakin kuolemia on ollut maksimissaan kymmeniä:

  1. Belgia, 503 / 1M
  2. Espanja, 446 / 1M
  3. Italia, 399 / 1M
  4. Ranska, 310 / 1M
  5. UK, 243 / 1M
  6. Alankomaat, 219 / 1M
  7. Sveitsi, 165 / 1M
  8. Ruotsi, 156 / 1M
  9. Irlanti, 139 / 1M
  10. USA, 126 / 1M
(Lähde: worldometer)

IS: HVK:n johtaja Ylelle: Kaikki Sarmasteelta tilatut maskit käyttökelvottomia

Huoltovarmuuskeskuksen väliaikainen toimitusjohtaja Janne Känkänen totesi maanantaina Ylen aamu -ohjelmassa, että kaikki liikemies Onni Sarmasteelta hankitut maskit vaikuttavat olevan käyttökelvottomia.

Huoltovarmuuskeskus tilasi Sarmasteelta 5 miljoonan euron edestä hengityssuojaimia. Nopeasti selvisi, etteivät Kiinasta saapuneet suojaimet sovi sairaalakäyttöön.

Sarmasteen suojaimet on asetettu sittemmin käyttökieltoon. Suojaimet aiheuttivat hoitajille allergisia reaktioita.

Huoltovarmuuskeskus tilasi 5 miljoonalla eurolla suojaimia myös kauneusyrittäjä Tiina Jylhältä.

Ylen aamun toimittaja Rosa Kettumäki kysyi Känkäseltä, ovatko 10 miljoonan euron suojainkaupat osoittautuneet turhiksi. Eikö suojaimia voi käyttää missään.

- Tältä se nyt tällä hetkellä näyttää, Känkänen vastasi.

HS: Huoltovarmuuskeskus: Suurin osa Sarmasteen suu- ja nenäsuojaimista käyttökelpoisia hoivayksiköihin ja kotisairaanhoitoon

Päättäisivät jo!
Huoltovarmuuskeskus (HVK) täydensi maanananataina aamupäivällä tietoja, jotka liittyvät liikemies Onni Sarmasteen 7. huhtikuuta maahantuomiin hengityssuojaimiin sekä kirurgisiin suu- ja nenäsuojaimiin. Suojaimia on jo toimitettu laajalti kotisairaanhoitoon ja hoivayksiköihin kuntiin.

HVK:n mukaan se sai viime torstaina palautetta, että yksi malli kirurgisista suu- ja nenäsuojaimista aiheuttaisi allergisia oireita.

"Tätä testataan parhaillaan VTT:n kanssa. Tämä on siis pieni osuus NIDY-merkkisistä kirurgisista suu- ja nenäsuojaimista (kokonaismäärä oli 1,4 milj. kpl) Suurin osa on ollut täysin käyttökuntoista edellä mainitulle kohderyhmälle (hoivayksiköt ja kotisairaanhoito)", Huoltovarmuuskeskuksen viestintä kirjoitti Helsingin Sanomille lähettämässään sähköpostissa.

IS: Sanna Marinin johtamis­haaste: Saako toveri mennä, kun toveri ei ole tehtäviensä tasalla?

Suomalaisilla on oikeus edellyttää, että ratkaisevia päätöksiä tekevät parhaat voimat. Parhaita voimia tuskin ovat ministerit ja johtavat virkamiehet, jotka eivät ota vastuuta mistään vaan syyttävät muita toimijoita, kirjoittaa Tapio Sadeoja.

Ruotsissa pandemian vastaista taistelua johtaa maan Kansanterveyslaitos ja valtionepidemologi Anders Tegnell, jolla on sekä valta että vastuu. Hän on joutunut ankaran arvostelun kohteeksi jopa niin, että maan 22 johtavaa tiedemiestä ihmetteli, miten "vähälahjainen virkamies" voi määritellä Ruotsin linjan maan kohtalonkysymyksessä. Tegnell ei kuitenkaan vähästä hätkähdä: hän tietää tietävänsä paremmin kuin hänen arvostelijansa - ja itse asiassa paremmin kuin muu maailma.

Toisin kuin Ruotsissa, Suomessa valtioneuvostolla on valta ja vastuu. Mutta koska hallitus tekee päätöksensä terveysviranomaisten suositusten mukaisesti, käytännössä erittäin suurta valtaa käyttävät sosiaali- ja terveysministeriö eli STM sekä sen alaisuudessa toimiva Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL. Voi jopa perustellusti kysyä, onko ero Ruotsin tilanteeseen niin suuri kuin on väitetty.

Yksi yhteinen piirre ainakin on: myös STM tuntuu usein tietävän kaiken paremmin kuin muut. STM ja THL ja ennen muuta niiden poliittinen johto sekä johtavat virkamiehet ovat nyt vallankäyttäjiä vailla vertaa. Ja kun he ovat saaneet siihen mahdollisuuden, he eivät ole jättäneet tilaisuutta käyttämättä. He ovat vahtineet reviiriään tinkimättömästi, käyttäneet tilaisuutta lisävallan kahmimiseksi ja tarpeen vaatiessa nokitelleet toisiaan.

...

On esimerkiksi vaikea sanoa, kumpi on hämmästyttävämpi saavutus, jättää hoitamatta liittyminen EU:n yhteishankintoihin vai yksityisen sektorin avuntarjousten torppaaminen. Jälkimmäinen on kuitenkin varmasti vakavampi ja tuhoisampi kansakunnan hyvinvoinnin kannalta. Erityisen ikävää on, jos nuiva suhtautuminen yksityiseen sektoriin johtuu ideologisista syistä, niin kuin näyttää.

Tiettävästi yksityiseltä sektorilta tuli STM:lle tarjous, että se voisi hoitaa näytteidenottoa, ilmasillan laboratorioon Etelä-Koreaan ja tartuntojen kontaktien jäljittämistä. Peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) torjui tarjouksen suoralta kädeltä ja ilmoitti, että STM hoitaa tällaiset asiat itse.

...

Miten on esimerkiksi mahdollista, että STM pyysi helmikuussa huoltovarmuuskeskusta tilaamaan 200 000 hengityssuojainta - kun tarve lasketaan nyt kymmenissä miljoonissa? Miten on mahdollista, että sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) julisti vielä helmikuun lopulla, että mitään epidemiaa ei ole ja tarttumisen riski Suomessa on pieni? Miten on mahdollista, että suojavarusteiden väitettiin jatkuvasti riittävän ja jopa mahdollisen ongelman väitettiin hoituneen, kun huoltovarmuuskeskuksen varastot avattiin? Miten on mahdollista, että STM vielä 24.3. ohjeisti hoivakotien työntekijöitä, että pelkkä käsienpesu riittää, eikä hengityssuojaimia tarvita?

Kysymyksiä voisi jatkaa loputtomiin, sillä STM ja THL olivat merkittävässä roolissa lentokenttäkatastrofissa ja kaiken lisäksi ministeriön rooli tragikoomisessa maskitilauksessa on yhä selviämättä. Ja selitykset EU:n yhteishankintasopimuksen allekirjoittamatta jättämisestä kumisevat onttouttaan, etenkin kun sopimus allekirjoitettiin kovalla kiireellä, kun totuus omasta katastrofista alkoi vihdoin valjeta.

Oma lukunsa kangasmaskien käytöstä on STM:n ja THL:n välille kehkeytynyt farssi, kun ministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila suorassa lähetyksessä torppasi aika ylimielisesti THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan näkemyksen suojien käytöstä. Tästä alkoi kädenvääntö, joka päätyi hämmästyttävän loogiseen suositukseen: kangasmaskien käyttöä ei suositella tavallisille kansalaisille, koska niistä ei ole mitään hyötyä, mutta maskien käyttöä suositellaan hoivahenkilöstölle potilaiden suojelemiseksi tartunnoilta.

2020-04-19

IS: Kasapäin hakemuksia kotimaasta maatalouden kausitöihin - yrittäjät haluavat palkata ulkomailta: "Tehokkaita verrattuna ensikertalaiseen suomalaiseen"

Kotimaassa on tarjolla viljalti työväkeä maatalouden kausitöihin, mutta maatilat eivät tällä hetkellä juuri kotimaisia kausityöntekijöitä palkkaa.

Henkilöstöpalveluyritysten liitto on kertonut, että maatalouden kausitöihin on tullut hakemuksia 10 000, mutta yrittäjät eivät nyt rekrytoi kotimaisia työntekijöitä maatiloilleen ja puutarhoilleen.

...

- Toinen syy, miksi työpaikkoja ei ole niin paljon auki, johtuu siitä, että ulkomailta on tullut periaatteessa vuodesta toiseen samat työntekijät. He ovat tehokkaita verrattuna ensikertalaiseen suomalaiseen. Tiloilla ei ole varaa palkata tuplahenkilömäärää. Olemme esittäneet hallitukselle, että pitäisi nopeasti säätää esimerkiksi opiskelijoille ja nuorille palkkatukea, jolla eroa voisi tasata, [MTK:n elinkeinojohtaja Marko] Mäki-Hakola jatkoi.

Tulihan se oikeakin syy. Suomalaiselle työntekijälle pitäisi maksaa palkkaa, ja se puolestaan pitäisi saada valtion maksettavaksi.

IS: Koronan mallimaana pidetty Singapore teki karmean virheen - tartuntojen toinen aalto iskee nyt täysillä

Alle kuukausi sitten Singaporea pidettiin mallimaana koronaviruksen hoidossa. Maa ylpeili tiukalla tartuntaketjujen selvittämisellä ja sairastuneiden jäljittämisellä.

Maaliskuun 17. päivän väkiluvultaan Suomen kokoisessa maassa tartuntoja oli havaittu vain 266. Nyt niitä on yli 6 500 Worldometerin ylläpitämän tilaston mukaan ja kuolleita 11. Taustalla vaikuttaa olevan yksi olennainen viranomaisten tekemä lipsahdus, kirjoittaa CNN analyysissään.

Singaporen alkuperäinen strategia perustui ajatukseen, että tauti tulee ulkomailta ja jos ne reitit saadaan tukittua, voidaan ottaa suhteellisen rennosti.

Singapore keskittyi alusta asti rajoittamaan maahantuloa ja se pystyikin valvomaan hyvin maahan lentänyttä väkeä. Ongelma jäi kuitenkin kytemään maan runsaassa ja usein ahtaasti asuvassa vierastyöläisväestössä.

...

- Asuntolat olivat kuin aikapommi. Tapa, jolla Singapore kohtelee vierastyöläisiä, on suoraan kolmannesta maailmasta. Hallitus on antanut työnantajien kuljettaa heitä kuorma-autojen lavoilla ilman istuimia. He asuvat tupaten täynnä olevissa asuntoloissa kuin sillit suolassa ja 12 ihmistäkin yhdessä huoneessa, paikallinen lakimies ja ex-diplomaatti Tommy Koh kirjoitti laajalle levinneessä Facebook-viestissä aiemmin huhtikuussa.

Singapore ei missään vaiheessa halunnut sulkea laajamittaisesti kouluja, kirkkoja tai yrityksiä, vaan sen linja oli jatkaa elämää mahdollisimman normaalisti ja keskittyä altistuneiden ja sairastuneiden löytämiseen ja eristämiseen. Tämä toimikin pitkään.

Läheinen Hongkong otti hieman toisen lähestymistavan: siellä koulut suljettiin jo helmikuussa ja valtion työntekijät ohjattiin etätöihin, vaikka ulkona saikin muuten liikkua suhteellisen vapaasti. Kun ulkomailta alkoi tulla uusia tartuntoja viime kuussa, kaupunkiin asetettiin tarkempia rajoituksia. Vaikuttaakin, että Hongkong on selvinnyt paljon paremmin.

Tartuntoja seuraavan Woldometer-sivuston mukaan Singapore ilmoitti lauantaina 942 uudesta tartunnasta, Hongkong kahdesta.

HS: Norja alkaa purkaa koronarajoituksia

Norja alkaa maanantaina purkaa koronaviruksen hillitsemiseksi määrättyjä rajoituksia. Muun muassa päiväkodit saavat avata taas ovensa.

Seuraavalla viikolla maassa avataan alakoulut, kampaamot ja muut vastaavat palvelut, jotka ovat olleet suljettuina maaliskuun puolivälistä asti.

Monet norjalaiset kuitenkin epäilevät, että toimia höllennetään liian varhain. Uutissivusto ABC Nyheterin kyselyssä yli puolet vastaajista kertoi pelkäävänsä, että rajoitusten purkaminen saa tartuntojen määrän uuteen kasvuun.

2020-04-18

IS: STM viivytteli Suomen ulos EU:n jättimäisistä suoja­varuste­hankinnoista - Suomi katsoo ainoana EU-maana vierestä muiden keskitettyjä kauppoja

Suomi myöhästyi EU:n yhteisistä koronatarvikehankinnoista ja jäi ainoana EU-maana ulos mahdollisuudesta osallistua yhteenkään käynnistetyistä, jättimäisistä hankintakierroksista.

Suomi katsoo nyt vierestä, kun kaikki muut EU-maat hankkivat suojaimia koronavirusta vastaan EU:n keskitetyn hankintamekanismin kautta. Komission kautta on käynnistetty neljä isoa pandemiavarustehankintaa.

...

EU:n hankintamekanismi aloitti tarjouskilpailut 28. helmikuuta, kun se alkoi pyytää tarjouksia suojahanskoista ja kirurginmaskeista. [Terveysalan erityisasiantuntija Pasi] Mustonen sanoo, että hankintaprosessit eivät ole kaikilta osin julkisia, mutta on selvää, että 20 jäsenmaan ja monien muiden Euroopan maiden yhteishankinnoissa puhutaan jättimäisistä tilausmääristä.

Ruotsi liittyi yhteishankintasopimukseen 28. helmikuuta, eli samana päivänä, kun ensimmäinen tarjouspyyntö lähti. Puola liittyi sopimukseen 6. maaliskuuta. Tuolloin Suomi jäi ainoaksi EU-maaksi, joka oli yhteishankintamekanismin ulkopuolella.

6. maaliskuuta peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) osallistui EU:n terveysministerien hätäkokoukseen Brysselissä. Kokouksessa useat maat esittivät huolensa suojatarvikkeiden, kuten kasvosuojien, riittävyydestä - Suomi ei.

2020-04-17

HS: Suomi nosti arviota koronaviruskuolleisuudesta 0,2 prosenttiin - Islannin ja Tanskan kokemukset viittaavat samaan suuruusluokkaan

THL:n arvio koronaviruksen kuolleisuudesta moninkertaistettiin aiemmasta 0.05-0.1 prosentista.
Koronaviruksen saaneista noin kaksi tuhannesta eli 0,2 prosenttia kuolee viruksen aiheuttamaan tautiin.

Tämä voisi johtaa Suomessa ennen pitkää noin 5 000-6 000 koronaviruskuolemaan, jos puolet väestöstä saisi viruksen. Hyvin suuri osuus kuolleista olisi yli 70-vuotiaita.

Tämä on Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) nykyinen arvio pandemiaksi levinneen viruksen tappavuudesta. Kohti samaa suuruusluokkaa osoittavat tuoreet luvut Tanskan verinäytteistä ja Islannin massatestauksesta.

Suuretkin heitot prosenttiluvussa ovat silti yhä mahdollisia.

Olisiko aika taas puhua siitä, kannattaako tässä maassa sairastuttaa puolet tai jopa suurempi osa kansasta koronavirukseen, vai pitäisikö ryhtyä tukahduttamistaktiikkaan, jonka monet maat ovat jo menestyksekkäästi omaksuneet? Laumaimmuniteetti ei synny edes toiveajattelulla artikkelin laskelmissa käytetyllä 50 prosentin sairastuvuudella, joten koronaviruskuolemien yhteismäärää voi hyvällä syyllä pitää tahallisen alhaiseksi laskettuna.

Yle: Kymmenet koronakuolemat jääneet raportoimatta Suomessa - tieto Helsingin hoivakotikuolemista ei ole mennyt THL:lle asti

HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi arvioi, että THL:lle menevistä tiedoista näyttävät puuttuvan kaikki Helsingin hoivakodeissa kuolleet, eli jopa 48 ihmistä.

Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkaraisen käsitys on, että THL:lle menevistä tiedoista uupuu vain noin 20 kuolemaa.

Ero on joka tapauksessa merkittävä. THL:n tiedon mukaan koko maassa oli kuollut perjantai-iltapäivään mennessä yhteensä 82 henkilöä.

...

HUS ohjeisti kuntia raportoimaan myös hoivakotikuolemat vasta eilen torstaina. Mäkijärven mukaan hoivakotikuolemien raportointi THL:lle alkaa ensi viikolla.

2020-04-16

Yle: Jos Suomi ei pysäytä koronavirusta, suomalaistutkijoiden uusi epidemiamalli ennustaa synkkää loppuvuotta: "Tauti ryöstäytyy käsistä"

Tämä on niin tärkeä artikkeli, että se kannattaa lukea kokonaan, eikä vain alla olevia lainauksia.
Entistä paljon vakavamman koronavirusepidemian uhka ei ole ohi. Vaikka tartuntojen määrän kasvu on taittunut, rajoitusten merkittävä höllentäminen johtaisi räjähdysmäisesti leviävään epidemiaan Suomessa.

Näin sanoo joukko suomalaistutkijoita, jotka ovat tehneet uuden mallinnuksen epidemiasta.

- Ei kannata ajatella, että pahat ajat on nyt nähty, sanoo tutkijaryhmän jäsen Jouni Tuomisto.

Tuomisto työskentelee johtavana tutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa THL:ssä, mutta on tehnyt mallinnusta osana riippumatonta tutkijaryhmää. Sen näkemys on huomattavasti synkempi kuin THL:n.

Ryhmään kuuluu tutkijoita THL:n lisäksi Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoista sekä ohjelmistokehittäjiä yrityksistä.

Heidän tavoitteenaan oli luoda malli, jonka avulla Suomen johto voisi tehdä päätöksiä epidemian hoidosta aikaisempaa tarkemmin.

...

Tähän asti Suomessa on vasta otettu aikalisä taistelussa koronavirusta vastaan vähentämällä ihmisten välisiä kontakteja. Tutkijoiden mukaan on silti yhä mahdollista, että koronaepidemia voi ryöpsähtää Suomessa jopa pahemmaksi kuin Italian synkimmillä alueilla.

Tutkijaryhmä pelkistää Suomen valintatilanteen epidemian hoidossa nyt kahteen skenaarioon: joko epidemiaa vain hidastetaan tai se yritetään pysäyttää kokonaan.

Jos epidemiaa pyritään vain hidastamaan, koronaviruksen eteneminen jatkuu vääjäämättä. Silloin virus voisi simulaation mukaan surmata vuoden kuluessa pelkästään Uudellamaalla 6 000 ihmistä ja koko Suomessa moninkertaisen määrän ihmisiä.

Vaihtoehtona on epidemian pysäyttäminen rajuilla toimilla.

Tässä skenaariossa ihmisten lähikontaktien määrän ei anneta nousta nykytasolta ja tartuntaketjut jäljitetään nykyistä paljon paremmin.

Silloin epidemia hiipuisi viimeistään syksyllä, ja kuolleiden määrä esimerkiksi Uudellamaalla voisi simulaation mukaan jäädä noin 600:aan. Se olisi kymmenesosa siitä, mitä laajemmassa epidemiassa kävisi.

...

Tutkijoiden mukaan Suomi on nyt tienhaarassa: epidemia voidaan vielä kuolettaa tai sitten se voi räjähtää hallitsemattomaksi.

Ratkaisevaa on, miten toimitaan tästä lähtien.

Maailman terveysjärjestön (WHO) suositus olisi selvä: epidemia pitää pysäyttää eikä sen hidastaminen riitä.

Epidemian pysäyttämisessä taas pyrittäisiin siihen, että myös oireettomat viruksen kantajat löydettäisiin ja eristettäisiin. Tätä varten tartuntaketjut olisi pystyttävä jäljittämään.

- Kaikki muut vaihtoehdot johtavat siihen, että tauti ennemmin tai myöhemmin ryöstäytyy käsistä, Tuomisto sanoo.

...

Mallinnuksen tehneet tutkijat toteavat, että Suomen toimet viittaavat hidastusstrategiaan.

He eivät kuitenkaan löytäneet mallinsa perusteella yhtään sellaista skenaariota, että hidastaminen toisi paremman lopputuloksen kuin pysäyttäminen.

- Se on aika vahva signaali tutkimustiedon tuottajilta päättäjille, Tuomisto sanoo.

...

Jos nykyisen kaltaista eristystä ei jatketa puolta vuotta tai laajamittaista testaamista ja jäljitystä ei saada toimimaan, epidemia ei mallin mukaan pysy hallinnassa.

IL: DN: THL-pomo varoittaa Suomea koronaviruksen toisesta aallosta

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kommentoi Suomen koronavirustilannetta ruotsalaisen Dagens Nyheter -lehden (DN) haastattelussa.

Salminen varoittaa, että jos rajoituksia jatketaan Suomessa liian pitkään, edessä on mahdollisesti voimakas toinen aalto. Hänen mukaansa tilanne voisi silloin olla niin huono, että aivan kuin mitään toimia ei olisi tehtykään.

- Se ei ole lainkaan houkuttelevaa, Salminen toteaa DN:lle.

THL:n Mika Salminen siis edelleenkin kannattaa hidastamisteoriaa, joka tähtää laumaimmuniteettiin ja jolla maksimoidaan niin taloudellinen kuin inhimillinenkin tuho. Hän jättää huomiotta sen esimerkin, jota Etelä-Korea, Taiwan, Hong Kong, Vietnam, Singapore ja Japani näyttävät, ja sen lupaavan tien, jolla Norja ja Islanti kulkevat ja johon Saksakin pyrkii. THL:n Mika Salminen tulisi erottaa välittömästi.
Hän arvioi, että hänen ja Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin näkökulmaerot ovat käytännössä melko pieniä.
Se on kyllä huomattu, että Salminen ihailee Ruotsin kansanitsemurhalinjaa sen sijaan, että seuraisi, mitä Norjassa ja Islannissa tehdään. THL:n Mika Salminen on vaaraksi Suomen kansanterveydelle ja hänet pitäisi erottaa välittömästi.
Hän toteaa, että jos rajoitustoimia jatketaan liian kauan, on riski siihen, että tartuntakäyrää tasoitetaan liikaa. Salmisen näkemyksen mukaan testaus ja infektioseuranta on saatava Suomessa sille tolalle, että suuri osa uusista tapauksista voidaan jäljittää ja karanteeneja käyttää.
Mitähän tässä edes yritetään sanoa? Termissä "tartuntakäyrän tasoittaminen" ei ole mitään järkeä, ellei ole tarkoitus sairastuttaa koko väestöä laumaimmuniteetin toivossa. Oikeaksi nähty taktiikkahan on ensin eristyksellä lyödä tauti hallittavan pieneksi, ja sitten avata rajoituksia varovaisesti kaikkia tartuntaketjuja seuraten aina siihen asti, kunnes tauti tukahtuu tai rokote keksitään, kumpi nyt ensin tapahtuukaan.

THL:n Mika Salminen tulisi erottaa välittömästi.

HS: Onnistuneista koronatoimista kiitosta saanut Etelä-Korean valtapuolue vei vaalit

Poliittiset puolueet ja poliitikot huomio!
Etelä-Koreassa hallitseva demokraattinen puolue voitti parlamenttivaalit. Puolue sai yli puolet paikoista 300-paikkaisessa parlamentissa.

Presidentti Moon Jae-inin ja hänen puolueensa suosioon vaikutti se, miten maa on onnistunut rajoittamaan koronaviruksen leviämistä. Vielä muutama kuukausi sitten Moonin asemaa uhkasivat skandaalit vallan väärinkäytöstä.

Luottamusta Moonin hallintoon on myös kasvattanut niin sanottu koronavirusdiplomatia.

Enpä ihmetteli, jos samoin tulisi näillä näkymin käymään myös Norjan ja Islannin seuraavissa vaaleissa.

IS: Helsingin hoivakotien koronakuolemat nousussa - kuolleita yhteensä 48

Jos on hommat hoidettu surkeasti Ruotsissakin, ei meilläkään vanhusten turva ole kohdallaan.
Helsingissä kunnallisissa ja yksityisissä hoivakodeissa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin yhteensä 48 asukasta, kertoo Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen. Kyse on eilisen luvusta.

Koronakuolemat hoivakodeissa ovat nousussa, koska viime viikolla tapauksia oli vain yhdeksän. Pikkaraisen mukaan useimmat tämän viikon aikana menehtyneet asukkaat olivat sellaisia, joiden altistuminen tartunnalle oli tiedossa ja joita tarkkailtiin ja hoidettiin.

Suomen 72:sta kuolleesta tasan kaksi kolmasosaa on siis tullut pelkästään Helsingin alueen hoivakodeista.
17.4. on tullut tieto, että artikkelin 48 hoivakotikuolemaa eivät ole ainakaan kokonaisuudessaan mukana THL:n julkaisemassa kuolleiden luvussa, joten edellisen virkkeen tulkinta ei pidä paikkaansa.

2020-04-15

IL: THL:n alustavat tiedot: Jopa kymmenen prosenttia sairastanut jo koronan Uudellamaalla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mallinnuksen mukaan jopa 5-10 prosenttia Uudenmaan asukkaista on jo sairastanut koronan.

Tieto selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon liitteestä, jonka se on antanut hallitukselle maanantaina. Lausuntoa on käytetty päätöksenteon apuna, kun hallitus on tehnyt Uudenmaan sulun lopettamista koskevia päätöksiä.

...

THL arvioi huhtikuun alussa, että epidemiahuippu koittaisi toukokuussa.

Ennustemalli on kuitenkin elänyt rajoitusten mukana eli käytännössä sen mukana, kuinka paljon ihmiset tartuttavat toisiaan ja kuinka paljon sosiaalisia kontakteja ihmisillä on. Myös tarkemmat tiedot muiden maiden tautitilanteesta vaikuttavat mallinnukseen.

Lankalauantaina tehdyn arvion mukaan THL ennustaa, että epidemiahuippu ajoittuisi Suomessa aikaisintaan toukokuun puolivälin paikkeille tai jopa sitä myöhemmäksi.

- Mikäli se osuus väestöstä, joka on jo saanut oireettoman tai oireisen covid-19-virusinfektion, on hyvin matala, voi epidemiahuippu ajoittua myöhemmäksi ajankohdaksi, THL arvioi.

THL näyttäisi tästä päätellen edelleenkin elävän laumaimmuniteettiskenaariossa. Samaan aikaan sekä Islanti että Norja ovat ohittaneet epidemiahuipun tukahduttamispolitiikalla, johon kuuluu ahkera testaaminen ja tartuntaketjujen jäljittäminen. Norja siirtyi virallisesti tukahduttamiseen 26.3., eli meni vain pari viikkoa, ennen kuin tulokset alkoivat näkyä.

Alla on viiden Pohjoismaan koronatilastot. Kun katsoo päiväkohtaisen eli oikeanpuoleisen graafin päivittäin vahvistettujen tapausten violettia viivaa, erottuvat Norja ja Islanti selvästi: ensin ne nousevat voimakkaasti, koska kaikki tapaukset pyritään selvittämään; sitten ne huhtikuun alussa lähtevät selvään, nyt jo kaksi viikkoa jatkuneeseen laskuun, kun tapaukset tunnetaan ja oikeat ihmiset on saatu karanteeniin. Hyvä Norja! Hienoa Islanti! Te tulette pääsemään tästä epidemiasta vähimmillä vaurioilla koko Euroopassa!

(Suomikin voisi vielä ehtiä kyytiin mukaan, kunhan nyt vain virallistettaisiin tukahduttamistaktiikka, ja sitten toimittaisiin sen mukaan, vaikkapa naapurimaa Norjasta ja ystäväpohjoismaa Islannista apua pyytäen.)

(Kuvaajien lähde: Covid19Info.live.)

[Ruotsin koronatilanne 15.4.2020]

[Ruotsin koronatilanne 15.4.2020]

[Ruotsin koronatilanne 15.4.2020]

[Ruotsin koronatilanne 15.4.2020]

[Ruotsin koronatilanne 15.4.2020]

HS: Rajoittaminen välttämättömiin matkoihin lopetetaan tänään

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Uudenmaan liikkumisrajoitteen poistamisesta käytännössä.

Rajoittaminen välttämättömiin matkoihin lopetetaan tänään.

"Liikenteen vähentäminen oli tarpeellista ja siinä onnistuttiin. Liikenne väheni reiluun kolmannekseen", Ohisalo sanoo.

Ohisalo kiittää suomalaisia siitä, että liikkumista on vähennetty.

No justiinsa joo. Kielto toimi, ja kielto oli hyödyllinen, joten kielto poistetaan. Hienoa!
THL:n johtaja Mika Salminen palauttaa mieleen tilanteen, jossa liikkumisrajoitukset säädettiin.

Uudenmaan tilanne oli silloin erilainen kuin muualla Suomessa. Osassa maakuntia erot ovat nyt pienentyneet, eivät tosin täysin poistuneet. Alueellisesti Uudellamaalla tartuntoja on yhä eniten, mutta ero supistuu.

Tätä kirjoitattessa Helsingissä on 1117 todettua tartuntaa (1690 ppm (sairastunutta miljoonaa kohti)), Espoossa 308 (1050 ppm), ja Vantaalla 226 (960 ppm). Nämä kaikki siis nyt avattavan rajan sisäpuolella, kuten myös Sipoo 42 tapauksellaan (1970 ppm). Suurin kunta eristyksen ulkopuolella on Tampere 96:lla tapauksella (400 ppm, eli alle neljäsosa paljon suuremman Helsingin esiintyvyydestä).

Jatketaanpa pääkaupunkiseudun vertailulla Tampereen ympäristöön. Jos verrataan sairaalapotilaita, HYKSin erityisvastuualueella on 113 potilasta osastohoidossa ja 49 tehohoidossa. Vastaavat luvut TAYSin piirissä ovat 8 ja 5. Kuolleita HYKSin piirissä on 43, TAYSin piirissä 1.

Jos nämä luvut eivät muka ole oleellisesti erilaisia, niin en sitten tiedä, mitkä olisivat. Se, että on olemassa pari yksittäistä Uudenmaan ulkopuolista pikkukuntaa, joissa muutama sairastapaus saa suhteellisen sairastuvuusluvun nousemaan jopa yli puolentoista miljoonan asukkaan Uusimaan, on kyllä ihan puhdas tekosyy. (Kittilä 26 tapausta (4020 ppm), Kiuruvesi 29 tapausta (3640 ppm), Kolari 12 tapausta (3100 ppm), Koski Tl 6 tapausta (2600 ppm), kaikissa muissa Uudenmaan ulkopuolisissa kunnissa ppm jää Helsingin alle.)

Hetken jo luulin viime kuun loppupuolella, että hallituksella olisi homma hanskassa, tai ainakin toivoin, että siihen olisi mahdollisuus. Kolmeen viikkoon hallituksen suunnalta ei kuitenkaan ole kuulunut sanaakaan viruksen tukahduttamistaktiikkaan siirtymisestä eikä muutenkaan siitä, mikä Suomen strategia mahdollisesti saattaisi olla. Talous toki tukahtuu kaiken aikaa, mutta ei kai se riitä strategiaksi? Vai onko strategia se, että tasa-arvo vaatii koronaviruksen olevan kaikkien saatavilla?

SVT: Första coronatesterna på äldrepersonal - var sjunde positiv

De första testerna av personal inom äldreomsorgen har nu analyserats. Av de som provtagits hade 15 procent haft covid-19 och flera hade inte haft några sjukdomssymptom. Storskalig testning av äldrepersonal skulle kunna motverka vidare spridning, det menar föreståndare på äldreboenden och läkare SVT talat med.
Ja samma på finska:
Otsikko: SVT: Ensimmäiset vanhustenhoitajien koronatestit - joka seitsemäs positiivinen

Ingressi: Ensimmäiset vanhustenhoidon henkilökunnan koronatestit on nyt analysoitu. Niistä, joille koe tehtiin 15 prosentilla oli ollut covid-19 ja useille ei ollut ollut mitään oireita. Hoitajien suurmittainen testaaminen saattaisi estää laajempaa leviämistä, sanovat vanhustenhoitolaitosten johtajat ja lääkärit, joiden kanssa SVT on keskustellut.

HS: Saksalaistutkijoilla alustavaa näyttöä: Koronavirus leviää ensisijaisesti pisaratartuntana, ei niinkään ostoskärryistä, seteleistä tai ovenkahvoista

Voiko koronavirus tarttua kaupan ostoskärrystä, ovenkahvasta tai kaukosäätimestä?

Se on harvinaista, arvioivat saksalaistutkijat, jotka ovat selvittäneet koronaviruksen tarttumista erilaisilta pinnoilta.

"Tähän mennessä emme ole löytäneet näyttöä siitä, että virus olisi tarttunut supermarketissa, ravintolassa tai kampaajalla", sanoi Bonnin yliopiston virologian laitoksen esimies Hendrik Streeck Saksan televisiossa.

Virologi Christian Drosten Berliinin Charité -sairaalasta totesi puolestaan podcastissaan, että koronavirus kuivuu erittäin herkästi. Siksi on hänen mielestään vain pieni mahdollisuus, että se tarttuisi esimerkiksi setelien tai kolikoiden välityksellä.

Jos tämä pitää paikkaansa, olisi aivan ensisijaista alkaa käyttää kunnon hengityssuojaimia ensin sairaaloissa ja vanhustenhuollossa, ja heti perään kaikkialla. Ensin vaikka vaatimattomimmillakin suojilla, koska päin vastoin kuin viranomaiset ovat näihin päiviin asti uskotelleet, nekin ovat tyhjää parempia.

IL: Näkökulma: Hallitus säikähti totalitarismin tuntua ja purki Uudenmaan sulun perustuslain vastaisena - vastuu siirtyy nyt yksilöille

Lauri Nurmi kirjoittelee käsittämättömiä mielipidekirjoituksessaan.
Sululla hallitus hankki aikaa nostaa tehohoidon paikkojen määrää eri puolilla Suomea.

Oikeusministeri Anna-Maja-Henriksson (r) huomauttaa, että "oikeusvaltiossa on aina pidettävä kiinni oikeusvaltioperiaatteesta".

- Me emme saa käyttää valtaamme väärin. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan tämä on oikeudellinen fakta, Henriksson painottaa.

"Aikaa nostaa tehohoidon paikkoja"? Taudin siis aiotaan edelleenkin antaa kulkea kansan läpi ja tappaa riskiryhmiä lähes vapaasti? Ruotsin tie, mutta viivästettynä niin, että maksimoidaan kuolemien lisäksi myös taloudelliset kärsimykset? Eikö olisi mitään mahdollisuuksia ottaa Norjasta ja Islannista mallia, missä oikeusvaltioperiaatteisiin kuuluu ihmisten oikeus elää ja pysyä terveenä?
Totalitaristisissa maissa, kuten Kiinassa, vallanpitäjät ovat jo vanhastaan tottuneet asettamaan ihmisille jyrkkiä liikkumisen rajoituksia.
Totalitaristisessa maassa, kuten Kiinassa, on tauti saatu jyrkkien liikkumusrajoitustan ansiosta kuriin. Joissain demokratioissa, kuten Etelä-Koreassa, tauti saatiin kuriin nopean puuttumisen ja kehittyneen teknologian kanssa. On koko kansakunnan kannalta kurjaa, ettei meillä pystytä kumpaankaan lähestymistapaan. Ja on myös äärettömän noloa, että totalitaristiset maat voivat jälkeenpäin ilkkua meille, kuinka heidän mallinsa toimi paremmin kuin edustuksellinen demokratia. Eivätkä he ole aivan väärässä.
Demokratiassa yksilönvapaus on tärkeä arvo. Sitä on vaalittava myös poikkeusoloissa.

Hallituspuolueiden kansanedustajat aistivat sen, että Uudenmaan sulku uhkasi lisätä jo ennestään huolestuttavaa vastakkainasettelua pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä.

Vauras Uusimaa on Suomen talousveturi, jonka kerryttämät verotulot luovat hyvinvointia maakuntiin.

Maakunnat vastaavasti ovat maa- ja metsätalouden ja matkailun keidas, joka tuottaa hyvinvointia myös uusmaalaisille.

Suomalaisilla ei ole kriisissä varaa keskinäiseen vihanpitoon.

Puhe koronaa levittävistä hesalaisista alkoi muistuttaa paikoin avointa vihapuhetta.

"Vihapuhe", tuo ihana sana, jota voidaan käyttää aivan yhtä luontevasti ja joka paikassa kuin sanaa "neuvostovastaisuus" 1980-luvulla. Se ei tarkoita mitään, ja vielä vähemmän tarkoittaa "alkoi muistuttaa paikoin avointa vihapuhetta". Kirjoittiko joku siis jotain, mistä uusimaalaiselle saattaisi tulla paha mieli?

No hyvä, minäpä sitten kanssa melkein vihapuhun vähäsen:

Helsingissä koronan ilmaantuvuus on yli neljä kertaa niin suuri kuin Tampereella, enkä todellakaan olisi halunnut, että Uudenmaan ja muun Suomen välinen raja olisi avattu. Se on suora kutsu tartuttamaan meitä täällä muualla. Vaikka onkin totta, että muuallakin on paikallisia tautipesäkkeitä, on pääkaupunkiseutu Suomen ylivoimaisesti väkirikkain pesäke, joten sen mahdollisuus levittäytyä ympäri Suomea on ylivertainen.

Muuten olen sitä mieltä, että Uudenmaan ulkopuolisen Suomen kutsuminen "keitaaksi" on alentavaa. Ei Uudenmaan ulkopuolinen Suomi ole mikään hesalaisten seikkailupuisto.

Ja kun kerran vihapuhutaan, niin sanon vielä seuraavaa:
Minusta ei ole mitään järkeä, että näin suuressa ja kauniissa maassa kaikki tunkevat johonkin maan nurkassa olevaan niemennokan liikennesumppuun, jossa muutaman kymmenen neliömetrin nukkumaruutu maksaa kymmenen vuoden nettopalkan.

Ja päätteeksi:
Kaupungistuminen ja joukkoliikenne ovat uhka kansanterveydelle.

Noin. Jo helpotti saada vähän melkein vihapuhua. Takaisin artikkeliin:

Vastuu koronan pysäyttämisestä on nyt aiempaa enemmän yksilöillä, meillä kaikilla.

Sinulla ja minulla.

Länsinaapurissamme Ruotsissa tätä diskuteeraamisen ja hurskaitten toiveiden linjaa on jo kokeiltu tämän pandemian aikana, ja siellä on tällä hetkellä kansakunnan kokoon nähden yli kymmenen kertaa niin paljon kuolleita kuin Suomessa. Paska taktiikka. Ei toimi.

Ei kun oho, olikohan edellinen taas sitä melkein vihapuhetta?

Pitkänäperjantaina poliisilla oli Lahdentien tarkastuspisteellä nenällään vaaleanpunaiset aurinkolasit.

Totalitaristisessa Kiinassa viranomainen tuskin uskaltaisi hassutella valvonnan inhimillisyyttä lisäävällä tavalla.

Kiinassa epidemia on ohi, ihmiset käyvät töissä, eikä heitä kiinnosta poliisin silmälasien väri.

Demokraattisessa Suomessa puolestaan kaikilla pitää olla oikeus koronavirukseen.

HS: THL:ltä uusi linjaus koronaviruksen testaamiseen: lieviäkin oireita potevat pääsevät nyt testiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on laajentanut koronaviruksen testauskriteerejä. Testeihin voidaan nyt ohjata myös kaikki lieväoireiset, joilla epäillään koronavirustartuntaa.

THL:n yhdessä sairaanhoitopiirien kanssa keskiviikkona päivittämän ohjeen mukaan testaukseen tulisi vastedes ohjata kaikki perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon potilaat, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai lääkärin arvion perusteella on syytä epäillä koronavirustartuntaa.

Tarkoitus on lisätä testaamista nopeasti, THL kertoo tiedotteessaan.

2020-04-14

IL: Yli 1000 ihmistä kuollut koronaan Ruotsissa - 22 tutkijaa lyttää maan toimet ja kehottaa ottamaan mallia Suomesta

Ruotsissa kuoli covid-19-tautiin 7.-9. huhtikuuta välisenä aikana joka päivä 10,2 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Italiassa luku oli 9,7, Tanskassa 2,9, Norjassa 2,0 ja Suomessa 0,9 Worldometerin lukujen mukaan.

- Ruotsissa kuolee siis yli kymmenen kertaa niin paljon ihmisiä koronavirukseen kuin naapurimaassamme Suomessa. Kahvilat ja ravintolat ovat kiinni Suomessa. Kaikki koulut myös (lukuun ottamatta esikouluja ja ala-asteita). Suomessa yli kymmenen hengen kokoontumiset on myös kielletty, tutkijat kirjoittavat.

- Kansanterveyslaitos on ainakin neljästi väittänyt, että tartunnat ovat laantuneet tai loppuvat. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Ruotsin johtava epidemiologi Anders Tegnell kiistää Aftonbladetissa kaiken arvostelun ja väittää niin artikkelia kuin siinä esitettyjä lukuja jo perusteiltaan virheellisiksi.

HS: THL:n pääjohtaja suosittelee kangasmaskien käyttöä julkisilla paikoilla

THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan mukaan oireettomienkin ihmisten kannattaa alkaa käyttää kankaista maskia julkisilla paikoilla kanssaihmisten suojaamiseksi. "Väestötasolla hyödyt ovat selvästi suurempia kuin haitat", Tervahauta sanoo.
Vielä 2.4. maskit olivat virusgeneraattoreita, mutta nyt yhtäkkiä hyödyllistä.

IS: THL:n pääjohtaja suositteli kangasmaskin käyttöä kaikille - STM:n Varhila tyrmäsi A-studiossa suosittelun tykkänään "Tervahaudan omana ajatteluna"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoi tiistaina, että hän suosittelee nyt kangasmaskin käyttöä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Aiemmin viranomaiset eivät ole suosittaneet suu-nenäsuojien käyttöä.

Ylen A-studiossa pohdittiin, pitäisikö tavallisen kansalaisen käyttää maskia.

Sosiaali- ja terveysministeriön (Stm) kansliapäällikkö Kirsi Varhila oli vieraana Ylen A-studiossa. Myös häneltä kysyttiin kasvomaskien käytöstä.

Toimittaja Annika Damström kysyi Varhilalta, mitä mieltä Varhila on Tervahaudan ehdotuksesta.

Aluksi Varhila vastasi yleisellä tasolla.

- Olemme toistaiseksi olleet sitä mieltä, että jos olet itse oireinen on hyvä pitää maskia, jotta et tartuta muita, ei niinkään sitä suojaamaan että et saa tartuntaa, Varhila sanoi.

Maskia tulee Varhilan mukaan kosketeltua, minkä seurauksena virus voi siirtyä hänen mukaansa käsistä suuhun. Hän myös piti kasvomaskia esimerkiksi astmapotilaiden kannalta hankalana.

Varhilan mukaan kyseessä on THL:n Tervahaudan omaa ajattelua. Varhilan mukaan hän kävi keskustelua Tervahaudan kanssa asiasta.

Eli sittenkin virusgeneraattoreita.

Yle: Hallituslähde Ylelle: Uudenmaan eristämiselle ei esitetä jatkamista

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) eivät esitä Uudenmaan eristämisen jatkamista, kertoo hallituslähde Ylelle.

Perusteena on Ylen tietojen mukaan se, että tartuntatilanne Uudellamalla ei enää eroa merkittävästi muista Suomen alueista, joilla tartuntoja on paljon.

No just joo. Uudellamaalla asuu kolmasosa kansasta. Siellä on kuitenkin kaksi kolmasosaa tunnetuista tartuntatapauksista. Sama osuus koko Suomen sairaalapotilaista on HYKSin erityisvastuualueella (160 potilasta 230:sta), samoin kuin tehohoidossa olevista (49 potilasta 74:stä). Ja tällä nyt ei muka olisi mitään väliä.
Uudellamaalla tartuntojen määrän kasvu on pysynyt hallittuna, kun taas esimerksi Länsi-Pohjassa eli Kemin ja Tornion alueella sekä Kainuussa nousu on ollut jyrkempi. Länsi-Pohjassa koronavirustartuntojen määrä on asukastiheyteen nähden maan toiseksi korkein.

Yhden alueen eristämisen jatko tuskin menisi myöskään perustuslakivaliokunnasta läpi. Samoilla perusteilla pitäisi vastaavasti eristää Länsi-Pohja, mahdollisesti myös Kainuu.

Mediassa meille on toistuvasti kerrottu, että näiden kahden muun alueen tartuntaketjut tunnetaan, kun taas Uudenmaan tartuntaketjuja ei tunneta, eikä ole tunnettu kuukauteen. Iso ero. Tai sitten meille valehdellaan.

Yle: Yle selvitti: Jo kaksi kolmasosaa Suomen kaikista koronakuolemista hoivakodeissa - helsinkiläisessä palvelutalossa kahdeksan kuolemaa

Yhteensä vahvistettuja hoivakoteihin ja palvelutaloihin liittyviä kuolemantapauksia on Suomessa 42, kun Ylen keräämien tietojen mukaan kaikkia kuolemantapauksia on yhteensä 64 koko maassa.

Helsingin ikääntyneiden asumispalveluissa kuolleita on tiistaihin mennessä 28. Kuolleita on sekä kaupungin omissa että yksityisten yritysten yksiköissä.

Pahimmillaan koronaan on kuollut yhdessä palvelukodissa peräti kahdeksan ihmistä. Ylen tietojen mukaan kyseessä on Diakonissalaitoksen Sanervakoti.

Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n liiketoimintajohtaja Ella Suojalehto vahvistaa luvun Ylelle, mutta ei kerro yksikön nimeä.

- Haluamme suojella viimeiseen saakka meidän asukkaitamme, omaisia ja henkilökuntaa, Suojalehto perustelee.

Hmm. Mitenköhän koronakuolemien salaaminen suojelee asukkaita ja omaisia?

2020-04-13

HS: CNN: Kiina kontrolloi viruksen alkuperää koskevien tutkimusten julkaisemiseen

Kiina on alkanut puuttua koronaviruksen alkuperää koskevien tieteellisten tutkimusten julkaisemiseen. Uusien ohjeiden mukaan tutkimuksia saa julkaista vasta, kunnes ne ovat läpäisseet keskushallinnon tarkastuskierroksen.

Uutiskanava CNN kirjoittaa ainakin kahden yliopiston kertoneen tutkimusten tarkastamista koskevasta määräyksestä verkkosivuillaan. Sittemmin yliopistot ovat poistaneet tiedot.

...

Uuden määräyksen ehti julkistaa perjantaina sivuillaan esimerkiksi arvostettu Fudanin yliopisto.

Määräyksen mukaan viruksen alkuperää jäljittävien tutkimusten dokumentit on yliopistolla tehtävän tarkastuksen jälkeen lähetettävä opetusministeriön tiede- ja teknologia-osastolle, josta ne lähtevät vielä hallituksen alaiselle työryhmälle.

Vasta tämän kierroksen jälkeen dokumentit voi antaa julkaistaviksi.

CNN:n mukaan kanavan edustaja näki Fudanin yliopiston sivuilla olleen tiedonannon ja soitti tiedotteessa olleeseen puhelinnumeroon. Numerossa vastasi opetusministeriön tiede- ja teknologiaosastolla työskentelevä henkilö, joka vahvisti tiedonannon alkuperän.

Henkilö ei esitellyt itseään mutta sanoi, ettei määräystä ollut tarkoitettu julkisuuteen. Muutama tunti myöhemmin tiedonanto katosi Fudanin yliopiston sivuilta.

Tiedotteen julkaisi CNN:n mukaan myös Wuhanissa toimiva Kiinan geotieteiden yliopisto.

2020-04-12

Aftonbladet: Fältsjukhus får allvarlig läkarkritik: "Leker med människors liv"

Nio patienter vårdas på fältsjukhuset i Göteborg som öppnade i veckan.
Men läkarkritiken är redan hård mot vårdmiljön.
- Det här är ett stort experiment. Man leker med människors liv, säger en överläkare som jobbar på intensivvårdsavdelningen, till SVT Väst.
Och som vanligt samma på finska:
Otsikko: Kenttäsairaala saa ankaraa lääkärikritiikkiä: "Leikkiä ihmisten hengillä"

Ingressi: Yhdeksää potilasta hoidetaan Göteborgissa olevassa kenttäsairaalassa, joka avattiin viikolla.
Mutta lääkärikritiikko hoitoympäristöä kohtaan on jo kovaa.
- Tämä on suuri koe. Leikitään ihmisten hengillä, sanoo teho-osastolla työskentelevä ylilääkäri SVT Västin mukaan.

Artikkelissa kerrotaan myös, että osastolla toistaiseksi olevat yhdeksän potilasta ovat liian lähellä toisiaan, teltta laskee vettä sisään, ilmanvaihto on huonoa, hengityslaitteet vanhanaikaisia, ja muukin varustus riittämätöntä. Potilaskapasiteettia aiotaan ensi viikolla lisätä 36:een.

Tukholman kenttäsairaalaan ei vielä ole otettu potilaita, sillä varsinaisen sairaalan kapasiteetti riittää vielä.

2020-04-11

IS: Ruotsi lupaa "maailman tarkimpia kuolintilastoja" - suhteessa jo 10-kertaisesti Suomea enemmän uhreja

Ruotsin koronauhrien määrä on aivan omassa luokassaan Pohjoismaihin verrattuna. Suhteessa asukaslukuun kuolee Ruotsissa ihmisiä kymmenkertaisesti enemmän kuin Suomessa.

Suomessa covid-19-tautiin on menehtynyt nyt 9 ihmistä miljoonasta, kun Ruotsissa luku on 87 kuollutta miljoonaa asukasta kohden. Suhdeluku on melkein kaksi kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa, jossa tautiin on kuollut jo liki 19 000 ihmistä, kertovat Aftonbladetin keräämät tilastot.

Italiassa tautiin on menehtynyt 312 ihmistä miljoonaa asukasta kohden.

Tegnell kuitenkin huomauttaa, etteivät muut maat kykene tilastoimaan yhtä tarkoin kaikkia koronakuolemia, eli suhdeluvut eivät vastaisi todellisuutta.

- Vain Ruotsi ja muutama muu maa kykenevät siihen, kehui Tegnell.

Selitykset vaan paranee koko ajan. Nyt Ruotsin korkeat kuolintilastotkin johtuvat heidän ylivoimaisuudestaan, tällä kertaa tilastonikkareina. Tegnell jatkaa puhumalla itseään pussiin, ja tärkeää on, ettei saa syyllistää!
- Ruotsin korkeat kuolinluvut voivat valitettavasti liittyä hoivakoteihin. Niissä tautia on enemmän kuin osasimme ennakoida. Monien tahojen on nyt tehtävä työtä sen eteen, että ymmärtäisimme, miksi näin tapahtui ja miten rajoittaa sitä, totesi Tegnell Dagens Nyheterille.

- Kaikista Tukholmassa ilmoitetuista tapauksista 40 prosenttia oli henkilöitä, jotka asuivat vanhainkodeissa. Luvut osoittavat, että vanhainkodeissa asuvilla on huomattavasti korkeampi riski kuolla kuin muualla.

Anders Tegnell ei usko, että Ruotsin tilanne olisi erilainen, jos hoivakoteihin olisi asetettu vierailukielto aiemmin.

- Nyt ei ole aika osoitella toisia sormella vaan löytää hyvä ratkaisu.

Hyvinvointivaltio on sellainen, joka huolehtii heikoista ja vanhoista. Ruotsalainen hyvinvointivaltio on kuollut.

HS: Kymmeniltä parantuneilta löytyi uudestaan korona­virusta Etelä-Koreassa: "En vielä huolestuisi", rauhoittelee suomalais­professori

Etelä-Koreassa kymmenet ihmiset ovat saaneet positiivisia tuloksia koronavirus­testeissä, vaikka heidän oli aiemmin todettu parantuneen viruksen aiheuttamasta taudista. Tällaisia tapauksia on tiedossa ainakin 91, kertoo uutistoimisto Reuters.

...

Uutistietojen perusteella suomalaiset asiantuntijat eivät pidä ilmiötä kovin hälyttävänä.

"Näillä tiedoilla en vielä huolestuisi. Löydöksellä saattaa olla useita eri selityksiä", kommentoi infektiosairauksien professori Anu Kantele Helsingin yliopistosta.

"Tästä uutisesta puuttuu nyt niin monta palapelin palaa, että odotetaan lisätietoja."

Samaa mieltä on virusopin professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta.

"Tässä on hyvin paljon tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa tuloksiin."

Minähän en ole virologi enkä muunkaan lääketieteen asiantuntija. Mutta olen tämän pandemien aikana liian monta kertaa nähnyt, miten käy, kun suomalaiset asiantuntijat päättävät olla huolestumatta jostain uudesta, ikävästä havainnosta. Mihin on kadonnut varovaisuusperiaate, jonka mukaan huonoihin uutisiin suhtaudutaan oletusarvoisesti tosina, kunnes voidaan erikseen osoittaa, etteivät ne pitäneetkään paikkaansa? Jos varovaisuusperiaatetta olisi noudatettu alusta asti ulkomailta tulleisiin asiantuntijoiden varoituksiin, Suomi olisi nyt huomattavasti paremmassa asemassa.

2020-04-10

HS: Etelä-Koreassa jo kerran viruksen aiheuttamasta taudista parantuneilla positiivia testituloksia

Nyt Etelä-Koreasta kuuluu kummia.
Etelä-Koreassa koronaviruksen aiheuttamasta taudista jo parantuneet ovat saaneet uusissa testeissä positiivisia tuloksia, kertoo uutistoimisto Reuters.

Etelä-Korean viranomaiset kertoivat, että perjantaina kyseisiä tapauksia raportoitiin 91.

Vielä ei tiedetä, mikä aiheuttaa positiivisia tuloksia. Maan viranomaiset tutkivat asiaa.

Maan tautienehkäisy- ja valvontakeskuksen mukaan on todennäköisempää, että virus on "uudelleenaktivoitunut" potilaiden kehossa, kuin että he olisivat saaneet uuden tartunnan.

Myöskään testien mahdollista viallisuutta ei ole poissuljettu.

Jos noista pahin vaihtoehto toteutuu, eli jos tämä virus osaa piiloutua ja uudelleenlaueta kuin tuberkuloosi tai ruusu, niin silloin sitä ei todellakaan kannata saada. Eikä se, että on jo saudin sairastanut, takaa, että henkilö olisi myrkytön ja tartuttamaton. Päin vastoin.

IS: Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema eroaa

Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Tomi Lounema on pyytänyt eroa tänään, kertoi työministeri Tuula Haatainen (sd) tiedotustilaisuudessa. Haataisen mukaan Louneman ero astuu voimaan välittömästi.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedotteen mukaan Louneman irtisanoutumisen syynä on viime päivinä laajasti julkisuudessa olleiden hengityssuojainhankintojen puutteellinen menettely ja siitä seurannut luottamuspula.

Huoltovarmuuskeskus tilasi Kiinasta suojavarusteita pikavippiyhtiöitä pyörittäneeltä liikemieheltä Onni Sarmasteelta ja kauneusalan yrittäjältä Tiina Jylhältä. Varusteiden laatu ei vastannut odotuksia.

Kohujulkkis ja ulosottovelkainen eivät pysty toimittamaan maailmalla äärimmäisen harvinaisiksi käyneitä kasvomaskeja. Kukapa olisi arvannut?

Asiasta vastaava ministeri Haatainen ei toki aio erota.

IL: Laumaimmuniteettiteorialta putosi pohja pois - tutkimus osoittaa, miten kaukana tavoite yhä on

Tavoitteena on elää mahdollisimman varovaisesti koronavirusta vältellen. Kurz oli nimittäin pyytänyt paikalliselta SORA-tutkimuslaitokselta selvityksen, miten pitkälle niin sanottu joukkoimmuniteetti maassa on edennyt.

- Uskomme, että noin 0,33 prosentilla väestöstä oli ollut koronavirus huhtikuun alussa, tutkimuslaitoksen johtaja Christoph Hofinger sanoi tiedotustilaisuudessa.

Virhemarginaali huomioiden lukema on suurella todennäköisyydellä 0,12-0,76 prosentin välissä.

Kun Kurz kuuli tuloksesta, hän hylkäsi joukkoimmuniteettiteorian yhtenä ratkaisukeinona. Toistaiseksi kukaan ei osaa sanoa tarkalleen, kuinka suuren osan kansasta olisi pitänyt sairastaa COVID-19-tauti suojellakseen myös muita, mutta yleisen käsityksen mukaan lukeman pitäisi olla reilusti yli 50 prosenttia.

Itävallan Tirolia on pidetty yhtenä Euroopan pahimmista koronakeskuksista. Maan tilanne on kuitenkin kohtuullisen hyvin hallinnassa, koska perjantain tietojen mukaan Itävallassa on 13 337 koronatapausta, mutta vain 319 tautiin menehtynyttä.

Epävirallisesti laumaimmuniteettia hakevassa Ruotsissa tapauksia on huomattavasti vähemmän (9141), mutta kuolleita yli kaksinkertainen määrä (793).

Expressen: Tegnell: Boende ska inte behöva lämna för turister

Folkhälsomyndigheten har gång på gång uppmanat svenskar att inte resa i påsk.
Trots detta var det på Orust på Västkusten "överfullt" av turister på skärtorsdagen.
Och samma på finska:
Otsikko: Tegnell: Asukkaiden ei tarvitse väistää turistien edestä

Ingressi: Kansanterveysviranomaiset ovat toistuvasti pyytäneet ruotsalaisia olemaan matkustamatta pääsiäisenä. Tästä huolimattaa länsirannikon Orust oli "ylitäynnä" turisteja kiirastorstaina.

Alla tulee ruotsalaista selittämistä parhaimmillaan.
Statsepidemiolog Anders Tegnell säger att han tycker att myndigheterna har varit tydliga i sina uppmaningar om att hålla sig borta från resande.

- Jag tycker vi har varit väldigt tydliga. Sedan kanske det krävs mer för att människor ska följa dem, men det är en annan sak. Det är ingen som säger att de här råden inte är tydliga, för det är de verkligen.

Vad tror du att det krävs för att människor ska förstå råden, om de fortfarande inte gör det?

- Jag vet inte. Vi får fortsätta påminna, påminna och påminna ännu mer. De flesta verkar följa råden en kort stund, men sedan tenderar man att glömma bort dem och det blir tråkigt att vara hemma och då börjar man glida på dem.

Hur ska invånarna som bor på sådana platser tänka, ska de behöva lämna området?

- Nej, det ska de inte behöva. Man får utgå ifrån att alla människor, både de som bor där och de som kommer dit, ser till att följa rekommendationerna som finns.

Eli Tegnell selittää että viranomaiset ovat olleet hyvin selkeitä, aivan erinomaisen selkeitä, selittäessään kansalle ettei pitäisi matkustaa. Kukaan ei voi syyttää viranomaisia siitä, ettei olla oltu selkeitä. Mutta pitää siis jatkaa muistuttamista, muistuttamista, muistuttamista. Ihmisillä kun usein on vain lyhytaikainen kyky noudattaa ohjeita. Asukkaiden ei silti pidä paeta turistien tieltä, koska pitäähän sitä nyt olettaa, että kaikki noudattavat ohjeita.

Edellä olevassa ei varmaan Tegnellin mielestä ole mitään ristiriitaista.

Anders Tegnell säger att det finns en risk att människor tröttnar på restriktioner och ger sig i väg på resa trots råden, och att det har funnits med som en faktor när man beslutat sig för att inte ha lika hårda restriktioner som i andra länder.

- Jag tror att den risken är betydligt mindre när man använder den typen av åtgärder som vi har gjort i Sverige när man lämnar lite öppningar med sunt förnuft och egna anpassningar jämfört med länder där man inte får gå ut över huvudtaget eller bara två personer i taget. Det blir ett regelverk som blir svårare att acceptera på lång sikt än den svenska varianten, säger han och fortsätter:

- Vi ser redan tecken på att det pågår en irritation i länder som Frankrike, Spanien och Italien där befolkningen börjar tycka att det här är jobbigt.

Tegnell vielä muistuttaa, että Ruotsin linja on pakottamislinjaa parempi, koska kieltolinjalla olevissa maissa ohjeiden noudattaminen voi tuntua työläältä ja alkaa harmittaa. Päin vastoin kuin Ruotsissa, jossa luotetaan kansalaisten omaan järkeen.

Joka, kuten edellä nähtiin, ei toimi. Mutta ei kai tässäkään mitään ristiriitaa ole. Tätä kirjoitettaessa Suomessa on kahdeskymmenesosa Ruotsin kuolintapauksista.

The Guardian: Elimination: what New Zealand's coronavirus response can teach the world

New Zealand now appears to be the only "western" nation following an articulated elimination strategy with the goal of completely ending transmission of Covid-19 within its borders. The strategy appears to be working, with new case numbers falling. Most cases are now returning travellers, who are safely quarantined at the borders, and the few remaining case clusters in the community are being traced and further spread stamped out. But it is far too soon to claim victory, and the country is remaining under an intense lockdown to support the elimination effort.

New Zealand only embraced the elimination strategy in mid-March. Up until then, the country was taking a similar approach to Australia. Both countries were following their pandemic plans, which were based on managing influenza pandemics. Both were applying increasing border restrictions to "keep it out", with controls increased after 15 March to require 14-day periods of self-isolation for all arrivals. Familiar methods of case isolation, contact tracing and quarantine to stamp out cases were also being used.

But then the countries diverged. On 23 March New Zealand committed to an elimination strategy. Both countries had relatively low case numbers at that time: New Zealand had reported 102 cases and no deaths and Australia had reported 1396 cases and 10 deaths. On that day the prime minister, Jacinda Ardern, announced that New Zealand was going to rapidly escalate levels of physical distancing and travel restrictions, reaching the level of a full national lockdown on 26 March (level four on the alert scale).

Uuden-Seelannin taktiikka oli siis maaliskuun puoleenväliin asti samankaltainen kuin Australiassa. Euroopan huonoista esimerkeistä kävi kuitenkin koko ajan selvemmäksi, että "epidemiahuipun tasoittaminen" on vaarallinen ja potentiaalisesti erittäin huono taktiikka, joten 23.3. Uudessa-Seelannissa päätettiin virallisesti siirtyä viruksen tukahduttamiseen seuraten sellaisia maita kuin Singapore, Etelä-Korea, Taiwan ja Hong Kong. Pian perässä seurasivat myös Norja ja Islanti.

Onnittelen Uutta-Seelantia hyvistä valinnoista. Te tulette selviämään tästä vähemmällä kuin moni muu valtio.

2020-04-09

Aftonbladet: Dokument visar: De prioriteras bort från intensivvård

Personer med en biologisk ålder över 80 år ska prioriteras bort i intensivvården under coronakrisen.
Detsamma gäller de mellan 70 och 80 år som har signifikant svikt i mer än ett organsystem.
Det framgår av dokument som Karolinska universitetssjukhuset har skickat ut till ansvariga läkare.
Och samma på finska:
Otsikko: Asiakirja osoittaa: heidät priorisoidaan pois tehohoidosta

Ingressi: Henkilöt, jotka ovat biologiselta iältään yli 80 vuotta, tullaan priorisoimaan pois tehohoidosta.
Sama pätee niille 70-80 -vuotiaille, joilla on ongelmia yli yhdessä elinjärjestelmässä.
Tämä selviää asiakirjasta, jonka Karoliininen yliopistosairaala on jakanut vastuulääkäreille.

Artikkelissa kerrotaan myös, että Tukholman sairaanhoitopiirin reilusta 300:sta tehohoitopaikasta 79 on sairaanhoitopiirin oman ilmoituksen mukaan vielä vapaana, joten priorisointiin ei ole vielä tarvinnut yleisesti ryhtyä.

IS: Ruotsin johtava epidemiologi huolestui: "Ihmiset toimivat selvästi sääntöjen vastaisesti"

Anders Tegnellille on valtava yllätys, että ihmiset eivät noudata säännöiksi kutsuttuja suosituksia ja neuvoja.
Ruotsin johtava epidemiologi Anders Tegnell kertoo, että vaikka kansanterveysviranomaiset ovat antaneet selvät ohjeet ruuhkien vähentämisestä ravintoloissa, useissa paikoissa jonotetaan.

Yli 50 ravintolaa rikkoo Ruotsin radion selvityksen mukaan jatkuvasti sääntöjä.

- Ihmiset toimivat selvästi selvästi sääntöjen vastaisesti. Siitä ei ole epäilystäkään, Tegnell sanoo Ruotsin radiolle.

2020-04-08

IL: Lääkärilehti: THL:n koronaa tutkiva ylilääkäri sairastui itse: "Keuhkot eivät ole sitä, mitä ennen"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek ja hänen puolisonsa sairastuivat tuoreen Lääkärilehden mukaan COVID-19-tautiin maaliskuun puolessa välissä.

He epäilevät, että tartunta tapahtui Tukholman matkalla.

THL:n ylilääkäri. Maaliskuu. Tukholman matka.

HS: Reuters: Euroopalle yhteinen käytäntö tartuntaketjujen mobiiliseurantaan

EU ottaa käyttöön yhteisen mallin, jolla maat voivat käyttää mobiilisovelluksia koronaviruksen tartuntaketjujen jäljittämiseen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters, joka mainitsee lähteekseen unionin komission asiakirjan.

Anonyymiä dataa voidaan Reutersin mukaan käyttää ihmisten jäljittämiseen ja karanteenissa olevien seurantaan, kertoo EU:n komissio uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kaikki tiedot tulee hävittää sen jälkeen, kun epidemia on ohitse.

Äkkiä katsottuna tämä ei näytä ominaisuuksiltaan samalta kuin Saksassa käyttöön otettu / otettava järjestelmä. Mutta hyvä, jos Euroopassa saadaan aikaan jonkinlainen yhteinen käytäntö. Se auttaa sitten aikanaan, kun maiden rajoja aletaan taas varovaisesti avata.

2020-04-07

IS: THL kutsuu kansalaisia satunnais­otannalla korona­tutkimukseen: ensimmäiset kirjeet lähtevät tällä viikolla - nyt selvitetään "puuttuva palanen"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kutsuu satunnaisotannan perusteella kansalaisia tutkimukseen, jossa arvioidaan uuden koronaviruksen leviämistä väestössä. Tutkimus kattaa kaikki ikäryhmät, ja se toteutetaan yhteistyössä yliopistosairaaloiden kanssa.

Aluksi painotetaan kuitenkin pääkaupunkiseutua ja työikäisiä. Viikossa tarkoitus on kutsua 750 henkilöä vasta-ainetesteihin.

Tutkimuksen tavoitteena on täydentää arviota siitä, kuinka suuri osa väestöstä on saanut koronavirustartunnan. Lisäksi tutkimuksessa mitataan vasta-aineiden määrää ja seurataan, kuinka pitkään vasta-aineet säilyvät.

2020-04-06

HS: Saksassa pohditaan jo yhteis­kunnan avaamista - tiedeakatemia asetti kolme ehtoa rajoitusten purulle, jotta epidemian toiselta aallolta vältyttäisiin

Saksalaisista huippuasiantuntijoista koostuva tutkijaryhmä ilmoittaa lausunnossaan, että hengitysmaskien käyttö on ensisijaisen tärkeä suojaustoimenpide, kun koronaviruspandemian takia asetettuja liikkumisrajoituksia aletaan purkaa.

Se on ensimmäinen kolmesta ehdosta, joiden täytyy täyttyä, kun yhteiskunta alkaa avautua koronaviruspandemian laantuessa.

Hengityssuojien käytön lisäksi yhteiskunnan asteittaisen avaamisen ehtona olisivat kansalaisten tehokas testaaminen viruksen varalta, mobiilidataan perustuva tartuntojen jäljittäminen ja kontrollointi sekä etäisyys- ja hygieniasäännöt, jotka ovat nytkin voimassa.

Kummasti ovat hengityssuojaimet yhtäkkiä ilmestyneet eurooppalaisiinkin suunnitelmiin. Ennen ne olivat täysin hyödyttömiä tai jopa haitallisia, paitsi lääkäreille ja hoitajille, joille ne ovat aina olleet hyödyllisiä.

IS: New Yorkissa suunnitellaan koronaan kuolleiden hautaamista puistoihin

New Yorkissa varaudutaan koronavirukseen kuolleiden väliaikaiseen hautaamiseen kaupungin puistoihin. Asiasta kertoo demokraattipuoluetta edustava kaupunginvaltuutettu Mark Levine, joka johtaa kaupungin terveysvaliokuntaa.

Levinen mukaan kuolleiden säilyttämiseen varatut kylmätilat tulevat pian täyttymään, jonka jälkeen viranomaisten on ryhdyttävä uusiin toimiin.

HS: Levin hiihtokeskus saattoi olla "viruslinko" - Mahdollisesti satoja tartunnan­saajia eri puolilla maata, arvioi lääkäri

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Heikki Kaukoranta Vaasan kaupungilta selvitti viikonloppuna Vaasan koronavirustapausten taustoja. Vaasan sairaanhoitopiirissä on varmistettu 35 koronavirustartuntaa, joista 23 on Vaasan kaupungissa.

Suurin osa tartunnoista on johdettavissa ulkomaille, pääasiassa Italiaan ja Itävaltaan. Kaukoranta huomasi, että osa tartuntaketjuista vei Kittilässä sijaitsevaan Levin hiihtokeskukseen.

"Meillä tehdään hyvin aktiivista tartuntojen tunnistamista ja kontaktien jäljitystä. Kun olemme olleet yhteydessä tartunnansaajiin, valitettavan usein on noussut esille Lapin hiihtokeskukset ja siellä nimenomaan Levi", Kaukoranta kertoo.

...

"Jos tartuntariskiä arvioidaan, laskettelu ei ole vaarallista, sillä ulkoilmassa tulee hyvin pidettyä etäisyyttä toisiin ihmisiin. Nämä tautitapaukset liittyvät todennäköisesti laskettelun jälkeiseen illanviettoon", Kaukoranta sanoo.

IS: Tehdäänkö sittenkään tarpeeksi? Tutkija­professori ja talous­nobelisti eivät usko Suomen linjaan koronaviruksen torjunnassa

WHO:n testauslinjasta väärään suuntaan poikkeava strategia lisää koronakuolleisuuden riskiä sekä pahentaa talouteen kohdistuvaa iskua, professori Jussi Taipale näkee.

Kaikki asiantuntijat eivät edelleenkään ole vakuuttuneita Suomen valitsemasta koronaepidemian torjuntastrategiasta, jossa taudin leviämistä ainoastaan hidastetaan. Itse asiassa monet ovat toista mieltä.

Maailman terveysjärjestö WHO on koko pandemian ajan painottanut laajan testaamisen tärkeyttä. Sitä vastoin Suomessa on tähän asti ollut linjana, että koronavirusnäyte otetaan ensisijaisesti lähinnä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalta sekä potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita. Maltillinen testaaminen on ollut erityisesti Terveyen ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositus.

Päätelmä on sama kuin muissakin viimeaikaisissa jutuissa.
Toiset kannattavat Suomen päättäjien tavoin taudin lieventämismallia, toiset puolestaan tukahduttamisstrategiaa. Nyt ääneen pääsevät jälkimmäisen puolesta liputtavat.

...

- WHO:n testauslinjasta väärään suuntaan poikkeava strategia lisää koronakuolleisuuden riskiä sekä pahentaa talouteen kohdistuvaa iskua, Taipale linjaa.

...

Monet johtavat biolääketieteen ja taloustieteen tutkijat ovat tehneet samanlaisia esityksiä - kuten vuonna 2018 Nobelin taloustieteen palkinnon voittanut ekonomisti Paul Romer sekä Simon Mongey Yhdysvalloista ja epidemiologi Julian Peto Britanniasta.

- Olen näiden tutkijoiden kanssa samaa mieltä toistuvan testauksen tärkeästä roolista koronapandemian hoitamisesta. Kaikki kannattaisi testata, se olisi paras ratkaisu. Yksi sen eduista olisi, että kontakteja ei tarvitsisi jäljittää, koska myös he tulisivat testatuiksi. Tarvittaisiin vain kaikkien tartunnan saaneiden henkilöiden oma karanteeni, Taipale ruotii.

- Jos sitä noudatettaisiin, epidemia romahtaisi riippumatta siitä, kuinka moni ihminen on jo saanut tartunnan. Tämän strategian voisi soveltaa mihin tahansa kohtaan epidemian aikana.

...

- Populaation testaamisen vaikutus on samankaltainen kuin immuniteetin. Siinä vaiheessa kun taudin saanut levittää tautia alle yhteen henkilöön, epidemia päättyy.

2020-04-05

HS: Koronalukko avautuu

Suomi voisi alkaa soveltaa Etelä-Korean mallia koronavirusepidemian torjumiseksi, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja. Jos se onnistuisi, yhteiskuntaa ei tarvitsisi ehkä pitää suljettuna niin pitkään kuin muuten.

2020-04-04

HS: Koronaetsivät

[Singaporealainen Whatsapp-viesti] Singaporessa seurataan edelleenkin tartuntaketjuja, mutta Suomessa asiaa ei voida tehdä kunnolla, koska järjestelmä ei toimi.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Lasse Lehtonen sanoi, että ongelma on väen vähyys. Suomessa on tuhansia potilaita, ja THL:llä jäljitystä tekee kymmenkunta ihmistä. Lehtosen mukaan monessa sairaanhoitopiirissä on yksi infektiolääkäri, jonka pitäisi potilaiden hoidon lisäksi tehdä jäljitystyötä.

Singaporessa taas on epidemian alusta asti ajateltu, että kontaktien jäljittäminen kuuluu kriisinhallinnan ydinkysymyksiin. Helmikuussa Singaporen terveysministeriössä työskenteli 70 jäljittäjää, maaliskuun puolivälissä 140. Nyt luku on todennäköisesti isompi.

Lisäksi poliisilla ja sairaaloilla on omat tiiminsä. Pelkästään Singaporen keskussairaalassa asian parissa työskentelee 66 ihmistä, ja sairaaloita on muitakin.

Sinaporessa, joka on väkimäärältään Suomen kokoinen kaupunkivaltio, otti vanhasta kokemuksesta Wuhanin tapahtumat heti tosissaan.
Singaporea pidetään onnistujana koronaviruksen torjunnassa. Perjantaihin mennessä sairastuneita oli kaikkiaan 1 049. Kuolleita oli viisi. Singaporessa on 5,7 miljoonaa asukasta.

Singapore on suhtautunut viruksen torjuntaan alusta asti vakavasti. Se alkoi rajoittaa matkustusta jo tammikuussa, vaikka ei ole missään vaiheessa sulkenut rajojaan täysin.

Sairaalat olivat ottaneet oppia sarsista. Niihin oli rakennettu eristystiloja uuden epidemian varalta. Laboratoriokapasiteettia ryhdyttiin nostamaan, kun virus jylläsi vielä Wuhanissa.

Valtion toimiin luotetaan, ja ilmeisen hyvästä syystä. Jäljitys on kattavaa ja tiedotus avointa. Tietosuojaa ei käytetä tekosyynä kansan pitämiseksi pimennossa.
Sanotaan, että Singaporessa jäljityssysteemi on niin kattava, että melkein jokainen tuntee jonkun, johon on oltu yhteydessä altistumisen takia.

Näin se on, [Petra] Peltoniemi sanoo.

...

Peltoniemellä on Singaporessa turvallinen olo paitsi kameroiden myös tehokkaalta tuntuvien koronatoimien takia. Peltoniemet ovat asuneet Singaporessa kahdeksan vuotta ja nostavat hattua Singaporen johdolle.

Viestejä tulee valtiolta joka päivä. Whatsapp-viesteissä valtio kertoo muun muassa, kuinka monta uutta tapausta on, kuinka paljon sairastuneita on yhteensä ja kuinka moni on tehohoidossa.

"Ei ole yhtään asiaa, joka mielestäni olisi pitänyt hoitaa paremmin. Asiat selvitetään tiukasti ja tarkasti, ja tuntuu, että valtio on askeleen edellä ja toimivat nopeasti. Asioita ei pallotella, eikä ole syyttelyä, että jotain olennaista jäi tekemättä", Petra Peltoniemi sanoo.

...

Kuvateksti: Torstaina kerrottiin, että 68-vuotias indonesialainen mies kuoli. Hänella oli myös diabetes ja verenpainetauti.

IS: HUS sai Kiinasta huolestuttavia tietoja parantuneiksi luulluista korona­potilaista - sairastunut voi erittää virusta luultua pidempään

Kiinalaiskokemukset [HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse] Lehtosen mukaan osoittavat, että koronan sairastanut henkilö voi erittää virusta aiempaa luultua pidempään.

- Viruksen erittyminen voi kestää viiteenkin viikkoon saakka. Potilaat eivät siis siinä mielessä tervehdy niin nopeasti, kuin on luultu, vaikka oireet ovatkin hävinneet. Limakalvoilla virusta on yhä, vaikka henkilö vaikuttaa parantuneen, Lehtonen kertoo.

2020-04-03

Suomen kuvalehti: Viisi tutkijaa vaatii: Koronaepidemia pitää tukahduttaa Suomessa nyt - Aasia johtaa torjuntataistelussa Eurooppaa 6-0

Tämä on paras tähän mennessä lukemani suomenkielinen artikkeli. Se kannattaa ehdottomasti lukea alusta loppuun. Yhtä kaikki, alla pari otetta siltä varalta, että linkki joskus happanee.
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell päätti koronaepidemian puhjettua jostakin syystä, että kaikkien sairaiden etsimisen, kontaktien jäljittämisen ja infektoituneiden eristämisen, ts. epidemian tukahduttamisen sijaan tavoitellaankin väestön laumasuojaa.

Tämä toteutettaisiin säätelemällä epidemian leviämistä alueittain, väestöryhmittäin ja riittävän pitkälle ajalle, (hidastaminen) jotta sairaanhoidon kapasiteetti ei ylikuormittuisi. Tegnell myönsi, että on kyse kokeesta, mutta kaikille tutuksi tulleen graafin ansiosta se saavutti laajaa ihastusta Atlantin molemmin puolin.

Jos Tegnell olisi esittänyt suunnitelmansa median ja poliitikkojen sijaan tutkimuseettiselle toimikunnalle, sitä olisi pidetty pöyristyttävänä pilana tai provokaationa - koko väestön kattavana epäeettisenä kokeena, josta saattaisi seurata kymmeniätuhansia muutoin vältettävissä olevia kuolemantapauksia.

Kokeen epäeettisyyttä vain korostaa, että koronasairauden antaman immuniteetin laadusta ja kestosta puuttuu tieteellistä tietoa.

Ennen tämän artikkelin lukemista luulin, että Anders Tegnell on vastuussa vain Ruotsissa kypsyvästä katastrofista. En tiennyt lainkaan, että hän on vastuussa kaikkien länsimaiden kuolonuhreista.
Jotta hidastamisvaihtoehdossa voitaisiin edes teoriassa varmistaa tehohoito kaikille sitä tarvitseville, epidemia olisi onnistuttava hidastamaan useiden vuosien ajalle. Tätä ei kestäisi minkään maan kansantalous eikä yhteiskuntarauha. Sairaanhoitojärjestelmä taas ei voisi selviytyä hidastamisen epäonnistumisesta
Ja vielä:
Toisin kuin Eurooppa ja Amerikka, Kiina (viiveellä), Etelä-Korea, Japani, Taiwan ja Singapore alkoivat jo alussa soveltaa WHO:n ohjeita epidemian tukahduttamiseksi: testata aggressiivisesti, tavoittaa kaikki viruksen kantajat, jäljittää heidän tartuntaketjunsa sekä hoitaa sairaat ja asettaa kaikki heihin kontakteissa olleet valvottuun karanteeniin.

Näissä maissa epidemian huippu onkin jo takana, elämä palautunut tai alkanut palautua kohti normaalia. Koronaepidemia vaati siellä tammi-maaliskuussa virallisesti kaikkiaan 3 546 kuolonuhria. EU-maissa ja Pohjois-Amerikassa kuolonuhreja kertyi enemmän yksin maaliskuun viimeisenä päivänä (3 831) ja määrä kaksinkertaistuu 3-4 vuorokaudessa.

WHO:n vaatimat ja Kaukoidän maiden käyttämät menetelmät ja teknologiat ovat edelleen käytettävissä - valinta on meidän.

Toisin kuin epidemian jo räjähtämään päästäneissä maissa, koronaepidemia on Suomessa vielä tukahdutettavissa, kun nykyiset massarajoitukset näyttävät jo rajoittavan taudin leviämistä. Nostamalla testauskapasiteetti nykyistä paljon suuremmiksi, voidaan alkaa siirtyä viruksen kantajien ja heidän kontaktiensa jäljittämiseen ja eristämiseen.

HS: Singapore sulkee koulut ja työpaikat

Singapore aikoo sulkea koulut ja työpaikat hillitäkseen koronavirusepidemian leviämistä. Koulut ja työpaikat suljetaan maassa ensi viikolla. Ruokakaupat pysyvät auki normaalisti, ja työpaikoille meno sallitaan terveydenhuollon henkilökunnan lisäksi yhteiskunnan toimivuuden kannalta tärkeillä aloilla, kertoo uutistoimisto AFP. Ne lapset, joiden vanhempien on pakko käydä työpaikoillaan, saavat mennä kouluun.

Aiemmin Singaporessa on vältelty tiukkoja rajoitustoimenpiteitä. Maassa on onnistuttu hillitsemään koronavirusepidemian leviämistä, eikä yhteiskuntaa ole tarvinnut sulkea laajasti. Singaporessa koronavirustartuntoja on jäljitetty tehokkaasti ja koronavirustestejä on tehty paljon.

Ratkaisu on hieman yllättävä, sillä yhtenä mallimaista pidetyssä Singaporessa virus on levinnyt hyvin maltillista tahtia: 1114 diganosoitua tapausta ja viisi kuollutta. Toisaalta, tartuntojen määrä on silti lievässä nousussa, ja pyörii tällä hetkellä 50:n uuden päivittäisen tapauksen ympärillä. Ilmeisesti Singaporessa on päätetty nitistää tauti kokonaan pois.

TASS: About 15% of cats in Wuhan infected with novel coronavirus, researchers say

Artikkelin mukaan 102:sta Wuhanin alueella testatusta kissasta 15:llä on todettu koronavirustartunta, eli epidemia on ilmeisesti levinnyt laajasti kissoihin. Sitä ei tiedetä, voiko tauti tarttua kissaeläimista takaisin ihmisiin.

2020-04-02

HS: Miksi Suomessa ei suositella kasvo­maskien käyttöä kaikille? "Siitä voi tulla jopa virus­generaattori", sanoo ylilääkäri

Kun Aasiassa taistellaan koronavirusta vastaan, kuvissa korostuu suojautumiskeino, jota meillä Suomessa ei katukuvassa laajalti näy: kasvomaskit.

Esimerkiksi Kiinassa ollaan sitä mieltä, että hengityssuojainten käyttö kannattaa. Ihmisten välinen etäisyys, tautitapausten eristäminen, karanteenit, kokoontumisten välttäminen ja liikkumisen rajoittaminen ovat toki sielläkin olleet olennaisin strategia koronaviruksen nujertamisessa.

Kiinan tartuntatautiviraston johtajan mukaan eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset ovat kuitenkin tehneet suuren virheen siinä, etteivät he käytä kasvomaskia suojautuakseen koronavirusta vastaan.

Mitäpä kaukoidässä tämmöisistä asioista tiedettäisiin? Mutta Suomessa tiedetään:
Tieteellistä näyttöä siitä, että hengityssuojaimet estäisivät epidemian leviämistä, ei suomalaisten asiantuntijoiden mukaan ole. Maskien käyttöön liittyy myös pari sudenkuoppaa: niiden käyttö saattaa tuudittaa vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen, eivätkä ihmiset eivät osaa käyttää niitä oikein.

Tavallisten ihmisten kohdalla kasvomaskien käytöstä voi olla jopa haittaa, sanoo Turun yliopiston dosentti, tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta (Tyks).

Periaatteessa tuoreesta ja kuivasta kasvomaskista voi olla hyötyä, jos joku pärskii bussissa kohti. Rintalan mukaan se ei kuitenkaan suojaa altistukselta missään tapauksessa koko päivää. Kun kertakäyttöinen suojus kostuu, se menettää suodatustehonsa.

"Silloin siitä voi tulla jopa virusgeneraattori, joka voi tartuttaa ja antaa väärän turvallisuuden tunteen", hän sanoo.

[...]

"Itse en henkilökohtaisesti pidä siitä, että ihmiset käyttävät rautakaupoista ostamiaan maskeja. Se lisää ahdistusta ja epäsolidaarisuutta, kun niitä ei ole kaikilla käytettävissä", Rintala sanoo.

"Se lyö myös kasvoille normaalia hygieniaohjeistusta, joka on vähintään yhtä hyvä ja ilmainen."

Eli jos kaikille ei riitä kasvomaskeja, ei kenenkään tule niitä käyttää. Sori, minä käytän FFP2-maskejani jatkossakin aivan surutta jokatoisviikkoisella ruokakauppareissullani. Minä kun en usko, että käsien pesu auttaa viruksentäyteiseen ilmaan.

2020-04-01

IL: THL:n ylilääkäri: Tartuntojen avainluku romahti alemmas kuin missään ennusteessa - Suomen toimet purevat koronaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksi koronaan sairastunut tartuttaa tällä hetkellä todennäköisesti Suomessa vain yhden ihmisen - tai hieman alle sen.

Kyse on merkittävästä muutoksesta Suomen koronatartuntoihin viime viikkoina. Ilman hallituksen tekemiä rajoitustoimenpiteitä koronan tartuttavuusluku eli R0-luku olisi ollut noin 2,2.

R0-luku eli tartuttavuusluku tarkoittaa siis sitä, kuinka monta ihmistä yksi koronaan sairastunut tartuttaa.

Tämä olisi loistava uutinen, jos se pitäisi paikkansa. Artikkelin päätelmä näyttäisi perustuvan (vaikka ei välttämättä perustukaan) varmistettujen sairastapausten määrään, mikä taas ei ole luotettava luku, koska Suomessa ei testata kattavasti. Saatiinhan "sairastuneiden" määrä laskemaan dramaattisesti kolmella neljänneksellä jo silloin, kun järjestelmällisempi testaus lopetettiin 12.3.

Taidan uskoa alle 1:n tartuttavuuteen vasta siinä vaiheessa, kun tarvittavien sairaalapaikkojen määrä lähtee laskuun. Toistaiseksi siitä ei ole näkynyt mitään viitettä.

SVT: Halva Sveriges befolkning smittad i april

Beräkningarna bygger på att mellan en halv miljon och en miljon svenskar är smittade i dagsläget.

- Det är en rimlighetsbedömning som jag inte skulle pantsätta mitt hus för. Men om jag fick säga mellan 250 000 och en och en halv miljon, i stället. Då skulle jag nog våga sätta huset i pant, säger [matematikprofessorn] Tom Britton [vid Stockholms Universitet].

Ruotsissa aivan tosissaan väittävät, ja ehkä sitten uskovatkin siihen mitä yllä sanotaan: puolesta puoleentoista miljoonaa ruotsalaista on jo sairastanut koronaviruksen, ja huhtikuun loppuun mennessä puolet kansasta on sen selvittänyt. Joten ensi kuussa epidemia alkaa hyytyä itsellään, kun sairastamattomat ihmiset loppuvat. Tämän meille kertoo SVT, Ruotsin Yleisradio, aikana jolloin virallisesti todennettu tapausten määrä on alle 5'000, eli alle sadasosa uutisessa esitetystä arviosta. Arvion esittäjä Tom Britton olisi valmis lyömään vaikka kotitalonsa pantiksi siitä, että todellinen sairastuneiden määrä on puolen ja puolentoista miljoonan välissä. Se on veto, johon olisin tarttunut kiinni.

Jos uutisen arvio pitää paikkansa, ruotsalaiset ovat valkovenäläisten kera ainoita, jotka ovat osanneet laskea ja taktikoida koronaepidemian oikein. Jos taas muu maailma on oikeassa ja koko artikkeli on tyhjää toiveajattelua, odottaa Ruotsia tyly pudotus todellisuuteen. Koronaviruksen päästäminen kolmannekseen Tukholman hoitokodeista pitää yksistään huolen siitä, että Ruotsin kuolintilastot tulevat pysymään reilusti suurempina kuin muiden Pohjoismaiden yhteensä.

HS: Hallitus aikoo jopa kolminkertaistaa testaus­kapasiteetin, tarkoituksena on myös värvätä tartuntaketjujen jäljittäjiä

"Koronatestausstrategia on yksinkertaistettuna testausta, jäljitystä ja hoitoa. Kaikkea tarvitaan. Kapasiteetin nostamiseksi erityisesti alkupäässä eli näytteenotossa tarvitaan riittävästi henkilökuntaa ja suojavarusteita", [perhe- ja peruspalveluministeri Krista] Kiuru sanoi.

"Prosessin loppupäässä on tärkeää, että kun näyte saadaan, se edellyttää lisätoimia. Olipa näyte positiivinen tai negatiivinen, tarvitaan ammattilaisten päätöksiä. Jos näyte on positiivinen, mahdollisten tartuntaketjujen selvittäminen ja eristyksen ja karanteenipäätösten tekeminen on olennaista."

Kiurun mukaan nyt etsitään joukkoja hoitamaan tartuntojen jäljittämistä. Sopivia voisivat olla esimerkiksi alan opiskelijat, yritykset ja sote-henkilöstö, joka on siirtynyt kiireettömästä työstä muihin tehtäviin.

Nyt ollaan oikeilla linjoilla, ja yhä kauempana Ruotsia mahdollisesti jo viikon päästä uhkaavasta täyskatastrofista. [Ikea Kåråna]

Aftonbladet: Nya riktlinjer: De kan väljas bort i intensivvården

Multisjuka som bedöms ha svårt att klara intensivvård kan väljas bort.
Men om du är ung eller gammal, har barn eller inte ska inte spela någon roll.
Nya riktlinjer visar hur vården ska prioritera till följd av coronapandemin.
Samma på finska:
Otsikko: Uusia linjauksia: Heidät voidaan jättää paitsi tehohoidosta

Ingressi: Monisairaat, joiden epäillään selviävän tehohoidosta, voidaan jättää siitä paitsi.
Mutta se, oletko nuori tai vanha, onko sinulla lapsia vai ei, ei vaikut asiaan.
Uudet linjaukset osoittavan miten koronapandemiapotilaiden hoito priorisoidaan.

Priorisointi on pakollista, kun Tukholman sairaanhoitopiiri varautuu 7.4. mennessä tapahtuvaan sairaanhoitokapasiteetin loppumiseen (katso 31.3.).

Voi Ruotsi, Ruotsi...

HS: Islanti testaa valtavasti ja jäljittää altistuneita "aggressiivisesti", eikä maan terveysjohtaja ihan ymmärrä Suomen ja Ruotsin linjaa

Koronavirusta kannattaa testata myös niillä, joiden oireet ovat lievät. Altistuneiden jäljittämistä kannattaa jatkaa myös sen jälkeen, kun virus on alkanut levitä.

Näin sanoo Islannin kansanterveysviranomaisen Landlæknirin terveysjohtaja Alma Möller HS:n haastattelussa.

"Tiedän, että Ruotsissa ja Suomessa enimmäkseen testataan ihmisiä, jotka tarvitsevat hoitoa. Meidän näkemyksemme mukaan teiltä jää huomaamatta hyvin monia tapauksia", Möller toteaa.

"Ja ne, jotka teiltä jäävät huomaamatta, menevät tuolla ja levittävät virusta."

Taidatkos sen paremmin sanoa? Artikkeli jatkaa.
Islanti on Pohjoismaista se, joka on kuuliaisimmin noudattanut Maailman terveysjärjestö WHO:n ohjetta. WHO:n mukaan testaamista ja taudille altistuneiden jäljittämistä pitää jatkaa, vaikka virus leviäisikin jo maan sisällä.

Juuri näin Islanti on tehnyt. Möllerin mukaan edut ovat kiistattomia: leviämistä saadaan rajattua, karanteenit paremmin kohdennettua ja viruksesta saadaan uutta tietoa. Lisäksi poliittisten toimien tehokkuutta saadaan mitattua niin hyvin kuin on mahdollista.

Testaamisen kriteerit ovat löyhät: kuka tahansa saa halutessaan tietää, onko koronaviruksessa.
Sairaalassa testataan niitä, joilla on jo oireita. Näissä testeissä tartunta on löytynyt 16 prosentilta. Geeniyrityksen tiloihin ilmaiseen pikatestiin voi puolestaan mennä kuka tahansa, myös oireettomat. Näissä testeissä tartunta on löytynyt alle prosentilta ihmisistä.
Automaattisessa seurannassakin aletaan olla melkein valmiita.
Tiistaina tai keskiviikkona käyttöön on tarkoitus ottaa myös jäljittämisessä auttava kännykkäsovellus. Sen ideana on verrata varmistettujen koronatapausten älypuhelimien viime päivien sijaintitietoja muihin sovelluksen käyttäjiin.

Näin saadaan tietää, ketkä ovat olleet lähellä mahdollista tartuttajaa. Jos altistumisriski arvioidaan suureksi, määrätään altistunut karanteeniin.

Karanteeneja toki määrätään jo nyt. Jäljitysmenetelmät vain ovat perinteisempiä. Tällä hetkellä Islannissa on karanteenissa yli 9 000 ihmistä. Joukossa on sekä ulkomailta palanneita että niitä, jotka ovat olleet tekemisissä varmistettujen tapausten kanssa.

Jos karanteeniin määrätylle altistuneelle tulee lieviäkin oireita, hänet testataan.

Möllerin mukaan strategia näyttää toimivan. "Nyt olemme jo tilanteessa, jossa 50-60 prosenttia uusista koronatapauksista varmistetaan ihmisistä, jotka ovat valmiiksi karanteenissa."

Koska Islanti testaa ahkerasti, sillä on myös päätöksentekoon auttavaa tilastotietoa, jota kätensä pystyyn nostaneilla mailla ei ole, eikä voi olla. Tiedon perusteella myös tehdään päätöksiä.
Islantikin on tehnyt yleisiä rajoituksia. Yli 20 hengen kokoontumiset on kielletty. Alakoulut ovat kuitenkin yhä auki.

Möllerin mukaan kouluratkaisun takana on laajasta testaamisesta saatu data. Suomessa on oletettu, että lapset levittäisivät virusta nopeasti. Islannin kokemus puolestaan on toistaiseksi se, että virus on lapsilla erittäin harvinainen.

"Sairaalassa testatuista eli oireellisista lapsista virus on löytynyt vain kolmelta prosentilta. Decode geneticsillä testatuista oireettomista lapsista ei toistaiseksi ole löytynyt vielä yhtäkään koronatapausta", Möller sanoo.

Näin siis käy, kun ei jäädä tuleen makaamaan, vaan asialle tehdään jotain. Vielä tällä hetkellä erot eivät näy kokonaisluvuissa: Islannissa, jossa on reilusti alle kymmenesosa Suomen väestöstä, on todettuja koronatapauksia melkein saman verran kuin Suomessa. Mutta isona erona on se, että Islannissa suurin osa, ellei lähes kaikki tapaukset jo tunnetaan, ja suurin osa uusista koronatapauksista todetaan jo karanteenissa olevilla. Mikä parempaa, tartuntojen suunnan muutos on näkyvissä: kuluneen viikon aikana uusien tapausten määrä on ollut käytännöllisesti sama kuin sitä edeltävällä viikolla. Ei siis eksponentiaalista kasvua, eikä edes kasvua. Kun tiedetään, että luvut ovat todellisia, ja kun päivittäin parantuvien lukema on jo lähes sama kuin päivittäin sairastuvien määrä, tämä kertoo siitä, että epidemian taitekohtaa ollaan juuri ylittämässä ja että tästä lähtien tilanne aidosti paranee. Ja tämä kaikki ilman yhteiskunnan sulkemista.

Hienoa, Islanti!


2020-03 - Maaliskuu 2020

2020-03-31

Aftonbladet: Så ska Stockholm hantera överfulla sjukhus - om en vecka

Ingressi: Om en vecka väntas platserna på Stockholms sjukhus vara fullbelagda.
Tidsgränsen framgår av nya interndokument från Region Stockholm - där vårdcentralerna förbereds på att börja ta över ansvaret för regionens coronapatienter.
Samtidigt ska läkare från primärvården snabbutbildas för att vårda döende patienter i deras egna hem.
Samma på finska:
Otsikko: Näin Tukholmassa tehdään ylitäysien sairaaloiden kanssa - viikon päästä

Ingressi: Viikon kuluttua arvioidaan Tukholman sairaalan sairaanhoitopaikkojen olevan täynnä.
Aikaraja löytyy Tukholman sairaanhoitopiirin uudessa sisäisessä dokumentissa - missä terveyskeskuksia valmistellaan ottamaan hoitovastuuta seudun koronapotilaista.
Samalla perusterveydenhuollon lääkäreitä aletaan pikakouluttaa hoitamaan kotonaan kuolevia potilaita.

Voiko tätä lukea millään muulla tavalla kuin että Ruotsi valmistautuu Italian kaltaiseen täyskatastrofiin, jossa edes pahimmassa tilassa olevia potilaita ei saada sairaalaan?

Ei näin, Ruotsi!

HS: Saksa aikoo selvitä ulos epidemiasta kännykkäsovelluksen avulla - Näin se toimisi

Kunhan täyseristystä aletaan toivottavasti huhtikuun lopussa purkaa, Saksassa aiotaan ottaa käyttöön kännykkäseuranta. Vähän Etelä-Korean malliin. Mutta pikantilla, eurooppalaisella vivahteella.
Lähimainkaan sellaisenaan Etelä-Korean mallia ei voida tuoda Saksaan, sillä eurooppalainen tietosuojakulttuuri ei sitä sallisi, ja Euroopan mittapuulla saksalaiset suhtautuvat tietosuojaan erityisen tarkasti.

Saksan lähihistoriasta löytyy kokemus niin natsidiktatuurista kuin sosialismista, ja niiden seurauksena suhtautuminen kaikenlaiseen valvontaan on hyvin epäilevää.

Miten siis tehdä valvontaa ilman suurta ja kaikkien liikkeitä seuraavaa keskusrekisteriä?
Ennakkotietoja sovelluksesta saanut Süddeutsche Zeitung kertoo, että Saksa ei aio seurata tartunnan saaneita matkapuhelimen sijaintitietojen perusteella, vaan mobiliisovelluksen avulla, jonka ihmiset lataavat puhelimeensa. Sovelluksen lataamisesta tulee vapaaehtoista.

Sovelluksen ei pitäisi rekisteröidä ollenkaan käyttäjän henkilöllisyyttä. Bluetoothin avulla matkapuhelin toimisi yhtä aikaa sekä lähettimenä että vastaanottimena. Siten sovellus voi tarkistaa lähellä olevia muita matkapuhelimia.

Jos matkapuhelimen omistaja saa tartunnan, hänen aiemmin kohtaamiaan muita mobiililaitteita varoitetaan push-notifikaatiolla.

Sovellus tuottaa satunnaisen numerosarjan, joka yksilöi sovelluksen, mutta ei salli tietojen keräämistä puhelimen käyttäjästä. Numerosarja muuttuu säännöllisin väliajoin. Kun kaksi matkapuhelinta osuu lähekkäin, numerosarjat tallentuvat vain paikallisesti älypuhelimeen.

Jos sovelluksen käyttäjällä todetaan koronavirustartunta, hän siirtää tiedon asiasta suojatulle palvelimelle. Tietoon pääsevät käsiksi sovelluksen kehityksestä vastaavat viranomaiset.

Palvelimelle ei tulisi tietoa matkapuhelimen käyttäjän henkilötietoja, vaan tunnus, jonka avulla sovelluksen kanssa kommunikoitaisiin. Myös tartunnan saaneen tapaamiin henkilöihin tapahtuisi anonyymi yhteydenotto, jossa heitä pyydettäisiin käymään testissä ja pysymään karanteenissa, kunnes he olisivat saaneet diagnoosin.

Aika ovela viritys.

Toivottavasti järjestelmän kehittelyssä otetaan huomioon vapaaehtoisen käytön mahdollistama ilkivalta. Ettei olisi mahdollista, tai ainakaan helppoa vaikkapa heilua ensin viikko kännykän kanssa ihmisten ilmoilla, ja sitten merkitä itsensä koronasairaaksi ihan kiusanteon ilosta. Vapaaehtoisuuden toinen huono puoli on se, että se heikentää oleellisesti kattavuutta, ja todennäköisesti erityisesti juuri niiden ihmisten kohdalla, jotka muutenkin ovat välinpitämättömiä, ja tämän takia riskiryhmää.

IS: Korona yllätti Suomen pahaan aikaan - asiantuntijoiden mukaan säästöt ja leikkaukset riisuivat THL:n aseista

IS:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on lähtenyt huippuosaajia, joista olisi hyötyä nyt koronakriisin hoidossa.
Artikkelin mukaan suuria leikkauksia tehtiin Alexander Stubbin (kok) ja Juha Sipilän (kesk) hallitusten aikoina.
Ovi kävi THL:ssä tiuhaan vuosina 2013-2016. Ensin 2013-2014 työsuhde päättyi noin 200 henkilöllä, sitten 2016 irtisanotuksi joutui noin 220 työntekijää. Vuosiksi 2017-2018 THL:n rahoitus supistui lähes kymmenellä miljoonalla eurolla, ja kulukuuri vei työpaikan mm. monilta asiantuntijalääkäreiltä ja yli kymmeneltä kokeneelta tutkimusryhmän johtajalta.

THL:n tuolloinen pääjohtaja Juhani Eskola kertoi harmitellen medialle, että epidemioiden seurantaan tarkoitettuja laboratorioita on pakko ajaa alas. Jo aiemmin hän oli linjannut, että "leikkauksilla on vaikutuksia laitoksen tutkija- ja asiantuntijatoiminnan kykyyn vastata niille asetettuihin odotuksiin".

Professoritasolla puolestaan arveltiin julkisesti, että "THL ei ole enää samalla tavalla valmis uusien virusepidemioiden tuloon".

- THL:stä lähti tuolloin valitettavan paljon esimerkiksi pitkäjänteistä tutkimusosaamista, jollaisesta olisi ollut nyt koronaviruksen hoitamisessa hyötyä, virologian professori Olli Vapalahti sanoo.

- Taloudellisten syiden takia THL:ssä ajettiin alas perinteistä tieteelliseen ajatteluun pohjautuvaa paradigmaa. Huippuasiantuntijoita joutui lähtemään, muistuttaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.

Artikkelin mukaan THL menetti irtisanomisten seurauksena merkittävästi toimintakykyään.
Nykyisen ison hallituspuolueen kokenut vaikuttaja seurasi läheltä THL:n irtisanomiskierroksia. Hänen mielestään ne menivät "pahasti överiksi".

- THL:ää riisuttiin aseista. Väkisinkin syntyy ajatus, että nyt tämä näkyy jossain määrin koronavirusepidemiataistelussa. THL:ssä on useammassa yhteydessä epäonnistuttu asian todellisuuden ymmärtämisessä, hän linjaa.

2020-03-30

The Guardian: 'They are leading us to catastrophe': Sweden's coronavirus stoicism begins to jar

Anders Tegnell, Sweden's chief epidemiologist, who is leading the government's handling of the crisis, advocates a strategy of mitigation: allow the virus to spread slowly without overwhelming the health system, and without recourse to draconian restrictions. Just don't call it "herd immunity", a phrase that Tegnell, and the authorities, have steadfastly refused to use.
Asiaa ei saisi kutsua sen oikealla nimellä. Muualla Ruotsin itsemurhalinjaa arvostellaan ankarasti.
Sweden's nearest EU neighbours - the Danes, Finns, and Norwegians - have accepted a lockdown strategy, closing schools, workplaces, and borders weeks ago. "The problem with that approach is you tire the system out," Tegnell said. "You can't keep a lockdown going for months - it's impossible."

But such a situation may become inevitable. "The government thinks they can't stop it, so they've decided to let people die," Söderberg-Nauclér said. "They don't want to listen to the scientific data that's presented to them. They trust the Public Health Agency [Folkhälsomyndigheten] blindly, but the data they have is weak - embarrassing even."

"We are seeing signs of a higher doubling rate than Italy, Stockholm will soon have an acute ICU shortage, and they don't understand that by then it will be too late to act. All of this is very dangerous."

Tegnellin mielestä sen sijaan kaikki tarpeellinen (eli ei mitään?) on jo tehty.
While there is a constant reappraisal of the situation, Tegnell says Sweden has the crisis under control. "We believe we have the most important measures in place already. Of course, we might have to do more things, but we're not there yet."
Ja lopuksi...
Orla Vigsö, a professor of crisis communications at Gothenburg University, sums up the dilemma. "People are starting to ask: are others stupid and paranoid? Or is Sweden doing it wrong?"
Niin. Jos kaksi osapuolta on eri mieltä jostain asiasta, voi totuus olla kumpi vaan. Mutta jos itsepäisesti uskoo, että kaikki muut ovat väärässä ja vain minä oikeassa, niin on todennäköisempää, että on itse väärässä. Tämä nähdään ensi viikolla, kun Ruotsin terveydenhoitojärjestelmä ylikuormittuu ja lakkaa toimimasta, ja kun samalla kuolleiden määrä räjähtää käsiin.

Ruotsalainen kansankoti on kuollut.

IS: Orpo vaatii koronatestien ripeää ja rajua lisäämistä: "Mikä täällä on sellainen viisaus, mitä kukaan muu ei noudata"

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaatii, että Suomessa ihmisille ryhdytään tekemään massiivisesti enemmän koronatestejä nykyisiin määriin verrattuna.

- Moninkertaistetaan testejä niin paljon kuin rahkeista irti lähtee. Jos se maksaa jotain, niin se tulee eksponentiaalisesti takaisin siinä, miten säästetään työpaikkoja puhumattakaan ihmishengistä, Orpo sanoo IS:lle.

Testaamisen lisäämisellä voitaisiin oppositiojohtajan mukaan vaikuttaa kahteen ihmisille keskeiseen asiaan.

- Ensinnäkin ihmisillä on oikeus tietää ja heidän pitää saada tietää, sairastavatko he tai ovatko he mahdollisesti sairastaneet koronaviruksen.

Toiseksi testaamisella voidaan vaikuttaa siihen, että ihmiset pääsevät nopeammin takaisin työhön kiinni.

...

Orpo painottaa, että testimääriä lisäämällä pystytään myös eristämään tehokkaammin taudinkantajia.

- Tällä tavalla toimimalla maailmalla on saatu erinomaisia tuloksia. Esimerkiksi Etelä-Koreassa testejä tehtiin aggressiivisesti ja siellä on samalla myös tartunnan ohittamisen jälkeen pystytty pitämään talous pystyssä, Orpo sanoo.

...

Orpo ei lainkaan ymmärrä, miksi Suomi on valinnut WHO:n suosituksista poikkeavan tien. Hän ei ole saanut viranomaisilta tai hallitukselta selvää vastausta siihen, miksi valittua testauslinjaa ei muuteta.

- Minusta se on täysin mystinen asia. Se on ollut alusta lähtien meidän viranomaisten näkemys, eikä testaamista ole lähdetty ajamaan ylös. Minusta se on nyt viimeistään tehtävä.

WHO on suositellut kaikkia maita pyrkimään testaamaan kaikki koronavirusepäilyt ja jäljittämään tartuntaketjuja aktiivisesti.

- Millä muulla se onnistuu kuin testaamalla? Mikä täällä nyt sitten on sellainen viisaus, mitä kukaan muu ei noudata, Orpo kysyy tiukasti.

HS: Mehiläinen alkaa lennättää koronavirus­näytteitä Suomesta laboratorioon Etelä-Koreaan - tavoitteena kaksin­kertaistaa testien määrä

oukko suomalaisia yrityksiä on aloittanut hankkeen, jonka tavoitteena on lähes kaksinkertaistaa koronavirustestien määrä Suomessa. Noin kymmenen suurta suomalaisyritystä on mukana hankkeessa, jossa Suomessa tehtäviä covid-19-testejä lennätetään analysoitavaksi laboratorioon Etelä-Koreaan. Testit Suomessa tekee terveyspalveluyritys Mehiläinen, ja ne lähetetään Etelä-Koreaan Finnairin tilauslennoilla.

Ensimmäinen testejä kuljettava lento lähtee Helsinki-Vantaalta keskiviikkoiltana.

...

Tavoitteena on, että seuraavan kahden viikon aikana Etelä-Koreassa analysoitaisiin 18 000 Suomessa otettua näytettä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa on tähän mennessä tutkittu runsaat 21 000 koronavirustestiä.

18'000 testiä tähän mennessä ei kovin montaa sataa testiä päivässä tee. Eipä ihme, että koronavirus pääsi karkaamaan epidemiaksi. 21'000 kahta viikkoa kohden moninkertaistaa käytetyn kapasiteetin, joskin sekin on luultavasti liian vähän, jopa kännykkäseurannan kanssa, jota meillä ei myöskään vielä ole.
Ihmisten liikkumista rajoittavat toimet ovat iskeneet rajusti talouteen. Keskuskauppakamarin arvion mukaan jokainen viikko sulkutoimia maksaa Suomen taloudelle 1,2 miljardia euroa.
Tuosta 1.2 miljarin viikkohintalapusta on aika helppo laskea, että jokainen toimenpidem, jolla karanteeniaikaa saadaan lyhennettyä, kannattaa taloudellisesti, vaikka se hetkellisesti saattaisikin tuntua hirvittävän kalliilta.

Aftonbladet: Första kinesiska ordern om corona: "Förstör proverna"

Tässä tulee ensin ingressi, ja sen perässä suomennos:
Tig och förstör proverna.
Den ordern fick laboratorierna som upptäckte det nya coronaviruset i Wuhan.
Mörkläggningen beordrades av Kinas nationella hälsokommission den 3 januari.
Ja samma på finska:
Otsikko: Ensimmäiset Kiinan käskyt koronavirukseen liittyen: "hävittäkää näytteet"

Ingressi: Vaietkaa ja hävittäkää näytteet.
Tämän käskyn saivat laboratoriot, jotka löysivät uuden koronaviruksen Wuhanissa.
Salaamisen määräsi Kiinan terveysministeriö 3.1.[2020.]

HS: Itävalta määrää kasvosuojaimen käytön pakolliseksi supermarketissa

Itävalta aikoo määrätä kasvosuojaimen käytön pakolliseksi supermarketeissa, maan liittokansleri Sebastian Kurz sanoo.

Suojaimia aiotaan jakaa keskiviikosta alkaen kaupoissa ilmaiseksi. Tarkoituksena on hidastaa koronavirustartuntojen leviämistä.

"Tästä eteenpäin suojaimia jaetaan supermarkettien edessä ja niiden käyttö kaupassa on pakollista", Kurz sanoi maanantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Kurzin mukaan tavoitteena on saada ihmiset käyttämään kasvosuojaimia yleisemminkin. Kauppojen edessä jaettavat maskit eivät täytä sairaalakriteerejä.

HS: Saksa ottaa koronavirus­potilaita tehohoitoon Italiasta ja Ranskasta, maan ulko­ministerin mukaan Euroopan maiden pitää auttaa toisiaan

Saksan ilmavoimien koneet ovat tuoneet viikonlopun ja viime viikon aikana useita covid-19-tautia sairastavia potilaita tehohoitoon Saksaan Italiasta ja Ranskasta.

Sairaalapaikkoja tarjotaan eri puolilta Saksaa tehohoitoa tarvitseville potilaille niistä maista, joissa terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky ei enää riitä huolehtimaan kaikista hoitoa tarvitsevista.

Tähän mennessä Saksa on antanut sitoumuksia hoitoon yli 70 potilaalle Italiasta ja yli 50 potilaalle Ranskasta.

Saksan ulkoministerin Heiko Maasin mielestä pitäisi olla itsestään selvää, että Euroopan maat auttavat toisiaan koronaviruskriisissä.

En tiedä, onko tuo sankarillisuutta vai väärää uhkarohkeutta ja propagandaa, mutta kunnioitusta täytyy antaa. Toivottavasti Saksan sairaanhoitojärjestelmä kestää kriisin yli.

HS: Suomi kaupungistuu vauhdilla, ja se helpottaa epidemioiden leviämistä - yhdellä alueella tautien leviämiselle on erityisen hyvät olosuhteet

"Esimerkiksi suuremmille kaupungeille tyypillinen julkinen liikenne voi synnyttää paljon kontakteja ihmisten välille, mikä tekee ihmisten välisestä verkosta erittäin hyvin kytkeytyneen ja siis tarttuvan taudin kannalta optimaalisen", [tartuntatautien leviämistä tutkinut matemaatikko ja tutkijatohtori Elina] Numminen pohtii.
Saapa nähdä, muistetaanko tämä vielä koronan jälkeisessä maailmassa. Sillä välin, muistakaa tämä: kaupungistuminen ja joukkoliikenne vaarantavat terveytesi.

HS: Sanna Marinin twiitit "työrauhasta" kertovat kovasta valtapelistä, jota ratkotaan Suomessa vielä pitkään

Mikähän siinä on, että jotkin tahallaan 140 merkkiin (vai onko se nykyään 280) rajoitetut viestit ovat nykyään olevinaan jokin merkittävä tiedotusväline? No, pääministerimme kuitenkin päätti viserrellä.
Marin aloitti kertomalla, että hallitus tekee parhaansa mutta tarvitsee "työrauhaa", jotta voi onnistua työssään hyvin. Sitten hän tarkensi, mitä erityisesti ei pitäisi tehdä.

"Kriisiaika ei ole se hetki, jolloin kyseenalaistetaan toimivaltaisten viranomaisten osaaminen ja kyky, tai uudistetaan johtamisen rakenteen. Kriisissä tehdään päätöksiä ja toimitaan sen tiedon pohjalta, joka on käytettävissä. Hallinnon tehtävä on toimeenpanna linjaukset", Marin kirjoitti.

Väärin. Nyt jos koskaan on aika kyseenalaistaa sellainen toimimattomuus, joka voi pahimmillaan vaarantaa kymmenien tuhansien suomalaisten hengen ja vielä suuremman joukon terveyden.
Kun tietää viikonlopun kontekstin, pääministerin sanat näyttäytyvät eri valossa. Niiden kohde vaikuttaa ainakin osin olevan tasavallan presidentti.

Viikonlopun tapahtumat käynnisti lauantaina neljältä iltapäivällä ilmestynyt Iltalehden uutinen. Siinä kerrottiin presidentti Sauli Niinistön esittäneen hallitukselle erillisen turvallisuusneuvoston perustamista. Neuvostolla on lempinimikin, "nyrkki" - aitoon keskiaikaiseen Game of Thrones -tyyliin.

Haluaisin henkilökohtaisesti kiittää Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä siitä, että hän on jatkuvasti ja toistuvasti toiminut Suomen kansan parhaaksi tänä poikkeuksellisena aikana. Hän on osaltaan merkittävässä vastuussa siitä, ettei Suomea enää Ruotsin tavoin hyssytellä ajamaan täysillä ja valot sammuksissa muuria päin. Kiitos, Sauli!

2020-03-29

Yle: Aasialaiset tutkijat koronaviruksesta: "Mielestäni suurin virhe Yhdysvalloissa ja Euroopassa on, että ihmiset eivät käytä maskia"

Arvostettu amerikkalainen tiedelehti Science haastatteli Kiinan tartuntatautien keskuksen johtajaa George Gaoa. Hän on myös tutkija ja kirjoittanut tiedelehtiin koronaviruksesta.

- Mielestäni suurin virhe Yhdysvalloissa ja Euroopassa on, että ihmiset eivät käytä maskia. Virus tarttuu pisaroina ja lähikontaktissa. Pisarat näyttelevät tartunnassa tärkeää roolia. Maskia täytyy käyttää, koska puhuessa suusta tulee aina pisaroita, Gao sanoo haastattelussa.

Gao kertoo, että monilla koronavirus on oireeton tai oireita on vasta tulossa. Jos oireettomat sairastuneet käyttävät maskia, se voi kiinalaisen tutkijan mukaan estää viruksia sairastuttamasta muita.

Gao korostaa haastattelussa myös sitä, että sairastuneet ihmiset pitää eristää, jotta virus saadaan kuriin.

Myös Etelä-Korean johtava COVID-19-asiantuntija, professori Woo-Joo Kim liputtaa maskien puolesta. Hänen mukaansa terveydenhoitoammattilaiset, jotka pitävät maskeja, ovat enemmän turvassa kuin ilman maskeja olevat.

- Emme näe Euroopassa ja Yhdysvalloissa ihmisten pitävän maskeja. Minusta se on outoa, hän sanoo Twitterissä ja Youtubessa leviävällä tekstityllä videolla.

Japanissa, Kiinassa ja Etelä-Koreassa maskin käyttäminen on yleistä.

- Miksi muuten lääkärit pitäisivät maskia? He pitävät sitä, koska maskit ehkäisevät tulehdusta, professori sanoo.

Itse ostaisin maskeja, jos tietäisin niitä olevan yleisesti saatavana. Harmittaa, ennen osannut varautua ennen kuin nykyinen pula alkoi.

HS: Helsingin sote-johtaja ehdotti alkoholin myynnin rajoittamista ja hämmästyi vihapostista - Ministeriö ei valmistele rajoituksia

Pitäisikö alkoholin myyminen lopettaa kokonaan?

Tätä ehdotti Helsingin sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja, erikoislääkäri Juha Jolkkonen Twitter-viestipalvelussa lauantaina.

"Alkoholin myynti pitäisi nyt poikkeusoloissa lopettaa kokonaan - oikeasti https://t.co/m26UCg4s00
- Juha Jolkkonen (@JuhaJolkkonen) 28. maaliskuuta 2020"

Kukkahattusetä on nyt päässyt jännän äärelle.
Jolkkonen haluaa nyt tarkentaa viestiään, mutta on edelleen samaa mieltä: alkoholinkulutukseen tulisi nyt puuttua.

Siitä kertoo sekin, mitä tapahtui, kun hän julkisti oman ehdotuksensa.

Jolkkoselle alkoi virrata vihapostia. Sitä ei ole hänen mukaansa vielä koskaan tullut yhtä paljon kuin nyt.

"Olen todella huolissani, ja päivitykseni oli huolenilmaus. En ole ajamassa kieltolakia, vaan toivon, että tästä asiasta voidaan keskustella", Jolkkonen sanoo.

Älä Jolkkonen valehtele. Mitä muuta se on kuin kieltolaki, jos alkoholin myynti kielletään kokonaan? Ei tuo Twiittisi ole mikään keskustelunavaus, vaan puhdasta vittuilua. Ja silloin ei kannata ihmetellä, jos metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Eikä etenkään kannata heittäytyä marttyyriksi jälkeenpäin - oikeasti.

Muutenkin, jos se että provosointiin vastataan provosoitumalla on todiste sen puolesta, että kieltolaki on hyvä asia, niin minkähänlainen reaktio olisi ollut todiste sen puolesta, että kieltolakia ei tarvita?

"On kummallista, jos ihmisiä ei huolestuta perusoikeuksien, kuten liikkumisen, rajoittaminen, mutta se huolestuttaa, jos ei saa nauttia lauantaisin pienpanimo-oluita. Se on mielestäni todella huolestuttavaa."
Kuinka tyhmä ihminen voi olla? Yritän kirjoittaa seuraavan vastauksen oikein hitaasti, että Jolkkonenkin ymmärtää.
1) Liik-ku-mi-sen ra-joit-ta-mi-nen on tar-peel-lis-ta ko-ro-na-e-pi-de-mi-an py-säyt-tä-mi-sek-si.
2) Lau-an-tai-na juo-dus-ta pien-pa-ni-mo-o-lu-es-ta ei saa ko-ro-na-vi-rus-ta.
3) Jos ei tyk-kää i-kä-väs-tä pa-laut-tees-ta, ei kan-nat-tai-si vit-tuil-la Twit-te-ris-sä.

Minä vaadin ehdottomasti, että suklaan myynti olisi kiellettävä, sillä eihän suklaata kukaan tarvitse, ja ylipaino aiheuttaa Suomessa sairaalakuormituksen kasvua, inhimillistä kärsimystä ja suoranaista kuolemaa! Mutta en siis mitään suklaanmyyntikieltoa tässä ole ehdottamassa, ja jos olette vaatimustani vastaan, niin se on todiste, että suklaanhimoisten olisi tosissaan syytä pitää vähän taukoa. Tämähän on vain keskustelunavaus.

Ehdotan myös kahvinmyyntikieltoa, koska se on vaarallinen stimulantti, enkä sitä edes itse juo, joten ei haittaisi minua. Miksi ihmisten pitäisi saada juoda kahvia, jos suostuvat liikkumisen rajoittamiseen?

PS. Hanaviiniä kotiinsa hamstranneet ovat selvästikin toimineet viisaasti. Kannattaa ehkä hakea toinenkin pänikkäsatsi, varmuuden vuoksi.

2020-03-28

IS: Uusimaa eristettiin - presidentti Niinistöllä IS:n erikoishaastattelussa painava viesti suomalaisille: "Olen yrittänyt vakavasti varoittaa"

Jutussa Tasavallan presidentti Niinistö jyrähtää niille, jotka yrittävät vielä kiertää suosituksia esimerkiksi baareja nuohoamalla. Kaikki tärkeää asiaa ja selkeästi sanottuna. Mielenkiintoisin osa on kuitenkin tässä:
Presidentti katsoo, että uudet jyrkemmät rajaustoimet kertovat Suomen siirtävän linjaansa kiistellystä laumaimmuniteetti-ajattelusta torjuntaan.

- Nyt ollaan menossa lisääntyvien testien ja rajoitusten puitteissa torjunnan puolelle. Liikkumisrajoitukset liittyvät siihen torjuntaan.

Presidentti ei suoraan halua ottaa kantaa siihen, tekikö Suomi virheen ennen kuin koviin rajaustoimiin lähdettiin tai ovatko toimet olleet oikea-aikaisia.

- Sanon vain, että hyvä, että ollaan siirtymässä.

Tämän kaltaisilla jutuilla, ja sillä taustatyöllä, jota Presidentti Niinistö takuulla kulissien takana tekee, tullaan pelastamaan tuhansia suomalaishenkiä. Kiitos, Presidentti! Olet oikea mies oikealla paikalla! Nämä jutut tullaan kyllä muistamaan, kun koronaviruksen historiasta Suomessa aikoinaan kirjoitetaan!

HS Mielipide: Laaja koronavirustestaus hyödyttäisi taloutta

Juhana Siljander, differentiaaliyhtälöistä väitellyt tekniikan tohtori ja taloustieteen väitöskirjatutkija Chicagon yliopistossa, kirjoittaa mm. seuraavaa:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johdolla Suomeen on valittu koronavirusstrategia, jossa testaaminen infektion varalta rajoitetaan lähinnä vaikeaoireisiin tartuntaepäiltyihin sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökuntaan. Tällä strategialla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, joita ei ole riittävässä määrin arvioitu.

...

Testaamisen avulla viruksen kantajat voitaisiin eristää, jolloin viruksen leviäminen hidastuisi. Terveet - sekä taudin sairastaneet ja immuniteetin kehittäneet - voisivat palata töihin.

Koko Suomen väestön testaaminen - jos testejä olisi riittävästi saatavilla ja ne pystyttäisiin teknisesti toteuttamaan - maksaisi nykyisten arvioiden mukaan noin 200 euroa testiltä eli yhteensä noin miljardi euroa. Suurelta kuulostava summa on kuitenkin vain murto-osa pitkittyneen pandemian kustannuksista.

Väestön massatestaamiseen liittyy kapasiteettirajoitteita, mutta monissa maissa testaamista on onnistuttu merkittävästi lisäämään.

Talouskasvututkimuksen ja sitä edustavan talousnobelisti Romerin keskeisiä johtopäätöksiä on, että oikein kohdennetuilla kannustimilla voidaan vaikuttaa innovaatioiden syntymiseen: resursseja lisäämällä mahdottomana pidetty asia voi muuttua mahdolliseksi.

2020-03-27

HS: Saksa haluaa seurata Etelä-Korean mallia epidemian torjunnassa

Saksa suunnittelee ottavansa käyttöön laajan testauksen ja potilaiden eristämisen koronavirusepidemian pysäyttämiseksi, kertovat saksalaislehdet Der Spiegel ja Süddeutsche Zeitung perjantaina.

Lehdet ovat saaneet käsiinsä Saksan sisäministeriön esityksen, joka käytännössä ehdottaa Saksaan Etelä-Korean mallia. Esitys suosittelee seuraamaan Etelä-Koreaa aggressiivisessa covid-19-taudin testaamisessa ja puhelimen sijaintitietojen hyödyntämisessä, jotta tartuntaketjut olisi helpompi jäljittää.

Testausta ja sijaintitietoja alettaisiin käyttää, kun tartuntatapausten kasvu saadaan nykyisillä rajoituksilla vähenemään.

Esityksen mukaan Saksa voisi testata päivässä jopa 200 000 henkilöä huhtikuun loppuun mennessä.

Saksan sisäministeriö perustaa esityksensä tutkijoiden tekemiin laskelmiin. Jos tauti pääsee leviämään 70 prosenttiin saksalaisista, kuolonuhrien määrä nousisi miljoonaan, kertoo Der Spiegel.

Jos taas epidemian leviämistä onnistutaan rajaamaan testauksella ja teletunnistetiedoilla, tartunnan saajien määrä voisi nousta korkeintaan noin miljoonaan. Silloin kuolonuhreja olisi sisäministeriön laskelmien mukaan 12 000.

Tylyjä lukuja, vaikuttavat realistisille. Miljoonan saksalaisen hengen säästäminen on mitä kannatettavin ajatus. Hyvää työtä, Saksa! Muut maat: nähkää valo ja seuratkaa perässä! Se on ainoa keino välttää vieläkin pahempi katastrofi. Taudin tukahduttaminen maksaa, mutta vain häviävän pienen murto-osan siitä, mitä kansan desimointi tai maan pitäminen vuosikausia suljettuja tulee maksamaan!

HS: Uusi laskelma Aalto-yliopiston tutkijoilta: Husin tehohoitopaikat voivat täyttyä jo lähiviikkoina, jos ihmiset eivät noudata rajoituksia

[Aalto-yliopiston tilastotieteen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen:] "Jotkut sanovat, että ei saa pelotella ihmisiä, mutta nyt on se hetki, kun pitää pelotella. Kuukauden päästä ottaisin mielelläni vastaan syytökset siitä, että maalasin lopun ajan näkymiä ja eihän se sitten niin paha ollutkaan."

THL ennakoi äskettäin, että Suomessa kaikkiaan 11 300-15 500 ihmistä tulee tarvitsemaan sairaalahoitoa ja heistä 3 600-5 000 tehohoitoa koronaepidemian aikana. THL arvioi myös, miten sairaalassa ja tehohoidossa olevien potilaiden määrä kehittyy viikoittain epidemian aikana.

"THL:n arviot osuvat meidän intervalleille, mutta koska vaihteluvälit ovat niin laajat, sinne osuu pari norsua ja kolme kirahvia myös. Se kuvastaa arvioinnin äärimmäistä vaikeutta", Ilmonen sanoo.

Käytännössä THL:n arviot ovat lähempänä Aalto-yliopiston tutkijoiden haarukan ala- kuin yläpäätä.

Rammstein: Till Lindemann pääsemässä pois tehohoidosta

Rammstein kirjoittaa tänään Facebook-sivullaan:
Till Lindemann wurde gestern Abend vom Arzt der Band in ein Krankenhaus eingewiesen. Till hat eine Nacht auf der Intensivstation verbracht und wird heute auf eine andere Station verlegt, weil es ihm besser geht. Der Test auf das Corona-Virus war negativ.
Google-käännö menee näin:
Till Lindemann was hospitalized by the band's doctor last night. Till spent one night in the intensive care unit and is being transferred to another ward today because he is doing better. The test for the corona virus was negative.
Sama suomeksi:
Yhtyeen lääkäri lähetti Till Lindemannin sairaalaan eilen illalla. Till vietti yhden yön tehohoidossa ja siirretään tänään toiselle osastolle, koska hänen vointinsa on parantunut. Koronavirustesti oli negatiivinen.

HS: Bild: Rammstein-yhtyeen laulaja Till Lindemann tehohoidossa, toinen koronatesti osoittautui negatiiviseksi

Suositun saksalaisen Rammstein-yhtyeen keulakuva Till Lindemannin on median tietojen [mukaan] vakavasti sairas. Lindemannin kerrotaan olevan tehohoidossa Berliinissä. Asiasta kertoo saksalaislehti Bild.

Ensin Bild kertoi Lindemannin saaneen koronavirustartunnan. Illalla Bild kertoi, että toinen Lindemannille tehty koronatesti on osoittautunut negatiiviseksi. Hän on kuitenkin yhä tehohoidossa.

Vielä viime viikolla Lindemann esiintyi Venäjällä. Palattuaan konserttimatkalta Lindemannilla diagnosoitiin koronavirus. Hänen kerrotaan potevan myös keuhkokuumetta. Lindemann on 57-vuotias.

Kommenttiosiosta poimin osuvan lausahduksen nimimerkiltä Teemu Kumpulainen.
Nyt on ensimmäinen todella vavahduttava tartunta. Poliitikot voi vaihtaa toisiin, mutta Till Lindemanneja on vain yksi.

IS: USA:ssa maailman eniten todettuja koronatartuntoja - Trump epäili Kiinan lukuja

Yhdysvalloissa on todettu toistaiseksi eniten koronavirustartuntoja maailmassa. Tautitilannetta tilastoivan Worldometerin mukaan Yhdysvalloissa on nyt 83 144 positiivista koronatapausta. Kiina on toisena raportoituaan 81 285 tartunnasta.

Kolmantena on Italia, jossa on 80 589 tartuntaa. Viruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Italiassa kuitenkin kuollut eniten ihmisiä, torstaihin mennessä jo yli 8 200.

[Escape from Uusimaa 2]

IS: STT: Uudenmaan eristys alkaa vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi

STT:n tietojen mukaan Uudenmaan eristys alkaa vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi. Eduskunnan on määrä päättää Uudellemaalle esitetyistä liikkumisrajoituksista tänään.

IS: Kaikki ei oikeasti mennyt niin kuin julkisuuteen on annettu ymmärtää - IS paljastaa, miksi koronakriisi pääsi yllättämään Suomen

Viranomaiset, erityisesti Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja ministeriöt, kuten sosiaali- ja terveysministeriö (STM), ovat ilmoittaneet varautuneensa koronaan tammikuusta alkaen, kun tilanne Kiinassa alkoi pahentua.

Nyt alkaa paljastua, että varautuminen on jäänyt lähinnä seuraamiseksi.

Pitkään koko asiaa vähäteltiin. THL vertasi koronaa kausiflunssaan.

Ilta-Sanomat kysyy myös kolme tärkeää kysymystä:
1. Miksi ulkomailta palaavien suureen joukkoon ei ollut mitenkään varauduttu?

2. Miksi suojavarusteista on annettu julkisuuteen kahta viestiä? Esimerkiksi hengityssuojien luvattiin ensin riittävän, eikä niistä ole edes hyötyä. Ne loppuivat silti jo alkuun, koska varastot sairaaloissa olivat liian pienet. Nyt kysytään, riittävätkö edes huoltovarmuuskeskuksen varastot. Viranomaiset antavat ymmärtää, että hengityssuojia voi tilata ulkomailta, vaikka globaali kysyntäpiikki kasvaa koko ajan. Vielä maanantaina huoltovarmuuskeskuksella piti olla miljoonia hengityssuojia. Nyt niitä yritetään tilata kuitenkin lisää.

3. Miksi lentoaseman vastaanotto on ollut sekavuuden tilassa pitkään, viime keskiviikkoon saakka? Lentoaseman osalta vastuuta on palloteltu taholta toiselle. Se, että viranomaiset eivät osanneet varautua suureen paluumäärään, kertoo valmistautumisen heikosta tasosta.

Tasavallan presidenttikin mainitaan.
Valmiuslakeihin päädyttiin, kun presidentti Sauli Niinistö patistelullaan sai vauhtia aikaan.

Niinistön "isällinen" näkyvyys on herättänyt ministereissä myös ärtymystä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle tästä täydet pisteet!

Vastuukysymyksiäkin käsitellään.

Ensiksi piti koneesta poistua odottavaan bussiin takakautta, sitten mielestäni ainoa bussi ahdettiin täyteen matkalaisia. Sitten seurasi passintarkistus, jossa oltiin yhtenä kasana, ja viimeksi noudettiin vielä laukut (tilapäistiloista). Kantoiko Finavia vastuuta matkalaisistaan ja näyttikö Suomi hyvää esimerkkiä? Kuka tai mikä taho vastasi matkustajien kuljetuksesta?

Finavia on sysännyt vastuuta THL:lle: ohjeistusta ei ole ollut. Keskiviikon A-Studiossa THL:n johtaja Mika Salminen puolestaan sysäsi vastuuta takaisin Finavialle.

2020-03-26

HS: Norja vaihtoi epidemian torjunnan strategiaa: Enää virusta ei haluta jarruttaa vaan tukahduttaa

Norjan hallitus ilmoitti tiistaina, että se vaihtaa epidemian torjunnan strategiaa. Kuukausia kestävässä urakassa ei ole enää tavoitteena pelkästään viruksen leviämisen jarruttaminen.

Nyt epidemia halutaan tukahduttaa.

Norjan terveysministeri Bent Høie ilmaisi asian Norjan yleisradioyhtiön NRK:n tiistai-iltaisessa lähetyksessä urheilutermein.

"Strategiasta ei ole mitään epäilystä: se on viruksen tyrmääminen", Høie sanoi.

Tämä on päivän paras uutinen! Kunpa mekin liittyisimme tähän kerhoon mahdollisimman pian! Voisimme säästää laskemattoman määrän kärsimystä niin suoranaisten ihmishenkien säästämisen kuin myöskin taloudellisen toiminnan pelastumisen muodossa!

HS: Saksa kiihdyttää koronavirustestaustaan

Saksa on nostanut maan koronavirustestauksen määrää. Maassa voidaan tehdä nyt arviolta 500 000 testiä viikossa. Uutistoimisto AFP:lle puhuneen virologi Christian Drostenin mukaan aikaisessa vaiheessa löydetyt tartunnat auttavat pitämään koronaviruksen kuolleiden määrän Saksassa alhaisena.

"Syy, miksi Saksassa on niin vähän kuolemia verrattuna tartunnan saaneisiin on se, että teemme erittäin paljon testejä", Drosten sanoi.

HS: Tautihuipun tasaaminen ei riitä, sanovat asian­tuntijat - Mikä on Suomen strategia ulos poikkeus­tilasta?

Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti sanoo, että virusta pitäisi pyrkiä tukahduttamaan kaikin keinoin sen sijaan että virusta vain yritetään hidastaa.

Vihollisen edessä ei pidä antautua, hän sanoo.

"Mitä jos Churchill olisi sanonut, että natsit ovat jo kaikkialla Euroopassa - että mitään ei voida enää tehdä?" hän pohtii.

No niin, natsit mainittu, mutta tämä pitkä artikkeli kannattaa lukea läpi huolella ja ajatuksella. Se on tärkeä. Artikkeli loppuu näihin ajatuksiin:
Missä me olemme kahden kuukauden kuluttua? Entä puolen vuoden päästä?

Millainen on Suomi kesällä 2020 - avoin vai suljettu? Laajassa karanteenissa vai pitkälti jo rajoituksensa höllentäneenä?

Minkä inhimillisen hinnan olemme siinä vaiheessa maksaneet?

Varmaa on vain se, ettei varmoja vastauksia ole vielä kenelläkään - on vain voimakkaasti eriäviä näkemyksiä myös Suomen ja maailman pätevimpien asiantuntijoiden kesken.

Olennaista olisi sanoa avoimesti, mille oletuksille Suomessa tehdyt päätökset perustuvat.

Kun pohjoismainen demokratia ajetaan poikkeustilaan, on erityisen suuri tarve laajalle ja avoimelle keskustelulle siitä, kuinka koronaepidemiasta päästään ulos ja mihin kaikkeen meidän tulee vielä varautua.

Tämä artikkeli on mielestäni niin tärkeä, että toivon, ettei se menisi ajan kanssa maksumuurin taakse niin kuin Hesarin jutuilla tapana on. Tämän pitäisi olla kaikkien luettavissa aikojen tappiin asti.

2020-03-25

Svenska dagbladet: Strategin hyllas i Tyskland: "Hittills är Sverige förebild"

Tässä tulee ensin ingressi, ja sen perässä suomennos:
Ilska, förfäran - och förundran. Sveriges oväntade väg i kampen mot corona förbluffar omvärlden. Men experter talar om att den svenska modellen skulle kunna vara den rätta, om samhället accepterar stigande dödstal.
Ja samma på finska:
Otsikko: [Ruotsin] strategiaa ylistetään Saksassa: "Tähän asti Ruotsi on esikuva"

Ingressi: Vihaa, kauhua - ja ihmetystä. Ruotsin odottamaton tie taistelussa koronaa vastaan hämmentää muuta maailmaa. Mutta asiantuntijat sanovat, että ruotsalainen malli voisi olla oikea, kunhan yhteiskunta hyväksyy lisääntyvät kuolemat.

Nyt siis oikeasti, MITÄ HELVETTIÄ, RUOTSI? Sekö on muka muiden kadehtima taktiikka, että vaikka hyvin tiedetään, miten Italiassa ja Espanjassa on käynyt, niin ei tehdä mitään, vaan annetaan väen sairastua ja kuolla pois? Raskain sydämin ennustan Ruotsin terveydenhoitojärjestelmän romahtavan alle kahdessa, korkeintaan kolmessa viikossa. Olen valtavan pahollani entisen, aikoinaan niin hienon kotimaani puolesta.

Vai onko sittenkin kyseessä 1970-luvulla keskeytetyn eugeniikkaohjelman loppuunsaattamisesta? Tällähän pääsee näppärästi eroon niin vanhuksista kuin muustakin heikosta materiaalista. Huoltosuhde paranee ja talous nousee uuteen ennen näkemättömään kukoistukseen! Ainoa huono puoli on, ettei seuraavaa lomaa pääse viettämään mummin, vaarin, ja Norjasta muuttaneen astmaisen hiihtäjäkaverin kanssa; he kun makaavat mullan alla.

Yle: Hallitus esittää Uudenmaan eristämistä - Eduskunta koolla yöllä

[Escape from Uusimaa 1]
Hallitus esittää liikkumiskieltoa Uudeltamaalta muuhun maahan ja Uudellemaalle. Kielto on voimassa 19. huhtikuuta saakka.
Toivottavasti toimet alkavat kohta riittää tilanteen kääntämiseen. Jos tästä katastrofista jotain hyvää täytyy keksiä, niin se että kerrankin on konsensus, eikä kukaan näytä yrittävän kampittaa välttämättömiä toimia:
Oppositiopuolueet ovat antaneet jo ennakkoon tukensa hallituksen suunnitelmille rajoittaa koronaviruksen leviämistä.

HS: HS:n tiedot Sääty­talon kokouksesta: 200 000 ulko­mailta tulevaa suomalaista yllätti viran­omaiset, arviot korona­viruksesta synkentyneet merkittävästi

Viisi paikalla ollutta kertoo HS:lle, että viranomaisten viesti oli muuttunut täysin toissa viikolla pidetystä vastaavasta tilaisuudesta. He eivät halunneet puhua nimillään, koska osa viranomaisten esittelemästä sisällöstä oli leimattu salaiseksi. "Viranomaisten analyysi oli muuttunut täysin toissa viikosta. Viimeksi viesti oli, että ei ole aika millekään koville toimille. Nyt se oli, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin osalta ollaan jo huonossa tilanteessa ja tarvitaan vahvempia toimia", eräs paikalla ollut kertoo.
...
"Sen tajuaminen, että parisataatuhatta suomalaista on tulossa tänne ja että heissä on mahdollisesti paljon tartunnan saaneita, on ollut ilmeisesti ratkaisevaa THL:n skenaarioiden kannalta", paikalla ollut henkilö sanoo.

Hän ihmettelee, miten tulijoita ei ole osattu ottaa aiemmin huomioon viranomaisten arvioissa.

Ihmetystä herätti kokouksessa myös se, että Suomeen jo saapuneita ei ole ohjattu tiukasti kotikaranteeniin.

"On pöyristyttävää, että ulkomailta tulevien karanteeniin jääminen tyrittiin, vaikka ongelma olisi pitänyt ymmärtää jo viikko sitten. Kokouksessa tuli yhteisesti todettua, että tämä on mennyt pieleen", sanoo eräs.

Vaikka lentoasemalle tulijoita on jossain määrin ohjeistettu, miten tulee toimia, on ohjaus ollut vähäistä ja karanteeni on saattanut vuotaa. Moni tulija on käytännössä vain kävellyt kentältä maahan, ilman riittävää ohjeistusta saati vaatimusta karanteenin noudattamisesta. He ovat matkustaneet normaalisti täysissä linja-autoissa ja junissa muiden kanssa ja jatkaneet arkeaan.

"Kokouksessa olleet terveysviranomaiset myönsivät, että sillä on ollut suuri vaikutus, että ulkomailta tulevia ei ole otettu tarpeeksi huomioon. Johtopäätös oli, että tässä on epäonnistuttu."

2020-03-24

Yle: THL valmistelee koronan vasta-aineiden testaamista väestöstä - laaja satunnaisotos antaa kuvaa oireettomienkin tapausten yleisyydestä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suunnittelee aloittavansa koronaviruksen vasta-aineiden testaamisen satunnaisotoksella valitusta suomalaisten joukosta. Tavoitteena on parantaa kuvaa siitä, kuinka laajasti koronavirus on väestössä levinnyt ja missä vaiheessa epidemiaa ollaan menossa.

- Meiltä puuttuu vielä kansainvälisestikin hyvä ymmärrys siitä, kuinka paljon väestössä on ihmisiä, jotka ovat kohdanneet koronaviruksen. Satunnaisotoksen tulos kertoo siitä, mikä leviämisen taso on ollut, mihin suuntaan se on menossa ja missä vaiheessa epidemiaa olemme, johtava asiantuntija Jussi Sane THL:stä sanoo.

Yle: Koronatapaukset vähentyivät Italiassa kahtena peräkkäisenä päivänä - Mistä tiedämme, milloin pahin on ohi?

Suuntaus on toki rohkaiseva, mutta parista päivästä ei vielä voi päätellä mitään pidemmälle, toteaa THL:n johtava asiantuntia Jussi Sane.

2020-03-23

HS: Uusien tartuntojen määrä jatkaa laskemistaan Etelä-Koreassa

Etelä-Korean jäljitä, testaa ja hoida -malli on osoittautumassa tehokkaaksi keinoksi taistella koronaepidemiaa vastaan. Maa ilmoitti maanantaina, että uusien koronatartuntojen määrä on laskenut alhaisimmaksi kuin koskaan aiemmin sitten helmikuun lopun tartuntapiikin.

Tartunnat ovat olleet yhtäjaksoisesti laskussa jo 12 päivän ajan. Synkin lukema saatiin helmikuun lopussa, kun Etelä-Koreassa todettiin 909 uutta tartuntaa yhdessä päivässä.

Yle: Hoitohenkilökunta ympäri Suomen kertoo Ylelle: "Emme pääse koronatesteihin" - Sairaanhoitopiirien johtajat kummeksuvat

Kuumekaan ei aina riitä syyksi päästä testiin, kertovat Yleen yhteyttä ottaneet terveydenhoidon ammattilaiset. Sairaanhoitopiirit sanovat noudattavansa THL:n ohjeistusta.

HS: Karanteenitoimenpiteitä lievennetään Kiinan Wuhanissa

Nyt tapahtuu isoja. Wuhan, josta koko pandemia sai alkunsa, ja joka suljettiin tiukasti 23.1., on katsottu niin puhtaaksi, että se varovaisesti avataan uudelleen kaupankäynnille, työlle ja liikenteelle. Kaupunki ehti olla suljettuna päivälleen kaksi kuukautta.
Koronaviruspandemia sai alkunsa Hubein maakunnasta Wuhanista viime vuoden marras-joulukuussa. Oltuaan suljettuna kaksi kuukautta, Kiina on nyt alkanut lieventämään Wuhanin karanteenitoimenpiteitä. Wuhanissa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viiteen päivään.

Maanantaina asukkaat pääsivät poistumaan kodeistaan ja käymään ostoksilla ensimmäistä kertaa viikkoihin, kertoo The Guardian.

Viikonloppuna kaupunkiin saapui ensimmäinen juna karanteenin alkamisen jälkeen. Sen kyydissä oli yli 1 000 työntekijää, jotka palasivat kaupunkiin työpaikoillensa. Myös Wuhaniin karanteeniin jääneet ulkopaikkakuntalaiset voivat alkaa palaamaan koteihinsa.

Sunnuntaina paikalliset viranomaiset sallivat asukkaiden palata töihin, mikäli heillä ei ollut kuumetta ja heidän "terveyskoodinsa" näytti vihreää. Teknologialla on ollut iso rooli koronaviruspandemian rajaamisessa Kiinassa. Monet kaupungit velvoittavat ihmisiä asentamaan puhelimeensa applikaation, joka näyttää vihreää, keltaista taikka punaista väriä.

Applikaatio seuraa käyttäjien sijaintia, ja jos ihminen kulkee lähellä sairastuneita, tai vierailee paikassa,jossa virusta on todettu, applikaation ilmoittama väri muuttuu keltaiseksi taikka punaiseksi. Tämä tarkoittaa karanteenia. Ainoastaan vihreää väriä näyttämällä pääsee käyttämään muun muassa julkista liikennettä. Applikaatiosta ja Kiinan toimenpiteistä kerrotaan lisää tässä jutussa.

THL:n Mika Salminen, joka ei ymmärrä niitä WHO:n suosituksia joiden mukaan testaaminen ja tartuntaketjujen seuraaminen on ensisijainen keino välttyä lisätartunnoilta, arveli 20.3. epidemian palaavan Kiinaan, kun eristystasoa lasketaan. Hyvin pian nähdään, miten monta miljoonaa ihmishenkeä Kiinan ankaralla strategialla voitettiin - tai THL:n mukaan tullaan häviämään. Kiina kun ei selvästi ole ymmärtänyt THL:n viisasta ajatusta, että antaa taudin vaan pyyhkiä maan yli, ei siihen moni kuole, ja laumasuoja. Kiinan kansasta tautiin ehtia sairastua 56 ihmistä miljoonasta, toisin sanottuna 0.0056 %. THL:hän on suunnitellut sairastuttavansa suomalaisista 20-60 %, eli suhteellisesti ottaen kymmentuhatkertaisen määrän. Absoluuttisestikin THL:n Suomeen suunnittelema katastrofi on monikymmenkertainen Kiinaan verrattuna. Onneksi THL:n mukaan me suomalaiset olemme kuitenkin niin ylivertaista rotua, että meistä tautiin kuolee vain 0.05-0.1 % sairastuneista, kun muualla todelliset luvut ovat vaihdelleet Etelä-Korean yhdestä prosentista Italian melkein kymmeneen.

HS: Hoitajat ja lääkärit kertovat, millaista on nyt korona­virus­epidemian etu­rintamassa: "Yövuoroon tullessa sanottiin, että kaikki varusteet ovat ihan lopussa?"

"Ei tämä niin hienosti ole mennyt kuin lehdistä lukee", sanoo eräs hoitaja.

Haastatellut kertovat epäselvistä, sekavista ja alati muuttuvista ohjeista, hämmennystä herättäneistä linjauksista ja suojavarusteiden niukkuudesta. Huolia on. Osa pohtii, tulevatko varautumista koskevat päätökset liian myöhään.

Mutta on niitäkin, jotka pitävät nykyisiä käytäntöjä riittävinä. He kertovat suhtautuvansa epidemiaan ja sen hoitoon rauhallisin ja luottavaisin mielin.

Kaikki uskovat, että epidemian hoidosta selvitään.

Hyvä, että optimismia vielä riittää, ja toivon totisesti, että sille on katetta. Lukuja katsomalla tilanne ei kuitenkaan näytä lupaavalta. Epidemia on vasta alussa, ja systeemi natisee jo liitoksissaan. Epidemian hidastaminen ei toimi. Se pitäisi tukahduttaa, aivan riippumatta siitä, kuinka paljon vaivaa tästä aluksi koituisi tai kuinka paljon se maksaa. Jos miljoona testiä maksaa huutokaupassa miljardin, kauppa on edelleenkin kannattava, koska Suomen pitäminen pysäytettynä maksaa helposti samaisen miljardin viimeistään joka toinen päivä. Puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä.

2020-03-22

IL: Pääministeri Marin avaa IL:n haastattelussa miten koronapäätökset tehtiin - "Emme pysty pysäyttämään tautia, emmekä pyri siihen"

Suomen hallitus on antanut periksi taudin edessä ja hyväksyy suoraan sen, että jopa kymmenet tuhannet suomalaiset kuolevat.
Miksei tätä taudin leviämisen vaaraa voinut ryhtyä torjumaan aikaisemmin? Miksi juuri viime viikonloppuna THL tuli siihen johtopäätökseen?

- Emme pysty pysäyttämään tautia, emmekä pyri siihen, koska se on mahdotonta. Pyrimme hillitsemään taudin etenemistä, huolehtimaan terveydenhuollon kantokyvystä kaikissa tilanteissa ja suojaamaan riskiryhmät.

- Mielestäni olemme tehneet päätökset oikea-aikaisesti suhteessa siihen, mikä taudin tilanne on ollut Suomessa. Suomessa ei voida sulkea kouluja ja rajoittaa ihmisten perusoikeuksia muiden maiden tautitilanteen perusteella, vaan kokonaisharkinta tehdään Suomen tilanteen perusteella ja perustuen siihen, miten taudin täällä arvioidaan etenevän.

Eli muiden maiden virheistä ei voi ottaa oppia, vaan pitää ensin ajaa itsekin seinää päin, ja vasta sitten tehdä jotain. Eikä sittenkään pyrkiä tilanteen ratkaisemiseen.

HS: Tsekeissä ensimmäinen kuolemantapaus, maan rajat voivat viranomaisen mukaan pysyä suljettuna jopa kahden vuoden ajan

[Tsekin kriisiryhmän johtaja Roman] Prymulan arvion mukaan kansainvälistä liikkumista rajoitetaan vuoden tai kahden ajan. Prymula suosittelee maan kansalaisia tekemään kesälomamatkansa tänä vuonna Tsekeissä.

2020-03-21

HS: Suomessa ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolema - THL:n pääjohtaja: Ei aiheuta käännettä epidemian kehittymisen kannalta, mutta henkisellä tasolla sillä on merkitystä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella asuva hyvin iäkäs henkilö on kuollut perjantaina koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin.

"Suomen ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolemantapaus on erittäin valitettava, mutta ei odottamaton", Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedotteessa sanotaan. THL tiedotti kuolemasta lauantaina iltapäivällä.

Tapauksesta ei yksityisyyden suojaamiseksi anneta lisätietoja. Sekä THL että HUS kieltäytyivät antamasta lisätietoja HS:n lukuisista yrityksistä huolimatta.

Vainaja on epäilemättä kiitollinen yksityisyydensuojansa kunnioittamisesta. Meidän muiden pitää muistaa kiltisti tiedon olevan niin arvokasta, ettei sitä ihan kaikille kannata törsätä. Kyllä viranomaiset tietävät, mikä on meille parhaaksi.

Sky News: Coronavirus: 'Everyone dies alone': Heartbreak at Italian hospital on brink of collapse

Medics hold back tears as they describe the anguish for their patients who are scared and lonely in their last hours.
En suosittele tätä viiden minuutin videota heikkohermoisille. Itse asiassa toivon, etten olisi itse katsonut sitä. Tämä on aivan hirvittävää, ja sen toistuminen Suomessa on pakko estää, kun se vielä saattaisi olla mahdollista.

Yle: Marin: Hallitus on varautunut rajoittamaan liikkumista Uudeltamaalta muualle Suomeen

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi lauantaina TV1:n Ykkösaamun haastattelussa, että hallitus on varautunut rajoittamaan liikkumista Uudeltamaalta muualle Suomeen, jos koronatilanne pahenee alueella.

...

Uudellamaalla on todettu selvästi eniten koronatartuntoja Suomessa.

Ei välttämättä huono idea. Suomessa on suuria alueita, joissa koronatartuntoja ei vielä ole lainkaan.

2020-03-20

IS: Italialaiskylässä testattiin koronaepäilyt aggressiivisesti - tulokset olivat vakuuttavia: "Pystyimme täällä pysäyttämään taudin leviämisen"

Koronatartuntojen määrä Vòn pikkukaupungissa putosi nollaan. Suomi ei suosituksista huolimatta siirry viruksen laajamittaiseen testaamiseen.

HS: Suomi lisää korona­viruksen testaus­kapasiteettia, mutta ei ota testeihin lievä­oireisia: "Emme totta puhuen ymmärrä WHO:n linjausta", sanoo THL:n Mika Salminen

Laajaa testausta on käytetty erityisesti Etelä-Koreassa, ja maa on saanut kansainvälisesti paljon kiitosta toimistaan epidemian pysäyttämiseksi. Miksi sama strategia ei toimisi Suomessa?

"Sanon ihan suoraan, että tällainen malli ei ole sovellettavissa Pohjoismaissa", Salminen sanoo.

THL:n taattu linja jatkuu: muualla hyväksi havaittu käytäntö ei koske Suomea.
[Salminen]: "Emme totta puhuen ymmärrä WHO:n linjausta testaamisessa. Emme saa sitä tautia enää kokonaan maailmasta pois. Jos joku näin väittää, ei ymmärrä pandemioita."
No se ei ole missään vaiheessa käynyt epäselväksi, ettei Salminen ymmärrä. Antaa kansan sairastua ja kuolla, eihän tässä mitään hätää ole, THL:n kuolinprosentit ovat vain kymmenes- tai sadasosa todellisuudesta. No, ajan kanssa nähdään, kumpi näkökanta oli parempi. Samalla periaatteella ei esimerkiksi rabiesta kannattaisi yrittää pitää rajan takana, tai yleensäkään mitään tautia, jota ei välttämättä saa kokonaan maailmasta pois.
Suomen strategia tähtää epidemian pysäyttämisen sijaan sen hidastamiseen, siis "madaltamaan käyrää". Silloin yhteiskunta selviää tartuntojen huipun yli, ja taudin jo sairastanut väestö alkaa toimia suojana mahdollisen uuden aallon iskiessä.

"Se on paljon parempi vaihtoehto kuin se, että laitetaan nyt yhteiskunta totaaliseen stoppiin, koska silloin epidemia tulee uudestaan", Salminen selittää.

Ellei Salminen ole sattunut huomaamaan, niin Suomessa yhteiskunta on jo stopissa. Etelä-Koreassa ei ole.
Hän [Salminen] arvioi, että epidemia todennäköisesti palaa esimerkiksi Kiinaan sen jälkeen, kun voimakkaat liikkumisrajoitukset poistetaan.

"On hyvin vaikea uskoa, ettei epidemia koskaan sinne palaisi. Onko tarkoituksenmukaista, että maailma on ikuisesti kiinni?"

Ei, maailman ei tarvitse olla ikuisesti kiinni. Vain rajat saastaisiin maihin tarvitsee pitää kiinni. Tämä tullaan huomaamaan yksi valtio kerrallaan, kun puhtaat maat avaavat keskinäisen vapaamman kulun herrakerhon.

HS: Etelä-Korea testaa kaikki maahan Euroopasta saapuvat matkustajat (8:25)

Etelä-Korea kertoo testaavansa jokaisen maahan Euroopasta saapuvan koronaviruksen varalta, kertoo CNN. Koronavirustestaukset aloitetaan sunnuntaina, kertoi maan terveysministeriö perjantaina.

Etelä-Korea ilmoitti 87 uutta koronavirustartuntaa perjantaina. Maassa on todettu yhteensä yli 8600 tartuntaa. Uusien tartuntojen määrä on ollut kuitenkin vähenemään päin.

Maa ilmoitti myös kolmesta uudesta koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Yhteensä Etelä-Koreassa koronavirukseen on kuollut yli 90 ihmistä.

Saastuneilta alueilta saapuvien matkustaminen erottaminen muista alkaa jo.

HS: Kiinassa ei taaskaan yhtään uutta kotimaista tartuntaa (5:59)

Kiina ilmoitti torstaina 39 uudesta koronavirustartunnasta. Kaikki tartunnat todettiin maahan sen ulkopuolelta tulleilta henkilöiltä, kertovat uutistoimistot ja CNN. Lisäksi Kiinassa todettiin kolme uutta koronaviruksen aiheuttamaa kuolemaa torstaina.

Kiina on nyt ilmoittanut kahtena peräkkäisenä päivänä, ettei maassa ole todettu yhtään uutta kotimaista tartuntaa. Kaikki keskiviikkona ja torstaina maassa ilmoitetut tartunnat on siis todettu ihmisiltä, jotka ovat saapuneet Kiinaan maan ulkopuolelta.

MT: "THL on johtamassa hallitusta hirvittävän pahasti harhaan, jos WHO:n arviot ovat oikeita" - emeritusprofessorin mukaan Suomen koronan riskinarvio on rajusti alakantissa

Suomen toimet ovat edelleen aivan riittämättömiä koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä, sanoo Kansanterveyslaitoksella (nykyinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL) pitkän uran tehnyt ja riskinarviointiin erikoistunut professori Matti Jantunen.

Hänen mielestään Suomen pitäisi kaikin keinoin pyrkiä pysäyttämään koronaepidemia - ei vain hidastaa sen leviämistä kuten toistaiseksi on tehty.

"Jos WHO (YK:n terveysjärjestö) on arvioinut riskit oikein, hidastettunakin leviävä koronaepidemia luhistaa Suomen sairaanhoitojärjestelmän", hän sanoo.

"Siinä tapauksessa THL on johtamassa hallitusta hirvittävän pahasti harhaan."

Lisää Matti Jantusesta:
Hän oli laatimassa riskinarvioita muun muassa Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Ydinonnettomuuksia on tuon tapauksen jälkeen pidetty erittäin vakavina terveysriskeinä. Koronassa on kyse valtavan paljon suuremmasta vaarasta, Jantunen sanoo.

"Kansanterveysongelmana Tshernobyl ei ollut edes tuhannesosa siitä, mitä koronaepidemia on."

2020-03-19

HS: Kuinka moni joutuu korona­viruksen vuoksi teho­hoitoon? THL:n luvut poikkeavat selvästi kansain­välisistä arvioista

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen perusti tiistaina eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle antamansa arvion juuri WHO:n lukuihin. Lehtonen laski, että jos Suomen väestöstä 35 prosenttia saisi tartunnan, se tarkoittaisi että noin 96 000 potilasta tarvitsisi tehohoitoa epidemian aikana.

Pitääkö WHO:n arvio paikkansa?

THL:n erikoistutkija Simopekka Vänskä uskoo, että ei.

Onneksi meillä on THL, joka on jatkuvasti asioista niin paljon paremmin perillä kuin jokin höpöhöpö-WHO, eikä missään nimessä ole tullut kerta kerran jälkeen osoitettua väärässä olevaksi kyllä-se-siitä-kerhoksi.

HS: Israel: Tiedustelupalvelumme hankki 100 000 koronavirustestiä

Israelin ulkomaantiedustelu Mossad on järjestellyt maahan 100 000 koronavirustestiä, kertovat israelilaisviestimet uutistoimisto Reutersin mukaan. Israelin pääministerin kanslia julkaisi tiedotteen, jonka mukaan "Mossad ja muut tiedusteluviranomaiset" ovat tuoneet "tarpeellisia ja tärkeitä tarvikkeita" ulkomailta auttaakseen koronaviruskriisissä.

Terveysministeriön pääjohtaja kiitteli tiedustelupalveluita.

Paikallisen median mukaan testit ovat peräisin Lähi-Idän maista jotka eivät ole virallisesti tunnustaneet Israelin valtiota, mutta ovat tehneet Israelin kanssa yhteistyötä ennenkin ruohonjuuritasolla esimerkiksi Iraniin liittyvissä uhkakysymyksissä.

Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi keskiviikkona, että Israelissa pyritään tekemään 3000 koronavirustestiä päivässä ja että määrä pyritään nostamaan 10 000 testiin kahdessa viikossa.

Israel näyttää haluavan liittyä siihen harvalukuisten maiden joukkoon, jotka pyrkivät pääsemään koronasta eroon. Toistaiseksi samassa kerhossa on toistaiseksi ainakin Kiina ja Etelä-Korea. Onnea Isrealille!

HS: Oireista ei voi päätellä, johtuuko sairaus koronaviruksesta - Asiantuntijat kertovat, milloin flunssasta toipunut voi taas tavata läheisiä

THL on sairastamisesta ja sitä seuraavasta töihin menosta seuraavaa mieltä.
THL:n mukaan hoitoa kotona jatketaan vähintään seitsemän vuorokautta oireiden puhkeamisesta.

"Jos potilaalla on oireita vielä tämän seitsemän vuorokauden jälkeen, hänen tulee olla kotona, kunnes hän on ollut oireeton vähintään vuorokauden ajan", THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek toteaa.

WHO:n näkemys on toinen.
Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee koronaviruksesta sairastuneen pysymistä kotona 14 vuorokautta oireiden loppumisesta.
Yksi päivä vai kaksi viikkoa? Sen saa tietää vain koronatestillä, mutta testien tekeminenhän ei THL:n mukaan ole hoitokeino, joten turha niitä on tehdä, ellei tauti ole kuolemaksi.

2020-03-18

THL lakkasi 18.3. julkaisemasta tietoja sairastuneiden määrästä sairaanhoitopiireittäin.

THL päätti tuosta vain lopettaa sairastumistietojen jakamisen sairaanhoitopiireittäin. Arvailujen varaan jää, miksi tätä tietoa salataan. Koska kerran asiaa ei kerrota, niin olkoon tässä sitten oma ilkeämielinen ja tarkoitushakuinen venäjäntrolliarvaukseni: salailulla pyritään peittämään THL:n aiemmin tekemiä karkeita virheitä. Toimin toistaiseksi tämän arvaukseni varassa, kun kerran olemassa olevaa tietoa ei haluta antaa. Tämmöistä salailua ei ihan oikeasti voi ymmärtää.

IS: Koronavirukseen löytyi ehkä teholääke - japanilaisesta Aviganista hyviä tuloksia Kiinassa

Tulokset osoittivat, että lääkettä saaneiden potilaiden koronavirustestit olivat negatiivisia suhteellisen lyhyen hoitojakson jälkeen. Viruksen häviämisaika koehenkilöiden elimistöstä oli neljä vuorokautta (mediaani), kun verrokkiryhmässä se oli 11 vuorokautta. Potilaille kehittyneen keuhkokuumeen oireet helpottuivat myös selvästi, eikä selviä haittavaikutuksia esiintynyt.

Toisessa, Wuhanissa tehdyssä kliinisessä kokeessa favipiraviria saaneiden potilaiden kuume parani keskimäärin 2,5 vuorokaudessa, kun verrokkiryhmällä siihen kului 4,2 vuorokautta. Myös potilaiden yskä helpottui nopeammin kuin verrokeilla.

Hengityskonetta taudin hoidossa tarvitsi 8,2 prosenttia lääkettä saaneista, kun muista potilaista 17,1 prosenttia tarvitsi koneellista hengitysapua.

Samaan aikaan THL:n mukaan ei ole hyödyllistä tietää, onko jollakulla koronnavirus vai ei, koska ainahan taudin voi sairastaa kotonaan.
Lääke ei kuitenkaan ole tehokas potilailla, joiden taudinkuva on vaikea, kertoi terveysministeriön lähde sanomalehti Mainichi Shimbunille brittiläisen The Guardianin mukaan.

- Olemme antaneet Avigania 70-80 henkilölle, mutta se ei näytä tehoavan niin hyvin, jos virus on jo monistunut, lähde sanoi.

Eli jos koronaa ei diagnosoida, vaan annetaan sen mennä vakavaksi niin kuin Suomessa on, ei lääkkeestä enää ole hyötyä.

IL: IL selvitti: Näin Suomi päätti valmiuslaista: Marin ja vasemmistoliitto epäröivät, muut puolueet ja Niinistö runnoivat läpi

Tästä aivan erinomaisen mainiosta artikkelista, joka kertoo, miten SDP ja Vasemmistoliitto viimeiseen asti yrittivät estää Suomen kansan pelastamisen, pitäisi antaa jokin journalistipalkinto. Parempaa ja tärkeämpää tutkivaa journalismia en ole lukenut koskaan.

HS: Vain hätäjarru ja onni pelastavat muun Euroopan Italian kohtalolta, sanoo saksalaisvirologi

Seuraavat kaksi viikkoa näyttävät sen, ovatko esimerkiksi Saksa ja Ranska yhtä katastrofaalisessa tilanteessa epidemian takia kuin Italia on ollut jo jonkin aikaa, sanoo professori Alexander Kekulé, joka on virologi ja lääketieteellisen mikrobiologian instituutin johtaja saksalaisessa Hallen yliopistosairaalassa.
Tällä hetkellä näyttää ikävästi juurikin tältä.
Kekulé sanoo, että jokainen eristämätön koronaviruksen kantaja pahentaa tilannetta dramaattisesti. Yksi sairastunut saa aikaan kahdeksassa viikossa jopa 3 000 uutta tartuntaa, jos häntä ei eristetä, hän sanoo.

Kuullessaan, että Suomessa ei enää testata kuin vakavista oireista kärsiviä potilaita, hän hämmästyy.

"Mitä, miksi ette testaa? Eikö teillä ole tarpeeksi testejä?"

Niinpä. Miksi, THL? Meillähän piti olla maailman paras terveydenhuolto, ja niin testejä kuin suojavälineitäkin vaikka lampaille jakaa. Eikä sen taudin pitänyt edes tulla Suomeen.
Suomen Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta THL:ää vastaava tutkimuslaitos Saksassa, Robert Koch Institut (RKI), oli aluksi eri linjoilla kuin Kekulé. Suomen THL:n tavoin RKI sanoi tammikuussa, että riskiä koronaviruksen leviämisestä Eurooppaan ei olisi.

"Saksassa sanottiin, että se ei tule tänne. Siksi sairaalat eivät ole valmistautuneita", Kekulé kertaa.

2020-03-16

HS: Tässä ovat kaikki hallituksen poikkeukselliset toimet koronaviruksen hillitsemiseksi, vaikuttavat lähes jokaisen kansalaisen arkeen - tiedotustilaisuus katsottavissa kokonaisuudessaan

Hallitus päätti maanantaina poikkeuksellisista, käytännössä kaikkien kansalaisten arkeen vaikuttavista rajoitustoimenpiteistä koronavirusepidemian hillitsemiseksi.

[...]

Koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljetaan ja lähiopetus niissä keskeytetään.

[...]

Hallitus rajoittaa julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suosittelee välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla.

Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet). Tämä ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä.

Vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kielletään.

[...]

Suljetaan valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Suositellaan yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen toimivan samoin.

[...]

Lisätään sosiaali- ja terveydenhuollon kapasiteettia julkisella ja yksityisellä sektorilla. Samanaikaisesti vähennetään kiireetöntä toimintaa. Yksityisen sektorin kapasiteetti otetaan yhteiseen käyttöön tarpeen mukaan. Samaan aikaan joustetaan lakisääteisistä määräajoista ja velvoitteista.

[...]

Aloitetaan valmistelu Suomen rajojen sulkemiseksi pikaisella aikataululla kansainvälisiä velvoitteita noudattaen. Keskeytetään matkustaja- ja henkilöliikenne Suomeen niin pian kuin mahdollista, lukuun ottamatta Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden paluuta.

[...]

Puolustusvoimat turvaa toimintansa jatkuvuuden ja valmiuden kaikissa tilanteissa. Muita viranomaisia valmistaudutaan tukemaan tarpeen mukaan.

THL: Aamupala ja koululounas antavat puhtia koulutyöhön - tutuista asioista on hyvä muistuttaa

THL:n ajankohtaista-linkin takana uusimpana postauksena on muistutus kouluruoan tärkeydestä - samana päivänä, jolloin koulujen sulkemisesta ilmoitetaan.

Yle: Etelä-Korea onnistui kääntämään koronatartuntojen määrän laskuun ja testaa pienetkin epäillyt virustartunnat - Pitäisikö Suomenkin?

Etelä-Koreassa on panostettu potilaiden pysymiseen hengissä. Siihen pidetään parhaana keinona laboratoriotestejä.

Testejä järjestetään kaikille ilmaiseksi. Joka päivä testataan parikymmentätuhatta ihmistä.

Professori Gye Cheol Kwon Etelä-Korean laboratoriolääkinnän säätiöstä kertoi BBC:lle, että Etelä-Korea oppi varautumaan viisi vuotta sitten kärsimänsä MERS-epidemian takia. Epidemiassa kuoli 36 ihmistä.

- Kun tartunnat havaitaan varhaisessa vaiheessa tarkoilla testeillä, jonka jälkeen heidät eristetään, kuolleisuus laskee ja voimme estää viruksen leviämisen, hän selitti BBC:lle.

Suomessa THL suunnitteli eilen kolmanneksen kansasta sairastuttamista, koska laumasuoja.

2020-03-13

I-P: Koronaviruksen voi saada suomalaista joka kolmas tai hiukan useampi, arvioi THL - pääjohtaja vaikutti silminnähden sairaalta tiedotustilaisuudessa: niisti ja hikoili

THL osoittaa median edessä, minkä arvoisina pitää omia eristysohjeistuksiaan:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantaiaamun infossa uudesta koronaviruksesta huomion varasti pääjohtaja Markku Tervahauta, joka näytti tulleen paikalle silminnähden sairaana. Tervahauta niisti tilaisuuden aikana useaan otteeseen ja pyyhki liinalla hikistä otsaansa. Hän myös piteli mikkiään samalla liinalla.
Samalla jopa kymmeniä tuhansia suomalaisia tuomitaan kuolemaan:
[THL:n johtaja Mika] Salmisen karkea arvio oli, että suomalaisista noin kolmasosa tulee jossain vaiheessa saamaan viruksen. Kaikki eivät kuitenkaan sairastu samalla kertaa. Valtaosalla koronatartunnan aiheuttama sairaus jää Salmisen mukaan lieväksi, jolloin taudin voi ja se pitää sairastaa kotioloissa.

2020-03-12

HS: Suomi siirtyy valmiuslain aikaan - tällainen on laki, jota kukaan ei haluaisi vapaaehtoisesti ottaa käyttöön

Koronaviruksen torjumistoimet ovat edenneet nopeasti. Vielä viikko sitten torstaina hallitus suositti, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Maanantaina hallitus kertoi jo toimista, jotka sulkevat koko Suomen. Esimerkiksi kaikki museot ja liikuntapaikat suljetaan valmiuslain nojalla. Myös ihmisten kokoontumista rajoitetaan voimakkaasti.

[...]

Marin kertoi maanantaina, että koulut suljetaan. Päiväkodit sen sijaan pysyvät auki.

[...]

Myös Suomen rajat aiotaan sulkea pikaisella aikataululla. Rajojen sulkeminen ei koske tavara- ja rahtiliikennettä.

Oppositiopuolueista perussuomalaiset ja kokoomus vaativat jo torstaina, että valmiuslaki olisi otettava käyttöön.

Yle: 3 000 lääkärin pitäisi kokoontua Tampereella ensi viikolla - yksi koronavirustartunta voisi johtaa Suomen kannalta vakavaan karanteeniin

Osaa kansalaisia on alkanut pelottaa, miksi lääkärit järjestävät joukkokokoontumisen koronavirustartuntojen lisääntyessä koko ajan.

Yle: Tampereen lääkäripäivät peruu 3 000 lääkärin tapaamisen koronavirusriskin takia, myös hoitajat peruivat

Tampereen lääkäripäivien pääsihteeri Jan Valkila kertoi aiemmin Ylelle, että siihen liittyy suuri riski, jos tilaisuudessa todetaan tartunta myöhemmin ja suuri joukko lääkäreitä joutuu karanteeniin. Valkilan mukaan lääkärit halusivat tuntea vastuunsa ja perua joukkokokoontumisen.
Eipä mennyt viime tippaan, eikä välttämättä olisi peruttu ilman ulkopuolista painostusta..

IL: THL:n asiantuntijan mukaan koronaepidemiaa Suomessa ei voi enää estää: "Totta kai tulee kuolleisuutta"

THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen arvioi, että hallituksen torstaina julkistamat toimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi eivät enää pelasta Suomea koronaepidemialta.

- On tärkeä ymmärtää, että näiden toimien tarkoitus ei ole pysäyttää epidemiaa, koska se ei ole mahdollista. Toimien tarkoitus on estää, että epidemia ei kasvaisi liian nopeasti. Jos epidemia kasvaa liian nopeasti, on vaarana, että terveydenhuolto ylikuormittuu, Salminen totesi hallituksen infon jälkeen.

THL:ssä on näköjään annettu periksi koronalle.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas) arvioi torstaina hallituksen tiedotustilaisuudessa, että noin 35 % suomalaisista voisi saada koronavirustartunnan.

THL:n Salminen puolestaan arvioi, että Suomessa kuolleisuus ei nouse välttämättä kolmeen prosenttiin sairastuneista.

- Ei missään tapauksessa nouse kolmeen prosenttiin. Julkisuudessa on annettu paljon erilaisia arvioita kuolleisuusluvuista, ja ne ovat vähän hämmentäviä.

Jos on viranomainen, jonka tehtävä oli estää taudin pääseminen Suomeen, ja taudin edessä kuitenkin on nyt annettu periksi, on kai pakko uskotella itselleen, etteivät muiden maiden kuolleisuusluvut koske Suomea.

2020-03-11

HS: WHO:n johtaja julisti koronaviruksen pandemiaksi, Italia ilmoitti maanlaajuisesta kauppojen sulkemisesta

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan koronavirus on laajentunut pandemiaksi. WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus ilmoitti asiasta keskiviikkoiltana.

"Olemme syvästi huolissamme sekä [viruksen] leviämisen hälyttävästä tasosta ja vakavuudesta että toimettomuuden hälyttävästä tasosta. Olemme sen vuoksi arvioineet, että covid-19:ää voidaan luonnehtia pandemiaksi", Ghebreyesus sanoi toimittajille Genevessä.

2020-03-08

HS: Pääministeri Marin Ylellä: Tilanne Italiassa vaikuttaa erittäin vaikealta, Suomessa ei ole syytä rajoittaa liikkumista

"Suomessa ei ole tarpeen rajoittaa kokoontumisia tai liikkumista. Jos Suomessakin koronavirus laajenisi epidemiaksi, niin näitä keinoja jouduttaisiin pohtimaan. Se millä tavalla rajoitustoimia tehtäisiin, on viranomaisten päätettävissä", Marin sanoo Ylellä.

Suomessa on sunnuntai-iltapäivään mennessä todettu yhteensä 23 tartuntaa. Lisäksi Pirkanmaalla on suljettu koulu, jossa on kymmeniä koronavirukselle altistuneita.

Hän korostaa, että Suomen tarkoituksena on toimia tilanteessa järkevästi, ei näyttävästi. Esimerkiksi laajamittaiset lämmön mittaukset matkustajille ovat Marinin mukaan tehottomia.

"Jätetään ne spektaakkelit muille", Marin sanoo.


2020-02 - Helmikuu 2020

2020-02-27

Yle: Hallituksen mukaan koronaviruksen tartuntariski Suomessa edelleen pieni - Suojavarusteet riittävät 400 000 terveydenhuollon ammattilaisen suojaamiseen

Sekä ministerit että viranomaiset painottivat, että Suomessa ei ole epidemiaa, ja että tartuntariski on pieni.

- Suomi on varautunut siihen, että tilanne voi myös muuttua. Pystymme kohottamaan valmiutta tilanteen niin vaatiessa. Kokonaisuudessaan Suomi on varautunut hyvin, kommentoi pääministeri Sanna Marin (sd.) tilannekuvaa koronavirukseen varautumisesta.

- Liikkeellä on myös huhuja ja väärää tietoa, siksi olemme halunneet noudattaa mahdollisimman avointa tiedotuslinjaa, Marin sanoi.

Marinin mukaan on tärkeää ettei tilanteeseen ylireagoida, sillä ylimitoitetut toimet voisivat aiheuttaa yhteiskunnassa jopa enemmän haittaa kuin auttaa tilanteen ratkaisussa.

Kansainvälisesti verrattuna Suomen varautumistilanne mahdolliseen epidemiaan on hyvä, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

- Tällä hetkellä Suomessa ei ole epidemiaa, vaikka meillä on todennettuja tartuntatapauksia. Tartuntariski Suomessa on pieni. Tällä hetkellä varautumisessa on keskeistä epidemian torjunta ja rajoittaminen kansallisesti ja myös kansainvälisesti, Pekonen kertoi.

2020-02-26

THL: Yhdellä henkilöllä todettu koronavirustartunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on todettu yhdellä henkilöllä laboratoriokokeella varmistettu koronavirustartunta. Tartunta on saatu Milanosta Pohjois-Italiasta.

Potilas on osastohoidossa Helsingin yliopistollisessa sairaalassa. Hän on hyväkuntoinen.

Sairaanhoitopiiri ja paikalliset terveydenhuollon viranomaiset jatkavat tilanteen selvittämistä ja lähikontaktien tavoittamista yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.

2020-02-24

Yle: THL:n johtaja pitää Italian rajoituksia koronan takia ylimitoitettuina: "Luulen, että italialaiset tulivat tässä aika pahasti yllätetyiksi"

Italia on reagoinut tartuntatapauksiin viikonloppuna eristämällä kymmenen kuntaa asukkaineen.

Vaikka tilanne on Euroopassa muuttunut, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen pitää Italian määräämiä rajoituksia ylimitoitettuna.

- Luulen, että italialaiset tulivat tässä aika pahasti yllätetyiksi. Siellä on nyt tehty toimia, joiden kohdalla olisi ollut hyvä harkita kaksi kertaa miten toimitaan, sanoo Salminen.

Salminen arvioi, että ihmisten liikkumisen rajottaminen - paitsi silloin kun oikeasti tiedetään, että he todella ovat altistuneet tautiin - ei johda hyviin lopputuloksiin.


2020-01 - Tammikuu 2020

2020-01-31

THL: WHO julisti koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi

Maailman terveysjärjestö WHO on julistanut Kiinan Wuhanista löytyneen uuden koronaviruksen kansainväliseksi kansanterveysuhaksi (Public Health Emergency of International Concern, PHEIC).

2020-01-29

Yle: Näin Suomen ensimmäinen koronavirus varmistui - Tämä tapauksesta tiedetään

Suomen ensimmäinen koronavirustartuntatapaus on varmistunut. Ensihoitoyksikön Lapin keskussairaalaan kuljettamalla kiinalaisturistilla todettiin koronavirustartunta laboratoriotutkimuksissa keskiviikkona.
Vajaa viikko sitten, 24.1., koronan todennäköisyys Suomessa piti olla yksi miljoonasta. Nyt todennäköisuus on yksi.
- Oli odotettavissa, että matkailijoiden mukanaan tuomia tautitapauksia voi tulla ilmi myös Suomessa. Taudin leviämisen riski Suomessa on edelleen hyvin pieni, joten ei kannata huolestua, sanoi johtaja Mika Salminen THL:stä.

2020-01-27

Yle: Kiina pani koronaviruksen vuoksi miljoonia ihmisiä saarroksiin - asiantuntijat pitävät kokonaisten kaupunkien eristämisiä ylilyönteinä

Kiina on ryhtynyt poikkeuksellisen rajuihin toimiin estääkseen koronaviruksen leviämisen. Kiinan viranomaiset ovat käytännössä saartaneet lähes 60 miljoonaa ihmistä Hubein maakunnassa.

Miljoonien ihmisten laittaminen karanteeniin on herättänyt ihmetystä. Esimerkiksi useat The New York Times -lehden haastattelemat asiantuntijat pitävät karanteeneja ylimitoitettuina.

Kiinan keskusvallan päätöksellä myös Hubein maakunnan miljoonien ihmisten liikkumista on rajoitettu.

- Kokonaisten kaupunkien sulkemiset ja julkisen liikenteen pysäyttämiset ovat toimina sellaisia, ettei niitä olisi esimerkiksi Euroopassa käytetty, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo.

- Vaikea lisäksi kuvitella, että täällä sellainen edes onnistuisi.

Artikkelissa epäillään eristyksen hyödyllisyyttä:
The New York Timesin haastattelema Vanderbiltin yliopiston infektiotautien tohtori William Schaffner sanoo, että "nyt on meneillään laajin koskaan toteutettu terveydenhoito-operaatio".

William Schaffner äimistelee myös sitä, kuinka nopeasti operaatio saatiin logistisesti jalkeille.

Monet lehden haastattelemat asiantuntijat pitävät Kiinan eristystoimia turhina siksikin, että niillä ei saada virusta pysäytettyä. Karanteenit ja rajoitukset tulevat liian myöhään.

- Nyt katsotaan kaikkialla kiinnostuksella, miten epidemia onnistutaan pysäyttämään. Viikon kuluttua ollaan viisaampia, alkavatko toimet näkyä tautitapausten määrissä, Mika Salminen sanoo.

Yle: Koronavirus on aiheuttanut paljon huolta, vähän kuolemantapauksia - STM: Vielä ei ole tietoa, onko tauti ärhäkkä vai lievä

Kiinassa leviävän koronaviruksen etenemistä on seurattava tarkoin, mutta Suomessa sen aiheuttama riski on toistaiseksi suhteellisen vähäinen, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane Ylen haastattelussa.

Koronaviruksen vaara näyttää olevan pieni verrattuna tavalliseen influenssaan.

Torstaiaamuun mennessä virallisesti tietoon on tullut eri puolilta maailmaa 7 700 tautitapausta, jotka ovat johtaneet 170 ihmisen kuolemaan. Koronaviruksen kuolleisuusprosentti on siis näiden lukujen perusteella 2,1.

- On hyvä suhteuttaa näitä riskejä siten, että meillä pohjoisella pallonpuoliskolla ja Suomessakin on influenssakausi käynnistymässä. Influessa aiheuttaa tuhansia tapauksia, paljon sairaalakuormitusta ja satoja kuolemia, Sane toteaa.

2020-01-26

Yle: Yle seuraa: Koronavirus voi tarttua jo itämisaikanaan, ja sen kyky levitä on kiinalaisviranomaisten mukaan vahvistumassa

Kiinan kansallisen terveyskomission mukaan koronaviruksen kyky levitä on vahvistumassa ja tautitapausten määrä voi yhä kasvaa.

Koronaviruksen itämisaika voi vaihdella yhdestä vuorokaudesta kahteen viikkoon. Virus voi tarttua jo itämisaikanaan, sanoi tiedotustilaisuudessa asiaa kommentoinut terveyskomission ministeri Ma Xiaowei.

Näin ei ollut vuosina 2002-03 satoja ihmisiä tappaneen sars-viruksen kohdalla.

2020-01-25

IL: Pelko koronaviruksesta iski - hengityssuojaimet loppu Oriolan tukkuliikkeestä ja apteekeista niin Ivalossa kuin Helsinki-Vantaalla

Lääketukku Oriolan viestintäjohtaja vahvistaa, että hengityssuojat ovat heillä tällä hetkellä loppu. Kysynnän kerrotaan olleen kymmenenkertaista normaaliin verrattuna.

2020-01-24

Yle: Inarin johtava lääkäri Outi Liisanantti: Normaalit terveen järjen varotoimet riittävät - "Mahdollisuus koronavirukseen on yksi miljoonasta"

Liisanantin mukaan hengitystieoireiden vuoksi Ivalon terveyskeskuksessa eristetyn kiinalaisperheen kohdalla todennäköisimpänä vaihtoehtona pidetään tällä hetkellä tavanomaista influenssavirusta.

- Mahdollisuus siihen, että kyseessä olisi koronavirus on varmasti yksi miljoonasta.

Samasta artikkelista:
Lapin keskussairaalan infektiolääkärin Markku Broaksen mukaan virus voi ainakin jossain määrin tarttua ihmisestä toiseen, mutta leviämisen tehokkuutta ei vielä tunneta.

IL: THL rauhoittelee koronaviruspelkoja: "Lappiin voi viikonloppuna matkustaa aivan turvallisesti"

Kiinan Wuhanista saatujen tietojen mukaan koronavirustartunnan saaneiden oireet ovat yleensä olleet melko lieviä ja taudista on toivuttu hyvin.

Näin kertoo Iltalehdelle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen työterveysturvallisuudesta vastaava johtaja Mika Salminen.

Salminen muistuttaa, että Kiinassa tautiin on sairastunut tämän hetken tietojen (24.1.2020) mukaan noin 840 henkilöä.

Se on hyvin pieni määrä verrattuna koko maan väestömäärään, joka on noin 1,4 miljardia.

Tautiin on Kiinassa kuollut tiettävästi 24 potilasta. He ovat kaikki olleet Salmisen mukaan henkilöitä, joiden perusterveys ei ole ollut aivan keskiverto.

- Näissä valitettavissa kuolemantapauksissa lähes kaikki ovat olleet varsin iäkkäitä eli reippaasti yli 70-vuotiaita. Monella on ollut jokin vakava perustauti, Salminen kertoo.

[...]

Salmisen mukaan uutiset koronaviruksesta ja sen mahdollisesta leviämisestä voivat kuulostaa dramaattiselta.

- Ihmisten ei kuitenkaan pitäisi olla peloissaan, vaan suhteuttaa tiedot.

[...]

Ivalon koronavirusepäilyksistä saadaan mahdollisesti varmistus tänään.

[...]

Salmisen mukaan kenenkään ei ole koronavirusepäilyn vuoksi syytä perua sovittua ja ostettua Lapin-matkaa.

- Ihan rauhassa voi mennä Lappiin.

- Matkan perumisen ei ole mitään syytä. Oman hyvinvoinnin kannalta kannatta mennä Lappiin hiihtämään. Itsekin menisin, jos voisin, Salminen sanoo.

Ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan koronaviruksesta toistaiseksi tavattu vain yksittäisiä matkailuun liittyviä tapauksia Kiinan ulkopuolella.

- Tällä tietoa niihin ei ole liittynyt jatkotartuntoja, Puumalainen toteaa.

2020-01-21

Yle: Voiko Wuhanin koronavirus levitä Suomeen? THL:n johtava asiantuntija: "Ei syytä radikaaleihin toimenpiteisiin"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiatuntija Jussi Sane kertoo Ylelle, että Suomessa seurataan virustartunnan tilannetta tarkasti.

- Laboratoriovalmiutta ja toimintamalleja on kehitetty.

Sanen mukaan epidemiariski Euroopassa on erittäin pieni, eikä Suomessa ole syytä ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin.

- Tällä hetkellä THL ei suosittele erityisiä toimia lentokentille tai matkustajille.

Maailman terveysjärjestö WHO järjestää huomenna Sveitsissä hätäkokouksen koronaviruksen leviämisen takia.

2020-01-14

WHO: Koronavirus ei näyttäisi tarttuvan ihmisten välillä

WHO kirjoittaa Twitter-kanavallaan seuraavaa:
Preliminary investigations conducted by the Chinese authorities have found no clear evidence of human-to-human transmission of the novel #coronavirus (2019-nCoV) identified in #Wuhan, #China.
Tauti ei siis kiinalaisviranomaisten mukaan näyttäisi tarttuvan ihmisestä ihmiseen.

2020-01-11

Yle: Tuntematon hengitystiesairaus tappoi yhden ja sairastutti kymmeniä Kiinassa - aiheuttajaksi epäillään sarsia muistuttavaa uutta virusta

Kiinassa yksi ihminen on kuollut hengitystiesairauteen, jonka aiheuttajaksi epäillään uutta, sars-virusta muistuttavaa virusta. Asiasta kertoivat Kiinan viranomaiset lauantaina.

Yli neljälläkymmenellä ihmisellä on havaittu uuden viruksen aiheuttamia keuhkokuumeen kaltaisia oireita. Heistä 61-vuotias mies kuoli torstaina. Seitsemän sairastuneen tila on vakava, kaksi on päässyt pois sairaalasta ja loppujen tila on terveysviranomaisten mukaan vakaa. Tautia on todettu Wuhanin kaupungissa keskisessä Kiinassa.

2020-01-09

IS: Kiinan mysteeritaudin aiheuttaja voi olla uusi virustyyppi - sukua satoja tappaneille sarsille ja mersille

Aiemmin tuntematon virus on aiheuttanut 59 ihmiselle oireita Kiinan Wuhanissa. Nyt viranomaiset kertovat, että alustavien tulosten mukaan on mahdollista, että kyse on uudesta koronaviruksen tyypistä, Reuters uutisoi.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan virus olisi siten sukua sarsille ja mersille, joskin lisää tietoa tarvitaan sairastapausten tarkan syyn määrittelemiseksi.

[...]

Kiinasta nyt mahdollisesti löytynyt virus ei vaikuta tarttuvan ihmisestä toiseen, New York Times kertoo. Sen sijaan tartunnat ovat ilmeisesti tapahtuneet eläimistä ihmisiin. Kiinalaisviranomaiset eivät ole kuitenkaan kertoneet siitä, mistä eläimestä viruksen uskotaan siirtyneen.

- Voimme olettaa, että viruksen tarttuvuus ei ole suurta, arvioi tartuntatautien professori Guan Yi Hongkongin yliopistosta.

Guan oli mukana tunnistamassa sarsin aiheuttanutta koronavirusta.

2020-01-06

IS: Mysteerisairaus herättää huolta Kiinassa - 59 ihmistä sairaalahoidossa, 7 kriittisessä tilassa

Kiinan Wuhanissa on havaittu yhteensä 59 sairaustapausta, joiden aiheuttajaa ei ole pystytty määrittelemään. Sairastuneista seitsemän on kriittisessä tilassa, CNN kertoo.

Mystinen sairaus on hengitystieinfektio ja siihen sairastuneilla on ollut kuumeen lisäksi hengitysvaikeuksia ja röntgenkuvat ovat paljastaneet keuhkoissa vaurioita.

Tautitapaukset havaittiin joulukuun lopussa ja ne herättivät huolen uudesta sars-epidemiasta. Kiinasta Guangdongin alueelta marraskuussa 2002 alkanut epidemia jylläsi muutaman kuukauden ajan Kaakkois-Aasiassa, mutta levisi matkustajien mukaan myös Aasian ulkopuolelle. Tautiin sairastui noin 8500 ihmistä, Terveyskirjaston sivuilla kerrotaan. Yli 700 ihmistä kuoli infektioon vuosina 2002-2003.

Wuhanin terveysviranomaiset kiiruhtivatkin sunnuntaina kiistämään, että kyse olisi toisesta sars-epidemiasta. Viranomaiset sulkivat pois myös sarsin sukulaisviruksen mersin ja lintuinfluenssan, BBC kertoo.

[...]

Useat sairastuneista työskentelivät samalla kalatorilla Wuhanissa. Terveysviranomaisten mukaan torin toiminta keskeytetään ja asiaa tutkitaan, ABC News kertoo.

Paikallismedian mukaan torilla on myyty myös eläviä eläimiä kuten lintuja, kaneja ja käärmeitä.


2019-12 - Joulukuu 2019

2019-12-10

THL: Viranomaiset harjoittelevat yhdessä Helsinki-Vantaan lentoasemalla 11. joulukuuta

Tulli järjestää viranomaisten yhteisen harjoituksen Helsinki-Vantaan lentoasemalla keskiviikkona 11. joulukuuta.

Harjoitus on osa Suomen viranomaisten varautumista tilanteisiin, joissa rajanylityspaikalla epäillään vakavaa tartuntatautitapausta. Harjoittelua tarvitaan, koska voimakkaasti kasvanut kansainvälinen matkailu sekä eläinten, elintarvikkeiden ja tavaroiden liikkuminen rajojen yli voi tuoda Suomeenkin harvinaisen taudin.

Harjoitus liittyy WHO:n kansainvälisten terveyssäädösten toteuttamiseen, johon Suomi on 196 muun maan kanssa sitoutunut. Viranomaisten yhteiselle harjoittelulle havaittiin tarvetta, kun Suomen terveysturvallisuuden tilanne arvioitiin laajalti vuonna 2017.

Tullin lisäksi harjoitukseen osallistuvat Rajavartiolaitos, poliisi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö, Helsingin Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Vantaan kaupunki, Finavia sekä Liikenne- ja viestintävirasto.


Linkkejä


©2020-2024 Henrik Herranen. Tätä kokoelmaa saa vapaasti käyttää ja uudelleenjulkaista, kunhan lähde mainitaan.